MONITOIMITALO NURMIJÄRVELLÄ VUONNA 2017

MONITOIMITALO
NURMIJÄRVELLÄ
VUONNA 2017
N
urmijärven kunnanvaltuusto päätti viime vuonna
kunnan nuorisotilojen ja taideopetuksen tilojen mittavasta hankkeesta, Nurmijärven monitoimitalosta.
Tunnelma oli positiivinen ja rohkea ja äänestystulos hieno.
Päätös monitoimitalon rakentamisesta on ollut iloinen kannustus tuhansille kuntalaisille, perheille, lapsille ja nuorille. Tulevan rakennuksen hanke- ja toimintasuunnitelmien
eteen on tehty hartiavoimin työtä kaksi vuotta niin kunnan
yksiköissä kuin opistoissakin ja kaikki alkaa olla valmista rakentamisen aloittamiseksi ensi vuonna. Viimeaikainen yleinen talouskehitys on kuitenkin luonut pilviä taivaalle ja ehkä
herättänyt vielä kerran kysymyksiä hankkeen perusteista.
Tuhansia kävijöitä viikoittain, taideopetukseen hakeutuvien määrä jatkaa kasvuaan
2500 nurmijärveläistä lasta ja nuorta on taiteen perusopintojen piirissä ja määrä kasvaa edelleen.
Toimitilojen sijoittaminen lasten ja nuorten koulutoimintojen keskelle on erinomainen idea. Sitä on perusteltu opiskelu-, liikunta- ja harrastetoimintojen näkökulmasta. Sijainti
takaa palvelujen saatavuuden, turvallisuuden ja hyvät yhteydet. Tilahanke on edennyt hyvässä järjestyksessä ja yhteishengessä kunnan tilakeskuksen johdolla. Nurmijärven
monitoimitalo tulee sananmukaisesti olemaan monikäyttöinen kuntalaisten yhteinen olohuone, josta hyötyvät tuhannet perheet, lapset ja nuoret. Monikäyttöisyydestä hyötyvät
myös lähialueen koulut ja liikuntapalvelut, koska tiloja voidaan käyttää sekä opetus- että harrastustarkoituksiin. Yksin
taiteen perusopetuksen käyntikertoja on jo nyt Klaukkalan
alueella yli 100 000 / vuosi, nuorisotilan käyttäjämäärät vielä
erikseen.
Nuoret näkyviin
Nurmijärven nuorisopalvelut on odottanut tiloja Klaukkalaan
vuodesta1995 saakka, jolloin ensimmäinen suunnitelma
monitoimitiloista laadittiin. Rajamäellä ja Kirkonkylässä on
kunnolliset tilat nuorille, mutta Klaukkalasta ne vielä puut-
tuvat. Taiteen oppilaitosten tilat ovat pitkään olleet varsinkin Klaukkalan alueella täysin riittämättömät eikä opistojen
opetustoimintaa ole enää mahdollista laajentaa kouluihin.
Kokonaan uutena kuntalaisten palveluna on tiloihin suunniteltu monikäyttöinen sali. Taiteen ja kulttuurin ahtaminen
täydessä käytössä oleviin urheilusaleihin on viimein tulossa
tiensä päähän! Näin monitoimitalo kerää kuntalaiset laajasti
harrastamisen, tapahtumien, seminaarien ja taiteen pariin.
Näin Nurmijärvellä
Lähialueen kunnat, Hyvinkää, Kerava ja Järvenpää ovat
satsanneet aikanaan kulttuuritiloihin. Näistä poiketen Nurmijärven monitoimitalo tulee olemaan lapsia ja nuoria palveleva arjen toimintakeskus, ei kulttuurimonumentti. Se on
merkittävä pitkän tähtäimen panostus nuorten ja perheiden
viihtymiseen ja hyvinvointiin. Myös taiteen perusopetuksen
oppilaitosten aktiivinen yhteistyö sekä saavutukset ovat valtakunnallisesti poikkeuksellisen huomioituja. Nurmijärven
kunta käyttää kulttuuritoimintoihin nyt 6,5 euroa asukasta
kohden lähikuntien käyttäessä 15-21 euroa asukasta kohden. Monitoimitaloon satsaus on hieno positiivinen nousu.
Se on maltillinen investointi ottaen huomioon hankkeen
pitkän elinkaaren. Hyödyntämisaika on vähintään 50 vuotta.
Toiminta monitoimitalossa tulee upeasti täyttämään monia
kuntastrategiaan ja kulttuuriohjelmaan kirjattuja tavoitteita.
NUORTEN HYVINVOINNISTA MITATAAN KUNNAN PULSSI.
VAIKUTATHAN NURMIJÄRVEN MONITOIMITALON TOTEUTUMISEEN SUUNNITELLUSSA AIKATAULUSSA.
Lokakuussa 2014, terveisin Nurmijärven
• nuorisopalvelut, kulttuuripalvelut, liikuntapalvelut, musiikkiopisto, tanssiopisto, kansalaisopisto, Musikantit ry,
nuoret perheineen