Uuden Oriflamelaisen aloitusohjelma PDF

UUDEN
ORIFLAMELAISEN
ALOITUSOHJELMA
3 ENSIMMÄISTÄ TILAUSJAKSOA • VOIMASSA JAKSOSTA 1/2014 ALKAEN
FAKTOJA
ORIFLAMESTA
Suomen Oriflame kuuluu kansainväliseen
Oriflame Cosmetics -konserniin, joka on
listattu Tukholman pörssissä. Toimintaa on
yli 60 maassa, ja niissä Oriflame-edustajia
noin kolme miljoonaa. Suomessa Oriflamen
kosmetiikkaa ja Wellness-tuotteita myy noin
12.000 edustajaa. Oriflame on ollut suoramyynnin luotettava edelläkävijä Suomessa
vuodesta 1968.
1. TILAUSJAKSOSI
ALOITUSMATERIAALIT JA
KOLMEN TUOTTEEN SETTI
Kun teet ensimmäisen tilauksesi, saat aloitusmateriaalin, johon sisältyy
mm. kosmetiikkatuotteiden näytteitä ja näytekotelo. Lisäksi sinulle postitetaan
erikseen tarpeellisia painotuotteita, kuten ihonhoito-opas, värikartta, kuittivihko
jne. Saat myös tilauksesi koosta riippumatta kolmen tuotteen tuotesetin kaupan
päälle.
Oriflamen tuotteet perustuvat moderniin
ihonhoitoteknologiaan ja luonnon aktiiviaineisiin. Tuotteita ei testata eläimillä eikä
niitä pakata moninkertaiseksi. Oriflame
tarjoaa turvallista kauneutta ja hyvää oloa
koko perheelle.
Oriflamelle hyväntekeväisyys on ollut
aina tärkeä asia, ja vuonna 2010 perustettiin
Oriflame Foundation ohjaamaan hyväntekeväisyystyötä ympäri maailmaa. Suomen
Oriflame on tukenut useiden vuosien ajan
Sylva ry:tä ja vuoden 2011 alusta yritys on
SOS-Lapsikylä ry:n yhteistyökumppani.
Kuvan tuotesetin sisältö saattaa vaihdella.
2. TILAUSJAKSOSI
IHONHOITO-TUOTEPAKETTI
Kun teet tilauksen myös toisella aloitusjaksollasi, voit ostaa yhden
laadukkaista Oriflame-tuotteita sisältävistä ihonhoito-tuotepaketeista
vain 6 €:lla. Tuotepakettien tilausnumerot löydät alta.
6,0et0ti €
/s
3. TILAUSJAKSOSI
HYGIENIA-TUOTEPAKETTI
Kun aloitusohjelman kolmen ensimmäisen jakson tilausten
yhteenlaskettu arvo on kolmannella jaksollasi 330 kampanjapistettä,
voit ostaa yhden viisi Oriflame-tuotetta sisältävän hygieniatuotepaketin vain 1 €:lla. Tuotepakettien tilausnumerot löydät alta.
1,0e0tti €
/s
Tilausnumero 420638
Tilausnumero 420674
Tilausnumero 420639
Tilausnumero 420672
Tilausnumero 420657
Kuvien tuotepaketit ovat suuntaa antavia eivätkä välttämättä vastaa todellisia tuotepaketteja.
KERÄÄ ETUSI
Aloitusohjelman edut kertyvät kunkin jakson tilauksista. Kahdella ensimmäisellä tilausjaksolla tilausten summa
voi olla mikä tahansa. Kolmannen jakson edun voit hyödyntää, kun kaikkien kolmen aloitusjakson tilausten
yhteenlaskettu kampanjapistemäärä on 330 KP:tä.
Mitä ovat kampanjapisteet?
Kampanjapiste (KP) on esitteessä olevan myyntihinnan ja saamasi edustaja-alennuksen erotus. Alennus
on 25% kosmetiikasta ja Wellness-tuotteista, ja 12,5% oheistuotteista. Jos myyt esitteestä noin 147 eurolla
kosmetiikkaa ja Wellnessiä, saavutat 110 kampanjapisteen tavoitetilauksen rajan. Näet kampanjapistekertymäsi
tilausjärjestelmästä ennen tilauksen vahvistamista.
NOUSE BUSINESS CLASSIIN
Säännöllisesti noin 170 kampanjapistettä myyvät oriflamelaiset nousevat Business Class -jäsenryhmään. Business
Class -jäsenyys tarjoaa etuja ja korkeamman alennusprosentin. Se antaa bisneshenkisille Oriflame- edustajille
valmiudet kehittää itseään ja edetä urallaan. Kysy lisää tiiminvetäjältäsi.
YSTÄVÄ MUKAAN, LAHJOJA SINULLE
Code 110650.1
Tuo ystävä mukaan Oriflameen. Saatte yhteisen harrastuksen, ja sinut palkitaan nimivihjepalkinnolla.
Kysy tiiminvetäjältäsi voimassaolevista nimivihjepalkinnoista.
ORIFLAME OY – Tammasaarenkatu 3 – 00180 Helsinki
www.oriflame.fi
facebook.com/oriflamesuomi
Copyright © 2014 by Oriflame Cosmetics
twitter.com/oriflamefi