Työelämä 2020 -hankkeen hallinnollinen toimintakertomus vuodelta

Työelämä 2020 -hankkeen hallinnollinen toimintakertomus vuodelta 2013
T:\organisaatiohakemistot\SAHA\Työelämähanke\Toimintakertomukset
Tässä kuvataan Työelämä 2020 -hankkeen toiminta pääpiirteissään toimintavuonna 2013. Toiminnan tätä yksityiskohtaisempi kuvaus ja seuranta on kuvattu erillisessä liitteessä Rullaava toimintasuunnitelma seurantatietoineen.
Hanke aloitti toimintansa tammikuussa 2013 ja otti nimekseen Työelämä 2020 –hanke huhtikuussa 2013. Hanke on valtioneuvoston hyväksymän työelämästrategian toimeenpanohanke. Hanke
on määritelty verkostohankkeeksi. Sen keskeinen tehtävä on mahdollistaa eri työelämätoimijoita
tavoittamaan työpaikkoja yhteistyössä muiden työelämätoimijoiden kanssa, helpottaa työpaikkoja
tunnistamaan ja löytämään tarpeitaan vastaavia palveluja entistä helpommin ja olla työelämästrategiaa tukevien työelämäasioiden viestinviejänä.
Hankkeen viitekehyksenä on työelämästrategia, jonka
- visiona on Suomen työelämä Euroopan paras vuonna 2020,
- missiona rakentaa tulevaisuuden työpaikkoja ja
- painopistealueina innovointi ja tuottavuus, luottamus ja yhteistyö, työhyvinvointi ja
terveys sekä osaava työvoima.
Keskeisenä periaatteena on, että hankkeessa mukana olevien kohteena ovat työpaikat ja kehittämistä tehdään työpaikkojen omista lähtökohdista. Yleisenä lähtökohtana on, että samanaikaisesti parannetaan tuottavuutta ja työelämän laatua yhteistyössä henkilöstön kanssa.
Vuonna 2013 luotiin Työelämä 2020 -hankkeen rakenne: hankeorganisaatio, toimijaverkostot,
rakenteet sitoutua ja sitouttaa, arvopohja, seurantajärjestelmät, viestintälinjaukset ml. hankkeen
verkkosivut sekä sosiaalisen median strategia ja toimenpiteet. Työelämä 2020 -hankkeen kick off
–tilaisuus pidettiin Säätytalolla huhtikuussa 2013.
Hankeorganisaatio
Hanke organisoitui siten, että sillä on
-
hankehallinnosta vastaava ja toimeenpaneva sihteeristö,
-
asiasisältöjä valmisteleva valmisteluryhmä (pj hankejohtaja Margita Klemetti),
-
hanketoiminnoista ja sisällöistä päättävä johtoryhmä (pj työministeri Lauri Ihalainen) sekä
-
neuvoa-antava ja ohjaava neuvottelukunta (pj Berner Oy:n hallituksen pj George Berner).
Hankehallinnointi on työ- ja elinkeinoministeriön vastuulla. Liitteessä 1 on koko hankeorganisaation nimiluettelo.
Toimijaverkostot ja toimintatavat sitoutumiseen
Hankehallinnoinnin keskeiseksi toimintatavaksi sovittiin yhteistyölupausten solmiminen. Yhteistyölupauksissa kukin toimija kuvaa ja lupautuu toteuttamaan ne toiminnot, joilla se osallistuu Työelämä 2020 -hankkeen tavoitteiden toteuttamiseen. Yhteistyölupaukset on tehty
- ensin ydintoimijoiden kanssa ml. alueverkostot ja
www.tyoelama2020.fi
www.arbetsliv2020.fi
www.workinglife2020.fi
2 (13)
-
myöhemmin laajentaen muihin toimijoihin.
Näin menetellen hankkeessa pystytään ensi vaiheessa hahmottamaan eri toimijoiden työelämän
kehittämiseen liittyvät osallistumis-, osaamis- ja palvelualueet ja etsimään seuraavassa vaiheessa hankkeessa saavutettavat synergiaedut työpaikkojen tavoittamiseksi. Allekirjoitettuja ydintoimijoiden ja toimijoiden yhteistyölupauksia sekä valmistelussa olevia yhteistyölupauksia oli vuoden
lopussa 34, alueellisia yhteistyölupauksia oli vuoden loppuun mennessä solmittu kaksi. Muut alueet valmistelivat lupauksiaan. Liitteessä 2 on lueteltu yhteistyölupauksen tehneet toimijat.
Loppuvuodesta hankkeen työelämätoimijoiden verkostoa laajennettiin uudella ryhmällä ns.
kumppaneilla (4 kpl). Kumppaneita yhdistää puhutteleva missio ja/tai työelämäinnovaatio, jota he
haluavat jakaa muiden työelämätoimijoiden ja työpaikkojen kanssa. Vuoden 2013 lopulla johtoryhmässä sovittiin, että yhteistyölupaukset käydään läpi mahdollisten strategisten työelämän kehittämisen katvealueiden löytämiseksi.
Työpaikkarajapinnassa työskentelevien työelämätoimijoiden muodostamat alueverkostot (15
alueverkostoa, alueena ELY-alue) aloittivat työnsä, samoin tiede- ja kansainvälinen verkosto (vrt.
erillinen liite).
Alueverkostojen tavoitteena on tunnistaa alueensa työpaikkojen työelämän kehittämistarpeet ja
etsiä niihin yhdessä ratkaisuja. Alueverkostoissa on mukana alueellisia toimijoita, jotka tekevät
työtä asiakas- ja työpaikkarajapinnassa tarjoten työelämäpalveluita ja –työkaluja tai työelämän
kehittämisrahoitusta. Alueverkostojen tavoitteena on lisäksi tehdä työtänsä tunnetuksi niin, että
työpaikat tietävät ja osaavat ottaa yhteyttä työelämätoimijoihin tarpeidensa mukaan. Alueverkostovastaaville järjestettiin verkostojohtamiskoulutuspäivä syyskuussa 2013. Hankkeesta on osallistuttu kaikkien alueiden ryhmäytymispajoihin ja yhteistyölupausten allekirjoitustilaisuuksiin.
Tiedeverkoston tehtävänä on tuottaa tutkimukseen ja tieteelliseen keskusteluun pohjautuvaa tietoa Työelämä 2020 -hankkeelle hankkeen kehittämisen ja päätöksenteon tueksi työelämän ajankohtaisista ja työelämän tulevaisuuden kehityksen kannalta merkittävistä kysymyksistä,
toimia tarvittaessa neuvoa-antavana elimenä Työelämä 2020 -hankkeelle erityisesti tieteellistä
asiantuntemusta vaativissa kysymyksissä, tehdä Työelämä 2020 -hanketta sekä siihen liittyviä
mahdollisia muita valtioneuvoston työelämän tutkimukseen kohdistuvia hankkeita koskevia kehittämisehdotuksia ja edistää omalta osaltaan Työelämä 2020 -hankkeen tavoitteiden toteutumista,
ml. tutkimustiedon nykyistä parempaa hyödyntämistä työpaikoilla. Tiedeverkostolla on koordinaatioryhmä tehtävän toteuttamiseksi.
Kansainvälisen verkoston tehtävänä on koostaa ja välittää tietoa hankkeelle sovituin väliajoin
hankkeen tavoitteenasettelun kannalta tärkeistä kansainvälisistä innovaatioista ja toisaalta välittää tietoa Suomen työelämästä ensisijaisesti muille eurooppalaisille työelämätoimijoille.
Johtamisenkehittämisverkostoa (JKV) ja Työhyvinvointifoorumia (THF) hallinnoi sosiaali- ja terveysministeriö ja käytännön työtä tehtiin Työterveyslaitoksessa. Liideri - Liiketoimintaa, tuottavuutta
ja työniloa -ohjelmasta vastasi Tekes ja Työelämä 2020 –hankkeen johtoryhmä toimi ohjelman
ohjaavana neuvottelukuntana.
Liitto- ja toimialatoimijoille järjestettiin lokakuussa 2013 Työelämä 2020 -hankeseminaari hankkeen tunnettuuden ja työelämän kehittämistarpeiden tunnistamiseksi.
Työelämä 2020 -hankkeen viestintä
Työelämästrategiaan nojaavien työelämäasioiden tunnettuuden lisäämiseksi heti hankkeen alussa painotettiin viestintää. Hankkeen toiminta aloitettiin tammikuussa 2013 ministeri Ihalaisen
kanssa medialle tarkoitetulla tiedotustilaisuudella. Keväällä 2013 valmisteltiin viestintäryhmässä
(mukana eri työelämätoimijoiden viestijät) viestinnän linjaukset ja syksyllä laadittiin sosiaalisen
median strategia ja toimintasuunnitelma. Hankkeessa valmisteltiin hankkeen verkkosivut suo-
www.tyoelama2020.fi
www.arbetsliv2020.fi
www.workinglife2020.fi
3 (13)
meksi ja ruotsiksi. Syksyllä toteutettiin arvo- ja viestintäkampanja. Lisäksi tuotettiin viestintämateriaalia ja järjestettiin blogikampanja. Hankkeella on myös omat facebook- ja twitter-tilit.
verkkosivut: www.tyoelama2020.fi
facebook: www.facebook.com/Tyoelama2020
twitter: #tyoelama2020
Suomalaisen työn tekemisen arvopohjan kartoittamiseksi valmisteli Novetos Oy arvokeskusteluprosessin yhdessä valmisteluryhmän edustajien (alatyöryhmä) kanssa. Sen tuloksena työn tekemisen keskeisiksi arvojuuriksi nostettiin luottamus, rohkeus ja sinnikkyys sekä kaiken keskiöön
nousi työn merkityksellisyys/tarkoitus. Tämän prosessin päätteeksi hankkeen viestintäryhmä yhdessä sihteeristön ja Mainostoimisto SST:n kanssa toteutti työelämäasioiden herätteeksi viestintäkampanjan, jonka aikana käytiin keskustelua mediassa suomalaisen työn arvoista. Arvokeskusteluun osallistuttiin myös työpaikoilla mm. Työterveyslaitoksen Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston järjestämänä toimintana (TYHY -verkosto).
Ministeri ja hankejohtaja ovat vuoden aikana kertoneet lukuisissa tilaisuuksissa hankkeen tavoitteista, taustasta ja toimintatavoista, jotta työpaikat lähtisivät työelämän kehittämistalkoisiin mukaan.
Ks. liitteessä 3 olevat aiheeseen liittyvät seurantatiedot (sivut 8-12).
Seurantajärjestelmät
Vuosi 2013 on ollut hankkeen rakenteiden perustamisvuosi, ja toiminta on painottunut hankkeen
seurantajärjestelmien luomiseen. Keväällä 2013 Tempo Economics tuotti hankkeelle yhteistyössä
ydintoimijoiden edustajien kanssa työelämän kehittämisstrategian vaikuttavuusmittariselvityksen,
jonka pohjalta hankkeen toiminnan vaikuttavuutta seurataan.
Seurantajärjestelmät sovittiin johtoryhmässä kesäkuussa 2013. Liitteessä 3 on kuvattu tähän
selvitystyöhön perustuvat Työelämä 2020 -hankkeen seurantaindikaattorit – ja mittarit ja kuvattu
lyhyesti vuonna 2013 tehty toiminta.
Loppuvuodesta hankkeessa käynnistettiin alueverkostojen työn vaikuttavuuteen liittyvän arviointityön hankkiminen.
Muu työskentely hankkeessa
Hankehenkilöstö on osallistunut vuonna 2013 hanketoiminnan lisäksi mm. palvelujärjestelmien
kehittämistyöhön, joka koskee työelämän laatuun liittyviä kysymyksiä (RTT-hanke), erilaisten työja ohjausryhmien työhön (mm. JKV -ohjausryhmä), yrityssuomi.fi -yhteistyöhön, yritystoiminnan
rahoituspalvelujen kehittämistyöhön, uuden rakennerahastokauden valmistelutyöhön, erilaisten
työelämän kehittämistyökalujen valmistelutyöhön.
www.tyoelama2020.fi
www.arbetsliv2020.fi
www.workinglife2020.fi
4 (13)
Työelämä 2020 -hankkeen toimintoja rahoitettiin työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalta vuonna 2013 seuraavasti:
euroa
Palkat ja hankeorganisaatio
163 000
Painatus-, ilmoitus-, markkinointikulut
24 600
Viestintäkampanja
119 000
Konsulttipalvelut
48 800
Verkkopalvelut
26 900
Matkakulut
6 300
Tilat, seminaari-, tarjoilukulut
7 700
Käännöspalvelut
1 000
Yht.
397 000
Liite 1: Hankeorganisaation nimiluettelo
Liite 2: Yhteistyölupauksen tehneet toimijat
Liite 3: Työelämä 2020 -hankkeen seurantaindikaattorit – ja mittarit
Erillinen liite: Rullaava toimintasuunnitelma seurantatietoineen
Liite 1. Hankeorganisaation nimiluettelo
Sihteeristö
Hankejohtaja Margita Klemetti
työ- ja elinkeinoministeriö, puh. 029 50 47032, [email protected]
Työmarkkinaneuvos Pirjo Harjunen
työ- ja elinkeinoministeriö, puh. 029 50 48007, [email protected]
Erityisasiantuntija Pirkko Jukka
työ- ja elinkeinoministeriö, puh. 029 50 48981, [email protected]
Hankesuunnittelija Anne Vainio
työ- ja elinkeinoministeriö, puh. 029 50 60068, [email protected]
Ylitarkastaja Ismo Suksi
sosiaali- ja terveysministeriö, puh. 029 51 63464, [email protected]
Ylitarkastaja Päivi Bosquet
opetus- ja kulttuuriministeriö, puh. 029 53 30375, [email protected]
Ohjelmapäällikkö Nuppu Rouhiainen
Tekes, puh. 029 50 55949, [email protected]
Asiantuntija Risto Tanskanen
Työturvallisuuskeskus, puh. 050 67 266, [email protected] (9.9.2013 alkaen)
Valmisteluryhmä
Puheenjohtaja:
Hankejohtaja Margita Klemetti, työ- ja elinkeinoministeriö
Jäsenet:
Asiantuntija Seppo Saukkonen, Elinkeinoelämän keskusliitto EK (9.9.2013 alkaen)
Asiantuntija Niilo Hakonen, Elinkeinoelämän keskusliitto EK (9.9.2013 saakka)
Kehittämispäällikkö Terttu Pakarinen, KT Kuntatyönantajat
Neuvotteleva virkamies Päivi Lanttola, Valtion työmarkkinalaitos
Neuvottelupäällikkö Oili Marttila, Kirkon työmarkkinalaitos
Kehittämispäällikkö Juha Antila, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
Työympäristöasiantuntija Erkki Auvinen, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK
Asiantuntija Tarja Arkio, Akava
www.tyoelama2020.fi
www.arbetsliv2020.fi
www.workinglife2020.fi
5 (13)
Lainopillinen asiamies Harri Hellsten, Suomen Yrittäjät
Työmarkkinaneuvos Pirjo Harjunen, työ- ja elinkeinoministeriö
Ylitatarkastaja Ismo Suksi, sosiaali- ja terveysministeriö
Ylitarkastaja Päivi Bosque, opetus- ja kulttuuriministeriö
Ohjelmapäällikkö Nuppu Rouhiainen, Tekes
Asiantuntija Risto Tanskanen, Työturvallisuuskeskus (9.9.2013 alkaen)
Erityisasiantuntija Pirkko Jukka, työ- ja elinkeinoministeriö
Johtoryhmä
Puheenjohtaja:
Työministeri Lauri Ihalainen, työ- ja elinkeinoministeriö
Varapuheenjohtaja:
Valtiosihteeri Janne Metsämäki, työ- ja elinkeinoministeriö
Jäsenet (suluissa varajäsenet):
Puheenjohtaja Lauri Lyly, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
(Kehittämispäällikkö Juha Antila, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, 25.4.2013 alkaen
(Kehittämisjohtaja Saana Siekkinen, SAK 25.4.2013 saakka)
Edunvalvontajohtaja Minna Helle, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK , 7.11.2013 alkaen
Työmarkkinajohtaja Mikko Mäenpää, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK, 7.11.2013 saakka
(Sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Riitta Työläjärvi, STTK, 7.11.2013 lähtien)
(Työympäristöasiantuntija Erkki Auvinen, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK, 7.11.2013 saakka)
(Johtaja Markku Salomaa, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK , 4.3.2013 saakka)
Puheenjohtaja Sture Fjäder, Akava
(Johtaja Maria Löfgren, AKAVA, 9.9.2013 alkaen )
(Asiantuntija Tarja Arkio, Akava, 9.9.2013 saakka)
Johtaja Lasse Laatunen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK, 30.1.2013 alkaen
Johtaja Jukka Ahtela, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK, 30.1.2013 saakka
(Lakiasiain johtaja Markus Äimälä, EK)
Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, KT Kuntatyönantajat
(Neuvottelupäällikkö Jorma Palola, KT Kuntatyönantajat)
Työmarkkinajohtaja Juha Sarkio, Valtion työmarkkinalaitos, 9.9.2013 alkaen
Työmarkkinajohtaja Teuvo Metsäpelto, 9.9.2013 saakka
(Finanssineuvos Leena Lappalainen, Valtion työmarkkinalaitos)
Työmarkkinajohtaja Vuokko Piekkala, Kirkon työmarkkinalaitos, 9.9.2013 alkaen
Työmarkkinajohtaja Risto Voipio, Kirkon työmarkkinalaitos, 9.9.2013 saakka
(Neuvottelupäällikkö Oili Marttila, Kirkon työmarkkinalaitos)
Johtaja Rauno Vanhanen, Suomen Yrittäjät
(Lainopillinen asiamies Harri Hellsten, Suomen Yrittäjät, 30.1.2013 alkaen )
(Työmarkkina-asioiden päällikkö Merja Hirvonen, 30.1.2013 saakka)
Toimitusjohtaja Marjatta Varanka, VATES-säätiö
(Kehittämispäällikkö Jukka Lindberg, VATES-säätiö)
Osastopäällikkö Leo Suomaa, sosiaali- ja terveysministeriö
(Neuvotteleva virkamies Päivi Mattila-Viro, sosiaali- ja terveysministeriö)
Osastopäällikkö Outi Antila, sosiaali- ja terveysministeriö
(Johtaja Kari Ilmonen, sosiaali- ja terveysministeriö)
Neuvotteleva virkamies Taina Eckstein, Valtiovarainministeriö, 30.1.2013 alkaen
Budjettineuvos Seija Kivinen, valtiovarainministeriö, 30.1.2013 saakka
(Budjettineuvos Juha Majanen, valtiovarainministeriö, 30.1.2013 alkaen)
(ylijohtaja Tuomas Sukselainen, valtiovarainministeriö, 30.1.2013 saakka)
Hallitusneuvos Tarja Kröger, työ- ja elinkeinoministeriö
(Ylijohtaja Pekka Timonen, työ- ja elinkeinoministeriö, 30.1.2013 alkaen,
Ylijohtaja Raimo Luoma, työ- ja elinkeinoministeriö, 30.1.2013 saakka)
Ylitarkastaja Tiina Hanhike, työ- ja elinkeinoministeriö, 30.1.2013 alkaen
Teollisuusneuvos Paula Nybergh, työ- ja elinkeinoministeriö, 30.1.2013 asti
(Ylitarkastaja Katri Lehtonen, työ- ja elinkeinoministeriö, 30.1.2013 alkaen,
Ylitarkastaja Tiina Hanhike, työ- ja elinkeinoministeriö, 30.1.2013 saakka)
Osastopäällikkö Tuija Oivo, työ- ja elinkeinoministeriö
www.tyoelama2020.fi
www.arbetsliv2020.fi
www.workinglife2020.fi
6 (13)
(Työmarkkinaneuvos Teija Felt, työ- ja elinkeinoministeriö )
Työmarkkinaneuvos Päivi Järviniemi, työ- ja elinkeinoministeriö
(Neuvotteleva virkamies Seppo Kangaspunta)
Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen, opetus- ja kulttuuriministeriö
Neuvotteleva virkamies Merja Niemi, opetus- ja kulttuuriministeriö
Pysyvät asiantuntijat (suluissa varajäsenet):
Toimitusjohtaja Kenneth Johansson, Työsuojelurahasto
(Tutkimusasiantuntija Anne-Marie Kurka, Työsuojelurahasto, 9.9.2013 alkaen,
Johtaja Riitta-Liisa Lappveteläinen, Työsuojelurahasto, 9.9.2013 saakka)
Pääjohtaja Harri Vainio, Työterveyslaitos
(Toiminta-alueen johtaja Anna-Liisa Pasanen, Työterveyslaitos)
Toimitusjohtaja Jorma Löhman, Työturvallisuuskeskus
(Kehittämispäällikkö Tiina-Mari Monni, Työturvallisuuskeskus)
Yksikön johtaja Tuomo Alasoini, TEKES
(Asiantuntija Nuppu Rouhiainen, TEKES)
Neuvottelukunta
Puheenjohtaja
Hallituksen puheenjohtaja George Berner, Berner Oy
Varapuheenjohtajat
Toimitusjohtaja Matti Alahuhta, Kone Oyj
Pormestari Anna-Kaisa Ikonen, Tampereen kaupunki
Jäsenet
Pääsihteeri Maarit Aarni-Sirviö, Hallitusammattilaiset ry
Toimitusjohtaja Juha Gröhn, Atria Oyj
Toimitusjohtaja Taavi Heikkilä, Osuuskauppa Hämeenmaa
Työministeri Lauri Ihalainen, Työ- ja elinkeinoministeriö
Hallituksen puheenjohtaja Johanna Ikäheimo, Lappset Group Oy
Piispa Tapio Luoma, Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila, Elisa Oyj
Toimitusjohtaja Pekka Mattila, Aalto Education
Valtiosihteeri Janne Metsämäki, Työ- ja elinkeinoministeriö
Kunnanjohtaja Anna Mäkelä, Kittilän kunta
Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäasiainministeriö
Toimitusjohtaja Pekka Ojanpää, Lassila-Tikanoja Oyj
Osastopäällikkö Petri Peltonen, Työ- ja elinkeinoministeriö
Executive Director Tuija Talvitie, Crisis Management Iniative (CMI)
Osastopäällikkö Pekka Timonen, Työ- ja elinkeinoministeriö
Toimitusjohtaja Ari Rämö, Sick Oy
Hallituksen puheenjohtaja Hannu Salonen, HH-kiinteistöpalvelut Oy
Konserninjohtaja Karsten Slotte, Karl Fazer Oy Ab, 1.10 alkaen konserninjohtaja Christoph Vitzthum
Hallituksen puheenjohtaja Satu Wrede, Metro-Auto Group Oy
Pääsihteeri
Hankejohtaja Margita Klemetti, Työ- ja elinkeinoministeriö
Sihteeri
Erityisasiantuntija Pirkko Jukka, Työ- ja elinkeinoministeriö
www.tyoelama2020.fi
www.arbetsliv2020.fi
www.workinglife2020.fi
7 (13)
Liite 2. Yhteistyölupauksen tehneiden ja kumppaneiden luettelo
Ydintoimijat
Elinkeinoelämän Keskusliitto
Valtion työmarkkinalaitos
KT Kuntatyönantajat
Kirkon työmarkkinalaitos
Suomen Yrittäjät
Akava
SAK
STTK
Tekes
Työturvallisuuskeskus
VATES-säätiö
Työsuojelurahasto
Työterveyslaitos
Työ- ja elinkeinoministeriö
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Sosiaali- ja terveysministeriö
Toimijat
FIBS Yritysvastuuverkosto
Henry ry
KKI - Kunnossa kaiken ikää
Kuntoutussäätiö
MTK - Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto
Perheyritysten liitto ry
ProCom - Viestinnän ammattilaiset ry
Suomalaisen Työn Liitto
Suomen Mielenterveysseura
TELA
Valo
VTT
Yhteistoiminta-asiamiehen toimisto
Yksi elämä –hanke
Kumppanit
Dialogi
Smartum
Filosofian Akatemia
Great Place to Work
www.tyoelama2020.fi
www.arbetsliv2020.fi
www.workinglife2020.fi
8 (13)
Liite 3. Yhteistyöhankkeen seurantaindikaattorit ja -mittarit ohjauksen tueksi/tilanne joulukuu 2013
TAVOITTEET

Työelämän eri
toimijoiden
koordinointi,
ohjaus ja seuranta (verkostojen vahvistaminen)
PANOSINDIKAATTORIT
a)
Ydintoimijoiden yhteistyölupaukset
- määrä
- laatu & vastaavuus työpaikan
tarpeiden kanssa
- kattavuus & osuvuus
b)
Uusien toimijoiden yhteistyölupaukset
- määrä
- laatu & vastaavuus työpaikan
tarpeiden kanssa
- kattavuus & osuvuus
c)
Verkostoyhteistyö
-
www.tyoelama2020.fi
toimintasuunnitelmat (15 alueellista, 1 asiantuntijaverkoston ja 1 kvverkoston suunnitelma)
TUOTOS- JA TULOSINDIKAATTORIT
SEURANTATAPA,
AIKATAULU JA VASTUUTAHO
Yhteistyölupauksissa kuvattu työelämän kehittämisstrategian mukainen
toiminta (painopistealueet
ja eri kehitystasoilla olevat
työpaikat)
- määrä
- laatu & vastaavuus työpaikan
tarpeiden kanssa
- kattavuus & osuvuus
Yhteistyölupausten
sisällön kokonaisanalyysi suhteessa työelämästrategiaan
(hankeorganisaatio)
1X vuodessa: sovittu
Uusien toimijoiden yhteistyölupauksissa kuvattu
työelämän kehittämisstrategian mukainen toiminta
(painopistealueet ja eri
kehitystasoilla olevat työpaikat)
- määrä (34)
- laatu & vastaavuus työpaikan
tarpeiden kanssa
- kattavuus & osuvuus
Uusien toimijoiden
yhteistyölupausten
sisällön kokonaisanalyysi (hankeorganisaatio)
1X vuodessa: tehdään
Toimintasuunnitelmien
laatiminen ja toteutuminen
- uudet tai tiiviimmät
yhteistyön muodot
- uudet tai tehokkaammat toimintatavat ja palvelut
- uusien työpaikkojen tavoittaminen
Verkostotoimijoiden
oma seuranta & raportointi hankkeelle
(hankeorganisaatio,
toimijat)
1X vuodessa vuosikellon mukaan
www.arbetsliv2020.fi
tehtäväksi alkuvuodesta 2014 (valmistelu
Suksi, Bosquet, Tanskanen; analyysi partit)
Yhteistyölupausten
päivittäminen
(hankeorganisaatio,
toimijat)
1X vuodessa: tehty
loppuvuodesta 2013
(hankejohtaja)
alkusyksy 2014 (valmistelu Suksi, Bosquet, Tanskanen; analyysi partit)
Uusien toimijoiden
yhteistyölupausten
päivittäminen (hankeorganisaatio, toimijat)
1X vuodessa: tehdään
ensimmäisen kerran
syksyllä 2014 (hankejohtaja)
Erillisselvitys verkostoista
(hankeorganisaatio)
www.workinglife2020.fi
9 (13)
v. 2014 kevät: erillisselvityksen valmistelu aloitettu

Työelämätoimijoiden mahdollisuudet tavoittaa entistä
useammat
työpaikat ja
niiden tarpeet
siirtyä kehitysvaiheelta
toiselle (työpaikkojen tavoitettavuus)
a, b)
Yhteistyölupauksissa ja
alueverkostojen toimintasuunnitelmissa olevat
toimenpiteet
Yhteistyölupauksissa ja
toimintasuunnitelmissa
kuvatun työelämän kehittämisstrategian painopisteiden mukaisen toiminnan toteutuminen ja tuki
työpaikkojen siirtymiseksi
kehitystasolta toiselle
Toteutuneet toimenpiteet
- määrä, käytetyt
resurssit & tehokkuus
- laatu & vastaavuus työpaikan
tarpeiden kanssa
Mukana olevien toimijoiden oma seuranta &
raportointi hankkeelle
(lupaajat ja alueverkostovastaavat)
1X vuodessa: alueverkostojen toimintatapa
valmistellaan ja esitellään 19.3.2014 pidettävässä tilaisuudessa
Alueverkostojen toimintasuunnitelmien seuranta/raportointi
(hankeorganisaatio)
1Xvuodessa: seurantatapaamiset sovittu
syksy 2014
Yhteistyölupausten
seurantatapaamiset
(lupaajat & hankeorganisaatio)
1X vuodessa: seurantatapaamiset sovittu
syksy 2014
c)
Hankkeeseen liittyvät
verkko-sivut ja sosiaalisen
median keskustelut
Hankkeen verkkosivujen
käyttö
Hankkeen verkkosivujen kävijämäärien sekä
verkkokeskusteluun
osallistumisen ja asiakastyytyväisyyden seuranta
(hankeorganisaatio)
kolmen kuukauden
välein
Ydintoimijoiden verkkosivujen kävijämäärien seuranta
(ydintoimijoiden raportointi hankkeelle)
puolen vuoden välein.
Työelämä 2020 sivuilla kävijöitä viikoittain n. 400-800. Ihana
Maanantai-kampanjan
aikana 8000-11000
henkilöä. (vk. 41-45)
www.tyoelama2020.fi
www.arbetsliv2020.fi
www.workinglife2020.fi
10 (13)
Facebook (avattu
viikolla 47)
Suomen Työelämän
Arvot 550 tykkääjää,
Työelämä2020 tykkääjiä 12.
Twitter avattu viikolla
41: 144 seuraajaa,
Twitterissä jonkun
verran re-twiittauksia
uutisista ja Facebookissa arvokeskustelua (liitteenä otteita)
Ydintoimijoiden hankkeeseen liittyvien verkkosivujen käyttö
- kävijämäärää
ei kartoitettu
Viestintäseurantaa
kehitetään vuoden
2014 aikana
c)
Itsearviointityökalu yrityksille
Itsearviointityökalun käyttö
- käyttäjämäärä
- käyttäjäprofiili
- asiakastyytyväisyys
- jatkotoimenpiteiden määrä
INDIKAATTORIT TÄSMENTYVÄT, JOS TYÖKALU VALMISTELLAAN

Työelämän
laadun ja tuottavuuden samanaikaiseen
kehittämiseen
kannustaminen ja innostaminen (viestintä)
a)
Työelämän kehittämisstrategiaa ja työelämä 2020 hanketta käsittelevät kirjoitukset, esitelmät ja tapahtumat
- kirjoitusten, esitelmien ja tapahtumien määrä
Työelämän kehittämisstrategiaa ja työelämä 2020 hanketta käsittelevien
kirjoitusten, esitelmien ja
tapahtumien lukijat/osallistujat
Itsearviointityökalun
käyttäjämäärien, käyttäjäprofiilin, asiakastyytyväisyyden ja jatkotoimenpiteiden seuranta (hankeorganisaatio)
puolen vuoden välein
työkalua ei ole toistaiseksi toteutettu
Hankkeen tapahtumien
seuranta ja mediaseuranta
(hankeorganisaatio)
Hankejohtaja on käynyt
n.40 yleisötapahtumassa, keskimäärin
n. 60 kuulijaa
/tilaisuus
(luku ei sisällä ministerin tilaisuuksia)
Hankejohtajan haastatteluja ollut mm.
seuraavissa lehdissä:
Telma, Vates, Kaiku,
T&T-lehti, 3T ja Ahjo-
www.tyoelama2020.fi
www.arbetsliv2020.fi
www.workinglife2020.fi
11 (13)
lehti.
Lisäksi blogikirjoitukset, TV ja radioesiintymiset ja esim.
Ratkaisun Paikka
messut
a)
Viestintäkampanjat
(esim. työelämän arvopohjan luominen syksyllä
2013)
b)
Erityisteeman mukainen
viestintä
Kampanjakohtaiset määrittelyt
Kampanjakohtainen
viestinnän seuranta.
Esim. työelämän arvopohja
- monipuolisen keskustelun aikaansaaminen tulevaisuuden työelämästä
Ohessa Ihana Maanantai -kampanjan
mediaseuranta
Erityisteeman mukaiset
määrittelyt
Teemakohtainen viestinnän seuranta
(hankeorganisaatio)
Esimerkiksi
- näkyvyys
- viestinnän monipuolisuus & toimijoiden välinen yhteistyö
www.tyoelama2020.fi
www.arbetsliv2020.fi
www.workinglife2020.fi
12 (13)
IHANA MAANANTAI -VIESTINTÄKAMPANJAN TOIMENPITEET JA MÄÄRÄLLISET TULOKSET
Kampanja-aika oli 7.10–15.11.2013.
Kampanjasivut
osana hankkeen sivustoa (suomi ja
ruotsi) 7.10.-, kävijämäärät:







Vko 41: 5148
Vko 42: 11338
Vko 43: 9259
Vko 44: 8802
Vko 45: 8843
Vko 46: 903
(vrt. vko 40: 647)
Kilpailu sivustolla 7.10.–10.11.
 Osallistujat 1931, joista ruotsinkielisiä 3
Radio Nova 7.–25.10.
 Yleisspotti ja 4 lyhyempää spottia arvoista
 Kohderyhmänä työikäiset 20–65-vuotiaat,
omalla autolla töihin kulkevat & pienimmillä
paikkakunnilla asuvat, työpaikalla radiota kuuntelevat
 Yhteensä 156 toistoa, OTH 10,91 (OTH = Opportunity To Hear. Kampanjan keskimääräinen
toisto, eli kuinka monta kampanjaan kuuluvaa mainosta kuulija on keskimäärin kuullut. Lasketaan vain kampanjan tavoittamien henkilöiden kesken.)
Radio Nova, jatkokampanja 4.–
15.11.


Kohderyhmät ja spotit kuten
yllä, 49 toistoa
OTH 13
Ulkomainonta 7.–20.10.
 Joukkoliikennevälineissä ja -asemilla isoimmissa kaupungeissa
 Kohderyhmä: julkisilla liikkuvat
 Bussien istuinselustat 13 048 kpl viidellä paikkakunnalla (Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere,
Turku)
 Stationlight julisteet metroasemilla Helsingissä, 90 kpl
 Rautatieaseman kompassitason banderolli lähtöaulassa
 Em. vaikutusalueen peitto 22,5 %, totaalikontaktit yli 2,6 milj. henkilöä
Bannerimainonta talouselämän sivustoilla 7.–20.10.
 kohderyhmänä päättäjät, työnantajat, yrittäjät, yritysten johtotehtävissä olevat
 kauppalehti.fi, 1,3 milj. näyttöä (klikkaukset tulossa vielä)
 talouselama.fi ja tekniikkatalous.fi, 1,2 milj. näyttöä (klikkaukset tulossa vielä)
Bannerimainonta kuluttajille 9.10.–6.11.
 Google Display Networks -bannerit
o klikkauksia 29 386 kpl, näyttöjä 20 044 582 kpl
www.tyoelama2020.fi
www.arbetsliv2020.fi
www.workinglife2020.fi
13 (13)


Facebook-bannerimainonta, työikäiset naiset, 18–65 v.
o klikkauksia 9 972 kpl, näyttöjä 44 465 605 kpl
Facebook-bannerimainonta, työikäiset miehet, 18–65 v.
o klikkauksia 6 718 kpl, näyttöjä 35 729 088 kpl
o Klikkauksia yhteensä 46 076 kpl ja näyttöjä 100 239 275 kpl
Esimerkki Facebook-keskustelusta
Esimerkki Twitter-keskustelusta
www.tyoelama2020.fi
www.arbetsliv2020.fi
www.workinglife2020.fi