Leinosten sukulehti 1-2007

Leinosten sukulehti
1-2012
Säräisniemen, Oulun ja koko Suomen tuntema taiteilija Paavo Leinonen (oik.) ja Väinö Tiger,
Muhoksella 1896 sytytynyt ja samana vuonna Leinosen kanssa 1964 kuollut Oulussa asunut taidemaalari. Sukuseura kokoaa tietoja ja kuvia Paavo Leinosesta tavoitteena saada aikaan hänestä
laajempi esittely.
www.leinoset.fi
LEINOSTEN SUKULEHTI
1 - 2012
3
4
5
6
8
9
13
14
LEINOSEN SUKUSEURA RY
“Sukuseuran tarkoituksena on selvittää suvun
vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja
edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta jäsentensä
keskuudessa.” (Säännöt, 2 §)
Sukuseura järjestää yhteisiä sukupäiviä,
retkeilyjä, kerää ja arkistoi sukua koskevaa
tietoutta, selvittää ja auttaa suvun jäseniä selvittämään suvun vaiheita sekä saattaa tutkimustyön tulokset jäsenten tietoon sekä harjoittaa
sukuseuran tarkoitusperiä edistävää julkaisutoimintaa. Seura pitää luetteloa jäsenistään
ja julkaisee kaksi kertaa vuodessa ilmestyvää
sukulehteä.
“Sukuseuran jäseneksi voidaan hyväksyä
jokainen 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka isän
tai äidin puolelta on sukuun kuuluva tai joka on
sukuun kuuluvan aviopuoliso tai leski.” (4 §)
Seuran hallitus sivulla 15.
Tervetuloa Tornioon 2012
Sukukokouksen ja juhlan ohjelma
Kokouskutsu ja esityslista
Toimintakertomus 2011
Tuloslaskelma ja tase 2011
Taiteilija Paavo Leinonen
Jonathan Leinonen
Onnittelut merkkipäivän johdosta
OSOITTEENMUUTOKSET
Lähetä postin osoitteenmuutoskortti (+sotu ja
puh.) taloudenhoitajalle (osoite s. 19). Myös
poisnukkuneiden kohdalla lähetä ilmoitus
taloudenhoitajalle. Jos lehtesi on jäänyt tulematta, tarkasta taloudenhoitajalta, että osoitetietosi
ovat varmasti oikein.
LIITY JÄSENEKSI
ILMOITA TUOTTEISTASI SUVULLE
Kerro yrityksestäsi ja tuotteistasi muille Leinosille! Ilmoitustilaa myy taloudenhoitaja.
Ilmoitushinnat
85x60 mm 80 e
85x120 mm
150 e
175x120 mm
300 e
175x240 mm
600 e
Jäseneksi voi liittyä maksamalla jäsenmaksun
sukuseuran tilille Nordea Haukipudas 2321182343 (ilmoita koko nimesi, osoitteesi ja sotutunnus). Jäsenmaksu vuodelle 2011 on 12 euroa
ja ainaisjäsenmaksu 120 euroa.
LEHDEN TOIMITUS
TOIMITA AINEISTOA SUKULEHTEEN
Jäseniä pyydetään toimittamaan artikkeleita
lehdessä jukaistavaksi. Leinosjutut ja ilmoitukset
voit toimittaa suoraan lehden päätoimittajalle.
Päätoimittaja Martti Häikiö
Tehtaankatu 21 B 40, 00150 Helsinki
[email protected]
p. 050-5057140
Litoset Oy, Vaasa 2012
25. vuosikerta. ISSN 0786-2679.
Tuomas Honka, Lukkarinkatu 16,
96400 Rovaniemi, p. 040-835404
[email protected]
2
Leinosten sukukokous ja juhla
Torniossa 11.-12.8.2012
Leinosten sukuseuran seuraava sukukokous
pidetään Tornionjoen rannalla, Torniossa.
Kokouspaikkana on Peräpohjolan Opisto,
Kivirannantie 13-15, jossa myös ruokailut ja
majoitus sitä tarvitseville.
Karunki kuuluu nykyisin Tornioon. Siitä
pohjoiseen alkaa vaaramaisema kohota Väylän
molemmin puolin. Karunki oli Tornionlaakson
Leinosten kotiseurakunta.
Ylitornio on ikivanha emäseurakunta Väylän
molemmin puolin. Riikinjako halkaisi sen 1809
kahtia. Ruotsin puolelle jäi Övertorneå, jonka
kirkonkylä tunnetaan nimellä Matarenki, jossa
on yhä vanha yhteinen kirkko vuodelta 1737.
Matarenkia vastapäätä on Aavasaksa, johon turistit jo entisinä aikoina matkustivat
keskiyön aurinkoa katsotaan. Aavasaksa tuli
jo 1730-luvulla tunnetuksi kansainvälisessä
tiedemaailmassa, kun ranskalainen astrologi ja
matemaatikko de Maupertius teki siellä kokeita
selvittääkseen, onko maapallo pyöreä pallo vai
navoiltaan litistynyt ellipsi. Vaaralta on komea
näköala. Siellä laella seisoo Keisarinmaja, joka
rakennettiin, kun keisaria odotettiin käymään.
Komeimmalla näköalapaikalla on Lapin kirjailija Annikki Kariniemen patsas.
Molemmin puolin Väylää puhutaan ”meän
kieltä”, mutta ei siinäkhään hoota senthään joka
sanhaan laiteta.
Haaparanta on Tornion sisarkaupunki. Nämä
EU-maiden rajakaupungit ovat suunnitelleet
jopa liitosta yhdeksi. Haaparannalla asuu runsaasti Ruotsin suomalaisia verotussyistä, lähellä
kotimaata mutta edullisemmin. Se on ikivanha
kaupan ja ”luntreijauksenkin” eli salakuljetuksen keskus.
Kerran yksi ukko otti tavaksi työntää Haaparannalta hiekkaa kottikärryissä Suomeen.
Tullimiehet pitivät miestä hulluna, mutta aikansa tarkastivat huolella lastin, ettei siellä olisi
mitään luvatonta piilossa. Meni kauan ennen
kuin joku oivalsi, että mies kuljettikin Ruotsista
kottikärryjä.
Tornion kirkko on Suomen 1600-luvun puukirkkoarkkitehtuurin merkittävimpiä monumentteja; se valmistui 1686. Jumalanpalveluksen
jälkeen suntio esittelee sen meille.
Ilmoittautuminen 15.7. mennessä
Peräpohjolan Opisto edellyttää ennakkoilmoitusta osallistujien lukumäärästä. Siksi kaikkien
mukaan tulijoiden on ilmoitettava osallistumisesta sukujuhlaan ja mille aterioille osallistuu
15.7.mennessä. Myös kotiseuturetkelle osallistumisesta on samalla ilmoitettava.
Ilmoittautuminen tulee tehdä sukuseuran
arkistonhoitajalle Tapio Leinoselle, osoite:
Päiväkunnaantie 2 D 7, 44120 ÄÄNEKOSKI,
puh. 0400-155 425,
e-mail: [email protected]
(HUOM! etunimen ja sukunimen välissä ei
pistettä!).
Hinnat: lauantain tulokahvi 3 €, lounas 10 €,
päiväkahvi 3 €, päivällinen 12 €. Sunnuntain
lounas 12 €, päätöskahvi 6 €.
Aikuiselta kaikki ruokailut yhteensä 46 euroa/
henkilö, 4-14-vuotiaat puoleen hintaan, alle
4-vuotiaat maksutta.
Kotiseuturetki 20 €, hintaan sisältyy päiväkahvi Aavasaksalla.
Paikan päällä tullessa saadaan ateria- ja kahviliput sekä bussilippu.
Ilmoittautuminen majoitukseen suoraan
opistolle, puh. 040 536 4423. Hinta vierastuvassa 69 €/huone/yö, (2-hh; huoneissa suihku ja
WC. Liinavaatteet ja aamiainen sis. hintaan)
Retkikohteista
Kukkolankoski on ikivanha kalastuspaikka Tornionjoessa. Siellä lipotaan yhä siikaa ja
paistetaan sitä turistienkin maistettavaksi. Se on
Suomen vapaana virtaavista koskista suurin.
3
Sukujuhlan ja sukukokouksen
ohjelma 11-12.8.2012
Lauantai 11.8.2012
Sunnuntai 12.8.2012
9.00 - 10.00 Ilmoittautuminen, tulokahvi
8.00 - 9.00 10.00 - 11.30 Sukukokoontuminen
Avaus, sukuseuran esimies Tatu Leinonen ”Tornionjokilaakso ja kuinka Leinoset valloittivat länsirajan asuinsijakseen?” Jaakko Leinonen
Valmisteilla olevan sukukirjan sisällöstä ja aikataulusta, Tatu Leinonen ja Tapio Leinonen
12.00 - 13.00 Lounas
10.00 Jumalanpalvelus
Tornion kirkossa
saarnaa Tapio Leinonen
13.15 - 17.15 Retki Tornionjokilaakson Leinosten sukujuurille Kukkolankoskelle, Karungin
kirkolle, Aavasaksalle, Ruotsin Matarenkiin ja
Haaparannalle.
Juhlaesitelmä ”Kveeneistä savolaisiin –
Tornionlaaksoa asuttamassa”. Oulun yliopiston
historian professori Jouko Vahtola
Aamiainen
Jumalanpalveluksen jälkeen kirkon esittely Hiljentyminen sankarihaudalla.
12.00 - 12.45 Sunnuntailounas
13.00 - Sukujuhla
Musiikkia
Maakuntalaulu
17.15 - 18.15 Päivällinen
Yhdessäoloa, valoisan yön hyväilyä ja seurustelua.
Sukuseuran vuosikokous
14.30
Päätöskahvit ja arpajaiset
Sukukokousten retket ovat hieno
mahdollisuus nähdä Suomen eri
kolkkia asiantuntevien oppaiden
johdolla. Tällä kertaa vierailemme ensi kerran ulkomailla - Tornionjoen toisella puolella Ruotsin
Matarengissä ja Haaparannalla.
4
Kokouskutsu
Leinosen sukuseuran varsinainen sukukokous pidetään Peräpohjolan opistossa
Torniossa 12. elokuuta 2012 klo 13
Esityslista
8 § Vahvistetaan talousarvioehdotus vuodelle
2012
1 § Kokouksen avaus
9 § Valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten
tilalle.
Tatu LeinonenOulu, Matti Leinonen Vantaa,
Pekka Honka Oulu, Tarja Leinonen-Viinikka
Kuusamo, Elina Saraheimo Helsinki.
2 § Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3 § Kokousvirkailijoiden valinta
3.1. Puheenjohtaja
3.2. Sihteeri
3.3. Kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
3.4. Kaksi ääntenlaskijaa
4 § Esitetään hyväksyttäväksi kokoukselle laadittu esityslista
10 § Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja
kaksi varahenkilöä.
Varsinaisina toiminnantarkastajina ovat olleet
Hannu Leinonen Oulunsalo ja Antero Leinonen Kello varalla Veikko Leinonen Ristijärvi ja
Tapani Koskela Lapua.
5 § Esitetään hyväksyttäväksi vuoden 2011 toimintakertomus
11 § Päätetään vuoden 2012 jäsenmaksun suuruus.
6 § Esitetään hyväksyttäväksi vuoden 2011
tilinpäätös, kuullaan tilintarkastuskertomus ja
päätetään vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille.
12 § Seuraava kokouspaikka ja –aika
13 § Muut esille tulevat asiat
14 § Kokouksen päättäminen
7 § Vahvistetaan toimintasuunnitelma vuodelle
2012-2013
Muistakaa tuoda palkintoja arpajaisiin!
Onni Leinonen toimi arpojen
nostajana sukuseuran arpajaisissa vuonna 2006. Sukuseuran
jäsenten lahjoittamia palkintoja
on joka vuosi ollut paljon ja arpajaisten kautta seukuseura on
saanut merkittäviä lisätuloja.
5
Leinosen sukuseura ry:n
toimintakertomus vuodelta 2011
Sukuseuran 26. sukujuhla ja vuosikokous pidettiin kauniissa Vaalan Säräisniemen Ruununkartanossa 12.–14. elokuuta 2011.
Ensimmäiseksi lauantaiaamuna saimme kuulla
filosofian tohtori Jouni Kauhasen hienon ”Paikallishistoriallisia välähdyksiä Oulujärven rantamilta” -esitelmän. Esitelmä löytyy kokonaisuudessaan sukuseuran www.leinoset.fi -sivulta. Sukuseuran varaesimies rovasti Tapio Leinonen kertoi
meille Säräisniemen Leinosten sukuhaaroista.
Iltapäivällä oli vuorossa kiertoajelu. Lähdimme
kahdella linja-autolla Säräisniemen Ruununkartanosta Oulujärven pohjoispuolen kautta kohti
luonnonkaunista Manamansaloa. Matkan aikana
oppaanamme toimi Helena Aro. Hän kertoi meille sekä Vaalan kunnan viehättävästä historiasta,
elämästä ja kulttuurista sekä sen nykypäivästä.
Pysähdyimme vierailemaan ja ihailemaan Manamansalossa sijatsevaa säveltäjä Kassu Halosen
taidetaloa. Tutustuimme Kassu Halosen elämäntyöhön ja saimme nauttia taidetalon useista
taidenäyttelyistä. Kiertoajelu jatkui läpi Kainuun
kauniin metsäisen luonnon kohti Oulujärven
Melalahden historiallista kylää. Ajoimme Melalahden kylän kautta ja näimme sen vanhoja ja
kauniita asuinsijoja ja myös useita Leinosen sukuhistoriaan liittyviä asuinpaikkoja. Lossimatka
yli Oulujärven, Manamansalosta Salmenrannalle,
oli vaikuttava.
Lauantai-iltana vierailimme ja tutustuimme 200
vuotta Leinosen suvulla olleeseen Heikki ja Helena Leinosen Juusolan-Paavolan taloon. Tämä
historiallinen Oulujärven rannalla sijaitseva
tila, vanha Juusolan tila, on aivan Säräisniemen
kirkon läheisyydessä. Isäntäparin lisäksi talon
historiasta ja elämästä meille kertoi professori
Martti Häikiö.
Sunnuntaiaamuna kokoonnuimme hartaushetkeen Säräisniemen kauniiseen puukirkkoon.
Lauloimme yhdessä virren. Saimme nauttia Matti
Haatajan historiaesitelmästä kirkolla ja saimme
nähdä ja tutustua kirkkotaiteeseen ja suvun historiaan kuuluviin moniin kirkkoesineisiin. Kirk-
6
kovierailumme jatkui kauniilla hautausmaalla.
Sukuseuran esimiehen professori Tatu Leinosen
johdolla kävimme sankarihaudoilla ja hän laski
kukkaseppeleen sukuhaudalle. Kirkkomaalla
hiljennyimme monen Leinosen haudan äärelle.
Palattuamme kirkkomatkalta takaisin Ruununkartanoon saimme edelleen kuulla mielenkiintoisia esitelmiä. Sukuseuran esimies Tatu
Leinonen kertoi meille Tervolan-Kuusamon
Leinosten sukukirjahankkeesta. Professori
Martti Häikiö yhdessä Paavo Leinosen tyttären Inkeri Leinosen ja hänen tyttärensä Minttu Vuorion ja Tapani Leinosen kanssa kertoi
taidemaalari Paavo Leinosesta. Taiteilija Paavo
Leinosen taiteesta ja elämästä kerätään materiaalia, dokumentteja ja kertomuksia Leinosen
sukuseuran sivuille. Esitelmäaamua jatkoi
Leinosen sukuseuran hallituksen jäsen paperikoneinsinööri Mika Hirvonen. Hän luennoi
Laukaan Leinosista. Leinosten suku -cd:llä
on hänen kirjoittamansa historiatiedosto tästä
Leinosen sukuhaarasta.
Sunnuntaina oli ohjelman mukaisesti vuorossa Leinosen Sukuseuran vuosikokous. Vuosikokouksessa puheenjohtajaksi valittiin Tatu
Leinonen ja sihteeriksi Jaana Sarkkinen, pöytäkirjantarkastajiksi Jaakko Leinonen Mäntsälä ja
Matti Leinonen Vantaa.
Vuosikokouksessa hyväksyttiin tilit ja myönnettiin vastuuvapaus. Toimintakertomus hyväksyttiin. Toimintasuunnitelmaksi kirjattiin
puheenjohtajan ehdotuksesta seuraavaa: ”Sukukokous pidetään vuosittain. Sukuaineiston
täydentämistä jatketaan. Sukukirjoja julkaistaan siinä tahdissa kuin tekijät ehtivät niitä
valmistella.”
Sukuromppu valmistetaan edelleen sukukokoukseen ja sitä myydään jäsenistölle hintaan
30 € sukututkimusrahaston hyväksi.
Erovuorossa olleet Tapio Leinonen Äänekoski, Eija Leinonen Vaasa, Martti Häikiö Helsinki
ja Liisa Manu Lapua valittiin jatkamaan hallitustyötä seuraavan kolmivuotiskauden. Suku-
Rahastonhoitaja Yrjö Leinoselta voi tilata
sukuviirejä.
Vuonna 2011 myytiin sukuviirejä 12 kpl, hintaan 25 € ja pinssejä 20 kpl, hintaan 4 €.
Kainuun Leinoset 1 kirja julkaistiin
9.12.2004 ja kirja on ollut myytävänä Kainuun
kirja- ja paperikaupassa Paltamossa. Kirjaa on
myyty 2011 22 kpl.
Kainuun Leinoset 2 kirja julkaistiin
5.10.2008 ja kirjaa on myyty 2011 23 kpl.
Jäsenmaksu vuonna 2012 on vuosijäsenmaksu 12 € ja ainaisjäsenmaksu 120 €.Sukuseuran
taloudellinen tila on vakaalla pohjalla.
Sukulehdessä julkaistaan jäsenten mainoksia.
Sukuseuran puheenjohtajaksi eli esimieheksi
hallitus valitsi edelleen Tatu Leinosen, varapuheenjohtajaksi edelleen Tapio Leinosen, sihteeriksi valittiin Jaana Sarkkinen ja taloudenhoitajaksi edelleen Yrjö Leinonen. Sukulehden
toimittajina jatkavat Martti Häikiö ja Tuomas
Honka.
Hallitus on kokoontunut kaksi kertaa. Sukulehti on ilmestynyt kaksi kertaa.
seuran hallituksen jäsenyydestä oli eroa pyytänyt
Juhani Leinonen Espoo ja hänen tilalleen hallitukseen valittiin Elina Saraheimo Helsinki.
Toiminnantarkastajiksi valittiin edelleen Hannu
Leinonen Oulunsalo ja Antero Leinonen Kello
ja varatoiminnantarkastajiksi valittiin edelleen
Veikko Leinonen Ristijärvi ja Tapani Koskela
Lapua.
Jäsenmaksuksi päätettiin entinen eli 12 €, ainaisjäsenmaksu 120 €.
Seuraavasta kokouspaikasta tehtiin päätös
rovasti Jaakko Leinosen Mäntsälä esittämän
ehdotuksen mukaisesti. Seuraava sukukokous
pidetään Torniojoen rannalla Peräpohjolan Opistolla, Kivirannantie 13-15, 95410 Tornio. Ajankohdaksi päätettiin perinteisesti elokuun toinen
pyhän aika, eli 11.-12.8.2012.
Vuosikokouksen päättämisen jälkeen laulettiin
”Maa ponteva Pohjolan äärillä on” ja pidettiin
perinteiset arpajaiset.
Todettiin, että hallitus on myöntänyt 250 € :n
apurahan Leea Jämsälle ja Tuomas Komulaiselle. Leea Jämsä opiskelee Helsingin yliopistossa
ruotsin kieltä, ja Tuomas Komulainen opiskelee
Oulun yliopistossa yleistä historiaa. Apurahoja
päätettiin jatkaa.
Jäsenkehitys
2007
2008
2009
2010
2011
Kunniajäsenet00000
Ainaisjäsenet151154152152153
Vuosijäsenet maksaneet 549
574
529
481
582
Nuorisojäsenet3333
Jäsenmaksu maksamatta135
150
189
230
119
Osoite tuntematon24249
Yhteensä862905873866863
Sukulehti 1-2010 kansakuvassa edessä oikealla
olevan nuoren miehen nimeä kaivattiin. Hän on
toiminnantarkastajamme Antero Leinosen tytär
Satu ja lisäksi hänen takanaan oikeassa reunassa
istuu Anteron sisar Anna Reinikka, joka täytti
marraskuussa 90 vuotta.
7
Tase
Tuloslaskelma
2011
2010
20112010
Vastaavaa
Varsinainen toiminta
Tuotot
3 156,10
Kulut
-11 643,49
Tuotto/kulujäämä -8 487,39
Varainhankinta
7 104,00
Tuotto/kulujäämä -1 383,39 Sijoitus- ja
rahoitustoiminta
22,06 Tilikauden tulos -1 361,33
Vaihto-omaisuus
3 609,10
-11 278,58
-7 669,48
Valmiit tuotteet/
tavarat
16 052,76
17 413,34
-539,09
Lyhytaikaiset
saamiset
0,00
194,35
21,20
Rahat ja pankkisaamiset
11 261,35
11 410,80
Vastaavaa yht.
27 314,11
29 018,49
Sidotut rahastot
10 345,32
10 345,32
Toimintapääoma
2 859,19
2 859,19
Edellisten tilikausien
ali/ylijäämä
13 831,49
14 349,38
7 130,39
-517,89
Vastattavaa
OMA PÄÄOMA
Tilikauden
ali/ylijäämä
-1 361,33
-517,89
Oma pääoma yht. 25 674,67
27 036,00
VIERAS PÄÄOMA
Lyhytaikaiset velat 1 639,44
1 982,49
Vieras pääoma yht. 1 639,44
1 982,49
Vastattavaa yht.
8
27 314,11
29 018,49
Taiteilija Paavo Leinosen jalanjäljillä
Suvun suuri taiteilija Paavo Leinonen (18941964) on jatkuvan mielenkiinnon kohteena.
Lapuan sukukokouksen aikana tutustuimme
hänen komeisiin kattomaalauksiinsa ja
lasimaalauksiinsa Lapuan tuomiokirkossa.
Säräisniemen kokouksessa hänestä kuultiin
esitelmiä ja muistelmia ja nähtiin useita
hänen taulujaan. Paavon tyttären Inkerin
tytär Minttu-Maaria Vuorio kokoaa aineistoa
isoisästään. Toiveena on, että syntyisi laajempi
esitys, ehkäpä kokonainen elämäkerta Paavo
Leinosesta. Tässä olevat ainutlaatuiset kuvat
ovat Inkerin perhealbumista. Onko Leinosten
sukulehden lukijoilla valokuvia tai tarinoita
Paavosta? Lähettäkää niitä osoitteella:
Minttu-Maaria Vuorio
Kangaslammentie 4 A 6
40340 Jyväskylä
puh. 050 543 2330
[email protected]
Oikealla Paavo Leinonen 17.3.1917 Taideteollisuuskoulussa eli Ateneumissa oppilaana. Alla
saman koulun opettajana.
9
Meriväessä 1919.
Paavo Leinonen opiskeli ammattitaiteilijaksi,
kiersi maailmaa. Kuvassa hän on Brysselin maailmannäyttelyssä taiteilijatovereiden ja työmiesten kanssa.
Kirjailija Paavo Rintala ilmeisesti onnittelukäynnillä 1960-luvulla Toppilassa. Seinällä näkyy
sirppejä ja muita vanhoja työkaluja. Pekka Tarkan kirjoittamassa Joel Lehtosen elämäkerrassa
kerrotaan heidän ystävyydestään. He opiskelivat taidetta ja
elämää Pariisissa ja kortteerasipa Paavo myös Lehtosilla Haagassa, nykyisessä Helsingissä.
10
Elämänvaiheita
12.5.1894 syntyi Säräisniemellä. Vanhemmat
talokas Kalle Juusonpoika Leinonen (1872-1930)
ja Kaisa Heikintytär Pussinen (1875-1901). Alilan talo.
1905-1914 Oulun lyseon I-VI luokat. Siirtyi
koristemaalausopintoihin, Taideteollisuuskoulu
Helsinki
1917 Teoksia Suomen Taiteilijain vuosinäyttelyssä
1920 Isä myy Alilan ja muuttaa Muhoksen
Nykälään, jossa Paavo on paljon 20-luvulla
1928 Ensimmäinen matka Pariisiin, avioituu
Sylvia Vuorion (1896-1956) kanssa
1940 Muuttaa Kalle-veljensä luo Sorsalle Veneheittoon
1946 Adoptoivat Inkeri-tyttären, muuttavat Ouluun Alatielle Toppilaan
1964 Täyttää 70-vuotta, kuolee 13.6.
Paavo veljensä Kalle Leinosen kanssa vuonna
1963 Sorsalla Veneheitossa.
11
Hiljaisen harmonian mestari
Taiteilijan elämän tärkein jälki ovat taulut. Hänen 100-vuotisnäyttelynsä pidettiin Oulun taidemuseossa kesällä 1994. Paavo Leinosen taiteesta
on sanottu, että hän on ”hiljaisen harmonian
mestari”. Hän oli monipuolinen ja ammattinsa
osaava taiteilija, joka hallitsi tekotavat freskotekniikasta lasimaalauksiin, kohteiden vaihdellessa
laajoista koko kirkkorakennuksen sisätilan koristemaalaustehtävistä yksittäisiin alttaritauluihin ja
lasimaalauksiin.
Hän löysi keskeiset aiheensa lähiseudun kulttuurimaisemista Muhokselta, Vaalasta ja Oulusta.
Kuvauskohteina olivat tutut taloryhmät, Pohjanlahden ja Oulujärven rantojen avara laajuus,
tavalliset kansanihmiset arkisissa askareissaan,
levolliset sisäkuvat. Marja Junttila kuvaa:
”Opiskeluaikanaan ja 1920-luvulla Leinonen
maalasi akvarelleja rehevin värein ja nopein
siveltimenvedoin marraskuulaisten hengessä. 1930-luvulle tultaessa värit lämpenivät ja
ilmaisu muuttui seesteisemmäksi, kokonaisuuden tullessa yhä hallitsevammaksi. Seuraavalla
vuosikymmenellä väritys herkistyi ja pinnat
ohenivat akvarellimakisen kuulakkaiksi. Oman
ryhmänsä muodostavat 1950- ja 1960-lukujen
niukan eleettömät, sommitelultaan vahvat ja
harkitut asetelmat, joissa muoto rajautuu Leinoselle tyypilliseen, lasimaalaukselle ominaiseen,
voimakkaaseen ääriviivaan.”
Paavo Leinonen Omakuva 1936. Oulun taidemuseon 100-vuotisnäyttelyn luettelon kansilehti.
Taiteilijan puoliso Sylvi Leinonen 1931.
12
Jonathan
Leinonen miehemme
Michiganissa
Jonathan Leinonen is the Program Director at
Michigan Tech Enterprise SmartZone, where
he provides commercialization assistance to
startup companies, including student and faculty businesses based on technologies from
Michigan Technological University. Jonathan
helped to design and administers the studentoriented SmartTrac collaborative program with
Michigan Tech and the SmartZone, which provides funded support for technical and business
feasibility analysis, prototype development,
marketing research and business plan development. He leads periodic business seminars for
technology-based businesses and teaches entrepreneurship courses in Michigan Tech’s School
of Business and Economics.
13
Onnittelut merkkipäivän johdosta
90-vuotta
60-vuotta
Jänterä, AarneHELSINKI 29.9.1922
Leinonen, Helvi LAPPEENRANTA 5.10.1922
Leinonen, Salme LAHTI 16.11.1922
Leinonen, Aino Karoliina KAJAANI13.12.1922
Vähäkangas, Eeva YLIVIESKA 27.12.1922
Mikkola-Leinonen, Tuula HÄMEENLINNA
6.7.1952
Leinonen, Risto KUOPIO 8.7.1952
Laine, Tauno Alvar HYVINKÄÄ 19.7.1952
Leinonen, Kullervo OULU 23.7.1952
Leinonen, Jukka OULU 10.8.1952
80-vuotta
50-vuotta
Leinonen, Eino KAJAANI 4.7.1932
Räsänen, EevaOUTOKUMPU 17.7.1932
Leinonen, Denver 26.7.1932
Myllyluoma, Leena KAUNIAINEN 11.8.1932
Rauni Kivistö SEINÄJOKI 19.9.1932
Leinonen, Martti ROVANIEMI 23.9.1932
Leinonen, Leo JuhaniJOKIRINNE 31.8.1962
Leinonen, Lahja MELALAHTI 1.9.1962
Leinonen, Jouko Mikael OULU 16.10.1962
Leinonen, Aila MANKILA 25.10.1962
Heinonen, Hannele ROVANIEMI 6.12.1962
Hiltunen, Tarja ESPOO 16.12.1962
70-vuotta
40-vuotta
Lahtonen, Marja-Leena LAPPEENRANTA
9.7.1942
Törmänen, Viljo OULU 15.7.1942
Leinonen, Tauno HELSINKI 26.7.1942
Leinonen, Esko Matti SAVONLINNA 7.8.1942
Leinonen, Tuula OULU 22.8.1942
Leinonen, Paavo Olavi PALTAMO 6.9.1942
Salomäenpää, Maria Alma KURIKKA 25.9.1942
Patosalmi, Hilkka ISOKYLÄ29.9.1942
Leinonen, Aaro OULU 13.10.1942
Kärki, Eeva KAJAANI 18.11.1942
Kallo, Airi Anneli ROVANIEMI 17.12.1942
Nyberg, Berndt EMÄSALO 18.12.1942
Leinonen, Tuomas MARTTILA 6.7.1972
Huilla, Riku SIIKAINEN 12.7.1972
Leinonen, Saija Tuulikki TYRNÄVÄ
26.8.1972
Leinonen, Jaana LOPPI 18.9.1972
Leinonen, Saara Maria TYRNÄVÄ 23.9.1972
Leinonen, Tiina-Maria IISALMI 25.9.1972
Leinonen, Juha OULU 15.12.1972
30-vuotta
Leinonen, Janne Mikael TAMPERE 7.8.1982
Leinonen, Maria TAVASTKENKÄ 30.11.1982
Elvi Eedit Palomäki, omaa sukua Häikiö,
syntyi 12.12.1925 Paavolan Revonlahdella,
kuoli 17.5.2012 Tampereella.
runoja Kalevassa salanimellä Kaarina Vehmas,
menestyi novellikilpailuissa, teki matematiikan
harjoituskirjoja, laatinut opettajayhdistyksen
historiikin, kirjoitti kouluihinsa joulu- ym.
näytelmiä ja opettajille ja ystäville juhlarunoja.
Hän kirjoitti kaunokirjallisen elämäntarinan
suvustaan Elämisen kipeä ilo (2002).
Hän oli naimisissa insinööri Vesa Palomäen
kanssa ja heillä on kaksi lasta Seppo ja Pirta.
Elvi tuli ylioppilaaksi Oulun yhteislyseosta,
valmistui kemian insinööriksi ja pätevöityi matemaattisten aineiden lehtoriksi ja teki elämäntyönsä opettajana Tampereella. Hänellä oli laaja
kirjallinen tuotanto. Hän julkaisi novelleja ja
14
Leinosen sukuseuran hallitus ja toimihenkilöt
Tarja Leinonen-Viinikka, Vuotungintie 101,
93600 Kuusamo, 040-7701380
[email protected]
Esimies
Professori Tatu Leinonen, Tuulastie 13 A 6,
90550 Oulu, 08-5546665, fax 08-5532026,
044-5546669
[email protected]
Teuvo Leinonen, Oulutie 145 as. 1,
88310 Melalahti, 0400-281300
[email protected]
Varaesimies, suvun arkistonhoitaja
Rovasti Tapio Leinonen Päiväkunnaantie 2 D 7,
44120 Äänekoski, 0400-155425
[email protected]
Liisa Manu, Luhtitie 2, 62100 Lapua,
050-3520341
[email protected]
Mika Hirvonen, Majalanmäki 92
41860 Tikkala
04578811608
[email protected]
Elina Saraheimo, Krister Juutin polku 4 A 19
00790 Helsinki
puh. 050 432 8359
[email protected]
Pekka Honka, Lattapojantie 8,
90650 Oulu, 08-5303424, 040-5632606,
[email protected]
Sihteeri
Jaana Sarkkinen, Haltilantie 5
02200 Espoo, 0500-333 308
[email protected]
Martti Häikiö, yhteystiedot sivulla 2.
Taloudenhoitaja
Yrjö Leinonen, Rautatienkatu 42 A 24,
90120 Oulu, 044-5350701,
[email protected]
Eija Leinonen, Koulukatu 3-5 B, 65100 Vaasa,
050-5902159,
[email protected]
Matti Leinonen, Oritie 3 C 29,
01200 Vantaa, p/fax 09-8766098,
050-5224298, [email protected]
TILAA SUVUN TUNNUKSET
Hieno tapa muistaa suvun jäsenten merkkipäiviä on hankkia Leinosten
pöytäviiri. Rintamerkki (halkaisija 12 mm) kuuluu jokaisen sukuseuran
jäsenen ja sukuun kuuluvan rintaan.
HINNAT
pöytäviiri 25 e
rintamerkki 4 e
suku-CD 30 e
TILAUKSET
Taloudenhoitaja Yrjö
Leinonen
(yhteystiedot yllä)
15
HUOM! TARJOUSHINTA 48 e/osa
OSTA ITSELLESI TAI LAHJAKSI SUKUKIRJA!
Kainuun Leinoset 1
Kainuun Leinoset 2
Leinoset Kainuun asuttajina. Yrjö
Juhonpoika Leinosen (1688-1755) jälkeläiset
Melalahden Leinolan n:o 12 Leinoset
Matti Paavonpoika Leinosen (1710-1764)
jälkeläiset
Teos sisältää ainutlaatuista tietoa kaikkien Leinosten alkuvaiheista. Filosofian tohtori Jorma
Keränen kuvaa Leinosia Kainuun asuttajina
ja nousua maakunnan suurimmaksi suvuksi.
Katsaus kattaa Leinosten Kainuuseen tulosta
vuoteen 1730 asti. Kirjassa on myös sukutaulut
vanhimmista Melalahden Leinos-haaroista ja taloista, jotka on sijoitettu kartalle. Kirjan loppuosa käsittelee Paltamon Melalahden Aholan n:
o 14 isännän Yrjö Juhonpoika Leinosen (16881755) jälkeläisiä. Sukutaulut kattavat noin 10
000 Leinosta aviopuolisot ja lapset mukaan
lukien.
Sukuhaaran kantaisä on Matti Paavonpoika
Leinonen (1710-1764), joka oli Melalahden
Leinolan n:o 12 isäntä. Kirjan sukutaulut käsittävät hänen jälkeläisiään yhteensä noin 14 500
henkeä. Sukutaulujen edellä on esitelty suvun
kantatalo Leinola n:o 12, joka isossajaossa sai
nimekseen Paavola ja numeroksi 4 sekä Matin
jälkeläisten päähaarat asuinpaikkoineen. .
Kirjoja saa Kainuun kirja- ja paperikauppa,
Puolangantie 12, 88300 Paltamo, puh 08871025. verkkokauppa www.kainuunkirja.net