Ilta-Sanomien vuoden 2013 mediahinnasto pdf:nä.

Mediaperheen mediatiedot 2013
– Sisältö ratkaisee
Vanha viisas sanonta sanoo, että sen lauluja laulat kenen
leipää syöt. Tämä pätee varsin moneen asiaan, myös
mediatalojen argumentointeihin. Pelkästään digitaalisessa
maailmassa elävät mediatalot rummuttavat sitä kuinka
kuluttajien mediakäyttö on siirtynyt vahvasti nettiin ja
screeniltä luettaviin laitteisiin, mutta mediainvestoinneista
edelleen suurin osa on printissä.
Tämä kaikki on varmasti totta, mutta yhtä varmaa on,
ettei yksikään kuluttaja käytä mobiilia, verkkoa, printtiä tai
mitään muuta käyttöliittymää ilman, että siellä on hänelle
itselleen relevanttia sisältöä. Toisin sanoen mediakulutus
on ja tulee olemaan jatkossakin sisältökeskeistä, eikä
käyttöliittymä keskeistä. Meiltä medioilta tämä tulee
vaatimaan jatkuvaa sekä sisältöjen että jakelukanavien
kehittämistä. Meidän tulee kyetä tarjoamaan kuluttajille
uutisia ja viihdettä oikeassa muodossa ajasta ja paikasta
riippumatta.
Viime kädessä mediainvestointien jakautuminen on kuitenkin aika yksinkertaista matematiikka eli ainakin itse,
markkinoinnin päättäjänä, suosin mediaratkaisuja, jotka
toimivat. En myöskään usko, että moni päättäjä on tästä
eri mieltä. Meillä Ilta-Sanomissa tehdään huomattava
määrä sisällöllistä kehitystyötä, jolla pyrimme varmistamaan, että Suomalaiset viihtyvät jatkossakin tuotteidemme parissa. Toistaiseksi olemme onnistuneet tässä varsin
hyvin ja tällä hetkellä tavoitamme jo reilusti yli puolet
suomalaisista, oli mittaustapa millainen hyvänsä.
Tervetuloa suunnittelemaan kanssamme ratkaisuja, jotka
toimivat. Lukijamääriemme valossa voidaan sanoa, että
ainakin kansa on jo äänestänyt sen puolesta, että ratkaisumme toimivat.
Juha Niemi
Outi Mäkelä
Timo Sirola
Kimmo Ilmavirta
Myyntipäällikkö
Gsm 040 544 4645
Myyntipäällikkö
Gsm 044 269 9957
Myyntipäällikkö
Gsm 040 354 8923
Myyntipäällikkö, Taloussanomat
Gsm 040 168 5949
Mirja Louhimo
Vesa Pääkkö
Juha Virta
Saana Vuolasvirta
Myyntipäällikkö, Mobiili
Gsm 040 184 0225
Myyntipäällikkö
Gsm 040 127 2503
Myyntipäällikkö
Gsm 040 776 0280
Myyntipäällikkö
Gsm 040 129 3890
Kari Mononen
Tomi Aakula
Janne Kaiponen
Kaupallinen johtaja
Gsm 0400 326 324
Myyntiryhmän päällikkö
Gsm 040 841 1442
Myyntiryhmän päällikkö
Gsm 040 545 2959
Hanna Karta
Elina Hytönen
Juuso Rönkkö
Tuotepäällikkö, B2B
Gsm 050 305 5533
Tuotepäällikkö, Online
Gsm 050 345 9977
Planner
Gsm 040 154 9480
Kari Mononen
Kaupallinen johtaja
Sanna Valkeejärvi
Tuoteryhmäpäällikkö,
Digitaaliset palvelut ja myynnin tuki
Gsm 040 554 8535
www.mediaperhe.iltasanomat.fi
Ilta-Sanomien verkko on valtakunnallinen, iso massamedia,
jolla tavoittaa niin koko kansan, kuin kohdennetusti pienempiä
kohderyhmiä. Verkon tekniikat antavat mahdollisuuden tehokkaalle kampanjoinnille isossa mediassa. Reilusti yli 2 miljoonaa
eri kävijää seuraa viikoittain uutisointia Ilta-Sanomien verkosta.
Näille lukijoillemme haluamme tarjota parasta ja mielenkiintoisinta sisältöä joka päivä. Ilta-Sanomien verkko tarjoaa nopeasti päivän tärkeimmät ja suurimmat uutisaiheet kotimaasta,
ulkomailta, viihdemaailmasta ja urheilun parista. Näiden lisäksi
Ilta-Sanomien verkossa tärkeää sisältöä ovat naisten Lifestylesisällöt asuminen, muoti&kauneus, hyvä olo, matkailu ja ruoka
sekä mieskohderyhmälle suunnatut sisällöt autot ja digi. Haluamme olla merkityksellinen media lukijoille ja tätä kautta myös
mainostajille. Merkityksellisyys ja joustavuus ovat Ilta-Sanomien
avainsanoja mediamyynnissä, haluamme palvella myös mediaasiakkaitamme mahdollisimman hyvin. Erilaiset sisällöt ja niihin
mainonnan kohdentaminen tarjoaa mainostajalle aina oikeanlaisen mediaympäristön ja oikeanlaisen kohderyhmän.
KUMPPANUUDET
Ilta-Sanomat on tunnettu puheenaiheiden luomisesta ja verkon
kumppanuudet ovat oivallinen tapa tuoda asiakkaan omaa
sisältöä esiin artikkeleiden muodossa. Kumppanisivut joustavat
moneen ja lukijoiden aktivoiminen onnistuu monipuolisesti.
Kun kumppanuudet nostetaan aiheeseen sopivassa teemaosiossa, tavoitetaan kohderyhmään kuuluvat siitä ympäristöstä,
mistä he ovat jo valmiiksi kiinnostuneita. Verkon lisäksi kumppanuuskonsepti voidaan toteuttaa myös mobiilissa.
KOHDENTAMINEN
Ilta-Sanomat tarjoaa mainostajalle useita tapoja kohdentaa mainonta juuri oikealle yleisölle. Haluamme olla mukana auttamassa mainostajia viemään viestiään läpi, oli se sitten massalle
tarkoitettu tai vain alppiurheilusta kiinnostuneille. Mainonnan
voi kohdentaa kellonajan mukaan tai tietyn kiinnostusalueen
sisältöjen mukaan. Tai mainonnan voi kohdentaa mainoksesi
jo nähneille, sitä klikanneille tai omilla kotisivuillasi käyneille.
Soita Ilta-Sanomien mediamyyntiin ja kysy lisää, me keksimme
ratkaisun rajatun kohderyhmän löytämiseen.
Yli 2,4 miljoonaa
kävijää joka viikko!
(TNS Metrix 41/2012)
iltasanomat.fi
Iltasanomat.fi
Iltasanomat.fi:ssä onnistuu
myös Rich-media toteutukset,
videomainonta, kumppaniyhteistyöt sekä sisältöyhteistyöt
iltasanomat.fi
Hinnat
Paraatipaikka
980x400 px
Panoraama
980x120 px
Torni
200x900 px
Pidennetty
suurtaulu
200x600 px
Tuplaboksi
468x600 px
Jättiboksi
468x400 px
Tarranurkka*
300x200 px
Nousukas**
Dynaaminen
tapetti
35
30
30
30
35
35
35
35
35
35
35
35
30
6.5
6.5
6.5
6.5
7.8
7.8
7.8
7.8
7.8
7.8
7.8
7.8
4
6.5
6.5
6.5
6.5
7.8
7.8
7.8
7.8
7.8
7.8
7.8
4
5
5
5
5
6
6
6
6
6
6
6
6
3
8.5
8.5
8.5
8.5
10
10
10
10
10
10
10
10
-
6.5
6.5
6.5
6.5
7.8
7.8
7.8
7.8
7.8
7.8
7.8
7.8
4
14
12
12
12
14
14
14
14
14
14
14
14
12
25
20
20
20
25
25
25
25
25
25
25
20
20
25
20
20
20
25
25
25
25
25
25
20
-
Etusivu
Uutiset
Viihde
Urheilu
Autot
Asuminen
Digi
Hyvä olo
Matkailu
Muoti&Kauneus
Ruokala
Sää
ROS
Jättikuutio 630x630 px
Tiedostomuoto: gif, jpg, flash
Kilotavuraja: 80 kt
Sponsoriboksi 300x250 px
Moniboksi 150x200 px
Tiedostomuoto: gif, jpg, flash
Kilotavuraja: 40 kt
Torni 200x900 px
Tuplaboksi 468x600 px
Panoraama 980x400 px
Tiedostomuoto: gif, jpg, flash
Kilotavuraja: 40 kt
Hinnat CPM-hintoja.
*Toistorajoitin 2/käynti
**Toistorajoitin 1/käynti
Muut mainosmuodot
Laajenevat mainokset
Videobanneri
Normaalin mainoksen hintaan lisätään +20 %.
Mainospaikoilla pyörivään videoon lisätään +10 %:n lisäveloitus
mainospaikan hintaan, mikäli video hostataan Verkkomediamyynnin
palvelimilta.
Koko sivun hallinta
Vähintään kolme mainosmuotoa samassa osiossa samaan
aikaan (Paraatipaikka/Panoraama, Torni/Pidennetty suurtaulu,
Jättiboksi). Yhteenlasketusta hinnasta vähennetään -10 %.
Kohdennuslisät
Tapetti
Kellonaikakohdennus +20 %
Alueellinen kohdentaminen
+20 %
Sisältökohdennus
+20 %
Myydään vain Paraatipaikan tai Panoraaman kanssa.
Mainospaikan hintaan lisätään Tapetin hinta CPM 7 €.
Lukittu tapetti
Myydään kuten Tapetti. Yhdistelmän hintaan lisätään
+20 %. Huom! Vain dynaaminen tapetti on klikattava.
Tiedostomuoto: gif, jpg, flash
Kilotavuraja: 80 kt
Kampanjan minimihinta on 1 000 €.
Kaikkiin hintoihin lisätään alv. 24 %.
Erikoisratkaisut
Hinta
Jättikuutio (Onnistuu etusivulla)CPM 15
Tehoparaati (Onnistuu etusivulla)CPM 12
Liukuva torni (Onnistuu etusivulla)CPM 8
dhtml*CPM 30
Sääosioon säätilan mukaan kohdennus (658x200 px)CPM 10
Etusivun moniboksi (Verkon kauppapaikka, joka koostuu 8 eri mainoksesta. Yhden mainoksen koko on 150x200 px)
1 kkSOV 1008,000 €
Tiedostomuoto: gif, jpg, flash
Kilotavuraja: 40 kt
Tiedostomuoto: gif, jpg, flash
Kilotavuraja: 40 kt
Tarranurkka 300x200 px
Tiedostomuoto: flash
Kilotavuraja: 40 kt
Paraatipaikka 980x400 px
SOV 505,000 €
2 kkSOV 1005,000 €
SOV 503,000 €
* Toistorajoitin 1/käynti
** Toistorajoitin 2/käynti
Iltasanomat.fi:ssä onnistuu myös Rich media-toteutukset, videomainonta, kumppaniyhteistyöt sekä sisältöyhteistyöt.
Kysy lisää erikoisratkaisuista Ilta-Sanomien mediamyynnistä.
Mainosmuodot ja kehitys
Ilta-Sanomat haluaa olla edelläkävijä ja kehittää näin ollen koko ajan uusia mainosmuotoja, joilla saadaan paremmin tehoa mainostajan kampanjoille, oli tavoitteena sitten brändin luominen tai liikenteen ohjaaminen. Haasta rohkeasti meidät kertomaan millaista
mainontaa sinä haluaisit tehdä Ilta-Sanomien verkossa. Me kuuntelemme kehitysehdotuksia ja teemme yhdessä mainostajan kanssa
kehitystyötä. Ota yhteyttä tuoteryhmäpäällikkö Sanna Valkeejärveen ([email protected]) niin sovitaan tapaaminen!
Tiedostomuoto: gif, jpg, flash
Kilotavuraja: 80 kt
Lisää mainosohjeita mediaperhe.iltasanomat.fi
iltasanomat.fi
Iltasanomat.fi:n etusivu on paikka, josta haetaan nopeasti
tietoa tuoreista tapahtumista tai vietetään hetken lepotauko.
Etusivu kokoaa tuoreimmat ja kiinnostavimmat uutiset sekä
tapahtumat viihde- ja urheilumaailmasta. Lisäksi etusivulta
löytyy kiehtovia puheenaiheita eri teemoista.
Kävijät
• Sukupuolijakauma on tasainen
• Kävijöissä korostuvat hieman 25-44 -vuotiaat
• Asuinpaikkana korostuu Suur-Hki ja 70 000 - 150 000 as.
kaupungit
• 91 % on päivittäisostopäättäjiä
• 83 % on ostanut jotain verkosta
Uutiset
Viihde
iltasanomat.fi/viihde
Kun viihdemaailmassa tapahtuu, Ilta-Sanomien Viihde
kertoo sen ensimmäisenä. Osiossa päivitetään maailman
ja kotimaan tähtien tuoreet kuulumiset upeiden kuvagallerioiden kera, arvioidaan uusimmat elokuvat sekä tulkitaan
tähtitaivaalta horoskoopit.
Kävijät
•
•
•
•
Naisia 51 %, miehiä 49 %
Väestöön nähden 25-44-vuotiaat korostuvat selkeästi
89 % on päivittäisostopäättäjiä
83 % on ostanut jotain verkosta
Digi
iltasanomat.fi/digi
iltasanomat.fi/uutiset
Iltasanomat.fi:n uutispalvelu on maan kattavimpia. Uutispalvelu on vahvasti ajassa kiinni ja kertoo heti kun maailmalla
tai kotimaassa tapahtuu yhteiskunnallisesti merkittäviä
asioita pieniä ja tärkeitä uutisia unohtamatta.
Kävijät
•
•
•
•
•
•
Naisia 48 %, miehiä 52 %
Väestöön nähden 25-44-vuotiaat korostuvat hieman
Asuinpaikkana korostuu Suur-Hki
90 % on päivittäisostopäättäjiä
74 % kävijöistä käy iltasanomat.fi/uutiset-sivustolla joka päivä
82 % on ostanut jotain verkosta
Digi-osio on Ilta-Sanomien teemaosioiden tuorein tulokas.
Osiossa käsitellään digimaailman asioita kuluttajanäkökulmalla. Digi-osion artikkeleissa kerrotaan mm. matkapuhelimista, tietokoneista ja sovelluksista, Internet-palveluista ja
tietoturva-asioista sekä pelikonsoleista. Digi-osion profiili
painottuu miehiin ja nuoriin.
Kävijät
•
•
•
•
•
Naisia 20 %, miehiä 80 %
Väestöön nähden 15-44-vuotiaat korostuvat vahvasti
Asuinpaikkana korostuvat Suur-Hki ja 70 000 - 150 000
as. kaupungit
84 % on päivittäisostopäättäjiä
85 % on ostanut jotain verkosta
Urheilu
Autot
Urheilu on aina pelissä mukana. Suomen suurin urheilutoimitus kirjoittaa urheilulajien mukaan lajiteltuun osioon
asiantuntevaa sisältöä päivittäin myös pelikentän ulkopuolelta. Mukana on myös hyödyllisiä pelivihjeitä sekä blogeja.
Autot kerää autoilusta ja autoista kiinnostuneet yhteisen foorumin äärelle. Osioista löytyy asiaa liikenteestä, kymmenistä
eri automerkeistä sekä moottoripyöristä, koeajo-arvioita sekä
parivertailuja.
Kävijät
Kävijät
•
•
•
•
•
• Naisia 12 %, miehiä 88 %
• Väestöön nähden yli 15-24-vuotiaat ja 35-44-vuotiaat
korostuvat
• 87 % on päivittäisostopäättäjiä
• 85 % on ostanut jotain verkosta
iltasanomat.fi/urheilu
Naisia 28 %, miehiä 72 %
Väestöön nähden 25-54-vuotiaat korostuvat
Asuinpaikkana korostuu 70 000 - 150 000 as. kaupungit
88 % on päivittäisostopäättäjiä
84 % on ostanut jotain verkosta
iltasanomat.fi/autot
lähde: TNS Atlas Tammi-Kesä 2012
iltasanomat.fi
Etusivu
Ruokala
iltasanomat.fi/asuminen
ruokala.net
Asumisen osiossa esitellään sisustusratkaisuja moneen
makuun, perehdytään remontointiin ja rakennetaan taloja.
Lisäksi osiosta löytyy hyödyllisiä vinkkejä asunnonvaihtajille
ja kodinhoitoon.
Ruokala tarjoaa reseptivinkit arkeen ja juhlaan niin aloittelijoille kuin taitaville kokeillekin. Ruokalassa voi seurata
ruoka-alan mielenkiintoisia uutisia, lukea ruokablogeja sekä
tutustua uusimpiin keittokirjoihin. Viini- ja olutasiantuntijat
antavat sivuilla joka viikko uudet juomasuosituksensa.
Kävijät
•
•
•
•
•
Naisia 51 %, miehiä 49 %
Väestöön nähden 35-44-vuotiaat korostuvat selkeästi,
myös 15-34-vuotiaat korostuvat
Asuinpaikkana korostuu selkeästi Suur-Helsinki
92 % on päivittäisostopäättäjiä
99 % on ostanut jotain verkosta
Hyvä Olo
iltasanomat.fi/hyvaolo
Hyvä Olon artikkelit antavat ajateltavaa ruoan vaikutuksista, kannustaa liikkumiseen, tukee laihduttamisen
haasteissa sekä neuvoo seksielämän ja parisuhteen
kysymyksissä.
Kävijät
•
•
•
•
•
Naisia 64 %, miehiä 36 %
Väestöön nähden alle 44-vuotiaat korostuvat
Asuinpaikkana korostuu Suur-Hki sekä
70 000 - 150 000 as. kaupungit
90 % on päivittäisostopäättäjiä
99 % on ostanut jotain verkosta
Muoti & Kauneus
iltasanomat.fi/muoti-kauneus
Muoti & Kauneus kokoaa uutisia, vinkkejä, videoita ja
blogikirjoituksia muodin maailmasta ja kauneuden hoidosta.
Osio tarjoaa kaikenikäisille naislukijoille ammattimaista
materiaalia.
Kävijät
• Naisia 71 %, miehiä 41 %
• Väestöön nähden 15-34-vuotiaat korostuvat
• Asuinpaikkana korostuu Suur-Hki ja 70 000 - 150 000 as.
kaupungit
• 77 % kävijöistä vierailee palvelussa joka päivä
Kävijät
•
•
•
•
•
Naisia 59 %, miehiä 41 %
Väestöön nähden 15-24-vuotiaat ja 35-44-vuotiaat korostuvat
Asuinpaikkana korostuu Suur-Helsinki sekä
70 000 - 150 000 as. kaupungit
94 % on päivittäisostopäättäjiä
82 % on ostanut jotain verkosta
Matkat
iltasanomat.fi/matkat
Matkat-osio vie maailman ääriin. Mielenkiintoisia matkajuttuja
sekä upeita kuvia löytyy lähes jokaisesta maailmankolkasta.
Lukijat voivat myös lähettää omia matkakuviaan sekä jakaa
matkakokemuksiaan.
Kävijät
• Tasaisesti miehiä ja naisia
• Väestöön nähden 15-54-vuotiaat ja 35-44-vuotiaat
korostuvat
• Ammattina korostuvat opiskelijat ja toimihenkilöt
• Asuinpaikkana korostuu selkeästi Helsinki
ja 70 000 - 150 000 asukkaan kaupungit
• 78 % kävijöistä vierailee palvelussa joka päivä
• 99 % on ostanut jotain verkosta
Tutustu verkon
teemoihin myös
www.mediaperhe.iltasanomat.fi
lähde: TNS Atlas Tammi-Kesä 2012
iltasanomat.fi
Asuminen
Tekniset tiedot
Kilotavurajoitteet
20 kt Tapetti, Lukittu tapetti, Etusivun moniboksi
40 kt Panoraama, Pidennetty suurtaulu, Laajeneva
suurtaulu, Mainosboksi, Jättiboksi, Laajeneva
boksi, Laajeneva jättibanneri, Tarranurkka
80 kt Paraatipaikka, Tehoparaati, Torni, Jättikuutio,
Tuplaboksi
100 kt Dynaaminen tapetti, Floating flash (dhtml)
Kilotavurajat ovat ehdottomia emmekä valitettavasti
voi niissä joustaa. Kilotavurajoja ei voi kiertää käyttämällä loadereita tai kolmannen osapuolen tagiä. Kilotavuraja saa ylittyä vain käyttäjän aktivoinnista esim.
mouseover tai klikkaus.
Äänen käyttö mainoksissa
Äänen käynnistys “ääni päälle”-painikkeesta. Mainoksessa tulee tässä tapauksessa olla myös “ääni pois”painike, josta kävijä voi halutessaan keskeyttää äänen.
Ääni ei saa käynnistyä mouseoverilla.
Varausta tehtäessä tulee ilmoittaa aina
seuraavat tiedot:
• Mainostajan nimi
• Kampanjan nimi
• Kampanja-aika
• Osio
• Mainospaikka
• Mahdollinen kohdennus yms. lisätiedot
• Aineiston tekijä ja puhelinnumero
Aineistot
Aineisto toimitetaan osoitteeseen
verkkomedia.aineisto(a)sanoma.fi
Gif, jpg sekä perus flash-bannerimainokset:
2 arkipäivää ennen kampanjan alkua
Erikoismainosmuodot:
4 arkipäivää ennen kampanjan alkua
Aineiston toimituksen yhteydessä tulee ilmoittaa aina
seuraavat tiedot:
Useat versiot
• Mainostajan nimi
• Kampanjan nimi
• Kampanja-aika
• Osio
• Mainospaikka
• Kampanjan www-osoite, johon mainoksen tulee klikatessa ohjata
• Mahdollinen kohdennus yms. lisätiedot
• Aineiston tekijä ja puhelinnumero
Asiakas voi pyörittää yhdellä mainospaikalla viittä eri
mainosversiota ilman lisämaksua.
Aineiston myöhästyminen
Näyttöjen kertyminen
Kampanjan näyttöjen kertyminen seurataan Sanoma
Verkkomediamyynnin käyttämän mainonnanhallintajärjestelmän kautta. Jos näytöt jäävät alle 5 % vajaaksi,
niitä ei korvata.
Huomioitavaa flash-mainosten teossa
Katso ohjeet osoitteesta mediaperhe.iltasanomat.fi
Mainonnanhallinnan yhteystiedot
Puhelin: (09) 122 2899
verkkomedia.aineisto(a)sanoma.fi
Jos kampanja-aineisto toimitetaan myöhässä, vähennetään kampanjan näyttöjä myöhästymisen suhteessa
(laskutus silti 100 %).
Kampanjan näyttöjen kertyminen seurataan Sanoma
Verkkomediamyynnin käyttämän mainonnanhallintajärjestelmän kautta.
Varaukset
Kampanjan varaukset tehdään IS Mediamyynnistä
omalta yhteyshenkilöltä tai Sanoma Verkkomediamyynnistä.
Display-mainontaan varaukset on tehtävä viikko ennen
kampanjan aloitusta. Kumppanuussivut on varattava
neljä viikkoa ennen kampanjan aloitusta.
Aineisto-ohjeet
ja uutuudet myös
www.mediaperhe.iltasanomat.fi
iltasanomat.fi
Iltasanomat.fi tekniset tiedot,
varaukset ja aineistot
Lähellä lukijaa
Liikkuva kuva verkossa tarjoaa niin medialle itselleen kuin
mainostajalle mahtavia uusia mahdollisuuksia. Pelkän tekstin
ja still-kuvien rinnalle on saatu mahdollisuus oikeasti näyttää
kuinka ilmaveivi syntyi, niin jäällä kuin lentokentällä, kuinka
tähdet loistavat punaisella matolla, kuinka kesken työpäivän
voi tehdä taukojumppaa ja paljon muuta. IS TV on yhtälailla
uutisia, urheilua, viihdettä ja lifestylesisältöä kuin Ilta-Sanomien sisällöt muutenkin. Mainostajalle IS TV tarjoaa tavan tuoda
esiin omia tuotteitaan liikkuvan kuvan avulla. TV-kampanjoiden jatkaminen verkossa tuo paljon tehoa ja uusi silmäpareja
mainokselle.
IS TV on Ilta-Sanomien verkossa kaikkialla, lähellä lukijaa.
Artikkeleihin upotetut videot tuovat videoille lisää katsojalukuja, mikä tarkoittaa etuspoteillekin enemmän silmäpareja. Lisäksi IS TV tarjoaa paljon muitakin mahdollisuuksia
kuin spottimainonta. Videon päälle tulevat tikkeri ja overlay
takaavat varmasti huomioarvot asiakkaalle. IS TV:ssä on
myös Ilta-Sanomien omia uniikkeja tuotantoja, kuten suositut
Poppipoliisit, Videotuomarit, Tutka Show ja ToosaTV. Nämä
tuotannot tarjoavat mainostajalle mahdollisuuden yhteistyöhön, sponsorointiin ja tuotesijoitteluun.
Hinnasto (CPM Hinnat)
5 sek18
10 sek25
15 sek32
20 sek40
25 sek46
Tikkeri17,5
Overlay25
Kohdennuslisät
Kellonaikakohdennus
Alueellinen kohdennus
Osiokohdennus
Kaikkiin hintoihin lisätään alv. 24 %.
+20 %
+20 %
+20 %
IS TV
IS TV
kuluttajan taskussa – koko ajan.
Mobiili on kasvattanut itsensä varteenotettavaksi mediaksi
räjähdysmäisen nopeasti. Samalla Ilta-Sanomat on kasvanut
Suomen suosituimmaksi mobiilipalveluksi, joka tavoittaa
650 000 lukijaa viikossa. Ilta-Sanomissa on panostettu
mobiiliin myös mainosmediana, vaihtoehtoja näkyvyyteen on
useita ja kuten verkossakin, mainonnan voi kohdentaa yhä
pienempiin kohderyhmiin, vaikka teeman mukaan. Ilta-Sanomien mobiilipalvelun lukutapoja on kaksi; selainpohjainen mobiilisivusto ja applikaatiot, joita Ilta-Sanomilla on lähes kaikkiin
eri puhelimiin (iPhone, Windows Phone ja Android-puhelimet).
Uskomme vahvasti että tässä on media, joka kasvaa yhä ja
joka ei katoa.
Mainostajalle mobiili tarjoaa jo massaa, jossa toimii niin
brändimainonta kuin kivijalkakauppaan ohjaaminen ja myynnin
lisääminen. Ilta-Sanomien mobiilin käyttäjistä jo lähes puolet on
käyttänyt puhelinta ostamiseen verkosta, tämä kannattaa ottaa
huomioon mainontaa suunnitellessa. Mobiilissa kannattaa nyt
olla mukana ja ottaa irti kaikki toimivasta uudesta mediasta!
Hinnat (CPM)
Varaukset
Mobiiliparaati
Mobiilibanneri
Videoparaati
Kampanjan varaukset tehdään IS Mediamyynnistä
omalta yhteyshenkilöltä tai Sanoma Verkkomediamyynnistä. Varaukset on tehtävä viikko ennen kampanjan
aloitusta.
Yläpaikka151018
Keskipaikka8
Alapaikka*8
*Mobiilin alapaikan voi ostaa myös klikkihintaisena CPM 0,7 €
Aineistot
Aineisto toimitetaan osoitteeseen
[email protected]
Kohdennuslisät
Kellonaikakohdennus
Säätilan mukaan kohdennus Alueellinen kohdennus
Osiokohdennus (uutiset, urheilu, viihde, sää)
20 %
20 %
20 %
20 %
Mainonnanhallinnan yhteystiedot
[email protected]
p. (09) 122 2899
Kaikkiin hintoihin lisätään alv. 24 %.
Gif, jpg sekä perus flash-mainokset:
2 arkipäivää ennen kampanjan alkua
Mobiilin alennukset määräytyvät verkon alennustaulukon mukaan.
Verkko ja mobiili kerryttävät samaa vuosisopimusta.
Erikoismainosmuodot:
4 arkipäivää ennen kampanjan alkua
Tekniset tiedot
Aineiston myöhästyminen
Kilotavurajoitteet
Jos kampanja-aineisto toimitetaan myöhässä, vähennetään kampanjan näyttöjä myöhästymisen suhteessa
(laskutus silti 100 %).
15 kt
20 kt
www.mediaperhe.iltasanomat.fi
Mobiilibanneri
Mobiiliparaati
Palvelu tunnistaa käyttäjän päätelaitteen, jolloin myös näytettävä ilmoitusaineisto valitaan kuhunkin päätelaitteeseen sopivaksi.
Asiakkaan lähettämä aineisto voidaan skaalata useampaan eri kokoon,
mutta parhaan tuloksen saavuttamiseksi kannattaa toimittaa aineisto
useammassa koossa.
Kampanjan näyttöjen kertyminen seurataan Sanoma
Verkkomediamyynnin käyttämän mainonnanhallintajärjestelmän kautta.
Varausta tehtäessä
tulee ilmoittaa
aina seuraavat tiedot:
•
•
•
•
•
•
Mainostajan nimi
Kampanjan nimi
Kampanja-aika
Osio
Mainospaikka
Aineiston tekijä ja puhelinnumero
Aineiston toimituksen
yhteydessä tulee
ilmoittaa aina
seuraavat tiedot:
•
•
•
•
•
•
•
Mainostajan nimi
Kampanjan nimi
Kampanja-aika
Osio
Mainospaikka
Kampanjan www-osoite, johon
mainoksen tulee klikatessa ohjata
Aineiston tekijä ja puhelinnumero
Mobiili
Mobiili
Suomen suurin mobiilipalvelu
Kysy meiltä
myös mobiilisivun
tekemisestä
kampanjallesi!
Jos se on kiinnostavaa, se on Ilta-Sanomissa!
Tutustu
caseen!
Määräpaikat arkisin
Nissan Juke
www.mediaperhe.
iltasanomat.fi/juke
ModuulikootKoko (mm)
Hinta (€)
Kausietu
osta neljä, saat
viidennen ilmoitukse
n
veloituksetta.
Ilta-Sanomat on Suomen suurin iltapäivälehti, joka tavoittaa
suuret massat! Reippaasti yli puoli miljoonaa suomalaista
lukee lehden joka päivä. Ilta-Sanomien lukijat jakautuvat kuten
Suomen kansa, joten monen eri kohderyhmän tavoittaminen
on helppoa!
Koko ajan muuttuvassa mediamaailmassa myös Ilta-Sanomien printti uudistuu, suurimpana esimerkkinä tästä vuoden
2012 syksyllä alkanut yhteistyö LIV-kanavabrändin kanssa.
Yhteistyön tuloksena Ilta-Sanomien päivittäiset teemaosiot
muuttivat ilmettään ja saivat uudenlaista laadukasta sisältöä;
LIViltä tutut kasvot löytyvät nyt myös Ilta-Sanomien teemasivuilta. Yhteistyö jatkuu myös vuonna 2013. Mainostajalle ja
heidän brändille tämä luo vahvempaa ympäristöä Ilta-Sanomien lifestylessä.
Ilta-Sanomat oli ensimmäisten sanomalehtien joukossa
Suomessa, jotka toivat lehden luvun mahdolliseksi myös
tableteilla. Vielä toistaiseksi Ilta-Sanomat on näköislehtenä
tableteissa, mikä tarkoittaa printissä mainostaville kontakteja
myös tablettien kautta. Ilta-Sanomat on siis sinulle mainostaja asiakkaitasi tavoittava helppo ja kustannustehokas media.
1/1-sivutekstissä6 x 3656 200
1/1-sivu
(ma-la)kelluva6 x 3655 400
2/1-sivutekstissä12 x 36510 500
Pystypuolikastekstissä3 x 3653 700
Vaakapuolikastekstissä6 x 1803 700
Pystypalkkitekstissä2 x 3653 000
Vaakapalkki (100)
tekstissä
6 x 100
2 500
Vaakapalkki (80)
tekstissä
6 x 80
2 000
Vaakapalkki (50)
tekstissä
6 x 50
1 400
Vaakalakana (100)
tekstissä
12 x 100
4 500
Vaakalakana (80)
tekstissä
12 x 80
3 650
Vaakalakana (50)
tekstissä
12 x 50
2 500
1/4-sivutekstissä3 x 1802 200
A4tekstissä5 x 2905 500
L (vaakapalkki + pystypalkki) tekstissä
4 x 100 + 2 x 365
4 950
U
tekstissä
8 x 100 + 2 x 265 + 2 x 265 8 500
€ / pmmtekstissäminimi 3004,5
1/1-sivu5. sivu6 x 3656 800
1/1-sivu
tv-kannen viereinen sivu
6 x 365
6 300
1/1-sivu (ma-to)
urheilun takakansi
6 x 365
6 300
Vaakapalkki (100)
takasivu
6 x 100
3 700
Vaakapalkki (100)
tv-aukeama
6 x 100
2 650
Vaakapalkki (100) *
teema-aukeamat
6 x 100
2 650
Vaakalakana (100) *
teema-aukeamat
12 x 100
4 700
Pystypalkki *
teema-aukeamat
2 x 365
3 150
Tehoboksiurheilun tv-sivu1 x 60600
€ / pmm
kauppapaikka
50 - 500
3
€ / pmm
teemojen kauppapaikka
50 - 500
3
Kohderyhmä
haltuun!
Teemaosioiden
korotukset, arkisin
Ilta-Sanomien teemaosiot ovat
määräpaikkoja ja niissä on 5 %:n
määräpaikkakorotus teksti-ilmoitushintoihin.
Viikonvaihdekorotus
Ilta-Sanomien arkihintoihin lisätään
viikonvaihteessa 10 %:n viikonvaihdekorotus.
Suurpainoskorotukset
Suurpainos- ja erikoisnumeroiden
arkihintoihin lisätään 20 %:n
suurpainoskorotus. Juhannuksen
suurpainoksessa (20.6.2013) on
50 %:n korotus arkihintoihin. ”Linnan juhlat”-lehdessä (7.12.2013)
on 30 %:n korotus arkihintoihin.
Kausiedut
Osta neljä, saat viidennen
ilmoituksen veloituksetta.
10.12.2012 – 31.1.2013
24.6.2013 – 11.8.2014
9.12.2013 – 31.1.2014
Kausietuun voi yhdistää myös
Sunnuntai-liitteen ilmoituksia.
Määräpaikat lauantaisin
1/1-sivutakasivu6 x 3657 700
1/1-sivu
ps-osion kannen viereinen sivu 6 x 365
6 900
1/1-sivu
sääsivun viereinen sivu
6 x 365
6 900
Vaakapalkki (100)
sääsivun viereinen sivu
6 x 100
2 850
* sisältää teemakorotuksen.
Kaikkiin hintoihin lisätään alv. 24 %.
Teemat
Maanantai: Hyvä olo / Muoti ja Kauneus
Tiistai: Ruokala
Keskiviikko: Matkat
Torstai: Asuminen
Perjantai: Parisuhde ja Seksi, Autot
Lukijat
Naisia
Miehiä
621 000 47 % 53 %
Levikki
1/1-sivu
253 x 365 mm
6 x 365 mm
Aukeama (2/1-sivu)
527 x 365 mm
12 x 365 mm
Vaakapuolikas
253 x 180 mm
6 x 180 mm
Pystypuolikas
124 x 365 mm
3 x 365 mm
1/4-sivu
124 x 180 mm
3 x 180 mm
A4-koko
210 x 290 mm
5 x 290 mm
Viikonvaihteen levikki
143 321 178 751
Kysy lisää
erikoisratkaisuista
Ilta-Sanomien
mediamyynnistä.
Päivittäisostopäättäjiä
77 %
KMT Lukija S2011/K2012, LT 2011
Pystypalkki
81 x 365 mm
2 x 365 mm
Vaakapalkki
253 x 100 mm
6 x 100 mm
253 x 80 mm
6 x 80 mm
Vaaka-aukeama
527 x 80 mm
12 x 80 mm
”L”
167 x 100 mm +
81 x 365 mm
4 x 100 mm +
2 x 365 mm
”U”
527 x 100 mm +
81 x 265 mm +
81 x 265 mm
8 x 100 mm +
2 x 265 mm + 2 x 265 mm
Ilta-Sanomat
Ilta-Sanomat
Hinnat
ModuulikootKoko (mm)Hinta (€)
Kauppapaikka
Kauppapaikka on oma ilmoituskokonaisuutensa, johon taitetaan
50 - 500 mm kokoisia ilmoituksia. Ilmoitukset on varattava
samanaikaisesti tai ilmoittelusta on tehtävä kirjallinen sopimus.
Ilmoitushinnat arkisin 3,0 €/pmm.
lisätään 20 %:n korotus. Suurpainosnumeroiden korotuksissa
poikkeuksina “Linnan juhlat” -lehti, jolloin korotus on 30 % ja
juhannuksen suurpainos, jolloin korotus on 50 % arkihintaan.
Erikoisratkaisut
Kysy lisää erikoisratkaisuista Ilta-Sanomien mediamyynnistä.
Sarja-alennustaulukko
Ilmoitusten lukumäärä
Sarja-alennus
5 kpl
10 %
10 kpl 15 %
20 kpl 20 %
30 kpl 25 %
40 kpl 30 %
50 kpl 35 %
70 kpl
40 %
Ilmestymisaikataulut
Ilta-Sanomat ilmestyy maanantaista lauantaihin muutamaa
poikkeusta lukuun ottamatta.
Ilta-Sanomat ei ilmesty sunnuntaisin eikä
seuraavina päivinä:
Sarja-alennus lasketaan yhteenlaskettujen luokiteltujen ilmoitusten määrästä koskien Ilta-Sanomien Kauppapaikkaa. Sarja-alennus ja vuosisopimusalennus ovat toistensa poissulkevia alennuksia. Ilta-Sanomien Kauppapaikan arkihintaan lisätään viikon
vaihteessa 10 %:n korotus ja suurpainos- ja erikoisnumeroissa
uuden vuoden päivä
ti 1.1.
pitkäperjantai
pe 29.3.
pääsiäispäivä
ma 1.4.
vapputi 1.5.
helatorstai
to 9.5.
juhannuspe 21.6.
juhannusla 22.6.
pyhäinpäivä
la 2.11.
itsenäisyyspäivä
pe 6.12.
jouluaatto
ti 24.12.
joulupäivä
ke 25.12.
tapaninpäivä
to 26.12.
Suurpainos ja juhlapyhien erikoisnumerot
IlmestyyKorotusVarauksetAineistot
Tammikuu
Loppiaisen suurpainos
la 5.1.2013
20 %
pe 28.12.2012 ke 2.1.2013
to 28.3. la 30.3. 20 %
20 %
to 21.3. pe 22.3.
ma 25.3.
ke 26.3.
ti 30.4. 20 %
ti 23.4. ke 24.4.
ke 8.5. 20 %
20 %
ti 30.4. pe 3.5.
Juhannusta edeltävän
keskiviikon lehti Juhannuksen suurpainos ke 19.6.
to 20.6. 20 %
50 %
ke 12.6.
to 13.6. ma 14.6.
ma 17.6.
pe 1.11.
20 %
ma 25.10.
ke 30.10.
to 5.12. la 7.12. ma 23.12.
ti 31.12.
20 %
30 %
20 %
20 %
to 28.11.
pe 29.11.
ma 16.12.
pe 20.12.
ma 2.12.
ti 3.12.
to 19.12.
ma 23.12.
Maaliskuu
Kiirastorstain suurpainos Pääsiäisen suurpainos
Huhtikuu
Vapun suurpainos
Toukokuu
Helatorstain suurpainos
Ylioppilasnumero *
Kesäkuu
Marraskuu
Pyhäinpäivän suurpainos Joulukuu
Itsenäisyyspäivän suurpainos
Linnan juhlat -lehti
Joulun suurpainos
Uuden vuoden suurpainos *) ilmestymispäivä vahvistetaan myöhemmin
Ilta-Sanomat
Ilmoitteluun sovelletaan Ilta-Sanomien sarja-alennustaulukkoa. Sarja-alennus määräytyy ilmoitusten kokonaiskappalemäärän mukaisesti.
Ilta-Sanomat Profiilit
Koko väestö
(000)
4 452
IS Lukijat
(000)
650
Profiili %
koko väestö
100
IS Profiili %
100
Sukupuoli
Ikä
12-17 vuotta3524287
18-24 vuotta43956109
25-34 vuotta623601410
35-44 vuotta609701411
45-64 vuotta1 4644293340
65+ vuotta9661432223
Kuntatyyppi
Helsinki471811113
Espoo1983145
Vantaa1553035
Turku1482033
Tampere1812244
Muu yli 30 000 asukkaan kaupunki
1 363
189
31
30
Alle 30 000 asukkaan kaupunki
869
119
19
19
Maalaiskunta1 0721302421
Päivittäisostopäättäjä
Kyllä3 4274777777
Lapsiperhe
Kyllä1 8282304137
Lähde: KMT Lukija S2011/K2012
SUKUPUOLIJAKAUMA
IKÄJAKAUMA
PÄIVITTÄISOSTOPÄÄTTÄJIÄ
47 % Naisia
7 % 12-17 vuotta
77 % Kyllä
53 % Miehiä
9 % 18-24 vuotta
33 % Ei
10 % 25-34 vuotta
11 % 35-44 vuotta
40 % 45-64 vuotta
23 % 65+ vuotta
Ilta-Sanomat
Nainen2 2862905147
Mies2 1703314953
PÄIVITTÄIN
Ruokala
TIISTAISIN
Ilta-Sanomien toimitus kokoaa ihmisiä kiinnostavat
uutiset Suomesta ja maailmalta yksiin kansiin yli
621 000 lukijalle joka päivä. Ajan hermoilla on pysyttävä,
sillä kuluttaja ostaa jokaisen lehden luettavaksi.
Tiistaisin Ilta-Sanomien ruokateemassa on erilaisia reseptejä, ravintoloita, kokkeja ja muuta ruokaan liittyvää.
Urheilu
Matka
PÄIVITTÄIN
KESKIVIIKKOISIN
Suomen intohimoisin urheilutoimitus kokoaa joka päivä
kattavimmat urheilu-uutiset Ilta-Sanomien sivuille. Pilkut
ja paitsiot, jäähyt ja ylämummot tulevat ruodittua perinpohjaisesti ja ammattitaidolla.
Keskiviikkoisin Ilta-Sanomat lähtee matkalle teemaosiossaan. Kotimaan ja ulkomaan matkakohteet ja mm.
erilaiset matkustustavat tulevat tällöin tutuiksi.
Viihde
Asuminen
PÄIVITTÄIN
TORSTAISIN
Ilta-Sanomien viihteestä löydät päivän tärkeimmät
viihdetaivaan uutiset niin kotisuomesta kuin muualtakin
maailmalta.
Asumisen osio torstaisin keskityy kotiin ja asumiseen.
Jutut vaihtelevat sisustuksesta rakentamiseen ja kiinteistöasioista mökkielämään.
Hyvä olo
Parisuhde ja Seksi
JOKA TOINEN MAANANTAI
Maanantaisin vuorottelevat teemat Hyvä olo ja Muoti ja
Kauneus. Hyvä olo keskittyy kehon ja mielen terveyteen ja
hyvään oloon. Mukana on treenivinkkejä, dieettivinkkejä ja
paljon muuta hyvän olon asiaa.
Muoti & Kauneus
JOKA TOINEN MAANANTAI
Joka toinen maanantai vuorossa on Muoti ja Kauneus.
Teema esittelee uusimpia trendejä ja kauneusvinkkejä
Suomesta ja maailmalta.
PERJANTAISIN
Parisuhde ja seksi keskittyy perjantaisin parisuhteeseen
ja seksiin liittyviin suuriin kysymyksiin, sekä niiden ylä ja
alamäkiin.
Autot
PERJANTAISIN
Autot -osio esittelee automaailman viimeisimmät uutuudet
joka perjantai. Autoista kiinnostuneille jo tutuksi tulleesta
osiosta löytyy koeajoja, vertailuja ja muita autoaiheisia
juttuja.
Ilta-Sanomat
Uutiset
Viikonvaihdekorotus
ModuulikootKoko (mm)
Hinta (€)
Sunnuntai-liitteen hinnat sisältävät
viikonvaihdekorotuksen.
1/1-sivutekstissä5 x 3805 250
2/1-sivutekstissä10 x 3808 000
Vaakapuolikastekstissä5 x 1753 250
Pystypuolikastekstissä3 x 3483 250
Pystypalkkitekstissä2 x 3482 700
Vaakapalkkitekstissä5 x 1002 300
1/4-sivutekstissä3 x 1751 800
Moduulitekstissä3 x 1001 500
Moduulitekstissä2 x 1001 100
Määräpaikat
1/1-sivu
2. tai 4. sivu
5 x 380
5 700
1/1-sivu
takakannen sisäsivu
5 x 380
5 700
1/1-sivutakasivu5 x 3806 000
2/1-sivuetuaukeama10 x 3808 500
Vaakapuolikas
Hyvä olo -osio
5 x 175
3 300
VaakapalkkiRuokala5 x 1002 500
Tutustu
caseen!
Kaikkiin hintoihin lisätään alv. 24 %.
Ilmestymisaikataulut
Nissan Juke
www.mediaperhe.
iltasanomat.fi/juke
Suurpainoskorotukset
Sunnuntai-liitteen ilmestyessä IltaSanomien suurpainosnumeroiden
välissä hintoihin lisätään 20 %:n
korotus. Poikkeuksena to 20.6.2013
juhannuksen suurpainoksen välissä
ilmestyvä Sunnuntai-liite, jonka ilmoitushintoihin lisätään 40 %:n korotus.
Kausiedut
Osta kaksi, saat kolmannen
ilmoituksen veloituksetta.
10.12.2012 – 31.1.2013
24.6.2013 – 11.8.2013
9.12.2013 – 31.1.2014
Etua ei voi yhdistää Ilta-Sanomien
kausietuihin.
Suurpainokset ja juhlapyhien erikoisnumerot
IlmestyyKorotusVarauksetAineistot
Tammikuu
Loppiaisen suurpainos
Kausietu
osta kaksi, saat
kolmannen ilmoitukse
n
veloituksetta.
la 5.1.2013
20 %
to 27.12.2012
pe 28.12.2012
la 30.3. 20 %
pe 22.3. ti 26.3.
to 20.6. 40 %
ti 11.6. pe 14.6.
pe 1.11. 20 %
pe 25.10.
ti 29.10.
Itsenäisyyspäivän suurpainos Joulun suurpainos la 7.12. la 21.12. 20 %
20 %
pe 29.11.
pe 13.12.
ti 3.12.
ti 17.12.
Maaliskuu
Pääsiäisen suurpainos
Kesäkuu
Kohderyhmä
haltuun!
Juhannuksen suurpainos
Marraskuu
Pyhäinpäivän suurpainos
Joulukuu
Varaukset klo 10.00 mennessä ja aineistot klo 9.00 mennessä.
Levikki
178 751
Sunnuntai-liite on Ilta-Sanomien viikonlopun lehden välissä
ilmestyvä liitelehti ja koko viikonlopun lukupaketti. Viikonloppuisin Ilta-Sanomien päälehti on enemmän uutismaisempi ja
sen välissä ilmestyvä Sunnuntai-liite taas sisältää enemmän
lifestyle-sisältöä, jonka parissa lukija viihtyy koko viikonlopun.
Sunnuntai-liite on mm. julkkiksia, muotia, kauneutta, matkavinkkejä, huippukokkien ja kotikokkien ruokavinkkejä, viinisuosituksia ja paljon muuta. Liite tarjoaa mainostajalle mahdollisuuden
tavoittaa yli puoli miljoonaa asiakasta aikakauslehtimäisen
sisällön yhteydessä joka viikko.
LT 2011, Ilta-Sanomien
viikonlopun levikki
1/1-sivu
260 x 380 mm
5 x 380 mm
Aukeama (2/1-sivu)
520 x 380 mm
10 x 380 mm
Pystypuolikas
139 x 348 mm
3 x 348 mm
Vaakapuolikas
235 x 175 mm
5 x 175 mm
Kysy lisää erikoisratkaisuista
Ilta-Sanomien mediamyynnistä.
1/4-sivu
139 x 175 mm
3 x 175 mm
Pystypalkki
91 x 348 mm
2 x 348 mm
Vaakapalkki
235 x 100 mm
5 x 100 mm
Sunnuntai-liite
Sunnuntai-liite
Hinnat
TV-lehti
Hinnat
Kausiedut
ModuulikootKoko (mm)
Hinta (€)
Osta kaksi, saat kolmannen
ilmoituksen veloituksetta.
1/1-sivutekstissä4 x 2972 900
2/1-sivutekstissä8 x 2975 200
Pystypuolikastekstissä2 x 2971 650
Vaakapuolikastekstissä4 x 1461 650
Pystypalkkitekstissä1 x 2971 450
Vaakapalkkitekstissä4 x 731 450
Seitsikko, 7 kpl
tekstissä
1 x 100
1 650
Pikkukolmiotekstissä2 x 1121 600
Isokolmiotekstissä2 x 1462 100
10.12.2012 – 31.1.2013
24.6. – 11.8.2013
9.12.2013 – 31.1.2014
Etua ei voi yhdistää Ilta-Sanomien
kausietuihin.
Määräpaikat
1/1-sivu
2. tai 4. sivu
4 x 297
3 300
1/1-sivutakasivu4 x 2973 550
2/1-sivuetuaukeama8 x 2975 700
Tutustu
caseen!
Kaikkiin hintoihin lisätään alv. 24 %.
Nissan Juke
www.mediaperhe.
iltasanomat.fi/juke
Ilmestymisaikataulut
osta kaksi, saat
kolmannen ilmoitukse
n
veloituksetta.
TV-lehti on Ilta-Sanomien kanssa yhteismyynnissä oleva
viihteen ja tv-ohjelmien tietopaketti, joka ilmestyy tiistaisin.
TV-lehti kokoaa seuraavan viikon tulevat tv-ohjelmat, niiden
juonipaljastukset ja infot samojen kansien sisään. Viimeisimmässä TNS Gallupin KMT-tutkimuksessa TV-lehden lukijamäärä
lisääntyi +3,3 %. Näin ollen TV-lehti tarjoaa mainostajalle entistä enemmän silmäpareja.
Lukijat
Naisia
Miehiä
Levikki
Päivittäisostopäättäjiä
128 000 57 % 43 %
52 706
Ilmestyy
Pääsiäisen tuplanumero
ke 27.3.
Joulun tuplanumero
ke 18.12.
Tuplanumerot sisältävät kahden viikon ohjelmatiedot ja ne ovat
irtonumeromyynnissä kahden viikon ajan ilmestymisestä.
TV-lehti
Kausietu
TV-lehden tuplanumerot
Kohderyhmä
haltuun!
TV-lehti ei ilmesty tuplanumeroiden vuoksi seuraavina
päivinä: ke 3.4., ke 25.12.
Tuplanumerokorotus
Tuplanumeroissa on 20 % korotus ilmoitushintoihin.
1/1-sivu
230 x 297 mm
4 x 297 mm
Aukeama (2/1-sivu)
460 x 297 mm
8 x 297mm
Pystypuolikas
112 x 297 mm
2 x 297 mm
Vaakapuolikas
230 x 146 mm
4 x 146 mm
83 %
Seitsikko, 7 kpl
64 x 100 mm
1 x 100 mm
Kysy lisää erikoisratkaisuista
Ilta-Sanomien mediamyynnistä.
KMT Lukija S2011/K2012, LT 2011
Pystypalkki
56 x 297 mm
1 x 297 mm
Vaakapalkki
230 x 73 mm
4 x 73 mm
Pikkukolmio
112 x 112 mm
2 x 112 mm
Isokolmio
112 x 146 mm
2 x 146 mm
TV-lehti Profiilit
Koko väestö
(000)
4 456
TV-lehti lukijat
(000)
133
Profiili %
koko väestö
100
TV-lehti profiili %
100
Sukupuoli
Nainen2 286765157
Mies2 170574943
Ikä
12-17 vuotta352785
18-24 vuotta4399107
25-34 vuotta623131410
35-44 vuotta609151412
45-64 vuotta1 468553341
65+ vuotta966332225
Helsinki471171113
Espoo198745
Vantaa155635
Turku148534
Tampere181443
Muu yli 30 000 asukkaan kaupunki
1 363
42
31
32
Alle 30 000 asukkaan kaupunki
869
24
19
18
Maalaiskunta1 072272420
Päivittäisostopäättäjä
Kyllä3 4271107783
Lapsiperhe
Kyllä1 828484136
Lähde: KMT Lukija S2011/K2012
SUKUPUOLIJAKAUMA
IKÄJAKAUMA
PÄIVITTÄISOSTOPÄÄTTÄJIÄ
57 % Naisia
5 % 12-17 vuotta
83 % Kyllä
43 % Miehiä
7 % 18-24 vuotta
17 % Ei
10 % 25-34 vuotta
12 % 35-44 vuotta
41 % 45-64 vuotta
25 % 65+ vuotta
TV-lehti
Kuntatyyppi
IS Teemalehdet
Hinnat
Moduulikoot
Koko (mm)
Hinta (€)
1/1-sivu
2/1-sivu
Pystypuolikas
Vaakapuolikas
Pystypalkki
Vaakapalkki
1/4-sivu
1/6-sivu
tekstissä
tekstissä
tekstissä
tekstissä
tekstissä
tekstissä
tekstissä
tekstissä
4
8
2
4
1
4
2
2
3
6
2
2
1
1
1
1
2. sivu
takasivu
etuaukeama
4 x 297
4 x 297
8 x 297
x
x
x
x
x
x
x
x
297
297
297
146
297
73
146
85
900
900
250
250
850
650
850
000
Määräpaikat
1/1-sivu
1/1-sivu
2/1-sivu
4 300
4 500
7 600
Kaikkiin hintoihin lisätään alv. 24 %.
Ilmestymisaikataulut
Vuonna 2013 ilmestyvät Teemalehdet (alustava aikataulu)
IlmestyyVaraukset
Aineistot
Teemalehdet
Hyvä olo10.1.13.12.27.12.
Viipuri14.2.17.1.31.1.
Piha7.3.7.2.21.2.
Huvila & Huussi
11.4.
14.3.
28.3.
Mökki II7.5.9.4.23.4.
Aku ja kesä*
13.6.
Aku ja autot*
11.7.
Mökki II4.7.6.6.20.6.
Sienet8.8.11.7.25.7.
Aku ja urheilu*
15.8.
Aku ja raha*
14.9.
Aku ja matka*
10.10.
Joulu14.11.17.10.31.10.
Aku ja joulu*
5.12.
7.11.
21.11.
*Kysy Aku-teemalehtien varaus- ja aineistoaikatauluja Ilta-Sanomien
mediamyynnistä tai tarkista ne osoitteesta mediaperhe.iltasanomat.fi
IS Teemalehdet ovat Ilta-Sanomien korkealaatuisia
aikakauslehtiä ajankohtaisista aiheista ja ilmiöistä niin
lifestylen, historian kuin eri henkilöhahmojenkin saralla.
Lifestyle-lehdet, kuten Mökki ja Piha, ovat ilmestyneet jo
useampana vuotena peräkkäin ja näin vakiinnuttaneet
paikkansa suomalaisten suosiossa. Joka vuosi Ilta-Sanomien kanssa yhteismyyntiin ilmestyy myös ajankohtaisia
historiaan pohjautuvia tai muuhun ilmiöön tarkemmin
tutustuvia teemalehtiä, joista on tullu huimia myyntimenestyksiä. Parhaimmillaan lehtiä on myyty yli 110 000
kappaletta!
Loppuvuodesta vuonna 2011 Ilta-Sanomat teki Aku Ankan
toimituksen kanssa yhteistyössä Aku Ankan syntymäpäiväjuhlalehden. Vuonna 2013 yhteistyö jatkuu. Nyt ilmestyy
kuusi Ilta-Sanomien teemalehteä yhteistyössä Aku Ankan
kanssa.
Aiheet vaihtelevat ajankohdan mukaan ja jokainen takaa
sekä kuluttajille, että mainostajille laatusisältöä. Useat
lehdistä ovatkin keräilykappaleita, jotka säilyvät lukijalla
pitkiä aikoja ja joihin palataan aina uudelleen. Haluathan
sinäkin olla mukana?
1/1-sivu
230 x 297 mm
4 x 297 mm
Aukeama (2/1-sivu)
460 x 297 mm
8 x 297mm
Pystypuolikas
112 x 297 mm
2 x 297 mm
Vaakapuolikas
230 x 146 mm
4 x 146 mm
Kysy lisää erikoisratkaisuista
Ilta-Sanomien mediamyynnistä.
Pystypalkki
56 x 297 mm
1 x 297 mm
Vaakapalkki
230 x 73 mm
4 x 73 mm
1/4-sivu
112 x 146 mm
2 x 146 mm
Veikkaaja
vie mainostajan viestit maaliin
Veikkaajan aitiopaikka
Hinnat
Moduulikoot
Koko (mm)
Hinta (€)
1/1-sivu
2/1-sivu
Pystypuolikas
Vaakapuolikas
Pystypalkki
Vaakapalkki
1/4-sivu
tekstissä
tekstissä
tekstissä
tekstissä
tekstissä
tekstissä
tekstissä
4
8
2
4
1
4
2
3
5
2
2
1
1
1
2. sivu
takasivu
etuaukeama
aitiopaikka
4 x 297
4 x 272
8 x 297
50 - 500
x
x
x
x
x
x
x
297
297
297
146
297
73
146
Aitiopaikka on oma ilmoituskokonaisuutensa, johon
taitetaan 5 - 500 mm kokoisia ilmoituksia.
Ilmoitukset on varattava samanaikaisesti tai ilmoittelusta on tehtävä kirjallinen sopimus.
Ilmoitushinnat arkisin 1,9 €/pmm.
900
900
250
250
850
650
850
Ilmoitteluun sovelletaan Veikkaajan sarja-alennustaulukkoa. Sarja-alennus määräytyy ilmoitusten kokonaiskappalemäärän mukaisesti.
Määräpaikat
1/1-sivu
1/1-sivu
2/1-sivu
€/pmm
Tutustu
caseen!
Kaikkiin hintoihin lisätään alv. 24 %.
Ilmestymisaikataulu
Veikkaajan tuplanumero 2013 ilmestyy:
Nissan Juke
www.mediaperhe.
iltasanomat.fi/juke
joulun tuplanumero, ti 17.12.
ke 2.1., ke 3.4.
Veikkaaja ei ilmesty seuraavina päivinä vuonna 2013
ti 1.1., ti 2.4., ti 24.12.
Lukijat
Naisia
Miehiä
Levikki
Päivittäisostopäättäjiä
179 000 15 % 85 %
43 164
Sarja-alennus
5 kpl
10 kpl
20 kpl
30 kpl
40 kpl
50 kpl
70 kpl
10
15
20
25
30
35
40
%
%
%
%
%
%
%
Kausiedut
Kohderyhmä
haltuun!
Osta kaksi, saat kolmannen ilmoituksen veloituksetta.
10.12.2012 – 31.1.2013
24.6.2013 – 11.8.2013
9.12.2013 – 31.1.2014
Veikkaaja
osta kaksi, saat
kolmannen ilmoituksen
veloituksetta.
Ilmoitusten lukumäärä
Sarja-alennus lasketaan yhteenlaskettujen luokiteltujen ilmoitusten määrästä koskien Veikkaajan
Aitiopaikkaa. Sarja-alennus ja vuosisopimusalennus
ovat toistensa poissulkevia alennuksia.
Veikkaajan poikkeukselliset ilmestymispäivät 2013
Kausietu
Veikkaaja on Suomen suurin urheilulehti, joka profiloituu
vahvasti mieslukijoihin. Yli 80 % Veikkaajan lukijoista on
miehiä, joten kun kohderyhmänä ovat itsestään huolehtivat,
urheilusta kiinnostuneet miehet, Veikkaaja on juuri oikea
media. Veikkaaja on vuoden 2012 syksystä lähtien löytynyt
myös iPadista näköislehtenä. Näin ollen printissä olevat
ilmoitukset löytyvät myös sieltä. Useimmille lukijoille Veikkaaja kannetaan kotiin tilattuna joka tiistai, mutta Veikkaaja
löytyy myös lehtipisteistä irtonumeromyynnistä.
Sarja-alennustaulukko
4 300
4 500
7 600
1,9
1/1-sivu
230 x 297 mm
4 x 297 mm
Aukeama (2/1-sivu)
460 x 297 mm
8 x 297mm
Pystypuolikas
112 x 297 mm
2 x 297 mm
76 %
Vaakapuolikas
230 x 146 mm
4 x 146 mm
Kysy lisää erikoisratkaisuista
Ilta-Sanomien mediamyynnistä.
KMT Lukija S2011/K2012, LT 2011
Pystypalkki
56 x 297 mm
1 x 297 mm
Vaakapalkki
230 x 73 mm
4 x 73 mm
1/4-sivu
112 x 146 mm
2 x 146 mm
Veikkaaja Profiilit
Koko väestö
(000)
4 456
Veikkaaja lukijat
(000)
179
Profiili %
koko väestö
100
Veikkaaja profiili %
100
Sukupuoli
Nainen2 286285115
Mies2 1701514985
Ikä
12-17 vuotta3521086
18-24 vuotta439291016
25-34 vuotta623321418
35-44 vuotta609311417
45-64 vuotta1 468603333
65+ vuotta966172210
Kuntatyyppi
Helsinki471191111
Espoo198744
Vantaa155734
Turku148935
Tampere1811046
Muu yli 30 000 asukkaan kaupunki
1 363
62
31
35
Alle 30 000 asukkaan kaupunki
869
32
19
18
Maalaiskunta1 072342419
Päivittäisostopäättäjä
Kyllä3 4271367676
Lapsiperhe
Kyllä1 828798144
Veikkaaja
Lähde: KMT Lukija S2011/K2012
SUKUPUOLIJAKAUMA
IKÄJAKAUMA
PÄIVITTÄISOSTOPÄÄTTÄJIÄ
15 % Naisia
6 % 12-17 vuotta
76 % Kyllä
85 % Miehiä
16 % 18-24 vuotta
24 % Ei
18 % 25-34 vuotta
17 % 35-44 vuotta
33 % 45-64 vuotta
10 % 65+ vuotta
Veikkaajan
kausioppaat
Hinnat
Moduulikoot
Koko (mm)
Hinta (€)
1/1-sivu
2/1-sivu
Pystypuolikas
Vaakapuolikas
Pystypalkki
Vaakapalkki
1/4-sivu
tekstissä
tekstissä
tekstissä
tekstissä
tekstissä
tekstissä
tekstissä
4
8
2
4
1
4
2
4
7
2
2
2
1
2
2. sivu
takasivu
etuaukeama
aitiopaikka
4 x 297
4 x 272
8 x 297
50 - 500
x
x
x
x
x
x
x
297
297
297
146
297
73
146
600
600
650
650
250
900
250
Määräpaikat
1/1-sivu
1/1-sivu
2/1-sivu
€/pmm
5 100
5 300
8 500
2.1
Kaikkiin hintoihin lisätään alv. 24 %.
Ilmestymisaikataulut
Vuonna 2013 ilmestyvät Veikkaajan kausioppaat
(alustava aikataulu)
IlmestyyVaraukset
Aineistot
Formula 1
Jääkiekon MM
Brittifutis
SM-liiga
NHL
ti
ti
ti
ti
ti
5.3.
23.4.
6.8.
3.9.
1.10.
ti
ti
ti
ti
ti
19.2.
9.4.
23.7.
20.8.
17.9.
ti
ti
ti
ti
ti
26.2.
16.4.
30.7.
27.8.
24.9.
Veikkaajan
kausioppaat
Kysy lisää Veikkaajan kausioppaista Ilta-Sanomien
mediamyynnistä.
Veikkaajan kausioppaat ovat Veikkaajan lukijoiden eniten
seuraamien urheilulajien kausien alussa ilmestyviä tuhteja
lukupaketteja. Lehdistä löytyy urheilijoiden esittelyitä,
areenainfoa ja paljon henkilöhaastatteluita aina kustakin
lajista. Lehdet menevät suoraan kotiin kaikille Veikkaajan
tilaajille ja ovat myös irtonumeromyynnissä ennen kausien
alkua. Kausioppailla tavoitat aina kunkin lajin vihkiytyneet
fanit helposti. Opas pyörii usein lukijalla kauemmin luettavana, koska lehdestä löytyviin faktoihin palataan kauden
aikana useampaan kertaan.
1/1-sivu
230 x 297 mm
4 x 297 mm
Aukeama (2/1-sivu)
460 x 297 mm
8 x 297mm
Pystypuolikas
112 x 297 mm
2 x 297 mm
Vaakapuolikas
230 x 146 mm
4 x 146 mm
Kysy lisää erikoisratkaisuista
Ilta-Sanomien mediamyynnistä.
Pystypalkki
56 x 297 mm
1 x 297 mm
Vaakapalkki
230 x 73 mm
4 x 73 mm
1/4-sivu
112 x 146 mm
2 x 146 mm
Ilmoitusaineistojen koot
Varausten toimitus
Ilta-Sanomat
Ilmoitusvaraukset, ilmoitusmääräimet, reklamaatiot, muutokset, tiedustelut, peruutukset,
ilmoituslaskuihin liittyvät palautteet
Palstaleveydet tekstissä
1 palsta 2 palstaa 91 mm
3 palstaa139 mm
5 palstaa235 mm
TV-lehti, IS Teemalehdet, Veikkaaja,
Veikkaajan kausioppaat
38 mm
2 palstaa81 mm
3 palstaa124 mm
4 palstaa167 mm
5 palstaa210 mm
6 palstaa253 mm
Jos ilmoitus ei ole täyden palstan korkuinen (365 mm),
sen korkeus saa olla korkeintaan 290 mm. Ilmoituksen
minimikoko tekstissä on 300 mm.
Sivun leveys on 230 mm ja korkeus 297 mm.
Keskiaukeaman leveys on 460 mm.
Ilmoituskoot ovat kokonaispinta-aloja, joihin sisältyvät
lehden marginaalit: 15 mm ulko- ja ylälaita
ja 17 mm sisä- ja alalaita.
Aineiston kaikkiin reunoihin on lisättävä 5 mm
leikkausvara.
Ilta-Sanomien asiakaspalvelu
[email protected]
Mainos- ja mediatoimistot: 010 80 80 95
Yritysasiakkaat: 010 80 80 85
Aineiston toimitus
Aineisto toimitetaan PDF -muodossa linjasiirtona
FirstClass-yhteyden välityksellä sähköpostitse osoitteeseen:
[email protected]
Veikkaajan aineistot: [email protected]
Lisätietoja aineistojen toimittamisesta
Palstaleveydet tekstissä
Sunnuntai-liite
1 palsta Formaatti on leikattu tabloid.
Leikatun tabloidin sivun koko on 260 x 348 mm.
Keskiaukeaman leikattu koko on 520 x 348 mm.
Aineiston kaikkiin reunoihin on lisättävä 5 mm
leikkausvara.
2 palstaa112 mm
56 mm
4 palstaa230 mm
Painomenetelmä: Offsetsanomalehtirotaatio.
Painovärinä sanomalehdessä käytetään CMYK-värejä.
Kuvien koko sanomalehdessä 200dpi ja aikakauslehdessä 300dpi.
Sanomapaino Oy / Aineistopalvelut
[email protected]
p. (09) 122 7252
Painopaikat
Aineistot
maanantai
tiistai
keskiviikko
torstai
perjantai
lauantai
to klo 15
pe klo 15
ma klo 15
ti klo 15
ke klo 15
ke klo 10
pe klo 9
ma klo 9
ti klo 9
ke klo 9
to klo 9
to klo 15
Suurpainoksissa ja erikoisnumeroissa on poikkeavat
aikataulut.
Sunnuntai-liite
Ilmestymispäivä: sunnuntai
Varaukset: Ilmestymistä edeltävän viikon perjantaina
klo 10 mennessä.
Aineistot: Ilmestymisviikon keskiviikkona klo 15
mennessä.
Suurpainoksissa ja erikoisnumeroissa on poikkeavat
aikataulut.
Ilmestymispäivä: keskiviikko
Varaukset: 2 viikkoa ennen ilmestymistä
Aineistot: Ilmestymistä edeltävän viikon torstaina
klo 15 mennessä.
Hämeen Paino Oy, Forssa (Ilta-Sanomat, Sunnuntai-liite)
Savon Paino Oy, Varkaus (Ilta-Sanomat, Sunnuntai-liite)
Kaleva Kustannus Oy, Oulu (Ilta-Sanomat)
IS Teemalehdet
Sanoma News Oy, Ilta-Sanomat
Vastaava päätoimittaja, kustantaja: Tapio Sadeoja
Varaukset: 4 viikkoa ennen ilmestymistä
Aineistot: 2 viikkoa ennen ilmestymistä,
arkipäivänä klo 15 mennessä.
Veikkaaja
Ilmestymispäivä: tiistai
Varaukset: 2 viikkoa ennen ilmestymistä
Aineistot: Ilmestymistä edeltävän viikon keskiviikkona
klo 15 mennessä. Juhlapyhien osuessa keskiviikolle, aineistopäivä on ilmestymistä edeltävän viikon tiistaina klo 15 mennessä.
Veikkaajan kausioppaat
Varaukset: 2 viikkoa ennen ilmestymistä
Aineistot: Ilmestymistä edeltävänä tiistaina
klo 15 mennessä.
•
•
•
•
•
Asiakkaan nimi
Varausnumero
Julkaisupäivämäärä(t)
Ilmoituksen koko
Aineiston tekijä ja puhelinnumero
Käteisilmoitukset
Ilta-Sanomat
Varaukset
Aineiston toimituksen
yhteydessä tulee
ilmoittaa aina
seuraavat tiedot:
Ilmoitusaineistoon tehtävistä muutoksista veloitetaan
50 €/ alkava tunti. Ilmoitusten valmistuksesta veloitetaan
0,20 €/ pmm. Myöhässä toimitetusta aineistosta veloitetaan
200 €/kpl
Varaukset ja aineistot
Ilmestymispäivä
Asiakkaan nimi
Lehden nimi
Julkaisupäivämäärä(t)
Ilmoituksen koko
Aineiston tekijä ja puhelinnumero
Tekniset lisäveloitukset
Helsingin Sanomien Mediakulma
Sanomatalo, 1 krs.
Elielinaukio 1, 00100 HELSINKI
Palveluaika: ma-pe klo 9-17
TV-lehti
•
•
•
•
•
Julkaisija
Postiosoite
PL 40, 00089 SANOMA
Kotipaikka: Helsinki
Y-tunnus: 1515901-4
Varaukset
ja aineistot
Palstaleveydet tekstissä
Koko sivun leveys on 253 mm, korkeus 365 mm
ja palstaluku 6.
Keskiaukeaman leveys on 527 mm, korkeus 365 mm
ja palstaluku 12.
Varausta tehtäessä
tulee ilmoittaa
aina seuraavat tiedot:
Ilta-Sanomat RAM-paneeli
Ilta-Sanomien lukijakuntaa edustava RAM-paneeli on
ollut toiminnassa jo useamman vuoden. Ilta-Sanomien
RAM tutkimustietopankkiin on kertynyt mittava määrä
Ilta-Sanomissa julkaistujen ja RAM-panelistien arvioimien
ilmoitusten tutkimusraportteja. Mainostajien on mahdollista saada RAM-tutkimustietopankista vertailuja oman
toimialansa muuhun mainontaan. Ilta-Sanomien RAMtutkimukset ovat mainostajalle veloituksettomia. Yhdellä
tutkimuskierroksella on mahdollista tutkia kuusi ilmoitusta. RAM-tutkimustulokset ovat täysin vertailukelpoisia
muiden RAM-tutkimusmenetelmää käyttävien lehtien
kanssa. Lisätietoja Ilta-Sanomien RAM-paneelista: www.
iltasanomat.fi/paneeli.
RAM-tutkimuspäivät
voidaan tarkastella väestön ja IS Mediaperheen lehtien lukijoiden kuluttajakäyttäytymistä, hankinta-aikomuksia, harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita. Molemmat tietokannat mahdollistavat kampanjasuunnitelmien vertailun eri kohderyhmissä
ja mainostajien erilaisten kampanjatavoitteiden mukaan.
TNS Atlas
TNS Atlas on tutkimuskokonaisuus, jonka kautta voidaan
tarkastella IS Mediaperheen lehtien ja verkon kokonaistavoittavuuslukuja eri kohderyhmissä, erilaisilla kampanja pituuksilla sekä ilmoitusmäärillä. TNS Atlas -tietokannan kautta
voidaan tarkastella printin ja verkon kampanjakokonaisuuksien tavoittavuutta kustannustehokkaampien mediaratkaisujen
rakentamiseksi.
Veikkaaja RAM-paneeli
TNS PäättäjäAtlas
Veikkaajan lukijakuntaa edustava RAM-paneeli aloitti
toimintansa vuoden 2008 alussa. Veikkaajan tutkittujen
mainosten tiedot kertyvät RAM-tutkimustietopankkiin,
josta mainostajien on mahdollista saada vertailuja oman
toimintansa muuhun mainontaan. Veikkaajan RAM-tutkimukset ovat mainostajalle veloituksettomia. Yhdellä tutkimuskierroksella on mahdollista tutkia kuusi ilmoitusta.
RAM-tutkimustulokset ovat täysin vertailukelpoisia muiden
RAM-tutkimusmenetelmää käyttävien lehtien kanssa.
Lisätietoja Veikkaajan RAM-paneelista: www.veikkaaja.fi/
paneeli.
Ilta-Sanomat ja iltasanomat.fi ovat Suomen suurimpia ja
tavoittavimpia päättäjämedioita. TNS PäättäjäAtlas tarjoaa
tietoa b-to-b-markkinoinnin kampanjasuunnittelun tueksi.
Tutkimuksen kohderyhmänä ovat työelämän päättäjät ja
osallistujat. TNS PäättäjäAtlas -tietokannan kautta on mahdollista saada tietoa esimerkiksi päättäjien mediakulutuksesta,
heidän harrastuksistaan ja suhteistaan b-to-b-brändeihin.
Kansallinen Mediatutkimus
Kansallisen Mediatutkimuksen KMT Lukija -tietokanta
tuottaa tiedot IS Mediaperheen lukijamääristä, tavoittavuudesta ja profiileista. KMT Kuluttaja -tietokannan kautta
Ilta-Sanomat
Tammikuu
Veikkaaja
Ti 15.1.
Tammikuu15.1.
To 24.1.
Helmikuu5.2.
Helmikuu
26.2.
Pe 1.2.
La 16.2.
Maaliskuu12.3.
Maaliskuu
Huhtikuu9.4.
Ke 6.3.
Pe 15.3.
Toukokuu7.5.
Ma 25.3.
Kesäkuu
4.6.
Huhtikuu
Elokuu
13.8.
La 13.4.
Syyskuu
17.9.
Ma 22.4.
Lokakuu
8.10.
Toukokuu
Marraskuu19.11.
Ke 3.4.
Ti 7.5.
To 16.5.
Joulukuu
3.12.
Pe 24.5.
Kesäkuu
Ti 4.6.
Ma 10.6.
La 15.6.
Elokuu
Ke 7.8.
Pe 16.8.
Ti 27.8.
Syyskuu
Ke 11.9.
Ma 23.9.
La 28.9.
Lokakuu
Ma 7.10.
Ti 15.10.
To 24.10.
Marraskuu
Ti 5.11.
Pe 15.11.
Tutkimuspäivät
saattavat muuttua,
varmista ajantasaiset
tiedot Ilta-Sanomien
mediamyynnistä
tai osoitteesta
www.mediaperhe.iltasanomat.fi
To 21.11.
Joulukuu
Ma 2.12.
Ti 10.12.
La 14.12.
Tutkimukset
Tutkimukset
Nettoeuroilla = sopimusvolyymi tarkoitetaan hintaa, josta on
vähennetty kaikki mahdolliset alennukset.
Alennusten ja etujen laskentajärjestys
IS Mediaperheen vuosisopimus 2013
18 %
60 000
Ilta-Sanomien julkaisemissa medioissa vähintään 20 000
nettoeurolla ilmoittavat asiakkaat saavat IS Mediaperheen
vuosisopimustaulukon mukaisen vuosisopimusalennuksen.
Vuosisopimusalennus edellyttää kirjallista sopimusta asiakkaan ja Ilta-Sanomien välillä.
20 %
100 000
22 %
200 000
24 %
300 000
26 %
400 000
28 %
500 000
Nettoeuroilla (=sopimusvolyymi) tarkoitetaan hintaa, josta
on vähennetty kaikki mahdolliset alennukset. Allekirjoitettu
vuosisopimus koskee ilmoittelua ainoastaan Ilta-Sanomien
medioissa.
30 %
600 000
32 %
700 000
34 %
800 000
36 %
900 000
Vuosisopimus voidaan vuodelle 2013 tehdä myös puolivuotiskaudeksi tai kolmen kuukauden ajaksi. Tällöin 12 kk:n nettoilmoitusvolyymi suhteutetaan sopimuskauden pituuteen (6 kk
tai 3 kk) vuosisopimusalennusprosentin pysyessä ennallaan.
38 %
1 000 000
Vuosisopimustaulukko
Sopimusvolyymi netto (€) Vuosisopimusalennus %
20 000
10 %
50 000
13 %
80 000
16 %
110 000
20 %
140 000
23 %
170 000
25 %
200 000
27 %
230 000
29 %
270 000
31 %
310 000
33 %
350 000
35 %
400 000
37 %
Verkon vuosisopimustaulukko
Alennusprosentti %
Nettovolyymi (€) *
2 %
2 000
4 %
6 000
6 %
10 000
8 %
15 000
10 %
20 000
12 %
30 000
14 %
40 000
16 %
50 000
* Kaikki alennukset huomioitu. Hintoihin lisätään alv 24 %.
Media-/mainostoimistoalennus/-korvaus (15 %)
Media-/mainostoimistoalennus/-korvaus (15 %) myönnetään
tilisopimuksen tehneille, luottokelpoisuuskriteerin (IYN tai
vakuus Ilta-Sanomille) täyttäneille toimistoille niiden kautta
tulevasta ilmoittelusta. Alennus lasketaan aina bruttohinnasta.
Laadulliset ja toiminnalliset kriteerit alennuksen myöntämiselle ovat:
1. Ilmoitusmääräimissä on kaikki se informaatio, joka takaa
sujuvan palvelun Ilta-Sanomien trafiikin, ilmoitus-tuotannon ja
laskutuksen osalta.
2. Ilmoitusmääräimet on toimitettu Ilta-Sanomille aikataulun
mukaisesti.
3. Ilmoituksen materiaali toimitetaan Ilta-Sanomille aikataulun
mukaisesti ja aineistossa on maininta, mihin määräimeen se
liittyy.
4. Ilta-Sanomille toimitettu materiaali on sisällöltään Mainonnan kansainvälisten perussääntöjen, lain, hyvän tavan ja
viranomaismääräysten mukainen.
Suora-asiakasalennus 2013
Sopimusvolyymi netto (€) Suora-asiakasalennus %
20 000
4%
35 000 6%
55 000 8%
95 000 10 %
115 000
12 %
170 000
15 %
Brutto 1
• Kampanja-alennukset
• Pakettialennukset
• Mahdolliset veloituksettomat mm. kausiedut
Brutto 2
• Media-/mainostoimistoalennus tai suora-asiakasalennus
• Vuosisopimusalennus
• Netto € / Sopimusvolyymi
Maksu- ja muut ehdot
Ilmoitushuomautukset ja -reklamaatiot
Ilmoituksia koskevat huomautukset ja reklamaatiot on tehtävä
kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta
tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien. Kaikki hyväksytyt
ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Mikäli
ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä
(esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan
voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajalle mahdollisesti
aiheutuvasta vahingosta.
Ilmoittamiemme jättöaikojen jälkeen tulleista ilmoituksista
emme voi ottaa virhevastuuta. Sähköisen aineiston mukana
tulee toimittaa ilmoitusmalli, josta käy ilmi ilmoituksen koko
ja värillisyys.
Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun
määrän palauttamiseen. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä
paino-, painatus-, tai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä ilmoituksen mainosarvoa.
Lehti ei vastaa ilmoitukseen tulleesta virheestä, joka johtuu
lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta
ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta.
Maksuliikenne ja luotonvalvonta
Maksuissa pyydetään käyttämään viitepankkisiirtolaskuamme.
Viitteettömät maksut suoritetaan seuraavalle tilille:
Nordea: 166030-16991
IBAN-koodi: FI1816603000016991
SWIFT-osoite: NDEAFIHH
Maksun saaja: Sanoma News Oy / Ilta-Sanomat
Maksuaika kuluttajalle on 14 vrk netto, yrityksille 10 vrk netto
laskun päiväyksestä. Toiminnallisen ja laatuyhteistyösopimuksen tehneiden ja luottokelpoisuuskriteerin täyttävien (IYN tai
vakuus Ilta-Sanomille) mainos- ja mediatoimistojen maksuaika on 14 vrk - 1 %, 30 vrk netto. Ilta-Sanomat varaa itselleen
oikeuden muuttaa maksuehtoja.
Viivästyskorko on kuluttajalle korkolain mukainen. Yritys ja
elinkeinoharjoittajien viivästyskorko on vakiintuneen kauppatavan mukainen vuotuinen 13 %. Asiakas voidaan liittää erillisellä sopimuksella suoraveloitukseen. Ilmoittaja ja mahdollinen
välittäjä ovat yhteisvastuullisen maksujen suorittamisesta.
Laskua koskeva huomautus on tehtävä kahdeksan (8)
päivän kuluessa laskun päiväyksestä. Mahdollisen maksukehotuksen lähettämisestä veloitetaan kulut 5 euroa.
Sanoma News -konsernin luotonhallinta voi edellyttää
asiakkaalta ennakkomaksua tai vakuutta. Asiakaskohtaiset
neuvottelut käydään ennen ilmoitusten julkaisua.
Tunnukset
Ilta-Sanomat edellyttää luotollisessa ilmoitusmyynnissä
yrityksiltä Y-tunnusta ja kuluttaja asiakkailta henkilötunnusta.
Käteisellä maksettavat ilmoitukset voidaan vastaanottaa
julkaistavaksi ilman tunnusta.
Hintojen voimaantulo
Hinnanmuutos tulee voimaan aikaisintaan sen kalenterikuukauden aikana, joka seuraa kolmenkymmenen (30) päivän
kuluttua Ilta-Sanomien asiakkailleen lähettämän, muuttuneita
tietoja koskevan kirjeen päiväyksestä. Hinnanmuutos koskee
myös jo tehtyjä varauksia.
Laista, asetuksista tai viranomaisen toimenpiteestä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Korotukset koskevat myös
jo tehtyjä varauksia.
Peruutusehdot
Ilmoitus voidaan peruuttaa viimeistään kuusi työpäivää ennen
julkaisua. Suurpainos- ja erikoisnumeroilla peruutusaika on
kymmenen työpäivää. Ilmoitusvarauksen tai määräyksen
peruuttaminen mainitun määräajan jälkeen,
ei vapauta ilmoitushinnan maksamisesta.
Laskuhuomautukset ja -reklamaatiot
Ilmoituslaskuja koskevat huomautukset on tehtävä
viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluttua laskun
päiväyksestä.
Mainontaa koskeva lainsäädäntö,
normisto ja säädöstö
Lähtökohtana on, että ilmoittaja vastaa mainonnan sisällön
asianmukaisuudesta sekä mahdollisista vahingoista.
Ilta-Sanomat noudattaa ja soveltaa käyttöön Mainonnan
kansainvälisiä perussääntöjä, alaan liittyvää lainsäädäntöä ja
viranomaisten suosituksia.
Vuosisopimukset
ja alennukset
Vuosisopimukset
ja alennukset 2013
Media-/mainostoimistoalennus ja suora-asiakasalennus ovat
toistensa poissulkevia etuja. Suora-asiakasalennus edellyttää
vähintään 20 000 nettoeuron ilmoittelua sopimuskauden
aikana ja kirjallista sopimusta asiakkaan ja Ilta-Sanomien
välillä.
2013
Tammikuu
ma
7
14
21
28
ti
1
8
15
22
29
ke
2
9
16
23
30
Helmikuu
to pe la
3
4
5
10 11 12
17 18 19
24 25 26
31
su
6
13
20
27
10.1. Hyvä olo
5.1. Loppiaisen suurpainos
Huhtikuu
ma
1
ti
2
ke
3
8
15
22
29
9
16
23
30
10
17
24
to
4
pe la
5
6
11 12 13
18 19 20
25 26 27
su
7
14
21
28
11.4. Huvila & Huussi
Heinäkuu
ma ti
1
2
8
9
15 16
22 23
29 30
7
14
21
28
ti
1
8
15
22
29
su
7
14
21
28
4.7. Mökki II
ke
2
9
16
23
30
ti
ke
4
11
18
25
5
12
19
26
6
13
20
27
pe la
1
2
7
8
9
14 15 16
21 22 23
28
su
3
10
17
24
su
6
13
20
27
ma
ti
ke
4
11
18
25
5
12
19
26
6
13
20
27
14.2. Viipuri
Toukokuu
ma
ti
ke
1
6
13
20
27
7
14
21
28
8
15
22
29
to
pe la
1
2
7
8
9
14 15 16
21 22 23
28 29 30
27.3. TV-lehden tuplanro
to pe la
2
3
4
9 10 11
16 17 18
23 24 25
30 31
su
5
ma
ti
ke
to
pe
12
19
26
3
10
17
24
4
11
18
25
5
12
19
26
6
13
20
27
7
14
21
28
8.5. Helatorstain suurpainos
ma
ti
ke
5
12
19
26
6
13
20
27
7
14
21
28
7.5. Mökki II
to pe la
1
2
3
8
9 10
15 16 17
22 23 24
29 30 31
su
4
11
18
25
6.8. Brittifutis-kausiopas
ma
ti
ke
4
11
18
25
5
12
19
26
6
13
20
27
1.10. NHL-kausiopas
Teemalehdet
11.7. Aku ja autot*
8.8. Sienet
15.8. Aku ja urheilu*
14.9. Aku ja raha*
10.10. Aku ja matka*
14.11. Joulu
5.12. Aku ja joulu*
su
3
10
17
24
31
Kesäkuu
Marraskuu
to pe la
3
4
5
10 11 12
17 18 19
24 25 26
31
10.1. Hyvä olo
14.2. Viipuri
7.3. Piha
11.4. Huvila & Huussi
7.5. Mökki II
13.6. Aku ja kesä*
4.7. Mökki II
to
Elokuu
ke to pe la
3
4
5
6
10 11 12 13
17 18 19 20
24 25 26 27
31
Lokakuu
ma
ma
Maaliskuu
to
pe la
1
2
7
8
9
14 15 16
21 22 23
28 29 30
5.3. Formula 1
23.4. Jääkiekon MM
6.8. Brittifutis
3.9. SM-liiga
1.10. NHL
su
2
9
16
23
30
13.6. Aku ja kesä
Syyskuu
ma
ti
ke
to
pe
la
2
9
16
23
31
3
10
17
24
4
11
18
25
5
12
19
26
6
13
20
27
7
14
21
28
su
1
8
15
22
29
3.9. SM-liiga -kausiopas
Joulukuu
su
3
10
17
24
1.11. Pyhäinpäivän suurpainos
14.11. Joulu
Veikkaajan
kausioppaat
la
1
8
15
22
29
ma
ti
ke
to
pe
la
2
9
16
23
30
3
10
17
24
31
4
11
18
25
5
12
19
26
6
13
20
27
7
14
21
28
su
1
8
15
22
29
18.12. TV-lehden tuplanro
Kausiedut
Talvietu 10.12.2012 - 31.1.2013
Kesäetu 24.6.2013 - 11.8.2013
Talvietu 9.12.2013 - 31.1.2014
= Suurpainokset
ja juhlapyhien erikoisnumerot