SISUSTUSVALINNAT

AS OY ESPOON VICTORIA – YMMERSTA
SISUSTUSVALINNAT
jmoy.fi
Elämänlaadun rakentaja
2
2 VICTORIA
Nyt olen tullut kotiin
Kylpyhuone
••
•
Uusi asuntosi on tärkeä kaikille JM:ssä työskenteleville. Haluamme, että tulevan asuntosi ja sen ympäristön huolellisesti suunnitellut yksityiskohdat tuovat tunteen, että ”nyt olen tullut kotiin”
– tunteen viihtyisästä asumisesta. Jo tehdessämme luonnoksia
uudesta asuntokohteesta sisustus on olennaisena osana suunnittelua. Kaikissa JM:n asunnoissa on huolellisesti harkittu JM-perussisustus, jossa kohtaavat toiminnallisuus, estetiikka, joustavuus ja
pohjoismainen muotoilu.
Keittiö
••
••
•••
Oman kotisi sisustaminen
••
•••••••••
Kun ryhdyt sisustamaan kotiasi, on tärkeää ajatella kokonaisuutta. Valitse lähtökohdaksi yksi suosikkitaulu, mieluisa väri, puulaatu tai huonekalu ja pohdi, miltä haluat
kodissasi tuntuvan. Viihtyisän ja tasapainoisen kodin saat käyttämällä toistuvia värisävyjä ja materiaaleja. Näin muodostuva tyyli antaa leimansa koko asunnolle. Voit lisätä
odottamattomia yksityiskohtia, jotka tekevät sisustuksesta persoonallisemman. Sinun
tulisi viihtyä kotona ja kaivata sinne ollessasi poissa.
Sisustustapaaminen
Kun varaat asunnon JM:ltä, saat sisustusvalinnatesitteemme sekä sisustusvalintalomakkeen, jossa ilmoitetaan eri sisustusvalintojen määräajat ja muita hyödyllisiä tietoja.
Tämän jälkeen JM:n sisustuskoordinaattori kutsuu sinut tapaamiseen, jossa käytte
yhdessä läpi tarjolla olevat materiaalivaihtoehdot sekä muutostyötoiveesi.
Sauna
Ympäristö
Se, miten kohtelemme ympäristöä nyt, ulottaa vaikutuksensa pitkälle tulevaisuuteen.
Siksi JM:n visiona on rakentaa asuntoja ja yhteiskuntaa siten, että ympäristövaikutukset jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että asiakkaan on helppo elää JM-asunnossa ympäristöystävällisesti.
Huoneet
3 VICTORIA
3
Sisustusvalinnat
ja tilausajat
– tästä se alkaa
Sisustustapaaminen ja sisustusvalintojen esittely
Tarkasta tilauksesi
Kun olet varannut asunnon JM:ltä ja allekirjoittanut kauppakirjat asunnostasi, saat tämän sisustusvalinnat esitteen, sekä valintalomakkeen, josta näet määräajat sisustusvalinnoillesi. Tämän
jälkeen JM Suomen sisustuskoordinaattori kutsuu sinut tapaamiseen, jossa esitellään ostamasi asunnon valitut perushintaiset
sisustusmateriaalit, sekä mahdolliset muut vaihtoehtoiset tuotteet tai värit.
On erittäin tärkeää tarkastaa tilausvahvistus huolella ja ilmoittaa välittömästi, mikäli jokin kohta poikkeaa sovitusta. Tilaus on
sitova eikä sitä voida muuttaa jälkikäteen. Asioita, jotka eivät
ilmene tilausvahvistuksesta, ei toimiteta, sillä vain tilausvahvistuksessa oleva tieto välittyy tavarantoimittajille.
Sisustusvalinnat
Sisustuskoordinaattorimme auttaa sinua valinnoissasi ja hoitaa
asuntosi mahdolliset lisä- ja muutostyöt. Kun olet ajoissa liikkeellä,
niin myös asuntosi pohjaratkaisuun ja sähkötöihin on mahdollista tehdä joitain muutoksia. Sisustuskoordinaattori auttaa sinua
myös maalisävyjen valinnassa ja huolehtii kanssasi siitä, että asunnon kokonaisuus on yhtenäinen ja toiveittesi mukainen. (Joistakin muutoksista aiheutuu kuluja, mikäli JM:n valitsema tuote
vaihdetaan toiseen tai jos esimerkiksi pohjapiirustus joudutaan
piirtämään uudelleen.) Kaikista muutoksista saat aina hintatiedon ennen tilauksen hyväksymistä. Tilaukset tulee hyväksyä
aina ennen viimeistä tilauspäivämäärää. Tilauksen hyväksymisen
jälkeen toimitamme tilausvahvistuksen tilauksestasi.
Mitä valinnat maksavat
Asunnon hinta sisältää JM-valinnat perusmateriaalivaihtoehdon, jonka lisäksi tarjoamme joitakin saman tavarantoimittajan
vastaavia tuotteita valittavaksesi veloituksetta. Tämän kaiken
lisäksi olemme myös hinnoitelleet valmiiksi usein toivottuja lisäja muutostyövaihtoehtoja, jotka eivät sisälly asunnon hintaan.
Hinnat sisältävät arvonlisäveron.
Maksuehdot
Sisustusvalintojen lisähintaisesta tilauksesta puolet (50 %) erääntyy maksettavaksi 30 päivän sisällä tilauksen hyväksymisestä ja
loppu viimeistään asunnon valmistumispäivänä. Alle 1000 euron
tilaukset laskutamme yhdessä erässä, noin 30 päivän kuluttua
tilauksesta. Tilauksestasi lähetämme erillisen laskun viitenumeroineen. Tarvittaessa kuitti tulee esittää avaintenluovutuksen
yhteydessä taloyhtiön valmistuessa.
Näin tehdään tilaus
Henkilökohtaisen sisustusvalinnat tapaamisen jälkeen lähetämme
tilausvahvistuksen hyväksyttäväksesi. Palauta allekirjoitettu tilauksesi JM:lle aina ennen viimeistä tilauspäivämäärää, sillä monilla
tuotteilla on pitkä toimitusaika. Erikseen ilmoitetun viimeisen
tilauspäivämäärän jälkeen ei ole enää mahdollista tilata lisä- ja
muutostöitä. Tämän jälkeen saat JM:ltä tilausvahvistuksen. Mikäli
määräaikaan mennessä valintoja ei ole tehty, toteutetaan asunto
JM valinnan mukaisesti.
Tarkastus
Asunnon vastaanottotarkastus tehdään ennen muuttoa. Tarkastuksen tekee ulkopuolinen valvoja. Tulet myös saamaan kutsun
tarkastamaan asuntosi itse. Kutsun liitteenä ovat selkeät ohjeet
asunnon tarkastamiselle. Ulkopuolinen valvoja tulee tarkastuksesi jälkeen käymään mahdolliset puutteet läpi kanssasi. Näin
saat heti vastaukset kysymyksiisi ja tiedät miten asiassa edetään.
4 VICTORIA
Keittiö
5 VICTORIA
KEITTIÖ
Tilaa kaikille
– ja vielä vähän lisää
Keittiöstä on tullut suomalaisten uusi olohuone. Keittiössä panostetaan
yhä enemmän siihen, että voidaan laittaa ruokaa ja seurustella – samanaikaisesti. Tavoitteena onkin löytää hyvä tasapaino käytännöllisen työtilan ja
viihtyisän seurustelun välillä. Nyt voit saada molemmat. JM:n peruskeittiö
tarjoaa kestäviä materiaaleja, toimivan keittiöratkaisun sekä keittiössä tai
sen yhteydessä olevan ruokailutilan huolellisesti harkittuna kokonaisuutena.
Vaaleat sileät kaapinovet ovat olleet suosittuja jo useita
vuosia, ja ne pitävät edelleen pintansa. Valkoinen kaapinovi
tuo ajattoman ilmeen, jota voi muunnella esim. vaihdettavien vetimien, tyylikkään työtason, värikkään kaakelin tai
hauskojen keittiöesineiden avulla.
Viime vuosina kehitys on vienyt kaapinovissa vahvasti rohkeampien värivaihtoehtojen suuntaan. Moni asunnon ostaja
haluaa asuntoonsa kuitenkin ajattoman ja kestävän tyylin ja
valitsee valkoisen kalusteoven. Haluttu ilme syntyykin usein
sisustustekstiileillä ja piensisustustuotteilla.
Valkoisiin kaapinoviin yhdistettynä tummat laminaattityötasot näyttävät tyylikkäiltä. Nykyisillä laminaattitasoilla on
pitkä käyttöikä, ja ne ovat helppohoitoisia. Jos pidät enemmän massiivipuulevyistä, valittavana on useita eri puulaatuja.
Massiivipuulevyt tarvitsevat säännöllistä hoitoa. Ensimmäisen vuoden aikana levy on alkuperäisestä käsittelystä riippuen joko kyllästettävä öljyllä 3-4 kertaa tai vahattava. Jos
haluat puulevyyn upotetun tiskialtaan, levy on käsiteltävä
kovavahalla, jotta se kestäisi paremmin roiskeita.
Sävytettyjen puisten ja valkoisten kaapinovien yhdistäminen
oikeassa suhteessa on erinomainen vaihtoehto, joka antaa
ilmavamman vaikutelman.
6 VICTORIA
KEITTIÖ
Ajatonta tyylikkyyttä
Toimivassa keittiössä on mietitty lieden, vesipisteen ja kylmäsäilytyksen
etäisyydet niin, että keittiössä on kätevä työskennellä. Näiden pisteiden
välille on sijoitettu riittävä määrä laskutilaa, jotta ruoan laitto on helppoa.
MDF-ovet ovat helppo pitää puhtaina, samoin lasitettu välitilan laatta, helppohoitoisesta laminaattitasosta puhumattakaan.
Painavat paistinpannut, padat ja kattilat kannattaa sijoittaa vetolaatikkoon,
niin niiden esiin ottaminen ei rasita käsiä ja selkää. Jotta edellytykset ruuanlaittoon olisivat mahdollisimman hyvät, kaikissa keittiöissä on riittävästi
pistorasioita ja hyvä valaistus.
Riittävä pistorasioiden määrä tarjoaa joustavuutta, joten sinun ei tarvitse
irrottaa ja kytkeä pistotulppia edestakaisin käyttäessäsi eri laitteita. Tällöin
myös koko keittiön työtasoja voi käyttää eri tehtäviin ilman, että laitteet
ovat toistensa tiellä. Yläkaapin alle asennettu led-valonauha antaa hyvän
ja tasaisen valaistuksen työskentelytasolle. Valaistusta voit täydentää keittiön kaappien läheisyyteen ja ruokapöydän ylle sijoitetuilla omilla kattovalaisimilla.
7 VICTORIA
Kokkailua ja
mahdollisuuksia
JM-asunnon mukana tulevat kodinkoneet ovat erittäin laadukkaita.
Hyvän varustelutason ansiosta voit olla varma siitä, että saat kestävän keittiön.
Perussisustukseen kuuluu keraaminen keittotaso ja kalusteuuni.
Kiertoilmauunin etuna perinteiseen uuniin verrattuna on, että
se lyhentää ruuan valmistusaikaa ja jakaa lämmön tasaisemmin.
Lisäksi voit paistaa ruokaa ja leivonnaisia useilla tasoilla samanaikaisesti saadaksesi hyvän lopputuloksen.
Lisävalintaisilla, rosteripintaisilla kodinkoneilla saat asuntoosi
modernimman yleisilmeen, toisaalta ajattomat valkoiset kodinkoneet sulautuvat huomaamattomammin sisustukseen.
Tavallinen harhaluulo on, että kaikki ruostumattomasta teräksestä valmistetut kodinkoneet likaantuvat helposti. Monet
nykyään tarjolla olevista tuotteista on käsitelty likaa hylkiviksi ja
helposti puhdistettaviksi. Erityisiä puhdistusaineita ja puhdistusliinoja voi hankkia kodinkoneliikkeistä.
Pitäisikö valita induktioliesi vai tavallinen liesi? Vastaus ei ole itsestään selvä. Jos pidät ruuanlaitosta, voi tuntua sopivalta panostaa
induktiolieteen, joka muistuttaa tietyiltä ominaisuuksiltaan kaasuhellaa. Kun levyn sammuttaa, kaikki jälkilämpö häviää muutamassa sekunnissa, jolloin pohjaan palamisen riski on hyvin pieni.
On tärkeä tietää, että kaikkien kattiloiden ja patojen on oltava
KEITTIÖ
magneettisia, jotta ne toimisivat induktioliedellä.
JM Valinta
Tyylikäs, pelkistetty valkoinen kalusteovi on harkittu valinta ja sitä
täydentää tummanharmaa, vaakalinjainen välitilan laatta, jonka voit
valita myös tiililadonnalla ladottavaksi. Valittavanasi on myös muita
tyyliin sopivia välitilan laattoja, sekä työtasoja.
Valkoinen työtaso on ajaton. Alumiinireunalista luo siihen linjakkaan
vaikutelman yhdessä tyylikkään vetimen kanssa.
Laadukkaat, valkoiset kodinkoneet, sekä rosterinen liesikupu täydentävät tyyliä.
Olemme myös ehdottaneet ja hinnoitelleet jo valmiiksi vaihtoehtoisia
materiaaleja valittavaksesi.
8 VICTORIA
KEITTIÖ
JM:n rakentamissa kodeissa
keittiöt ovat trendikkäitä
ja ajattoman tyylikkäitä.
Kuvan keittiö on aiemmin
valmistuneesta JM kodista.
Keittiösanastoa
Ehkäpä tiedätkin jo keittiökoneiden termit,
mutta tässä yhteenvetona pieni sanasto.
Keraaminen liesitaso (JM Valinta) – Tasainen liesitaso
erillisillä ruoanvalmistusalueilla. Toimii kuten perinteinen
liesi. Lämpenee nopeasti ja viilenee käytön jälkeen nopeammin kuin perinteinen liesi.
Induktiotaso (JM lisävalinta) – Säästää energiaa ja lämpenee hetkessä. Vaatii induktiotasolle sopivan keittoastian. Jäähtyy välittömästi sulkemisen jälkeen.
Kiertoilmauuni (JM Valinta) – valmistaa ruoan nopeammin kuin perinteinen uuni. Lämpö jakaantuu tasaisemmin puhaltimen ansiosta, jonka ansiosta uunissa voidaan
paistaa samanaikaisesti useampia eri ruokia.
9 VICTORIA
KEITTIÖ
Kalusteovi
JM VALINTA
MDF ovi
Mattavalkoinen
VAIHTOEHDOT
Oven värin vaihto saman hintaryhmän sisällä
LISÄHINTAISET
Korkeakiiltoinen valkoinen
Korkeakiiltoinen valkoinen
listavetimellä
Vedin
JM VALINTA
Vedinmuutokset 128
mm reikäväli, hinnat erillisen tarjouspyynnön
mukaisesti
Vedin
Reikäväli 128 mm
asennus vaakaan
10 VICTORIA
KEITTIÖ
Laminaattitasot
JM VALINTA
LISÄHINTAISET
Musta
Suorareunainen
laminaattitaso
alumiininvärisellä reunalla
Valkoinen
Suorareunainen
laminaattitaso
alumiininvärisellä reunalla
Wenge
suorareunainen
laminaattitaso
alumiinin värisellä
reunalla
Tummanharmaa
kivijäljitelma
Taivereunalaminaatti
Vaaleanharmaa
kivijäljitelma
Taivereunalaminaatti
Massiivipuutasot
LISÄHINTAISET
Kivitasot Loimaan kivi
Hinnat erillisen tarjouspyynnön
mukaisesti
Massiivitammi
Vahattu, esim.
eurooppalainen pähkinä
Välitilan laatta
JM VALINTA
Kake Harmonia Marengo Matt
10x30 cm, asennus vaakaan
Sauma: marmorinvalkoinen
KAAKELIKESKUS
VAIHTOEHDOT
LISÄHINTAISET
Kake Harmonia Marengo Brillo
10x30 cm, asennus vaakaan
Sauma: marmorinvalkoinen
CRT Garda White
25x40 cm, asennus vaakaan
Branco Brillo tai Matt
20x40 cm, asennus vaakaan
Sauma: marmorinvalkoinen
Piemme Defile Blanc (matta)
25x40 cm, asennus vaakaan
FMS RAL
10x30 cm, asennus vaakaan
Väri: Cream glossy
CRT Garda Cement
25x40 cm, asennus vaakaan
Ege Pastel Glossy tai Matt
10x33 cm, asennus vaakaan
normaalisti tai tiililadonnalla
Sauma: marmorinvalkoinen
Väri: Grey glossy
Väri: White glossy
11 VICTORIA
Tiskiallas
STALA
JM VALINTA
Statura 6-IF RST
VAIHTOEHTO
ML Soft Demi ML 40-17P
Keittiön hana
JM VALINTA
Oras Safira 1039
Pesukoneventtiilillä
LISÄHINTAISET
Combo XL CB33
BlancoZenar 45 S Silgranit
Värivaihtoehtoja 9 kpl
ORAS
VAIHTOEHTO
Oras Safira 1035
Pesukoneventtiilillä
LISÄHINTAISET
Oras Aventa 5932
Pesukoneventtiilillä ja
ulosvedettävällä juoksuputkella
Välitilan valaisin
JM VALINTA
Led-valonauha
keittiön välitilassa
12 VICTORIA
Oras Cubista 2839 F
Pesukoneventtiilillä
Oras Ventura 8025
Pesukoneventtiilein
Kodinkoneet
BOSCH
JM VALINTA
Keraaminen
keittotaso
teräskehys
PKE645Q14E
Jääkaappi
valkoinen
KSR38N11
Kaapipakastin
valkoinen
GSD34N11
Astianpesukone
valkoinen
SGU54E02SK
Monitoimiuuni
teräs HBA20B151S
Induktiokeittotaso
teräskehys
PIE645Q14E
Jääviileäkaappi
teräs, maalatut sivulevyt
KSV36VI30
Kaappipakastin
No Frost, Easy Clean, teräs
GSN36VI30
Astianpesukone
teräs
SGU54E08SK
Mikroaaltouuni
valkoinen 900 W
asennuskehyksellä
HMT75M621
Mikroaaltouuni
teräs 900 W
asennuskehyksellä
HMT75M651
Monitoimiuuni
valkoinen
HBA20B121S
LISÄHINTAISET
13 VICTORIA
Liesituuletin
SAVO
VAIHTOEHDOT
JM VALINTA
Savo CH-5206-S
60 cm, RST
Savo CH-5206-W
60 cm, valkoinen
Savo CH-5206-B
60 cm, musta
LISÄHINTAISET
Koukut
Savo CH-5506-W
60 cm, valkoinen
Savo CH-5506-S
60 cm, RST
Savo PH-2602-S
60 cm, ulosvedettävä
PRIMO
JM VALINTA
Primo 942
hopea 2 kpl
VAIHTOEHDOT
Primo 942
valkoinen 1 kpl
LISÄHINTAISET
Smerbo kaksoiskoukku
RK341 House
Kromattu messinki
14 VICTORIA
Savo CH-6106-S
60 cm, RST/lasi
Kylpyhuone
••
•
•••••••••••••••
•
••
•
•••
••
15 VICTORIA
KYLPYHUONE / PESUHUONE
Varaa hetki itsellesi
Moderni kylpyhuone näyttää upealta. Vuosien
tuoman kokemuksen perusteella JM:n pientalot ja huoneistot sisustetaan tavallisesti
neutraaleja materiaaleja ja värejä käyttäen.
Useimmille asiakkaillemme on tärkeää, ettei
tyyli ala pian tuntua ajastaan jääneeltä.
JM Valinta-laatta on valittu siten, että se täydentää muita
Victorian materiaalivalintojamme. Valittavanasi on myös veloituksettomia, valmiiksi mietittyjä vaihtoehtoja sekä muutamia
lisähintaisia ”pikku herkkuja”, joilla voit yksilöidä kylpyhuoneesi
tunnelmaa. Voit korostaa vaaleita seinäpintoja valitsemalla
tehostelaatan ja sille paraatipaikan kylpyhuoneen muodon
salliman toteutuksen mukaan.
mattoon. Voit asetella kauniisti laskostettuja froteepyyhkeitä
pinoon työtasolle ja luoda tunnelmaa esimerkiksi kynttilöillä.
Tällaiset pienet yksityiskohdat, joiden ei tarvitse olla erityisen kalliita, saavat asunnon tuntumaan lämpimältä ja huolitellulta.
Tuo omaan kylpyhuoneeseesi
rentouttavaa spa-tunnelmaa
Hoida sekä kehoa että mieltä rentouttavalla jalkakylvyllä,
lisää hieman tunnelmavalaistusta, rauhallista musiikkia ja
hyvä kirja. Nopeaa, yksinkertaista ja ennen kaikkea saatavilla
juuri silloin kun sinulle sopii.
Käytännöllisissä kokonaan kaakeloiduissa kylpyhuoneissamme voit satsata kodikkaisiin kylpyhuonetekstiileihin, esimerkiksi pehmeisiin pyyhkeisiin ja kylpyhuoneen
16 VICTORIA
KYLPYHUONE / PESUHUONE
JM Valinta
Käytännöllisiä materiaaleja
JM:n peruskylpyhuoneessa kaikki tuotteet on valittu
huolellisesti niin, että ne ovat kosteudenkestäviä,
helposti siivottavia ja käytännöllisiä. Myös laattojen
väreissä on pyritty huomioimaan ajattomuus, tyyliä
unohtamatta. Victorian kylpyhuoneisiin on valittu
tyylikkäät, korkeakiiltoiset, valkoiset allaslaatikostot,
joissa on tehokasta säilytystilaa.
Vaatehuolto
Huoneistojemme kylpyhuoneiden varusteluun
kuuluu pesukoneliitäntä ja tilavaraus kuivausrummulle, sekä pyykkikaappi. Victorian asunnoissa on
panostettu myös vaatesäilytykseen. Kaikissa Victorian asunnoissa on makuuhuoneissa ja eteisessä
Elfan muokattavat säilytyskiskojärjestelmät, joita
voit muokata tai täydentää tarpeen mukaan. Lopputuloksen viimeistelee tyylikkäät liukuovet.
17 VICTORIA
KYLPYHUONE / PESUHUONE
Kalusteet
TEMAL
JM VALINTA
Trend allaslaatikosto 2 laatikolla.
Etusarjat valkoinen korkeakiiltoinen MDF, G01, leveys 60 cm, syvyys 40 cm
Vaihtoehto: Trend allaskaappi 2 ovella
Ovet ja laatikoiden etusarjat ovat korkeakiiltokalvotettua MDF-kuitulevyä. Rungot
ovat kosteudenkestävää maalattua (matta valkoinen) melamiinipäällystettyä lastulevyä
Valkoinen Trend-teräsemali tasoallas vakioaltaalla
(saippua-annostelija ei vakiomalissa)
Temalin Cubix-vedin Kromi, vetimen leveys 33 cm, asennus vaakaan
Pyykkikaappi
Yläosassa LTO-laite ovi korkeakiiltoinen valkoinen MDF G01
Temalin Cubix-vedin Kromi, vetimen leveys 33 cm, asennus vaakaan
Asunnot, joissa pesukone on tason alla:
Tuplataivereunainen musta laminaattitaso ja avohyllyt erillisen kalustesuunnitelman mukaisesti.
WC-tilat, joissa lisäkaluste:
Tuplataivereunainen musta laminaattitaso ja kaapistot erillisen kalustesuunnitelman mukaisesti.
VAIHTOEHDOT
Cubix-vetimen vaihto:
Tilat joissa vakiona laminaattitaso,
tason värin vaihto:
Harmaa_11
Trend allaskaapin tai -laatikoston ovilevyjen värin muutos:
Pähkinä_N
Matta musta_B tai
matta valkoinen_01
Harmoni_H
Musta_B
Musta_B
Valkoinen_01
Valkoinen_01
Harmaa_11
Vaalea tammi_E
LISÄHINTAISET
Trend allaskaapin ja/tai -peilikaapin kalusterungon värin muutos:
Harmoni_H
Musta_B
Valkoinen_01
Harmaa_11
Vaalea tammi_E
Tarkat värimallit löytyy JM:n toimistolta.
Saippua-annostelija
altaaseen
Harmaa säilytyslokerikko
1 kpl, koko 27x25
18 VICTORIA
Peili ja valaisin
JM VALINTA
Peilikaapin tilalle
tasopeili LED-valoilla
ja pistorasialla.
Valinta koskee molempia
asunnon peilikaappeja
TEMAL
LISÄHINTAISET
Temalette peilikaappi
TSL60 LED-valolipalla
(2 valoa) ja pistorasialla
(kaapin sisällä)
Suihkuverho/-seinä
JM VALINTA
Allasvalon (2 LED-valoa)
lisäys malliin TSL60
Peilikaapin alapuolelle 60
cm leveä lasihylly
TEMAL
VAIHTOEHTO
KYLPYHUONE / PESUHUONE
Suihkuseinä,
karkaistu
Kirkas lasi, hopean
värinen profiili tiloissa,
joissa suihku ja wc-istuin
vierekkäin
Suihkuseinä,
karkaistu
Kirkas lasi, valkoinen
profiili
Suihkuseinä,
karkaistu
Savun värinen lasi,
hopean värinen profiili
19 VICTORIA
Suora
suihkuverhokisko,
Valkoinen tai hopean
värinen
Kulma-mallinen
suihkuverhokisko,
Valkoinen tai hopean
värinen
Hanat
WC istuin
ORAS
JM VALINTA
IDO
JM VALINTA
Oras Nova 7449
suihkuhana ja
suihkusetti
Oras vega 1812
pesuallashana
käsisuihkulla tai
Oras Vega 1814
pk-liitännällä
Oras 180 pk-venttiili
tiloihin, joissa
pesukone on erillään
IDO Seven-D
LISÄHINTAISET
KYLPYHUONE / PESU
Oras Cubista 2812
pesuallashana
käsisuihkulla
Oras 180 pk-venttiili Cubista
hanan muutoksen yhteydessä,
mikäli malli 1814 vakiona
Oras Cubista &
Oras Hydra (2892)
suihkusetti
Koukut ja helat
PRIMO
JM VALINTA
VAIHTOEHDOT
Primo 942
hopea 1 kpl
Primo 942
valkoinen
WC-paperiteline
Primo 944
valkoinen
WC-paperiteline
Primo 944
hopea 1 kpl
Primo 944 hopea 1 kpl
Primo 944 valkoinen
LISÄHINTAISET
Smerbo kaksoiskoukku
RK356 House
Kromattu messinki
Smerbo WC-paperiteline
RK341 House
Kromattu messinki
Smerbo koukkusarja
RK359 House
Kromattu messinki
20 VICTORIA
KYLPYHUONE / PESUHUONE
Pyykinpesukone
LISÄHINTAISET
Pyykinpesukone Logixx 8 Vario
Perfect
valkoinen, WAS32464SN
Kuivausrumpu Avantixx Logixx
8 Sensitive
valkoinen, WTE86362SN
Seinälaatta / kylpyhuone
Liitossarja
pesutorniasennukseen WTZ11310
(pakollinen pesutornin yhteydessä)
KAAKELIKESKUS
JM VALINTA
Pystyyn asennettavan tehostelaatan
reunoille lisätään rosterinen
koristelista.
Tehostelaatan sijainti on merkitty
esitteen pohjakuvaan.
Seinälaatta
CRT REV BRANCO
BRILLO (kiiltävä)
25x40, asennus vaakaan
Tehostelaatta
APR ACOUSTIC
31,6x59,2, asennus pystyyn
VAIHTOEHDOT
Tehostelaattavaihtoehto
DOT SAINTES SILVER
25x40, asennus vaakaan.
Tehostelaatta vaihtoehto
DOT SAINTES ANTRACITE
25x40, asennus vaakaan.
Seinälaatta
CRT APPIA
BRANCO
20x40, asennus vaakaan
Tehostelaatta
CRT APPIA
MARRON
20x40, asennus vaakaan
Tehostelaatta vaihtoehto
DOT SAINTES MOCA
25x40, asennus vaakaan.
21 VICTORIA
KYLPYHUONE / PESUHUONE
Seinälaatta / WC
JM VALINTA
KAAKELIKESKUS
VAIHTOEHDOT
Tehostelaatta
Inter Malla Reflections
30x5 cm, asennus pystyyn
Tehostelaatta
Inter Malla Quartz valkoinen
30x5 cm, asennus pystyyn
Seinälaatta
CRT REV BRANCO
BRILLO (kiiltävä)
25x40, asennus vaakaan
Tehostelaatta
Inter Malla Quartz musta
30x5 cm, asennus pystyyn
Tehostelaattavaihtoehto
DOT SAINTES SILVER
25x40, asennus vaakaan.
Tehostelaatta vaihtoehto
DOT SAINTES ANTRACITE
25x40, asennus vaakaan.
Seinälaatta
CRT APPIA
BRANCO
20x40, asennus vaakaan
Tehostelaatta
CRT APPIA
MARRON
20x40, asennus vaakaan
Pystyyn asennettavan
tehostelaatan sijainti on
merkitty esitteen pohjakuvaan.
Kolmen laattapalan levyinen
tehostepystyraita on noin 5 cm
leveä. Vaihtoehtoiset värimallit:
Malla Reflections tai Malla
Quartz valkoinen.
Lattialaatta KAAKELIKESKUS
JM VALINTA
DOT SAINTES
ANTRACITE
10X10
VAIHTOEHTO
DOT HELSINKI
CHOCOLAT
10X10
DOT SAINTES
SILVER
10X10
DOT SAINTES
BIANCO
10X10
DOT SAINTES
MOCA
10X10
Lattialaatoissa saumaus
tumman- tai vaalean
harmaalla.
EBRU OSLO WALNUT
10X10
EBRU OSLO GREY
10X10
22 VICTORIA
DOT JURA
CHOCOLATE
10x10
Tehostelaatta vaihtoehto
DOT SAINTES MOCA
25x40, asennus vaakaan.
ERILLIS WC
Sauna
23 VICTORIA
SAUNA
Lauteet ja paneelit
JM VALINTA
LISÄHINTAISET
Lauteiden sekä
seinäpaneloinnin muutos
lämpökäsitellyksi haavaksi
Selkänojan ja
väliritilän lisäys.
Saunan kattoon
kuituvalot
Fiberlight Finland Oy,
Kuituset 1) 7 kpl,
koko 3,3mm/kpl.
Saunan lauteiden alla
oleva valaisin jää
Seinissä ja katossa tervaleppäpaneeli ja
tervaleppälauteet
Lauteiden alla AVH 11.1 valaisin
Selkänojat ja väliritilät eivät kuulu vakio toteutukseen
Kiuas
JM VALINTA
Harvia Sound Black
VAIHTOEHTO
LISÄHINTAISET
Harvia Sound
Platinum tai Steel
Harvia Classic
Quatro
Harvia Cilindro
PC70 / PC70H
Saunan ovi
JM VALINTA
Kirkas lasi
VAIHTOEHTO
Savulasi
Pronssi
24 VICTORIA
Harvia
Classic Electro
Huoneet
25 VICTORIA
ASUINHUONEET
Ennen kuin kalustat olohuoneesi, sinun on
pohdittava, mihin kaikkeen haluat käyttää
sitä – esimerkiksi seurusteluun, rentoutumiseen, tv:n katseluun, kirjojen säilytykseen,
lasten leikkitilana, ruokailutilana tai työtilana.
Varmistat viihtyvyyden ja vähennät turhautumista muuton yhteydessä, kun luonnostelet etukäteen, miten aiot sijoittaa huonekalut,
valaisimet ja matot. Anna prosessin ottaa oma
aikansa.
Usein miellyttävä ja viihtyisä tunnelma syntyy juuri pienistä
yksityiskohdista. Pyri yhdistämään hauskasti uutta ja vanhaa,
kallista ja edullista. Yksilöllinen koti heijastaa asukkaidensa
persoonallisuutta, ei ohimeneviä ajan ilmiöitä.
Jos sinulla on paljon kauniita esineitä ja tauluja, voi olla parasta
valita seiniin neutraali vaalea värisävy joko tapetin tai maalatun
seinän muodossa. Tehosteseinät ovat hauskoja ja tyylikkäitä,
ja ne voivat toimia ikään kuin isona tauluna – yksityiskohtana,
joka kiinnittää huomiota ja täydentää samalla kauniisti neutraaleja seiniä.
Pitkän mallista huonetta voi lyhentää niin, että se tuntuu
neliömäiseltä, tuomalla toisen pitkän seinän esiin tehosteseinänä. Tumma tehosteseinä pienentää ja vaalea seinä suurentaa. Tehosteseinän kuviotapetin tai värisävyn ei tarvitse
poiketa ympäristöstään merkittävästi, vaan se voi olla sävy
sävyyn muiden seinien kanssa.
Yleisvalaistusta tarvitaan esim. siivouksessa, mutta se ei ole
erityisen kodikas. Viihtyisyyden lisäämiseksi sitä on tarpeen
täydentää tunnelmaa luovilla valaisimilla, joita on sijoitettu eri
puolille huonetta.
Isommassa huoneessa voi luoda huoneeseen erillisen tilan
tapetoimalla tai maalaamalla huoneen osia eri värisävyillä tai
kuvioilla. Jos et halua tehdä eroa liian tarkkarajaiseksi, voit
käyttää samasta värisävystä kiiltäviä ja mattaversioita. Lattiasta kattoon kulkevat raidat antavat vaikutelman korkeammasta huoneesta, ja lyhyellä seinällä olevat vaakasuorat raidat
saavat seinän tuntumaan hieman pidemmältä.
Normaalikokoisessa huoneessa tulisi olla useita erityyppistä
valonlähteitä. Aistikkaan valovaikutelman saat pienellä jalkalampulla tai valosarjalla, joka on sijoitettu jonkin huonekalun
taakse tai alle. Vuoden pimeänä aikana saat kodikasta tunnelmaa kynttilöistä. Sijoita niitä pöydille, ikkunoille tai lyhtyihin
lattialle.
Värien avulla voit muuttaa huoneen luonnetta, ja yksinkertaisilla keinoilla voit huijata silmää ja vaikuttaa huoneen ilmeeseen.
Jotta kotisi olisi viihtyisä, käytä vain muutamaa omaa suosikkiväriäsi. Rauhallista tunnelmaa saat valitsemalla hillittyjä sinisen, liilan, ruskean ja vihreän sävyjä. Eloisuutta saat punaisen ja
keltaisen avulla ja 70-luvun retrohenkeä oranssista ja vihreästä.
Perusta värimaailma suuriin pintoihin ja lisää täydentäviä
korostusvärejä tyynyillä, matoilla, valaisimilla, päiväpeitteillä ja
muilla sisustusesineillä.
26 VICTORIA
ASUINHUONEET
JM Valinta
Victorian ajattoman kauniiseen tammiparkettiin on
helppo yhdistellä useita eri värejä; niin kylmiä kuin
lämpimiäkin. Avoportaiden askelmat ovat mäntyä,
jotka petsataan lattian sävyyn sopivaksi.
Tuulikaapin lattiassa on käytännöllinen, isokokoinen
laatta, joka on helppo pitää puhtaana.
27 VICTORIA
ASUINHUONEET
Seinäpinnat
JM VALINTA
Maalattu
valkoinen F497 paperi
Lattiapinnat
JM VALINTA
Dura Nuvola
grey
30x60, saumaus
harmaa
VALINNAINEN
LISÄHINTAISET
Maalattu
valkoinen G497 höyry
Yhden seinän
tehostemaalaus
Määritellään pohjakuvaan
Yhden huoneen/
tilan tehostemaalaus
Määritellään pohjakuvaan
ETEINEN
VALINNAISET
Dura Nuvola
beige
30x60, saumaus
harmaa
Dura Nuvola
mocha/brown
30x60, saumaus
harmaa
Dura Nuvola
antracite
30x60, saumaus
harmaa
Parketti
JM VALINTA
Tammi Classic natur
Ellet 3-säle
LISÄHINTAISET
Tammi
valkomattalakattu
Ellet 3-säle
Tammi City
Walnut clic
Ellet 3-säle
Tammi White
Wash
harjattu, 1 säle
European Collection
Tammi Monaco
Ellet 1-säle
Tammi Classic
Antique clic
Ellet 1-säle
Tammi Ice White
valkomattalakattu
Ellet 1-säle
28 VICTORIA
ASUINHUONEET
Sisäovet ja vaatesäilytys
ELFA
JM VALINTA
Valkoinen
huullettu laakaovi
Elfa säilytysjärjestelmä
valkoinen
Erillisen suunnitelman mukaisesti
Elfa liukuovet
1 kpl valkoinen levyovi
1 kpl kirkas peiliovi
kehys hopean värinen
LISÄHINTAISET
säilytysjärjestelmän värin liukuovien kehyksien
muutos platinaan muutos valkoiseksi
liukuovien ovien muutos
1 kpl valkoinen lasi
1 kpl kirkas peili
3 kpl lankahyllyt
605x405 mm HUOM! Kaikkien lisämoduulien toimivuus/saatavuus on aina
tarkastettava kaapistokohtaisesti
Määrittele erikseen, mihin kaapistoon ja mihin kohtaan lisämoduulin
haluat. Moduuleilla voit täydentää myös eteisen ja vaatehuoneen
säilytysjärjestelmää
Eteiskaapien ovet
JM VALINTA
Sisäportaat
JM VALINTA
koripaketti 1
3 kpl ulosvedettävät korit
185x450 mm, valkoinen
koripaketti 2
5 kpl ulosvedettävät korit
2 kpl 85x450mm ja
3 kpl 185x450mm,
valkoinen
koripaketti 3
3 kpl ulosvedettävät korit
2 kpl 185x600 mm,
valkoinen
koripaketti 4
5 kpl ulosvedettävät korit
2 kpl 85x600 mm ja
3 kpl 185x600 mm,
valkoinen
LISÄHINTAISET
Koivuaskelmien, maalaus
valkoiseksi
Askelmien ja käsijohteen
muutos massiivitammeen,
petsaus 1/4 valkolakalla
Liukuesteurat
askelmiin
Lapsiportti valkoinen
2 KPL, porrasvalmistajan
vakiomallistosta
Avopuuporras, mäntyaskelmat
petsattu parketin sävyyn
Kirkas peilinen liukuovi
hopeanvärinen kehys
29 VICTORIA
Koivuaskelmat petsattuna
valkolakalla
ASUINHUONEET
Takka KASTOR
Takka LÄMPÖMAA
LISÄHINTAISET
Melody
Teräshormi
LISÄHINTAISET
Opera Steel
Teräshormi
Bryssel New
Hwam Vivaldi
Takka Tulikivi
LISÄHINTAISET
Aalto tumma
Teräshormi
Aalto vaalea
Teräshormi
30 VICTORIA
Hiisi
Teräshormi
ASUINHUONEET
TÄHÄN VOIT KIRJOITTAA OMIA MUISTIINPANOJA
31 VICTORIA
JM on yksi Pohjoismaiden johtavista asuntorakentajista.
Rakennettuamme asuntoja yli 65 vuoden ajan, tiedämme miten luodaan
koteja, joissa ihmiset viihtyvät. Toimintamme on keskittynyt uudistuotantoon
houkuttelevilla alueilla. Painopisteemme on asuntojen rakentaminen
laajenevilla suurkaupunkialueilla ja yliopistopaikkakunnilla Suomessa,
Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Belgiassa.
Design ja tuotanto: Mainostoimisto BrandX Oy
Valokuvat: Toni Sainio sekä JM kuva-arkistot
Esite: 09/2012
Elämänlaadun
rakentaja
JM SUOMI
OY
Osoite: Sinimäentie 8b, 02630 Espoo Puhelin: 09 4730 2610 Faksi: 09 4730 2616 Sähköposti: asuntomyynti@jmoy.fi Kotisivut: www.jmoy.fi