HEI KAIKKI JÄSENET

JÄSENKIRJE 1/2013
1(2)
10.1.2013
Tiistaikursseja pidettiin viime vuonna Lamminiemen hyvinvointikeskuksessa, jossa
jatkamme taas 22.1.2013. Boogie-Woogie -tanssipäivä järjestetään niin ikään
Lamminniemen hyvinvointikeskuksessa lauantaina 9.2.2013. Keväämmällä ”rockabillyPicnic-50´s” tyyppinen tilaisuus Happy Days 18.5.2013 Someron Rantatuvassa.
Kursseista lisää tietoa tämän jäsenkirjeen liitteenä.
Suomen Seuratanssiliitto, Susel ry, uudisti logonsa viime vuonna. Logo on selkeä,
yksinkertainen sekä ajanmukainen. Uusi logo otetaan SUSEL:in omassa mainonnassa ja
markkinoinnissa käyttöön vaiheittain, eli uutta logoa käytetään sitä mukaa kun tehdään
uusia materiaaleja tai vanhoja päivitetään. Mikäli haluat Monokkaan jäsenkorttiisi uuden
logon, lähetä kuvasi Terttu Leinolle, [email protected] tai postitse
Monokkaan osoitteeseen, Niittytie 3 as 7, 31400 Somero.
Muistathan myös maksaa jäsenmaksusi! Terv. Tonja, pj
Tavoitetta tanssiin!
Viime vuonna perustettiin lavatanssin kilparyhmä, tasoryhmä, jonka tavoitteena on
nimensä mukaisesti antaa valmennusta kilpailuja varten. Lavatanssien kilpailumuotona on
lavatanssi-cup, johon kuuluu muutama kilpailu vuodessa, ja tanssivalikoima laidasta
laitaan. Ryhmä harjoittelee kerran viikossa, ja jokaiselle parille katsotaan omien
tarpeiden mukainen harjoitusohjelma. (Lisätietoja kilpailuista: www.suomenlavatanssicup.com )
Ryhmään voi myös osallistua ilman kilpailutavoitetta, tulla kehittämään omaa tanssia
hieman uudella pohjalla. Ilmoittaudu mukaan iloiseen vakavaan tanssiryhmään!
Mikäli olet kiinnostunut, ota yhteyttä Tonja Jalliin mahdollisimman pian, viimeistään
25.1.2013 mennessä. Harjoitukset pidetään kerran viikossa, keskiviikkoisin 30.1.24.4.2013, yht. 13 kertaa. (Pakettihinta 80 €). Valmentajana Markku Saari.
Tanssillista Uutta Vuotta toivottaa Monokas ry:n hallitus 2013
Tonja Jalli, pj.
Markku Saari, vpj.
Terttu Leino,
tanssikurssivastaava,
jäsenrekisteri
Ahti Kukkonen, sihteeri
Pirkko Pentti
Eija Laine
Anita Hallapelto
Varajäsenet:
Riitta Laukkanen
Kari Leino
Rahastonhoitaja
Eija Aaltonen
[email protected]
[email protected]
[email protected]
040-551 5091
0400-520 497
044-353 3573
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
040-501
050-322
040-700
040-541
4841
3957
9271
6316
040-533 8041
0400-512 846
050-516 5981
JÄSENKIRJE 1/2013
2(2)
10.1.2013
MONOKAS RY:N JÄSENMAKSU 2013
JÄSENMAKSU- JA KORTTIASIAA
Muistathan, että nykyisen korttisi voimassaolo päättyy 02/2013.
Maksamalla jäsenmaksusi 20 € varmistat jäsenetujesi jatkuvuuden. Eräpäivä 31.1.2013
Saat vuositarran 2/2014 postitse jäsenmaksun maksettuasi.
Jäsenkortiton voi tilata korttinsa lähettämällä kuvansa yhteystietoineen osoitteella:
Monokas ry, Niittytie 3 as 7, 31400 Somero. Kortin saa kahden viikon aikana.
Kyselyihin vastaa Terttu Leino, puh. 044-353 3573, e-mail: [email protected]
JÄSENISTÖN JÄSENKORTTIEDUT: (Monokas ja/tai Susel ry)
* edukkaammat hinnat järjestettävillä tanssikursseilla
* alennuksia määrättyjen tanssipaikkojen pääsylipuista ympäri Suomen,
tanssipaikkalista löytyy osoitteesta www.susel.fi
* Muotiputiikki Helmen (Somero) kertaostoalennus -12 %
* Alemanan tanssikenkämyynti, alennus 10 %
Suomen Seuratanssiliitto, Susel ry, uudisti logonsa viime vuonna. Logo on selkeä, yksinkertainen sekä ajanmukainen. Uusi
logo otetaan SUSEL:in omassa mainonnassa ja markkinoinnissa käyttöön vaiheittain, eli uutta logoa käytetään sitä mukaa
kun tehdään uusia materiaaleja tai vanhoja päivitetään. Mikäli haluat Monokkaan jäsenkorttiisi uuden logon, lähetä kuvasi
Terttu Leinolle, [email protected] tai postitse Monokkaan osoitteeseen, Niittytie 3 as 7, 31400 Somero.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Jäsenmaksu on 20 euroa/jäsen, nuoret/opiskelijat 10 euroa
Saajan
Someron Sp IBAN:
FI42 4327 1020 0214 95 TILISIIRTO
tilinumero
BIC: HELSFIHH
Someron Op IBAN: FI17 5434 0820 0487 62
BIC: OKOYFIHH
Jäsenmaksu
Saaja
Monokas ry
Nimi:
Maksaja
Allekirjoitus
Tililtä nro
Eräpäivä 31.1.2013 EUR
JÄSENKIRJE 1/2013
10.1.2013
3(2)