Otteita toimintakertomuksesta 2011

SIGRID JUSELIUKSEN SÄÄTIÖ
2011
TOIMINTAKERTOMUS
L
E
I
U
S
S
U
•
ST I
HALLITUKSEN RAHA-ASIAIN VALIOKUNNAN
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011
SÄÄTIÖN 82. TOIMINTAVUOSI
1
TUTKIMUSAPURAHAT
Fördelning enligt typ av understöd
15,0 miljoner euro
Sigrid Juséliuksen Säätiö on toiminut 82 vuotta. Säätiö perustettiin vuorineuvos Fritz Arthur
miljoner euro
%
Juséliuksen (1855–1930) testamentilla hänen 11-vuotiaana kuolleen Sigrid-tyttärensä
muistoksi.
3%
Inhemska understöd
Ordinarie inhemska understöd (1–3 år)
10,8
72
Säätiö on jakanut apurahoja lääketieteelliseen
tutkimukseen vuodesta 1949 lähtien, ja sen tarÖvriga inhemska understöd
18 %
koituksena
on tukea kansallista72ja%kansainvälistä
lääketieteellistä huipputason tutkimusta.
5 års understöd
1,7
11 Säätiö on maan suurin yksityinen lääketieteellisen
tukija.
Institutet tutkimuksen
för molekylärmedicin
FIMM
0,6
4
Professuren i neurovetenskap
0,3
2
Professuren
i klinisk molekylärmedicin
0,1
1 kotiSäätiön sääntöjen mukaan vähintään kolme
neljäsosaa
jaetusta tuesta on kohdistettava
Inhemska
understöd
totalt
13,5
90
maisille tutkijoille ja tutkimuslaitoksille.
7%
Utländska understöd
Vuonna 2011 säätiö jakoi yhteensä 15 miljoonaa
euroa tutkimusapurahoina. Apurahoista
suuSigrid Jusélius Fellowship
1,1
7
rin osa, 10,8 miljoonaa euroa, myönnettiin
kotimaisille
tutkijoille.
Tämä
kotimainen
tuki
jaetÖvriga utländska understöd
tiin 198 apurahana.
Utländska forskares vistelse i Finland
0,2
1
Sigrid Jusélius Senior Fellowship
0,1
1
Ordinarie inhemska
understöd (1–3 år)apurahoja
Symposium
0,1 (yhteensä
1
Muita vuonna
2011 myönnettyjä
olivat seitsemän viisivuotista apurahaa
Övriga inhemska understöd
understöd totalt
1,5
10
1,8 miljoonaa euroa), yksi neurotieteen Utländska
professuuri,
yksi kliinisen molekyylilääketieteen
profesSigrid Jusélius Fellowship
suuri ja Övriga
yksi apuraha
Suomen molekyylilääketieteen instituutille (FIMM).
utländska understöd
Understöd totalt
15,0
100
Säätiö myönsi apurahoja myös ulkomaisille tutkijoille Suomessa ja suomalaiseen post doc
-tutkimukseen ulkomailla eli ns. Fellowship- ja Senior Fellowship -apurahoja. Lisäksi säätiö
järjesti kansainvälisen symposiumin kesäkuussa 2011.
Erilaisten apurahojen jakautuminen kuvataan seuraavassa.
Apurahojen jakautuminen apurahalajien kesken
15,0 miljoonaa euroa
miljoonaa euroa
7%
3%
18 %
72 %
Kotimaiset 1–3 vuoden apurahat
Muut kotimaiset apurahat
Sigrid Jusélius Fellowship
Muut ulkomaiset apurahat
Kotimaiset apurahat
Kotimaiset 1–3 vuoden apurahat
Muut kotimaiset apurahat
5 vuoden apurahat
Suomen molekyylilääketieteen instituutti FIMM
Neurotieteen professuuri
Kliinisen molekyylilääketieteen professuuri
Kotimaiset apurahat yhteensä
Ulkomaiset apurahat
Sigrid Jusélius Fellowship
Muut ulkomaiset apurahat
Ulkomaisten tutkijoiden työskentely Suomessa
Sigrid Jusélius Senior Fellowship
Symposiumi
Ulkomaiset apurahat yhteensä
Apurahat yhteensä
%
10,8
72
1,7
0,6
0,3
0,1
13,5
11
4
2
1
90
1,1
7
0,2
0,1
0,1
1,5
1
1
1
10
15,0
100
Kotimaiset apurahat
Vuonna 2011 myönnettiin 198 (193 vuonna 2010) tavanomaista kotimaista apurahaa. Useimmat niistä olivat yli 30 000 euroa. Apurahojen keskimääräinen suuruus oli 54 550 euroa
(56 663 euroa vuonna 2010). Apurahat ovat usein kaksi- tai kolmivuotisia, mutta ne myönne3
Genetik
Invärtes medicin
Kirurgi
Farmakologi och toxikologi
Psykiatri
Ögonsjukdomar
Epidemiologi och miljömedicin
tään kuitenkin vain yhdeksi
Radiologi
tutkimuksen tuloksista.
Odontologi
Övriga
0,7
7
HNS
0,6
6
Åbo Akademi
0,3
3
Folkhälsan
0,3
3
Institutet för hälsa och välfärd
0,2
2
Aalto-universitetet, Tekniska högskolan
0,2
1
Medicinska forskningsinstitutet Minerva
0,1
1
Övriga institut
vuodeksi0,1kerrallaan.
Toisen ja kolmannen vuoden
1
0,1
1
0,2
2
0,5
0,5
0,3
0,2
0,1
0,1
0,4
4
4
3
2
1
1
4
tuki riippuu
Näiden apurahojen kausi on poikkeuksellisesti vain 11 kuukautta 12 kuukauden asemasta.
Tämä johtuu säätiön pyrkimyksestä lyhentää haun päättymispäivän ja kauden alun välistä käsittelyaikaa. Kausi alkaa keväällä 2012 toukokuun 1. päivänä, kun se aiempina vuosina alkoi
kesäkuun 1. päivänä.
Alla olevat taulukot osoittavat kotimaisten 1 – 3 vuoden apurahojen jakautumisen tutkimusalueen ja -laitoksen mukaan.
Kotimaisten 1-3 vuoden apurahojen
jakautuminen tutkimusalojen kesken
Kotimaisten 1–3 vuoden apurahojen
jakautuminen tutkimuslaitosten kesken
10,8 miljoonaa euroa
10,8 miljoonaa euroa
miljoonaa euroa
Solu- ja molekyylibiologia, biokemia, fysiologia
Syöpä- ja kasvainbiologia
Neurotieteet
Mikrobiologia, virologia, parasitologia, immunologia
Lastentaudit
Genetiikka
Sisätaudit
Kirurgia
Farmakologia ja toksikologia
Psykiatria
Silmätaudit
Epidemiologia ja ympäristölääketiede
Kuvantaminen
Hammaslääketiede
Muut
3,3
1,8
1,2
0,9
0,8
0,7
0,6
0,3
0,3
0,2
0,2
0,1
0,1
0,1
0,2
%
30
16
11
8
8
7
6
3
3
2
1
1
1
1
2
Helsingin yliopisto Turun yliopisto
Oulun yliopisto
Itä-Suomen yliopisto, Kuopio
Tampereen yliopisto
HUS
Åbo Akademi
Folkhälsan
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Aalto-yliopisto, Teknillinen korkeakoulu
Lääketieteellinen tutkimuslaitos Minerva
Muut laitokset
miljoonaa euroa
%
4,7
1,5
1,3
0,6
0,6
0,5
0,5
0,3
0,2
0,1
0,1
0,4
43
14
12
6
6
4
4
3
2
1
1
4
Suuret apurahat (5 vuotta)
Vuonna 2011 myönnettiin seitsemän viisivuotista apurahaa, yhteensä 1,75 miljoonaa euroa,
kaksi viidennelle vuodelle, yksi neljännelle vuodelle, kaksi kolmannelle vuodelle ja kaksi toiselle
vuodelle. Uusia suuria apurahoja ei myönnetty tänä vuonna. Apurahan vuotuinen summa oli
250 000 euroa. Saajien tutkimusprojektin kuvaus on sivulla 5.
Neurotieteen tutkimuskeskus
Eero Castrénin Sigrid Jusélius -professuuria jatkettiin vuonna 2007 uudella viisivuotiskaudella.
Säätiö myönsi 0,25 miljoonaa euroa uuden jakson viidennelle eli viimeiselle vuodelle.
Molekyylilääketieteen instituutti FIMM
Säätiö teki vuonna 2006 periaatepäätöksen, että se osallistuisi suunnitellun molekyylilääketieteen instituutin rahoittamiseen 3 miljoonalla eurolla. Instituutti perustettiin vuonna 2006,
ja sen johtajaksi nimitettiin vuonna 2007 akatemiaprofessori Olli Kallioniemi. Säätiö myönsi
0,6 miljoonaa euroa viidennelle eli viimeiselle vuodelle.
Kliinisen molekyylilääketieteen professuuri
Säätiö on vuodesta 2007 alkaen rahoittanut professori Anu Wartiovaaran kliinisen molekyyli4
lääketieteen Sigrid Jusélius -professuuria Helsingin yliopistossa 200 000 eurolla vuodessa viiden
vuoden ajan. Summa, miljoona euroa, myönnettiin kokonaisuudessaan vuonna 2005 säätiön
75-vuotisjuhlan yhteydessä.
Viisivuotiskausi päättyi vuonna 2011, ja säätiö päätti jatkaa professuuria uuden viisivuotiskauden vuosiksi 2012 – 2016.
Ulkomaiset tutkijat
Apurahat, jotka on tarkoitettu ulkomaisten tutkijoiden oleskeluun suomalaisissa tutkimuslaitoksissa, olivat haettavina keväällä ja syksyllä. Apuraha myönnettiin yhteensä seitsemälle
ulkomaalaiselle Helsingissä ja Oulussa tehtävään tutkimukseen. Luettelo vastaanottajista on
sivulla 19.
Sigrid Jusélius Fellowship
Vuoden aikana myönnettiin tutkimukseen ulkomailla 22 Fellowship-apurahaa, joista 13 oli uusia
ja 9 toisen vuoden apurahoja. Säätiöllä oli vuonna 2011 kaksi hakukierrosta. Ensimmäisellä
kierroksella myönnettiin apurahoja huhtikuussa ja toisella kierroksella joulukuussa.
Fellowship-apurahan vastaanottajat ja heidän tutkimuspaikkansa luetellaan sivulla 19.
Sigrid Jusélius Senior Fellowship
Yksi 60 000 euron Senior Fellowship -apuraha myönnettiin 12 kuukauden aikana ulkomailla
tehtävään tutkimukseen. Apurahan sai Timo Jahnukainen HUS:n lasten ja nuorten klinikalta
tutkimukseen Karolinska Institutetissa Tukholmassa, Ruotsissa.
Symposiumi
Sigrid Juséliuksen Säätiön 24. kansainvälinen symposiumi pidettiin Hanasaaressa Espoossa
10 – 13.6.2011. Symposiumin järjestivät professorit John Eriksson ja Lea Sistonen Åbo Akademista, ja sen nimenä oli ”Post-translational modification networks as survival determinants”.
Symposiumin kustannukset olivat 106 604,38 euroa.
Suuret 5 vuoden apurahat
€
Aaltonen Lauri, akat.prof., Helsingin yliopisto, vuosi 5/5
”Projekti tunnistaa uusia syöpäalttiustiloja ja -geenejä hyödyntämällä uusinta teknologiaa ja ainutlaatuisia suomalaisia rekistereitä. Tutkimus tapahtuu perimänkattavin menetelmin, jolloin pienestä valikoidusta materiaalista voidaan tehdä
läpimurtolöydöksiä. Syöpäalttiiden henkilöiden seuranta vähentää sairastavuutta, ja tunnistetut geenit ovat tärkeitä molekyylibiologiselle syöpätutkimukselle.”
250 000
Eriksson John, prof. & Sistonen Lea, prof., Åbo Akademi, vuosi 5/5
”Proteiinimuokkausten verkostot määräävät solun kohtalon. Proteiinitranslaation
jälkeiset muokkaukset säätelevät proteiinien toimintaa ja näihin perustuu proteiini-
250 000
5
toimintojen monimuotoisuus. Proteiinimuokkausten analysoiminen on ensisijaisen
tärkeää soluviestinnän toiminnan ymmärtämiseksi. Tavoitteenamme on tunnistaa
solun kohtalon kannalta olennaisimpia soluviestinnän suorittimia. Viestisuorittimien toiminta liittyy esimerkiksi solun puolustusmekanismeihin tai ohjelmoituun
solukuolemaan ja niiden häiriöt ovat monien keskeisten tautitilojen syynä.”
Huikuri Heikki, prof., Oulun yliopisto, vuosi 2/5 ”Tutkimushankkeessa tutkitaan äkillisen, odottamattoman sydänpysähdyksen
vaaratekijöitä. Tutkimme ensin geneettistä taustaa sydänperäiselle äkkikuolemalle isossa kansainvälisessä konsortiotutkimuksessa. Seurantatutkimuksessa tutkitaan todettujen geneettisten tekijöiden ja muiden vaaratekijöiden yhteisvaikutuksia äkilliseen sydänpysähdykseen sepelvaltimotautia sairastavilla potilailla.”
250 000
Kaila Kai, prof., Helsingin yliopisto, vuosi 2/5
”Kehitämme uudenlaisia lähestymistapoja keskosten ja vastasyntyneiden vauvojen epileptisten kohtausten ehkäisyyn. Projektimme perustuu tiiviiseen yhteistyöhön neurobiologisen ja kliinisen tutkimuksen välillä. Perustutkimuksemme
koe-eläimillä on tuottanut uutta tietoa epileptisen kohtausten syistä. Tätä tietoa
sovelletaan sairaalaympäristössä, jossa mm. uusi laajakaista-EEG -tekniikkamme mahdollistaa vauvojen aivotoiminnan tarkan seurannan.”
250 000
Thesleff Irma, prof., Jernvall Jukka, akat.prof. & Mikkola Marja, dos.,
Helsingin yliopisto,vuosi 4/5 ”Elinten kehityksen ja uusiutumisen säätely. Projektissa tutkitaan hampaiden ja
muiden alkion pinnasta muodostuvien elinten kehitystä sääteleviä geeniverkostoja.
Tutkimukseen käytetään pääasiassa geenimuokattuja hiiriä, joista useat toimivat
malleina ihmisen perinnöllisille taudeille. Kantasolujen roolia tutkitaan eri elinten,
erityisesti hampaiden, uusiutumisessa, ja selvitetään mahdollisuuksia käyttää kehityksen säätelystä opittua tietoa elinten rakentamiseen tulevaisuudessa.”
Visakorpi Tapio, prof. & Schleutker Johanna, prof.,
Tampereen yliopisto, vuosi 3/5
”Eturauhassyöpä on merkittävä kansanterveydellinen ongelma. Sen etiologiaa ja
taudin kulun ennustamista ei tunneta tarpeeksi. Eturauhassyövän mekanismien
ymmärtäminen mahdollistaisi taudin paremman kontrolloinnin ja syöpäkuolemien vähentämiseen. Hankkeessa hyödynnämme laajoja väestöpohjaisia kliinisiä
aineistoja ja uusimpia genomiikan menetelmiä aggressiivisen eturauhassyövän
mekanismien selvittämiseksi.”
250 000
250 000
Ylä-Herttuala Seppo, akat.prof., A.I. Virtanen-instituutti,
Itä-Suomen yliopisto, vuosi 3/5
250 000
”Geeninsiirtotekniikat sydän- ja verisuonitautien hoidossa. Tutkimusprojektissa
kehitetään uusia geeninsiirtopohjaisia hoitomenetelmiä vaikeiden hapenpuutteesta johtuvien sydän- ja verisuonisairauksien hoitoon. Työssä käytetään uusia verisuonikasvutekijöitä sekä uuden polven muokattuja integroituvia virusvektoreita
alaraajaiskemian ja sydämen uudissuonituksen aikaansaamiseksi. Lisäksi projektissa kehitetään mikro-RNA-pohjaisia vektoreita geenien luennan kudoskohtaiseen säätelyyn.”
__________
1 750 000
6
Kotimaiset 1 – 3 vuoden apurahat (summa on yhdelle vuodelle)
Aarnisalo Antti, dos., Pietola Laura, FM, Laulajainen-Hongisto Anu, LL,
Jero Jussi, prof., Hyyrynen Taneli, lääket.yo.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Abankwa Daniel, Dr.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Ahola Tero, FT, dos., Neuvonen Maarit, DI, Pohjala Leena, FT, Hellström Kirsi, FT,
Kaukinen Pasi, FT, Kallio Katri, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 43 000
Airaksinen Matti S., LT, dos., Paatero Anja, FT, Laakso Tiina, FM,
Uvarov Pavel, Dr., Markkanen Marika, FM . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Alastalo Tero-Pekka, LT, Koskenvuo Juha, dos... . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Alitalo Kari, MD, PhD, Zoltan Wiener, PhD, Hyvönen Ville, FM,
Högström Jenny, yo... . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 114 000
Andersson Leif C., prof., Mäkitie Laura, LT, Lankila Petri, FK, Westberg Johan, FT,
Silander Kristian, fil.yo, Virolainen Susanna, LKT, Jiang Ji, MSc. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 26 000
Aronen Hannu J., LKT, DI, Korvenoja Antti, LT, Laakso Mikko, LT, dos.,
Lindblom Heta, LK, Nylund Tuula, LL, Salli Eero, TkT, Järvinen Jukka, FM,
Jambor Ivan, LK, Borra Ronald, LT, Vikstedt Nina, LL. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 16 500
Barboric Matjaz, PhD, Tina Lenasi, MSc, PhD. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Butcher Sarah Jane, prof., Ora Ari, FT, Liljeroos Lassi, FM, Seitsonen Jani, FM,
Happonen Lotta, FM, Manole Violeta, FM, Shakeel Shabih, FM,
Hattula Katarina, FT, Laurinmäki Pasi, FM.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Carlberg Carsten, PhD. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 23 500
Carpén Olli, LKT, Peippo Minna, von Nandelstadh Pernilla, Wahlström Gudrun,
Korpela Taina, Gardberg Maria, Lamminen Tarja, FT, Kaipio Katja, FT,
Sjöblom Liisa, fil.yo. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 500
Castrén Eero, neurotieteen Sigrid Juselius -prof., Hokkanen Marie-Estelle, FM,
Yumiko Akamine, BSc, Vesa Liisa Karoliina, prov., Antila Hanna, farmas.. . . . . . . . . 62 000
Corander Jukka, FT, Lu Cheng, Liang He, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Dunkel Leo, LKT, prof., Sankilampi Ulla, LT, Lamminmäki Annamarja, LT,
Kuiri-Hänninen Tanja, LL, Kilpeläinen Leena, LL. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 43 500
Elenius Klaus, prof., Jokilammi Anne, FT, Sundvall Maria, LT, Hollmen Maija, FT,
Korhonen Anna, FM, Kurppa Kari, FM, Paatero Ilkka, FM,
Veikkolainen Ville, FM, Santanen Minna, Savisalo Mika, Tuominen Maria. . . . . . . . 71 500
Eskelinen Eeva-Liisa, FT, dos., Anwar Tahira, MSc,
Ylä-Anttila Päivi, FM, pro gradu -opisk. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Finel Moshe, FT, dos., Höglund Camilla, Laakkonen Liisa, dos., Sneitz Nina, MSc,
Mosorin Johanna, Manevski Nenad, MSc, Zhang Hongbo, MSc. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Frilander Mikko, FT, dos., Turunen Janne, FM, Niemelä Elina, FM,
Verbeeren Jens, MSc, Nurmi Visa, fil.yo.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Gahmberg Carl G., LKT, Grönholm Mikaela, FT, Karvonen Ulla, FT,
Melandri Emiliano, PhD, Aatonen Maria, FM, Ning Lin, MSc,
Nyman-Huttunen Henrietta, FM, Mikkola Esa, FM, Jahan Farhana, MSc,
Narumanchi Suneeta, MSc, Uotila Liisa, FM, Ranta Tanja-Maria, FM. . . . . . . . . . . . 85 500
7
Goldman Adrian, PhD, Kajander Tommi, FT, Jurvansuu Jaana, PhD,
Kolodziejczyk Robert, PhD, Leo Jack, FT, Kellosalo Juho, FM, Rehn Maria, FM,
Rosti Katja, FM, Mikula Kornelia, BSc.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62 000
Groop Leif, prof., Matintupa Olle, liikuntat. yo, Isomaa, Bo, LT,
Lyssenko, Valeriya, PhD, MD.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 94 000
Haglund Caj, dos., Berghäll Kethe, LL, Koskensalo Selja, LL, Jernman Juha, LL,
Böckelman Camilla, LL, Lundin Mikael, LL, Kaprio Tuomas, LK,
Hagström Jaana, DDS, Louhimo Johanna, LT, Arola Johanna, dos.,
Nordling Stig, dos.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 71 500
Hallman Mikko, LKT, Outi Aikio, LT, Johanna Huusko, FM,
Kallanranta Hanna, LL, Minna Karjalainen, FM, Tuula Kaukola, LT,
Mari Mahlman, LL, Juhani Metsola, LL, Marja Ojaniemi, LT,
Eveliina Ronkainen, LL, Jenni Sotkasiira, FM, LK. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 76 000
Hari Riitta, LKT, dos., Jousmäki Veikko, FT, dos., Lamminmäki Satu, LL,
Mandel Anne, MSc, Nangini Cathy, PhD, Piitulainen Harri Tapio, LitT,
Ramkumar Pavan, MScTech, Renvall Ville, TkT, Seppä Mika, TkT,
Kujala Miiu, FT. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 500
Hautaniemi Sampsa, dos., Rogojin Vladimir, PhD, Czeizler Elena, PhD,
Lahesmaa-Korpinen Anna-Maria, DI, Laakso Marko, FM, Ovaska Kristian, FM,
Chen Ping, MSc, Liu Chengyu, BSc. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 000
Hedman Klaus, LKT, dos., Söderlund-Venermo Maria, FT, dos., Franssila Rauli, LT,
Chen Tingting, FM, Kantola Kalle, FM, Kumar Arun, FM, Lahtinen Anne, FK,
Meriluoto Mira, FK, Sadeghi Reza, FM, Väisänen Elina, FM, Norja Päivi, FK.. . . 43 500
Heikinheimo Markku, LKT, Unkila-Kallio Leila, dos., Heikinheimo Oskari, dos.,
Anttonen Mikko, LT, Andersson Noora, FT, Haveri Hanna, LKT,
Salonen Jonna, LKT, Färkkilä Anniina, LL, Kauppinen Marjut, FM,
Kyrönlahti Antti, LL, Parviainen Helka, LL, Pauniaho Satu-Liisa, LL,
Soini Tea, LK, Vattulainen Sanna, fil.yo. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Heino Jyrki, LT, prof., Käpylä Jarmo, FT, dos., Rappu Pekka, FT, Rissanen Eeva, FT,
Jokinen Johanna, FT, Kankaanpää Pasi, FM, Pelo (Nylund) Camilla, FM,
Lahti Matti, FM, Salmela Maria, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 500
Hemminki Akseli, prof., Pesonen Sari, FT, Cerullo Vincenzo, FT,
Anna Kanerva, dos., Rouvinen-Lagerström Noora, FM, Bramante Simona, FM,
Hirvinen Mari, FK, Hemminki Otto, LL, Autio Karoliina, ELL.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 500
Hernesniemi Juha, prof., Niemelä Mika, dos., Laakso Aki, dos.,
Kangasniemi Marko, dos., Paetau Anders, dos., Numminen Jussi, LT, DI,
Kivisaari Riku, LT, Korja Miikka, LT, Frösen Juhana, LT, Marjamaa Johan, LT,
Tulamo Riikka, LT, Antell Henrik, LL, Bygglin Henrik, LL, Gaal Emilia, LL,
Honkanen Petri, LK, Laaksamo Elisa, LL, Liiman Arto, LK,
Sammalkorpi Sini, LK.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Hietakangas Ville, FT, Mattila Jaakko, FT, Lind Essi, FM, Kiran Hasygar, MSc,
Teesalu Mari, MSc, Ying Liu, MSc. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Hiltunen Kalervo, LKT, Autio Kaija, FT, Antonenkov Vasily, PhD,
Grunau SIlke, PhD, Kreivi Marjut, FT, Isomursu Antti, FM,
Karjalainen Anne, FM, Kastaniotis Alexander, PhD, Pietikäinen Laura, LuK,
Shvetsova Antonina, MSc, Suomi Fumi, MSc, Vapola Miia, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 104 500
8
Hiltunen Mikko, dos., FT, Vepsäläinen Saila, FT, Kurkinen Kaisa, FT,
Mäkinen Petra. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Holmberg Christer, prof., Jalanko Hannu, prof., Rönnholm Kai, dos.,
Jahnukainen Timo, dos., Merenmies Jussi, dos., Lauronen Jouni, dos.,
Qvist Erik, LT, Hölttä Tuula, LT, Valta Helena, LT, Laakkonen Hanne, LL,
Suvanto Maija, fil.yo, Kivelä Jesper, LK, Miettinen Jenni, LK, Tainio Juuso, LL. . . 85 500
Holmberg-Still Carina, dos., FT, Matilainen Olli, FM, Jin Congyu, LT, FT,
Hamer Geert, FT, Sukupolvi Anni-Helena, FM, Arpalahti Leena, fil.yo. . . . . . . . . . . . 43 500
Holopainen Juha, dos., Alexandra Robciuc, MSc. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Hovatta Iiris, dos., Donner Jonas, FM, Juhila Juuso, FT, Kananen Laura, lab.anal.,
Manninen Kaisa, FK, Sipilä Tessa, FM, Icay Katherine, BSc.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 27 500
Hultmark Dan, prof., Kleino Anni, FT, Valanne Susanna, Dr.,
Anderl Ines, Dipl. Biol., von Gernler Volker, Dipl. Biol.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Härkönen Pirkko, LKT, Chen Zhi, MD, PhD, Elo Teresa, FM, Graan Heidi, FM,
Ketola Janne, FM, LK, Nilsson Emeli, PhD, Silvola Tiina, LuK,
Tarkkonen Kati, FM, Tassidis Helena, PhD, Valta Maija, LT, Yu Lan, MD. . . . . . . . 62 000
Hörkkö Sohvi, LT, dos., Rannikko Sirpa, bioanalyyt., Wang Chunguang, MD, PhD,
Harila Kirsi, FT (3/2011), Turunen Sini Pauliina, FM, Kummu Outi, FM,
Veneskoski Marja, FM, Pehkonen Kalle, FK, Vehkala Lauri, lääket.yo. . . . . . . . . . . . . 41 500
Ikonen Elina, akat.prof., Hölttä-Vuori Maarit, FT, Pietiäinen Vilja, FT,
Blom Tomas, FT, Kanerva Kristiina, FT, Ohsaki Yuki, FT, Wang Wei, FM,
Vassilev Boris, FM, Uro Anna, FM, Salo Veijo, LK. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 71 500
Ilonen Jorma, LKT, Hermann Robert, dos., Laine Antti-Pekka, FT,
Kiviniemi Minna, FT, Mikk Mari-Liis, LuK, Tryykilä Pauliina, FM.. . . . . . . . . . . . . . . . 76 000
Isohanni Matti, LKT, Jääskeläinen (os. Lauronen) Erika, LT, Alaräisänen Antti, LT,
Penttilä Matti, LL, Tanskanen Päivikki, LT, Miettunen Jouko, dos.,
Koivumaa-Honkanen Heli, LT, MPH, prof., Moilanen Jani, LK,
Irina Rannikko, PsM, Pauliina Ruonala, TtM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 500
Isolauri Erika, LT, prof., Laitinen Kirsi, Salminen Seppo.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Ivaska Johanna, dos., Jeroen Pouwels, PhD, Elina Mattila, FT,
Ghaffar Muharram, PhD, Stefan Veltel, PhD, Antti Arjonen, FM,
Anja Mai, fil.yo, Saara Tuomi, FT, Gunilla Högnäs, FM, Reetta Virtakoivu, FM,
Riina Kaukonen, LuK, Jonna Alanko, LuK. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Jaakkola Panu, LT, dos., Rantanen Krista, FM, Högel Heidi, FM.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Jaakola Veli-Pekka, LT, Ashok Yashwanth, MSc, Nanekar Rahul, MSc,
Piirainen Henni, FM, Rehan Shahid, MSc, MPhil. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Jacobs Howard Trevor, PhD, Kemppainen Esko, FM, Tuomela Tea, BLSc,
George Jack, BSc. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Jalanko Anu, dos., Kyttälä Aija, dos., Blom Tea, FT, Uusi-Rauva Kristiina, FM,
Schmiedt Mia-Lisa, Dipl. Biochem. (FM). . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 51 500
Jalkanen Sirpa, LKT, dos., Yegutkin Gennady, PhD, dos.,
Marttila-Ichihara Fumiko, MD, PhD, Karikoski Marika, FM,
Keuschnigg Johannes, MSc, Khuda Imtiaz, PhD, Irjala Heikki, LT. . . . . . . . . . . . . . . . . . 60 500
Jartti Tuomas, dos.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
9
Joensuu Heikki, LKT, prof., Petri Bono, dos., Harri Sihto, FM,
Paula Pernilä, ins. (AMK), FM, Susanna Lauttia, FM.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Johnson Mark, PhD, dos., Salminen Tiina, PhD, dos., Viitanen Lenita, PhD,
Alexander Denesyuk, PhD, Salo-Ahen Outi, PhD, Airenne Tomi, PhD, dos.,
Lehtonen Jukka, PhD, Denessiouk Konstantin, PhD, dos.,
Marimuthun Parthiban, PhD, Parkash Vimal, PhD, Chouhan Bhanu, MSc,
Bligt Eva, MSc, Kauko Anni, PhD, Dahlström Käthe, BSc. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 76 000
Jokiranta T. Sakari, dos., LKT, Meri Taru, FT, Lehtinen Markus J., FM,
Haapasalo Karita J., FM, Koskinen Aino R., LL, Bhattacharjee Arnab, MSc,
Amdahl Hanne, MSc, Hyvärinen Satu, FM, DI, Söderholm Hannah, LL,
Westerlund Johanna, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 46 500
Julkunen Ilkka, LKT, Melen Krister, FT, Pirhonen Jaana, FT, Strengell Mari, FT,
Österlund Pamela, FT, Mäkelä Sanna, FM, Latvala Sinikka, FM,
Tynell Janne, FM, Nousiainen Laura, FM, Järvinen Valtteri, fil.yo,
Miao Jiang, BSc, Maarit Sillanpää, FT. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Junttila Ilkka, LT.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Jurvelin Jukka, FT, Isaksson Hanna, PhD, dos., Kröger Heikki, prof., LT, PhD,
Tamminen Inari, LT, Turunen Mikael, MSc, Malo Markus, MSc. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 500
Juvonen Tatu, LT, Anttila Vesa, dos., Kiviluoma Kai, dos., Tuominen Hannu, dos.,
Yannopoulos Fredrik, LK, Mäkelä Tuomas, LK, Alestalo Kirsi, LK,
Arvola Oiva, LK, Haapainen Henri, lääket.yo. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 29 500
Jänne Olli A., LKT, Dunlop Thomas, PhD, Mikkonen Laura, LL,
Pihlajamaa Päivi, FM, Sahu Biswajyoti, MSc. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 85 000
Järvinen Teppo, dos., Jokihaara Jarkko, LT, Leppänen Olli, LT, Sihvonen Raine, LL,
Paavola Mika, LT. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 50 000
Järvinen Tero, LT, dos., erik.lääk., Maria Vähätupa, fil.yo, Katriina Nieminen, yo.,
Anni Laitinen, yo., Panu Antinmaa, LK, Jussi Hietamo, LK,
Tuomo Ketomäki, LK. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 43 000
Kajantie Eero, dos., Vääräsmäki Marja, LT, Wehkalampi Karoliina, LT,
Hovi Petteri, LL, Tikanmäki Marjaana, LL, Sipola-Leppänen Marika, LL,
Riihola Maiju, VTM, Strang-Karlsson Sonja, LL, Pyhälä-Neuvonen Riikka, PsM,
Kaseva Nina, LL. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 500
Kallioniemi Olli, LT, PhD, prof., Ketola Kirsi, MSc, Mpindi John Patrick, MSc,
Ojala Kalle, MSc, Vainio Paula, LT, Wolf Maija, PhD, Murumägi Astrid, PhD,
Nicorici Daniel, Dr. Tech, PhD, Eldfors Samuli, MSc, Edgren Henrik, MSc,
Saeed Khalid, MSc, Kangaspeska Sara, PhD. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 72 500
Karppinen Peppi, dos., LT, Karsikas Sara, LK, Rahtu Lea, fil.yo, Aatsinki Tanja, yo... 38 000
Keinänen Kari, FT, Coleman Sarah, PhD, Möykkynen Tommi, FT,
Semenov Artur, PhD, von Ossowski Lotta, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Kere Juha, prof., Elomaa Outi, PhD, Ezer Sini, PhD, Massinen Satu, MSc,
Muurinen Mari, lääket.yo, Salmela Elina, MSc, Siitonen Annika, PhD,
Sundman Lilli, MSc, Gurinder Minhas, MSc, Artturi Petäjä, lääket.yo,
Emma Haapaniemi, lääket.yo. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 85 500
Kerkelä Risto, LT, dos., Szabo Zoltan, Hekkala Laura, Ulvila Johanna, FT,
Ryti Niilo, HLK. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 29 500
Kero Jukka, LT. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
10
Keski-Oja Jorma, LKT, prof., Hyytiäinen Marko, FT, Tatti Olga, LL,
Lohi Jouko, LT, dos., Hu Yizhou, MSc, Ylivinkka Irene, FM,
Tamminen Jenni, FM, Makarov Andrey, PhD. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 500
Kietzmann Thomas, prof., Flügel Daniela, PhD, Horbach Tina, MSc,
Dimova Elitsa, PhD, Lappi Anna-Kaisa, PhD, Paakkola Teija, MSc. . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Kinnunen Paavo, prof... . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 10 000
Kivelä Tero, prof., Heikkonen Jorma, dos., Eskelin Sebastian, LT,
Tuomaala Seppo, LT, Puusaari Ilkka, LT, Kujala Emma, LL, Toivonen Päivi, LL,
Wilska (ent. Tuomaala) Rosi, LL, Rashid Mamunur, LL, al Jamal Rana’a, MD,
Korsbäck Anna, LL, Salkola Susanna, LK, Helminen Hanne, LK. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 39 500
Kiviranta Riku, LT, Chen Zhi, MD, PhD, Laine Julius, lääket.yo,
Järvelin Juho, lääket.yo. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Knip Mikael, MKD, Härkönen Taina, FT, Ryhänen Samppa, LT, Siljander Heli, LT,
Mäkinen Anna, LL, Salonen Kirsi, LL.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 85 500
Knuutila Sakari, prof., Knuuttila Aija, LT, PhD, Salmenkivi Kaisa, LT, PhD,
Kaski Samuel, prof., Hollmén Jaakko, DSc (Tech), Sarhadi Virinder Kaur, PhD . . . 76 000
Koistinaho Jari, LT, Hovatta Outi, LKT, Ruponen Marika, PhD (Pharm),
Lehtonen Sarka, PhD (Pharm), Puttonen Katja, MSc (Pharm), Malm Tarja, PhD,
Savolainen Kaisa, BA, Paulo Sara, MSc, Rölova Taisia, MSc,
Kanninen Katja, PhD, Goldsteins Gundars, PhD, dos., Jaronen Merja, MSc,
Dhungana Hiramani, MSc, Savchenko Ekaterina, MD, Valonen Piia, PhD,
Heikkinen Riikka, MSc, Vehviläinen Piia, PhD. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 52 500
Koistinen Heikki, dos., Skrobuk Paulina, MSc (Biotech.), Biala Agnieszka, MPharm,
von Kraemer Stephanie, fil.yo, Kärkkäinen Johannes, LK, Zitting Anna, lääket.yo. 38 000
Koivunen Jussi, LT, Taube Erika, fil.yo, Jokinen Elina, LuK.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Koli Katri, FT, dos., Myllärniemi Marjukka, LT, dos., Kantola Anna, FM,
Leppäranta Outi, FL, Tamminen Jenni, FM, Sutinen Eva, farmas.,
Tikkanen Jussi, LT. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Konttinen Yrjö T., dos., Nordström Dan Christian Einar, dos., Ainola Mari, FT,
Al-Samadi Ahmed, HLL, Chen Yan, LL, Kaivosoja Emilia, DI,
Koskenpato Katja, FK, Levón Jaakko Heikki, LL, Mackiewicz Zygmunt, prof.,
Pajarinen Jukka Sakari, LL, Porola Pauliina, FM, Pöllänen Raimo, FT,
Sillat Tarvo, ins., LL, Soininen Antti Johannes, FM, Stegaev Vasily, LL,
Takakubo Noe, LL, Takakubo Yuya, MD, Tiainen Veli-Matti, FT,
Waris Eero, LT. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62 000
Kontula Kimmo, LKT, prof., Lehtonen Jukka, LT, dos., Hiltunen Timo, LT, dos.,
Donner Kati, FT, Paukku Kirsi, FT, dos., Suonsyrjä Timo, LL,
Lahtinen Annukka, FM, Backlund Michael, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 76 000
Korhonen Rami, FT, dos., Turunen Siru, FM, Huttu Mari, LuK,
Jafari Bidhendi Amirhossein, FM, Mononen Mika, FM, Mikkola Mika, DI,
Mäkelä Janne, LuK, Saarakkala Simo, FT, dos., Julkunen Petro, FT, dos.,
Lammi Mikko, FT, prof.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Korpi Esa, LT, prof., Panhelaínen Anne, FM, Vashchinkina Elena, MSc,
Aitta-aho Teemu, prov., Maksimovic Milica, MSc, den Hollander Bjornar, MSc,
Hellsten Kati, FM, Vekovischeva Olga, PhD, Xiaomin Zheng, MSc.. . . . . . . . . . . . . . . . . 36 500
Kursula Inari, FT, Ignatev Alexander, FT, Saligram Prabhakar Bhargav, FM. . . . . . . . . . 38 000
11
Kursula Petri, FT, dos., Myllykoski Matti, FM, Ruskamo Salla, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Kähäri Veli-Matti, LT, Nissinen Liisa, dos., Hieta Niina, LT, Toriseva Mervi, FM,
Kivisaari Atte, LL, Kallio Janne, FM, Riihilä Pilvi, LL, Farshchian Mehdi, MD. . . 66 500
Laakso Markku, LKT, Kuusisto Johanna, LT, Stancakova Alena, Dr.,
Paananen Jussi, FK, Kuulasmaa Teemu, FK, Yaluri Nagendra, MSc,
Modi Shalem Raju, MSc, Vangipurarapu Jagadish, MSc, Vänttinen Markku, LL. . . 104 500
Lahesmaa Riitta, prof., Stockinger Brigitta, PhD, Rao Kanury, PhD,
Tuomela Soile, FM, Tahvanainen Johanna, FT, Lönnberg Tapio, FM,
Järvenpää Henna, FM, Salonen Verna, FM, Subhash Tripathi, MTech, MSc. . . . . . 76 000
Lappalainen Pekka, FT, prof., Gergana Gateva, MSc, Makkonen Maarit, FM,
Tojkander Sari, FT. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62 000
Laukkarinen Johanna, dos., LT, Bläuer Merja, Ikonen Niina, Laaninen Matias, LK.. . 36 500
Lehesjoki Anna-Elina, LKT, prof., Kopra Outi, FT, dos., Joensuu Tarja, FT,
Tegelberg Saara, FM, Manninen Otto, FM, Körber Inken, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 56 000
Lehtiö Lari, FT, Mohit Narwal, MSc, Harikanth Venkannagari, MSc,
Yves Nkizinkiko. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Lemström Karl, dos., Nykänen Antti, LT, Tikkanen Jussi, LT, Krebs Rainer, FM,
Jokinen Janne, LT, Keränen Mikko, LL, Tuuminen Raimo, LL,
Ropponen Jussi, LL, Syrjälä Simo, LK, Raissadati Alireza, lääket.yo. . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Leppä Sirpa, dos., Taskinen Minna, FM, Koivula Satu, FM, Riihijärvi Sari, EL,
Karihtala Kristiina, LL, Raunio Anna, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Levonen Anna-Liisa, LT, dos., Kansanen Emilia, fil.yo,
Jyrkkänen Henna-Kaisa, FM, LK, Ruotsalainen Anna-Kaisa, FM,
Leinonen Hanna, MSc, Laitinen Heidi, LuK, Partanen Mervi, LuK. . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Liimatainen Timo, FT, Nazimutheen Musthafa Haja Sherief, MTech.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 19 000
Lindholm Dan, prof., Timofey Tselykh, PhD, Tuija Mustonen, PhD,
Bruelle Céline, MSc, Johanna Mäkelä, MSc, Eeva Lehto, Raili Koivuniemi, fil.yo,
Do Thi Hai, MSc . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 52 500
Lindsberg Perttu, dos., LT, Krista Nuotio, LT, Strbian Daniel, LT, Ijäs Petra, LT.. . . . . 66 500
Lohi Hannes, FT, dos., Seppälä Eija, FT, Koskinen Lotta, FT, Nevalainen Elisa, FT,
Tiira Katriina, FT, Kyöstilä Kaisa, FM, Ahonen Saija, FM, Hytönen Marjo, FM,
Hakosalo Osmo, FM, Eklund Ranja, labor., Virta Minna, labor.,
Karjalainen Sini, labor.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Lundin Johan, dos., LT, Lundin Mikael, LL, Lehtimäki Tiina, LL, Konsti Juho, LL,
Linder Nina, LT, Rotkirch Helene, LK. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Lönnqvist Jouko, LKT, prof., Pietiläinen Olli, FM, Wegelius Asko, FM, LL
(Simone ja Georg Ekströmin rahastosta ja säätiön varoista).. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 76 000
Majamaa Kari, LKT, dos., Uusimaa Johanna, LT, dos., Hinttala Reetta, FT,
Soini Heidi, FM, Ylönen Susanna, FM, Kytövuori Laura, FM,
Kiiskilä Jukka, FM, LK, Siitonen Ari, FM, LK, Kärppä Mikko, LT,
Kervinen Marko, LT, Martikainen Mika, LL, Lindroos Markus, LL,
Ylikotila Pauli, LL, Lipponen Joonas, lääket.yo. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62 500
Mattjus Peter, FT, dos., Ohvo-Rekilä Henna, FT, Kjellberg Matti, FM,
Tuuf Jessica, FM, Löf Josefin, fil.yo, Bäckström Jenny, fil.yo,
Backman Anders, fil.yo.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
12
Mecklin Jukka-Pekka, prof., Järvinen Heikki, prof., Aarnio Markku, LKT,
Säily Matti, LKT, Staff Synnove, LKT, Aaltonen Mari, LL.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Meri Seppo, LKT, dos., Jarva Hanna, LT, dos., Freitag Tobias, MD,
Friberg Nathalie, MD, Ho Derek, PhD, Holmberg Ville, LT, Järvinen Hanna, LuK,
Khattab Ayman, PhD, Lavikainen Antti, LL, ELL, Lokki Inkeri, BSc,
Reichhardt Martin, MSc, Riva (ent. Tanskanen) Rauna, FM, Tissari Jorma, FM.. 66 500
Mervaala Eero, prof., LT, Kankuri Esko, dos., LT, Finckenberg Piet, FT,
Louhelainen Marjut, FT, Merasto Saara, BSc, Martonen Essi, FM,
Lempiäinen Juha, LK. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 43 000
Moilanen Irma, LKT, Veijola Juha, LT, Taanila Anja, KT, Pyhtinen Juha, LT,
Jones Peter, PhD, Smalley Susan, PhD, Mäki Pirjo, LT, Sams Mikko, LKT,
Pauls David, PhD, Läksy Kristian, LKT, Ebeling Hanna, LT, Bölte Sven, PhD,
Miettunen Jouko, FT, Murray Graham, PhD, Kiviniemi Vesa, LT,
Paunio Tiina, dos., Jääskeläinen Erika, LT, Hurtig Tuula, KT, Rahko Jukka, LL,
Carlson Synnove, LKT, Aronen Eeva, LT, Lindholm Päivi, LL,
Koivukangas Jenni, LK, Mukkala Sari, PsM, Kielinen Marko, LT,
Carter Alice, PhD, Mattila Marja-Leena, LL, Jussila Katja, PsM,
Kuusikko Sanna, FM, Alakortes Jaana, LL, Fyrsten Jenni, LL,
Haapsamo Helena, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Mustjoki Satu, LT, Porkka Kimmo, dos., prof., Vakkila Jukka, LT,
Kreutzman Anna, FM, Jalkanen Sari, FM, Rohon Peter, MD,
Koskenvesa Perttu, LL, Koskela Hanna, LL, Ilander Mette.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Myllyharju Johanna, FT, Kivirikko Kari I., LKT, Minna Komu (o.s. Heikkilä), FT,
Joni Mäki, FT, Antti Salo, FT, Anu Laitala, FM, Ellinoora Aro, LK,
Sara Karsikas, lääket.yo. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 75 000
Mäkelä Mika, dos., Kajosaari Merja, dos., Kalliola Satu, LL, Klemola Timo, dos.,
Kotaniemi-Syrjänen Anne, LT, Lohi Jouko, dos., Malmberg Pekka, dos.,
Malmström Kristiina, LT, Pelkonen Anna, dos.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 500
Mäkelä Tomi, LT, Chilov Dmitry, PhD, Martinez Rafael, PhD, Ollila Saara, PhD,
Gao Yajing, MSc, Helenius Katja, MSc, Kovac Bianca, MSc,
Laajanen Kaisa, MSc, Udd-Granat Lina, MD, Vaahtomeri Kari, MSc,
Yan Yan, MSc, Yang Ying, MSc. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 71 500
Mäki Markku, prof., LKT, Kaukinen Katri, dos., LT, Lindfors Katri, dos., FT,
Caja Sergio, PhD, Kurppa Kalle, LT, Koskinen Outi, LT, Ruuskanen Anitta, LL,
Stenman Satumarja, FM, Rauhavirta Tiina, FM, Airaksinen Laura, FM,
Vilppula Anitta, LL, Kalliokoski Suvi, FM, Ukkola Anniina, LL. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Mäkitie Outi, dos., Valta Helena, LT, Toiviainen-Salo Sanna, LT, Laine Christine, LL,
Mäyränpää Mervi, LL, Markula-Patjas Kati, LL, Ranta Susanna, LT,
Pekkinen Minna, FT, Paldánius Päivi, lääket.M (KI), Vuorimies Ilkka, LK. . . . . . . . 57 000
Männistö Pekka T., LKT, dos., Myöhänen Timo, FaT, Tenorio-Laranga Jofre, PhD,
Piltonen Marjo, prov., MSc (pharm.), Käenmäki Mikko, prov., MSc (pharm.),
Peltonen Iida, prov., MSc (pharm.), Reenilä Ilkka, FT,
Kambur Oleg, prov., MSc (pharm.), Schendzielorz Nadia, MSc (pharm.). . . . . . . . . . . 38 000
Nevanlinna Heli, dos., Blomqvist Carl, prof., Aittomäki Kristiina, dos.,
Heikkilä Päivi, dos., Greco Dario, dos., Heikkinen Tuomas, FM,
Jamshidi Maral, BSc, Muranen Taru Annika, LuK, Mäkinen Netta, LuK,
Pelttari Liisa, LuK
(Kaarina Isolan rahastosta).. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 61 000
13
Niemi Mikko, LT, dos., Tapaninen Tuija, LL, prov., Xiang Xiaoqiang, MSc Pharm,
Keskitalo Jenni, LL, Pasanen Marja, LT, Kalliokoski Annikka, LT,
Vakkilainen Juha, LT, Pett Helmi, FM, Tarkiainen Katriina, LK, farmas.,
Pietarinen Paavo, farmas., opisk.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 500
Nuutila Pirjo, LT, Hirvonen Jussi, dos., Nummenmaa Lauri, dos.,
Hannukainen Jarna, FT, Knuuti Juhani, prof., Iozzo Patricia, dos.,
Salminen Paulina, LT, Virtanen Kirsi, LT, Borra Ronald, dos.,
Parkkola Riitta, dos., Immonen Heidi, LL, Karmi Anna, FM, LK,
Heino Aleksi, LK, Karlsson Henry, FM, VTM, LK, Tuulari Jetro, LK,
Mäkinen Jaakko, LK, Pham Tam, MD. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 500
Nykter Matti, TkT, Waltering Kati, PhD, Rautajoki Kirsi, PhD, Ylipää Antti, DI,
Kivinen Virpi, DI, Annala Matti, TkK. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Nyström Minna, prof., Sarantaus Laura, FT, Kantelinen Jukka, FM,
Kansikas Minttu, FM, Dermadi Bebek Denis, MSc, Pussila Marjaana, FM,
Lowndes Satu, LuK/FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Ojala Päivi, FT, dos., Sarek Grzegorz, FT, Viiliäinen Johanna, FM,
Pekkonen Pirita, LL, Diaz Martinez Raquel, PhD, Li Ma, FM,
Kaivanto Elisa, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 500
Olkkonen Vesa, FT, dos., Beaslas Olivier, PhD, Nissilä Eija, FT, dos.,
Vihervaara Terhi, FM, Zhou You, MSc. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Ollikainen Miina, FT. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Otonkoski Timo, LKT, Trokovic Ras, Lundin Karolina, Mikkola Milla,
Vuoristo Sanna, Toivonen Sanna, FM.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Pakarinen Mikko, dos., Lampela Hanna, LL, Luoto Topi, LL, Kosola Silja, LL,
Kivelä Jesper, LK, Kurvinen Annika, LL
(Saga Waseliuksen rahastosta ja säätiön varoista). . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Palotie Aarno, prof., Anttila Verneri, LK, väit., Calafato Stella, fil.yo,
Kallela Mikko, dos., Kalso Eija, prof., Wessman Maija, dos.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Palvimo Jorma, FT, Jääskeläinen Tiina, FT, Makkonen Harri, FM, LK (väit.),
Malinen Marjo, FT, Rytinki Miia, MSc, Kaikkonen Sanna, FM,
Sutinen Päivi, FM, Paakinaho Ville, FM, Laakso Niina, LuK. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 500
Panula Pertti, LKT, dos., Chen Yu-Chia, PhD, Sundvik Maria, FM,
Priyadarshini Madhusmita, MSc, Crudo Michele, PhD, Podlasz Piotr, VMD, PhD,
Puttonen Henri, lääket.yo, Semenova Svetlana, MSc. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Parkkila Seppo, LT, dos., Aspatwar Ashok, PhD, Pan Peiwen, PhD, Kallio Heini, FM,
Syrjänen Leo, LuK, LK, Tolvanen Martti, FL, Ahmad Fatemeh, MSc. . . . . . . . . . . . . . 47 500
Partanen Juha, FT, Salminen Marjo, dos., Achim (o.s. Kala) Kaia, FT,
Peltopuro Paula, FM, Virolainen Sini-Maaria, fil.yo. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62 000
Paunio Tiina, LT, dos., Härmä Mikko, prof., Mannila Heikki, prof.,
Porkka-Heiskanen (Stenberg) Tarja, dos., Ollila Hanna, FM, Sulkava Sonja, LL,
Sandman Nils, FM, Alasaari Jukka, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Peltola Heikki, prof., Roine Irmeli, Fernández Josefina, Kataja Matti. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Peltomäki Päivi, LKT, Kaur Sippy, PhD, Pavicic Walter, PhD, Gylling Annette, FT,
Joensuu Emmi, FM, Tieva Anni, LuK, Nieminen Taina, FM,
Lotsari Johanna, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 55 000
14
Permi Perttu, PhD, Adj.prof., Pihlajamaa Tero, PhD, Ahovuo Elina, BSc,
Tossavainen Helena, PhD, Aitio Olli, MSc, Hellman Maarit, PhD,
Mäntylahti Sampo, MSc, Raulinaitis Vytautas, MSc, Fu Biao, BSc,
Kyburz Annika, MSc, Niemi-Aro Tuomas, BSc. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Pesu Marko, LT, dos., Turpeinen Hannu, FT, Pulkkinen Kati, FT,
Oksanen Anna, LuK, Hämäläinen Sanna, lab.analyt.,
Latvala Annemari, lab.analyt., Zuzet Martinez Cordova, MSc. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Petäjä-Repo Ulla, FT, dos., Markkanen Piia, FM, Hakalahti Anna, FM, LL,
Leskelä, Tarja, FM, Lackman, Jarkko, FM, Pekkala, Emilia, FM,
Vierimaa, Miia. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Pihlajaniemi Taina, LKT, Heljasvaara Ritva, FT, dos.,
Heikkinen (Latvanlehto) Anne, FT, Huhtala Pirkko, FT,
Karppinen Sanna-Maria, FT, Tu Hongmin, FT, Seppinen Lotta, LT,
Aikio Mari, FM, Kaur Inderjeet, FT, Lopez Vanessa, MSc, Rasi Karolina, LL,
Vicente David, DVM, Auvinen Ann-Marie, LK, Honkanen Hanne-Kaisa, LK,
Härönen Heli, LK, Tanayama Heidi, FM, LK, Aho Miki, lääket.yo. . . . . . . . . . . . . . . . . 76 000
Pitkänen Asla, LT, FT, Kutchiashvili Nino, FT, Miszczuk Diana, MSc. . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 500
Plyusnin Alexander, PhD, dos., Vaheri Antti, LT, Katz Anna, ETM,
Rönnberg Samu Tuomas, maist., Wang Hao, maist.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 500
Poranen Minna, FT, dos., Bamford Dennis, FT, Sarin Peter, FM (18.1.2011 FT),
Aalto Antti, FM (18.1.2011 FT), Romanovskaya Alesia, PhD, Jiang Miao, BSc,
Mönttinen Heli, LuK, Sun Xiaoyu, MSc, Tarkiainen Riitta.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Poutanen Matti, FT, dos., Mäkelä Sari, LT, Pakarinen Pirjo, FT, dos.,
Savolainen (o.s. Salmi) Saija, FT, Sipilä Petra, FT, Strauss Leena, FT, dos.,
Björkgren Ida, FM, Hakkarainen Janne, FK, Jokela Heli, FM,
Järvensivu Päivi, FM, Kallio Jenny, FM, Lagerbohm Heidi, LK,
Mäkelä Katja, FM, Turunen Heikki, FM.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 71 500
Puolakkainen Pauli, dos., vt. prof., Mustonen Harri, Kokkola Arto,
Vainionpää Sanna, Kauttu Tuuli, Nieminen (o.s. Mahkonen) Anna. . . . . . . . . . . . . . . . . . 5 000
Pussinen Pirkko, FT, Paju Susanna, dos., Buhlin Kåre, HLT, Hyvärinen Kati, FM,
Kallio Elisa, HLK. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Pörsti Ilkka, prof., Leskinen Miia, LL, Tahvanainen Anna, LL, Koskela Jenni, LL,
Tikkakoski Antti, LL, Haring Antti, LL, Ilveskoski Erkki, LT,
Riutta Asko, FM (väit.), Taurio Jyrki, LL, Kuusinen Jarkko, LK. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Raitakari Olli, prof.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Raivio Jaakko Taneli Matinpoika, dos., Tommiska Johanna, FT, Pispa Johanna, FT,
Vaaralahti Kirsi, FM, Eklund Elina, FK, Ritvanen Eeva-Maria, LL. . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Rauvala Heikki, LKT, Tian Li, MD, PhD, Rouhiainen Ari, FT,
Kulesskaya Natalia, PhD, Kulesskiy Evgeny, MSc, Kiiltomäki Marjaana, FM,
Kuja-Panula Juha, FM, Zhao Xiang, MSc, Vanttola Päivi, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Renkonen Risto, prof., Renkonen Jutta, HLT, Joenväärä Sakari, FM,
Parviainen Ville, FM, Tohmola Niina, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Rice David, prof., Veistinen Lotta, DDS, Åberg Thomas, DDS, PhD,
Takatalo Maarit, Alakurtti Kirsi, FT. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Rinne Juha, LT, dos., Pekka Jokinen, LL, Jaana Koivunen, LL, Kjell Någren, FT,
Vesa Oikonen, LuK, Noora Scheinin, LT. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62 000
15
Ristimäki Ari, LKT, dos., Mira Heinonen, FM, Alexandra Thiel, FM,
Böckelman Camilla, LL, Karoliina (Tuppurainen) Stefanius, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 71 000
Ruddock Lloyd, PhD, DIC, PGCHE, BSc(Hons), ARCS, Alanen Heli,
Saaranen o.s. Peltoniemi Mirva, FT, Sikkilä Herkko, FM,
Nguyen Van Dat, M Chem. Eng., Hatahet Feras, MSc, Karala Anna-Riikka, FM,
Korhonen Kati Maarit, FM, Prus Piotr, PhD. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 65 500
Ruskoaho Heikki, LKT, Magga Johanna, FT, Serpi Raisa, FT, Rysä Jaana, dos.,
Isopoussu Elina, LL, Kaikkonen Leena, LL, Kelloniemi Anniina, FM,
Kubin Anna-Maria, LL, Moilanen Anne-Mari, FM, Ohukainen Pauli, FM,
Pennanen Harri, LL, Perjes Abel, LL, Pohjolainen Virva, LL, Szabo Zoltan, FM,
Tölli Marja, FM, Aro Jani, FM, HLK, Ryti Niilo, HLK,
Tolonen Anna-Maria, LK. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 95 000
Rämet Mika, prof., Parikka Mataleena, HLT, Oksanen Kaisa, LuK (FM 2011),
Vuoksio Milka, LuK (FM 2011), Harjula Sanna, DI, Kallio Jenni, FM,
Mäkinen Leena, bioanalyyt. (AMK), Martikainen Matilda, bioanalyyt. (AMK). . . 40 500
Saarma Mart, prof., Lindholm Päivi, PhD, Lindahl Maria, PhD, Eesmaa Ave, MSc,
Galli Emilia, MSc, Palm Erik, MD, Danilova Tatiana, MSc. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 111 500
Sahlgren Cecilia, FT. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Saksela Kalle, LKT, Järviluoma Annika, FT, Vilén f. Jaatinen Silja, FT,
Kazlauskas Arunas, PhD, Kesti Tapio, FT, Kleino Iivari, FT,
Lavilla-Alonso Sergio, MPharm, Schmotz Constanze, MSc,
Ylösmäki o.s. Heikkinen Leena, FM, Ylösmäki Erkko, FM, Vinas Laura, opisk... . 35 000
Salmelin Riitta, TkT, prof., Jan Kujala, TkT, Mia Liljeström, TkT,
Hanna Renvall, LT, DI, Claire Stevenson, PhD,
Johanna Vartiainen (o.s. Uusvuori), TkT, LK, Antti Jalava, DI,
Leena Karvonen, PsM, Hannu Laaksonen, DI, Timo Saarinen, FM (05/11, arv.).. 76 000
Salmi Marko, LT, Marttila-Ichihara Fumiko, LKT, Auvinen Kaisa, FT,
Senthil Palani, MSc, Aalto Kristiina, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62 000
Salo Tuula, HLT, Salo Sirpa, FT, Nyberg Pia, FT, Sutinen Meeri, FT,
Bitu Carolina, HLT, Åström Pirjo, FM, Nurmenniemi Sini, FK,
Bello Ibrahim, HLT, Kantola Saara, HLT. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Sariola Hannu, prof., Kirsi Sainio, dos., Tiina Immonen, FT, Peitsaro Nina, dos.,
Nina Perälä, FM, Madis Jakobson, FM, Ola Roxana, maist.,
Dapkunas Arvydas, maist.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Sarkola Taisto, MD, PhD. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Savolainen Markku, LKT, Salonurmi Tuire, FT, Kakko Sakari, LT, dos.,
Hannuksela Minna, LT, dos., Nissinen Antti, FM, Haghighi Saeid, FM,
Kangas-Kontio Tiia, FM, Keränen Anna-Maria, THM, Huusko Tuija, FM,
Kuusisto, o.s. Mäkelä Sanna, FM, Laitinen Maria, DI, LK, Paavola Timo, LK,
Ronkainen Justiina, yo.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 45 000
Shimmi Osamu, PhD, Künnapuu Jaana, MSc, Matsuda Shinya, MSc,
Tiusanen Nina, Laitinen Ville. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Silvennoinen Olli, LKT, dos., Ungureanu Daniela, PhD, Saarikettu Juha, FT,
Grönholm Juha, LL, Isomäki Pia, dos., LT, Tekele Fashe, DVM, MSc,
Yashavanthi Niranjan, MSc, Jie Yang, MD, PhD, Pekkala Tuija, FM . . . . . . . . . . . . . . . 20 000
16
Simell Olli, LT, prof., Vähä-Mäkilä (o.s. Liljeroos) Mari, FT, Mykkänen Juha, FT,
Paavanen-Huhtala Sari, FT, Näntö-Salonen Kirsti, dos., Parikka Vilhelmiina, LT,
Simell Satu, LL, Simell Ville, FM, Mäkinen Marjaana, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 500
Slotte J Peter, FT. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 90 500
Somerharju Pentti, FT, dos., Hokynar Kati, FT, Hermansson Martin, LuK,
Kainu Ville, LL, Batchu Krishna, MSc, Hänninen Satu, FM,
Ala-Fossi-Olli Olli, lääket.yo. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 71 500
Sourander Andre, prof., dos.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 500
Stenman Ulf-Håkan, LKT, Kristina Hotakainen, LT, Vakkuri Anne, LT, dos.,
Koistinen Riitta, dos., Itkonen Outi, FT, Ravela, Suvi, FM, Velin Elina, LuK. . . . . . 36 000
Suvisaari Jaana, dos., Mantere Outi, LT, Kieseppä Tuula, LT,
Ekelund Jesper, LT, dos., Torniainen Minna, FM, Mäntylä Teemu, opisk.,
Perälä Jonna, LL. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Taimen Pekka, LT, Keinänen Anni, opisk.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Taipale Jussi, dos., Gonghong Wei, PhD, Maria Sokolova, PhD. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 500
Taira Tomi, FT, dos., Lauri Sari, FT, dos., Vesikansa Aino, FM,
Huupponen Johanna, FM, Juuri Juuso, FM, Sallert Marko, FM,
Molchanova Svetlana, FT, Clarke Vernon, FT, Luchkina Natalia, FM,
Simola Juha, FM, Hirvonen Teemu, Kukko-Lukjanov Tiina-Kaisa, FT,
Pikkarainen Tero, FM, Velusamy Ragani, FM.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Tammi Raija, LKT, Tammi Markku, LKT, Pasonen-Seppänen Sanna, FT,
Nakabe Piia, FM, Rauhala Leena, FM, Hämäläinen Lasse, FM,
Jokela Tiina, FM, Bart Genevieve, FT, Nykopp Timo, LL, Tumelius Ritva, FT,
Oikari Sanna, FT, Rilla Kirsi, FT, Makkonen Katri, FT,
Siiskonen Hanna, FM, LL, Koistinen Ville, FM, Törrönen Kari, FM,
Kultti Anne, FT, Auvinen Päivi, LT, Anttila Maarit, LT, dos.
(Kaarina Isolan rahastosta ja säätiön varoista). . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 35 000
Tapanainen Juha, LKT, prof., Vaskivuo Tommi, LT, Morin-Papunen Laure, LT,
Piltonen Terhi, LT, Lakkakorpi Jouni, FT, Ahokas Kristiina, LL,
Jääskeläinen Minna, LT, Kallio Sanna, LL, Puurunen Johanna, LL,
Pökkylä Reeta, FM, Veleva Zdravka, LT, Rantala Anni, LK.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Taskinen Marja-Riitta, prof., Matikainen Nina, LT, Lundbom Nina, LT, dos.,
Lundbom Jesper, DI, Hakkarainen Antti, tekn. yo, Boren Jan, MD, PhD,
Adiels Martin, PhD. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 500
Tatlisumak Turgut, LT, dos., Tienari Pentti, LT, dos., Putaala Jukka, LT,
Mustanoja Satu, LT, Meretoja Atte, LL (väit. 2011), Curtze Sami, LT,
Rantanen Kirsi, LL, Haapaniemi Elena, LT, Strbian Daniel, LT. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Tavi Pasi, FT, Genet Assefa, Rapila Risto, LL, Hänninen Sandra, FM . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Tikkanen Matti J., prof., LKT, Vihma Veera, Paatela Hanna, Wang Feng. . . . . . . . . . . . . . 56 000
Toivola Diana, dos. FT, Helenius Terhi, FM, Misiorek Julia, FM,
Asghar M. Nadeem, FM, FL, Fortelius Lina, FK, Silvander Jonas, FK. . . . . . . . . . . . . 47 500
Toppari Jorma, LT, Kotaja Noora, dos., FT, Bourguiba Sonia, PhD,
Virtanen Helena, LT, Mäkelä Juho-Antti, FM, Rotgers Emmi, LK,
Meikar Oliver, MSc, Da Ros Matteo, Msc, Pakarinen Sakari, LK,
Vierula Matti, FT, Nurmio Mirja, FT, Korhonen Hanna, FM.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
17
Törnquist Kid Matti Sigurdsson, FT, Bergelin Nina, FT, Viitanen Tero, FT,
Löf Christoffer, FM, Sukumaran Pramod, MSc,
Asghar Mohammad Yasir, MPhil, Pulli Ilari, fil.yo. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 000
Udd Bjarne, prof., Hackman Peter, dos., Jonson Per Harald, PhD,
Naukkarinen Vihola Anna, Sarparanta Jaakko, Screen Mark, Luque Helena,
Hollo Sara, Riihiaho Anni, Soininen Merja. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 76 000
Urtti Arto, prof., Subrizi Astrid, MPharm, Kontturi Leena, FM,
Yliperttula Marjo, FT, Raki Mari, FT, Bergtröm, Kim, FT, dos.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Uusitalo-Järvinen Hannele, LT, Mertimo Teija, LK, Finnilä Suvi, LK
Laitinen Anni. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 19 000
Uusitupa Matti, LKT, prof., Schwab Ursula, FT, dos.,
Kolehmainen Marjukka, FT, dos., Pulkkinen Leena, FT, dos.,
Erkkilä Arja, FT, dos., de Mello-Laaksonen Vanessa, FT, Lappalainen Tiina, TtM,
Siitonen Niina, FM, Lankinen Maria, TtM, Vaittinen Maija, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 500
Vaarala Outi, prof., Salo Harri, FT, Honkanen Jarno, FM, Hölttä Veera,
Nieminen Janne, LL, Reinert Linnea, FM, Orivuori (ent. Räsänen) Laura, FM. . . 47 500
Vainio Seppo, FT, dos., prof., Kaisto Susanna, BSc, Shan Jingdong, PhD,
Skovorodkin Ilya, PhD, Railo Antti, FM, Jokela Tiina, FM, Junttila Sanna, FM,
Murugan Subramanian, MSc, Nagy Irina, MD, Naillat Florence, FM,
Nikkanen Kimmo, LK, Pietilä Ilkka, FM, Prunskaite-Hyyryläinen Renata, FM,
Pärssinen Heikki, LK, Saarela Ulla, DI, BSc, Seyfferth Janine, MSc. . . . . . . . . . . . . . . . . 75 000
Vartiainen Maria, FT, Skarp Kari-Pekka, FM, Dopie Joseph, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 000
Vihinen Mauno, FT, dos., Ali Heidi, FM, Nair Preethy, FM,
Olatubosun Ayodeji, FM, Ortutay Csaba, PhD, dos., Väliaho Jouni, FM,
Salonen Johanna, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 500
Vihko Pirkko, LKT, Pulkka Anitta, FT, Herrala Annakaisa, FT,
Domanskyy Mykola, FT, Paveliev Mikhail, FT, Quintero Ileana, Lic. Biotech.,
Araujo César, Lic. Chem.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 76 000
Wallgren-Pettersson Carina, dos., Lehtokari Vilma-Lotta, FT, Hanif Mubashir, FT,
Marttila Minttu, FM, Kiiski Kirsi, FM, Vornanen Pauliina, opisk.,
Demir Hande, FK. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 50 000
Wartiovaara Anu, LT, prof., Hakonen Anna, LT, Paetau Ilse, FM,
Yatsuga Shuichi, MD, Ahola-Erkkilä Sofia, FM, Buzkova Jana, MSc,
Nikkanen Joni, DI, Carroll Christopher, FT, Ahlqvist Kati, Euro Liliya, PhD,
Hämäläinen Riikka, FT, Forström Saara, FK, Tyynismaa Henna, FT. . . . . . . . . . . . . . . 95 000
Westermarck Jukka, LT, Cvrljevic Anna, MSc (väit.), Halonen Tuuli, FM,. . . . . . . . . . . . . 85 500
Wierenga Rikkert, FT, Koski Kristian, FT, Anantharajan Jothi, FM. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 500
Wikström Mårten, prof., Verkhovskaya Marina, PhD, dos., Belevich Galina, MSc,
Sharma Vivek, MSc, Knuuti Juho, MSc, Priyadarshi Pushkar, MSc. . . . . . . . . . . . . . . . . 90 500
Yki-Järvinen Hannele, prof., Kotronen Anna, Sevastianova Ksenia, LL,
Juurinen Leena, LL, Santos Alexandre, lääk., Hyysalo Jenni, lääket.yo,
Petäjä Elina, lääket.yo, Sohlo Katja, lab.hoit., Urjansson Mia, Perttilä Julia, FT. . . 20 500
18
10 801 000
Neurotieteen tutkimuskeskus
Sigrid Jusélius -professuuri, viides vuosi viidestä. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 250 000
Suomen molekyylilääketieteen instituutti FIMM
Viides vuosi viidestä. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 600 000
Kliinisen molekyylilääketieteen professuuri
Vuonna 2011 päättyneen viisivuotiskauden jatkaminen.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 70 000
Ulkomaiset tutkijat
Dubois Lise, prof., Kanada / Kaprio Jaakko, prof. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hirasawa Akira, prof., Japani / Kallioniemi Olli, prof.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Huang Qilai, PhD, Kiina / Wei Gonghong, PhD. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Noisa Parinya, FT, Thaimaa / Raivio Taneli, dos. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Pellegrino Cristophe, Dr, Ranska / Rivera Claudio, dos. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Samoylenko Anatoly, Dr, Ukraina / Kietzmann Thomas, prof. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Szokodi Istvan, prof., Unkari / Ruskoaho Heikki, prof. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 15 000
28 000
32 000
27 000
42 000
30 000
24 000
198 000
Sigrid Jusélius Fellowship
Aalto Antti, FT / La Jolla, CA, USA. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Ahlskog Johanna, FT / Kööpenhamina, Tanska.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Alinikula Jukka, FT / New Haven, CT, USA. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Bespalov Maxim, FT / Milano, Italia. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Borra Ronald, LT / Boston, MA, USA. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Helenius Katja, FM (väit.) / Boston, MA, USA. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hollmén Maija, FT / Zürich, Sveitsi. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Kanninen Katja, FT / Melbourne, Australia. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Kekäläinen Eliisa, LL (väit.) / Tukholma, Ruotsi. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Kerosuo-Pahlberg Laura, FT / Pasadena, CA, USA.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Kleino Anni, FT / Worcester, MA, USA. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Kleino Iivari, FT / Worcester, MA, USA. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Meretoja Atte, LT / Melbourne, Australia. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Miettinen Johanna, FT / Frankfurt, Saksa. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Piltonen Terhi, LT / San Francisco, CA, USA. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Puranen Santeri, FT / Gent, Belgia. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Rahkonen Otto, LT / Toronto, Kanada. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Tammela Tuomas, LT / Cambridge, MA, USA. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 63 000
53 000
64 000
59 000
60 000
64 000
60 000
44 600
27 000
48 000
14 000
44 000
65 000
50 000
60 000
55 000
60 000
60 000
19
Tikka Saara, FT / Boston, MA, USA. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Tuominen (o.s. Niittymäki) Iina, FT / Los Angeles, CA, USA.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Uronen Riikka-Liisa, FT / Göttingen, Saksa. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Vuoksimaa Eero, PsT / La Jolla, CA, USA. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 40 000
64 000
57 000
52 000
1 163 600
Sigrid Jusélius Senior Fellowship
Jahnukainen Timo, dos.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 60 000
Symposiumi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 1 06 604,38
Varaus/ulkomaiset apurahat.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 795,62
Jaetut apurahat yhteensä 15 000 000
Vuoden 2012 apurahahaku
Ennen kotimaisten 1–3 vuoden apurahojen hakuajan päättymistä 1.12.2011 jätettiin 428
(edellisenä vuonna 398) hakemusta, lisäys noin 7,5 %.
20
Tillgångar totalt
Aktieportföljens geografiska
*)
Tillgångar
Aktieportföljens
geografiska
31.12.2011 totalt
fördelning 31.12.2011
**) *)
31.12.2011
fördelning
31.12.2011
416,0
miljoner
euro
310,3
miljoner
euro
Tillgångar totalt
Aktieportföljens geografiska
TALOUDELLINEN
KATSAUS
416,0
miljoner euro
310,3
miljoner
euro **) *)
31.12.2011
fördelning
31.12.2011
416,0 miljoner
euro
310,3 miljoner
euro **)
Yleinen
taloudellinen
kehitys ja markkinoiden
kehitys
10.
8.
7.
8.
8.
9.
9. 10.
5.
1.
5.
6. 7.
6. 7. 8.
Aktieportföljens branschvisa
Aktieportföljens
branschvisa
fördelning 31.12.2011
*)
fördelning
31.12.2011
310,3
miljoner
euro
Aktieportföljens branschvisa
*)
310,3
miljoner
euro
fördelning 31.12.2011
10.euro
11. *)
310,3 miljoner
9. 10. 11.
8.
7. 8. 9. 10. 11.
7.
9.
6.
8.
6. 7.
1.
1.
4.
9. 10.
7.
Euromaiden
velkakriisin
ja
1. sitä seuranneen epävarmuuden
1. seurauksena Suomen talouskasvu
1.
6. 7. 8.
8.
4. 5.
7.
hidastui
2011 aikana.
Bruttokansantuotteen
kasvun
1.
1. odotetaan pysyvän 2,8 prosentissa
1.
6. vuoden
3. 4.
(2010:6.3,5 %). Kehitykseen vaikutti etenkin
viennin
tuntuva
väheneminen
vuoden
aikana.
Hei5.6.
3.
5.
5.
6.
kentyneen
talouskehityksen
takia
työllisyyden
kasvu
pysähtyi
ja
työttömyysaste
pysyi
lähes
sa4.
3.
5.
3.
5.
malla 5.4.tasolla kuin edellisen vuoden lopussa
eli 7,8 prosentissa (7,9 %).4.Koska ennen kaikkea asu2.
3.
2.
misen 4.ja elintarvikkeiden hinnankorotukset
johtivat korkeisiin kuluttajahintoihin,
inflaatio nousi
4.
2.
3.
2. 10-vuotisen lainan korko laski
3,4 prosenttiin
(2,9
%).
Suomen
valtion
2,3 prosenttiin
(3,2 %).
4.
3.
2.
2.
2.
miljoner
euro
miljoner
3.
miljoner
euro
miljoner
2.
miljoner
2. euro
miljoner
Helsingin pörssissä vuosi oli erittäin
heikko. Velkakriisin ja yhä
%
% hitaamman talouskasvun takia
%
euro 53,7
%
euro
%
euro 37,0
%EuFinland kaikkialla Euroopassa,
223,5
Europa Helsingissä
192,0
61,9
114,7
1. Aktier
1. mutta
1. Industri/transport
kurssit
laskivat
pudotus
oli
jyrkempi
kuin
muissa
miljoner
miljoner
miljoner
223,5
53,7
Europa
192,0
61,9
Industri/transport
114,7
37,0
1.
1.
1.
Sverige
62,2
15,0
Asien
och
Australien
36,9
11,9
Finans
45,0
14,5
2. Aktier Finland
2.
2.
euro
%
euro pörssin
%
eurovuoden
%
roopan pörsseissä. OMXH-indeksillä
mitattuna Helsingin
osakekurssit laskivat
Aktier
Sverigeaktier
62,2
15,0
Asien
och Australien
36,9
11,9
Finans
45,0
14,5
2.
2.
2.
Icke noterade
6,6 53,7
1,6
Nordamerika
27,5 61,9
8,9
IT
35,9 37,0
11,6
3. Aktier
3. Europa
3. Industri/transport
Finland
223,5
192,0
114,7
1.
1.
1.
2010
lopusta
alkaen
keskimäärin
30,1
prosenttia
(+18,7 %).
noterade aktier
6,6
1,6
27,5
8,9
35,9
3.
3.
3.
Placeringsfonder
12,8
3,1
Afrika och Mellanöstern
16,9
5,4
Konsumtionsvaror
28,2 11,6
9,1
4. Icke
4. Nordamerika
4. IT
62,2
2. Aktier Sverige
Placeringsfonder
12,8
4.
Placeringslån
5,2
5. Icke
noterade aktier
6,6
3.
Placeringslån
5,2
5. Summa
tillgångar som specificeras 310,3
Placeringsfonder
12,8
4.
tillgångar
som specificeras
Fastigheten
Alexandersgatan
48 *) 310,3
40,3
6.
Placeringslån
5,2
5. Summa
15,0
3,1
1,2
1,6
1,2
74,6
3,1
2. Asien och Australien
och Mellanöstern
4.
Ryssland
5.
Nordamerika
3. Afrika
Ryssland
5.
Latinamerika
6. Afrika
och Mellanöstern
4.
Säätiön taloudellinen toiminta ja
74,6
6.
Japan
9,7
7.
1,2sen talouskehitys
Ryssland
5. Latinamerika
Fastigheten
Alexandersgatan
48 *) 310,3
40,3
6.
Fastighetsaktier
*) som specificeras
27,9
7. Summa
tillgångar
Fastighetsaktier
*)
27,9
7.
Kortfristiga Alexandersgatan
ränteplaceringar
17,1
8. Fastigheten
48 *) 40,3
6.
Osakesalkku
Kortfristiga
ränteplaceringar
8.
Masskuldebrev
9. Fastighetsaktier
*)
7.
17,1
16,3
27,9
9,7
6,7
74,6
6,7
4,1
9,7
4,1
3,9
6,7
36,9
16,9
14,4
27,5
11,9
5,4
4,6
8,9
14,4
12,5
16,9
12,5
7,1
14,4
4,6
4,0
5,4
4,0
2,3
4,6
Japan
7,1
7.
2,9
8.
Latinamerika
12,5
6. Övriga
Övriga
2,9
IJapan
aktieportföljen ingående företags 7,1
8.
*)
7.
fördelad
per region
Iomsättning
aktieportföljen
ingående
företags 2,9
Övriga
*)
8.
3.
2,3
0,9
4,0
0,9
2,3
0,9
2. Finans
4.
Basindustri
5.
IT
3. Konsumtionsvaror
Basindustri
5.
Samhällstjänster
6. Konsumtionsvaror
4.
6.
7.
5.
7.
8.
6.
Samhällstjänster
Telekom
Basindustri
Telekom
Dagligvaror
Samhällstjänster
Dagligvaror
8.
9. Hälsovård
Telekom
7.
9.
10.
Energi
Dagligvaror
8. Hälsovård
10.
Energi
11. Hälsovård
Övriga
9.
45,0
28,2
23,2
35,9
14,5
9,1
7,5
11,6
23,2
16,9
28,2
16,9
13,7
23,2
7,5
5,5
9,1
5,5
4,4
7,5
13,7
12,5
16,9
12,5
10,8
13,7
4,4
4,0
5,5
4,0
3,5
4,4
10,8
4,2
12,5
3,5
1,4
4,0
**) omsättning
Aktier, fonder,
andelar,
fördelad
perplaceringslån
region
4,2
1,4
Masskuldebrev
16,3
3,9
9.
5,2 lukien
1,7
Beviljade lån
4,0 säätiön
1,0
10. Kortfristiga
Joulukuun
31.
päivänä 2011
10,8
3,5
ränteplaceringar
17,1
4,1
8.
*) osakesalkun
I aktieportföljen ingående arvo
företags oli lahjoitusrahastot mukaan
**) Aktier, fonder, andelar, placeringslån
omsättning
fördelad
per
region
11.
Övriga
5,2
1,7
Beviljade
lån
4,0
1,0
10. Masskuldebrev
*)
andelar, placeringslån
Summa
tillgångar totalt
416,0
100,0
10. Aktier,
Energifonder,
4,2 pörssi1,4
16,3 miljoonaa
3,9
9.
285,8
miljoonaa
euroa (418,5
euroa). Ulkomaisten
osakkeiden
yhteenlaskettu
**) Aktier, fonder, andelar, placeringslån
*) Aktier, fonder, andelar, placeringslån
Summa
tillgångar
totalt
416,0
100,0
*)
Bokföringsvärde
11.
Övriga
5,2
1,7
Beviljade
lån
4,0
1,0
10.
arvo
oli 62,2 miljoonaa euroa (75,4 miljoonaa euroa).
*) Bokföringsvärde
Summa tillgångar totalt
*)
416,0 100,0
*)
Aktier, fonder, andelar, placeringslån
Bokföringsvärde
Vuoden 2011 lopussa Kaarina Isolan lahjoitusrahaston osakkeiden arvo oli 1,5 miljoonaa euroa
(2,4 miljoonaa euroa), Saga Waseliuksen lahjoitusrahaston arvo 0,5 miljoonaa euroa (0,8 miljoonaa euroa) sekä Simone ja George Ekströmin lahjoitusrahaston arvo 2,2 miljoonaa euroa (2,6
Omaisuutta yhteensä
Osakkeet alueittain
Osakkeet aloittain
miljoonaa
euroa).
*)
Omaisuutta
Osakkeet
Osakkeet
31.12.2011 yhteensä
31.12.2011alueittain
31.12.2011aloittain
31.12.2011
416,0 miljoonaa
euroa
Omaisuutta
yhteensä
416,0
miljoonaa euroa
31.12.2011
416,0 miljoonaa euroa
10.
7.
7.
6.
6.
5.
6.
4.
5.
4.3.
5.3.
4.
3.
7.
8.
8.
8.
*)
31.12.2011
310,3 miljoonaa
euroa **)
Osakkeet
alueittain
*)
310,3
miljoonaa
euroa **)
31.12.2011
310,3 miljoonaa euroa **)
8.
9.
9. 10.
5.
1.
9. 10.
4.
1.
4.
1.
3. 4.
5.
8.
7. 8.
1.
6. 7. 8.
1.
6.
5.
2.
2.
milj. euroa
%
milj. euroa
223,5
%
53,7
223,5
62,2
milj. euroa
62,2
6,6
223,5
53,7
15,0
%
15,0
1,6
53,7
6,6
12,8
62,2
12,8
5,2
6,6
1,6
3,1
15,0
3,1
1,2
1,6
Sijoituslainat
Eritelty
omaisuus yhteensä
Sijoitusrahastot
Eritelty
omaisuus
yhteensä 48 *)
Kiinteistö
Aleksanterinkatu
Sijoituslainat
5,2
310,3
12,8
310,3
40,3
5,2
1,2
74,6
3,1
74,6
9,7
1,2
Kiinteistö
Aleksanterinkatu
48 *)
Kiinteistöosakkeet
*)
Eritelty
omaisuus
yhteensä
Kiinteistöosakkeet
*)
7.
Lyhytaikaiset
korkosijoitukset
8.
6. Kiinteistö Aleksanterinkatu 48 *)
Lyhytaikaiset
korkosijoitukset
8.
Joukkovelkakirjat
9. Kiinteistöosakkeet
*)
7.
Joukkovelkakirjat
9.
Myönnetyt lainat
10. Lyhytaikaiset
korkosijoitukset
8.
40,3
27,9
310,3
27,9
17,1
40,3
9,7
6,7
74,6
6,7
4,1
9,7
17,1
16,3
27,9
16,3
4,0
17,1
4,1
3,9
6,7
3,9
1,0
4,1
1. Suomalaiset osakkeet
1.
Ruotsalaiset osakkeet
2. Suomalaiset
Ruotsalaiset
osakkeet
2.
Noteeraamattomat
osakkeet
3. Suomalaiset
osakkeet
1.
Noteeraamattomat
osakkeet
3.
Sijoitusrahastot
4. Ruotsalaiset
osakkeet
2.
Sijoitusrahastot
4.
Sijoituslainat
5. Noteeraamattomat
osakkeet
3.
Omaisuutta
yhteensä
*)
Myönnetyt lainat
10. Kirjanpitoarvo
Myönnetyt lainat
10. Joukkovelkakirjat
Omaisuutta
yhteensä
9.
4,0 100,0
1,0
416,0
16,3
3,9
416,0
4,0 100,0
1,0
*)
Kirjanpitoarvo
Omaisuutta yhteensä
416,0 100,0
*)
Kirjanpitoarvo
4.
2.
4.
1.
Aasia ja Australia
2. Eurooppa
Aasia
ja Australia
2.
3.
Eurooppa
1. Pohjois-Amerikka
Pohjois-Amerikka
3.
Afrikka
Lähi-itä
4.
ja ja
Australia
2. Aasia
4.
Venäjä ja Lähi-itä
5. Afrikka
Pohjois-Amerikka
3.
milj. euroa
%
milj. euroa
192,0
%
61,9
192,0
36,9
milj. euroa
36,9
27,5
192,0
61,9
11,9
%
11,9
8,9
61,9
27,5
16,9
36,9
16,9
14,4
27,5
8,9
5,4
11,9
5,4
4,6
8,9
14,4
12,5
16,9
12,5
7,1
14,4
4,6
4,0
5,4
4,0
2,3
4,6
7,1
2,9
12,5
2,3
0,9
4,0
Venäjä
5.
Amerikka
6.
Afrikka ja Lähi-itä
4. Latinalainen
Amerikka
6.
Japani
7.
Venäjä
5. Latinalainen
7.
Muut
8.
Latinalainen Amerikka
6. Japani
8.
*)
7.
9.
1.
10. 11.
1.
1.
4.
2.
1. Eurooppa
8.
9. 10. 11.
9.
5.6.
5.
3.
2.
7.
6. 7.
1.
3.
2.
5.
4.
6.
5.
6.
7.
5.
6. 7.
6. 7. 8.
31.12.2011
310,3 miljoonaa
euroa *)
Osakkeet
aloittain
310,3
miljoonaa
euroa *)
31.12.2011
10.
11.
310,3 miljoonaa euroa *)
3.
3.
3.
1. Teollisuus/kuljetus
2.
2.
milj.2.euroa
milj. euroa
114,7
1.
Rahoitus
2. Teollisuus/kuljetus
%
%
37,0
114,7
45,0
milj. euroa
Rahoitus
45,0
2.
Informaatioteknologia
35,9
3.
114,7
1. Teollisuus/kuljetus
35,9
3.
Kulutustavarat
28,2
4.
Rahoitus
45,0
2. Informaatioteknologia
28,2
4.
Perusteollisuus
23,2
5. Kulutustavarat
Informaatioteknologia
35,9
3.
37,0
14,5
%
14,5
11,6
37,0
23,2
16,9
28,2
16,9
13,7
23,2
7,5
5,5
9,1
5,5
4,4
7,5
13,7
12,5
16,9
12,5
10,8
13,7
4,4
4,0
5,5
4,0
3,5
4,4
10,8
4,2
12,5
4,2
5,2
10,8
3,5
1,4
4,0
1,4
1,7
3,5
Perusteollisuus
5.
6.
Kulutustavarat
4. Yhdyskuntapalvelut
6.
Tietoliikenne
7.
Perusteollisuus
5. Yhdyskuntapalvelut
7.
Päivittäistavarat
8.
Yhdyskuntapalvelut
6. Tietoliikenne
11,6
9,1
14,5
9,1
7,5
11,6
**)
rahastot,
osuudet,
sijoituslainat
*) Osakkeet,
Osakesalkun
yhtiöitten
liikevaihto
alueittain
Päivittäistavarat
8.
9.
Tietoliikenne
7. Terveydenhuolto
9.
10.
Energia
Päivittäistavarat
8. Terveydenhuolto
10.
11.
Muut
9. Energia
Terveydenhuolto
**) Osakkeet, rahastot, osuudet, sijoituslainat
11.
Muut
5,2
1,7
*)
10. Osakkeet,
Energia rahastot, osuudet, sijoituslainat
4,2
1,4
Muut
2,9
0,9
Osakesalkun
yhtiöitten liikevaihto alueittain
Japani
7,1
2,3
*)
yhtiöitten
liikevaihto
alueittain
**)
Osakkeet,
osuudet,
sijoituslainat
Muut rahastot,
2,9
0,9
8. Osakesalkun
*)
11. Osakkeet,
Muut rahastot, osuudet, sijoituslainat
5,2
1,7
*)
Osakkeet, rahastot, osuudet, sijoituslainat
21
Sijoitusrahastot
Sijoitusrahastojen arvo oli vuoden lopussa 12,8 miljoonaa euroa (9,4 miljoonaa euroa). Rahastojen tuotto-osuudet, joita ei sijoitettu takaisin samoihin rahastoihin, olivat 0,4 miljoonaa
euroa (0,3 miljoonaa euroa).
Kiinteistöt ja kiinteistöosakkeet
Säätiön kiinteistökanta koostuu pääasiassa yhdestä suoraan omistetusta kiinteistöstä ja kahdesta kokonaan omistetusta kiinteistöyhtiöstä.
Aleksanterinkatu 48:n kiinteistössä jäi vuokrasopimuksen päättymisen takia 2 000 m2 toimistotilaa tyhjäksi, mutta tilasta saatiin hiukan alle puolet vuokrattua vuoden aikana. Kiinteistön
hoitokustannukset korjaukset mukaan lukien olivat 2,0 miljoonaa euroa (1,0 miljoonaa euroa).
Kiinteistön vuoden tulos oli 1,0 miljoonaa euroa (1,6 miljoonaa euroa). Kiinteistö Oy Malminkatu 30:ssa tehtiin vuoden aikana julkisivuremontti. Samalla vaihdettiin kolmannen ja kuudennen kerroksen lattiapinnat. Tämä aiheutti haittaa kiinteistön vuokralaisille. Kiinteistö Oy HTC
Kon-Tiki oli vuokrattu kokonaisuudessaan koko vuoden. Säätiön kiinteistöjen kokonaistulos
pieneni vuoden aikana 1,3 miljoonalla eurolla ja oli 1,5 miljoonaa euroa.
Sijoituslainat
Ab Kelonia Placering Oy:n kanssa tehdyistä 11,7 miljoonan euron lainasopimuksista 6,3 miljoonaa euroa oli kohdistettu vuoden lopussa. Säätiön private equity -sijoitusten arvioitu markkina-arvo oli tuolloin 5,2 miljoonaa euroa.
Tuotot
Korko- ja obligaatiotuotot lisääntyivät jonkin verran edellisvuoden 1,0 miljoonasta eurosta 1,2
miljoonaan euroon lähinnä Kelonia Placeringin korkotuottojen nousun myötä. Muut osinko- ja
osaketuotot kasvoivat 2,6 miljoonalla eurolla 17,3 miljoonaan euroon. Kertyneet nettovuokratuotot pienenivät 1,3 miljoonalla eurolla edellisvuodesta.
Tulojakauma
Sijoitusten ja obligaatioiden korot Sijoitusrahastojen tuotto Osingot ja muu osaketuotto Nettovuokrat Tuotot yhteensä 2011 2010 miljoonaa euroa miljoonaa euroa
1,2 0,4 17,3 1,5 20,4 1,0
0,3
14,7
2,8
18,8
muutos, %
16,7
23,0
18,0
-46,2
8,5
Hallintokulut
Säätiön hallintokulut, joihin sisältyy mausoleumin ylläpito, olivat 1,1 miljoonaa euroa (2010:
0,9 miljoonaa euroa). Vuonna 2010 aloitettu säätiön operatiiviseen pääomaan kuulumattomien
varojen inventointi- ja digitointiprojekti vietiin päätökseen. Tunnin mittainen vuorineuvos F.A.
Juséliuksen elämäntyötä ja säätiön rahoittamaa lääke­tieteellistä tutkimusta käsittelevä elokuva
esitettiin MTV3-kanavalla joulupäivänä. Tämän elokuvan kustansi säätiö.
Porin mausoleumi
Yhteistyö Porin seurakuntayhtymän kanssa sujui hyvin kuluneenakin vuonna. Mausoleumissa
kävi 7 449 henkilöä, mikä vastaa edellisen vuoden kävijämäärää.
22
Pääoman kehitys
Säätiön pääoman kirjanpitoarvo arvonmuutoksineen 31.12
Peruspääoma Oma pääoma yhteensä 2011 2010 miljoonaa euroa miljoonaa euroa
274,6 407,0 270,8
539,7
muutos, %
1,4
-24,6
Vuoden 2010 ylijäämän käyttö
Hallitus päätti 13.4.2011 pidetyssä vuosikokouksessa siirtää peruspääomaan sääntöjen edellyttämän 20 prosentin osuuden vuoden 2010 ylijäämästä, eli 3,0 miljoonaa euroa, sekä Kemiran
osingon Tikkurilan osakkeina, joiden arvo on 0,8 miljoonaa euroa, yhteensä 3,8 miljoonaa
euroa. Näiden siirtojen jälkeen käyttörahastossa oli 22,8 miljoonaa euroa.
Hallitus päätti, että käyttörahastosta jaetaan 14,86 miljoonaa euroa apurahoina vuonna 2011.
Tähän lisättiin 70 000 euroa Kaarina Isolan lahjoitusrahastosta, 20 000 euroa Saga Waseliuksen
lahjoitusrahastosta ja 50 000 euroa Simone ja George Ekströmin lahjoitusrahastosta. Jaettavaksi summaksi vahvistettiin 15 miljoonaa euroa.
Tulevaisuudennäkymät
Vuoden 2012 näkymät ovat epävarmat. Valtioiden velkaongelmat ja niihin liittyvä rahoitusjärjestelmän tilaa koskeva epävarmuus huonontavat jatkuvasti Suomen viennin näkymiä. Kasvava
epävarmuus uhkaa samalla heikentää myös kotimaista sijoitustasoa ja kotitalouksien kulutushalukkuutta. Bruttokansantuotteen kasvun arvioidaan jäävän erittäin pieneksi tai jopa negatiiviseksi. Työttömyyden odotetaan lisääntyvän vuoden aikana. Arvioidaan, että säätiölle tulevien osinkojen määrä vähenee. Suurin yksittäinen epävarmuustekijä koskee Nokian osingon
suuruutta, joka kuluneena vuonna oli neljä miljoonaa euroa.
Aleksanterinkatu 48:ssa sijaitsevan kiinteistön tuloksen arvioidaan kasvavan n. 0,5 miljoonalla
eurolla tyhjien tilojen vuokrauksen ja vähentyneiden korjauskustannusten ansiosta. Malminkatu 30:n tuloksen arvioidaan parantuvan n. 0,5 miljoonalla eurolla vähentyneiden kustannusten takia ja koska kiinteistö on kokonaisuudessaan vuokrattu helmikuusta alkaen.
Merkittävät riskit
Säätiön kannalta edellä mainituilla näkymillä voi olla kielteinen vaikutus säätiön sijoituksiin ja
siten säätiön osingonjakokykyyn. On mahdollista, ettei kaikkia odotettuja vuokratuloja saada,
mutta tämä riskitekijä on pieni. Säätiön vuokrasopimusta koskevaa kiistaa käsitellään edelleen
oikeudessa. Säätiö pitää vastapuolen vaatimusta perusteettomana.
Hallinto
Vuosikokous, hallitus
Hallituksen vuosikokous pidettiin 13.4.2011. Kokous valitsi Leif Sevónin uudelleen puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajaksi valittiin Magnus Bargum. Heille sääntöjen edellyttämäksi varamieheksi valittiin Jorma Mattinen. Hallitus kokoontui kolme kertaa.
23
Tilintarkastajiksi vuoden 2011 tilintarkastusta tarkastamaan vuosikokous valitsi Jan Holmbergin, KHT, ja Petter Lindemanin, KHT, sekä heidän varamiehikseen Guy Willmanin, KHT, ja
Kim Karhun, KHT.
Raha-asiain valiokunta
Raha-asiain valiokunnan puheenjohtajana jatkoi Leif Sevón. Varapuheenjohtajana toimi
Carl-Johan Granvik. Raha-asiain valiokunnan jäsenenä jatkoi Eira Palin-Lehtinen. Apujäseninä jatkoivat Sten Eklundh ja Jussi Laitinen. Raha-asiain valiokunta kokoontui kuusi kertaa.
Lääketieteen asiantuntijalautakunta
Hallitus valitsi vuosikokouksessaan uudelleen lautakunnan jäseniksi Christer Holmbergin,
Krister Höckerstedtin, Sirpa Jalkasen, Juha Keren, Markku Laakson, Heikki Ruskoahon,
J. Peter Slotten, Irma Thesleffin ja Mårten Wikströmin. Lautakunnan puheenjohtajaksi nimitettiin Krister Höckerstedt ja varapuheenjohtajaksi Christer Holmberg. Lautakunnan sihteerinä toimii Caj Haglund.
Ehdotus koskien tilivuoden 2011 ylijäämän käyttöä
Raha-asiain valiokunta ehdottaa, että peruspääomaan siirretään sääntöjen edellyttämä 20
prosentin osuus nettotuloksesta eli 3 865 994,84 euroa. Siirto peruspääomaan tehdään käyttörahastosta.
Kun vuoden voitto 4 435 811,20 euroa lisätään käyttörahastoon ja 3 865 994,84 euroa poistetaan käyttörahastosta, jonka edellisiltä vuosilta peräisin oleva arvo on 22 806 598,16 euroa,
käyttörahastoon jää yhteensä 23 376 414,52 euroa.
Raha-asiain valiokunta ehdottaa lisäksi, että
vuonna 2012 jaetaan. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 13 872 000,johon lisätään
55 000,Kaarina Isolan lahjoitusrahaston tuotto. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 18 000,Saga Waseliuksen lahjoitusrahaston tuotto.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . sekä
55 000,Simone ja George Ekströmin lahjoitusrahaston tuotto.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ja että jaettavaksi summaksi vahvistetaan. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 14 000 000,-
Helsingissä 2. helmikuuta 2012
Leif Sevón
puheenjohtaja
Carl-Johan Granvik
Eira Palin-Lehtinen
Sten Eklundh
Jussi Laitinen
./. Christian Elfving
24
Säätiön hallitus 1.1.2012
LEIF SEVÓN
presidentti, puheenjohtaja
MAGNUS BARGUM
CARL-JOHAN GRANVIK
kauppaneuvos rahoitusneuvos
FRED KARLSSON
JORMA MATTINEN
professori professori
LEA SISTONEN
MATTI J. TIKKANEN
professori professori
Varajäsenet
ULLA ACHRÉN
kauppatieteiden maisteri
MAX ENGMAN
professori
GUSTAF MÖLLER
EIRA PALIN-LEHTINEN
oikeusneuvos varatuomari
RISTO RENKONEN
NIKLAS SANDLER
professori professori
DAG WALLGREN
kauppatieteiden maisteri
35
Hallituksen ovat sääntöjen 5.§:n mukaan
seuraavat yhteisöt valinneet alla
mainituiksi toimikausiksi
Svenska litteratursällskapet i Finland
Helsingin yliopisto
2011-15
Fred Karlsson
2008-12
Matti J. Tikkanen
varajäsen: Max Engman
varajäsen: Risto Renkonen
2011-15
Magnus Bargum
varajäsen: Dag Wallgren
Suomen Pankkiyhdistys
2008-12
Carl-Johan Granvik
varajäsen: Eira Palin-Lehtinen
Åbo Akademi
2012-16
Jorma Mattinen
varajäsen: Ulla Achrén
Suomen Lainopillinen yhdistys
2012-16
Lea Sistonen
2008-12
Leif Sevón
varajäsen: Niklas Sandler
varajäsen: Gustaf Möller
36
JU
SELIUS
E
LS
IG
ST I F T
RID •
•
E • S
SIGRID JUSELIUKSEN SÄÄTIÖ
Aleksanterinkatu 48 B
FI-00100 Helsinki
Puh.: 0207 109 083
0207 109 082 (apurahat)
Fax: 0207 109 089
www.sigridjuselius.fi
ID •
Finepress Oy, Helsinki 2012
U
J