ø PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA

ø PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA
ø PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA
Mekaanisen puunjalostustekniikan asiantuntija
JARTEK on suomalainen puunjalostuksen
osaaja, jonka eri yksiköt suunnittelevat
ja toimittavat kaikki tarvittavat koneet ja
laitteistot sahoille ja jatkojalostuslaitoksille.
Toiminnan painopiste on asiakkaan kokonaisvaltaisessa palvelussa – projektinhoidosta
kunnossapitoon ja modernisointiin.
Tekma Kuivaamot Oy ja vuodesta 2001 vuoKonsernin historia alkaa vuodesta 1957, jol-
teen 2006 Tekmawood Oy.
loin yhtiön toiminta alkoi nimellä Sateko Oy.
Yrityskauppojen ja sukupolven vaihdosten
Vuonna 2002 Tekmawood Oy osti enemmistön
jälkeen Sateko Oy:n liiketoiminta puutavara-
Järme Oy:stä, jolloin näin muodostuneen kon-
kuivaamojen alueella jatkui nimellä
sernin emoyhtiöksi perustettiin Jartek Oy.
ø PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA
Kokemusta, perinteitä ja tietotaitoa
Vuosikymmenien kokemus saha- ja puunja-
saumattoman yhteensopivuuden.
lostustekniikasta ja skandinaavisten puula-
Pitkään toiminut yritys pystyy tarjoamaan
jien sekä ilmaston vahva tuntemus takaavat
asiakkaalle luotettavaa tietotaitoa, osaamista
ratkaisujen ylivoimaisen toimivuuden. Kun
ja saumatonta projektinhallintaa. Tunnetun
kaikki toimitetaan räätälöitynä, vähenevät
ja vakaan yrityksen asiakas voi olla myös
myös asiakkaan riskit. Ratkaisut ovat yh-
varma siitä, että huolto, modernisointi ja
teensopivia ja kokenut toimittaja on aina val-
kunnossapito ovat paikalla ja toimivat silloin,
miina tarvittaessa ohjaamaan ja opastamaan
kun niitä tarvitaan.
asiakasta.
Tuotannon tehokkuus sekä laitteiden pitkä
elinkaari ovat kaikkien suunnitelmien lähtökohtana. Toimituksen keskittäminen samalle
toimittajalle antaa runsaasti kustannusetua
asiakkaalle ja varmistaa samalla yksiköiden
ø PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA
ø PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA
ø PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA
Sahalaitosprojektien vankkaa projektiosaamista
Jartekin sahalaitosyksikkö kehittää, suunnit-
vain vuosien kokemuksella. Jatkuva uudistu-
telee ja toimittaa asiakkailleen ensiluokkaiset
minen ja tuotekehitys varmistavat sen, että
ja luotettavat laitteistoratkaisut aina pienis-
asiakkaan käytössä on aina uusin ja paras
tä yksiköistä kokonaisiin sahalaitoksiin. Kun
tekniikka sekä kustannustehokkaimmat rat-
laitos on toimitettu ja asennettu, Jartekin
kaisut.
asiantuntijat valvovat käynnistämisvaiheen
toiminnot alusta loppuun sekä huolehtivat
Toimitamme sahalaitoksille:
asiakkaan henkilöstön käyttöönottokoulu-
ø tuorelajittelu- ja rimoituslaitokset
tuksesta. Kattava varaosavarasto ja osaava
ø tasaus-, lajittelu- ja paketointilaitokset
henkilöstö takaavat toimitettujen laitosten
pitkäaikaisen ja tehokkaan toiminnan myös
takuuajan jälkeen.
Ratkaisujen tekninen toimivuus ja saumaton yhteensopivuus ovat merkki perinteistä,
kokemuksesta ja tietotaidosta, joka karttuu
ø PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA
Asiantuntijan puutavarakuivaamot
Suomen johtavalla kuivaamoasiantuntijalla
vastaamaan kaikkein tiukimpiinkin laatuodo-
on puolen vuosisadan kokemus taloudellisten
tuksiin. Jartek onkin vuosien aikana toimit-
ja teknisesti toimivien kuivaamoratkaisujen
tanut yli 1200 räätälöityä kuivaamoyksikköä
suunnittelusta ja toteutuksesta.
mitä erilaisimpiin olosuhteisiin ympäri maailman. Kuivaamoiden elinkaaren, tuottavuuden
Jartek toimittaa sekä perinteiset kamari- ja
ja monipuolisuuden maksimoimiseksi Jartek
kanavakuivaamot että alipainekuivaamot
huoltaa ja modernisoi toimittamiaan laitoksia
kaikissa kokoluokissa asiakkaan tarpeiden
asiakkaan toiveiden mukaan.
mukaisesti. Kun kuivaamo on toimitettu ja
asennettu, Jartek valvoo käynnistämisvai-
Kamarit
heen toiminnot alusta loppuun, sekä huolehtii
ø trukkikäyttöiset
käyttöönottovaiheen koulutuksesta.
ø läpiajettavat
Kokemuksensa ansiosta Jartek tuntee eri
Kanavat
puulajien ja ilmastojen vaatimukset myös
ø kaksivaiheiset esilämmityksellä
aina Siperian aroilla asti. Näin pystymme
ø myös täysautomaattiset
ø PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA
ø PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA
ø PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA
ThermoWood® lämpökäsittelylaitteet
Jartek on lämpökäsittelylaitteiden johtava
telylaitteet asiakkaan resurssien, toimintojen
toimittaja maailmassa. Toimiala on yleisesti
ja vaatimusten mukaan pieniin ja suuriin
ottaen nuori, mutta yrityksellä on jo vankka
tuotantolaitoksiin.
kokemus erilaisista teknisistä ratkaisuista.
Kokemuksen perustana on noin 40 toimi-
Jartekin lämpökäsittelytoimitukset sisältävät
tettua kuumakuivaamoa ja vahva tuntemus
aina patentoidun ThermoWood® -prosessin
lämpökäsittelylaitosten toimittamisesta.
perustiedot sekä asiantuntevan koulutuksen
ja käyttöönoton.
Teknisesti vaativan ja monivaiheisen prosessin vuoksi lämpökäsittelylaitteiden suunnittelu
ja toteutus vaatii vahvaa ammattitaitoa sekä
prosessin vaiheiden ja puun käyttäytymisen
tuntemusta. Jartekin lämpökäsittely-yksikkö
suunnittelee energiataloudelliset lämpökäsit-
ø PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA
ø PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA
ø PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA
Jartek – Liimapuutuotannon ammattilainen
Jartek suunnittelee kokonaisratkaisuja puun
nettuja suuresta kapasiteetistaan ja kilpai-
jatkojalostukseen, ja toimittaa myös tarvitta-
lukykyisistä hinnoistaan, olipa kysymys sitten
vat laitteet ja valmistuslinjastot. Linjoiltamme
täysin automatisoidusta tuotantoprosessista
valmistuu mm. liimapalkkeja, pilareita, sor-
tai yksinkertaisesta manuaalisesti ohjatusta
mijatkettua komponenttia, lujuusluokiteltua
puristinratkaisusta.
rakennuspuutavaraa, lamellihirsiä, ovia ja
huonekalujen osia. Yhteistä näille kaikille on
Jartek toimittaa kokonaisia laitoksia avai-
tarvittava liimaus-, höyläys-, sormijatkamis-
met käteen –periaatteella tai asiakkaan
ja puristinosaaminen.
toivomusten mukaan osiin jaettuna. Jartek
vastaa prosessisuunnittelusta ja projektien
Jartekin oma puristinosaaminen ei rajoitu
toteutuksesta sekä laitteiden valmistuksesta.
ainoastaan liittämiseen ja liimaukseen, vaan
Tarvittavat höylät, sormijatkos- ja liimalait-
toimitamme puristimia myös moniin muihin-
teistot toimitamme yhteistyössä alan johta-
kin tarkoituksiin. Jartekin monipuolisesta
vien laitevalmistajien kanssa. Varmistamme
puristinmallistosta löytyy useita patentoituja
höylätyn tavaran asianmukaisen käsittelyn
ratkaisuja ja puristimet ovat erityisen tun-
tehokkailla vaakalokeroratkaisuillamme.
ø PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA
Modernisointi on osa kilpailukykyä
Saha- ja jatkojalostuslaitos elää jatkuvasti
ta täydellisiin laitoksiin. Tuotantohenkilöstön
markkinoiden ehdoilla. Tämä vaatii jatkuvaa
ammattitaito on liitetty osaksi JARTEK – huol-
kehitystyötä. Koneiden ja laitteiden huolta-
lonvarmistusjärjestelmää. Nämä ammattilaiset
minen, uudenaikaistaminen sekä täyden-
hoitavat laitteiden ja linjastojen määräaikais-
täminen ovat avainasemassa kilpailukyvyn
huollot ja kunnossapidon, sekä tarvittaessa
säilyttämiseksi. Tuotevariaatioiden määrän
nopeasti myös äkilliset korjaukset.
lisääntyessä sekä lainsäädännön muuttuessa
voi eteen tulla yllättäviäkin tarpeita tuotantokoneiston uudistamiselle.
Jartekin oma konepaja valmistaa konsernille
laitteita ja linjastoja aina yksittäisistä osis-
ø PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA
ø PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA
ø PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA
Räätälöityä palvelua
Modernisointi parantaa sahalaitoksen tehokkuutta ja lisää tuotantokapasiteettiä. Tämän
lisäksi osien ja linjojen vaihtaminen ja uusiminen pidentää koko sahalaitoksen elinkaarta. Jartek modernisoi, täydentää, vaihtaa
ja huoltaa tarpeen mukaan räätälöiden niin
omia kuin muidenkin valmistajien laitteita.
Vakaista ja pitkäikäisistä yrityksistä koostuva
JARTEK tekee huolto- ja muutostyöt ammattitaidolla ja laadukkaasti asiakkaan laitteisiin
ja linjastoihin vielä vuosienkin kuluttua.
ø PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA
PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN
ASIANTUNTIJA
ø PUUNJALOSTUSTEKNIIKAN ASIANTUNTIJA
SVINHUFVUDINKATU 19, PL 14, 15101 LAHTI, FINLAND, PUH. (03) 787 5400, FAX (03) 787 5282, [email protected], WWW.JARTEK.FI