(PDF, 279KB)

JOHDANTO
Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (OSAKO) on Oulun seudun ammattikorkeakoulun (OAMK) opiskelijoiden etu- ja palvelujärjestö, jonka toiminta perustuu ammattikorkeakoululakiin
(351/2003). Vuosi 2006 oli OSAKOn toinen toimintavuosi lakisääteisenä opiskelijakuntana. Toimintakertomus on laadittu strategisen tason kuvauksena toimikauden toiminnan painopisteistä ja tuloksista.
Vuoden 2006 toiminnan painopisteeksi määriteltiin opiskelijakunnan toiminta ja näkyvyys OAMK:n
koulutusyksiköissä. Opiskelijakunta vahvisti asemaansa opiskelijoiden edustajana yksiköissä muun muassa nimeämällä edustajat yksikkökohtaisiin tutkintokollegioihin, toimimalla ammattikorkeakoulun
opintoasioiden työryhmässä yksiköiden edustajien kanssa sekä vahvistamalla tiedotustoimintaansa. Merkittävimpiä yksittäisiä saavutuksia ja sattumuksia vuoden aikana olivat strategian 2007–2009 hyväksyminen edustajiston syyskokouksessa, opiskelijoiden hyvinvointiselvityksen tekeminen, keskustelun herättäminen opiskeluterveydenhuollosta Oulun kaupunginvaltuustossa sekä lokakuussa tapahtunut opiskelijakunnan toimiston muutto OAMK:n rehtorin toimiston tiloihin.
1 HALLINTO
1.1 Johtaminen ja päätöksenteko
Opiskelijakunnan puheenjohtajana toimi Eliisa Alatalo ja varapuheenjohtajana Maria Taipaleenmäki.
Edustajisto kokoontui toimikauden aikana seitsemän (7) kertaa. Edustajistoryhmien toiminta taantui
hieman edellisvuodesta; esimerkiksi opiskelijakunnan sääntöjen käsittelemistä siirrettiin useissa kokouksissa, koska paikalla ei ollut vaadittua kahden kolmasosan enemmistöä.
Hallitus kokoontui toimikauden aikana 22 kertaa, noin kahden viikon välein kesäkuukausia lukuun ottamatta. Hallituksen jäsenten vaihtuvuus väheni hieman edellisvuosiin verrattuna. Muutama hallituksen
kokous oli päätösvallaton tai jäi osallistujien puutteen vuoksi pitämättä. Hallitus valmisteli vuoden aikana strategian 2007–2009, jonka edustajisto hyväksyi syyskokouksessaan. Strategian jalkauttaminen toimintaan aloitettiin toimintasuunnitelman laatimisen yhteydessä.
Vaalilautakunta kokoontui seitsemän kertaa. Edustajistovaalien lisäksi se järjesti opintotukilautakunnan,
tutkintolautakunnan ja ammattikorkeakoulun hallituksen opiskelijajäsenten valinnan. Edustajistovaalissa
vuoden 2007 edustajiston valitsemiseksi ehdolle asettui 34 jäsentä. Ehdokkaat järjestäytyivät viiteen vaaliliittoon, joista neljä muodosti yhteisen vaalirenkaan. Äänestysprosentti laski edellisvuodesta 15 prosenttiin.
Opiskelijakunnan toimielinten kokoonpanot on kuvattu taulukossa 1.
Taulukko 1.
EDUSTAJISTO
Tekniikan OTE -vaaliliitto
Juho Karinen
Maria Taipaleenmäki
Jussi Havela
Sanna Pikkarainen
Joonas Jukkola
Ville Säynäjäkangas
Esa Eronen
Teija Auno
Saana-Mari Möttönen
Jesse Konu
Laura Mäkelä
Harri Leinonen
Santra Lacy (varajäsen)
Antti Pyykkö (varajäsen)
Tuomas Haverinen (varajäsen)
Jari Pennanen (varajäsen)
Niina Ylisuutari (varajäsen)
Antti Karhu (varajäsen)
Harri Kastell (varajäsen)
Hanna Palosaari (varajäsen)
Juha Heikura (varajäsen)
Markku Alatalo (varajäsen)
Ville Leinonen (varajäsen)
Janne Roppola (varajäsen)
Vaalirenkaisiin ja vaaliliittoihin kuulumattomat
Heini Honkalammi
Hulahula-vaalirengas
(Kulttuurialan vaaliliitto, Luonnonvara-alan vaaliliitto)
Greta Savolainen
Eliisa Alatalo
Suvi Kykyri
Leena Heikkinen (19.9.–)
Andrew Atkinson
Outi Rahkola (–19.9., varajäsen)
Timo Jokiniemi (varajäsen)
Henri Kemppainen (varajäsen)
Heikki Hietaharju (varajäsen)
Toni Aitta (varajäsen)
Maria Anttila (varajäsen)
Saana Alanärä (varajäsen)
Valtava vaalirengas
(Lyötyn liitto, Oikia OSOTE -vaaliliitto)
Tapio Korhonen
Jaakko Linna
Sini Syrjä
Tomi Kukkonen
Kari Ervasti
Jari Silvola
Ville Javanainen
Aki Saarenpää (varajäsen)
Kati Ontero (varajäsen)
Annu Sipilä (varajäsen)
Mika Kananen (varajäsen)
Katja Anisimaa (1.6.–, varajäsen)
Silla Kakkola (varajäsen)
Tuomas Mokko (varajäsen)
HALLITUS
Niko Peltokangas
puheenjohtaja
Jaakko Isoviita
varapuheenjohtaja, järjestövastaava
Leena Heikkinen
sosiaalipoliittinen vastaava (–19.9.)
Juho Konu
sosiaalipoliittinen vastaava
Tero Kronqvist
koulutuspoliittinen vastaava
Sabina Mäki-Kilpijärvi
kansainvälisyys- ja kulttuurivastaava (–24.8.)
Tuomo Polo
kansainvälisyys- ja kulttuurivastaava (24.8.–)
Outi Rahkola
sosiaalipoliittinen vastaava (19.9.–)
Tere Sammallahti
tuutorivastaava
VAALILAUTAKUNTA
Maria Taipaleenmäki, puheenjohtaja (–24.8.)
varajäsen Teija Auno
Sanna Pikkarainen, puheenjohtaja (24.8.–)
Jarkko Luusua, varapuheenjohtaja
varajäsen Tapio Korhonen
Laura Hekkala
varajäsen Andrew Atkinson
Heini Honkalammi
varajäsen Riikka Hänninen
Mervi Kauppi
varajäsen Saana Alanärä
Ville Javanainen
varajäsen Kari Ervasti
Nina Ylisuutari
varajäsen Sanna Pikkarainen, 24.8.– Ville Säynäjäkangas
1.2 Talous- ja henkilöstöhallinto
Opiskelijakunnan tulot muodostuivat jäsenmaksuista, OAMK:n yleisavustuksesta ja tuutori- ja kansainvälisyystoiminnan ostopalvelusopimuksesta sekä julkaisujen ilmoitusmyynnistä. Suurimmat menoerät
olivat henkilökunnan ja luottamushenkilöiden palkat ja palkkiot, muut hallinnon kustannukset, SAMOKin jäsenmaksu ja koulutusalajärjestöjen toiminta-avustukset sekä toimintasektoreiden tapahtumat.
Odotettua pienempinä toteutuneita avustus- ja ostopalvelutuottoja kompensoitiin vuoden mittaan laskuttamalla erityisesti opiskelijatuutori- ja kansainvälisyystoiminnan kuluja OAMK:lta.
Edustajisto teki keväällä toimintasuunnitelmaan muutoksen, jonka perusteella opiskelijakuntaan palkattiin päätoimittaja-tiedottaja. Medianomiopiskelija Hanna Kuparinen toimi OSAKOn tiedottajaharjoittelijana syyslukukaudella, joten päätoimittaja-tiedottajan tehtävien pääpaino oli Osakolainen-lehdessä. Sosionomiopiskelija Saija Korkeakangas teki työharjoittelua loppukeväästä sosiaalipoliittisella sektorilla.
Merkonomiopiskelijat Meri Pitkälä ja Päivi Juutinen suorittivat työssäoppimisjaksonsa peräkkäin opiskelijakunnassa syyskaudella.
Opiskelijakunnan palkatut työntekijät toimikauden aikana:
Katja Anisimaa
Bastian Fähnrich
Maarit Kalamies
Jari-Pekka Kaleva
Sanna Kangosjärvi
Kaisa Keski-Korpela
Marjaana Manninen
Maria Niiranen
Milka Peltokangas
Titta Pulkkinen
Jarkko Ruonakoski
Anu Simula
kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri (31.5. saakka, osa-aikainen)
kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri (1.8. lähtien, osa-aikainen)
ilmoitusmyyjä (16.2. lähtien, projektityöntekijä)
päätoimittaja-tiedottaja (15.7. lähtien, projektityöntekijä)
tuutorsihteeri (12.12 saakka), koulutuspoliittinen sihteeri (12.12. lähtien)
pääsihteeri (1.3. lähtien)
pääsihteeri (.3. saakka)
taittaja (28.8. lähtien, projektityöntekijä)
siivooja (28.10. saakka, projektityöntekijä)
Osakolaisen päätoimittaja (30.4 saakka, projektityöntekijä)
taittaja (30.6. saakka, projektityöntekijä)
ilmoitusmyyjä (3.4. saakka, projektityöntekijä)
1.3 Jäsenrekrytointi ja -tietohallinto
Opiskelijakunnan jäsenmäärä oli kevään laskentapäivänä 3039 jäsentä (jäsenprosentti 45% läsnäolevista
tutkinto-opiskelijoista) ja syksyllä 3136 jäsentä (46%). Jäsenmäärällä mitattuna OSAKO on Suomen
kolmanneksi suurin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta. Opiskelijalla oli mahdollisuus ostaa jäsenyys
ja tilata opiskelijakortti maksukuittia vastaan opiskelijakunnan toimistolta tai koulutusalajärjestöjen toimistoista, myymälöistä ja kahviloista. Oulaisissa tehtävää hoiti osaston kirjasto.
Opiskelijakunnan jäsenmaksua maksamattomiksi kannatusjäseneksi liittyivät vuoden aikana Oulun seudun ammattikorkeakoulun kulttuurialan opiskelijat ry, Raahen Ammattikorkeakouluopiskelijat ry, Oulun
seudun ammattikorkeakoulun luonnonvara-alan opiskelijat LUVA ry sekä Oulun seudun ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalan opiskelijat - OSOTE ry.
Jäsenrekrytoinnista vastasi pääsihteeri yhdessä hallituksen kanssa. Ammattikorkeakoulu tuki jäsenrekrytointia tuottamalla juliste- ja muuta esittelymateriaalia. Tavoitteeksi asetettua 60 prosentin jäsenastetta ei
saavutettu, joten rekrytoinnin kehittämistoimenpiteitä kirjattiin myös seuraavan vuoden toimintasuunnitelmaan.
1.4 Viestintä
Opiskelijakunnan tiedotustoiminnasta vastasi alkuvuoden ajan hallituksen tiedotusvastaava yhdessä hallituksen ja työntekijöiden kanssa ja loppuvuodesta tiedottajaharjoittelija ja päätoimittaja-tiedottaja. Jäsentiedottaminen kehittyi sähköpostitiedottamisen käyttöönoton myötä aktiivisemmaksi ja saavuttavammaksi. Opiskelijakunta julkaisi toimikauden aikana Uuden opiskelijan oppaan sekä jäsenkalenterin.
Tiedottamisen pääkanavina käytettiin internetsivuja sekä Puolikuu- ja Opiskelijatiedotteita, jotka ilmestyivät sähköpostitse kahden viikon välein opiskelukuukausien aikana. OSAKO hankki mainostilaa koulutusalajärjestöjen opiskelijahaalareista. Opiskelijakunta sai myös jonkin verran medianäkyvyyttä edustajistovaalin ja mielipidekirjoitusten ansiosta. Näkyvyys väheni kuitenkin edellisvuodesta.
1.5 Järjestöpolitiikka ja sidosryhmäyhteistyö
Opiskelijakunnan järjestötoiminnasta vastasivat järjestövastaava ja hallituksen puheenjohtaja. Järjestötoiminnan painopistealueita olivat koulutusalajärjestöpolitiikka, valtakunnallinen yhteistyö muiden opiskelijakuntien kanssa sekä SAMOKin toimintaan vaikuttaminen.
Koulutusalajärjestöjen toimijoille järjestettiin neljä koulutustapahtumaa sekä yksi tapaaminen Koulutusalajärjestöjen puheenjohtajille järjestettiin yksi tapaaminen. Kaikkien koulutusalajärjestöjen kanssa
solmittiin yhteistyösopimus jäsenyyden välittämisestä ja muista palveluista.
OSAKO järjesti keväällä opiskelijakuntien lakisääteistä asemaa ja tulevaisuuden haasteita käsitelleen
kaksipäiväisen Viimeiset lainsuojattomat -seminaarin, johon osallistui opiskelijakuntien edustajia ympäri
maata. Opiskelijakunta vieraili myös Kemi-Tornion ja Kajaanin ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien vieraana sekä piti tiivistä yhteyttä Helsingin ammattikorkeakoulun opiskelijakuntaan.
OSAKOlla oli edustus SAMOKin taloustoimikunnassa ja koulutuspoliittisessa työryhmässä sekä strategianseurantatyöryhmässä, joka ei kokoontunut toimikauden aikana kertaakaan. Opiskelijakunnan edustajat osallistuivat myös SAMOKin koulutuksiin ja sektoritapaamisiin. Kesäkuussa järjestetyssä ylimääräisessä liittokokouksessa opiskelijakunta vaikutti merkittävästi liiton sääntöjen muuttamiseen. Marraskuussa pidetty liittokokous valitsi SAMOKin hallituksen jäseneksi OSAKOn hallituksessa vuoden aikana toimineen Sabina Mäki-Kilpijärven. Liittokokouksessa opiskelijakunnan edustajat edustivat myös
Kajaanin ammattikorkeakoulun Opiskelijat ry:tä.
Opiskelijakunnan hallitus ja työntekijät tapasivat kuukausittain OAMK:n opintotoimiston henkilökuntaa OSAKO-OAMK-yhteistyötapaamisissa, joiden toimintamalli vahvistettiin vuoden lopuksi OSAKOOAMK-yhteistyömuistioon.
Yhteistyössä Oulun yliopiston ylioppilaskunnan kanssa OSAKO järjesti kaksi valtakunnalliseen opintorahakampanjaan liittyvää tapahtumaa. Järjestöjen välillä käytiin keskustelua läpi vuoden suunnitellen
esimerkiksi Pohjois-Suomen korkeakouluopiskelijoiden tulevaisuuden yhteistyötä.
1.6 Osakolainen
Osakolainen ilmestyi toimikauden aikana kuusi kertaa. Hallitus päätti keväällä Osakolaisen kustannuspolitiikasta, jonka mukaan päätoimittaja on vastuussa lehden toimituspolitiikasta ja sisällöstä. Lehti alkoi
kehittyä sisällöltään itsenäisemmäksi.
2 VARSINAINEN TOIMINTA
2.1 Opiskelijoiden edustaminen
OAMK:n opiskelijoiden ja opiskelijakunnan edustukset ammattikorkeakoulun ja muiden sidosryhmien
toimielimissä ja työryhmissä on kuvattu taulukossa 2.
Taulukko 2.
Hallitus
Tutkintolautakunta
Opintotukilautakunta
Tutkintokollegiot
Yksikönjohtajien kokoukset
Kansainvälistymisen koordinaatiotyöryhmä
Viestintävastaavien kokoukset
Oranssin toimituskunta
Opintojen ohjauksen työryhmä
Sähköinen HOPS -projektiryhmä
Opintoasioiden työryhmä
Ympäristötiimi
Tutkimus- ja kehitystoiminnan laatutiimi
Purje-projektin ohjausryhmä
Purje-projektin projektiryhmä
Opinnäytetöiden kehittämistyöryhmä
Harjoittelun kehittämistyöryhmä
OAMK:n ja Oulun yliopiston välisen yhteistyön ja
työnjaon kehittämishankkeen johtoryhmä
Pohjois-Pohjanmaan Liiton nuorisofoorumi
Vertaistuutoroinnin työrengas (Oped-exo)
Sirpa-työryhmä
SAMOKin taloustoimikunta ja koulutuspoliittinen
työryhmä
Heikki Kaisto (varajäsen Matias Rasi)
Niko Peltokangas (varajäsen Päivi Puijola)
Janne Kalinainen (varajäsen Juha Ojala)
Jessica Alatalo (varajäsen Juho Harjula, erottua Ilkka Ylitie)
Juho Konu (varajäsen Niko Peltokangas)
Kari Nevala (varajäsen Tomi Kukkonen)
Annu Sipilä (varajäsen Sini Syrjä)
Kulttuurialan yksikkö: Outi Rahkola
Luonnonvara-alan yksikkö: Toni Aitta (varajäsen Laura
Hekkala)
Liiketalouden yksikkö: Tomi Kukkonen
Tekniikan yksikkö: Jaakko Lappalainen
Sosiaali- ja terveysalan yksikkö: Jarkko Luusua
Raahen tekniikan ja talouden yksikkö: Riikka Hänninen
Marjaana Manninen, Kaisa Keski-Korpela
Sabina Mäki-Kilpijärvi, Katja Anisimaa, Tuomo Polo,
Bastian Fähnrich
Jaakko Isoviita, Hanna Kuparinen
Marjaana Manninen, Kaisa Keski-Korpela, Hanna Kuparinen
Sanna Kangosjärvi
Sanna Kangosjärvi
Tero Kronqvist, Jaakko Isoviita
Suvi Kykyri
Niko Peltokangas
Niko Peltokangas
Juho Konu
Sanna Kangosjärvi
Sanna Kangosjärvi
Niko Peltokangas
Niko Peltokangas
Sanna Kangosjärvi
Sanna Kangosjärvi
Niko Peltokangas
Opiskelijakunta nimesi vuoden aikana edustajat ammattikorkeakoulun hallitukseen, tutkintolautakuntaan ja opintotukilautakuntaan. Yksiköihin perustettiin tutkintokollegiot tutkinnon hyväksymismenettelyä varten ja opiskelijakunta nimesi niihin opiskelijaedustajat. Myös koulutusohjelmatiimien opiskelijaedustusta päivitettiin. OAMK:n ja Oulun yliopiston välisen yhteistyön ja työnjaon kehittämishankkeen
työryhmiin rekrytoitiin opiskelijaedustajia keväällä. Opiskelijaedustajille järjestettiin yksi koulutustapahtuma ja Opiskelijaedustajan käsikirja päivitettiin.
2.2 Koulutuspolitiikka
Koulutuspoliittisen toiminnan painopisteitä olivat koulutusohjelmatiimien opiskelijaedustajat, harjoittelun ja opinnäytetöiden kehittämishankkeet, opiskelijoiden neuvontapalvelut sekä OAMK:n ja Oulun
yliopiston välisen yhteistyön ja työnjaon kehittämishanke. Lisäksi järjestettiin Vuoden opettaja -äänestys
ja sektorin toimijat osallistuivat opiskelijoiden hyvinvointiselvityksen kyselyn laatimiseen. Koulutuspoliittinen tiimi kokoontui kaksi kertaa mutta osallistujamäärä jäi erittäin vähäiseksi.
Koulutusohjelmatiimien jäsenille tehtiin kysely, johon saatiin pääosin opettajajäsenten vastauksia. Opiskelijajäsenten rekrytoimisessa ja osallistumisessa tiimien toimintaan havaittiin kehittämiskohteita, joihin
puuttuminen on ensisijaisen tärkeää opiskelijoiden osallistumismahdollisuuksia kehitettäessä. Kaikille
opiskelijoille suunnattu palautekampanja epäonnistui tiedottamisen puutteen vuoksi.
OSAKO osallistui valtakunnallisiin opinnäytetöiden ja työharjoittelun kehittämishankkeiden seminaareihin sekä hankkeiden tulosten jalkauttamiseen OAMK:ssa. Opiskelijakuntaan tuli vuoden aikana useita opiskelijan oikeusturvaan liittyviä yhteydenottoja, joihin reagoitiin selvittämällä ongelmaa ja olemalla
yhteydessä sen mahdollisiin osapuoliin. Joitain kysymyksiä vietiin eteenpäin myös OAMK:n opintoasioiden työryhmään, jossa opiskelijakunta vaikutti vuoden aikana esimerkiksi opinnäytetöiden kansittamisen maksullisuuden poistamiseen.
Ammattikorkeakoulun ja Oulun yliopiston yhteistyöhankkeen työryhmiin rekrytoitiin opiskelijaedustajia
ja opiskelijakunnalla oli edustus hankkeen johtoryhmässä. Opiskelijakunta toi johtoryhmässä ja hankkeen seminaareissa esiin huolensa korkeakoulujen erilaisten koulutusprofiilien säilymisestä mutta kannusti hankkeen työryhmiä jatkamaan työtään profiilien selkeyttämiseksi ja opiskelun tukipalvelujen kehittämiseksi.
2.3 Opiskelijatuutoritoiminta
Vuoden aikana järjestettiin opiskelijatuutorin peruskoulutus viikonloppukoulutuksena Haukiputaalla
Virpiniemessä ja kaksiosaisena iltakoulutuksena Oulussa. Englanninkielistä kv-tuutorikoulutusta laajennettiin niin, että se antaa myös perustiedot opiskelijatuutoroinnista ja esiintymisestä. Kv-tuutorikoulutus
ja markkinointituutorikoulutus järjestettiin Oulussa. Yhteensä koulutettiin 128 opiskelijatuutoria, joista
44 kv-tuutoria, sekä 10 markkinointituutoria.
Kaikkiin yksiköihin laadittiin opiskelijatuutorointisuunnitelmat ja tapahtumakalenterit tulevalle vuodelle.
Uudet vertaisohjauksen opintojaksot otettiin käyttöön ja näin opiskelijatuutorit saavat todellista työmäärää vastaavat opintopisteet. Lisäksi alettiin rakentaa WebCT-alustalle vertaisohjauksen opintojaksoa yksiköiden keskustelun välineeksi ja opiskelijatuutorointiraporttien ja oppimispäiväkirjojen palauttamista
varten.
Vuoden aikana pyrittiin käynnistämään kokemustuutorointia ja kehittämään opiskelijatuutorointia koko
opintopolun mittaiseksi. Tähän liittyen Liiketalouden yksikössä järjestettiin ensimmäinen callidustuutorin ja alumnin yhteistyössä pitämä CALumni-tunti. Myös aikuistuutorointi oli yhä ajankohtainen
aihe. Aikuiskoulutus on hyvin eri muotoista eri yksiköissä ja siksi päädyttiin selvittämään vertaisohjauksen toteuttamisen mahdollisuutta verkon kautta. Selvitystyö aloitetaan vuonna 2007. Opiskelijatuutorointia koskevan palautekyselyn toteuttamiseksi otettiin käyttöön zef-palautekyselyjärjestelmä. Kyselyn
toteutus siirtyi vuoden 2007 maaliskuulle, koska sitä ei haluttu toteuttaa päällekkäin uusille opiskelijoille
tehdyn Opiskelijana Oulun seudun ammattikorkeakoulussa -kyselyn kanssa.
Tuutorsihteeri osallistui Oped-työryhmän kokousten kautta OAMK:n opintojen ohjauksen kehittämistyöhön. Lisäksi tuutorsihteeri osallistui Oped-Exo-projektin vertaistuutoroinnin työrenkaaseen sekä
SIRPA-ryhmän työskentelyyn ja tätä kautta toimittiin vertaisohjauksen laatukriteeristön ja VETURIstrategian 2007–2012 luomisessa.
2.4 Sosiaalipolitiikka
Sosiaalipoliittisen toiminnan painopisteinä vuoden aikana olivat opiskelijoiden hyvinvointiselvitys, kunnallinen terveydenhuoltovaikuttaminen, ympäristötoiminta sekä valtakunnallinen opintorahavaikuttaminen. Lisäksi opiskelijakunta osallistui OAMK:n ja Oulun Diakonissalaitoksen Purje-projektiin, valmisteli
opiskelijoiden kriisiopasta ja häirintäyhdyshenkilöjärjestelmää sekä järjesti OAMK:n keilamestaruusturnauksen.
Hyvinvointiselvitys tehtiin osittain työharjoitteluna. Selvityksessä käsiteltiin opiskelijoiden terveydentilaa
ja terveystottumuksia, opiskeluun liittyviä hyvinvointitekijöitä sekä esimerkiksi toimeentuloa. Selvitys
keräsi kiitettävän määrän vastauksia ja tuotti tärkeää tietoa opiskelijakunnan vaikuttamistyön tueksi.
OSAKOlla oli edustus OAMK:n ympäristötiimissä, jonka kanssa järjestettiin ympäristötapahtuma lokakuussa Tekniikan yksikössä. Tapahtuman yhteydessä pidetty energia-aiheinen paneelikeskustelu keräsi
paljon yleisöä. Ympäristötapahtuma ja sen valmistelu opiskelijakunnan Hyvinvointitiimissä vahvisti
OSAKOn ympäristötoimintaa luonnollisena osana sosiaalipoliittista sektoria.
OSAKO osallistui valtakunnalliseen Nouse jo! –kampanjaan tekemällä kannanoton sekä järjestämällä
keväällä opintorahatempauksen ja syksyllä kiitettävästi osallistujia houkutelleen mielenosoituksen yhdessä OYY:n kanssa. Kunnallinen terveydenhuoltovaikuttaminen konkretisoitui nuorten kaupunginvaltuutettujen valtuustoaloitteena, jonka opiskelijakunta valmisteli. Aloite sai aikaan keskustelua kaupunginvaltuustossa budjettikäsittelyn yhteydessä ja opiskeluterveydenhuollon kehittämistä selvitetään Oulun kaupungissa vuonna 2007.
2.5 Kansainvälisyys- ja kulttuuritoiminta
Toimintavuoden aikana oli kansainvälisyys- ja kulttuurisektorit limiytettiin yhdeksi toimintasektoriksi
lähtökohtana ajatus siitä, että molempien sektoreiden toiminta on tavalla tai toisella kulttuuria ja että jokaisessa tapahtumassa voi olla kansainvälinen ulottuvuus. Tavoitteena oli palvella monipuolisella vaihtoopiskelijoille suunnatulla toiminnalla myös suomalaisia opiskelijoita sekä houkutella vaihto-opiskelijoita
osallistumaan perinteisiin opiskelijatapahtumiin. Sektori luopui kv-klubin, kv-tiimin ja kulttuuritiimin
nimistä vuoden alussa. Kokoontuva tiimi valitsi itselleen nimeksi KulttuRallyn ja tiimin nimen myötä
uudesta kulttuuritoimintaa järjestävästä klubista tuli Club KulttuRally. Suurten muutosten vuoksi myös
ennestään vanhentuneet verkkosivut päivitettiin ajan tasalle. Uusi sähköpostilista jää vielä tekemään tuloaan.
Perinteisten Sauna Partyjen nimi vaihdettiin SaunaNightiksi, koska vanha nimi oli palautteen mukaan
harhaanjohtava. SaunaNightit pyrittiin mahdollisuuksien mukaan järjestämään muiden tapahtumien
ohessa, jolloin paikalle saataisi houkuteltua suomalaisiakin opiskelijoita. SaunaNighteissa oli joka kerta
kiitettävä määrä opiskelijoita. Oululaiset vaihto-opiskelijat eivät kuitenkaan olleet erityisen innokkaita
lähtemään Oulun ulkopuolelle.
OSAKOn ja OYY:n kulttuurivastaavat jatkoivat aikaisemmin alkanutta työtä uusien opiskelijoiden kulttuurisetelin saamiseksi. Asia kuitenkin pysähtyi kulttuuritoimen johtoryhmään, josta se palautettiin uudelleenvalmisteltavaksi.
Kv- ja kulttuurisektori järjesti lukukauden aikana yhteensä neljä Study Abroad –tapahtumaa, kaksi Raahessa ja kaksi Oulussa. Sektori osallistui myös OAMKn järjestämiin vaihto-opiskelijoiden orientaatiopäiviin sekä kv-tuutorkoulutuksen suunnitteluun ja itse koulutukseen.
Sektori järjesti opiskelijoille kolme matkaa. Perinteeksi muodostunut kv-sektorin matka Jokkmokkin
saamelaismarkkinoille venytettiin tällä kertaa kaksipäiväiseksi ja reissuun yhdistettiin myös vierailu Kemin Lumilinnaan. Matkalle osallistui 49 opiskelijaa, joista kuusi oli suomalaisia. Reissu onnistui jopa 40
asteen pakkasesta huolimatta erinomaisesti. Ohjelma oli monipuolista ja yöpyminen hoitui mukavasti
koululla. Huhtikuussa järjestettiin laskettelureissu Rukalle. Osallistujamäärä jäi alle 30:n, vaikka mahdollisuudesta tiedotettiin monipuolisesti myös suomalaisille opiskelijoille. Vaihto-opiskelijoiden pyynnöstä
järjestimme pikaisella aikataululla lisäksi päivän reissun Ranuan eläinpuistoon 13.4. Matkalla vierailimme
myös Yli-Iin Kierikkikeskuksessa. Suurin osa noin 35 osallistujasta oli jälleen vaihto-opiskelijoita.
OSAKOlle hankittiin avaimet Tuiran uimarannan avantouimareille tarkoitettuihin uimakoppeihin ja
sektori kokoontui avantouinnin merkeissä pari kertaa. Perinteeksi muodostunut laskiaistapahtuma hou-
kutteli Raksilan mäelle reilut 50 opiskelijaa. Tapahtuma nimettiin sektorin tiimin mukaisesti LaskiaisRallyksi / DownhillRallyksi. Lumisiin mäenlaskukilpailuihin osallistui lähes 10 joukkuetta.
Vappuviikko käynnistettiin yhdessä OYY:n kanssa bändi-illalla 45 Specialissa. Tapahtuma veti paikalle
muutamia kymmeniä ihmisiä. Vappuaattona koulutusalajärjestöjen kanssa yhteistyössä järjestetty rastisuunnistus WappuRally oli yleisömenestys. 4-10 hengen joukkueita pääsi maaliin saakka 25. Suunnistajia
ollut lienee parisataa. Aurinkoisen suunnistuspäivän päätteeksi sadat opiskelijat kerääntyivät juhlistamaan vappua kesäteatterille, missä jaettiin WappuRallyn palkinnot ja Tikkupalaa. Juhlatunnelman loi
paikalle tilattu dj.
Vuoden toinen puolikas ja syyslukukausi pyörähtivät käyntiin lukuvuoden avajaisten eli Preludin muodossa. Syyskauden retket suuntautuivat Koitelinkoskelle, Karhunkierrokselle Kuusamoon, joulupukin
luo Rovaniemelle sekä pikkujoulun viettoon Raaheen. Vuoden aikana järjestettiin myös sauna- ja teemailtoja sekä vaalivalvojaiset. Teemailloista palautesampona toimi ”Kansainvälinen illallinen”, joka järjestettiin Study Abroad –tapahtuman yhteydessä Sosiaali- ja terveysalan yksikössä. OAMK:n vaihtoopiskelijat ympäri maailmaa valmistivat omista maistaan kotoisin olevia aterioita, joita kaikki saivat
maistaa.
Kansainvälisyys- ja kulttuurisektorin tiimi kokoontui noin kerran kuukaudessa, yhteensä neljä kertaa kevään aikana. KulttuRally-tiimiin osallistui koulutusalajärjestöjen kansainvälisyys- ja kulttuurivastaavia sekä kv-tuutoreita. Kävijämäärä oli alkuvuodesta hyvä, mutta väheni kevättä kohti. Tiimissä ideoitiin ja
suunniteltiin sektorin tapahtumia sekä välitettiin informaatiota koulutusalajärjestöjen omista tapahtumista.
Suurin kysymys menneenä vuonna osoittautui olevan se, miten vaihto-opiskelijat ja suomalaiset opiskelijat saataisiin aktiivisempaan kanssakäymiseen keskenään. Sosiaalisten suhteiden vähäisyys harmittaa
ennen kaikkea vaihto-opiskelijoita, jotka ovat tulleet tutustumaan suomalaisiin ihmisiin ja kulttuuriin.
Suomalaiset opiskelijat kuulostavat lisäksi karttavan Club KulttuRallyn retkiä ja tapahtumia, koska he
kokevat, etteivät tapahtumat ole heitä varten, vaan ainoastaan vaihto-opiskelijoille tai tuutoreille. Ilmoittelupolitiikassa kävi selväksi, että vanha kunnon ilmoitustauluilmoittelu on yhä tärkeää sähköpostiilmoittelun lisäksi.
3 Kirjoitukset ja tapahtumakalenteri
Opiskelijakunta julkaisi vuonna 2006 seuraavat aloitteet, esitykset, lausunnot ja kannanotot:
1.3. Sosiaali- ja terveysalan yksikön ongelmista on keskusteltava avoimesti
30.3. Opintorahaa on viimein korotettava
26.4. Lausunto SAMOKin sääntöjen muuttamisesta
15.5. Vain järkeviä muutoksia ammattikorkeakoulujen ylläpitomalliin
31.5. Talousarvioaloite Opiskelijaterveydenhuollon keskittäminen ja resurssien lisääminen
31.5. Talousarvioaloite liite Muistio ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollosta
19.9. Julkilausuma Minkä arvoinen on opiskelijan ääni
4.10. Lausunto SAMOKin liittokokousasiakirjoista 2006
4.10. Lausunto maakuntaohjelmasta
24.10. Esitys: Nuorisofoorumin varajäsen
Tapahtumakalenterissa käytettyjen lyhenteiden selitykset:
BF
EA
JI
JK
JPK
KA
Bastian Fähnrich
Eliisa Alatalo
Jaakko Isoviita
Juho Konu
Jari-Pekka Kaleva
Katja Anisimaa
KK
LH
MT
NP
OR
SK
SM
TK
TP
TPo
TS
Kaisa Keski-Korpela
Leena Heikkinen
Maria Taipaleenmäki
Niko Peltokangas
Outi Rahkola
Sanna Kangosjärvi
Sabina Mäki-Kilpijärvi
Tero Kronqvist
Titta Pulkkinen
Tuomo Polo
Tere Sammallahti
Tammikuu
9.
Koulutusohjelmatiimi- ja tuutori-info musiikin opiskelijoille
9.
9.
12.
13.–14.
14.–15.
17.
22.–24.
23–24.
25.
25.
26.
27.
27.
30.
Helmikuu
1.
2.
6.
7.
7.
8.
8.
10.–12.
13.
13.
14.
15.
16.
14.
14.
STTK:n esiintymis- ja työnantajakoulutus
Uusien opiskelijoiden info KAHAlla
Tapaaminen: O’Diakon HPJ Lehtisaari
Edustajiston ja koulutusalajärjestöjen koulutus Hietasaaressa
Hallituksen toimintasuunnitelmaevakko Hietasaaressa
Uusien opiskelijoiden info SOTElla
SAMOKin Lähtölaukaus 2006
Arenen ECTS-projektin työseminaari
OAMK:n hallituksen kokous
Study Abroad -tapahtuma Raahessa
OSAKO-OAMK-kokous
Uusien opiskelijoiden info Oulaisissa
Study Abroad -tapahtuma Oulussa
Uusien opiskelijoiden info RATOLIssa
Tapaaminen: rehtori Lantto
Tapaaminen: OYY:n hallitus ja sihteeristö
Club KulttuRallyn tapaaminen
Edustajiston kokous
Arenen luonnovara- ja ympäristöalan työrenkaan kokous
Tapaaminen: opintoasioiden johtaja Anttinen, suunnittelija Hentilä
Järjestökoulutus KAHAlla
SAMOKin puheenjohtaja-evakko Lammilla
Tapaaminen: OYY:n HPJ Seppälä
OAMK:n ja Oulun yliopiston yhteistyöhankkeen avausseminaari
SAMOKin koulutuspoliittisen työryhmän kokous Helsingissä
Tapaaminen: Oulun kaupungin MAMU-projektipäällikkö
OAMK:n hallituksen kokous
SAMOKin HARKE- ja Arene-työrenkaiden edustajien koulutus
Helsingissä
Opintoasioiden työryhmän kokous
NP, SK
NP, TK, TS, LH, MM,
TP
NP
hallitus, sihteeristö
hallitus, sihteeristö
MT, NP, JI, LH, TK
MM, SK
NP
MK, KA
NP, LH, TK, SM, MM,
SK
MK, KA
NP, MM
EA, NP, JI, LH, JK,
TK, SM, TS, MM
SM, KA
LH
NP, JK, MM
NP
NP
NP
NP
NP
NP
LH
TK
16.
16.
KAJ-tapaaminen KAHAlla
Tapaaminen: O’Diakon HPJ Lehtisaari
17.
Saunailta OAMK:n Alumnit ry:n kanssa OTEKissa
20.
22.
KTAMK:n ja RAMK:n opiskelijoiden hyvinvointitutkimuksen julkisNP, LH
taminen Kemissä
Järjestökäynti RATOLissa, tapaaminen: Ramko ry:n toimijat, opintoNP, JI
asiainpäällikkö Rajaniemi
LaskiaisRally ja SaunaNight
SM, KA
OYY:n vuosijuhla
EA, NP, JI, JK
22.
24.
Maaliskuu
1.
Tapaaminen: OYY:n koulutuspoliittinen sektori
1.
Opintoasioiden työryhmän kokous
2.
OAMK:n keilamestaruusturnaus
3.–4.
6.
13.
Viimeiset lainsuojattomat -seminaari
13.
14.
14.
15.
17.
21.
HARKEn työrenkaan kokous
SAMOKin taloustoimikunnan kokous
Kunnallisvaikuttamistapaaminen: OYY:n HJ Pitko, HJ Huusko, HJ
Lukkarila, O’Diakon HPJ Lehtisaari
KulttuRally-tiimin tapaaminen
Opintoasioiden työryhmän kokouksessa
Tapaaminen OSOTE ry:n kanssa
Tapaaminen, IOL:n Tiainen ja Torvela sekä OIO:n Hemmilä
Tapaaminen Oulun kaupungin projektipäällikkö Ata Bosin kanssa
SAMOKin PJ-PS-tapaaminen
22.
Näkyvyystempaus RATOLissa
13.
22.
23.
24.
24.
24.
27.
27.
27.
28.
29.
30.
Huhtikuu
1.
NP, JI, SM
EA, NP
NP, JI, JK, TK, TS,
MM, SK, TP
NP, MM
TK
MT, JI, LH
EA, NP, JI, LH, JK,
TK, SM, MM, SK, KA
LH
NP
NP, LH, JK, SM
SM, KA
TK
HVPJ
NP ja KK
NP ja SM
HPJ ja PS
EA, NP, JI ja KK
OAMK:n hallituksen kokous
Opintojenohjaajien ja tuutortiimin yhteispalaveri
Tapaaminen rehtorin kanssa
Kv-tuutor koulutus
SaunaNight Raahessa
Edustajiston kokous OTEKilla
Yksikönjohtajien kokous
Tapaaminen OYY:n Seppälän ja Nissisen kanssa
Koulutuspoliittisen tiimin kokous
HUMAKOn edustajiston koulutus
Tapaaminen opintoasiain johtajan kanssa
NP
SK ja TS
NP ja KK
TS, SM, SK, BF
Laskettelureissu Rukalle
SM ja BF
JI, TS ja SK
3.–10. Tuutorin peruskoulutus, kaksiosainen iltakoulutus
3.
YJ-kokous
3.
Opiskelijatoimintaluennot SOTElla
KK
NP ja KK
JI ja TK
NP
NP ja KK
KK
NP ja JI
4.
6.
7.
7.
7.
7.–8.
8.
10.
10.
11.
12.
13.
18.
19.
19.
19.
Pohjois-Pohjanmaan liiton Nuorisofoorumin kokous
Näkyvyystempaus Tekniikan ja Kulttuurin yksiköissä
Tapaaminen Nouse jo! -kampanjasta OYY:n Huuskon ja Kolehmaisen kanssa
Ammattikorkeasta oikeisiin töihin - työelämätapahtuma
SAMOKin Ajankohtainen kakkonen -koulutus
SAMOKin koulutuspoliittisen työryhmän kokous
Tuutorin peruskoulutus, viikonloppukoulutus
SAMOKin kopo-tapaaminen
Opiskelijatoimintaluennot SOTElla
KulttuRally-tiimin tapaaminen
Hyvinvointitiimi tapaaminen
Tapaaminen SAMOKin Itälinnan kanssa
Retki Ranuan eläinpuistoon ja Yli-Iin Kierikkikeskukseen
OYY-saunailta, Opintorahatempauksen suunnittelu klo 18.
Opintopisteitä opiskelijatoiminnasta -koulutus II KAHAlla
OAMK-OSAKO-tapaaminen
OAMK:n ja Oulun yliopiston yhteistyöhankkeen johtoryhmän kokous
T&K-toiminnan laadunvarmistuksen koulutustilaisuus
SaunaNight Luvalla
Kauppaopettajapäivien pääjuhla
Bändi-ilta 45:ssa OYY:n kanssa
Opintorahatempaus Rotuaarilla
OAMK:n ympäristötiimin kokous
OAMK:n laadunvarmistustyön keskustelutilaisuus
WappuRally
21.
21.
22.
24.
25.
25.
27.
30.
Toukokuu
3.
Edustajiston kokous
Tapaaminen projektikoordinaattori Erja Laitisen ja OAMK:n Henti4.
län kanssa Purje-projektista
4.
OAMK-OY-hankkeen kirjasto- ja tietopalvelutyöryhmän kokous
8.
Opinnäytetyöhankkeen projektiryhmän kokous
8.
Yksikönjohtajien kokous
9.
Tapaaminen SOTEn Virolaisen kanssa
10.–11. AMK-päivät Helsingissä
11.5 Dialogue Today - Actions tomorrow -seminaari Teknologiakylässä
12.
Järjestövierailu KAMO ry:n luo Kajaaniin
16.
OAMK-OY-hankkeen täydennyskoulutustyöryhmän kokous
17.
T&K-laatutiimin koulutus ja kokous
17.
OAMK:n hallituksen kokous
18.
OAMK-OSAKO-tapaaminen
22.
22.
Tapaaminen OSAKK:n Juntusen ja Lindénin kanssa
Pohjois-Pohjanmaan liiton Nuorisofoorumin kokous
NP
EA, NP, JI, ja KK
NP, LH, JK ja Korkeakangas
MT, LH, KK ja BF
NP, TK
NP
JI, SK ja TS
TK
NP ja JI
SM ja BF
LH ja JK
NP ja KK
SM
NP, JK, SM, BF ja KK
EA, NP, JK
NP, TS, KK, BF ja
Korkeakangas
NP
NP
SM ja BF
NP
LH
NP
NP, KK ja Korkeakangas
JI
SK
KK
NP ja KK
EA ja NP
SM
NP, TK ja KK
NP
NP
NP
NP, SM, TK, KK ja
Korkeakangas
EA, NP ja KK
NP
24.
24.
24.
29.–31.
30.
Kesäkuu
1.
1.
2.
7.
8.
9.
12.
13.
14.
15.
15.
21.
27.
28.
30.
30.
Elokuu
4.
8.
9.
14.
16.
Opintoasiain työryhmä
SAMOKin taloustoimikunnan kokous
Opinnäytetyöhankkeen projektiryhmän kokous
SAMOKin pääsihteeriristeily
Tapaaminen nuorten valtuutettujen kanssa opiskelijaterveydenhuollosta
JI
NP
SK
KK
OAMK-OY-yhteistyöhankkeen johtoryhmän kokous
Tapaaminen VIPin Ilmavirran kanssa
SAMOKin ylimääräinen liittokokous
Tapaaminen LUOVAn Rossin kanssa
Tapaaminen Mikko Sormusen kanssa
T&K-laatutiimin kokous
Yksikönjohtajakokous
Purje-hankkeen johtoryhmän kokous
Purje-hankkeen kokous
SAMOKin koulutuspoliittisen työryhmän kokous
SAMOKin 10-vuotisjuhla
OAMK:n hallituksen kokous
Tapaaminen OTEKin Kimarin kanssa
Tapaaminen Anttisen ja Rehtorin kanssa
Tapaaminen Tötterströmin kanssa
NP
NP ja KK
MT, NP, JI ja SM
NP ja KK
JI ja KK
NP
KK
NP
KK
NP
NP ja JI
NP
NP ja KK
NP ja KK
NP ja KK
MT, NP, JI, TS, KK ja
SK
OSAKOn kesäjuhla
Tapaaminen LIIKEn Similän kanssa
Tapaaminen RATOLin Pieskän
Tapaaminen OYY kanssa
Purje-projekti kokous
Tapaaminen TAKOn Komminahon kanssa
18.–19. OSAKOn evakko
21.
21.
22.
23.
23.
24.
24.
25.
25.
26.
26.–27.
29.
KAJ-palaveri toimistolla
Kuulumisten kokous
OAMK:n ympäristötiimin kokous
Uusien opiskelijoiden info LUOVAlla
OAMK:n hallituksen kokous
OAMK-OY-yhteistyöhankkeen johtoryhmän kokous
Edustajiston kokous
SAMOKin puheenjohtajaevakko
Uusien opiskelijoiden info Sotella
SAMOKin koulutuspoliittisen työryhmän kokous
SAMOKin kesäseminaari
Kulttuurin yksikön uusien opiskelijoiden info
NP, LH ja JK
NP ja KK
NP ja KK
EA, NP ja KK
KK
NP ja KK
EA, MT, NP, JI, LH,
JK, TK, TS, KK, SK ja
BF
NP ja KK
KK
NP
EA, NP ja SK
NP
NP
EA, MT, JI ja KK
NP
JI , JK ja KK
NP
EA, NP ja JK
EA, NP, KK, SK ja Pitkälä
30.
31.
Syyskuu
5.
5.
6.
7.
7.
8.
11.
11.
12.
13.
13.
OSAKOn 1-vuotisjuhla
Tekniikan yksikön uusien opiskelijoiden info
Liiken uusien opiskelijoiden info
Ylempien AMK-tutkintojen kehittämisverkoston kehittämisfoorumi
Vulcanalia
Uusien opiskelijoiden info Oulaisissa
Viestinnällä kilpailukykyä -seminaari
Preludi
Sopojen saunailta
Pohjois-Pohjanmaan liiton Nuorisofoorumi
YJ-kokous
OAMK-OY-hankkeen täydennyskoulutustyöryhmän kokous
Opintoasioiden kehittämispäivä
Tapaaminen OYY:n ja 2. asteen opiskelijatoimijoiden kanssa LIIKEn saunatiloissa
14.
OAMK-OSAKO-tapaaminen
15.
OAMK:n lukuvuoden avajaiset
20.
21.-22.
21.
23.
22.-23.
25.
OAMK:n hallituksen kokous
Yliopiston ja OAMK:in KV-toimijoiden tuumauspäivät
SAMOKin taloustoimikunnan kokous
Retki Koitelinkoskelle
SAMOKin kopo-tapaaminen
YJ-kokous
KKA:n Korkeakouluopiskelija yhteiskunnallisena toimijana 25.
arvioinnin aloitusseminaari
25.
Purje-projektin kokous
26.
Purje-projektin ohjausryhmä
28.
Opinnäytetöiden kehittämishankkeen päätösseminaari
27. ja 29. Toimiston muutto
Lokakuu
2.
Hallituksen iltakoulu
Tapaaminen kansanedustaja Martti Korhosen ja OYY:n toimijoiden
2.
kanssa
4.
OSAKOn ympäristötapahtuma
5.
SAMOKin pääsihteerievakko
SAMOKin Kikkakolmonen-koulutus ja Palapeli-seminaari Jyväsky6.–7.
lässä
9.
YJ-kokous
9.
Liiketalouden yksikön avajaiset
9.
Opintorahamielenosoitus Rotuaarilla
9.
Pohjois-Pohjanmaan liiton Nuorisofoorumin kokous
10.
Akavan korkeakoulukierroksen kutsuvieraslounas
11.–12. AMK- ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivät
JI
EA, SK, ja BF
NP
EA ja NP
JI ja KK
NP ja SK
JK
NP
KK
NP
NP, TK ja SK
EA, NP, JK ja TS
NP, JI, JK, TPo, TS,
KKja SK
EA, NP, JI, JK, TS, KK
ja BF
NP
BF
NP
TPo ja BF
NP ja TK
KK
NP
NP
NP ja SK
NP
NP, JK, OR
KK
EA, NP, JK, OR ja KK
KK
NP ja KK
EA, JK
NP
NP
12.
16.
17.
17.
18.
18.
Liiketalouden yksikön avoimet ovet
Opiskelijaedustajien koulutus Liiketalouden yksikössä
Vaalilautakunnan kokous
SAMOKin taloustoimikunnan kokous
OSAKOn toimiston tupaantuliaiset
OAMK:n hallituksen kokous
19.
OSAKO-OAMK-kokous
24.
OAMK-OY-yhteistyöhankkeen johtoryhmän kokous
30.
Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivä
30.
YJ-kokous
Marraskuu
2.
Markkoinointituutorkoulutus
3.
OSAKOn ständi sotella
6.
YJ-kokous
6.
Hallituksen iltakoulu
7. ja 9. Edustajistovaalit
8.
Edustajiston kokous
7. ja 9.11 Vaalilautakunnan kokous
8.–11. Pohjois-Pohjanmaan liiton Nuorisofoorumi Tromssassa
9.
Jälkilaskenta-tapahtuma
SK, KK ja Juutinen
NP, JI ja TK
KK
NP
NP
NP, TS, KK, SK, BF ja
Juutinen
NP
NP
KK
TS ja SK
NP, KK ja Juutinen
KK
KK
NP
EA, JI, JK, OR ja Tpo,
KK ja BF
OAMK-OY-yhteistyöhankkeen täydennyskoulutustyöryhmän kokoNP
us
EA, NP, JI, OR, JK, SM
13.
Hallituksen liittokokousiltakoulu
KK ja SK
13.
YJ-kokous
KK
14.
TK-laatutiimin kokous
NP
14.
SAMOKin PJ – ehdokkaat käymässä
EA ja NP
15.
OAMK:n hallituksen kokous
NP
15.
Draivityöllistymishankkeen kokous
SK
EA, NP, JI, JK, SM KK
17.–18. SAMOKin liittokokous Espoossa
ja SK
EA, NP, JI, JK, TPo,
19.
Hallituksen toimintasuunnitelmaevakko
TK ja KK
24.
Rehtorin tapaaminen
NP ja KK
27.
YJ-kokous
KK
27.
OAMK-OY:n kieliyhteistyökokouksessa
TPo
28.
Opintoasioiden kokous
TK
29.
Edustajiston syyskokous Liiketalouden yksikössä
30.
Edustajiston järjestäymiskokous
Joulukuu
2.
Uuden hallituksen koulutus, Raksamestarien saunalla
5.
Punakuonobileet
7.
OAMK:n hallituksen kokous
NP
13.
8.
8.-9.
8.
18.
PJ –PS -tapaaminen Tampereella
PJ-exPJ- tapaaminen Kurussa
Tuutoreiden pikkujoulut
Nuorisofoorumin pikkujoulutapaaminen
EA, NP ja KK
NP ja EA
KS
OR