BRÄNDIKÄSIKIRJA Ohjeita yhtenäiseen markkinointiin

BRÄNDIKÄSIKIRJA
Ohjeita yhtenäiseen markkinointiin
Esipuhe
Tasavallan presidentti Urho Kekkonen käynnisti helmikuussa
1972 käyttöön Pohjoismaiden suurimman pienvenetehtaan
pienessä kalastuspitäjässä Rymättylässä. Terhi-veneiden
tarina sai lentävän lähdön kun 10 000:s vene valmistettin
uudella tehtaalla jo kaksi vuotta myöhemmin.
ovat nättejä kun mansikat ja, että niissä kaunis on myös
käytännöllistä. Terhi-moottoreiden poistuessa markkinoilta,
kantoivat Terhi-nimeä, nimetty suomalaisen kaunottaren
mukaan, nämä Rymättylässä valmistetut veneet uljaasti
maailmalle.
Toimittuaan vuodesta 1962 alkaen kotimaisten Terhi-perämoottoreiden päämyyjänä ryhtyi 1917 perustettu Korpivaara Oy 1960-luvun puolivälissä suunnittelemaan oman
venemalliston aikaansaamista perämoottoreiden rinnalle.
Venetuotannosta haluttiin alusta asti suuria sarjoja ja
tuotteista tyypiltään ja rakenteltaan laadukkaita ja kestäviä.
Korpivaara perusti 1971 Konemuovi Oy:n joka aloitti Terhiveneiden tuotantonsa 1972.
Terhin uppoamaton runko loi hyvän alun käsitteelle käytännölliset veneet, eli veneille jotka ovat tehty tositarkoitukseen
ja räätälöity pohjoismaisiin olosuhteisiin. Tämä houkutteli
Otto Brandt-konsernia mukaan, jonka omistukseen Terhi
siirtyi 2005. Brandtilla oli yli sadan vuoden historia vapaaajan kulkuneuvoista sekä kokemusta myös venevalmistuksesta ja maahantuonnista.
Löytyi uskallusta ensimmäisenä eurooppalaisena venevalmistajana investoida uuteen valmistusteknologian, ABSmuoviin (akryyli, butadieni, styreeni) joka oli säänkestävä,
lujaa, sitkeä, särkymätön ja helppohoitoinen. Ensimmäiset
veneet olivat Terhi 240, Terhi 310 ja Terhi 390 ja niitä vietiin
11 maahan. Terhi-veneistä sanottin heti alusta, että ne
Vielä tänään, Terhin kohta täyttäessa 40 vuotta ja 200 000
valmistettua venettä myöhemmin, Terhi porskuttaa määriltään pohjoismaiden suurimpana venevalmistajana ja ainoana eurooppalaisena ABS-veneiden valmistajana samoja
alkupäivien periaatteita noudattaen. Markkinat, teknologiat,
käyttötarpeet ja maut ovat muuttuneet vuosien varrella,
mutta Terhi pysyy aina pinnalla.”
Jarmo Sundin, toimitusjohtaja, TerhiTec Oy
2
Sisällys
Esipuhe
2
Sisällys
3
Tunnus
4
Asettelu, tunnuksen eri versiot
5
Tunnuksen väripaletti
6
Typografia
7
Lomakkeisto
8
Bannerit, kyltit ja liput
9
Tunnus ilmoituksissa
10
Teippaukset
11
Nettisivut
12
Asusteet
13
Versio 5.8.2010. Pidätämme oikeudet muutoksiin.
3
Tunnus
Terhi on valmistanut ja kehittänyt kestäviä ja turvallisia veneitä vaativiin olosuhteisiin jo 38 vuotta. Ainutlaatuisen
valmistustekniikan, ennakkoluulottoman tuotekehitystyön ansiosta Terhi on kasvanut suosituksi ja arvostetuksi
kansainväliseksi venemerkiksi.
Terhin tunnus kertoo tämän venemerkin ideologiasta olemalla ennenkaikkea turvallinen, helposti lähestyttävä ja
kuten veneensä; kestää katsetta, aikaa ja käyttöä.
Katso tarkempia ohjeita
väreistä, sijoittelusta
ja käyttötarkoituksista
seuraavilta sivuilta.
Tunnuksen käyttö markkinoinnissa. Tunnusta voi käyttää
myös negana esimerkiksi kuvan päällä.
4
HUOMIOITAVAA
Vastaukset kaikkiin tunnuksen käyttöä koskeviin
kysymyksiisi saat TerhiTec Oy:n markkinointiosastolta.
Logo
Asettelu, tunnuksen eri versiot
Terhin tunnuksesta on viisi eri versiota. Näistä käytetyin on alla esitetty asianmukaisin turva-aluein.
Seuraavat ovat markkinoinnin käyttöön suunniteltuja lisätyökaluja, joissa alateksti antaa kulloiseenkin käyttötarkoitukseen soveltuvan lisäinformaation. Viidennestä löydät esimerkin sivulta 7.
Lisäksi edellisellä sivulla esitetty ns. puolikas tunnus on sallittu, joskin sen käyttö on luvanvaraista.
Tunnus ja teksti muodostavat yhdessä kuvan, jonka
mittasuhteita muuttava käsittely ei ole sallittua.
Tunnuksen asettelu ja Pääasiallinen käyttötapa
Logo
suoja-alue
X
AB S • Bo a ts
suoja-alue
X
A BS • Bo a ts
A B S • Bo a t s
t e k e e
k e s ä n
t e k e e
k e s ä n
Huolehdi riittävistä turva-alueista. Älä sijoita objekteja
lähemmäs kuin X (=T-kirjaimen sakaran korkeus).
the ABSolute
Tunnus Rakenteesta kertovalla tarkenteella
boat
s k ö n t
p
Tunnus www-osoitteella
å
s j ö n
Tunnus Informatiivisella konsernitekstillä
t e k e e
BS • Bo a ts
e k e e
HUOMIOITAVAA
Turva-aluetta on noudatettava aina tunnusta
käytettäessä. Tämä koskee kaikkia versioita –
mukaanlukien negatiiviversio sekä tunnuksen käyttö
valokuvan yhteydessä.
A BS • Bo a t s
Bo a ts
k e s ä n
w w w . t e r h i . f i
the
ABSolute
boat
5
k e s ä n
t e k e e
k e s ä n
Tunnuksen väripaletti
Terhin tunnuksen ensijainen väri on tummansinisen ja vaaleansinisen yhdistelmä. Yksivärinen tunnus esitetään
tummansinisenä ja negatiivitunnus kokovalkoisena. Ongelmatilanteissa varmista oikea käyttötapa markkinointiosastolta ennen päätöstäsi.
TUMMANSININEN
KELTAINEN
PMS 300 C
CMYK: C100 M60 Y0 K0
RGB: R26 G39 B145
PMS: 138C
CMYK: c0 m42 y100 k1
Käytetään vain lisävärinä.
VAAleansininen
50 % TUmmansininen
PMS 2915 C
CMYK: C60 M20 Y0 K0
RGb: r123 g135 b151
Käytetään vain tarvittaessa
viereisen 1-väriversion toteutuksessa, esim. teippauksissa.
Milloin käyttää mitäkin versiota
Pääasiallinen käyttötapa
6
Poikkeuksellinen käyttötapa
Negatiivi
Huomioi näkyvyys kirjavassa taustassa.
Typografia
Terhi on osa TerhiTec Oy:tä. Emoyhtiö huolehtii brändiensä näkyvyydestä myös omissa materiaaleissaan. Näin
ollen Terhi Oy käyttää viestinnässään myös emoyhtiönsä materiaaleja. Näitä ovat mm. lomakkeisto ja käyntikortit.
TerhiTecin markkinointiviestinnässä pyritään johdonmukaiseen ulkoasuun. Painomateriaaleissa käytettävä typografia
noudattelee yritystunnuksen luomaa mielikuvaa. Selkeä ja uudella tavalla vanhahtava Bell Centennial toistuu materiaaleissa eri leikkauksillaan kautta linjan.
HUOMIOITAVAA
Sähköisesti levitettävissä materiaaliaaleissa - kuten
Powerpoint-esityksissä, HTML-sivustoissa ja sähköposteissa – voidaan käyttää Calibria.
SÄHKÖISET materiaalit – CALIBRI
www.terhi.fi
Painetut materiaalit – BELL CENTENNIAL
MATTI MEIKÄLÄINEN
Myyntipäällikkö
TERHITEC OY
Tel.
Fax.
Mob.
Bold Listing
+358 (1) 23 456 789
+358 (1) 23 456 789
+358 (1) 23 456 789
FI-21140
Rymättylä, Finland
[email protected]
Sub-Caption
www.terhitec.fi
Address
Terhin tunnuksen alla käytettävä tekstityyppi on ITC Stone Sans ja leikkaus Semi Italic. Tekstin välistys on 300 %.
Aina pinnalla
Informatiivisen konsernitekstin tyyppi on Bell Centennial,
leikkaustyyppi Address. Huomioi, että leikkauksen
korkeus on 70 % normaalista.
Floating Fun
Terhin esityspohja on saatavissa TerhiTecin markkinointiosastolta. Kaikki yritystä koskevat esitykset
tulee tehdä tälle pohjalle. Pohjaa voidaan käyttää myös
tuotelehtisten, kutsujen yms. pohjana.
7
Lomakkeisto
TerhiTecin-lomakkeisto on jokapäiväiseen käyttöön tarkoitettu brändiviestinnän työkalu. Siinä esiintyvä yhdistelmätunnus tuotemerkkeineen on tarkoitettu vain yhtiön omaan käyttöön.
HUOMIOITAVAA
Kaikki emoyhtiön materiaali on saatavissa
TerhiTec Oy:n markkinointiosastolta.
TUMMANSININEN
PMS 274 C
CMYK: C100 M100 Y0 K28
RGB: R36 G23 B106
TERHITEC OY
21140 Rymättylä
tel. +358 (0) 2 275 3400
Sorvitie 4, 63700 Ähtäri
tel. +358 (0) 2 0751 0200
HopeanHarmaa
������������������������
PMS 877 C
CMYK: C0 M0 Y0 K40
RGb: r172 g173 b176
Lomakkeiston Perusasettelu
Marginaalit = n. 1 x tunnuksen korkeus
Palkin korkeus = n. 1,5 x tunnuksen korkeus
Logojen korkeus = n. kolmasosa palkin korkeudesta
8
TERHITEC OY
Y-tunnus/VAT FI 0906485-2
FI-21140 Rymättylä
tel. +358 (0) 2 275 3400
Sorvitie 4, FI-63700 Ähtäri
tel. +358 (0) 2 07 510 200
www.terhitec.fi
[email protected]
TerhiTec Oy:n tunnuksen väritys.
Tarkemmat ohjeet tunnuksen käytöstä kts. yllä.
Bannerit, kyltit ja liput
Lippusiima
Terhin tunnusta käytetään näissä materiaaleissa
kuten kuten muissakin painotuotteissa. Tunnusta ei saa vääristää,
skaalata tai muokata ohjeista poiketen. Kirjasintyypit kuten sivulla 7 – älä käytä muita kirjasintyyppejä.
30
Kylttien suositeltava taustaväri on valkoinen. Jos tämä ei ole mahdollista, muiden tunnukselle määriteltyjen värien
A BS •sallittu.
Boats Negatiivitunnuksen (valkoinen) kanssa voidaan
AB S •myös
Bo atkäyttää
s
käyttö on myös
tummaa sinistä. Vahvat kontrastivärit, kuten punainen, ovat kiellettyjä. Säännöt koskevat niin pysty- kuin vaakatuotteita.
HUOMIOITAVAA
Kaikki kyltit, liput ja bannerit on hyväksytettävä
TerhiTec Oy:llä ennen tuotantoa. TerhiTec ei ota
mitään vastuuta hyväksymättömien tuotteiden
tuotantokuluista.
Y EARS
ABS • Bo at s
Versio 1
AB S • Boats
30
Y EARS
AB S • Bo at s
AB S • Boats
Versio 2
Esimerkki lippusiimasta
kyltit ja liput alatekstillä
A B S • Boats
Versio 3
AB S • Bo at s
AB S • Bo at s
Opastavat tekstit tulee keskittää tunnukseen.
Tekstin maksimileveys = tunnuksen leveys.
Tekstin vähimmäisetäisyys tunnuksesta
= tunnuksen x-korkeus
Huom. Kuvat manipuloituja ja ohjeellisia.
9
Tunnus ilmoituksissa
Terhin tunnus sijoitetaan ilmoituksen yläosaan näkyvälle alueelle. Huolehdi taustan tasavärisyydestä ja sijoita tunnus
mahdollisimman rauhalliseen kohtaan ilmoitusta. Perusasettelu, kuten turva-alueet, noudattaa tunnukselle määriteltyjä sääntöjä.
HUOMIOITAVAA
Kaikki ilmoitukset on hyväksytettävä TerhiTec Oy:n
markkinointiosastolla. Terhin tunnuksen käyttäminen
ilman hyväksyntää on ehdottomasti kiellettyä.
TUNNUS
Kaikissa ilmoituksissa käytetään aina
Terhi-tunnuksen perusversiota.*
ESIMERKKI PYSTYILMOITUKSESTA
Jos ilmoituksen koko ei ylitä aikakauslehden kokosivua, käytetään 35 mm leveää tunnusta. Jos ilmoituksen koko on suurempi, kasvatetaan kokoa sopivassa
suhteessa.
‘ Jos ilmoitukseen ei tilankäytöllisesti tai muista syistä
johtuen ole mahdollista laittaa TerhiTec Oy:n tunnusta,
on käytettävä Terhi by TerhiTec -tunnusta.
ESIMERKKEJÄ VAAKAILMOITUKSISTA
UUTUUS!
Terhi Saiman Hunter
Saiman-erikoismalli.
Terhin tapaan rakennettu perinteinen soutuvene, jossa tuplavahva,
uppoamaton ABS-kestomuovirunko.
Suositushinta:
10
1.450,-
• perinteinen Saiman
• vihreä sisä- ja ulkokuori
• luontoon hyvin sulautuva
Hinnat vakiovarustein ilman moottoria.
Hintoihin lisätään toimituskulut.
Teippaukset
Teippauksiin pätevät samat säännöt kuin tunnuksen käyttössä. Älä koskaan käytä muita kirjasintyyppejä tai vääristä,
skaalaa tai muokkaa tunnusta. Suositeltava taustaväri on valkoinen. Jos tämä ei ole mahdollista, muiden tunnukselle määriteltyjen värien käyttö on myös sallittu. Negatiivitunnuksen (valkoinen) kanssa voidaan myös käyttää
tummaa sinistä. Vahvat kontrastivärit, kuten punainen, ovat kiellettyjä.
HUOMIOITAVAA
Hyväksytä kaikki materiaali ennen tuotantoa. Asiaan
liittyviä lisäkysymyksiä voit esittää TerhiTec Oy:n
markkinointiosastolle.
ESIMERKKI TEIPPAUKSESTA JA POHJAVÄRISTÄ
11
Nettisivut
Terhin nettisivut ovat informatiivinen kohtauspaikka kaikille Terhin omistajille ja sen ostamista harkitseville. Sivuilta
löytyvät kattavan malliston esittelyn ja hinnaston lisäksi venekohtaista tietoa, viimeisimmät uutiset, kuvapankki ja
suorat linkit sekä verkkokauppaan että TerhiTec Oy:n portaaliin.
12
HUOMIOITAVAA
Sivuston päivitys ja suunnittelu on TerhiTec Oy:n
markkinointiosaston vastuulla. Kaikki materiaalin
lainaaminen ja kopioiminen ilman osaston lupaa on
ehdottomasti kiellettyä.
Asusteet
Terhin asustemallisto on suunniteltu tukemaan brändiä ja tuomaan merkille lisää näkyvyyttä. Käyttäjäkunta koostuu
pitkälti veneenomistajista joille halutaan tarjota lisäarvoa valitsemalleen merkille. Mallistoon kuuluu mm. laukku,
solmio, huivi, kansitakki, fleece, erilaisia paitoja sekä shortsit ja lippalakki. Päävärit ovat tummansininen eri sävyissään ja valkoinen.
Vaatteita teettäessäsi noudata tunnukseen liittyvää ohjeistusta. Brodeerattaessa tulee huolehtia tunnuksen riittävästä
koosta ja turva-alueista. Vain huoliteltu lopputulos antaa oikeanlaisen viestin ja vahvistaa brändiä halutulla tavalla.
HUOMIOITAVAA
Noudata tunuksen ohjeistusta myös vaatesuunnittelussa. Huolehdi riittävästä koosta. Mittasuhteita ja värejä
ei saa muuttaa.
Hyväksytä suunnitelma ennen tuotantoa.
Työvaatteiden väritys tulee olla yhteväinen ja noudatella
samaa värimaailmaa. Työturvallisuussyistä voidaan
käyttää myös huomiovärejä.
Lisätietoja hinnoista ja saatavuudesta saat TerhiTec
Oy:ltä. Malliston laajuus ja kokovalikoima vaihtelee.
Tekstiilivärit
TUMMANSININEN
VaaleANsininen
KELTAINEN
Asusteissa tulisi kangasja lankavärit valita lähelle
Pantone PMS 300 C väriä.
Asusteissa tulisi kangasja lankavärit valita lähelle
Pantone PMS 2915 C
väriä.
Asusteissa tulisi kangasja lankavärit valita lähelle
Pantone PMS 138 C väriä.
13
MARkkInOInTIOSASTO
TerhiTec Oy, vaihde +358 (0) 2 275 3400
terhitec@terhitec.fi
© Copyright TerhiTec Oy 2010
TERHITEC OY
21140 Rymättylä
tel. +358 (0) 2 275 3400
Sorvitie 4, 63700 Ähtäri
tel. +358 (0) 2 0751 0200