Antinhovin perhekoti

1
KASVUN YHTEISÖT
Antinhovin perhekoti
Kasvun Yhteisöjen Antinhovin perhekoti on neljäpaikkainen, kodinomainen yksikkö, joka sijaitsee Mikkelin keskustan ulkopuolella,Sairilan asuinalueella.
Perhekodin työntekijät ovat Kasvun yhteisöjen henkilökuntaa ja he asuvat sijoitettujen lasten kanssa.
Kohderyhmä
Kasvun Yhteisön perhekoti sopii lapselle, jonka ongelmat ovat ratkaistavissa perhekotiympäristössä ja jotka ovat autettavissa kasvatuksen keinoin.
Perhekoti soveltuu pitkiin sijoituksiin, ideaalinen tuloikä on 10–12 vuotta. Perhekoti ei sovellu päihdeongelmaisille, väkivaltaisille, vaikeasti psyykkisesti
oirehtiville tai karkaileville lapsille. Perhekotiin sijoitetut lapset ovat oikeutettuja Kasvun Yhteisöjen palveluihin, joita ovat muun muassa psykiatrinen
hoito ja konsultaatio, psykologiset testaukset, terveydenhoito, retket ja vapaa-ajan toiminta. Lasten vanhemmilla on mahdollisuus osallistua
perhetyöhön kuuluvaan vanhempainryhmään, tavata perheterapeuttia ja heillä on mahdollisuus vierailla ja majoittua Kasvun Yhteisöjen
vierasasunnoilla.
Sisältö
Perhekotiin sijoitetut lapset käyvät koulua Kasvun Yhteisöjen koulussa. Perhekodin vanhemmilla ja perhekotiin sijoitetuilla lapsilla on käytössä Kasvun
Yhteisöjen koko tukijärjestelmä. Koska perhekodit ovat pieniä asumisyksiköitä, toiminta on yksilöllistä ja joustavaa. Lapsen sijoitusprosessi etenee
Kasvun Yhteisöjen sijoitusprosessin mukaisesti.
Perhekodilla asuminen koostuu arjen elämisestä ja hallinnasta, vuorokausirytmin opettelusta, vuoden juhlista, harrastuksista sekä itsestä huolehtimisen
opettelusta. Perhekodin arkeen kuuluu osallistuminen kotitöihin ja siisteydestä huolehtiminen. Jokaisella oppilaalla on nimetty erityistyöntekijä Kasvun
Yhteisöistä. Hoitoryhmätyöskentely ja yhteistyö koulun sekä muiden Kasvun Yhteisöjen asumisyksikköjen kanssa on keskeinen osa perhekodeissa
tehtävää kasvatustyötä. Perhekotivanhemmat ovat säännöllisesti ja tiiviisti yhteydessä oppilaiden vanhempiin. Oppilailla on mahdollisuus liikkua
perhekodin ulkopuolella vapaasti tai harrastaa itsenäisesti, kuitenkin aikuisen kanssa sopien ja omien edellytystensä mukaisesti. Perhekotivanhempien
lomien aikana oppilaat majoittuvat Kasvun Yhteisöjen muihin asumisyksiköihin tai lomailevat kotona.
Valtion koulukodit | Sairilan koulukoti| Jääkärinkatu 33, 50130 Mikkeli | faksi +358 15 346 790 |
sähköposti [email protected] www.valtionkoulukodit.fi