Faster 2015 -esite

SUOMI
SVENSKA
FA S T E R . TAVA L L I S TA K E S TÄVÄ M P I S U O M A L A I N E N
SUOMALAISELLE SUUNNITELTU
VARUSTUKSELTAAN VERRATON
Faster on Suomessa valmistettu ja kuin kotonaan maamme vaihtele-
Vakiovarustukseen kuuluu kaikki tarpeellinen, mm. 7” monitoiminäyttö,
vissa keleissä, kivikkoisilla rannikoilla ja karikkoisilla vesillä. Fasterilla
CHIRP-kaikuluotain, hydrauliohjaus, Trolling Control - uistelunopeuden
pääset aina perille asti - kelistä ja rannasta riippumatta.
säätö, Securmark-turvamerkintä, lukittavat säilytystilat, istuinlaatikot,
tyhjennyspumppu, kaiteet, kulkuvalot, traileri-/lukituskoukku, mela, 12
VAHVEMPI KUIN MUUT
V:n pistoke. Näiden lisäksi vakiovarustelu vaihtelee mallikohtaisesti.
Faster on tavallista vahvempaa tekoa, erikoislujaa, käsittelemätöntä
merialumiinia, käsin hitsatuilta saumoiltaan täysin tiivis, laitapaksuu-
AMMATTIKÄYTÖSSÄ TESTATTU
deltaan muita alumiiniveneitä tuntuvasti tuhdimpi.
Fasterin käyttöominaisuudet on hiottu huippuunsa ammattikäytössä,
joten myös siviilikäytössä se on täyttä vastinetta rahalle. Fasteriin ovat
OMINAISUUKSILTAAN AINUTLAATUINEN
vuosikaudet luottaneet mm. poliisi ja pelastuslaitokset - he, joiden
Fasterin pohjan muotoilu takaa huippuluokan suorituskyvyn ja erin-
on mentävä silloin, kun kutsu kuuluu, säästä piittaamatta. Mikset siis
omaisen ajettavuuden. Nousulistaton pohja antaa Fasterille pehmeät
sinäkin luottaisi?
liukuominaisuudet, eivätkä kulkuominaisuudet kärsi, vaikka veneessä
kapasiteettia. Iskunkestävä alumiiniturkki on helppo pitää puhtaana ja
HONDA-PERÄMOOTTORILLA ENEMMÄN TEHOA –
VÄHEMMÄN KULUTUSTA
siistinä, ja sen liukuesteellinen pinta tekee mahdolliseksi turvallisen
Honda-perämoottorit ovat tehokkaimpia kokoluokissaan. Siksi tarvit-
liikkumisen veneessä. Kölikisko on jykevämpi kuin muissa veneissä.
setkin Faster/Honda-venepaketissa yleensä vähemmän hevosvoimia
Faster on myös poikkeuksellisen hiljainen, mikä on miellyttävää sekä
kuin muissa saman kokoluokan venepaketeissa. Faster kulkee Honda-
veneessä matkaaville että rannalla olijoille.
moottorilla myös tavallista vähemmällä polttoaineella. Faster-venei-
olisi kuormaa tavallista enemmän. Suorat sisälaidat lisäävät kuljetus-
siin tehdään jo tehtaalla esiasennus Honda-perämoottoreille.
MONEEN KÄYTTÖÖN MUUNTUVA
Muunneltavat sisätilat mahdollistavat veneen soveltuvuuden monen-
FASTER JA HO NDA – VIIDEN VUODEN TAKUU
laisiin käyttötarkoituksiin. Istuin-/säilytyslaatikoita voi lisätä ja poistaa
Faster-vene ja maailman suosituin nelitahtinen perämoottori Honda
tarpeen mukaan, ja niitä on kolmea moduulikokoa: 44 cm, 78 cm ja
muodostavat paketin, joka kestää keliä, kulutusta ja elämää. Siksi tälle
118 cm. Laatikot kiinnität kätevästi veneen laidoissa oleviin profiileihin.
yhdistelmälle annetaankin peräti 5 vuoden takuu.
Yli viisimetrisissä Faster-malleissa kippari ja kartanlukija taittavat mat-
Tarkemmat takuuehdot Faster/Honda-kauppiaaltasi.
kaa tukevilla kuppi-istuimilla.
2
FA S T E R – F I N S K S T Y R K A O C H H Å L L B A R H E T
FASTER ÄR PLANERAD FÖR FINLÄNDARE
UTMÄRKT UTRUSTAD
Varje båt är ett välgjort inhemskt hantverk, ingen massprodukt. Den
Till standardutrustningen hör alla nödvändiga tillbehör, bl.a. 7” mul-
är som hemma i de varierande väderförhållandena vi har, vid våra
tifunktionsdisplay, CHIRP-ekolod, hydraulstyrning, Trolling Control-
steniga stränder och grunda vatten. Med en Faster kommer du alltid
hastighetsjusteringsfunktion för t.ex. dragfiske, Securmark Stöldmärk-
fram, oberoende av väder eller typ av strand.
ning, låsbara förvaringsutrymmen, sittlådor, länspump, grabbräcken,
lanternor, trailer-/låskrok, paddel, 12V eluttag. Utöver dessa varierar
HÅLLBARARE ÄN ANDRA
standardutrustningen beroende på båtmodell.
Faster är starkare byggd i specialstark, obehandlad marinaluminium.
Den är helt vattentät med fogar som är svetsade för hand och den har
TESTAD AV PROFFS
tjockare sidoplåtar än andra aluminiumbåtar.
Fasters användningsegenskaper har finslipats och nått sitt kulmen i
yrkesbruk, så även som fritidsbåt ger de full valuta för pengarna. Så-
UNIKA EGENSKAPER
väl polis som räddningsverk och alla de som måste rycka ut när alar-
Utformningen av Fasters botten garanterar högklassig prestationsför-
met går oberoende väder och vind har alltid litat på Faster. Därför kan
måga och en utmärkt körbarhet. Bottnet utan steglister gör gången
du också lita på Faster.
mjuk och stabil. Den raka inre sidan gör att lastkapaciteten maximeras. Den stöttåliga aluminiumdurken är lätt att hålla ren från skräp och
HONDA – MERA EFFEKT, MINDRE FÖRBRUKNING
smuts. Båtens halkskyddade durk gör det tryggt att röra sig i båten.
Honda-utombordare är effektivast i sina storleksklasser. Därför be-
Faster är även ovanligt tyst vilket är behagligt för såväl passagerarna
höver Faster & Honda-båtpaket ofta mindre hästkrafter för att klara
i båten som för de på stranden.
samma prestation som övriga båtpaket i samma klass. Med andra ord
förbrukar en Faster med en Honda mindre bränsle. Faster båtarna
PASSAR ALL ANVÄNDNING
förmonteras för Honda redan i fabriken.
Faster anpassar sig till mången användning genom sin flexibla interiör. Du kan lägga till eller ta bort sitt-/förvaringslådor efter behov.
FASTER OCH HONDA – FEM ÅRS GARANTI
De finns tillgängliga i tre modulstorlekar: 44 cm, 78 cm och 118 cm.
Faster och världens populäraste fyrtaktssnurra Honda bildar ett paket
Lådorna fästs praktiskt i profilerna som finns längs båtens inre sida.
som klarar av väder som väder, användning och ett långt liv. Därför ges
I de större båtmodellerna färdas förare och kartläsare bekvämt i sta-
denna kombination fem års garanti. Noggrannare garantivillkor får du av
diga komfortstolar.
din närmaste Faster & Honda handlare.
3
T I N K I M ÄT Ö N TÄ S U O M A L A I S TA K Ä S I T Y Ö L A AT U A
Faster-veneiden menestys on syntynyt huippusuunnittelijoiden kunnianhimoisesta tuotekehittelystä ja venemestareiden intohimoisesta
asenteesta veneiden valmistukseen. Faster ei olekaan massatuote,
vaan jokaisen veneen valmistaminen on tarkkaa käsityötä.
Faster-veneet suunnitellaan ja valmistetaan Juha Snell Oy:n tehtailla
Tuusulan Kellokoskella. Ensimmäiset Faster-alumiiniveneet valmistuivat jo vuonna 1978. Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Fasterveneille Avainlippu-tunnuksen osoituksena osaamisesta ja työn korkeasta kotimaisuusasteesta Faster-veneitä valmistettaessa.
H U O L E T O N TA V E N E I LY N N A U T I N T O A
Materiaalivalinnoilla ja yksityiskohtien huolellisella suunnittelulla
olemme halunneet tehdä käyttäjälle mahdollisimman huolettoman
veneen. Paljas merialumiini on lujaa, ja se kestää kovan käytön niin
rantauduttaessa kuin trailerikäytössäkin. Fasterit säilyttävät arvonsa
vuosien saatossa.
Yhä useammilla aloilla ympäristökysymykset ovat tätä päivää. Näin
myös meillä Juha Snell Oy:ssä. Kaikki Fastereissa käytetyt materiaalit
ovat kierrätyskelpoisia.
4
FA S T E R A L U M I N I U M B ÅTA R – F I N L Ä N D S K T H A N T V E R K
Fasterbåtarnas framgång härstammar från toppkonstruktörernas ambitiösa produktutveckling och produktionspersonalens passion för
båttillverkning. Sålunda är Faster ingen massprodukt, utan varje båt
är ett noggrant handarbete.
Faster båtarna konstrueras och tillverkas under samma tak i Juha Snell
Oy:s fabriker i Kellokoski (Mariefors) i Tusby, Finland. De första Faster
aluminiumbåtarna tillverkades redan år 1978. Förbundet för Finländskt
Arbete har beviljat Faster båtarna rätten att använda nyckelflaggan
som tecken på sitt kunnande och höga grad av inhemskt arbete.
B E K Y M M E R F R I T T B ÅT L I V
Med materialval och noggrann planering av detaljer har vi gjort en för
användaren möjligast bekymmerfri båt. Marinaluminium är starkt och
håller tuff användning både då man tar i land och då man använder
trailer. Faster båtarna har ett högt andrahandsvärde eftersom den håller år ut och år in.
I allt flere branscher är miljöfrågor aktuella, vi på Juha Snell har också
beaktat dessa. Allt material i en Faster är återvinningsbar.
5
Uutuus / Nyhet
s 10
6
s 12
s 14
s 16
s 18
”Faster on kehittänyt erinomaisen pienten alumiiniveneiden valmistusreseptin.”
Vene-lehti 10/2013 - Faster 495 CC
”Fasterilla on taito tehdä pehmeäkulkuisia alumiiniveneitä. Uusin todiste siitä on 495 CC, jolla ajaminen osoittautui suorastaan koukuttavan nautinnolliseksi.”
Kippari 12/2013 - Faster 495 CC
”Työveneistään tunnetuksi tullut Faster on pikkuhiljaa
noussut yhdeksi maan merkittävimmistä huvivenevalmistajista. Veneiden arkinen käytännöllisyys ja hyvät ajoominaisuudet ovat takuuna sille, että nousukiidolle on
luvassa jatkoa. Erityistä arvostusta Fasterit nauttivat aktiivikalastajien keskuudessa, mutta aivan yhtä hyvin veneet
soveltuvat kesämökin huolettomiksi yleisveneiksi.”
”Eri testeissä Fasterit ovat pärjänneet yleensä erinomaisesti. Etenkin niiden kruusailematon muotoilu, ajettavuus
ja tukeva rakenne kovemmassakin kelissä ovat saaneet
kiitosta.”
Kippari 12/2012 - Faster 525 SC/CC ja 560 T-Top
Vene 10/2012 - Faster 525 SC/CC
s 20
s 22
s 24
s 26
7
K Y M M E N E N A I N U T L A AT U I S TA S Y Y TÄ VA L I TA FA S T E R
1
FASTER KESTÄÄ
7
- Rakennemateriaalit ja ainevahvuudet on suunniteltu ja toteu-
- Rungon kokoonpano ja jäykisterakenteet tehdään aina
tettu siten, että Faster kestää kovissakin olosuhteissa.
2
hitsaamalla.
- Sisäpohja on kauttaaltaan kovaa käyttöä kestävää
FASTER ON AITO ALUMIINIVENE
alumiiniturkkilevyä.
- Puhdas, maalaamaton merialumiini sietää kolhuja ja kulutus-
- Lattia on tiivis ja sadevesityhjentyvä, eivätkä reilunkokoiset
ta kestäen väsymättä vuodesta toiseen. Lisäksi se on huoleton pitää puhtaana.
3
veden poistoreiät tukkiudu.
8
FASTER ON SUOMALAINEN
näyttö/CHIRP-kaikuluotain, hydrauliohjaus, Trolling Control
Veneet valmistetaan Juha Snell Oy:n tehtailla Suomessa.
5
FASTER ON LUOTETTAVA
9
FASTER JA HONDA – VIIDEN VUODEN TAKUU
- Sekä Faster-veneille että Honda-perämoottoreille annetaan
set ja poliisi, luottavat Faster-veneisiin. Helppokulkuisuus
viiden vuoden takuu. Tarkemmat takuuehdot Faster/Honda-
sekä korkeat laidat ja kaiteet ovat osa Fasterin turvallisuutta.
kauppiaaltasi.
FASTER ON MONIKÄYTTÖINEN
10
FASTER JA HONDA-ESIASENNUS
- Faster-veneisiin tehdään jo tehtaalla esiasennus kaapeloin-
Faster-mallistossa pienimmästä suurimpaan on käytössä irro-
teineen Honda-perämoottoreille. Honda on maailman suu-
tettavat istuinlaatikot: 44 cm, 78 cm ja 118 cm. Niillä sisustus
rin ja kokenein nelitahtisten moottorien valmistaja, joka toi
voidaan muuntaa käyttäjille sopivaksi.
ensimmäisen nelitahtisen perämoottorimallinsa markkinoille
jo vuonna 1964. Se on kautta aikojen ollut ostetuin nelitahti-
FASTER SÄILYTTÄÄ ARVONSA
nen perämoottori maailmassa. Menestyksen taustalla on ai-
- Luja rakenne ja huolettomat, kestävät materiaalit takaavat
nutlaatuinen ja varmatoiminen tekniikka, moderni muotoilu,
sen, että tarpeittesi kasvaessa voit huoletta vaihtaa isompaan
hiljainen käyntiääni sekä tinkimätön ympäristöajattelu, jota
Fasteriin, sillä jälleenmyyntiarvo säilyy Fasterissa poikkeuksel-
Honda on toteuttanut toiminnassaan alusta alkaen.
lisen korkeana. Lisävarusteita on saatavana myöhemminkin.
8
-uistelunopeuden säätö, Securmark-turvamerkintä.
- Useat vesillä liikkumisen ammattilaiset, kuten pelastuslaitok-
- Muunneltavuus on vakiona kaikissa Faster-veneissä.
6
VALMIIKSI VARUSTELTU
- Kaikissa Faster malleissa vakovarusteena mm. 7” monitoimi-
- Fasterit ovat suomalaista laatutyötä mestarien käsistä.
4
FASTER ON TEHTY HUOLELLA
T I O U N I K A S K Ä L AT T VÄ L J A E N FA S T E R
1
FASTER ÄR HÅLLBAR
7
- Tillverkningsmaterialen och materialtjockleken är planerade
2
och förverkligade så att Faster håller även i hårda förhållan-
- Stark och hållbark aluminiumdurk.
den.
- Durken är tät och självlänsande.
FASTER ÄR EN ÄKTA A LUMINIUMBÅT
8
- Omålat marinaluminium tål hårt bruk och behåller sitt goda
FASTER ÄR INHEMSK
Juha Snell Oy:s fabrik.
9
FASTER OCH HONDA – FEM ÅRS GARANTI
- Såväl Faster- båtarna som Honda utombordsmotorerna tillskrivs 5 års garanti. För närmare garantiuppgifter kontakta
- Utvecklad för yrkesbruk. Bl.a. båtpolisen och räddningsver-
närmaste Faster/Honda-återförsäljare.
FASTER FÖR ALLA BRUK
- Det är lätt att inreda en Faster enligt eget behov. Hela Faster
serien utrustas med likadana sittlådor, 44 cm, 78 cm och 118 cm.
6
dragfiske samt Securmark Stöldmärkning.
FASTER ÄR PÅLITLIG
ket litar på Faster
5
7” multifunktionsdisplay/CHIRP-ekolod, hydraulstyrning,
Trolling Control-hastighetsjusteringsfunktion för t.ex.
- Faster är inhemskt arbete av högsta kvalitet och tillverkas i
4
FÄRDIGT UTRUSTAD
- Alla Faster-båtmodeller kommer färdigt utrustade med bl.a.
utseende år efter år.
3
FASTER – EN VÄLBYGGD BÅT
- Skrovet samt styvkonstruktionen svetsas alltid.
10
FASTER OCH HONDA FÖRMONTERING
- Faster båtarna förmonteras redan på fabriken för Honda utombordare. Honda är världens största och mest erfarna tillverkare av fyrtaktsutombordare och lanserade den första fyrtaktssnurran redan år 1964. Honda har genom tiderna varit
FASTER HÅLLER SITT VÄRDE
den mest köpta fyrtaktsutombordaren i världen. Bakgrunden
- Stark konstruktion och lättskötta, hållbara material garan-
till framgången är den unika tekniken, moderna designen,
terar att Faster håller ett ovanligt högt andrahandsvärde.
tysta gången samt det strikta miljötänkandet som Honda till-
Tilläggsutrustning finns även att få i ett senare skede.
lämpat från första början.
9
10
AINA PERILLE ASTI.
R A N N A S TA R I I P P U M AT TA .
Yksin, kaksin, kavereiden tai perheen kanssa. Rantaan saakka, vaikka kivet vähän kolisevatkin. Faster sopii niin kalamiehen kaveriksi kuin mökkiläisen mutkattomaksi yhteysveneeksi - merelle tai järvelle. Uudistuneessa 460 i -mallissa voit siirtää ohjauspulpetin paikkaa
toiveesi mukaan. Näin se toimii parhaiten juuri siinä tarkoituksessa mihin sitä tarvitset.
Fasterissa on vaivatonta liikkua, ja se on helppo lastata. Vakiovarusteina mm. 7” monitoimitoiminäyttö, hydrauliohjaus, Trolling Control, 12 voltin pistoke ja Honda-esiasennus.
460 i, i SOM i INTELLIGENT
”Faster 460 i kuuluu kokoluokkansa ehdottomaan eliittiin.”
Om du är ensam, med kompisen eller tillsammans med familjen når du stranden tryggt
”Veneen erikoisuus on, että pulpetin voi siirtää.
Sen voi sijoittaa joko keskelle tai styyrpuurin laidalle.”
”Olemme viime vuosina kehuneet kaikkien uusien Fastereiden ajo-ominaisuuksia. Nousulistattomien runkojen pehmeys on tehnyt vaikutuksen
erityisesti vastaisiin aallonsuuntiin ajettaessa.”
trots steniga stränder. Faster 460i är fritidsfiskarens och stugägarens trygga förbindelsebåt
såväl till havs som på sjön. På den nya Faster 460 i är styrpulpeten flyttbar. På så sätt kan du
ändra om i båten så att den passar dina behov. Faster är en båt i vilken det är lätt både att
röra sig och stuva. Standardutrustningen innehåller bl.a. 7” multifunktionsdisplay, hydraulstyrning, Trolling Control-funktion, 12 V uttag, samt Honda förinstallation.
Vene 8/2013
Pituus (m)
4,60
Längd (m)
Leveys (m)
1,85
Bredd (m)
Paino (n. kg)
330
Henkilöluku
5
Vikt (kg)
Antal personer
Moottorisuositus (hv)
30-50
Motor storlek (hp)
Hyväksyntä
CE/C
Godkänd
11
12
VA R M A VA L I N TA ,
K U N T I L ATA R P E E T M U U T T U VAT.
Tätä lujaa ja luotettavaa ohjauspulpetillista venettä ohjataan takapenkiltä, ja pulpetti on kätevästi siirrettävissä tarpeen mukaan joko keskelle tai oikeaan laitaan, mikä vapauttaa poikkeuksellisen paljon tilaa lastaukseen, kuljetukseen ja kalastukseen. Muiden Fastereiden tapaan
tässäkin mallissa on nousulistaton pohja ja olematon liukuunnousukynnys. Faster 495 i:ssä on
kokoistaan suuremman veneen ajo-ominaisuudet ja runsas vakiovarustus, johon kuuluvat mm.
7” monitoiminäyttö, hydrauliohjaus ja Trolling Control. Varustus on täydennettävissä erillisillä,
kiskoihin kiinnitettävillä säilytyslaatikoilla ja muilla varusteilla.
”Faster on jo pitkään luottanut sileisiin pohjiin,
kokemukset ovat olleet myönteisiä mallikoosta
riippumatta. Niinpä uutuusmallin pohja on vailla
minkäänlaisia nousulistoja.
Ja lopputulos on vakuuttava. Faster 495 suorastaan koukuttaa kuskinsa ratin taakse, niin pehmeäkulkuista ja vaivatonta matkanteko on.”
E T T S Ä K E R T VA L V I D VA R I E R A N D E
HOBBYER OCH UTRYMMESBEHOV
En robust och tillförlitlig båt som är försedd med en styrpulpet som kan förflyttas i sidled.
Denna funktion frigör mycket utrymme för stuvning, transport och fiske. I enlighet med de
övriga Fastermodellerna saknar denna modells botten steglister. Detta medför att båten
stiger hastigt upp i plan. Båtens goda köregenskaper och basutrustning såsom tex. 7” mul-
Kippari 12/2013
tifunktionsdisplay, hydraulstyrning och Trolling Control-funktion finns normalt inte i båtar av
denna storlek. Som tilläggsutrustning kan nämnas förvaringslådor monterade på skena.
Pituus (m)
4,96
Längd (m)
Leveys (m)
1,97
Bredd (m)
Paino (n. kg)
440
Henkilöluku
6
Moottorisuositus (hv)
40-60
Hyväksyntä
CE/C
Kiinteä polttoainesäiliö (l)
65
Vikt (kg)
Antal personer
Motor storlek (hp)
Godkänd
Fast bensintank (l)
13
14
T U R VA L L I S E S T I S I L L O I N K I N ,
K U N M U I L L A E I PÄ Ä S E .
Faster 495 CC on helposti ympärikuljettava, vaivattomasti käsiteltävä ja kaikkiin keleihin sopiva keskipulpettivene, joka sopii erityisesti yhteys- ja kalastuskäyttöön. Muiden Fastereiden
tapaan tässäkin mallissa on nousulistaton pohja ja olematon liukuunnousukynnys. Ohjauspulpetti on sijoitettu keskelle venettä, jota kuljettaja ohjaa erilliseltä istuimelta. Istuimen takana on reilusti tilaa irrotettaville istuinlaatikoille, joita on valittavissa eri kokoisina. Faster 495
CC:ssä on luokkaansa suuremman veneen ajo-ominaisuudet ja runsas vakiovarustus, johon
kuuluvat mm. 7” monitoiminäyttö, hydrauliohjaus ja Trolling Control. Varustus on täydennettävissä erillisillä, kiskoihin kiinnitettävillä säilytyslaatikoilla ja muilla varusteilla.
”495 CC soveltuu erinomaisesti kesämökin
yleisveneeksi. Se on helppo ja turvallinen ajaa.
Johdonmukaisen käytöksen ansiosta veneen uskaltaa tarvittaessa antaa kokemattomankin kuskin käyttöön. Turvallisuuden tunnetta lisää, että
kallistelu on maltillista laidoilla liikuttaessa.”
TRYGGT FRAM, ÄVEN DÅ FÄRDMÅLET
INTE KAN NÅS MED ANDRA BÅTAR
Faster 495 CC är en lätthanterlig allvädersbåt, försedd med mittpulpet som medger
stor rörelsefrihet för passagerarna. Båten lämpar sig mycket bra till fiske och som förbindelsebåt. I enlighet med de övriga Fastermodellerna saknar denna modells botten
”Ajoimme 495 CC:tä kovatuulisella Vanajavedellä. Testikelin lyhyt terävä aalto on valtaosalle
veneistä haastava, useille se pahin mahdollinen.
Nousulistattomalla, sileäpohjaisella Fasterilla
pystyi kuitenkin ajamaan kaikkiin aallonsuuntiin
yli 30 solmun nopeudella ilman minkäänlaista
pelkoa alaselän pysyvistä vaurioista.
En muista, koska minulla olisi viimeksi ollut
veneen ratissa yhtä hauskaa.”
Vene-lehti 10/2013
steglister. Detta medför att båten stiger snabbt upp i plan. Styrpulpeten är monterad
på båtens mittlinje och körs från ett skillt säte. Bakom sätet finns vältilltaget utrymme
för löstagbara förvaringslådor som finns att få i olika storlekar. Båtens goda köregenskaper och basutrustning såsom tex. 7” multifunktionsdisplay, hydraulstryning och Trolling
Control-funktion finns normalt inte i båtar av denna storlek. Som tilläggsutrustning kan
nämnas förvaringslådor monterade på skena.
Pituus (m)
4,96
Längd (m)
Leveys (m)
1,97
Bredd (m)
Paino (n. kg)
440
Henkilöluku
6
Moottorisuositus (hv)
40-60
Hyväksyntä
CE/C
Kiinteä polttoainesäiliö (l)
65
Vikt (kg)
Antal personer
Motor storlek (hp)
Godkänd
Fast bensintank (l)
15
16
M E S TA R I L L I S TA M U K A U T U M I S TA
E R I K ÄY T T Ö TA R P E I S I I N .
Kauden 2015 uutuus Faster 495 CX tuo Fasterille kokoluokkaansa täysin uudenlaisen veneen,
jossa yhdistyvät erinomaiset ajo-ominaisuudet ja suojaisat tilat neljälle henkilölle. Veneen runko
perustuu kehuttuun 495-runkoon, joka on nousulistattomuuden sekä korkean kölilistan ansiosta
pehmeäkulkuinen ja hiljainen. Leveä ohjauspulpetti, jossa kuljettaja istuu keskellä, sekä kiinteä
ovi antavat hyvän suojan matkustajille ja tasapainoisen kulun myös yksin ajettaessa. Vene on
Fastereille tuttuun tapaan erittäin hyvin vakiovarusteltu: vakiona mm. kaikukarttaplotteri Chripanturilla, hydrauliohjaus, Trolling Control -uistelunopeuden säätö sekä Securmark-turvamerkintä. Laajan lisävarustevalikoiman ja uniikin kiinnitysjärjestelmän ansiosta vene on lisäksi helposti
muunneltavissa käyttäjän tarpeisiin sopivaksi.
FLEXIBILITETENS MÄSTERVERK
För säsongen 2015 har Faster skapat en helt och hållet ny båtmodell i sin storleksklass. Nyheten
Faster 495 CX kombinerar utomordentliga köregenskaper med skyddade utrymmen för fyra
personer. Båtens skrov baserar sig på det välomtalade 495-skrovet som utan steglist och med en
hög köllist gör att båten glider fram mjukt och tyst. Den breda styrpulpeten, där föraren sitter i
mitten, tillsammans med en fast och stabil dörr, gör att passagerarna sitter skyddade samt att
båten bibehåller balansen trots att båten skulle köras ensam.
Liksom resten av Faster-modellerna så har även Faster 495 CX omfattande standardutrustning,
bl.a. ekolod/sjökortsplotter med Chirp-teknologi, hydraulisk styrning, Trolling Control-funktion
för fiske samt Securmark-stöldmärkning ingår som standard. Det breda sortimentet av tilläggsutrustning och Fasters unika snabbfästningslister gör att båten smärtfritt kan konverteras för
olika användningsbehov.
Pituus (m)
4,96
Längd (m)
Leveys (m)
1,97
Bredd (m)
Paino (n. kg)
470
Henkilöluku
6
Vikt (kg)
Antal personer
Moottorisuositus (hv)
40-60
Motor storlek (hp)
Hyväksyntä
CE/C
Godkänd
Kiinteä polttoainesäiliö (l)
65
Fast bensintank (l)
17
18
SUURENMOINEN NAUTINTO
KELILLÄ KUIN KELILLÄ.
Jykevä joka sään kulkija suojaavin laitapulpetein. Merikelpoisuudeltaan ja ajo-ominaisuuksiltaan kokoistaan paljon suurempien veneiden luokkaa. Huipputason mukavuus, varustelu
ja kuljetuskapasiteetti. Tuplapulpetin takana viimalta suojassa kulkee kaikkiaan viisi henkeä, ja erittäin tukeva pulpettien väliovi on vakiovaruste. Moottorikaivon viereen sijoitetut
poikkeuksellisen suuret takalaatikot tarjovat hyvät säilytystilat. Toinen laatikoista on irroitettavissa, jolloin paikalle voidaan asentaa apumoottori.
K Ö R N J U T N I N G I A L L A VÄ D E R
“Kun ynnätään veneiden ominaisuudet tasavahvalla priorisoinnilla, huomataan, että vahvimpaan suoritukseen ylsi tällä kertaa Faster. Se
ei ole huono millään osa-alueella, ja pelkistetyt
ratkaisut ovat avoimessa alumiiniveneessä tarkoituksenmukaisia. Lisäksi Faster on esteettisesti tyylipuhdas lajinsa edustaja.”
En stadig allvädersbåt med skyddande sidopulpeter. Båtens egenskaper kan jämföras med
mycket större båtar då jämförelsekriterierna är såväl sjösäkerhet som körkomfort. Faster
525 SC har premiumklassens utrustning och stor förvaringskapasitet. Bakom dubbelpulpeten sitter fem personer skyddade mot väder och vind; dels av pulpeterna och dels av
den skyddande mellandörren (standardutrustning). De invid motorbrunnen placerade förvaringslådorna bjuder på stor förvaringsvolym. En av förvaringslådorna kan även lösgöras.
”Pulpettien takana on hyvät oltavat. Penkit ovat
tukevat ja hyvin säädettävissä. Pulpetit ovat selkeät ja riittävän tukevat. Kuskin työtila on toimiva ja pulpetilla on syvennys pikkutavaroille.”
Kippari 12/2012
Kippari 4/2014
”Faster 525:ssä tilankäyttö tuntuu onnistuneen
hyvin. Kaulan avotila on riittävän suuri, eikä siihen välttämättä kaipaa penkkejä, lisävarusteena
saa niitäkin. Keulasta on helppo tulla veneeseen.”
Alumiiniveneet vertailussa
Kippari 4/2014
Pituus (m)
5,25
Längd (m)
Leveys (m)
2,10
Bredd (m)
Paino (n. kg)
530
Henkilöluku
7
Moottorisuositus (hv)
Hyväksyntä
Kiinteä polttoainesäiliö (l)
50 - 80
CE/C
100
Vikt (kg)
Antal personer
Motor storlek (hp)
Godkänd
Fast bensintank (l)
19
20
M E N E , M I L L O I N H A L U AT
J A M I N N E H A L U AT.
Turvallisesti perille niin kuin olet suunnitellut - aina aikataulussa. Fasteriin voit luottaa silloinkin,
kun keli muuttuu kesken kaiken tai määränpää on tavallista haasteellisemmassa paikassa. Tämä
keskipulpettimalli tekee matkaamisen ja tavarankuljetuksen huolettomaksi. Kookas keskipulpetti suojaa erillisistuimilla istuvien lisäksi tehokkaasti myös takapenkkiläisiä. Kulku on esteetöntä
veneessä ympäri pulpetin, ja säilytystilaa riittää katseilta ja säältä piilossa runsaasti sisätiloissa ja
poikkeuksellisen suurissa takakulmien säilytyslaatikoissa.
A L LVÄ D E R S B ÅT E N
”Hydrauliohjaus tekee Fastereiden käsittelystä
mukavan kevyttä ja silti tunnokkaan tarkkaa.”
Du kan lita på att Faster tar dig vart du vill, även då vädret hastigt försämras och slutdes”Fastereiden erinomaisuus korostuu, kun aallonkorkeus kasvaa. Täytyy itse asiassa hieman
hämmästellä sitä pehmeyttä, jolla SC ja CC meriolosuhteissa etenevät – kelissä, jossa pääosa
tämänkokoisista veneistä pitää jo laskea liu´usta.
Varsinkin suoraan päin terävää vasta-aaltoa ajaminen on mieleenpainuva kokemus.”
tinationen är avlägsen och karg. Inte ens oväntade händelser rubbar på tidtabellen. Faster
525 CC, som är en mittpulpetmodell, gör färden och transporten av förnödenheter säker
och bekymmerfri. Den stora mittpulpeten skyddar, utöver förare och navigator, även medresenärerna på de sittplatserna/förvaringslådorna akteröver. Det är lätt att röra sig i båten
runt den stora mittpulpeten. De många slutna utrymmena och de stora förvaringslådorna i
aktern skyddar från insyn och väder.
Vene 10/2012
”Yksi Fasterin parhaimpia puolia on ollut helppo
kuljettavuus, tasainen ja jalan alla pitävä turkki.”
Kippari 12/2012
Pituus (m)
5,25
Längd (m)
Leveys (m)
2,10
Bredd (m)
Paino (n. kg)
530
Vikt (kg)
Henkilöluku
7
Moottorisuositus (hv)
Hyväksyntä
Kiinteä polttoainesäiliö (l)
50 - 80
CE/C
100
Antal personer
Motor storlek (hp)
Godkänd
Fast bensintank (l)
21
22
K A I K K I VA L M I S TA
M Y R S K Y N VA R A L L E .
Jämerä ja kaikkiin keleihin aina lähtövalmis tuplapulpetti-Faster, jonka merikelpoisuutta ja ajoominaisuuksia et tapaa monissa isommissakaan veneissä. Veneessä on erinomainen varustelu,
suuri kuljetuskapasiteetti ja huippuluokan mukavuus. Tuplapulpetin suojassa mahtuu matkustamaan kaikkiaan viisi henkeä, sillä kuljettajan ja kartanlukijan istuimien takana on koko veneen
levyinen, kahdesta istuinlaatikosta muodostettu takapenkki. Moottorikaivon viereen sijoitettu
takalaatikko tarjoaa tilavan säilytystilan ja on irrotettavissa, jolloin sen paikalla voi kuljettaa
pientä uistelumoottoria. Veneessä on myös kuomukotelo, johon kuomun saa siististi pakatuksi
silloin, kun sitä ei tarvita.
S T O R M VA R N I N G
”Faster 560 SC on hyvä vene.
Erityisesti sen merikelpoisuus tekee lähtemättömän vaikutuksen.”
”Nauvossa järjestetyssä Floating Showssa, jossa ennalta sovittuja reittejä jouduttiin ajoittain
muuttamaan kovan tuulen ja merenkäynnin
takia. Lähdimme kuitenkin Fasterilla surutta
kuohuvan veden keskelle samaan aikaan, kun
melkoinen joukko isojakin moottoriveneitä pysytteli saarten suojassa.
Juuri näillä ”ristiretkillä” tuli hämmentävällä tavalla selväksi, ettei 5,6-metrinen avovene pelkää suurtakaan keliä. Päinvastoin, veneellä pystyi ajamaan aktiivisella kaasunkäytöllä kaikkiin
eri aallonsuuntiin pehmeästi ja luontevasti.”
Vene 9/2010
En mycket stadig allvädersbåt. Köregenskaperna och sjösäkerheten är i särklass. Faster
560 SC ger dig toppkomfort, utrustningsmöjligheter och transportkapasitet. Bakom den
stora dubbelpulpeten åker fem personer tryggt och dragfritt. Bakom förare och navigator
finns sittutrymme för tre personer på de två förvaringslådorna akteröver. Den ena av de två
förvaringslådorna kan även bortmonteras och då kan t.ex. en liten trollingmotor förvaras på
lådans plats. Båten har också förvaringsutrymme för kapell.
Pituus (m)
5,60
Längd (m)
Leveys (m)
2,20
Bredd (m)
Paino (n. kg)
600
Henkilöluku
8
Moottorisuositus (hv)
Hyväksyntä
Kiinteä polttoainesäiliö (l)
70 - 115
CE/C
140
Vikt (kg)
Antal personer
Motor storlek (hp)
Godkänd
Fast bensintank (l)
23
24
S I N N E , M I S S Ä VÄ L I N E I S TÄ
E I K A N N ATA T I N K I Ä .
Faster 560 CC on tehty ihmisille, joiden on mentävä silloin, kun tilanne niin vaatii. Kelistä ja jopa
vuodenajasta riippumatta - tarvittaessa läpi jäätävän viiman. Veneen hyvin sijoitetun keskipulpetin ansiosta liikkumiselle on tilaa runsaasti. Ripeääkin toimintaa vaativat tilanteet ovat helposti
hallittavissa, olipa kyse menosta merten syvyyksiin tai tavallista kookkaamman kalanvonkaleen
väsyttämisestä. SC-mallin tapaan vene on merikelpoisuudeltaan ja ajo-ominaisuuksiltaan kokoistaan paljon suurempien veneiden luokkaa.
NÄR FÖRHÅLLANDENA
Ä R S O M VÄ R S T
Faster 560 CC är tillverkad med tanke på extremförhållanden. Det är en trygg båt oberoende av klimat och årstider. Den välplanerade placeringen av mittpulpeten gör att det finns
gott om utrymme att röra sig problemfritt på, även då det krävs snabba manövrar ombord.
I enlighet med SC modellen är modellens körkomfort och sjösäkerhet i egen suveren klass.
”Yksi Fasterin vahvuuksista on sen muunneltavuus. Erikokoisia istuin/varustelaatikoita voi sijoitella veneeseen oman tarpeen ja halun mukaan.”
”Veneessä on vain vähän puutteita, sen merikelpoisuus on kokoonsa nähden huippuluokkaa,
tilojen muokkaus omiin tarpeisiin on helppoa,
eikä huoletonkaan käyttö aiheuta välittömästi
näkyvää kulumista.”
Vene 9/2010
Pituus (m)
5,60
Längd (m)
Leveys (m)
2,20
Bredd (m)
Paino (n. kg)
600
Henkilöluku
8
Moottorisuositus (hv)
Hyväksyntä
Kiinteä polttoainesäiliö (l)
70 - 115
CE/C
140
Vikt (kg)
Antal personer
Motor storlek (hp)
Godkänd
Fast bensintank (l)
25
26
HYÖTY-, AMMATTI- JA HUVIVENEEN
TÄYDELLINEN YHDISTELMÄ.
Faster 635 CC on monikäyttövene, joka sopii yhteysveneeksi, urheilukalastajille, saariston urakoitsijoille, sukeltajille, viranomaisille, öljyntorjuntaan tai pelastusveneeksi – se muuntautuu täydellisesti käyttötarpeen mukaan ja sopii niin mökkiläisen kuin ammattilaisenkin kuljetustarpeisiin.
Veneen kestävä ammattikäyttöön suunniteltu rakenne ja suuri etuavotila luovat sille uudenlaisia
käyttömahdollisuuksia: Helppokulkuinen turkkitila on käytettävissä tavaroiden kuljettamiseen,
kalastukseen tai vaikka sukellusreissun varusteille. Kätevä keularamppi helpottaa lastausta ja kulkua veneeseen sekä mahdollistaa vaikka mönkijän kuljettamisen veneessä. Veneen sisälaitoihin
ja pulpetin eteen kiinnitettyyn kiskoon saa vaivattomasti kiinnitettyä istuin- ja säilytystiloja sekä
lisävarusteita, jolloin veneeseen saadaan istumapaikat jopa 10 henkilölle ja runsaat säilytysmahdollisuudet. Faster 635 CC on sarjavalmisteinen ammattitason vene huviveneiden hintaluokassa.
EN KOMBINATION AV
NÖJES-, ARBETS- OCH BRUKSBÅT
Faster 635 CC är en mångsidig båt som lämpar sig såväl till bruk, som förbindelsebåt, fritidsfiske, skärgårds entrepenad, samt för dykare, myndigheter, oljebekämpning och sjöräddning.
En båt som är lätt att konvertera till mångsidig komfort, både i nöjes- och yrkesbruk. Båtens
durabla konstruktion, tillverkad med tanke på yrkesbruk samt dess stora öppna förutrymme
bidrar till helt nya användningsmöjligheter såsom bla. transport av förnödenheter, såväl som
för sportfiske och dykning. Den nerfällbara förrampen möjliggör t.o.m transport av fyrhjuling
och är til stor hjälp vid all transport. Skenorna i båtens fribord och pulpet möjliggör fastsättning av tilläggsbänkar och förvaringslådor. Vid behov kan tilläggsbänkar monteras så att
sittplats fås för 10 personer. Faster 635 CC är en båt för yrkesbruk i fördelaktigt prisklass.
Pituus (m)
6,35
Längd (m)
Leveys (m)
2,35
Bredd (m)
Paino (n. kg)
835
Vikt (kg)
10
Antal personer
Henkilöluku
Kokonaiskantavuus
Moottorisuositus (hv)
Hyväksyntä
Kiinteä polttoainesäiliö (l)
10 henk. (750 kg) + 315 kg
115 - 150
CE/C
140
Bärförmåga
Motor storlek (hp)
Godkänd
Fast bensintank (l)
27
PÄ Ä M I TAT
Pituus
Leveys
Paino
Henkilöluku
Moottori
Hyväksyntä
Pohjan V-kulma
Peräpeilin korkeus
Ohjausletkujen pituus
Kaukosäätökaapelin pituus
Sadevesityhjentyvä
Uppoamattomuus
M AT E R I A AL IT
Runko
Istuinlaatikot
Kuppipenkit
Ohjauspulpetti
Kaiteet
Kellukkeet
Kansi
Tuulilasi
Polttoainesäiliö
AI N E VA H V U U DE T
Pohja
Peräpeili
Laita
Ylälaita
Sisälaita
Kansi
460 i
4 95 i
495 CC
495 CX
525 SC/ CC
560 SC/CC
635 CC
4,60 m
1,85 m
330 kg
5
30-50 hv
CE/C
18
508 mm
3,6 m
13’ / 3,96 m
on/ja
on/ja
4,96 m
1,97 m
440 kg
6
40-60 hv
CE/C
18
508 mm
3,6 m
13’ / 3,96 m
on/ja
on/ja
4,96 m
1,97 m
440 kg
6
40-60 hv
CE/C
18
508 mm
4,0 m
15’ / 4,57 m
on/ja
on/ja
4,96 m
1,97 m
470 kg
6
40-60 hv
CE/C
18
508 mm
4,0 m
15' / 4,57m
on/ja
on/ja
5,25 m
2,10 m
530 kg
7
50-80 hv
CE/C
18
508 mm
4,8 m
18’ / 5,48 m
on/ja
on/ja
5,60 m
2,20 m
620 kg
8
70-115 hv
CE/C
18
508 mm
4,8 m
18’ / 5,48 m
on/ja
on/ja
6,35 m
2,35 m
835 kg
10
115-150 hv
CE/C
17
635 mm
5,5 m
18’ / 5,48 m
on/ja
ei/nej
DI MENSI O NER
Längd
Bredd
Vikt
Antal personer
Motorstorlek
Godkänd
V-botten i grader
Akterspegeln höjd
Styrslangens längd (hydraulisk)
Reglagekabelns längd
Regnläns
Osänkbar
460 i
4 95 i
495 CC
495 CX
525 SC/ CC
560 SC/CC
635 CC
EN-AW
5754/5083
Polyeteeni/
Polyethen
-
EN-AW
5754/5083
Polyeteeni/
Polyethen
-
Polyeteeni/
Polyethen
HST/RST
Uretaani/Urethan
Alumiini/
Aluminium
Akryyli/Akryl
-
Polyeteeni/
Polyethen
HST/RST
Uretaani/Urethan
Alumiini/
Aluminium
Akryyli/Akryl
Alumiini/
Aluminium
EN-AW
5754/5083
Polyeteeni/
Polyethen
Polyeteeni/
Polyethen
Polyeteeni/
Polyethen
HST/RST
Uretaani/Urethan
Alumiini/
Aluminium
Akryyli/Akryl
Alumiini/
Aluminium
EN-AW
5754/5083
Polyeteeni/
Polyethen
Polyeteeni/
Polyethen
Polyeteeni/
Polyethen
HST/RST
Uretaani/Urethan
Alumiini/
Aluminium
Akryyli/Akryl
Alumiini/
Aluminium
EN-AW
5754/5083
Polyeteeni/
Polyethen
Polyeteeni/
Polyethen
Polyeteeni/
Polyethen
HST/RST
Uretaani/Urethan
Alumiini/
Aluminium
Akryyli/Akryl
Alumiini/
Aluminium
EN-AW
5754/5083
Polyeteeni/
Polyethen
Polyeteeni/
Polyethen
Polyeteeni/
Polyethen
HST/RST
Uretaani/Urethan
Alumiini/
Aluminium
Akryyli/Akryl
Alumiini/
Aluminium
EN-AW
5754/5083
Polyeteeni/
Polyethen
Polyeteeni/
Polyethen
Polyeteeni/
Polyethen
HST/RST
Alumiini/
Aluminium
Akryyli/Akryl
Alumiini/
Aluminium
MATERI AL
460 i
4 95 i
495 CC
495 CX
525 SC/ CC
560 SC/CC
635 CC
MATERI AL TJ OCKLEK
3 mm
3 mm
3 mm
2 mm
2 mm
3/4,5 mm
3 mm
3 mm
3 mm
2 mm
2 mm
3/4,5 mm
3 mm
3 mm
3 mm
2 mm
2 mm
3/4,5 mm
3 mm
3 mm
3 mm
2 mm
2 mm
3/4,5 mm
4 mm
4 mm
3 mm
2 mm
2 mm
3/4,5 mm
4 mm
4 mm
3 mm
2 mm
2 mm
3/4,5 mm
4 mm
4 mm
4 mm
3 mm
2 mm
3/4,5 mm
Botten
Akterspegel
Sidor
Övre sida
Inre sida
Däck
Skrov
Sittlådar
Säten
Styrpulpet
Grabbäcken
Flytmaterial
Däck
Vindruta
Bränsletank
29
RAYMARINE a78 MONITOIMINÄYTTÖ – VAKIOVARUSTE!
✓ Moottoridata analogisena/digitaalisena
✓ Optimoi taloudellinen ajo - Honda ECOmo™ kertoo sen näytöllä
Uuden sukupolven 7” monikosketusnäyttö varustettuna teknisesti
ylivoimaisella CHIRP DownVision™ kaikuluotaimella.
✓ Toimintasäde visualisoi polttoaineen riittävyyden
✓ Yhteensopiva Navionics elektronisten karttojen kanssa
✓ Navionics Nav+ SonarChart’lla enemmän syvyyskäyriä
Tärkeimmät ominaisuudet:
✓ 50-kanavainen GPS-antenni
✓ Pyyhkäise, kosketa ja navigoi - helppokäyttöinen
✓ Nipistyszoomaus
Sisäänrakennettuna ainutlaatuinen CHIRP DownVision™ -kaikuluotain:
✓ Nopea käytettävyys, huippunopea tuplaydinprosessori sekä tehokas
✓ Kaksi kanavainen – katso CHIRP DownVision™ pohjakuvaa ja CHIRP kalakaiku-
grafiikkaprosessori
✓ Superkirkas optisesti liimattu LED-näyttö takaa näkyvyyden kirkkaassa auringonpaisteessa ja polaroid-aurinkolaseilla
✓ Laajat katselukulmat
kuvaa samanaikaisesti
✓ Valokuvan tarkka pohjarakenteiden piirtokuva
✓ Erinomainen kalojen erottelukyky ainutlaatuisella teknologialla
✓ Näyttää myös veden lämpötilan
✓ Sisäänrakennettu WiFi – käytä yhdessä Raymarine aplikaatioiden kanssa
✓ Sisäänrakennettu Bluetooth – hallitse MP3 musiikkia näytöllä
30
Vakiona myös CHIRP DownVision™ -kaikuluotain.
TROLLING CONTROL
SECURMARK-TURVAMERKINTÄ
TROLLINGKONTROLL
SECURMARK STÖLDMÄRKNING
Uistelutoiminnon ansiosta perämoottorin kierroslukua voidaan hienosäätää 50 kierroksen välein
tyhjäkäynnistä aina 900 kierrokseen asti.
Kaikki Faster-veneet varustetaan jo tehtaalla Securmark-turvamerkinnällä. Faster on aina tunnistettavissa ja siksi turvallinen ostaa ja omistaa.
Trollingfunktion - noggrann hastighetsjustering för
t.ex. dragfiske. Tack vare trollingfunktionen kan aktermotorns varvtal finjusteras med 50 varvs intervall
från tomgång ända till 900 varv.
RAYMARINE a78 MULTITOUCH MULTIFUNKTIONSDISPLAY –
STANDARD UTRUSTNING!
Alla Faster-båtar förses redan på fabriken med Securmark Stöldmärkning. Faster är alltid igenkännbar
och därför trygg att köpa och äga.
✓ Motordisplay, analog / digital
✓ Optimera ekonomisk körning – Honda ECOmo™ visas på skärmen
✓ Bränsleöversikt – räckvidd visuellt på kartan
Nya generationens 7” multifunktionsdisplay utrustad med det överlägsna CHIRP DownVision™ ekolodet.
✓ Navionics elektroniska kartor
✓ Navionics Nav+ SonarChart – mera djupkonturer
✓ 50-kanalers GPS-antenn
Viktigaste punkterna:
✓ Svep, peka och navigera – oerhört enkelt
Inbyggd enastående CHIRP DownVision™ ekolod:
✓ Multitouch
✓ Två kanaler – CHIRP DownVision™ bild samt CHIRP fiskekolod bild
✓ Snabb och enkel, supersnabb 2-kärnad processor samt dedikerad grafik-processor
✓ Extra klar, optiskt limmad LED-display garanterar avläsning i klart solljus och
även med polariserade glasögon
✓ Bred avläsningsvinkel
på samma gång
✓ Fotorealistisk bild av bottenstrukturer
✓ Urskiljer fisk på en helt ny nivå tack vare enastående teknik
✓ Visar även vattentemperaturen
✓ Inbyggd WiFi – använd Raymarine mobilappar
✓ Inbyggd Bluetooth – ta kontroll över MP3-musiken
Som standard även CHIRP DownVision™ ekolod.
31
VAR US T E E T
4 60 i
495 i
495 CC
495 CX
525 SC
525 CC
560 SC
560 CC
635 CC
Raymarine a78 -monitoiminäyttö
Lukittavat säilytystilat
Kuppipenkit, säädettävät
Offshore-istuin säädettävä *
Offshore-istuimen suojahuppu
Offshore-istuin taittuvalla selkänojalla ja etuosalla **
Offshore-istuimen suojahuppu
Ankkuri- ja köysilaatikko takana
Istuinlaatikko 44 cm**
Istuinlaatikko 78 cm**
Istuinlaatikko 118 cm**
Hanskalokero pulpetissa
Klaffipenkki 78 cm
Hydrauliohjaus
Kiinteä väliovi (SC-mallit)
Kiinteä sivuovi (CX-malli)
Kuomun säilytystila
Käsikäyttöinen tyhjennyspumppu
Laitakaiteet HST
Keulakaidesarja
Keulakaide A-malli
Kulkuvalo
Mela
Kiinteä polttoainesäiliö
Polttoainesuodatin
Traileri-/lukituskoukku
Anturiteline
Uimaporras
12 V pistoke
Sammutin
Patja 44 cm istuinlaatikolle
Patja 78 cm istuinlaatikolle
Patja 118 cm istuinlaatikolle
Pehmuste kuppipenkille
Selkänoja takapenkille
Peräkuomu
Pulpetin suojapeite
Kuljetus-/säilytyspeite
✓
✓
✗
✓1/✗
✓1/✗
✓
✗
✓
✓
✓
✗
✗
✓
✓
✓
✓
✓
✓
✗
✗
✗
✗
✗
-
✓
✓
✓
✗
✓1/✗
✓1/✗
✓
✗
✓
✓
✓
✓
✓
(65 l)
✓
✓
✓
✓
✓
✓
✗
✗
✗
✗
✗
-
✓
✓
✓
✗
✗
✗
✗
✓
✗
✗
✓1/✗
✓
✗
✓
✓
✓
✓
✓
(65 l)
✓
✓
✓
✓
✓
✓
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
-
✓
✓
✓
✗
✗
✓
✗
✗
✓1/✗
✓
✗
✓
✓
✓
✓
✓
✓
(65 l)
✓
✓
✓
✓
✓
✓
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
-
✓
✓
✓
✗
✗
✗
✗
✓
✗
✗
✓1/✗
✓
✗
✓
✓
✓
✓
✓
✓
(100 l)
✓
✓
✓
✓
✓
✓
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✓
✓
✓
✗
✗
✗
✗
✓
✗
✗
✓1/✗
✓
✗
✓
✓
✓
✓
✓
(100 l)
✓
✓
✓
✓
✓
✓
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✓
✓
✓
✗
✗
✗
✗
✓
✗
✓2/✗
✗
✓
✗
✓
✓
✓
✓
✓
✓
✓
(140 l)
✓
✓
✓
✓
✓
✓
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✓
✓
✓
✗
✗
✗
✗
✓
✗
✓2/✗
✗
✓
✗
✓
✓
✓
✓
✓
✓
(140 l)
✓
✓
✓
✓
✓
✓
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✓
✓
✓
✗
✗
✗
✗
✓
✗
✓2/✗
✗
✓
✗
✓
✓
✓
✓
✓
(140 l)
✓
✓
✓
✓
✓
✓
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
-
Raymarine a78 -multifunktionsdisplay
Låsbara stuvutrymmen
Båtstolar, justerbara
Offshore-stolar, justerbara *
Överdrag för Offshore-stol
Offshore-stol med klaff-sits/ryggstöd **
Överdrag för Offshore-stol
Trossbox
Sittlåda 44 cm**
Sittlåda 78 cm**
Sittlåda 118 cm**
Handskfack i pulpeten
Klaffbänk 78 cm
Hydraulisk styrning
Fast mellandörr (SC-modellerna)
Fast sidandörr (CX-modell)
Kapellfack
Manuell pilspump
Räck RST
Förräcksserie
Förräck A-modell
Lanternor
Paddel
Fast bränsletank
Bränslefilter
Trailer/ låskrok
Givarställning
Badstege
Elluttag, 12 V
Skumsläckare
Dyna till 44 cm sittlåda
Dyna till 78 cm sittlåda
Dyna till 118 cm sittlåda
Dyna för båtstol
Ryggstöd för akterbänk
Akterkapell
Pulpetöverdrag
Transport- förvarings pressenning
Kuormansidontapiste
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
Lastfästen
Ankkuriteline + liinakela
Fenderiteline, köysiteline/askelma
Säädettävä anturiteline
Faster-varustekassi
Trimmitasot
Keulamoottoriteline
Vesihiihtotanko
✗
✗
✗
✗
✗
-
✗
✗
✗
✗
✗
-
✗
✗
✗
✗
✗
-
✗
✗
✗
✗
✗
-
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
✗
-
Anckarställning och linhjul
Fendarställning, trossställning/stege
Justerbar givarställning
Faster utrustningskasse
Trimplan
Stävmotorställning för hjälpmotor
Vattenskidbåge
✓ = vakiovaruste
32
UTRUSTNI NG
✗ = lisävaruste
* Sisältäen suojahupun.
** Istuinlaatikoiden veneen hintaan sisältyvä vakiomäärä ilmoitettu kappaleina.
✓ = standardutrustning
✗ = tilläggsutrustning
* Innehåller överdrag
** Sittlåd- och stolantal som ingår i båtens rekomendationspris är angivet i kolumnen.
VA R U S T E L E FA S T E R O M A A N K ÄY T T Ö Ö S I S O P I VA K S I
U T R U S TA D I N FA S T E R E F T E R B E H O V
O F F SH O R E - IS T UIN
✓ Suojahuppu
OFFSH ORE- ISTUIN
TAITTUVAL L A
SEL K ÄN OJAL L A
✓ Suojahuppu
SE LK Ä N O J A
ISTUIN TY Y N Y T
✓
✓
✓
✓
Varmista sivun 32 taulukosta varusteiden
ja venemallin yhteensopivuus.
44 cm
78 cm
118 cm
Kuppipenkin istuintyynyt
ISTU I NLAATI KO T
✓ 44 cm
✓ 78 cm
✓ 118 cm
K L AFFI PENKKI
✓ 78 cm
Säkerställ att tillbehören är kompatibla med
båtmodellen i fråga, se tabell sid. 32.
KEUL A K A I D E
K E UL AK AID ESARJA
✓ Faster 460 i
✓ Faster 460 i
KEUL A M O O T T O R I T ELINE
K Ö Y SIBOK SI/
AS K EL MA
FEN D ERITEL INE
P UL P ETIN SUO J APEI TE
P ERÄK UOMU
✓
✓
✓
✓
✓
✓
✓
ANKK U R I T E LI NE
+ LIIN A K E L A
34
K U ORMAN S ID ON TAP ISTE
Faster
Faster
Faster
Faster
Faster
Faster
Faster
495
495
525
525
560
560
635
CC
CX
SC
CC
SC
CC
CC
SÄÄDETTÄVÄ ANTURI TELI NE
SÄI LYTYSPEI TE
✓
✓
✓
✓
Faster
Faster
Faster
Faster
525
525
560
560
SC
CC
SC
CC
IS TUIN L AATIK ON
L UUK UN SAL PA
TY H JEN N Y STUL P PA
P ERÄÄN
T Y H JEN N Y STUL P PA
L AITAAN
P ULTTI C- K ISK OON
VA L OMASTO
SORMIMUTTERI
VES IH I I H T O TA N K O
T RIM M I TA SO T
Varmista sivun 32 taulukosta varusteiden
ja venemallin yhteensopivuus.
Säkerställ att tillbehören är kompatibla med
båtmodellen i fråga, se tabell sid. 32.
FAST E R - VA R U ST EK AS S I
✓ Kiinnitysköysi 12 mm/7 m
spleisseillä, 3 kpl
✓ Ankkuriköysi 12 mm/30 m 1 kpl
✓ Lepuuttajanaru 6 mm/1,5 m, 2+2 kpl
✓ Lepuuttaja G-2 sininen, 4 kpl
✓ Naara-ankkuri 5,5 kg, 1 kpl
E S I M E R K K E J Ä FA S T E R - M A L L I S T O N M U U N N E LTAV U U D E S TA
36
EXEMPEL PÅ FASTER BÅTARNAS FLEXIBLA INREDNINGSALTERNATIV
I ST U I NL A AT IK O T
SI T T LÅ D A R
37
38
FA S T E R – A M M AT T I L A I S T E N
T E S TA A M A , S I N U N P U O L E S TA S I .
Vaikka tuuli myllertää ja vaahtopäät kuohuvat, poliisin pitää partioida ja tullin vartioida.
Muiden viranomaisten ohella myös palo- ja pelastuslaitokset käyttävät Faster-veneitä.
Ammattilaiskäyttö asettaa veneelle aivan omat laatukriteerit. Juuri siksi ammatikseen
veneilevät valitsevatkin työkalukseen Fasterin. Merialumiinista valmistettuna se täyttää
korkeimmatkin laatuvaatimukset.
40 vuoden kokemus ja jatkuvat tuotekehittely ovat hioneet Fastereista, pienimmästä
isoimpaan, tyrskyjen timantteja. Ammattiveneistä hankittua tietoa ja taitoa hyödynnämme
myös vapaa-ajan veneissämme. Faster on siis sinun puolestasi ammattilaisten testaama voit huoletta luottaa siihen.
FA S T E R – T E S TA D I Y R K E S B R U K
FÖR DIG
När stormen viner och skummet yr skall polisen och räddningsverket patrullera och tullen
bevaka. Av de övriga myndigheterna använder även brand- och räddningstjänsten Faster
båtar. I yrkesbruk ställs det helt säregna kvalitetskriterier på båtarna. Faster är ofta valet
för de som färdas på sjön i sitt yrke; för en arbetsbåt som är tillverkad av marinaluminium
fyller även de högsta kvalitetskraven.
40 års erfarenhet och kontinuerlig produktutveckling har finslipat Faster båtarna, från den
minsta till den största, till en havets diamant. Den kunskap och erfarenhet vi fått av yrkesbåtarna tillämpar vi även på våra fritidsbåtar. Faster har testats av proffs, för dig. Den kan du lita på.
Faster 850 BR
Faster 1010
39
JÄL L EEN MY Y JÄSI / D IN ÅTERFÖRSÄL JA RE
OY BRANDT AB
PL 1
01741 VANTAA
Puh. 020 7757 200
Fax 09-878 5276
[email protected]
fas t e r.fi
HONDAMARINE.FI
Puhelun hinta kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
Koska Juha Snell Oy tutkii ja kehittää uusia teknisiä ratkaisuja, Juha Snell Oy varaa oikeuden teknisiin muutoksiin ilmoittamatta niistä etukäteen.
Eftersom Juha Snell Oy ständigt forskar och utvecklar nya lösningar, bibehåller Juha Snell Oy rätten till tekniska ändringar utan att meddela om dem på förhand.