USEIN TAAKSE

ENNAKKO
laskentaKAAVA
etäisyys maaliin (m) x maalin nopeus (m/s) = ennakko (m)
haulien keskinopeus (m/s)
LAUKAUS jää
USEIN TAAKSE
Olet nähnyt heinäsorsat jo kaukaa. Seuraat niitä haulikolla. Ammut ensimmäisen piipun − pummi. Toisen − pummi. Luultavasti ammuit takaa ohi, sillä lintujen nopeus voi yllättää kokeneenkin metsästäjän.
Teksti - Jussi Partanen
Kuvitus - Pasi Sairanen / Metsästysammunnan ABC
S
orsalinnut lentävät yleensä 20 metriä
sekunnissa. Lundin yliopiston mittaustulos tarkoittaa sitä, että haulikkometsästäjän on otettava vähintään kahden
metrin ennakko, kun etäisyyttä on 30 metriä.
Kuulostaa yksinkertaiselta. Sitä se ei ole,
sillä ennakon oppii vain harjoittelemalla, jota
varten Metsästäjäliitto on nyt julkaissut Metsästysammunnan ABC:n. Myötätuulessa tavin
huippunopeus voi olla jopa kaksinkertainen
(40 m/s eli noin 140 km/h), jolloin ennakko kasvaa jopa neljään metriin. Lentoon lähtevää
tai laskeutuvaa lintua ammuttaessa ennakot
ovat taas pieniä.
Ennakkoon vaikuttavat myös riistan etäisyys ja tulokulma sekä haulien keskinopeus ja
ampumatyyli.
tämän jutun ennakot on laskettu tasaisen ennakon mukaisesti.
Yksi tapa on viedä ase liikkuvan maalin
eteen, pysäyttää ase ja laukaista. Tätä tapaa
ei voi suositella, sillä ennakon arviointi pysäytetyllä aseella muuttuvissa olosuhteissa on
mahdotonta. Pysäytetyllä aseella hauliparvi ei
myöskään veny, kuten liikkuvalla aseella ammuttaessa. Kun haulikko laukaistaan liikkeessä, hauliparvi on 30 metrin päässä noin kolme
metriä pitkä.
Pysäytetyllä aseella ammuttaessa tärkeä
saatto jää tekemättä. Haulikon piippujen olisi
liikuttava myös laukaisun jälkeen. Saaton voi
oppia harjoittelulla.
Tekniikoissa eroja
Oikean ennakon määrä voidaan laskea kaavalla. Tätä ei tietenkään kukaan enää passissa
tee, mutta kotona ennakkoja voi laskea, mikä
auttaa harjoittelussa.
Matkanarviointia voit harjoitella esimerkiksi
kyyhkypassissa. Laitat kyyhkynkuvia eri mat-
Suositeltavin tapa ampua liikkuvaa maalia on
niin sanottu svingi: asetta lähdetään kuljettamaan maalin takaa kiihtyvällä nopeudella ja
piippujen ohittaessa maalin ase laukaistaan.
Näin ollen varsinaista ennakkoa ei tarvitse
miettiä, vaan se tulee automaattisesti. Svingissä hauliparvi on pidempi ja osuma varmempi.
Joissakin tilanteissa, kun maali nähdään pidemmän aikaa, metsästäjät voivat ampua niin
sanotulla tasaisella ennakolla. Ampuja kuljettaa asettaan tasaisella nopeudella maalin
etupuolella. Kun ennakko on oikea, ampuja
laukaisee aseensa. Yksinkertaisuuden vuoksi
62
Ennakkoja voi laskea
•
Jahti 3/2011
koille peltoon. Lintuja kuville odotellessasi
voit tutkailla, minkä kokoisilta kuvat näyttävät
eri matkoilta.
Maalin nopeuden arviointiakin voi harjoitella. Skeet-kiekon lentonopeus radan keskikohdalla on noin 25 metriä sekunnissa (90
km/h). Tätä voi verrata lintujen nopeuksiin,
joita on mitattu tutkan avulla.
Kannattaa muistaa myös, että haulit lentävät eri nopeuksilla. Haulien nopeus laskee
nopeasti matkan kasvaessa. Otetaan esimerkiksi numero viiden (kolme milliä) lyijyhaulipatruuna. Haulien lähtönopeus on 400 metriä
sekunnissa, mutta 30 metrin päässä enää 220
metriä sekunnissa.
Kevyt haulimateriaali menettää nopeutensa nopeammin. Jos ammut teräshaulilla, kannattaa käyttää hieman suurempia haulikokoja, jotta riittävä nopeus ja iskuenergia säilyvät.
Numero viiden lyijyhauli kannattaa korvata
numero kolmen teräshauleilla.
Loppujen lopuksi oikeasta ennakosta metsästyksessä voimme sanoa ainoastaan sen,
että aseen piippujen on oltava lauetessaan
linnun lentoradan etupuolella. Kuinka paljon?
Se voidaan oppia ainoastaan harjoittelemalla
ahkerasti.
Teksti perustuu Metsästäjäliiton julkaisemaan
oppaaseen Metsästysammunnan ABC,
jota voi tilata Eräkontista
Lintujen
huippunopeudet ja ennakko
Kuvassa linnut ohittavat ampujan täysin
sivuttain, huippunopeudella ja 30 metrin
päästä. Linnut lentävät harvoin näin kovaa tai
puhtaasti sivusuunnassa, mutta kuvan
tarkoitus on osoittaa, mitä ennakot
ovat enimmillään.
Kohtauskulman pienentyessä myös ennakko
pienenee. Kuvan esimerkeissä ampumatta
jättäminen olisi viisasta monen lajin kohdalla.
Myös skeet-kiekon ennakko on laskettu 30
metrille, vaikka metsästyshaulikossa puhdas
sivukiekko ammutaan paikalta neljä,
jolloin etäisyys olisi noin 20 metriä ja
ennakko noin 1,6 metriä.
Tavi 40 m/s
HEINÄSORSA 30 m/s
SEPELKYYHKY 30 m/s
SKEET-KIEKKO 25 m/s
metsähanhi 25 m/s
metso 25 m/s
varis 20 m/s
harakka 10 m/s
•
Jahti 3/2011
63