SEINÄJOEN TAITOLUISTELIJAT RY Tiedote 1/2012–2013

SEINÄJOEN TAITOLUISTELIJAT RY
Tiedote 1/2012–2013
Puheenjohtajan palsta
Uusi kausi on aluillaan ja jäähallit kutsuvat, vaikka kesä ei ole vielä oikein parhaita kelejään esitellyt. Toivottavasti kaikki kuitenkin jo innoissaan odottavat sitä, että pääsee taas luistelemaan ja näkee kavereita. Minä ainakin!
Uusi kausi alkaa uusilla tuulilla, kun vanhat valmentajamme, Vladimir ja Anniina, ovat siirtyneet muihin tehtäviin.
Viime kaudella myös valmentanut Riitta Bakker ottaa seuran valmennusvastuun tulevalla kaudella. Riitan uusista
ajatuksista kuulemme vanhemmille ja luistelijoille järjestettävissä tilaisuuksissa, kunhan nyt pääsemme alkuun.
Elokuussa harjoitusmäärät eivät vielä välttämättä ole kohdillaan, kun harjoittelemme vain uudessa jäähallissa.
Harjoitusten pääpaino on peruskunnon, perusluistelun ja ohjelmien harjoittelun kohdalla. Syyskuussa laajenee
myös oheisharjoittelu, kun saadaan salivuorot. Oheisharjoittelun kehittämiseen olemme myös saaneet seuratukea ja sen avulla tulemme oheisia kauden aikana monipuolistamaan.
Juhlavuoden aikana tulee olemaan normaalin toiminnan lisäksi myös mukavia tapahtumia, kuten 20-vuotis juhlagaala. Myös uudella logolla varustetut seuratuotteet tulevat myyntiin. Toivotan kaikille oikein mukavaa juhlavuotta!
taitoluisteluterveisin, Tiina
puh 040 867 4519 tai [email protected]
Ilmoittaudu uuteen kauteen
Kilpaluistelijoiden on ilmoittauduttava ensi keskiviikkoon 25.7 mennessä, että saadaan ryhmäjaot tehtyä. Myös
kehitysryhmäläisten olisi hyvä ilmoittautua viikon 31 aikana.
Seurassa on mahdollisuus harrastaa taitoluistelua monella eri tasolla noin 3-vuotiaista aikuisiin. Uutena toimintana käynnistyy nuorten muodostelmajoukkue 14–19-vuotiaille, jos saadaan riittävästi luistelijoita. Tämä joukkue
sopii uudelleen luistelunsa aloittaville tai yksinluistelu-uran vaihtoehdoksi. Joukkue perustetaan, jos saadaan
riittävästi osallistujia.
Luistelukoulut ja jatkoryhmät tulevat olemaan ensi kaudella maanantaisin ja lauantaisin. Myös erityislapsille järjestetään oma ryhmä. Viime kaudella aloittanut poikaryhmä jatkaa myös.
Aikuisille on tarjolla kuntoluistelua, aikuisten taitoluistelukoulua ja muodostelmaluistelua.
Ilmoittaudu piruettilusikkakoulutukseen
Kauden alussa järjestetään piruettilusikkakoulutus vanhalla jäähallilla keskiviikkona 1.8 klo 15–19 välisenä aikana. Tunnit ovat ryhmitelty kilpasarjojen mukaan eritasoisiksi. Kouluttajana toimii Petra Ranta-aho Lahdesta. Tunnin hinta on 10 euroa ja se laskutetaan elokuun harjoitusmaksun yhteydessä. Ilmoittautuminen nettisivujen kautta 27.7 mennessä. Piruettilusikkakoulutus on tärkeä ensi kauden oheisharjoittelua varten!
Syksyn valmentajatilanne
Seuran valmennusvastuun ottaa Riitta Bakker ensi kaudella. Myös Jennika Rislakeus palaa vauvalomalta valmentamaan. Muodostelmaluistelun vastuuvalmentaja on Marianna Kiviranta. Muiden tuntivalmentajien ja ohjaajien kanssa tehdään myöhemmin sopimukset.
Seinäjoen Taitoluistelijat ry, Huhtalantie 2, 60220 SEINÄJOKI, taitoluistelu(a)plu.fi, www.seinajoentaitoluistelijat.fi
Seurasihteeri
Seurasihteeriksi on palkattu 1.6.2012 alkaen Sari Seittu. Sari työskentelee seuran toimistolla päivisin klo 10–15.
Sarilla tulee olemaan sähköpostiosoitteena [email protected] ja puhelimena 0440 765535. Sari tulee hoitamaan
laskutuksen, valmentajien ja ohjaajien tuntiseurannan, seuratuotteiden tilauksen ja laskutuksen ja jäsenrekisterin
ylläpidon muun muassa. Sarille ilmoitetaan myös sairastumiset ja luistelun lopettaminen.
A1-ryhmälle uusi ryhmävastaava
A1-ryhmä tarvitsee uuden ryhmävastaavan. Kunhan ryhmätiedot ilmoitetaan, niin toivottavasti joku isä tai äiti
ryhtyy tehtävään!
Harjoitusmaksuista
Johtokunta on päättänyt kokouksessaan heinäkuussa, että laskutuksen perusteena tulee olemaan ensi kaudella
4 euroa 45 minuutin harjoittelusta sekä jää- että oheisharjoittelun osalta. Tämä kattaa jäämaksut, oheistilavuokrat ja valmentajien palkat. Luistelukoululaisille ja harrastajille (IF ja kehitysryhmät) harjoitusmaksu kattaa myös
lisenssin tällä kaudella. Tämän lisäksi luistelijoille tulee myös kuukausittainen hallintomaksu 5 euroa. Hallintomaksu sisältää kaikki ne kustannukset, joita ilman seuratoiminta ei ole mahdollista eli kirjanpidon, tilintarkastuksen, palkanmaksun, jäsenmaksut, vuokrat, valmentajien koulutuksen, työterveyshuollon, nettisivut ym.
Muistathan, ettei uutta kautta ei voi aloittaa, jos edelliseltä kaudelta on maksuja rästissä. Muistakaa maksaa laskunne! Maksujärjestelyissä tai epäselvyyksistä laskuissa pyydetään ottamaan yhteyttä rahastonhoitaja
Tiina Kohtalaan sähköpostitse [email protected].
Syyskauden tapahtumista
Harjoitukset alkavat kilparyhmillä ja muodostelmajoukkueilla maanantaista 30.7.2012 alkaen. Aikataulut ilmestyvät nettiin.
Piruettilusikkakoulutus keskiviikkona 1.8.2012 kilpaluistelijoille. Aikataulu ja ilmoittautuminen netissä.
Harjoitukset alkavat kehitysryhmillä maanantaista 20.8.2012 alkaen.
Luistelun ohjauksen perusteet - koulutus järjestetään lauantaina 25.8.2012 klo 9-17 Seinäjoella. Koulutus on
tarkoitettu uusille ohjaajille.
Harjoitukset alkavat muilla ryhmillä (harrastajaryhmä, luistelukoulu, jatkoryhmä, kuntoluistelu) lauantaista
1.9.2012 alkaen.
Kauden aloitustilaisuus 2.9.2012 klo 15-18 Elinkeinotalolla, Huhtalantie 2. Ohjelmassa mm. kierrätyspäivä,
uusien seuratuotteiden tilausta, taitoluistelutuotteiden myyntiä ym. Tarkempia tietoja tulee myöhemmin.
Taitoluistelutuomari Leena Laaksonen tarkistaa ohjelmat, joilla on ISU-arviointi keskiviikkona 26.9.2012 klo
16.00-. Huom! Päivä vaihtunut Leenan ulkomaisen kilpailutuomaroinnin vuoksi.
Kilpaluistelijoille tulossa lihastasapainokartoitus syyskuulla. Tulossa myös luento taitoluisteluvammoista ja liikenneturvallisuudesta. Ajat ilmoitetaan myöhemmin.
Seuran 20-vuotisgaala on perjantaina 30.11.2012. Laittakaa ilta varaukseen kalenteriin!
Seinäjoen Taitoluistelijat ry, Huhtalantie 2, 60220 SEINÄJOKI, taitoluistelu(a)plu.fi, www.seinajoentaitoluistelijat.fi
Yhteistyökumppanit
Intersportin seurakortilla saa 20 prosentin alennuksen normaalihintaisista tuotteista. Sitä kannattaa näyttää aina,
vaikka olisikin aletuotteita, johon ei alennusta saa. Seura saa kertyneistä ostoksista ostohyvityksen, joka käytetään luistelijoiden, seuran vapaaehtoisten ja ohjaajien/valmentajien muistamisiin.
Supersportissa asioidessa kannattaa kassalla mainita seuran numero 375. Kertyneistä ostoista saamme ostohyvitystä, jota käytetään luistelijoiden, seuran vapaaehtoisten ja ohjaajien/valmentajien muistamisiin.
Nämä yritykset tukevat seuraamme:
Tiedottaminen
Seinäjoen Taitoluistelijat tiedottaa useita kanavia hyödyntäen:
– ajantasaisin ja tärkein tiedotus löytyy nettisivuilta osoitteesta http://www.seinajoentaitoluistelijat.fi/
– seuratiedote (noin 6-8 kertaa kaudessa) lähetetään sähköpostilla kaikille jäsenille, joiden sähköposti on seuran
tiedossa. Seuratiedotteet löytyvät myös nettisivuilta.
– sähköpostilla ja tekstiviesteillä tiedotetaan joskus nopeasti esille nousseista asioista, vuoromuutoksista tai
vastaavista.
– seuran ilmoitustaulut, erityisesti vanhan jäähallin, ovat yksi tiedotuskanava, jonne pyritään tuomaan tärkeimmät tiedotettavat asiat ja mm. kilpailukutsut.
Lisätietoja seuran toiminnasta saat myös johtokunnalta, valmentajilta ja ohjaajilta sekä ryhmävastaavilta. Yhteystiedot löytyvät netistä.
www.seinajoentaitoluistelijat.fi
Seinäjoen Taitoluistelijat ry, Huhtalantie 2, 60220 SEINÄJOKI, taitoluistelu(a)plu.fi, www.seinajoentaitoluistelijat.fi