Toimintakertomus 2012-2013 - SKY

Suomen Kosmetologien Yhdistyksen Opisto | Toimintakertomus 2012-2013
Toimintakertomus
3
6
9
14
16
18
20
20
21
22
24
24
25
26
27
27
28
28
29
30
Lukuvuosi 2012–2013
Suomen Kosmetologien Yhdistyksen Opisto
Tapahtumia
Nuori yrittäjä
Lukuvuoden opetus
Hair&Beauty
Kauneudenhoitoalan perustutkinto
Ammatillinen täydennyskoulutus
Kansainvälinen CIDESCO- tutkinto
Kosmetologin erikoisammattitutkinto
Työssäoppiminen
Työkykypassi
Työssäoppimassa Uudessa-Seelannissa
Aikuiskoulutus ja näyttötutkinnot
Asiakaspalvelu
Opetushoitola Verso
Opinto-ohjaus
Oppilaskunta
Ryhmät 2012 - 2013
Keväällä 2012 valmistuneet opiskelijat
Suomen Kosmetologien Yhdistyksen Opisto
Pajuniityntie 3, 00320 Helsinki
Puh. (09) 8386 160
Fax (09) 8386 1611
www.skyo.fi
Lukuvuosi 2012 - 2013
Quo vadis SKY-Opisto
VUONNA 2013 tulee kuluneeksi 80
vuotta siitä, kun Margit Grönroos
aloitti kosmetologikoulutuksen
Suomessa omassa hoitolassaan Salon
Parisissa Aleksanterinkadulla Helsingissä. Monien eri vaiheiden jälkeen
on päädytty nykyiseen oppilaitokseemme Suomen Kosmetologien Yhdistyksen Opistoon, SKY-Opistoon
ja päättyvän lukuvuoden valmistujaisjuhlaan. Lukuvuoden tavoitteet
on saavutettu; kauneudenhoitoalan
perustutkinnon suorittaneita on runsaasti ja tällä kertaa myös erikoisammattitutkinnon suorittaneet juhlivat
kanssamme. Tuloksellisuusindeksimme on nousussa, täydennyskoulutus
on toteutunut suunnitelmien mukaan
ja koulutukseen hakeutuvia on paljon.
Kansainvälisen CIDESCO-tutkinnon tulokset olivat loistavat, kaikki
kandidaatit läpäisivät käytännön kokeen, tällä kertaa jopa huippupistein
96/100. Sveitsistä tullut tutkinnon
arvioitsija Erika Baumann antaa vielä
yleisarvion oppilaitoksen toiminnasta,
opetuksesta, laitteista, tuotteista ja
jopa työyhteisön ilmapiiristä. Näillä tuloksilla arvio on oletettavasti
hyvä. Osallistujamäärän ollessa näin
korkea on arviolla todellista merkitystä. Samalla se antaa koulutuksen
järjestäjälle siltä vaadittavan arvion
toiminnasta, tässä tapauksessa kansainvälisen auditoinnin.
Toukokuun 8. päivä 2013 alkoi uusi
vaihe SKY-Opiston historiassa. Silloin aloitti uusi rehtori Maria Korpi
työnsä ja itse siirryin taustalle
21 vuoden rehtorikauden jälkeen.
Sallittakoon ”vanhalle ja väistyvälle”
rehtorille esittää muutamia ajatuksia
näin viimeisenä työpäivänä.
Kun aloitin työni rehtorina tammikuussa 1992, oli oppilaitoksessa 64
opiskelijaa, 5 opettajaa ja pari tuntiopettajaa, talouspäällikkö sekä kanslisti – ja yksi tietokone (talouspäällikön käytössä). Kaikki työntekijät
olivat minulle tuttuja entuudestaan,
jostain työuran vaiheesta. Toimimme tuolloin Koivukylässä. Nykyisen
henkilökunnan olen itse ollut valitsemassa – ja niin kuin tuloksesta näkyy
– voin kokea onnistuneeni. Tällä
hetkellä järjestämisluvassa on opiskelijapaikkamäärä kauneudenhoitoalan
perustutkinnossa 130 , ammatinopettajia on 11 ja tuntiopettajia neljä,
toimistossa työskentelee talouspäällikön lisäksi koulusihteeri ja asiakaspalveluassistentti. Lisäksi Opetushoitola
Verso työllistää kaksi kokopäiväistä
ja yhden osa-aikaisen työpaikkaohjaajan. Niin ja niiden tietokoneiden
määrä on kasvanut runsaasti.
kehitettiin kosmetologin, nykyisin
kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinto. Vuosien varrella on
päivitetty perustutkintoa, nimikin
on muuttunut kauneudenhoitoalan
perustutkinnoksi. Työssäoppiminen
on tullut tärkeäksi osaksi oppimista,
joskaan se ei ollut meille varsinaisesti
uusia asia. Onhan käytännön opetusta aina annettu asiakaspalvelussa,
”oikeita” asiakkaita palvellen. Kansainvälinen yhteistyö on laajentunut
yli CIDESCO:n rajojen. Yhteistyökouluja ja myös - hoitoloita on paljon
ja erilaiset yhteiset kansainväliset
projektit ovat lisääntyneet. Näyttötutkintojärjestelmää olimme kehittämässä jo ennen lakimuutosta kokeiluna
ja myöhemmin tutkintotilaisuuksia
järjestäen Opistossa ja muissa kouluissa. Opetusjärjestelyt ja lukujärjestykset ovat muuttuneet. Aluksi oli
yksi lukujärjestys, jota noudatettiin
viikoittain koko lukuvuoden ajan.
Nykyisin opetustunnit vaihtelevat
päivittäin. Kulttuurimuutos oli myös
Opiston ovien aukeaminen peruskoulun suorittaneille, eikä edellytyksenä
enää ollut ylioppilastutkinto.
Paljon on kuluneina 21 työvuotena
ehtinyt tapahtua. Normaalin perustutkinnon opetuksen lisäksi on
käynnistynyt täydennyskoulutus.
Opistoasteinen koulutus alkoi aivan
rehtorikauteni alussa ja päättyi melko
pikaisesti, kun valtakunnallisesti
alettiin kehittää ammattikorkeakoulujärjestelmää. Työelämän aloitteesta
Kaikkien muutosten keskellä on
Opiston toiminnassa jotkut asiat
olleet pysyviä. Yksi keskeisin asia on
ehdottomasti kauneudenhoitoalan ja
sen ammattien ja koulutuksen arvostaminen ja osaamisen kunnioittaminen. Ammatti-identiteetti on voimakas ja halu osaamisen kehittämiseen.
Margit Grönroos aloitti opetuksen
3
pienellä ryhmällä, tiiviissä yhteistyössä. Toiminta jatkui Opiston siirtyessä
1960 valtionosuusjärjestelmään.
Kun aloitin työni, oli ”ykkösten” ja
”kakkosten” opettajia, jotka kehittivät
opetusta. Myöhemmin opettajat ovat
voineet erikoistua oman kiinnostuksen mukaisesti eri aiheitten opetukseen. Yhteistyö on kuitenkin edelleen
tärkeää ja jokapäiväistä. Visio ja arvot
ovat yhteisiä ja niihin on sitouduttu.
Opiskelijat ja heidän oppimisensa ja
menestyksensä on aina ollut kaiken
keskiössä. Toimintaa on jatkuvasti kehitetty, mutta se on tehty aina
yhdessä, yhteisillä päätöksillä, jotka
ovat syntyneet joskus jopa uuvuttavien keskustelujen kautta. Tällä
”johtamistavalla”, joka on perustunut luottamukseen, henkilökunnan
ja opiskelijoiden kuulemiseen uskon
onnistuneeni ehkä tärkeimmässä
tehtävässäni; Opisto on muuttunut,
mutta siinä on säilynyt sen vahvuus,
hiljainen tieto, yhteenkuuluvuus,
Opiston Henki.
Mitkä ovat olleet niitä uran ”tähtihetkiä”? Oliko se kun tulin valituksi
vuoden 2011 vuoden rehtoriksi, oliko
se kun ensimmäisten joukossa saimme tuloksellisuusrahaa tai tulosindeksimme oli kerran korkein Uudellamaalla? Oliko se puheenjohtajuus
ja myöhemmin jäsenyys kauneudenhoitoalan koulutustoimikunnassa ja
yksityisten ammatillistenoppilaitosten
liitossa tai työskentely erilaisissa toimikunnissa ja neuvottelukunnissa vi-
4
ranomaisten kanssa.? Oliko se uusiin
tiloihin siirtyminen tai Opetushoitola
Verson käynnistäminen? Vai oliko se
puhtaasti se vaikuttavuus, minkä rehtorius on tällä alalla antanut? Kaikki
tuo on ollut tärkeää, mutta ne suurimmat ilon aiheet ja onnistumisen
tunteet ovat kuitenkin aivan muualla.
Ne löytyvät arjen toimista, siitä mitä
näen ja kuulen koulun käytävillä.
Opiskelijoiden hymyilevä tervehdys
”Moi” portaissa, keskustelut heidän
ja opettajien ja henkilökunnan kanssa, asioiden yhdessä pohtiminen ja
niistä päättäminen, tutkintotilanteet,
jossa jännitetään yhdessä, iloitaan
onnistumisista ja kannustetaan uusiin
yrityksiin. Ne löytyvät tilanteista,
joissa opintonsa keskeyttänyt haluaa
suorittaa opistonsa loppuun ja tekee
sen saaden tutkintotodistuksen. Ne
löytyvät palautteesta jonka saan
opiskelijoilta ja henkilökunnalta mm.
Kauneutta kaikille toimintaan liittyvästä tapahtumasta Ne löytyvät lukuvuoden aloituksista ja päättäjäisistä,
yhteisistä ulkoilupäivistä ja muista
tilaisuuksista. Arjen jakaminen yhdessä on kaikkein parasta. Se miten
yhdessä tavoittelemme päämäärää
kukin oman tehtävänsä kautta. Tämä
kaikki ovat tehneet työstäni upean.
Ammatillinen koulutus on muuttunut
ja muuttuu jatkuvasti. On tärkeää,
että koulutuksen järjestäjä arvioi itseään ja toisaalta osoittaa, että sen edellytykset koulutuksen järjestämiselle
ovat edelleen olemassa. Kerran saatu
koulutustehtävä ei voi olla itsestään
selvyys. Toimimmehan yhteiskunnan
varoilla ja meidän on huolehdittava
annetusta tehtävästä. On merkillepantavaa ja tietyllä tavalla huolestuttavaa, että koulumaailman käsitteistö
on muuttunut kovemmaksi, paljon
on tullut liikemaailmasta. Puhutaan
tehokkuudesta, tuloksellisuudesta ja
strategioista. On toimintasuunnitelmia, arviointeja ja erilaisia hankkeita.
Oppilaitos ei ole liikeyritys eikä sitä
voi johtaa niin. Se on yhteiskunnan
varoin toimiva asiantuntijaorganisaatio, jolla on selkeä yhteiskunnalta ja
työelämältä annettu tehtävä.
Eihän ydintehtävämme häviä uusien
tuulien puhaltaessa. Olen ymmärtänyt, että toimintaa laajennetaan hanke- ja yrittäjyyskoordinaattorin avulla
erilaisiin projekteihin ja kovan rahan
koulutuksiin. Erillisrahoitushankkeita
on toki kuulunut toimintaamme aikaisemminkin, pienimuotoisesti olemassa olevien resurssien mukaisesti ja
ydintoimintaamme kehittäen. Toivon,
että tulevien hankkeiden osalta pohditaan tarkkaan niiden tarpeellisuus
Opiston toiminnan kannalta niin, että
Opiston valtti, korkeatasoinen opetus
ja hyvä palaute työelämältä, säilyvät.
Yhteiskunnalta saadusta ydintehtävästä olemme selviytyneet hyvin ja
siihen myös hyvä maineemme opiskelijoiden, työelämän ja viranomaisten
keskuudessa perustuu. Näen Opiston
valinnan edessä, mitä tietä se lähtee
kulkemaan. Pienessä organisaatiossa
henkilöstöresurssit ovat rajatut. Kaikille erillishankkeille on löydyttävä
myös tekijänsä, joko nykyisestä henkilökunnasta tai uusista työntekijöistä. Molemmissa tapauksissa vaikutus heijastuu koko työyhteisöön.
Tästä syystä on erittäin tärkeää, että
kehittämis- ja muutostyö aloitetaan ja myös toteutetaan avoimessa
yhteistyössä ja yhteisymmärryksessä
koko henkilökunnan, rehtorin sekä
johtokunnan (siis Säätiön hallituksen), kanssa. On muodostettava
yhteinen visio, siitä mihin Opistoa
viedään muistaen, mitä varten se on
olemassa. Näin varmistetaan onnistuminen, henkilökunnan hyvinvointi
sekä viime kädessä tyytyväiset, työelämään sijoittuvat opiskelijat. Näin
Opistossa oleva hyvä sekä sen maine
työelämän ja viranomaisten keskuudessa säilyy ja se on edelleen haluttu
opiskelupaikka. Toivon johdolle
viisautta ja ymmärrystä säilyttää
Opisto johtotähtenä kauneudenhoitoalan kouluttajana, kysyttynä
koulutuspaikkana, hyvänä lähteenä
työelämälle ja alan jatkuvalle kehittymiselle.
Lopuksi haluan vielä kiittää henkilökuntaamme hyvin sujuneesta yhteistyöstä kuluneena lukuvuotena ja niinä
kaikkina edeltävinäkin. Katson olevani etuoikeutettu saatuani työskennellä
näin voimakkaasti myötäelävässä ja
toisiaan tukevassa työyhteisössä. Pitäkää siitä kiinni.
Rehtori Marja-Liisa Nevalainen työpöytänsä
ääressä Koivukylässä 1990-luvulla.
Kiitos johtokunnallemme, Säätiön
hallitukselle ja kaikille tahoille, jotka
ovat tukeneet toimintaamme.
Onnittelut kaikille valmistuville opiskelijoille. Toivotan onnea kaikille opintojaan jatkaville, olette valinneet upean
ammatin. Ponnistelkaa sen eteen, niin
saatte monia eväitä tulevaisuuteenne.
Haluan toivottaa kaikille erittäin
kaunista ja aurinkoista kesää sekä
onnellista ja rauhaisaa tulevaisuutta.
Quo vadis SKY-Opisto. Mihin tie johtaakaan, tapahtukoon se myötätuulessa.
Marja-Liisa Nevalainen
rehtori emerita
5
Suomen Kosmetologien
Suomen Kosmetologien Yhdistyksen Opisto (SKYOpisto) on Suomen Kosmetologien Yhdistyksen Opiston
Säätiön ylläpitämä yksityinen ja yksialainen kauneudenhoitoalan johtava ammatillinen oppilaitos Suomessa.
Perinteikäs SKY-Opisto tunnustetaan edistyksellisenä
kauneudenhoitoalan kansallisena ja kansainvälisenä
vaikuttajana. Toiminta käsittää ammatillisen peruskoulutuksen kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkintoon
valmentavan koulutuksen sekä muun alan täydennyskoulutuksen sekä koulutusta palvelevan hoitolatoiminnan
Opetushoitola Versossa, joka toimii opiskelijoiden koulutukseen liittyvänä työssäoppimispaikkana. Toiminnassa
ollaan tiiviissä ja jatkuvassa yhteistyössä työelämän, viranomaisten, opiskelijoiden ja asiakkaiden kanssa. Kokonaistoiminnalla pyritään tuloksellisuuteen ja vaikuttavuuteen
korostetaan työelämätaitoja ja työelämään kouluttamista.
Myös yhteiskunnallinen vastuu otetaan vakavasti ja siihen
liittyvää toimintaa on viety opetukseen. Johto (SKYOpiston Säätiön hallitus) ja henkilöstö ovat sitoutuneet
toimintaperiaatteiden noudattamiseen.
VISIO
SKY-Opisto on Suomen johtava ja kansainvälisesti arvostettu kauneudenhoitoalan oppilaitos.
TOIMINTA-AJATUS
Suomen Kosmetologien Yhdistyksen Opisto antaa kauneudenhoitoalan perustutkintoon johtavaa ja valmistavaa
koulutusta sekä ammatillista jatko- ja täydennyskoulutusta.
Toiminnan päämääränä on alan ammatillisen osaamisen
jatkuva kehittäminen ja ammattitaidon laadun edistäminen
ja ylläpitäminen. Opisto on alan koulutuksen edelläkävijä,
kauneudenhoitoalan rohkea vaikuttaja.
TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT
Hyvinvointi ja kauneus
Yhteisöllisyys ja vastuullisuus
6
Termeihin hyvinvointi ja kauneus liittyy aina positiivisuus.
Kauneus on ihmiselle välttämätöntä. Kosmetologiassa
kauneus tarkoittaa ihmisen sisäistä ja ulkoista hyvinvointia.
Siten kosmetologin toiminnan tavoite on myös esteettisen
mielihyvän tuottaminen itselle ja toisille ihmisille. Tämä
näkyy kykynä tulkita asiakkaan tarpeita ja persoonallisuutta, taitona saada asiakas kokemaan itsensä kauniina
ja ainutlaatuisena ja viihtymään itsensä kanssa - voimaan
hyvin.
OMISTAJA/KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄ
Suomen Kosmetologien Yhdistyksen Opiston Säätiö.
JOHTOKUNTA
JOHTOKUNTA 31.12.2012 SAAKKA
Marita Koskinen
puheenjohtaja
Anne Räikkönen
varapuheenjohtaja
Arja Korkala
jäsen
Marge Uibu
jäsen
Marjo Väisänen
jäsen
Krista Matara
varajäsen
Kaisa Sjöblom
varajäsen
JOHTOKUNTA 1.1.2013 ALKAEN
Marita Koskinen
puheenjohtaja
Anne Räikkönen
varapuheenjohtaja
Arja Korkala
jäsen
Marjo Petäjä
jäsen
Taina Raivio
jäsen
Ansu Malinen
varajäsen
Pia Tuomi
varajäsen
Lukuvuoden aikana johtokunta kokoontui kahdeksan
kertaa. Kokouksissa sihteerinä on toiminut rehtori, Säätiön
asiamies Marja-Liisa Nevalainen. Tilintarkastuksen vuodelta 2012 suorittivat KHT-tilintarkastaja Matti Sulander
ja HTM-tilintarkastaja Teija Moisala.
Yhdistyksen Opisto
OPPILAITOKSEN HENKILÖKUNTA
REHTORI
Nevalainen Marja-Liisa, HuK, kosmetologi,
ammatinopettaja
Maria Korpi, estenomi, ammatinopettaja, 8.5.2013 alkaen
APULAISREHTORI
Halsas-Lehto Anna-Liisa, TtM, kosmetologi,
ammatinopettaja
OPETTAJAT
Bremer Ditte, erikoiskosmetologi
Clewer Emmi, estenomi, ammatinopettaja
Hakala Pirella, erikoiskosmetologi, ammatinopettaja
Kalliomaa Leena, erikoiskosmetologi, ammatinopettaja,
luottamusmies
Keränen Liisa, FM
Linnanen Johanna, estenomi
Liuska Eija, erikoiskosmetologi, ammatinopettaja,
näyttötutkintomestari
Männistö-Ojainmaa Sari, erikoiskosmetologi, ammatinopettaja, näyttötutkintomestari, oppilaskunnan kuraattori
Ojavuo Sari, erikoiskosmetologi, yo-merkonomi,
ammatinopettaja
Raivio Taina, estenomi, ammatinopettaja
Sjöblom Kaisa, fysioterapeutti AMK, kosmetologi,
merkonomi, ammatinopettaja
Tuovinen Anssi, fi l.yo
Westerlund Sirpa, estenomi, yo-merkonomi,
ammatinopettaja
Väisänen Marjo, estenomi, yo-merkonomi,
ammatinopettaja, opinto-ohjaaja, näyttötutkintomestari
TOIMIHENKILÖT
Alenius Kirsi, talouspäällikkö
Lindroth Merja, johdon assistentti 31.3.2013 saakka
Kojo Pirkko, koulusihteeri 14.9.2012 saakka
Järvinen Hanna, koulusihteeri 1.8.2012 alkaen
Tuomi Pia, asiakaspalveluassistentti
OPISKELIJATERVEYDENHUOLTO
Helistö Silja, terveydenhoitaja, Helsingin kaupunki
HENKILÖKUNNAN LISÄKOULUTUS JA
TOIMINNAN KEHITTÄMINEN
Henkilökunta on osallistunut erilaisiin ammatilliseen
koulutukseen liittyviin sekä kauneudenhoitoalaa koskeviin
koulutuksiin ja tiedotustilaisuuksiin. Lisäksi toimintaa on
kehitetty erilaisissa projekteissa, joihin on saatu erillistä
valtionavustusta. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi oppimisympäristöjen kehittäminen sekä työkykypassin käyttöönoton tukeminen.
Lukuvuoden aikana ovat toiminnan kehittämisen painopistealueita olleet asiakaspalvelun kehittäminen, opetuksen
ja koulukohtaisen opetussuunnitelman kehittäminen sekä
täydennyskoulutuksen uudistaminen.
Toiminnan suunnittelua ja arviointia on tehty henkilökunnan kokouksissa koko lukuvuoden ajan.
TOIMIKUNTIIN JA TYÖRYHMIIN KUULUMINEN
Rehtori Marja-Liisa Nevalainen on kuulunut kauneudenhoitoalan koulutustoimikuntaan sekä Yksityisten ammatillisten oppilaitosten liiton hallitukseen 24.4.2013 saakka.
Apulaisrehtori Anna-Liisa Halsas-Lehto on valittu Yksityisten ammatillisten oppilaitosten liiton hallitukseen
24.4.2013 alkaen.
OPETUSHOITOLA VERSO
Heikkinen Kati, kosmetologi, työpaikkaohjaaja
Paronen Sari, kosmetologi,
työpaikkaohjaaja 4.4.2013 saakka
Rahikkala Riikka, kosmetologi
Pyrhönen Taru, kosmetologi 18.3.2013 alkaen
7
JÄSENYYS ERI YHTEISÖISSÄ
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Comité International D’Esthétique Et De
Cosmétologie (CIDESCO)
European Forum of Technical and
Vocational Education and Training (EFVET)
Suomen Cidesco ry
Yksityisten ammatillisten oppilaitosten liitto ry (YAOL)
TYÖSUOJELU
Opiston työsuojelupäällikkönä toimii rehtori Marja-Liisa
Nevalainen. Työsuojeluvaltuutettu on Kaisa Sjöblom,
1. varavaltuutettu Taina Raivio ja 2. varavaltuutettu on
Pia Tuomi.
OPISKELUOIKEUDEN KESKEYTTÄMISESTÄ JA
PALAUTTAMISESTA VASTAAVA TOIMIELIN
(6.3.2013 alkaen)
Koskinen Marita, puheenjohtaja (koulutuksen järjestäjän
edustaja, hallituksen puheenjohtaja)
Lahdensuo Heini, oppilaskunnan puheenjohtaja
(opiskelijoiden edustaja)
Männistö-Ojainmaa Sari, ammatinopettaja
(opettajien edustaja, kuraattori)
Raivio Taina, ammatinopettaja
(opiskelijahuoltoryhmän edustaja)
RUOKAILU
SKY-Opiston kahvila Mini Bar Pisa Sirkka Salminen
TYÖTERVEYSHUOLTO
Henkilökunnan työterveyshuollosta on tehty sopimus
Lääkärikeskus Aavan kanssa. Lisäksi vakinaiselle henkilökunnalle on otettu ryhmäsairausvakuutus, joka kattaa
lääkäripalkkiot ja lääkkeet.
OPPILAITOKSEN TILAT
Pajuniityntie 3, Helsinki, 1240 m2
Isännöinti: Johanna Pietiläinen,
Newsec Asset Management Oy
Kiinteistöhuolto: Kinpal Oy
AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN
SUUNNITTELUSTA JA TOTEUTTAMISESTA
VASTAAVA TOIMIELIN
TILOJEN SIISTEYS
ORClean Oy
ARVIOINTITOIMIKUNTA
Toimielimeen kuuluivat:
Kallunki Soile, kosmetologi, yrittäjä, puheenjohtaja
Heikkinen Kati, kosmetologi, työpaikkaohjaaja, jäsen
Lahdensuo Heini, oppilaskunnan puheenjohtaja,
opiskelijajäsen
Raivio Taina, ammatinopettaja, jäsen
Saure Mervi, kosmetologi, jäsen
Tanska-Lonka Nina, kosmetologi, jäsen
Westerlund Siru, ammatinopettaja, työssäoppimisen
koordinaattori, sihteeri
8
TIETOTEKNINEN TUKI
IT Consulting Nurminen Ky
LUKUVUODEN 2012 – 2013 OPETUS
SYYSLUKUKAUSI
13.8.2012–21.12.2012, syysloma vko 43
KEVÄTLUKUKAUSI
7.1.2013–31.5.2013, talviloma vko 8
Lauantaikoulupäivät:
13.10.2012, 9.2.2013 ja 11.5.2013
Tapahtumia
22.8.
24.8.
5.9.
12.9.
18.9.
25.9
26.9.
1.10.
10.10.
11.10.
12.-13.10.
18.10.
19.-21.10.
ELOKUU
Ulkoilupäivä Seurasaaressa
SKYO-Open golf-kutsukisa Pickalassa
SYYSKUU
Jätetyöpaja
ja 18.9.
Hätäensiapukurssi
Tutustumisilta uusien opiskelijoiden
perheenjäsenille
Tuotepäällikkö Susanna Kaipio
Tamrosta vierailulla
Taitaja –semifinaaliin valintakilpailu
SKY-Opiston opiskelijoiden kesken
LOKAKUU
Aikuiskoulutushaku tammikuussa
2013 alkavalle iltalinjalle
Miina Tyvijärvi ja Emmi Rönkkönen kertomassa
estenomiopinnoista LAUREA:ssa
Jätetyöpaja
Mr Kotake, Osakalaisen CIDESCO
koulun omistaja vierailulla
Ammattiin palaavat kosmetologit
–kurssin päätöstilaisuus
Kosmetologipäivät
Ensiapukurssi EA1
Professional Beauty -messut
MARRASKUU
28.11. Kosmetologikoulu Hymyn opiskelijat
ja opettajat vierailulla
JOULUKUU
4.-5.12. Studia messut
5.12. Valintakokeet tammikuussa
2013 alkavalle iltalinjalle
12.12. SKY:n seniorit joulukahvilla
16.12. Seurasaaren joulupolku –tapahtuma
19.12. Töölön aikuislukion rehtori
Marja-Leena Ruha-Tuomola vierailulla
21.12. Puurojuhla
9
TAMMIKUU
21.-22.1 Kosmetiikkaneuvojan osatutkinto
31.1. Yksilöllisen käsityön päivät
HELMIKUU
Yksilöllisen käsityön päivät
Avoimet ovet ja koulutusinfot
Kosmetiikkaneuvojan osatutkinto
Vieraita Opetushallituksesta
Kivelän sairaalan ”Kauneutta
kaikille” tapahtuma
Ystävänpäivän teemailta
25.2. Camilla ja Leonna Aho vierailulla
1.-3.2.
8.-9.2.
11.-12.2
12.2.
14.2.
MAALISKUU
1.-2.3. Henkilökunnan suunnittelupäivä
4.-5.3 Kosmetiikkaneuvojan osatutkinto
6.3. Itävaltalainen kauneudenhoitoalan opettaja
Isabella Diermaier seuraamassa opetusta
9.-10.3. Helsinki Hair and Beauty 2013 tapahtuma
20.3. Pia Wikström tekemässä pro gradu
tutkielmaan liittyvää kyselyä opiskelijoille
21.3. Aurinkokustannuksen
kirjanjulkistamistilaisuus
2.-4.4
8.-9.4
12.-13.4.
24.4.
28.4.
2.-3.5.
6.-7.5.
8.5.
13.-17.5
21.5
22.-24.5
27.-29.5
17.5.
28.5.
31.5.
HUHTIKUU
EAT -näyttötutkinto
NY Uskalla yrittää –finaali Lohjalla
Urheilulääketiede 2013 seminaari
EAT näyttötutkinto
Kiirastorstain teemapäivä
TOUKOKUU
”Development of Joint Learning Material
for Beauticians”, 3rd Transnational Meeting
Valintakokeet
Uusi rehtori Maria Korpi aloitti
CIDESCO –tutkinto
Taitaja –finaali Joensuussa
Oppilaskunnan vuosikokous
Näyttötutkinto
Näyttötutkinto
Arviointi päättyy
Arviointitoimikunnan kokous
Lukuvuoden päättäjäiset
KESÄKUU
3.6. Henkilökunnan suunnittelu- ja palautepäivä
10
LAVI-hanke
Syyskuussa 2011 käynnistyi kansainvälinen Leonardo da
Vinci kumppanuushanke “Development of Joint Learning
Material for Beauticians”, jonka koordinaattorina toimii Rîgas
Kosmêtikas skola. Sky-Opiston kanssa kumppaneina on
myös Latvijas kosmêtiku un kosmetologu asociâcija Latviasta
ja Eesti Esimene Erakosmeetikakool Virosta. Hankkeessa
tehdään yhteistä englanninkielistä opetusmateriaalia ja luodaan
työssäoppimispaikkojen verkosto Latviaan, Viroon ja Suomeen.
Hankkeen toinen kanainvälinen kokous oli Tallinnassa 18.19.10.2013. Vierailulle osallistuivat toisen lukuvuoden opiskelijat
Ida Saukkomaa, Milla-Reetta Hartikainen, Maiju Kuurto, Heini
Lahdensuo, Lina Mäki-Leppilampi ja opettajat Ditte Bremer,
Anna-Liisa Halsas-Lehto, Eija Liuska, Taina Raivio, Sari
Männistö-Ojainmaa ja työpaikkaohjaaja Kati Heikkinen.
Hankkeen päätöskokous ”3rd Transnational Meeting”
järjestettiin SKY-Opistolla 2.-3.5.2013. Latviasta osallistui
8 opettajaa ja neljä opiskelijaa, sekä Virosta 5 opettajaa
ja 6 opiskelijaa. Päivien ohjelmassa oli mm. valmiiden
opetusmateriaalien esittelyä, jalkahoitoja, Helsinki opaskierros ja
paljon kansainvälistä tunnelmaa!
11
Taitaja 2013
Yleisö pääsi seuraamaan ammattiin opiskelevien nuorten
SM-kilpailua ja samalla tutustumaan eri ura- ja koulutusvaihtoehtoihin Joensuun Areenalla 14.- 16.5.2013.
Ammattitaidon SM-kilpailuissa oman alansa Suomen
mestaruudesta kilpaili 400 nuorta 40 alalta. Kauneudenhoitoalan kahdeksan fi nalistia tekivät yhdeksän
kilpailutehtävää kolmen päivän aikana. Tehtävät
koostuivat kasvo-, jalka-, vartalonhoidoista sekä kynsien
koristelusta, ehostuksesta, sokeroinnista ja myyntitehtävästä. SKY- Opistoa kisassa edusti Tuulia Timonen.
Tapahtumassa oli noin 35 000 kävijää.
Urheilulääketiede
2013 -seminaari
Kaksi ammatinopettajaa ja ryhmä opiskelijoita olivat tekemässä 12.-14.4.2013 juhlameikkejä jo perinteeksi muodostuneessa
urheilulääketieteen seminaarissa Viking Mariellalla. Ehostuksia
tehtiin laivan keulaosassa, joten meikattavat pääsivät samalla ihailemaan upeaa merimaisemaa. Ajanvarauslistat täyttyivät jälleen
miltei kokonaan ja asiakkaamme olivat tyytyväisiä ehostuksiin.
Hyvinvointi
Joulupolku
Oppilaitoksessa vietettiin perinteiset hyvinvoinnin teemapäivät ystävänpäivänä 14.2. ja kiirastorstaina 28.3.2013. Luennot käsittelivät työssä
jaksamista ja voimavarojen hankintaa opiskelijan
näkökulmasta. Kiirastorstaina maalasimme lisäksi
pääsiäismunia ja opiskelijoilla teetettiin kaksi kyselytutkimusta, joista toinen liittyi hyvinvointiin
ja toinen yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon.
Teimme jälleen monta lasta iloiseksi osallistuessamme
joulupolulta?
16.12.2012
Seurasaaren Joulupolku –tapahtumaan. Opiskelijaryhmä ammatinopettaja Taina Raivion kanssa oli
meikkaamassa ensin polulla eläinhahmoina työskennelleet vapaaehtoistyöntekijät, jonka jälkeen tehtiin poskimaalauksia ja eläinaiheisia meikkejä lapsille iltaan asti.
Vaikka töitä tehtiin ripeästi, kasvoi maalauksia haluavien
jono välillä pitkäksi. Työn lomassa soihduilla valaistu
polku loi ihanaa jouluista tunnelmaa.
12
Löytyisikö tähän kasvomaalauskuvaa
Kauneutta
kaikille
Toiminnan ajatuksena on kauneudenhoitopalvelujen
tuottaminen yksilöille ja ryhmille, joiden ei ole sosiaalisten
tai terveydellisten syiden takia mahdollista niitä saavuttaa.
Opiskelijoiden on mahdollista kohdata erilaisia, eri elämäntilanteissa olevia asiakkaita. Lukuvuoden 2012-2013 on
kauneutta kaikille toimintaan liittyen tehty mm. seuraavia
vierailuja:
Helsingin ensikoti, Oulunkylä
Tiistain hyvinvointiryhmässä opiskelijat ovat ilahduttaneet
äitejä tekemällä hoitoja neljä kertaa syyslukukauden aikana.
Munkkiniemen palvelukeskus, Helsinki
2.11.2012 Opiskelijaryhmä 11A luokalta vieraili Munkkiniemen palvelukeskuksessa. Opiskelijat jakautuivat osastolle
sekä päivätoiminnan puolelle. Päivän aikana tehtiin monta
käsihoitoa, lyhyttä kasvohoitoa sekä kulmien kestovärjäyksiä.
Riistavuoren palvelukeskus
Huhtikuussa opiskelijaryhmä 11 C vieraili Riistavuoren
palvelukeskuksessa. Ryhmä teki hoitoja palvelukeskuksen
asukkaille päivän aikana.
Kivelän Sairaala
Ystävänpäivä, Anna hyvän kiertää tapahtuma 14.2.2013.
Laajin ja jo perinteinen Kauneutta kaikille tapahtumista oli
tänäkin lukuvuonna Kivelän sairaalan ystävänpäivätapahtuma. Siihen osallistui lähes kaikki Opiston opiskelijat sekä
opettajat. Luokat hajaantuivat ympäri sairaalaa ja tekivät
ystävänpäivälahjana yli 100 hoitoa.
Lilinkoti Helsinki
Mielenterveyskuntoutujien päivätoimintaryhmälle kävi
11 C ryhmä tekemässä hoitoja 3.4.2013.
Lisäksi ”Kosmetologina toimiminen terveydenhuollon
toimintaympäristössä” –tunteihin on sisältynyt hoitotyötä
eri kohteissa mm. 11 C teki palvelukeskus Merikaaressa
kuntoutujien päiväryhmälle pikakasvohoitoja, hierontoja ja
kestovärjäyksiä. Myös monivuotinen yhteistyö Helsingin
kaupungin omaishoidon tuen kanssa on jatkunut.
13
Nuori yrittäjä
OPPILAITOKSESSA toteutettiin
toisen vuosikurssin opiskelijoiden yrittäjyysopinnot, työssäoppimisjakso ja
yrittäjyyden ammattiosaamisen näyttö
Nuori Yrittäjyys ry:n (NY) Vuosiyrittäjänä –ohjelman mukaisesti.
Jakson pituus oli kuusi opintoviikkoa,
joka oli sijoitettu koko lukuvuodelle.
Opiskelijat oppivat oman toimintansa kautta tiimityöskentelyä, ongelmanratkaisua, omien ideoiden kokeilua ja
toteuttamista sekä vastuunottamista
omasta työstä. Ohjelmassa mukana
oleva ryhmän opiskelijat perustivat
neljä kauneudenhoitoalan yritystä:
14
Cherish, la belle vie, M&M ja HipLip.
Näistä kahdella yrityksellä oli tuotteina kauneudenhoitopalveluja ja
kahdella palvelujen lisäksi myös itse
suunniteltuja ja valmistettuja kosmetiikkatuotteita.
NY-yritykset toimivat pääasiassa
oppilaitoksen tiloissa, mutta toimintaa
oli myös erilaisilla messuilla, kuten
Yksilöllisen käsityön päivillä, Uskalla yrittää – aluekarsintamessuilla ja
saman tapahtuman fi naalissa Lohjalla.
Aluekarsinnan 30:stä NY-yrityksistä
kuusi valittiin fi naaliin ja SKY-Opiston Cherish ja HipLip olivat fi naaliin
valittujen joukossa!
Opiskelijoiden kokemuksia
NY-yrittäjyydestä:
M&M NY
M&M on huulirasvoja tekevä NYyritys, jonka ohella teemme myös erilaisia hoitoja. Kotona valmistamamme
huulirasvat ovat luonnollisia eivätkä ne
sisällä mitään säilöntäaineita. Huulirasvojen tuoksut ovat mango, banaani,
minttu ja luonnollinen ylellinen mehiläisvahan tuoksu.
”Olemme oppineet paljon yrityksen
toiminnasta ja kokemus on ollut antoisa
ja mielenkiintoinen. Olemme päässet
toteuttamaan omia visioitamme ja ideoitamme yrityksen edetessä ja yhteistyö
on alun hankaluuksien jälkeen sujunut
moitteettomasti.”
Marika ja Melissa 11A
la belle vie NY
” Meidän yrityksemme nimi on la belle
vie ja teemme selluliittihoitoa ongelmaalueille Yon-Kan tuotteilla. Idea tähän
yritykseen lähti siitä kun mietimme
jotain naisille suunnattua hoitoa. Päädyimme kiinteyttävään selluliittihoitoon,
joka myös hoitaa arpijuovia. Tämä
hoito sopii siis kaikille naisille iästä
riippumatta ja näin saisimme laajan
asiakaskunnan.
Tästä kurssista olemme oppineet yrittäjyydestä paljon uutta. Emme tienneet
kuinka paljon vastuuta ja työn ulkopuolista työtä liittyy yrittäjyyteen. Olemme
ylpeitä saavutuksiimme yrittäjyydessä,
sillä saimme yrityksen toimimaan ja
opimme paljon - alkuepäilyksistä huolimatta. Tämän paremmin ei voi yrittäjyyttä oppia!”
Jasmin, Mona ja Sara 11A
HIPLIP NY
HIPLIP:n yritysidea on käsintehdyt,
täysin vegaaniset ja säilöntä –ja väriaineettomat huulivoiteet. Ne sisältävät
huulia hoitavaa hamppuvahaa, karitevoita ja manteliöljyä. Valikoimaan
kuuluu neljä eri tuoksuista voidetta:
suklaa, mansikka, kookos-persikka ja
”tuoksuton”natural.
”Kaikki käyttämämme raakaaineet ovat kasvipohjaisia, eikä mitään
raaka-aineistamme ole myöskään testattu
eläimillä. Koska ekologinen ajattelu on
osa ideologiaamme, ovat myös hylsymme
kierrätettäviä. Etikettimme on suunnitellut Taideteollisen korkeakoulun oppilas
Heta Huttunen.”
Miia ja Inka 11A
Cherish Ny
Cherish Ny:n tuotteisiin ja palveluihin
kuuluvat hellävaraiset tuoksusaippuat,
Cuddle My Skin – reseptikirja sekä kirjan ohjeisiin perustuvat hoidot. Cuddle
My Skin –reseptikirjaan koottiin kotikosmetiikkakirjojen ja internetin avulla
erilaisia ohjeita kotikosmetiikan tekoon.
Halusimme valita raaka-aineiksi
mahdollisimman yksinkertaisia ja helppotekoisia ohjeita, joiden raaka-aineet
löytyvät jääkaapista ja hedelmäkorista.
Kokemus Ny-yrittäjänä on ollut
meille kaikille todella hieno ja ainutlaatuinen. Oman yrityksen perustaminen on
vaatinut kärsivällisyyttä, tunnollisuutta
ja ahkeruutta. Sen lisäksi tiimityöskentelytaidot kuten toisten mielipiteiden huomiointi ovat olleet opettavaisia ja välillä
haastaviakin asioita.”
Lina, Johanna, Juuli ja Leena 11A
15
Lukuvuoden 2012-2013 opetus
12A
12B
11A
Ihon hoito asiakaspalvelussa
Ihon hoito asiakaspalvelussa
Anatomia ja fysiologia
Ihon hoito hoitolassa
Ihon hoito hoitolassa
Ihonhoidon ohjaus
Kasvojen ihon hoito ja
Kasvojen ihon hoito ja
asiakaspalvelussa
klassinen hieronta
klassinen hieronta
Yrittäjyys kauneudenhoitoalan
Vartalon ihon hoito ja
Vartalon ihon hoito ja
yrityksessä
klassinen hieronta
klassinen hieronta
Yrittäjyys ja yrityksen
Käsien ja jalkojen ihon hoito
Käsien ja jalkojen ihon hoito
perustaminen
Anatomia ja fysiologia
Anatomia ja fysiologia
Täydentävä ehostus
Ihon rakenne ja toiminta,
Ihon rakenne ja toiminta,
Täydentävät ihonhoidot hoitolassa
ihomuutokset ja ihotaudit
ihomuutokset ja ihotaudit
Yrittäjyys kauneushoitolassa
Ainesosa- ja tuotetuntemus
Ainesosa- ja tuotetuntemus
Täydentävä ihon hoito
Hygienia, työturvallisuus ja
Hygienia, työturvallisuus
Täydentävät ihonhoidot
Ihonhoidon ohjaus hoitolassa
ja kestävä kehitys
asiakaspalvelussa
Ohjaus ihonhoidossa
Ihonhoidon ohjaus hoitolassa
Äidinkieli
Kestovärjäys ja perusehostus
Ohjaus ihonhoidossa
Toinen kotimainen kieli ruotsi
Yrittäjyys ja yrityksen
Kestovärjäys ja perusehostus
Fysiikka ja kemia
perustaminen
Yrittäjyys ja yrityksen
Liikunta
Ravintotietous, terveysliikunnan
perustaminen
Terveystieto
ohjaus ja ergonomia
Ravintotietous, terveysliikunnan
ohjaus ja ergonomia
16
11 B
11 C
10 A
Anatomia ja fysiologia
Anatomia ja fysiologia
Täydentävä ihonhoito
Ihonhoidon ohjaus
Englanti asiakaspalvelussa
Kansainvälinen tutkinto ja
Ruotsi asiakaspalvelussa
tutkintoon harjaantuminen
Laskentatoimi
Kylpylähoitojen perusteet
Täydentävä ihon hoito
Aromahieronta
asiakaspalvelussa
Yrittäjyys kauneudenhoitoalan
yrityksessä
Täydentävät ihon hoidot
Ihon hoito kylpylässä
Yrittäjyys ja yrityksen
asiakaspalvelussa
Ammattitaidon syventäminen
perustaminen
Täydentävät ihon hoidot
Työelämään valmistava
Täydentävä ehostus
työelämässä
työssäoppiminen
Täydentävät ihonhoidot hoitolassa
Terveydenhuollon asiakkaan
Äidinkieli
Yrittäjyys kauneushoitolassa
ihon hoito ja asiakaspalvelu
Englanti asiakaspalvelussa
Kasvojen lymfahieronta
Matematiikka
Ihon hoito terveydenhuollon
Fysiikka ja kemia
toimintaympäristössä
Syventävä asiakaspalvelu
Kylpylähoitojen perusteet
Yhteiskunta-, yritys-
ja asiakaspalvelu
ja työelämätieto
Aromahieronta
Liikunta
Ihon hoito kylpylässä
Terveystieto
Täydentävä ihon hoito
Aromahieronta täydentävissä
ihonhoidoissa
Kansainvälinen tutkinto
Näyttötutkinto ja tutkintoon
harjaantuminen
Kansainvälinen tutkinto ja
tutkintoon harjaantuminen
17
Ylhäällä. Opiston voittoisa
tiimi (vasemmalta oikealle)
Sanna Vuojolainen, Emmi
Clewer, Wilhelmiina
Lappveteläinen ja
Tiina Huhtasalo.
Vasemmalla. Sanna
Vuojolainen sijoittui
futurististen meikkien
sarjassa neljänneksi.
Oikealla. Tiinalla Huhtasalo
voitti ammattilaisten
häämeikki sarjan.
18
Hair&Beauty
Harjoittelu tekee mestarin
HAIR&BEAUTY 2013 -tapahtuman
yhteydessä järjestettiin meikkikilpailuja, joihin kutsuttiin osallistujia alan
oppilaitoksista. SKY-Opisto osallistui
ensimmäistä kertaa kilpailuun. Opistomme Avoimien ovien –tapahtuman
yhteydessä järjestettiin meikkikilpailuun lähtevien opiskelijoiden kesken
semifinaalit. Semifinaalia markkinoitiin koulun sisällä, ja halukkaita
kilpailijoita semifinaaliin osallistui
kolme ja semifinalistien meikit olivat
loistavia. Koska kilpailussa oli eri
kategorioita, päätettiin lähettää kaikki
kolme semifinalistia Finlandiatalossa
9.-10.3. pidettäviin kilpailuihin.
Opiskelijat harjoittelivat kilpailua
varten ahkerasti. Opettaja Emmi Clewer
antoi teknisiä ohjeita, ideoita ja neuvoja
meikkeihin. Innostus oli käsin kosketeltavaa. Aina kun opiskelijoilla oli vapaata,
he harjoittelivat kilpailutöitään meikkiluokassa. Opiskelijoiden omalla ajalla
tekemät työselosteet, kokonaisuuksien
suunnittelu huomioiden puvut, hiukset,
kynnet ja korut hioutuivat näyttäviksi
kokonaisuuksiksi. Ja se kannatti…
Ensimmäinen kilpailupäivä 9.3.2013
Hair&Beauty tapahtumassa. Ensimmäinen kilpailu oli opiskelijasarja futuristisessa meikissä. Kilpailijoita oli seitsemän
ja tunnelma oli keskittyneen jännittynyt.
Kilpailijat tekivät loistavia töitä ja kun
kilpailuaika oli kulunut, he poistuivat kisa-alueelta ja tuomarit aloittivat
haasteellisen arvioinnin. SKY-Opiston
opiskelija Sanna Vuojolainen onnistui
työssään erinomaisesti.
Seuraavaksi vuorossa oli ammattilaissarjan Kesän 2013 häämeikki,
joissa kilpailijoita oli neljä. Maskeeraajan
ammattiin jo aiemmin valmistunut,
opiskelijamme Tiinalla Huhtasalo toteut-
ti upean häämeikin ja työskentely sujui
rauhallisen varmoin ottein. Kokonaisuus
oli häikäisevän hieno. Tämän jälkeen oli
vielä 30-luvun meikki opiskelijasarjassa,
ja sen jälkeen selviäisivät tulokset.
Palkintojen jako alkoi ja jännitys oli
suuri. Futuristisessa meikissä Sanna
sijoittui hienosti neljänneksi, saaden
stipendin kilpailusta.
Sitten oli ammattilaisten häämeikin
palkintojen jaon vuoro. Taas jännitimme
ja kun toiseksi tulleen meikkaajan sijoitus
selvisi, tiesimme Tiinan voittaneen.
Onnittelut alkoivat jo ennen, kuin
Tiinan voitto edes julkaistiin. Tiina
voitti, upealla työllään ja onnistuneella
kokonaisuudellaan. Tunnelma oli upea
ja kaikilla oli iloinen mieli ja fiilis oli mitä
mahtavin. Iloitsimme aidosti sijoituksista ja tästä oli hyvä lähteä seuraavaan
päivään.
Vuorossa oli Wilhelmiina Lapveteläisen opiskelijasarjan häämeikki 2013.
Kilpailu eteni edellisten tapaan, mutta
tässä kategoriassa kilpailijoita oli eniten,
kaksitoista. Wilhelmiinan rauhallisuus
ja harjoittelun tuoma varmuus näkyivät
itse kilpailussa. Hän teki töitä hymyssä
suin mutta keskittyneesti edeten.
Wilhelmiina oli panostanut paljon
työselosteeseen, jota kilpailua seuranneet
messuvieraat ihastelivat ja valokuvasivat. Kun kilpailuaika päättyi, kilpailijat
poistuivat alueelta ja tuomarit pääsivät haastavaan työhönsä. Häämeikki
kategoriassa oli upeita meikkejä sekä
hienoja kokonaisuuksia, puvuin, hiuksin,
yms. yksityiskohdin. Wilhemiinan työn
jälkeen oli vuorossa vielä ammattilaisten 30-luvun meikki ja sen jälkeen taas
odotetut palkintojen jaot.
Jännitys oli aivan uskomaton, kun jäljellä oli enää yksi palkinto, ensimmäinen
sija ja kilpailijoita paljon. Ja upeaa voitto
Wilhelmiinalle! Aivan loistava päätös
tälle hienolle viikonlopulle, enempää ei
olisi voinut toivoa, kun Opisto nappasi
kisoista kaksi voittoa ja yhden neljännen
sijan. Vaikka voitto ja sijoittuminen tuntuvatkin hyvältä, tärkeintä oli kuitenkin
se, että opiskelijat uskalsivat osallistua
kilpailuun saaden paljon kokemusta ja
itseluottamusta meikkaamisessa. Onnea
kaikille!
Wilhelmiina
Lapveteläinen
voitti opiskelijoiden häämeikkisarjan upealla
kokonaisuudella.
19
Kauneudenhoitoalan perustutkinto
OPPILAITOKSESSA on järjestämisluvan mukaisesti 130
opiskelijaa. Ryhmäkoko on 16 opiskelijaa. Iltaisin opiskelee
3 ryhmää, muut ovat päiväopetuksessa. Perustutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista, vapaasti valittavista
tutkinnon osista ja ammattitaitoa täydentävistä tutkinnon
osista. Lukion koko oppimäärästä tai toisen alan ammatillisesta perustutkinnosta luetaan hyväksi 40 opintoviikkoa.
Perustutkinnossa on valittavissa kaksi koulutusohjelmaa:
Kosmetologin koulutusohjelma, sekä Kauneudenhoidon ja
tuoteneuvonnan koulutusohjelma.
Kosmetologin koulutusohjelma
120 ov
Ammatilliset tutkinnon osat
90 ov
Ihon hoito
30 ov
Ihonhoidon ohjaus
10 ov
Ehostus
5 ov
Kauneudenhoitoalan yrittäjyys ja yritystoiminta 10 ov
Täydentävät ihonhoidot
Kaikille valinnaiset tutkinnon osat
Vapaasti valittavat tutkinnon osat
Ammattitaitoa täydentävät tutkinnon osat
20ov
15 ov
10 ov
20ov
Kauneudenhoidon ja tuoteneuvonnan
koulutusohjelma
120 ov
Ammatilliset tutkinnon osat
Ihon hoito
Ihonhoidon ohjaus
Ehostus
Kauneudenhoitoalan yrittäjyys ja yritystoiminta
Kauneudenhoito- ja tuoteneuvonta
Kaikille valinnaiset tutkinnon osat
Vapaasti valittavat tutkinnon osat
Ammattitaitoa täydentävät tutkinnon osat
90ov
30ov
10 ov
5 ov
10 ov
20ov
15 ov
10 ov
20ov
Ammatillinen täydennyskoulutus
AMMATILLISEN TÄYDENNYSKOULUTUKSEN vastuuhenkilönä on toiminut lukuvuonna 2012–2013 estenomi,
ammatinopettaja Emmi Clewer. Täydennyskoulutuskurssit
on suunniteltu täydentämään ja syventämään työelämässä
toimivien kosmetologien ammattitaitoa. Useat kurssitoiveet
ovatkin tulleet toiveina työelämästä, joiden mukaan täydennyskoulutus kurssit ovat myös muotoutuneet. Joillekin
lyhytkursseille otettiin mukaan myös loppusuoralla olevia
kauneudenhoitolan opiskelijoita.
Lukuvuonna 2012-2013 aloitti jo toisen kerran Kauneudenhoidon ja tuoteneuvonnan osaamisalan, ammattinimike
kosmetiikkaneuvoja – koulutusohjelman toteuttaminen
täydennyskoulutuksena. Koulutus kestää täydennyskoulutuksessa vuoden monimuoto-opiskeluna.
Täydennyskoulutuksen järjestelyissä on pyritty ottamaan huomioon työelämälähtöinen mahdollisuus osallistua
kursseille, joten yhä useampia kursseja järjestetään myös
iltaopetuksena. Toivottu Ammattiin palaavien kosmetologien kurssi toteutettiin jälleen syyskuussa – jo toisen kerran
iltakurssina. Kurssille osallistui 10 innokasta kosmetologia
päivittäen tietojaan ja taitojaan.
20
LUKUVUODEN 2012–2013 AIKANA TOTEUTUNEET
TÄYDENNYSKOULUTUSKURSSIT
SYYSLUKUKAUDELLA
• Aromaterapian kertaus
• Ammattiin palaavat kosmetologit
• Kasvolymfan peruskurssi
• Aukeavatko incit? – syventävää ainesosatietoutta
• Kuumakivihieronta
• Intialainen päähieronta
• Kasvolymfan kertauspäivä
• Yrityksen kotisivut – jatkokurssi
• Kosmetiikkaneuvojan osatutkinto
KEVÄTLUKUKAUDELLA
• Kosmetiikkaneuvojan osatutkinto
• Vartalolymfan peruskurssi
• Kuumakivihieronta
• Morsiusmeikki
Kansainvälinen CIDESCO- tutkinto
KANSAINVÄLINEN CIDESCO
-tutkinto järjestettiin
13.5 - 17.5.2013.
Tutkintoon osallistui valmistuvista ryhmistä 34 opiskelijaa ja kansainvälisenä CIDESCO:n lähettämänä
tutkinnonvalvojana toimi kosmetologi Erika Baumann Sveitsistä. Oppilaitoksen puolesta
tutkinnon järjestelyistä ja arvioinnista vastasivat opettajat
Taina Raivio, Leena Kalliomaa ja Anna-Liisa HalsasLehto.
KANSAINVÄLINEN CIDESCO -KONFERENSSI
Vuoden 2012 CIDESCO konferenssi pidettiin Zürichissa,
Sveitsissä 12.-15.10.2012. Rehtori Marja-Liisa Nevalainen
ja Anna-Liisa Halsas-Lehto osallistuivat kongressiin ja sen
yhteydessä pidettyyn koulukokoukseen.
Anna-Liisa Halsas-Lehto on vieraillut lukuvuoden
aikana CIDESCO:n tutkinnonvalvojana Maria Schweizer Fachschule für Kosmetik und Nail Design –koulussa
Sveitsissä.
Mr Kotake, osakalaisen CIDESCO koulun The Kozu
Beauty and Hairdressing College omistaja vieraili lokakuussa SKY-Opistossa.
21
Kosmetologin erikoisammattitutkinto
VALMISTAVA KOULUTUS
EAT 12
Vuonna 2011 uudistuneiden tutkinnon perusteiden mukainen kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkintoon valmentava koulutus toteutettiin
ensimmäisen kerran SKY-Opistolla
12.9.2012 – 26.4.2013. Lähiopetusta
oli oppilaitoksen tiloissa joka viikko keskiviikosta perjantaihin. Osa
opinnoista toteutettiin etäopiskeluna.
Koulutuksen tavoitteena on muun
muassa parantaa tutkinnon suorittajan
kykyä soveltaa osaamistaan erilaisissa
toimintaympäristöissä sekä lisätä arviointikykyä, kokemuksista oppimista
ja edelleen edesauttaa uusien toimintatapojen käyttöönottoa. Kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinnon
suorittaminen edellyttää kahden
pakollisen ja vähintään yhden valinnaisen tutkinnon osan suorittamista.
LUKUVUONNA
2012 - 2013 TOTEUTUNEET
TUTKINNON OSAT:
1. Ihonhoidon asiantuntijana
toimiminen
Opettajana Sari Ojavuo,
SKY-Opisto
2. Kauneudenhoitoalan
asiantuntijana toimiminen
Opettajina
Marja Saarinen, MERCURIA
Kauppiaitten Kauppaoppilaitos
Minna Kilpinen, MERCURIA
Kauppiaitten Kauppaoppilaitos
Tarja Mykrä, MERCURIA
Kauppiaitten Kauppaoppilaitos
Tarja Saarinen, MERCURIA
Kauppiaitten Kauppaoppilaitos
Tiina Lehtoranta,
Satakielikoulutus Oy
Päivikki Saksala,
Satakielikoulutus Oy
Sari Ojavuo, SKY-Opisto
3. Aromaterapian ja eteeristen
öljyjen käyttäminen ihonhoidossa
(valinnainen tutkinnon osa)
Opettajana Sari Ojavuo, SKY-Opisto
Luennot ja tuote-,
laite- ym. koulutukset:
Anitra Airo, Aila Airo Ky:
Dermaviduals -ihonhoitosarja
Kaija Puro, Ruusupuu Finland:
Primavera ihonhoitosarja ja
Primaveran aromaterapiatuotteet
Susanna Poikela, Dell’ Eco:
Argital –tuotteet
Raini Anttilainen, Biohoitola:
Lasotronic
Reima Karsikas, Diter
Elektroniikka Oy: DitLaser
Mia Niinimäki,
Delfi n Technologies Ltd:
Ihomittauslaitteet
Jukka Antikainen, SPR:
Ensiapu 1 - kurssi
Taru Leskelä, Helsingin seudun
ympäristöpalvelut: Ympäristöneuvonta
- Pura jätepommi -työpaja
Yritysvierailut:
Ihoakatemia, Helsinki
Dell’ Eco, Tallinna
Kauneuslinna Aila Airo, Kauniainen
Tradehouse, Tallinna
22
OPISKELIJAN KERTOMAA
Syyskuussa aloitti ryhmä
innostuneita kosmetologeja
opiskella erikoisammattitutkintoon
valmentavassa koulutuksessa.
Olimme kaikki 11 opiskelijaa eri
lähtökohdista, toisilla oli takana
monipuolisesti työkokemusta,
omia yrityksiä, opetusvirkaa ja
toisilla vastavalmistumisen riemua
kosmetologin opinnoista. Meitä
kaikkia yhdisti kuitenkin halu
syventää tietoamme ja taitoamme
kosmetologeina.
Olimme ensimmäinen
ryhmä, joka toteutti uutta
opintosuunnitelmaa.
Pilottiryhmänä toimiminen oli
kunnia, mutta aiheutti myös
ylimääräistä hämmennystä
opintojen muodostumisesta ja
näytöistä meidän opiskelijoiden
kesken. Opinnot olivat kuitenkin
tarkkaan suunniteltu ja saimme
aina kouluun tullessamme sitä
tietoa, jota olimme sinne tulleet
opiskelemaan. Opiskelumme oli
monimuotoista, mikä tarkoitti sitä,
että keskiviikosta perjantaihin
opiskelimme täysipäiväisesti.
Koulutuksemme oli todella laaja,
josta muutamaksi esimerkiksi voin
mainita aine- ja tuotetuntemuksen
syventämisen, laiteopin
lisäämisen, perinteisen kiinalaisen
lääketieteen, markkinoinnin ja
esimiehenä toimimisen opinnot
sekä perehdyttämisen. Keväämme
täyttänyt valinnainen tutkinnon
osa, aromaterapia oli monelle
meistä kaikista kokonaisvaltaisin
opinpaikka. Aromaterapia tuntui
myös vetävän yhteen koko ryhmän
aivan uudella tavalla. Vierailevat
opettajat Mercuriasta ja Satakielen
koulutuksesta toivat upean lisän
kosmetologin ammattitaidon
syventämiseen. Kaikki koulutukseen
osallistuvat opettajat olivat
ammattitaitoisia ja antoivat meille
erilaisia eväitä erikoistumiseen.
Koulutustahti oli todella tiivis,
olihan opintomme vain kahdeksan
kuukauden mittainen. Lukuvuosi
meni kuitenkin nopeasti ja näytöt
ilmestyivät kalentereihimme
nopeammin, kuin ehdimme
Eat 12 juhlavalla lounaalla: Kauneuslinna
Aila Airo, Kauniainen 12.4.2013.
tajuta. Ihonhoidon asiantuntijana
toimimisen -, kauneudenhoitoalan
asiantuntijana toimimisen
ja aromaterapian näytöissä
kokosimme vuoden aikana
oppimamme ammattitaidon yhteen
ja näytimme erikoisosaamisemme.
Ryhmämme oli tiivis
sekä ainutlaatuinen ja
saimme toisistamme
loppuelämäksemme ystäviä
sekä ammatillisia neuvonantajia.
Erikoisammattitutkinnon
opinnot antoivat ikimuistoisia
kokemuksia ja ammattitaidon
syventämistä, jota juuri itse tulin
opinnoilta hakemaan. Suosittelen
erikoisammattitutkintoa kaikille,
jotka haluavat ymmärtää yhä
paremmin asiakkaiden tarpeita,
palvella asiakkaita entistä
yksilöllisemmin ja viedä oman
ammattitaidon aivan uudelle
tasolle.
Ammatillisin terveisin
Milja Yli-Opas,
Erikoiskosmetologi 2013
23
Työssäoppiminen
TYÖSSÄOPPIMINEN on tavoitteellista, ohjattua ja arvioitua oppimista,
jonka tavoitteena on, että opiskelija
oppii osan tutkintoon kuuluvasta ammattitaidosta ja opetussuunnitelman
tavoitteista todellisessa työympäristössä ja sen säännöillä.
Työssäoppimisen laajuus perustutkinnossa on vähintään 20 opintoviikkoa. Kaikki opiskelijat suorittavat
ensimmäisen opiskeluvuoden työssäoppimisjaksonsa aina Opetushoitola
Versossa.
Kuluneen lukuvuoden aikana
SKY-Opiston opiskelijat suorittivat
työssäoppimisjaksoja Ihon hoidon,
Ihon hoidon ohjauksen, Täydentävien
ihon hoitojen, Kauneudenhoitoalan
yrittäjyyden sekä Kylpylähoitojen opintokokonaisuuksissa sekä
Suomessa että ulkomailla (Israel,
Uusi-Seelanti ja Viro). Myös ammattiosaamisen näyttöjä suoritettiin
työssäoppimisjakson yhteydessä
kauneudenhoitoalan työpaikoilla
maahantuojilla, tavarataloissa ja kauneushoitoloissa.
TYÖSSÄOPPIMISPAIKAT
SUOMESSA 2011-2012
Anttila
Artemis City spa
Parfums Christian Dior Oy
Disar Center
Elegia Day Spa
ElinVoimastudio Oy
EL-salonki
Emotion
Eurocosmetics Oy
Katin Kauneuskulma
Kauneus- ja Terveyspiste
Eila Hellgren
Kauneus- ja terveyshoitola
Corallia
Kauneushoitola Maarit Leikoski Oy
Kauneuskeskus Pinjami
Kauneuskeskus BB
Kicks
Myyrmannin apteekki
Norex Cosmetics Oy
Opetushoitola Verso
Sokos
Stockmann Oyj
Stockmann Beauty
SW Day Spa
The Body Shop
Yves Rocher
Työkykypassi
OPPILAITOKSESSA on käytössä
ammattiosaajan työkykypassi. Opiskelijoita on pyritty aktivoimaan muun
muassa teema- ja liikuntapäivien avulla
työkyvyn ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Opiskelijoille on avattu oppilaitok24
sen kotisivuille passin suorittamiseen
liittyen vinkkipalsta, jonne he voivat
kirjoittaa suosituksia toisilleen esimerkiksi edullisista liikuntapaikoista ja
hyvistä elokuvista.
TYÖSSÄOPPIMASSA UUDESSA-SEELANNISSA
Matkani starttasi 24.11.2012
kohti Timarua, UudenSeelannin eteläsaarta.
27 tunnin matkustamisen jälkeen
saavuin vihdoin Christchurchin lentokentälle, josta matka jatkui vielä
parisen tuntia bussilla Timaruun.
Perillä minua oli vastaanottamassa Tuula Molineux perheensä
voimin. Ensimmäinen päivä kului
tutustuessa Tuulaan ja hänen lapsiinsa, sekä kauneushoitolaan. My
Rosehill&Health on pieni kotikauneushoitola, jossa erikoisuuksina
olivat myös suomalainen sauna
sekä poreamme ulkoterassilla.
Minulle siis olikin luvassa hyvin tavallisesta poikkeava työmiljöö. Sain
majoittua Tuulan vastikään hankkimaan rivitalokolmioon. Se oli
lähempänä kaupunkia ja palveluita,
kuin heidän varsinainen kotitalo,
missä myös kauneushoitola sijaitsi.
Työssäoppiminen lähti hyvin
käyntiin ja pääsin palvelemaan
asiakkaita jo ensimmäisellä viikolla.
Uusi-Seelantilaiset olivat hyvin
nautiskelevaa kansaa; hieronnat ja
rentouttavat hoidot olivat kovassa
huudossa. Erikoisinta minulle oli,
että sauna oli osalle niin tuntematon, että minun täytyi lähes kädestä pitäen ohjeistaa miten tuolla
mystisessä kuumassa kopissa
oikein toimitaan. Pääsin myös kokeilemaan parafiini-hoitoa kasvoille, joka meillä Suomessa yleisimmin tehdään vain jaloille tai käsille.
Tuula oli suunnitellut paljon
hauskaa tekemistä työssäoppimisen vastapainoksi. Kävimme
viikonloppureissulla sisämaassa,
jossa pääsin mm. elämäni ensimmäiselle metsästysretkelle!
Ollessani eläinrakas ihminen, ei
päivän saldo juuri minua miellyttänyt – yksi kauris. Seuraavana
viikonloppuna lähdimme Christchurchiin Suomi-juhliin. Olinkin
melko haluttu vieras, olihan minulla
tuliaisena Fazerin maitosuklaata ja
lakritsia suoraan tehtaalta! Myös
Suomen kuulumiset kiinnosti monia pitkään Uudessa-Seelannissa
asuneita suomalaisia. Oli hienoa
kuulla heidän tarinoita miten
kukakin oli päätynyt Suomesta
Uuteen-Seelantiin, kauemmaksi
kotimaastaan enää kun ei pääse.
Työssöoppimisjaksoni ja koko
matkani oli erittäin onnistunut.
Sain lähteä takaisin Suomeen
sydän täynnä ihania muistoja ja kokemuksia, joita varmasti hyödynnän tulevaisuudessa niin kosmetologin työssä kuin arkielämässä.
Työharjoittelun lopuksi minulla
oli vielä reilu viikko aikaa kiertää
maata. Otin matkaseurakseni Iidan,
yhden Tuulan tyttäristä. Ensimmäinen etappi kiertoreissullamme
oli maailman aktiviteettikaupunki
numero yksi, Queenstown. Minä
tyydyin benji-hyppyjen sijasta
maistamaan vaatimattomasti
vain maailman parasta burgeria
ja ihastelemaan maisemia Sky
Line- Gondolassa. Matkamme
jatkui Uuden-Seelannin suurimpaan kaupunkiin, pohjoissaarella
sijaitsevaan Aucklandiin. Hotellimme sijaitsi Aucklandin keskustan
pääkadulla- shoppailuksihan se siis
meni. Ehdimme käydä katsomassa myös pingviinejä Sea Lifessa,
sekä 328 metriä korkeassa Sky
Towerissa, josta henkeäsalpaavat
maisemat antoivat hyvän kuvan
kaupungin suuruudesta. Reissumme jatkui Dunediniin, takaisin
eteläsaarelle. Siellä pääsin tutustumaan Cadbury-suklaatehtaaseen,
joten makoisat tuliaiset Suomeen
oli taattu. Dunedinista palasimme Timaruun, josta lähdinkin jo
seuraavana päivänä Christchurchiin. Viimeiset päivät vietinkin siis
yksin Christchurchissa. Viisaana
varasin hotellin aivan kaupungin
keskustasta, jossa valitettavasti ei
ollutkaan juuri mitään jäljellä parin
vuoden takaisen maanjäristyksen
vuoksi. Kokemus sinäänsä sekin.
Maria Huovinen 10A
25
Aikuiskoulutus ja näyttötutkinnot
Kauneudenhoitoalan perustutkintoon valmistavaa aikuiskoulutusta
järjestetään sekä päivä- että iltakoulutuksena. Päiväopetuksena aikuiskoulutus kestää 2 vuotta ja opiskelupäivät
ovat maanantaista perjantaihin.
Koulutus alkaa joka toinen syksy.
Iltalinjalla opiskellaan maanantaista
torstaihin klo 16.30-20.30 ja koulutus
kestää 2,5 vuotta. Iltalinja alkaa aina
tammikuussa.
Opintojen alussa opiskelijan kanssa
laaditaan henkilökohtaistamissuunnitelma, jota päivitetään opintojen
aikana. Henkilökohtaistamissuunnitelmassa otetaan huomioon opiskelijan
aikaisempi osaaminen ja kartoitetaan
mahdollisuuksia joustavaan opiskeluun. Ennen näyttötutkintoon
osallistumista opiskelijalla tulee olla
suoritettuna hyväksytysti kaikki henkilökohtaistamissuunnitelman mukaiset opintojaksot sekä työssäoppiminen.
Näin pyritään varmistamaan opiskelijan realistiset mahdollisuudet läpäistä
näyttötutkinto hyväksytysti. Näyttötutkinnon hyväksytysti suorittaminen
on aikuiskoulutuksessa edellytys
tutkintotodistuksen saamiselle. Myös
aikuisopiskelijoilla on mahdollisuus
suorittaa kansainvälinen CIDESCOtutkinto.
26
Lukuvuoden 2012-2013 aikana
SKY-Opistossa on opiskellut yksi
aikuisryhmä päiväkoulutuksessa sekä
kolme ryhmää iltakoulutuksessa. Keväällä 2013 valmistui yksi ryhmä sekä
päivästä että illasta.
git Reelika Part ja Satu Pihljherta sekä
opetuksen edustajana ammatinopettaja, näyttötutkintomestari Sari Männistö-Ojainmaa. Tutkintojärjestelyistä
vastasi Sari Männistö-Ojainmaa.
NÄYTTÖTUTKINNOT
Kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinnon ensimmäiset
uudistuneiden tutkinnon perusteiden
mukaiset näyttötutkintotilaisuudet
kevätlukukaudella 2013 toteutettiin
seuraavasti:
Kauneudenhoitoalan perustutkinnon näyttötutkinto jaettiin kuluneen
lukuvuoden aikana hyväksi havaitun
kokemuksen mukaisesti kahteen osaan
siten, että syksyllä 2012 suoritettiin
näyttötutkinto ihon hoidosta, ehostuksesta sekä yritystoiminnasta ja keväällä
2013 suoritettiin loput tutkinnon
osat eli täydentävä ihon hoito sekä
valinnaiset tutkinnon osat. Arvioinnista vastasivat työelämän edustajina
kosmetologit Mira Ingelius, Reelika Part, Mia Peltonen ja Satu
Pihljherta sekä opetuksen edustajina
ammatinopettajat Eija Liuska ja Sari
Männistö-Ojainmaa, jotka vastasivat näyttötutkintomestareina myös
tutkintotilaisuuksien järjestelyistä.
Etelä-Suomen Kosmetologikoulussa järjestettiin kaksi tutkintoa lukuvuoden aikana. Arvioinnista vastasivat
työelämän edustajina kosmetologit
Tuula Rantanen, Sirkka Kaartti ja
Mia Peltonen sekä opetuksen edustajana ammatinopettaja, näyttötutkintomestari Sari Männistö-Ojainmaa.
Tutkintojärjestelyistä vastasi Sari
Männistö-Ojainmaa.
Myynti ja markkinointi valinnaisen
tutkintotilaisuuden arvioinnista vastasivat työelämän edustajina kosmetolo-
3.-4.4.2013
Ihonhoidon asiantuntijana toimiminen sekä Kauneudenhoitoalan
asiantuntijana toimiminen
Arvioinnista vastasivat työelämän
edustajina erikoiskosmetologit Riitta
Haapala ja Mira Ingelius sekä opetuksen edustajana ammatinopettaja
Emmi Clewer.
24.-26.4.2013
Aromaterapian ja eteeristen öljyjen
käyttäminen ihonhoidossa
Arvioinnista vastasivat työelämän
edustajina erikoiskosmetologit
Riitta Haapala ja Mira Ingelius sekä
opetuksen edustajana ammatinopettaja, näyttötutkintomestari Marjo
Väisänen.
Molemmissa tilaisuuksissa tutkintojärjestelyistä vastasi Marjo Väisänen.
Asiakaspalvelu
Asiakaspalvelussa edellisenä lukuvuonna
käyttöön otettu sähköinen ajanvarausohjelma ja mahdollisuus asiakkaiden
itse tehdä varauksia netissä (http://ajanvaraus.skyo.fi) on lisännyt lukuvuonna
2012-2013 vartalohoitojen, laitehoitojen
ja muiden erikoishoitojen kysyntää.
Tämä on parantanut opiskelijoiden
mahdollisuutta harjaantua erilaisissa
hoidoissa. Uusien opetettavien hoitojen
ja ajanvarausohjelman myötä monipuolistunut hoitotarjonta on myös lisännyt
asiakkaiden kiinnostusta kokeilla erilaisia
hoitokokonaisuuksia perinteisten kasvoja jalkahoitojen lisäksi. Asiakkaamme
ovatkin ottaneet sähköisen ajanvarauksen nopeasti omakseen: tällä hetkellä
suurin osa hoitovarauksista tehdään
nettivarauksina.
Asiakaspalvelussa opiskelijat harjaantuvat tekemään rentouttavia ja asiakkaan yksilöllisesti huomioivia hoitoja.
Nauttiessaan saamastaan hemmottelusta
moni asiakkaamme on todennut ääneen,
kuinka tärkeää on muistaa huolehtia
omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta.
Kiireetön hoitokokemus voi siis olla
avartava monella tasolla. Asiakkailta
opiskelijamme ovat saaneet kiitosta
mm. huolellisesti toteutetuista hoidoista
ja hyvästä asiakaspalvelusta. Asiakkaan ja opiskelijan välinen onnistunut
vuorovaikutus hyödyttää molempia
osapuolia: asiakas saa hänen tarpeensa
ja toiveensa huomioivan hoitokokemuksen ja opiskelija kehittyy monipuolisesti ammatillisessa osaamisessaan.
Opiskelijoille asiakaspalveluharjoittelu
tarjoaakin mahdollisuuden kehittyä
hoitotaidoissa, asiakaspalvelussa,
ihonhoidon ohjauksessa, myyntityössä
sekä monessa muussa tulevan kauneudenhoidon ammattilaisen tarvitsemassa taidossa turvallisessa ympäristössä
opettajan ja asiakaspalveluassistentin
ohjauksessa.
Myös opiskelijat osaavat arvostaa
asiakaspalvelussa saamaansa arvokasta
kokemusta. Seuraavat kommentit ovat
11C:n Janikalta ja Heidiltä:
– Asiakaspalvelu on mukavaa ja päivät
kuluvat nopeasti hoitoja tehdessä.
– Asiakaspalvelupäivinä opimme kohtaamaan erilaisia asiakkaita ja asiakaspalvelutilanteita sekä saamme tuntumaa
työelämästä.
– Asiakaspalvelu kohottaa luokan ryhmähenkeä, se on positiivista oppimista.
Opetushoitola Verso
2012- 2013
Kulunut lukuvuosi on ollut Opetushoitolassa erittäin työntäyteinen.
Työssäoppijoita on ollut omasta
oppilaitoksestamme sekä muista alan
oppilaitoksista (Stadin ammattiopisto,
Omnia, Prakticum ja Amisto Porvoo),
joka omalta osaltaan rikastuttaa omien
opiskelijoittemme sekä työpaikkaohjaajien työtä.
Opetushoitolan työntekijöihin
on tullut vuoden aikana muutoksia.
Kosmetologi Riikka Rahikkala aloitti
syyskuussa. Sari Paronen siirtyi oman
yrityksen pariin, jolloin Taru Pyrhönen aloitti työskentelynsä hoitolassa.
Hoitolavastaava Kati Heikkinen sai
suoritettua kosmetologin erikoisammattitutkinnon.
Kuluneen lukuvuoden aikana asiakkaat ovat löytäneet sähköisen ajanvarausohjelman erittäin hyvin. Varauksista 75-80% tulee jo sen kautta, mutta
ohjelmaa voidaan jatkossa hyödyntää
vielä nykyistä laajemmin
Opetushoitola Verso palvelee asiakkaitaan iloisin mielin vielä viikolla
26, jonka jälkeen suljemme ovemme
reilun kuukauden ajaksi. Opetushoitolan väen puolesta haluan kiittää kaikkia
yhteistyökumppaneita ja työtovereita
vauhdikkaasta vuodesta ja toivottaa kaikille rentouttavaa ja toivottavasti myös
auringonpaisteista kesää!
Kati Heikkinen
työpaikkaohjaaja, hoitolavastaava
27
Opinto-ohjaus
OPINTO-OHJAUS on osa oppilaitoksen kasvatusja oppimistavoitteita tukevaa toimintaa. Jokaiselle
opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opiskeluohjelma. Aikuisopiskelijoille, jotka ovat tutkintoon
valmistavassa koulutuksessa, laaditaan henkilökohtaistamissuunnitelma. Tuloksekkaan opiskelun edellytyksenä on, että opiskelija sitoutuu opiskeluunsa.
VALINTAKOKEET
Opiskelijavalintojen tueksi on järjestetty valintakokeet marraskuussa 2012 ja toukokuussa 2013.
Valintakokeet järjestettiin Psykologitiimi Päämäärä
Oy:n avulla.
Valintakokeet sisältävät:
- soveltuvuuskokeen, joka sisältää persoonallisuus- ja
kykytestin
- psykologin ja opettajan haastattelun
- mahdollisuuden tutustua oppilaitokseen ja opetukseen.
Kaikki hakijat saavat halutessaan palautteen valintakokeen tuloksesta.
Opiskelijarekrytointia on tehty erilaisissa tilaisuuksissa:
- Studia-messut Helsingin Messukeskuksessa
4. – 5.12.2012
- Avoimien ovien päivät ja koulutusinfot 8. – 9.2.2013
- Ammatti-info Tikkurilan lukiossa
- Ammatti-info Eiran aikuislukiossa
- Ammatti-info Latokartanon koulussa
- Oppilaitoksessa on käynyt vuoden aikana tutustumassa
opiskelijaryhmiä eri oppilaitoksistasekätyöelämään
tutustujia.
TUTORTOIMINTA
Toisen vuosikurssin opiskelijoita on toiminut
tutoreina. He ovat tukeneet ja auttaneet uusia
opiskelijoita sopeutumaan opiskeluun ja
opiskeluympäristöön, sekä vierailleet heidän kanssaan
kauneudenhoitoalan maahantuojayrityksissä.
28
OPPILASKUNTA
Lukuvuonna 2012 -2013 oppilaskunnan puheenjohtajana
toimi Heini Lahdensuo 11B ja sihteerinä Milla Hartikainen 11C
ryhmästä. Oppilaskunnan kuraattorina toimi Sari MännistöOjainmaa.
Oppilaskunnan vuosi saatiin kivasti käyntiin kaikkien
yhteisen ulkoilupäivän merkeissä 22.8.2012 Seurasaaren
historiallisessa ympäristössä. Päivän ohjelmaan kuului
kävelyreitti saaren ympäri, yhteisiä pelejä ja leikkejä sekä
ruokailu. Huolimatta siitä, että satuimme keskelle elokuvan
kuvausprojektia, päivä sujui hyvin ja ohjelma saatiin vedettyä
läpi suunnitellusti.
Ensimmäisessä kokouksessa käsittelimme Sakki- ja
OSKU-järjestöjen opiskelijakorttien hankintaa. Hyvin
nopeasti keskustelun alettua, päädyimme kuitenkin
ehdottamaan SKY-Opistolle omaa opiskelijakorttia, joka
toteutettiinkin nopealla aikataululla. Syksystä 2012 SKYOpiston oppiskelijat ovatkin voineet ostaa itselleen omalla
kuvallaan varustetun, käyntikorttikokoisen opiskelijakortin.
Opiskelijoiden omien eväiden säilytykseen tarkoitetun
jääkaapin hankinta nousi tämän vuoden suuritöisimmäksi
projektiksi. Ehdotus jääkaapin hankintaan tuli suoraan
opiskelijoilta jo alkusyksystä. Asia käsiteltiin nopeasti
oppilaskunnassa ja ehdotus hankinnasta esitettiin rehtorille.
Asiasta käytiin runsaasti keskustelua ja oppilaskunnassa
mm. laadittiin käyttösäännöt ja siivousvuorot jääkaappia
varten. Keväällä 2013 saimmekin jääkaapin hankittua. .
Oppilaskunnalta pyydettiin mielipidettä asiakaspalvelun
itsearviointikortin toimivuudesta ja kävimmekin toimeen
nopeasti. Ehdotelma uudeksi itsearviointikortiksi tehtiin
helppolukuisemmaksi, sisältäen kuitenkin kaikki kohdat jo
käytössä olevasta kortista.
Heini Lahdensuo 11 B
Lisäksi tutorit ovat olleet mukana edustamassa
oppilaitosta erilaisissa esittely- ja rekrytointitilaisuuksissa.
Tutoreina ovat toimineet Tinja Tiilikainen (10A),
Melissa Rissanen (11A), Lina Mäki-Leppilampi (11A),
Johanna Siivonen (11A) ja Heini Lahdensuo (11A).
Ryhmät
10 A
11 C
12 B
Ilta 12
Kalliomaa Leena
Chudova Ekaterina
Huovinen Maria Eveliina
Kinner Julia
Sadiku Nora
Saukko Minna Marianne
Tiilikainen Tinja-Tuulia
Timonen Tuulia Karoliina
Tolvanen Katinka Anna Pauliina
Valkonen Johanna Kristiina
Wathén Sanja Tessa Hannele
Liuska Eija
Agge Jenni Marianne
Aguilar Aino Elina
Davis Leena Johanna
Hartikainen Milla-Reetta
Hämäläinen Sarianne Jonna Jessica
Kuurto Maiju Annina
Lehtinen Marika Johanna
Lepistö Noora Anniina
Malmström Krista Tuulia
Millaskangas Niina-Mari
Tolonen Satu Kukka Maarit
Varpula Sari Johanna
Vikman Janika
Willberg Heidi Mari Annika
Clewer Emmi
Benamed Beija
Hopia Johanna Anniina
Hyytiäinen Salla Maisa Johanna
Ikonen Elina Marianne
Jäppinen Eveliina Aleksandra
Kettunen Netta Camilla
Kilpeläinen Roosa Maria
Lapveteläinen Ida Tuulia Wilhelmiina
Leinonen Saija Erika Johanna
Mårtensson Susanna Maria
Partti Annukka Eveliina
Peltola Marus Emilia Onerva
Pernu Miia Johanna
Suontakanen Sini Jasmine
Timperi Erika Sannita
Venemies Satu Anne-Marie
Vuojolainen Sanna Marleena
Sjöblom Kaisa
Heikkinen Tuuli Rosina Wilhelmiina
Joutsimies Karoliina Maria
Kiuru Linda Julia
Laine Irina Johanna
Laitinen Suvi
Poptsova Alexandra
Salo Piia-Liisa
Sulasaari Disa Katariina Kylli
Turunen Suvi Hannele
Valkama Hanna-Mari Susanna
Wallenius Jonna
Valli Katariina Emilia
Von Konow Runo-Talvikki Jemina
Vähäpassi Anne
Åkerlund Satu Irmeli
11 A
Raivio Taina
Heikkinen Mona Jenniina
Heiskanen Marika Katariina
Ihalainen Miia Maria
Junno Noora Anneli
Koivusilta Jasmin Juuli Emilia
Lindfors Sara Anniina
Manninen Inka Elina
Mäki-Leppilampi Lina Varpu Marcela
Rantala Juuli-Anna Karoliina
Rissanen Melissa Milla Maaria
Siivonen Johanna Regina
Stjernvall Janina Sofie Margareetta
Tuuli Leena Kristiina
11 B
Halsas-Lehto Anna-Liisa
Eerola Anna Maria Caroline
Heikkilä Viivi Emilia
Jacobsson Marianne Erika
Koivula Emma Kaarina
Lahdensuo Heini Maria Juliaana
Laurila Krista Emilia
Leinimaa Riina Elena
Lindholm Matilda Maria Eveliina
Lundmark Henrika Helena
Pitkänen Mirka Marianna
Puhk Amanda Eeva Maria
Raitio Ria Maria Victorina
Sarlio Juulia Leona Kristiina
Sassi Riina-Maria Gunilla
Sole Pauliina Emilia
Vesala Annukka Tuulia
Yliräisänen Anna Eveliina
12 A
Männistö-Ojainmaa Sari
Grundström Pia Johanna
Huhtasalo Tiina Annikki
Immonen Miili Emilia
Kallio Tuuli Mikaela
Melasalmi Maiju Annika
Myllynen Henna Helena
Nemlander Nina Sofia Catharina
Perälä Hanna Katariina
Pohjonen Tiina Johanna
Päivärinta Leena Katariina
Rossi Susanna Kaarina
Sahlstedt Greta-Maria
Suonperä Arina
Taipalus Heidi Tuulia
Tanninen Roosa-Maria
EAT 12
Ojavuo Sari
Auvinen Susanna
Ekholm Maria Helena
Haakana Sofia
Härkönen Tia
Lostedt Mira Paulina
Patteri Marita
Rosqvist Suvi
Savolainen Katri Marjut
Westerlund Emilia Christina
Vuorinen Anna Matilda
Yli-Opas Milja
Ilta 11
Ilta 13
Väisänen Marjo
Alekperova Gynai
Dikert Arja
Herttua Hannele
Hurme Tuula
Mäkinen Heidi
Oborina Jana
Petrovic Michaela
Pilli Teija
Pirkkalainen Heini
Pouttu Jemina
Saikkonen Tina
Sarlin Jenna
Sarvi Janita
Tertsunen Hanna
Thomé Annette
Tuominen Marika
Bremer Ditte
Alasalmi Riikka Maria
Heikkinen Riikka Karoliina
Kozhinova Marina
Lönnqvist Anna Maria
Monthan Minna Eleonoora
Nevalainen Nenja Annikki Josefina
Niemi Anu Pilvi Kristiina
Rosentau Maarja
Saukkomaa Ida Ella Amanda
Törnqvist Heidi Marjaana
29
Toukokuussa 2012 kosmetologeiksi valmistuneet opettajineen ja ohjaajineen.
Ryhmäkuvat: Foto Oskar
30
09A-ryhmä keväällä 2012.
31
10A-ryhmä keväällä 2012.
32
10B-ryhmä keväällä 2012.
33
Ilta10-ryhmä keväällä 2012.
34
SKY-Opiston toimintakertomus 2012-2013
Ulkoasu:
Viestintä Memedia, Vaula Aunola
Kannen maalaus:
Vincent Bakkum
Valokuvat:
SKY-Opisto,
Vaula Aunola, ellei toisin ole mainittu.
Suomen Kosmetologien Yhdistyksen Opisto
Pajuniityntie 3, 00320 Helsinki
Puh. (09) 8386 160
Fax (09) 8386 1611
www.skyo.fi