liite 1 (toimintakertomus) - Pohjois

Liite 1
TOIMINTAKERTOMUS 2010
YLEISTÄ
Pohjois-Karjalan Hirvikoirayhdistys ry. on perustettu vuonna 1973, tarkoituksenaan yhdistää
hirvikoiraihmisiä yhteisen harrastuksen pariin ja edistää hirveä haukkuvien koirien
jalostustyötä. Kulunut vuosi oli järjestyksessään yhdistyksen 37. toimintavuosi.
Vuoden 2010 yhdistyksen toimintaan kuuluivat muun muassa 12 hirvenhaukkukokeen,
kahden (2) palkintotuomarikurssin (Tohmajärvi ja Lieksa) sekä yhden (1)
maastoharjoittelupäivän järjestäminen. Uusista palkintotuomareista muutama aktiivinen
hirvikoiraharrastaja saatiin mukaan myös yhdistyksen toimintaan. Lisäksi Pohjois-Karjalan
Hirvikoirayhdistys ry oli valmistautunut järjestämään Koetoimitsija 2 –kurssin elokuussa,
mutta yhtään innokasta koetoimitsijaa ei kurssille ilmoittautunut.
Monipuolisessa hirvikoiraharrastuksessa mukana olevat jäsenemme edistivät myös aktiivisesti
näyttelytoimintaa osallistumalla ruokahuoltotalkoolaisina Suvikarelia 2010 –koiranäyttelyyn.
Lisäksi järjestettiin kevään ja kesän aikana näyttelyharjoituksia viikoittain Uimaharjussa ja
Joensuussa.
Toimintakeskus Ukkohirven talonmiehen asuntoon hankittiin ja asennettiin uudet
keittiökalusteet sekä maalattiin asunto tarvittavilta osin. Lisäksi koko Ukkohirven kiinteistön
käytössä oleva käyttövesikaivo korjattiin.
Vuoden 2010 alussa Ukkohirvi –kiinteistön talonmiehen asuntoon saatiin vuokralaiset, jotka
viihtyivät maaseudun rauhassa syyskuun loppuun saakka. Lisäksi kiinteistöä vuokrattiin
majoituskäyttöön, sukujuhlien järjestämiseen, Pohjois-Karjalan Dreeverikerhon koekäyttöön
ja Halolanpää-Larinsaari Hirvimiesten hirvipeijaisten pitopaikaksi.
Vuoden 2010 aikana jäsenille lähetettiin yksi jäsenkirje, jonka postitukseen saatiin
sponsorointi Tapiola-ryhmältä. Samalla tarjottiin sponsorille mahdollisuus kohdennettuun
koiravakuutus -mainontaan.
Vuonna 2010 yhdistyksen puheenjohtajana toimi Mika Juntunen. Uudeksi
varapuheenjohtajaksi valittiin Martti Nuutinen, sihteeriksi Johanna Tillonen ja
rahastonhoitajaksi Juhamatti Tillonen. Kahdelle viimeksi mainitulle vuosi 2010 oli
ensimmäinen toimintavuosi yhdistyksen hallinnossa.
Vuosikokouksessa 12.2.2010 valittiin
Vuoden 2009 hirvikoiramies
Vuoden 2009 hirvikoiranuori
Vuoden 2009 hirvikoiranainen
Liisa Nuutinen
Taija Kinnunen
Johanna Tillonen
KOETOIMINTA
Vuoden aikana järjestettiin 12 hirvenhaukkukoetta, joista neljä (4) oli kahden viikon AVOkokeita, kahdeksan (8) AVO / VOI –luokan kokeita. Yksi järjestetyistä AVO/VOI –luokan
haukkukoe oli ensimmäistä kertaa järjestetty valtakunnallinen Juniorihaukut, joissa
koiranohjaajina toimivat alle 20 –vuotiaat nuoret.
Järjestetyistä AVO/VOI –luokan haukkukokeista
04.09.2010
Juniorihaukut
09.09.2010
Rajanmestaruus Haukut
15.09.2010
Kotilaisen Haukut
06.11.2010
Koli KV
26.11.2010
Yhd.mestaruuskilpailu
-1-
viisi (5) oli ns. arvokisoja
pääpalkinto: Tutka
pääpalkinto: Tutka
pääpalkinto Kivääri
pääpalkinto: Kivääri / Tutka
pääpalkinto: Tutka
Liite 1
Kotilaisen Haukut järjestettiin yhdessä Rääkkylän Salonkävijät ry:n kanssa. Kokeessa yksi
koira haukkui karhua 10 virhepisteen verran.
Aika
Koe
23.08.-05.09.2010
04.09.2010
Lieksa, AVO
Juuka, AVO VOI
Juuka,
Rajanmestaruus
Haukut
Rääkkylä, AVO VOI
Juuka, AVO
Juuka, VOI
Kitee, AVO VOI
Juuka, AVO VOI
Joensuu, AVO
Juuka, AVO
Juuka, AVO VOI
Juuka, AVO VOI
09.09.2010
15.09.2010
04.-17.10.2010
06.11.2010
10.11.2010
26.11.2010
03.-16.12.2010
17.-30.12.2010
17.12.2010
18.12.2010
Yhteensä
11
15
1tulos
4
7
alempi
palkinto
0
2
30
11
15
12
32
14
30
9
6
13
13
200
7
9
25
4
13
7
4
7
7
105
ilm.
4
9
palkinto
%
36,4
60,0
6
17
56,7
0
0
3
0
3
0
2
2
3
21
7
9
28
4
16
7
6
9
10
126
46,7
75,0
87,5
28,6
53,3
77,8
100,0
69,2
76,9
palkittuja
Varsinainen koetoimikunta kokoontui vuoden 2010 aika neljä (4) kertaa ja
Juniorihaukkuja varten perustettu oma koetoimikunta kaksi (2) kertaa.
Kennelpiirin päätöksellä valitsijamiehenä harmaiden osalta piirissä toimi Oiva Vattulainen ja
muiden valitsijamiehenä Veikko Hakkarainen.
KURSSIT
Harrastamiemme koirarotujen näyttelykäyttäytymiseen kiinnitettiin myös huomiota vuoden
2010 aikana, järjestämällä näyttelyharjoituksia.
Kaikissa harjoituksissa oli runsas osanotto, jonka seurauksena koiria juoksutettiin
harjoitusten aikana useammassa kehässä. Järjestämiimme harjoituksiin pääsivät kaikkien
rotujen edustajat kokoon tai ulkonäköön katsomatta. Toukokuun aikana Joensuun
näyttelyharjoituksissa oli huomattavissa ajokoiraihmisten aktivoituminen näyttelytoimintaa
kohtaan, syynä mahdollisesti oli lähestyvä Suvikarelia 2010 -koiranäyttelyä.
Elokuun alkuun (2.8.2010) oli suunniteltu HIRV/KARH Koetoimitsija 2 –kurssi Ukkohirveen,
mutta ilmoittautuneita kurssille ei ollut. Sen sijaan paremman vastaanoton saivat HIRV/KARH
–tuomarikurssit Tohmajärvellä Murtoin Seuratuvalla (7.8.2010) ja Lieksassa Viekin
Riistamiesten majalla (8.8.2010). Osallistujia tuomarikursseilla oli yhteensä 24 henkeä.
Uusille ja kortillisille tuomareille järjestettiin maastoharjoittelupäivä Ukkohirvessä
28.08.2010. Päivän aikana lähes kaikki harjoitteluun osallistuneet tuomarit pääsivät
kuuntelemaan syksyn ensimmäisiä hirvihaukkuja ja tarpeen vaatiessa koiralliset
ryhmänohjaajat simuloivat myös erikoistilanteita. Näin harjoiteltiin myös erikoistilanteiden
kirjaamista maastokortteihin. Maastoharjoitteluun osallistujia oli kaikkiaan 32 henkilöä + 6
koiraa ohjaajineen.
-2-
Liite 1
TALKOOT
Tammikuun alussa Ukkohirvessä järjestettiin talonmiehen asunnon keittiön
remontointitalkoot. Näiden talkoiden aikana asennettiin ns. talonmiehen asuntoon uudet
keittiökalusteet ja perus kodinkoneet. Lisäksi talkoolaiset siistivät asuntoa muistakin osin
vuokrauskelpoiseen kuntoon. Talkoot tuottivatkin tulosta heti helmikuussa, jolloin asuntoon
muuttivat uudet Ukkohirven vuokralaiset.
Huhtikuussa saatiin liikkeelle pieni mutta tehokas talkoolaisporukka NCC:n rakennustyömaan
siivoustalkoisiin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan näiden talkoiden piti tulla valmiiksi
yhdessä viikonlopussa, mutta tehtävän työn ja talkooväen määrä eivät täysin vastanneet
toisiaan. Siivousta Joensuussa olleella rakennustyömaalla jatkettiin vielä yhtenä arki-iltana.
Toukokuussa, kesän lähestyessä kovalla vauhdilla, järjestettiin Ukkohirvessä siivoustalkoot,
joiden tarkoituksena oli saattaa kiinteistö kokonaisuudessaan edustavaan kuntoon. Talkoiden
järjestämisen aikaan oli jo tiedossa että Kolin Erämessuilla olevia näytteilleasettajia on
tulossa majoitukseen, joten halusimme tarjota heille edustavan retkeilytason majoituksen.
Tarmokas talkooväkemme saikin talvikunnossa olleen kiinteistömme jälleen kukoistamaan
yhdessä illassa.
Myös Joensuussa järjestetty Suvikarelia 2010 –koiranäyttely sai tarmokkaan talkooväkemme
jälleen liikkeelle suurella joukolla. Yhdistyksemme talkooväen vastuulla olivat toimitsijoiden
ruokahuolto, kahvio ja näyttelyalueen ruokahuolto. Kiitokseksi ahkerille talkoolaisille (43
henkilöä) pyyteettömästä työstä yhdistys tarjoaa vuosikokouksessa illallisen.
Syksyn toimintakautta silmällä pitäen Ukkohirven käyttövesikaivoa korjattiin talkoovoimin
heinäkuun lopulla. Aikaisemmin oli huomattu että käyttövesikaivoon pääsee valumaan
sulamisvesiä joka pilaa kaivon veden juomakelvottomaksi. Talkoiden aikana kaivon
rakenteellinen virhe korjattiin ja eristettiin asianmukaisesti. Lisäksi kaivoon uusittiin pumppu
rikkonaisen tilalle
Koekaudella yhdistyksemme järjestämien kokeiden läpiviemiseen tarvittiin myös useita
talkoolaisia ja työtunteja. Ilman tätä pyyteetöntä talkoohenkeä ei kokeiden läpi vieminen olisi
sujunut yhtä kunniakkaasti. Välttämättä talkoolaisten hankkiminen ei ole ollut helppoa
kiireisen syksyn vuoksi, mutta kaikkiin kokeisiin saatiin liikkeelle pieni ydinporukka joka sai
kaikki käytännön asiat toimimaan.
Majatoimikunta kokoontui uuden puheenjohtajansa (Santeri Eronen) johdolla kerran.
Markkinointitoimikunta kokoontui vuoden aikana yhden kerran.
-3-
Liite 1
SPONSORIT
Yhdistyksen toimintaa vuoden aikana ovat tukeneet seuraavat yritykset:
 Rajan Ase Ky, Pääsponsori
 Tapiola-ryhmä
 Ultrapoint / Ultracom Oy
 Golden Rax Pizzabuffet / Restel-ravintolat
 Porokylän Leipomo Oy
 Fjällräven Oy
 Hau-Hau Champion / Prima Pet Premium Oy
 Autoyhtiö Seppo Sormunen
 Itä-Suomen Lemmikkikeskus Oy
 Abloy Oy
 Sako Oy
 Tracker Oy
 Lomakeskus Huhmari / Huhmarisvaaran Loma Oy
 Autotalo Laakkonen Oy
 BentoKronen / VIP Vescor Oy
 Joensuun Kumipörssi Oy
 ATEA Finland Oy
 Pielisen Betoni Oy
 Joensuun Herkkuleipomo Oy
 Teokem Oy
Kiitämme sponsoreita ja pyrimme suosimaan toimintaamme tukeneita yrityksiä ja
yhteisöjä.
JÄSENISTÖ
Vuoden 2010 lopussa yhdistyksessä oli 290 jäsentä.
Vuoden 2010 aikana uusia jäseniä yhdistykseemme tuli 16 henkilöllä.
-4-
Liite 1
ARVOKISATULOKSIA VUODELTA 2010
(Tiedot on otettu SHHJ:n Koetulospörssistä)
Pohjois-Karjalan Piirinmestaruuskoe
Ylituomari: Oiva Vattulainen
Sij.
Nimi
Omistaja
Pist.
1
Onnivaaran Epeli
Rasmus Posio & Margit Drotar
95,00
2
Lojakan Jane
Jaakko & Toni Könttä
94,00
3
Ukko
Raimo Saviranta
91,50
4
Oskulan Rokki
Osmo Viitanen
88,00
5
Onnivaaran Eka
Keijo Sahlman
85,50
6
Kira
Kari Keronen
85,00
7
Rörmursskogens Brita
Tuija & Jukka Kilpinen
85,00
8
Suuntavaiston Rolle
Mika Ropponen
84,50
9
Molssin Vertti
Risto Ikonen
83,50
10
Heikkopeikon Minttu
Vesa Väänänen
80,50
11
Rampo
Hannu Huovinen
80,00
12
Långsjönäsets Joker
Pertti Martiskainen
75,00
13
Löytöpolku Jeppe
Ari Niiranen
70,00
14
Riemulan Merituuli
Petri Kärenlampi
65,00
15
Onnivaaran Enne
Jarmo Kontkanen
52,00
Idän lohkon valintakokeeseen valittiin seuraavat koirat:
Harmaahirvikoirajärjestön alaisten rotujen urokset (valitsija: Oiva Vattulainen)
Onnivaaran Epeli, Ukko ja Onnivaaran Eka
Varalla: Suuntavaiston Rolle
Harmaahirvikoirajärjestön alaisten rotujen nartut (valitsija: Oiva Vattulainen)
Lojakan Jane, Oskulan Rokki ja Kira
Varalla: Rörmursskogens Brita
Karhukoirat (valitsija: Veikko Hakkarainen)
Molssin Vertti, Heikkopeikon Minttu ja Ahorannan Petu
Varalla: Outamaan Mokki
-5-
Liite 1
Mestari-kisan Idän-lohkon valinta (19.11.2010, Kinnula):
5.
42/1 Onnivaaran Epeli
om. Rasmus Posio & Margit Drotar 88,0 p
6.
42/1 Ukko
om. Raimo Saviranta
87,5 p
7.
42/1 Onnivaaran Eka
om. Keijo Sahlman
83,5 p
Mestaritar-kisan Idän-lohkon valintakoe (5.11.2010, Karttula):
1.
42/2 Lojakan Jane
om. Jaakko & Toni Könttä
5.
42/2 Oskulan Rokki
om. Osmo Viitanen
8.
42/2 Kira
om. Kari Keronen
90,5 p
82,0 p
73,0 p
Mestaritar-kisa (12.-13.11.2010, Eura)
2.
42/2 Lojakan Jane
om. Jaakko & Toni Könttä
85,0 p
Juniorimestaruuskoe
varalla Tuike Korven Tico
om. Tuija & Jukka Kilpinen
Maaottelu karsinta (11.9.2010, Närpiö)
1.
305/1 Jura
om. Mika Pöyhönen
13.
305/1 Pitkäntanhuan Aatu om. Joni Kaksonen
92,0 p
6,0 p
Laikojen SM-kilpailu (6.11.2010, Kemijärvi)
6.
305/1 Jura
om. Mika Pöyhönen
83,0 p
Hirvikoirien maaottelu (2.10.2010, Lycksele Ruotsi)
7.
305/1 Jura
om. Mika Pöyhönen
61,0 p
YHDISTYKSEN JÄRJESTÄMIEN KOKEIDEN TULOKSIA V. 2010
23.8.-5.9.2010, Lieksa AVO
Ylituomari: Johanna Pajarinen
Ylituomari harjoittelija: Mika Juntunen
Sij.
Nimi
Rek.nro
Omistaja
Pist.
1
Kira
FI34569/09
Kari Keronen, Lieksa
86,00
2
Mizzy
FIN16591/07
Hannu Halonen, Juuka
73,00
3
Jorsakin Elle
FIN19328/08
J. Pitkänen & A. Räty, Joensuu
70,00
4
Oskulan Rita
FIN28452/07
Ari Miettinen, Kontiolahti
69,50
5
Wanhan Salon Ansa
FIN37443/08
Sami Kaikkonen, Juuka
43,00
6
Jokikallion Yasnina
FIN11916/06
Mari Lackman, Lieksa
38,00
7
Niittytien Repe
FIN27719/08
Antti Kakkonen, Joutsa
8,00
8
Ritokorven Juri
FIN41983/08
Antti Nuutinen, Lieksa
7,50
9
Korvenkiertäjän Ronja
FIN31301/07
Markku Määttä, Kontiolahti
6,00
10
Mette
FI28428/09
Katja Tahvanainen, Joensuu
5,50
11
Oskulan Simppa
FI25280/09
Sirpa Hara, Joensuu
5,00
-6-
Liite 1
4.9.2010, Juuka AVO VOI (Juniorihaukut)
Ylituomari: Oiva Vattulainen
Sij.
Nimi
Rek. nro
Omistaja & Ohjaaja
Pist.
1
Onnivaaran Enne
FIN31952/07
Jarmo Kontkanen, Outokumpu
(ohjaaja: Arto Kontkanen)
90,50
2
Järvenkylän Sepu
FIN43256/06
Antti Järveläinen, Kaavi
(ohjaaja: Jussi Järveläinen)
90,00
3
Lehtikankaan Jami
FIN11268/08
Janne Säkkinen, Sotkamo
(ohjaaja: Miika Leinonen)
90,00
4
Elimon Salon Pontus
FIN35943/03
Ari Laukkanen, Kaavi
(ohjaaja: Ville Laukkanen)
89,50
5
Kiertäjän Rappe
FIN38058/07
J. ja J. Lampinen, Maaninka
(ohjaaja: Jesse Lampinen)
87,00
6
Onnivaaran Elvis
FIN31948/07
Keijo Räsänen, Kaavi
(ohjaaja: Niko Räsänen)
84,00
7
Oskulan Rokki
FIN28451/07
Osmo Viitanen, Kontiolahti
(ohjaaja: Heidi Viitanen)
73,00
8
Jorsakin Camilla
FIN15509/07
Jorma Pitkänen, Liperi
(ohjaaja: Anssi Pitkänen)
61,00
9
Siimeksen Kimma
FIN21147/07
Petri Heiskanen, Uimaharju
(ohjaaja: Ida Heiskanen)
59,00
10
Karhuhaukun Kira
FIN22885/05
Jari Kuokkanen, Outokumpu
(ohjaaja: Pinja Kuokkanen)
45,00
11
Rörmursskogens Brita
FIN42342/06
T. ja J. Kilpinen, Outokumpu
(ohjaaja: Riina Malinen)
28,50
12
Rolle
FIN21287/05
Harri Kettunen, Kontiolahti
(ohjaaja: Osmo Kananen)
8,00
13
Ritokorven Demira
FIN42581/06
Päivi Hara, Lieksa
(ohjaaja: Elina Nevalainen)
7,50
14
Nokotin Däsy
FIN18769/08
Mika Juntunen, Juuka
(ohjaaja: Mari Pajarinen & Elina
Huttunen)
7,00
15
Rokuan Raketti Tiko
FIN36780/02
Mikko Paananen, Suonenjoki
(ohjaaja: Anna Paananen)
5,00
-7-
Liite 1
9.9.2010, Juuka AVO VOI (Rajanmestaruus Haukut)
Ylituomari: Jussi Merelä
Sij.
Nimi
Rek.nro
Omistaja
Pist.
1
Jämäkän Osku
FIN20391/06
Juha Leinonen, Kuusamo
92,00
2
Viitan Rita
FIN20424/06
Jussi Ratilainen, Parikkala
92,00
3
Elimon Salon Boss
FI24987/09
Esko Kettunen, Joensuu
91,00
4
Ukko
FIN30168/07
Raimo Saviranta, Lieksa
89,00
5
Suuntavaiston Rolle
FIN24880/06
Mika Ropponen, Lieksa
89,00
6
Lojakan Jessica
FIN18766/07
A. & J. Kettunen, Lieksa
89,00
7
Remu
FI22293/09
J. & K. Ratilainen, Parikkala
84,00
8
Ukko
FI15225/09
Esa Huovinen, Tohmajärvi
78,50
9
Pystytuulen Paroni
FIN11025/04
Marko Kervinen, Joensuu
77,50
10
Rajahirven Nikke
FIN32547/07
T. Hanninen & S. Hannula,
Lappeenranta
78,50
11
Elimon Salon Ansa
FI30031/09
A. & K. Oinonen, Lieksa
70,00
12
Viklen Purre
FIN22940/06
K. & V. Maikku, Kuusamo
66,00
13
Tuike Korven Nita
FI20422/09
T. Luiro & R. Julkunen, Siilinjärvi
60,00
14
Rajahirven Enska
FI22494/09
T. & M. Laapas, Lappeenranta
58,00
15
Peräsalon Pikkupeikko
FIN24751/06
Teemu Koljonen, Tohmajärvi
56,50
16
Tainansuon Pyry
FIN53058/06
H. Pulkkinen & J. Hurppu,
Vironlahti
53,00
17
Rukkasnahka Riina
FI22875/09
O-P. & M. Munne, Ruokolahti
51,00
18
Pampalon Pamela
FIN26696/08
Petteri Lukkarinen, Kontiolahti
42,50
19
Kannaksen Tomi
FIN22598/05
Eero Moilanen, Kuhmo
9,50
20
Koillis-Kairan Arvi
FIN17552/08
Tuomo Turunen, Joensuu
9,00
21
Lojakan Jane
FIN18769/07
J. & T. Könttä, Lieksa
8,50
22
Karhunkaatajan Piece of
Cake
FIN30317/05
M. Myllynen & T. Kauranen,
Lappeenranta
8,00
23
Käkikorven Poika
FIN21866/04
Jorma Turtiainen
8,00
24
Peukalomäen Pontus
FIN24829/06
Timo Poutiainen, Joensuu
8,00
25
Pakkalan Juno
FIN38097/08
Kimmo Pakkanen, Kontiolahti
7,00
26
Touhulan Samu
FIN55011/08
Timo Lonka, Rautjärvi
6,50
27
Turvakon Lordi
FIN36433/06
Jarmo Könttä, Lieksa
6,00
28
Elimon Salon Arttu
FI30029/09
Esa Mertala, Ivalo
6,00
29
Rinkisen Jalmari
FIN37387/08
Teemu Koljonen, Tohmajärvi
5,50
30
Korpisoturin Tiiti
FIN22732/07
Teemu Pitkänen, Kuusamo
5,00
-8-
Liite 1
15.9.2010, Rääkkylä AVO VOI
Ylituomari: Kimmo Pakkanen
Ylituomari harjoittelija: Arto Haverinen
Sij.
Nimi
Rek.nro
Omistaja
Pist.
1
Puironkorven Hevi
FIN42935/08
Asta Lavikainen, Liperi
93,50
2
Jyry
FIN35490/05
Paula Eronen, Eno
92,00
3
Remu
FI22293/09
J. & K. Ratilainen, Uukuniemi
78,50
4
Julle
FIN38312/07
V., J. & T. Ikonen, Kerimäki
78,00
5
Ukko
FI15225/09
Esa Huovinen, Tohmajärvi
76,50
6
Iitu
FIN22208/08
Jani Muukkonen, Kitee
76,00
7
Soijinpuron Jesse
FIN29638/06
Timo Riihijärvi, Parikkala
70,00
8
Niskankosken Manta
FIN51878/08
Kari Summanen, Imatra
10,00
9
Löytöpolku Jeppe
FIN53938/06
Aki Niiranen, Tohmajärvi
8,00
10
Pystytuulen Taika
FIN35378/07
Heikki Ilvonen, Rääkkylä
8,00
11
Joonellin Nessu
FIN36600/08
Vilho Tahvanainen, Nurmes
7,00
12
Tuike Korven Tico
FI20416/09
T. & J. Kilpinen, Outokumpu
7,00
13
Ritokorven Demira
FIN42581/06
Päivi Hara, Lieksa
4,50
Lumikallion Romi
FIN10153/07
P. Kunnas & J. Laakkonen,
Tohmajärvi
4,00
Oskulan Ale
FIN24568/06
Pasi Kinnunen, Joensuu
0,00
Nimi
Rek.nro
Omistaja
Pist.
1
Tiilivuori Iiris
FIN53400/08
Miika Kokkonen, Lieksa
88,00
2
Onnivaaran Hata
FI26441/09
Matti Pehkonen, Juuka
87,00
3
Elimon Salon Asta
FI30034/09
Heikki Hirvonen, Joensuu
84,50
4
Lärvätsalon Vilperi
FI27328/09
Veikko Hakkarainen, Lieksa
82,00
5
Tuike Salon Rombi
FI57060/09
T. & J. Kilpinen, Outokumpu
81,50
6
Kuorikan Jymy
FIN25153/08
Jukka Behm, Liperi
78,50
7
Juttukankaan Miro
FI28625/09
Lasse Heikkilä, Kauniainen
77,50
8
Kira
FIN44563/07
M. & M. Smura, Nurmes
73,50
9
Puironkorven Kiti
FIN30529/06
Lars-Gunnar Fors, Yli-Tornio
72,00
10
Rinkisen Jehu
FIN37384/08
J. Harinen & S. Ikonen, Ilomantsi
39,50
11
Ritokorven Juri
FIN41983/08
Antti Nuutinen, Lieksa
8,00
12
Oskulan Lulu
FI54995/09
Osmo Viitanen, Kontiolahti
7,50
14
15
4.-17.10.2010, Juuka AVO
Ylituomari: Mikko Pehkonen
Sij.
-9-
Liite 1
6.11.2010, Juuka VOI (Koli KV)
Ylituomari: Keijo Vitri
Sij.
Nimi
Rek.nro
Omistaja
Pist.
1
Rampo
FIN46135/05
Hannu Huovinen, Ilomantsi
92,50
2
Tuike Korven Tico
FI20416/09
T. & J. Kilpinen, Outokumpu
92,50
3
Utulaakson Pölli
FIN40564/07
Mika Kontkanen Polvijärvi
91,50
4
Turvakon Rene
FIN36432/06
Jarmo Leinonen Lieksa
90,50
5
Lärvätsalon Mosku
FIN19948/02
Veikko Hakkarainen, Lieksa
90,00
6
Turvankapsuttajan Meeri
FIN39384/07
Kari Jukkala, Lappeenranta
88,50
7
Jorsakin Camilla
FIN15509/07
Jorma Pitkänen, Liperi
88,00
8
Tuike Salon Roci
FIN18410/08
Martti Hiltunen Sivakkavaara
87,50
9
Elimon Salon Reko
FIN29006/07
Martti Nuutinen, Lieksa
86,00
10
Renkirannan Minja
FIN45571/04
Petri Heiskanen, Joensuu
85,50
FIN43540/06
J. Mielonen & J. Nissinen,
Tohmajärvi
85,00
11
Tiko
12
Koillistuulen Juko
FIN35490/05
Vesa Mutanen, Joensuu
83,50
13
Jyry
FIN18779/08
Paula Eronen, Joensuu
83,50
14
Hiilloksen Juka
FIN10543/07
Tapani Hartikainen, Joensuu
83,00
15
Joonellin Ruuti
FIN27310/07
Pekka Mononen, Rääkkylä
83,00
16
Onnivaaran Hessu
FI26432/09
Matti Korpelainen, Polvijärvi
82,50
17
Heinäjoen Lilli
FIN28329/04
Matti Putto, Joensuu
82,00
18
Körttilakian Erkko
FIN39949/08
Erkki Eronen, Kontiolahti
80,50
19
Uramon Salon Vaula
FI33152/09
Pekka Kokko, Outokumpu
79,50
20
Onnivaaran Isabella
FI26549/09
Mika Koitela, Leppävesi
79,50
21
Elimon Salon Ansa
FI30031/09
K. & A. Oinonen, Lieksa
79,00
22
Lärvätsalon Nasta
FIN27086/06
M. & V. Heikkinen, Kajaani
78,50
23
Säkäpuron Benjamin
FIN26457/08
Juha Kolehmainen, Tohmajärvi
78,50
24
Säkäpuron Arttu
FIN26458/08
J. & M. Nevalainen, Nurmes
77,00
25
Karhunkaatajan Nefertiti
FI52438/09
M. & J. Myllynen, Iisalmi
74,50
26
Batucanin Pakkasneito
FIN16772/08
Jorma Hilli, Lieksa
65,00
27
Nokotin Däsy
FIN18769/08
Mika Juntunen, Juuka
64,50
28
Korvenkiertäjän Lotta
FI21880/09
Ari Mikkonen, Joensuu
58,00
29
Korvenkiertäjän Neppu
FIN31299/07
K. & P. Rissanen, Heinävesi
34,50
30
Turvakon Lordi
FIN36433/06
Jarmo Könttä, Lieksa
9,00
31
Korvenkiertäjän Jaki
FIN31293/07
Keijo Mutanen, Kontiolahti
7,50
32
Ritokorven Demira
FIN42581/06
Päivi Hara, Lieksa
6,00
- 10 -
Liite 1
Kasvattajaparikilpailu
Sij.
Kennel
Pist.
1
Tuike
Tuike Salon Roci & Tuike Korven Tico
180,00
2
Lärvätsalon
Lärvätsalon Mosku & Lärvätsalon Nasta
168,50
3
Elimon Salon
Elimon Salon Ansa & Elimon Salon Reko
165,00
4
Onnivaaran
Onnivaaran Hessu & Onnivaaran Isabella
162,00
5
Säkäpuron
Säkäpuron Arttu & Säkäpuron Benjamin
155,50
6
Turvakon
Turvakon Lordi & Turvakon Rene
99,50
7
Korvenkiertäjän
Korvenkiertäjän Jaki & Korvenkiertäjän Neppu
42,00
Nimi
Rek.nro
Omistaja
Pist.
Suuntavaiston Siru
FIN24882/06
Riitta Tolvanen, Punkaharju
8,00
Nimi
Rek.nro
Omistaja
Pist.
1
Löytöpolku Jyty
FIN12398/08
Seppo Honkanen, Savonranta
92,50
2
Karhunkaatajan Nero
FI52427/09
Jorma Pesonen, Joensuu
90,50
3
Hupelinahon Rok
FIN34649/06
Juha Vuorjoki, Kitee
83,00
4
Julle
FIN38312/07
V., J. & T. Ikonen, Kerimäki
70,50
5
Riemulan Merituuli
FI10374/09
Petri Kärenlampi, Kontiolahti
10,00
9,00
10.11.2010, Kitee AVO VOI
Ylituomari: Kimmo Pakkanen
AVO-luokka
Sij.
1
VOI-luokka
Sij.
6
Erälän Jami
FI23570/09
V. Pekkarinen & J. Immonen,
Tohmajärvi
7
Kytökallion Saku
FIN43275/08
Timo Lintumäki, Kitee
8,50
8
Korvenkiertäjän Jasser
FIN28911/08
Ari Nousiainen, Kerimäki
8,50
9
Bingo
FIN49019/08
Auvo Pekkinen, Kerimäki
8,00
10
Raikukorven Fani
FIN28663/04
Reino Kovero, Rääkkylä
8,00
11
Iitu
FIN22208/08
Jani Muukkonen, Kitee
7,00
12
Onnivaaran Hiski
FI26438/09
Esa Hirvonen, Kitee
6,50
13
Ritokorven Demira
FIN42581/06
Päivi Hara, Lieksa
6,00
- 11 -
Liite 1
26.11.2010 Juuka, AVO VOI (P-K:n Hirvikoirayhdistys Mestaruushaukut)
Ylituomari: Pertti Harinen & Kirsi Suominen
Sij.
Nimi
Rek.nro
Omistaja
Pist.
1
Raikukorven Fani
FIN28663/04
Reino Kovero, Rääkkylä
93,50
2
Joonellin Ruuti
FIN27310/07
Pekka Mononen, Rääkkylä
92,00
3
Elimon Salon Berit
FI24994/09
Jannamari Tillonen, Lieksa
90,00
4
Långsjönäsets Joker
FIN36308/08
Pertti Martiskainen, Joensuu
85,50
5
Ritokorven Popi
FIN41984/08
Pertti Kaikkonen, Juuka
82,00
80,00
6
Tiko
FIN43540/06
J. Mielonen & T. Nissinen,
Tohmajärvi
7
Korvenkiertäjän Jaki
FIN31293/07
K. Mutanen & A. Hämäläinen,
80,00
8
Oskulan Jimmy
FIN36845/08
A. & O. Siponen,
78,50
9
Raikukorven Lordi
FIN30743/06
A. & M. Tolvanen,
77,00
10
Asikkolahden Jyki
FIN39326/06
Keijo Heiskanen,
77,00
11
Hänsjöns Casey
FIN54220/07
Veijo Laamanen, Lieksa
75,00
12
Utulaakson Mandi
FI23472/09
Harri Kaakkunen, Lieksa
74,50
13
Ritokorven Juri
FIN41983/08
Antti Nuutinen, Lieksa
73,00
14
Körttilakian Erkko
FIN39949/08
Erkki Eronen, Kontiolahti
60,00
15
Rörmursskogens Brita
FIN42342/06
T. & J. Kilpinen, Outokumpu
56,00
16
Anttu
FI23865/09
Kari Sormunen, Nurmes
51,50
17
Nici
FIN36578/07
Tero Hyykky, Kontiolahti
50,00
18
Elimon Salon Sara
FIN24215/08
Harri Kettunen, Kontiolahti
47,50
19
Petro
FIN44602/07
Eero Leppänen, Lieksa
39,50
20
Niskankosken Haamu
FIN48232/05
Timo Nykänen, Outokumpu
9,00
21
Rusmosan Roope
FIN26003/06
Timo Karhapää,
8,00
22
Jyry
FIN35490/05
Paula Eronen, Joensuu
7,50
23
Lojakan Jessica
FIN18766/07
A. & J. Kettunen, Lieksa
7,50
24
Utulaakson Pölli
FIN40564/07
Mika Kontkanen, Kontiolahti
7,00
25
Korvenkiertäjän Rikke
FIN32600/08
J. & R. Mononen, Rääkkylä
7,00
26
Rinkisen Jalmari
FIN37387/08
Teemu Koljonen,
7,00
27
Renkirannan Mandi
FIN23085/07
K. Tahvanainen & V. Heiskanen,
Joensuu
6,00
28
Sany
FIN29660/02
Eero Kettunen,
5,00
29
Sipi
FI23115/09
Kimmo Tuomola,
5,00
30
Nappe
FIN33260/07
Väinö Väänänen,
-
HUOM!
Hänsjöns Casey (FIN54220/07) kilpaili AVO –luokassa ja sijoittui kokonaiskilpailussa
sijalle 11
- 12 -
Liite 1
03.-16.12.2010 Joensuu, AVO
Ylituomari: Tuomo Repo
Sij.
Nimi
Rek.nro
Omistaja
Pist.
1
Sanni
FIN46137/05
Juhani Kosonen, Punkaharju
91,00
2
Tuike Salon Rudi
FI57068/09
Mikko Nevalainen, Joensuu
88,00
3
Sarvilehdon Noora
FI32569/09
T. & J. Riihijärvi, Parikkala
83,50
4
Kuumakallen Vote
FI28068/09
Marianne Lehtinen, Kitee
82,00
5
Majakummun Camagon
FIN16575/08
Eino Vartiainen, Kitee
82,00
6
Ronja
FI34568/09
Matti Vaakanainen, Joensuu
79,50
7
Nikita
FI18717/09
Tuomo Louhelainen, Juuka
77,50
8
Parkkolanmäen Hero
FI28803/09
Eino Hirvonen, Kesälahti
6,00
9
Kiekan Jatta
ER35316/09
A. & P. Eronen, Joensuu
5,00
17.-30.12.2010 Juuka, AVO
Ylituomari: Keijo Kurvinen
Sij.
Nimi
Rek.nro
Omistaja
Pist.
1
Riitu
FI22565/10
Kari Sormunen, Lieksa
83,00
2
Uramon Salon Väpä
FI26545/09
Tarmo Kaislasuo, Joensuu
82,00
3
Oskulan Sari
FI25286/09
Pete Väyrynen, Juuka
81,00
4
Suontauksen Susu
FIN22127/08
Tuomo Räty, Kontiolahti
81,00
5
Uramon Salon Nero
FI26547/09
Matti Putto, Joensuu
62,00
6
Martinmäen Nalli
FI32485/09
Tero Toivanen, Juuka
54,50
Nimi
Rek.nro
Omistaja
Pist.
1
Jalo
FIN40050/08
Mauri Hintikka, Joensuu
87,50
2
Raikukorven Fani
FIN28663/04
Reino Kovero, Rääkkylä
87,00
3
Ritokorven Demira
FIN42581/06
Päivi Hara, Lieksa
86,50
4
Jiiällän Oksi
FI55487/09
Jukka Lipponen, Nilsiä
86,00
5
Erälän Jami
FI23570/09
V. Pekkarinen & J. Immonen,
Tohmajärvi
84,50
6
Juttukankaan Usva
FI28627/09
Veijo Hiltunen, Polvijärvi
78,00
7
Utulaakson Mandi
FI23472/09
Harri Kaakkunen, Lieksa
73,00
8
Pampalon Pamela
FIN26696/08
Petteri Lukkarinen, Kontiolahti
58,00
9
Rauhasalmen Sissi
FIN21947/08
Hannu Peltola, Mäntsälä
50,50
10
Elimon Salon Sara
FIN24215/08
Harri Kettunen, Kontiolahti
9,00
11
Pakkalan Juno
FIN38097/08
Kimmo Pakkanen, Kontiolahti
7,00
12
Kaivoskummun Kiira
FI21922/09
Juha Mikkonen, Outokumpu
6,00
13
Suuntavaiston Siru
FIN24882/06
Riitta Tolvanen, Punkaharju
6,00
17.12.2010 Juuka, AVO VOI
Ylituomari: Mikko Pehkonen
Sij.
- 13 -
Liite 1
18.12.2010 Juuka, AVO VOI
Ylituomari: Eero Leppänen
AVO –luokka
Sij.
Nimi
Rek.nro
Omistaja
Pist.
1
Tuike Salon Rietu
FI57065/09
Tapio Rautiainen, Siilinjärvi
76,50
2
Arialin Elli
FI47791/09
Harri Huttunen, Juuka
67,00
3
Tuike Korven Jada
FI20421/09
Kimmo Pakkanen, Kontiolahti
Nimi
Rek.nro
Omistaja
Pist.
1
Erälän Jami
FI23570/09
V. Pekkarinen & J. Immonen,
Tohmajärvi
95,00
2
Iitu
FIN22208/08
Jani Muukkonen, Kitee
87,00
3
Hirvirovan Rinna
FIN29392/08
Eero Juntunen, Kajaani
82,50
4
Oskulan Jimmy
FIN36845/08
O. & A. Siponen, Lieksa
80,00
5
Tiilivuori Iiris
FIN53400/08
Miika Kokkonen, Lieksa
73,00
6
Sandungkalven´s Saga
FI54169/09
Jukka Immonen, Kontiolahti
68,00
7
Nici
FIN36578/07
Tero Hyykky, Kontiolahti
65,00
8
Karhunkerääjän Tupolev
FI24112/10
Anna Paananen, Suonenjoki
52,00
9
Ritokorven Juri
FIN41983/08
Antti Nuutinen, Lieksa
8,00
10
Paloharjun Vili
FIN41347/08
Lauri Pääkkönen, Joensuu
8,00
9,50
VOI –luokka
Sij.
- 14 -
Liite
1
HUOMIONOSOITUKSET
Yhdistys on muistanut seuraavia:
 Aimo Gröhn (80 v)
 Rääkkylän Salonkävijät (50 v)
 Leppälahden Erämiehet ry (50 v)
 Martonvaaran Erätapio ry (50 v)
 Huhmarisen Erä (50 v)
 Keijo Mutanen (50 v)
HALLINTO V. 2010
Puheenjohtaja:
Varapuheenjohtaja:
Sihteeri:
Rahastonhoitaja:
Hallitus:
Mika Juntunen
Martti Nuutinen
Johanna Tillonen
Juhamatti Tillonen
Jouni Karvinen
Jukka Kilpinen
Vesa Mutanen
Johanna Pajarinen
Kimmo Pakkanen
(varajäsen Keijo Mutanen)
(varajäsen
(varajäsen
(varajäsen
(varajäsen
(varajäsen
Tuomo Repo)
Jukka Miettinen)
Santeri Eronen)
Timo Nykänen)
Eero Grönroos)
Vuoden aikana pidettiin yksi (1) yleinen ja kahdeksan (8) hallituksen kokousta.
LOPUKSI
Vuoden aikana pidetyt useat talkoot ja hirvenhaukkukokeet ovat vaatineet jälleen
runsaasti talkootyövoimaa, jota on löytynyt kiitettävästi jäsenistön ja heidän
perheenjäsentensä joukosta.
Erityiskiitokset ansaitsevat ne metsästysseurat, jotka ottavat järjestettäväkseen
yhdistyksen hirvenhaukkukokeita ja koulutustilaisuuksia eripuolilla maakuntaa. Näissä
kisoissa jäsenet perheineen tekevät kaiken järjestelytyön talkootyönä.
Suuret kiitokset myös niille metsästysseuroille, joiden maastot ja maasto-oppaat
mahdollistavat koetoiminnan ja samalla koko hirvikoiraharrastuksen kehittymisen.
Hallitus toivoo tämän hienon kennelhengen säilyvän ja voimistuvan.
Lämpimät kiitokset yrityksille ja yhteisöille jotka ovat tukeneet yhdistyksemme toimintaa
monin eri tavoin.
Tulevana vuonna 2011 tarvitsemme jälleen runsaasti talkoolaisia syksyn
hirvenhaukkukokeiden järjestämiseen.
Uusia, innokkaita yhdistystoimijoita tarvitaan jatkuvasti, sekä varmistamaan kaikille
tasapuolisen harrastusmahdollisuuden, että opettelemaan vanhempien konkarien
rinnalla asioita. Tule rohkeasti mukaan! Tapahtumissa on hyvä mahdollisuus tavata
tuttuja ja tutustua uusiin hirvikoiraihmisiin ja samalla nuoret saavat erinomaista mallia
reippaaseen kennelhenkeen.
Hallitus
- 15 -