Runkorakenteiden liittymäperiaatteet pdf

CLT-rakentamisen yleisperiaatteet
2/2012
1-2- K ER RO KSIS E T R A K EN N U KS E T
2. Runkorakenteiden liittymäperiaatteet
2.1 Ulkoseinä - Mineraalivillaeristys
Koolaus
(välirakenne eristystasossa)
CLT-välipohjalevy
Saumanauhat
Rakenne:
- eriste (mineraalivilla)
- CLT-seinälevy
- vaakalaudoitus
- rimoitus
- tuulensuojalevy
CLT-seinälevy
Toteutus
t Raskaille julkisivuille on tehtävä lujuuslaskelmat (omapaino
ja tuulikuormat), joiden mukaan rimoitus mitoitetaan.
t Liitosmateriaalit ja rakennusosat valitaan ja mitoitetaan
lujuusvaatimusten mukaisesti.
t Huolehdittava riittävästä taustan tuuletuksesta (rimoitus).
t Vaipparakenteet on sovitettava rakenteelta vaadittujen
rakennusfysikaalisten ominaisuuksien mukaisiksi.
t Tuuli-/vesieristyksen taso suunnitellaan julkisivun rakenteen
mukaan.
CLT-rakentamisen perusperiaatteet -osio avaa ammattilaisille näkökulmia CLT:n käyttömahdollisuuksista. Huomioi, että kaikki tämän sivun tiedot perustuvat Keski-Euroopan
CLT-rakentamisperiaatteisiin, eikä näitä ratkaisuja voi välttämättä suoraan käyttää Suomessa tarkastamatta niiden rakennusfysikaalista ja lujuusteknistä toimintaa. Pidätämme
oikeudet muutoksiin. Teemme jatkuvasti kehitystyötä ratkaisujemme parantamiseksi. Palautetta ja kehitysideoita voi lähettää: [email protected].
© Stora Enso Oyj 2012.
CLT-rakentamisen yleisperiaatteet
1-2- K ER RO KSIS E T R A K EN N U KS E T
Tammikuu 2012
2. Runkorakenteiden liittymäperiaatteet
2.1 Ulkoseinä - Mineraalivillaeristys
Käytäntö

2.2 Ulkoseinä - Puukuitueristys
Koolaus
(välirakenne
eristystasossa)
CLT-välipohjalevy
Saumanauhat
Rakenne:
- eriste (puukuitu)
- CLT-seinälevy
- pysty- ja poikkirimoitus
- tuulensuojalevy
- eriste (puukuitu)
- pystylaudoitus
CLT-seinälevy
Toteutus
t Raskaille julkisivuille on tehtävä lujuuslaskelmat (omapaino
ja tuulikuormat), joiden mukaan rimoitus mitoitetaan.
t Liitosmateriaalit ja rakennusosat valitaan ja mitoitetaan
lujuusvaatimusten mukaisesti.
t Huolehdittava riittävästä taustan tuuletuksesta (rimoitus).
t Vaipparakenteet on sovitettava rakenteelta vaadittujen
rakennusfysikaalisten ominaisuuksien mukaisiksi.
t Tuuli-/vesieristyksen taso suunnitellaan julkisivun rakenteen
mukaan.
CLT-rakentamisen perusperiaatteet -osio avaa ammattilaisille näkökulmia CLT:n käyttömahdollisuuksista. Huomioi, että kaikki tämän sivun tiedot perustuvat Keski-Euroopan
CLT-rakentamisperiaatteisiin, eikä näitä ratkaisuja voi välttämättä suoraan käyttää Suomessa tarkastamatta niiden rakennusfysikaalista ja lujuusteknistä toimintaa. Pidätämme
oikeudet muutoksiin. Teemme jatkuvasti kehitystyötä ratkaisujemme parantamiseksi. Palautetta ja kehitysideoita voi lähettää: [email protected].
© Stora Enso Oyj 2012.
CLT-rakentamisen yleisperiaatteet
2/2012
1-2- K ER RO KSIS E T R A K EN N U KS E T
2. Runkorakenteiden liittymäperiaatteet
2.3 Ulkoseinä - Puukuitueristys
CLT-välipohjalevy
Saumanauhat
Rakenne:
- CLT-seinälevy
- eriste (puukuitu)
- eriste (puukuitu)
- rappaus (sis. tukirakenteet)
CLT-seinälevy
Toteutus
t Roiskevedeltä suojattava alue tehdään vaatimusten
mukaan (XPS-eriste).
t Liitosmateriaalit ja rakennusosat valitaan ja mitoitetaan
lujuusvaatimusten mukaisesti.
t Rappauksen rakennusfysikaaliset ominaisuudet seinärakenteen mukaan.
t Vaipparakenteet on sovitettava rakenteelta vaadittujen
rakennusfysikaalisten ominaisuuksien mukaisiksi.
t Rappauksen reunat suojataan soveltuvalla tavalla.

2.4 Ulkoseinä

2.5 Ulkoseinä - Puukuitueristys
Koolaus
ohutuumapalkista
CLT-välipohjalevy
Saumanauhat
Rakenne:
- CLT-seinälevy
- eriste (puukuitu)
- eriste (puukuitu)
- tuulensuojalevy
- rimoitus
- vaakalaudoitus
CLT-seinälevy
Toteutus
t Raskaille julkisivuille on tehtävä lujuuslaskelmat (paino ja
tuulikuormat), joiden mukaan rimoitus mitoitetaan.
t Liitosmateriaalit ja rakennusosat valitaan ja mitoitetaan
lujuusvaatimusten mukaisesti.
t Huolehdittava riittävästä taustan tuuletuksesta (rimoitus).
t Vaipparakenteet on sovitettava rakenteelta vaadittujen
rakennusfysikaalisten ominaisuuksien mukaisiksi.
t Tuuli-/vesieristyksen taso suunnitellaan julkisivun rakenteen
mukaan.
CLT-rakentamisen perusperiaatteet -osio avaa ammattilaisille näkökulmia CLT:n käyttömahdollisuuksista. Huomioi, että kaikki tämän sivun tiedot perustuvat Keski-Euroopan
CLT-rakentamisperiaatteisiin, eikä näitä ratkaisuja voi välttämättä suoraan käyttää Suomessa tarkastamatta niiden rakennusfysikaalista ja lujuusteknistä toimintaa. Pidätämme
oikeudet muutoksiin. Teemme jatkuvasti kehitystyötä ratkaisujemme parantamiseksi. Palautetta ja kehitysideoita voi lähettää: [email protected].
© Stora Enso Oyj 2012.
CLT-rakentamisen yleisperiaatteet
2/2012
1-2- K ER RO KSIS E T R A K EN N U KS E T
2. Runkorakenteiden liittymäperiaatteet
2.6 Ulkoseinä
Koolaus
ohutuumapalkista
CLT-välipohjalevy
Saumanauhat
Rakenne:
- CLT-seinälevy
- eriste (puukuitu)
- eriste (puukuitu)
- rappaus (sis. tukirakenteet)
CLT-seinälevy
Toteutus
t Roiskevedeltä suojattava alue tehdään vaatimusten
mukaan (XPS-eriste).
t Liitosmateriaalit ja rakennusosat valitaan ja mitoitetaan
lujuusvaatimusten mukaisesti.
t Rappauksen rakennusfysikaaliset ominaisuudet seinärakenteen mukaan.
t Vaipparakenteet on sovitettava rakenteelta vaadittujen
rakennusfysikaalisten ominaisuuksien mukaisiksi.
t Rappauksen reunat suojataan soveltuvalla tavalla.
CLT-rakentamisen perusperiaatteet -osio avaa ammattilaisille näkökulmia CLT:n käyttömahdollisuuksista. Huomioi, että kaikki tämän sivun tiedot perustuvat Keski-Euroopan
CLT-rakentamisperiaatteisiin, eikä näitä ratkaisuja voi välttämättä suoraan käyttää Suomessa tarkastamatta niiden rakennusfysikaalista ja lujuusteknistä toimintaa. Pidätämme
oikeudet muutoksiin. Teemme jatkuvasti kehitystyötä ratkaisujemme parantamiseksi. Palautetta ja kehitysideoita voi lähettää: [email protected].
© Stora Enso Oyj 2012.
CLT-rakentamisen yleisperiaatteet
1-2- K ER RO KSIS E T R A K EN N U KS E T
Tammikuu 2012
2. Runkorakenteiden liittymäperiaatteet
2.6 Ulkoseinä
Käytäntö
CLT-rakentamisen perusperiaatteet -osio avaa ammattilaisille näkökulmia CLT:n käyttömahdollisuuksista. Huomioi, että kaikki tämän sivun tiedot perustuvat Keski-Euroopan
CLT-rakentamisperiaatteisiin, eikä näitä ratkaisuja voi välttämättä suoraan käyttää Suomessa tarkastamatta niiden rakennusfysikaalista ja lujuusteknistä toimintaa. Pidätämme
oikeudet muutoksiin. Teemme jatkuvasti kehitystyötä ratkaisujemme parantamiseksi. Palautetta ja kehitysideoita voi lähettää: [email protected].
© Stora Enso Oyj 2012.
CLT-rakentamisen yleisperiaatteet
2/2012
1-2- K ER RO KSIS E T R A K EN N U KS E T
2. Runkorakenteiden liittymäperiaatteet
2.7 Ulkoseinä
Eristekiinnike
(kiinnitys eristevalmistajan
ohjeiden mukaisesti)
CLT-välipohjalevy
Saumanauhat
Rakenne:
- eriste (EPS)
- CLT-seinälevy
- rappaus (sis. tukirakenteet)
CLT-seinälevy
Toteutus
t Roiskevedeltä suojattava alue tehdään vaatimusten
mukaan (XPS-eriste).
t Liitosmateriaalit ja rakennusosat valitaan ja mitoitetaan
lujuusvaatimusten mukaisesti.
t EPS-eriste on halvempi, mutta sen yhdistelymahdollisuudet
puurakenteeseen voivat olla huonommat (ympäristöystävällisyys, äänieristys, diffuusiotiiviys ym.).
t Vaipparakenteet on sovitettava rakenteelta vaadittujen
rakennusfysikaalisten ominaisuuksien mukaisiksi.
CLT-rakentamisen perusperiaatteet -osio avaa ammattilaisille näkökulmia CLT:n käyttömahdollisuuksista. Huomioi, että kaikki tämän sivun tiedot perustuvat Keski-Euroopan
CLT-rakentamisperiaatteisiin, eikä näitä ratkaisuja voi välttämättä suoraan käyttää Suomessa tarkastamatta niiden rakennusfysikaalista ja lujuusteknistä toimintaa. Pidätämme
oikeudet muutoksiin. Teemme jatkuvasti kehitystyötä ratkaisujemme parantamiseksi. Palautetta ja kehitysideoita voi lähettää: [email protected].
© Stora Enso Oyj 2012.
CLT-rakentamisen yleisperiaatteet
1-2- K ER RO KSIS E T R A K EN N U KS E T
Tammikuu 2012
2. Runkorakenteiden liittymäperiaatteet
2.7 Ulkoseinä
Käytäntö
CLT-rakentamisen perusperiaatteet -osio avaa ammattilaisille näkökulmia CLT:n käyttömahdollisuuksista. Huomioi, että kaikki tämän sivun tiedot perustuvat Keski-Euroopan
CLT-rakentamisperiaatteisiin, eikä näitä ratkaisuja voi välttämättä suoraan käyttää Suomessa tarkastamatta niiden rakennusfysikaalista ja lujuusteknistä toimintaa. Pidätämme
oikeudet muutoksiin. Teemme jatkuvasti kehitystyötä ratkaisujemme parantamiseksi. Palautetta ja kehitysideoita voi lähettää: [email protected].
© Stora Enso Oyj 2012.
CLT-rakentamisen yleisperiaatteet
2/2012
1-2- K ER RO KSIS E T R A K EN N U KS E T
2. Runkorakenteiden liittymäperiaatteet
2.8 Sisäverhous ja väliseinät - CLT jää näkyviin
Rakenne:
- CLT-seinälevy
Seinän kiinnitys
(lujuusvaatimusten mukaan)
Saumanauhat
Toteutus
t Jos rakennuksen yksittäisiltä huoneilta vaaditaan ilmatiiviyttä, CLT-levyjen liitokset on tiivistettävä saumanauhoilla.
t Liitosmateriaalit ja rakennusosat valitaan ja mitoitetaan
lujuusvaatimusten mukaisesti.
t Valitaan, jäävätkö CLT-levyt näkyviin vain yhdeltä vai
molemmilta puolilta.
t Vaipparakenteet on sovitettava rakenteelta vaadittujen
rakennusfysikaalisten ominaisuuksien mukaisiksi.
CLT-rakentamisen perusperiaatteet -osio avaa ammattilaisille näkökulmia CLT:n käyttömahdollisuuksista. Huomioi, että kaikki tämän sivun tiedot perustuvat Keski-Euroopan
CLT-rakentamisperiaatteisiin, eikä näitä ratkaisuja voi välttämättä suoraan käyttää Suomessa tarkastamatta niiden rakennusfysikaalista ja lujuusteknistä toimintaa. Pidätämme
oikeudet muutoksiin. Teemme jatkuvasti kehitystyötä ratkaisujemme parantamiseksi. Palautetta ja kehitysideoita voi lähettää: [email protected].
© Stora Enso Oyj 2012.
CLT-rakentamisen yleisperiaatteet
2/2012
1-2- K ER RO KSIS E T R A K EN N U KS E T
2. Runkorakenteiden liittymäperiaatteet
2.9 Sisäverhous ja väliseinät - Yksinkertainen levytys
Rakenne:
- CLT-seinälevy
- kipsikartonki- tai kipsikuitulevy
Seinän kiinnitys
(lujuusvaatimusten
mukaan)

2.10 Sisäverhous ja väliseinät - Kaksinkertainen levytys
Rakenne:
- CLT-seinälevy
- kipsikartonki- tai kipsikuitulevy
- kipsikartonki- tai kipsikuitulevy
Seinän kiinnitys
(lujuusvaatimusten mukaan)
Saumanauhat
Toteutus
t Jos rakennuksen yksittäisiltä huoneilta vaaditaan ilmatiiviyttä, CLT-levyjen liitokset on tiivistettävä saumanauhoilla.
t Liitosmateriaalit ja rakennusosat valitaan ja mitoitetaan
lujuusvaatimusten mukaisesti.
t CLT-levy verhoillaan palosuojausvaatimusten mukaan
kaksinkertaisella kipsikartonki- tai kipsikuitulevytyksellä.
t Vaipparakenteet on sovitettava rakenteelta vaadittujen
rakennusfysikaalisten ominaisuuksien mukaisiksi.
CLT-rakentamisen perusperiaatteet -osio avaa ammattilaisille näkökulmia CLT:n käyttömahdollisuuksista. Huomioi, että kaikki tämän sivun tiedot perustuvat Keski-Euroopan
CLT-rakentamisperiaatteisiin, eikä näitä ratkaisuja voi välttämättä suoraan käyttää Suomessa tarkastamatta niiden rakennusfysikaalista ja lujuusteknistä toimintaa. Pidätämme
oikeudet muutoksiin. Teemme jatkuvasti kehitystyötä ratkaisujemme parantamiseksi. Palautetta ja kehitysideoita voi lähettää: [email protected].
© Stora Enso Oyj 2012.
CLT-rakentamisen yleisperiaatteet
2/2012
1-2- K ER RO KSIS E T R A K EN N U KS E T
2. Runkorakenteiden liittymäperiaatteet
2.11 Sisäverhous ja väliseinät - Eristekerros (rimoitus)
Rakenne:
- CLT-seinälevy
- rimoitus, eriste (rimojen väliin)
- kipsikartonki- tai kipsikuitulevy
Seinän kiinnitys
(lujuusvaatimusten mukaan)
Saumanauhat
Toteutus
t Jos rakennuksen yksittäisiltä huoneilta vaaditaan ilmatiiviyttä, CLT-levyjen liitokset on tiivistettävä saumanauhoilla.
t Liitosmateriaalit ja rakennusosat valitaan ja mitoitetaan
lujuusvaatimusten mukaisesti.
t Eristekerros parantaa mahdollisesti äänieristystä, mutta
kosteudensäätely- ja lämmönvarauskyky voivat huonontua.
t Vaipparakenteet on sovitettava rakenteelta vaadittujen
rakennusfysikaalisten ominaisuuksien mukaisiksi.
CLT-rakentamisen perusperiaatteet -osio avaa ammattilaisille näkökulmia CLT:n käyttömahdollisuuksista. Huomioi, että kaikki tämän sivun tiedot perustuvat Keski-Euroopan
CLT-rakentamisperiaatteisiin, eikä näitä ratkaisuja voi välttämättä suoraan käyttää Suomessa tarkastamatta niiden rakennusfysikaalista ja lujuusteknistä toimintaa. Pidätämme
oikeudet muutoksiin. Teemme jatkuvasti kehitystyötä ratkaisujemme parantamiseksi. Palautetta ja kehitysideoita voi lähettää: [email protected].
© Stora Enso Oyj 2012.
CLT-rakentamisen yleisperiaatteet
2/2012
1-2- K ER RO KSIS E T R A K EN N U KS E T
2. Runkorakenteiden liittymäperiaatteet
2.12 Sisäverhous ja väliseinät - Eristekerros (kiinnikkeet)
Eristenauha (CLT:n ja rimoituksen välissä)
Rakenne:
- CLT-seinälevy
- rimoitus (kiinnikkeet), eriste (rimojen välissä)
- kipsikartonki- tai kipsikuitulevy
Seinän kiinnitys
(lujuusvaatimusten mukaan)
Saumanauhat
Toteutus
t Jos rakennuksen yksittäisiltä huoneilta vaaditaan ilmatiiviyttä, CLT-levyjen liitokset on tiivistettävä saumanauhoilla.
t Liitosmateriaalit ja rakennusosat valitaan ja mitoitetaan
lujuusvaatimusten mukaisesti.
t Eristekerros parantaa mahdollisesti äänieristystä, mutta
kosteudensäätely- ja lämmönvarauskyky voivat huonontua.
t Vaipparakenteet on sovitettava rakenteelta vaadittujen
rakennusfysikaalisten ominaisuuksien mukaisiksi.
CLT-rakentamisen perusperiaatteet -osio avaa ammattilaisille näkökulmia CLT:n käyttömahdollisuuksista. Huomioi, että kaikki tämän sivun tiedot perustuvat Keski-Euroopan
CLT-rakentamisperiaatteisiin, eikä näitä ratkaisuja voi välttämättä suoraan käyttää Suomessa tarkastamatta niiden rakennusfysikaalista ja lujuusteknistä toimintaa. Pidätämme
oikeudet muutoksiin. Teemme jatkuvasti kehitystyötä ratkaisujemme parantamiseksi. Palautetta ja kehitysideoita voi lähettää: [email protected].
© Stora Enso Oyj 2012.
CLT-rakentamisen yleisperiaatteet
2/2012
1-2- K ER RO KSIS E T R A K EN N U KS E T
2. Runkorakenteiden liittymäperiaatteet
2.13 Lattiarakenne - Tasoitelattia
Rakenne:
- kipsivalu tai betonirakenteinen valu
- valusuoja
- askeläänieristys (mineraalivilla)
CLT-seinälevy
- kalkkikivirouhe
- valumissuoja (valinnainen)
- CLT-välipohjalevy
Tasoitteen
reunanauha
Saumanauhat
CLT-välipohjalevy
Toteutus
t Koko välipohjarakenne suunnitellaan aina periaatteella
”massa–joustokerros–massa” (äänieristys).
t Liitosmateriaalit ja rakennusosat valitaan ja mitoitetaan
lujuusvaatimusten mukaisesti.
t Kiinnitettävä huomiota tasoitteen reunanauhaan (äänten
sivutiesiirtymän ehkäisy).

2.14 Lattiarakenne
Rakenne:
- kipsivalu tai betonirakenteinen valu
(lattialämmitys)
- eristyskerros

2.15 Lattiarakenne - Levylattia
Rakenne:
- levylattia
- askeläänieristys

2.16 Lattiarakenne
Rakenne:
- kipsikuitulevy
- kipsikuitulevy
CLT-seinälevy
- puukuituvillalevy

2.17 Lattiarakenne
Rakenne:
- OSB-levy
- puukuituvillalevy
CLT-seinälevy
- eristyskerros
- kivivilla

2.18 Välipohja (alapuoli) - CLT jää näkyviin

2.19 Välipohja (alapuoli) - Yksinkertainen levytys

2.20 Välipohja (alapuoli) - Eristyskerros (rimoitus)
Rakenne:
- CLT-välipohjalevy
- rimoitus (alla eristenauha)
- kipsikartonki- tai kipsikuitulevy
Toteutus
t Laskettu sisäkatto parantaa mahdollisesti äänieristystä,
mutta CLT-levyn kosteudensäätely- ja lämmönvarauskyky
voivat huonontua.

2.21 Välipohja (alapuoli) - Eristekerros (kiinnikkeet)
Eriste
(rimojen väliin)
Rakenne:
- CLT-välipohjalevy
Eristenauha
Kiinnike
- rimoitus (kiinnikkeissä)

2.22 Välipohja (alapuoli) - Alakatto
Asennukset
Rakenne:
Ripustettu
kattolevy
- CLT-välipohjalevy
- välitila (asennukset)
- laskettu kattolevy
Toteutus
t Laskettu sisäkatto parantaa mahdollisesti äänieristystä,
mutta CLT-levyn kosteudensäätely- ja lämmönvarauskyky
voivat huonontua.
t Kattolevyjen taakse voi asentaa johtoja ym.
t Liitosmateriaalit ja rakennusosat valitaan ja mitoitetaan
lujuusvaatimusten mukaisesti.
t Vaipparakenteet on sovitettava rakenteelta vaadittujen
rakennusfysikaalisten ominaisuuksien mukaisiksi.
CLT-rakentamisen perusperiaatteet -osio avaa ammattilaisille näkökulmia CLT:n käyttömahdollisuuksista. Huomioi, että kaikki tämän sivun tiedot perustuvat Keski-Euroopan
CLT-rakentamisperiaatteisiin, eikä näitä ratkaisuja voi välttämättä suoraan käyttää Suomessa tarkastamatta niiden rakennusfysikaalista ja lujuusteknistä toimintaa. Pidätämme
oikeudet muutoksiin. Teemme jatkuvasti kehitystyötä ratkaisujemme parantamiseksi. Palautetta ja kehitysideoita voi lähettää: [email protected].
© Stora Enso Oyj 2012.
CLT-rakentamisen yleisperiaatteet
1-2- K ER RO KSIS E T R A K EN N U KS E T
Tammikuu 2012
2. Runkorakenteiden liittymäperiaatteet
2.22 Välipohja (alapuoli) - Alakatto
Käytäntö
CLT-rakentamisen perusperiaatteet -osio avaa ammattilaisille näkökulmia CLT:n käyttömahdollisuuksista. Huomioi, että kaikki tämän sivun tiedot perustuvat Keski-Euroopan
CLT-rakentamisperiaatteisiin, eikä näitä ratkaisuja voi välttämättä suoraan käyttää Suomessa tarkastamatta niiden rakennusfysikaalista ja lujuusteknistä toimintaa. Pidätämme
oikeudet muutoksiin. Teemme jatkuvasti kehitystyötä ratkaisujemme parantamiseksi. Palautetta ja kehitysideoita voi lähettää: [email protected].
© Stora Enso Oyj 2012.
CLT-rakentamisen yleisperiaatteet
2/2012
1-2- K ER RO KSIS E T R A K EN N U KS E T
2. Runkorakenteiden liittymäperiaatteet
2.23 Katto - Harjakatto, puukuitueristys
Ruoteiden asennusväli
vesikatteen mukaan
Höyrynsulku
(valinnainen)
Vasa
(kiinnitys
lujuusvaatimusten
mukaan)
Rakenne:
- (vesikate)
- ruoteet
- tuuletusrimat
- aluskate
- puukuitueriste
- puukuitueriste
- höyrynsulku (valinnainen)
- CLT-kattolevy
Toteutus
t Höyrynsulku voidaan jättää pois, jos katon rakenne ja
kerrosten järjestys sen sallivat (ulos päin diffuusioavoin).

2.24 Katto - Harjakatto, puukuitueristys
Ruoteiden asennusväli
vesikatteen mukaan
Höyrynsulku
(valinnainen)
Uumapalkki
(välirakenne
eristystasossa)
Rakenne:
- (vesikate)
- ruoteet
- tuuletusrimat
- aluskate
- puukuitueriste
- puukuitueriste
- höyrynsulku (valinnainen)
- CLT-kattolevy
Toteutus
t Höyrynsulku voidaan jättää pois, jos katon rakenne ja
kerrosten järjestys sen sallivat (ulospäin diffuusioavoin).
t Liitosmateriaalit ja rakennusosat valitaan ja mitoitetaan
lujuusvaatimusten mukaisesti.
t Vaipparakenteet on sovitettava rakenteelta vaadittujen
rakennusfysikaalisten ominaisuuksien mukaisiksi.
CLT-rakentamisen perusperiaatteet -osio avaa ammattilaisille näkökulmia CLT:n käyttömahdollisuuksista. Huomioi, että kaikki tämän sivun tiedot perustuvat Keski-Euroopan
CLT-rakentamisperiaatteisiin, eikä näitä ratkaisuja voi välttämättä suoraan käyttää Suomessa tarkastamatta niiden rakennusfysikaalista ja lujuusteknistä toimintaa. Pidätämme
oikeudet muutoksiin. Teemme jatkuvasti kehitystyötä ratkaisujemme parantamiseksi. Palautetta ja kehitysideoita voi lähettää: [email protected].
© Stora Enso Oyj 2012.
CLT-rakentamisen yleisperiaatteet
2/2012
1-2- K ER RO KSIS E T R A K EN N U KS E T
2. Runkorakenteiden liittymäperiaatteet
2.25 Katto - Harjakatto, mineraalivillaeristys
Ruoteiden asennusväli
vesikatteen mukaan
Höyrynsulku
(valinnainen)
Vasa
(kiinnitys
lujuusvaatimusten
mukaan)
Rakenne:
- (vesikate)
- ruoteet
- tuuletusrimat
- aluskate
- mineraalivillaeriste
- höyrynsulku (valinnainen)
- CLT-kattolevy
Toteutus
t Höyrynsulku voidaan jättää pois, jos katon rakenne ja
kerrosten järjestys sen sallivat (ulos päin diffuusioavoin).
t Liitosmateriaalit ja rakennusosat valitaan ja mitoitetaan
lujuusvaatimusten mukaisesti.
t Vaipparakenteet on sovitettava rakenteelta vaadittujen
rakennusfysikaalisten ominaisuuksien mukaisiksi.
CLT-rakentamisen perusperiaatteet -osio avaa ammattilaisille näkökulmia CLT:n käyttömahdollisuuksista. Huomioi, että kaikki tämän sivun tiedot perustuvat Keski-Euroopan
CLT-rakentamisperiaatteisiin, eikä näitä ratkaisuja voi välttämättä suoraan käyttää Suomessa tarkastamatta niiden rakennusfysikaalista ja lujuusteknistä toimintaa. Pidätämme
oikeudet muutoksiin. Teemme jatkuvasti kehitystyötä ratkaisujemme parantamiseksi. Palautetta ja kehitysideoita voi lähettää: [email protected].
© Stora Enso Oyj 2012.
CLT-rakentamisen yleisperiaatteet
2/2012
1-2- K ER RO KSIS E T R A K EN N U KS E T
2. Runkorakenteiden liittymäperiaatteet
2.26 Katto - Harjakatto, PUR-eristys
Ruoteiden asennusväli
vesikatteen mukaan
Höyrynsulku
Rakenne:
- (vesikate)
- ruoteet
- tuuletusrimat
- aluskate
- PUR-eriste
- höyrynsulku
- CLT-kattolevy
Toteutus
t Höyrynsulkua on käytettävä johtuen PUR-eristeiden rakennusfysikaalisista ominaisuuksista (diffuusiontiiveys).
t Liitosmateriaalit ja rakennusosat valitaan ja mitoitetaan
lujuusvaatimusten mukaisesti.
t Vaipparakenteet on sovitettava rakenteelta vaadittujen
rakennusfysikaalisten ominaisuuksien mukaisiksi.
CLT-rakentamisen perusperiaatteet -osio avaa ammattilaisille näkökulmia CLT:n käyttömahdollisuuksista. Huomioi, että kaikki tämän sivun tiedot perustuvat Keski-Euroopan
CLT-rakentamisperiaatteisiin, eikä näitä ratkaisuja voi välttämättä suoraan käyttää Suomessa tarkastamatta niiden rakennusfysikaalista ja lujuusteknistä toimintaa. Pidätämme
oikeudet muutoksiin. Teemme jatkuvasti kehitystyötä ratkaisujemme parantamiseksi. Palautetta ja kehitysideoita voi lähettää: [email protected].
© Stora Enso Oyj 2012.
CLT-rakentamisen yleisperiaatteet
2/2012
1-2- K ER RO KSIS E T R A K EN N U KS E T
2. Runkorakenteiden liittymäperiaatteet
2.27 Katto -Tasakatto
Rakenne:
- singeli
- vedeneriste
- lämmöneriste (EPS)
- kivivilla
- vedeneriste (bitumikermi)
- CLT-kattolevy
Toteutus
t Singeli toimii vedeneristeen painona ja suojaa sitä suoralta
auringonvalolta, joka lyhentää materiaalin käyttöikää.

2.28 Katto
Rakenne:
- reikälaatat
- singeli
- vedeneriste
- lisäeriste (EPS)

2.29 Huoneistojen välinen seinä - Yhdellä CLT-levyllä
Eristenauha
(CLT-levyn ja
rimojen/kiinnikkeiden
välissä)
Rakenne:
- kipsikartonki- tai kipsikuitulevy
Kiinnike
(äänieristys)
- rimoitus (kiinnitys kiinnikkeillä), eristeet
(rimojen välissä)
- CLT-seinälevy
- rimoitus (kiinnitys kiinnikkeillä), eriste

2.30 Huoneistojen välinen seinä - Kahdella CLT-levyllä
Eristenauha
(CLT-levyn ja
rimojen/kiinnikkeiden
välissä)
Rakenne:
- kipsikartonki- tai kipsikuitulevy
Kiinnike
(äänieristys)
- rimoitus (kiinnitys kiinnikkeillä), eristeet
(rimojen välissä)
- CLT-seinälevy
- mineraalivilla
- CLT-seinälevy
- rimoitus (kiinnitys kiinnikkeillä), eriste
(rimojen välissä)
- kipsikartonki- tai kipsikuitulevy
Toteutus
t Vaipparakenteet on sovitettava rakenteelta vaadittujen
rakennusfysikaalisten ominaisuuksien mukaisiksi.
t Liitosmateriaalit ja rakennusosat valitaan ja mitoitetaan
lujuusvaatimusten mukaisesti.
CLT-rakentamisen perusperiaatteet -osio avaa ammattilaisille näkökulmia CLT:n käyttömahdollisuuksista. Huomioi, että kaikki tämän sivun tiedot perustuvat Keski-Euroopan
CLT-rakentamisperiaatteisiin, eikä näitä ratkaisuja voi välttämättä suoraan käyttää Suomessa tarkastamatta niiden rakennusfysikaalista ja lujuusteknistä toimintaa. Pidätämme
oikeudet muutoksiin. Teemme jatkuvasti kehitystyötä ratkaisujemme parantamiseksi. Palautetta ja kehitysideoita voi lähettää: [email protected].
© Stora Enso Oyj 2012.
CLT-rakentamisen yleisperiaatteet
2/2012
1-2- K ER RO KSIS E T R A K EN N U KS E T
2. Runkorakenteiden liittymäperiaatteet
2.31 Huoneistojen välinen seinä
Rakenne:
- kipsikartonkilevy GKF

2.32 Huoneistojen välinen seinä - Ilman välieristystä
Rakenne:
- kipsikartonkilevy GKF
- CLT-seinälevy
- kipsikuitulevy (2-kerroksinen)
- ilmarako

2.33 Huoneistojen välinen seinä - Välieristyksellä
Rakenne:
- kipsikartonkilevy GKF
- CLT-seinälevy
- kipsikuitulevy (2-kerroksinen)
- mineraalivilla
- tuuletustila