Joyful Innovative Gifts

SYKSY/TALVI 2014
LAHJAPAPEROINTI
Lue lisää sivuilta 14,30 ja 64.
MUKIT
LAHJAT
GIVE-AWAYS
LIIKELAHJAT
MAINOSLAHJAT
Joyful
Innovative
Gifts
Sagaform – menestystarina
Kaikki alkoi Boråsissa 20 vuotta sitten. Kaksi nuorta miestä halusivat tarjota ruotsalaisiin koteihin
innovatiivista muotoilua. Heidän ensimmäinen tuotteensa oli riippumaton muotoinen hedelmäteline
– josta tuli välittömästi menestys.
Sagaformin menestystarina jatkuu edelleen. Sagaform-tuotteet tuovat iloa keittiöihin ja kattauksiin.
Ne ovat lahjoja, joita on hauska sekä antaa että saada. Scandinaavinen design vaikuttaa voimakkaasti
tyyliimme ja tuotteisiimme, jotka ovat voittaneet lukuisia muotoilupalkintoja vuosien mittaan.
Voidaksemme tarjota asiakkaillemme inspiroivan malliston teemme yhteistyötä 20 suunnittelijan
kanssa, jotka tuntevat ruoka- ja juomakulttuurin viimeisimmät trendit. Asiantuntemuksensa pohjalta
he luovat taidokkaita tuotteita käytettäväksi keittiöissä ja kattauksissa, ulkona ja sisällä. Toivotamme
sinulle hauskoja hetkiä Sagaform-tuotteiden parissa!
ANNA LAHJAKSI JOTAIN,
JONKA ITSEKIN HALUAISIT.
Sagaform-brändi tarjoaa iloa tuottavia ja innovatiivisia lahjoja keittiöön ja
kattaukseen sekä sisä-että u. ulkokäyttöön. Lahjoja, joita voi antaa muille ja
joilla voi ihan yhtä hyvin myös helliä itseään.
Sagaformin valikoimasta löytyy sopiva lahja niin lauantain illalliskutsujen
emännälle kuin myös tervetulotoivotukseksi uudelle naapurille. Sagaform
haluaa olla toivelistan ykkösenä myös, kun yritys haluaa kiittää yhteistyökumppaneitaan hyvästä yhteistyöstä. Sagaformin tuotteet tarjoavat vastaanottajilleen iloa, saavat heiltä arvostusta ja nostattavat hymyn heidän huulilleen.
Tämä on saatu aikaan tekemällä yhteistyötä Ruotsin parhaiden muotoilijoiden
kanssa. He ymmärtävät tavaramerkkimme ydinarvot ja ovat aina ajan tasalla
ajankohtaisista sisustustrendeistä ja elämäntyyleistä ja pystyvät siten luomaan
asiakkaitamme miellyttävää ensiluokkaista skandinaavista muotoilua.
Asetamme yhtä korkeat vaatimukset myös tuotteidemme valmistajille.
Korkea laatu on ehdoton vaatimus, jotta tuote voidaan hyväksyä Sagaformin
valikoimaan. Lämpimästi tervetuloa Sagaformin iloa tuottavaan maailmaan!
Hintoihin lisätään alv ja rahtikulut. Pidätämme oikeudet muutoksiin.
4
PROMO
6
GIFTSET
14
CHRISTMAS GIFT IDEAS
30
ACCENT
38
MEETING
40
BAR
46
TRAVEL
48
ADVENTURE
52
FRESH
54
FUNCTIONAL KITCHEN 58
SEASON
64
TASTE
70
CHRISTMAS
72
CHRISTMAS MARKET
88
5
SUUNNITTELE OMA
TAKE AWAY MUKISI!
Take Away muki omalla viestilläsi on hyvä ja helppo mainostuote.
Ota muki mukaan autoon tai toimistolle, kansi suojaa ja pitää juomasi lämpöisenä pidempään.
Mukissa on irrotettava paperiliuska, jonka tilalle voi kätevästi vaihtaa oman kuvan.
Saat lisätietoja paperin mallista ottamalla yhteyttä jälleenmyyjään.
6
Automukin sisäpaperin
painatushinnasto
5015983 ja 5016652.
Hinta sisältää paperin
painatuksen ja
vaihdon mukiin.
Automuki
Loistava ja helposti muokattavissa oleva
mainoslahja. Mukin seinien väliin laitettava paperi
on helppo profiloida juuri sellaiseksi kun haluat.
Muovia, kaksiseinäinen.
Määrä
50-99 kpl
100-199 kpl
200-499 kpl
500-999 kpl
1000-2000 kpl
Painatushinta/ kpl
2,50 €
1,50 €
1,20 €
1,00 €
0,90 €
Art.nro: 5015983
Mitta: 50 cl
Pakk.tyyppi: Whitebox
Hinta/kpl: 6,00
MUKI OMALLA
SISÄPAPERILLA
Automuki, pieni
Muovia, kaksiseinäinen. Mukin seinien väliin
laitettava paperi on helppo profiloida juuri
sellaiseksi kun haluat.
Art.nro: 5016652
Mitta: 35 cl
Pakk.tyyppi: Bulk
Hinta/kpl: 4,50
7
Hinnat voimassa vuoden 2014 loppuun.
TAKE AWAY MUKI
PAINATUKSELLA!
Take Away muki ympäripainatuksella
onnistuu tehdastilauksissa.
Take away muki valkoinen, silikonikansi
Muki posliinia, kansi silikonia. Kaksiseinäinen.
Art.nro: 5015928
Mitta: 25 cl H 150 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 12,00
Take away muki valkoinen
Muki posliinia, kansi silikonia. Kaksiseinäinen.
Art.nro: 5099136
Mitta: 20 cl H 110 mm
Pakk.tyyppi: Bulk
Hinta/kpl: 9,90
8
TAKE AWAY MUKI
TAMPOPAINATUKSELLA!
+
Tee yrityksellesi oma Take Away
muki tampopainatuksella.
Take away muki valkoinen, silikonikansi
Muki posliinia, kansi silikonia. Kaksiseinäinen.
Art.nro: 5015928
Mitta: 25 cl H 150 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 12,00
Take away muki valkoinen
Muki posliinia, kansi silikonia. Kaksiseinäinen.
Art.nro: 5099136
Mitta: 20 cl H 110 mm
Pakk.tyyppi: Bulk
Hinta/kpl: 9,90
9
SUOMI KULHO OMALLA
SISÄPAPERILLA!
Voit vaikuttaa itse pohjapaperin suunnitteluun-täydellinen
kulho tarjoiluun tai leipomiseen.
Suomi kulhon sisäpaperin
painatushinnasto 5015868 ja 5015867
Suomi- tarjoilukulho, pieni
Uunin, mikron, pakastuksen ja pesukoneen kestävää kivitavaraa.
Art.nro: 5015868
Mitta: 25 x 190 x 100 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
9,90
Hinta/kpl: 7,90
Määrä
50-99 kpl
100-199 kpl
200-499 kpl
500-999 kpl
1000-2000 kpl
Painatushinta/ kpl
2,50 €
1,50 €
1,20 €
1,00 €
0,90 €
Hinnat voimassa vuoden 2014 loppuun.
10
Suomi- tarjoilukulho
Uunin, mikron, pakastuksen ja pesukoneen kestävää kivitavaraa.
Art.nro: 5015867
Mitta: 350 x 190 x 50 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 18,00
25,00
Suomi-kulhon sisäpaperin voi teettää
myös uniikkina esim. Yrityksen toimipisteiden Omilla tiedoilla ja Sijainneilla,
logolla tai Vaikkapa tervehdyksellä.
11
SUUNNITTELIJA
YLVA OLSSON
AUTOMUKIT
LOGOLLA!
Automuki omalla logolla on erinomainen mainostuote.
Ota muki mukaan autoon tai toimistolle, kansi suojaa ja pitää juomasi lämpöisenä pidempään.
+
=
Automuki, musta
Muovia. Kaksiseinäinen.
Art.nro: 5016277
Mitta: 40 cl
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 5,00
Automuki valkoinen
Kaksiseinäinen. Muovia.
Art.nro: 5016710
Mitta: 40 cl
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 5,00
12
+
=
Automuki
Muovia/ruostumatonta terästä. Tiivis kansi
estää juoman valumisen.
Art.nro: 5016530
Mitta: 35 cl H 185 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 14,00
13
Giftset
1
5003366
SETIN HINTA
39€
SUUNNITTELIJA
PASCAL CHARMOLU
Yrttiruukku, yrttisakset ja pastakauha + sitruunaöljy
Fiksu ja kätevä, Pascal Charmolun suunnittelema yrttien kasteluruukku on täydellinen lahja kaikille, jotka ovat kyllästyneet
siihen, että tuoreet yrtit ja mausteet kuihtuvat niin nopeasti. Yrttisakset helpottavat pöytään tarjoilua ja annostelua ruuanlaitossa.
Kokonaisuuteen sisältyy lisäksi pastakauha jossa on myös juustoraastin sekä spagettimitta.
14
Giftset
2
5003367
SETIN HINTA
45€
SUUNNITTELIJA
OBJECTHOOD
Säilytysteline + basilika- ja peperoncinoöljy
FORM-säilytysteline on Objecthood-muotoilutiimin suunnittelema. Kaunis teline on lakattua peltiä ja sopii hyvin tiskipöydälle. Se on kätevä maustemyllyjen, pullojen ja muiden ruuanlaitossa tarvittavien asioiden säilyttämiseen.
Kokonaisuuteen sisältyy lisäksi Glenn Strömbergin maukkaat basilika- ja peperoncinoöljyt. FORM auttaa
luomaan järjestystä keittiöön.
15
Giftset
3
5003364
SETIN HINTA
45€
SUUNNITTELIJA BJÖRK-FORTH
Salaattisetti + balsamiviinietikka
Iso ja kaunis salaattikulho, johon kuuluu myös Björk-Forthin suunnittelemat tarjoiluottimet. Setti on Sagaformin
suosittua SEASON-sarjaa. Kokonaisuuteen sisältyy lisäksi Glenn Strömbergin herkullinen ja aromikas balsamiviinietikka.
Tuo lisämaustetta niin elämään kuin salaattiinkin.
16
Giftset
4
5003365
SETIN HINTA
35€
VÅRA GODASTE BURGARE
Till 4-5 personer
700 g köttfärs
2 ägg
2 msk matsked dijonsenap
2 msk Worchestershire sås
2 msk hamburgerkrydda
1 msk ströbröd
2 msk olivolja
Färsk chili efter behag
Salt och peppar efter behag
Blanda smeten, pressa i hamburgerpress och grilla burgarna.
Servera gärna i bröd med grillat bacon och tomat på.
Hampurilaispuristin ja grillausaterimet +
2 grillimaustetta
Grillaaminen on nyt suositumpi kuin koskaan. Nykypäivän innokas grillaaja grillaa myös syksyisin ja talvisin. Hampurilaispihviä tasoittava puristin helpottaa grillausta ja takaa varmasti onnistuneen grillaus hetken yhdessä korkealuokkaisten grillausaterimien kanssa. Kokonaisuuteen sisältyy lisäksi maukas grilli- ja hampurilaismauste.Parasta makua grillistä.
17
Giftset
5
5003362
SETIN HINTA
44€
Karahvi ja öljy-/viinietikkasetti + basilikaöljy
Sagaformin suosituissa ja kauniissa suupuhalletuissa lasikarahveissa on tammikorkit.
Kokonaisuuteen sisältyy lisäksi huippuluokkainen basilikaöljy öljy-/viinietikkapullojen täytteeksi.
Tämä setti täydentää jokaista ateriaasi ja auttaa luomaan kauniimman arjen.
18
Giftset
6
5003217
SETIN HINTA
29€
6 pyörivää lasia + 9 juomakiveä
Viettelevästi keinuvista laseista on tullut Sagaform-valikoiman suosituin lahja. Liuskekivestä valmistetut
juomakivet kylmennetään pakastimessa, jonka jälkeen niitä voi käyttää jalojuomien viilentämiseen.
19
Giftset
7
5003368
SETIN HINTA
39€
SUUNNITTELIJA
GUSTAV HALLÉN
Kahvikannu + 4 kahvimukia
Teollisen muotoilijan Gustav Hallénin suunnittelema Accent-kahvikannu täyttää kaikki ergonomian, kestävyyden ja
lämmön säilymisen vaatimukset. Kuminen kädensija takaa turvallisen otteen ja kaatonokan muotoilu estää kaiken
läikkymisen ja tiputtelun.Kaunis ja käytännöllinen kannu, joka kestää käyttöä ja esillä oloa joka tilanteessa.
Setti sisältää neljä kahvimukia. Tervetuloa nauttimaan mukavammista kahvihetkistä!
20
Giftset
8
5003369
SETIN HINTA
35€
Tarjoilulauta, juustosetti, kyltit
ja merkkauskynä
Käytännöllinen tarjoilu-/leikkuulauta, funktionaalinen juustoveitsisetti ja neljä fiksua keraamista kylttiä, joiden avulla voit helposti nimetä
tarjoilut. Setti sisältää merkkauskynän. Kylttejä voi hyvin käyttää myös muuhun tarkoitukseen, esim. yrttilaatikon tai joulupöydän
antimien kuvailuun ja nimeämiseen. Enää puuttuvat vain juustot ja tarjoilut. Bon appétit!
21
Giftset
9
5003370
SETIN HINTA
42€
Leikkuulauta + 2 keraamista veistä
Keraamisissa veitsissä on monia hyviä puolia. Leikkausominaisuudet ovat paremmat, eikä niitä tarvitse teroittaa yhtä
usein kuin perinteisiä teräsveitsiä. Niistä ei myöskään tartu ruokaan mitään makua. Erittäin kovana puumateriaalina
bambu on ideaalinen leikkuulautoihin. Laudan kumiset reunat helpottavat käsittelyä ja estävät lautaa imemästä
kosteutta itseensä. Veitsenteräviä lahjaideoita!
22
Giftset
10
5003363
SETIN HINTA
44€
SUUNNITTELIJA
BJÖRK-FORTH
4 uunivuokaa ja poltin +
makeisia ja reseptikortit
Käytännölliset ja kauniit, uunikäyttöön sopivat annosvuoat ovat designkaksikko Björk-Forthin muotoilemat.
Sagaform-kokonaisuuteen sisältyy lisäksi poltin ja polkagris-makeisia, jotta saat makua vaikkapa crème caramel
-jälkiruokaan. Mukana on myös ”Koko Ruotsi leipoo”-ohjelmasta tutun Ina Drakfors erikoishyvä
jälkiruokaresepti. Makeita herkkuhetkiä!
23
Only sold in Sweden.
Giftset
11
5003373
Lantern and candle lighter + sweets
In collaboration with the Swedish Heart-Lung Foundation, Sagaform has created the Heart tealight lantern. SEK 20 from
each lantern sold goes to vital heart, lung and vascular research. A candle lighter and a bag of jelly hearts is included
in this fabulously festive gift. Charity combined with a beautiful gift to give with love. Give with your heart!
24
Giftset
12
5003307
SETIN HINTA
35€
Punainen kulho ja 2 punaista kynttilälyhtyä +
konvehtivalikoima
SEA Glasbrukin kauniin värisiä lasikulhoja voi käyttää moneen tarkoitukseen. Pienet kulhot sopivat esimerkiksi
kynttilälyhdyiksi ja isosta kulhosta voi tarjoilla vaikkapa makeisia. Kunnon joulutunnelman luomiseksi
kokonaisuuteen sisältyy lisäksi valikoima korkealaatuisia suklaakonvehteja. Tee joulusta paras mahdollinen.
25
Giftset
13
5003342
SETIN HINTA
36€
Musta kulho ja 2 mustaa kynttilälyhtyä +
konvehtivalikoima
SEA Glasbrukin kauniin värisiä lasikulhoja voi käyttää moneen tarkoitukseen. Pienet kulhot sopivat esimerkiksi
kynttilälyhdyiksi ja isosta kulhosta voi tarjoilla vaikkapa makeisia. Kunnon joulutunnelman luomiseksi
kokonaisuuteen sisältyy lisäksi valikoima korkealaatuisia suklaakonvehteja. Tee joulusta paras mahdollinen.
26
Giftset
14
5003341
SETIN HINTA
36€
Valkoinen kulho ja 2 valkoista kynttilälyhtyä +
konvehtivalikoima
SEA Glasbrukin kauniin värisiä lasikulhoja voi käyttää moneen tarkoitukseen. Pienet kulhot sopivat esimerkiksi
kynttilälyhdyiksi ja isosta kulhosta voi tarjoilla vaikkapa makeisia. Kunnon joulutunnelman luomiseksi
kokonaisuuteen sisältyy lisäksi valikoima korkealaatuisia suklaakonvehteja. Tee joulusta paras mahdollinen.
27
Giftset
15
5003372
SETIN HINTA
29€
Laatusuklaa syntyy moderneilla välineillä ja huolellisella käsityöllä.
Tehdas sijaitsee pienellä paikkakunnalla Ruotsissa ja raaka-aineena
käytetään alkuperäisiä kaakaopapuja kaukaisista maista.
Sopiva pala - suuri maku.
Musta jalallinen kulho + suklaakonvehteja
SEA Glasbrukin kaunista, jalallista lasikulhoa voi käyttää moneen tarkoitukseen. Kunnon joulutunnelman luomiseksi
kokonaisuuteen sisältyy lisäksi valikoima korkealaatuisia suklaakonvehteja.
Tee joulusta paras mahdollinen.
28
Giftset
16
5003371
SETIN HINTA
29€
Laatusuklaa syntyy moderneilla välineillä ja huolellisella käsityöllä.
Tehdas sijaitsee pienellä paikkakunnalla Ruotsissa ja raaka-aineena
käytetään alkuperäisiä kaakaopapuja kaukaisista maista.
Sopiva pala - suuri maku.
Valkoinen jalallinen kulho + suklaakonvehteja
SEA Glasbrukin kaunista, jalallista lasikulhoa voi käyttää moneen tarkoitukseen. Kunnon joulutunnelman luomiseksi
kokonaisuuteen sisältyy lisäksi valikoima korkealaatuisia suklaakonvehteja.
Tee joulusta paras mahdollinen.
29
JOULULAHJAVINKIT
HINTALUOKKA 8,00-12,00 €
Orava Kulho
Kivitavaraa.
Art.nro: 5015679
Mitta: 175 x 140 x 38 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 11,00
Pastakauha, parmesaaniraastin ja spagettimitta.
Ruostumatonta terästä.
Art.nro: 5015545
BBQ marinadi ruisku
Oiva apuväline lihan suolaamiseen tai marinointiin.
Piikin pituus 115mm.Ruostumatonta terästä.
Silikonia.
Art.nro: 5016423
Mitta: 260 mm x 80 mm x 45 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Mitta: 260 mm
X-mas leipäkori
Pakk.tyyppi: Giftbox
Huovutettua villaa.
Hinta/kpl: 9,90
Art.nro: 5016624
Mitta: H 120 mm L 200 mm
Pakk.tyyppi: Hangtag
Hinta/kpl: 8,00
Hinta/kpl: 12,00
Sweetheart kulho
Kivitavaraa. Pakkauksessa
mukana pieni kortti.
Art.nro: 5016202
Mitta: 130 x 110 x 45 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Muki Takeaway, silikonikansi
Muki posliinia, kansi silikonia. Kaksiseinäinen.
Art.nro: 5015849
Mitta: 25 cl H 150 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 12,00
Hinta/kpl: 11,00
30
JOULULAHJAPAPEROINTI 2,50 € / TUOTE
JOULULAHJAVINKIT
HINTALUOKKA 8,00-12,00 €
Piparkakkumuottisetti, 10 kpl metallirasiassa
Ruostumatonta terästä. Piparkakkumuotit on pakattu metallirasiaan.
Art.nro: 5016695
Mitta: Ø 170 H 30 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 9,90
Tarjoilukyltti 4kpl, mukana pyyhittävä tussi
Posliinia/muovia.
Art.nro: 5017100
Mitta: 78 x 60 x 5 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 12,00
31
JOULULAHJAVINKIT
HINTALUOKKA 11,00-16,00 €
Salaattisakset
Ruostumatonta terästä/muovia.
Art.nro: 5016698
Mitta: L 220 mm
Pakk.tyyppi: Windowbox
Hinta/kpl: 15,00
Tarjoilusetti, tammikorkit, 2 kpl
Paistinleikkuusetti
Suupuhallettua lasia. Korkki tammea.
Ruostumatonta terästä. Kahva akaasia puuta
Art.nro: 5016554
Art.nro: 5016694
Mitta: H 120 mm
Mitta: 335 mm, 285 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 16,00
Hinta/kpl: 15,00
Hands-salaattiottimet
Form paperiteline, valkoinen
Öljyttyä tammea.
Lakattua metallia.
Art.nro: 5015710
Art.nro: 5016476
Maustemylly/pullonavaaja
Mitta: 150 x 110 x 13 mm
Mitta: 270 mm Ø 125 mm
Ruostumatonta terästä/ABS-muovia.
Pakk.tyyppi: Giftbox
Pakk.tyyppi: Giftbox
Keraaminen koneisto.
Hinta/kpl: 11,00
Hinta/kpl: 16,00
Art.nro: 5016685
Mitta: Ø 45 H 198 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 11,00
32
JOULULAHJAPAPEROINTI 2,50 € / TUOTE
JOULULAHJAVINKIT
HINTALUOKKA 11,00-16,00 €
Whiskey tasting lasi, 2 kpl
Suupuhallettua lasia
Birdy lintulauta
Art.nro: 5016682
Kivitavaraa. Metallivaijeri kiinnitystä varten.
Mitta: 20 cl, H 115 mm
Art.nro: 5016504
Pakk.tyyppi: Giftbox
Mitta: 130 x 145 x 160 mm
Hinta/kpl: 14,00
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 14,00
Hedelmäkori
Lakattua metallia.
Art.nro: 5017111
Mitta: Ø 212 H 210 mm
Pakk.tyyppi: Hangtag
Hinta/kpl: 15,00
Juomapeli
X-mas kynttilälyhty, pieni, 2 kpl
Lasia.
Lasia, jalusta puuta
Art.nro: 5016681
Art.nro: 5016619
Mitta: 250 x 250 mm
Mitta: Ø 70 mm, H 130 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 12,00
Hinta/kpl: 16,00
33
JOULULAHJAVINKIT
HINTALUOKKA 16,00-22,00 €
Pyörivät lasit 6 kpl
Hauskat lasit joissa on pyöristetty pohja
Art.nro: 5015280
Mitta: 20 cl
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 16,00
Olut tasting setti
Lasia ja Bambua.
Art.nro: 5016697
Mitta: 330 mm, 15 cl H 130 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 22,00
Juustoveitsisetti, 3 osaa
Ruostumatonta terästä, tammikahvat.
Art.nro: 5015330
Suklaafonduesetti
Mitta: 190 mm
Kulhon alla vesihaude, joka estää suklaan palamisen.
Pakk.tyyppi: Windowbox
Kivitavaraa, 4 fonduehaarukkaa ruostumatonta terästä.
Hinta/kpl: 16,00
Art.nro: 5010149
Mitta: Ø 115 mm H 105 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 22,00
34
JOULULAHJAPAPEROINTI 2,50 € / TUOTE
JOULULAHJAVINKIT
HINTALUOKKA 16,00-22,00 €
Öljy-/viinietikkapullot, tammikorkit, 2 kpl
Viini-/vesikarahvi, tammikorkki
Suupuhallettua lasia.Korkki tammea.
Suupuhallettua lasia.Korkki tammea.
Art.nro: 5015337
Art.nro: 5015336
Mitta: 30 cl
Mitta: 1 l
Pakk.tyyppi: Giftbox
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 19,00
Hinta/kpl: 22,00
Yrttileikkuri
Season uunivuoka, pieni
Käytännöllinen yrttileikkuri
Uunin, pesukoneen, mikron ja pakastuksen kestävää kivitavaraa
tuoreille yrteille. Leikkuulauta
Art.nro: 5016546
bambua, leikkuri muovia ja
Mitta: 265 x 210 x 65 mm
ruostumatonta terästä
Pihvipuristin
Pakk.tyyppi: Giftbox
Art.nro: 5016700
Alumiinia ja muovia
Hinta/kpl: 22,00
Mitta: 200 x 200 x 20 mm
Art.nro: 5015152
Pakk.tyyppi: Giftbox
Mitta: Ø 115 mm
Hinta/kpl: 19,90
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 16,00
35
JOULULAHJAVINKIT
HINTALUOKKA 23,00-42,00 €
Viinikarahvi, tammikorkki
Suupuhallettua lasia. Korkki tammea.
Art.nro: 5010116
Mitta: 2 l
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 23,00
Accent kahvikannu, turkoosi
Polypropeeni ulkokuori, lasisisusta.
Art.nro: 5016716
Mitta: 1 l
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 30,00
Accent kahvikannu, musta
Accent kahvikannu, valkoinen
Polypropeeninen ulkokuori, lasisisusta.
Polypropeeninen ulkokuori, lasisusta.
Art.nro: 5016466
Art.nro: 5016465
Mitta: 1 l
Mitta: 1 l
Pakk.tyyppi: Giftbox
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 30,00
Hinta/kpl: 30,00
EDGE Minikokkiveitsi
Terä molybdenum/vanadium 1.4116-terästä, 53-55 HRC, kahva ruostumatonta terästä
Art.nro: 5007008
Form yrttiteline, valkoinen
Lakattua metallia.
Art.nro: 5016473
Mitta: 112 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 35,00
Mitta: 330 x 270 x 95 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 27,00
36
JOULULAHJAPAPEROINTI 2,50 € / TUOTE
JOULULAHJAVINKIT
HINTALUOKKA 23,00-42,00 €
Season uunivuoka
Uunin, mikron, pakastuksen ja pesukoneen
kestävää kivitavaraa.
Art.nro: 5015822
Mitta: 335 x 225 x 70 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 42,00
Season piirakkavuoka
Uunin, mikron, pakastuksen ja pesuUpside-Down Kukkavaasi/kynttiläjalka, vihreä
koneen kestävää kivitavaraa.
Kätevästi kaksi tuotetta yhdessä. Vaasi kukille tai toisinpäin
Art.nro: 5015821
käännettynä jalusta kolmelle lämpökynttilälle. Kivitavaraa.
Mitta: Ø 24 cm
Birdy karahvi iso, turkoosi
Art.nro: 5016179
Pakk.tyyppi: Giftbox
Suupuhallettua lasia.
Mitta: H 250 mm
Hinta/kpl: 28,00
Art.nro: 5016484
Pakk.tyyppi: Giftbox
Mitta: 75 cl
Hinta/kpl: 30,00
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 27,00
37
KANNU KATTAUKSEN
MUKAAN. MUKANA
KAKSI ERIVÄRISTÄ
KIERREKORKKIA.
news
SYKSY/TALVI
Accent kahvikannu, turkoosi
Polypropeeni ulkokuori, lasisisusta.
Art.nro: 5016716
Mitta: 1 l
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 30,00
ACCENT
ERGONOMISET JA INNOVATIIVISET KAHVIKANNUT
38
sagaform
BUSINESS
news
SYKSY/TALVI
VALITSE
KORKIN VÄRI
5099262 Keltainen
4,00 €/ kpl
5099256 Oranssi
4,00 €/ kpl
5099261 Punainen
4,00 €/ kpl
5099259 Pinkki
4,00 €/ kpl
5099255 Vihreä
4,00 €/ kpl
5099260 Turkoosi
4,00 €/ kpl
5099263 Sininen
4,00 €/ kpl
5099257 Harmaa
4,00 €/ kpl
5099258 Musta
4,00 €/ kpl
SUUNNITTELIJA
GUSTAV HALLÉN
Kahvikannu omalla värillä,
lisätietoa jälleenmyyjältäsi.
Accent kahvikannu, musta
Accent kahvikannu, valkoinen
Polypropeeninen ulkokuori, lasisisusta.
Polypropeeninen ulkokuori, lasisusta.
Art.nro: 5016466
Art.nro: 5016465
Mitta: 1 l
Mitta: 1 l
Pakk.tyyppi: Giftbox
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 30,00
Hinta/kpl: 30,00
39
sagaform
BUSINESS
news
Karahvi silikoni kannella
Lasia/silikonia
Art.nro: 5016683
Mitta: 1 liter
news
SYKSY/TALVI
Pakk.tyyppi: Whitebox
Hinta/kpl: 9,00
SYKSY/TALVI
Tarjotin
Ruostumatonta terästä/ ABS-muovia.
Display sisältää yhteensä 12 kpl raastimia.
Art.nro: 5016715
Mitta: 340 x 490 mm
Pakk.tyyppi: Bulk
Vesikarahvi ja lasi
Suupuhallettua lasia
Art.nro: 5016696
Mitta: 1 liter,
Hinta/kpl: 27,00
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 18,00
Maitokannu ja sokerikko
Uunin, pesukoneen, mikron
ja pakastuksen kestävää
kivitavaraa
Art.nro: 5016714
Mitta: H 120 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
news
SYKSY/TALVI
news
Hinta/kpl: 15,00
MEETING
MUKAVAMPAAN KOKOUKSEEN
40
SYKSY/TALVI
sagaform
BUSINESS
KATETTU JA VALMISTA.
TERVETULOA!
41
sagaform
BUSINESS
42
sagaform
BUSINESS
news
SYKSY/TALVI
PINOTTAVAT LASIT
JA MUKIT
Meeting lasi
Cuba muki
Work muki valkoinen
Lasi kotiin tai toimistoon
Lämpölasia.
Pinottavissa. Kivitavaraa.
Art.nro: 5015649
Art.nro: 5016703
Art.nro: 5016646
Mitta: 27 cl
Mitta: 25 cl H 94 mm
Mitta: 20 cl
Pakk.tyyppi: Bulk
Pakk.tyyppi: Bulk
Pakk.tyyppi: Bulk
Hinta/kpl: 3,00
Hinta/kpl: 3,00
Hinta/kpl: 3,00
43
sagaform
BUSINESS
Loop
6,00
Java
5,00
Combi
5,00
4,00
Aroma
Liberica
4,00
Brazil
4,00
Jamaica
4,00
Panama
3,50
Work
3,00
MUKEJA JOKA HINTAAN
Koko mukivalikoima löytyy vuosikuvastosta.
44
sagaform
BUSINESS
KAUNIS JA TOIMIVA
MUOTOILU
45
sagaform
BUSINESS
Olut tasting setti
Lasia ja Bambua.
Art.nro: 5016697
Mitta: 330 mm, 15 cl H 130 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 22,00
news
SYKSY/TALVI
46
Pullonavaaja
Ruostumatonta terästä
Art.nro: 5016684
Mitta: 165 x 36 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 4,00
BAR
AIKA AVATA BAARI
46
news
SYKSY/TALVI
sagaform
BUSINESS
news
SYKSY/TALVI
Whiskey tasting lasi, 2 kpl
Suupuhallettua lasia
Art.nro: 5016682
Mitta: 20 cl, H 115 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 14,00
LASIT JUHLIIN
JA MAISTELUUN
news
SYKSY/TALVI
Juomapeli
Lasia.
Art.nro: 5016681
Mitta: 250 x 250 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 12,00
47
sagaform
BUSINESS
news
news
news
SYKSY/TALVI
SYKSY/TALVI
SYKSY/TALVI
Automuki valkoinen
Automuki punainen
Automuki valkoinen
Automuki, musta
Teräsmuki jossa muovi kansi
Teräsmuki jossa muovi kansi
Kaksiseinäinen. Muovia.
Muovia. Kaksiseinäinen.
Art.nro: 5016717
Art.nro: 5016718
Art.nro: 5016710
Art.nro: 5016277
Mitta: 45 cl
Mitta: 45 cl
Mitta: 40 cl
Mitta: 40 cl
Pakk.tyyppi: Whitebox
Pakk.tyyppi: Whitebox
Pakk.tyyppi: Giftbox
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 6,00
Hinta/kpl: 6,00
Hinta/kpl: 5,00
Hinta/kpl: 5,00
TRAVEL
KÄYTÄNNÖLLISIÄ MATKATUOTTEITA
48
sagaform
BUSINESS
KÄYTÄNNÖLLISIÄ
MUKEJA JOKA
TILANTEESEEN
news
SYKSY/TALVI
Matkapuhelinteline latausta varten
Huovutettua villaa
Art.nro: 5016693
Mitta: 98 x 256 x 6 mm
Pakk.tyyppi: Hangtag
Hinta/kpl: 7,00
49
sagaform
BUSINESS
news
Matkatavaravaaka
Punnitse matkalaukkusi vaivatta! Sopii
käytettäväksi max. 50 kg painoisille laukuille.
Helppo ja nopea käyttää.
SYKSY/TALVI
Art.nro: 5016702
Mitta: 135 x 33 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 16,00
Matkasetti: Matkalaukkuvyö ja osoitekyltti
news
Art.nro: 5016692
Mitta: 150 x 60 mm
Pakk.tyyppi: Windowbox
Hinta/kpl: 8,00
SYKSY/TALVI
PIDÄ PAINO
KURISSA
50
sagaform
BUSINESS
Monitoimityökalu
Ruostumatonta terästä/ABS-muovia.
Art.nro: 5016691
Mitta: 50 x 80 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 17,00
news
• Veitsi
SYKSY/TALVI
Haarukka
• Lusikka
• Appelsiininkuorija
• Muovipussin avaaja
• Pullonavaaja
• Hammastikut
• Sekoitustikku
•
MUKAVAAN VÄLIPALAHETKEEN MATKALLA
51
sagaform
BUSINESS
news
Lämpöeristetty pullo ja muki
Ruostumaton teräs/muovia.
SYKSY/TALVI
Art.nro: 5016711
Mitta: 50 cl
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 17,00
LÄMPÖÄ PÄÄSTÄ
VARPAISIIN
ADVENTURE
INNOVATIOITA KEHOLLE JA MIELELLE
52
sagaform
BUSINESS
Lämpötyyny
Lämpötyynyn neste lämpiää, kun sisällä
oleva metallinpala taitetaan. Lämpötyyny
news
palautuu ennalleen, kun sitä keitetään
vedessä 10 min käytön jälkeen.
Art.nro: 5016688
Mitta: 175 x 110 mm
SYKSY/TALVI
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 4,50
Lämpötyyny, sininen
Lämpötyynyn neste lämpiää, kun sisällä
oleva metallinpala taitetaan. Lämpötyyny
palautuu ennalleen, kun sitä keitetään
vedessä 10 min käytön jälkeen.
Art.nro: 5016706
Mitta: 175 x 110 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 4,50
Lämpötyyny, vihreä
Lämpötyynyn neste lämpiää, kun sisällä
oleva metallinpala taitetaan. Lämpötyyny
palautuu ennalleen, kun sitä keitetään
vedessä 10 min käytön jälkeen.
Art.nro: 5016707
Mitta: 175 x 110 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 4,50
news
SYKSY/TALVI
news
SYKSY/TALVI
Lämpötyyny niskalle ja olkapäille
Lämpötyyny jaloille
Lämpötyynyn neste lämpiää, kun sisällä oleva metallinpala taitetaan.
Lämpötyynyn neste lämpiää, kun sisällä oleva metallinpala
Lämpötyyny palautuu ennalleen, kun sitä keitetään vedessä 10 min
taitetaan. Lämpötyyny palautuu ennalleen, kun sitä keitetään
käytön jälkeen.
vedessä 10 min käytön jälkeen.
Art.nro: 5016687
Art.nro: 5016689
Mitta: 200 x 440 mm
Mitta: 342 x 273 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 9,90
Hinta/kpl: 9,00
53
sagaform
BUSINESS
BPA
FREE
JUGURTTI MUKI
KAHDESSA VÄRISSÄ
news
SYKSY/TALVI
Jugurtti muki musta
Jugurtti muki
AS muovia, BPA-vapaa. Kannessa säilytysrasia
AS muovia, BPA-vapaa. Kannessa säilytysrasia myslille.
myslille.
Art.nro: 5016699
Art.nro: 5016712
Mitta: 30 cl/7 cl Ø 88 H 150 mm
Mitta: 30 cl/7 cl Ø 88 H 150 mm
Pakk.tyyppi: Bulk
Pakk.tyyppi: Bulk
Hinta/kpl: 4,50
Hinta/kpl: 4,50
FRESH
OTA VÄLIPALA MUKAAN KUN LÄHDET LIIKKEELLE
54
sagaform
BUSINESS
news
BPA
FREE
SYKSY/TALVI
Pullo kylmäpatruunalla
Jäädytä patruuna pakastimessa, jotta
juoma pysyy viileänä pidempään. Muovia.
Art.nro: 5016708, kirkas
Art.nro: 5016557, punainen
Art.nro: 5016512, pinkki
Art.nro: 5016299, harmaa
Art.nro: 5016295, vihreä
Art.nro: 5016294, sininen
Mitta: 52 cl
Pakk.tyyppi: Hangtag
Hinta/kpl: 4,50
55
sagaform
BUSINESS
MAUSTA JUOMAT OMAN
MAKUSI MUKAAN
BPA
FREE
news
EFTERÅR/VINTER
SYKSY/TALVI
Juomapullo hedelmäpatruunalla
Täytä pullon patruuna hedelmillä tai
marjoilla ja täytä sen jälkeen pullo vedellä.
Makuvesi on valmis.Tritan muovia.BPA
vapaa.
Pullo hedelmäpatruunalla, vihreä
Art.nro: 5016709
Täytä pullon patruuna hedelmillä tai
Mitta: 800 ml
marjoilla ja täytä sen jälkeen pullo vedellä.
Pakk.tyyppi: Hangtag
Makuvesi on valmis.Tritan-muovia.
Hinta/kpl: 7,50
BPA-vapaa.
Art.nro: 5016674
Mitta: 800 ml
Pakk.tyyppi: Hangtag
Pullo
hedelmäpatruunalla,
sininen
Hinta/kpl:
7,50
Täytä pullon patruuna hedelmillä tai
marjoilla ja täytä sen jälkeen pullo vedellä.
Makuvesi on valmis.Tritan muovia.BPA
vapaa.
Art.nro: 5016673
Mitta: 800 ml
Pakk.tyyppi: Hangtag
Hinta/kpl: 7,50
56
sagaform
BUSINESS
BPA
FREE
Pullo hedelmäpusertimella, vihreä
Pullo hedelmäpusertimella, sininen
Fresh smoothie muki, turkoosi
Fresh smoothie muki, vihreä
Fresh smoothie muki, pinkki
Pullon pohjassa olevalla puristimella voit
Pullon pohjassa olevalla puristimella voit
Polystyreeni.BPA vapaa.
Polystyreeni.BPA vapaa.
Polystyreeni. BPA-vapaa.
puristaa sitruunan mehun suoraan pul-
puristaa sitruunan mehun suoraan pul-
Art.nro: 5016654
Art.nro: 5016655
Art.nro: 5016653
loon.AS Muovia.BPA vapaa.
loon. AS-muovia. BPA-vapaa.
Mitta: 450ml
Mitta: 450ml
Mitta: 450ml
Art.nro: 5016672
Art.nro: 5016671
Pakk.tyyppi: Bulk
Pakk.tyyppi: bulk
Pakk.tyyppi: Bulk
Mitta: 650 ml
Mitta: 650 ml
Hinta/kpl: 6,90
Hinta/kpl: 6,90
Hinta/kpl: 6,90
Pakk.tyyppi: Bulk
Pakk.tyyppi: Bulk
Hinta/kpl: 8,50
Hinta/kpl: 8,50
57
sagaform
BUSINESS
news
SYKSY/TALVI
Tarjoilukyltti 4kpl, mukana pyyhittävä tussi
Posliinia/muovia.
Art.nro: 5017100
Mitta: 78 x 60 x 5 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 12,00
FUNCTIONAL
KITCHEN
INNOVATIIVISET TUOTTEET KEITTIÖÖN JA RUOKAPÖYTÄÄN
58
sagaform
BUSINESS
news
SYKSY/TALVI
Juustokupu, valkoinen
Alaosa kivitavaraa, akryylikansi.
Art.nro: 5017112
Mitta: 250 x 165 x H 100 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 23,00
KÄYTÄNNÖLLISET RAASTINRAUDAT KAIKKIIN TARPEISIIN
news
SYKSY/TALVI
Raastin, lastu
Raastin, karkea
Raastin, hieno
Raastin jolla saa raastettua lastuja. Raastimessa
Raastin jolla saa karkeaa raastetta .Raastimessa
Raastin jolla saa hienoa raastetta. Raastimessa
on säiliö josta raasteen voi kaataa suoraan.
on säiliö josta raasteen voi kaataa suoraan.
on säiliö josta raasteen voi kaataa suoraan.
Ruostumatonta terästä, ABS-muovia. Irroitettava
Ruostumatonta terästä, ABS-muovia. Irroitettava
Ruostumatonta terästä, ABS-muovia. Irroitettava
silikonipohja joka on helppo puhdistaa.
silikonipohja joka on helppo puhdistaa.
silikonipohja joka on helppo puhdistaa.
Art.nro: 5017120
Art.nro: 5017121
Art.nro: 5017119
Mitta: Ø 75 H 150 mm
Mitta: Ø 75 H 150 mm
Mitta: Ø 75 H 150 mm
Pakk.tyyppi: Bulk
Pakk.tyyppi: Bulk
Pakk.tyyppi: Bulk
Hinta/kpl: 13,00
Hinta/kpl: 13,00
Hinta/kpl: 13,00
59
sagaform
BUSINESS
news
Sitruspuristin
SYKSY/TALVI
Silikonia. Toimitetaan 16 kpl displayssa.
Art.nro: 5017108
Mitta: Ø 70 H 100 mm
Pakk.tyyppi: Windowbox
Hinta/kpl: 4,50
PURISTA SITRUSHEDELMÄT
ILMAN SOTKUA
60
sagaform
BUSINESS
ILOISET JA
INNOVATIIVISET LAHJAT
news
news
SYKSY/TALVI
SYKSY/TALVI
Maustemylly/pullonavaaja
Ruostumatonta terästä/ABS-muovia.
Keraaminen koneisto.
Art.nro: 5016685
Mitta: Ø 45 H 198 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 11,00
Munakupit, 4 kpl
Kivitavaraa/Bambua
Art.nro: 5017106
Mitta: Ø 80 H 170 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 19,00
61
sagaform
BUSINESS
news
SYKSY/TALVI
Yrttileikkuri
Käytännöllinen yrttileikkuri tuoreille yrteille. Leikkuulauta
bambua, leikkuri muovia ja ruostumatonta terästä
Art.nro: 5016700
Mitta: 200 x 200 x 20 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 19,90
ARKEA HELPOTTAVAT
TUOTTEET
news
SYKSY/TALVI
news
SYKSY/TALVI
Salaattisakset
Lihapullasakset, muovia
Ruostumatonta terästä/muovia.
ABS-muovia.
Art.nro: 5016698
Art.nro: 5016686
Mitta: L 220 mm
Mitta: 225 x 70 x 50 mm
Pakk.tyyppi: Windowbox
Pakk.tyyppi: Windowbox
Hinta/kpl: 15,00
Hinta/kpl: 5,00
62
sagaform
BUSINESS
63
sagaform
BUSINESS
news
SUUNNITTELIJA BJÖRK-FORTH
Season uunivuoka, pieni
Uunin, pesukoneen, mikron ja pakastuksen
SYKSY/TALVI
kestävää kivitavaraa
Art.nro: 5016546
Mitta: 265 x 210 x 65 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 22,00
SEASON
SARJA JOTA KANNATTAA KERÄTÄ
64
sagaform
BUSINESS
TULEVIIN
JOULUNVIETTOIHIN
news
SYKSY/TALVI
Season juusokupu
Alaosa kivitavaraa, akryylikansi.
Art.nro: 5017101
Mitta: 250 x 165 x 100 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 23,00
65
sagaform
BUSINESS
SUUNNITTELIJA BJÖRK-FORTH
Season kannellinen kulho
Season piirakkavuoka
Season uunivuoka
Uunin, mikron, pakastuksen ja pesukoneen kestävää kivitavaraa.
Uunin, mikron, pakastuksen ja pesukoneen kestävää kivitavaraa.
Uunin, mikron, pakastuksen ja pesukoneen kestävää kivitavaraa.
Art.nro: 5016111
Art.nro: 5015821
Art.nro: 5015822
Mitta: 3 l
Mitta: Ø 24 cm
Mitta: 335 x 225 x 70 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Pakk.tyyppi: Giftbox
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 55,00
Hinta/kpl: 28,00
Hinta/kpl: 42,00
LAHJAT JOTKA
TOIMIVAT AINA
66
sagaform
BUSINESS
news
SYKSY/TALVI
Maustemyllyt suolalle pippurille, 2 kpl
Metallia
Art.nro: 5016633
Mitta: H 150 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 14,00
SUUNNITTELIJA SAGAFORM DESIGN GROUP
KAUNIS MUOTOILU
KONTRASTEINEEN
news
SYKSY/TALVI
Juustosetti, 4 osaa
Muovia/metallia
Art.nro: 5016632
Mitta: 130 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 14,00
Season tarjoilusetti, iso
Kulho kivitavaraa, ottimet bambua.
Art.nro: 5016539
Mitta: Ø 230 mm H 140 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 40,00
67
sagaform
BUSINESS
Season kannu
Season tarjoilukulho
Season leipäkori
Ovaalin muotonsa ansiosta mahtuu pieneenkin tilaan. Kivitavaraa.
Uunin, mikron, pakastuksen ja pesukoneen kestävää kivitavaraa.
100% puuvillaa.
Art.nro: 5016113
Art.nro: 5016112
Art.nro: 5016117
Mitta: 0,5 l
Mitta: Ø 180 mm H 100 m
Mitta: Ø 250 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Pakk.tyyppi: Giftbox
Pakk.tyyppi: Hangtag
Hinta/kpl: 22,00
Hinta/kpl: 22,00
Hinta/kpl: 15,00
68
SUUNNITTELIJA BJÖRK-FORTH
sagaform
BUSINESS
Season annos-/uunivuoka, 4 kpl
Season annos-/uunivuoka, 4 kpl
Poltin
Uunin, mikron, pakastuksen ja pesukoneen kestävää kivitavaraa.
Uunin, mikron, pakastuksen ja pesukoneen kestävää kivitavaraa.
Liekitin esim. crème brûléen karamellisointiin. Täytetään normaalilla
Art.nro: 5016109
Art.nro: 5015341
sytytinkaasulla. Turvallisuussyistä toimitetaan tyhjänä.
Mitta: Ø 100 mm
Mitta: Ø 130 mm
Art.nro: 5016118
Pakk.tyyppi: Giftbox
Pakk.tyyppi: Giftbox
Mitta: H 110 mm
Hinta/kpl: 18,00
Hinta/kpl: 18,00
Pakk.tyyppi: Windowbox
Hinta/kpl: 23,00
JÄLKIRUOKIEN
AMMATTILAISEKSI
69
sagaform
BUSINESS
news
SYKSY/TALVI
Paistinleikkuusetti
Ruostumatonta terästä. Kahva akaasia puuta
Art.nro: 5016694
Mitta: 335 mm, 285 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 15,00
TASTE
FUNKTIONAALISET LEIKKUULAUDAT
70
sagaform
BUSINESS
LEIKKUULAUDAT
PAREMPAAN
RUUANLAITTOON
news
news
SYKSY/TALVI
SYKSY/TALVI
Leikkuulauta, iso
Leikkuulauta, pieni
Bambua ja silikonia. Leikkulautaa voi
Bambua ja silikonia. Leikkulautaa voi
käyttää molemmin puolin ja se on
käyttää molemmin puolin ja se on
helppo ripustaa. Silikonireuna suojaa
helppo ripustaa. Silikonireuna suojaa
leikkuulautaa.
leikkuulautaa.
Art.nro: 5017107
Art.nro: 5017117
Mitta: 400 x 300 x 15 mm
Mitta: 310 x 230 x 15 mm
Pakk.tyyppi: Girdle
Pakk.tyyppi: Girdle
Hinta/kpl: 23,00
Hinta/kpl: 15,00
71
sagaform
BUSINESS
CHRISTMAS
KAIKKI HERKULLISEMPAAN JOULUUN
72
sagaform
BUSINESS
news
SYKSY/TALVI
Hedelmäkori
Lakattua metallia.
Art.nro: 5017111
Mitta: Ø 212 H 210 mm
Pakk.tyyppi: Hangtag
Hinta/kpl: 15,00
news
SYKSY/TALVI
Piparkakkumuottisetti, 10 kpl metallirasiassa
Ruostumatonta terästä. Piparkakkumuotit on pakattu metallirasiaan.
Art.nro: 5016695
Mitta: Ø 170 H 30 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 9,90
73
sagaform
BUSINESS
VALOA JOULUUN
X-MAS-TUOTTEILLA
news
SYKSY/TALVI
X-mas muki
SUUNNITTELIJA BJÖRK-FORTH
Uunin, pesukoneen, mikron ja pakastuksen kestävää kivitavaraa
Art.nro: 5016620
Mitta: 25cl H80 mm
Pakk.tyyppi: Bulk
Hinta/kpl: 8,00
news
SYKSY/TALVI
X-mas kynttilänjalka
Kivitavaraa.
X-mas kynttilälyhty, pieni, 2 kpl
Art.nro: 5016205
Lasia, jalusta puuta
Mitta: Ø 120 mm H 50 mm
Art.nro: 5016619
Pakk.tyyppi: Giftbox
Mitta: Ø 70 mm, H 130 mm
Hinta/kpl: 9,00
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 16,00
74
sagaform
BUSINESS
75
sagaform
BUSINESS
SUUNNITTELIJA BJÖRK-FORTH
X-mas glögipata ja lämmitin
Kivitavaraa.
Art.nro: 5016207
Mitta: 1,8 l
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 30,00
X-mas glögikauha
Ruostumatonta terästä.
Art.nro: 5016208
Mitta: 180 mm
Pakk.tyyppi: Windowbox
Hinta/kpl: 12,00
KAIKKI
JOULUKATTAUKSEEN
76
sagaform
BUSINESS
X-mas pikkukulho
Glögilusikka Heart, 4 kpl
Kivitavaraa.
Ruostumatonta terästä
Art.nro: 5016206
Art.nro: 5016211
Mitta: Ø 110 mm
Mitta: 110 mm
Pakk.tyyppi: Bulk
Pakk.tyyppi: Windowbox
Hinta/kpl: 7,00
Hinta/kpl: 6,00
X-mas snapsikarahvi
X-mas glögimuki
Kaksiseinäistä lasia.
Kivitavaraa.
Art.nro: 5016625
Art.nro: 5016203
Mitta: 40 cl H 265 mm
Mitta: 10 cl
Pakk.tyyppi: Giftbox
Pakk.tyyppi: Bulk
Hinta/kpl: 25,00
Hinta/kpl: 4,50
Snapsilasi, 4 kpl
Suupuhallettua lasia.
Art.nro: 5017123
Mitta: 4 cl
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 15,00
X-mas lautasliina, 20kpl
Paperia
Art.nro: 5016616
Mitta: 33 x 33 cm
Pakk.tyyppi: Plastic bag
Hinta/kpl: 4,50
77
sagaform
BUSINESS
SUUNNITTELIJA BJÖRK-FORTH
X-mas tarjoilu-/kakkulautanen
Kivitavaraa.
Art.nro: 5016204
Mitta: Ø 240 mm H 105 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 28,00
KAUNIIT TUOTTEET
JOULULEIVONNAISILLE
X-mas leipäkori
Huovutettua villaa.
Art.nro: 5016624
Mitta: H 120 mm L 200 mm
Pakk.tyyppi: Hangtag
Hinta/kpl: 8,00
78
sagaform
BUSINESS
79
sagaform
BUSINESS
Glögimukit lämpölasia, 4 kpl
Mukinalunen 4 kpl
Setti sisältää 4 eri kuvioista glögimukia. Kaksiseinäinen lämpölasi eristää lämpöä hyvin.
4 eri kuviota.Huovutettua villaa.
Art.nro: 5015682
Art.nro: 5015684
Mitta: 10 cl
Mitta: Ø 80 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Pakk.tyyppi: Windowbox
Hinta/kpl: 22,00
Hinta/kpl: 5,00
PINOTTAVAT JA KAKSISEINÄISET GLÖGIMUKIT
SUUNNITTELIJA LOVISA WATTMAN
80
sagaform
BUSINESS
Glögikannu lämmittimellä
Tyylikkäästi muotoiltu lasinen kannu sekä metallinen
lämmitin, jonka kynttilätuikku pitää kätevästi juoman
kuumana. Paketti sisältää tuikun.
Art.nro: 5015683
Mitta: 1,3 L
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 32,00
ISO
GLÖGIKANNU
Tarjoilukulhot manteleille ja rusinoille. 2 kpl
Kaksiseinäistä lämpölasia.
Art.nro: 5015860
Mitta: H 70 mm Ø 100 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 16,00
81
sagaform
BUSINESS
82
sagaform
BUSINESS
Christmas glögikauha
Christmas iso tarjoilulusikka
Christmas paistiveitsi ja -haarukka
Ruostumaton teräs/polyresiini.
Ruostumaton teräs/polyresiini.
Ruostumaton teräs/polyresiini.
Art.nro: 5016330
Art.nro: 5016332
Art.nro: 5016333
Mitta: 280 mm
Mitta: 280 mm
Mitta: 300 mm 265 mm
Pakk.tyyppi: Windowbox
Pakk.tyyppi: Windowbox
Pakk.tyyppi: Windowbox
Hinta/kpl: 14,00
Hinta/kpl: 12,00
Hinta/kpl: 18,00
KUN TONTUT TULEVAT
VIERAILULLE
Christmas juustohöylä
Christmas pieni tarjoilulusikka 2 kpl
Christmas liekinsammutin
Ruostumaton teräs/polyresiini.
Ruostumaton teräs/polyresiini.
Lakattu teräs/polyresiini.
Art.nro: 5016331
Art.nro: 5016334
Art.nro: 5016329
Mitta: 210 mm
Mitta: 135 mm
Mitta: 245 mm
Pakk.tyyppi: Windowbox
Pakk.tyyppi: Windowbox
Pakk.tyyppi: Windowbox
Hinta/kpl: 9,90
Hinta/kpl: 9,90
Hinta/kpl: 6,00
83
sagaform
BUSINESS
Sweetheart kulho
Kivitavaraa. Pakkauksessa mukana pieni kortti.
Art.nro: 5016202
Sydän kulho ja kauha
Mitta: 130 x 110 x 45 mm
Uunin, mikron, pakastuksen ja pesukoneen
Pakk.tyyppi: Giftbox
kestävää kivitavaraa. Kauha bambua.
Hinta/kpl: 11,00
Art.nro: 5015344
Mitta: 250 x 220 x 125 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 38,00
PIENIÄ JA ISOJA KULHOJA
JOULUPÖYTÄÄN
Kynttilälyhty pieni, puna/valkoinen
Suupuhallettua lasia.
Art.nro: 5015257
Mitta: H 125mm Ø 125mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 18,00
84
sagaform
BUSINESS
85
sagaform
BUSINESS
Snapsilasi, 4 kpl
Suupuhallettua lasia
Art.nro: 5015690
Mitta: 4 cl
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 22,00
Luva snapsilasi, 2 kpl
Tyylikkäät jouluhenkiset snapsilasit.
Paketti sisältää 2 kpl laseja ja puiset
pidikkeet.
Art.nro: 5016167
HEI,TONTTU-UKOT
HYPPIKÄÄ....
Mitta: 4 cl
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 15,00
86
sagaform
BUSINESS
Orava Kulho
Kivitavaraa.
Art.nro: 5015679
Mitta: 175 x 140 x 38 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 11,00
Pullonavaaja Tonttu
Muovia ja ruostumatonta terästä.
Art.nro: 5015604
Mitta: 100 x 60 mm
Pakk.tyyppi: Display
Hinta/kpl: 6,00
PIENIÄ ASIOITA JOTKA
TEKEVÄT ISOJA ASIOITA
Patakinnas punainen
Silikonia. Kestää hyvin kuumaa ja voi pestä koneessa.
Art.nro: 5015657
Mitta: 120 x 110 x 80 mm
Pakk.tyyppi: Giftbox
Hinta/kpl: 7,00
87
sagaform
BUSINESS
Adventtikynttelikkö
Metallia.
Art.nro: 5015865
Mitta: Ø 200 mm H 100 mm
Vähimmäismäärä: 6
Pakk.tyyppi: Giftbox
Tubelight kynttilälyhty, punainen
Lasia. Paikka 3:lle lämpökynttilälle.
Kynttilät mukana pakkauksessa.
Art.nro: 5016221
Mitta: Ø 120 mm H 155 mm
Vähimmäismäärä: 6
Pakk.tyyppi: Giftbox
Taskullinen huopa
Swing huopa
Nature huopa, harmaa
Taskullinen villahuopa, 100% villaa, käsinpesu. Kietaise huopa harteillesi tai laita
Ihanan pehmeä ja lämmin Coral fleecehuopa, 290 g/m2. Konepesu 40 °C.
Nyppyyntymätön fleecehuopa. 280g/m2. Konepesu 40 °C.
nojatuolin päälle. Huovan taskuihin voi laittaa vaikka kaukosäätimen. 380g/m2.
Art.nro: 5016127
Art.nro: 5016134
Art.nro: 5016215
Mitta: 130 x 170 cm
Mitta: 130 x 170 cm
Mitta: 210 x 65 cm
Vähimmäismäärä: 6
Vähimmäismäärä: 6
Vähimmäismäärä: 6
Pakk.tyyppi: Hangtag
Pakk.tyyppi: Hangtag
Pakk.tyyppi: Hangtag
JOULUMARKKINAT 2014
Sagaform tarjoaa sinulle hyvän tilaisuuden tehdä designlöytöjä joulu- tai muuksi lahjaksi
sekä saada vähän ylimääräistä rahoillasi. Toivottavasti löydät jotain mieleistä.
Kysy jälleenmyyjältäsi lisää nopean toimituksen tuotteista.
Tervetuloa joulumarkkinoille 2014!
88
sagaform
BUSINESS
Kahvikannu, punainen
Muovikuori, lämpöä eristävä
lasisisusta.
Art.nro: 5016163
Mitta: 1 l
Pakk.tyyppi: Giftbox
Santa pikkulautanen 4 kpl
Kivitavaraa.
Art.nro: 5016322
Mitta: Ø 140 mm
Vähimmäismäärä: 6
Pakk.tyyppi: Giftbox
Santa tarjotin
Peltiä.
Kahvikannu, musta
Muovikuori, lämpöä eristävä
lasisisusta.
Art.nro: 5016168
Mitta: 1 l
Pakk.tyyppi: Giftbox
Art.nro: 5016327
Mitta: Ø 330 mm
Vähimmäismäärä: 6
Pakk.tyyppi: Bulk
89
sagaform
BUSINESS
The art of uniting design and function
From the very beginning, timeless classics have been created here at SEA Glassworks, always
invitingly combining design and function. You will find many lovely objects to use and enjoy,
objects that grace your rooms and create a sense of harmony. Our Swedish designers uphold
and further develop a mode of expression that has its roots in Swedish design tradition. Enjoy our new creations – lovely, colourful bowls and vases, elegant votives and bold bowls
paired with decanters and glasses.
90
sagaform
BUSINESS
Black & White
design by SEAglasbruk
news
SYKSY/TALVI
Black & White bowl on foot, black
Glass.
Art.No: 8711644
Size: D 150 mm H 160 mm
Minimum number:: 4
Type of pack: White box
news
SYKSY/TALVI
KAUNIIT TARJOILUKULHOT
KAIKKIIN TILAISUUKSIIN
91
Black & White bowl on foot, white
Glass.
Art.No: 8711643
Size: D 150 mm H 160 mm
Minimum number:: 4
Type of pack: White box
sagaform
BUSINESS
NOTES
92
sagaform
BUSINESS
93
sagaform
BUSINESS
SAGAFORMIN ETIIKKAJA YMPÄRISTÖTYÖ
Onnellinen maailma tarvitsee eettisen vastuunsa ja ympäristövastuunsa kantavia yhtiöitä.
Meillä on aktiivinen strategia yritysvastuusta, joka kattaa kaiken kasvihuonekaasupäästöjen
vähentämisestä ja pakkausten kierrättämisestä aina työolojen parantamiseen valmistusmaissamme.
YHTEISKUNTAVASTUU JA EETTINEN OHJEISTO
KIERRÄTTÄEN KOHTI KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ
Sagaform ei omista tehtaita. Työskentelemme sen sijaan yhteistyössä mm. lasiin ja keramiikkaan erikoistuneiden alihankkijoiden
kanssa. Vaadimme toimittajiamme noudattamaan Kansainvälisen
työjärjestön ILO:n sopimuksia ja panostamaan jatkuvaan kehittämiseen niin ympäristöasioissa kuin eettisessä toiminnassakin.
Eettinen ohjeistomme asettaa vaatimuksia vähimmäispalkalle ja
edellyttää työajan sääntelyä sekä kieltää lapsityövoiman käytön.
Lajittelemalla jätteemme voimme auttaa pienentämään ympäristövaikutusta ja luomaan kestävän ekosyklin. Sagaform kantaa
vastuun tuottajana ja maksaa kulut, kun asiakkaat luovuttavat
pakkauksensa keräyspisteisiin kierrätystä varten. Vihreä piste
merkki on kansainvälinen todiste siitä, että pakkauksemme on osa
kierrätysjärjestelmää. Meistä se tuntuu hyvältä!
Olemme aktiivinen jäsen Business Social Compliance Initiative
hankkeessa (BSCI). BSCI on eurooppalainen sosiaalisen laadunvalvonnan malli, joka käsittää toimittajatarkastuksia, vuoropuhelua ja
seurantaa joiden avulla varmistamme, että eettistä ohjeistoamme
noudatetaan. Riippumaton valvonta varmistetaan sillä, että kaikki
BSCI-tarkastukset tekevät vain valtuutetut kolmannen osapuolen
tutkimuslaitokset. Tämä on erinomainen laadunvarmistusmenetelmä niin meille, toimittajillemme kuin asiakkaillemmekin.
Kuljetus tuottaa suuren osan maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Merikuljetus on yleensä paras vaihtoehto pitkien matkojen
päähän toimitettaville tavaroille. Pyrimme mahdollisuuksien
mukaan välttää lentokuljetuksia.
Sagaformilla on kaksi päästrategiaan kuljetustemme ympäristövaikutusten vähentämiselle. Yritämme vaikuttaa huolinta- ja
kuljetusliikkeisiin, joiden kanssa työskentelemme. Mukanaolomme
Clean Shipping Project verkostossa on ollut tässä suureksi avuksi.
Vuonna 2007 perustetussa verkostossa on luotu työkalu, joka
auttaa yhtiöitä arvioimaan eri rahti- ja huolintaliikkeitä niiden
ympäristövaikutuksen mukaan. Tätä tietoa voidaan sitten hyödyntää neuvotteluissa, kun painostetaan toimijoita huomioimaan
ympäristöä paremmin.
Yhdistämme kaikki kuljetuksemme New Wave ryhmän sisaryhtiöidemme kanssa. Varmistamalla, että kontit ja kuormat ovat aina
täynnä, suojelemme ympäristöä tarpeettomilta matkoilta vajaalla
täytöllä.
New Wave Groupin ostokonttoreissa meillä on omaa yhteiskuntavastuusta vastaavia työntekijöitä, jotka työskentelevät
kokopäivätoimisesti vieraillen toimittajiemme luona ja valvoen,
että toimittajamme huomioivat sosiaaliset asiat ja ympäristön
tuotannossaan. Tämä muodostaa pohjan hyvälle yhteistyölle ja
tuotantoketjun paremmalle valvonnalle, jonka ansiosta voimme
olla rauhallisin mielin.
PITKÄJÄNTEINEN VUOROPUHELU
Jotkut ongelmat ja haasteet vaativat korkeamman tason yhteistyötä. Siksi yhteiskuntavastuusta vastaava henkilökuntamme
toimii yhdessä muiden yhtiöiden ja kansainvälisten järjestöjen
kanssa erilaisissa foorumeissa ja pyöreän pöydän keskusteluissa.
Osallistumme mm. useita kertoja vuodessa BSCI:n kokouksiin,
joissa tapaamme muita eettisestä vastuunkannosta kiinnostuneita
yhtiöitä eri toimialoilta aina elintarvikkeista teknologiaan. Osallistumme myös Bangladeshissa järjestettävään, Maailmanpankin
koordinoimaan Buyers Forumiin, joka on helpottanut keskusteluja
hallitusten edustajien kanssa.
VIELÄ YMPÄRISTÖASIOISTA
KEMIKAALITURVALLISUUS
Sagaformin tuotteiden pitää olla turvallisia, eikä niissä saa olla
kiellettyjä aineita. Siksi kaikkien toimittajiemme täytyy seurata
konsernimme kemikaaliluettelossa määriteltyjä standardeja.
Luettelo on luotu nykyisen lainsäädännön (mm. REACH-lainsäädäntö ja EU:n ruoka-aineiden kanssa kosketuksiin joutuvia
94
tuotteita koskevat määräysten) sekä eri toimialojen suositusten
mukaiseksi. Kuulumme Swerea IVF:n Kemikaaliryhmään, jonka
kautta saamme käsiimme kaiken uuden tiedon ja osaamisen
kemikaaleista ja kemikaalimääräyksistä. Teemme myös pistokokeita
ja testejä varmistaaksemme, että valikoimamme tuotteet vastaavat
Sagaformin vaatimuksia.
ONKO SINULLA KYSYTTÄVÄÄ YHTEISKUNTAVASTUUSEEN LIITTYVISTÄ PONNISTELUISTAMME?
Sagaform kuuluu New Wave Group konserniin, joka hoitaa osan
yhteiskuntavastuutyöstämme.
LueLogotyp:
lisää työstämme
osoitteessa
www.sagaform.fi
Code
of Conduct
Grafisk Form Robert Fridekrans
sagaform
BUSINESS
20:- PER LYKTA OCH
MUGG GÅR TILL
HJÄRT-/LUNGFONDEN.
EN GÅVA MED HJÄRTA
Alla hjärtans lykta och mugg har tagits fram i samarbete mellan Hjärt-/Lungfonden och Sagaform.
När du köper lyktan eller muggen skänker vi tillsammans 20 kronor direkt till den livsviktiga
forskningen. Svensk hjärtforskning har gjort dramatiska framsteg under de senaste decennierna men
hjärtsjukdom är fortfarande vår tids stora folksjukdom. Forskarna står inför enorma utmaningar och
livsavgörande gåtor måste lösas. Hjärt-/Lungfonden är den största enskilda finansiären av oberoende
hjärtforskning i Sverige. Vi finansierar idag mer än 200 forskningsprojekt. Staten bidrar inte tillräckligt
och verksamheten är helt beroende av gåvor från privatpersoner och företag. Det är därför din
medverkan är så viktig. Hjärtforskningen räddar liv och ger oss alla fler friska år.
95
PRODUCTION NWG Communications
PHOTOGRAPHER MIM Bild och Jesper Orrbeck
PRINTER Strokirk-Landströms
WEB www.sagaform.com
© Sagaform AB 2014
sagaform
BUSINESS