Ulosotto Suomessa 2013 - Valtakunnanvoudinvirasto

 Ulosotto Suomessa
Ulosottolaitoksen tilastoja vuodelta 2013
Julkaisu 2014:1
JULKAISU 2014:1 Ulosotto Suomessa Ulosottolaitoksen tilastoja vuodelta 2013 VALTAKUNNANVOUDINVIRASTO KUVAILULEHTI
Julkaisun päivämäärä 18.12.2014 VALTAKUNNANVOUDINVIRASTO Tekijät (toimielimestä: toimielimen nimi, Julkaisun laji
puheenjohtaja, sihteeri) Tilastoja Valtakunnanvoudinvirasto, hallintoyksikkö Toimeksiantaja
Valtakunnanvoudinvirasto Toimielimen asettamispäivä Julkaisun nimi Ulosotto Suomessa, Ulosottolaitoksen tilastoja vuodelta 2013 Julkaisun osat Tiivistelmä Julkaisu sisältää Valtakunnanvoudinviraston hallintoyksikön toimittamat, ulosottovirastojen keskeisimmät työmäärä‐ ja euromäärätilastot vuodelta 2013. Lisäksi julkaisuun sisältyy tilastoja ulosottomiesten suorittamista toimenpiteistä, asioiden käsittelyajoista, erikoisperinnästä sekä väestötilastot ulosottovirastoittain. Avainsanat: (asiasanat) tilastot, ulosotto Muut tiedot (Diaari) VVV 581/013/2014 Sarjan nimi ja numero Valtakunnanvoudinviraston julkaisu 2014:1 Kokonaissivumäärä Kieli 69 suomi Hinta
Luottamuksellisuus
julkinen Jakaja Kustantaja
Valtakunnanvoudinvirasto Valtakunnanvoudinvirasto SISÄLLYSLUETTELO 1. Pitkät aikasarjat, koko ulosottolaitos 2004 – 2013 ....................................................................................... 1 1.1. Vireille tulleet, käsitellyt ja vuoden lopussa vireillä olleet asiat ............................................................. 1 1.2. Perittäväksi saapuneet, käsitellyt ja vuoden lopussa perittävänä olleet rahasaatavat (1000€) ............ 6 1.3. Perintätulos (Rahatilitykset, 1000€) ....................................................................................................... 9 1.4. Velallisten lukumäärät vuoden lopussa sekä uudet velalliset .............................................................. 13 1.5. Käsittelyaikoja ulosottolaitoksessa ....................................................................................................... 16 1.6. Toimenpidetilastoja .............................................................................................................................. 19 1.7. Ulosottomaksutulot ja ulosottolaitoksen toimintamenot ................................................................... 23 2. Virastokohtaisia tilastoja, 2009 – 2013 ....................................................................................................... 25 2.1. Vireille tulleet asiat ............................................................................................................................... 25 2.2. Käsitellyt asiat ....................................................................................................................................... 26 2.3. Perittäväksi saapuneet rahasaatavat (1000€) ...................................................................................... 27 2.4. Käsitellyt rahasaatavat (1000€) ............................................................................................................ 28 2.5. Perintätulos (Rahatilitykset, 1000€) ..................................................................................................... 29 3. Virastokohtaisia tilastoja vuodelta 2013 ..................................................................................................... 30 3.1. Käsiteltävänä olleet asiat ulosottovirastoissa 2013 ............................................................................. 30 3.2. Käsiteltävänä olleet rahasaatavat ulosottovirastoissa 2013 ................................................................ 35 3.3. Velalliset ulosottovirastoissa 2013 ....................................................................................................... 39 3.4. Käsittelyajat ulosottovirastoissa 2013 .................................................................................................. 43 3.5. Toimenpiteitä ulosottovirastoissa 2013 ............................................................................................... 45 3.6. Virastokohtaisia tunnuslukuja 2013 ..................................................................................................... 52 4. Erikoisperinnän tilastoja .............................................................................................................................. 53 4.1. Selvitettäväksi otetut velalliset ja läpivirtaus ....................................................................................... 53 4.2. Selvitettäväksi otetut rahasaatavat ja turvaamistoimenpiteiden euromäärä ..................................... 54 4.3. Ulosmitattu ja takavarikoitu omaisuus. ................................................................................................ 55 4.4. Erikoisperinnän perintätulos ................................................................................................................ 55 4.5. Toimenpiteitä erikoisperinnässä .......................................................................................................... 56 5. Virat ulosottovirastoissa ja htv‐toteutuma vuonna 2013 ........................................................................... 58 6. Ulosottovirastojen väestöt ja toimialueiden kunnat 2013 ......................................................................... 61 7. Ulosoton tilastokarttoja vuodelta 2013 ...................................................................................................... 69 1.Pitkätaikasarjat,kokoulosottolaitos2004–2013
Pitkät aikasarjat kuvaavat ulosottolaitoksen toimintaa kuluneen kymmenen vuoden ajalta. Aikasarjoissa esitetään keskeisimpien asia‐, raha‐ ja toimenpidemäärien kehitystä koko ulosottolaitoksen tasolla. 1.1.Vireilletulleet,käsitellytjavuodenlopussavireilläolleetasiat
VIREILLE TULLEET, KÄSITELLYT JA VUODEN LOPUSSA VIREILLÄ OLLEET ASIAT Yksityinen velkoja voi hakea ulosottoa, kun hänellä on asiasta tuomioistuimen tuomio tai päätös. Tietyt julkisoikeudelliset asiat, kuten verot ja vakuutukset ovat kuitenkin täytäntöönpanokelpoisia ilman oikeuden päätöstä tai tuomiota. Elatusapuasioiden tapauksessa perintää voidaan hakea myös sosiaalilautakunnan vahvistaman elatussopimuksen perusteella. Vireille tulleet, käsitellyt ja vuoden lopussa vireillä olleet asiat
3 500 000
3 000 000
2 500 000
2 000 000
1 500 000
1 000 000
500 000
0
2004
2005
2006
Vireille tulleet asiat
2007
2008
Käsitellyt asiat
2009
2010
2011
2012
2013
Vuoden lopussa vireillä olleet asiat
2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Vireille tulleet, käsitellyt ja vuoden lopussa vireillä olleet asiat yhteensä Vireille tulleet Muutos edellisestä Muutos edellisestä Vuoden lopussa Muutos edellisestä Käsitellyt asiat asiat vuodesta vuodesta vireillä olleet asiat vuodesta 2 247 043 ‐14,1 % 2 017 038
‐27,3 %
1 653 833 16,8 %
2 240 953 ‐0,3 % 2 549 650
26,4 %
1 354 239 ‐18,1 %
2 222 050 ‐0,8 % 2 233 586
‐12,4 %
1 343 814 ‐0,8 %
2 595 040 16,8 % 2 615 050
17,1 %
1 328 167 ‐1,2 %
2 395 534 ‐7,7 % 2 438 123
‐6,8 %
1 276 163 ‐3,9 %
2 579 773 7,7 % 2 497 178
2,4 %
1 359 100 6,5 %
2 708 749 5,0 % 2 657 354
6,4 %
1 416 092 4,2 %
2 973 163 9,8 % 2 788 076
4,9 %
1 610 223 13,7 %
2 991 761 0,6 % 2 939 129
5,4 %
1 666 304 3,5 %
3 076 596 2,8 % 3 007 941
2,3 %
1 738 125 4,3 %
VIREILLE TULLEET ASIAT Ulosottoon tulevista asioista hieman yli kolmannes kuuluu ns. muihin julkisoikeudellisiin asioihin, joita ovat esimerkiksi vakuutusmaksut tai erilaiset kuntien ja muiden julkisyhteisöiden saatavat, kuten sairaanhoito‐ ja päivähoitomaksut. Seuraavaksi suurimmat asialajit ovat muut yksityisoikeudelliset asiat (esimerkiksi 1 pankkilainat, luotot ja maksut erilaisista työsuorituksista ja palveluista) sekä veroasiat. Nämä kolme lajia kattavat vireille tulleista ja käsitellyistä asioista yli 90%. Vireille tulleet asiat, kumulatiivinen kertymä
3 500 000
3 000 000
2 500 000
2 000 000
1 500 000
1 000 000
500 000
0
2004
2005
2006
Muut yksityisoikeudelliset asiat*
2007
2008
Elatusapuasiat
2009
Sakot
2010
2011
2012
Muut julkisoikeudelliset asiat
2013
Verot
Vireille tulleet asiat, asialajeittain
1 600 000
1 400 000
1 200 000
1 000 000
800 000
600 000
400 000
200 000
0
2004
2005
2006
Muut yksityisoikeudelliset asiat*
2007
2008
Elatusapuasiat
2009
Sakot
2010
2011
2012
Muut julkisoikeudelliset asiat
2013
Verot
Vireille tulleet asiat, ulosottovirastot yhteensä 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Verot 565 145 533 650 540 878 494 771 503 534 563 989 619 567 670 732 636 259 659 434 Muut julkisoikeudelliset asiat 1 034 314 998 465 953 403 1 363 539 1 026 978 1 066 093 1 057 304 1 398 279 1 387 768 1 257 270 Sakot Elatusapuasiat 204 477
220 788
243 429
230 857
338 882
362 420
378 052
188 568
188 478
257 654
45 776
34 266
31 916
29 964
26 078
15 667
26 695
23 234
17 809
22 362
Muut yksityis‐
oikeudelliset asiat* 397 331
453 784
452 424
475 909
500 062
571 604
627 131
692 350
761 447
879 876
Vireille tulleet asiat yhteensä 2 247 043 2 240 953 2 222 050 2 595 040 2 395 534 2 579 773 2 708 749 2 973 163 2 991 761 3 076 596 Muutos edellisestä vuodesta ‐14,1 %
‐0,3 %
‐0,8 %
16,8 %
‐7,7 %
7,7 %
5,0 %
9,8 %
0,6 %
2,8 %
* Sisältää muut yksityisoikeudelliset perintä‐ ja toimenpideasiat yhteensä Vuoden 2008 jälkeen vireille tulleiden asioiden määrä on kasvanut jokaisena vuonna. Vuonna 2013 ulosottoon tuli vireille lähes 3,1 miljoonaa asiaa. Vireille tulleiden asioiden määrä kasvoi edellisvuodesta noin 2,8%. 2 KÄSITELLYT ASIAT Käsiteltyihin asioihin luetaan ulosottoon ja suoraan hakijalle maksetut asiat, sekä varattomiksi tai tuntemattomiksi todetut asiamäärät. Lisäksi asian vireilläolo on voinut päättyä hakijan peruutuksen tai jonkin muun esteen takia. Velka voidaan poistaa ulosotosta myös tietyistä muista syistä, kuten yritysvelallisen konkurssin tai velan vanhentumisen takia. Käsitellyt asiat, kumulatiivinen kertymä
3 500 000
3 000 000
2 500 000
2 000 000
1 500 000
1 000 000
500 000
0
2004
2005
2006
Muut yksityisoikeudelliset asiat*
2007
2008
Elatusapuasiat
2009
Sakot
2010
2011
2012
Muut julkisoikeudelliset asiat
2013
Verot
Käsitellyt asiat, asialajeittain
1 600 000
1 400 000
1 200 000
1 000 000
800 000
600 000
400 000
200 000
0
2004
2005
2006
Muut yksityisoikeudelliset asiat*
2007
2008
Elatusapuasiat
2009
Sakot
2010
2011
2012
Muut julkisoikeudelliset asiat
2013
Verot
Käsitellyt asiat, ulosottovirastot yhteensä 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Verot 514 322 590 210 538 096 520 932 501 011 527 385 579 394 677 591 638 961 638 212 Muut julkisoikeudelliset asiat 955 587 1 154 759 1 000 138 1 346 391 1 071 840 1 074 759 1 087 722 1 230 410 1 417 332 1 290 204 Sakot Elatusapuasiat 193 991
251 851
240 328
235 288
316 895
350 559
387 445
226 765
186 801
252 714
43 278
43 929
32 635
32 026
28 733
18 035
21 585
24 911
21 173
21 982
Muut yksityis‐
oikeudelliset asiat* 309 860
508 901
422 389
480 413
519 644
526 440
581 208
628 399
674 862
804 829
Käsitellyt asiat yhteensä 2 017 038 2 549 650 2 233 586 2 615 050 2 438 123 2 497 178 2 657 354 2 788 076 2 939 129 3 007 941 Muutos edellisestä vuodesta ‐27,3 %
26,4 %
‐12,4 %
17,1 %
‐6,8 %
2,4 %
6,4 %
4,9 %
5,4 %
2,3 %
* Sisältää muut yksityisoikeudelliset perintä‐ ja toimenpideasiat yhteensä 3 Ulosotossa saatiin käsiteltyä vuonna 2013 noin 3 miljoonaa asiaa. Käsiteltyjen asioiden yhteismäärässä oli kasvua vuodesta 2012 lähes yhtä paljon kuin vireille tulleiden asioiden määrässä, noin 2,3%. KÄSITELLYT ASIAT SUHTEESSA VIREILLE TULLEISIIN ASIAMÄÄRIIN Käsitellyt asiat suhteessa vireille tulleisiin asiamääriin
1,2
1,14
1,1
1,01
1,01
1,02
1,0
0,97
0,98
0,98
0,98
2012
2013
0,94
0,9
0,90
0,8
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
Vireille tulleiden ja käsiteltyjen asioiden suhde on pysynyt melko vakaana vuodesta 2006. Vuonna 2008 kirjattiin edellisen kerran enemmän asioita päättyneiksi (suhdeluku oli yli 1), kuin niitä tuli ulosottoon vireille. Tämän jälkeen vireille tulleiden asioiden määrä on ylittänyt jokaisena vuonna käsiteltyjen asioiden lukumäärän. On kuitenkin huomattava, että ulosottolaitoksen varsinaisena tuloksellisuusmittarina ei käytetä käsiteltyjen ja vireille tulleiden asioiden suhdetta, vaan käsiteltyjä asioita suhteessa toteutuneisiin henkilötyövuosiin, perinnän onnistumisprosentteja sekä taloudellisuutta ja tuottavuutta. VIREILLÄ OLLEET ASIAT VUODEN LOPUSSA Vireillä olleet asiat vuoden lopussa, kumulatiivinen kertymä
2 000 000
1 800 000
1 600 000
1 400 000
1 200 000
1 000 000
800 000
600 000
400 000
200 000
0
2004
2005
Muut yksityisoikeudelliset asiat*
2006
2007
Elatusapuasiat
2008
2009
Sakot
2010
2011
2012
Muut julkisoikeudelliset asiat
2013
Verot
4 Vireillä olleet asiat vuoden lopussa asiat, asialajeittain
800 000
700 000
600 000
500 000
400 000
300 000
200 000
100 000
0
2004
2005
2006
Muut yksityisoikeudelliset asiat*
2007
2008
Elatusapuasiat
2009
Sakot
2010
2011
2012
Muut julkisoikeudelliset asiat
2013
Verot
Vireillä olleet asiat vuoden lopussa, ulosottovirastot yhteensä Verot 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 391 029 334 540 337 284 311 107 309 201 344 030 386 386 383 787 380 653 401 687 Muut julkisoikeudelliset asiat 686 502 530 692 482 328 500 674 455 642 447 302 417 950 586 008 557 797 525 463 Sakot 111 243
81 285
84 404
79 981
101 967
113 838
104 459
66 272
67 955
72 911
Muut yksityis‐
Elatusapuasiat oikeudelliset asiat* 38 018
28 664
28 165
26 199
23 614
21 429
26 624
25 113
21 947
21 991
427 041
379 058
411 633
410 206
385 739
432 501
480 673
549 043
637 952
716 073
Vireillä vuoden lopussa yhteensä 1 653 833 1 354 239 1 343 814 1 328 167 1 276 163 1 359 100 1 416 092 1 610 223 1 666 304 1 738 125 Muutos edellisestä vuodesta 16,8 %
‐18,1 %
‐0,8 %
‐1,2 %
‐3,9 %
6,5 %
4,2 %
13,7 %
3,5 %
4,3 %
* Sisältää muut yksityisoikeudelliset perintä‐ ja toimenpideasiat yhteensä Vuoden 2013 lopussa ulosotossa oli vireillä hieman yli 1,7 miljoonaa asiaa. Vireillä olevien asioiden määrässä on kasvua edellisvuoteen 4,3%. 5 1.2.Perittäväksisaapuneet,käsitellytjavuodenlopussaperittävänäolleet
rahasaatavat(1000€)
PERITTÄVÄKSI SAAPUNEET, KÄSITELLYT JA VUODEN LOPUSSA PERITTÄVÄNÄ OLLEET RAHASAATAVAT Perittäväksi saapuneet, käsitellyt ja vuoden lopussa perittävänä olleet rahasaatavat (1000€)
4 500 000
4 000 000
3 500 000
3 000 000
2 500 000
2 000 000
1 500 000
1 000 000
500 000
0
2004
2005
2006
2007
Perittäväksi saapuneet rahasaamiset
2008
Käsitellyt
2009
2010
2011
2012
2013
Vuoden lopussa perittävänä olleet rahasaamiset
Perittäväksi saapuneet, käsitellyt ja vuoden lopussa perittävänä olleet rahasaatavat (1000€) yhteensä 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Perittäväksi Muutos edellisestä saapuneet vuodesta rahasaatavat 3 101 651 2,1 % 3 076 694 ‐0,8 % 2 554 755 ‐17,0 % 2 574 846 0,8 % 2 332 174 ‐9,4 % 2 595 020 11,3 % 2 756 673 6,2 % 2 959 932 7,4 % 2 650 431 ‐10,5 % 2 700 225 1,9 % Käsitellyt 2 752 397
3 569 594
2 976 323
3 084 234
3 913 227
3 019 016
3 104 025
3 313 597
3 025 438
3 014 976
Vuoden lopussa Muutos edellisestä Muutos edellisestä perittävänä olleet vuodesta vuodesta rahasaatavat ‐20,5 %
3 861 770 10,1 %
29,7 %
3 589 997 ‐7,0 %
‐16,6 %
3 403 308 ‐5,2 %
3,6 %
3 219 660 ‐5,4 %
26,9 %
2 533 484 ‐21,3 %
‐22,9 %
2 540 260 0,3 %
2,8 %
2 625 138 3,3 %
6,8 %
2 683 714 2,2 %
‐8,7 %
2 736 103 2,0 %
‐0,3 %
2 819 298 3,0 %
PERITTÄVÄKSI SAAPUNEET RAHASAATAVAT Perittäväksi saapuneet rahasaatavat (1000€), kumulatiivinen kertymä
3 500 000
3 000 000
2 500 000
2 000 000
1 500 000
1 000 000
500 000
0
2004
2005
2006
Muut yksityisoikeudelliset asiat
2007
2008
Elatusapuasiat
2009
Sakot
2010
2011
2012
Muut julkisoikeudelliset asiat
2013
Verot
6 Perittäväksi saapuneet rahasaatavat (1000€), asialajeittain
2 000 000
1 800 000
1 600 000
1 400 000
1 200 000
1 000 000
800 000
600 000
400 000
200 000
0
2004
2005
2006
Muut yksityisoikeudelliset asiat
2007
2008
Elatusapuasiat
2009
2010
Sakot
2011
2012
Muut julkisoikeudelliset asiat
2013
Verot
Perittäväksi saapuneet rahasaatavat (1000 €), ulosottovirastot yhteensä Verot 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Muut julkisoikeudelliset asiat 778 058 740 165 821 618 809 572 773 758 862 809 966 575 1 154 719 887 106 889 299 231 346 240 457 228 526 285 693 253 262 268 471 269 594 335 033 304 022 363 013 Sakot Elatusapuasiat 94 513
104 712
116 751
123 593
134 300
160 882
151 257
74 905
123 731
67 319
Muut yksityis‐
oikeudelliset asiat 258 408
130 391
121 760
115 772
99 943
15 006
16 655
13 013
11 146
13 059
Perittäväksi saapuneet rahasaatavat yhteensä 1 739 326
1 860 969
1 266 100
1 240 216
1 070 911
1 287 852
1 352 592
1 382 262
1 324 426
1 367 535
Muutos edellisestä vuodesta 3 101 651 3 076 694 2 554 755 2 574 846 2 332 174 2 595 020 2 756 673 2 959 932 2 650 431 2 700 225 2,1 %
‐0,8 %
‐17,0 %
0,8 %
‐9,4 %
11,3 %
6,2 %
7,4 %
‐10,5 %
1,9 %
Vuonna 2013 ulosottoon saapui perittäväksi noin 2,7 miljardia euroa erilaisia rahasaatavia. Kasvua vuoteen 2012 oli 1,9%. Perintään saapuvissa rahamäärissä on vuosittain varsin suuria vaihteluita. Suurimmat asiaryhmät rahamäärillä mitattuna ovat muut yksityisoikeudelliset asiat sekä veroasiat. Nämä kaksi ryhmää muodostavat perintään tulevista rahasaatavista noin 80%. KÄSITELLYT RAHASAATAVAT Käsitellyt rahasaatavat (1000€), kumulatiivinen kertymä
4 000 000
3 500 000
3 000 000
2 500 000
2 000 000
1 500 000
1 000 000
500 000
0
2004
2005
Muut yksityisoikeudelliset asiat
2006
2007
Elatusapuasiat
2008
2009
Sakot
2010
2011
2012
Muut julkisoikeudelliset asiat
2013
Verot
7 Käsitellyt rahasaatavat (1000€), asialajeittain
3 000 000
2 500 000
2 000 000
1 500 000
1 000 000
500 000
0
2004
2005
2006
Muut yksityisoikeudelliset asiat
2007
2008
Elatusapuasiat
2009
Sakot
2010
2011
2012
Muut julkisoikeudelliset asiat
2013
Verot
Käsitellyt rahasaatavat (1000€), ulosottovirastot yhteensä 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Verot 713 827 799 873 805 866 961 597 794 693 839 451 942 243 1 221 274 1 015 737 922 470 Muut julkisoikeudelliset asiat 212 410 270 920 242 575 291 224 288 264 294 107 292 048 306 126 331 703 354 759 Sakot 74 634
112 907
106 572
126 832
135 363
144 061
155 105
86 021
103 759
89 668
Elatusapuasiat 244 389
215 668
152 241
152 393
144 677
63 542
65 786
69 749
65 151
64 197
Muut yksityis‐
oikeudelliset asiat 1 507 137
2 170 226
1 669 069
1 552 188
2 550 230
1 677 855
1 648 843
1 630 427
1 509 088
1 583 882
Käsitellyt rahasaatavat yhteensä 2 752 397 3 569 594 2 976 323 3 084 234 3 913 227 3 019 016 3 104 025 3 313 597 3 025 438 3 014 976 Muutos edellisestä vuodesta ‐20,5 %
29,7 %
‐16,6 %
3,6 %
26,9 %
‐22,9 %
2,8 %
6,8 %
‐8,7 %
‐0,3 %
Käsiteltyihin rahasaataviin luetaan ulosottoon sekä suoraan hakijalle maksetut saatavat, sekä saatavat joiden vireilläolo on päättynyt velallisen varattomuuden tai tuntemattomuuden takia, peruutukseen tai muuhun esteeseen. Kuten ulosottoon perittäväksi saapuvissa rahasaatavissa, myös niiden vuosittaisissa käsittelymäärissä on melko paljon vaihtelua. Vuonna 2013 ulosotossa käsiteltiin rahasaamisia hieman yli 3 miljardin euron arvosta. Määrä pysyi käytännössä vuoden 2012 tasolla. 8 PERITTÄVÄNÄ OLLEET RAHASAATAVAT VUODEN LOPUSSA Perittävänä olleet rahasaatavat (1000€) vuoden lopussa, kumulatiivinen kertymä
4 000 000
3 500 000
3 000 000
2 500 000
2 000 000
1 500 000
1 000 000
500 000
0
2004
2005
2006
Muut yksityisoikeudelliset asiat
2007
2008
Elatusapuasiat
2009
Sakot
2010
2011
2012
Muut julkisoikeudelliset asiat
2013
Verot
Perittävänä olleet rahasaatavat (1000€) vuoden lopussa, asialajeittain
3 000 000
2 500 000
2 000 000
1 500 000
1 000 000
500 000
0
2004
2005
2006
Muut yksityisoikeudelliset asiat
2007
2008
Elatusapuasiat
2009
Sakot
2010
2011
2012
Muut julkisoikeudelliset asiat
2013
Verot
Verot 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Perittävänä olleet rahasaatavat vuoden lopussa (1000€), ulosottovirastot yhteensä Perittävänä Muut Muut yksityis‐
vuoden julkisoikeudelliset Sakot Elatusapuasiat oikeudelliset lopussa asiat asiat yhteensä 598 315 534 650 563 170 526 140 558 483 635 013 718 403 717 041 694 029 716 958 196 897 173 019 163 391 173 931 162 543 162 249 159 745 206 469 199 393 226 691 65 002
56 509
64 167
59 188
58 152
74 399
70 882
59 826
79 199
56 776
197 326
81 047
76 785
68 967
57 434
9 022
10 470
8 333
7 652
7 627
2 804 230
2 744 772
2 535 795
2 391 434
1 696 872
1 659 577
1 665 638
1 692 045
1 755 830
1 811 246
3 861 770 3 589 997 3 403 308 3 219 660 2 533 484 2 540 260 2 625 138 2 683 714 2 736 103 2 819 298 Muutos edellisestä vuodesta 10,1 %
‐7,0 %
‐5,2 %
‐5,4 %
‐21,3 %
0,3 %
3,3 %
2,2 %
2,0 %
3,0 %
1.3.Perintätulos(Rahatilitykset,1000€)
Perintätulos kuvaa sitä rahamäärää, jonka ulosottovirastot ovat saaneet tilitettyä velkojille vuoden aikana. Perintätulos on kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna jokaisena vuonna, alkaen vuodesta 2007. Prosentuaalisesti erityisen suuri vuosittainen kasvu nähtiin rahatilityksissä vuosina 2005, 2010 ja 2011. 9 Perintätulos (Rahatilitykset, 1000€)
1 200 000
1 000 000
800 000
600 000
400 000
200 000
0
2004
2005
2006
Muut yksityisoikeudelliset asiat
2007
2008
Elatusapuasiat
2009
Sakot
2010
2011
2012
Muut julkisoikeudelliset asiat
2013
Verot
Perintätulos asialajeittain (Rahatilitykset, 1000€)
600 000
500 000
400 000
300 000
200 000
100 000
0
2004
2005
2006
Muut yksityisoikeudelliset asiat
2007
2008
Elatusapuasiat
2009
Sakot
2010
2011
2012
Muut julkisoikeudelliset asiat
2013
Verot
Perintätulos (Rahatilitykset, 1000 €), ulosottovirastot yhteensä 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Verot 231 427 254 959 269 004 261 198 253 644 262 075 304 077 349 218 341 609 332 772 Muut julkisoikeudelliset asiat 75 951 91 925 81 116 95 711 89 874 89 874 92 597 95 637 108 689 107 006 Sakot 11 761
15 201
16 289
24 540
18 422
18 917
16 963
16 233
16 665
21 835
Elatusapuasiat 47 566
47 768
48 486
49 525
49 365
44 311
49 810
58 105
55 017
53 517
Muut yksityis‐
oikeudelliset asiat 193 749
247 445
237 716
263 361
287 513
315 269
372 881
421 772
487 291
516 193
Perintätulos yhteensä 560 454 657 298 652 611 694 335 698 818 730 446 836 328 940 965 1 009 271 1 031 338 Muutos edellisestä vuodesta ‐8,4 %
17,3 %
‐0,7 %
6,4 %
0,6 %
4,5 %
14,5 %
12,5 %
7,3 %
2,2 %
Ulosottovirastot saavuttivat vuonna 2013 jälleen uuden ennätyksen perityiksi saaduissa rahamäärissä. Perintätulos oli noin 1,031 miljardia euroa. Kasvua vuoden 2012 perintätulokseen oli noin 2,2%. Tilastoissa esitettävään perintätulokseen on laskettu mukaan realisointien yhteydessä pantinhaltijoille tilitetyt varat sekä eräitä manuaalisesti tilastoituja sakkoasioita. 10 Perintätulos riippuu kolmesta tekijästä. Näitä ovat velallisten maksukyky sekä ulosoton tehokkuus ja jossain määrin myös vireille tulleiden ulosottoasioiden määrä ja laatu. Perintätuloksen kasvua selittää näistä tekijöistä tällä hetkellä parhaiten ulosoton tehokkuuden kasvu. Velallisen maksu‐ ja ansaintakyky pystytään selvittämään entistä nopeammin ja paremmin. TILITETTYJEN KERTYMIEN LUKUMÄÄRÄT Tilitettyjen kertymien lukumäärät
4 000 000
3 500 000
3 000 000
2 500 000
2 000 000
1 500 000
1 000 000
500 000
0
2004
2005
2006
2007
Oikeushenkilöt
2008
2009
2010
2011
Luonnolliset henkilöt
2012
2013
Tilitettyjen kertymien lukumäärät Luonnolliset henkilöt
Oikeushenkilöt 2004 1 855 831
2005 2 339 817
2006 2 376 785
2007 2 560 143
2008 2 537 464
2009 2 574 816
2010 2 763 794
2011 3 058 386
2012 3 340 623
2013 3 404 329
Sisältää Uljas‐järjestelmään kirjautuneet kertymät 116 434
158 023
154 423
154 484
145 042
158 018
211 911
260 335
252 680
264 218
Tilitetyt kertymät yhteensä 1 972 265
2 497 840
2 531 208
2 714 627
2 682 506
2 732 834
2 975 705
3 318 721
3 593 303
3 668 547
Luonnollisten henkilöiden kertymien osuus
94,1 %
93,7 %
93,9 %
94,3 %
94,6 %
94,2 %
92,9 %
92,2 %
93,0 %
92,8 %
Oikeushenkilöid
en kertymien osuus 5,9 % 6,3 % 6,1 % 5,7 % 5,4 % 5,8 % 7,1 % 7,8 % 7,0 % 7,2 % Kertymien muutos edellisvuodesta N/A
26,6 %
1,3 %
7,2 %
‐1,2 %
1,9 %
8,9 %
11,5 %
8,3 %
2,1 %
Tilitettyjen kertymien lukumäärät ovat kasvaneet koko kymmenen vuoden seurantajakson ajan. Kasvu on ollut suhteellisesti suurinta oikeushenkilöiden kohdalla. Vuonna 2013 tilitettyjä kertymiä oli lähes 3,7 miljoonaa kappaletta. Kertymien lukumäärien kasvu (2,1%) on lähes sama kuin rahamääräisen perintätuloksen kasvu (2,2%). 11 PERINTÄPROSENTIT SEKÄ MAKSAMALLA SELVITYNEET VELALLISET Perintäprosentit asioista ja rahasaatavista sekä maksaneiden ja varattomaksi todettujen velallisten suhde 70%
60%
50%
40%
30%
20%
10%
0%
2004*
2005
Perintäprosentti asioista
2006
2007
2008
Perintäprosentti rahasaatavista
2009
2010
2011
2012
2013
Maksaneet / maksaneet ja varattomaksi todetut velalliset
2004* 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Perintäprosentit asioista ja rahasaatavista sekä maksaneiden ja varattomaksi todettujen velallisten suhde Maksamalla selviytyneiden osuus Perintäprosentti asioista Perintäprosentti rahasaatavista maksaneista ja varattomaksi todetuista velallisista N/A N/A
N/A
45,3 % 29,9 %
60,8 %
50,1 % 35,4 %
58,6 %
47,4 % 36,8 %
57,6 %
48,2 % 40,7 %
58,0 %
46,1 % 42,4 %
55,6 %
45,2 % 44,2 %
53,6 %
48,3 % 42,6 %
55,4 %
45,2 % 49,8 %
56,4 %
45,9 % 49,9 %
53,3 %
*Vuoden 2004 tietoa ei saatavilla Perintäprosentit kuvaavat, kuinka monta prosenttia perityksi saatu asia‐ tai euromäärä on perittyjen ja varattomien yhteismäärästä. Kuluneen kymmenen vuoden aikana asioilla mitatut perintäprosentit ovat vaihdelleet 45 ja 50 välillä. Vuonna 2013 perintäprosentti asioista oli noin 46. Rahasaatavien perintäprosentilla mitattu toiminnan tehokkuus on kasvanut selkeästi kuluneen kymmenen vuoden ajanjaksolla. Tähän vaikuttaneita tekijöitä ovat mm. viranhaltijoiden ammattitaidon kasvu sekä tietojärjestelmien kehittyminen. Velallisen omaisuuden ja tulojen selvittäminen on tehostunut esimerkiksi pankkitiedustelujen ansiosta. Lisäksi 1990‐luvun laman aikaan syntyneet suuret velkamäärät ovat poistuneet perinnästä 2000‐luvun puoliväliin mennessä. Vuonna 2013 perintäprosentti rahasaatavista oli noin 50. Perintäprosenteilla ei voi kuitenkaan pelkästään arvioida toiminnan tehokkuutta. Erityisesti rahasaatavien perintäprosenttiin voi vaikuttaa satunnaisvaihtelu. Jonakin vuonna yksittäinen, suuri rahasaatava voi muuttaa perintäprosenttia. Asia‐ ja rahasaatavien perintäprosenttia täydentävä tunnusluku on maksamalla veloistaan selviytyneiden velallisten osuus. Vuonna 2013 hieman yli 53 % velallisista selviytyi veloistaan maksamalla. 12 PERITTYJEN RAHASAATAVIEN KERTYMISTAVAT 100%
90%
80%
70%
60%
50%
40%
30%
20%
10%
0%
2004
Perittyjen rahasaatavien kertymistavat
Maksukehotus
Palkan tai eläkkeen ulosmittaus
Elinkeinotulon, saatavan tai muu
ulosmittaus
Veronpalautus
Maksusuunnitelma
Muu maksu, kuten mm. omaisuuden
myynti
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
Perittyjen rahasaatavien kertymistavat 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Maksukehotus 20 % 20 % 22 % 23 % 24 % 22 % 24 % 24 % 23 % 23 % Palkan tai eläkkeen ulosmittaus 27 % 25 % 27 % 28 % 30 % 30 % 29 % 30 % 32 % 32 % Elinkeinotulon, saatavan tai muu ulosmittaus 4 %
6 %
5 %
7 %
7 %
9 %
10 %
10 %
10 %
13 %
Veronpalautus Maksu‐
suunnitelma 7 %
5 %
5 %
5 %
6 %
6 %
6 %
5 %
6 %
6 %
3 % 6 % 7 % 7 % 8 % 8 % 9 % 11 % 10 % 9 % Muu maksu, kuten mm. omaisuuden myynti 38 %
38 %
34 %
31 %
25 %
24 %
22 %
20 %
19 %
17 %
Vuonna 2013 lähes neljännes rahasaatavista saatiin perittyä maksukehotuksella. Maksukehotus kertymistapana sisältää myös sellaiset maksut, joita on edeltänyt ulosmittaus, myyntiuhka tai muu toimi ja maksun avulla on vältetty pakkoperintätoimet. Kuluneen kymmenen vuoden aikana maksukehotuskertymän osuus on hieman kasvanut. Vastaavasti muiden kertymistapojen (sisältää mm. omaisuuden myymisen) osuus on pienentynyt. Palkan, eläkkeen ja elinkeinotulon ulosmittausten yhteenlaskettu osuus kertymistä oli noin 45% vuonna 2013. Toistuvaistulon perinnän tuottama osuus perintätuloksesta on kasvanut, sillä vastaava osuus oli kymmenen vuotta sitten hieman yli 30%. 1.4.Velallistenlukumäärätvuodenlopussasekäuudetvelalliset
ULOSOTTOVELALLISET VUODEN LOPUSSA, LUONNOLLISET JA OIKEUSHENKILÖT Ulosottoon käsitellään vuosittain satoja tuhansia velallistapauksia. Osa velallisista siirtyy edelliseltä vuodelta, osa saapuu vuoden aikana vireille. Lisäksi yksittäinen velallinen voi saada ulosotossa olevat velkansa maksettua esimerkiksi alkuvuodesta, mutta saattaa päätyä ulosoton asiakkaaksi uudelleen saman vuoden aikana uuden velan takia. Velallisen vireilläolo ulosotossa voi päättyä varattomuuden takia, mutta sama velallinen voi palata saman vuoden kuluessa asiakkaaksi uudelleen muuttuneiden olosuhteiden ja velkojan aktiivisuuden vuoksi. 13 Velalliset jaetaan luonnollisiin henkilöihin (yksityishenkilöt, kuolinpesät, ammatinharjoittajat), sekä oikeushenkilöihin joita ovat esimerkiksi osakeyhtiöt, henkilöyhtiöt (KY, AY), osuuskunnat, sekä yhdistykset, säätiöt, valtio ja kunnat. Ulosottovelallisten lukumäärät, tilanne vuoden lopussa
350 000
300 000
250 000
200 000
150 000
100 000
50 000
0
2004
100 %
90 %
80 %
70 %
60 %
50 %
40 %
30 %
20 %
10 %
0 %
2005
2006
2007
2008
Oikeushenkilöt lkm
2009
2010
2011
2012
Luonnolliset henkilöt lkm
2013
Ulosottovelallisten jakauma luonnollisiin ja oikeushenkilöihin, tilanne vuoden lopussa
2004
2005
2006
2007
2008
Oikeushenkilöiden osuus velallisista
2009
2010
2011
2012
2013
Luonnollisten henkilöiden osuus velallisista
Ulosottovelallisten lukumäärät, tilanne vuoden lopussa 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Luonnolliset henkilöt lkm 292 035 236 922 235 333 221 293 212 941 220 449 217 534 222 290 223 842 219 384 Muutos edellisestä vuodesta ‐4,3 % ‐18,9 % ‐0,7 % ‐6,0 % ‐3,8 % 3,5 % ‐1,3 % 2,2 % 0,7 % ‐2,0 % Oikeus‐
henkilöt lkm 33 261
24 591
23 461
19 983
18 858
22 162
21 732
19 807
18 130
18 625
Muutos edellisestä vuodesta ‐3,6 %
‐26,1 %
‐4,6 %
‐14,8 %
‐5,6 %
17,5 %
‐1,9 %
‐8,9 %
‐8,5 %
2,7 %
Velalliset yhteensä lkm
325 296
261 513
258 794
241 276
231 799
242 611
239 266
242 097
241 972
238 009
Muutos edellisestä vuodesta 6,1 % ‐19,6 % ‐1,0 % ‐6,8 % ‐3,9 % 4,7 % ‐1,4 % 1,2 % ‐0,1 % ‐1,6 % Luonnollisten Oikeus‐
henkilöiden henkilöiden osuus osuus velallisista velallisista 89,8 % 90,6 % 90,9 % 91,7 % 91,9 % 90,9 % 90,9 % 91,8 % 92,5 % 92,2 % 10,2 %
9,4 %
9,1 %
8,3 %
8,1 %
9,1 %
9,1 %
8,2 %
7,5 %
7,8 %
Velallisista valtaosa, eli noin 90% on luonnollisia henkilöitä. Vuoden 2013 lopussa ulosotossa oli noin 14 240.000 velallista, joista lähes 220.000 oli luonnollisia henkilöitä. Oikeushenkilöitä oli alle 20.000. Vuodesta 2012 velallisten kokonaismäärä vuoden lopussa laski noin 1,6%. UUDET VELALLISET Uusi velallinen määritellään tilastoinnissa velallisena, jolla ei ole ollut ulosotossa asioita vireillä vireilletuloa edeltävän vuoden aikana. Uudella velallisella ei siis tarkoiteta pelkästään luonnollista tai oikeushenkilöä, jotka eivät ole koskaan aikaisemmin olleet ulosoton asiakkaana. Uuden velallisen määrittelyssä on käytetty lähtökohtana ulosottohenkilöstön työtä, sillä voidaan arvioida että uusi velallinen työllistää henkilökuntaa kuluneen vuoden aikana vireillä ollutta velallista enemmän. Esimerkiksi velallisen varallisuustilanteen selvittämiseen kuluu enemmän aikaa. Uusien velallisten lukumäärät
300 000
271 080
250 000
200 000
150 000
123 166
131 231
2005
2006
151 468
148 877
2007
2008
158 220
154 608
159 950
156 524
162 297
2009
2010
2011
2012
2013
100 000
50 000
0
2004
Uljas‐ulosottojärjestelmä otettiin käyttöön 2004. Järjestelmämuutos selittää poikkeavan uusien velallisten määrän kyseisenä vuonna.
Vuonna 2013 oli ulosotossa vireillä noin 162.000 velallista, joilla ei ollut ainakaan vuoteen vireilläoloa ulosotossa. Tällä tavoin tilastoitu uusien velallisten lukumäärä kasvoi vuodesta 2012 noin 3,7%. 15 1.5.Käsittelyaikojaulosottolaitoksessa
Ulosottovirastojen tavoitteena on ratkaista vireille tulevat asiat tarkoituksenmukaisessa menettelyssä, kohtuullisin kustannuksin ja mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Asioiden mahdollisimman nopealla selvittämisellä pyritään ehkäisemään lisävelkaantumista. KESKIMÄÄRÄINEN KÄSITTELYAIKA KUUKAUSINA Keskimääräinen käsittelyaika kuukausina
14
13,2
12
10
8
6,4
7,2
6,1
6,3
6,5
6,4
6,9
6,8
6,9
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
6
4
2
0
2004
2005
2006
Uljas‐ulosottojärjestelmä otettiin käyttöön 2004. Järjestelmämuutos selittää pitkän käsittelyajan kyseisenä vuonna. Vireille tulleiden asioiden keskimääräinen käsittelyaika vireille tulosta vireilläolon päättymiseen on pysynyt varsin vakaana vuodesta 2011 vuoteen 2013. Vuonna 2013 keskimääräinen käsittelyaika oli koko valtakunnan tasolla 6,9 kuukautta. Kiristyvä taloustilanne asettaa kuitenkin paineita myös ulosottolaitoksen resursseihin. Tämä voi mahdollisesti pidentää asioiden käsittelyaikoja tulevaisuudessa. VIREILLETULOSTA ENSIMMÄISEN KOLMEN KUUKAUDEN AIKANA PÄÄTÖKSEEN SAADUT ASIAT Keskimääräisen käsittelyajan lisäksi asioiden käsittelyaikaa on mitattu myös siten, millainen tulos on saatu aikaiseksi ensimmäisen kolmen kuukauden aikana velallisen tai asian vireilletulosta. Osuus asioista, joiden vireilläolo on saatu päätökseen ensimmäisen 3kk aikana, asialajit yhteensä
60%
50%
40%
48,6 %
48,3 %
2007
2008
50,9 %
53,2 %
55,1 %
53,4 %
52,8 %
2011
2012
2013
44,7 %
39,9 %
39,3 %
2004
2005
30%
20%
10%
0%
2006
2009
2010
16 Osuus asioista, joiden vireilläolo on saatu päätökseen ensimmäisen 3kk aikana Muut yksityis‐
Muut Muut yksityis‐
oikeudelliset julkisoikeudellis
oikeudelliset toimenpide‐
et asiat Sakot Elatusapuasiat perintäasiat asiat Verot 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 35,2 % 35,7 % 39,9 % 40,3 % 42,0 % 42,1 % 45,8 % 48,4 % 44,2 % 46,7 % 43,8 % 44,0 % 48,6 % 55,6 % 53,2 % 56,1 % 57,3 % 65,5 % 62,6 % 59,5 % 45,9 %
46,3 %
53,9 %
55,3 %
66,3 %
66,8 %
69,1 %
51,6 %
62,3 %
64,7 %
51,1 %
37,6 %
40,7 %
38,6 %
39,5 %
37,7 %
37,7 %
35,7 %
27,4 %
32,3 %
27,7 %
28,4 %
35,6 %
33,7 %
32,8 %
37,5 %
41,7 %
42,7 %
40,4 %
43,3 %
Asialajit yhteensä 64,2 % 82,1 % 85,9 % 85,5 % 87,5 % 88,1 % 87,9 % 89,2 % 87,3 % 84,3 % 39,9 %
39,3 %
44,7 %
48,6 %
48,3 %
50,9 %
53,2 %
55,1 %
53,4 %
52,8 %
Vuonna 2013 noin 53% saapuneista asioista saatiin ulosottovirastoissa päätökseen ensimmäisen kolmen kuukauden aikana vireilletulosta. Käsiteltävien asioiden eroavaisuuksista johtuen kolmen kuukauden tavoitteessa on kuitenkin vaihtelua eri asialajien välillä. Elatusapuasioita lukuun ottamatta kolmessa kuukaudessa päätökseen saatujen asioiden osuus on kasvanut kaikissa asialajeissa kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Elatusapu on etusijalla velalliselta perittävissä asialajeissa. VIREILLETULOSTA ENSIMMÄISEN KOLMEN KUUKAUDEN AIKANA PÄÄTÖKSEEN SAADUT VELALLISET Osuus velallisista, joiden kohdalla vireilläolo on saatu päätökseen ensimmäisen 3kk aikana
80%
70%
60%
50%
40%
30%
20%
10%
0%
2004*
2005
2006
2007
Käsittelyaika 3kk tai alle, luonnolliset henkilöt
2008
2009
2010
Käsittelyaika 3kk tai alle, oikeushenkilöt
2011
2012
2013
Käsittelyaika 3kk tai alle, velalliset yhteensä
Osuus velallisista, joiden kohdalla vireilläolo on saatu päätökseen ensimmäisen 3kk aikana 2004* 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Käsittelyaika 3kk tai alle, luonnolliset henkilöt N/A 49,8 % 56,6 % 58,4 % 59,6 % 60,3 % 61,1 % 62,9 % 62,5 % 62,1 % Käsittelyaika 3kk tai alle, oikeushenkilöt N/A
56,4 %
63,8 %
64,9 %
67,8 %
69,4 %
71,2 %
74,6 %
73,1 %
75,7 %
Käsittelyaika 3kk tai alle, velalliset yhteensä N/A
50,6 %
57,3 %
59,0 %
60,3 %
61,2 %
62,2 %
64,2 %
63,5 %
63,5 %
*Vuoden 2004 tiedot puuttuvat 17 Velallismääristä mitattuna ensimmäisen kolmen kuukauden aikana saatiin päätökseen 63,5% kaikista vireilletuloista. Osuus on pysynyt varsin vakaana kuluneiden kolmen vuoden aikana, mutta noussut kokonaisuutena selvästi vuodesta 2004. Luonnollisten henkilöiden tapauksessa 3kk käsittelyaikatavoite toteutui lähes 62% velallisista. Oikeushenkilöiden kohdalla osuus oli noin 76% vuonna 2013. VELALLISET JOIDEN VIREILLÄOLO ULOSOTOSSA ON KESTÄNYT VÄHINTÄÄN KAKSI VUOTTA Osuus velallisista, joilla vireilläolo on kestänyt vähintään 2 vuotta
12%
10%
8%
6%
4%
2%
0%
2004*
2005
2006
2007
2008
Käsittelyaika 24kk tai yli, luonnolliset henkilöt
Käsittelyaika 24kk tai yli, velalliset yhteensä
2009
2010
2011
2012
2013
Käsittelyaika 24kk tai yli, oikeushenkilöt
Osuus velallisista, joilla vireilläolo on kestänyt vähintään 2 vuotta 2004* 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Käsittelyaika 24kk tai yli, luonnolliset henkilöt N/A 11,1 % 10,7 % 7,0 % 6,8 % 5,4 % 4,7 % 4,1 % 4,1 % 3,8 % Käsittelyaika 24kk tai yli, oikeushenkilöt N/A
10,8 %
9,2 %
7,9 %
6,7 %
5,0 %
3,9 %
3,1 %
3,3 %
3,2 %
Käsittelyaika 24kk tai yli, velalliset yhteensä N/A
11,1 %
10,5 %
7,1 %
6,8 %
5,4 %
4,6 %
4,0 %
4,0 %
3,8 %
*Vuoden 2004 tiedot puuttuvat 18 1.6.Toimenpidetilastoja
Ulosottovirastojen henkilöstön suorittamien toimenpiteiden kirjo on laaja. Niihin kuuluvat ulosmittausten lisäksi esimerkiksi maksusuunnitelmien laadinta, vapaakuukausien myöntäminen, ulosottoselvitykset, osamaksukauppatilitykset, häädöt ja turvaamistoimenpiteet. Pitkien aikasarjojen osalta tilastointi on jonkin verran muuttunut tarkastelujakson aikana. Tästä syystä osa tilastoista on muodostettu nykyistä vastaavalla rakenteella vasta vuodesta 2008 tai 2010. ULOSMITTAUKSET Ulosmittauksia, kumulatiivinen kertymä
700 000
600 000
500 000
400 000
300 000
200 000
100 000
0
2004
2005
2006
2007
2008
2009
Palkan ulosmittauksia
Eläkkeen ulosmittauksia
Veronpalautusten ulosmittauksia
Muita ulosmittauksia
2010
2011
2012
2013
Elinkeinotulon ulosmittauksia
Ulosmittauksia, lajeittain
350 000
300 000
250 000
200 000
150 000
100 000
50 000
0
2004
2005
2006
2007
2008
2009
Palkan ulosmittauksia
Elinkeinotulon ulosmittauksia
Muita ulosmittauksia
2010
2011
2012
Ulosmittausten lukumäärät, ulosottovirastot yhteensä Veron‐
Palkan Eläkkeen Elinkeinotulon palautusten Muita ulosmittauksia ulosmittauksia ulosmittauksia ulosmittauksia ulosmittauksia Yhteensä 2004 126 375 28 475 5 397
2005 178 123 39 363 5 681
2006 158 753 34 244 6 657
2007 194 518 36 771 4 071
2008 198 515 40 851 9 493
2009 209 975 46 694 11 407
2010 239 451 53 628 13 940
2011 264 244 59 739 18 362
2012 303 538 67 709 24 006
2013 310 489 68 332 32 628
Nykymuotoinen jaottelu ulosmittauksissa alkaen vuodesta 2010 2013
Eläkkeen ulosmittauksia
Veronpalautusten ulosmittauksia
207 179
172 915
181 830
189 973
199 836
193 521
193 895
204 988
198 268
171 569
18 270
27 445
30 696
37 867
19 904
45 856
40 491
45 028
45 170
38 441
385 696 423 527 412 180 463 200 468 599 507 453 541 405 592 361 638 691 621 459 Muutos edellisestä vuodesta N/A
9,8 %
‐2,7 %
12,4 %
1,2 %
8,3 %
6,7 %
9,4 %
7,8 %
‐2,7 %
19 Palkan ja veronpalautusten ulosmittaukset muodostavat yli puolet kaikista suoritetuista ulosmittauksista. Tilastoinnissa muihin ulosmittauksiin luetaan esimerkiksi kiinteistöjen ja asunto‐osakkeiden ulosmittaukset. Ulosmittausten kokonaismäärä on kasvanut vuosittain aina vuoteen 2012 saakka. Vuoden 2013 ulosmittausten lukumäärä oli 2,7 % edellisvuotta matalampi. Ulosmittauksia suoritettiin noin 621.000 kappaletta. MAKSUKIELLOT JA MAKSUSUUNNITELMAT Maksukiellolla tarkoitetaan sitovaa määräystä palkan, eläkkeen tai muun toistuvaistulon maksajalle siitä, kuinka paljon velallisen tulosta kuuluu tilittää ulosottoon. Maksukieltoja annetaan lisäksi joidenkin kertaluonteisten saatavien kohdalla. Velallinen ja kihlakunnanulosottomies voivat maksukiellon sijaan sopia maksusuunnitelmasta tietyin ehdoin. Maksukiellot yhteensä ja laaditut maksusuunnitelmat
180 000
160 000
140 000
120 000
100 000
80 000
60 000
40 000
20 000
0
2004
2005
2006
2007
2008
2009
Maksukiellot yhteensä
2010
2011
2012
2013
Maksusuunnitelmat
Maksukiellot ja laaditut maksusuunnitelmat Palkan
maksukiellot
Eläkkeen
maksukiellot
Elinkeinotulon
maksukiellot
2004 55 570 18 746 1 970
2005 97 617 17 108 3 729
2006 55 305 20 678 1 296
2007 70 330 10 423 2 077
2008 105 948 17 952 4 200
2009 105 962 19 718 5 508
2010 112 982 21 515 6 563
2011 122 446 23 434 7 989
2012 130 996 24 518 10 090
2013 129 782 24 351 12 300
Nykymuotoinen jaottelu maksukieltotilastoissa vuodesta 2008 Maksukiellot
yhteensä
76 286
118 454
77 279
82 830
128 100
131 188
141 060
153 869
165 604
166 433
Muutos
edellisestä
vuodesta
N/A
55,3 %
‐34,8 %
7,2 %
54,7 %
2,4 %
7,5 %
9,1 %
7,6 %
0,5 %
Maksusuunnitelmat
17 973 28 622 28 886 24 490 28 354 29 099 34 930 35 390 32 000 29 185 Muutos
edellisestä
vuodesta
N/A
59,2 %
0,9 %
‐15,2 %
15,8 %
2,6 %
20,0 %
1,3 %
‐9,6 %
‐8,8 %
Maksukieltojen tilastointi on muuttunut ja tarkentunut tarkasteluajanjaksolla. Nykymuotoisessa sisällössään tilasto on ollut vuodesta 2008, joten vuosien 2004–2007 jaottelu ei täysin vastaa sisällöltään uusimpia vuosia. Maksusuunnitelmien tilastointi on pysynyt muuttumattomana koko kymmenen vuoden ajanjakson. 20 Vuonna 2013 määrättiin yhteensä noin 166.000 maksukieltoa. Maksukieltojen kokonaismäärä pysyi vuoden 2012 tasolla. Valtaosa (lähes 80%) annetuista maksukielloista koskee palkkaa. Maksusuunnitelmien määrä on laskenut kahden edellisen vuoden ajan. Vuonna 2013 tehtiin hieman yli 29.000 maksusuunnitelmaa. Maksusuunnitelmien seuranta vaatii henkilöstöltä paljon työaikaa. ESTEET Velallisen taloudellinen tilanne selvitetään aina keskeisimmistä rekistereistä. Jos ulosmitattavaa tuloa tai omaisuutta ei ole, asia palautetaan velkojalle estemerkinnällä. Vaihtoehtoja ovat tällöin varaton, varaton ja tuntematon, vanhentuminen tai jokin muu erikseen ilmoitettu perinnän este. Kun velallisen taloudellinen tilanne on tutkittu ja este todettu, ei asia jää enää vireille ulosottoon. Velkoja voi kuitenkin pyytää asian täytäntöönpanoa myöhemmin uudelleen. Lisäksi velkoja voi pyytää velan rekisteröimistä passiivisaatavaksi, korkeintaan kahden vuoden ajaksi. Mikäli jonkin toisen selvityksen yhteydessä löytyy velallisen osalta ulosmitattavaa tuloa tai omaisuutta, tai hän on saamassa veronpalautusta, otetaan passiivisaatavaksi rekisteröity asia uudelleen huomioon ulosotossa. Todettuja esteitä, kumulatiivinen kertymä
600 000
500 000
400 000
300 000
200 000
100 000
0
2004*
2005
Varaton
2006
2007
Tuntematon
2008
Muu este
2009
2010
2011
Suppean varaton
2012
2013
Suppean tuntematon
Todettuja esteitä, lajeittain
300 000
250 000
200 000
150 000
100 000
50 000
0
2004*
2005
Varaton
2006
2007
Tuntematon
2008
Muu este
2009
2010
2011
Suppean varaton
2012
2013
Suppean tuntematon
21 Todettuja esteitä, ulosottovirastot yhteensä 2004* 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Varaton
Tuntematon
Muu este
93 421 5 042 42 465
193 654 18 105 80 412
159 614 11 390 67 311
169 731 9 713 70 497
182 948 10 191 89 504
197 034 10 031 64 902
211 281 9 937 58 833
204 684 8 700 54 104
207 087 7 394 53 842
264 343 8 737 58 148
Suppean
Suppean
varaton
tuntematon
Yhteensä
17 856
535
159 319 122 718
4 091
418 980 143 839
4 265
386 419 209 547
6 560
466 048 189 520
4 621
476 784 200 825
4 524
477 316 234 851
4 877
519 779 239 762
5 575
512 825 240 792
4 218
513 333 238 855
4 307
574 390 Muutos
edellisestä
vuodesta
N/A
163,0 %
‐7,8 %
20,6 %
2,3 %
0,1 %
8,9 %
‐1,3 %
0,1 %
11,9 %
*Vuoden 2004 tieto ei täysin vertailukelpoinen (syynä järjestelmämuutos) Vuonna 2013 esteitä todettiin lähes 575.000 kappaletta. Kasvua vuoteen 2012 oli noin 12%. Valtaosa (lähes 90%) esteistä johtuu velallisen todetusta varattomuudesta. Suppeassa ulosotossa selvitetään velkojan pyynnöstä ainoastaan sellaisen omaisuuden tai tulon olemassaolo, jota ei tarvitse muuttaa rahaksi. MUITA TOIMENPITEITÄ Muita toimenpiteitä ulosottovirastoissa
9 000
8 000
7 000
6 000
5 000
4 000
3 000
2 000
1 000
0
2004*
2005
2006
Turvaamistoimenpiteitä
2007
2008
Osamaksutilityksiä
2009
2010
Häätöhakemuksia
2011
2012
2013
Toimeenpantuja häätöjä
22 Muiden toimenpiteiden lukumääriä 2004* 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Turvaamistoimenpiteitä
395 686 588 704 766 728 641 605 663 584 Muutos
edellisestä
Osamaksuvuodesta
tilityksiä
N/A 679
73,7 % 1 456
‐14,3 % 2 111
19,7 % 2 374
8,8 % 3 094
‐5,0 % 4 370
‐12,0 % 3 660
‐5,6 % 2 668
9,6 % 2 248
‐11,9 % 2 069
Muutos
edellisestä
Häätövuodesta
hakemuksia
N/A
5 830
114,4 %
7 327
45,0 %
7 813
12,5 %
7 899
30,3 %
7 328
41,2 %
7 510
‐16,2 %
7 370
‐27,1 %
7 342
‐15,7 %
7 234
‐8,0 %
7 051
Muutos
edellisestä
vuodesta
N/A 25,7 % 6,6 % 1,1 % ‐7,2 % 2,5 % ‐1,9 % ‐0,4 % ‐1,5 % ‐2,5 % Toimeenpantuja
häätöjä
N/A N/A 2 636 2 607 1 448 1 409 1 411 1 499 1 519 1 654 Muutos
edellisestä
vuodesta
N/A
N/A
N/A
‐1,1 %
‐44,5 %
‐2,7 %
0,1 %
6,2 %
1,3 %
8,9 %
* Vuoden 2004 häätötilastot on laskettu kertomalla maalis‐joulukuun tiedot 1,2:lla (syynä järjestelmämuutos). Muiden toimenpiteiden taulukossa on tilastoitu turvaamistoimenpiteet, osamaksutilitykset, häätöhakemukset sekä toimeenpannut häädöt. Tässä tarkastelluissa toimenpidelukumäärissä vuodelta 2013 on laskua kaikissa muissa toimenpidelajeissa, paitsi toimeenpannuissa häädöissä. Häätöhakemusten lukumäärissä on ollut laskua jo vuodesta 2010, mutta samana aikana toimeenpantujen häätöjen määrä on kasvanut vuosittain. 1.7.Ulosottomaksutulotjaulosottolaitoksentoimintamenot
Ulosottolaitoksen suorittamista toimenpiteistä kerätään ulosottomaksuja. Näitä ovat esimerkiksi taulukkomaksu velalliselta kertyneestä suorituksesta, käsittelymaksu ulosoton päättyessä varattomuuteen tai muuhun esteeseen sekä velkojan suorittama tilitysmaksu hänelle tilitettävästä rahamäärästä. Valtaosa ulosottolaitoksen keräämistä maksutuloista koostuu juuri ulosottomaksuista, mutta niiden lisäksi tuloja kertyy joistakin pienemmistä maksueristä, esimerkiksi kaupanvahvistusmaksuista. Ulosottomaksuja ei kuitenkaan peritä kaikissa tapauksissa. Esimerkiksi elatusavut ja uhkasakot ovat vapautettuja ulosottomaksuista. Ulosottomaksuihin tehtiin tasokorotus vuoden 2013 heinäkuussa. Valtaosa ulosottovirastojen menoista on henkilöstökuluja. Seuraavaksi suurin menoerä on toimitilakustannukset. 23 Ulosottomaksutulot ja ulosottolaitoksen toimintamenot (EUR)
120 000 000 €
100 000 000 €
80 000 000 €
60 000 000 €
40 000 000 €
20 000 000 €
0 €
2008
2009
2010
Ulosottomaksutulot*
2011
2012
2013
Toimintamenot
Ulosottomaksutulot ja ulosottolaitoksen toimintamenot (EUR) Ulosotto‐
maksutulot* 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Muutos edellisestä vuodesta 50 307 159 52 249 151 62 262 171 68 713 166 71 440 687 76 098 000 ‐0,8 % 3,9 % 19,2 % 10,4 % 4,0 % 6,5 % Toimintamenot Muutos edellisestä vuodesta Maksutulot, prosenttia toimintamenoista Maksutulot, prosenttia perintätuloksesta N/A
1,3 %
2,9 %
3,7 %
3,2 %
1,8 %
55,5 % 56,9 % 65,9 % 70,1 % 70,6 % 73,9 % 7,2 %
7,2 %
7,4 %
7,3 %
7,1 %
7,4 %
90 695 000
91 860 000
94 508 000
97 977 000
101 135 000
102 965 000
*Sisältää ulosottomaksujen lisäksi myös muut tulot kuten kaupanvahvistusmaksut Ulosottomaksutuotot ovat kasvaneet vuodesta 2009 alkaen jokaisena toimintavuonna. Vuonna 2013 ulosottomaksutuloja kertyi yli 76 miljoonaa euroa. Tulot kasvoivat 6,5 prosenttia vuodesta 2012. Maksutulojen kasvuun vaikutti sekä kasvanut perintätulos, että vuoden 2013 puolivälissä voimaantullut maksujen tasokorotus. Maksutulojen osuus toimintamenoista on kasvanut tarkasteluajanjaksolla selkeästi. Vuonna 2013 noin ulosottomaksut vastasivat noin 74% ulosottolaitoksen toimintamenoista. Maksutulojen suhde perintätulokseen oli noin 7,4 prosenttia. Kirjanpitojärjestelmästä ja organisaatiorakenteesta johtuen tiedot on esitetty vuodesta 2008. 24 2.Virastokohtaisiatilastoja,2009–2013
Viiden vuoden ajanjaksoja kuvaavissa tilastoissa esitetään joitakin keskeisiä tilastoja virastokohtaisesti. Laajemmat, tarkemmalle tasolle menevät virastokohtaiset tilastot on koottu uusimman tilastovuoden osalta julkaisun osioon 3. Tilastotaulukoista on luettavissa yksittäisen viraston kehitys viiden vuoden ajalta. Taulukoissa virastot ovat aakkosjärjestyksessä. Graafisissa esityksissä virastot on järjestetty suuruusjärjestykseen uusimman tarkasteluvuoden perusteella. 2.1.Vireilletulleetasiat
500
Vireille tulleet asiat (1000 kpl) ulosottovirastoittain, järjestys uusimman vuoden mukaan
400
300
200
100
0
2013
2012
2011
2010
2 009
Ulosottovirastoihin vireille tulleet asiat, 5 vuotta Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland KOKO MAA (22) 2 009 59 716 81 747 79 305 367 379 263 274 29 030 89 238 2 010 60 133 88 457 76 727 380 303 277 259 29 593 98 300 2 011
62 118
97 087
86 662
408 384
302 675
37 583
111 789
2 012
56 949
102 310
74 811
470 207
302 171
46 305
116 269
2 013
61 105
110 087
80 157
475 385
312 600
46 594
120 696
Muutos edellisestä vuodesta % 6,8 %
7,1 %
6,7 %
1,1 %
3,3 %
0,6 %
3,7 %
98 470 116 423 81 271 55 612 33 243 186 164 113 274 210 639 74 074 114 735 109 203 53 553 130 690 220 822 11 911 2 567 862 100 875 123 355 88 478 57 004 34 403 205 656 113 674 219 982 79 768 111 824 118 699 55 753 141 144 237 030 10 332 2 698 417 113 201
135 488
99 732
69 434
41 775
223 512
129 416
236 550
83 844
130 366
124 929
62 037
151 937
251 380
13 264
2 959 899
112 995
125 438
88 793
70 377
43 034
232 864
133 948
223 202
83 432
127 204
112 883
69 350
136 958
248 649
13 612
2 978 149
113 329
132 294
94 473
74 492
46 325
241 318
144 395
236 881
81 745
125 722
113 933
64 520
140 636
246 997
12 912
3 076 596
0,3 %
5,2 %
6,0 %
5,5 %
7,1 %
3,5 %
7,2 %
5,8 %
‐2,1 %
‐1,2 %
0,9 %
‐7,5 %
2,6 %
‐0,7 %
‐5,4 %
3,2 %
Muutos edellisestä vuodesta kpl 4 156 7 777 5 346 5 178 10 429 289 4 427 334 6 856 5 680 4 115 3 291 8 454 10 447 13 679 ‐1 687 ‐1 482 1 050 ‐4 830 3 678 ‐1 652 ‐700 98 447 Viraston Vireille osuus keskim. / asioista, uusin vuosi vuosi 60 004 2,0 %
95 938 3,6 %
79 532 2,6 %
420 332 15,5 %
291 596 10,2 %
37 821 1,5 %
107 258 3,9 %
107 774 126 600 90 549 65 384 39 756 217 903 126 941 225 451 80 573 121 970 115 929 61 043 140 273 240 976 12 406 2 856 185 3,7 %
4,3 %
3,1 %
2,4 %
1,5 %
7,8 %
4,7 %
7,7 %
2,7 %
4,1 %
3,7 %
2,1 %
4,6 %
8,0 %
0,4 %
100,0 %
25 2.2.Käsitellytasiat
500
400
300
200
100
0
Käsitellyt asiat (1000 kpl) ulosottovirastoittain, järjestys uusimman vuoden mukaan
2013
2012
2011
2010
2009
Ulosottovirastoissa käsitellyt asiat, 5 vuotta 2 009 2 010 2 011
2 012
2 013
Etelä‐Karjala 56 874 57 972 59 826
58 732
62 693
Etelä‐Pohjanmaa 77 860 86 819 93 675
98 172
105 479
Etelä‐Savo 76 568 80 736 79 442
77 221
79 478
Helsinki 358 420 380 937 378 885
449 918
446 817
Itä‐ja Keski ‐Uusimaa 245 391 266 103 280 948
300 823
297 436
Kainuu 29 032 30 122 34 103
38 779
46 805
Kanta‐Häme 83 422 94 352 104 643
113 381
115 539
Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa 99 965 101 183 110 303
115 846
113 764
Keski‐Suomi 110 690 118 850 130 198
124 787
128 506
Kymenlaakso 77 034 83 949 92 163
85 067
84 481
Lappi 55 371 55 861 62 336
71 904
73 289
Länsi‐Pohja 32 404 33 479 34 691
38 486
46 056
Länsi‐Uusimaa 174 775 195 904 213 193
231 526
238 662
Oulun seutu 115 528 118 230 126 013
132 267
147 941
Pirkanmaa 208 245 225 456 224 695
226 167
234 483
Pohjois‐Karjala 73 394 77 745 77 350
80 690
77 643
Pohjois‐Savo 111 804 111 898 122 260
121 229
124 989
Päijät‐Häme 110 031 116 268 124 290
113 903
114 290
Raahen seutu 49 137 52 900 57 432
66 395
65 588
Satakunta 123 686 134 542 138 421
136 947
143 242
Varsinais‐Suomi 217 388 223 816 229 501
242 630
247 104
Åland 10 159 10 232 13 708
14 259
13 593
KOKO MAA (22) 2 497 178 2 657 354 2 788 076 2 939 129 3 007 878
Muutos edellisestä vuodesta % 6,7 %
7,4 %
2,9 %
‐0,7 %
‐1,1 %
20,7 %
1,9 %
‐1,8 %
3,0 %
‐0,7 %
1,9 %
19,7 %
3,1 %
11,9 %
3,7 %
‐3,8 %
3,1 %
0,3 %
‐1,2 %
4,6 %
1,8 %
‐4,7 %
2,3 %
Muutos edellisestä vuodesta kpl 3 961 7 307 2 257 ‐3 101 ‐3 387 8 026 2 158 ‐2 082 3 719 ‐586 1 385 7 570 7 136 15 674 8 316 ‐3 047 3 760 387 ‐807 6 295 4 474 ‐666 68 749 Käsitellyt keskim. / vuosi 59 219
92 401
78 689
402 995
278 140
35 768
102 267
108 212
122 606
84 539
63 752
37 023
210 812
127 996
223 809
77 364
118 436
115 756
58 290
135 368
232 088
12 390
2 777 923
Viraston osuus asioista, uusin vuosi 2,1 %
3,5 %
2,6 %
14,9 %
9,9 %
1,6 %
3,8 %
3,8 %
4,3 %
2,8 %
2,4 %
1,5 %
7,9 %
4,9 %
7,8 %
2,6 %
4,2 %
3,8 %
2,2 %
4,8 %
8,2 %
0,5 %
100,0 %
26 2.3.Perittäväksisaapuneetrahasaatavat(1000€)
Perittäväksi saapuneet rahasaatavat (1000€) ulosottovirastoittain, järjestys uusimman vuoden mukaan
900 000
800 000
700 000
600 000
500 000
400 000
300 000
200 000
100 000
0
2013
2012
2011
2010
2009
Ulosottovirastoihin perittäväksi saapuneet rahasaatavat (1000€), 5 vuotta 2 009 2 010 2 011
2 012
2 013
Etelä‐Karjala 52 482 51 360 52 362
51 784
68 646
Etelä‐Pohjanmaa 67 121 71 253 66 791
77 506
81 878
Etelä‐Savo 62 122 64 148 60 958
65 306
68 192
Helsinki 470 637 556 266 773 908
497 071
505 241
Itä‐ja Keski ‐Uusimaa 310 014 317 844 298 595
284 268
282 900
Kainuu 22 575 21 433 23 804
25 015
27 508
Kanta‐Häme 86 983 85 240 87 223
89 125
94 829
Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa 80 704 90 801 91 011
92 316
93 772
Keski‐Suomi 99 823 98 435 98 035
96 012
105 348
Kymenlaakso 72 042 82 797 83 003
81 703
83 665
Lappi 62 278 54 671 52 782
48 532
51 397
Länsi‐Pohja 31 498 30 338 31 173
29 746
33 973
Länsi‐Uusimaa 212 173 234 205 277 273
251 442
235 390
Oulun seutu 92 975 92 282 98 528
100 132
104 517
Pirkanmaa 194 374 211 433 199 280
196 927
206 228
Pohjois‐Karjala 57 206 62 058 51 244
57 017
58 568
Pohjois‐Savo 97 399 97 347 111 829
103 918
109 404
Päijät‐Häme 107 651 115 576 109 322
114 622
115 282
Raahen seutu 41 423 36 730 40 890
46 620
41 256
Satakunta 120 415 131 431 111 967
115 425
110 632
Varsinais‐Suomi 243 582 242 686 231 202
215 598
211 998
Åland 9 543 8 339 8 752
10 346
9 601
KOKO MAA (22) 2 595 020 2 756 673 2 959 932 2 650 431 2 700 225
Muutos edellisestä vuodesta %
32,6 %
5,6 %
4,4 %
1,6 %
‐0,5 %
10,0 %
6,4 %
1,6 %
9,7 %
2,4 %
5,9 %
14,2 %
‐6,4 %
4,4 %
4,7 %
2,7 %
5,3 %
0,6 %
‐11,5 %
‐4,2 %
‐1,7 %
‐7,2 %
1,9 %
Muutos Saapuneet edellisestä € keskim. / vuodesta € vuosi 16 862 55 327
4 372 72 910
2 886 64 145
8 170 560 625
‐1 368 298 724
2 493 24 067
5 704 88 680
1 456 89 721
9 336 99 531
1 962 80 642
2 865 53 932
4 227 31 346
‐16 052 242 097
4 385 97 687
9 301 201 648
1 551 57 219
5 486 103 979
660 112 491
‐5 364 41 384
‐4 793 117 974
‐3 600 229 013
‐745 9 316
49 794 2 732 456
Viraston osuus saatavista, uusin vuosi 2,5 %
3,0 %
2,5 %
18,7 %
10,5 %
1,0 %
3,5 %
3,5 %
3,9 %
3,1 %
1,9 %
1,3 %
8,7 %
3,9 %
7,6 %
2,2 %
4,1 %
4,3 %
1,5 %
4,1 %
7,9 %
0,4 %
100,0 %
27 2.4.Käsitellytrahasaatavat(1000€)
Käsitellyt rahasaatavat ulosottovirastoittain (1000€), järjestys uusimman vuoden mukaan
900 000
800 000
700 000
600 000
500 000
400 000
300 000
200 000
100 000
0
2013
2012
2011
2010
2009
Ulosottovirastoissa käsitellyt rahasaatavat (1000€), 5 vuotta 2 009 2 010 2 011
2 012
2 013
Etelä‐Karjala 54 325 53 748 53 631
62 884
69 971
Etelä‐Pohjanmaa 71 571 80 193 80 638
81 889
82 232
Etelä‐Savo 73 367 80 087 75 871
72 413
70 375
Helsinki 537 182 622 582 825 831
533 277
562 068
Itä‐ja Keski ‐Uusimaa 335 196 328 323 333 616
379 820
304 458
Kainuu 27 209 25 349 26 396
25 188
28 316
Kanta‐Häme 86 072 107 687 96 398
95 403
111 653
Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa 97 934 106 069 103 069
99 769
100 490
Keski‐Suomi 117 719 114 106 114 404
110 127
118 284
Kymenlaakso 83 895 88 264 87 242
83 154
88 628
Lappi 73 997 66 409 69 005
58 387
56 235
Länsi‐Pohja 36 751 34 979 31 416
32 763
32 484
Länsi‐Uusimaa 244 494 272 598 288 890
271 543
276 723
Oulun seutu 111 143 114 989 114 704
111 116
125 619
Pirkanmaa 222 613 234 031 221 770
222 323
239 393
Pohjois‐Karjala 95 309 77 098 69 681
60 901
61 230
Pohjois‐Savo 115 686 116 474 117 426
116 541
116 928
Päijät‐Häme 131 694 127 890 127 018
127 365
126 994
Raahen seutu 46 311 40 865 51 894
50 155
47 775
Satakunta 134 085 136 341 125 495
154 871
132 361
Varsinais‐Suomi 313 256 266 894 288 441
264 195
252 376
Åland 9 207 9 049 10 761
11 354
10 382
KOKO MAA (22) 3 019 016 3 104 025 3 313 597 3 025 438 3 014 975
Viraston Muutos Muutos Käsitellyt € osuus edellisestä edellisestä keskim. / saatavista, vuodesta % vuodesta € vuosi uusin vuosi 11,3 %
7 087 58 912 2,3 %
0,4 %
343 79 305 2,7 %
‐2,8 %
‐2 038 74 423 2,3 %
5,4 %
28 791 616 188 18,6 %
‐19,8 %
‐75 362 336 283 10,1 %
12,4 %
3 128 26 492 0,9 %
17,0 %
16 250 99 443 3,7 %
0,7 %
721 101 466 3,3 %
7,4 %
8 157 114 928 3,9 %
6,6 %
5 474 86 237 2,9 %
‐3,7 %
‐2 152 64 807 1,9 %
‐0,9 %
‐279 33 679 1,1 %
1,9 %
5 180 270 850 9,2 %
13,1 %
14 503 115 514 4,2 %
7,7 %
17 070 228 026 7,9 %
0,5 %
329 72 844 2,0 %
0,3 %
387 116 611 3,9 %
‐0,3 %
‐371 128 192 4,2 %
‐4,7 %
‐2 380 47 400 1,6 %
‐14,5 %
‐22 510 136 631 4,4 %
‐4,5 %
‐11 819 277 032 8,4 %
‐8,6 %
‐972 10 151 0,3 %
‐0,3 %
‐10 463 3 095 410 100,0 %
28 2.5.Perintätulos(Rahatilitykset,1000€)
Perintätulos (Rahatilitykset, 1000€) ulosottovirastoittain, järjestys uusimman vuoden mukaan
180 000
160 000
140 000
120 000
100 000
80 000
60 000
40 000
20 000
0
2013
2012
2011
2010
2009
Ulosottovirastojen perintätulos (Rahatilitykset, 1000€), 5 vuotta 2 009 2 010 2 011
2 012
2 013
Etelä‐Karjala 15 473 18 278 19 245
22 027
22 510
Etelä‐Pohjanmaa 23 901 25 148 29 218
31 347
32 873
Etelä‐Savo 19 786 24 599 26 617
27 033
27 827
Helsinki 105 944 119 299 142 548
151 968
165 660
Itä‐ja Keski ‐Uusimaa 75 336 92 480 105 366
116 329
113 592
Kainuu 7 840 8 909 10 256
10 333
10 117
Kanta‐Häme 25 857 28 597 31 970
35 642
39 779
Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa 28 893 33 466 39 601
40 161
39 817
Keski‐Suomi 33 398 38 368 42 819
42 836
44 024
Kymenlaakso 22 733 23 136 27 496
30 129
30 113
Lappi 18 788 19 080 19 957
19 147
19 188
Länsi‐Pohja 8 825 9 370 10 750
10 254
9 948
Länsi‐Uusimaa 56 968 66 875 77 315
92 383
91 273
Oulun seutu 26 988 31 506 35 788
38 467
39 813
Pirkanmaa 56 773 63 894 70 952
77 264
81 732
Pohjois‐Karjala 17 818 23 017 22 078
22 929
23 591
Pohjois‐Savo 34 146 37 222 41 612
41 186
40 989
Päijät‐Häme 26 572 33 120 35 942
43 300
41 963
Raahen seutu 13 093 15 148 17 672
20 263
18 602
Satakunta 37 852 41 925 41 164
44 135
44 858
Varsinais‐Suomi 68 976 79 307 88 450
86 775
87 431
Åland 4 486 3 584 4 149
5 363
5 638
KOKO MAA (22) 730 446 836 328 940 965 1 009 271 1 031 338
Muutos Muutos edellisestä edellisestä Perintätulos Viraston osuus vuodesta vuodesta € keskim. / perintätuloksesta, % € vuosi uusin vuosi 2,1 %
483 19 507 2,2 %
4,6 %
1 526 28 497 3,2 %
2,9 %
794 25 172 2,7 %
8,3 %
13 692 137 084 16,1 %
‐2,4 %
‐2 737 100 621 11,0 %
‐2,1 %
‐216 9 491 1,0 %
10,4 %
4 137 32 369 3,9 %
‐0,9 %
‐344 36 388 3,9 %
2,7 %
1 188 40 289 4,3 %
‐0,1 %
‐16 26 721 2,9 %
0,2 %
41 19 232 1,9 %
‐3,1 %
‐306 9 829 1,0 %
‐1,2 %
‐1 110 76 963 8,8 %
3,4 %
1 346 34 512 3,9 %
5,5 %
4 468 70 123 7,9 %
2,8 %
662 21 887 2,3 %
‐0,5 %
‐197 39 031 4,0 %
‐3,2 %
‐1 337 36 179 4,1 %
‐8,9 %
‐1 661 16 956 1,8 %
1,6 %
723 41 987 4,3 %
0,8 %
656 82 188 8,5 %
4,9 %
275 4 644 0,5 %
2,1 %
22 067 909 670 100,0 %
29 3.Virastokohtaisiatilastojavuodelta2013
Tämän osion tilastoissa esitetään uusimman tilastovuoden merkittävimmät asia‐, raha‐ ja toimenpidetilastot ulosottovirastoittain. Tarkasteltavat tiedot ovat suurelta osin samoja, kuin pitkissä aikasarjoissa. 3.1.Käsiteltävänäolleetasiatulosottovirastoissa2013 Koko maassa oli käsiteltävänä vuoden 2013 aikana lähes 4,7 miljoonaa asiaa, joista noin 1,7 miljoonaa siirtyi vuodelta 2012. Vireille tuli vuoden 2013 aikana lähes 3,1 miljoonaa asiaa. Vireilläolo päättyi yli 3 miljoonan asian kohdalla. VIREILLE TULLEET, VIREILLÄ OLLEET JA PÄÄTTYNEET ASIAT VUONNA 2013 800
700
600
500
400
300
200
100
0
Vireille tulleet, vireillä olleet ja päättyneet asiat ulosottovirastoissa, vireilletulojen mukainen järjestys
Vireille tulleet
Kaikki asialajit Ulosottovirastot Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland Ulosottovirastot yhteensä Vireillä olleet Vireillä olleet
Päättyneet
Vireilläolo päättynyt Siirtyneet Suoraan Peruutetut edelliseltä Vireille Ulosottoon hakijalle Varattomat & & muut vuodelta tulleet YHTEENSÄ maksetut maksetut tuntem. esteet Siirretyt YHTEENSÄ
34 804 61 105
95 909
25 732
1 443
27 659 5 960 1 899
62 693
46 990 110 087
157 077
45 228
2 864
43 730 10 874 2 783
105 479
45 951 80 157
126 108
29 244
1 778
35 865 8 821 3 770
79 478
246 231 475 385
721 616
141 946
7 491
232 945 41 837 22 598
446 817
157 737 312 600
470 337
113 375
6 293
131 882 28 290 17 596
297 436
25 202 46 594
71 796
19 738
1 023
20 573 4 013 1 458
46 805
63 003 120 696
183 699
47 435
2 822
49 111 10 194 5 977
115 539
62 175 113 329
175 504
51 800
3 227
42 906 12 088 3 743
113 764
62 852 132 294
195 146
47 259
2 927
62 906 11 129 4 285
128 506
53 934 94 473
148 407
32 738
2 024
37 214 9 963 2 542
84 481
34 245 74 492
108 737
28 992
1 669
32 942 6 945 2 741
73 289
27 741 46 325
74 066
15 037
1 056
22 661 5 240 2 062
46 056
131 571 241 318
372 889
91 237
5 503
106 498 22 525 12 899
238 662
76 513 144 395
220 908
48 238
3 019
74 029 16 545 6 110
147 941
143 509 236 881
380 390
83 019
5 163
114 045 23 971 8 285
234 483
49 600 81 745
131 345
28 647
1 733
35 557 9 101 2 605
77 643
70 370 125 722
196 092
48 383
3 146
56 120 13 145 4 195
124 989
53 835 113 933
167 768
39 523
2 349
57 069 11 674 3 675
114 290
39 566 64 520
104 086
28 860
1 866
25 158 6 983 2 721
65 588
87 026 140 636
227 662
52 158
3 326
67 640 15 215 4 903
143 242
152 212 246 997
399 209
90 865
5 724
115 708 28 031 6 776
247 104
5 059 12 912
17 971
8 860
417
2 679 1 174 463
13 593
1 670 126 3 076 596 4 746 722 1 118 314
66 863
1 394 897 303 718 124 086 3 007 878
30 VIREILLE TULLEET ASIAT ASUKASTA JA VELALLISTA KOHDEN VUONNA 2013 Ulosottovirastoittain niin saapuneissa kuin käsitellyissä asiamäärissä on suuria eroja. Vireille tulevien asioiden määrä perustuu pitkälti virastojen toimialueiden asukaspohjaan. Asukaslukuun suhteutetuissa asiamäärissä erot tasoittuvat jonkin verran. Vireille tulleet asiat / asukas, ulosottovirastoittain 2013
0,9
0,8
0,7
0,6
0,5
0,4
0,3
0,2
0,1
0
Koko maassa tuli vireille vuonna 2013 keskimäärin 0,56 asiaa asukasta kohden. Vireille tulleet asiat asukasta kohden vaihtelivat 0,45 asiasta lähes 0,8 asiaan. Asukaslukuun suhteutettunakin vireille tulleiden asioiden määrä on suurin Helsingissä. Sen sijaan muiden suurempien kaupunkiseutujen virastot sijoittuvat tässä vertailussa ulosottovirastojen puoliväliin tai sen alapuolelle. Vireille tulleet asiat / velallinen
6,50
Kanta‐Häme
Länsi‐Pohja
6,00
5,50
Oulun seutu
5,00
Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa
4,50
Kainuu
Raahen seutu
Etelä‐Pohjanmaa
Varsinais‐Suomi
Pohjois‐Karjala
Lappi
Pirkanmaa Länsi‐Uusimaa
Ulosottovirastot yhteensä
Kymenlaakso
Satakunta
Itä‐ ja Keski‐Uusimaa
Etelä‐Savo
Pohjois‐Savo
Etelä‐Karjala
Helsinki
Keski‐Suomi
4,00
Päijät‐Häme
3,50
Åland 3,00
0,35
0,45
0,55
Vireille tulleet asiat / asukas
0,65
0,75
Velallista kohden (vireille tulleet asiat / vireille tulleet velalliset) vireille tuli vuonna 2013 noin 4,9 asiaa. Todellisuudessa velalliskohtainen asioiden jakauma on kuitenkin paljon epätasaisempi, sillä kohtalaisen pieni joukko velallisista vastaa suurta osaa asiamääristä. Vireille tullutta velallista kohden asiamäärät ovat vaihdelleet 3,5 ja yli 6 asian välillä. 31 VIREILLÄ OLLEET JA KÄSITELLYT ASIAT ASIALAJEITTAIN VUONNA 2013 Seuraavissa taulukoissa on eriteltynä ulosottovirastoissa käsiteltävinä olleet asiat asialajeittain. Muut yksityisoikeudelliset perintä‐ ja toimenpideasiat on yhdistetty samaan taulukkoon. VIREILLÄ OLLEET JA KÄSITELLYT VEROASIAT VUONNA 2013 Verot Ulosottovirastot Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland Ulosottovirastot yhteensä Vireillä olleet Vireilläolo päättynyt Siirtyneet Suoraan Peruutetut edelliseltä Vireille Ulosottoon hakijalle Varattomat & muut vuodelta tulleet YHTEENSÄ maksetut maksetut & tuntem. esteet Siirretyt YHTEENSÄ
8 426 13 264
21 690
7 401
422
2 748 2 824 310
13 705
11 297 27 431
38 728
13 413
849
3 300 5 974 371
23 907
10 856 17 330
28 186
8 687
526
3 053 4 126 730
17 122
51 225 96 507
147 732
43 238
3 007
25 481 18 774 3 783
94 283
37 256 67 607
104 863
32 394
1 831
13 751 13 831 3 691
65 498
3 052 7 067
10 119
3 475
161
1 065 1 658 117
6 476
13 875 22 010
35 885
10 856
756
3 664 5 153 987
21 416
15 843 27 153
42 996
14 973
843
3 633 6 557 541
26 547
13 903 29 995
43 898
15 326
928
5 225 5 477 596
27 552
10 896 19 734
30 630
9 302
586
3 020 4 201 272
17 381
7 274 13 527
20 801
6 911
387
2 761 3 083 321
13 463
5 101 8 449
13 550
3 320
268
1 714 1 977 209
7 488
33 794 54 527
88 321
27 745
1 710
11 728 11 579 2 637
55 399
15 800 26 914
42 714
12 589
1 002
5 172 6 470 1 042
26 275
36 133 50 666
86 799
24 913
1 626
10 909 12 237 1 243
50 928
9 818 16 910
26 728
8 037
441
2 058 3 978 382
14 896
15 519 27 267
42 786
13 929
938
4 503 6 350 548
26 268
14 207 24 239
38 446
12 110
870
5 519 5 862 619
24 980
8 227 12 815
21 042
6 851
503
1 700 3 586 287
12 927
20 426 33 428
53 854
15 008
800
6 065 7 784 712
30 369
36 219 58 826
95 045
27 559
1 730
11 922 14 956 1 037
57 204
1 517 3 768
5 285
2 611
137
491 803 86
4 128
380 664 659 434 1 040 098
320 648
20 321
129 482 147 240 20 521
638 212
32 VIREILLÄ OLLEET JA KÄSITELLYT MUUT JULKISOIKEUDELLISET ASIAT VUONNA 2013 Muut julkisoikeudelliset asiat Ulosottovirastot Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland Ulosottovirastot yhteensä Vireillä olleet Vireilläolo päättynyt Siirtyneet Suoraan Peruutetut edelliseltä Vireille Ulosottoon hakijalle Varattomat & muut vuodelta tulleet YHTEENSÄ maksetut maksetut & tuntem. esteet Siirretyt YHTEENSÄ
11 145 23 680
34 825
12 754
995
9 699 1 482 526
25 456
18 836 51 477
70 313
24 435
1 987
23 090 2 773 824
53 109
14 931 31 481
46 412
13 601
1 172
13 710 2 615 1 072
32 170
91 143 211 778
302 921
69 524
4 248
109 186 11 701 6 709
201 368
46 977 123 853
170 830
54 182
4 204
54 222 6 801 4 392
123 801
12 754 24 816
37 570
12 934
835
10 206 1 219 634
25 828
23 103 59 705
82 808
28 205
2 008
23 937 2 743 1 830
58 723
22 818 50 675
73 493
27 492
2 301
18 719 2 978 1 278
52 768
19 824 46 628
66 452
21 451
1 936
22 480 2 655 1 007
49 529
17 988 37 185
55 173
16 009
1 364
14 978 2 819 609
35 779
12 853 35 785
48 638
16 674
1 230
14 817 2 207 777
35 705
11 196 21 373
32 569
8 632
748
11 264 1 870 674
23 188
41 697 102 923
144 620
45 991
3 645
47 131 5 997 3 535
106 299
24 384 55 949
80 333
24 365
1 952
28 030 4 552 1 351
60 250
40 132 82 132
122 264
37 475
3 397
37 264 5 466 2 192
85 794
17 767 32 229
49 996
13 508
1 238
15 077 2 546 768
33 137
22 521 45 727
68 248
22 928
2 112
20 302 3 264 1 153
49 759
13 632 37 921
51 553
17 008
1 389
18 462 2 763 946
40 568
17 079 30 029
47 108
16 966
1 331
11 197 1 882 797
32 173
28 507 53 242
81 749
25 034
2 457
26 348 3 421 1 510
58 770
47 094 91 484
138 578
41 856
3 870
44 892 6 033 1 923
98 574
2 267 7 198
9 465
5 278
255
1 361 256 306
7 456
558 648 1 257 270 1 815 918
556 302
44 674
576 372 78 043 34 813 1 290 204
VIREILLÄ OLLEET JA KÄSITELLYT SAKKOASIAT VUONNA 2013 Sakot Ulosottovirastot Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohj. Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland Ulosottovirastot yhteensä Vireillä olleet Vireilläolo päättynyt Siirtyneet Suoraan Peruutetut edelliseltä Vireille Ulosottoon hakijalle Varattomat & muut vuodelta tulleet YHTEENSÄ maksetut maksetut & tuntem. esteet Siirretyt YHTEENSÄ
1 484 5 138 6 622
1 234
4
3 084
875 141
5 338
1 627 6 924 8 551
2 196
13
3 525
919 264
6 917
1 854 6 505 8 359
1 584
9
3 773
997 214
6 577
11 050 47 166 58 216
5 406
27
30 754
7 037 1 262
44 486
6 078 26 154 32 232
5 525
30
14 937
3 774 1 158
25 424
921 2 884 3 805
769
8
1 592
588 105
3 062
1 790 7 717 9 507
1 655
7
4 276
1 092 371
7 401
2 478 7 724 10 202
2 272
15
3 985
1 127 331
7 730
2 186 9 343 11 529
2 135
8
5 490
1 296 268
9 197
2 264 8 129 10 393
1 733
10
4 101
1 229 258
7 331
1 310 4 647 5 957
1 091
9
2 722
690 236
4 748
1 330 3 629 4 959
876
5
1 879
674 167
3 601
4 803 18 649 23 452
3 652
17
10 924
2 658 843
18 094
3 947 13 158 17 105
2 771
5
8 131
2 356 499
13 762
5 669 22 215 27 884
4 465
27
13 341
3 200 609
21 642
2 355 7 780 10 135
1 813
12
3 845
1 265 251
7 186
3 129 11 180 14 309
2 849
11
6 373
1 558 379
11 170
2 069 10 940 13 009
2 581
7
6 748
1 366 276
10 978
1 395 4 991 6 386
1 400
6
2 554
706 267
4 933
3 453 11 840 15 293
2 940
17
6 911
1 733 333
11 934
6 611 20 501 27 112
5 025
21
11 670
3 442 567
20 725
153 440 593
227
1
189
52 9
478
67 956 257 654 325 610
54 199
269
150 804
38 634 8 808
252 714
33 VIREILLÄ OLLEET JA KÄSITELLYT ELATUSAPUASIAT VUONNA 2013 Elatusapuasiat Ulosottovirastot Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland Ulosottovirastot yhteensä Vireillä olleet Vireilläolo päättynyt Siirtyneet Suoraan Peruutetut edelliseltä Vireille Ulosottoon hakijalle Varattomat & muut vuodelta tulleet YHTEENSÄ maksetut maksetut & tuntem. esteet Siirretyt YHTEENSÄ
471 398
869
164
2
178 47 35
426
477 587
1 064
212
0
221 100 46
579
581 565
1 146
219
6
235 90 34
584
3 130 3 121
6 251
781
14
1 573 396 291
3 055
2 376 2 539
4 915
796
34
940 397 297
2 464
278 300
578
85
0
111 53 34
283
681 787
1 468
191
13
251 179 78
712
700 631
1 331
236
3
272 94 63
668
881 1 204
2 085
244
3
456 377 89
1 169
805 715
1 520
214
23
223 127 49
636
483 599
1 082
221
3
251 83 50
608
313 305
618
78
2
119 29 27
255
1 612 1 719
3 331
513
19
645 252 206
1 635
1 074 1 071
2 145
364
6
415 210 75
1 070
1 834 1 828
3 662
616
7
755 312 108
1 798
607 663
1 270
229
3
209 105 44
590
985 970
1 955
323
8
361 156 73
921
916 1 110
2 026
282
27
516 203 68
1 096
380 365
745
138
4
150 37 48
377
1 237 1 043
2 280
329
5
459 237 71
1 101
2 105 1 796
3 901
695
6
726 311 121
1 859
45 46
91
8
2
15 15 2
42
21 971 22 362
44 333
6 938
190
9 081 3 810 1 909
21 928
VIREILLÄ OLLEET JA KÄSITELLYT MUUT YKSITYISOIKEUDELLISET PERINTÄ‐ JA TOIMENPIDEASIAT VUONNA 2013 Muut yksityisoikeudelliset perintä‐ ja toimenpideasiat Ulosottovirastot Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Vireillä olleet Siirtyneet edelliseltä Vireille vuodelta tulleet 13 278 18 625 14 753 23 668 17 729 24 276 89 683 116 813 65 050 92 447 8 197 11 527 23 554 30 477 20 336 26 058 21 981 12 325 9 801 49 665 31 308 59 741 27 146 45 124 28 710 19 934 12 569 63 500 47 303 80 040 Vireilläolo päättynyt YHTEENSÄ 31 903
38 421
42 005
206 496
157 497
19 724
54 031
47 482
71 182
50 691
32 259
22 370
113 165
78 611
139 781
Ulos‐
Suoraan Varatto‐
Peruutetut ottoon hakijalle mat & & muut maksetut maksetut tuntem. esteet Siirretyt YHTEENSÄ 4 179
20
11 950 732 887
17 768
4 972
15
13 594 1 108 1 278
20 967
5 153
65
15 094 993 1 720
23 025
22 997
195
65 951 3 929 10 553
103 625
20 478
194
48 032 3 487 8 058
80 249
2 475
19
7 599 495 568
11 156
6 528
38
16 983 1 027 2 711
27 287
6 827
8 103
5 480
4 095
2 131
13 336
8 149
15 550
65
52
41
40
33
112
54
106
16 297 29 255 14 892 12 391 7 685 36 070 32 281 51 776 1 332 1 324 1 587 882 690 2 039 2 957 2 756 1 530
2 325
1 354
1 357
985
5 678
3 143
4 133
26 051
41 059
23 354
18 765
11 524
57 235
46 584
74 321
34 Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland Ulosottovirastot yhteensä 19 053 28 216 23 011 12 485 33 403 60 183 1 077 640 887 24 163 40 578 39 723 16 320 41 083 74 390 1 460 879 876 43 216
68 794
62 734
28 805
74 486
134 573
2 537
1 520 763
5 060
8 354
7 542
3 505
8 847
15 730
736
180 227
39
77
56
22
47
97
22
1 409
14 368 24 581 25 824 9 557 27 857 46 498 623 529 158 1 207 1 817 1 480 772 2 040 3 289 48 35 991 1 160
2 042
1 766
1 322
2 277
3 128
60
58 035
21 834
36 871
36 668
15 178
41 068
68 742
1 489
804 820
3.2.Käsiteltävänäolleetrahasaatavatulosottovirastoissa2013
Ulosottovirastoihin saapui vuonna 2013 vireille rahasaatavia yli 2,7 miljardin euron arvosta. Kun mukaan lasketaan edelliseltä vuodelta siirtyneet rahasaatavat, oli erilaisia saatavia käsittelyssä vuoden aikana yli 5,4 miljardin euron edestä. Perintätulos, yli 1,031 miljardia euroa oli ulosottolaitoksen historian suurin. Kaiken kaikkiaan vireilläolo päättyi eri syistä yli kolmen miljardin euron arvoisissa rahasaatavissa. VIREILLE TULLEET, VIREILLÄ OLLEET JA PÄÄTTYNEET RAHASAATAVAT VUONNA 2013 Vireille tulleet, vireillä olleet ja päättyneet rahasaatavat (1000€) ulosottovirastoissa, vireilletulojen mukainen järjestys
1 200 000
1 000 000
800 000
600 000
400 000
200 000
0
Vireille tulleet
Kaikki asialajit Ulosottovirastot Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Vireillä olleet
Päättyneet
Vireillä olleet Vireilläolo päättynyt Siirtyneet Suoraan Peruutetut edelliseltä Vireille Ulosottoon hakijalle Varattomat & muut vuodelta tulleet YHTEENSÄ maksetut maksetut & tuntem. esteet Siirretyt YHTEENSÄ 49 728 68 646 118 374
22 510
450
20 025
13 850 13 136
69 971
57 535 81 878 139 413
32 873
733
23 013
21 106 4 507
82 232
60 734 68 192 128 926
27 827
636
22 119
15 269 4 524
70 375
581 406 505 241 1 086 647
165 659
4 444
192 591
166 814 32 559
562 067
272 620 282 900 555 520
113 592
3 201
98 281
64 818 24 566
304 458
20 387 27 508 47 895
10 118
208
10 303
6 170 1 518
28 317
86 077 94 829 180 906
39 780
772
29 312
32 707 9 083
111 654
104 070 85 723 83 241 38 101 32 436 266 008 91 084 231 179 53 000 93 772 105 348 83 665 51 397 33 973 235 390 104 517 206 228 58 568 197 842
191 071
166 906
89 498
66 409
501 398
195 601
437 407
111 568
39 816
44 025
30 113
19 188
9 948
91 272
39 812
81 732
23 592
1 410
873
649
529
340
2 326
1 123
2 003
550
29 381
40 672
31 027
21 957
12 761
85 483
44 574
86 497
18 924
24 796 24 841 23 279 11 793 7 398 55 538 30 527 56 835 15 374 5 086
7 874
3 560
2 768
2 037
42 103
9 582
12 326
2 791
100 489
118 285
88 628
56 235
32 484
276 722
125 618
239 393
61 231
35 Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland Ulosottovirastot yhteensä 102 697 98 540 44 287 123 959 246 347 6 944 109 404 115 282 41 256 110 632 211 998 9 601 212 101
213 822
85 543
234 591
458 345
16 545
40 990
41 963
18 602
44 858
87 431
5 638
1 101
1 282
437
1 200
2 197
176
40 148
49 979
14 215
45 894
88 410
2 558
28 727 29 390 11 823 34 198 64 387 1 790 5 963
4 380
2 698
6 211
9 951
220
116 929
126 994
47 775
132 361
252 376
10 382
2 736 103 2 700 224 5 436 327
1 031 339
26 640
1 008 124
741 430 207 443
3 014 976
VIREILLE TULLEET RAHASAATAVAT ASUKASTA JA VELALLISTA KOHDEN VUONNA 2013 Koko maassa tuli vuonna 2013 vireille rahasaatavia keskimäärin 495 euroa asukasta kohden. Keskimääräinen saatava vaihtelee 330 ja 825 euron välillä. Keskimääräinen vireille tullut rahasaatava velallista kohden oli noin 4300 euroa. Kuten asiamäärissä, myös rahasaatavissa todellinen jakautuminen velallisten kesken on kuitenkin huomattavasti keskiarvoa epätasaisempaa. Vireille tulleet rahasaatavat € / velallinen
5 500
Helsinki
5 000
4 500
4 000
Etelä‐Karjala
Länsi‐Uusimaa
Kanta‐Häme
Varsinais‐Suomi
Länsi‐Pohja
Ulosottovirastot yhteensä
Kymenlaakso Pirkanmaa
Itä‐ ja Keski‐Uusimaa
Keski‐Pohjanmaa ja Etelä‐Pohjanmaa
Pohjanmaa
Oulun seutu
Päijät‐Häme
Pohjois‐Savo
Etelä‐Savo
Satakunta
Pohjois‐Karjala
Raahen seutu
3 500
Kainuu
Keski‐Suomi
Lappi
3 000
Åland 2 500
300
400
500
600
700
800
900
Vireille tulleet rahasaatavat € / asukas
VIREILLÄ OLLEET JA KÄSITELLYT RAHASAATAVAT ASIALAJEITTAIN VUONNA 2013 Seuraavissa taulukoissa on eritelty käsiteltävänä olleet rahasaatavat asiaryhmittäin ja ulosottovirastoittain. VIREILLÄ OLLEET JA KÄSITELLYT RAHASAATAVAT: VEROASIAT VUONNA 2013 Verot Ulosottovirastot Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Keski‐Suomi Kymenlaakso Vireillä olleet Vireilläolo päättynyt Siirtyneet Suoraan Peruutetut edelliseltä Vireille Ulosottoon hakijalle Varattomat & muut vuodelta tulleet YHTEENSÄ maksetut maksetut & tuntem. esteet Siirretyt YHTEENSÄ 13 215 14 954 28 169
6 838
145
3 054
5 060 674
15 771
16 431 32 674 49 105
13 828
311
3 831
11 332 587
29 889
14 666 21 225 35 891
8 745
185
3 319
6 267 844
19 360
142 093 181 686 323 779
53 344
1 840
51 613
78 713 5 728
191 238
68 238 98 031 166 269
33 667
1 173
18 673
32 998 5 962
92 473
3 879 7 986 11 865
2 990
57
1 054
2 713 68
6 882
24 123 27 063 51 186
10 617
265
4 580
11 385 3 099
29 946
25 888 19 049 19 163 33 524 31 200 22 857 59 412
50 249
42 020
15 146
14 413
8 424
360
292
268
5 054
5 819
4 892
10 537 8 878 9 137 559
695
663
31 656
30 097
23 384
36 Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland Ulosottovirastot yhteensä 8 815 7 204 79 350 23 503 60 386 12 269 22 794 22 658 11 537 34 400 61 970 2 398 15 524 9 275 77 159 33 473 67 223 18 992 33 747 28 329 14 136 41 126 75 573 3 542 24 339
16 479
156 509
56 976
127 609
31 261
56 541
50 987
25 673
75 526
137 543
5 940
5 713
2 551
31 796
12 494
24 743
8 282
13 502
12 299
7 017
15 067
28 786
2 510
174
73
769
372
513
95
270
238
168
284
776
54
3 714
1 956
20 000
6 643
14 171
1 673
4 904
6 871
1 528
7 785
19 864
446
5 459 2 858 29 681 12 351 28 063 6 170 12 780 12 047 5 607 14 276 31 408 1 064 272
280
21 321
1 995
1 427
570
1 702
1 036
649
1 405
1 161
91
15 332
7 718
103 567
33 855
68 917
16 790
33 158
32 491
14 969
38 817
81 995
4 165
694 029 889 299 1 583 328
332 772
8 682
191 444
338 784 50 788
922 470
VIREILLÄ OLLEET JA KÄSITELLYT RAHASAATAVAT: MUUT JULKISOIKEUDELLISET ASIAT VUONNA 2013 Muut julkisoikeudelliset asiat Ulosottovirastot Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland Ulosottovirastot yhteensä Vireillä olleet Vireilläolo päättynyt Siirtyneet Suoraan Peruutetut edelliseltä Vireille Ulosottoon hakijalle Varattomat & muut vuodelta tulleet YHTEENSÄ maksetut maksetut & tuntem. esteet Siirretyt YHTEENSÄ 5 703 24 357 30 060
2 847
97
3 213
3 495 10 423
20 075
4 952 11 321 16 273
4 559
179
4 080
2 299 582
11 699
5 329 12 301 17 630
3 486
155
4 124
1 889 388
10 042
24 845 58 677 83 522
11 314
741
22 233
13 635 2 050
49 973
14 761 29 472 44 233
10 498
480
11 763
6 520 1 398
30 659
2 066 3 995 6 061
1 474
55
1 770
549 109
3 957
6 061 10 667 16 728
3 708
165
3 881
2 025 475
10 254
9 693 6 462 6 443 3 650 3 790 33 508 8 165 15 175 4 838 7 075 5 166 3 844 10 128 16 870 869 199 393 14 109 15 138 9 845 7 283 5 839 28 135 15 023 25 755 8 307 17 184 11 989 6 737 16 818 28 117 1 944 363 013 23 802
21 600
16 288
10 933
9 629
61 643
23 188
40 930
13 145
24 259
17 155
10 581
26 946
44 987
2 813
562 406
5 120
5 016
3 393
2 451
1 588
8 124
4 493
8 068
2 879
5 055
4 115
3 049
5 386
9 023
1 360
107 006
478
173
124
95
60
367
269
461
166
286
154
106
473
519
12
5 615
4 824
7 666
3 521
3 474
2 522
11 013
7 717
11 627
3 680
6 583
5 748
2 509
7 517
12 814
399
142 678
4 929 2 098 1 809 1 302 964 4 580 3 188 4 850 1 326 2 786 2 184 1 144 3 605 8 303 347 73 827 297
412
729
168
293
4 535
708
751
281
270
286
147
702
570
59
25 633
15 648
15 365
9 576
7 490
5 427
28 619
16 375
25 757
8 332
14 980
12 487
6 955
17 683
31 229
2 177
354 759
37 VIREILLÄ OLLEET JA KÄSITELLYT RAHASAATAVAT: SAKKOASIAT VUONNA 2013 Sakot Vireillä olleet Vireilläolo päättynyt Siirtyneet Suoraan Peruutetut edelliseltä Vireille Ulosottoon hakijalle Varattomat & muut Ulosottovirastot vuodelta tulleet YHTEENSÄ maksetut maksetut & tuntem. esteet Siirretyt YHTEENSÄ Etelä‐Karjala 958 1 142 2 100
307
5
767
213 24
1 316
Etelä‐Pohjanmaa 1 567 3 258 4 825
1 572
7
746
245 159
2 729
Etelä‐Savo 982 1 434 2 416
411
5
984
298 64
1 762
Helsinki 33 906 12 094 46 000
7 495
26
12 505
2 059 701
22 786
Itä‐ ja Keski‐Uusimaa 5 565 7 278 12 843
1 769
25
5 239
1 409 463
8 905
Kainuu 1 275 862 2 137
241
3
1 110
190 118
1 662
Kanta‐Häme 1 595 1 811 3 406
454
4
1 103
346 210
2 117
Keski‐Pohjanmaa ja Pohj. 2 051 2 357 4 408
590
8
1 755
489 114
2 956
Keski‐Suomi 1 720 2 144 3 864
583
8
1 551
334 93
2 569
Kymenlaakso 1 571 1 772 3 343
449
6
1 135
276 142
2 008
Lappi 961 1 094 2 055
317
6
799
220 135
1 477
Länsi‐Pohja 981 785 1 766
211
4
636
172 40
1 063
Länsi‐Uusimaa 4 791 5 367 10 158
1 197
16
3 830
842 366
6 251
Oulun seutu 2 095 3 294 5 389
718
17
2 356
565 427
4 083
Pirkanmaa 4 771 6 284 11 055
1 308
17
3 835
1 689 220
7 069
Pohjois‐Karjala 1 410 1 941 3 351
492
5
964
386 138
1 985
Pohjois‐Savo 1 695 2 544 4 239
653
7
1 710
417 107
2 894
Päijät‐Häme 2 503 2 849 5 352
616
5
1 764
1 667 110
4 162
Raahen seutu 860 1 129 1 989
380
6
643
250 62
1 341
Satakunta 2 790 2 626 5 416
695
8
1 815
493 215
3 226
Varsinais‐Suomi 5 091 5 145 10 236
1 310
16
4 003
1 519 323
7 171
Åland 61 108 169
66
1
52
14 2
135
Ulosottovirastot yhteensä 79 199 67 319 146 518
21 835
205
49 302
14 093 4 233
89 668
VIREILLÄ OLLEET JA KÄSITELLYT RAHASAATAVAT: ELATUSAPUASIAT VUONNA 2013 Elatusapuasiat Vireillä olleet Vireilläolo päättynyt Siirtyneet Suoraan Peruutetut edelliseltä Vireille Ulosottoon hakijalle Varattomat & muut Ulosottovirastot vuodelta tulleet YHTEENSÄ maksetut maksetut & tuntem. esteet Siirretyt YHTEENSÄ Etelä‐Karjala 125 194 319
1 089
45
35
25 1
1 195
Etelä‐Pohjanmaa 78 264 342
1 236
41
52
84 27
1 440
Etelä‐Savo 90 296 386
1 396
55
80
131 10
1 672
Helsinki 1 535 2 491 4 026
7 351
670
860
324 205
9 410
Itä‐ ja Keski‐Uusimaa 848 1 628 2 476
6 481
237
415
632 86
7 851
Kainuu 37 129 166
693
24
17
11 23
768
Kanta‐Häme 205 539 744
1 911
91
109
80 49
2 240
Keski‐Pohjanmaa ja Pohj. 372 255 627
1 480
93
45
26 33
1 677
Keski‐Suomi 202 567 769
2 403
86
96
121 21
2 727
Kymenlaakso 230 378 608
1 874
88
75
75 20
2 132
Lappi 120 305 425
1 160
79
122
9 5
1 375
Länsi‐Pohja 110 159 269
705
42
33
8 21
809
Länsi‐Uusimaa 1 083 1 405 2 488
4 245
195
279
472 53
5 244
Oulun seutu 341 556 897
2 447
121
125
93 28
2 814
Pirkanmaa 545 1 058 1 603
4 430
334
246
180 160
5 350
Pohjois‐Karjala 122 287 409
1 341
120
61
70 12
1 604
Pohjois‐Savo 239 362 601
2 267
125
54
53 9
2 508
Päijät‐Häme 249 506 755
2 660
188
153
139 15
3 155
Raahen seutu 142 160 302
871
49
30
34 17
1 001
Satakunta 287 609 896
2 695
186
110
248 21
3 260
Varsinais‐Suomi 677 875 1 552
4 607
316
232
525 61
5 741
Åland 15 36 51
175
2
9
38 0
224
Ulosottovirastot yhteensä 7 652 13 059 20 711
53 517
3 187
3 238
3 378 877
64 197
38 VIREILLÄ OLLEET JA KÄSITELLYT RAHASAATAVAT: MUUT YKSITYISOIKEUDELLISET ASIAT VUONNA 2013 Muut yksityisoikeudelliset asiat Ulosottovirastot Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland Ulosottovirastot yhteensä Vireillä olleet Vireilläolo päättynyt Siirtyneet Suoraan Peruutetut edelliseltä Vireille Ulosottoon hakijalle Varattomat & muut vuodelta tulleet YHTEENSÄ maksetut maksetut & tuntem. esteet Siirretyt YHTEENSÄ 29 727 27 999 57 726
11 426
158
12 956
5 057 2 014
31 611
34 507 34 361 68 868
11 710
195
14 304
7 146 3 152
36 507
39 667 32 937 72 604
14 150
236
13 612
6 684 3 218
37 900
379 027 250 292 629 319
86 242
1 167
105 380
72 083 23 875
288 747
183 208 146 491 329 699
61 050
1 286
62 191
23 259 16 657
164 443
13 130 14 536 27 666
4 715
69
6 352
2 707 1 200
15 043
54 093 54 749 108 842
23 061
247
19 639
18 871 5 250
67 068
66 066 58 290 55 834 24 555 20 351 147 276 56 980 150 302 34 361 70 894 67 964 27 904 76 354 161 739 3 601 1 755 830 43 527 56 299 48 813 27 190 17 915 123 324 52 171 105 907 29 042 55 567 71 609 19 093 49 453 102 287 3 971 1 367 535 109 593
114 589
104 647
51 745
38 266
270 600
109 151
256 209
63 403
126 461
139 573
46 997
125 807
264 026
7 572
3 123 365
17 232
21 640
16 061
9 574
4 844
45 894
19 677
43 296
10 540
19 448
22 325
7 252
20 882
43 649
1 523
516 193
471
314
163
175
161
979
344
678
164
413
697
108
249
570
107
8 951
17 703
25 540
21 404
13 848
7 614
50 361
27 733
56 618
12 546
26 897
35 443
9 505
28 667
51 497
1 652
621 462
8 815 13 410 11 982 4 803 3 396 19 963 14 330 22 053 7 422 12 691 13 353 4 788 15 576 22 632 327 311 348 4 083
6 653
2 006
2 188
1 403
15 828
6 424
9 768
1 790
3 875
2 933
1 823
3 868
7 836
68
125 912
48 304
67 557
51 616
30 588
17 418
133 025
68 508
132 413
32 462
63 324
74 751
23 476
69 242
126 184
3 677
1 583 866
3.3.Velallisetulosottovirastoissa2013
VIREILLE TULLEET, VIREILLÄ OLLEET JA PÄÄTTYNEET VELALLISET VUONNA 2013 Vireille tulleet, vireillä olleet ja päättyneet velalliset (1000 kpl) ulosottovirastoissa, vireilletulojen mukainen järjestys
140
120
100
80
60
40
20
0
Vireille tulleet
Vireillä olleet
Päättyneet
39 VIREILLE TULLEET, VIREILLÄ OLLEET JA PÄÄTTYNEET VELALLISET YHTEENSÄ VUONNA 2013 Velallisten lukumäärät yhteensä Vireillä olleet Ulosottovirastot Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland Ulosottovirastot yhteensä Vireilläolo päättynyt Peruute
Siirtyneet Ulos‐
Suoraan Varatto ‐tut & Muut edelliseltä Vireille ottoon hakijalle ‐mat & muut Siirre‐
päättymis
vuodelta tulleet YHTEENSÄ maksetut maksetut tuntem. esteet tyt ‐tavat YHTEENSÄ 5 342 14 060 19 402
6 264
482
5 639
948 586 889
14 808
6 813 20 414 27 227
10 167
933
6 247
1 663 642 384
20 036
6 775 17 786 24 561
7 938
610
6 764
1 427 851 576
18 166
35 597 97 867 133 464
36 912
3 297 40 960
8 132 5 256 1 821
96 378
23 192 67 014 90 206
30 291
2 341 23 764
4 672 4 018 1 820
66 906
3 301 8 334 11 635
3 506
320
3 340
677 337 498
8 678
7 638 20 007 27 645
8 879
900
7 409
1 438 1 016 441
20 083
8 742 22 992 10 028 32 832 8 596 19 684 5 017 14 968 4 073 7 680 18 724 49 066 11 224 26 204 20 822 48 176 7 213 16 292 10 509 28 429 8 596 29 826 4 839 11 679 12 390 29 317 21 733 46 993 808 3 762 241 972 633 382 31 734
42 860
28 280
19 985
11 753
67 790
37 428
68 998
23 505
38 938
38 422
16 518
41 707
68 726
4 570
875 354
11 908
13 053
8 248
6 403
3 314
22 673
11 312
21 409
7 137
12 093
10 462
5 757
12 555
22 086
2 665
275 032
1 081
7 078
1 091 14 200
703
7 301
560
6 036
314
2 438
2 104 16 784
985
9 655
1 706 18 308
671
5 548
1 062 11 364
898 14 886
588
3 871
1 057 11 710
1 944 16 925
182
507
23 829 240 734
1 839 1 815 1 824 1 095 861 3 851 2 671 3 296 1 422 2 135 1 923 849 2 549 3 759 251 49 097 844 1 180 679 649 432 2 996 1 225 1 828 579 947 1 042 595 1 010 1 588 72 28 372 768
1 246
473
384
249
1 147
1 418
2 200
687
1 098
863
325
1 430
1 525
39
20 281
23 518
32 585
19 228
15 127
7 608
49 555
27 266
48 747
16 044
28 699
30 074
11 985
30 311
47 827
3 716
637 345
VIREILLE TULLEET, VIREILLÄ OLLEET JA PÄÄTTYNEET VELALLISET: LUONNOLLISET HENKILÖT VUONNA 2013 Velalliset: Luonnolliset henkilöt Ulosottovirastot Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Vireillä olleet Siirtyneet Ulos‐
edelliseltä Vireille ottoon vuodelta tulleet YHTEENSÄ maksetut 4 998
12 783 17 781
5 582
6 284
18 276 24 560
9 009
6 395
16 365 22 760
7 250
32 094
84 591 116 685
30 796
21 336
59 806 81 142
26 613
3 147
7 690 10 837
3 173
7 142
18 279 25 421
7 999
8 021
9 372
8 017
4 692
3 856
17 060
10 490
19 312
6 837
9 882
20 722 30 229 17 653 13 630 7 018 42 973 23 836 43 469 14 934 26 218 28 743
39 601
25 670
18 322
10 874
60 033
34 326
62 781
21 771
36 100
10 656
11 676
7 293
5 660
3 050
19 620
10 154
19 000
6 465
10 969
Vireilläolo päättynyt Suoraan Peruute‐
hakijalle Varatto‐
tut & Muut makset mat & muut Siirre‐
päättymis‐
ut tuntem. esteet tyt tavat YHTEENSÄ 378
5 361
799
551 831
13 502
790
5 945
1 335
607 367
18 053
523
6 487
1 115
811 561
16 747
2 510
37 122
6 153
4 848 1 734
83 163
1 920
21 983
3 713
3 741 1 689
59 659
280
3 223
566
328 486
8 056
737
7 064
1 174
954 419
18 347
936
892
559
465
250
1 660
756
1 346
576
889
6 710
13 725
6 828
5 796
2 311
15 486
9 271
17 321
5 368
10 979
1 454
1 490
1 460
910
756
2 765
2 174
2 588
1 165
1 797
806 1 114 651 602 420 2 742 1 143 1 738 556 890 696
1 222
454
361
221
1 081
1 347
2 050
658
1 046
21 258
30 119
17 245
13 794
7 008
43 354
24 845
44 043
14 788
26 570
40 Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland Ulosottovirastot yhteensä 8 059
4 551
11 537
20 024
736
27 393 10 770 26 893 42 103 3 405 35 452
15 321
38 430
62 127
4 141
9 258
5 267
11 407
19 459
2 420
713
508
877
1 593
162
14 277
3 742
11 208
15 982
466
1 523
706
2 148
3 025
199
980 571 963 1 496 70 849
291
1 327
1 419
37
27 600
11 085
27 930
42 974
3 354
223 842
569 036 792 878
242 776
19 320
226 655
39 015
26 582 19 146
573 494
VIREILLE TULLEET, VIREILLÄ OLLEET JA PÄÄTTYNEET VELALLISET: OIKEUSHENKILÖT VUONNA 2013 Velalliset: Oikeushenkilöt Ulosottovirastot Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland Ulosottovirastot yhteensä Vireillä olleet Siirtyneet Ulos‐
edelliseltä Vireille ottoon vuodelta tulleet YHTEENSÄ maksetut 344 1 277 1 621
682
529 2 138 2 667
1 158
380 1 421 1 801
688
3 503 13 276 16 779
6 116
1 856 7 208 9 064
3 678
154 644 798
333
496 1 728 2 224
880
Vireilläolo päättynyt Suoraan Peruute‐
hakijalle Varatto‐
tut & Muut makse‐ mat & muut Siirre‐ päättymis‐
tut tuntem. esteet tyt tavat YHTEENSÄ 104
278
149
35 58
1 306
143
302
328
35 17
1 983
87
277
312
40 15
1 419
787
3 838
1 979
408 87
13 215
421
1 781
959
277 131
7 247
40
117
111
9 12
622
163
345
264
62 22
1 736
721 656 579 325 217 1 664 734 1 510 376 627 537 288 853 1 709 72 2 270 2 603 2 031 1 338 662 6 093 2 368 4 707 1 358 2 211 2 433 909 2 424 4 890 357 2 991
3 259
2 610
1 663
879
7 757
3 102
6 217
1 734
2 838
2 970
1 197
3 277
6 599
429
1 252
1 377
955
743
264
3 053
1 158
2 409
672
1 124
1 204
490
1 148
2 627
245
145
199
144
95
64
444
229
360
95
173
185
80
180
351
20
368
475
473
240
127
1 298
384
987
180
385
609
129
502
943
41
385
325
364
185
105
1 086
497
708
257
338
400
143
401
734
52
38 66 28 47 12 254 82 90 23 57 62 24 47 92 2 72
24
19
23
28
66
71
150
29
52
14
34
103
106
2
2 260
2 466
1 983
1 333
600
6 201
2 421
4 704
1 256
2 129
2 474
900
2 381
4 853
362
18 130 64 346 82 476
32 256
4 509
14 079
10 082
1 790 1 135
63 851
41 UUDET VELALLISET ULOSOTTOVIRASTOITTAIN VUONNA 2013 Uudet velalliset ulosottovirastoittain vuonna 2013 (ei vireilläoloa vireilletuloa edeltävän vuoden aikana)
35000
30000
25000
20000
15000
10000
5000
0
VELALLISRAKENNE IKÄRYHMITTÄIN Velallisrakenne ikäryhmittäin syntymävuoden mukaan, uusin tilastovuosi
60 000
50 000
40 000
30 000
20 000
10 000
0
1950 tai
1951‐1959
aikaisemmin
1960‐1969
Velallisia, lkm
1970‐1979
1980‐1989
1990‐1994
1995‐1999
2000 tai
myöhemmin
Perittävä velka keskimäärin / velallinen, euroa
Syntymävuosi 1950 tai aikaisemmin 1951‐1959 1960‐1969 1970‐1979 1980‐1989 1990‐1994 1995‐1999 2000 tai myöhemmin Velallisia, lkm Vireillä olevat velalliset syntymävuoden mukaan Asioita vireillä Perittävä velka Asioita, kpl keskimäärin / (1000 eur) velallinen Perittävä velka keskimäärin / velallinen, euroa Perittävä velka keskimäärin / asia, euroa 21 136 32 471 52 821 49 616 49 667 16 547 1 878 113 839
245 967
425 467
405 214
349 519
75 165
3 449
625 638
669 999 €
1 035 044 €
679 348 €
363 674 €
41 327 €
842 €
5,4
7,6
8,1
8,2
7,0
4,5
1,8
29 601 € 20 634 € 19 595 € 13 692 € 7 322 € 2 483 € 448 € 4 675 €
2 724 €
2 433 €
1 677 €
1 040 €
550 €
244 €
63 111
216 €
1,8
3 435 € 1 949 €
42 3.4.Käsittelyajatulosottovirastoissa2013
KESKIMÄÄRÄISET KÄSITTELYAJAT ULOSOTTOVIRASTOITTAIN VUONNA 2013 10
9,1
8
Keskimääräinen käsittelyaika kuukausina ulosottovirastoissa
8,3
7,4
7,4
7,4
7,3
7,1
7,1
7,0
7,0
7,0
6,9
6,8
6,8
6,5
6,4
6,3
6
6,2
6,0
5,8
5,8
5,6
3,9
4
2
0
VIREILLETULOSTA ENSIMMÄISEN KOLMEN KUUKAUDEN AIKANA PÄÄTÖKSEEN SAADUT ASIAT VUONNA 2013 Osuus asioista, joiden vireilläolo on saatu päätökseen ensimmäisen 3kk aikana, asialajit yhteensä
70%
60%
50%
40%
30%
20%
10%
0%
Etelä‐Karjala Etelä‐
Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐
Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐
Pohjanmaa ja Pohjanmaa Osuus asioista, joiden vireilläolo on saatu päätökseen ensimmäisen 3kk aikana Muut yksityis‐
Muut julkis‐
Muut yksityis‐ oikeudelliset oikeudelliset Elatus‐
oikeudelliset toimen‐
Asialajit Verot asiat Sakot apuasiat perintäasiat pideasiat yhteensä 47,1 % 59,9 % 65,4 %
33,3 %
44,8 %
88,4 % 53,1 %
48,2 % 46,1 % 52,2 % 63,5 % 61,7 % 60,0 % 63,9 %
66,7 %
70,6 %
40,2 %
32,8 %
36,2 %
46,2 %
48,9 %
43,0 %
82,2 % 76,4 % 78,7 % 56,6 %
54,8 %
55,3 %
48,5 % 47,3 % 43,9 % 62,6 % 56,9 % 60,2 % 65,0 %
66,4 %
65,9 %
32,6 %
35,5 %
33,3 %
43,0 %
49,1 %
43,6 %
92,2 % 90,0 % 93,9 % 54,2 %
54,1 %
53,4 %
44,1 % 55,6 % 57,1 %
32,0 %
41,5 %
89,2 % 49,8 %
43 Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland KOKO MAA (22) 50,8 % 50,2 % 48,0 % 39,0 % 45,8 % 43,4 % 41,9 % 45,1 % 47,0 % 48,2 % 40,9 % 46,1 % 43,9 % 59,1 % 46,7 % 63,4 % 58,8 % 62,8 % 50,8 % 61,9 % 59,3 % 57,8 % 55,8 % 60,1 % 70,6 % 52,2 % 57,6 % 55,0 % 64,3 % 59,5 % 69,1 %
64,9 %
66,9 %
51,8 %
62,3 %
59,6 %
63,2 %
61,1 %
68,7 %
78,7 %
60,7 %
65,7 %
56,2 %
54,0 %
64,7 %
42,0 %
31,6 %
40,4 %
34,3 %
28,9 %
25,8 %
28,8 %
28,1 %
32,1 %
44,5 %
32,4 %
28,6 %
25,9 %
46,7 %
32,3 %
54,2 %
40,2 %
49,4 %
34,7 %
39,4 %
41,1 %
43,2 %
38,1 %
50,4 %
60,3 %
42,4 %
44,4 %
38,1 %
39,8 %
43,3 %
97,4 % 75,0 % 66,1 % 78,6 % 90,3 % 68,4 % 84,7 % 92,6 % 86,8 % 86,9 % 71,0 % 91,3 % 71,9 % 84,8 % 84,3 % 58,0 %
52,1 %
56,7 %
44,8 %
52,5 %
50,5 %
50,0 %
49,0 %
55,1 %
62,9 %
48,2 %
51,9 %
47,6 %
59,6 %
52,8 %
VIREILLETULOSTA ENSIMMÄISEN KOLMEN KUUKAUDEN AIKANA PÄÄTÖKSEEN SAADUT VELALLISET VUONNA 2013 Osuus velallisista, joilla vireilläolo on saatu päätökseen ensimmäisen 3kk aikana
90%
80%
70%
60%
50%
40%
30%
20%
10%
0%
Käsittelyaika 3kk tai alle, luonnolliset henkilöt
Käsittelyaika 3kk tai alle, oikeushenkilöt
Käsittelyaika 3kk tai alle, velalliset yhteensä
Osuus velallisista, joilla vireilläolo on saatu päätökseen ensimmäisen 3kk aikana Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Käsittelyaika 3kk tai alle, luonnolliset henkilöt 62,4 %
64,7 %
63,1 %
63,6 %
63,7 %
64,6 %
61,8 %
63,1 %
67,7 %
61,3 %
65,1 %
52,6 %
59,8 %
Käsittelyaika 3kk tai alle, oikeushenkilöt 76,6 %
75,0 %
77,7 %
75,7 %
76,6 %
78,8 %
75,0 %
73,7 %
77,4 %
77,3 %
77,6 %
70,0 %
73,0 %
Käsittelyaika 3kk tai alle, velalliset yhteensä 63,7 %
65,7 %
64,2 %
65,3 %
65,1 %
65,6 %
62,9 %
64,1 %
68,4 %
63,0 %
66,2 %
53,9 %
61,4 %
44 Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland KOKO MAA (22) 54,9 %
58,9 %
57,7 %
66,8 %
74,0 %
60,3 %
62,0 %
55,7 %
77,0 %
62,1 %
73,5 %
75,6 %
77,9 %
80,2 %
81,4 %
76,4 %
75,5 %
71,7 %
81,2 %
75,7 %
56,6 %
60,4 %
59,3 %
67,8 %
74,6 %
61,5 %
63,1 %
57,3 %
77,5 %
63,5 %
3.5.Toimenpiteitäulosottovirastoissa2013
ULOSMITTAUKSET VUONNA 2013 Ulosmittausten lukumäärät (1000 kpl) ulosottovirastoissa
80
70
60
50
40
30
20
10
0
Palkka
Eläke
Elinkeinotulo
Veronpalautukset
As.osakkeet ja kiinteistöt
Muut
Ulosmittausten lukumäärät ulosottovirastoissa Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐
Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Palkan ulosmittauksia Eläkkeen ulos‐
mittauksia Elinkeino‐
tulon ulos‐
mittauksia Veron‐
Kiinteistön palautusten ulos‐
ulosmittauksia mittauksia As.osakkeen Muita ulos‐
ulos‐
mittauksia mittauksia Yhteensä 7 026 8 629 9 131 36 788 1 853 2 287 2 931 7 363 625
1 198
1 198
3 821
3 972
5 149
4 720
21 759
134
393
164
581
190 298 245 470 381
629
617
1 311
14 181
18 583
19 006
72 093
38 662 5 812 11 870 5 684 1 663 2 649 2 672
351
1 329
17 434
2 464
6 015
987
48
568
718 67 729 2 139
175
539
68 296
10 580
23 699
9 198 18 059 9 769 6 411 3 472 22 451 11 689 24 141 6 260 16 709 16 835 1 880 3 917 2 553 1 732 1 264 4 127 2 873 5 101 1 906 4 189 3 212 1 137
3 554
705
840
333
1 371
853
2 293
628
2 652
1 709
5 967
8 620
6 032
3 649
2 569
12 400
8 347
15 420
4 987
8 044
7 257
218
536
130
267
158
1 030
221
473
256
670
557
446 853 323 296 121 1 133 449 508 377 783 478 566
1 263
498
519
464
3 285
817
1 142
404
692
1 051
19 412
36 802
20 010
13 714
8 381
45 797
25 249
49 078
14 818
33 739
31 099
45 Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi 7 289 16 673 21 640 1 849 3 732 5 244 1 374
1 727
1 882
3 176
8 533
14 516
131
332
872
331 787 702 354
778
1 376
14 504
32 562
46 232
Åland Ulosottovirastot yhteensä 1 975 323 376
539
154
116 141
3 624
310 489 68 332 32 628
171 569
8 880
10 420 19 141
621 459
Kiinteistöihin laskettu tilastoluokista: kiinteistöt, määräalat ja laitokset ULOSOTTOSELVITYKSET VUONNA 2013 Ulosottoselvitysten lukumäärät ulosottovirastoissa Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland Ulosottovirastot yhteensä Juridisen Ei ulosotto‐ henkilön selvitystä ulosottoselvitys Laaja ulosotto‐
selvitys Sivullis‐
selvitys Ulosottos‐
elvitys Yksinkertainen ulosotto‐
selvitys Yhteensä 2 526 2 656 3 178 21 099 11 187 1 639 3 582 19
38
12
40
137
11
42
4
10
3
29
27
3
26
3
6
35
136
48
7
4
158 265 196 253 678 74 203 604
889
528
852
3 012
211
944
3 314
3 864
3 952
22 409
15 089
1 945
4 801
3 034 6 270 4 072 2 638 1 939 8 945 5 202 9 922 2 783 5 262 5 503 1 599 5 423 9 683 281 36
94
34
33
9
89
70
105
27
53
47
11
56
141
8
19
34
5
5
0
40
21
35
10
47
16
8
13
46
11
57
75
126
13
2
126
20
25
9
163
53
11
39
59
5
320 265 145 114 56 620 380 572 209 341 378 277 745 566 20 1 483
704
766
492
344
2 108
1 425
3 334
590
754
1 420
809
2 261
3 143
191
4 949
7 442
5 148
3 295
2 350
11 928
7 118
13 993
3 628
6 620
7 417
2 715
8 537
13 638
516
118 423 1 112
412
1 022
6 835 26 864
154 668
46 MAKSUKIELLOT JA MAKSUSUUNNITELMAT VUONNA 2013 25000
Maksukiellot ulosottovirastoittain
20000
15000
10000
5000
0
Maksukiellot, lkm
4500
4000
3500
3000
2500
2000
1500
1000
500
0
Maksusuunnitelmat ulosottovirastoittain
Maksusuunnitelmat, lkm
Maksukieltojen ja maksusuunnitelmien suhteelliset osuudet ulosottovirastoittain
100 %
90 %
80 %
70 %
60 %
50 %
40 %
30 %
20 %
10 %
0 %
Maksusuunnitelmien osuus
Maksukieltojen osuus
47 Maksukiellot ja laaditut maksusuunnitelmat Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland Ulosottovirastot yhteensä Eläkkeen
Palkan maksukiellot maksukiellot
2 876 3 868 3 798 16 330 16 189 2 061 4 695 Elinkeinotulon
maksukiellot
Maksukiellot
yhteensä
716
870
1 041
2 578
2 102
452
922
207
553
371
1 745
990
156
404
3 799 5 291 5 210 20 653 19 281 2 669 6 021 Maksusuunnitelmat
234
759
474
4 242
2 445
618
859
4 372 6 820 4 008 3 013 1 628 9 645 5 205 10 349 2 667 6 452 6 332 2 709 6 567 9 294 904 818
1 308
917
747
470
1 621
1 025
1 792
676
1 458
1 044
579
1 249
1 869
97
634
1 194
279
383
144
513
327
888
225
1 151
557
318
489
688
84
5 824 9 322 5 204 4 143 2 242 11 779 6 557 13 029 3 568 9 061 7 933 3 606 8 305 11 851 1 085 460
513
1 514
309
515
1 918
1 223
3 171
732
1 598
1 576
731
1 712
3 445
137
129 782 24 351
12 300
166 433 29 185
ESTEET VUONNA 2013 Ulosottovirastoissa todettuja esteitä
90 000
80 000
70 000
60 000
50 000
40 000
30 000
20 000
10 000
0
Varaton
Tuntematon
Muu este
Suppean varaton
Suppean tuntematon
48 Ulosottovirastoissa todettujen esteiden suhteelliset osuudet
100 %
90 %
80 %
70 %
60 %
50 %
40 %
30 %
20 %
10 %
0 %
Varaton
Tuntematon
Muu este
Suppean varaton
Suppean tuntematon
Suppean varattoman ja tuntemattoman osuus esteistä pienenee
Ulosottovirastoissa todettuja esteitä Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐
Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland Ulosottovirastot yhteensä Varaton
Tuntematon
Suppean
varaton
Muu este
Suppean
tuntematon
Yhteensä
5 855 6 647 8 234 37 369 140
145
74
2 279
1 130
1 633
1 934
10 280
5 210
7 415
7 469
32 148
49 69 42 1 057 12 384
15 909
17 753
83 133
24 739 4 177 8 023 1 200
44
236
5 049
949
1 726
23 743
3 473
7 783
489 14 100 55 220
8 657
17 868
7 235 16 382 8 089 6 453 3 300 17 352 11 952 23 561 6 202 13 855 16 515 4 838 14 321 18 583 661 236
113
139
97
169
861
240
720
86
100
331
77
276
1 060
114
1 677
2 218
2 196
1 236
1 236
3 631
3 353
4 563
1 817
2 786
2 132
1 037
3 158
4 299
108
7 516
13 879
6 796
5 534
3 199
18 468
11 770
19 799
6 657
11 181
12 449
4 348
12 228
17 632
158
127 91 49 55 91 441 174 402 65 60 181 55 119 567 10 16 791
32 683
17 269
13 375
7 995
40 753
27 489
49 045
14 827
27 982
31 608
10 355
30 102
42 141
1 051
264 343 8 737
58 148
238 855
4 307 574 390
49 ULOSOTTOMIESTEN SUORITTAMAT REALISOINNIT VUONNA 2013 Ulosottomiesten suorittamat realisoinnit 140
120
100
80
60
40
20
0
Kiinteistöt
Muu irtain
Asunto‐osakkeet
Rauenneet kiinteistöjen realisoinnit
Ulosottomiesten suorittamat realisoinnit Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland KOKO MAA (22) Asunto‐osakkeiden realisoinnit Huuto‐
kaupat kpl 2 0 0 13 1 0 1 2 1 1 0 0 7 2 4 1 2 0 3 0 4 0 44 Muut irtaimen realisoinnit Kiinteistöjen realisoinnit Rauenneet kiinteistöjen realisoinnit Uom Vapaat Huuto‐
Uom Vapaat Huuto‐
Uom Vapaat Huuto‐
Uom Vapaat myymät myynnit kaupat myymät myynnit kaupat myymät myynnit kaupat myymät myynnit
kpl kpl kpl kpl kpl kpl kpl kpl kpl kpl kpl 7 10 0
17
2
3
22
8 5 3
1
14 1 1
41
5
5
51
9 5 6
1
5 3 0
17
0
2
35
15 2 11
0
20 60 90
7
4
3
4
25 0 1
0
17 37 0
111
13
6
37
49 8 2
6
5 0 0
10
3
0
17
5 0 3
0
12 10 0
34
2
5
29
28 25 5
0
2 11 3 3 2 13 12 16 9 9 14 6 8 13 0 201 11 11 6 0 6 25 4 11 9 7 5 0 3 25 0 244 1
2
5
1
4
62
5
0
0
1
0
17
0
1
1
191
62
27
1
6
3
0
14
36
21
57
68
1
22
66
1
622
0
5
1
5
1
9
1
5
3
3
1
0
0
1
6
70
9
3
5
0
5
1
5
8
1
1
13
8
5
20
2
110
23
26
5
35
5
24
33
37
28
23
40
15
21
47
0
557
53 31 17 19 6 42 17 29 19 39 26 15 21 27 1 501 0 8 3 4 1 4 11 2 1 6 4 1 2 17 4 113 27
14
3
2
0
0
3
7
16
10
12
1
2
11
1
140
0
0
2
0
0
0
1
2
0
2
1
0
1
2
0
19
50 MUITA TOIMENPITEITÄ VUONNA 2013 Muiden toimenpiteiden lukumääriä Turvaamistoimenpiteitä
Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland Ulosottovirastot yhteensä Osamaksutilityksiä
Häätöhakemuksia
Toimeenpantuja
häätöjä
15 7 12 135 41 2 18 23
31
17
315
703
0
19
158 86 173 974 870 111 245 19
13
47
263
193
29
69
37 15 10 4 24 48 14 90 13 19 17 6 31 25 1 584 18
235
31
17
8
149
79
44
8
17
23
7
25
300
0
2 069
182 386 208 140 60 703 396 705 112 304 336 51 192 624 35 7 051 36
101
55
30
9
142
171
105
19
86
79
20
31
127
10
1 654
51 3.6.Virastokohtaisiatunnuslukuja2013
Tunnuslukuja ulosottovirastoittain (pl. erikoisperintä) Maksu‐
tulot, prosenttia toiminta‐
menoista Perityn euron kustannus, brutto Perityn euron Kustannus Kustannus kustannus, / käsitelty / käsitelty netto asia, brutto asia, netto Etelä‐Karjala 87,3 % 0,09 € Etelä‐Pohjanmaa 84,1 % 0,09 € Etelä‐Savo 76,3 % 0,10 € Helsinki* 93,7 % 0,08 € Itä‐ ja Keski‐Uusimaa 101,5 % 0,07 € Kainuu 77,4 % 0,12 € Kanta‐Häme 88,9 % 0,08 € Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa* 75,5 % 0,11 € Keski‐Suomi 84,6 % 0,10 € Kymenlaakso 73,1 % 0,10 € Lappi 78,0 % 0,11 € Länsi‐Pohja 70,8 % 0,13 € Länsi‐Uusimaa 110,8 % 0,06 € Oulun seutu* 83,4 % 0,10 € Pirkanmaa* 85,9 % 0,09 € Pohjois‐Karjala 64,7 % 0,12 € Pohjois‐Savo* 81,0 % 0,11 € Päijät‐Häme 83,1 % 0,09 € Raahen seutu 84,0 % 0,10 € Satakunta 81,8 % 0,09 € Varsinais‐Suomi* 87,7 % 0,09 € Åland 87,0 % 0,09 € Ulosottovirastot yhteensä (pl. ERP, pl. yhteiset menot) 86,9 % 0,09 € Minimi 64,7 % 0,06 € Maksimi 110,8 % 0,13 € Ulosottovirastot yhteensä (pl. ERP, ml. yhteiset menot) 77,9 % 0,10 € *Erikoisperintäalueen keskuspaikkana toimiva ulosottovirasto Kustannus / käsitelty velallinen, brutto Kus‐
tannus / käsitelty velalline
n, netto Kus‐
tannus / asukas, brutto Kus‐
tannus / asukas, netto 0,01 €
0,01 €
0,02 €
0,01 €
0,00 €
0,03 €
0,01 €
31,6 €
28,6 €
34,8 €
24,5 €
27,1 €
25,8 €
26,7 €
4,0 €
4,6 €
8,2 €
1,5 €
‐0,4 €
5,8 €
2,9 €
133,8 € 150,6 € 152,0 € 113,5 € 120,4 € 139,4 € 153,4 € 17,0 € 24,0 € 36,1 € 7,1 € ‐1,9 € 31,5 € 17,0 € 15,0 €
15,6 €
18,1 €
17,8 €
15,2 €
15,8 €
17,6 €
1,9 €
2,5 €
4,3 €
1,1 €
‐0,2 €
3,6 €
1,9 €
0,03 €
0,01 €
0,03 €
0,02 €
0,04 €
‐0,01 €
0,02 €
0,01 €
0,04 €
0,02 €
0,02 €
0,02 €
0,02 €
0,01 €
0,01 €
35,4 €
33,2 €
34,9 €
29,2 €
28,3 €
23,9 €
26,6 €
30,6 €
37,9 €
33,6 €
32,8 €
29,1 €
29,4 €
29,5 €
37,8 €
8,7 €
5,1 €
9,4 €
6,4 €
8,2 €
‐2,6 €
4,4 €
4,3 €
13,4 €
6,4 €
5,6 €
4,7 €
5,3 €
3,6 €
4,9 €
171,8 € 131,1 € 153,2 € 141,7 € 171,1 € 115,0 € 144,7 € 147,1 € 183,3 € 146,7 € 124,5 € 159,4 € 138,8 € 152,4 € 138,3 € 42,2 € 20,2 € 41,3 € 31,2 € 49,9 € ‐12,4 € 24,1 € 20,8 € 64,7 € 27,8 € 21,1 € 25,5 € 25,2 € 18,8 € 17,9 € 16,2 €
15,5 €
16,3 €
19,4 €
18,1 €
12,9 €
13,9 €
15,2 €
17,8 €
16,9 €
18,5 €
15,5 €
16,6 €
15,5 €
17,9 €
4,0 €
2,4 €
4,4 €
4,3 €
5,3 €
‐1,4 €
2,3 €
2,1 €
6,3 €
3,2 €
3,1 €
2,5 €
3,0 €
1,9 €
2,3 €
0,01 €
‐0,01 €
0,04 €
29,0 €
23,9 €
37,9 €
3,8 €
‐2,6 €
13,4 €
137,1 € 113,5 € 183,3 € 17,9 € ‐12,4 € 64,7 € 16,0 €
12,9 €
19,4 €
2,1 €
‐1,4 €
6,3 €
0,02 €
32,4 €
7,2 €
153,0 € 33,8 € 17,9 €
4,0 €
52 4.Erikoisperinnäntilastoja
Erikoisperinnässä keskitytään velallisiin, joiden varallisuuden selvittäminen ja siihen liittyvät toimenpiteet vaativat erityisen suuria työmääriä. Koska perintäprosessin eteneminen ns. normaaliperinnän puolella on oltava nopeaa, ei työläiden velallistapausten käsittely normaalin perinnän osana ole tarkoituksenmukaista. Velallisia siirtyy erikoisperintään lähinnä kahdella tavalla. Joko normaaliperinnässä havaitaan epäily runsaasti työtä aiheuttavasta velallisen väärinkäytöksestä tai tapaus tulee ilmi toisen viranomaisen, kuten poliisin tai verottajan toimesta. Erikoisperintään päätyviä velallisia voivat olla esimerkiksi talousrikoksista epäillyt, jotka ovat pyrkineet jo etukäteen järjestämään varallisuutensa viranomaisten ja velkojien ulottumattomiin. Tavallinen erikoisperintätapaus on myös ylivelkaantunut yrittäjä, joka kuitenkin jatkaa toimintaansa bulvaanien kautta. Erikoisperintätoimintaa on ollut vuodesta 1996. Tuolloin varsinaiset osastot olivat vain Helsingin ja Lapin ulosottovirastossa. Lisäksi erikoisperinnän parissa toimi muutamissa muissa ulosottovirastoissa yksittäisiä virkamiehiä. Valtakunnallinen erikoisperintä käynnistettiin syksyllä 2011 ja sitä vahvistettiin 10 henkilötyövuodella vuoden 2012 keväällä. Erikoisperinnän vakiintuminen ja laajentuminen alkavat myös näkyä toimintaa kuvaavien mittareiden positiivisessa kehittymisessä. Harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnassa yhteistyö erikoisperinnän ja muiden viranomaisten välillä on ensiarvoisen tärkeää. 4.1.Selvitettäväksiotetutvelallisetjaläpivirtaus
600
Erikoisperintä: selvitettäväksi otetut velalliset ja läpivirtaus
500
400
300
200
100
0
2011
2012
Selvitettäväksi otetut velalliset
2013
Läpivirtaus
Erikoisperintä: selvitettäväksi otetut velalliset ja läpivirtaus Selvitettäväksi otetut velalliset 2011 2012 2013 167 532 495 Muutos edellisestä vuodesta
N/A
218,6 %
‐7,0 %
Läpivirtaus Muutos edellisestä vuodesta
204 333 498 N/A
63,2 %
49,5 %
Vuonna 2013 erikoisperintään otettiin selvitettäväksi 495 velallista. Vaikka velallisten lukumäärä verrattuna 53 vuoteen 2012 hieman laski, on se silti selvästi vuoden 2011 tasoa korkeammalla. Läpivirtauksella tarkoitetaan käsiteltyjen velallisten lukumäärää. Käsitellyksi tilastoidaan velallinen, jonka osalta täytäntöönpanotoimet on tehty siihen saakka, että täytäntöönpano odottaa valituksen käsittelyä tai omaisuuden realisointia, vireilläolo päättyy velan maksuun tai esteen toteamiseen, tai velallinen siirretään tehtyjen selvitysten jälkeen takaisin normaaliperintään. Erikoisperinnän läpivirtaus oli vuonna 2013 noin 500 velallista. Kasvua vuoteen 2012 oli lähes 50%. 4.2.Selvitettäväksiotetutrahasaatavatjaturvaamistoimenpiteideneuromäärä
Erikoisperintä: selvitettäväksi otetut rahasaatavat ja euromääräiset turvaamistoimet (1000€)
140 000
120 000
100 000
80 000
60 000
40 000
20 000
0
2010
2011
Selvitettäväksi otetut rahasaatavat
2012
2013
Turvaamistoimet, euromäärä*
Erikoisperintä: selvitettäväksi otetut rahasaatavat ja euromääräiset turvaamistoimet (1000€) Selvitettäväksi otetut rahasaatavat 2010 2011 2012 2013 69 083 62 084 84 152 116 628 Muutos edellisestä vuodesta
N/A
‐10,1 %
35,5 %
38,6 %
Turvaamistoimet, euromäärä* Muutos edellisestä vuodesta
N/A N/A N/A 99 696 N/A
N/A
N/A
* Uusien turvaamistoimien euromäärä tilastoitu vasta vuodesta 2013. Vuonna 2013 erikoisperintään otettiin selvitettäväksi rahasaatavia yli 116 miljoonan euron arvosta. Erikoisperinnälle ominainen vuosittainen vaihtelu käsiteltävien ja velkojille tilitettävien rahasaatavien määrissä on nähtävissä. Vuonna 2013 selvitettäväksi otettujen rahasaatavien euromäärä oli noin 40% suurempi kuin vuonna 2012. Erilaisia turvaamistoimia kohdistui lähes 100 miljoonan euron suuruisiin rahasaataviin. Uusien turvaamistoimien euromäärä on tilastoitu erikoisperinnässä vasta vuodesta 2013. 54 4.3.Ulosmitattujatakavarikoituomaisuus.
Erikoisperintä: ulosmitatun ja takavarikoidun omaisuuden arvo (1000€)
60 000
50 000
40 000
30 000
20 000
10 000
0
2010
2011
2012
Omaisuutta ulosmitattuna
2013
Omaisuutta takavarikoituna
Erikoisperintä: ulosmitatun ja takavarikoidun omaisuuden arvo (1000€) Omaisuutta ulosmitattuna 2010 2011 2012 2013 Muutos edellisestä vuodesta
23 227 21 933 38 901 50 720 N/A
‐5,6 %
77,4 %
30,4 %
Omaisuutta takavarikoituna Muutos edellisestä vuodesta
44 640 49 770 53 946 48 534 N/A
11,5 %
8,4 %
‐10,0 %
Vuonna 2013 erikoisperinnässä oli omaisuutta ulosmitattuna noin 50,7 miljoonan euron arvosta. Kasvua vuoteen 2012 oli yli 30%. Takavarikoituna omaisuutta oli 48,5 miljoonan euron arvosta. Takavarikoidun omaisuuden arvo laski edellisvuodesta noin 10%. 4.4.Erikoisperinnänperintätulos
Erikoisperinnän euromääräistä tulosta mitataan kertyneenä tilitettyjen rahasaatavien määrällä sekä varsinaisella perintätuloksella. Erikoisperinnän tekemät selvitykset sekä toimenpiteet johtavat usein maksusopimusten solmimiseen ja suoraan velkojille maksettaviin suorituksiin. Kertyneenä tilitetyt rahasaatavat sisältyvät perintätulokseen, jossa huomioidaan erikoisperinnästä velkojille tilitetyt varat, ulosoton hakijan ja velallisen väliset maksusopimukset tai muutoin menettelyn aikana hakijalle suoraan maksetut suoritukset. Lisäksi perintätulokseen lasketaan muulle ulosotolle, yhteistyöviranomaisille, konkurssipesille ja velkojille osoitetut varat. Erikoisperinnän tulos tilastoituu osaksi koko ulosottolaitoksen perintätulosta. 55 Erikoisperintä: kertyneenä tilitetyt rahasaatavat ja perintätulos (1000€)
90 000
80 000
70 000
60 000
50 000
40 000
30 000
20 000
10 000
0
2010
2011
2012
Erikoisperinnästä kertyneenä tilitetty
2013
Euromääräinen tulos
Erikoisperintä: kertyneenä tilitetyt rahasaatavat ja euromääräinen tulos (1000€) Erikoisperinnästä kertyneenä Muutos edellisestä vuodesta tilitetty 2010 2011 2012 2013 12 539 11 345 12 146 39 182 N/A
‐9,5 %
7,1 %
222,6 %
Euromääräinen tulos 13 031 32 444 38 521 76 510 Muutos edellisestä vuodesta N/A
149,0 %
18,7 %
98,6 %
Erikoisperinnälle on ominaista, että tilitetyt rahasaatavat ja varsinainen euromääräinen tulos vaihtelevat vuositasolla normaaliperintää voimakkaammin. Selvitettävät tapaukset ovat usein pitkäkestoisia, selvitysaika voi olla jopa useita vuosia. Tästä syystä vaihtelua esiintyy myös siinä, mille vuodelle rahamääräinen tulos tilastoituu. Ulosoton erikoisperinnän laajentumisella aikaansaadut tulokset ovat olleet rohkaisevia. Vuonna 2013 tilitettiin erikoisperinnästä rahasaatavia velkojille yli 39 miljoonan euron arvosta. Summa yli kolminkertaistui vuodesta 2012. Laajempi, euromääräinen tulos oli noin 76,5 miljoonaa euroa vuonna 2013. Euromääräinen tulos kaksinkertaistui vuodesta 2012. 4.5.Toimenpiteitäerikoisperinnässä
Väärinkäytöksillä hankittu hyöty on saatava velalliselta pois myös niissä tapauksissa, joissa velallinen on pyrkinyt järjestelmään omaisuuttaan ja varallisuuttaan velkojan ulottumattomiin. Tästä syystä erikoisperinnän tuloksellisuutta osoittavana mittarina on käytetty näihin väärinkäytöksiin liittyvien suoritteiden lukumääriä. Kuten edellä todettiin, erikoisperinnän luonteesta johtuen vuosittaisessa euromääräisessä tuloksessa on tavallisesti runsasta vaihtelua. Myös tästä syystä tehtyjen toimenpiteiden käyttäminen erikoisperinnän toiminnan tuloksellisuuden mittarina korostuu. 56 Erikoisperintä: Toimenpiteitä väärinkäytöstapauksissa
120
100
80
60
40
20
0
2010
2011
2012
2013
Erikoisperintä: muita keskeisiä toimenpiteitä
900
800
700
600
500
400
300
200
100
0
Ulosottoselvityksiä
Sivullisselvityksiä
2010
2011
Ulosmittauksia
2012
2013
Päätöksiä
turvaamistoimen
täyt.panosta
Toimenpiteitä erikoisperinnässä Toimenpiteitä väärinkäytöstapauks
issa 2010 2011 2012 2013 38 56 90 109 Ulosottoselvityksiä 286
189
242
307
Sivullisselvityksiä 93
117
194
168
Ulosmittauksia 375 350 794 693 Päätöksiä turvaamistoimen täyt.panosta 149
89
141
167
Erikoisperinnän toimenpidemäärät väärinkäytöstapauksissa ovat kasvaneet tasaisesti vuosina 2010 – 2013. Vuonna 2013 tehtiin väärinkäytöstapauksissa 109 toimenpidettä. Muista merkittävistä toimenpiteistä on esitetty ulosotto‐ ja sivullisselvitykset, ulosmittaukset, päätökset turvaamistoimen täytäntöönpanosta sekä keinotekoisen järjestelyn sivuuttamista koskevat päätökset. Edellä esitetyt mittarit kuvaavat erikoisperinnän työtä ja sen tuloksellisuutta vain osittain. Erikoisperintää työllistävät suuresti ulosoton valitusprosessissa annettavat lausumat ja selvitykset, suullisten oikeudenkäyntien hoitaminen, ulosmitatun omaisuuden realisointi ja siihen liittyvät valitusprosessit. Runsaasti työtä seuraa myös velallisten seulonnasta erikoisperintään siirrettävien velallisten tunnistamiseksi, ulosoton päivystyksestä (Etelä‐Suomen erikoisperintäalue) ja viranomaisyhteistyöstä. Erikoisperinnän tilastoinnissa seurataan myös näitä asioita. 57 5.Viratulosottovirastoissajahtv‐toteutumavuonna2013
Tässä osiossa on kuvattuna ulosottolaitoksen virkojen ja henkilötyövuosien kehitys kymmenen vuoden aikasarjana. Lisäksi uusimmalta tilastointivuodelta on esitetty virkojen ja henkilötyövuosien jakautuminen virastoittain ja henkilöstöryhmittäin. Virkojen lukumäärien ja tehtyjen henkilötyövuosien muutosta on verrattu perintätuloksen kehitykseen. Perintätulos on kasvanut koko tarkasteluajanjaksolla jokaisena vuonna samaan aikaan, kun virkojen ja henkilötyövuosien määrä on supistunut. VIRKOJEN LUKUMÄÄRIEN KEHITYS Virat ulosottovirastoissa
1 600
1 400
1 200
1 000
800
600
400
200
0
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
Kihlakunnanvoudit
Kihlakunnanulosottomiehet
2011
2012
2013
Toimistohenkilöstö
Virat ulosottovirastoissa Kihlakunnanvoudit 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 86 86 84 84 84 84 84 86 84 83 Kihlakunnanulosottomiehet 668
665
658
650
639
631
631
632
635
632
Toimistohenkilöstö Yhteensä 684
672
659
653
635
623
622
622
621
621
1 438
1 423
1 401
1 387
1 358
1 338
1 337
1 340
1 340
1 336
58 VIRAT ULOSOTTOVIRASTOISSA VUONNA 2013 Ulosottovirastojen virat 1.1.2014 Ulosottovirastot Etelä‐Karjala Etelä‐Pohjanmaa Etelä‐Savo Helsinki Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Kainuu Kanta‐Häme Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Keski‐Suomi Kymenlaakso Lappi Länsi‐Pohja Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Pirkanmaa Pohjois‐Karjala Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Raahen seutu Satakunta Varsinais‐Suomi Åland Ulosottovirastot yhteensä Kihlakunnanvoudit Kihlakunnan‐
ulosottomiehet 2 3 3 10 7 1 3 4 4 3 2 1 4 5 6 3 4 3 2 4 8 1 83 Toimistohenkilöstö 14
24
19
95
51
9
20
29
28
20
15
10
36
31
55
22
32
23
13
31
52
3
632
Yhteensä 13 22 21 84 57 8 21 25 30 22 14 8 40 28 52 19 31 28 14 32 49 3 621 29
49
43
189
115
18
44
58
62
45
31
19
80
64
113
44
67
54
29
67
109
7
1 336
HENKILÖTYÖVUODET ULOSOTTOVIRASTOISSA VUONNA 2013 Toteutuneet henkilötyövuodet 1.1.2014 Kihlakunnanvoudit Kihlakunnan‐
Toimistohenkilöstö ulosottomiehet Ulosottovirastot Etelä‐Karjala 2,0 14,0
Etelä‐Pohjanmaa 3,0 18,8
Etelä‐Savo 3,0 17,4
Helsinki 10,0 76,7
Itä‐ ja Keski‐Uusimaa 6,9 49,8
Kainuu 1,0 9,0
Kanta‐Häme 3,0 17,8
Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa 4,0 30,2
Keski‐Suomi 3,9 26,7
Kymenlaakso 3,0 16,5
Lappi 2,0 16,0
Länsi‐Pohja 1,6 8,3
Länsi‐Uusimaa 5,0 34,2
Oulun seutu 5,0 28,6
Pirkanmaa 6,7 51,9
Pohjois‐Karjala 3,3 20,7
Pohjois‐Savo 4,8 29,4
Päijät‐Häme 3,0 21,2
Raahen seutu 2,0 12,0
Satakunta 3,8 28,5
Varsinais‐Suomi 7,9 52,3
Åland 1,0 3,3
Ulosottovirastot yhteensä 85,7 583,1
Ilmoitettuihin henkilötyövuosiin ei ole laskettu harjoittelijoita (3,8 htv) tai työllisyystyöntekijöitä (3,72 htv).
12,7 19,8 19,0 74,4 51,1 8,2 20,9 23,9 28,7 22,7 13,7 7,7 36,0 25,3 48,6 17,6 26,1 26,9 13,0 30,0 47,9 3,2 577,3 Yhteensä 28,7
41,6
39,4
161,1
107,8
18,1
41,8
58,1
59,3
42,2
31,7
17,6
75,2
58,9
107,1
41,5
60,2
51,1
27,0
62,3
108,1
7,5
1 246,1
59 ULOSOTTOLAITOKSEN VIRAT, HENKILÖTYÖVUODET JA PERINTÄTULOKSEN KEHITYS Ulosottolaitoksen virat, henkilötyövuodet ja perintätuloksen (1000€) kehitys indeksilukuna (2004 = 100)
200
180
160
140
120
100
80
2004
2005
2006
2007
Virkojen lukumäärän kehitys, indeksi
2008
2009
2010
HTV‐kehitys, indeksi
2011
2012
2013
Perintätuloksen kehitys, indeksi
Virat yhteensä Ulosottolaitoksen virat, henkilötyövuodet ja perintätuloksen kehitys Virkojen Perintätulos lukumäärän HTV‐kehitys, HTV:t yhteensä (1000€) kehitys, indeksi indeksi 2004 1 438 1 428 560 454
100
2005 1 423 1 419 657 298
99
2006 1 401 1 372 652 611
97
2007 1 387 1 335 694 335
96
2008 1 358 1 304 698 818
94
2009 1 338 1 276 730 446
93
2010 1 337 1 271 836 328
93
2011 1 340 1 253 940 965
93
2012 1 340 1 254 1 009 271
93
2013 1 336 1 246 1 031 339
93
Ilmoitettuihin henkilötyövuosiin ei ole laskettu harjoittelijoita (3,8 htv) tai työllisyystyöntekijöitä(3,72 htv) 100 99 96 93 91 89 89 88 88 87 Perintätuloksen kehitys, indeksi 100
117
116
124
125
130
149
168
180
184
60 6.Ulosottovirastojenväestötjatoimialueidenkunnat2013
ULOSOTTOVIRASTOT VÄKILUVUN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ Ulosottovirastot toimialueen väkiluvun mukaisessa järjestyksessä
700 000
600 000
500 000
400 000
300 000
200 000
100 000
0
Ulosottovirastot toimialueen väkiluvun mukaisessa järjestyksessä Ulosottovirasto Helsinki Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Pirkanmaa Varsinais‐Suomi Länsi‐Uusimaa Oulun seutu Keski‐Suomi Satakunta Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Pohjois‐Savo Päijät‐Häme Etelä‐Pohjanmaa Kymenlaakso Kanta‐Häme Pohjois‐Karjala Etelä‐Savo Etelä‐Karjala Raahen seutu Lappi Kainuu Länsi‐Pohja Åland KOKO MAA (22) Lähde: Tilastokeskus Väestö 2013
Osuus koko maan väestöstä
612 664
529 801
471 482
470 880
443 008
283 191
275 320
253 240
249 061
248 430
202 424
193 977
180 845
175 481
165 445
152 518
132 252
123 289
110 690
76 782
71 824
28 666
5 451 270
11,2 %
9,7 %
8,6 %
8,6 %
8,1 %
5,2 %
5,1 %
4,6 %
4,6 %
4,6 %
3,7 %
3,6 %
3,3 %
3,2 %
3,0 %
2,8 %
2,4 %
2,3 %
2,0 %
1,4 %
1,3 %
0,5 %
61 ULOSOTTOVIRASTOJEN TOIMIALUEIDEN KUNNAT Virastojen toimipaikat vuoden 2013 lopussa on merkitty kursiivilla (toimipaikat, joissa henkilöstöä). Etelä‐Karjala Imatra Lappeenranta Lemi Luumäki Parikkala Rautjärvi Ruokolahti Savitaipale Taipalsaari Yhteensä Väestö 2013
28 219
72 658
3 130
4 992
5 509
3 682
5 507
3 729
4 826
132 252
Osuus viraston toimialueen väestöstä
21,3 %
54,9 %
2,4 %
3,8 %
4,2 %
2,8 %
4,2 %
2,8 %
3,6 %
Etelä‐Pohjanmaa Alajärvi Alavus Evijärvi Ilmajoki Isojoki Jalasjärvi Karijoki Kauhajoki Kauhava Kuortane Kurikka Lappajärvi Lapua Seinäjoki Soini Teuva Vimpeli Ähtäri Yhteensä Väestö 2013
10 227
12 228
2 685
12 099
2 257
7 987
1 462
14 081
17 065
3 819
14 322
3 317
14 692
60 354
2 284
5 656
3 171
6 271
193 977
Osuus viraston toimialueen väestöstä
5,3 %
6,3 %
1,4 %
6,2 %
1,2 %
4,1 %
0,8 %
7,3 %
8,8 %
2,0 %
7,4 %
1,7 %
7,6 %
31,1 %
1,2 %
2,9 %
1,6 %
3,2 %
Etelä‐Savo Enonkoski Heinävesi Hirvensalmi Joroinen Juva Kangasniemi Mikkeli Mäntyharju Pertunmaa Pieksämäki Puumala Rantasalmi Savonlinna Sulkava Yhteensä Väestö 2013
1 522
3 667
2 338
5 213
6 684
5 801
54 635
6 287
1 842
19 288
2 319
3 872
36 256
2 794
152 518
Osuus viraston toimialueen väestöstä
1,0 %
2,4 %
1,5 %
3,4 %
4,4 %
3,8 %
35,8 %
4,1 %
1,2 %
12,6 %
1,5 %
2,5 %
23,8 %
1,8 %
Helsinki Helsinki Yhteensä Väestö 2013
612 664
612 664
Osuus viraston toimialueen väestöstä
100,0 %
Itä‐ ja Keski‐Uusimaa Askola Hyvinkää Väestö 2013
4 991
46 188
Osuus viraston toimialueen väestöstä
0,9 %
8,7 %
62 Järvenpää Kerava Lapinjärvi Loviisa Myrskylä Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Porvoo Pukkila Sipoo Tuusula Vantaa Yhteensä 39 953
34 913
2 820
15 493
1 987
20 534
41 178
5 145
49 426
2 036
18 914
38 125
208 098
529 801
7,5 %
6,6 %
0,5 %
2,9 %
0,4 %
3,9 %
7,8 %
1,0 %
9,3 %
0,4 %
3,6 %
7,2 %
39,3 %
Kainuu Hyrynsalmi Kajaani Kuhmo Paltamo Puolanka Ristijärvi Sotkamo Suomussalmi Yhteensä Väestö 2013
2 565
37 868
9 104
3 620
2 878
1 427
10 659
8 661
76 782
Osuus viraston toimialueen väestöstä
3,3 %
49,3 %
11,9 %
4,7 %
3,7 %
1,9 %
13,9 %
11,3 %
Kanta‐Häme Forssa Hattula Hausjärvi Humppila Hämeenlinna Janakkala Jokioinen Loppi Riihimäki Tammela Ypäjä Yhteensä Väestö 2013
17 667
9 684
8 808
2 463
67 806
16 842
5 595
8 341
29 318
6 474
2 483
175 481
Osuus viraston toimialueen väestöstä
10,1 %
5,5 %
5,0 %
1,4 %
38,6 %
9,6 %
3,2 %
4,8 %
16,7 %
3,7 %
1,4 %
Keski‐Pohjanmaa ja Pohjanmaa Halsua Isokyrö Kannus Kaskinen Kaustinen Kokkola Korsnäs Kristiinankaupunki Kruunupyy Laihia Lestijärvi Luoto Maalahti Mustasaari Närpiö Pedersören kunta Perho Pietarsaari Toholampi Uusikaarlepyy Vaasa Veteli Väestö 2013
1 229
4 854
5 675
1 350
4 288
47 031
2 218
7 001
6 682
8 007
818
5 065
5 580
19 153
9 335
10 970
2 923
19 633
3 381
7 524
66 321
3 332
Osuus viraston toimialueen väestöstä
0,5 %
1,9 %
2,3 %
0,5 %
1,7 %
18,9 %
0,9 %
2,8 %
2,7 %
3,2 %
0,3 %
2,0 %
2,2 %
7,7 %
3,7 %
4,4 %
1,2 %
7,9 %
1,4 %
3,0 %
26,6 %
1,3 %
63 Vöyri Yhteensä 6 691
249 061
2,7 %
Keski‐Suomi Hankasalmi Joutsa Jyväskylä Jämsä Kannonkoski Karstula Keuruu Kinnula Kivijärvi Konnevesi Kuhmoinen Kyyjärvi Laukaa Luhanka Multia Muurame Petäjävesi Pihtipudas Saarijärvi Toivakka Uurainen Viitasaari Äänekoski Yhteensä Väestö 2013
5 404
4 857
134 658
22 138
1 520
4 343
10 310
1 769
1 259
2 846
2 409
1 431
18 588
763
1 777
9 572
4 125
4 354
10 165
2 466
3 594
6 895
20 077
275 320
Osuus viraston toimialueen väestöstä
2,0 %
1,8 %
48,9 %
8,0 %
0,6 %
1,6 %
3,7 %
0,6 %
0,5 %
1,0 %
0,9 %
0,5 %
6,8 %
0,3 %
0,6 %
3,5 %
1,5 %
1,6 %
3,7 %
0,9 %
1,3 %
2,5 %
7,3 %
Kymenlaakso Hamina Iitti Kotka Kouvola Miehikkälä Pyhtää Virolahti Yhteensä Väestö 2013
21 203
6 981
54 771
86 926
2 145
5 384
3 435
180 845
Osuus viraston toimialueen väestöstä
11,7 %
3,9 %
30,3 %
48,1 %
1,2 %
3,0 %
1,9 %
Lappi Enontekiö Inari Kemijärvi Kittilä Muonio Pelkosenniemi Posio Ranua Rovaniemi Salla Savukoski Sodankylä Utsjoki Yhteensä Väestö 2013
1 891
6 794
7 983
6 478
2 383
966
3 647
4 154
61 215
3 890
1 126
8 884
1 279
110 690
Osuus viraston toimialueen väestöstä
1,7 %
6,1 %
7,2 %
5,9 %
2,2 %
0,9 %
3,3 %
3,8 %
55,3 %
3,5 %
1,0 %
8,0 %
1,2 %
Länsi‐Pohja Kemi Keminmaa Kolari Pello Simo Tervola Väestö 2013
22 120
8 565
3 885
3 739
3 356
3 306
Osuus viraston toimialueen väestöstä
30,8 %
11,9 %
5,4 %
5,2 %
4,7 %
4,6 %
64 Tornio Ylitornio Yhteensä 22 371
4 482
71 824
31,1 %
6,2 %
Länsi‐Uusimaa Espoo Hanko Inkoo Karkkila Kauniainen Kirkkonummi Lohja Raasepori Siuntio Vihti Yhteensä Väestö 2013
260 753
9 109
5 562
9 074
9 101
37 899
47 703
28 695
6 183
28 929
443 008
Osuus viraston toimialueen väestöstä
58,9 %
2,1 %
1,3 %
2,0 %
2,1 %
8,6 %
10,8 %
6,5 %
1,4 %
6,5 %
Oulun seutu Hailuoto Ii Kempele Kuusamo Liminka Lumijoki Muhos Oulu Pudasjärvi Taivalkoski Tyrnävä Utajärvi Vaala Yhteensä Väestö 2013
999
9 610
16 605
15 952
9 577
2 084
8 998
193 798
8 537
4 251
6 642
2 945
3 193
283 191
Osuus viraston toimialueen väestöstä
0,4 %
3,4 %
5,9 %
5,6 %
3,4 %
0,7 %
3,2 %
68,4 %
3,0 %
1,5 %
2,3 %
1,0 %
1,1 %
Pirkanmaa Akaa Hämeenkyrö Ikaalinen Juupajoki Kangasala Kihniö Lempäälä Mänttä‐Vilppula Nokia Orivesi Parkano Pirkkala Pälkäne Ruovesi Tampere Urjala Valkeakoski Vesilahti Virrat Ylöjärvi Yhteensä Väestö 2013
17 108
10 582
7 303
2 039
30 345
2 111
21 829
10 898
32 690
9 630
6 836
18 369
6 795
4 771
220 446
5 105
21 129
4 473
7 280
31 743
471 482
Osuus viraston toimialueen väestöstä
3,6 %
2,2 %
1,5 %
0,4 %
6,4 %
0,4 %
4,6 %
2,3 %
6,9 %
2,0 %
1,4 %
3,9 %
1,4 %
1,0 %
46,8 %
1,1 %
4,5 %
0,9 %
1,5 %
6,7 %
Pohjois‐Karjala Ilomantsi Joensuu Juuka Kitee Kontiolahti Väestö 2013
5 614
74 471
5 203
11 197
14 422
Osuus viraston toimialueen väestöstä
3,4 %
45,0 %
3,1 %
6,8 %
8,7 %
65 Lieksa Liperi Nurmes Outokumpu Polvijärvi Rääkkylä Tohmajärvi Valtimo Yhteensä 12 303
12 396
8 191
7 262
4 664
2 467
4 876
2 379
165 445
7,4 %
7,5 %
5,0 %
4,4 %
2,8 %
1,5 %
2,9 %
1,4 %
Pohjois‐Savo Iisalmi Juankoski Kaavi Keitele Kiuruvesi Kuopio Lapinlahti Leppävirta Maaninka Pielavesi Rautalampi Rautavaara Siilinjärvi Sonkajärvi Suonenjoki Tervo Tuusniemi Varkaus Vesanto Vieremä Yhteensä Väestö 2013
22 171
4 995
3 261
2 427
8 866
106 342
10 176
10 170
3 771
4 824
3 426
1 784
21 567
4 454
7 456
1 669
2 802
22 107
2 288
3 874
248 430
Osuus viraston toimialueen väestöstä
8,9 %
2,0 %
1,3 %
1,0 %
3,6 %
42,8 %
4,1 %
4,1 %
1,5 %
1,9 %
1,4 %
0,7 %
8,7 %
1,8 %
3,0 %
0,7 %
1,1 %
8,9 %
0,9 %
1,6 %
Päijät‐Häme Asikkala Hartola Heinola Hollola Hämeenkoski Kärkölä Lahti Nastola Orimattila Padasjoki Sysmä Yhteensä Väestö 2013
8 405
3 098
19 979
21 987
2 086
4 755
103 364
14 985
16 347
3 279
4 139
202 424
Osuus viraston toimialueen väestöstä
4,2 %
1,5 %
9,9 %
10,9 %
1,0 %
2,3 %
51,1 %
7,4 %
8,1 %
1,6 %
2,0 %
Raahen seutu Alavieska Haapajärvi Haapavesi Kalajoki Kärsämäki Merijärvi Nivala Oulainen Pyhäjoki Pyhäjärvi Pyhäntä Raahe Reisjärvi Sievi Siikajoki Väestö 2013
2 740
7 616
7 241
12 644
2 721
1 153
10 942
7 772
3 356
5 731
1 545
25 507
2 925
5 198
5 593
Osuus viraston toimialueen väestöstä
2,2 %
6,2 %
5,9 %
10,3 %
2,2 %
0,9 %
8,9 %
6,3 %
2,7 %
4,6 %
1,3 %
20,7 %
2,4 %
4,2 %
4,5 %
66 Siikalatva Ylivieska Yhteensä 5 857
14 748
123 289
4,8 %
12,0 %
Satakunta Eura Eurajoki Harjavalta Honkajoki Huittinen Jämijärvi Kankaanpää Karvia Kokemäki Köyliö Lavia Luvia Merikarvia Nakkila Pomarkku Pori Punkalaidun Rauma Sastamala Siikainen Säkylä Ulvila Yhteensä Väestö 2013
12 368
5 931
7 407
1 819
10 543
1 971
11 972
2 523
7 769
2 688
1 902
3 355
3 226
5 706
2 340
83 497
3 173
39 979
25 511
1 632
4 567
13 361
253 240
Osuus viraston toimialueen väestöstä
4,9 %
2,3 %
2,9 %
0,7 %
4,2 %
0,8 %
4,7 %
1,0 %
3,1 %
1,1 %
0,8 %
1,3 %
1,3 %
2,3 %
0,9 %
33,0 %
1,3 %
15,8 %
10,1 %
0,6 %
1,8 %
5,3 %
Varsinais‐Suomi Aura Kaarina Kemiönsaari Koski TL Kustavi Laitila Lieto Loimaa Marttila Masku Mynämäki Naantali Nousiainen Oripää Paimio Parainen Pyhäranta Pöytyä Raisio Rusko Salo Sauvo Somero Taivassalo Tarvasjoki Turku Uusikaupunki Vehmaa Yhteensä Väestö 2013
3 962
31 798
7 012
2 423
869
8 487
17 172
16 700
2 056
9 729
7 950
18 859
4 872
1 423
10 590
15 507
2 177
8 590
24 565
5 995
54 478
3 032
9 146
1 667
1 956
182 072
15 463
2 330
470 880
Osuus viraston toimialueen väestöstä
0,8 %
6,8 %
1,5 %
0,5 %
0,2 %
1,8 %
3,6 %
3,5 %
0,4 %
2,1 %
1,7 %
4,0 %
1,0 %
0,3 %
2,2 %
3,3 %
0,5 %
1,8 %
5,2 %
1,3 %
11,6 %
0,6 %
1,9 %
0,4 %
0,4 %
38,7 %
3,3 %
0,5 %
Åland Brändö Eckerö Väestö 2013
475
947
Osuus viraston toimialueen väestöstä
1,7 %
3,3 %
67 Finström Föglö Geta Hammarland Jomala Kumlinge Kökar Lemland Lumparland Mariehamn Saltvik Sottunga Sund Vårdö Yhteensä 2 520
572
500
1 540
4 424
330
251
1 926
413
11 393
1 813
100
1 029
433
28 666
8,8 %
2,0 %
1,7 %
5,4 %
15,4 %
1,2 %
0,9 %
6,7 %
1,4 %
39,7 %
6,3 %
0,3 %
3,6 %
1,5 %
. 68 7.Ulosotontilastokarttojavuodelta2013
Muuttujat on jaettu jokaisessa kuvassa kuuteen yhtä suureen luokkaan. Aineisto perustuu kuntajakoon 2013. Kunkin ulosottoviraston kunta on saanut arvoksi alueensa ulosottoviraston keskiarvon. Grafiikkatyökalu: Tilastokeskus, NComVA Statistics eXplorer version 4.4 69 VALTAKUNNANVOUDINVIRASTO
RIKSFOGDEÄMBETET
Kauppiaskatu 1, PL 330 / Köpmansgatan 1, PB 330
20101 TURKU ÅBO
puh / tfn 029 56 65150
www.valtakunnanvoudinvirasto.fi
www.riksfogdeambetet.fi