Suomen Unima ry:n lehti
NUKKETEATTERI 1/2011 Suomen Unima ry:n lehti Union International de la Marionnette 2 Nukketeatteri 1/2011 Kuva: Maiju Tainio/ Sixfingers Theatre NUKKETEATTERI 1/2011 TÄSSÄ NUMEROSSA Sisällysluettelo Pääkirjoitus NYKYNUKKETEATTERI HAKEE UUSIA MUOTOJA JA PAIKKOJA 2 SIVU 26 3 4 Merja Pöyhöselle kritiikin kannukset 5 Esittelyssä UNIMAn uusi puheenjohtaja Teatteritilastoja vuodelta 2009 6 8 Suomalainen nukketeatteri maailmalle STOA täyttyi katsojista Kuva: Timo Väntsi Vuoden nukketeatteriteko 10 13 TIP-Festin puuhanaiset Roosa ja Paula 14 17 Teatteri Sixfingers Islannissa 18 Vekkulikettu Puolassa 20 Palkittuja esityksiä maailmalla Dance, Dance, Dance! Report from Africa Mikropatia! 22 SATU TEKI VUODEN NUKKETEATTERITEON 25 SIVU 4 26 Puppeteeri matkailee: Warhorse 31 Terveisiä Onkiniemestä 41 Merkkipäiviä 41 UNIMAn vuosikokousuutisia 32 Arvioita esityksistä: Näyteikkuna 34 Arvioita esityksistä: Fanatic Figuras 38 Kolumni: Riku Laakkonen 42 Järjestösihteerin palsta: Johanna Uusiranta Photo: Timo Väntsi Uusi! Vanha! Nyky! Perinteinen 43 TIP-MOOTTORIT ROOSA JA PAULA PAGE 20 Nukketeatteri 1/2011 3 PÄÄKIRJOITUS 10. TOUKOKUUTA 2011 Pienin askelin, mutta koko ajan eteenpäin SUOMEN UNIMA RY Puheenjohtaja: Teija Muurinen Varapuheenjohtaja: Marja Susi varajäsen: Pia Kalenius Hallituksen jäsenet: Kati-Aurora Kuuskoski varajäsen: Roosa Halme Riku Laakkonen varajäsen: Aapo Repo Timo Väntsi varajäsen: Ilpo Mikkonen Järjestösihteeri: Johanna Uusiranta Kansainvälisen UNIMAn edustajisto: Katriina Andrianov Janne Kuustie Kati-Aurora Kuuskoski NUKKETEATTERI nro 1/2011 ISSN-L 1799-0521 ISSN 1799-0521 Julkaisija: Suomen Unima r.y. Hallituskatu 7 PL 42 90015 Oulun kaupunki www.unima.fi, email: [email protected] Painosmäärä 300 kpl Nukketeatteri-lehti on Suomen Unima ry:n lehti, joka ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Lehti on ainoa säännöllisesti ilmestyvä, nukketeatteriin erikoistunut kulttuurilehti Suo- Nukketeatterin tekijät ovat vuosikymmeniä tehneet töitä sen puolesta, että tämä taidelaji otettaisiin taidemuotona muiden rinnalla. Joskus tuntuu, että otamme hyvin hitaita askelia. Samoja asioita jauhetaan vuodesta toiseen eikä edistystä tapahdu. Pitemmän aikaa kuvioissa mukana olleet tietävät sanoa, että edistystä on tapahtunut ja tapahtuu koko ajan. Ja näkeehän sen toki nykysilminkin. Parin viime vuoden aikana nukketeatterikenttä on ruvennut suorastaan kihisemään positiivisella tavalla. Esityksiä tehdään valtavat määrät vuosittain, nukketeatteria palkitaan valtakunnallisesti, nukketeatteria napataan kerrontamuodoksi muihinkin taidemuotoihin, tekijät verkostoituvat Suomessa ja rajojen ulkopuolella. Taiteellisesti on lähdetty uusille vesille, samoin tuotannollisesti on keksitty uusia tapoja tehdä nukketeatteriesityksiä ja kaiken kaikkiaan nukketeatteri kiinnostaa mediaa ja suurta yleisöä aiempaa enemmän. Ja kun katsoo teatteritilastoja, ei nukketeattereita ainakaan laiskottelusta tai vero-eurojen tyhjäkäytöstä voi syyttää. Ilmassa ovat hyvät merkit nukketeatterin suuresta läpimurrosta, vaikka se edelleenkin tapahtuisi pikkuaskelin. Eteenpäin kumminkin! *** Tämä NUKKETEATTERI-lehti syntyi jälleen UNIMAn jäsenistön avulialla yhteistyöllä. Toivottavasti lehti tarjoaa ajateltavaa ja uusia näkökulmia nukketeatteriin. Iso kiitos kaikille lehden tekoon osallistuneille, kirjoittajille ja materiaalin toimittajille! Timo Väntsi päätoimittaja messa. Lehti on Suomen Kulttuuri- ja mielipidelehtien liiton Kultti ry:n jäsenlehti. Tilaushinta 20€ (Uniman jäsenille lehti sisältyy jäsenmaksuun) Seuraava numero ilmestyy lokakuussa 2011. Siihen tarkoitetut materiaalit tulee toimittaa 15.9.2011 mennessä osoitteeseen [email protected]. Lisätietoja: Timo Väntsi, [email protected]. Toimitus Päätoimittaja: Timo Väntsi Toimituskunta: Johanna Uusiranta (tilaukset, laskutus), Teija Muurinen. Tämän numeron kirjoittajat: Raimo J. Kinnunen, Riku Laakkonen, Johanna Latvala, Ant- ti-Juhani Manninen, Merja Pöyhönen, Johanna Salo, Maiju Tainio, Marjut Tawast. Ilmoitushinnat: 1/1 sivu 400€ 1/2 sivua 200€ 1/4 sivua 100€ 1/8 sivua 50€ Ilmoitustilavaraukset ja tilaukset osoitteeseen [email protected] Kannen kuva: Nukketeatteri HOX Company/ TEHDAS Teatteri: John - Eleanor, ohjaus Merja Pöyhönen, nuket Timo Väntsi, kuva Milla Järvipetäjä. Painopaikka: Painosalama Oy, Turku 2011 4 Nukketeatteri 1/2011 Kuva: Linnateatteri / Roni Lehti 3D sai valtakunnallista huomiota ja uusia yleisöjä nukketeatterille. Suurikokoisia nukkeja manipuloivat Satu Paavola ja Martti Suosalo. Satu Paavola palkittiin rohkeasta tien raivaamisesta Suomalaisen nukketeatterin päivänä 11.2. julkistettu palkinto jaettiin kolmatta kertaa. Palkinto annetaan henkilölle tai yhteisölle, joka on toiminnallaan edistänyt nukketeatteritaidetta poikkeuksellisella tavalla. Kyseeseen tulvat niin taiteelliset saavutukset kuin tuotannolliset toiminnat. Päätöksen palkinnosta tekee UNIMAn hallitus saatuaan ehdotuksia jäsenistöltä. UNIMAn hallituksen perusteluissa todetaan seuraavaa: ”Satu Paavola on näyttelijäntyönsä ohella vaikuttanut 1990-luvulta alkaen aktiivisesti suomalaisella nukketeatterikentällä. Hän on toiminut nukenrakentajana, käsikirjoittajana, ohjaajana ja nukeillanäyttelijänä lukuisissa esityksissä. Vuonna 2010 ensi-iltansa sai, valtakunnallisesti suurta huomiota herättänyt, Satu Paavolan ideoima nukketeatterinäytelmä 3D. Dirty, difficult and dangerous on musta komedia, jossa Paavola esiintyy yhdessä Martti Suosalon kanssa. Ohjaajaksi tähän esitykseen on Paavola saanut, kansainvälistä mainetta niittäneen, Neville Tranterin Kuva: Timo Väntsi Vuoden 2010 nukketeatteriteko-palkinnon sai teatteritaiteen maisteri, näyttelijä ja nukketeatteritaiteilija Satu Paavola. Perusteluna oli työskentely aikuisten nukketeatterin puolesta ja etenkin valtakunnallisesti huomiota saanut 3D. Näyttelijä ja nukketeatteritaiteilija Satu Paavola palkittiin UNIMAn vuosikokouksen yhteydessä keraamikko Tia Laukkasen veistoksella. (Stuffed Puppet Theatre, Holland). Paavola valmisti esitykseen viisi ihmisen kokoista nukkea. Esitys on helsinkiläisen Nukketeatterikeskus Poijun ja turkulaisen Linnateatterin yhteistuotanto. Syksyllä 2010 3D:tä on esitetty niin Turun Linnateatterissa kuin Aleksanterin teatterissa Helsingissä. Suomalaisella teatterikentällä nukketeatteri on helposti mielletty marginaaliseksi ilmiöksi ja esitykset ovat pääsääntöisesti pienimuotoisia ja lapsille suunnattuja. Satu Paavola on kuitenkin rohkeasti uskonut nukketeatterin ilmaisuvoimaan suurellakin näyttämöllä ja toteuttanut oman näköisiään esityksiä suurella ammattitaidolla ja ennen kaikkea suurella rakkaudella nukketeatteritaidetta kohtaan. Suomessa on näyttävä kaarti lahjakkaita nuoria nukketeatteritaiteilijoita. Heidän tietään Paavola on tasoittanut ravistelemalla teatterikenttää näkemään nukketeatterin mahdollisuudet. Paavola ei esityksissään pelkää tarttua vaikeisiinkaan aiheisiin. Satu Paavolassa yhdistyvät taiteilijan lahjakkuus ja toisaalta pyyteetön, koko sydämestä tehty työ rakastamaansa taiteenlajia, nukketeatteria kohtaan.” Satu Paavola palkittiin UNIMAn vuosikokouksen yhteydessä 18.3. Tämän vuoden nukketeatteriteko-ehdotuksia aletaan koota vuoden lopulla. Ehdotuksia voi lähettää Suomen UNIMAlle. Nukketeatteri 1/2011 5 Nukketeatterihistoriaa! Merja Pöyhöselle Kritiikin Kannukset Vuoden 2011 Kritiikin kannukset sai nukketeatteriohjaaja Merja Pöyhönen. Palkittu ohjaaja kiitteli palkinnonjakajia todeten kannusten olevan samalla huomionosoitus koko taidelajille. Erityisesti perusteluissa painoi Pöyhösen läpimurto-ohjaus John – Eleanor, joka on saanut huomattavan kiittäviä arvioita valtakunnan medioita myöten. Palkinnon jakoi Suomen Arvostelijoiden Liitto ry. Palkinto annetaan vuosittain merkittävästä taiteellisesta läpimurrosta tai siihen verrattavasta suorituksesta, ja se jaettiin nyt 50. kerran. Kansallisteatterin Lavaklubi täyttyi keskiviikkona 27.4. toimittajista, eri alojen kriitikoista ja menneiden vuosien palkituista. Turkulainen Merja Pöyhönen oli saapunut pokkaamaan huomattavan tunnustuspalkinnon, Kritiikin kannukset, joita ovat aiemmin saaneet monet sittemmin paikkansa vakiinnuttaneet taitelijat. Joukossa on mm. säveltäjä-kapellimestari Jorma Panula, teatteriohjaaja Kalle Holmberg, ohjaaja Risto Jarva ja taidemaalari Marjatta Tapiola. - Moni näistä palkituista on sittemmin vakiinnuttanut asemansa maamme taidekentässä, mutta täytyy muistaa, että palkittaessa he ovat olleet vielä uusia tekijöitä, muistutti liiton hallituksen puheenjohtaja Siskotuulikki Toijonen. Perusteluissa todetaan mm. seuraavaa: ”Merja Pöyhönen, 30, on tämän hetken aktiivisimpia ja lahjakkaimpia nuoria nukketeatterintekijöitä. Pöyhösen läpimurto on helmikuussa ensi-iltansa saanut John-Eleanor. Turun kulttuuripääkaupungin ohjelmistoon kuuluva aikuisten nukketeatteriesitys yhdistää kekseliäästi teatterin, historiantutkimuksen ja nukketeatterin keinoja. Näytelmä kertoo keskiajalla eläneestä transvestiitista ja prostituoidusta John Rykeneristä. Sukupuolen rajoja ja seksuaalinormeja omaperäisellä tavalla kommentoiva näytelmä risteilee onnistuneesti toden ja fiktion, historian ja nykyajan, komiikan ja draaman välillä. Pöyhösen ohjauksessa pääsevät oikeuksiinsa keskiajantutkija Tom Linkisen ja nukketeatteritaiteilija Timo Väntsin oivaltava käsikirjoitus ja hienosti toisiaan täydentävä näyttelijäntyö. Nukketeatteri on Suomessa pitkään ollut aliarvostettu taiteenlaji. Merja Pöyhösen kal- taisten kunnianhimoisten, koulutettujen tekijöiden myötä ala on 2000-luvulla alkanut näyttäytyä ennakkoluulottomana ja innovatiivisena, rohkeasti eri tekniikoita kokeilevana taidemuotona, jolle yhteiskunnallisetkaan aiheet eivät ole vieraita.” Vakavia teemoja villalankanukeilla Perusteluissa nostetaan esiin myös Pöyhösen toinen lähiaikojen ohjaustyö, työryhmä Kuuman Ankanpoikasen lasten nukketeatteriesitys Meteliä, parsakaalia ja possu tai hevonen. ”Antti-Juhani Mannisen ja Lotta Virtasen esittämän, ulkopuolisuuden, ulkomaalaisuuden ja pakolaisuuden teemoja käsittelevän näytelmän ydin on vakavaa asiaa, joka toteutuu lapsi- ja aikuisyleisölle erilaisilla, toisiinsa limittyvillä merkityksillä. Lapsen mielikuvitusleikkien maailma on teoksessa otettu haltuun niin hienosti, että villalangasta tehtyjen nukkien keskinäiset julmuudet ja ystävyydet tempaisevat aikuisenkin mukaan tarinan todellisuuteen.” Turun taideakatemian nukketeatterilinjalta vuonna 2005 valmistunut Pöyhönen on esiintynyt nukketeatteriesityksissä Yhteenveto planeettojen välisistä etäisyyksistä, kokeilevassa yhteisproduktiossa Alla Poen sekä lasten nukketeatterinäytelmässä Likinäköinen prinsessa. Hän on toteuttanut sooloesi- Merja Pöyhönen on ensimmäinen nukketeatteritaiteilija, joka on saanut Kritiikin Kannukset. tyksensä Kiiltokuva. Hänen ohjauksiaan on myös Urpo ja Turpo Villissä Lännessä (Turun AMK ja Turun Kaupunginteatteri). Palkintojen jakotilaisuudessa Kansallisteatterin Lavaklubilla näytettiin myös katkelmat esityksistä John – Eleanor sekä Meteliä, parsakaalia ja possu tai hevonen. teksti ja kuvat: Timo Väntsi Lisätietoja: www.sarv.fi Lautakunnan puheenjohtaja Heikki Kastemaa (vas.) ojensi palkinnon Merja Pöyhöselle. Jakajina myös Siskotuulikki Toijonen, sekä onnittelemaan saapunut Teoston edustaja. 6 Nukketeatteri 1/2011 Janne Kuustie jatkaa kansainvälisenä edustajana Teija Muurinen on Suomen UNIMAn uusi puheenjohtaja Suomen UNIMAn johtoon astui kevään vuosikokouksessa nukketeatteritaiteilija Teija Muurinen Helsingistä. Valinta tehtiin yksimielisesti ilman äänestyksiä. UNIMAa useamman vuoden johtanut Janne Kuustie jatkaa edelleen yhtenä kansainvälisenä edustajana ja toimii moottorina UNIMAn ja Akseli Klonkin kansainvälisessä suurhankkeessa, jossa yritetään saada UNIMAn kansainvälinen kongressi ja festivaali Ouluun vuonna 2016. Teija Muurinen tunnetaan Nukketeatterikeskus Poijun perustajajäsenenä ja yhtenä osakkaana. Hän on työskennellyt nukketeatterin saralla oman sooloteatterinsa Teatteri Helmen kautta. UNIMAn hallituksessa hän on ollut vuodesta 2008 asti. Teija, miksi halusit puheenjohtajaksi? Ennen puheenjohtajaksi tuloani ehdin toimia Uniman hallituksessa useamman vuoden ja koin sen mielekkääksi ja antoisaksi tavaksi osallistua koko nukketeatterialan kehittämiseen. Oma elämäntilanteeni on nyt, lasten ollessa jo isoja, sellainen että aikaa ja energiaa riittää paremmin myös yhteisten asioiden hoitoon. Lisäksi oma työni Nukketeatterikeskus Poijussa antaa minulle liikkumavaraa järjestötyöhön. delleen näkyväksi myös sitä laajaa harrastajakenttää, josta suuri osa jäsenistöstämme tulee. Ammattilaisilla ja harrastajilla voi olla paljonkin annettavaa toinen toisilleen. Toivon että voimme löytää rahoitusmahdollisuuksia erilaisiin harrastajille suunnattuihin koulutuksiin ja tapahtumiin. On myös tärkeää, että harrastajaryhmillä olisi mahdollista saada ammattilaisten apua esim. käsikirjoitukseen ja ohjaukseen. Samalla ehkä pystyisimme työllistämään nuoria nukketeatteritaiteilijoita. Lasten taidekasvatus on toinen minulle tärkeä ja sydäntäni lähellä oleva asia: toivon että nukketeatterin tekemistä pääsisi kokeilemaan mahdollisimman moni lapsi koulujen ilmaisutaidon tunneilla ja että erilaisten taidekoulujen opetussuunnitelmiin lisättäisiin nukketeatteri yhtenä osa-alueena. Nukketeatterikasvatus voisi olla mahdollisuus nuorille taiteilijoille työllistyä. UNIMA ei ole ammattijärjestö eikä teatteri. Mitä UNIMA sinulle on? Unima on vapaaehtoispohjalta toimiva järjestö, jossa edistämme omalle alallemme tärkeitä asioita ja kannamme vastuuta nukketeatteria koskevista kysymyksistä. Unima on nukketeatterilaisten kohtaamispaikka ja toimiminen Unimassa on minulle mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja tapoihin tehdä nukketeatteria. Missä asioissa Suomen UNIMA on mielestäsi toiminut hyvin? Suomen Unima on ollut ansiokkaasti nostamassa nukketeatteritaidetta muiden taidealojen rinnalle. Olemme olleet mukana kehittämässä koulutusjärjestelmää, joka takaa vastaisuudessakin sen, että Suomesta löytyy koulutettuja nukketeatterin ammattilaisia. Olemme onnistuneet järjestämään hienoja tapahtumia, joissa niin nuoret kuin kokeneemmatkin taiteilijat ovat näyttäneet parasta osaamistaan. Suomalaisen Nukketeatterin Näyteikkuna, joka on edellisen puheenjohtajan Janne Kuustien luomalla konseptilla ja taitavissa käsissä muotoutunut huikeaksi kokonaisuudeksi, on loistava esimerkki onnistuneista tapahtumista. Lisäksi oma lehtemme on viime vuosina kokenut muodonmuutoksen ja nyt siinä riittää ihastelemista muillekin kuin nukketeatterilaisille. Mihin suuntaan haluaisit omalta osaltasi kehittää Suomen UNIMAa? Suomen Unima on kehittynyt upealla tavalla nukketeatterialaa palvelevaksi järjestöksi. Painopisteenä on ollut taiteilijoiden ammatillisen identiteetin tukeminen, ammatillisen koulutuksen kehittäminen ja Suomalaisen Nukketeatterin Näyteikkuna-tapahtumien järjestäminen. Nyt koen tärkeäksi tehdä uu- Missä asioissa UNIMAlla olisi syytä parantaa toimintatapojaan? Onko joku asia jäänyt huonolle hoidolle? Varmasti on monia asioita, joissa on parantamisen varaa. Minusta ennen kaikkea on huomioitava ne resurssit, joilla me Unimassa toimimme. Järjestösihteerin palkkaaminen on ollut hurja harppaus eteenpäin. Ensimmäi- nen työntekijämme Kati Aurora Kuuskoski ja nykyinen Johannamme ovat tyhjästä luoneet toimintatapoja ja käytäntöjä, joilla Uniman toiminta on tullut tehokkaammaksi ja näkyvämmäksi. Ikävää on kuitenkin se, että pesti on ollut aina lyhyt, vain kahden vuoden mittainen. Toisin sanoen, juuri kun homma alkaa sujua, pitää työntekijää vaihtaa. Tavoitteena on tulevaisuudessa löytää ratkaisu siihen, että olisi taloudellisesti mahdollista saada jatkuvuutta järjestösihteerin työsuhteeseen ja näin ollen myös käytännön asioiden hoitaminen helpottuisi. Tämä ratkaisu olisi ehkä mahdollista löytää yhteistyössä Nukketeatterikeskus Poijun kanssa. Uniman hallituksessa on ideoitu monia hienoja työryhmiä, joiden toiminta on kuitenkin jäänyt käynnistämättä. Esimerkiksi TEMEen on perustettu nukketeatterilaisten oma kilta, mutta asian hoitaminen on jäänyt täysin kesken. Haluamme profiloitua nukketeatterin ammattilaisina, mutta emme silti ole saaneet aikaiseksi ohjeellista hinnastoa, jonka mukaan ammattilaisen olisi helpompi hinnoitella työnsä. Taidekasvatustyöryhmä ehti myös hautautua ennen syntymäänsä. Millaisin sanoin mainostaisit suomalaista nukketeatteria kulttuurialan vaikuttajille? Nukketeatteri on uskomattoman monipuolinen taiteenlaji, joka koskettaa, itkettää, naurattaa ja ihastuttaa. Se on monelle lapselle ensimmäinen kosketus teatteriin ja synnyttää kenties ikuisen rakkauden kaikkea kulttuuria kohtaan. Suomessa on vahvoja, osaavia nukketeatteritaiteilijoita, joiden esitykset kilpailevat kansainvälisellä tasolla. Olkaamme siis ylpeitä suomalaisesta nukketeatterista. Nukketeatterissa on taikaa! UNIMAn toimisto on siirtynyt usein puheenjohtajan mukana paikkakunnalta toiselle. Onko mahdollista, että UNIMAn toimisto toimii joskus Helsingissä, ja mitä etuja/haittoja siitä voisi olla? On mahdollista, että toimisto siirtyy jossain vaiheessa Helsinkiin. Nukketeatterikeskus Poijulla on hyvät resurssit vastaanottaa Uniman toimisto omiin tiloihinsa. Positiivista tässä muutossa olisi se, että Poijun tiloissa toimiessaan Unimalla olisi mahdollista hyödyntää sitä kulttuurituotantoon ja teatte- Kuva: Timo Väntsi Nukketeatteri 1/2011 Teija Muurinen johtaa puhetta Suomen UNIMAssa Janne Kuustien jälkeen. Janne jatkaa edelleen kansainvälisenä edustajana.Tekemistä onkin, sillä Oululla on kova yritys saada UNIMAn kongressi ja festivaali vuonna 2016. Kolmikko edustaa Suomea Kiinassa 2012 reiden hallintoon liittyvää osaamista, joka Poijulla on olemassa. Toimiva ja asiantunteva työyhteisö tarjoaisi Uniman työntekijälle tukea käytännön asioiden hoitamiseen, talouteen, apurahoihin ja tapahtumien sekä koulutusten järjestämiseen liittyvissä ongelmissa. Käytännössä moni asia varmasti hoituu Helsingistä käsin helpommin. Lisäksi toimisto, kirjasto ja arkisto olisivat jäsenistölle sekä nukketeatterin tai teatterin opiskelijoille helpommin saavutettavissa. Mikä itseäsi kiinnostaa nukketeatterissa? Minua kiinnostaa nukketeatterin monipuolisuus taiteenlajina. Paitsi että nukketeatterissa yhdistyvät eri taiteen osa-alueet niin sen käyttömahdollisuudet ovat myös rajattomat etenkin taiteen soveltavalla puolella. Millaisista nukketeatteriesityksistä vaikutut eniten? Pieni on kaunista. Nukketeatteri kaikessa yksinkertaisuudessaan ja pienimuotoisuudessaan on monesti koskettavinta. Timo Väntsi Suomen UNIMAn kansainväliset edustajat seuraavalle nelivuotiskaudelle ovat Kati-Aurora Kuuskoski (Oulu), Katriina Andrianov (Akaa) ja Janne Kuustie (Oulu). Edustajat valittiin yhdistyksen vuosikokouksessa maaliskuussa. Kansainvälisten edustajen tärkein tehtävä on edustaa Suomen UNIMAa kansainvälisissä kokouksissa. Lähin kongressi on kesällä 2012 Kiinan Chengdussa. Kiinassa valitaan myös seuraavan kongressin ja festivaalin pitopaikka. Yksi vahva ehdokas vuodelle 2016 on Oulu, joten suomalaisilla on merkittävä rooli seuraavassa kongressissa. Suomen edustajiston määrä pieneni viime kaudesta neljästä kolmeen. Edustajien lukumäärä määräytyy kunkin yhdistyksen jäsenmäärän mukaan. Edellisen nelivuotiskauden kansainvälisiä edustajia olivat Katriina Andrianov, Anne Rautiainen, Hannu Räisä ja Janne Kuustie. Hallitukseen uusia jäseniä Suomen UNIMAn hallitus uusiutui osittain maaliskuisessa vuosikokouksessa. Uusina jäseninä hallitukseen tulivat oululainen Kati-Aurora Kuuskoski (UNIMAn järjestösihteeri 2007-2009) ja akaalainen Riku Laakkonen, joka tunnetaan mm. Teatteri Ramppi&Kuumeesta. Laakkonen tuli hallitukseen Teija Muurisen tilalle yhdeksi vuodeksi. Muurinen valittiin puheenjohtajaksi, mutta hän olisi hallituksen jäsenenä erovuoroisena ensi vuonna. Erovuorossa ollut nukketeatteritaiteilija Timo Väntsi (Turku) valittiin uudelle kaksivuotiskaudelle. Hallituksessa jatkaa edelleen Turun taideakatemian lehtori Marja Susi Kaarinasta. Valinnoissa käytiin yksi äänestys Riku Laakkosen ja Aapo Revon kesken. Äänet jakautuivat Laakkosen hyväksi 13-1. Varajäseninä toimivat Ilpo Mikkonen, Roosa Halme, Pia Kalenius ja Aapo Repo. 7 8 Nukketeatteri 1/2011 Poiju Teatteritilastojen 2009 nousija: Akseli Klonk esiintyi ja Mukamas liikkui eniten Esityskertojen määrissä laskien nukketeatteri Akseli Klonk Oulusta oli toissa vuonna maamme aktiivisimpia nukketeattereita. Vapaan kentän teattereista Klonk oli peräti ykkönen 468 esityksellään. Teatteri Mukamas on pitänyt pintansa maan kiertävimpänä teatterina. Tiedot käyvät ilmi vuoden 2009 Teatteritilastoista. Teatterin Tiedotuskeskus kokoaa maamme teatterien tiedot ja julkaisee ne vuosittain. Tuoretta tietoa saadaan piakkoin, sillä vuoden 2010 tilastot ilmestynevät kesän korvalla. Tilastoissa ovat mukana omissa taulukoissaan sekä teatteri- ja orkesterilain piirissä olevat teatterit (ns.VOS-teatterit) että rahoituksen ulkopuolella olevat teatterit (ns. vapaan kentän teatterit). VOS- ja vapaan kentän nukketeatterien kärki on esitysmäärien mukaan seuraavanlainen: Nukketeatteri Akseli Klonk 468, Nukketeatteri Sytkyt 370, Nukketeatterikeskus Poiju 303, Teatteri Mukamas (VOS) 269, Teatteri Hevosenkenkä (VOS) 267 ja Nukketeatteri Sampo (VOS) 246. Katsojamäärien mukaan ykköspaikalle on sen sijaan kirinyt Nukketeatterikeskus Poiju. Katsojamäärien mukainen nukketeatterien kärki oli vuonna 2009 seuraava: Poiju 33.369, Hevosenkenkä 32.224, Sampo 28.125, Mukamas 27.468, Akseli Klonk 25.916 ja Nukketeatteri Sytkyt 19.131. Muiden tilastoissa olevien nukketeatterien esityskerrat jäävät alle sadan ja katsojamäärät ovat nelinumeroisia: Teatteri Taiga-Matto Turusta 71 esityskertaa (katsojia 7486), Mustan ja Valkoisen teatteri Imatralta 35 esityskertaa (katsojia 3073), Teatteri Capelle Jyväskylästä 49 esityskertaa (katsojia 2952), Nukketeatteri Rooma Helsingistä 27 esityskertaa (katsojia 1818) ja Matkalaukkuteatteri Rovaniemeltä 33 esityskertaa (katsojia 1042). Huomattavaa toki on, että kaikki ovat 1-2 henkilön teattereita. Huomattavaa on Poijun nousu kärkikolmikkoon millä mittarilla tahansa mitattuna. Rahoituslain ulkopuolisia teattereita tilastoissa on 53 kappaletta, ja niistä Poiju sai kolmanneksi suurimmat yleisöt heti Tampereen Komediateatterin (71.000) ja Uuden Iloisen ENITEN ESITYKSIÄ: Akseli Klonk, kuva esityksestä Merenkuninkaan lahja, näyttelijät Jouni Järvenpää ja Tobias Effe, nuket Virpi Tanskanen. Kuva Rauli Koskinen. ENITEN ESITYKSIÄ KOTIKUNNAN ULKOPUOLELLA: Teatteri Mukamas. Kuva esityksestä Sirkkaseikkailu, näyttelijä Annukka Martikainen, kuva: Patrick/Grass Teatterin (38.200) jälkeen. VOS-teattereista Mukamas on ryhmien ja pienteattereiden sarjassa tilastoissa esitysmääriltään toisena heti Linnateatterin jälkeen. Mukamaksella on ollut perinteisesti eniten esityksiä kotikunnan ulkopuolella, ja niin oli edelleen vuonna 2009. Perässä tulivat Eurooppa Neljä ja Kajaanin kaupunginteatteri. Myös rahoituslain ulkopuoliset ryhmät kiertävät aktiivisesti. Vapaan kentän ryhmistä eniten kotikunnan ulkopuolisia esityksiä oli Sytkyillä (295 eli 80% esityksistä) ja Poijulla (200 esitystä eli 66%). Sytkyt esiintyi ulkomailla kaikkiaan 29 kertaa vuonna 2009, toiseksi eniten vapaan kentän ryhmistä. Ohi meni Teatteri Quo Vadis, joka kävi esiintymässä ulkomailla 36 kertaa. Valtakunnan paras täyttöaste oli Nukketeatteri Sampolla, jonka sali täyttyi keskimäärin 99,7 prosenttisesti. Keskimääräinen täyttöaste teattereilla on 70%. Lisärahoitusta tuli vuodelle 2010 Sekä lainpiirissä olevat että lain ulkopuolella olevat teatterit saivat toiminnalleen lisärahoitusta vuodelle 2010, ja tämä näkyy jo arviona vuoden 2009 tilastoissa. VOS-nukketeatterien valtionavustukset kas- Nukketeatteri 1/2011 KOMMENTTI Tilastot kertovat VOS-NUKKETEATTERIEN SUURIMMAT KATSOJAMÄÄRÄT: Teatteri Hevosenkenkä. Kuva esityksestä Lohikäärme ja seitsemän prinsessaa, kuva: Miska Reimaluoto. ENITEN KATSOJIA KAIKISTA NUKKETEATTEREISTA: Nukketeatterikeskus Poiju. Kuva esityksestä Ofelia ja varjojen teatteri. Nukke ja valokuva: Iida Vanttaja. ENITEN ESITYKSIÄ ULKOMAILLA: Nukketeatteri Sytkyt. Kuvassa Juha Laukkanen hampaiden hoitovalistusesityksessä porilaisissa päiväkodeissa. Kuva: Heikki Westergård/SK. voivat 5-13%. Hevosenkenkä sai valtionosuutta ja -tukea 431.224€, Sampo 316 293€ ja Teatteri Mukamas 290 578€. Kuntien osuudet pysyivät kutakuinkin ennallaan tai jopa hieman laskivat. Rahoituslain ulkopuolisista ryhmistä huima hyppäys vuodesta 2009 vuoteen 2010 tapahtui Poijulla ja Akseli Klonkilla. Poijun valtionavustus nousi 20.000 eurosta peräti 130.000 euroon. Akseli Klonkin nousu oli 12.000 eurosta 30.000 euroon. Tilastoissa todetaankin, että lakisääteisen tuen ulkopuolella olevien teatteri- ja tanssiryhmien määrä on voimakkaasti lisääntynyt viime vuosina ja paine tukijärjestelmän uusimiseen on edelleen suuri. Vuoden 2010 budjetista osoitettiinkin merkittävät korotukset teatterin, tanssin, sirkuksen ja säveltaiteen vapaalle ryhmäkentälle. Rahoituslain ulkopuolella olevien teatteriryhmien määräraha nousi 70% ja oli 2.4 miljoonaa euroa. Uusia ryhmiä otettiin tuettavien ryhmien piiriin kuusi. Toiminta-avustusta tältä momentilta sai 34 ryhmää. Näytäntökaudella 2008-2009 maamme VOSteattereilla oli ohjelmistossa 345 eri näytelmää, joista kotimaisia kantaesityksiä 69 ja ulkomaisia kantaesityksiä 33 kpl. Aikuisten puhenäytelmiä kaikista kantaesityksistä oli 50%, musiikkinäytelmiä 15%, lasten- ja nuortennäytelmiä 18%, nukketeatteria 8% ja sekalaisia ohjelmia 8%. Rahoituslain ulkopuolisilla ryhmillä oli ensi-iltoja yhteensä 117, joista kantaesityksiä 96, eli 82%. Aikuisten puhenäytelmien osuus myydyistä lipuista oli 25%, lasten- ja nukkenäytelmien osuus 37% ja musiikkinäytelmien osuus 1%. Ryhmien esityksistä huomattava osuus on muita kuin em. näytelmälajeihin kuuluvia. Esim. musiikki- ja runoesityksiä, sirkusta, poikkitaiteellisia esityksiä, sanatonta teatteria jne. Niiden osuus myydyistä lipuista oli peräti 37%. Timo Väntsi Teatteritilastot löytyvät Teatterin Tiedotuskeskuksen sivuilta: www.tinfo.fi Teatteritilastot ovat jännää luettavaa. Ensi-illat, ohjelmistossa olevat esitykset, henkilötyövuodet, rahoitus, kiertue-elämä… Kaikki on pakattu luvuiksi. Ja virkistävää on katsella teatteritoimintaa vaihteeksi pelkkinä lukuina; taiteellisen laadun tilastoimiseen ei ole vielä löytynyt yhteismitallisia määreitä. Lain piirissä olevia ja vapaalla kentällä toimivia teattereita ei kaikilta osin voi eikä kannata vertailla. Kentällä toimitaan niin erilaisin resurssein. Mutta vertailenpa silti. Vuosittaiset esitysmäärät ovat selkeitä lukuja, keikat ovat keikkoja pienellekin. Huomattavaa on, että esitysmääriltään vilkkaimpien nukketeatterien kärkikolmikko koostuu kolmesta vapaan kentän teatterista. Vasta sen jälkeen tulevat kolme VOSnukketeatteria. Kaikkea luvut eivät kerro. Luvut eivät kerro sitä, saivatko esim. vapaan kentän teatterien esiintyjät palkkaa esityksistä, mentiinkö keikalle lippuriskillä tai jouduttiinko esitys peräti perumaan kun ei tullut yleisöä. Tai istuiko katsomossa kaksi katsojaa? Palkka ja jollakin lailla varmistettu yleisö lienevät kunnossa vakiintuneilla teattereilla. Kun lukee katsojamääriä, nousevat Poiju ja VOS-teatterit ohi vapaiden ryhmien. Tämä kertonee toimivasta myyntikoneistosta, joka on vakiintuneilla teattereilla paremmalla tolalla. Voisiko lukuja tulkita niin, että lain piirissä olevat teatterit ja uutena tulokkaana Poiju, pystyvät tehokkaammin myymään esityksensä ja suuremmille saleille kuin vapaat ryhmät? Kaikille nukketeattereille yhteistä on kuitenkin huikea työmäärä ja suht pieni henkilökunta. Tätä ihmeellistä lukuviidakkoa lukiessa vastaan tulee kysymyksiä: onko mahdollista, että pienellä teatterilla on enemmän esityksiä kuin vuodessa on päiviä? Mistä koostuvat henkilötyövuodet? Kuinka nämä teatterit ylipäänsä pystyvät tulemaan toimeen? Tilastot eivät ole turhan takia olemassa. Onhan oikeus ja kohtuus, että kaikki näkevät, mitä julkisilla varoilla tehdään. Ne ovat myös tärkeää tietoa rahoituksista päättäville. Jos et ole tilastoissa, sinua ei ole ammattikentällä olemassa, taitaa kuulua julma totuus. Tällä rintamalla nukketeatterilaisilla on paljon tekemistä, sillä kaikki suomalainen ammattinukketeatteri ei vielä näy tilastoissa. Timo Väntsi 9 10 Nukketeatteri 1/2011 Kansainvälistyminen on ihmisten kohtaamista Unohda pororomantiikka ja ole oma itsesi Tee hyvä esitys! Lähde maailmalle! Tapaa ihmisiä! Ideoikaa yhdessä! Tavatkaa uudestaan! Periaatteessa kansainvälistyminen on näin yksinkertaista, jos on uskominen Stoassa 18.3. pidettyyn seminaariin ”Suomalainen nukketeatteri maailmankartalle”. Kansainvälistymisen askeleita pohtiva keskustelutilaisuus päätyi pohtimaan, mitä lopulta on suomalainen nukketeatteri? Miten suomalainen nukketeatteri sijoittuu kansainvälisesti ja missä sen paikka on nukketeatterin maailmankartalla? Ainakaan maailmalle ei väen väkisin tarvitse mennä porojen ja yöttömän yön klisheiden varassa. Suomen UNIMAn ja Nukketeatterikeskus Poijun järjestämä seminaari kokosi muutaman kymmentä keskustelijaa Näyteikkunan aattopäivänä. Alustajina keskustelussa olivat tutkija Katriina Andrianov, nukketeatteritaiteilija Rene Baker (UK), nukketeatteritaiteilija Ishmael Falke sekä tuottaja Jukka Hytti. Keskustelua juonsi näyttelijä Satu Paavola. Kansainvälisyys puhuttaa nukketeatteriväkeä, sillä moni tuotanto reissaa jo nyt ympäri maailmaa ja kansainväliset taiteilijat tekevät yhteistyötä suomalaisten kanssa. Voisi toisaalta sanoa myös, että kansainvälisyys on aina kuulunut suomalaiseen nukketeatteriin. Ensimmäisenä alustuksensa pitänyt tutkija Katriina Andrianov aloitti pohtimalla, mitä suomalainen nukketeatteri ylipäänsä on. Hän arvioi, että hänen olisi helpompi määritellä, mitä on australialainen nukketeatteri kuin suomalainen nukketeatteri. Erot sisältäpäin näyttävät usein suuremmilta kuin ne ulkopuolisen silmin ovatkaan. -Määrittelyt saattaisivat kuitenkin olla australialaisten mielestä liian kategorioituja. -Kun puhutaan, mitä on suomalainen nukketeatteri, pitää kysyä myös mitä on suomalaisuus ylipäätään. Suomalainen nukketeatteri on Andrianovin mielestä jo lähtökohdiltaan kansainvälistä. Monet tekijät ovat syntyjään ei-suomalaisia, ja tuovat suomalaiseen nukketeatterikulttuuriin oman kulttuurinsa traditiot. Andrianovin mielestä koko taidemuoto, nukketeatteri, on muualta tullut. -Väitteeni on, että Suomessa nukketeatteri on tuontituote. Karhunpeijaiset eivät ole nukketeatteria. Kansainväliset vaikutteet, erityisesti venäläiset, ovat selvästi näkyvissä suomalaisessa nukketeatterikentässä. Esimerkiksi Turun Taideakatemian sisältöön ja opetukseen on tullut venäläistä traditiota luonnollisesti pitkäaikaisen opettajan Anna Ivanova-Brashinskayan kautta. Vaihtoehtoa sanalle nukketeatteri? Englannin sana puppet aukeaa suurelle yleisölle ja erottaa teatterinuken lelunukesta, doll. Suomessa sanalle nukketeatteri koetetaan toisinaan löytää kattavampi termi. Andrianov itse on viehättynyt sanasta näyttämöanimointi, mutta laajalti ymmärrettävää termiä ei ole löytynyt. -Suomessa sinnikkäästi opetetaan yleisölle, että nukke voi olla mitä vain. Meille nukketeatterilaisille asia on päivänselvä, mutta uskon, että tulee menemään vielä pitkään, tuu perinteistä ilmaisua ja uutta estetiikkaa. Andrianov kaipaa suomalaiseen nukketeatteriin enemmän Teatteria. -Riittääkö kaunis ja hyvin tehty nukke hyvin manipuloituna hyväksi esitykseksi. Minusta ei riitä. Hän provosoi nukketeatteriväkeä katsomaan peiliin. -Joskus esiintyy sitä, että nukketeatteriväki väheksyy tai ylenkatsoo ammattitaidotonta nuken käsittelyä esimerkiksi teatteriesityksissä. Mutta toisaalta ei olla moksiskaan epäammattimaisesta näyttelijäntyöstä nukketeatteriesityksissä. Suomalaisten aika olla antava osapuoli Rene Baker työskentelee tällä hetkellä opettajana Turun Taideakatemiassa. Brittiläissyntyisellä, sittemmin Espanjaan muuttaneella taiteilijalla on pitkä suhde maahamme ja suomalaiseen nukketeatteriin. Hän on toiminut täällä esiintyjänä ja opettajana ensimmäisen kerran 90-luvun puolivälissä. Bakerin arvion mukaan suomalainen nukketeatterikenttä on ollut jo vuosikymmeniä avoin ja aktiivinen hankkimaan vaikutteita ja oppia ulkomailta. Moni kansainvälinen tähti ja teatteriseurue on tehnyt yhteistyötä suomalaisten kanssa. -Suomalaisten olisi aika sanoa, että ehkä meillä olisi nyt jotain tarjottavaa muualle. Tie kansainväliseen uraan on periaatteessa selvä ja yksinkertainen: hyvät esitykset. Ne puolestaan taas saavat katsojat kiinnostumaan, mistä tekijä on kotoisin. Mielikuvat syntyvät joskus pienistä osasista, jotka muodostavat jonkunlaisen kokonaiskuvan. Valmistautuessaan Suomen pestiinsä Baker näki Jani Nuutisen soolosirkusesityksen, jossa käytettiin esinemanipulaatiota. Halu kansainvälisyyteen tultava luonnostaan ennen kuin suuri yleisö ymmärtää asian kokonaisuudessaan. Andrianov on seurannut, miten nukketeatterin keinoja esiintyy runsaasti eri taiteenlajeissa, sirkus ja tanssi etunenässä. Nukketeatterilaiset saattavat joskus kritisoida teatterissa nähtyä epäammattimaista nuken käsittelyä tai animointia. Andrianovin mielestä meidän olisi syytä hyväksyä, että täydellinen animointi, elottoman herättäminen elolliseksi, ei aina ole edes esityksen tavoite. Suomalaiseen nukketeatterikenttään mah- 11 Kuva: Ilpo Mikkonen Nukketeatteri 1/2011 Jukka Hytti, Ismael Falke, Katriina Andrianov, Rene Baker ja juontaja Satu Paavola (takana) pohtivat suomalaisen nukketeatterin mahdollisuuksia maailmalla. Samoihin aikoihin hän näki erikoisen suomalaisen elokuvan, jossa liikuttiin sirkuksen maailmassa. -Tämän erikoisen elokuvan ja näkemäni esityksen linkitin jotenkin mielessäni. Siitä tuli minun ”Suomi”. Voimakas mielikuva avaa portteja muullekin kulttuurille kyseisestä maasta. Esimerkiksi Aki Kaurismäen elokuvat ovat taatusti avanneet tietä muillekin suomalaisille elokuville. Rene Baker siteerasi suomalaista animaatiota käsittelevää lehtijuttua, jossa sitä luonnehdittiin ”small mental movements between people” . Niin ikään animaation arveltiin olevan tiukasti kiinni yhteiskunnallisessa keskustelussa, sosiaalisissa ongelmissa ja jopa maan historiassa. Voisikohan suomalaisesta nukketeatterista tehdä samansuuntaisen analyysin? Small mental movements between people? Onko pakko kansainvälistyä? Suomalaisen nukketeatterin ei Bakerin mielestä pidä yrittää olla etnologisten klishei- den orja. Tärkeää on, että on jotakin sanottavaa, ja selkeästi oma tapa sanoa se. Sadut ovat Bakerin mielestä tarpeellisia, mutta kansainvälisille areenoille on turha viedä esim. klassikkosatua, jos kyseessä ei ole erityisen omanlainen tulkinta ja näkökulma. Turun Taideakatemian Baker sijoittaa kärkikolmikkoon kaikissa kansainvälisissä opiskelijatapaamisissa. Saattaa olla, että pitemmän tradition maat menevät teknisissä taidoissaan ohitsemme, mutta turkulaisten opiskelijoiden esityksissä on usein sellaista särmää, mikä puhuttelee. -Festivaaleilla on ilmiselvää, että nämä teki- jät ovat tutkimusretkellä, raivaamassa uusia teitä. Ja usein esitykset ovat todella hyvin tehtyjä. - Miten tulla kansainväliseksi, on hyvä kysymys, mutta yhtä hyvä on myös: Onko välttämätöntä olla kansainvälinen? Rene Baker kysyy meiltä suomalaisilta, onko meidän veressäämme luonnostaan halu olla pikkaisen omissa oloissamme. Maailmalle lähteminen ei ole meille ehkä ollenkaan luonnol- linen asia. Rene Baker ei pidä kansainvälistymistä mitenkään välttämättömänä. Toimiminen omassa maassa on arvokasta, mutta ulkomaan keikat ja vierailut ovat kovin hauskaa tapa elää. Kohtaamiset eri kulttuurien välillä voivat olla hyvinkin sykähdyttäviä. Rene Bakerin muistoissa on Peukalo-Liisan esitys Kajaanissa. -Myyrä kysyy Peukalo-Liisalta, haluatko mennä kanssani naimisiin ja oletko valmis elämään pimeydessä koko lopun elämääsi? Ymmärsin siinä hetkessä, että nämä lapset tietävät syvästi, mitä on pimeys. Joissain 12 Nukketeatteri 1/2011 muissa maissa tulee ihan toisenlaisia reaktioita. Teatteri ei ole teollisuutta tai bisnestä Tuottaja Jukka Hytti kritisoi valtiovallan suunnalta tullutta painostusta kulttuurivientiin. Hytti puhuisi mieluummin kulttuuriyhteistyöstä, johon kuuluisi niin vaihtoa, vientiä ja tuontia. -Se on iso ongelma, jota vastaan haluan taistella. Kulttuurivienti on kuin teollisuutta tai jonkinlaista bisnestä. Se ei sellaisenaan sovi teatteritaiteelle, joka on hetken taidetta. Festivaalirintamalla uusin trendi on Hytin mukaan se, että festivaalit eivät ainoastaan hanki esityksiä, vaan toimivat myös uusien kansainvälisten esitysten tuottajina. Näin esimerkiksi NXTSTP-hankkeessa, jossa seitsemän teatteritapahtumaa Euroopassa valitsevat yhden kiinnostavan, nuoren ohjaajan ja antavat tälle mahdollisuuden toteuttaa oma suunnitelmansa. Teatteriryhmien välinen kanssakäyminen on edelleen aktiivista, samaten eräänlainen koulutus ja mentorointitoiminta, usein Euroopan kulttuurirahaston tuella. Tällaisesta esimerkkinä on BaND Balttian ja Pohjolan alueella. Connect Connect puolestaan on tuotanto- ja kiertueprojekti, jossa Q-teatterin Baltic Cirklekin on mukana. -Baltic Cirkle ei esittele varastossa olevia esityksiä, vaan tuomme esityksiä, jotka ovat parhaillaan nähtävissä eri maissa. Miten taitelija verkostoituu ja kansainvälistyy? Moni ajattelee, että kansainvälistyminen on vaikeaa ja muodollista. -Tavatkaa ihmisiä, keskustelkaa, vaihtakaa ajatuksia, kutsukaa, päättäkää tavata seuraavassa paikassa uudelleen. Kansainvälistyminen on nykyään hyvin epämuodollista! Hytti kehottaa nukketeatterin tekijöitä ajattelemaan isosti. Pelkkä festivaalikiertäminen on pitkän päälle uuvuttavaa, mutta jos samalla vaivalla saa vietyä mukaan vaikka työpajan tai kurssin, niin anti on jo paljon isompi kuin pelkässä pistokeikassa. Isosti ajattelu kannattaa ottaa mukaan jo siinä vaiheessa, kun väsää apuraha-anomuksia. maassa. Nukketeatteri painii teatterin kanssa samassa sarjassa, samoilla festivaaleille. Näille areenoille voisi suomalaisen nukketeatterin olla helppokin päästä. -Rohkeasti verkostoitumaan! Meidän täytyy isolla rintamalla mennä kertomaan suomalaisesta kulttuurista. Etenkin valtionosuutta nauttivat teatterit tei häntä välttämättä aina luokitella suoraan suomalaiseksi, osaksi siitä syystä, ettei ole ihan tyypillisen suomalaisen näköinen. -Tavallaan edustan kahta kansallisuusidentiteettiä. Israelilaisena häneen kohdistuu odotuksia ja ennakkoasenteita. Toisaalta taas suomalainen taiteilija on maailmalla edelleen melko lailla ”tabula rasa”, eikä ennakko-odotuksia ole juuri mitään. Falke on joutunut suomalaisuudestaan vain kerran tilille. -Brasiliassa, jossa suomalaisella yrityksellä oli likaisia bisneksiä, Ishmael Falke kertoo viitaten Stora Enson metsäkauppoihin. Taidelajien rajaaidat ovat matalat muualla Euroopassa Isolla rintamalla maailmalle Raja-aidat eri taiteenlajien kesken ovat Suomessa korkeammat kuin monessa Euroopan joutuvat koko ajan laajentamaan tarjontaansa muuhunkin kuin pelkkään esitysten tekemiseen. Kansainvälisyys, yleisötyö, yhteistyö sosiaalitoimen ja nuorisotyön kanssa ja harrastustoiminnan kehittäminen ovat teemoja, joihin teatterit pikkuhiljaa velvoitetaan. -Jotain VOS-teattereissa pitää keksiä, tai muuten niitä ajetaan alas, ennustaa Hytti. Suhde mediaan ja toimittajiin on muuttunut paljon viime vuosina. -Asiantuntija kohtaa asiantuntijan, siitä on kyse. Ennen lähetettiin lehdistötiedote ja toivottiin, että joku toimittaja nappaa siihen. Nykyään teatterintekijöiden täytyy tuntea toimittajat ja heidän erityisosaamisensa ja tarjota suoraan juttuideoita. -Me teatterintekijät helposti unohdamme, että olemme oikeasti oman alamme asiantuntijoita. Se pitää osata valjastaa ja tuoda esille. Kahden kansallisuuden edustajana Turkulainen Sixfingers Teatteri edustaa uuden polven ryhmää, joka on lyhyessä ajassa löytänyt tiensä maailmalle. Ryhmän perustajajäsen Ishmael Falke pohtii, onko hänen taiteensa suomalaista. -En ole varma olenko suomalainen, mutta melko varma olen siitä, että olen suomalainen nukketeatterintekijä. Israelissa syntynyt ja kasvanut Ishmael on asunut Suomessa kymmenisen vuotta ja luonut nukketeatteriuransa pääosin Suomessa. Maailmalla Ishmael on huomannut, et- Suomalaisuus kulkee mukana koulutustaustassa Vaikka Falke seurueineen usein edustaa Suomea, esimerkiksi festivaaleilla, eivät esitykset ole mitään Suomi-brändin kiillotusta. Falke uskoo, että suomalaisuutta on silti väistämättä livahtanut esityksiin. Esimerkiksi Turun kaupunginteatterissa esitetty Keskitalven uni pohjautui Kalevalaan ja toisaalta Golemanualissa käytetty Kimmo Pohjosen musiikki on herättänyt kiinnostusta esityksen kiertäessä maailmaa. Falke kokeekin, että isoa osaa suomalaisuutta hän kantaa saamansa koulutuksen kautta, vaikka Taideakatemian opetus olikin hyvin paljon kansainvälisten opettajien varassa. -Moni kysyy, where have you studied? Sitä kautta edustan tietysti Suomea ja Turkua. Konkreettista suomalaista nukketeatteria Falke kertoo tehneensä menneenä talvena. Mikropatia-festivaalin osana Sixfingers työskenteli kaduilla liikennemerkkien kanssa. 25 asteen pakkasessa oli kyse selviytymisestä ja kamppailusta kylmää vastaan. -Koin sen hyvin suomalaiseksi. Miten tällaisen voi ikinä viedä etelään? Timo Väntsi Juttu on koostettu tilaisuudesta tehdyn viedotallenteen pohjalta (kuvaus: Laura Hallantie). Katsomot täyttyivät Näyteikkunassa Suomalaisen Nukketeatterin Näyteikkuna järjestettiin Helsingin Kulttuuritalo Stoalla 18.-20.3.2011. Kaikkiaan Näyteikkunoita on järjestetty viisi: Ensimmäisen kerran Jyväskylässä marraskuussa vuonna 2007, sitten vuonna 2009 helmikuussa Oulussa ja maaliskuussa Helsingissä sekä vuonna 2010 helmikuussa Oulussa. Näyteikkuna polkaistiin käyntiin hyvin nopealla aikataululla, ja yksi peruutuskin tapahtui, mutta itse tapahtuma sujui hienosti. Siitä kuluu kiitos kaikille tapahtuman tekijöille. Niin antoisa seminaari, komea aulanäyttely, kuin mielenkiintoiset työpajat ja korkeatasoiset esityksetkin järjestettiin pääosin talkootyönä. Esityksiä oli kahden päivän aikana 11, myytyjä lippuja oli noin 440, kutsuvieraslippuja n. 20, yhteensä näytöksissä oli yleisöä 600 henkeä. Esiintyjät eri puolilta Suomea saivat tilaisuuden nähdä myös toistensa esityksiä. Esitykset olivat kattava katsaus tämän päivän Suomalaiseen Nukketeatteriin. Oli esi- Suomalaisen nukketeatterin Näyteikkuna Stoassa keräsi kaikkiaan 600 katsojaa. Alkamassa Nukketeatteri Akseli Klonkin esitys Hurjan hauska autokirja. Ohjaus Janne Kuustie, nuket ja visuaalisointi Virpi Tanskanen. tyksiä lapsille, nuorille, perheille ja aikuisille. Aikuisnukketeatteri on vihdoinkin saamassa ansaitsemaansa huomiota ja jalansijaa itsenäisenä taidemuotona. Kiitosta tuli niin esiintyjiltä kuin yleisöltäkin. Stoan henkilökunta sai kiitoksia hyvin hoidetusta työstä ja avuliaisuudesta esitysten rakentamisessa. Yleisö oli innostunutta ja kiinnostunutta. Kutkuttavaa oli tietysti, että valtakunnan ykköslehti Helsingin Sano- mat antoi reilusti palstatilaa Näyteikkunalle. Suurempana tavoitteena on, että Näyteikkuna tuo työmahdollisuuksia pienille teattereille ja ryhmille, ja että päättäjät huomaavat nukketeatterin mahdollisuudet apurahoja jakaessaan. Johanna Uusiranta Lisää kuvatunnelmia Näyteikkunasta tämän lehden takasivulla. Nukketeatteria gaalassa Kertun juhlasta kulttuuritapahtuma Nukketeatteri Piironginlaatikon vetäjän Kerttu Aaltosen 60-vuotisjuhla ja 40-vuotistaiteilijajuhla kasvoi Uudessakaupungissa suorastaan kulttuuritapahtuman mittoihin. Nukketeatterinäyttely Kulttuurikeskus Cruselllissa tarjosi Poimintoja Piironginlaatikosta 1971-2011. Esillä oli lavastuskokonaisuuksia nukkeineen ja pukuineen eri tekijöiltä. Oli myös valokuvia sekä teltta, jonka seinät oli koottu lehtileikkeistä ja teltan sisällä oli nukketeatterikirjallisuutta. Näyttelyssä oli lukuisia Kitta Saran suunnittelemia lavasteita sekä Kertu Aaltosen omien kätten töitä. Piironginlaatikon näyttelyssä olleita nukkeja ovat toteuttaneet Kerttu Aaltosen lisäksi Aapo Repo, Anna Hilska, Kitta Sara ja Milla Risku. Pukuja ovat tehneet Mervi Lamminen, Sirpa Niemelä ja Marja Heilä. Valokuvat olivat Mika Reinholmin käsialaa sekä diaheijasteet Jukka Salosen. Näyttelyn avajaiset pidettiin 2.4. ”Satavuotisjuhlien” yhteydessä. Näyttelyssä kävi yli 600 henkilöä, joista suuri osa koululaisia ja päiväkotilapsia, joille esittelin näyttelyn. Kitta Saran ohjaamaa Kaarina Helakisan satuun perustuvaa Todellisen prinsessan vai- 13 Kuva: Timo Väntsi Nukketeatteri 1/2011 Teatteriväen vuosittaisessa palkitsemisjuhlassa Thalia-gaalassa nähtiin tänä vuonna myös nukketeatteria, joskaan pokaaleja ei nukketeatterin sarjassa ainakaan toistaiseksi jaettu. Turun Taideakatemian nukketeatterilinja toi sekä livenä että videotallenteena esiin diivan, valtavan kokoisen naishahmon, joka suurine säärineen loikki yli lavan. Useamman henkilön liikuteltavaa nukkea oli ohjannut koulussa työskentelevä Rene Baker. Videoklippinä nähtiin HOX Companyn ja TEHDAS Teatterin kulttuuripääkaupunkituotannosta John-Eleanor katkelma. Esityksen on ohjannut Merja Pöyhönen. Lavalla ja klipissä esiintyvät Timo Väntsi ja Tom Linkinen. Laurilla on nukkeystävä heet-näytelmää esitettiin joitakin kertoja näyttelyn yhteydessä. -Tapahtumasta tuli paljon hyvää palautetta. Näyttely oli suuri ponnistus ja ainutlaatuinen alueellamme. Ihmiset voivat itse todeta, miten monipuolinen taiteenlaji nukketeatteri voi olla ja mitä kaikkea siihen liittyy. Ei pelkästään tumppuja, ”valistustyö” on jatkuvaa.... , kommentoi Kerttu. Nukketeatterin keinoja nähdään aina silloin tällöin myös musiikkibisneksessä. Suomessa viimeisin esimerkki tästä on Lauri Ylösen hittibiisi Heavy. The Rasmuksen laulajana tunnettu Lauri Ylönen käyttää nukketeatterin keinoja uudella videollaan. Lauri esiintyy soololevynsä ensimmäisen singlensä videossa pienen nukkehahmon kanssa. Videolla laulajalla on kantikaspäinen ystävä lintuhäkissä. Nukke on sovellus käsinukketekniikasta. Kappale Heavy löytyy Laurin uudelta soololevyltä New world. 14 Nukketeatteri 1/2011 Nukketeatteri 1/2011 15 Uusi festivaali ja nukketeatteri toivat Turkuun VALOA JA ENERGIAA Paula Vilmi ja Roosa Halme ovat nuoria nukketeatterin tekijöitä, jotka yhdessä kollegojensa kanssa tarttuivat toimeen ja perustivat uuden nukketeatteritapahtuman Turkuun, Nukketeatterijuhla TIP-Festin. Tapahtuma oli kuin pääorganisaattorit itse, täynnä valoa ja energiaa. - Annan 9 ja puoli siitä kun ylitimme ihtemme, Paula Vilmi sanoo. Samansuuntaisen arvion antaa myös toinen festivaalin tuotantokoordinaattori Roosa Halme. Festivaali sai ihmiset sankoin joukoin liikkeelle, ja ilmassa oli jännittävää kihinää. Uusi festivaali oli syntynyt Suomen Turkuun, ja etujoukoissa olivat Roosa Halme ja Paula Vilmi, apunaan seudun muut nukketeatterin tekijät. - Halusimme näyttää turkulaisille, mitä kaikkea nukketeatteri voikaan olla. Ja hienoa oli, miten moni ihminen tuli näytöksistä ulos todeten, ettei arvannutkaan että ”tää on nukketeatteria”, Roosa sanoo. - Hulluja me oltiin, ja paljon opittiin, sanoo Paula. Palautteesta saattoi päätellä, että hulluus kantoi hedelmää. - Tapahtuma oli kiireetön, mutta juhlava niin kuin halusimme. Se oli dynaaminen ja energinen, ilon ja riemun tunnelma säilyi koko ajan, Roosa analysoi mennyttä. Mutta miten kaikki alkoi? Miksi pieni joukko hiljattain valmistuneita nukketeatteritaiteilijoita haluaa pistää pystyyn festivaalin? Eikö niitä ole Suomen niemellä jo aika paljon? Roosa ja Paula olivat joulukuussa 2009 palaverissa Seikkailupuistossa. Tuottaja Benny Majabacka ja toiminnanjohtaja Toni Ekroos totesivat, että olisi hienoa saada nukketeatterifestivaali Seikkailupuistoon. Ennen kuin Roosa ja Paula ehtivät ajatellakaan asiaa, he huomasivat olevansa uuden festivaalin tuotantokoordinaattorit. - Minä en ole oikein ikinä ollut festivaali-ihminen. Niissä on aina jotenkin sama kaava. Hirveästi esityksiä kauhealla vauhdilla, ke- tään ei ehdi tavata, mitään ei ehdi sulatella eikä kirjoittaa mitään muistiinpanoja esitysten välissä. Ja nyt huomasin olevani itse järjestämässä festivaalia, Paula naurahtaa. TIP-Fest tuntui syntyvän sopivaan ajankohtaan: Kaamos syvimmillään ja joulu ei vielä painamassa liikaa päälle. Yleisöryntäyksestä päätellen voisi uskoa, että tällaiselle tapahtumalle oli Turussa tilausta. Festivaali on jatkossakin aika omavarainen, sillä Turussa syntyy tiuhaan tahtiin uusia esityksiä. Jo pelkästään niistä saisi vuosittain ainakin jonkinmoisen katsauksen. Kyselyjä ulkomailta tippuu jo nyt - Mutta tarkoitus on saada aina mukaan myös ulkomaisia vieraita suomalaisten lisäksi. TIP Fest sai taloudellista tukea Turku 2011säätiöltä, ja se on myös tänä vuonna kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistossa. Kansainvälistä väkeä nähdään siis myös tänä vuonna järjestettävässä TIP-Festissä, jonka ohjelmaa kasataan jo. Jokin ilmeisesti naksahti oikealle paikalleen, sillä TIP-Festin järjestäjä, The Turku International Puppetry Connection eli TIP-Connection on jo nyt saanut ulkomaisilta ryhmiltä tiedusteluja mahdollisuudesta osallistua tulevaan festivaaliin. Kyselyjen määrä on yllättänyt organisaattoritkin! Viime vuoden Festiin tulleet ulkomaiset vieraat, Svarta Katten Ruotsista, András Lénárt Unkarista ja suomalais-ranskalais-saksalainen Iarn Vith -työryhmä Saksasta saatiin mukaan henkilökohtaisten kontaktien kautta. Juhlien erikoisvieras, TV2:n tähti Ransu Kar- vakuono oli oikea työvoitto, sillä kultaisen videonoutajan henkilökohtainen avustaja ei keikkaile enää usein koiransa kanssa. Festivaali oli koko turkulaisen nukketeatterikentän yhteisponnistus. Talkoolaiset jakoivat lennäkkejä, Kuuma Ankanpoikanen järjesti festivaaliklubeja ja Iisa Ilona Tähtinen Puppet Studiosta järjesti teatterinukkeja turkulaisten liikkeiden näyteikkunoihin. Tuttuja esineitä uudessa valossa Roosa ja Paula valmistuivat Turun Taideakatemiasta vuosikurssilta, jonka opiskelu päättyi keväällä 2009. He ovat festivaaliurakointinsa lisäksi tehneet myös taiteellista yhteistyötä. Lapsille suunnatuissa esityksissä ”Tarinataikina” sekä ”Venyy ja paukku” on teemana ollut tuttujen esineiden uudenlainen, hullu käyttö. Roosa ja Paula myöntävät, että pietarilaisen Akhe-ryhmän työtavoilla on ollut vaikutusta heidän taiteelliseen työskentelyynsä. Esityksissä työskennellään tutuilla esineillä, esimerkiksi ruuanlaittovälinellä. Mutta niihin lisätään hulluuskierroksia ja esineitä käytetään eri tavalla kuin on totuttu. - Esineet luovat assosiaatioita ja kuljettavat tarinaa taas jonnekin muualle, ja ne taas jonnekin eteenpäin, Roosa sanoo. Ihan perinteistä nuketusta, nuken elävöittämistä, Roosan ja Paulan esityksissä harvemmin nähdään. Silti kyse on heidän mielestään nukketeatterista. Lapset ovat joka tapauksessa ottaneet tämän kaltaisen kerronnan omakseen. Kaksi temperamentiltaan erilaista esiintyjää, tutut esineet ja oudot käyttö- Nukketeatteri 1/2011 Tarinataikina-esityksessä viihdytetään omapäistä prinsessaa. Kuvassa Paula Vilmi ja Roosa Halme. kemistä, niin muutkin arvostavat. Ja pitää mennä vaan kysymään ja tarjoamaan, Paula toteaa. Opiskelujen päättymisestä on parisen vuotta. Millaisia ajatuksia liikkuu menneistä oppivuosista? kuvat Timo Väntsi tarkoitukset ovat yhdistelmä, joka uppoaa lapsiin. - On mahtavaa, kun katsomosta kuuluu oikein räkänaurua, Paula kommentoi. Roosan ja Paulan mielestä suomalainen nukketeatteri elää mielenkiintoista vaihetta. Uusia tekijöitä tulee koko ajan kentälle. Taideakatemialla on ehdottoman virkistävä vaikutus. - Mielenkiintoista nähdä, mitä tästä syntyy. Uusia ryhmiä, uusia tiloja? Roosa pohtii. Paulan tausta on selkeästi draamateatterin puolella. Nyt hän kokee pelkän näyttelemisen hyvinkin vieraana kerrontamuotona itselleen. Äskettäiset kokemukset teatteriharjoituksissa saivat Paulan arvostamaan nukketeatteria jälleen erityisellä tavalla. - Oikein ihmettelin, miten teatterissa kaikki asiat sanotaan ääneen. Nukketeatterissa samat jutut näytettäisiin ihan eri tavalla. Nukketeatterin arvo on Paulan ja Roosan mielestä siinä, miten isoja tunteita ja tapahtumia voidaan ilmaista yksinkertaisesti ja visuaalisesti, ilman valtavia sanavyörytyksiä. Nukketeatterin saaminen mukaan osaksi teatterikenttää on iso urakka. Asenteita on niin teatterin puolella mutta myös nukketeatterin tekijöissä itsessäänkin. - Tärkeää olisi, että ihmiset arvostaisivat itseään enemmän. Me tehdään pienesti ja kauniisti. Kun arvostetaan itseä ja omaa te- kuva: Mikko Pitkäniemi 16 Paula Vilmi haastatteli Tatua ja Patua, jotka olivat Festin toisia julkkisvieraita Ransu Karvakuonon rinnalla. - Paljon riippuu omasta asenteesta. Päätin koulussa, että otan vastaan mitä saan. Ja jos on aukkoja, niin täytän ne itse, Paula sanoo. - Minulle kouluvuodet olivat merkittäviä; niiden aikana valkeni, mitä nukketeatteri oikeastaan on. Me näimme ja teimme paljon kouluaikana, se on ollut tärkeää, Roosa sanoo. TIP-Festiin on vielä aikaa. Tällä hetkellä Roosa työskentelee nukketeatteritaiteilijana Porin lastenkulttuurikeskuksessa - Satakunnan lastenkulttuuriverkostossa järjestäen työpajoja ja TIP-Festin poikasta PIP-Festiä (Pori International Puppetry Festival) ensi syksyksi. Paula puolestaan haaveilee nukketeatterityöstä omalla kotiseudullaan Kuhmossa. Nukketeatterin tyhjiöitä on paljon ympäri maata. Timo Väntsi Nukketeatterijuhla TIP-Fest 18.-22.11.2011 Tiedustelut: www.tip-connection.com Lähde kesällä festivaaleille Mustan ja Valkoisen VI Teatterifestivaali valtaa Imatran 24-28.5. Festivaalilla esiityy 20 ryhmää 11 maasta. Luvassa on tanssiteatteria, balettia, ooperaa, pantomiimia, nukketeatteria jpm. Esiintyjiä saapuu mm. Israelista, Virosta, Iranista, Tsekistä, Iso-Britanniasta, Venäjältä, Romaniasta, Sloveniasta ja Kataloniasta. Lisätietoa www.kulttuuri.org Mikkelissä vietetään koko perheen taidefestivaalia koko elokuun ajan. Yksi viikonloppu painottuu nukketeatteiin. Satujen sateenvarjon nukketeatterifestivaalia vietetään 26-28. elokuuta. Tapahtuman taiteellisena johtajana toimii läänintaiteilija Aapo Repo. Tapahtuman ohjelmisto julkaistaan toukokuun aikana. Lisätietoja www.satujensateenvarjo.net Kannattaa tarkistaa tarjonta myös Jyväskylän kesässä 12-17.heinäkuuta ja Tampereen Teatterikesässä 1-7. elokuuta. Jyväskylässä nähdään mm. Nukketeatterikeskus Poijun ja Linnateatterin Neville Tranter-ohjaus 3D. Lisätietoja www.jyvaskylankesa.fi ja www.teatterikesa.fi . Nukketeatteri 1/2011 17 PALKITTUJA Lisätietoja esityksestä: http://www.teatterimukamas.com/pages/65 Teatteri Mukamaksen Hölmöläisissä näyttelevät Katarina Stycz (vas.), Annukka Martikainen ja Heikki Kuusela. Jyrkserge sai pääpalkinnon festivaalilla Marissa Suomalainen nukketeatteriesitys voitti ensimmäistä kertaa suomalais-ugrilaisten teattereiden festivaalin pääpalkinnon. Nukketeatterikeskus Poijun tuotanto, Anne Lihavaisen ja Teija Muurisen esittämä Joutsenpoika Jykserge lumosi sekä yleisön että tuomariston. Joutsenpoika Jykserge on Oili Sadeojan kirjoittama ja ohjaama nukketeatteriesitys, jonka nuket ja lavastus ovat Heini Maarasen käsialaa. Esityksen lähtökohtana ovat suomalais-ugrilaisten luonnonkansojen maagiset käsitykset kaiken elollisen yhteydestä. Marilaiseen mytologiaan perustuvassa tarinassa Joutsenpoika elää kahden maailman välissä. Valkosiipinen Jykserge on puoliksi poika ja puoliksi joutsen. Hän kasvaa ja kohoaa siivilleen, mutta ei opi puhumaan ihmisten kieltä. Eläinten ja luonnon ääniä hän sen sijaan ymmärtää. Lopulta Jykserge harjaantuu elämään molemmissa maailmoissa. ”Esitys lumoaa runollisella otteellaan sekä maailmankuvalla, joka kunnioittaa kaikkea elollista. Nukkien kyky ilmaista Joutsenpojan kokemuksellisen äärettömyyden erilaisia tasoja on puhdistettua ja kirkasta. Taruolen- Kuva: Jussi Virkkumaa Tamperelainen Teatteri Mukamas vieraili Omskissa, Lounais-Siperiassa Venäjällä, kansainvälisellä nukketeatterifestivaalilla ” Visiting ”Arlekin” 25.4.-3.5.2011 esityksellä Hölmöläiset, jonka on ohjannut Mansi Stycz. Kansainvälinen raati valitsi yksimielisesti Hölmöläiset koko festivaaliohjelmiston parhaaksi esitykseksi. Festivaalin aikana nähtiin 23 eri esitystä, jotka olivat 14 eri maasta. Mukana oli teattereita Bulgariasta, Englannista, Espanjasta, Iranista, Israelista, Kanadasta, Kiinasta, Puolasta, Ranskasta, Serbiasta, Suomesta, Venäjältä ja Virosta. Hölmöläisten nuket on rakentanut Annukka Martikainen ja lavastuksen Heikki Kuusela. Musiikista vastaavat Edward Stycz (vier.) ja Katarina Stycz, joka nähdään myös esityksessä livemuusikkona ja näyttelijänä. Kuva: Patrick/Grass Teatteri Mukamaksen Hölmöläisille Grand Prix-palkinto Omskissa Jousenpoika Jyrksergen nuket on rakentanut Heini Maaranen. Toisena näyttelijänä Anne Lihavainen. tojen ja myyttien tulkitsijoina olevat näyttelijät ovat syvästi sisäistäneet tulkitsemansa maailman.” Tuomariston puheenjohtaja Kirsikka Moring kiteyttää. Festivaali pidettiin Mari Elin tasavallassa Venäjällä. Joka toinen vuosi järjestettävä suomalais-ugrilainen teatterifestivaali Mayatul VIII toteutui viime vuonna, 17.-27.11.2010, kahdeksannen kerran. Festivaalilla nähtiin yhteensä 13 esitystä, yhtä monella eri kielellä. Lisätietoa Jyrksergestä: www.nukketeatterikeskus.fi 18 Nukketeatteri 1/2011 Lemmentauti levisi Islantiin Olimme 28.3.-4.4. Islannissa osallistumassa ensimmäisille Borgarnes International Puppetry Festivaleille. Festivaalijärjestelyt oli hoidettu saksalaisella tarkkuudella ja islantilaisella lämmöllä, ja festivaali olikin järjestäjiensä Bernt Ogrodnikin, Hildur Jönsdottirin ja Sigríður Sunna Reynisdóttirin näköinen; lämmin, intiimi ja keskittynyt. Esitykset olivat meidän esityksiämme lukuun ottamatta sooloja. Hurjalta tuntui, miten kaikki kollegat olivat tulleet esittämään soolojaan yksin, ilman teknikkoja ja kouluttivat nopeasti paikan päällä valo- ja ääniajajat. Oli tanskalaisen, Espanjassa toimivan Sophie Krogin hauska ja kummallinen Diva-esitys, joka oli tulvillaan hulvattomia teknisiä kommervenkkejä. Divan voi nähdä muuten ensi kesänä myös Suomessa! Niin ikään tanskalaisen Astrid Jensenin käsiteatteriesitys Lilith tarttui rempseän tyttömäisesti myyttiin Aatamin exästä, Lilithistä, joka oli niin emansipoitunut, että katsomossa eräällä ainakin posket punastuivat. Amerikkalainen kuvataiteilija ja nukenrakentaja Marie Keller työs- ti viikon ajan festivaalien lopetusjuhlaan ohjelmaa. Ranskalainen Nicolas Goussef toi festivaaleille esityksensä Dormir, joka tutkii yöpuulle käymiseen liittyviä rituaaleja, nukkumista, unia ja niiden logiikkaa. Mimiikasta ja esineteatterista ammentava esitys tarjosi kavalkadin tunnistettavia unimaailmojen nyrjähdyksiä. Bruduheimarin isäntä Berndt Ogrodnik esitti kaksi esitystä; festivaaleja kiertäneen Metamorphosiksen, joka esitteli monipuolisesti erilaisia nukketekniikoita käsiteatterista marionetteihin ja sauvanukkeihin sekä uuden Gilitrutt-esityksen, joka on Tittelintuuren islantilainen toisinto ja johon Turun nukketeatterilinjalta valmistuva Erika Aalto oli työharjottelussaan huovuttanut upeat lavasteet. Kööpenhaminassa Downstairs Puppet Cabareta pyörittävä Sif Jessen emännöi suuren suosion saanutta Milk House Puppet Cabaret-iltamaa, jossa mm. festivaalien esiintyjäkaarti esitteli katkelmia esityksistään. Kabareessa oli tupa täynnä, ilahduttava määrä silmin nähden tyytyväisiä paikallisia katsojia. Muutenkin B.i.p.-festivaalit olivat tärkeä juttu borgarnesilaisille, näin meille kertoivat monet paikalliset niin uimahallissa kuin näyttelyn avajaisissakin. Todella tärkeä osa festivaaleja oli Michael Meschken nukeista koottu näyttely. Meschke, joka itsekin oli vaimonsa Elisabethin kanssa paikalla, on merkittävä hahmo islantilaiselle nukketeatterille ja on ollut mm. mukana perustamassa Islannin Unimaa. Nukettajan keho-työpaja Le corps castelet-työpajassa tutkittiin nukettajan kehoa näyttämönä ja nuken ja nukettajan välistä suhdetta välillä ihanan ”aivot nyrjäyttävillä” harjoitteilla (kuten sellaisella, jossa käsinukke toimii neuroottisen nukettajansa psykoterapeuttina), yksinkertaisia käsinukkeja käyttäen. Työpajan vetäjä Nicolas Goussef on kiertänyt pitkään Philippe Gentyn ryhmässä ja pohjaa työnsä nukketeatterin lisäksi fyysiseen teatteriin ja mimiikkaan. Työpajassa tutustuttiin myös hienovaraiseen Feldenkreis-kehotekniikkaan. Erityisesti mieleen jäivät harjoitukset, joissa nukke manipuloi nukettajan kehoa (ja mieltä), ihanat tilojen ja linjojen luonnit keppiä käyttäen ja Goussefin kiinnostavasti Kuva: Maiju Tainio Le corps castelet-työpajan osallistujia ja työpajan vetäjä Nicolas Goussef (edessä oikealla) Bruduheimarin teatteritilassa. 19 Nukketeatteri 1/2011 artikuloitu käsitys nukesta Itsen peilinä. Työpaja oli hieno startti festivaalille. Joskus festivaaleilla ei juuri ehdi muihin esiintyjiin tutustua ja olikin ihanaa aloittaa viikonlopun esitykset kun alle oli vedetty yhdessä inspiroiva työpaja, josta jäi pureskeltavaa myös kotiin viemisiksi. Viikon aikana osallistujista muodostuikin kuin perhe. Bruduheimar – nukketeatterikeskus meren rannalla Festivaalin koti, vuosi sitten auennut Bruduheimar-nukketeatterikeskus Borgarnesissa sopisi hyvin jokaisen nukketeatteritaiteilijan pyhiinvaelluskohteeksi. Se on jopa Michael Meschken sanojen mukaan täysin ainutlaatuinen paikka maailmassa. Meren rannalla, vuoren kainalossa lepäävä vanhojen talojen rykelmä on kunnostettu taidolla ja rakkaudella. Keskusta vetävä aviopari Berndt Ogrodnik ja Hildur Jönsdottir ovat todennäköisesti tehneet vähintään taikoja. Hyvin varustettu teatteritila, Ogrodnikin nukkeja esittelevä hauska museo, vapaamuotoinen residenssitoiminta ja viihtyisä luomuravintola Hildurin herkullisine kaakkuineen muodostavat hämmentävän toimivan kokonaisuuden. Kahvilan monipuolisessa kirjastonurkkauksessa voi syventää nukketeatterisivistystään ja yläkerrassa on oma leikkiteatteri lapsille roolivaatteineen ja pienine käsinukkenäyttämöineen. Vastaanotossa myydään pieniä käsintehtyjä puuveistoksia matkamuistoiksi. Berndtin nukkepajan laajuus, kattavuus, valoisuus ja pedantti järjestys vetävät hiljaiseksi. Valmisteilla olevien nukkien äärellä keskuksen isäntä jakaa avoimesti vuosien varrella oppimiaan nukenrakennussalaisuuksia. Tietenkin idylliin kuuluu, että Bruduheimarin baarissa järjestetään silloin tällöin klubeja, joissa kaiken ikäiset paikalliset istuvat iltaa yhdessä ja hoilaavat singer-songwriter-hipsterin johdolla lauluja. Kaiken kruunaa kahvilan ikkunasta avautuva maisema Atlantille nousevine ja laskevine vuorovesineen. Kalpene Strömsö! taan. Mutta kuten monta kertaa islantilaisten kuulimme sanovan, me suomalaiset ja islantilaiset olemme aika samalaisia. Yleisön reaktioista päätellen ymmärrämme molemmat pimeän sävyjä... Kolmas festivaaleilla esittämämme esitys oli viime syksynä Islannissa alkunsa saanut Lemmentauti, joka myös on Mikropatian ohjelmistoa. Lemmentauti ei oikeastaan ole esitys vaan tarot-korttien katsomiseen verrattavissa oleva intiimi sessio, jossa asiakas käy keskustelua itsensä kanssa tutustumalla ”lemmenrohtoihin” eli pulloihin, joiden sisälle on rakennettu installaatiomaisia hetkiä rakkaudesta. Olemme Suomessa esittäneet Lemmentautia torilla, kahviloissa ja linjaautossa mutta festivaaleilla esitys pääsi aivan uuteen muotoon kun saimme sisustaa meren rantaan ajetun, kuhmuisen pakettiauton unelmiemme kauppapaikaksi. Pitsiverhojen heilahdellessa merituulessa ja Tamara Lundin huokaillessa taustalla vastaanotimme kymmeniä islantilaisia; miehiä ja naisia, lapsia ja vanhuksia ja kävimme toinen toistaan koskettavampia keskusteluja rakkaudesta. Vanhaan saagankertojien sukuun kuuluvat nukketeatteritaiteilijat Hallveig Thorlacius ja Helga Arnalds toimivat tarvittaessa tulkkeinamme mutta yleensä keskustelut sujuivat englanniksi. Olimme asennoituneet täydellisen islanninvillapaidan metsästykseen mutta loppujen lopuksi istuimme tunnista toiseen romanttisessa pakussamme aina vain uusien asiakkaiden astuessa sisään pitsiverhojen lomasta emmekä malttaneet lopettaa ollenkaan. Tuntui kuin ympyrä olisi sulkeutunut: puoli vuotta sitten, kun saavuimme Islantiin ensimmäisen kerran, esitys oli vasta pilke silmäkulmissamme. Nyt palasimme vulkaaniselle maaperälle onnellisina ja kiitollisina. Ajatustenvaihtoa nukketeatteritaiteilijan roolista Yhteisillä aterioilla käytiin syväluotaavia keskusteluja nukketeatteritaiteilijan oleellisesta ammattitaidosta: onko hän kuin klassisen musiikin virtuoosi, joka harjoittelee välineensä kanssa päivittäin? Myykö hän tarkasti määriteltyä palvelua, jonka katsoja tilaa? Onko hänellä tilaa kokeilla itseään intuitiivisesti kiinnostavia esitysmuotoja vaarantamatta taiteenlajin mainetta? Oma esityksemme oli suora puheenvuoro tässä keskustelussa. Lemmentauti – Potions for the Incurable on esitys, jonka tekeminen alkoi yhdellä sopimuksella: emme hoputa esitystä syntymään, stressaa tai yritä liikaa vaan kuljemme luottavaisina eteenpäin kunnes idea ilmestyy. Taideteos ei ole mitattava suoritus vaan ihme. Johanna Latvala ja Maiju Tainio Sixfingers Theatre Kuva: Jo hanna inio aiju Ta Kuva: M Veimme festivaaleille kolme esitystä. Paikallisessa koulussa vedimme ihanan Sigga Sunnan englannista islanniksi simultaanitulkkaamana Hakatumbala-käsiteatterityöpajan, jossa sukelletaan afrikkalaisten lasten arkeen pitkine koulumatkoineen ja vuohen lypsämisineen laululeikin avulla. Cabaretiltaan teimme uuden version Mikropatiassa seikkailevasta Babel Cateringista, jossa friikit tarjoilijahahmot esittävät materiaalilähtöisiä numeroitaan. Esityksen huumori on melko synkkää, joten odotimme kiinnostuneina, miten islantilaisyleisö ottaa sen vas- Latvala Omat esiintymiskokemukset Johanna Latvala (vas.) ja Maiju Tainio Lemmentauti-esityksen tauolla auringonlaskua ihailemassa pakettiautossa. 20 Nukketeatteri 1/2011 Vekkulikettu loikkasi pikavisiitille Puolaan ”Absolute brilliant!” Helokruunun tarinan visuaalisuuden on suunnitellut Anna-Liisa Tarvainen. Tarina alkoi keväällä 2010 Mukamas-festivaaleilla, kun puolalainen nukketeatterin voimahahmo Marek Waszkiel näki Teatteri Vekkuliketun esityksen ’Helokruunun tarina’ ja ihastui esitykseen. Hän arveli, että tällä soivan äänimaailman myötä hitaasti virtaavalla ja väreissä kylpevällä kukkasen tarinalla olisi jotain sanottavaa Puolassa, jossa ei tehdä tämän tyyppistä lastenteatteria. Hänen mielestään Skandinaviassa on erilainen suhde lapsiyleisöön, sen erityistarpeet otetaan täällä enemmän huomioon. Myöhemmin syksyllä Vekkulikettu sai kutsun esiintyä The Little Kontrapunkt -festivaaleilla Szczecinin kaupungissa. Pienen Kontrapunktin esitykset keskittyivät kahteen viikonloppuun 1-10.4.2011 ennen varsinaista isoa festivaalia. Monien valmistelujen jälkeen Vekkuliketun ydinkaksikko, Matti Koskinen ja Anna-Liisa Tarvainen, lähti seilaamaan pakettiauton kanssa Helsingistä kohti Gdyniaa. Seikkailun tuntua retkeen toi laivayhtiön toimet. Lähtö myöhästyi viidellä tunnilla, joten saavuimme perille vasta puolenyön jälkeen, mikä aiheutti ongelmia asiaan kuuluvien informaatiokatkoksien takia. Seuraavana päivänä kuulimme, että paluulaivamme on rikki, joten jouduimme palaamaan takaisin kotiin vuorokautta aiemmin. (Vuorokautta myöhemmin Matti ei olisi ehtinyt Pohjanmaan keikoilleen.) Saatoimme siis viipyä festivaaleilla ruhtinaalliset kaksi päivää. Lauantaina aa- mulla ehdimmekin tutustua vähän kaupunkiin ennen kuin nukketeatterin väki tuli töihin ja pääsimme itse asiaan. Teatr Lalek Pleciugalla on ollut jo 4 vuotta käytössään moderni, iso nukketeatteri-talo, jossa on kaksi esityssalia (isommassa 300 paikkaa) ja tekniikka meikäläisten resursseihin verrattuna huippuluokkaa. Matti totesi, että ison salin yksi moottori-ohjattu heitin ylittää Vekkuliketun koko valokaluston budjetin. Teatterin aulaan oli tehty ihan oikea leipomo uuneineen ja myyntivitriineineen ja siellä paakari leipoi yhdessä lasten kanssa isolla pöydällä. Se oli hauskaa puuhaa esityksiä odottaessa ja taloon levisi ihanan vastaleivotun pullan ja mausteiden tuoksu. Aulassa toimi myös pikku kahvila, josta sai keittoa, erinomaista cappuccinoa sekä herkullisia kakkuja. Talossa työskentelee kaikkiaan 60 henkeä. Henkilökunta on ystävällistä ja avuliasta. Festivaaleilla jokaiselle vierailevalle teatteriryhmälle oli osoitettu vapaaehtoiset avustajat. Meillä oli kolme innokasta ja ystävällistä lukiolaista, jotka toimittivat kaikenlaisia käytännön asioita, huolehtivat teestä ja ruokailuista sekä esittelivät kaupunkia illalla harjoitusten jälkeen. Heidän ansiostaan tunsimme olevamme tärkeitä ja odotettuja vieraita. Esityksemme pystytys kävi salamavauhtia, apulaiset kilpailivat, kuka saa roudata laatikot tai ehtii vääntää useamman ruuvin. Tekninen henkilökunta ja kääntäjät olivat koko ajan läsnä ja harjoitukset sujuivat mutkattoman mukavasti. Sunnuntaina esitimme Helokruunun tarinan kolme kertaa täydelle katsomolle. Esitykset saivat paljon kiitosta ja ihastuneita kommentteja. Pieni kulttuurinen ero oli huomattavissa esitysten jälkeen. Miehet olivat yllättävän aktiivisia ja kävivät kehumassa esitystä Matille ja kaikki naiset puolestaan tulivat kiittelemään Anna-Liisaa. Vekkuliketun esitysten jälkeen oli järjestetty keskustelutilaisuus, jossa Anna-Liisa kertoi työstään taideterapeuttina sekä nukketeatterin terapeuttisista mahdollisuuksista - esimerkkinä Helokruunun tarina, jonka kaikki olivat juuri nähneet. Paikalle oli kutsuttu terapeutteja, erityishoitajia, teatterin väkeä, lehdistöä, kaupungin edustajia sekä muita kiinnostuneita. Tilaisuus myös nauhoitettiin, mikä toi tiettyjä lisäpaineita allekirjoittaneelle. Englanninkielisenä tulkkina toimi onneksi erittäin hyvä ammatti-ihminen. Me onnistuimme näkemään vain yhden nukketeatteriin liittyvän esityksen, joka oli norjalaisen dramaturgian opettajan Henriette Harbitzin valmistama. Hän kertoi myöhemmin, että sen tarkoituksena oli inspiroida lapsia osallistumaan työpajaan esityksen jäl- Nukketeatteri 1/2011 keen. Tässä koimme hänen onnistuvan, lapset puuhasivat innokkaina näyttämöllä hänen kanssaan. Sunnuntai-iltana juuri ennen lähtöämme saimme vielä upean lahjan konsertin muodossa: tanskalainen Jens Fuglsang & Rêve Bohème soitti mustalais-jazzia sellaisella palolla, että sali oli revetä riemusta. Mestarien musiikin siivittämänä lähdimme Szczecinistä kuin parhaassakin toimintaleffassa: Kaasuttelimme konsertista hotellin eteen, pysäköimme sakkopaikalle ja juosten haimme matkalaukut. Moottoritielle päästyämme paahdoimme talla pohjassa Travemündeen. Laakealla rantavyöhykkeellä yön pimeydessä erottuivat vain satojen ja satojen tuulimyllyjen aavemaisesti vilkkuvat punaiset valot. Saavuimme viimeisenä terminaaliin ja kun automme oli kannella, laivan luukut sulkeutuivat. Oleellinen tuli tehtyä – iloitsemme siitä! Anna-Liisa Tarvainen Matti Koskinen Helokruunun tarinan traileri YouTubessa: http://www.youtube.com/ watch?v=QUXwccr_oeo 21 Hevosenkenkä otti Lelumuseon hoiviinsa Teatteri Hevosenkenkä tarjoaa uuden matkailukohteen lelunostalgian nälkään. Espoon WeeGeessä toiminut Leikkilinna – Suomen Lelumuseo sai viime vuonna uudeksi ylläpitäjäkseen espoolaisen Teatteri Hevosenkengän kannatusyhdistyksen ja nimeksi tuli Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä. Museo toimii Näyttelykeskus WeeGeessä ja lastenteatterin ammattilaisten avulla museon näyttelyihin voi jatkossa tutustua myös draamaopastusten kautta. Museon perusnäyttelyssä voi tutustua suomalaisten lelujen ja leikin historiaan 1800-luvun lopulta nykypäivään. Sen lisäksi museo järjestää vuosittain erikoisnäyttelyitä, kerää leluja ja kartuttaa kokoelmiaan tulevien sukupolvien iloksi ja opiksi. Lelumuseon historia ulottuu 1980-luvulle, jolloin Lasten Päivän Säätiö aloitti valtakunnallisen lelukeräyksen tulevaa museotoimintaa varten. Museo toimikin vuodesta 1996 alkaen Linnanmäellä, kunnes se siirtyi WeeGeen tiloihin vuonna 2006. Lisätietoja www.weegee.fi www.hevosenkenka.fi NUKKETEATTERIlehti sai lehtitukea Teatr Lalek Pleciugan komea rakennus. Suomen UNIMA ry on saanut Mielipideja kulttuurilehdille tarkoitettua lehtitukea 3000 euroa. Opetusministeriö myöntää kulttuurilehtitukea Suomessa ilmestyville, pääsääntöisesti maksullisille, ei sanomalehtityyppisille lehdille, jotka ylläpitävät yhteiskunnallista keskustelua kulttuurista, tieteestä, taiteesta tai uskonnollisesta elämästä. Hakijoita oli 157, joista tukea voitiin myöntää 29 lehdelle. UNIMA haki lehtitukea ensimmäistä kertaa. Summa käytetään lehden kustannusten kattamiseen. Kaikkiaan jaossa oli reilu miljoona euroa. Suvilahdessa tarjolla harjoitustilaa Vekkuliketun edustajat sekä paikalliset vapaaehtoiset avustajat Adam, Sebastian, Matti, Anna-Liisa ja Anna. Harjoitustilapulaan saa mahdollisesti hiukan helpotusta ensi syksynä. Esitystaiteen Keskus aloittaa toimintansa 1.9. Helsingin Suvilahdessa puhdistamo-rakennuksen 2. kerroksessa. Esittävän Taiteen Keskus vuokraa esittävän taiteen vapaan kentän toimijoille kolmea harjoitussalia lyhyt- tai pitempiaikaiseen käyttöön. Salien koot 83, 88 ja 79 neliötä. Vuokraan kuuluvat sosiaalitilat, viihtyisä aulatila ja keittiö. Tilojen korkeus kattopalkkien kohdalla noin 2,5 m. Tiedustelut: [email protected] Nukketeatteri 1/2011 Kuva: Sylvester 22 The final dance of the workshop! /Työpaja päättyi CLAN:in soittoesitykseen, joka sai kaikki tanssimaan villisti. ”DANCE, DANCE, DANCE!” - 2 months under the sun of AfricaIt is 20:45 and the kids are missing. Our show is due to start in 15 minutes and we were supposed to go through the choreography one more time. I’m desperately looking the long road of Grand Popo, hoping to see some small shadows coming towards us.. I ended up in this situation in Grand Popo, Benin. 13.2 me and my old friend, writer Katja Kettu left to Villa Karos residence, to spend 2 months as a stipendiates. My aim was to to make puppet-workshop with children and Katjas job was to document it on a film and on photos. Benin is a West-African country, neighbouring countries are Togo in the West, Burkina Faso and Niger in the North, and Nigeria in the East. The long, peacefull country lays by the Guinea bay. It has been independent since 1960 and its population is almost 9 million. The climate is hot but the wind from the sea makes it tolerable. But for us who come from Lappland it took a while to get used to the heat and constant sun. I spend my first two weeks just sweating and laying on the matress of Villa Karos balcony. The climate change (from -25C to +32C) was huge. Villa Karo was founded 2000 by writer Juha Vakkuri. It’s aim is to widen the Africa knowledge of Finnish artist and support cowork between Africans and Europians. Every year several artists, researches or otherwise Benin-minded people spend from 3 weeks to 3 months in the house. Per year avarage 30 artists from all the arts sector visit Villa Karo. There is also a small library and museum which are run by the friendly and helpfull staff of Villa Karo. The chief of the place is always smiling Kwassi Akpladokou. The collaboration with local artist depends of your projects there. We had a huge chance to meet Yéhoumè Georges Anselme Agbazahou who is an artistic director of CLAN – L’Association Contes et Legendes d’Afrique Noir. CLAN is founded to preserve and develope the history and culture of Africa. Mr.Agbazahou has a background in modern dance, but he is also a percussionist, musicien and a marionnetist. Other members of CLAN are Addja and Abdoullay who are both talented musicien and dancers. They are also members of UNIMA Benin and a soon to be opened “Centre Academique des Arts Africains et d´Écoute de Grand-Popo” school. Unima Benin is based in the official capital of Benin, Porto Novo. I had the priviledge to meet the secretary of Unima, Mr.Jaqcues. He has been visiting Charleville de Mezieres many times with his marionettes. I got to visit his storageroom and office and was facinated of the variaty of different puppets. I even got to see the secret voudou marionettes. Voudou is originally from Benin and there is lots of different kinds of marionnettes and masks to use for rituals. Most of them aren’t shown to foreigners, but the styles and ways of manipulation are spread among the artists. As an example I have to mention the huge, humansize zangbetos, which are made of hay and decorated with different coloures. They look kind of like massive moving straw bales. They are the protectors of village and seen often in voudou ceremonies. Nukketeatteri 1/2011 Other amazing puppetstyle is stringmarionettes which are manipulated while standing on a long stilts and wearing a mask. Mr. Agbazahou was doing also this with astonishing energy. He even played djembe while standing on the stilts! We got along very well and decided to make a project together which would end on a big concert in Lissa Kwassa, the main stage in Villa Karo and Grand Popo. The first step was that I build a marionnette for myself. Mr. Agbazahou uses mainly string-marionnettes and he borrowed me one of his own so I could use it to build mine. When my marionette was finished we started to rehearse with it. In Benin the marionettes are mainly used as a instruments, they come to dance with the band and make a small number. Just like a little solo. So I had to also learn to dance, sing and play an instrument. The puppeteer doesn’t try to be invisible but is an active, lively part of the show. That was for me a challenge and new thing to learn. I took lessons of dance and playing of djembe, maracas and balafone. And I even tried the kora, cool string-instrument which at least for me resembles of sitar. Unfortunately I didn’t have enough time to progress more in my music lessons. There is something left for the next time! It was interesting and fruitfull to combain different art-forms and instruments, try my limits (”No Georges, I do not sing”) and overcome them. The African beat, what the members of CLAN were teaching us, just got a hold of us and we went with the flow. And to the right direction I think. We rehearsed in bars of Grand Popo and met few other marionnetistes who we made concerts with. The joy of performing together and challenge each other with different ways of dancing was so enjoyable. Our work culminated when we went on a tour to Lomé, the capital of Togo. We performed in a small venue and Katja Kettu was our lead singer. Mr. Agbazahou thought that we need a Finnish singer and since Katja is singer in a punk-band called Confusa, she got the post. In Togo there is at least two puppet-groups where all the members are women. Unfortunaltey I met only male marionetists. I got a lot of admiration when they learned that I also build my own puppets. Benin is a country where signs by the road say:”All the girls to the school.” There is the cultural differences , and women have still lower status. It was a good suprise for the togolese audience when two white yovos (foreigners) came on stage, the other singing and the other with marionette and we played with our rastamen ”Kurja matkamies maan” and ”Minun kultani kaunis on”. Succes was granted. Members of CLAN are very talented and good in improvising. They took our songs and Kuva: Abdoullay My marionette wasn’t as spectaculour as the voudou-puppets. It has 15 strings and I did it from recycling-materials like locals too. The beaches of Benin are beautiful but unfortunately (and fortunately for me) you can find lots of good materials from there. Some materials we had to go and get from the bush. Abdoullay and me were wandering around to find bambu for the cross of the marionnette. Since we always carried marionettes with us, the kids started to recognise us and many times our walks were interrupted by herd of kids who wanted to see the mario- nette dance while they were singing to him. The openess and spontanity of the kids never stopped to facinate me. 23 Johanna Salo teaching how to use marionnets./ Työpajassa 26 lasta valmisti huivimarionetit, joiden kanssa harjoiteltiin iltapäivä. 24 Nukketeatteri 1/2011 kept the essential but also changed them a bit to fit with the African style. I think that same change happened in me and Katja on a spiritual level! And now is that Saturday and we are back in the situation of missing kids. Band is ready, instruments are on the stage and the lights are on. Then we see little figures emerging from the bushes hastily. Life can be hard for African children. Saturday is off from school but many of them have to work instead. One boy, the one who came last, ran like crazy, Photo: Rose When we returned from Togo we organised the workshop for children. We thought that 10kids would be enough. We collected materials and organised the lunches. When the clock strike 10:00 on Saturday morning, we had 26kids on the yard, making morning exercises together with Villa Karos lovely technicien Boniface. He had collected the children from the village, and everybody brought a sister or a brother or a friend. So we ran to Villa Karos kitchen and took all the dishclothes to be used as an extra material and the chef cut the sandwiches into 3 pieces so we all got something in the stomach. The workshop started with puppet building. Kids were between 6-13 years so some needed more help than the others. We made scarf-marionettes and when everybody had their own ready, we started the rehearseals. We tought ”A ram sam sam” song to the children and then made a choreography for it. Children in Benin are singing all the time and everywhere and they got the tune and words immediately. Members of CLAN joined us in the noon and we made a big party with the marionettes, live music and dancing. I also performed with Abdoullay and the theater marionettes for the children. All in all, after the workshop, when we all sit on the floor munching our 1/3 of a sandwich I could only see tired but very happy faces around me. Mr. Agbazahou was so impressed of our work that he decided to take the kids to perform to our concert the next Saturday in Lissa Kwassa. On that stage normally performs only big stars like Adjignon Hanbladj from Benin but next Saturday there would be 26 very small, but very bright stars. At the Popo beach. / CLAN eli Abdoullay, Katja Kettu, Jose Salo, Georges ja Addja Grand Popon rannalla. still covered in flouver since he had to work for his uncles pizzeria just before and still he really wanted to participate on the show. Sky was clear, we were forming a line on backstage and we were smiling to each other. Mr. Agbazahou started to play the djembe on the stage and we; Katja, me and 26 children started to sing ”A ram sam sam” and enter the stage. And the whole night we radiated and sparkeled more than the stars above us. Johanna Salo Lapin Nukketeatteriyhdistys Lisätietoa: www.villa-karo.org Villa Karon viralliset sivut www.letke.fi Lapin Esittävien Taiteiden Aluekeskus www.laplandpuppets.net Lapin Nukketeatteriyhdistys 25 Kuva: Maiju Tainio Nukketeatteri 1/2011 Projektista Karhunpeijaiset, kuvassa Ishmael Falke. MIKROTEATTERIA Mikropatia! on mikroteatterille omistettu festivaali, joka jatkuu koko vuoden 2011 ajan, osana Turku 2011 – Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden virallista ohjelmaa. Festivaalin tapahtumapaikkoina ovat Turun julkiset tilat: esimerkiksi kadut, katot, kahvilat ja kaninkolot. Mikropatian ohjelmistossa on niin teatteriesityksiä, installaatioita, karnevaaleja ja juhlia kuin työpajoja ja keskustelutilaisuuksiakin. Taiteidenvälisen ja yllätyksellisen ilmaisunsa taustalla tapahtuma on tiiviisti sidoksissa nykynukketeatteriin järjestäjänsä Sixfingers -teatterin kautta. Mikroteatteri on toistaiseksi vakiintumaton taiteenlaji, jonka keskeisenä ajatuksena on pienuuden tutkiminen. Mikropatiaesityksissä pientä voi olla esimerkiksi näyttämön koko, esityksen kesto, muutos jokapäiväisessä kaupunkikuvassa, projektin valmisteluaika tai työhön kohdistuvan stressin määrä. Mikropatia kannustaa osallistujiaan tutkivaan, luonnosmaiseen työskentelyyn ja pieniin esityssarjoihin, joiden aikana voi kokea monenlaisia yleisökohtaamisia. Kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmassa Mikropatia puhuu epäspektaakkelin puolesta. Siinä, missä suuria ideoita täytyy valmistella kuukausia, pienet voi toteuttaa saman tien! Mikropatia huipentuu marraskuussa (20. 27. päivä) Mikromaratoniin, jonka aikana on mahdollisuus nähdä suuri osa Mikropatiaan Kuva: Sixfingers Thetre läpi koko vuoden ajan Mikropatia levittäytyy kaupungille läpi vuoden. Kuvassa Maiju Tainio (vas.), Ishmael Falke ja Johanna Latvala. valmistuneista esityksistä tiiviimmässä, festivaalimaisessa muodosssa. 20.11. järjestetään Mikrosymposium, jossa puretaan vuoden aikana tehtyjä havaintoja keskustellen ja pieniä kokeita tehden. Toivotamme kaikki Nukketeatteri -lehden lukijat tervetulleiksi jakamaan tuoreita havaintojamme silloin! Mikropatia ottaa mielellään vastaan vierailevia taiteilijoita. Jos mielessäsi on kokeilu tai idea, jonka haluaisit toteuttaa ohjelmassamme, ehdota sitä meille! [email protected] www.turku2011.fi/mikropatia-festivaali Nukketeatteri 1/2011 Kuva: Maiju Tainio 26 Sixfingers Theatre: Mikropatia! Keskustelu nukketeatterin menneestä ja tulevasta jatkuu UUSI,VANHA, NYKY, PERINTEINEN? Maiju Tawast Antti-Juhani Manninen on nostanut kissan pöydälle, keskustelu uudesta nukketeatterista alkaa viimeinkin. Olen itse pohtinut viime vuosina käsitettä nykynukketeatteri, joka ankkuroisi alamme uudet tekijät ja toteutustavat samaan käsitteistöön kuin 1990-luvulta lähtien esiin murtautuneet nykytanssi ja nykysirkus. Nämä kaksi jälkimmäistä ovat saaneet valtionkin tunnustaman aseman ja rahoituksen omana taidesuuntauksenaan. Uusi ja nykynukketeatteri sen sijaan ovat vielä 99 % VVA eli vailla vakinaisia avustuksia, julkista tunnustusta ja omia esitystiloja. Perinteinen nukketeatteri on edelleenkin voimissaan ja kolmella vanhalla (1970-luvulla perustetulla) ammattinukketeatterilla on valtion ja kotikuntiensa mittavat avustukset, omat toimitilat ja laajapohjaiset yleisöt. En kuitenkaan ole havainnut näiden kahden kentän välillä varsinaista kilpailua tai konfliktia. Kaikki tekevät omanlaistaan, omista taidenäkemyksistään kumpuavaa nukke-, esine-, väline-, varjoteatteria tai objektiperformansseja, visuaalista teatteria, monija poikkitaiteellisia esityksiä – miten kukin tekemisensä määritteleekään. Uutta nukketeatteria ovat Suomessa vuosikymmenten mittaan tehneet aina oman aikansa avantgardistit, jotka haluavat murtaa vallitsevan tradition ja konventiot, tuoda niihin ennen näkemätöntä ja tekemätöntä. Merkittävin uranuurtaja on ollut Kristiina Hurmerinta, joka jo 1980-luvulla teki Vaasassa Pandoran näyttämöllä avantgardistisia, kokeellisia ja visuaalisia esityksiä aikuisille yhteistyössä eri alojen taiteilijoiden kanssa (viite: Nukketeatteria suomalaisilla näyttämöillä, LIKE 2009, sivut. 93 - 98). Mielestäni 2000-luvun taitteesta lähtien voidaan puhua suomalaisesta nykynukketeatterista (contemporary puppet theatre), joka on voimallisesti murtautunut Suomen teatteriskenelle kymmenin uusin tekijöin ja teoksin. Vanhaa ja uutta rinnakkain Juuri nyt perinteinen ja uusi nukketeatteri elävät rinnakkain ja lomittain – eivätkä välttämättä kohtaa toisiaan. Meneillään on murros: kolmen sukupolven ammattitoimijoista vanhimmat ovat eläköitymässä, keskipolvi puurtaa esityskierteessä ja nuorimmat rynnivät rinta rottingilla moniääniselle kentälle. Turun taideakatemian nukketeatterikoulutus on tuottanut alalle kymmeniä uusia ammattilaisia, jotka haastavat epäsovinnaisilla produktioillaan ja muuntuvilla kokoonpanoillaan vakiintuneet teatterit ja sooloesiintyjät. Nykynukketeatterin tekijöitä on toki muuallakin valtakunnassa, esimerkiksi Rovaniemellä ja Tampereen suunnalla. Monitaiteellinen moderni nukke- ja esine/välineteatteri käyttää produktioissaan uutta estetiikkaa, tekniikkaa, teemoja ja dramaturgiaa. Aikuisille suunnattu uusi nukketeatteri, avantgarde ja poikkitaiteellisuus ovat nykypäivää. Perinteinen nukketeatteri on toki voimissaan: enimmäkseen lapsille suunnattu, vuosien ja vuosikymmenten kokemuksella taiten tehty ja esitetty nukketeatteri on yhä alan valtavirtaa. Aiheita ammennetaan saduista, tarinoista ja myyteistä sekä klassikoista ja uusista teksteistä, joiden kulku on useimmiten topeliaaninen: hyvä voittaa aina lopussa pahan. Näyttämöhahmot ovat enimmäkseen ihmistä tai eläintä kuvaavia nukkefiguureja, joiden nuketus on useinkin konventionaalista. Monet uudet ryhmät ja sooloesiintyjät tekevät teatro poveren - köyhän teatterin - keinoin esineteatteria sekä taiteellisista että käytännön syistä. Visualisoinnissa, figuureissa ja nuketuksessa käytetään kaikkea mahdollista kierrätys- ja löytömateriaalia: parittomia kenkiä, kankaanriekaleita, vanhoja muovipusseja, patjan jousia ja työkaluja, oksia ja aterimia, raajarikkoisia lelunukkeja, pölynimurinletkuja ynnä muuta sekalaista. Kyseessä on tietoinen irtiotto nukketeatterin naturalistista konventioista, tutkimusretki esineiden ja animoinnin maagiseen maailmaan. Myös nuketuksessa rikotaan usein ns. hyvän maun ja perinteen rajoja. Tavoitteena ei ole kaunis antropomorfinen (ihmisen liikekieltä jäljittelevä) tai zoomorfinen (eläimen liikekieltä jäljittelevä) liikeilmaisu, vaan häröilevä erilaisten objektien animointi. Tätä tyyliä edustaa Nukketeatteri Akseli Klonk, joka on tehnyt punk-asenteella jo toistakymmentä vuotta nukke- ja välineteatteria yhdistettynä fyysiseen ja tanssiteatteriin. Puhumattakaan ns. Turun koulukunnasta, johon kuuluvat mm. vuonna 2006 perustettu Kuuma Ankanpoikanen ja muut autonomiset nykynukketeatteriryhmittymät. 27 Kuva: Ville-Matias Roisko Nukketeatteri 1/2011 Nykyteatterin määritteistä Nykyteatterista puhuttaessa (Nykyteatterikirja LIKE 2010) se määritellään useinkin seuraavasti: kyseessä on uusi estetiikka, kielioppi, tekemisen prosessi ja toteutustavat sekä yleisösuhde. Uusi teatteri (ja tanssi, sirkus) hylkäävät vanhat konventiot, perinteisen estetiikan ja tuotantotavat sekoittaen reippaasti taidemuotoja ja lajityyppejä. Tekijät pyrkivät uusiin kerronnallisiin ja visuaalisiin konteksteihin, useinkin absurdeihin ja anarkistisiin teoksiin, jotka viis veisaavat vanhoista soveliaisuuksista. Esitysten lähtökohtana ei ole valmiiksi pureskeltu draamateksti, vaan ne saavat impulssinsa tekijöiden senhetkisistä tunnoista. Tekstit ovat useinkin fragmentteja aiheen ympäriltä, eivät perinteisiä dialogeja, ja draaman kaarikin on harhaileva. Tekeminen on usein prosessikeskeistä, kehkeytyvää ja haaroittuvaa, lopputulos saattaa olla toinen kuin tavoite. Monesti esitys on materiaalilähtöinen, se saa impulssinsa esineestä tai materiaalista, jonka pohjalta esitystä generoidaan ja derivoidaan. Nykyteatterin funktio ja tehtävä ovat muuttuneet, enää ei tavoitteena ole harmoninen ja turvallinen elämys pehmustetuilla penkeillä. Yleisö on osa kokonaistaideteosta, joka paljastaa ja liikuttaa, järkyttää ja saa reagoimaan. Tämän olen syvästi kokenut Kuuman ankanpoikasen esityksissä Kiiltokuva ja Vain toivo jää. Nykyteatteri on myös astunut ulos laitosteattereista ja perinteisiltä näyttämöiltä, se tapahtuu ja kohtaa yleisönsä missä vain: kaduilla ja kapakoissa, haltuun otetuissa tehdastiloissa ja pienissä huoneissa muista tiloista puhumattakaan. Postmodernille Teatteri SudenEnne: Puppet Science Fiction, näyttelijä Niina Lindroos, nuket Marie Antikainen. taiteelle ominaista on myös tekstin ja ajatuskuvioiden miksaaminen, lainaaminen, varastaminen sekä ylhäisen ja alhaisen sekoittuminen. Lisäksi teatteriesityksen funktio ja tehtävä ovat muuttuneet: taiteilijat/ näyttelijät ovat livenä esityksensä luojia ja todistajia, kommunikoivat suoraan, sarkastisesti ja etäännyttävästi yleisönsä kanssa. Nykyteatteri liikkuu myös eri taidelajien rajapinnoilla ja sisällä, esitys ei ole pelkästään draamallinen ja draamalähtöinen. Näissä raameissa suomalaiselle teatterikentälle on todellakin ilmaantunut nykynukketeatteri: monitaiteellinen moderni nukke- ja esine/ välineteatteri, joka rikkoo perinteisiä konventioita ja fuusioi eri taiteenlajeja esityksiinsä. Uudet aihepiirit Aristoteelisen draaman mukaisesti etenevät, esteettisesti harmoniset ja moraalisesti oikeamieliset satuklassikot ovat saaneet rinnalleen aivan uusista näkö- ja toteutuskul- mista tehtyjä säröisiä ja romuluisia esityksiä. Dramaturgia on usein assosiatiivista, fragmentaarista ja monesta lähteestä ammentavaa. Uusissa nukketeatteriryhmissä tehdään laajalla kirjolla aikuisesityksiä, joissa käsitellään rankkojakin aiheita aidsista aborttiin ja anoreksiaan, gender-kysymyksiä ja kauhuskeneäkin. Modernin nukke- ja esineteatterin innoittajina ovat viime vuosina olleet esimerkiksi Fellinin La Strada, Rosa Liksomin novellit, zombie-leffat ja underground-sarjakuvat sekä seksuaalikysymykset. Tuore 3D - Dirty, Difficult and Dangerous käsittelee ihmiskauppaa kokkishow´n keinoin. Johanna Piritta Peltosen soolo, länkkärimaailmaan sijoittuva Koettelemusten kaupunki on karhea ja rouhea esitys yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta. Visualisoinnin muodostavat paperista ja pahvista muotoillut rujot figuurit, jotka poikkeavat tyystin perinteisistä ns. hyvän maun nukketeatterin (well made puppetry) hahmoista. Nukettaja mässyttää purkkaa eikä todellakaan pyri kaunoesiinty- 28 Nukketeatteri 1/2011 miseen. Sudenenteen ja työryhmä Tasomaan Puppet Science & Fiction puolestaan käsittelee korkeampaa matematiikkaa ja geometriaa kuvataiteen ja nukketeatterin keinoin. Nykynukketeatterissa ollaan siis hyvin kaukana perinteisistä aihepiireistä ja estetiikasta. Uuden (ja vanhankin) nukketeatterin keinoja käytetään myös taidekasvatuksessa, terapiassa, museopedagogiikassa ja kehitysyhteistyössä. Monitaiteellisia esityksiä missä vain Monitaiteellisissa näyttämötoteutuksissa käytetään nukke-, esine- ja varjoteatterin rinnalla sirkuksen, tuliteatterin, tanssin sekä fyysisen ja visuaalisen teatterin keinoja kaihtamatta punkkia tai butoakaan. Nykynukketeatteri ammentaa laajalla skaalalla myös muista taiteista ja tekee produktioita eri taiteenalojen tekijöiden kanssa. Esimerkiksi Kuuman ankanpoikasen Likinäköinen prinsessa sukeltaa Hanna Brotheruksen tauluihin ja katsojat pääsevät modernin nukketeatterin keinoin elävään taidenäyttelyyn. Teatteri Airopikin, Kuuman ankanpoikasen, Ehkä-tuotannon ja Tanssiteatteri Jumbon tuore oululais-turkulainen yhteisproduktio Alla Poen fuusioi nukketeatteria, tanssia, puhetta, laulua ja soittoa performanssiluonteiseksi tapahtumaksi, jossa yhtenä elementtinä on Timo Nyyssösen veistämä jätti- Teatteri Ramppi&Kuume: Ratkaisuja koti-ikävään, esiintyjä Katriina Andrianov. Kuva: Virpi Tanskanen Nukketeatteri Akseli Klonk: Peter Pan, ohjaus Janne Kuustie, näyttelijä Jouni Järvenpää, nuket Timo Nyyssönen. Kuva: Linnateatteri/Roni Lehti Kuva: Riku Laakkonen mäinen, liikuteltava ja osina liikkuva puinen lintuveistos. Esityksiä viedään myös uusille areenoille: esittävää ja soveltavaa nukketeatteria tehdään yhä enenevässä määrin pakolaiskeskuksissa, sairaaloissa, ravintoloissa, museoissa ja vanhustentaloissa sekä muissa teatterinäyttämöiden ulkopuolisissa tiloissa. Nykynukketeatteri on jalkautunut ulos, ihmisten keskuuteen: Sixfingersin 365 päivän mittainen Mikropatia-projekti Turussa tapahtuu toreilla ja kävelykaduilla, kauppakeskuksissa ja kirjastojen auloissa; huhtikuussa miniesityksiä nähdään jopa Veroviraston asiakastiloissa. Sudenenteen Bongaa Oliopus Otus toteutetaan Turku 2011-hankkeena vaellusteatterina luonnossa. Vuosina 2008-2009 Kalteva Company esitti Herra Bunsdorffin puutarhakierroksen Brinkhallin kartanon mailla Turussa nukkehahmoin. Tampereen Teatterikesässä 2008 nähtiin Ramppi & Kuume -teatterin Ratkaisuja koti-ikävään, jossa Kati Andrianov leiriytyi soputelttoineen Tampereen Vanhan kirkon nurkalle ja toteutti näyttämöanimaation keinoin yliopistollista nukketeatteritutkimustaan esittelevän ja parodioivan performanssipuheenvuoron. Tanssiteatterit ja sirkustaiteilijatkin käyttävät nukke- ja esineteatterin keinoja: esimerkiksi Jani Nuutisen sooloesityksessä Un cirque plus juste minikokoinen areena laajenee eläinsirkukseksi varjoteatterin avulla. Jyrki Karttusen nykytanssiesityksessä Bad Body Doubles tanssijoilla on Rainer Kauniston tekemät nuket kumppaneinaan. Turusta valmistuneet soveltavat modernia nukketeatteria myös tanssin ja sirkuksen areenoilla, kuten Tanssiteatteri Hurjaruuthiin epäsovinnaisen Punahilkka-produktion ohjannut Elina Lajunen, joka esiintyi nukettajana, näyttelijänä ja sirkustaiteilijana myös Talvisirkuksessa vuonna 2008. Punahilkan nukettajina ja näyttelijöinä toimineet Susanna Hemmilä ja Anna Pelkonen sekä sirkustaiteilija Teemu Öhman ovat puo- Nukketeatterikeskus Poiju ja Linnateatteri: 3D, kuvassa Satu Paavola ja Martti Suosalo, ohj. Neville Tranter, nuket Satu Paavola. Matkalaukkuteatteri: Koettelemusten kaupunki, visualisointi Johanna Latvala ja Johanna Peltonen. Kuva: Merja Pöyhönen lestaan perustaneet uuden poikkitaiteellisen ryhmän BläkPox, joka on kantaesittänyt mm. Daniil Harmsin teokseen Sattumia perustuvan produktion. Esityksessä arkimaailma muuttui esineteatterin ja jongleerauksen keinoin surrealistiseksi seikkailuksi vinksahtaneine hahmoineen venäläisen avantgardismin hengessä. Teatteri Sudenenteen ohjelmistossa on nukketeatteriin, fyysiseen ja tanssiteatteriin perustuva poikkitaiteellinen, lapsille suunnattu sanaton Mikä-Mikä kuoriutuu. Nykynukketeatterin esitykset ammentavat vapaasti kaikista mahdollisista aiheista, lähtökohdista ja ilmaisukeinoista. Esimerkiksi Turussa vuonna 2007 kantaesitetty Prometheus: Tuli palaa rikospaikalle tutki Tehdasteatterin ruhjuisissa tiloissa antiikin myyttiä nukke-, naamio- ja tuliteatterin keinoin. Palavat naamiot syöpyivät lähtemättömästi katsojien mielten syvyyksiin. Turun kaupunginteatterissa vuonna 2008 toteutettu Keskitalven uni yhdisti ketterästi Kalevalaa ja science fictionia kuvaten dystopiana ihmisen viha-rakkaus -suhdetta keksintöihin ja teknologiaan. Kalteva Company (Maija Linturi ja Johanna Kultala) tutki vuosina 2009 - 2010 esityksessään Ihminen 2.0 ihmisen ja koneen liittoa, uuden elämän luomista. Esitys oli materiaalilähtöinen ja käytti tietotekniikkaromua, josta luotiin orgaanisia muotoja ja figuureja. Nykynukketeatteri on myös ottanut askeleita kohti poliittista yhteisöteatteria. Sixfingersin Herätys, Nukkemaa, täältä tulee Salminen! pureutui pakolaisaiheeseen kesällä 2008 eri puolilla Suomea sijaitsevissa vastaanottokeskuksissa. Ishmael Falke on työstänyt Tel Avivissa toimivassa radikaalissa Clipa-teatterissa soolonsa Corpus Separatum, jossa käsitellään metaforisesti Israelin ja Palestiinan kysymystä. Näyttämönä ja konfliktin tapahtumapaikkana on sooloesiintyjän oma keho, nukeilla ja myyteillä miehitetty alue. Nykyteatterille ominaista onkin näyttelijän vahva fyysisyys: näyttämöllä esitettävän tekstin palvelijan sijasta näyttelijä/nukettaja on itsemääräytyvä ja vahvasti läsnä oleva tekijä, toimija ja välittäjä. Falke on myös tehnyt paikkasidonnaisia objektiperformansseja, kuten Genya, joissa lähtökohtana on piha ja roskis. Esitys on alati muuttuva riippuen paikasta, sen impulsseista ja löytyvistä esineistä. Kuva: Johanna Latvala Nukketeatteri 1/2011 Friikkiä ja seksiä Nykynukketeatterille ominaista on myös friikkiys ja entisiin tabuaiheisiin kajoaminen, jotka ovat nousseet pinnalle muutaman viime vuoden aikana erityisesti Turun skenellä. Sudenenteen ohjelmistossa on aikuisille suunnattu kiero ja brutaali freak show Doktor Heartless, jossa Lars Wingård sooloilee tohelona kirurgina. Irtoraajat ja suolenpätkät lentelivät myös Taideakatemiassa vuonna 2009 Fanatik Figuras -festivaalilla nähdyssä valmistuvien opiskelijoiden splatter-esityk- Kuuma Ankanpoikanen: Vain toivo jää, toteutus Antti-Juhani Manninen. 29 na perinteisestä suomalaisesta nukketeatterista. Marginaalissa? Uusi nukketeatteri toimii tällä hetkellä monenlaisessa marginaalissa, aivan kuten nykytanssi pari vuosikymmentä sitten: valtion ja kuntien mittavat avustukset ohjautuvat ns. vanhoille teattereille, moderneja produktioita tehdään vimmaisesti ja vailla mitään säädyllistä rahoitusta, avantgarden katsojakunta on kapea ja terävä, vakinaisia esitys- ja toimitiloja ei ole. Uudet produktiot herättävät osassa katsojia ja etenkin teatterikriitikoissa närkästystä, koska he eivät osaa lukea niitä nykykulmasta. Onko nykynukketeatteri siis marginaalissa? Ja haluaako se jäädä sinne? Mitä pitäisi tehdä, että uusi nukketeatteri saisi saman aseman kuin nykytanssi ja -sirkus, jotka mursivat tiensä päättäjienkin sydämeen 1990-luvun lopulla? Pitäisikö nykynukketeatterin tekijöiden yhdistää voimansa ja ryhtyä määrätietoisesti ajamaan rahoitus-, tila-, yleisö- ja imagokysymyksiä? Jätän kysymykset tekijöiden pohdittaviksi. Ja jatkan sekä perinteisen että uuden nukketeatterin seuraamista kautta valtakunnan. MT Turun AMK: Kuningatar K, ohj Maija Linturi, nuket Leena Kiessling ja Maija Linturi (kuvassa). Bläkbox: Sattumia, ohj. Susanna Hemmilä, nuket Anna Sucksdorff ja työryhmä. Kuva: Tiina Puranen sessä They won´t stay dead, jonka innoittajana on ollut George Romeron vanha zombie-leffa. Päättötöissä nähtiin myös Laura Ruohosen näytelmä Kuningatar K., jossa vallan, vapauden ja rakkauden sukupuolisidonnaisuutta luodattiin nukke-, esine- ja näyttelijäntyön keinoin. Gender-kysymys ja seksuaalisuus ovat monien nuoren polven ammattilaisten teemana. Turkulainen Teatteri Lumottu Prinsessa teki vuonna 2008 rajun käsinukkeproduktion Pixy, joka pohjautuu Max Andersonin samannimiseen undergroundsarjakuvaan. Se kertoi anarkopunk-tyyliin nuoren parin elämästä ja abortoidun sikiön seikkailuista manalassa. Kuuman Ankanpoikasen vuonna 2008 valmistunut Fragile (K13) pohti kehoa, seksiä, halua ja tunteita. Nuorille suunnattu hulvaton ja hervoton esitys toteutettiin yhteistyössä seksuaalikasvatuksen ammattilaisten kanssa. Turkulaisen Timo Väntsin ja HOX Company -ryhmän ohjelmistossa on mm. aikuisille suunnattu Oscar Wilden teokseen perustuva dekadentti gay-aiheinen Seurapiirikuninkaat. Helmikuussa 2011 sai kantaesityksensä John – Eleanor, jossa pureudutaan iloisen härskisti sukupuoli- ja seksuaalinormeja rikkovaan keskiaikaiseen tarinaan ristiinpukeutujasta. Transvestismi aiheena on todellakin kauka- Kuva: Kaika Karttunen Nukketeatteri 1/2011 Kuva: Leena Kiessling 30 Kalteva Company: Herra Bunsdorffin puutarhakierrros, ohjaus Marja Susi, kuvassa Roosa Halme, nuket: Tiina Puranen. Nukketeatteri 1/2011 31 Puppeteeri matkailee Palstalla kerrotaan nukketeatterimatkailijaa kiinnostavista kohteista ja tapahtumista Lontoossa jyllää jo monetta vuotta kaksi megaluokan teatterituotantoa, joissa nuket ovat hyvin isossa osassa. Lion King on jo melkoinen klassikko, mutta jo vuodesta 2007 saakka on yleisöä ihastuttanut nukeilla ja ihmisillä kerrottu tarina pojasta ja hevosesta. War Horse siirrettiin National Theaterista suuren suosion vuoksi London New Theaterin näyttämölle Dury Lanelle. Etelä-afrikkalaisen Handspring Puppet Theaterin ja National Theaterin yhteistyönä syntyneen hedelmän kiinnostus ei ota laantuakseen. Tällä hetkellä teatteri ottaa varauksia helmikuuhun 2012 saakka, ja epäilemättä jatkostakin neuvotellaan. Jos ei ole etukäteen varannut lippuja, kannattaa edullisempia lippuja kysellä Box Office lippumyymälöistä, joita on etenkin Leicester Squarella useita. Lippuja voi saada, tai sitten ei. Lion King myy niin tasavarmasti, että siihen on vaikea saada edes alennuslippuja. Varmin tapa on varata siis liput etukäteen. Matkasimme Pia Kaleniuksen kanssa Lontooseen War Horse yhtenä suurimmista täkyistä. Pettymykseksemme saimme netistä tiedon, että War Horse olisi juuri reissumme aikana esitystauolla. Pahus! Mutta paikan päällä Time Out, Lontoon menoista kaiken kertova julkaisu väitti toista: War Horsessa olisi esityksiä! Pinkaisimme lippuluukulle ja saimme VIIMEISET kaksi lippua lauantain matineanäytökseen salin vasempaan laitaan ensimmäiseltä ja toiselta riviltä. JIHUU! Jo videoklippien perusteella olimme tietoisia, että luvassa on huikeita nukkeja huikeasti nuketettuna. Toden totta. Hevosia ei oltu rakennettu tukkoon, vaan niiden hahmot oli kurottu kasaan pajumaisilla vitsoilla, remmeillä, metallilla, puulla ja ohuella, läpikuultavalla harsolla. Kumpaakin pääosahevosta operoi kolme osin näkyvissä olevaa nukettajaa. Hind eli takaosa ohjailee takajalkoja ja häntää, heart vastaa etujaloista ja pääosin hevosen hengityksestä. Head ohjailee päätä hahmon ulkopuolella kuin tallipoika ikään. Illuusio toimii häkellyttävän hienosti. Harjoituksia lienee käyty monta vuotta, niin aitoa ja luontevaa ovat hevosten joka eleet. Hevoset ovat jokainen oman luontoisiaan. Joey, jonka elämää seurataan varsasta asti, on tanakka ja omapäinen maalaishevonen. Topthorn taas on musta uljas ori, oikea alfauros. Eläimet jopa paikallaan seisoessaan Kuva: Timo Väntsi Hevosvoimaa West Endissä Nukketeatterilla höystetystä draamasta on tullut iso hitti Lontoossa. War Horse nähdään ainakin ensi helmikuulle asti London New Theaterissa. täydentävät hevosmaisuuttaan pienillä pyrskähdyksillä, korvien liikuttamisilla, kavioiden nostelulla. Katsoja voi helposti kokea katsovansa oikeita hevosia rooleissaan. Tarina on sinänsä yksinkertainen. Nuori poika kasvattaa juopon isänsä ostaman hevosen oikeaksi työhevoseksi. Syttyy sota, ja isä rahapulassaan myy hevosen armeijan käyttöön. Lopputarina onkin hevosen ja pojan matkan seuraamista. Lavastus tarjoaa yksinkertaisia ja tyylikkäitä ratkaisuja. Hevoshaka syntyy pitkien puuriukujen avulla. Kotiovi on simppeli irto-ovi saranoillaan. Ylhäällä takana lavan laidasta laitaan kulkee iso repalereunainen vaalea kaistale, johon projisoidaan piirrosjäljellä tehtyjä animaatioita. Tilat ja tilanteet vaihtuvat luontevasti, eikä sivupaikoilta ole yhtään hassumpi katsella. Meitä muistetaan tasaisin väliajoin amfiteatterin kaltaisessa salissa. Salin muoto mahdollistaa myös sen, että joissain kohtauksissa katselee pikkuisen yleisöäkin. Sali on jälleen aivan täynnä, ja jokainen katsoo herkeämättä ja suu hämmäs- tyksestä avoinna nukkehahmoisia hevosia. Tulee hupaisa ajatus: Lontoon suuresta tarjonnasta kaksi mahtavaa megamagneettia ovat vahvasti nukketeatteria! Tähän on toistaiseksi vielä matkaa Suomessa. Väliajalla olemme ihan ekstaasissa! Mutta toisella puoliajalla valitettavasti tarinan kuljetus ei ihan jaksa kantaa loppuun asti. Alun runollinen kerronta unohtuu väliajan jälkeen vaihtuen rasittavaan realistiseen jankkaukseen. Ja muutama epäonnistunut roolitus (ainakin tässä näytöksessä) sai aikaan laskusuuntaisen tunnelman. Mutta mutta: upeaa se joka tapauksessa oli! Ehdottomasti näkemisen arvoinen esitys! Nästyykkejä mukaan! Timo Väntsi War Horse, Michael Morpurgon romaanin pohjalta sovittanut Nick Staffod, ohjaus Marianne Elliott ja Tom Morris, nuket Basil Jones ja Adrian Kohler (HandSpring Puppet Company), musiikki Adrian Sutton. www.nationaltheater.org.uk 32 Nukketeatteri 1/2011 UNIMAn vuosikokousuutisia Taloudesta ja toiminnasta Vuosi 2010 oli tiukan talouden vuosi. Suomen Uniman 25-vuotisjuhlavuoden 2009 jälkeen talous oli kunnossa, mutta rahaa oli käytettävissä vähemmän. Opetusministeriön yleisavustus oli ainut avustus. Lisäksi oli tietysti jäsenmaksutulot ja palkkatuet. Toimintaakin oli vuonna 2010 vähemmän kuin juhlavuotena. Merkittävin tapahtuma oli Suomalaisen Nukketeatterin Näyteikkuna Oulussa, jota Kulttuuritalo Valve ja Oulun kaupunginteatteri tukivat. Vuosi 2011 on, jos mahdollista vielä tiukempi. Opetusministeriön avustus on pysynyt ennallaan. Nukketeatterilehti sai kulttuurilehtitukea, joka on käytetty tietokoneen ja taitto-ohjelman hankintaan. Helsingissä järjestetty Suomalaisen Nukketeatterin Näyteikkuna ei saanut rahallista tukea. Lipputulot riittivät matkakustannuksiin, mutta esityspalkkioita ei pystytty maksamaan. Onneksi talkoohenkeä vielä löytyi. Helsingin kulttuurikeskuksen panos oli mittava tilojen ja työvoiman kautta. Nukketeatterikeskus Poiju oli mukana isolla työpanoksella. Hallituksella on taas miettimistä, kuinka suuniteltu toiminta toteutetaan - talkoovoimin! Yhteistyötä viritellään teatteritapahtumien kesken. Nukketeatterin Näyteikkunoita tullaan järjestämään tulevaisuudessakin, mutta missä ja miltä pohjalta, on vielä neuvottelun alla. Hallitus kävi vakavaa keskustelua siitä, että jatkossa tällaisia tapahtumia ei voida järjestää pelkästään talkoopohjalta, se ei yksinkertaisesti käy, että ammattilaiset tekevät työtään ilmaiseksi. UNIMAn vuosikokouksen väkeä yhteispotretissa Poijun tiloissa: vasemmalta edestä Timo Väntsi, KatiAurora Kuuskoski, Pia Kalenius, Elviira Davidow, Katriina Andrianov, Johanna Uusiranta, takana vas. Janne Kuustie, Ilpo Mikkonen, Teija Muurinen, Satu Paavola, Anne Lihavainen, Maiju Tawast, Elina Lajunen, Iida Vanttaja ja Anne Rautiainen. Muutama osallistuja ehti poistua ennen kuvan ottoa. Suomen Unima on pyytänyt Oulun Kulttuurijohtajaa nimeämään Unima Congress 2016 työryhmän. Ensimmäinen kokous pidetään toukokuussa. Tänä vuonna asiaa pitää saada reippaasti eteenpäin, koska vuoden 2016 kongressista päätetään Kiinan Chengdussa kesällä 2012. General Secretary Jacques Trudeau tullee vierailemaan lokakuun lopussa Oulussa Kesäaika päättyy -festvaalilla. Uniman jäsenet järjestävät isompia ja pienempiä tapatumia ja festivaaleja pitkin vuotta. Taloudellista tukea Unima ei voi antaa, mutta voi tiedottaa vähintäänkin jäsenistölle ja jos mahdollista, toimia yhteytenä tiedotusvälineisiin. Uniman keskeisiä tehtäviä on, paitsi tiedottaa jäsenistöä, kuuluttaa nukketeatterista suurelle yleisölle ja päättäjille. Kansainvälinen toiminta on yhteistyön kehittämistä alan toimijoiden kesken. UNIMAN periaate tasa-arvon ja rauhan puolesta toimimisessa ei ole Suomen Uniman toiminnassa keskeistä, joten olisiko tässä kehittämisen paikka. Voisiko Suomen Unima toimia enemmän maailmanrauhan ja tasaarvon edistämiseksi sekä köyhyyden lievittämiseksi? Johanna Uusiranta järjestösihteeri Poijun syksyn kurssitarjontaa Nukketeatterikeskus Poiju järjestää syksyllä koulutusta, joka soveltuu nukke- ja esineilmaisusta kiinnostuneille. Ensimmäinen kurssi on jo elokuussa - varaathan paikkasi ajoissa! Käsinukkekurssi la 27.8. klo 10-18 ja su 28.8. klo 10-17 Tehdään oma käsinukke ja tutustutaan materiaalien variaatioihin - helppoa, hauskaa ja innostavaa! Materiaaleina joustofroteeta, vanua, lankaa, kangasta ja vesivärejä. Ohjaaja Rainer Kaunisto. Hinta: 120 € Varjojen tarinat -kurssi la 10.9. klo 10.00-16.30 ja su 11.9 klo 10.0016.30 Sukelletaan yhdessä tarinoihin ja luodaan itsellemme soveltuva kerrontatapa. Kuvitetaan tarinat varjoteatterin keinoja käyttäen. Jokainen osallistuja saa mukaan ”oman varjotarinansa”. Ohjaaja Elviira Davidow. Hinta: 70 € Shifting focus for the visible puppeteer Sat 5th November at 10.00-16.30 and Sun 6th November at 10.00-16.30 This practical course explores various aspects of when actors and objects share the stage: how different amounts of presence and neutrality can be used for dramatic purpose. Teacher Rene Baker. Language: English. Price: 100 € Hinnat sisältävät materiaalit. PoijuPaikkalaisille ale -15 %. Maksu suoritetaan Nukketeatterikeskus Poiju Oy:n tilille 405500-1210199; kurssille pääsee kuittia vastaan. Kurssit pidetään Poijun toimitiloissa Herttoniemessä, os. Sahaajankatu 19, 00880 Helsinki. Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Nukketeatterikeskus Poiju, Anne Lihavainen [email protected] tai p. 040 718 6674 Lisätietoja: www.nukketeatterikeskus.fi Poijun kurssisyksyn aloittaa Rainer Kauniston käsinukkekurssi. Nukketeatteri 1/2011 MERKKIPÄIVIÄ Merkkipäiviään ovat tänä keväänä viettäneet: Nukketeatteritaiteilija ja nukenrakentaja Kirsti Huuhka 90 vuotta Paimiossa 22.4.2011 Nukketeatteritalo Musta ja Valkea Ratsu. Terveiset Onkiniemestä Nukketeatteritalo Musta & Valkea Ratsu on kokenut uudistumista.Nukentekijä Eevaliisa Holma-Kinnusen ja satojen nukkejen koti sai uudet ja uudistetut terassit. Seuraavassa Raimo J. Kinnusen terveiset Onkiniemestä. Eevaliisa vaikuttaa Sysmän Onkiniemellä, jossa omaishoitaja Raimo J. Kinnunen pitää hänestä huolta, jakaa lääkkeitä noin 8 pilleriä päivässä ja kuumentaa mikrossa ruokia yhteisille aterioille. Heidän poikansa Jukkapekka Kinnunen hoitaa Nukketeatteritalo Musta & Valkea Ratsun 300 neliön tiloja, joissa on 500 Eevaliisan valmistamaa nukkea, kokeiluteatteri yläkerrassa ja kirjamyynti alakerrassa. Marjatan kanssa hänellä on Metkamuistoputiikki, jossa on valtava määrä pariskunnan tekemiä nukkeja ynnä muuta matkamuistoksi tarkoitettua kivaa esinettä. Terassit pelastettiin taas. Pekka Liikanen poisti paakkuja terassia uhkaamasta. Hänen yhteistyökumppaninsa oli Janne Kananen, molemmat sysmäläisistä yrityksistä. Lisätietoja: www.mustavalkearatsu.fi Teatteriohjaaja, FM, taideaineiden lehtori Marja-Liisa Lintunen 60 vuotta 4.2.2011 Pieksämäellä. Eevaliisa Holma-Kinnunen tarkastelee valmistamaansa nukkea, ja takana on juliste Ransu Karvakuonosta, joka on äskettäin päässyt Arttu Juseliuksen kirjan ”Ransu palokunnassa” kanteen. (Pieni Karhu 2011, 40 sivua, kuvitettu). Nukketeatteriohjaaja, nukenrakentaja ja lavastaja Anna-Liisa Tarvainen 60 vuotta 5.3.2011 Säkylässä. ILMOITUSTAULU 100 prosenttista käsityötä käteen! Myynnissä käsinukkeja teatterikäyttöön, omaksi iloksi tai lahjaksi. Tilauksesta teen juuri sinun toivomasi nuken. Kuvan käsinuket 70 euroa. Nukketeatteritaiteilija artesaani Kati-Aurora Kuuskoski [email protected] Palsta on tarkoitettu pikku-ilmoituksille ja on UNIMAn jäsenille maksuton. Nukketeatteritaiteilija, Nukketeatteri Piironginlaatikon taiteellinen johtaja Kerttu Aaltonen 60 vuotta 2.4.2011 Uudessakaupungissa. 33 34 Nukketeatteri 1/2011 ARVIOITA ESITYKSISTÄ Vaikutelmia Näyteikkunasta JU: Täytyy tunnustaa, että vasta nyt jälkeenpäin tajuan kuinka hieno tilaisuus ja kohtaamispaikka Näyteikkuna oli! Itse tapahtumassa oli hyvä fiilis ja kaikki sujui hienosti, mutta eihän siinä ehtinyt syvällisiä ajatella! MT: Tuhannen taalan paikka esiintyjille ja järjestäjille! Toivottavasti myös päättäjiä oli paikalla. Soisin, että olisivat nähneet tämän komean tapahtuman. Oli upeaa tavata, keskustella ja halata eri puolilta Suomea tulevia ihmisiä, sekä nähdä esityksiä laidasta laitaan, uuden ja vanhan koulukunnan visioita. Teatteri SudenEnne: Puppet Science Fiction, rooleissa Pia Kalenius (vas) ja Niina Lindroos. kuva Teatteri Airopik HURRAA-festivaalin yhteydessä järjestetty Suomalaisen Nukketeatterin Näyteikkuna oli mittava kaksipäiväinen tapahtuma, joka esitteli 10 ryhmää. Siis tuplasti enemmän kuin muu Hurraa-viikon anti, jossa oli kuusi muuta teatteria. Edustettuina Näyteikkunassa olivat suomalaisen nukketeatterin indie-toimijat eli ns. vapaat ryhmät ja sooloesiintyjät, jotka eivät saa valtion tms. avustuksia eikä niillä ole omia tilojakaan oululaista Akseli Klonkia lukuunottamatta. Käsittämättömän paljon ja hyvin mielenkiintoisia, monipuolisia produktioita vapaat toimijat tekevät kuitenkin kärvistellessään marginaalissa. Näyteikkuna-katselmus oli komea näyttö ja yleisöä riitti sekä aikuisille että lapsille suunnattuihin esityksiin. Tässä suhteessa nukketeatteri ei todellakaan ole marginaalissa. Stoan aulassa oli Timo Nyyssösen hieno teatterinukkenäyttely, ensimmäinen retrospektiivi monipuoliselta pitkän linjan tekijältä. Ennen katselmusta järjestettiin seminaari aiheesta Suomalainen nukketeatteri maailmalla, jossa alustukset ja keskustelu polveilivat teeman ympärillä. Alalla toimivat Maiju Tawast (MT), vuodesta 1981, ja Johanna Uusiranta (JU), vuodesta 2010, keskustelivat Näyteikkunan esityksistä, joista tässä lyhykäisiä arvioita: (osa arvioinneista pohjautuu aiemmin nähtyyn esitykseen, nähdyn esityksen ajankohta suluissa) kuva Ville-Matias Roisko ja vähän muualtakin Arvioita: (esitykset siinä järjestyksessä kuin ne olivat Näyteikkunassa) Teatteri Airopik: Aivohärkä. Roolissa Jouni Järvenpää. Teatteri SudenEnne: Puppet Science Fiction (19.3.2011) Pohjautuu Edwin Abbottin romaaniin Flatland (1884) , ohjaus Outi Sippola, tuottaja Eeva Salonius, näyttely Elina Minn, työpaja Lars Wingård, esiintyjät Niina Lindroos ja Pia Kalenius, nukenrakennus ja lavastus Marie Antikainen, äänet ja valot Markus Heino. MT: Mielenkiintoinen matemaattinen taidetapahtuma, pedagoginen oppitunti. Yhdisti kuvataidetta, nukketeatteria ja animaatiota. Hienoa, että yleisö otettiin mukaan, teki aikuisillekin hyvää. JU: Näytöksessä oli teknisiä ongelmia, eli jotain jäi puuttumaan, mutta enpä osannut kaivata, sitä mitä ei ollut. Kaksiulotteinen kohtaus, missä näyttelijä litistyy seinään heijastettujen kuvioiden sekaan, oli minusta aivan erityisen hieno! MT: Maistui ja tuntui kuitenkin luokkahuoneelta eikä ihan tempaissut uusiin ulottuvuuksiin. Keinot olivat toki moninaiset ja esiintyjät sekä ohjaaja Outi Sippola taisivat keinonsa. JU: Ammattilaiset osasivat asiansa ja aihekin oli kiintoisa, mutta minun aivoni eivät taipuneet ymmärtämään moniulotteisuutta, koululaisilla on varmaan notkeammat aivot! Kokonaiskesto liian pitkä, olisi voinut tiivistää vähän. Työpajan kyselytutkimus lopussa kohotti tunnelmaa ja yleisö poistui hymyillen. Teatteri Airopik: Aivohärkä (Oulu lokakuu 2010 ja Helsinki 19.3.2011) Ohjaus ja dramatisointi Janne Kuustie, näyttelijä Jouni Järvenpää, puvustus Päivi Soini, lavastus Sampsa Soukainen ja Päivi Soini, musiikki Mikko Karjalainen, tekniikka Kimmo Korkala JU: Tämän esityksen huono puoli on nimi. Se ei houkuttele katsomaan. Mutta jos uskaltaa vaivautua paikalle, saa kokea yllätyksen! MT: Taattua tavaraa, Jouni Järvenpään hervotonta ja pakotonta sooloilua. Hämmästyttävä ja hengästyttävä tanssi- ja välineteatterimonologi. JU: Jounin enemmän kuin sataprosenttinen läsnäolo ja vahva fyysisyys tekee vaikutuksen. Ei mitään turhaa, ei mitään löysää, ei yhtään tarkoituksetonta hetkeä! Jouni saa tarinan elämään ja pitää katsojan pihdeissään melkeinpä hypnoottisella otteellaan. Ohjaajalle siitä tietysti myös ansionsa! MT: Janne Kuustien ohjaus ja dramatisointi olivat jo nähdyn nykivät ja tempoilevat. Paljon puhetta, kunnon vanhanaikaista jutunkerrontaa, joka surrasi aika lailla tasaisesti. Kaipasin repäisyä, rämähdystä! Nukketeatteri 1/2011 35 Kuuma Ankanpoikanen: Kiiltokuva (Oulu 31.10.2010) Ohjaus, käsikirjoitus, lavalla: Merja Pöyhönen, nuket ja lavastus: Susanna Hemmilä, musiikki: Antti-Juhani Manninen MT: Tärkeä avaus vaikeaan asiaan. Merja Pöyhösen riipaiseva soolo käsittelee parisuhdeväkivaltaa. Nukkekodin putoavat kulissit ja särkyvät posliinit, Merjan hauras olemus. JU: Hienovaraista monella tavalla, esittää asian vihjailevasti, mutta kuitenkin tarpeeksi selkeästi, huumoria unohtamatta. Chinchilla keventää juuri sopivasti, muuten esityksestä voisi tulla liian vakava. Tanssi ilmeettömän naamion kanssa teki minuun vaikutuksen ja jätti mietimään.... MT: Nykynukketeatteri tarttuu päivänpolttaviin asioihin, joka on myös kannanotto! Kuumis käsittelee aihetta omilla ehdoillaan, omilla käsikirjoituksilla. JU: Teknisesti taitavaa ja viimeisteltyä, tasalaatuinen monessakin mielessä. Kuumalta Ankanpoikaselta ei tarvitse pelätä huonoja päiviä. Hox- Company: John -Eleanor (19.3.2011) Käsikirjoitus: Timo Väntsi, Tom Linkinen, ohjaus: Merja Pöyhönen, näyttelijä: Timo Väntsi, luennoitsija: Tom Linkinen, alosuunnittelu: Timo Ollila, puvustus: Pia Kalenius, nuket: Timo Väntsi. JU: Koko näyteikkunan tuorein esitys oli John-Eleanor, keskiajalla eläneen John Rykenerin tarina. Miehen, joka pukeutui naiseksi ja myi seksiä, etsi itseään ja rakkautta elämäänsä. Luennoitsija ja näyttelijä kuljettavat tarinaa vuorotellen ja yhdessä. MT: Odotin kieli pitkällä tätä esitystä! Rohkea valinta, tyylikäs, hauska esitys. Riemastuttava ja räävitön, Timo Väntsin notkea roolityö naisena ja miehenä, miesnaisena, naismiehenä.... erinomaista nukke- ja käsiteatteria. Keskiaikaisesta nukketeatteriperinteestä ammentava, markkinateatteria parhaimmillaan. JU: Timo Väntsi liehui ja liihotteli lavalla kuin kala vedessä, otti paikkansa ja vangitsi yleisönsä, nautti joka sekunnista! Tutkija Tom Linkinen, joka esitti tutkijaa, ei osannut oikein päättää ollako tutkija vain näyttelijä. Tutkimusta alleviivattiin liikaa, mutta räävittömät nukkekohtaukset olivat ihanan piristäviä! MT: Esityksen rytmi oli hyvä, Merja Pöyhösen napakka ja tiuhaan perspektiivejä vaihtava ohjaus. Tyylikäs ja tyylitön, herkkä ja rohkea. kuva:Stefan Bremer MT: Suursatsaus! Ruotsinkielisen kentän näyttö, joka niittää mainetta kansainvälisestikin. Näyttelijät ovat fyysisesti hyvin intensiivisesti näyttämöllä, Teatterikorkeakoulutus näkyy. Well made puppetry, väkeviä visioita. Rohkea sovitus, ruumiinavaus Shakespearen klassikosta pureutuu vanhuuteen ja itsemääräämisoikeuteen. JU: Minua ei haitannut, vaikka näyttelijät näkyivät, mutta korinaa oli liikaa, kurkkua alkoi kuivata katsomossakin. Näyttelijöiden vaihdot toimivat hienosti, eikä ollut vaikea häivyttää näyttelijöitä silloin, kun heitä ei tarvinnut nähdä. Unimaailma taas oli liian kuvottava, toivoin vain, että se loppuisi. MT: Janne Siltavuoren nukke on hieno ja taitavasti animoitu. Valoihin ja ääniin on satsattu, koko tiimi on huippuammattilaisia. Suuren luokan teatteria. JU: Ansiokas esitys, teknisesti taitavaa, visuaalisesti näyttävää, oivaltavaa, sisällöltään arvokasta, mutta en siltikään lämpene toteutukselle. Anatomia Ensemble: Anatomia Lear, näyttelijät: Åsa Nybo, Johanna af Schultén ja Heidi Fredriksson, nuket Janne Siltavuori. kuva:Milla Järvipetäjä Anatomia Ensemble: Anatomia Lear (Oulu 31.10.2010, Stoa 19.3.2011) Ohjaus: Mikaela Hasán, näyttelijät Heidi Fredriksson, Åsa Nybo ja Johanna af Schultén, nuket ja lavastus: Janne Siltavuori, valot: Mari Agge, ääni: Kristian Ekholm, tuottaja: Kristin Helgaker Kuuma Ankanpoikanen: Kiiltokuva, näyttelijä Merja Pöyhönen, nuket Susanna Hemmilä. HOX Company: John - Eleanor, esiintyjät Tom Linkinen (vas) ja Timo Väntsi, nuket Timo Väntsi. Nukketeatteri 1/2011 Sixfingers Theatre: Poika joka sukelsi (Turku marrask 2010, Stoa 20.3.2011) Perustuu Daisaku Ikedan satuun “Prince and the Coral Sea”, ohj: Ishmael Falke, käsikirjoitus, esiintyminen, nuket, skenografia: Maiju Tainio, musiikin sävellys: Minna-Liisa Tammela, mus. toteutus: Minna-Liisa Tammela ja Ilkka Heinonen Kuva: Ishmael Falke 36 MT: Kaunis tarina pienestä Ryo-pojasta, joka haluaa pelastaa kotisaarensa saastumiselta. Maiju Tainio lämmin, rauhallinen, läsnä oleva. Tarinankerrontaa ja esineteatteria, ottaa kantaa ympäristönsuojeluun. JU: Kokonaisuus näkyi hyvin takapenkille, mutta aina kaukana istuessa jää joku intiimiys kokematta. Silti herkkä ja hellyttävä. Tarina eteni kuitenkin turhan verkkaisesti, toisaalta siinä tapahtui asioita, jotka tuntuivat irrallisilta. Tiivistämistä olisin kaivannut. MT: Tarina jotensakin vailla kohokohtia, vaikka soljuikin kauniisti. JU: Polvi-nuket olivat hauskoja, toimi hyvin, loistava idea! Vekkulikettu: Matin meriseikkailu (Tampere maaliskuu 2011, 20.3.2011) Visio, nuket, ohjaus: Anna-Liisa Tarvainen, näyttelijä, valot, äänitekniikka: Matti Koskinen, käsikirjoitettu leikkien kesällä 2010: Anna-Liisa ja Matti, musiikki: Sebastian Boulter, Juuso Frisk, Suvi Kaukonen, Heikki Korkalainen, äänitys ja editointi: Heikki Korkalainen Sixfingers Theatre: Poika joka sukelsi, näyttelijä ja visuaalisuus Maiju Tainio. Kuva: Sebastian Boulter MT: Ihanaa katsoa Matti Koskisen avautumista ja iloa soolonukettajana, tekijöilleen tärkeä esitys. Anna-Liisa Tarvaisen visiot, nuket ja ohjaus harmoniset ja lempeät. Aavistuksen verran liian hitaat varjokuvaelmat. JU: Alun meditaatio-osuuden tarkoitus oli ehkä rauhoittaa katsojia ja herkistää kokemaan nyansseja, mutta se kävi pitkästyttäväksi. Huomasin tuijottavani mustaa teippiä katossa ja miettiväni, miksi kangas on vinossa.... MT: Plussaa erilainen ote, tarkka ajoitus, tarkkaan mietitty värimaailma. JU: Onneksi sitä reippaampaakin menoa löytyi ja pienet huumoripalat osui ja upposi! Esityksestä jää hyvä mieli ja ajatukset vievät ihan väkisin kesään. Kuuma Ankanpoikanen: Meteliä, parsakaalia ja possu tai hevonen (20.3.2011) Ohjaus: Merja Pöyhönen, käsikirjoitus: Merja Pöyhönen ja työryhmä Manninen-Pöyhönen-Virtanen, visuaalinen suunnittelu: työryhmä, ideointi: työryhmä ja Hilla Väyrynen ja lapsivahvistukset päiväkodeista Halikolo, Lyckobo ja Ketunpesä, lavalla: Lotta Virtanen sekä Antti-Juhani Manninen, Musiikki: Bugari Ormond aka Olli Suorlahti (& NoiseCollector, propthis, base trix, Stickinthemud, AMPUL, Erdie, dobroide, genghis attenborough, Veli-Matti Järvenpää ja Hannu Leivo) Kuva: Merja Pöyhönen Molemmat olimme odottaneet tämän esityksen näkemistä jo jonkin aikaa! JU: Kuuma Ankanpoikanen yllätti taas! Vaikka olen nähnyt ”kuumisten” korkeatasoisia esityksiä, ja vaikka luin esittelyjä ja näin kuvia, yllätyin taas, ja sataprosenttisen positiivisesti! Esitys oli tarkkaan harkittua, huolellisesti tehtyä ja viimeisteltyä väri-ilotulitusta! MT: Monimutkainen nimi herätti ihmetystä! Hieno, tärkeä, sydämellä tehty esitys outoudesta, maahanmuuttajalapsen elämästä. Tarina lasten maailmasta lähtöisin, päiväkodeissa sadutettu. Ei tärkeilyä eikä viisastelua, vaan lasten irrationaalista kieltä ja tarinankuljetusta. Kierrätysmateriaaleja, hylättyjä leluja, roinaa ja kamaa. Riemunkirjavin esitys, mitä olen nähnyt. Epäsovinnaista ja hyvää nuketusta. JU: Vaikka nuket olivat pieniä, ne toimivat loistavasti. Ihastuttavaa oli myös nuken vaihto toiselle nukettajalle kesken kaiken. Tämä on sellainen esitys, jonka voi katsoa monta kertaa ja varmasti aina löytää jotain uutta. MT: Kuuma Ankanpoikanen osaa heittäytyä, heillä on omat tarinat, oma dramaturgia. Ote tekemiseen on moderni, kaikkia konventioita räsäyttelevä. Sykähdyttävää ja epäloogista! Nukke on keskiössä, ei näyttelijä eikä näytteleminen. Ongelmana dramaturgia, joka on Kuumiksella stoppaileva, pysäyttelevä. Vekkulikettu: Matin Meriseikkailu, näyttelijä Matti Koskinen, nuket Anna-Liisa Tarvainen. Kuuma Ankanpoikanen: Meteliä, pasakaalia ja possu, tai hevonen. Kuvassa Antti-Juhani Manninen ja Lotta Virtanen. JU: Taustatietojen perusteella en tiennyt mitä odottaa. Esitteen joutsenkuva ei herättänyt innostunutta kiinnostusta, mutta olikin mahtavaa kokea yllätys! MT: Sukellus suomalais-ugrilaiseen kulttuuriperintöön. Oili Sadeoja oli onnistunut tuomaan arkaaisen, mytologisen tarinan 2000-luvun näyttämölle. Ehkä liian hillittyä ja hallittua, kaunotaidetta. JU: Minusta juuri harkittua! Lasten esitys ei voi olla shokeeraava. Tässä oli taas tyyliltään erilainen esitys, erinomaisen aidon ja alkuperäisen tuntuinen. Tyylikkäästi tehty, nostaa kansanperinteen arvoa ja arvostusta! MT: Vahva kannanotto kaiken elollisen yhteydestä ja luonnon säilymisen puolesta. Runollinen, tyylikäs, harmoninen ja kaunis, mutta kaipasin säröä! Paikoin oli aavistuksia voimasta, etenkin shamaanirummutuksessa. JU: Minusta siinä oli pidäteltyä voimaa, kuten flamenco-tanssissa. Laulu ja puhe oli tasapainossa. Rummutusta olisi voinut olla enemmänkin. Kokonaisuus oli WAU! Ei siis ihme, että tämä esitys palkittiin suomalais-ugrilaisella teatterifestivaalilla Mari Elin tasavallassa Venäjällä! Nukketeatteri Piironginlaatikko: Yhdeksän kultapäistä prinssiä (Oulu 31.10.2010 ja Helsinki 20.3.2011), Ohjaus, sovitus ja visuailisointi: Kitta Sara, roolit: Kerttu Aaltonen, nukenrakennus: Anna Hilska, Kerttu Aaltonen, lavastus ja rekvisiitta: Kitta Sara, Kerttu Aaltonen, puvustuksen toteutus: Mervi Lamminen. MT: Ohjaajan panos näkyy, Kerttu Aaltosella on hyvä yhteistyö Kitta Saran kanssa. Kerttu purskautti ilmoille oman innostuksensa! Näimme, että omassa tyylilajissaan vanhan koulukunnan tekijä voi uudistua ja räväyttääkin. JU: Tässä ei ollut hidastelua ja viipyilyä, vaan reipasta menoa! Hauskalla tavalla roolien tärkeys näkyi koossa: (ihmis-)Kuningatar oli kaiken keskiössä, Kuningas oli käsinukke ja Prinssit pieniä nukkeja. Monia kivoja oivalluksia, jotka ilahduttivat aikuiskatsojaa. Kontakti yleisöön toimi hyvin ja siinäkin oli sopivasti napakkuutta, eikä Aaltonen jäänyt turhaan seurustelemaan yleisön kanssa. MT: Visualisoinnissa häiritsivät halvat materiaalit, kuten epäesteettinen vuorisilkki puvussa ja lavasteessa. JU: ”Äänet” menivät välillä sekaisin. Ei se nyt kauheasti esitystä haitannut, mutta olisi hyvä, että kukin henkilö kuulostaisi samalta läpi esityksen. Päällimmäiseksi esityksestä jäi mieleen reipas ja epäsovinnainen ote, joka ilahduttaa pitkään. Nukketeatteri Akseli Klonk: Hurjan hauska autokirja, näyttelijä Minna-Mari Manninen, nuket: Virpi Tanskanen ja Satu Wiinikka. Kuva: Jussi Virkkumaa Nukketeatterikeskus Poiju/ Teatteri Helmi: Joutsenpoika Jykserge (20.3.2011) Käsikirjoitus ja ohjaus: Oili Sadeoja, nuket ja lavastus: Heini Maaranen, nukeilla näytteleminen ja äänimaailman toteutus: Anne Lihavainen ja Teija Muurinen Nukketeatterikeskus Poiju/Teatteri Helmi: Joutsenpoika Jykserge, nuket: Heini Maaranen. Kuva: Mika Reinholm Akseli Klonk: Hurjan hauska autokirja (Oulu, lokakuu 2010 ) Kirjoittanut: Mauri Kunnas, dram. & ohj: Janne Kuustie, nuket ja lavastus: Virpi Tanskanen & Satu Wiinikka, rooleissa: Tobias Effe, Jouni Järvenpää ja Miira-Mari Manninen MT: Visualisointi noudatti Mauri Kunnaksen maailmaa, Virpi Tanskasen ja Satu Wiinikan mainiot nuket. Hauska ja vauhdikas, letkeät esittäjät. JU: Olen nähnyt Oulussa kaksi esitystä, joissa oli aika erilainen tunnelma. Ensimmäisen positiivinen lataus ja yhteys yleisöön oli kerrassaan huikea kokemus. Toinen, aivan kelpo esitys sekin, tuntui sitten melkeinpä lattealta. Havainnollistus siitä, mitä yleisön ja esiintyjien sanaton kommunikointi voi parhaimmillaan olla. Tässä esityksessä ei turhia jaaritella, vaan vauhtia riittää: reilussa puolessa tunnissa nähdään parhaat palat viidestä tutusta sadusta, eikä haittaa, vaikka tarinoita ei ennestään tuntisikaan. 37 Kuva: Virpi Tanskanen Nukketeatteri 1/2011 Nukketeatteri Piironginlaatikko: Yhdeksän kultapäistä prinssiä, näyttelijä Kerttu Aaltonen, nuket Anna Hilska, Kerttu Aaltonen. 38 Nukketeatteri 1/2011 Kuva Jessica Kangasniemi ARVIOITA ESITYKSISTÄ ”If my body were a map, my soul would be right about...here”, ohjaus Katri Pekri, Fanatic Figuras Turun Taideakatemian nukketeatterilinjan opinnäytetöiden festivaali Turussa 26-30.4.201 Nukketeatteritaiteilijat Merja Pöyhönen (MP) ja AnttiJuhani Manninen (A-JM) katsastivat vastavalmistuneiden tai –valmistuvien opinnäytetyöt, joita nähtiin Turussa viisi. Osa kansainvälisen vuosikurssin lopputöistä nähdään Tallinnassa. Merja Pöyhönen: Olipa ihanaa! Fanatik Figurasin esityksiä katsoessa pää tuulettui, inspiroitui ja tuli taas astetta vapaammaksi. Yleisesti tämän vuoden sato oli myös poikkeuksellisen puhdasta, valinnoissaan selkeää ja jokaisen työn takaa näkyi selkeästi tekijänsä tyyli ja maailma. Yleisenä mielikuvana esityksistä jäi myös niiden varmuus, kaikki olivat selkeästi ehtineet harjoitella rauhassa, eikä lavalla näkynyt paniikin häivääkään. Ajoittain kaikki oli jopa hieman liian varmaa, hetkittäin esityksistä paistoi läpi liian selvästi sovitut koreografiat ja rytmit, jolloin illuusio teatterista hetken taiteena särkyy. Näin jälkeenpäin ajatellen jäi myös pienoinen nälkä ihan siihen perinteiseen nukketeatteriin, nukkeihin, nuketukseen, elottoman eloon herätykseen, mutta tämä lienee mielipideasia, alan kai olla vanhanaikainen… Joka tapauksessa ihanan persoonallisia ja varmoja esityksiä, kiitos! If my body was a map…. my soul would be right about… here ohjaus: Katri Pekri, esiintyjät: Jenni Helenius, Jessica Kangasniemi, Maria-Elina Koivula, Annikki Levomaa, Anna Nekrassova, Mila Nirhamo, Raisa Suksi, Emma-Reetta Virta, valot: Kiia Kuivalainen, Noora Karjalainen. MP: Paperia, josta tullaan läpi. Paperista tehty hame, jota huljutellaan. Paperista tehty kukka, paperi, johon kääriydytään. Ihmisten ääniä. Paperin ääniä… Rentouduin. Vaikka yleisesti en pidä tunteesta, etten ymmärrä, oli tässä esityksessä alusta asti selvää, ettei tarvitsekaan. Olin turvallisesti pihalla, tuntematta oloani tyhmäksi. Esitys onnistui jakamaan materiaalitutkimuksensa tulokset yleisön kanssa kuin pieniä salaisuuksia kertoen. Valittuun materiaaliin oli syvennytty huolella: sillä oli leikitty, siihen oli tutustuttu ja siihen oli rakastuttu. Herkät paperista löytyneet hahmot muistuttivat siitä, ettei aina tarvitse olla sen kummempaa. Kuitenkin loppua kohti herkkä tunnelma alkoi saada myös ahdistuneempia sävyjä, ja se tuntui tarinaa seuraamattomalle hieman väkinäiseltä. Pienen kysymyksen jätti myös johdatteleva nimi. Se antoi vihjeen siitä, että ohjaaja olisi kuitenkin meidän halunnut ymmärtävän… jotain… mitä? Olisiko sittenkin pitänyt tajuta, missä se sielu oli? Oliko voimapaperi kuitenkin kartta? A-JM: Rauhallisena ja huolella tehtynä tutkimusmatkana valittuun materiaaliinsa, paperiin, IMBWAM(MSWBRA...H) näyttäytyy enemmän löydettyjen hetkien ja kuvien esittelynä kuin varsinaisena esityksenä. Näyttämöllä nähdään paperia, lisää paperia, muotoa vaihtavaa paperia ja hartaita paperin käsittelijöitä. Tyhjä paperi materiaalina on herkkä, puhdas ja särkyvä, jotenkin toimiva valinta kuvattaessa nuorten naisten välisiä, kehittyviä, vielä nimeämättömiä suhteita. Paperi on myös kuiva ja eloton, mikä taas ehkä ei sovi edelliseen. En saa otetta paperin symbolisista ominaisuuksista suhteessa sen käyttöön. Miksi juuri paperia, mitä sillä koetetaan sanoa? Varsinaista tarinaa ei ole, tai sitten se ei ole ymmärrettävissä. Välillä kiinnostun yrittämään löytämään tulkintoja tälle pää höyryten, välillä taas en. On aivan kuin tekijöitä ei edes kiinnostaisi tulla ymmärretyksi. Koko esityksen ajan minusta tuntuu ulkopuoliselta. Paperista muodostetaan ulkoisia naiseuden korosteita ja koristeita, nämä houkuttelevat luokseen muotoutumatonta paperimöykkyä. Naisen kädet hyväilevät ja lyövät pimeässä. Katson naisia, joita nainen vetää puoleensa. Naisia, jotka jakavat kätkettyjä salaisuuksiaan pimeässä. Koen lähes oivalluksen hetken: näiden asioiden ei ole tarkoituskaan avautua minulle. Tämä olisi johdonmukaista. Jos asia on näin, minä pidän tästä. En kuitenkaan ole varma tästä. Esityksen nimeäkään en ymmärrä. En löydä näyttämöllepanosta sielun etsintää. Kauniita hetkiä, huolellista työntekoa kyllä, sielua en. Itse asiassa kaikki lavalla nähtävien asioiden syyt ovat minulta visusti piilossa. Tai sitten niitä ei ole. Käytetyt elementit eivät tunnu sopivan toisiinsa, eivätkä jälleen oikein kommentoi toisiaan. Tämä ei tunnu tarkoitukselliselta. Jos useiden elementtien välille ei löydetä syitä ja yhteyksiä, onkin usein tarkoituksenmukaisempaa tyytyä vähempiin. Esitys loppuu. Olo on laimean hämmentynyt. The Last Supper Idea: Sandra Lange ja Katariina Tamm, ohjaus: Sandra Lange, ohjaajan assistentti Marja-Leena Nuormaa Vilen, esiintyjät: Perrine Ferrafiat, Katariina Tamm, valot: Ilja Mäkelä, Veera Alaverronen, Riitta Lindroos, Anna Hellsten. MP: Rai-rai. Sandra Langen ja Katariina Tammin lopputyö tarjosi katsojilleen huumoria, absurdiutta, ihanan alkutilanteen, loistavan miespääosavalinnan sekä kasan toimivia kikkoja ruokateatterin saralta. Draamallisesti kiinnostava tilanne isäänsä surevien sisarusten välillä jätetään kuitenkin hieman oman onnensa nojaan, valtasuhteet pysyvät läpi esityksen melkoisen tasaisina. Alun näyttelijäntyöllä hienosti ilmaistu tilanne jää ensin liiallisen sanallistamisen ja sitten ruokasotakikkailujen jalkoihin. Ja toisaalta se ei harmita yhtään. Vahvimmillaan kun tämä esitys onkin juuri tempuissaan. Suusta pursuavat erilaiset ruoka-aineet ilahduttavat kerta toisensa jälkeen ja päästävät esityksen turvallisen absurdeille vesille. Esiintyjät tekevät hyvää työtä, ollen sekä sopivan ylilyöviä että tarkkoja. Oli ihana nauraa. A-JM: Last supperin ongelmanasettelu taas on hyvinkin selkeä, isä on kuollut, tyttäret hyvästelevät häntä. Esityksen alku luo dynaamisen jaon kahden siskoksen välille, kun toinen ei saa itkua alkamaan ja toinen taas ei saa sitä loppumaan. Hieno ja hienosti toteutettu selkeä ja ihanan absurdi alkuasetelma. Asetelma kuitenkin nimetään sanallisesti rakkaudettomuudeksi, näin se vähenee, konkretisoituu ulos absurdista, psykologisoituu ja katoaa. Tämän jälkeen nähdään toki mielenkiintoisia mutta hajanaisia lyhyitä esimerkkejä siskosten välisestä valtataistelusta, välineenä aina niin huvittava ruoka. Ruoka on merkityksiltään rikas käyttövara näyttämöllä, samoin kuin visuaalisesti. Last supperissa kaikki ruoan visuaaliset mahdollisuudet katoavat sekavaan, sotkuiseen näyttämökuvaan, joka tuntuu äkkiä kyhätyltä hätävararatkaisulta. Komedia on jo itsessään mukavan raikas lähtökohta, sitä ei näe nukketeatterissa joka päivä, eikä sen tekeminen ole helppoa. Paitsi nyt: kaikki yksittäiset ideat tuntuvat mielenkiintoisilta, ja älykkäiltä, mutta lopulta jää olo, että tekijät ovat päästäneet itsensä aika helpolla. Ohjaukselliset ideat ovat nokkelia, mutta eivät muodosta kokonai- 39 Kuva Jessica Kangasniemi Nukketeatteri 1/2011 The last supper, ideointi Sandra Lange ja Katariina Tamm, ohjaus Sandra Lange. suutta, eivätkä kommentoi toisiaan, ne vain ovat peräkkäin. Esiintyjät ovat vahvoja, Katariina Tamm ihastuttavan väärennetyssä herkkyydessään ja Perrine Ferrafiat hihityttävässä tarkkuudessaan. Mutta välillä kaikki muuttuu lepsuksi, esiintyminen, ajatus, rytmi. Siskokset ovat välillä vastakkain, välillä eivät. Välillä kaikki huojuu, on kaatumaisillaan, tippumaisillaan. Narunpätkät jäävät roikkumaan, kun on jo kiire seuraavaan hauskaan pikkuideaan. Hyvien ideoiden kiinnostavuus katoaa vähitellen., kun mikään ei johda mihinkään. Mittasuhteet ja merkitykset katoavat. Vaikka elävä musiikkikin on aina toki plussaa, nyt piano suuruudessaan ei tunnu edes etsivän tasapainoa tapahtumien kanssa, vaan jyrää surutta kaiken yli. Näin taitava ryhmä saisi tästä materiaalista nopeastikin aikaan mielenkiintoisemman ja merkityksellisemmän kokonaisuuden. Penelope Ohjaus: Kadri Kalda, esiintyjä: Essi Nummelin, valot: Sami Sainio, Mikko Lamminen. MP: Penelope oli tekniseltä toteutukseltaan niin puhdas, kuin esitys vain voi olla. Essi Nummelinin esittämä Penelope käy läpi tarinaansa Odysseuksen kanssa välineenään vain liitu, jolla piirtää kuvia lattiaan. Puhtaus, selkeys ja tekniikan rajaus tuntuivat hyvältä ja työryhmä oli löytänyt kiitettävän hyvin ratkaisut kuvakerrontaan pitääkseen katsojan kärryillä. Piirustusten ja näyttelijäntyön kautta näkyi Penelopen kaipaus ja sen kääntyminen pettymysten kautta luopumiseen. Kadri Kalda oli luonut tyylipuhtaan kokonaisuuden, jossa kaikki oli hyvin hallussa. Jopa niin hyvin hallussa, että hetkittäin toivoi, että jokin – joko tekninen ratkaisu tai vaikkapa tunnetila - olisi saanut hallinnan järkkymään. Kun sekä rytmi, että tekniikka, että näyttelemistyyli olivat kaikki kovin tyyliteltyjä, alkoi kaivata jotain harkittua rikkoa. Nyt mustasukkaisuudesta ja epätoivosta päästiin yllättävän nopeasti ja helposti eroon, liidut eivät lennelleet seinille, piirustus ei ottanut valtaa, eikä Penelopen koko maailma järkkynyt. Yleisesti toki hallittuus on positiivinen asia. Esiintyjä oli varmaotteinen ja mikä tärkeintä: nautti lavallaolostaan. Suureksi osaksi juuri tästä syystä koko esitystä oli niin miellyttävä seurata. Lämminvireinen huumori upposi yleisöön ja toi tarinaan kaivattua pientä itseironista sävyä. 40 Nukketeatteri 1/2011 Kuva Kadri Kalda ARVIOITA ESITYKSISTÄ: Fanatic Figuras 2011 Penelope, ohjaus Kadri Kalda. Kuva Jessica Kangasniemi A-JM: Hengästynyt ja mielipuolinen Penelope ryntäilee yksin pitkin näyttämöä. Hän joko haaveilee miehestä, tai muistelee tätä, en tiedä. Peräkkäisiä, välillä sattumanvaraisesti peräkkäin aseteltuja tapahtumia kuvitetaan liidulla. Sattumanvaraisuus on ehkä väärä sana. Peräkkäiset tapahtumat vain eivät tunnu muodostavan yhtä jatkumoa. Muissa esityksen osa-alueissa samaa hajanaisuutta ei ole ongelmana. Visuaalisesti, näyttelijäntyöllisesti ja tyylilajillisesti kokonaisuus pysyy ansiokkaasti eheänä alusta loppuun asti. Liitupiirrustuksesta löydetään samalla ilahduttavasti yhä uusia puolia. Tämä kaikki on tyylikästä, mutta tyylikkyyteen pyritään niin kovasti, että itse näyttämöllepano ja esitystapa jää melko tasapaksuksi ja konventionaalisiksi, ja jopa varovaiseksi kaiken hysterian keskellä. Piirtämistä lukuunottamatta materiaalin mahdollisuudet jäävät lähes käyttämättä. Vähitellen, esityksen mittaan, Penelopen hysteria laantuu. Tuntematta alkuperäistä tarinaa jää kysymykseksi, mistä hysteria alkoi, miksi tämä nainen oli niin kiihkeän hysteinen jopa omassa mielikuvituksessa tai muistoissa tapahtuvien asioiden sisällä. Jää samoin kysymykseksi, onko tärkeää että katsoja ymmärtää, milloin ollaan Penelopen muistoissa, milloin haaveissa. Entä missä ollaan, kun Penelope alkaa kuvitella kuvitelmissaan, tai uneksia muistoissaan? Sekavien tasohyppelyjen kanssa katsoja on ainakin ymmällään. Ne tuntuvat lähinnä Mies, joka aikoi vähemmän, ohjaus Riina Tikkanen. Kuvassa Tuomas Kotamaa. Kuva: Jessica Kangasniemi. turhalta yritykseltä vaikuttaa syvällisemmältä kuin tarina todella onkaan. Penelope saa pisteet rohkeasta yrityksestä luoda kokonainen omalla logiikallaan toimiva maailma ja esitys. On huomattavasti vaikeampi ja suurempi tavoite tehdä yksi puolen tunnin mittainen esitys, kuin sarja mielenkiintoisia muutaman minuutin kokeiluita. Mies, joka halusi vähemmän Ohjaus: Riina Tikkanen, esiintyjät: Tuomas Kotamaa, Mona Krueger, Alma Rajala, visuaalinen neuvoja: Vitalia Samuilova, valot: Antti Autio, Hennariikka Laaksola, Juulia Soidinaho. MP: Mies, joka halusi vähemmän kertoo kaavoihin kangistuneesta miehestä, jota koiran kautta yritetään houkutella ulos sulkeutuneisuudestaan, kohtaamaan maailma. Riina Tikkasen esityksessä oli siis tarina. Esityksen tarinankerronnasta on houkuttelevan helppo löytää virheitä, mutta ennen kuin ammutaan ohjaajaa siitä alas, haluaisin muistaa ja muistuttaa, että tarinan välittäminen, varsinkaan ilman puhetta, ei ole mikään maailman helpoin tehtävä. Vaikka Vähemmän haluava mies ei siinä kaikin puolin täysin onnistunut, annan silti täydet pisteet yrityksestä. Esitys tähtäsi perinteiseen draaman kaareen kehityskaarineen ja käännekohtineen. Se oli siis ihan tavallista teatteria. Ja vielä nukketeatteria! Siinä oli ihan oikea nukke! Jota nuketettiin ihan oikeasti! Ja hyvin! Myös päähenkilölle löytynyt kaavamainen näyttelemistyyli tuntui hyvältä ja tarinaa tukevalta valinnalta. Riina Tikkanen oli saanut esiintyjistään paljon irti, ajoittain ehkä jopa liian paljon. Tuntui että eloonjääneet turhat darlingsit ja gägit sotkivat esityksen kokonaisdramaturgiaa ja henkilöiden välisiä suhteita. Perinteisemmän teatteriesityksen dramaturgia kun on juuri tässä tapauksessa vapaampaa tyyliä kinkkisempi. Hyvät ideat eivät vielä sinänsä riitä, niiden täytyy myös olla oikeita. A-JM: Mies joka aikoi vähemmän on tämän nukketeatterin opinnäytetyösarjan rohkein yritys, siinä mielessä että kyseessä on selkeästi pyrkimys sekä kokonaisuuden että nukketeatterillisen ilmaisun saavuttamiseen. Riskit ovat huomattavasti suuremmat kuin ”esimerkiksi” tehdessä kokoelma kivoja ideoita näytettäväksi. Esityksen keskiössä on Tuomas Kotamaan esittämä mieshahmo, joka pitää tarkkaa huolta että asiat ovat niinkuin niiden pitää. Tätä on nautinnollinen seurata, esiintymisen ollessa tarkaa ja johdonmukais- Nukketeatteri 1/2011 ta. Näin ainakin siihen asti, kun päähenkilön pitäisi joutua pulaan tilanteiden kehittyessä hallitsemattomampaan suuntaan. Mieshahmosta on kuitenkin jo kasvanut niin voimakas, ettei mikään horjuta hänen valta-asemaansa eikä itsevarmuuttaan. Draama notkuu, kun päähenkilö ei suostu tekemään sitä itse. Samalla, vaikka Alma Rajala ja Mona Krueger esittävät ansiokkaasti eläväisillä pikkunukeilla sivuosia, ei näille nukkenaapureille jää draamassa tai tarinankuljetuksessa tilaa. Ne jäävät merkityksettömiksi ja hieman ulkokohtaisiksi välikevennyksiksi, ja tässä roolissa haaste nostaa ne takaisin merkytyksettömyyden syövereistä on näillekin esiintyjille liikaa. Nukenkäsittely ja äänenkäyttö on kaiken kaikkiaan kiitettävää, eikä katsojaa häiritse vaikka hetkittäin nukettajat puskevat turhan isolla voluumilla nukkejen yli. Pikkuäänet ovat aina kivoja, ja voivat aina olla vieläkin vähän pienempiä. Esityksen visuaalinen ilme on eheä ja harkittu. Ainoan varsinaisen moitteen voisi antaa musiikkidramaturgiasta, joka jo alkuhetkillä kertoi tarinan loppuun asti. Kokonaisuudessaan esitys oli toki hieman tovereitaan perinteisempi, mutta kykeni näyttämään, että uuden nukketeatterin perinteen sisälläkin voi niin ote tekemiseen kuin tulos olla raikas ja mielenkiintoinen. Metsänpeitto Ohjaus: Erica Aalto, esiintyjät: Ninni Finnberg, Emma Golnick, lavastus: Erika aalto, Vitalia Samuilova. MP: Erika Aallon lopputyössä oli luotu kokonainen konsepti. Huovutettu teltta, johon katsojat pääsivät kurkistamaan sisään toimi kauniina puitteena kolmelle lyhyelle esitykselle. Kurkistaessa pienestä luukusta kulminoitui koko nukketeatterille niin tärkeä ajatus: päästä näkemään toinen maailma, joka tässä tapauksessa oli vielä lähes täydellisen eristetty ulkomaailmasta. Rauhallinen tunnelma ja lähes rituaalinomainen nuketus antoivat katsojalle pieniä ihmeitä, unen logiikkaa ja kuuden minuutin paon arkitodellisuudesta. Luupäisiä nukkeja, peililampi, heinänkorsista tehty hontelo lintu ja huovutettu nainen. Ihania hahmoja, ihania maailmoja… Mutta silti: saduissakin on pointtinsa, ja unissa viestinsä ja näiden esitysten kohdalla ne eivät täysin tulleet selväksi. Myönnän, että katsoessani en edes ajautunut miettimään, mitä esityksissä oikeastaan haluttiin sanoa, mutta tiedän että ainakin omalla kohdallani se olisi jälkeenpäin täydentänyt kokemustani kummasti. Joka tapauksessa toimivien nukketeatterillisten maailmojen tuputtaminen niillekin turkulaisille, jotka nukketeatterista eivät koskaan ole kuulleetkaan, on toki jo sinällään ympäristöteko. Ja vielä: kiitos perinteisen kauniista, nukkeja kunnioittavasta nuketuksesta. Kuva Emma Golnick Toinen arvioija, Antti-Juhani Manninen ei nähnyt Metsänpeittoa. Metsänpeitto, ohjaus Erika Aalto. Puheenvuoro Fanatik figuras ja missä onkaan taas nukketeatteri Opinnäytetyössä pitäisi kai näyttää oppimansa. Näin sana antaisi ymmärtää. Vuosi toisensa jälkeen joutuu ihmettelemään, miten vähän varsinainen nukketeatteri uusia valmistuvia ammattilaisia kiinnostaa, jos edes oppia näyttäessä ei suostuta tekemään nukketeatteria. Joko nuken elävöittäminen tai nukketeatterillinen draama puuttuu lähes johdonmukaisesti kaikista opinnäytetöistä. Itse asiassa ne puuttuvat lähes kaikista Suomessa tehtävistä nukketeatteriesityksistäkin. Miksi näin? Itse tungen esityksiini mukaan musiikkiteatteria, live arttia, performanssia, puheteatteria, ja kaikkea muuta, jota en varsinaisesti osaa. Ja sillä mitä en varsinaisesti osaa, en voi edes pyrkiä ilmaisun tarkkuuteen. Voit sanoa minua vanhanaikaiseksi tai tylsäksi, mutta ilman tarkkuutta ei ole mitään. Ilman ymmärrystä käytettävästä taiteenlajista ei merkityksiä voi saavuttaa kuin tuurilla. Miksi siis teemme näin, vaikeutamme vain asioita/ ilmaisua itsellemme? Käännämme selkämme osaamisellemme ja kokeilemme jotain ihan muuta? Miksi minä teen näin? Väitän vastauksen olevan: nukketeatteri ja sen draama on niin monimutkaista, monitasoista ja vaikeaa, että me vain emme vielä osaa. Suomalainen nukketeatteri on edelleen lapsenkengissä. Muutama hassu alalle koulutettu ammattilainen on putkahtanut tallaamaan lapsenkengissään Turun katuja viime vuosien aikana. Me kaikki etsimme paikkaamme ja opettelemme. Opettelemme myös luomaan nukketeatterimuotoa, joka on juuri meille itsellemme mielenkiintoinen. Mutta samalla eksymme omaan napaamme. Nostamme oman mielenkiintomme kaiken muun yläpuolelle, ja kadotamme mahdollisuuden oppia. Jos kaikki on koko ajan kivaa ja mielenkiintoista, emme joudu koskaan oppimaan mitään. Emme suostu nöyrästi myöntämään osaamattomuuttamme, ja ensin opettelemaan yhtä alaa kunnolla, vaan vaadimme tunnustusta osaamisellemme heti kaikilla mahdollisilla taiteenaloilla. Toinen väitteeni on, ettei kukaan meistä ole niin lahjakas, että voisi vain porskuttaa omassa pilvessään ympyrää, ja kuvitella vievänsä jotain eteenpäin. On olemassa myös toinen, pelottavampi vastaus: ehkä emme vain yksinkertaisesti välitä nukketeatterista. Meille riittää taiteilijastatus ja sen suoma outo kunnia. Meitä ei kiinnosta oppia pohjaa jolle rakentaa, josta kehittyä. Tuntematta perinnettä on mahdotonta rikkoa sitä. Tietämättä mihin sijoittuu taiteen kentällä ei voi viedä asioita eteenpäin tai kuvitella luovansa uutta estetiikkaa. Tämä on inhimillistä. Tahdomme olla valmiita, emme keskeneräisiä. Tahdomme olla suuria, emme pieniä. Jos kehitymme, se tarkoittaa ettemme ole vielä täydellisiä. Jos voisimme tehdä jotain vielä paremmin kuin nyt, olemme vielä epätäydellisiä. Jos taiteenalan kehittäminen eteenpäin kiinnostaisi meitä todella, opettelisimme ensin taiteenlajin säännöt ja käytön kunnolla. Kolmas ilmiselvä vastaus on, ettei nukketeatteri ole aina tarkoituksenmukaisin ilmaisukeino kaikelle. On hyvä, että löytyy tekijöitä, jotka jaksavat kyntää kohti uutta ja tuntematonta, tekijöitä joille vanhan ja olemassa olevan toistaminen ei riitä. Mutta aivan yhtä paljon minua ilahduttaa nähdä, kun joku suostuu opettelemaan vanhoja ja olemassa olevia asioita, löytää niiden sisältä jotain rehellistä tai mielenkiintoista, ja oppii. Antti-Juhani Manninen 41 42 Nukketeatteri 1/2011 KOLUMNI PALSTA SUOMALAISEN NUKKETEATTERIN TEKIJÄN AJATUKSILLE. PALSTALLA VUOROTTELEVAT SUOMEN UNIMA RY:N HALLITUKSEN JÄSENET . 28 kysymystä unimalaisille Miksi nukketeatterin tekijät eivät puhu rahasta? Paljonko keikasta sai ja olisiko pitänyt enemmän pyytää? Miksei ole yhdessä sovittuja (suuntaa antavia) palkkio- ja palkkataulukoita? Kuinka moni unimalaisista ylipäätään elää nukketeatteria tekemällä? Mitä olette ajatelleet tehdä eläkkeellä, jos eläkettä ei kerry? Kuinka kauan jaksamme hehkuttaa nukketeatterin nousua, ja kituuttaa samalla itse? Miksi edelleen puhutaan nukettamisesta ja nukettajasta? Mistä nuo sanat kertovat? Kenelle ne avautuvat, ja millaisin konnotaatioin? Miksei kukaan lähde kesken toisen nukketeatterilaisen esityksestä, jos esitys on omasta mielestä huono? Huutaako kukaan bravoo, kun on sen aika? Miksi ylipäätään vallitsee sellainen hymistelevä ilmapiiri, jossa asioista harvoin puhutaan suoraan? Miksi pitäisi kokea olevansa osa Unimaa? Mitä hyötyä on Unimasta? Miksei kaikki nukketeatteria tekevät liity Unimaan? Miten Unima voisi saada lisää huomiota? Onko koleeta, kun kuuluu Unimaan? Mitä hyötyä (ja kenelle) on tehdä nukketeatteria? Missä viipyvät nukketeatterin aluekeskukset? Miksei nukketeatterista ole tehty sarjaa/dokumenttia Yle-Teemalle? Milloin alkaa nukketeatteritaiteen perusopetus lapsille ja nuorille, ja missä? Miksei soveltava nukketeatteri nosta päätään ja missä näkisi soveltavan nukketeatterin esityksiä? Onko jossain suomalaista, poliittista nukketeatteria? Miksi nukketeatteriesitysten dramaturgia niin usein ontuu? Miksi nukkenäyttelijöiden näyttelijäntyö on usein heikkoa? Miksi nuken hengitys unohdetaan? Hengitämmekö me, unimalaiset, riittävästi sisään- ja ulospäin? Ymmärrämmekö me mitä olemme tekemässä, mistä tulossa ja mitä kohti menemässä? Tauko. Hengitys sisään ja ulos. Ja samat kysymykset uudelleen. Riku Laakkonen Kirjoittaja on akaalainen esittävän taiteen ammattilainen, jonka yhtenä intohimona ovat nukketeatteri ja sen sovellukset. Nukketeatteri 1/2011 Uniman järjestösihteerin palsta Istun Oulun lentoasemalla odottamassa ja mietin, mitä kirjoittaisin järjestösihteerin palstalle.... Kevät on ollut hurja: Suomalaisen Nukketeatterin Näyteikkuna polkaistiin pystyyn parissa kuukaudessa, eli aivan liian tiukalla aikataululla. Toivottavasti ja luultavasti se ei kuitenkaan näkynyt yleisölle, vaikka aiheuttikin harmaita hiuksia sekä esiintyjille että järjestäjille. Lopputulos ylitti kuitenkin odotukset. Siitä vielä kerran kiitos kaikille, jotka olivat tapahtumaa tekemässä. Nukketeatteria on viety eteenpäin taas iso askel. Nukketeatteri sai uutta yleisöä ja kaivattua julkisuutta. Vanha yleisökin sai uutta ihmeteltävää! Pian selvinnee, tuleeko näyteikkunasta jokavuotinen tapahtuma. Uusia yhteistyökuvioita ollaan virittelemässä ja jo vuosia tehty pitkäjänteinen taustatyö alkaa tuottaa tulosta. Nukketeatteria pulpahtelee esiin mitä odottamattomimmissa paikoissa! Nukketeatterilla on nyt nostetta! ....ja se pitää hyödyntää! Kaikki Suomen nukketeatterit eivät ole Uniman jäseniä. Se on tietysti harmillista. Ehkä isot nukketeatterit, jotka nekin tosin ovat pieniä koko teatterin kentässä, eivät koe tarvitsevansa Unimaa, mutta Unima tarvitsee jäseniä ja tukijoita! Tyhyjästä ei voi nyhyjästä sanotaan Oulusa, eli ei asioita voi tehdä ilman resursseja. Pienet siis auttavat toisiaan. Onneksi meitä sentään on monta, yhdessä olemme aika suuri! Tämän pienen Suomen nukketeatteri-ihmiset ovat kuitenkin järjestäytyneet sen verran hyvin, että saamme lähettää kolme edustajaa kansainvälisiin kokouksiin. Se on yhtä paljon kuin monella väestöpohjaltaan suuremmalla maalla. Reilun vuoden päästä Unimalaiset kaikkialta maailmasta kokoontuvat Kiinan Chengduhun joka 4. vuosi pidettavään Maailman Kongressiin. Nyt jos koskaan myös ”rivijäsenen” kannattaa lähteä käymään Kiinassa. Isännät tarjoavat taatusti parastaan ja vieraat saavat kokea ikimuistoisia elämyksiä niin festivaalin kuin kongressinkin osalta. Mutta sitä ennen voi tietysti piipahtaa Tallinnassa Treffeillä tai Pietarissa KykArtissa! Kotimaassa on myös monenlaisia, vähintäänkin nukketeatteria sivuavia festivaaleja. Kaikissa ei varmaan ehdi käydä, mutta on hienoa, että on mistä valita! No niin, olen koneessa, ollut jo tovin, lento on myöhässä. Onneksi ei ole kiire, enkä minä myöhästy nyt mistään. Perillä odottaa iloisia tapaamisia ja ajankohtaista kulttuuria! Ihanaa kevättä! Nautitaan kaikenlaisesta kulttuurista! Johanna Uusiranta Seuraava numero ilmestyy lokakuussa 2011! NUKKETEATTERI-lehti ilmestyy seuraavan kerran syksyllä 2011, arvioitu ilmestymisaika lokakuun loppu. Haemme taas uutisia, artikkeleita, kritiikkejä nukketeatterin laajalta rintamalta. Juttu voi olla pitempi (3000 merkkiä välilyönteineen on noin yksi sivu lehdessä) tai ihan lyhyt (pienet uutiset eri puolilta Suomea oikein tervetulleita). Lähetä materiaalisi 15.9. 2011 mennessä. Kun lähetät valokuvia, varmistathan, että niiden julkaisuun on kuvaajan ja kuvattavan kohteen lupa. Toimita kuvan mukana ehdottomasti seuraavat tiedot: kuvan ottajan nimi ja kuvassa olevien henkilöiden nimet. Teatterikuvien ollessa kyseessä liitä teatterin/ ryhmän nimi, ohjaajan nimi, esityksen nimi, tiedot roolihahmoista ja nukenrakentajasta. Kuvan koko noin 1 megan verran. Timo Väntsi, päätoimittaja [email protected], puh 0400-691757 tai [email protected] 43 44 Nukketeatteri 1/2011 Nukketeatterin Näyteikkuna Helsingin Itäkeskus Stoassa 18-19.3.2011 ja vuosikokous Nukketeatterikeskus Poijussa 17.3.2011. kuvat: Timo Väntsi Timo Nyyssönen oli tuonut Stoan aulaan ison joukon eri näytelmiin tekemiänsä nukkeja. Nukketeatteri Roomasta tuttu Rainer Kaunisto esitteli omaa nukenrakennustekniikkaansa. Leirikeskuksen keittäjä muistelee traagisia tapahtumia! Kati-Aurora Kuuskosken esineteatterisoolo ”AistEN elämää” nähtiin UNIMAn vuosikokouksessa. STOAn aulassa oli näytteillä myös Iida Vanttajan nukkeja. Maiju Tawast ja Ulla Raitahalme kauppasivat Nukketeatteria suomalaisilla näyttämöillä kirjaa. Viimeisiä viedään kuulemma tästä painoksesta!
© Copyright 2024