Pienapuvälineet Kodinhoito ja pukeutuminen 2014

Pienapuvälineet
Kodinhoito ja
pukeutuminen
2014
Leikkuulaudat
Leikkuuveitset
Juustohöylät
Avaajat
Kahvat
Aterimet
Tarjottimet
Mukit
Lautaset
Pidikkeet
Kirjoitusvälineet
Sakset
Liukuestealustat
Tarttumapihdit
Pukeutuminen
Lääkeannostelijat
197
Kodinhoito
Leikkuulaudat
Leikkuulaudat
1. Leikkuulauta / voileipälauta / pidike
Kaksihaaraisella piikillä, reunaesteillä, liukuesteillä ja kiinnitysosalla varustettu leikkuulauta. Laudalla voi myös voidella voileipää, sillä reunaesteet
varmistavat paikalla pysymisen. Laudan paikallaan pysymisen voi varmistaa erillisellä kiinnitysosalla. Kaksihaaraiseen piikkiin voi kiinnittää esim.
pilkottavan juuston tai hedelmän. Mitat: 37 x 18 x 1,1 cm.
132410
Leikkuulauta
27,42 € / 34,00 €
ISO 15 03 06
14.
1.
2. Yleispidin ja leikkuulauta FIX
Hyvä apuväline henkilölle, joka työskentelee yhdellä kädellä, tai
jonka kädet ovat heikot. FIXin pidikkeeseen voi kiinnittää esimerkiksi
vispauskulhon. Pidike on käännettävissä sekä vasen- että oikeakätiseen työskentelyyn. Piikkiosa on irrotettava ja sen voi kääntää myös
piikit alaspäin. Lauta pysyy paikallaan kumisten liukuestetappien
avulla. Laudan mukana toimitetaan myös kierteelliset imukuppijalat,
jotka pitävät laudan tiukasti kiinni alustassa. Lauta muovia, metalliosat
ruostumatonta terästä. Mitat: 31,5 x 29,5 x 3,5 cm
2.
AA5276
Yleispidin ja leikkuulauta FIX
78,91 € / 97,85 €
FIX varaosat:
AA527601
Imukupit, tapit ja piikkiosa
19,96 € / 24,75 €
AA527602
Lukitusosa
65,97 € / 81,80 €
AA527603
Imukupit
8,47 € / 10,50 €
14.
1660G
ISO 15 03 06
Yleispidin Homecraft
3a.
Yleispidin on kestävä leikkuulauta ja samalla monitoiminen
apuväline henkilölle, jonka käsivoimat ovat vähentyneet tai
joka työskentelee yksikätisesti. Leikkuulaudan lisäksi
yleispitimessä on neljä muuta toimintoa:
A) Irrotettava raastin ja siivuttaja suojakannella, joka myös
kerää talteen raasteet yms.
B) L-muotoisen (13x9,5cm) reunan avulla on helppo voidella
leipä yksikätisesti.
C) Irrotettavat piikit (ruostumaton teräs) pitävät paikallaan
vihannekset, hedelmät jne.
D) Pidikeosaan voi kiinnittää niin leivät viipaloitavaksi kuin
erilaiset purkit avattavaksi.
3b.
3. Yleispidin ja leikkuulauta Homecraft
Pohjassa 4 imukuppia, jotka kiinnittävät laudan lujasti alustaan.
Laudan mitat 50 x 30 cm. Saatavana varaosia.
3d.
3d.
AA5272
Yleispidin Homecraft
73,27 € / 90,85 €
1342G
14.
ISO 15 03 06
4. Leikkuulauta muovia
Pohjassa liukuesteet. Piikit 6 kpl. Mitat: 40 x 23 x 1,1 cm
132400
4.
14.
Leikkuulauta Muovia
25,93 € / 32,15 €
ISO 15 03 06
1. Leikkuulauta / voileipälauta UUSI!
Leikkuu/voileipälauta, jossa yhdessä kulmassa reunukset voileivän yksikätistä voitelua varten. Laudassa irrotettava pyöreä kiekko, jossa 6 kpl
piikkejä ruostumattomasta teräksestä leikattavan tai kuorittavan ruokaaineen kiinnittämiseen. Koko 18,1 x 25,6 cm, paino 190 g.
AA528401
Leikkuu-/ voileipälauta
20,00 € / 24,80 €
ISO 15 03 06
190G
15.
2. Voileipälauta
Levitteen levittämiseen yksikätisesti. Voileipälaudan kahdella sivulla
reunaesteet. Pohjassa liukuesteet. Ei konepesua kestävä. Mitat: 18 x
25,5 cm.
AA5284
Voileipälauta
1.
13,39 € / 16,60 €
ISO 15 03 06
190G
15.
Ruoanlaitto
3. Keittolävikkö
Keittämisen kestävä, ruostumaton teräslävikkö. Kiehuvaa vettä ei
tarvitse kaataa, vaan keitokset voi nostaa lävikössä pois kattilasta ja
tarvittaessa huuhtoa samassa lävikössä. Kahva on kuumentumaton.
Läpimitta yläreunassa 16,5 cm, läpimitta alareunassa 12 cm,
syvyys 9 cm, kahva 16 cm. Saatavana myös 20,5 cm läpimittaisena.
AA5351W
Keittolävikkö 165 mm
30,04 € / 37,25 €
091177625
Keittolävikkö 205 mm
31,29 € / 38,80 €
14.
2.
ISO 15 03 18
245G
4. Kaulin, puinen, kapea, yhden käden ote
150311
Kaulin, kapea 11 cm
8,95 € / 11,10 €
ISO 15 03 12
150G
15.
3.
5. Perunanpidin, imukuppikiinnitys
Perunan tai hedelmän kuorimiseen tarkoitettu pidike. Kuorittava tuote
pysyy kromatuissa piikeissä ja kuoriminen voidaan tehdä yhdellä kädellä.
Imukuppijalusta pitää pidikkeen paikallaan lautasella tai pöydällä.
147450
Perunanpidin
11,09 € / 13,75 €
14.
ISO 15 03 09
5.
4.
6. Juureskuorin, ruuvipuristinkiinnitys
Kiinteä terä. Kuorin kiinnitetään tiskialtaiden väliin puristimella.
Kuorimisen voi suorittaa yhdellä kädellä.
132260
Juureskuorin
24,84 € / 30,80 €
ISO 15 03 09
14.
7. Juuresharja, imukuppikiinnitys
Harja kiinnitetään imukupeilla pesualtaaseen. Juuresten pesun voi
suorittaa yhdellä kädellä.
132350
15.
Juuresharja
9,19 € / 11,40 €
ISO 15 03 09
6.
7.
Kodinhoito
Ruoanlaitto
Kodinhoito
Leikkuuveitset
Leikkuuveitset
Pystykahvaiset veitset
Pystykahvaiset veitset vähentävät ranteen kuormitusta.
Työskenneltäessä voidaan pitää ranne suorana ja hyödyntää työskentelyssä käsivarren lihaksia. Veitsien kahvaosa
on valmistettu materiaalista, josta on helppo pitää kiinni.
Swereco veitsien mukana tulee teräkotelo, joka mahdollistaa
turvallisen säilytyksen. Veitsien terät ovat ruostumatonta
terästä ja ne voidaan pestä tiskikoneessa.
1. Leikkuuveitsi Swereco
Paksu pystykahva. Sahalaitainen terä. Terän pituus 20 cm.
132503
Leikkuuveitsi Swereco
ISO 15 03 06
150G
14.
1.
20,20 € / 25,05 €
2. Kokkiveitsi Swereco
Paksu pystykahva. Sileä terä. Terän pituus 15,5 cm.
132500
2.
Kokkiveitsi Swereco
23,55 € / 29,20€
ISO 15 03 06
110G
14.
3. Hedelmä- ja vihannesveitsi Swereco
3.
Paksu pystykahva. Sileä terä. Terän pituus 8,5 cm.
132505
Vihannesveitsi Swereco
12,62 € / 15,65 €
ISO 15 03 06
96 G
14.
4. Vihannesveitsi Stirex
Kapea pystykahva. Haarukkapäinen terä. Terän pituus 12 cm.
FK114
Vihannesveitsi Stirex
15,81 € / 19,60 €
ISO 15 03 06
82G
14.
5. Leikkuuveitsi Stirex, kapea
Swereco veitsien mukana
tuleva teräkotelo
mahdollistaa
turvallisen
säilytyksen.
Leipä- ja yleisveitsi. Kapea pystykahva. Aaltohiottu terä.
Terän pituus 16 cm.
KN170
Leikkuuveitsi Stirex, kapea
19,72 € / 24,45 €
ISO 15 03 06
97G
14.
6. Leikkuuveitsi Stirex, paksu
4.
Leipä- ja yleisveitsi. Paksu pystykahva. Aaltohiottu terä.
Terän pituus 16 cm.
UKN1
Leikkuuveitsi Stirex, paksu
14.
20,73 € / 25,70 €
ISO 15 03 06
134G
5.
7. Kokkiveitsi Stirex
6.
Paksu pystykahva. Sileä terä. Terän pituus 19,5 cm
U2
14.
7.
Kokkiveitsi Stirex
25,73 € / 31,90 €
148G
ISO 15 03 06
Lenkkikahvaiset veitset
Lenkkikahvaisten veitsien kahva on muotoiltu sormille
istuvaksi, kahvaa ei tarvitse puristaa. Vihannes- ja leikkuuveitsessä terä on laserhiottu. Kokkiveitsi on sileäteräinen.
Veitsien terät ovat ruostumatonta terästä ja kahvat muovia.
1.
1. Lenkkikahvainen vihannesveitsi
Terän pituus 13 cm.
AA5240Y
2.
Vihannesveitsi, lenkkikahva
14.
16,09 € / 19,95 €
ISO 15 03 06
140G
3.
2. Lenkkikahvainen leikkuuveitsi
Terän pituus 20 cm.
AA5244
Leikkuuveitsi, lenkkikahva
14.
155G
18,63 € / 23,10 €
ISO 15 03 06
3. Lenkkikahvainen kokkiveitsi
Terän pituus 20 cm.
AA5245
Kokkiveitsi, lenkkikahva
21,13 € / 26,20 €
14.
165G
ISO 15 03 06
Juustohöylät
4.
Pystykahvaiset juustohöylät
Pystykahvaiset juustohöylät vähentävät ranteen kuormitusta.
Työskenneltäessä voidaan pitää ranne suorana ja hyödyntää
työskentelyssä käsivarren lihaksia. Juustohöylien terät ovat
ruostumatonta terästä ja kahvat muovia.
4.
4. Juustohöylä Swereco
Uuden juustohöylän kahvaosasta saa entistä paremman otteen uuden
muotoilun sekä luistamattoman materiaalin vuoksi. Myös leikkuuosa on
paksumpi, joka tekee leikkaamisesta helpompaa. Juustohöylän teräosa
on ruostumatonta terästä ja kahva muovia. Materiaali ei sisällä lateksia.
Väri: Musta valkoisella ja harmaalla tehostevärillä. Terän pituus 8 cm.
132507
Juustohöylä Swereco
14.
13,23 € / 16,40 €
83 G
ISO 15 03 06
5. Juustohöylä Stirex
Kahvan korkeus 12,5 cm. Pituus 16,5 cm.
CHSL1
Juustohöylä Stirex
14.
13,67 €
/ 16,95
€ 06
ISO
15 03
97G
ISO 15 03 06
5.
6. Juustohöylä OXO Good Grips
Juustohöylässä luistamaton ja pehmeä kahva.
X-26581
14.
Juustohöylä OXO
6.
15,00 € / 18,60 €
ISO 15 03 06
Kodinhoito
Leikkuuveitset
Kodinhoito
OXO-tuotteet
Universal Design by OXO
”Design for all” -muotoilufilosofiastaan tunnettu Smart Design
muotoiluorganisaatio on luonut brändi-identiteetin myös
Respectassa myytäville OXO Good Grips -tuotteille.
OXO Good Grips -tuotteiden luistamaton kumimainen materiaali takaa pitävän otteen silloinkin kun käsivoimat ovat
heikentyneet. Tyylikkään ja toimivan muotoilun ansiosta OXO
tuotteita haluaa käyttä meistä jokainen. OXO -tuotteet eivät
sisällä luonnonkumia.
1. Omenanlohkoja OXO Good Grips
Painamalla toimiva lohkoja poistaa siemenkodan ja lohkoo omenan
kahdeksaan osaan. Kädensijat luistamatonta, kumimaista materiaalia.
Leveys: 18 cm.
X-5025176
Omenanlohkoja OXO
12,86 € / 15,95 €
14.
245G
ISO 15 03 06
2. Raastinrauta OXO Good Grips
Raastin sopii juuston, suklaan ja monen muun raastamiseen. Siinä on
kaksi erilaista pintaa raastamiseen (ruostumatonta terästä). Raastin
pysyy hyvin paikallaan niin lautasella, pöytätasolla kuin kulhossakin
luistamattoman jalustan ansiosta. Pehmeä ja luistamaton kahva antaa
tukevan otteen, vaikka käsi olisi märkä.
1.
X-32780
Raastinrauta OXO
14.
17,42 € / 21,60 €
200G
ISO 15 03 06
3. Juustohöylä OXO Good Grips
Juustohöylässä luistamaton ja pehmeä kahva.
X-26581
Juustohöylä OXO
15,00 € /18,60 €
ISO 15 03 06
14.
4. Juureskuorin OXO Good Grips
4.
Luistamaton, kumimainen, ovaalinmuotoinen kahva, joka ei luista
märässäkään kädessä. Terä liikkuu vapaasti.
2.
X-20081
14.
Juureskuorin OXO
8,99 € / 11,15 €
63G
ISO 15 03 09
5. Juureskuorin OXO Good Grips, Y-malli
Y-piileri. Luistamaton, kumimainen, ovaalinmuotoinen kahva, joka ei
luista märässäkään kädessä. Terä liikkuu vapaasti. Y-malli on hyvä silloin,
kun ranne on jäykkä tai kipeä.
X-21081
14.
3.
4.
5.
Juureskuorin OXO, Y-malli
8,99 € / 11,15 €
68G
ISO 15 03 09
Kodinhoito
OXO-tuotteet
1. Mittakannu OXO Good Grips
Mittakannussa on miellyttävä, luistamaton ja pehmeä kahva. Mittaasteikon voi lukea niin kannun ulkosyrjältä kuin käytännöllisesti kannun
sisäpuolelta, ylhäältä katsoen. Ei sovellu mikroon.
X-1050588
Mittakannu OXO 1L
18,47 € / 22,90 €
X-1050585
Mittakannu OXO 2,5 dl
8,95 € / 11,10 €
14.
ISO 15 03 03
2. Säilyketölkinavaaja OXO Good Grips
Avaajan kahvat aukaistaan, terät asetetaan purkin reunan molemmin
puolin ja kahvat suljetaan. Avaaminen tapahtuu kahvoista kiinni pitämällä ja toisella kädellä nupista kääntämällä. Kahvat luistamatonta,
kumimaista materiaalia.
X- 5025169
Säilykepurkinavaaja OXO
1.
22,14 € / 27,45 €
ISO 24 06 03
14.
3. Astianpesuharja säiliöllä OXO, kämmenmalli
Tiskiharja säiliöllä sopii mainiosti kämmeneen. Harja pysyy hyvin kämmenessä, kun otepinta on luistamatonta materiaalia. Kestävät harjakset.
X-36481
Astianpesuharja OXO
9,44 € /11,70 €
14.
2.
3.
ISO 15 06 06
4. Tiskiliinan puristin Easy
Tiskiliinan puristin on hyödyllinen, kun käsivoimat ovat heikot.
Kädensija on luistamaton. Käytetään tiskialtaassa. Puristimen voi
pestä astianpesukoneessa.
900500
Tiskiliinan puristin Easy
24,48 € / 30,35 €
ISO 15 06 15
14.
4.
STIRR™
STIRR™ päästää meidät jatkuvan sekoittamisen vaivasta!
STIRR™ on paristolla toimiva sähkökäyttöinen lämpimien
ruokien kuten puurojen ja kastikkeiden sekoittaja, joka estää
ruokaa palamasta kattilan pohjaan. Paina vain nappia ja jätä
STIRR kattilaan sekoittamaan. Säästää aikaa kun voit samalla
tehdä muuta. Sopii erityisen hyvin kivuliaista rannevammoista
ja lihasheikkoudesta kärsiville kuten reumaatikoille, joille
sekoitusliike ei sovi. STIRRin jalat on helppo irroittaa ja pestä
astianpesukoneessa. Kuumakestävyys +200°C asti.
5. Sähkötoiminen sekoittaja STIRR™ UUSI!
Paristolla toimiva nestemäisten kastikkeiden, puurojen yms. ruokien
sekoittaja. Sopii myös non-sticky ja teflon pannuille ja kattiloille.
Irrotettavan jalkaosan voi pestä astianpesukoneessa. Kuumakestävyys
+200°C asti. 3 eri nopeutta. Toimii 4:llä AA sormiparistolla. Paristot eivät
ole mukana. Mitat: 22 x 13 x 13 cm. Väri: Tummanharmaa. Materiaalit:
TPE / PP / PA66 muovit.
B-3895
14.
STIRR™
15.
25,00 € / 31,00 €
138G
ISO 15 06 15
5.
4.
Kodinhoito
Avaajat
Avaajat
1.
Priot tuoteperhe
Suomalaiset Priot-tuotteet valmistetaan Priotec Oy:n tiloissa
Kokkolassa ja niille on myönnetty avainlipputunnus. Toimivuus, yksinkertaisuus ja hauska muotoilu ovat Priot -käyttöesineiden tunnusmerkit. Priotin toiminnallisiin tuotteisiin on
muotoilun keinoin lisätty aimo annos iloista pilkettä. Hyvin
suunniteltua käyttöesinettä on myös helppo käyttää. Kierrekorkinavaajalla aukaiset limsapullon helposti, purkinavaajilla
saavat myös lapset ja vanhukset hillopurkit auki. Priot-tuotteiden suunnittelusta vastaa muotoilijat Antti Eklund ja
Risto Granlund.
1. Kannenavaaja LIFTY
Lifty-kannenavaajan avulla aukaiset helposti tiukkaakin tiukemmat
pienet ja isot lasipurkkien kannet. Vääntämistä, nostamista tai voimaa
ei enää tarvita: Aseta vain Lifty paikalleen ja paina alaspäin, - lasipurkin
kansi on nyt valmis kierrettäväksi auki. Väri: Lime.
1.
1560UN61P
Avaaja LIFTY
23G
15.
2.
5,12 € / 6,35 €
ISO 24 06 03
2. Kannenavaaja STRONG
Vahva apulainen, joka avaa ja sulkee erikokoiset kierrekannelliset purkit.
Materiaali on pehmeää ja pinta mukavan tarttuvaa. Väri: Harmaa.
1501UN13P
Avaaja STRONG
5,77 € / 7,15 €
50G
15.
ISO 24 06 03
3. Pullonkorkinavaaja SPINNER
Nerokkaan yksinkertainen ja käteen sopiva muoto. Avaa muovikorkilliset
pullot, hauskan ulkonäön saa kaupan päälle. Väri: Punainen.
1513UN4P
Avaaja SPINNER
3,43 € / 4,25 €
23G
15.
ISO 24 06 03
4. Säilyketölkinavaaja MAUS
Hiiret saapuvat nakertamaan! Isoista korvista saat hyvän ja tukevan
otteen, kun säilykepurkki pitää avata. Hiirenkorvia keinuttamalla kansi
leikkautuu helposti auki. Väri: Valkoinen.
3.
1514UN1P
Säilyketölkinavaaja MAUS
3,83 € / 4,75 €
21G
14.
ISO 24 06 03
5. Säilyketölkinavaaja HANDY
Handy on kätevä väline säilyketölkkien, joissa on vetorengas, avaamiseen. Työnnät vain Handyn nokan renkaan alle ja sen jälkeen painat
yhdellä liikkeellä säilykkeen kannen auki. Hauskaa ja yksinkertaista.
Väri: Punainen.
1580UN4P
14.
4.
5.
Säilyketölkinavaaja HANDY
20G
5,12 € / 6,35 €
ISO 24 06 03
1. Säilyketölkinavaaja Canbull
Säilyketölkeille ja virvoitusjuomille, joissa on metallinen rengaskansi.
Leveä kahva mahdollistaa erilaiset otteet. Väri: Sininen.
AA5194
Säilyketölkinavaaja Canbull
14.
6,45 € / 8,00 €
1.
ISO 24 06 03
53G
2. Säilyketölkinavaaja CanKey Frost
Käytetään säilyke- ja virvoitusjuomatölkkien rengasmekanismin avaamiseen. Valmistettu konepestävästä ABS-muovista. Väri: Sininen.
B-3331
Säilyketölkinavaaja CanKey Frost
8,15 € / 10,10 €
32G
ISO 24 06 03
14.
2.
3. Säilyketölkinavaaja GRIP
3.
Säilyketölkkien avaaja pystykahvalla, kahvan korkeus 11cm.
132213
Säilyketölkinavaaja GRIP
14,03 € / 17,40 €
14.
ISO 24 06 03
4. Avaaja Jarkey
4.
Avaajalla ilmataan kierrekannelliset säilyketölkit. Värit vaihtelevat
myymälöittäin.
B-2126
Avaaja Jarkey värilajitelma
5,16 € / 6,40 €
ISO 24 06 03
14.
5.
5.-8. Avaajahattu Dycem
Dycem avaajahatut ovat englantilaista Dycem-materiaalia. Tahmea materiaali, joka lisää kitkaa kierrekantisia purkkeja ja pulloja avatessa. Ei sisällä
lateksia. Annetaan kuivua ennen käyttöä, sillä materiaali on märkänä liukas.
Isompi Dycem sopii kierrekorkeille ja kansille, joiden halkaisija on 2 - 11 cm
ja pienempi Dycem pienille korkeille esim. kynsilakkapulloille, virvoitusjuoma-pulloille ja lääkepurkeille.
NS07JO1
5.Dycem-avaajahattu, iso, sininen
6,81 € / 8,45 €
NS07BO1
6.Dycem-avaajahattu, pieni, sininen
4,23 € / 5,25 €
NS07JO4
7.Dycem-avaajahattu, iso, hopea
6,81 € / 8,45 €
NS07BO4
8.Dycem-avaajahattu, pieni, hopea
4,23 € / 5,25 €
15.
86G
28G
6.
ISO 24 06 03
9. Avaajahattu Dycem 25 kpl, tukkupakkaus UUSI!
7.
25 kpl:n myymälädisplay / tukkupakkaus sinisiä isoja Dycem avaajahattuja.
NS11RDJ01
14.
Dycem-avaajahattu 25 kpl
iso, sininen
175,00 € / 217,00 €
ISO 24 06 03
8.
9.
Kodinhoito
Avaajat
Kodinhoito
Avaajat
1. 6-toiminen monitoimiavaaja
Kierrekorkillisten pullojen ja purkkien, rengassäilyketölkkien, kruunuja repäisykorkkien avaamiseen. Avaajassa on terä tyhjiöpakattujen
pussien auki leikkaamiseen. Pituus 16cm.
091168699
6-toiminen avaaja 6 in 1
20,04 € / 24,85 €
ISO 24 06 06
15.
2. Avaaja Strongboy
1.
Metallilenkki, joka säädetään sopivan mittaiseksi ja kiristetään kannen
ympärille vivun päässä olevasta ruuvista kääntämällä. Vipuvarsi helpottaa avaamista. Sopii kierrekorkeille ja kansille joiden halkaisija 2-11 cm.
AA5020
Avaaja Strongboy
22,42 € / 27,80 €
ISO 24 06 03
88G
15.
3. Avaaja Magi Grip ”Baby boa”
Lenkki asetetaan avattavan korkin tai kannen ympärille ja kiristetään
tiukaksi vetämällä kumilenkin päästä. Tämän jälkeen käännetään
kahvaa siinä olevan nuolen suuntaan. Sopii kierrekorkeille ja kansille
joiden halkaisija on 1 - 10 cm.
AA5011
2.
Avaaja Magi Grip värilajitelma
13,75 € / 17,05 €
ISO 24 06 03
72G
15.
4. Sähköinen purkinavaaja One Touch UUSI design!
Avaa säilyketölkit yhdellä napin painalluksella. Tölkin kansi tarttuu avaajan magneettiin ja se on helppo poistaa siististi. Soveltuu tölkeille, joiden
läpimitta on yli 52 mm. Toimii 2.lla AA 1,5V paristolla (ei mukana).
91535681
3.
Avaaja One Touch
ISO 24 06 03
95G
15.
4.
48,39 € / 60,00 €
5. Avaaja TaUpp, korkeille ja purkeille
Yläkaapiston alapintaan tai pöytätason alle viidellä ruuvilla kiinnitettävä avaaja, jolla voi avata kierrettävät korkit ja kannet joiden koko
on 1-9 cm. Kahden kiilamaisen uran lisäksi on kruunukorkin avaaja.
Kiinnitysruuvit ovat mukana toimituksessa.
151590
Avaaja TaUpp
16,29 € / 20,20 €
ISO 24 06 03
15.
5.
6. Maitopurkinavaaja TIPTOP
Voidaan käyttää maito- ja jogurttipurkkien tai vastaavien avaamiseen.
Valmistettu konepestävästä ABS-muovista. Väri: Valkoinen.
B-3211
Maitopurkin avaaja TipTop
14.
5,73 € / 7,10 €
20G
ISO 24 06 03
6.
7. Maito- ja mehupurkinavaaja TURNKEY UUSI!
Avaaja kierrekorkillisille maito- ja mehupurkeille. Käännä ja nosta korkki
ylös vipuvartisella avaajalla.
7.
B-3411
14.
Maitopurkin avaaja Turnkey
4,56 € / 5,65 €
20G
ISO 24 06 03
Puristimet
1. Kahvipaketin sulkija CoffeeLock
Tuote soveltuu kahvipaketin ja vastaavien sulkemiseen. Samassa tuotteessa kätevästi kahvimitta. Sulkijaosan pituus 120 mm. Mitan tilavuus 18 ml.
B-4161
CoffeeLock
4,72 € / 5,85 €
16G
14.
ISO 24 06 03
1.
2. Putkilonpuristin Swereco
Putkiloon kiinnitettävä teräksinen haarukka, jonka kahva on puuta.
Sopii metallisiin putkiloihin. Kahvan pituus 11 cm, paksuus 22 mm.
132800
Putkilonpuristin
10,73 € / 13,30 €
ISO 24 06 06
15.
3. Putkilonpuristin Frost 2 kpl/pkt
Putkilonpuristin helpottaa putkiloiden käsittelyä. Malli sopii useimpiin
metallisiin ja muovitettuihin putkiloihin. Läpikuultavaa muovia, 2 kpl/pkt.
Värit: Oranssi ja sininen.
B-5226
Putkilonpuristin Frost 2kpl/pkt
14.
2.
5,56 € / 6,90 €
ISO 24 06 06
Kahvat
4. Maitopurkin kaatokahva
3.
Kaatokahva maito- ja mehutölkeille antaa tukevamman otteen.
B-2171
Kaatokahva tölkille
4,44 € / 5,50 €
ISO 24 18 06
15.
5.
5. Kantokahvat kassiin
Kätevät kantokahvat muovi-, paperi- tai kangaskasseille. Vähentää
sormiin kohdistuvaa painetta ja sen aiheuttamaa kipua. Värit:
Punainen ja valkoinen, 2kpl / pkt.
B-4411
Kantokahvat kassiin
4,72 € / 5,85 €
ISO 24 18 06
14.
4.
6. Kahvat Stirex
Kahdella pakkauksessa mukana tulevalla letkukiristimellä kiinnitettävä
kahva. Kahvan avulla voidaan muuttaa ratkaisevasti ranteen asentoa
ja vähentää ranteen kuormitusta. Musta PGB-kahva voidaan kiinnitää
esim. haravan, mopin tai työkalun varteen. Sininen PGV-kahva voidaan
kiinnittää pölynimurin putkeen.
PGB
Kahva Stirex
19,64 € / 24,35 €
PGV
Kahva Stirex pölynimurille
19,64 € / 24,35 €
ISO 24 18 06
6.
Kodinhoito
Puristimet
Kodinhoito
Aterimet
Taivutettavat Swerecon aterimet
Ruostumatonta terästä. Kahva muovia. Kahvan alapuoli on tasainen, mikä estää sen ettei ruokailuväline
pyörähdä kädessä heikossakaan puristusotteessa.
Samoja aterimia on sekä kevyinä että painavina.
Aterinosa voidaan taivuttaa haluttuun kulmaan
vasemmalle tai oikealle. Välineitä voidaan taivuttaa useita kertoja.
Ruokailu, Aterimet
1. Swerecon kevyet aterimet
Kahvan pituus 10 cm. Kahvan paksuus 2,7 cm. Paino 60 g.
147650
Lusikka, kevyt
11,53 € / 14,30 €
147700
Jälkiruokalusikka, kevyt
11,53 € / 14,30 €
147800
Haarukka, kevyt
11,53 € / 14,30 €
147900
Veitsi, kevyt
11,53 € / 14,30 €
14.
147650
147800
ISO 15 09 13
60G
2. Swerecon painavat aterimet
Kahvan pituus 10 cm. Kahvan paksuus 2,7 cm. Paino 120g.
147700
147900
1.
147600
Lusikka, painava
11,53 € / 14,30 €
147690
Jälkiruokalusikka, painava
11,53 € / 14,30 €
147750
Haarukka, painava
11,53 € / 14,30 €
147850
Veitsi, painava
11,53 € / 14,30 €
14.
ISO 15 09 13
120G
Aterimet Good Grips
2.
147600
147750
147690
147850
Good Grips aterimien kahva on pehmeää lateksitonta materiaalia. Luistamaton ja uritettu pintamuotoilu tukevat käden
otetta. Ruostumattomasta teräksestä valmistettu aterinosa
voidaan taivuttaa haluttuun kulmaan oikealle tai vasemmalle,
useita kertoja. Kahvan halkaisija n. 3cm ja pituus 10cm, lasten
lusikan kahva on pienempi.
3. Aterimet Good Grips
Kahvan halkaisija n. 3 cm ja pituus 10 cm. Paino 70g.
091205228
Sahateräveitsi, Good Grips
20,12 € / 24,95 €
091205244
Haarukka, Good Grips
14,80 € / 18,35 €
091205285
Ruokalusikka, Good Grips
14,80 € / 18,35 €
091205301
Teelusikka, Good Grips
14,80 € / 18,35 €
14.
70G
ISO 15 09 13
4. Aterimet Good Grips, painavat
Good Grips aterimien paino on 170 g, joka helpottaa syömistä esim.
käsien vapistessa.
091205947
Veitsi, painava, Good Grips
16,57 € / 20,55 €
091206028
Haarukka, painava, Good
Grips
16,57 € / 20,55 €
091206010
Ruokalusikka, painava,
Good Grips
16,57 € / 20,55 €
3.-4.
14.
170G
ISO 15 09 13
1. Kevyet aterimet, taivutettu
AA5512LA
Taivutetut kevyet aterimet, paksu ja kevyt kahva.
AA5512RA
Lusikka, oikeakätiselle
11,45 € / 14,20 €
AA5512LA
Lusikka, vasenkätiselle
11,45 € / 14,20 €
AA5511RA
Haarukka, oikeakätiselle
11,45 € / 14,20 €
AA5511LA
Haarukka, vasenkätiselle
11,45 € / 14,20 €
14.
AA5512RA
ISO 15 09 13
45G
AA5511LA
2. Kevyet aterimet, paksu kahva
Kevyissä aterimissa mustat, ovaalin muotoiset muoviset kahvat
halkaisijaltaan 3 cm. Aterinosa on ruostumatonta terästä.
80402004
Lusikka pituus 22 cm
37G
22,18 € / 27,50 €
80402007
Lusikka pituus 18 cm
30G
22,18 € / 27,50 €
80402002
Haarukka pituus 18 cm
27G
22,18 € / 27,50 €
80402006
Veitsi pituus 21 cm
23G
22,18 € / 27,50 €
14.
ISO 15 09 13
3. Yhdistelmäaterimet
Nämä aterimet on tarkoitettu henkilölle, joilla on käytössä vain yksi käsi.
Leikkuureuna on aterimien alapuolella. Kädensija muovia. Aterinosa on
ruostumatonta terästä.
80403002
Veitsi-haarukka oikeakätiselle
pituus 18 cm
24,52 € / 30,40 €
80403003
Veitsi-haarukka vasenkätiselle
pituus 18 cm
24,52 € / 30,40 €
25G
14.
2.
3.
ISO 15 09 13
4. Sure Grip aterimet, taivutettavat
Sure Grip aterimissa on paksu litteähkö ja pehmeä kahva. Aterimien
päät (ei veitseä) voi taivuttaa haluttuun kulmaan, oikealle tai vasemmalle. Ei sis. luonnonkumia. Kestävät konepesun.
Kahvan leveys 3,8 cm ja pituus 10,2 cm.
A703205
Teelusikka
40G
8,55 € / 10,60 €
A703206
Ruokalusikka
45G
8,55 € / 10,60 €
A703207
Haarukka
45G
8,55 € / 10,60 €
A703208
Veitsi
55G
8,55 € / 10,60 €
14.
ISO 15 09 13
4.
AA5512RA
1.
Kodinhoito
Aterimet
Kodinhoito
Aterimet
Aterimet CC
AA5575
AA5576
Aterimissa on muotoiltu muovikahva. Haarukassa ja veitsessä
on peukaloa tai etusormea varten kolo, joka ohjaa pitävään
otteeseen ruokailuvälineistä. Aterinosa ruostumatonta terästä.
1. Aterimet CC, lasten
AA5577
1.
Kahvan pituus 10 cm, kokonaispituus 14,5 cm.
AA5577
Lusikka CC lapsen
24G
6,65 € / 8,25 €
AA5576
Haarukka CC lapsen
22G
6,65 € / 8,25 €
AA5575
Veitsi CC lapsen
24G
6,65 € / 8,25 €
14.
ISO 15 09 13
2. Pinnoitettu lusikka syöttämiseen
2.
Pinnoite suojaa syötettävän hampaita ja huulia. Pesän koko 5 x 3,5 cm.
Kokonaispituus 15 cm.
1064P
Pinnoitettu lusikka
15,97 € / 19,80 €
ISO 15 09 13
15.
3. Syöttöaterimet
Syöttöaterimet on valmistettu muovista ja niissä on pyöristetyt
reunat. Pitkän varren tarkoituksena on, että syötettävä voi pitää
kiinni lusikan varresta. 2 kokoa: Pituus: 22 cm ja 20 cm.
80403101
80403102
3.
14.
Syöttölusikka, iso
Lusikan koko: 3 x 4 cm
37G
20,73 € / 25,70 €
Syöttölusikka, pieni
Lusikan koko: 2 x 3 cm
31G
20,73 € / 25,70 €
ISO 15 09 13
4. Kulmasäädettävät lusikat
Lusikan varsi on muotoiltu. Se on sopiva lapsen käteen. Lusikan varressa on irrotettava kuminauha, joka pitää lusikan kiinni kädessä. Pesä on
matala ja kulmasäädettävä. Pituus 16 cm.
4.
80403301
Kulmasäädettävä lusikka
oikeakätiselle
40G
39,76 € / 49,30 €
80403302
Kulmasäädettävä lusikka
vasenkätiselle
40G
39,76 € / 49,30 €
14.
ISO 15 09 13
5. Aterimet lapsille, muotoiltu 2 kpl/pkt
Kevyet aterimet, joiden kahvan muotoilu tukee hyvää otetta. Aterimissa
on kilpi / pysäytin, joka estää lasta viemästä aterintan liian syvälle suuhun.
Paketissa on haarukka ja lusikka. Kahvan pituus 7,6 cm. Värit saattavat
vaihdella.
920686
920687
14.
5.
Aterimet pysäyttimellä,
oikeakätiselle
40G
20,56 € / 25,50 €
Aterimet pysäyttimellä,
vasenkätiselle
40G
20,56 € / 25,50 €
ISO 15 09 13
Lautaset ja reunat
1. Lämpölautanen, sininen
Avaa lämpölautasen korkki ja täytä lautasen säiliö kuumalla vedellä
– pitää ruoan pidempään lämpimänä. Pakkauksessa mukana pieni suppilo ja suojakansi. Astianpesukoneessa ylätasolle, ei mikroaaltouuniin.
Muovia. Korkeus 5cm, halkaisija 20cm. Säiliön vetoisuus 650ml. Paino
täytettynä 900g. Väri sininen.
091438365
Lämpölautanen, sininen
14.
1.
20,52 € / 25,45 €
900G
ISO 15 09 18
2. Lautanen, kouru reuna
Muovilautanen, jonka toinen reuna on korotettu, kourumainen.
Pohjassa liukuesteet. Ei kestä mikroaaltouunia. Halkaisija 20 cm.
154601
Lautanen, kouru reuna
19,31 € / 23,95 €
90G
15.
ISO 15 09 18
3. Lautanen Medeci, jyrkkä reuna
2.
Medeci -lautasen jyrkkä reuna helpottaa ruokapalojen poimimista lautaselta. Lisäksi lautasen leveästä reunasta saa hyvän otteen. Kevyt ja pinottava. Ei kestä mikroaaltouunia. Uusi sininen väri tarjoaa paremman kontrastin, kun värien erottelukyky on heikentynyt. Halkaisija 24 cm.
AA5620H
Medeci, beige
25,00 € / 31,00 €
AA5620B
Medeci, sininen
25,00€ / 31,00 €
14.
180G
ISO 15 09 18
3.
4. Lautanen, Manoy
Ovaalin muotoinen, viistopohjainen lautanen. Toinen reuna on
korotettu, kourumainen. Ei kestä mikroaaltouunia. Mitat 28 x 20 cm.
AA5612
Lautanen Manoy
18,31 € / 22,70 €
440G
14.
ISO 15 09 18
5. Lautasen reunus, muovia
Pingotetaan kolmen koukkukiinnikkeen avulla kiinni lautaseen. Sopii
useimpiin mataliin lautasiin. Muodostaa lautaseen jyrkän reunan, jota
vasten ruoka on helpompi saada lusikkaan. Reuna 3 cm.
147500
Lautasen reunus, muovia
5,28 € / 6,55 €
14.
4.
5.
ISO 15 09 21
6. Kaareva lautasen reunus, muovia
Kiinnittyy tavallisten lautasten (halk. 19-25,4 cm) reunan alle helposti
muovisilla koukuilla. Reunus kaartuu ylhäältä ja kippaa ruoan aterimeen.
Konepesun ja mikroaaltouunin kestävä.
AA5662W
14.
Kaareva lautasen reunus
6,33 € / 7,85 €
42G
ISO 15 09 21
6.
Kodinhoito
Lautaset
Kodinhoito
Mukit
Mukit
1. Nokkamuki 2dl
Nokkamuki 200ml. Väri: läpikuultava. Kannet läpikuultava punainen ja
sininen. Muki ja kannet myydään erikseen. Nokkamuki kestää noin +60°
konepesun. Muki tulee sijoittaa pesukoneen yläritilälle, ettei se pääse
tippumaan vastusten päälle. Jatkuvassa käytössä vahvat tiskikoneaineet
vahingoittavat muovituotteen pintaa. Hygieniasyistä muki tulee vaihtaa
uuteen vähintään puolen vuoden välein tai aina jos sen muovipinta on
vaurioitunut.
1.
1b. 1c.
1.
1b.
1c.
14011
Nokkamuki 2 dl, läpikuultava
3,59 € / 4,45 €
14012
1b. Kansi, läpikuultava punainen
2,22 € / 2,75 €
14013
1c. Kansi, läpikuultava sininen
2,18 € / 2,70 €
14.
16G
27G
ISO 15 09 16
2. Nokkamuki 2dl, venttiilikansi
Mukin kannessa on venttiili. Venttiilin ollessa paikallaan neste ei valu
mukista ulos vaikka muki kaatuisi. Mukin aaltomainen pinta helpottaa
kiinnipitämistä. Muki on varustettu nestekannella, reiän halkaisija on
4 mm. Tilavuus 200 ml.
3.
2c.
2.
2b.
700777
Nokkamuki + 1 nestekansi
6,41 € / 7,95 €
200776
2b. Vellikansi nokkamukiin
2,42 € / 3,00 €
200777
2c. Nestekansi nokkamukiin
2,42 € / 3,00 €
69G
14.
ISO 15 09 16
3. Nokkamuki Novo 2,5 dl
Mukin venttiilikannen ja pillin ansiosta juominen onnistuu tarvittaessa
myös makuuasennossa. Kun venttiili ja pilli ovat hyvin paikoillaan, muki
ei valuta ensimmäisen imaisun jälkeen. Muki on läpinäkyvää muovia
ja siinä voi käyttää kuumia ja kylmiä juomia (250ml). Voi käyttää
mikroaaltouunissa.
700800
Novo nokkamuki
200800
Varaosa pillit 5 kpl
69G
4,68 € / 5,80 €
1,94 € /2,40 €
varaosa
ISO 15 09 16
14.
3.
4. Juomamuki 3 dl, yksi kahva, kaksi kantta
Mukana nokallinen kansi sekä läikkymistä estävä suojakansi. Mukissa
on mitta-asteikko nestemäärien seurantaan. Mukin voi käyttää mikroaaltouunissa ja pestä astianpesukoneessa. Kansille käsinpesu.
Tilavuus 3dl.
AA5700
15.
4.
Uudistetut
kannet
Juomamuki, kaksi kantta
13,71 € / 17,00 €
160G
ISO 15 09 16
1. Nokkamuki Handycup 2 dl, kahvallinen
Kaksikahvainen, tukeva muki, jonka suunnittelussa on huomioitu sekä
koordinaatio- että kaularankaongelmat. Päätä ei tarvitse kallistaa, suuaukko on tilava ja kahvoista saa otteen heikoillakin käsivoimilla. Levennetyn alaosan ansiosta muki on kaatumaton. Sopii myös kuumille juomille. Muovia. Kestää mikroaaltouunin. Tilavuus 2 dl. Korkeus 9,5 cm.
Kokonaisleveys 15,5 cm.
1310.700
1a. Handycup-muki, kirkas
ilman kantta
115G
9,84 € / 12,20 €
1310.722
Handycup muki, mitta-asteikolla, ilman kantta
115G
9,84 € / 12,20 €
1320.600
Nestekansi
2,78 € / 3,45 €
1a.
13G
1310.800B
14.
1b. Handycup-muki, sininen
+ kansi
115G
13,73 € / 16,95 €
ISO 15 09 16
2. Juomamuki Bägare, kahvallinen
Sisäosasta, pidikkeestä ja kannesta koostuva muki, joka sopii hyvin
erillisen ulkokuoren ansiosta kuumillekin juomille. Sisäosaa voi käyttää myös ilman pidikettä. Pidikkeessä on kookas kahva, johon käden
voi pujottaa. Toisella puolella on korvake pidikkeen kaksikätistä
kannattamista varten. Sisäosan kiilto pysyy parhaiten käsinpesussa.
AA5702
Bägare juomamuki
29,40 € / 36,45 €
115G
14.
1b.
1a.
ISO 15 09 16
3. Nokkamuki 2,85 dl, painava, kahvallinen
Painava muki vakauttaa vapisevaa kättä ja leveä pohja estää mukin
kaatumista. Mukana nestekansi. Tilavuus 285 ml. Ei kestä konepesua
eikä mikroaaltouunia.
AA576101
Painava muki
25,32 € / 31,40 €
AA576102
Nestekansi, varaosa
4,72 € / 5,85 €
430G
15.
2.
3.
ISO 15 09 16
4. Syöttömuki 2,5 dl, kulmasäädettävällä nokalla
Nesteen virtausnopeutta voi säädellä kannessa olevan ilma-aukon avulla. Nokan aukko 4mm ja sen voi kääntää loivempaan kulmaan juomista
avustettaessa. Soveltuu käytettäväksi myös silloin, kun päätä ei voi kallistaa. Tilavuus 250ml. Muki konepesun kestävä, kansi pestävä käsin.
AA5754
14.
15.
Syöttömuki nokalla, 4 mm
60G
11,29 € / 14,00 €
4.
ISO 15 09 16
4.
5. Juomalasi 3 dl, jalallinen, muovia
Muovinen juomalasi, jossa on paksu jalka, johon on helppo tarttua. Leveän
yläosan ansiosta muki pysyy hyvin otteessa ilman puristusta. Voidaan
pestä astianpesukoneessa, mutta säilyttää paremmin kirkkautensa
käsinpestynä. Tilavyys 3 dl.
80404001
14.
15.
Jalallinen juomalasi, muovia
60G
15,00 € / 18,60 €
ISO 15 09 16
5.
Kodinhoito
Mukit
Kodinhoito
Tarjottimet
Tarjottimet
1. Tarjotin, sylissä pidettävä
Tarjottimen alapuolella on tarroilla kiinnitetty rouhepussi, joka on
vesipestävä. Rouhe asettuu alustan mukaisesti esimerkiksi syliin
ja pysyy hyvin paikallaan. Tarjottimen päällä on liukumista estävä
Dycem-alusta. Mitat 44,5 x 33 cm.
1.
AA5820
Tarjotin, sylissä pidettävä
62,62 € / 77,65 €
ISO 24 36 03
675G
2. Tarjotin, taittuva kantokahva
Tarjotin yksikätiseen toimintaan. Suositellaan mielellään max. 4 kg:n
kuormitusta. Mitat 52 x 32,5 x 4,5 cm.
AA5815
Tarjotin, taittuva kantokahva
34,52 € / 42,80 €
ISO 24 36 03
750G
Pidikkeet
2.
Aterin-/ kynänpidikkeet
Muovinen kämmenen ympärille työntämällä puettava pidike,
jossa on siipimutterilla kiristettävä pidin lusikalle tai haarukalle. Sopii sekä oikea- että vasenkätiselle. Pidike on valmistettu muovista. Säädettävässä pidikkeessä aterimen kulmaa
voi säätää siipimutterin avulla.
3.
4.
3.-4. Pidikkeet aterimille
147200
3. Pidike aterimelle
9,60 € / 11,90 €
147150
4. Pidike aterimelle,
kulmasäädettävä
11,73 € / 14,55 €
14.
ISO 24 18 09
5. Kynänpidike
5.
Muovinen, kämmenen ympärille työntämällä puettava pidike, jossa on
siipimutterilla säädettävä pidin kynälle. Siipimutteri puristaa kynän kiinni,
samalla mutterilla voidaan säätää kynän kulma suhteessa pitimeen. Pidin
korvaa kynäotteen. Sopii sekä oikea- että vasenkätiseen työskentelyyn.
179300
Kynänpidike
10,24 € / 12,70 €
ISO 24 18 09
9.
6. Pidike monitoimiremmi
6.
Nahkainen, tarrakiinnitteinen, kotimainen remmi. Remmi on tarkoitettu
kämmenen ympärille esim. ruokailuvälineen tai kynän pidikkeeksi Remmin alapuolella on molemmista päistä avonainen nahkatasku, johon esine työnnetään. Monitoimiremmi korvaa nyrkistyksen ja toimii työkaluotteena henkilöllä, joka ei voi nyrkistää kättä. Reilun muovisen D-lenkin
avulla remmin voi avata ja sulkea peukalolla. Oikea koko: Kämmenen
ympärys. Koot S: 15-19 cm, M: 19-23 cm L: 23-27 cm.
241809-1S-1L
9.
Monitoimiremmi, S-L
11,94 € / 14,80 €
ISO 24 18 09
1. Monitoimipidike Homecraft
Tarralla säädettävä yhdenkoon pidike, mm. aterimille, kynille ja siveltimille.
AA5587
Monitoimipidike
11,45 € / 14,20 €
45G
9.
ISO 24 18 09
2. Otenauha, Elastack
Nauha on pehmeää ja sen voi kietoa erilaisten kahvojen ympärille otteen parantamiseksi. Nauha on ihanteellinen paksuntamaan eri kahvoja
(aterimet tai hammasharja), estämään otteen liukumista ja vahvistamaan
otetta. Elastack-nauha ei ole tahmea. Läpinäkyvä, kestävä ja lateksiton.
Mitat: 2 cm x 3,6 m. UltraSoft on pehmeämpi ja joustavampi, käyttö
vain huonelämpötilassa. Medium on kiinteämpi ja se kestää myös
konepesua. Tuotteet ovat kestäviä ja lateksittomia. Mitta: 2cm x 3,6m.
920476
Elastack Medium, läpikuultava
16,73 € / 20,75 €
091033711
Elastack UltraSoft,
läpinäkyvä
16,73 € / 20,75 €
14.
1.
ISO 24 18 06
15.
3. Palovaroittimen magneettipidike OTIN
OTIN palovaroittimen otin, on tarkoitettu palovaroittimen turvalliseen
ja helppoon irrotukseen katosta esim. paristoa vaihdettaessa. Pysyy
kiinni katossa magneetin avulla. Kiinnitä magneetti kattoon, palovaroitin
pitimeen ja pidike katossa olevaan magneettiin.
0006430
Palovaroittimen OTIN
2.
12,70 € / 15,75 €
ISO 24 18 06
9.
3.
Sivunkääntäjät
4.-5. Sivunkääntäjät
Kaksi erilaista sivunkääntäjää. Toinen malleista on kädessä pidettävää
ja toinen suussa pidettävä. Sivunkääntäjät ovat kevyitä. Puikko-osan
kärki on taivutettu ja varustettu luistamattomalla kumisuojalla.
179020
3. Sivunkääntäjä, joustava pidike
12,54 € / 15,55 €
179040
4. Sivunkääntäjä, suussa pidettävä
12,54 € / 15,55 €
15.
ISO 22 30 12
4.
5.
Kodinhoito
Pidikkeet
Kodinhoito
Pidikkeet
Avainpidikkeet
Avainpidin toimii vipuvartena avaimen kääntämisessä lukossa
ja on avuksi silloin, kun avainote on heikko tai kivulias. Pitimestä on apua niin pikku-koululaiselle kuin ikääntyvällekin.
Avain-pitimiä on erilaisia erilaisille kädenotteille ja avaimille.
Kokeilemalla löydät itsellesi sopivimman!
1.-2. Avainpidin, kahvamallinen
Kahvan muotoinen avainpidin, johon voi kiinnittää 1 tai 2 avainta
(perint. abloy tai muut ohuet avaimet). Valkoinen yhdelle avaimelle
(ruuvikiinnitys) ja sininen kahdelle (kiristys vivulla).
2.
2.
AA6240
AA6242Y
1.
Avainpidin 1 avaimelle
10 cm
Avainpidin 2 avaimelle
12 cm
9,92 € / 12,30 €
40G
9,92 € / 12,30 €
57G
ISO 24 18 06
3. Avainpidin yhdelle avaimelle
3.
Paksuihin avaimiin hyvin istuva otteen suurentaja. Pituus 6 cm.
151830
Avainpidin
8,47 € / 10,50 €
ISO 24 18 06
4. Avaimen vipuvarsi
4.
Avaimen vipuvarsi yhdelletai useammalle avaimelle. Metallinen puikko,
jonka päissä on kierteelliset muovipallot. Puikko pujotetaan avaimen
päässä olevasta reiästä ja pallo kierretään kiinni. Sopii myös useimpiin
autonavaimiin. Pituus 10 cm.
151800
Avaimen vipuvarsi
6,90 € / 8,55 €
ISO 24 18 06
5. Abloy-lukon avaaja ”salmiakki”- nuppiin
Kiinnitetään mukana tulevilla ruuveilla lukon vääntimeen salmiakkimalliseen nuppiin. Vipu toimii painikkeena, puristusvoimaa ei tarvita.
5.
151870
Abloy lukonavaaja
10,24 € / 12,70 €
ISO 24 18 06
6. Yleisavaaja Pigge
Muotoiltu vipuvarsi, jota voidaan käyttää kierrettävien hanojen, lukkojen,
liesien säätimien, pesukoneen hanojen yms. kääntämiseen. Kahva muovia, nystyrät ruostumatonta metallia. Kahva 9,5 cm, painikeosa 4 x 4 cm.
6.
151550
Yleisavaaja Pigge
11,85 € / 14,70 €
120G
ISO 24 18 03
7. Yleisavaaja Uni
7.
Muotoiltu vipuvarsi, jota voidaan käyttää kierrettävien hanojen, lukkojen,
liesien säätimien, pesukoneen hanojen yms. kääntämiseen. Kokonaan
muovia. Kahva 11 cm, painikeosa 4,5 x 5,5 cm.
AA6232
Yleisavaaja UNI
20,52 € / 25,45 €
120G
ISO 24 18 03
Kirjoitusvälineet
1. Rengaskynä
Keventää kirjoittamista, vähentää vapinaa ja helpottaa sorminivelien kipua.
Kynä tukee etusormen kirjoitusasentoon ilman puristusta ja kipua. Musteväri sininen. Varasäiliöt tilattava erikseen 2 kpl / pkt.
A7111
Rengaskynä
29,60 € / 36,70 €
A711101
Rengaskynän varasäiliöt 2 kpl
9,96 € / 12,35 €
20G
2. Kynä, paksu, kevyt
ISO 22 12 03
Muotoiltu, kevyt kynä. Kynä ohjaa ergonomiseen kynäotteeseen; II-IV sormet ovat lepoasennossa, lähes suorana ja peukalo tukee otetta poikittain
edessä. Peukalolle on muotoiltu paikka. Säiliönä on tussityyppinen Parker
Roller Ball, kirjoittaminen on kevyttä eikä kynää tarvitse painaa. Vaihtosäiliöitä saa hyvin varustetuista kirjakaupoista.
AA7217
Kynä, paksu, kevyt
2.
1.
12,94 € / 16,05 €
27G
ISO 22 12 03
3.-4. Kynä, paksu, painava
Paksu, pyöreä kynä, jonka sisällä viisi10 g:n painokiekkoa. Painavasta
kynästä voi olla hyötyä silloin kun käsissä on vapinaa tai tahattomia
liikkeitä tai jos alentuneen tunnon vuoksi on hankala hahmottaa
käden liikettä tai puristusotetta. Musteen väri on sama kuin kynän.
Vaihtosäiliöitä saa hyvin varustetuista kirjakaupoista. Pituus 12 cm.
Halkaisija 2 cm. Paino 60 - 103 g.
179200
Kynä, paksu, painava, sininen
19,68 € / 24,40 €
179201
Kynä, paksu, painava, musta
19,68 € / 24,40 €
3.
4.
5.
ISO 22 12 03
5. Muotoiltu kynäpaino
Muovipinnoitettu kynäpaino ja paksunnos käy kyniin ja siveltimiin. Paino
vakauttaa kättä kirjoittaessa. Säädettävä sisämitta. Aikuisten mallissa
mukana kynä, teroitin, kuusiokoloavain ja 3 pidempää säätöruuvia. Lasten
mallissa kynä ja kuusiokoloavain. HUOM! Tuotteen ulkonäkö voi vaihdella.
402101
Kynäpaino, aikuisille
220G
402102
Kynäpaino, lapsille
110G
46,01 € / 57,05 €
46,01 € / 57,05 €
ISO 24 18 06
6. Paksunnokset kynään 3 kpl
7.
Pyöristetty kolmiomainen pehmeä paksunnos kynään. Vähentää
puristuksen tarvetta ja ohjaa kynäotetta.
AA7200SY
Paksunnokset kynään 3 kpl
5,36 € / 6,65 €
ISO 24 18 06
7. Paksunnosputkisarja 6 kpl/pkt
Pakkauksessa 6 kpl 30 cm pitkää kumimaista pehmeää paksunnosta,
jotka voidaan lyhentää sopivan mittaisiksi joko saksilla tai ohutteräisellä
veitsellä. Sarja sis. 2 kpl keltaista, 2 kpl oranssia ja 2 kpl sinistä paksunnosta. Ulkohalkaisija 25 - 29 mm ja reiän halkaisija 6 - 20 mm.
AA6110
Paksunnosputkisarja 6 kpl/pkt
36,57 € / 45,35 €
ISO 24 18 06
8. Paksunnosputket Cylindrical Foam 6 kpl/pkt
Pehmeää kumimaista paksunnosta, joka voidaan leikata sopivan
mittaiseksi saksilla tai ohutteräisellä veitsellä. Pituus 30 cm.
625101
Cylindrical Foam ø 25/6,4 mm, beige 28,99 € / 35,95 €
625102
Cylindrical Foam ø 29/9,5 mm, pun.
34,76 € / 43,10 €
625103
Cylindrical Foam ø 29/16 mm, sin.
34,76 € / 43,10 €
ISO 24 18 06
25/6 mm
29/20 mm
25/9 mm
8.
9.
8. Paksunnosputket Plastazote, valkoinen
Plastazote on materiaalina hyvin kevyttä. Se ei ime nestettä, joten se sopii
hyvin mm. ruokailuvälineiden kahvojen paksuntamiseen. Pienin myyntierä
on 1 m. Paksunnos lyhennetään siisteimmin terävällä ohutteräisellä veitsellä.
Saksillakin voi katkaista, mutta jälki ei ole niin siisti kuin veitsellä leikattu.
AA6100A
Plastazote 1 m ø 19/6 mm
8,39 € / 10,40 €
AA6104A
Plastazote 1 m ø 32/6 mm
10,97 € / 13,60 €
AA6106A
Plastazote 1 m ø 32/9 mm
10,97 € / 13,60 €
AA6108A
Plastazote 1 m ø 32/12 mm
11,41 € / 14,15 €
ISO 24 18 06
Kodinhoito
Kirjoitusvälineet
Kodinhoito
Tarttumapihdit
Tarttumapihdit
Tarttumapihdin valinnassa on tärkeää,
että käyttäjälle valitaan oikeanlainen pihti.
Tarttumapihtejä on toimintaperiaatteeltaan
kahdenlaisia:
Aktiiviset pihdit vaativat käyttäjältään normaalia käsien
puristusvoimaa ja sormien liikelaajuuksia. Aktiivisissa pihdeissä leuat ovat auki ja sulkeutuvat kahvasta painettaessa.
Puristusotetta pitää siis jaksaa ylläpitää tavaroita käsiteltäessä.
Passiiviset pihdit on tarkoitettu henkilölle, jonka
käsien puristusvoima on selvästi heikentynyt. Passiivisissa
pihdeissä leuat ovat kiinni ja aukeavat kahvasta painettaessa. Passiivisilla pihdeillä ei voi nostaa painavia esineitä,
sillä leuat eivät jaksa pitää esineestä kiinni.
Tarttumapihdin valinnassa tulee kiinnittää huomiota pihdin pituuteen. Tavanomaisin pituus istualtaan
SWERECO
Respecta on jo vuosia tehnyt tiivistä
yhteistyötä ruotsalaisen Swerecon
kanssa, Swerecon ilme on uudistunut
ja jatkossa tunnistat Swerecon laadukkaat tuotteet myymälöissä näistä
pakkauksista:
pihtiä käyttävälle tai alle 160 cm pituiselle käyttäjälle on
60 cm, 160-175 cm pituiselle seisoaltaan pihtiä käyttävälle
henkilölle 70 cm ja yli 175 cm:n käyttäjälle 80 cm. Valinta
on aina kuitenkin yksilöllinen. Pitkällä (80-100 cm) pihdillä
ylettyy helposti lattialle, mutta esineen ylösnostaminen
vaatii paljon yläraajoilta. Vivun päässä paino kertautuu ja
olkanivelen liikelaajuus ei riitä paikalla seisten.
1. Tarttumapihti NåFram, aktiivinen
Aktiivinen pihti, jonka alempi leuka liikkuu. Pihdit on valmistettu
teräksestä ja leuoissa on kumiset liukuesteet. Kahvan päässä on pieni
magneetti. Väri määräytyy pihtien pituuden mukaan.
151240
Tarttumapihti 40 cm Harmaa
180 G
26,57 € / 32,95 €
151250
Tarttumapihti 50 cm Keltainen
210 G
26,57 € / 32,95 €
151260
Tarttumapihti 60 cm Vihreä
230 G
26,57 € / 32,95 €
151270
Tarttumapihti 70 cm Punainen
250 G
26,57 € / 32,95 €
151280
Tarttumapihti 80 cm Sininen
275G
26,57 € / 32,95 €
151200
Tarttumapihti 100 cm Musta
320 G
12.
1.
26,57 € / 32,95 €
ISO 24 21 03
13.
Varakumit aktiivisiin tarttumapihteihin
Varakumit aktiivisten tarttumapihtien leukoihin. Pari.
151490
Varakumit, pari
2,78 € / 3,45 €
ISO 24 21 03
2. Tarttumapihti NåLätt, passiivinen
Tarkoitettu henkilölle, jonka käsien puristusvoima on selkeästi heikentynyt.
Passiivinen pihti, jonka alempi leuka liikkuu. Pihdit on valmistettu alumiinista. Kahvan päässä on pieni magneetti. Väri määräytyy pihtien pituuden
mukaan.
2.
151340
Tarttumapihti 40 cm Harmaa
100 G
35,40 € / 43,90 €
151350
Tarttumapihti 50 cm Keltainen
115G
35,40 € / 43,90 €
151360
Tarttumapihti 60 cm Vihreä
130 G
35,40 € / 43,90 €
151370
Tarttumapihti 70 cm Punainen
145G
35,40 € / 43,90 €
151380
Tarttumapihti 80 cm Sininen
275G
35,40 € / 43,90 €
12.
13.
ISO 24 21 03
Tarttumapihdit RevoReach
Ergonomisesti muotoiltu luistamaton kahva vähentää sormien
ja ranteen kuormitusta. Kestävä, tukeva ja hyvin tasapainotettu rakenne parantavat käytettävyyttä. Leukojen ohuet kärjet ja
luistamaton sisäpinta helpottavat esineiden poimintaa. Lisäksi
leukaosaa voi säätää eri kulmaan, 30° välein, mikä tekee käsittelyn monipuolisemmaksi. Moderni väritys. Materiaalit: muovi
ja alumiini.
1. RevoReach Xcel
Kahvan muotoilu on ihanteellinen artriittisille ja heikoille käsille.
091204825
RevoReach Xcel 66 cm
210 G
20,56 € / 25,50 €
091204833
RevoReach Xcel 81 cm
230 G
22,42 € / 27,80 €
12.
1.
ISO 24 21 03
13.
2. Tarttumapihti Activ, aktiivinen
Aktiivinen pihti, jonka molemmat leukaosat liikkuvat. Leukaosa on käännettävissä kahteen asentoon. Leukojen kärjet ovat ohuet
1. ja sisäpinnaltaan
kumia. Kahvassa on etusormelle tuki, joka toimii myös ripustuskoukkuna.
Leuat ja kahvaosa muovia, väliputki alumiinia. Kahvan päässä on pieni
magneetti. Maksimikuormitus 2 kg.
AA8081
Tarttumapihti Activ, 45 cm
111G
37,34 € / 46,30 €
AA8080
Tarttumapihti Activ, 70 cm
128G
37,34 € / 46,30 €
1.
1.
ISO 24 21 03
13.
3. Tarttumapihti HR, aktiivinen
Aktiivinen pihti, jonka alempi leukaosa liikkuu. Leuat ovat myös
vapaasti käännettävissä 360˚. Kahvaa käytetään koko kädellä,
ranne suorana. Leuat ja kahvaosa muovia, väliputki alumiinia.
Toisen leuan kärjessä pieni magneetti ja koukku.
AA8054Y
Tarttumapihti HR, 61 cm
180 G
18,27 € / 22,65 €
AA8056Y
Tarttumapihti HR, 76 cm
200 G
20,08 € / 24,90 €
12.
2.
3.
ISO 24 21 03
13.
AA8054Y
AA8063Y
Saatavana myös Reino&Aino kuosiset tarttumapihdit
Aino 61cm (AA8054Y-AP) ja Reino 76cm (AA8056Y-RR)
4. Tarttumapihti PU, aktiivinen
Aktiivinen pihti, jonka molemmat leukaosat liikkuvat. Leuat ovat
myös vapaasti käännettävissä 360˚. Kahvaa käytetään
koko kädellä, ranne suorana. Leukojen otetta voi tehostaa
toisella kämmensyrjällä kahvassa olevasta pienestä liipasimesta.
Leuat ja kahvaosa muovia, väliputki alumiinia. Toisen leuan kärjessä pieni
magneetti.
AA8060Y
Tarttumapihti PU, 60 cm
29,44 € / 36,50 €
AA8063Y
Tarttumapihti PU, 75 cm
29,44 € / 36,50 €
AA8073
Tarttumapihti PU, 90 cm
32,34 € / 40,10 €
12.
13.
235G
ISO 24 21 03
3.
4.
Kodinhoito
Tarttumapihdit
Kodinhoito
Sakset
1. Poimintapihdit Stirex, joustosanka
Hyvät pienten esineiden käsittelyyn
ja esimerkiksi viili- ja jogurttipurkkien avaamiseen.
Kömpelöt sormet ja/tai nipistysvoiman puute on korvattavissa näillä,
koko kädellä käytettävillä pihdeillä. Pihdit saa suljettua vähäisellä
voimalla ja joustosanka avaa ne. Sopii sekä oikea- että vasenkätisille.
Leuat ruostumatonta terästä, kädensija muovia. Joustosanka 12,5 cm.
Kokonaispituus 17 cm.
P91BM
1.
Poimintapihdit Stirex, joustosanka
14.
18,35 € / 22,75 €
ISO 24 18 03
36g
2. Talouspihdit Stirex, joustosanka
Pihtien leuat on päällystetty kumimaisella materiaalilla. Leukojen
muoto sopii hyvin esimerkiksi sähköpistokkeiden irrottamiseen, pesukoneen valitsijoiden käsittelyyn ym. mihin tarvitaan voimakasta avainotetta. Leuat ruotsalaista hiiliterästä, kahva muovia. Sopii sekä oikea- että
vasenkätisille. Joustosanka 12,5 cm. Kokonaispituus 24 cm.
2.
MT70
Talouspihdit Stirex, joustosanka
21,77 € / 27,00 €
B125
Joustosanka 12,5 cm varaosa
2,98 € / 3,70 €
14.
69g
ISO 24 18 03
Sakset
Joustosankasakset
Joustosankasaksia käytetään koko kämmenellä. Joustosangan
tai jousen avulla sakset avautuvat kun puristusote vapautetaan. Leikkaamiseen ei tarvita paljoa voimaa, eikä eriytynyttä
motoriikkaa. Sakset sopivat sekä oikea- että vasenkätiseen
työskentelyyn.
3. Lastensakset Stirex
Joustosanka (13,5 cm) ja pyöristetyt kärjet. Terien pituus 4 cm.
Kokonaispituus 18 cm.
S32B135
Stirex-lastensakset
14.
Stirex Saksien terät ovat
ruostumatonta terästä
ja kädensija on muovia.
11,33 € / 14,05 €
27G
ISO 15 15 21
4. Kynsisakset Stirex
Joustosanka (12,5 cm) ja terävät kärjet. Terien pituus 3 cm.
Kokonaispituus 17 cm.
S300BM
Stirex-kynsisakset
14.
17,10 € / 21,20 €
34G
ISO 09 36 09
3.
4.
5. Yleissakset Stirex
Joustosanka (13,5 cm) ja terävät kärjet.
Terien pituus 7 cm. Kokonaispituus 21,5 cm.
S35BM
Stirex-yleissakset
14.
18,59 € / 23,05 €
56G
ISO 15 15 21
5.
6. Kangassakset Stirex
Joustosanka (13,5 cm) ja terävät kärjet. Terien pituus 11cm.
Kokonaispituus 27,5 cm.
S95BXT
Stirex-kangassakset
14.
6.
38,02 € / 47,15 €
142G
ISO 15 15 21
Varaosat Stirex-saksiin
B125
Joustosanka 12,5 cm
2,98 € / 3,70 €
B135
Joustosanka 13,5 cm
2,98 € / 3,70 €
Kodinhoito
Sakset
Sakset Fiskars
Saksien terät ovat ruostumatonta terästä ja kädensija on
muovia ja nihkeäpintaista thermoelastia (ei sis. luonnonkumia). Saksissa on varmuuslukitus, joka suojaa teriä silloin,
kun saksia ei käytetä.
1.
1. Yleisleikkuri Fiskars
Monipuoliset ja vahvat yleisleikkurit, joilla leikkaa mm. lankaa, köyttä, muovia,
oksia sekä keittiökäytössä lihaa ja kalaa. Ergonomiset ja miellyttävät SoftGripkahvat on valmistettu kestävästä lasikuituvahvisteisesta polyamidista. Ruostumattomat terästerät on helppo lukita kun saksia ei käytetä. Tuote sopii
sekä oikeaan että vasenkätiseen työskentelyyn. Kokonaispituus 21,8 cm.
111450
Yleisleikkuri Fiskars
168 g
15.
2.
21,81 € / 27,05 €
ISO 15 15 21
2. Ompelusakset Fiskars Softtouch, jousi
Terien pituus 4 cm.
9921
Fiskars Softtouch-ompelusakset
22,62 € / 28,05 €
3.
ISO 15 15 21
15.
3. Yleissakset Fiskars Softtouch, jousi
Terien pituus 9 cm.
9911
Fiskars Softtouch-yleissakset
24,35 € / 30,20 €
156G
15.
ISO 15 15 21
4. Yleissakset Fiskars Non-Sticky
Saksien terät on käsitelty niin ettei liimapintaiset materiaalit tartu niihin
leikatessa. Terät on helppo pitää puhtaana. Terän pituus 7,7 cm.
9997
Fiskars Non-Sticky -sakset
4.
23,31 € / 28,90 €
ISO 15 15 21
15.
5. Lasten sakset Fiskars
Lasten sakset, joilla on mukava leikata tarkkuuttakin vaativia muotoja.
Sormirengas edesauttaa pysyvää otetta. Saksien kokonaispituus 13,5
cm ja terän pituus 4,5 cm.
9468
Lasten sakset Fiskars
5.
5,65 € / 7,00 €
ISO 15 15 21
14.
6. Lastensakset jousi/naru
6.
Pyöristetyt kärjet. Oteleveyttä voidaan säätää narua kiristämällä tai
löysäämällä. Saksien terät ovat ruostumatonta terästä ja kädensija on
muovia. Terien pituus 4 cm.
153040
Lastensakset jousi/naru
14.
12,94 € / 16,05 €
37G
ISO 15 15 21
7. Kynsisakset pitkävartiset
Saksien terä on kulmassa varsiin nähden. Varpaankynsiin ulottuminen
on helpompaa. Terät ruostumatonta terästä ja kädensija muovia.
Terien pituus 3 cm. Kokonaispituus 21 cm.
AA6766Y
15.
Kynsisakset pitkävartiset
7.
21,05 € / 26,10 €
55G
ISO 09 36 09
8. Kynsileikkuri, levyyn kiinnitetty
Pohjassa liukuesteet. Mitat 9 x 6 cm (levyn koko).
0936-161
15.
Kynsileikkuri, levyyn kiinnitetty
8.
22,30 € / 27,65 €
ISO 09 36 09
Kodinhoito
Liukuestealustat
Dycem liukuestealustat
ovat laadukasta englantilaista Dycem-materiaalia. Dycem
on kuivien tilojen liukueste, jota voi käyttää monipuolisesti mm. pöydillä, tuolilla ja lattialla. GripIt on perinteistä
Dycem materiaalia jäykempi ja pinta kovempi. Se sopii esim.
kirjoitusalustaksi. Saatavana ruudullinen ja kirkas. Materiaali
on pitkäikäistä. Pöly huonontaa sen ominaisuuksia ja liukueste kannattaakin pestä usein astianpesuaineella. Annetaan
kuivua ennen käyttöä, sillä materiaali on märkänä liukas. Ei
sisällä lateksia. Tarkat testitulokset www.dycem.com
1. Liukuestealusta Dycem, kilpikonna
Kilpikonnan muotoinen alunen 35 x 25 cm, paksuus 3 mm. Punainen.
NS02TM2
Dycem kilpikonna
22,30 € / 27,65 €
ISO 24 27 06
15.
2. Liukuesterulla Dycem, 20 cm x 2 m
1.
Rullan pituus 20 cm/2 m, paksuus 0,4 mm. 3 väriä.
NS03S2R
Dycem 20cm x 2m pun.
30,77 € / 38,15 €
NS03S2B
Dycem 20cm x 2m sin.
30,77 € / 38,15 €
NS03S2FG
Dycem 20cm x 2m vihr.
30,77 € / 38,15 €
NS03S2PK
Dycem 20cm x 2m pinkki
UUSI!
30,77 € / 38,15 €
NS03/S2/LM
Dycem 20cm x 2m lime
UUSI!
30,77 € / 38,15 €
ISO 24 27 06
15.
3. Liukuesterulla Dycem, 40 cm x 2 m
Rullan pituus 40 cm/2 m, paksuus 0,4 mm. 6 väriä.
2.
Teline ei ole
myytävänä
NS03L2R
Dycem 40cm x 2m pun.
52,62 € / 65,25 €
NS03L2B
Dycem 40cm x 2m sin.
52,62 € / 65,25 €
NS03L2FG
Dycem 40cm x 2m vihr.
52,62 € / 65,25 €
NS03L26
Dycem 40cm x 2m musta
52,62 € / 65,25 €
NS03L2C
Dycem 40cm x 2m GripIt, kirkas
52,62 € / 65,25 €
ISO 24 27 06
15.
4. Liukuesterulla Dycem 40 cm x 9 m
Rullan pituus 40 cm/ 9 m, paksuus 0,4 mm. 3 väriä.
5.
Poista suojakalvot ja liukueste
on käyttövalmis!
NS03L9R
Dycem 40cm x 9m pun.
197,70 € / 245,15 €
NS03L9B
Dycem 40cm x 9m sin.
197,70 € / 245,15 €
NS03L9FG
Dycem 40cm x 9m vihr.
197,70 € / 245,15 €
ISO 24 27 06
15.
5. Liukuesterulla Dycem, suojamuovilla
Liukuestealusta, rulla 40cm x 15 m, laminoitu suojamuovilla. Helppokäyttöinen rullapakkaus, 40cm x 15 m. Liukuestemuovin molemmat puolet on laminoitu suojamuovilla, joten liukueste ei pölyynny rullassa ja siitä
leikattua palaa on myös helppo kuljettaa mukana. Punainen ja sininen.
NS13RDL2
Liukuesterulla suojamuovilla
40cm x 15m pun.
260,36 € / 322,85 €
NS13RDL1
Liukuesterulla suojamuovilla
40cm x 15m sin.
260,36 € / 322,85 €
5.
Pahvipakkauksesta saat
helposti säilytystelineen!
15.
ISO 24 27 06
1. Liukuestealusta Dycem, 14 cm, pyöreä
Pyöreä liukuestealunen. Halkaisija 14 cm. Paksuus 3 mm.
NS02142
Dycem pyöreä, 14 cm pun.
8,87 € / 11,00 €
NS02146
Dycem pyöreä, 14 cm musta
8,87 € / 11,00 €
ISO 24 27 06
15.
1.
1.
2. Liukuestealusta Dycem, 19 cm, pyöreä
Pyöreä liukuestealunen. Halkaisija 19 cm. Paksuus 3 mm.
NS0219R
Dycem pyöreä, 19 cm pun.
13,02 € / 16,15 €
NS0219B
Dycem pyöreä, 19 cm sin.
13,02 € / 16,15 €
NS0219FG
Dycem pyöreä, 19 cm vihr.
13,02 € / 16,15 €
ISO 24 27 06
15.
3. Liukuestealunen Dycem, suorakaide 25x18 cm
NS02SM4
Dycem suorakaide, hopea
16,90 € / 20,95 €
NS02SM6
Dycem suorakaide, musta
16,90 € / 20,95 €
3.
2.
Suorakaiteen muotoinen liukuestealunen 25 x 18 cm. Paksuus 3 mm.
ISO 24 27 06
15.
4. Liukuestealunen Dycem, suorakaide 35 x 25 cm
Suorakaiteen muotoinen liukuestealunen 35 x 25 cm. Paksuus 3 mm
NS02MDR
Dycem suorakaide, pun.
31,25 € / 38,75 €
NS02MDB
Dycem suorakaide, sin.
31,25 € / 38,75 €
NS02MDFG
Dycem suorakaide, vihr.
31,25 € / 38,75 €
NS02/MD/PK
Dycem suorakaide, pinkki UUSI! 31,25 € / 38,75 €
NS02/MD/LM
Dycem suorakaide, lime
UUSI!
3.
3.
31,25 € / 38,75 €
ISO 24 27 06
15.
4.
4.
5. Liukuestealunen Dycem, suorakaide 45 x 38 cm
Suorakaiteen muotoinen alunen 45 x 38 cm. Paksuus 3 mm.
NS02LGB
Dycem suorakaide, sin.
37,30 € / 46,25 €
ISO 24 27 06
15.
6. Liukuestematto Dycem Nose Overtoes
Luistamaton NOSE OVERTOES -matto tarjoaa varmemman jalansijan.
Mainio alusta esim. siirryttäessä vuoteesta pyörätuoliin tai harjoituslaitteisiin. Musta väri antaa hyvän kontrastin eri lattiapinnoille ja kuviointi ohjaa
jalat oikeille paikoille. Koko 35x50 cm x1 mm. Väri: Musta.
NS14PM
15.
Nose Overtoes, musta 35x50 cm
4.
5.
48,43 € / 60,05 €
ISO 24 27 06
6.
Kodinhoito
Liukuestealustat
Kodinhoito
Pukeutuminen
Pukeutuminen
Lonkkasuojahousut
Lonkkasuojaimien tarkoituksena on estää reisiluun murtumien
synty kaatumisen yhteydessä. Lonkkasuojainhousuja voi käyttää
alusvaatteiden päällä.
1. Lonkkasuojahousut WonderHip
WonderHip-lonkkasuojainhousuja on miellyttävä käyttää ja ne ovat huomaamattomat vaatteiden alla. Suojaimien käyttö tuo turvallisuutta ja vähentää
huomattavasti lonkkamurtumien riskiä. Miellyttävien ja erinomaisesti muotoiltujen housujen ansiosta lonkkasuojaimia voidaan käyttää koko päivän ja
jopa öisin. Soveltuvat myös urheiluharrastuksissa (esim. lautailu, skeittailu)
vammoilta suojaamiseen. Tuotepaketti sisältää 1 pr suojaimia ja 1 kpl valk.
housut. Lisäksi saatavana valkoiset tai mustat varahousut. Pesu: Poista suojaimet, 60°C vesipesu, linkous ja rumpukuivaus. Suojaimien pesu ja säilytys:
käsinpesu ja ilmakuivaus. Ei suorassa auringonvalossa. Materiaalit: Housut:
85% puuvilla, 5% Lycra ja 10% Polyamidi Suojaimet: Polyuretaania.
WH01-
WonderHip + suojaimet
2 suojainta + valk.housut
60,60 € / 75,15 €
WH02/
WH03
WonderHip varahousut
valk. tai musta
31,98 € / 39,65 €
WH052C
WonderHip varasuojaimet, pari
31,98 € / 39,65 €
3.
ISO 09 06 24
1.
1.
Koko
Vyötärö
Lantio
Reisi
WH01
WH02
WH03
XS
43-75
78
38-46
WH01_8362
WH02_8360
-
S
50-90
90
40-50
WH01_8661
WH02_3846
WH03_8665
M
60-100
100
42-60
WH01_8662
WH02_3606
WH03_8666
L
70-120
120
48-70
WH01_8663
WH02_7804
WH03_8667
XL
75-130
130
50-74
WH01_8664
WH02_3847
WH03_8668
XXL
80-140
140
52-84
WH01_8929
WH02_3848
-
2. Lonkkasuojahousut De Luxe
DeLuxe lonkkasuojahousut ovat professori Rauno Heikinheimon kehittämät.
Housujen polyuretaanipehmuste muotoutuu hyvin ja suojaa laajalti lonkan
aluetta. Pehmeytensä ansiosta soveltuvat käytettäväksi myös öisin. Housuosa on sinistä puuvillaa/lycraa. Konepesu 60°C. Suojakilvet otettava pois
pesun ajaksi.
97057XS –
97057XXXL
De Luxe + suojaimet
2 suojainta + tummansiniset housut
45,24 € / 56,10 €
DL1001 –
DL7001
De Luxe varahousut
tummansiniset
32,86 € / 40,75 €
DL8001
De Luxe varasuojaimet, pari
15,32 € / 19,00 €
3.
2.
18.
ISO 09 06 24
Tuotenro.
Koko
Vyötärön ympärys
97057 XS
XS
54 - 64 cm
97057 S
S
65 - 75 cm
97057 M
M
76 - 85 cm
97057 L
L
86 - 95 cm
97057 XL
XL
96-105 cm
97057 XXL
XXL
106 -115 cm
97057 XXL
XXXL
116-125 cm
Kodinhoito
Pukeutuminen
MEDISET varmuusalusasut
– pitkäikäiset tuotteet virtsankarkailuun
MediSet -tuotteet ovat miellyttävä ja huomaamaton vaihtoehto virtsankarkailusta kärsiville. Varmuusalusasut ovat saksalaista laatutyötä ja niillä on Ökotex -sertifikaatti. Tuotteet
on tarkoitettu säännölliseen käyttöön ja ne kestävät yli 200
pesukertaa. Housut voi pestä 60-95°C pesulämpötilassa.
Kui-vaus kuivausrummussa tai ilmavasti. Kuivuminen kestää
hieman pidempään kuin tavallisen alusasun.
1. Mediset housut naisille, valkoiset
Kevyet ja pitsisomisteiset housut on tarkoitettu lievään virtsankarkailuun.
Imukyky noin 80 ml. Materiaali 93% puuvilla ja 7% elastaani.
15560
MediSet housut naisille, valkoinen
3.
1.
Naisille
24,31 € / 30,15 €
ISO 09 30 04
5.
2. MediSet housut naisille, valkoiset
Koko
Vyötärö
Lantio
S (34/36)
59-65 cm
86-93 cm
M (38/40)
66-75 cm
15560
-
24020
24320
24020S
24320S
94-102 cm
15560M
24020M
24320M
L /XL (42/44) 76-85 cm
103-109 cm
15560L
24020L
24320L
2
2XL (46/48) 86-96 cm
110-119 cm
15560XXL
24020XXL
2
4XL (50/52) 97-107 cm 120-129 cm
2
5XL (54/56) 108-120 cm 130-140 cm
24320XXL
15560XXXXL 24020XXXXL
-
24320XXXXL
24020XXXXXL 24320XXXXL
Housut on tarkoitettu lievään ja keskivaikeaan virtsankarkailuun. Housuissa on kiinteä varmuusosa, imukyky noin 200 ml. Materiaali 100% puuvilla.
24020
MediSet housut naisille, valkoinen
38,95€ / 48,30 €
ISO 09 30 04
5.
3. MediSet housut naisille, mustat
Housut on tarkoitettu lievään ja keskivaikeaan virtsankarkailuun.
Housuissa on hyvä leikkaus, kirjailtu leveä vyötärönauha, kiinteä
varmuusosa ja imukyky noin 200ml. Materiaali 45% puuvilla, 45%
polyesteri ja 10% elastaani.
24320
MediSet housut naisille, musta
43,06 € / 53,40 €
4.
5.
ISO 09 30 04
Koko
Miehille
4. MediSet housut miehille, valkoiset
Housut on tarkoitettu lievään ja keskivaikeaan virtsankarkailuun. Housuissa on sepalus, kiinteä varmuusosa ja imukyky noin 200ml. Materiaali
100% puuvilla.
28100
MediSet housut miehille, valkoinen
43,10 € / 53,45 €
Vyötärö-Lantio
S (46/48)
80-85 cm
28100
28100S
28160
28160S
M (48/50)
86-91 cm
28100M
28160M
L (50/52)
92-97 cm
28100L
28100L
XL (52/54)
98-103 cm
28100XL
28100XL
28100XXL
XXL (54/56)
104-109 cm
28100XXL
2
3XL (56/58)
110-115 cm
28100XXXL
-
2
4XL (58/60)
116-123 cm
128100XXXXXL
-
2
5XL (60/62)
124-139 cm
128100XXXXXXL
-
2.
ISO 09 30 04
5.
5. MediSet housut miehille, mustat
Housut on tarkoitettu lievään ja keskivaikeaan virtsankarkailuun. Housuissa on kiinteä varmuusosa ja imukyky noin 200ml (ei sepalusta). Materiaali 45% puuvilla, 45% polyesteri ja 10% elastaani.
28160
MediSet housut miehille, musta
5.
43,10 € / 53,45 €
ISO 09 30 04
Tytöille ja pojille
6. MediSet housut tytöille ja pojille
Housut on tarkoitettu lievään ja keskivaikeaan virtsankarkailuun. Housuissa
on kiinteä varmuusosa ja imukyky noin 160ml. Materiaali 100% puuvilla.
Kolme kokoa, vartalopituuden mukaan.
34020
38100
5.
MediSet tyttöjen housut, valkoinen
MediSet poikien housut, valkoinen
26,41 € / 32,75 €
27,22 € / 33,75 €
ISO 09 30 04
6.
Koko
Vyötärö/Lantio O
+
34020
38100 Vyötärö-Lantio O-›
S (104-116 cm)
49/50 cm
34020S
38100S
M (128-140 cm)
56/58 cm
34020M 38100M
57/57 cm
L (152 -164 cm)
62/70 cm
34020L
66/66 cm
38100L
50/50 cm
Kodinhoito
Pukeutuminen
1. Kiinnitin pukeutumisen avuksi
Kiinnitin avustaa esim. housujen ylösnostoa silloin, kun kumartuminen
tai kaksikätinen työskentely on rajoittunut. Istuessa nipistä kiinnittimen
toinen osa housun kaulukseen ja toinen ylös muuhun vaatetukseen
esim. puseroon. Kiinnittimen kokonaispituus 48cm. Valkoinen.
2094
Kiinnitin pukeutumisen avuksi
17,62 € / 21,85 €
ISO 09 09 12
9.
2. Apukeppi rintaliivien pukemiseen
Apukeppi “Bra-Angel” auttaa kiinnittämään ja pukemaan rintaliivit
silloin, kun käsien voima tai sormien näppäryys on heikentynyt. Tämän
avulla rintaliivit voi pukea jopa yksikätisesti.
2.
AA4674
2.
1.
Apukeppi rintaliivien pukemiseen
34,52 € /42,80 €
ISO 09 09 12
9.
3. Pukeutumisen apukeppi Homecraft
Puinen apukeppi, jonka toisessa päässä kumitulppa ja toisessa
metallilenkki. Pituus 52cm. Paino 236 g.
AA4680
Pukeutumisen apukeppi
14,23 € / 17,65 €
ISO 09 09 12
236G
9.
4. Pukeutumisen apukeppi
Puukeppi, jossa toisessa päässä metallikoukero, jota voidaan käyttää
apuna pukeutumisessa ja riisuuntumisessa. Kepin toisessa päässä
nystyräkumi. Pituus 60 cm.
3.
3.
4.
090912-02
Pukeutumisen apukeppi
15,56 € / 19,30 €
ISO 09 09 12
9.
5. Kengän vetoketjun vedin
Puuvarressa ohut metallikoukku. Pituus 60 cm.
090912-01
5.
Kengän vetoketjun vedin
13,63 € / 16,90 €
ISO 09 09 15
9.
6. Vetoketjunvedin, paksu kadensija
Luistamaton paksu kädensija (nappikoukussa AA4671 samanlainen).
Koukku vetoketjulle. Kokonaispituus 20,3cm.
AA4672
9.
vetoketjunvedin, paksu kädensija
8,47 € / 10,50 €
ISO 09 09 15
110G
7. Nappikoukku, paksu kadensija
6.
7.
Nappikoukusta saa hyvän otteen paksun ja luistamattoman kädensijan
ansiosta. Pitkä silmukkaosa tekee pujottamisesta helpompaa. Nappikoukun silmukkaosa on ruostumatonta terästä ja kahva muovia. Ei sisällä lateksia. Kahvan leveys 3,8 cm. Väri: Musta. Kokonaispituus 21,5 cm.
AA4671
8.
9.
Nappikoukku, paksu kädensija
12,22 € / 15,15 €
110G
ISO 09 09 18
8.-9. Nappikoukku Swereco, silmukkamalli
9.
Pyörörimakahvainen nappikoukku enintään 14 mm ja 22 mm napeille.
Pituus: Pieni 19 cm, paino 21g Iso: 22 cm ja 24 g.
Kahvan pituus 15 cm ja halkaisija 1,5 cm.
131100
Nappikoukku, silmukkamalli, pieni
8,67 € / 10,75 €
131110
Nappikoukku, silmukkamalli, iso
8,67 € / 10,75 €
9.
ISO 09 09 18
Kodinhoito
Pukeutuminen
Sukanvetolaitteet
1. Sukanvetolaite RES
Jos selän, lonkan tai polven liikerajoituksen vuoksi on hankala ulottua
jalkoihin, voi sukanvetolaitteen avulla pukea sukan helposti. Tämä malli
sopii kapean kärjen ja yhtenäisen vetonyörin ansiosta myös heikot käsivoimat omaaville. Materiaalina vahva, kestävä muovinylon kangasyhdistelmä tuplakanttauksin. Pituus 42 cm. Yhtenäinen 120 cm vetonyöri.
RES2005
Sukanvetolaite RES
1.
20,04 € / 24,85 €
ISO 09 09 03
9.
2. Sukanvetolaite Socky, pitkä
Tämä sukanvetolaite on kookkaampi kuin RES2005, mutta toimintaperiaatteeltaan samanlainen. Jos jalkapöytä on rintava tai turvonnut,
tässä mallissa sukan suu pysyy hyvin auki. Kaksi vetonyöriä. Tässä mallissa myös kädensija, joka helpottaa sukan pukemista jalkaan. Materiaalit:
muovi ja polyamidikangas. Pituus: 60 cm.
80601001
Sukanvetolaite Socky, pitkä
9.
146 G
71,13 € / 88,20 €
2.
ISO 09 09 03
3.-4. Sukan- ja sukkahousun vetolaite Terry
Sukanvetolaitteen ulkopinta on froteeta ja sisäpinta liukasta nylonia.
Kolmiosainen kärki auttaa kantapään pukemisessa. Yksilahkeinen malli
sopii myös lyhyiden ja ohuiden sukkien pukemiseen. Sukkahousun vetolaitteella saadaan molemmat lahkeet puettua yhtä aikaa. Käsinpesu.
A7273
Sukanvetolaite Terry
10,60 € / 13,15 €
091184308
Sukkahousun vetolaite Terry
28,71 € / 35,60 €
9.
55G
ISO 09 09 03
5. Sukanvetolaite, kouru
3.
Kourun muotoon taivutettu 24x23cm muovilevy, 92 cm vetonauhat.
AA4650W
Sukanvetolaite
55G
9.
4.
6,85 € / 8,50 €
ISO 09 09 03
Kenkälusikat
6. Kenkälusikka TaPå
5.
Pitkävartinen kenkälusikka taskuun mahtuvassa muodossa. Kenkälusikka
kiinnitetään jalkineen kantakappiin ja lasketaan narun varassa lattialle.
Kenkä puetaan jalkaan ja sitten nykäistään kenkälusikka irti. Lusikkaosa
4 x 9,5 cm. Narun pituus 65 cm.
131500
Kenkälusikka TaPå
12,38 € / 15,35 €
ISO 09 09 06
7. Kenkälusikka, metallia 51 cm
64400152
Kenkälusikka 51 cm, metallia
6.
11,53 € / 14,30 €
ISO 09 09 06
8. Kenkälusikka, joustava, metallia 60 cm
64401661
Kenkälusikka 60 cm, joustava
13,67 € / 16,95 €
ISO 09 09 06
9. Jalannostoväline
Tukevasta nauhasta valmistettu ja muovilastalla vahvistettu apuväline.
Käytetään jalan itsenäiseen nostamiseen esim. lattialta pyörätuolille tai
sängylle. Jalkaterälle tarkoitettu paikka on kolmionmuotoinen lenkki,
jolloin jalka on helppo pujottaa siihen. Pituus 91 cm.
AA8620A
9.
Jalannostoväline
23,91 € / 29,65 €
120G
ISO 12 31 15
7.
8.
9.
Kodinhoito
Lääkeannostelijat
Lääkeannostelijat
Lääkeannostelijat pitävät ajan tasalla lääkkeiden otossa.
Annostelijoissa on viikonpäivälyhenteet ma-su. Aamu-,
päivä-, ilta- ja yölääkkeille oma lokero.
1. Lääkeannostelija Pilbox Classic
Pilbox Classic lääkeannostelijaa täytettäessä avataan saranoitu kansi ja
lajitellaan viikon lääkkeet omiin lokeroihin. Kullakin lokerolla on jousitettu
kohopainetulla kellokuviolla varustettu painike. Painiketta painamalla
lääkkeet saadaan pohjatilaan ja sieltä kulmaa kohden kallistamalla ulos.
Annostelijan pohjan voi irrottaa pesun ajaksi. Mitat: 21,3 x 12 x 3,2 cm.
Jälleenmyyntierä 6 kpl / pkt.
949053
Lääkeannostelija Pilbox Classic
18,87 € / 23,40 €
ISO 04 19 04
8.
2. Tabletinpuolittaja Pilbox 3in1
Pienikokoinen ja kolmitoiminen rasia. Rasia muutaman tabletin
säilyttämiseen, tabletin halkaisemiseen ja murskaamiseen.
Mitat: 6,3 x 5,5 x 3 cm.
4545452
1.
Tabletinpuolittaja Pilbox 3in1
9,88 € / 12,25 €
ISO 04 19 04
14.
3. Tabletinpuolittaja
Lääke asetetaan V:n muotoiseen uraan ja kansi painetaan kiinni, jolloin
kannessa oleva terä halkaisee tabletin. Puolittajassa on myös pieni
säilytystila lääkkeille. Mitat: 8,5 x 3,5 x 2,5 cm.
2.
AA9930Y
Tabletinpuolittaja
14,92 € / 18,50 €
ISO 04 19 04
4. Tabletinirrottaja Poppet
Läpipainopakattujen tablettien irrottamiseen. Tabletti putoaa koteloon, josta se on helppo siirtää käsin koskematta annostelijaan.
3.
AA9944
Tabletinirrottaja Poppet
8,55 € / 10,60 €
ISO 04 19 04
4.
4.