tästä

TAMMIKUU 2013 Ilolansalossa
Uuden vuoden alkaessa moni antaa lupauksia
ja yrittää parantaa tapojaan … Terveyteen liittyvät ovat
suositumpia aiheita. Hyvä niin, on tärkeää huolehtia omasta
hyvinvoinnista. Ilolansalossa on moni asia helppoa;
osallistuminen käy kätevästi tulemalla paikan päälle, ei
tarvitse päällystakkia, ei taksia. Joihinkin toimintoihin on
ilmoittauduttava, jotta varmistaa osallistumisoikeutensa.
Olemme koonneet tammikuullekin monenlaista mukavaa
ajankulua. Vieraita tulee taloon ja omat tutut vetäjät jatkavat
suosittuja ryhmiään. Kuntoilu on ikisuosikki, sielläkin on uusia
ryhmiä – eikun mukaan vaan! Tammikuussa on hyvä aloittaa,
on sitten luvannut tai ei!
Ilolasalon palveluesite ja – hinnasto on ”painossa” ja
PALVELUKESKUS
ILOLANSALON
ASUKASTIEDOTE
TAMMIKUU
2013
ilmestyy ensi viikolla. Hintamuutoksia ei tullut kuin Salvan
vuokriin ja vesimaksuihin. Jonkun verran palvelutuotteisiin on
tulossa täsmennyksiä, tiedotamme niistä tiistaina 8.1.
asukasinfossa
–
tulkaa
paikalle.
Tietoa
myös
asukasneuvoston kokousasioista tuoreeltaan.
Kotiin kuljetettavien aterioiden sisältö ja hinta on
puhuttanut paljon. Selvittelemme yhäkin miten voimme
yhdistää
asukkaan
toivomukset
sekä
hyvinvoinnin,
omavalvonnan vaatimukset, henkilökunnan työpanoksen ja
taloudelliset reunaehdot.
Ryhdy
ehdokkaaksi
asukasneuvostoon.
Kerrostapaamisissa joulukuussa saimme joitain uusia
ehdokkaita Asukasneuvostoomme. Toivomme vielä lisää –
8.1. voi vielä ilmoittautua mukaan.
Asukaskysely tulossa loppukuusta Teille jaetaan
kyselylomakkeet ja mikäli haluatte täyttöapua kertokaa siitä
Infoon niin järjestämme sitä.
Palvelemme arkisin Ilolansalon Info klo 9 - 13
hallintotoimisto klo 9.30-12.
Henkilöstötilanteestamme johtuen tämä ei aina toteudu.
Voitte myös soittaa INFO p. 300, johtaja Anne p.350,
talouspäällikkö Terhi p. 351 maksutta asukaspuhelimella
Ilolansalosta Terveisin Ilolansalon väki
”Talven tullen käy viimat yli maan
lehdetönnä nyt puut on viluissaan
nurmikoilla on härmää kiiltävää
yö päivän lyhentää….”
Kuvissa joulun ajan
tunnelmia talossa
TAMMIKUU ILOLANSALOSSA
Kuukauden taiteilija
Leila ja Torsti Suvitie
Asukasneuvoston kokous (vuoden 2012 neuvosto) klo 10.00 kabinetti Joutsen
ti 8.1.
Asukasinfo – hyödyllistä tietoa asumisesta Ilolansalossa klo 8.30 Ravintolasalissa
ti 8.1.
Ailin runo- ja monitoimipiiri klo 10 Vanha Sali, maksuton
ke 9.1.
Manun keppijumppa tuolilla istuen klo 10.30 Vanha Sali, maksuton
ke 9.1.
Seurakuntapiiri klo 14.30, Salon seurakunta, Aatoskodissa
to 10.1.
LÄÄKÄRI TALOSSA, Ajanvaraukset lääkärille tehtävä etukäteen vastaava
sairaanhoitaja Eeva Ikoselta, asukaspuhelin p. 88 364
to 10.1.
Verenpaineen mittaus klo 8-10 Seniorineuvola, maksuton, ei ajanvarausta
to 10.1.
Muistin aarreaitta klo 13.30 Vanha Sali ,maksu klubikortilla tai 2€
ma 14.1.
Seniorineuvola, Sairaanhoitajan vastaanotto klo 9.30 alkaen. Varaa aika vastaava
sairaanhoitaja Eeva Ikoselta asukaspuhelin p. 88 364
ke 16.1.
Anun tuolijumppa klo 10.30 Vanha Sali, maksu klubikortilla 2 €
ke 16.1.
Leiditsumppa aloittaa klo 14-15 Kuntosali, ilmoittaudu kuntoutus
ke 16.1.
IKÄMIESTEN KUNTOSALIRYHMÄ, klo 16-17, Pertti Tuomi, maksuton
ke 16.1.
Ilolansalon Kino klo 17.00 kabinetti Kielo, Tuntematon sotilas
Vuonna 1955 ensi-iltansa saanut, Edvin Laineen ohjaama ja Suomen
katsotuin elokuva. Maksuton ”Yleisön pyynnöstä”
pe 18.1.
Veteraanituokio, Matkailu avartaa – kuvia ja kertomuksia
klo 13.00 Vanha Sali, Risto Lietepohja, maksuton
ma 21.1. Verensokerinmittaus klo 8 alkaen (2 €) Huom. hinta! Seniorineuvola, ei ajanvarausta
ma 21.1. Jalkahoitaja talossa klo 8.30 alkaen. Ajanvaraus infosta tai asukaspuhelimella 300.
ti 22.1.
Ailin runo- ja monitoimipiiri klo 10 Vanha Sali , maksuton
ti 22.1.
Yhteislaulua Hannu Määttäsen johdolla klo 13.30 Ravintolasali, maksuton
ti 22.1.
Ikäakatemia klo 17.30 ”Vallataan vanhuus” prof. Vappu Taipale, luentomaksu 5€
ke 23.1.
Manun keppijumppa tuolilla istuen klo 10.30 Vanha Sali, maksuton
ke 23.1.
Kanttorin lauluhetki klo 14.30 Ravintolasali, Salon seurakunta
pe 25.1.
ILOLANSALO SOI Paavo ja Yrjö Teuri klo 14.00 Ravintolasali, maksuton
ke 30.1.
Anun tuolijumppa klo 10.30 Vanha Sali , maksu klubikortilla tai 2 €
to 31.1.
Riitta Muuro myy kortteja klo 10-13, Ilolansalo II aula Huom! Ystävänpäiväkortit
myynnissä!
to 31.1.
Kadonnutta Saloa kuvina klo 13.30 Ravintolasali, Erkka Auermaa ja Lauri Hollmén
tulkaa katselemaan ja keskustelemaan, maksuton.
Lisäksi talven liikunnallisen ja virikkeellisen viikko-ohjelman mukaiset säännölliset ryhmät!
Viikko-ohjelman voit noutaa infosta!
Muista lahjaksi saamasi klubikortti, joka oikeuttaa viiteen ryhmäkäyntiin!
ma 7.1.
mm. Bingo joka perjantai klo 10.30 Vanha Sali
Lauluköörit tiistaisin klo 13; vuoroviikon hengellistä ja kevyempää,
Luetaan Tuntematonta torstaisin klo 10, Tammi kabinetti
Viisasten kerho, aloittaa helmikuussa – viisastellaan maailman asioista
AAMUN AVAUS , joka arkiaamu klo 8.30 vartin ajan Ravintolasalissa;
sisältönä päivän ohjelma, ajankohtaiskuulumiset sekä jumppa
–
kannattaa tulla – tulee talo ja asukkaat tutummiksi.