Suomen Shakki 3-1984 0001odt.pdf

Suomen
Suomen
Työväen
Suomen
Suomen
Keskusshakkiliitto
Shakkiliitto
Shakki/iitto
Kirjeshakkiliitto
Tehtäväniekat
ISSN 0355-8096
SHAKKI ••• MATTI!
VOLVO 740 GLE TAI TURBO
ON VOITTOSIIRT051.
ac
NUORTEN MM-TURNAUS 1984
Suomen KeskusshakkiLiitto järjestää KiLjavan
ammattiyhdistysopistoLLa 2.-18.8.1984 nuorten MM-turnauksen. KiLpaiLuun odotetaan n.
60 osanottajaa eri puoLiLta maaiLmaa.
KiLpaiLu on LiitoLLe taLoudeLLisesti erittäin raskas. Tämän vuoksi oLisi toivottavaa,
että shakinharrastajat tukisivat kiLpailua
ostamaLLa kisapaitoja, tiLaamaLLa turnausbulletiinin, ja - ennen kaikkea - tulemalla
seuraamaan kiLpaiLua. JuLkisuuttahan harrastuksemme eniten kaipaa.
Kerromme kilpailusta enemmän sen oLLessa
Lähempänä.
ESKO NUUTILAINEN
VOLVO 740 -AJETTAVUUS
VALLOITTAA.
TEE VOITTOSIIRTO !
JULKAISIJAJÄRJESTöT
SUOMEN KESKUSSHAKKILIITTO R.Y.
Puheenjohtaja Osmo Särki Lahti, Ankkurinvarsi
12 F 11, 02320 Espoo 32, puh 90-8015691
Sihteeri ja järjestösihteeri Esko Nuutilainen, PL 61, 04401 Järvenpää, puh 90-2919319
FIDE-edustaja Eero HeLme, Mellstenintie 17 A
3, 02170 Espoo 17, puh 90-428320
TaLoudenhoitaja Seppo Räisänen, Kaivosmiehentie 8, 02730 Espoo 73, puh 90-846487, pstiLi 19591-5
PÄÄTOIMITTAJA
Esko NuutiLainen, PL 61, 04401 Järvenpää,
puh 90-2919319
Volvo 740:n uusi muoto kertoo, että Volvo
740 on kokonaisuudessaan autotekniikan viimeisimmän tietämyksen mukainen. Siksi se valloittaa
myös ajonautinnollaan.
Volvon moottorissa yhdistyvät taloudellisuus
ja alhaiset huoltokustannukset suureen tehoon.
Volvo 740 GlE:n 4-sylinterisessä ruiskutusmootto·
rissa on tehoa 85 kW (117 hv DIN). Kannessa
oleva nokka-akseli ja rransistoroitu kärjetön sytytysjärjestelmä takaavat, että moottori on joustavakäytöksinen ja tehokas.
Volvo 740 Turbon 4-sylinterinen bensiiniturbo
antaa käyttöösi runsaat voimavarat rurvallisiin ohituksiin, 110 kW (150 hv DIN). Tämä huipputehokas moottori korostaa auton mainion alustarakenteen ominaisuuksia.
Volvo 740 käyttäytyy kaikissa ajotilanteissa
täsmälleen odorustesi mukaan. Hallitset autosi joka
tilanteessa. Siitä huomaat Volvon dynaamisen turvallisuuden ja ajonautinnon.
leveä raideväli pitää auton vakaasti suunnassaan. Se vähentää myös sivutuuliherkkyyttä ja
antaa mahtavat kaarreajo-ominaisuudet.
Erinomaisen painonjakautuman tunnet auton
tasapainoisessa käyttäytymisessä. Viimeisimmän
autonrakennustietämyksen mukaisen jousituksen
ja pyöränripustuksen ansiot huomaat puolestaan
ääneHömästä kulusta ja pyörien tiukasta otteesta.
Pitoa parantavat myös näyttäville kevytrnetallivanteille asennetut matalaprofiilirenkaaL
Kapeitten ovipilarien ja isojen ikkunoiden
ansiosta näet esteettä joka suuntaan. Viiston keulan ja hämmästyttävän pienen 9,9 m kääntöympyrän ansiosta sinun on helppo ajaa Volvo ahtaimpiinkin paikkoihin.
Uusi Volvo 740 GlE tai Turbo valloitba
sinulle ajamisen uudet, kehittyneet ja naulinnolli,ct
ulottuvuudet. Tee voittosiirtosi!
,•
VOLVO 740
VALLOITTAA.
JULKAISUTOIMIKUNTA
Puheenjohtaja
Leo Lahdenmäki (ST)
Jäsenet
Erik AspLund (TShL)
Jörn ELfving (SSL)
Viktor Jenu (SKSL)
Reino Kotka (SKL)
Osmo Särki Lahti (SKSL)
Tilaushinta 1984
Kotimaahan
ULkomaiLLe
Irtonumerot
110,125,15,-
12 numeroa vuodessa
Postisiirtotili 4130 05-7
Kertailmoitushinnat
1/1 s.
1/2 s.
1/4 s.
1/8 s.
Rivi-i Lmoitus
1100,650,380,200,60,-
30%
Shakkiaiheisista
kertailmoituksista
aLennus. Vuosi-iLmoituksista 50% aLennus.
Hankintapalkkio 20% (kun iLmoitus on maksettu). ShakkiaiheaLennuksen Lisäksi ei muita
alennuksia.
Keski-Uusimaa Oy, 1984
SUOMEN SHAKKILIITTO R.Y.
Puheenjohtaja Mikko Markkula, Satukuja 1 H
48, 02230 Espoo 23, puh 90-8034574
Sihteeri Pekka palamaa, Prinsessantie 4 C
26, 00820 HeLsinki 82, puh 90-784814
TaLoudenhoitaja Jarkko Lehtinen, Hösmärinkuja 4 C 12, 02760 Espoo 76, puh 90-8054356,
tiLi SYP-HKI-Arkadia 218520-76595
TYöVÄEN SHAKKILIITTO R.Y.
Puheenjohtaja Viktor Jenu, 01940 Palojoki,
puh 90 8795415
Sihteeri Markku Kosonen, VaLLiraitti 7 B 8,
01280 Vantaa 28, puh 90-3920094
TaLoudenhoitaja Pirkko PihLajamäki, KyLäkunnantie 65,
00660 HeLsinki 66,
ps-tiLi
452285-6
SUOMEN KIRJESHAKKILIITTO R.Y.
Puheenjohtaja Raimo Lindroos, Ahokuj a 2,
04400 Järvenpää
Sihteeri OLavi HaLme, Nauristie 16, 04400
Järvenpää, puh 90-287550
TaLoudenhoitaja Seppo Räisänen, Kaivosmiehentie 8, 02730 Espoo 73, ps-tili 442321-4
SUOMEN TEHTÄVÄNIEKAT R.Y.
Puheenjohtaja Hannu HarkoLa, Ampujantie 18
B, 00700 HeLsinki 70, puh 90-353898
Sihteeri Kerttu KaiLa, Haahkatie 13 A 5,
00200 HeLsinki 20, puh 90-676789
TaLoudenhoitaja Kauko Virtanen, Välimäenkuja
3 D 20, 33430 Vuorentausta, ps-tiLi TA
465965-1
100
SUO M E N S H A K K .1
----------------------------------------------
SUOMEN
Kansainvälisiä kilpailuja
JOUNI YRJöLÄ
H A MA R
ArnoLd J. Eikrem on pohjoismainen shakkijohtaja numero yksi. Hänen johdoLLaan järjestetään vuodessa useita vahvoja kansainväLisiä
turnauksia, joista useimmat peLataan GausdaLin LoisteLiaassa tunturihotellissa. Nämä
turnaukset hyödyttävät myös muiden pohjoismaiden shakkieLämää, siLLä monet ruotsaLaisten ja suomaLaisten tittelitulokset on tehty
juuri tääLlä~
Vuoden vaihteen tienoiLLa peLattiin turnaukset sekä Hamarin Astoria-hoteLLissa että
GausdaLissa.
SuomaLaismenestys oLi täLLä
kertaa varsin hyvä. Kimmo VäLkesaLmi ja aLLekirjoittanut oLimme Lähteneet matkaan tosissamme metsästämään tittelituloksia ja peLasimme moLemmat turnaukset. Kimmo osoitti
erinomaista varmuutta jääden moLemmissa turnauksissa KvM-tuLoksesta harmittavasti ainoastaan puoLi pistettä. FM-titteLin hän
kuitenkin varmisti itseLLeen. GausdaLin turnausta hän johti pitkään, mutta Loppu meni
iLmeisesti LiiaLL iseksi varmisteLuksi. Itse
taas peLaiLin Hamarin turnauksen ja GausdaLin aLkupuoLen heikohkosti. Suututtuani itseeni riittävästi voitin kuitenkin neLjä
viimeistä peLiäni, mikä varmisti KvM-titteLin ja jaetun turnausvoiton. MeiLLä oLi kummaLLakin suuria vaikeuksia mustiLLa vahvoja
peLaajia vastaan d4-avauksissa. Erityisesti
vaikea K-intiaLainen on osoittautunut surkeaksi suurmestaritasolla.
GausdaLissa oLivat mukana myös Westerinen ja
Nykopp. Heikki teki rutiinituloksen ja piti
muut suurmestarit takanaan. Nykopp tuntuu
peLaavan GausdaLissa aina samaan tapaan:
aLku erinomainen, Loppu huono, LopputuLos
kohtaLainen.
TuLokset:
Hamar, 30.12.1983.-8.1.1984:
1. KvM Margeir Petursson <IS) 7/9
2.-3. SM Dusan Rajkovic (Y) ja Johann Hjartarson (IS) 6,5
4.-S. SM MiLorad Knezevic (y) ja Kimmo VäLkesaLmi 5,5
6.-9. Jouni YrjöLä, SM PaL Benkö (USA),
Petter HaugLi ja Petter Stigar 5
10.-14. Daan de Lange, Einar HattLebakk, SM
Erik Lundin (S), Frank Hovde ja Fredrik
S HAKK I
101
-
GAUS DAL
A.DahL 4,5
1S.-18. WoLfram Schön (BRD), Richard Bjerke,
Dag SödthoLt ja Arnt Esbensen 4
19.-20. Tor Kr.SchöLseth ja öyvind Andersen
3
21. Stefan Thorirsson (IS) 2,5
22. OLe J.Kristiansen 1.
GausdaL,9.-17.1.1984:
1. 3. KvM M.Petursson (IS), J.Hjartarson
(IS) ja Jouni YrjöLä 6/9
4. KvM Peter Ostermeyer (BRD) 5,5
S.-10. Kimmo VäLkesaLmi, KvM Leif 0gaard, SM
M.Knezevic (Y), SM Heikki Westerinen, Christer Hartman (S) ja KvM Björn TiLLer 5
11.-13. KvM Vincent McCambridge (USA), SM
D.Rajkovic (Y) ja MichaeL Nykopp 4,5
14. SM P.Benkö (USA) 4
1S. Henning Egede-Nissen 3,5
16. 0ystein Brekke 3
17. R.Bjerke 2
18. S.Thorirsson (IS) 1,5.
Turnausten väLisenä kahtena palvana peLattiin Norjan avoin mestaruus 45 minuutin
ajoin. NorjaLaisten suureksi hämmästykseksi
otimme Kimmon kanssa kaksoisvoiton ennen
neLjää suurmestaria. Eräs näistä oLi jäLkikäteen suurmestarin arvon saanut teräsvaari
Erik Lundin (79). Tarmokas pappa tuntui peLaavan sitä paremmin mitä nopeampaa peLi
oLi. ViimeiseLLä kierrokseLLa hän taisteLi
hienosti tasapeLin ainoaa uhkaajaamme Benköä
vastaan. Kimmon kiitettyä häntä avustuksesta, Lundin sanoi: "Jag tänkte er hela tiden". Seuraavassa on Lyhyt Luonnehdinta turnausten muista mielenkiintoisista ja vahvoista peLaajista.
Islantilaiset Petursson ja Hjartarson ovat
tehneet muitakin mainioita tuloksia viime
aikoina. Etenkin heidän nopeasta ja varmasta
avauskäsitteLystään näkee, että he ovat todeLLa ahertaneet taitonsa eteen. Islannissa
shakin arvostus on aivan eri luokkaa kuin
tääLLä ja puitteet ammattimaiseen peLuuseen
paLjon paremmat.
JugosLavialaiset suurmestarit Rajkovic ja
Knezevic oLivat huolettomia veikkoja. He
kertoivat pelaavansa paLjon mieLuummin Norjassa kuin Jugoslaviassa, jossa innokkaat
shakkifanit aiheuttavat paineita. Jugoslavian v. 1983 mestarilLa RajkovicilLa on
erittäin omintakeisia ideoita (kts Informaattorit). Knezevic taas on pelaaja, joka
n. 150 vuosittaisesta turnauspelistään häviää kaksi tai koLme. Vaistotessaan vaaraa
hän ehdottaa heti remissiä. Knezevic vaikuttikin ihanteeLliselta vastustajalta remissiä tarvitsevalle KimmoLle GausdaLin viimeisellä kierrokseLLa etenkin, kun Kneze oLi
edelL isenä iLtana kertonut mei Lle olevansa
väsynyt peLaamiseen, mikä kuulosti remissiehdotukseLta. Kimmo oLi kuitenkin epäonnekseen murjonut Knezen 45 minuutin turnauksessa, mikä herätti hänessä tiikerin. Kimmo
järkyttyi vastustajan tarmokkaasta voitonpeLaamisesta nlln, ettei pystynyt panemaan
kunnolLa vastaan.
KuuLuisin peLaaja oli epäiLemättä 50-luvulla
maaiLman huipulLa peLannut Pal Benkö, joka
on viime vuosina keskittynyt lopputehtäviin.
BenköLLe sattui usein sokeusvirheitä, mutta
niistä hän ei oLLut miLLänsäkään. Kun hän
sen sijaan hävisi sekä KimmoLLe että minulLe
peliLlä, oLi kädenojennusta Luovuttamisen
merkiksi turha odottaa jälkianaLyyseistä puhumattakaan.
Peter Ostermeyer on kuin robotti peLatessaan. Ilmekään ei hänen kasvoiLLaan värähdä
eikä hän juuri Liiku laudan äärestä peLin
aikana. Ainoastaan käsien pieni värinä aikapulavaiheessa osoittaa, että hänessä on tunteita. Hän on ujo henkilö, joka ei paljon
muiden peLaajien kanssa juttele eikä esitä
anaLyyseissä omia mielipiteitä.
Jenkkitapaan itsevarma ja seuraLLinen Vincent McCambridge on fischermäinen shakkifanaatikko. Hän oli USA:n ketjukilpailussa aivan kärjessä ja hänestä kuultaneen vieLä.
Pelinäytteitä:
Sisilialainen puoLustus (E66c)
Kimmo Välkesalmi - Dusan Rajkovic
Hamar, 3. kierros
1 e4 cS 2 Rf3 Rc6 3 d4 cxd4 4 Rxd4 e6 S RbS
d6 6 e4 Rf6 7 RSe3 Le7 8 Le2 b6 9 Le3 Lb7 10
0-0 ReS 11 Rd2 0-0 12 a4! Red7 13 aS bxaS!
Kenties uusi idea tässä.
14 Da4 dS 1S exdS exdS 16 Tfd1?
16 Dxa5.
16.- d4! 17 Lxd4 Rb6 18 Lxb6 axb6
Lähettiparinsa ansiosta mustaLLa on pieni
etu, mutta valkea puoLustautuu sitkeästi.
19 RdS RxdS 20 exdS bS 21 Lxb5 Dxd5 22 Rf3
DeS 23 Le2 lf6 24 Tae1 Db6 2S b3 Tfe8 26 Db5
DxbS 27 LxbS Te7 28 Rd4 g6 29 Re6 Te7 30 Tc4
Kg7 31 h3 hS 32 Kf1 h4 33 Tdc1 0,5-0,S
Kuningatargambiitti (D29c)
Christer Hartman - Kimmo VäLkesaLmi
Gausdal, 3. kierros
d4 dS 2 e4 e6 3 Rf3 Rf6 4 e3 e6 S Re3 Rbd7
6 Ld3 dxc4 7 lxe4 bS 8 ld3 a6 9 e4 eS 10 eS
exd4 11 RxbS axbS 12 exf6 Db6 13 fxg7 lxg7
14 0-0 lb7 1S Te1 0-0 16 Lf4 ldS 17 Re5 Rxe5
18 lxe5 lxeS 19 Txe5?
19 Lxh7+ Kxh7 20 Dh5+ Kg7 21 Dg5+ olisi
johtanut tasapeliin.
19.- fS 20 Df1 Dd6 21 f4 Tfe8 22 a3 b4 23 a4
Ta7! 24 a5 Tg7 25 Te2 Kh8 26 Td1 b3! 27 Tf2?
27 a6.
27.- Teg8 28 Tdd2 Db4 29 a6?
29.- Lxg2! 30 Txg2 Dxd2 31 Txg7 Txg7+ 32 Kh1
Dxb2 33 le4 De2 34 0-1
Mustan pel i kulki sujuvasti.
Hjartarson kärsi ainoan häviönsä Gausdalissa
seu raavast i:
Kuningatargambiitti (D24a)
Johann Hjartarson - Kimmo Välkesalmi
Gausdal, 4. kierros
d4 dS 2 c4 e6 3 Rf3 Rf6 4 Re3 dxe4 S a4
lfS 6 Re5 Rbd7 7 Rxc4 De7 8 g3 e5 9 dxe5
RxeS 10 Lf4 Td8 11 De1 ld6 12 Rxd6+ Dxd6 13
192 0-0 14 0-0 Tfe8!? 15 a5 Db4 16 a6 Rfd7
17 Ta4 Db3 18 Ta3 Db4 19 axb7 Dxb7 20 Re4
lxe4 21 Lxe4 Rf6 22 Lg2 Rd5 23 ld2 DbS!?
Soti Laanuhraus ajoi vaLkean kovaan aikapuLaan .
24 e4 Rb4 25 lxb4 Dxb4 26 Txa7 Td2?! 27 Tb7!
Dd6 28 Dc3 Td3 29 Db4 eS 30 Db6 Dd4 31 Tb8
Kf8 32 Ta1?! Txb8 33 Dxb8+ Ke7 34 Dc7+ Rd7
35 Ta8??
35 h4.
35.- Td1+ 36 Lf1 Txf1+! 37 Kxf1 Dd3+ 38 0-1,
si Llä torni putoaa.
NimzointiaLainen puoLustus (D48c)
Jouni YrjöLä - 0ystein Brekke
Gausdal, 1. kierros
1 d4 Rf6 2 c4 e6 3 Re3 Lb4 4 e3 0-0 5 Re2 d5
_1_02__________________________~S~U~O. MlN
6 a3 Le7 7 cxd5 exd5 8 g3 c6 9 Lg2 Te8 10
0-0 Lf5?!
Liian varhainen Lähetin kehitys. VaLkea saa
Lähetistä tempon toteuttaessaan esim. e4:n
tai g4:n. Parempi oLi kehittää ensin ratsu.
Esim. 10.- a5 ja 11.- Ra6.
11 f3 Lf8
Jatko 11.- Ld6 12 e4! dxe4 13 fxe4 Lxe4 14
Txf6 Lxg2 15 Txd6 Dxd6 16 Kxg2 on vaLkeaLLe
edu LLinen.
12 g4 Lg6 13 Rg3 h5
Pakko, siLLä vaLkea uhkasi peLata f4 ja f5.
14 g5 h4 15 gxf6
Nimzowitschmainen 15 Rh1! on parempi, esim.
15.- Rh7 16 f4 Dd7 17 Rf2 f6 18 Lh3 Lf5? 19
g6! Lxh3 20 Dh5.
15.- hxg3 16 hxg3 Ld6 17 f4 oxf6 18 f5!? Lh7
18.- Lxf5 19 g4 Dh4 20 Txf5 ei käynyt.
19 Og4 Kh8
Musta vaLitsee väärän suunniteLman (g-Linjan
avaaminen torneille). Hänen oLisi pitänyt
kehittää ratsu ja putkittaa tornit e-LinjaLLe. Nyt vaLkea ehtii käyttää mustan heikkoa
kehitystä hyväksi ja iskeä keskustassa.
20 oh3 g6? 21 e4! dxe4
Myös 21.- Dxd4 22 Kh2 uhkauksin 23 fxg6 fxg6
24 Tf7 näyttää mustaLLe vaaraLLiseLta
kenties kuitenkin parempi vaihtoehto.
22 Le3! gxf5 23 Rxe4 Og6 24 Rxd6 Oxd6
24.- Txe3 25 Rxf5 on Lohduton vaihtoehto.
25 Txf5!
Tehokkain tapa reaLisoida etu on uhrata upseeri •
25.- Txe3 26 Txf7 Og6 27 Tf8+ Kg7 28 Taf1
Te7
Vaihtoehto 28.- Lg8 häviää ainakin jatkossa
29 T1f6 Dg5 30 Txg8+ Kxg8 31 Dc8+ Kg7 32
Df8+ Kh7 33 Tf7+.
29 Oh4 Oe6
Jos 29.- Td7, niin 30 T8f6.
30 Le4!
Voittosiirroista kaunein.
30.- Lg8 31 T1f6 1-0
,>
II 1\ K
~:
SUOMEN
1
1' .. 1('J'
0',1
"""1)" i
",'I\I"Y""
<H/fli1)
(jiIlJ';dnl, I)~
.1"1111; YrjöLä
I~ Il'tTn~.
d4 Rf6 ? ei, (;') .~ II', ,.(, 1, 1l<;3 exd5 5 cxd5
d6 6 e4 g6 7 n L!17 H I,·~ ()-() 9 Dd2 Te8 10
Rge2 b6!? 11 Rg3 La6 1;> I.x"t, Ilxa6 13 0-0 Rc7
14 Lg5?!
14 a4.
14.- b5 15 Df4 De7 16 Kh1 Tab8 1( Rd1 De5?!
ILmeisesti suunniteLma Tec8, RCI'R, Df8 on
parempi.
18 Dh4!?
18 Dxe5 dxe5 19 a4!
18.- Tb6 19 a4 Ta6!? 20 Rc3
20 a5.
20.- b4 21 Rd1 Rd7 22 a5 Dd4 23 f4 f5!? 24
exfS RxdS 2S fxg6 hxg6 26 Dh3 R7f6 27 Rf2
Re3 28 Tfe1 d5 29 fS!
Nyt aLkaa varsinainen
kompLikaatiovaihe,
jota peLattiin moLemminpuoLisessa kovassa
aikapulassa.
29.- RxfS 30 Txe8+ Rxe8 31 RxfS Dxf2 32 Re7+
Kf8 33 Dd3 Te6! 34 Rxg6+ Kf7 3S Lh4 Dd4 36
DfS+
36 Tf1+ Tf6!
36.- Rf6 37 Rf4 Te4 38 Tf1
38 Lxf6!
38.- DeS 39 Dg6+,Kg8 40 Lg3 De8
Aikapula ja kompLikaatiot ovat ohi. Mustan
D-siiven sotiLaat vaikuttavat vaaraLLisiLta.
Jatkossa musta ei kuitenkaan Löydä mitään
kunnon ideaa ja vaLkea saa sotiLaiden vastapainoksi painetta K-siiveLLä.
41 DfS TeS 42 Dd3 Re4 43 Le1 Dc6 44 Dh3 Rf6
4S Df3 De8 46 Lh4 Re4 47 Td1 Dc6 48 RhS
Lh6?!
Turvallisempaa olisi olLut antail vnlhtilil
ratsu Lähettiin. Nyt vaLkea J'yhlyy ilyilkkJämaan voitonki i Lto si Lm'; ':'::i,""I, ',i II:i musta
oLi Lisäksi ajautunlll. j:ill""I' k"\I,I"" ilikapuLaan. Mustan puoll.';I,," k,",1 :',:i "ipill napin.
49 Rf6+ Rxf6 'iO 1 xl(, 1.. (. ',1 111 od7! S2 Dg3+
1 X'I ( I,'I!
52 D<]I,+ L'Ii!
52.- Khl 1, 1111 '; 111{ l.t. Ill'" K!18 55 g4 Te2!
1)1)
~
HANKI SUOMEN SHAKILLE YKSI UUSI TILAAJA!
S{J !ll; 1'1 1 " I I xq(?"
I:il,,", plHd
Illi('11 i
Viii k""
i
tunti a
ja
meni
siLti hävittyyn torniloppupeliin. ILmeinen
väsymysvirhe,
siLLä vllmeisen kierroksen
peL issä ei pidetty taukoja. Oikein oL i 57
Df3 Te4 ja peLi jatkuu vaikeana.
57.- Dxf5 58 Txf5 Kxg7 59 Txd5 c4 60 h4
60 TcS saa vastauksen 60.- Tc2, b3 ja c3.
60.- c3 61 bxc3 bxc3 62 Td7+ Kg6 63 Td6+ KhS
64 Th6+ Kg4 65 Tc6 c2 66 g6 Te1+ 67 Kg2 c1D
68 Txc1 Txe1 69 g7 Te8 70 0-1
Tarraschin puoLustus on tuLLut Lähinnä Kasparovin ansiosta muotiin. Toinen merkittävä
Tarrasch-spesiaListi on Petursson. Hän kertoi käyttäneensä Tarraschia ykkösavauksenaan
vuodesta -78 (ainakin 50 peLiä) ja hävinneensä ainoastaan yhden - ensimmäisen. Tarraschissa musta saa usein aktiivisen upseeripelin korvaukseksi heikosta d-sotiLaasta.
Seuraavassa peLissä Petursson osoittaa tämäntyyppisten asemien erinomaista haLLintaa.
Kuningatargambiitti (D09b)
Leif 0gaard - Margeir Petursson
GausdaL, 5. kierros
1 d4 dS 2 c4 e6 3 Rc3 eS 4 exdS exdS S Rf3
Re6 6 g3 Rf6 7 192 Le7 8 0-0 0-0 9 dxe5 lxc5
10 Lg5 d4 11 Lxf6 Dxf6 12 Rd5 Dd8 13 Rd2
Muotimuunnelma.
13.- Te8 14 Te1
14 Tcl.
14.- a6! 15 Rb3 La7 16 Te1 Lf5 17 Dd2 Le4 18
Lxe4 Txe4 19 Rb4 Rxb4 20 Dxb4 Dd7 21 De4
Tae8 22 Rd2 T4e7 23 Rf3 h6 24 Ted1 b5 25 Dd3
Te4 26 a3 Dd5 27 Rd2 Te3!!
Musta hyödyntää aktiivisen aseman hienoLLa
torninuhraukseLLa, jota ei voi ottaa vastaan: 28 fxe3 Txe3 29 Db1 d3 nopein Lopuin.
PeLissä syntyvä D+s - 2T -Loppupeli on seLvästi mustaLLe eduLLinen.
28 fxe3 Txe3 29 Tel Txd3 30 exd3 Kh7 31 Te2
Lb8 32 Te2 Ld6 33 Re4 Le7 34 g4 LgS 3S Te5
Db3 36 Rxg5+ hxg5 37 Td2 De6! 38 Tf2 Dxg4+
39 Kf1 Dd1+ 40 Kg2 f6 41 Tef5 Dxd3 42 T5f3
De4 43 Kg3 Kg6 44 Td2 De1+ 45 Tdf2 d3 46 0-1
TiLLeriLLä on erityisiä vaikeuksia K-intiaLaista vastaan. Poutiaisen muistoturnauksessahan hän kärsi katastrofihäviön Veijo MäeLLe.
Kuningasintialainen puoLustus (D98a)
Björn TiLLer - Vincent McCambridge
Gausdal, 5. kierros
1 e4 Rf6 2 Rf3 g6 3 Re3 Lg7 4 e4 d6 S d4
6 Le2 eS 7 0-0 Re6 8 Le3 Rg4 9 LgS f6 10
g5 11 Lg3 Rh6 12 d5 Re7 13 Rd2 Rg6 14
Rf4 15 Lf1 De8!? 16 b4 Dg6 17 cS fS 18
Tf7 19 exd6 exd6 20 Te1 Ld7 21 Re7 Te8
RbS?!
0-0
Lh4
Te1
RbS
22
S HAKK1
103
ParemmaLta vaikuttaa 22 Lxf4 exf4 23 Ld3!
(23 Re6 Lc3!).
22.- Tef8! 23 Rxa7 Rh5 24 exf5 Rxf5 25 a4?
25 Re4.
25.- Rfxg3 26 fxg3 e4! 27 Re4
Parempi yritys on 27 Rxe4 Lxa4! 28 Dd3 (28
Dxa4 Ld4+ 29 Khl Dxe4 30 Dd1 Le3! voittaen).
27.- Lxa4! 28 0-1,
koska 28 Dd2 b5. PeLin Loppusiirto tuo mieLeen ottelun Spasski-Fischer.
EdeLLisen esityksen jäLkeen ihmetyttää, miten seuraavanLainen peLi on yLeensä mahdoLLinen. Mac'iLLa oLi peLin jäLkeen kuitenkin
pätevä se Li tys: hän 0 Li Li ukastunut ja Loukannut päänsä eikä kyennyt kunnoLLa keskittymään.
Sisilialainen puoLustus (E50b)
Jouni YrjöLä - Vincent McCambridge
GausdaL, 8. kierros
1 e4 e5 2 f4 Re6 3 Rf3 g6 4 Lb5 Lg7 5 0-0
e6? 6 Lxe6 bxe6 7 e4 Rh6 8 Re3 0-0 9 d3 d6
10 Kh1 f6 11 e5!' fxe5 12 fxe5 dS 13 Lg5 De7
14 De2 Ld7?
14.- Tf5.
1S Ra4 Tf5 16 Rxc5 Rf7 17 Lh4 gS?
17.- hS.
18 g4! Txf3 19 Dxf3 Tf8
19.- Rxe5 20 Lg3.
20 Lg3 Le8 21 De2 d4 22 b4 hS 23 gxh5 Rh6 24
Dd2 Rf5 25 DxgS Kh8 26 Dg6 De7 27 Re4 1-0
Nykopp voitti seuraavan peLin johdonmukaiseLLa painostukseLLa K-siiveLLä. Tavoistaan
poiketen Nykopp aLoitti GausdaLissa usein 1
d4:LLä. YLeensäkin kansainväliseLLä tasoLLa
1 d4 on täLLä hetkeLLä seLvästi yLeisempi
kuin 1 e4, mikä tiedoksi peLaajiLLe, jotka
aikovat peLata kv. turnauksissa. GausdaLissa
suhde oLi n. 5:2. Kasparov-muotiako?
Kuningatarintialainen puoLustus (D32a)
MichaeL Nykopp - Henning Egede-Nissen
GausdaL, 4. kierros
d4 Rf6 2 c4 e6 3 Rf3 b6 4 a3 Lb7 5 Rc3
Le7? 6 d5! d6 7 Rd4 Dd7 8 e4 0-0 9 Ld3 c5 10
Rde2 Ra6 11 0-0 Rc7 12 Rg3 Rfe8 13 Dc2 eS 14
Rf5 Lf6 15 b4 h5!? 16 g4!? g6!? 17 Rh6+ Kh7
18 g5 Lg7 19 De2 Lxh6?! 20 gxh6 Rf6 21 Kh1
Dh3 22 LgS Rg8 23 Tg1 f6 24 Tg3 Dd7 25 Ld2
Rxh6 26 Tag1 Tg8 27 De3 g5 28 Th3 Rg4 29
Txg4! Dxg4 30 Le2 Dd7 31 Txh5+ Kg7 32 Dg3
Kf8 33 Lg4 Dd8 34 bxc5 bxcS 35 Rd1 Lc8 36
Re3 Lxg4 37 Dxg4 Re8 38 Rf5 Rg7 39 Th6 Tb8
40 Rxg7 Txg7 41 De6 Tf7 42 Th8+ Kg7 43 Txd8
Txd8 44 Kg2 Tdd7 45 Df5 Te7 1-0
VirheeLLinen kuorisiirto,
mutta Luovutus
oLisi oLlut yhtä LaiLLa paikaLLaan.
104
SUO MlN
;) II 1\ V v.. I
SUOMEN
KOULULAISTEN PM, REYKJAVIK 10.-1{' .1.1')1\1,
KouLuLaisten henkiLökohtaisesta pohjoismaisesta
mestaruudesta peLattiin IsLannissa
10.-12.2.1984. KiLpaiLu oLi järjestyksessä
4. Pelipaikkana oLi HvassaLeitiskoLi Reykjavikissa. Suomea edusti kunkin ikäsarjan SMkiLpaiLun kaksi parasta johtajanaan Hannu
Heino. Lisäksi matkaLLa oLi mukana koLmen
peLaajan isät. SuomaLaismenestys oLi tavanomaisen vaatimaton eLi yksi mitaLi ja useita jälkipään sijoituksia.
Isäntämaa haLLitsi kiLpaiLua vieden koLme
mestaruutta Ruotsin ja Tanskan saadessa yhden kärkisijan.
TuLokset:
A-sarja:
1. KarL Thorsteins (IS) 5,5, 2. ELvar Gudmundsson (IS) 5, 3. Jonny Hector (S) 3,5, 4.
Peter Bjarnehag (S) 3, 5. Lars Schandorff
(DK) 2,5, 6. Björne Dyre Syvertsen (N) 2,5,
7. Markku Lahtinen (Kuopio) 2,5, 8. Svend
E.Christensen (DK) 2, 9. Trond EikeLand (N)
2 ja 10. Pedri Houtsonen (Kuopio) 1,5.
B-sarja:
1. David OLafsson (IS) 5, 2. Lars Bo Hansen
(DK) 4, 3. Ivar Bern (N) 4, 5. Fredri k
A.DahL (N) 3,5, 5. Harri Fröberg (Kuopio)
3,5, 6. Gunnar Björnsson (IS) 3, 7. Sigurbjörn Arnason (IS) 2,5, 8. Reynir HeLgason (S) 2, 9. Peter Wegman (DK) 1,5 ja 10.
Esko-Matti HakuLinen (Kuopio) 1.
C-sarja:
1. Ferdinand HeLLers (S) 5, 2. Tomas Björnsson (IS) 4,5, 3. Thröstur ThorhaLLsson (1S)
4,5, 4. Jens ALsbrink (DK) 3, 5. ViLLe Mäkisarka (Tampere) 3, 6. Uffe V.NieLsen (DK)
2,5, 7. Magnus Eriksson (S) 2,5, 8. Matti
Tommiska (KouvoLa) 2, 9. Richard MOlLer (N)
2 ja 10. Anders övergaard (N) 1.
D-sarj a:
1. Hannes H.Stefansson (IS) 5, 2. Joose
Norri (HeLsinki) 4,5, 3. Mi Lad Keryakes (S)
4, 4. Thröstur Arnason (IS) 4, 5. Christer
Henriksson (Tammisaari) 3,5, 6. Per-Gunnar
Persson (S) 2,5, 7. SöLve Lindgard (N) 2, 8.
Per Sönderskov (DK) 2, 9. Sverre Skogen (N)
2 ja 10. Thomas Jensen (DK) 0,5.
JOOSE NORRI TOI AINOAN MITALIN SUOMALAISILLE
Kuva: Hannu Heino
Sisilialainen puoLustus (E84b)
Gunnar Björnsson - Harri Fröberg
B-sarja, 2. kierros
1 e4 eS 2 Rf3 d6 3 d4 cxd4 4 Rxd4 Rf6 5 Rc3
g6 6 Le3 Lg7 7 f3 Rc6 8 Dd2 0-0 9 Le4
9 g4 on yLeistynyt turnauskäytössä.
9.- Ld7 10 0-0-0 Te8 11 Lb3 ReS 12 g4?!
12 h4 h5! johtaa Gligoricin mukaan mustan
pieneen etuun.
12.- bS!
A.Miles mainitsee Sllrron mieLenkiintoisena
kirjassaan SiciLian Dragon: YugosLav Attaek.
Tässä on yLeensä peLattu 12.- Re4 tai 12.a5, johon vaLkeaLla on vahva vastaus 13 a4!
Rc4 14 Lxe4 Txe4 15 b3 Te8 16 Rdb5 vaLkean
eduin.
13 h4
B5-sotiLasta ei voi ottaa f3-heikkouden takia.
13.- a5 14 Lh6
Teoria mainitsee vain jatkon 14 h5 a4 15 Ld5
b4 16 Re2 Rxd5 17 exd5 Re4 18 Dd5 Rc4 19 Dd3
b3 mustan voitoin.
14.- a4 15 Lxg7 Kxg7 16 Ld5 b4 17 Rce2 e6 18
tbl Tel!
E-sarja:
1. Thomas Habekost (DK) 5, 2. Andri Bj iirn,;son (IS) 4,5, 3. Kim Korff (DK) 4, 1,. 0111'
Wademark (S) 3, 5. Magnus Armann (IS) ~, h.
Tommy Evensen (N) 3, 7. Einar Börs (N) ?,'i,
8. Yrjö Markus Jouhki (Kitee) 2,5, 9. Hcdinn
Steingrimsson (IS) 1,5 ja 10. Juha Miikin"n
(Kankaanpää) 1.
s"iirToll
rnyc')fH'IIIOl
t;n'k()illl~;
';('\vi:i:i II1lllJldllldd
siirtoa
i IIN
1') '-dr, IJ.JIl 111 I d"\ Ilxd'\l /1 Ilxd S
Nyl T"(:,, 1."Ie,,;I,,·. "" ·.,·lv·,II;;. Jos torni
,,1 j" j I,il:"'''', v.'\ 1·,'" ,,1 j., j vojnut pelata 21
Lxd, joI "liI·... II'·, 1,'"
I,x,,(, joI Dh6+ on vaikea
t""j",,_ Nyl
v~'ikuta enää mus1;11' k,", i"",,·,,""'II'"'''' I'",,;n "aaraLL iseLLa ta-
k""i"""I.,,· ,.;
va LLa.
21.- eS! 22 RfS+
Ei 22 Rb5? Lxb5 23 Dxb5 Tb8 24 Dd3 b3 mustan
eduin.
22.- Lxf5?!
22.- gxf5 23 gxf5 johtaa seka vaan mustaetuiseen peLiin, jossa mustaLla on kai jo ratkaiseva materiaalietu, mutta en haLunnut
riskeerata mitään.
23 gxf5 Tfe8 24 h5
24 Td2 b3 mustan eduin.
24.- Txe2+ 25 Kb1
25 Dxc2 Txe2+ 26 Kxc2 gxf5 tai 26.- Rxh5
johtaisi mustaLLe voitettuun loppupeliin.
25.- a3 26 Td2
Jos 26 b3, niin 26.- Tb2+ 27 Kal Tec2 28 Rcl
Da7 tarkoituksena Df2 voittaen.
26.- Txd2 27 Dxd2 Rxe4 28 De3 Rf6 29 Rg3
Lyönnit g6:een eivät anna mitään.
29.- De6!
Uhkaa matti e2:n kautta. MustaLLa on kaksi
sotiLasta enemmän ja täLlä siirrolla hän saa
myös aloitteen.
30 Th2 Dd5!
Taas uhkaa mattia.
31 Th1 De4! 32 Dd2 axb2 33 hxg6 fxg6 34 fxg6
hxg6
Mustan kuningasasema näyttää heiveröiseLtä,
mutta vaLkeaLLa ei oLe pelastusta.
35 Kxb2 Dc3+
Varma jatko. Nopeampi oLi ehkä 35.- Ta8 36
Kbl (36 Tal Ta3 voittaen) b3 voittaen.
36 Dxe3 Txe3 37 Tf1 Kf7 38 Re4 Rxe4 39 fxe4+
Kg7! 40 Td1
Jos 40 Tel, niin 40.- Td3 ja sitten g-sotiLas juoksee.
40.- Te3 41 0-1
Jos 41 Txd6, n11n 41.- Txe4 ja torni suojaa
b4- ja e5-sotiLaat ja g-sotiLaasta tuLee
ennen pitkää kuningatar.
Huomautukset voittajan
Sisilialainen puoLustus (E71a)
Thröstur Arnason - Joose Norri
D-sarja, 2. kierros
e4 e5 2 Rf3 d6 3 d4 exd4 4 Rxd4 Rf6 5 Re3
Re6 6 Le3 a6 7 h3 g6 8 Le2 Lg7 9 0-0 0-0 10
Dd2 Ld7 11 f4 Te8 12 t5 ReS 13 Rf3 Txe3 14
bxe3 Rxe4 15 Del Lxf5 16 Ld4 De8 17 Db2 Rg3
18 Tf2 Rxe2+ 19 Txe2 Rxf3+ 20 gxf3 Lxh3 21
Lxg7 Kxg7 22 Db4 De6 23 Dd4 e5 24 De3 Lf5 25
Th2 h5 26 Kf2 Te8 27 Dg5 f6 28 Dg3 Dxe3 29
Tel Dxe2+ 30 Te2 De5+ 31 Kg2 Kf7 32 Del Dd4
33 Td2 Te2 34 Txe2 Lxe2 35 Da5 De5 36 Dd8
De6 37 Dh8 Ldl 38 Dh7+ Ke6 39 Dg8+ Kf5 40
Db3 0-1
TILAA SUOMEN SHAKKI VUODEKSI 1984
S HAKK1
105
INDONESIA 11.11.-12.12.1983
2. First Lady Cup pelattiin Djakartassa
marras-joulukuussa. 22 pelaajan kiLpaiLussa
oL i mukana peräti 17 suurmestaria. 11 kategorian kiLpaiLussa HoLLannin Jan Timman otti
ylivoimaisen voiton ennen monia huippusuurmestareita. TuLokset:
1. Jan Timman (HoLLanti) 15,5/21, 2. Lajos
Portisch (Unkari) 14, 3. Artur Jusupov (NeuvostoLiitto) 13,5,
4.-6.
ULf Andersson
(Ruotsi), Ljubomir Ljubojevic (Jugoslavia)
ja Yasser Seirawan (USA) 13, 7. OLeg Romanishin (NeuvostoLiitto) 12,5, 8.-9. RonaLd
HenLey (USA) ja Eugenio Torre (FiLippiinit)
11,5, 10.-12. Andras Adorjan (Unkari), Bojan
Kurajiea (Jugoslavia) ja Ronny Gunawan (Indonesia) 11, 13.-14. WLodzimierz Schmidt
(PuoLa) ja Eric Lobron (BRD) 10,5, 15. James
Tarjan (USA) 10, 16.-17. H.Ardiansyah (Indonesia) ja VLatko Kovacevie (JugosLavia) 8,5,
18. Ivan RaduLov (BuLgaria) 8, 19.-20. Edhi
Handoko (Indonesia) ja Utut Adianto (Indonesia) 7, 21. KrunosLav HuLak (JugosLavia) 6,5
ja 22. E.MioLo (Indonesia) 4.
Turnausvoittaja
kukisti
ehdokasottelijan
mieLenkiintoisessa kamppaiLussa:
Espanjalainen peLi (E47a)
Jan Timman - Eugenio Torre
e4 e5 2 Rf3 Re6 3 Lb5 a6 4 La4 Rf6 5 0-0
Le7 6 Tel b5 7 Lb3 d6 8 c3 0-0 9 h3 Ra5 10
Lc2 e5 11 d4 De7 12 Rbd2 exd4 13 exd4 Re6 14
Rb3 a5 15 Le3 a4 16 Rbd2 Ld7 17 Tcl Db8 18
De2 Te8 19 Ld3 Rb4 20 Lbl h6 21 Rfl Ld8 22
Rg3 Re6 23 Tedl Db7 24 dxe5 dxe5 25 Rh4 g6
26 Rf3 Kh7 27 Tc5 Tb8 28 Ld3 b4 29 La6 Da8
30 Lb5 Te6 31 Lxc6 Lxe6 32 Rxe5 Le8 33 Re4
Rxe4 34 Rxe4 Dxe4 35 Rd6 Txd6 36 Txd6 Le7 37
Td4 De6 38 Tel Lf6 39 Td2 Lb5 40 Dg4 Dxg4 41
hxg4 Tb7 42 Te5 Ld7 43 Ld4 Lg5 44 Te2 Ld8 45
Td5 g5 46 Td6 Te7 47 Tel Tb7 48 f3 b3 49
axb3 axb3 50 Khl 1-0
Isäntämaan nuori FM Ronny Gunawan teki kovassa seurassa hienon tuLoksen ja yLitti
KvM-tavoitteen 1,5 pisteeLLä. Jugoslavian
ykköspeLaajaLLe hän aiheutti meLkoisen yLlätyksen:
RanskaLainen puolustus (EDle)
Ljubomir Ljubojevie - Ronny Gunawan
e4 e6 2 d4 d5 3 Rd2 Re6 4 Rgf3 Rf6 5 e5
Rd7 6 Le2 f6 7 exf6 Rxf6 8 0-0 Ld6 9 e4 0-0
10 a3 Kh8 11 b4 a6 12 Lb2 Ld7 13 Ld3 De8 14
Re5 dxe4 15 Rxd7 Dxd7 16 Rxe4 Tad8 17 De2
106
SUOMEN
SUOMEN
S II 1\ K 1< 1
Txf1 h6 ?6 1<1,;, I<<J', ,'( 1<<1 \ 1<,,/, 28 Da5 Rc3 29
Rf4 Le l, :50 1(,1 c', ',1 Dx,,r, Dx,,') 32 Ld2 Kh7 33
a4 Td6 3 /, Dell TI(, ',', '1\ Dd(, V, iJ5 Lc6 37 Te6
Txf4 38 Ld4 D<I'; \') I x':{, Ilxe{, 1+0 Df5+ Kg8 41
Dc8+ Kh7 42 Df5+ KqH I,~ 1,·', 1<1'2+ 1,4 Kf2 Rc3
45 Dc8+ Kh7 46 Df5+ KyH ~( DcH+ I<h7 48 Dxc7
Dg6 49 Dxg7+ Dxg7 50 Lxy( Kxq! 51 a6 Rb5 52
Ke2 Kf6 53 I<d3 Ke5 54 Kc4 Rc7 55 a7 Kd6 56
94 Kc6 57 h4 Kb6 58 h5 Kxa? 59 95 hxg5 60 h6
1-0
Pia Cramlingille suurmestari en kukistaminen
tuntuu jo olevan arkipäiväistä. Näytteeksi
peli Alburtia vastaan:
17.- Rxd4 18 De1 b5 19 Rxd6 Dxd6 20 Td1
21 f4 Txf4 22 Dh4 Re2+ 23 Lxe2 Db6+ 24
Txd1 25 Txd1 Rf2+ 26 Dxf2 Dxf2 27 0-1
Rg4
Kh1
REGGIO EMILIA 24.12.-4.1
Reggio Emilian turnauksessa koettiin suuryllätys, kun Tshekkoslovakian KvM Karel Mokry
vei voiton tuloksella 8/11. Seuraavina olivat Krunoslav Hulak (Y) ja Stefano Tatai 0)
7,5, Ian Rogers (AU) 6,5, John Nunn (GB),
Bori s Spasski (SU) ja Mi lan Vuki c (Y) 6, Bela Toth 0) 5, Alvise Zichichi 0) 4,5, Sl im
Bouaziz (Tun) 4, Edward Formanek (USA) ja
Fernand Gobet (F) 2,5.
Aljechinin puolustus (R83a)
Pia Cramling - Lev Alburt
e4 Rf6 2 e5 Rd5 3 d4 d6 4 Rf3 96 5 Lc4
dxe5 6 dxe5 c6 7 Rc3 Le6 8 Rg5 Lg7 9 f4 Rd7
10 Lxd5 cxd5 11 Le3 Rb6 12 Rxe6 fxe6 13 Ld4
Rc4 14 b3 Ra3 15 0-0 Tc8 16 Tf2 Da5 17 Dd3
b5 18 Tc1 b4 19 Re2 Rb5 20 c3 bxc3 21 a4
Rxd4 22 Rxd4 Kd7 23 h4 Tc5 24 Tfc2 Thc8 25
Kf2 Db4 26 Ke3 Lxe5 27 fxe5 Db8 28 Kf2 Dxe5
29 Te1 Tf8+ 30 Rf3 Dh2 31 Dd4 Tc7 32 Txc3
Txc3 33 Dxc3 Dxh4+ 34 Kg1 Txf3 35 gxf3 d4 36
Dd2 Dg3+ 37 Kf1 Dxf3+ 38 Df2 Dh3+ 39 Ke2 e5
40 Df3 Dh2+ 41 Kd3 Db2 42 Dd5+ Ke8 43 Da8+
Kf7 44 Tf1+ 1-0
REYKJAVIK 26.1.-13.2.1984
REYKJAVIK 14.-26.2.1984
Agricultural Bank of Island järjesti 1.
kansainvälisen turnauksensa tammi- helmikuun
vaihteessa. Turnaus kuului 8. kategoriaan,
jossa SM-tulos oli 8/11. Turnausvoiton vei
koko alkuvuoden loistavasti pelannut isäntämaan Johann Hjartarson SM-tuloksella
8,
seuraavina Margeir Petursson 7, Helgi Olafsson ja Gudmundur Sigurjonsson 6,5, Pia Craml ing (Ruotsi) ja Leonid Shamkovitsh (USA) 6,
Jon Arnason 5,5, Milorad Knezevic (Jugoslavia) ja Nick DeFirmian (USA) 5, Lev Alburt
(USA) 4,5, Saevar Bjarnason 3,5 ja Jon Kristinsson 2,5.
Erittäin vahvan 60 pelaajan 11-kierroksisen
turnauksen voiton jakoivat Johann Hjartarson, Helgi Olafsson ja Samuel Reshevsky
(USA) 8, lähinnä Jon Arnason, Margeir Petursson ja Harry Schussler (S) 7,5, Efim
Geller (SU), Larry Christiansen (USA), Murray Chandler (GB), Hans Ree (NL), Gudmundur
Sigurjonsson ja Lars-l\ke Schneider (S) 7,
Juri Balashov (SU), Robert Byrne (USA), Lev
Gutman (IL), Peter Ostermeyer (BRD), Leonid
Shamkovitsh (USA), Vitaly Zaltsman (USA) ja
Karl Thorsteins 6,5. Michael Nykoppin tulos
oli 4,5.
10. kierroksella pelattiin turnausvoiton ja
myös SM-tuloshaaveiden kannalta tärkeä peli:
ULKOMAISIA KILPAILUJA
Espanjalainen peli (E35b)
Johann Hjartarson - Hel9i Olafsson
e4 e5 2 Rf3 Rc6 3 Lb5 a6 4 La4 Rf6 5 0-0
Le7 6 d4 exd4 7 e5 Re4 8 Rxd4 0-0 9 Rf5 d5
10 Lxc6 bxc6 11 Rxe7+ Dxe7 12 Te1 Te8 13 f3
Rd6 14 b3 f6 15 Lb2 Rf7 16 f4 fxe5 17 fxe5
Lf5 18 Rc3 Tad8 19 Dd4 Rg5 20 Ra4 Re6 21 Dd2
d4 22 Tf1 Tf8 23 Tae1 Lg6 24 Lc1 Txf1+ 25
31.5.-17.6 Malmö Schack-festival-84, useita
turnauksia
23.6.-3.7 Kööpenhaminan nvoin
14.-27.7 Skotlannin avoin rn",;I"aruus, Troon,
Ayrshire
18.-27.7 "Vila dl' S"i!-,1"';", avoin turnaus,
Barce lona, [sr;\I.,-j"
22.7.-4.8 8iclill ,;h"kkir""tivaalit, Sveitsi
2T:7~-...:ri:-8 (;;",,;<I;d, <I'i(' i 1" a eri turnauksi a.
•
S HAKK1
••
•
• •
---
II AVOIN IISALMI-TURNAUS 25.-26.2.1984
1. Pauli Lappalainen
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
19.
20.
21.
22.
23.
24.
Matti Grönroos
Eero Hintikka
Eero Siponen
Harri Fröberg
Jarmo Hartikainen
Tapio Heilala
Jukka Korhonen
Erkki Susi
Heikki Asikainen
Jarmo Peltomäki
Hannu Olkinuora
Risto Kinnunen
Juhani Paasovaara
Mauno Alanen
Paavo Kainulainen
Erkki Parviainen
Jari Hiltunen
Tommi Vainikainen
Timo Laiho
Rolf Runonen
Markku Kinnunen
Antt i Koponen
Hannu Keränen
KSY
G
JyvTS
TaRauS
KSY
IisSK
SKF
KSY
KajSK
MikkSK
KuusSK
JyvTS
KSY
IisSK
RaahLi
IisSK
KajTS
IisSK
KSY
KuusSK
KSY
KSY
KSY
KajTS
SELO
1752
1966
2125
1959
2035
1778
1938
1953
1762
1982
1913
1795
1822
1792
1771
1809
1886
1876
1874
1805
1964
1869
1767
1846
B-ryhmä:
1. Aimo Paananen (KemTS, 1684) 4,5
2.-4. Erkki Tuovinen (IisSK, 1762), VeliP""ka Kauhanen (Ri i SY, 1744) ja Pertt i Paasovaara (IisSK, 1626) 4
5. Heikki Sarkkinen (RaahLi, 1669) 3,5
6.-11. Yrjö Huttunen (KuusSK, 1618), Raimo
Pitkäaho (RaahLi,
1645), Jouko Oikkonen
(MikkSK,
1594), Heikki Nissinen (KajTS,
1624), Jouni Rytkönen (KSY, 1661) ja Lauri
Lahti (RovSK, 1669) 3
12.-19. Kari Davidsainen eRovSK, 1644), Esko
Loven (IisSK, 1728), Harri Töhönen (KSY,
1542), Sulo Kaikkonen (KajTS, 1668), Juha
Vahvaselkä (MikkSK, 1536), Pertti Puputti
(JakSK, 1570), Markus Kovalainen eKajTS,
1750) ja Jukka Peltomaa (RaahLi, 1630) 2,5
20.-25. Pasi Vuokila (RaahLi, 1504), Janne
Piilola (RaahLi, 1465), Sami Ojanen (KSY,
1416), Rainer Kuokkanen (IisSK, 1576), Kari
Eloranta eKSY, 1497) ja Lauri Aapola (RaahLi, 1502) 2
26.-27. Kari Jauhiainen (KSY, 1501) ja Hannes Tiira (KokkSK, 1496) 1,5
28.-29. Mikko Piilola (RaahLi, 1405) ja
Reijo Järvinen (KajSK, 1460) 1
30. Marjo Hiltunen eKSY, 1379) O.
2
+11
+12
+22
=13
+24
+21
=14
=20
+18
+16
- 1
- 2
4
7
-10
+ 9
+19
+14
=6
=5
+13
=15
- 2
= 1
=16
+18
- 7
- 4
=17
-10
=15
- 9
+23
=8
8
=11
=20
-12
- 3
- 3
=17
+24
=23
-19
=22
- 5
-21
- 6
4
3
+
4
- 3
+ 2
- 1
+ 7
=10
- 5
=12
=17
=6
+14
=8
=23
-11
=19
+22
=9
+24
=15
=21
=20
-16
=13
-18
+ 6
+10
5
+ 3
+ 5
=5
- 1
+19
+15
=3
- 2
- 1
+20
+16
=11
- 2
=9
=17
+18
+23
+21
- 8
=12
-13
- 4
- 7
-15
+24
-=T4
-22
+17
=8
P
4,5
4
3,5
3,5
3
3
3
=7
3
3
=13
2,5
2,5
2,5
2,5
2,5
2,5
2,5
2
2
1,5
1,5
1,5
1,5
1,5
+21
=12
=11
=10
+22
- 4
+19
- 6
+20
-16
-18
- 9
-14
=X
o
SELO
1864
2000
2119
1958
2031
1828
1941
1944
1816
1957
1887
1824
1841
1815
1807
1835
1850
1833
1846
1798
1911
1823
1746
1825
Kuningatargambiitti (D01a)
Jari Hiltunen - Timo Laiho
d4 d5 2 c4 dxc4 3 Rc3 e6 4 e4 Rf6 5 Lxc4
a6 6 Lg5 Le7 7 Rge2 b5 8 e5 Rd5 9 Lxd5 exd5
10 Lxe7 Dxe7 11 Rxd5 Dd7 12 Db3 Lb7 13 Ref4
0-0 14 Tc1 Rc6 15 Rh5 Df5 16 Txc6 Db1+ 17
Kd2 Dxh1 18 Dg3 g6 19 Rhf6+ Kg7 20 Rh5+ Kh8
21 Dg5 f6 22 Dh6 Tf7 23 Txf6 Db1 24 Txf7
Dxb2+ 25 Kd3 Db1+ 26 Ke2 Dc2+ 27 Kf3 Dd3+ 28
Kg4 gxh5+ 29 Kh4 Dxd4+ 30 Df4 Dxf4+ 31 Rxf4
Tg8 32 f3 T97 33 Tf6 c5 34 Rxh5 Tg8 35 Tf7
Ld5 36 Td7 Lxa2 37 Rf6 Tg7 38 Td8+ Lg8 39 e6
TX92 40 e7 1-0
LAHDEN MESTARUUS 1984
1.-2. Kalervo Lehtonen (LahSK) ja Aki Lahti
(LahSK) 7,5/9, 3. Hannu Joentausta (LahSK)
6,5, 4. Veli Vehkalahti (LahSK) 6, 5. Hannu
Pärnänen (LahTS) 5, 6. Eero Pääkkönen (LahSK) 4, 7.-8. Kari Kanervo (LahSK) ja Hannu
Mäkipää (LahTS) 3, 9. Erkki Lamminpää (LahSK) 2,5 ja 10. Martti Järvinen (LahTS) O.
Jatko-ottelussa mestaruudesta Kalervo Lehtonen voitti Aki Lahden 1,5-0,5.
B-ryhmän voiton vei M.Sipilä 4.
SUO M E N
108
SUOMEN
SHAKKI
l ius <TampY, 1384) ja Petri Si lvasti (TampY,
1338) 1,5
24. Iiro Laukkanen (TampY, 1235) O.
HANNU SALOKANGAS
TAMPEREEN SHAKKIKLUBIN 60-VUOTISJUHLATURNAUS 2.-4.3.1984
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
19.
20.
21.
22.
23.
24.
25.
26.
27.
28.
29.
30.
31.
32.
Mauri Tuominen
Esa Lipsanen
Seppo Viitamaa
Seppo Markkanen
Ilmari Loikkanen
Pekka Paldanius
Kalle Tanni
Grels Linqvist
Simo Torhola
Risto Lehtivaara
Osmo Hurula
Jari Toivola
Ville Mäkisarka
Tapiu Innala
Urho Mäki
Ari-Pekka Tingander
Hannu Sanjola
Tuomo Halmeenmäki
Erkki Pursiainen
Kari Heinola
Valio Niemi
Tuure Immonen
Erkki Nummi
Pentti Jalo
Kari Aura
Pekka Karjalainen
Ilmari Heikkilä
Aarre Granlund
Voitto Särki lahti
Jukka Lähteenmäki
Jarmo Terho
Pekka Sirkka
TaRauS
Garde-64
TaSY
TaSK
KS-58
KalSK
VammSK
VSS
TaSK
MatSK
VammSK
KankSK
TaSK
ValkSK
MäntSK
IS-78
VSS
RSY
TaRauS
KankSK
SSL
HRauS
TSY
HTS
HervS
KalSK
JärvSK
TaSK
TaSY
HervS
TaSY
TaSK
~S~E~L~O__~~__~2~__~3~__~4____ 5
2096
2175
1839
1944
2086
2033
2021
1988
2070
2105
1912
1832
1836
1848
2085
1884
1801
1800
1833
1980
1832
1740
1866
1803
1849
1827
1860
1802
2060
1757
1776
1827
B-ryhmä:
1.-2. Mika Urama (TaSK, 1738) ja Seppo Räsänen (TaSK, 1747) 4
3.-6. Pentti Hutri <TaSK, 1748), Pehr-OLof
Martin (TaSK, 1709), Lassi Linnanen (ParkSK,
1713) ja Juha Perttula (ValkSK, 1664) 3,5
7.-11. Seppo Komssi (TaSK, 1743), Jaakko
Saarinen (KalSK, 1735), Pentti Enlund (TaSK,
1698), Marko Haunia (VammSK, 1688) ja Juha
Jokela (TaSK, 1605) 3
12.-15. Eero Holopainen (HervS, 1692), Jari
Grönroos (TaSK, 1660), Jyri Lammi (MatSK,
1660) ja Hannu Ojanen (ValkSK, 1662) 2,5
16.-17. Esa Lammi (MatSK, 1680) ja Hannu
Ahlstedt (HervS, 1681) 2,
18.-21. Erkki Räsänen (TaRauS, 1706), Toivo
Kuha (TaSK, 1660), Kari Kinnunen (VSS, 1647)
ja Rauno Heikinheimo (TaSK, 1631) 1,5
22.-24. Juha Mäki (MäntSK, 1654), Timo Silvasti <TampY, 1605) ja Hannes Tii ra (KokkSK,
1522) 1.
+12
+14
+30
=17
+13
+24
+27
=18
+32
+19
+26
- 1
- 5
- 2
+25
+22
= 4
= 8
-10
+28
+29
-16
+31
- 6
-15
-11
- 7
-20
-21
- 3
-23
- 9
+20
- 7
+10
+18
+23
+21
+ 2
+17
=16
- 3
=15
=28
+31
+27
=11
= 9
- 8
- 4
+30
- 1
- 6
+32
- 5
-29
-26
+25
-14
=12
+24
-19
-13
-22
- 6
+16
+15
9
7
1
5
+11
= 4
+21
- 8
+17
+29
+26
- 3
- 2
-12
=28
+20
-19
-10
+23
-22
+30
=27
-14
=25
=18
-13
-24
+32
-31
+ 3
+13
- 1
+19
+ 8
+ 7
6
- 5
+14
+22
=12
=11
- 2
- 9
+16
-15
+27
+29
- 4
+24
+26
-10
=28
-20
+31
-21
-17
=23
-18
+32
-25
-30
+---5---+ 6
+ 9
+10
- 1
- 2
+15
+20
- 3
- 4
+21
+22
+18
+19
- 7
+28
=29
-13
-14
- 8
-11
-12
=25
+31
=23
=30
+32
-16
=17
=26
-24
-27
~P~~__~S~E~L~O
4,5
4
4
4
3,5
3,5
3,5
3,5
3
3
3
3
3
3
2,5
2,5
2
2
2
2
2
2
2
2
2
1,5
1,5
1,5
1,5
1,5
1
0
2118
2176
1931
1986
2090
2051
2051
2002
2054
2084
1927
1859
1883
1887
2061
1901
1833
1811
1837
1955
1849
1760
1847
1811
1839
1795
1832
1783
2010
1738
1738
1742
Tampereen Shakkiklubin 60-vuotisjuhlaturnaus
pelattiin Sampolan koululla. Osanottajia oli
80, joista n. 20 jälki-ilmoittautuneita.
Alun perin pelitilaksi oLi varattu koulun
ruokala,
mutta joidenkin yhteensattumien
vuoksi pelit jouduttiin pelaamaan kahdessa
luokkahuoneessa. Osa alemmista ryhmistä kärsikin jonkin verran tilanahtaudesta. Parien
määrityksessä käytettiin apuna tietokonetta,
apu tosin jäi vähäiseksi: ainoastaan B-ryhmän parit onnistuttiin määrittämään koneella
loppuun asti, muissa ryhmissä jouduttiin
muutaman kierroksen jälkeen määrittämään parit käsin.
A-ryhmässä voiton korjasi Tampereen Rautatieläisten
Mauri Tuominen asemallisella,
turhia riskejä karttavalla pelityylillään.
Hienosti kärki ryhmään kiilasi itsensä myös
TaSY:n 22-vuotias Seppo Viitamaa.
109
41 Lxf4 gxf4 42 Rxa7 Ke6 43 Rc8 Ke5 44 Rxb6
Rh4+ 45 Kf2 Re6 46 Rd7+ Kf5 47 a4 Rg6 48 a5
Re5 49 a6 Rxd7 50 Rd5 Rb6 51 Rxb6 Rc7 52 a7
Ke4 53 Rd7 1-0
Ranskalainen puolustus (E08b)
Seppo Viitamaa - Risto Lehtivaara
1 e4 e6 2 d4 d5 3 Rc3 Lb4 4 e5 c5 5 a3 Lxc3+
6 bxc3 Dc7 7 Rf3 Re7 8 a4 b6 9 Lb5+ Ld7 10
0-0 a6 11 Ld3 Rbc6 12 La3 c4 13 Ld6 Dd8 14
Le2 Rf5 15 La3 f6 16 Te1 h5 17 Rd2 g6 18 f4
fxe5 19 dxe5 Dc7 20 Lf3 0-0-0 21 De2 Tdg8 22
Tab1 g5 23 Df2 g4 24 Le2 Rb8 25 Txb6 Lxa4 26
Ld6 Rxd6 27 exd6 Da7 28 Dc5+ Kd7 29 f5 Th6
30 Lxc4 Rc6 31 fxe6+ Txe6 32 Txe6 dxc4 33
De3 Tg7 34 Rxc4 Lb5 35 Re5+ Rxe5 36 Txe5 Tf7
37 Te7+ Kc8 38 De6+ Kd8 39 Txf7 Dxb6+ 40 Kh1
Le8 41 De7+ 1-0
JUKOLAN SHAKKIPIIRIN MESTARUUSTURNAUS
HYVINKÄÄ 24.-26.2.1984
1. Pekka Asomäki (JärvSK, 2119) 4,5/5
2. Pertti Vehviläinen (RiiSY, 2040) 4
3.-5. Kalevi Toropainen (HyvSK, 1934), Ari
Issakainen (JärvSK, 2076) ja Matti Tuominen
(HyvSK, 1836) 3,5
6.-9. Rauno Turunen (JärvSK, 1966), Matti
Kauranen (HämSK, 1868), Seppo Pukkinen (RiiSY, 1809) ja Teemu Janhunen (HyvSK, 1798) 3
10.-14. Timo Saarinen (HyvSK, 1705), Riku
Kastinen (HämSK,
1830), Eino Rautalappi
(HyvSK, 1759), Veijo Tikkanen (HyvSK, 1706)
ja Jouni Mansi kkamäki (JärvSK, 1687) 2,5
15.-17. Leo Havukainen (HyvSK, 1538), Ossi
Aitakangas (HyvSK, 1637) ja Niilo Nieminen
(HyvSK, 1540) 2
18.-20. Pertti Lindholm (HyvSK, 1669), Olavi
Jussila (HyvSK, 1682) ja Tuomo Konttinen
(HyvSK, 1528) 1,5
21. Hannu Laitinen (JärvSK, 1423) 1
22. Marja Toropainen (HyvSK, 1441) O.
C-ryhmä:
1.-3. Juha Isoniemi <TaSK, 1676), Timo Laine
(TaSK, 1688) ja Arto Satonen (VammSK, 1617)
4
4.-5. Tere Vaden (HervS, 1606) ja Olli Nieminen (KalSK, 1476) 3,5
6.-9. Harri Jalovaara (TaSY, 1562), Tapani
Palovuori (KalSK,
1584),
Ilkka Paronen
(KalSK, 1523) ja Markku Peltomäki (VammSK,
1498) 3
10.-15. Marko Jalovaara (TaSY, 1547), Ari
Jalovaara (TaSY,
1510),
Kari
Silvasti
(TampY,
1490), Jari Minkowitsch «TaSY,
1511), Atte Vaden (HervS, 1448) ja Mikko
Mati lainen (Kill SK, 1498) 2,5
16.-19. Harri Ojala (VSS, 1523), Seppo Paalanen (VillkSK,
1480), Tauno Vahvelainen
(KaLSK, 1488) ja Simo Särki lahti (TaSY,
1399) 2
20.-23. Onni lIirvonen (VaLkSK, 1414), Kari
Iinattinierni, Vi iaSK, 1392), Ari-Pekka Erve-
S HAKK1
Viimeisen kierroksen ratkaisupeli Tuominen Loikkanen.
(Kuva: Olavi Poutanen)
Sisi lialainen puolustus (E51cl
Mauri Tuominen - Ilmari Loikkanen
1 e4 c5 2 Rc3 d6 3 g3 Rc6 4 Lg2 g6 5 d3 Lg7
6 Rge2 Lg4 7 0-0 Dc8 8 Rd5 Ld7 9 c3 e6 10
Re3 Rge7 11 d4 e5 12 dxc5 dxc5 13 Rc4 0-0 14
Dd6 b6 15 Dd1 Lh3 16 Le3 Lxg2 17 Kxg2 De6 18
b3 Tad8 19 Dc2 Td7 20 Tad1 Tfd8 21 Rb2 f5 22
Txd7 Txd7 24 Td1 Txd1 24 Rxd1 h6 25 h3 g5 26
exf5 Rxf5 27 De4 Rce7 28 c4 Dc6 29 Rec3 Dxe4
30 Rxe4 Kf7 31 Rdc3 Ke6 32 Rb5 Rc8 33 Rc7+
Kf7 34 Kf3 Rd4+ 35 Kg2 Lf8 36 f4 exf4 37
gxf4 Rd6 38 Rc3 R6f5 39 Ld2 Ld6 40 R7b5 Lxf4
ITÄ-SUOMEN SHAKKILIITON PIKAPELIMESTARUUDET
IISALMI 7.4.1984
Joukkuekilpailu:
1. KSY 1 (E-M.Hakulinen 6/7, H.Fröberg 7/7,
M.Lahtinen 6 ja P.Houtsonen 7) 26/28
2. KSY II 19,5, 3. IisSK 1 16,5, 4. KSY III
12,5, jne. 7 joukkuetta.
Henkilökohtainen kilpailu:
Loppukilpailu: 1. Hannu Heino 10/11, 2.
Harri Fröberg 9,5, 3. Esko-Matti HakuLinen
7,5, 4. Pedri Houtsonen 7, 5. Rolf Runonen
6,5 (kaikki KSY) jne.
Kaikkiaan mukana oli 38 pelaajaa.
110
SUOMEN
SUO M E N
S H A K._--_
1
K.._----,_
...
PETRI KEKKI
JÄRVENPÄÄN XII AVOIN MESTARUUSTURNAUS, 9.-11.3.1984
,
1,11
,!
II
II ~
'"
1,'
1"
I
1. Petri Kekki
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
19.
20.
21.
22.
23.
24.
Timo Pirttimäki
Harri Hurme
Jouni Yrjölä
Risto Nevanlinna
Esa Lipsanen
Antti PyhäLä
Erkki Puhakka
Pekka Kauppala
Erkki Turunen
Georg österman
Markku Railo
OLL i Johani
Henri Koskinen
Kari Rauramaa
Kari PuLkkinen
Tapani ViL j ava
Kari HeinoLa
Ari Issakainen
Tapio SaLo
ILmari Loikkanen
Matti Grönroos
Eetu Prieur
ALeksei Gorskov
MatSK
KS-58
SSK
PSY
JyvTS
Garde-64
SKF
SSK
LauttSK
HSK
HTS
SKF
KS-58
EtVaS
MatSK
MatSK
SSK
KankSK
JärvSK
ForsSK
KS-58
G
VanTS
G
SELO
2224
2274
2319
2427
2175
2176
2284
2037
2184
2240
2243
2118
2013
2071
1990
2159
2196
1955
2076
2009
2090
2000
1978
2073
B-ryhmä:
Rauno Turunen (JärvSK, 1990), Riho
GrDnthaL (HyvSK,
1972) ja Leif Nyström
(EspSK, 1986) 4
4.-6. Stig-OLof Haggren (G, 1911), Seppo
Pukkinen (RiiSY, 1870) ja Aimo KaLteinen
(KS-58, 1898) 3,5
7.-10. Arto Kopperi (LprSK, 1964), KaLevi
1860),
Harri OLLi
Lähteenmäki (JärvSK,
(JärvSK, 1882) ja ILmari HeikkiLä (JärvSK,
1861) 3
11.-14. NiLs Wikberg (G, 1959), Erkki Koski(RiiSY,
1815),
nen
Seppo
Uusi-Oukari
(KankSK, 1872) ja Seppo JärveLä CTSY, 1912)
2,5
15.-17. ILkka SaLmi (HyvSK, 1790), Arto
Haapaniemi (VanTS, 1888) ja Seppo SaLminen
(TSY, 1842) 2
18.-22. Pentti JaLo (HTS, 1799), Pekka Vahtera (ForsSK, 1785), Juha Haapaniemi (VanTS,
1805), Seppo LyLy (HTS, 1832) ja Leo Lahdenmäk i (SSK, 1849) 1,5
23.-24. Seppo Turunen eG, 1762) ja Jouko
PeLtoniemi (LprSK, 1778) 1.
1. 3.
C-ryhmä:
1.-4. Heikki SuhoLa
PihLajamäki
(NurmSK,
(KS-58, 1748),
1796) , Antti
Antti
Sa L Li
+13
+14
-19
+12
+18
=15
+24
+10
+22
- 8
+21
- 4
- 1
- 2
6
=23
-20
- 5
+ 3
+17
-11
- 9
=16
- 7
2
+20
+19
+14
+ 9
+ 7
+23
- 5
+11
- 4
+21
- 8
+22
-17
- 3
=16
=15
+13
+24
- 2
- 1
-10
-12
- 6
-18
3
- 4
+ 5
+16
= 1
- 2
+ 8
+12
- 6
+18
+20
=19
- 7
+24
+22
+17
- 3
-15
- 9
=11
-10
+23
-14
-21
-13
4
+ 6
- 4
+ 9
+ 2
+10
- 1
+ 8
- 7
- 3
- 5
+15
=12
=12
=20
-11
+21
+19
=23
-17
=14
-16
+24
=18
-22
5
+ 7
+11
+ 4
- 3
6
= 5
- 1
+17
+15
+16
- 2
+20
+19
=18
- 9
-10
- 8
=14
-13
-12
=22
=21
=24
=23
P
4,5
4
4
3,5
3,5
3
3
3
3
3
2,5
2,5
2,5
2
2
2
2
2
1,5
1,5
1,5
1,5
1,5
0,5
SELO
2259
2294
2332
2422
2197
2174
2273
2080
2188
2231
2224
2121
2034
2065
2010
2144
2164
1966
2073
2010
2075
1993
1972
2029
(RiiSY, 1739) ja Aarre TiiLikainen (HTS,
1743) 4
5. Tenho Bäckström (HSK, 1684) 3,5
6.-11. Lasse Haapani emi (PorvSK, 1618), Esa
Lammi (MatSK, 1696), Risto Laiho (KS-58,
1702), VaLLe SaLermo (SavSK, 1687), VeLi
VehkaLahti (LahSK, 1738) ja Jari Kivipelto
(KS-58, 1680) 3
12.-13. Jerry Sjögren (KirkSK, 1676) ja Eino
Paasi kangas (SomSK, 1624) 2,5
14.-18. Paavo Koivuniemi (JärvSK, 1695),
Esko Leisiö (LovTS, 1656), Jarmo Rytkönen
(HSK, 1670), Eero ALarvo (KankSK, 1625) ja
Bruno HeikkiLä (JärvSK, 1678) 2
19.-21. Tuomo LindeLL (VihdSK, 1644), Pertti
LindhoLm (HyvSK, 1635) ja Rainer Kuokkanen
CIisSK, 1552) 1,5
22.-24. Armas KuLmaLa (SSL, 1671), Tere
Vaden (HervS, 1561) ja Tapani Palovuori
(KaLSK, 1550) 1.
D-ryhmä:
1. Joose Norri (HSK, 1688) 4,5
2. Tuomo Konttinen (HyvSK, 1596) 4
3.-4. Jussi Vehkajärvi (JärvSK, 1503) ja
Pekka Eräpolku (HRauS, 1514) 3,5
5.-11. Markus Kaukonen (EspSK, 1583), Eero
Kopra (KankSK, 1499), Matti Rasmus (YLivSK,
1504), SamuLi Käki (VanTS, 1485), Petri
Graeffe (JärvSK, 1548), Atte Vaden (HervS,
1473) ja Johanna Paasi kangas (SomSK, 1512) 3
12.-15. Teemu Keskisarja (VanTS, 1542), Juha
Oksanen (VanTS, 1415), Kari Rämö (JärvSK,
1472) ja Timo NuutiLainen (JärvSK, 1452) 2,5
16.-18. Jukka Heino (EspSK, 1454), ErLand
Krokfors (KirkSK,
1457) ja Arto
Heino
(VanTS, 1385) 2
19.-20. Jaakko Korpijaakko (VanTS, 1459) ja
Tapani Jokinen (VanTS, 1315) 1,5
21. Mikko MatiLainen (KaLSK, 1426) 1
22.-23. Antti Laine (JärvSK, 1212) ja Marko
Synkkänen (JärvSK, 1293) 0,5.
Perinteisesti vahvaan Järvenpään Shakkikerhon viikonlopputurnaukseen, joka samaLLa oLi
XII Järvenpään avoin mestaruusturnaus sekä
SSL:n ketjukilpailun osakilpailu, kertyi peLaajia vain 95. Järjestäjät oLivat varautuneet huomattavasti suurempaan peLaajaryntäykseen. Tästä osoituksena se, että paLkintopokaaLeja oLi etukäteen varattu neLjäLLe
ryhmälLe, jotka nyt jouduttiin peLaamaan 24miehisinä (saLLittakoon iLmaisu, siLLä Dryhmässä peLannut Johanna Paasi kangas esitti
miehekkäitä otteita saavuttaen komeasti 3
pi stettä).
Viikonlopputurnausten osanottajamäärät ovat
kärsineet viime aikoina infLaation. PeLaajakatoon vaikuttavia tekijöitä Lienee useita,
joista tärkeimpänä näkisin viikonLopputurnausten Liian suuren määrän.
MieLestäni
viikonlopputurnauksia tuLisi vähentää (esimerkiksi kerran kuukaudessa). Tämä saattaisi
Lisätä
niiden arvostusta
todeLListenkin
shakkimestareiden keskuudessa sekä peLaajamääriä.
Kovatasoisen A-ryhmän Lisäkiihokkeena oLi
Keski-Uusimaan Lahjoittama kiertopalkinto.
Niinpä ei ensimmäiseLlä kierrokseLLa seLopisteitä juuri kumarreLtu. Ainoastaan Pirttimäki onnistui voittamaan peLinsä mustiLla.
Pelivireensä uudeLLeen Löytänyt Puhakka intoutui aLussa kaatamaan mestareita rlvlssä:
kokemukselLa hän kukisti Turusen ja Östermanina Nuoruus puoLestaan oli vaLttia peLeissä
Issakainen-Hurme, T.Salo-ViLjava ja NevanLinna-PyhäLä. 3. kierroksen jäLkeen Pirttimäki oLi ainoa maksimisti YrjöLän jouduttua
jakamaan pisteen Kekin kanssa. 4. kierrokseLla Yrjölä paLautti Pirttimäen maan pinnalLe reipasotteisessa K-intialaisessa. Kekki saavutti työvoiton Lipsasesta R+6s -R+6s
Loppupelissä. ViimeiseLLe kierrokseLLe lähdettiin tilanteesta YrjöLä ja Kekki 3,5,
Hurme, Pyhälä, Pirttimäki ja NevanLinna 3
sekä österman ja Lipsanen 2,5. NevanLinnan
ja Lipsasen peLattua Lyhyen tasapeLin ja
Pirttimäen voitettua östermanin nopeasti,
SHAKKI
turnausvoiton ratkaisivat Kekin ja
sekä Hurmeen ja YrjöLän kamppaiLu.
111
PyhäLän
EtuaLaLLa Kekki-Lipsanen, taaempana HurmeKauppala.
Kuva: Hannu Laitinen
EpäsäännöLLinen avaus (R50a)
Petri Kekki - Antti PyhäLä
d4 b6 2 e4 e6 3 Rf3 Lb7 4 g3 h6?!
TäLLä siirroLLa mustiLLa peLannut shakkimestari pyrkii yLLättämään nuoren ja kokemattoman viikonloppumestarin. Heikkoutena tosin
on, että vaLkea saa vankan keskustan.
5 Re3 g5 6 e4 Rf6?!
AntiLLe tyypiLLinen siirto. Nyt mustaLLe Jaa
keskustaan joitakin taktisia mahdoLLisuuksia, mutta peLin jäLkeisissä anaLyyseissämme
tuLimme siihen tUlokseen, että mustan oLisi
oLLut
parempi jättää ratsu toistaiseksi
g8:aan, kehittää Lähetti g7:ään ja pyrkiä
myöhemmin vapauttamaan peLiään siirroLLa f5.
7 De2 g4 8 Rg1 Lb4 9 Lg2 Re6 10 Re2 e5 11
Le3 exd4?!
Pelikelpoisempi jatko lienee 11.- d6 12 d5
Lxc3+ 13 Dxc3 Re7, joskin vaLkean asema on
parempi senkin jäLkeen.
12 Rxd4 Re5 13 Rf5 Lxe3+
13.- Rxc4 saisi vastauksen 14 Lxh6 uhaten
Db3 tai Rg7+ ja RfS+.
14 Dxe3 d6 15 Ld4 Rfd7 16 h3!
Muurinsärkijäsiirto, jonka ansiosta mustan
asema Luhistuu kuin korttitaLo.
16.- Df6
Jos 16.- gxh3, niin 17 Txh3 voittaen. 16.Dg5 saa myöskin vastauksen 17 hxg4.
17 hxg4 O-O-O?
Häviää väLittömästi.
Musta olisi voinut
pitempään kiusata jatkoLLa 17.- c5 18 Lxe5
dxe5 19 0-0-0 0-0-0 20 Th5 vaLkean eduin.
18 f4 e5 19 fxe5 exd4 20 exf6 dxc3 21 Rxd6+
Kc7 22 Rxf7 cxb2 23 Tb1 Rxf6 24 Rxh8 Txh8 25
112
SUO M E N
Txb2 Rxg4
NaapuriLaudaLLa oLivat ratkaisun hetket käsiLLä, ja niinpä kiinnostuneina seurasimme
Harrin sommitteLua.
26 Th5 La6 27 Tb3 Te8 28 Ta3 Rf6 29 Txh6
Rxe4 30 Te3 Rf6 31 Txe8 Rxe8 32 g4 Rd6 33
Th7+ Kd8 34 Ld5 Rxe4 35 Lxe4 Lxe4 36 Txa7 b5
37 a3 Ke8 38 Kd2 1-0
Harrin ja Jounin taiston tauottua jäi AntiLLe aikaa huomata oLevansa häviöasemassa, ja
ni in 0 Li "den unga b Li xtexperten" pi tänyt
yLLä viikonloppumestarin mainettaan.
HARRI HURME
KATKELMIA JÄRVENPÄÄSTÄ
Järvenpään viikonlopputurnaus on usein oLLut
ketjun vahvin Lenkki, esim. 1983 ketjukiLpailussa vain G:n turnauksessa oLi Lähes yhtä monta kärkipään peLaajaa mukana. Tänä
vuonna turnauksen A-ryhmän tasoa oLi iLahduttavasti nostettu myös alapäästä, siLLä Aja B-ryhmien raja oLi n. 2000 seLopistettä
eikä tavanomaiset 32 peLaajaa. Tämä jo pari
kertaa MatinkyLän turnauksissakin kokeiLtu
päätös nosti siLminnähden peLien tasoa. Ensimmäisestä kierroksesta aLkaen jokaiseLLa
LaudaLLa käytiin mieLenkiintoisia kamppaiLuja. Viikonlopputurnausten peLiaika ei suo
juuri mahdoLLisuuksia muiden peLien seuraamiseen eikä seurusteLuun tuttujen kanssa,
joten esitän katkeLmia omista peLeistäni.
Kari PuLkkinen - Harri Hurme
36.- Le5+??
Harkitsematon shakkia Siirto katkaisee cLinjan kohtalokkaasti.
36.- d4:n jäLkeen
asemassa on dynaaminen tasapaino.
37 Kh1! d4 38 Le7! Te3!!
Musta menettää joka tapauksessa Laadun takaisin. Pelisiirto uhraa vieLä h4-sotiLaan,
jotta LaudaLLe ei jäisi erivärisiä Lähettejä. Samanväristen Lähettien peLissä vaLkean
S HAKK1
on huomattavasti vaikeampi estää mustan dsotiLaaseen perustuva vastapeli. Objektiivisesti vaLkeaLLa on voittopeli, mutta musta
kamppailee, si LLä "jos ryhdyt Lampaaksi, sinut keritään" •
39 Lxd8 Txf3 40 Kg2 Tg3+
PuLkkinen: 40.- Txf4 41 Tf1!.
41 Kh2 Ta3 42 Lxh4 Ke6 43 Te1+!
Mustan Lisäharmiksi hän ei saa kuningastaan
aktivoiduksi: 43.- Kd5 44 Te5+ Kc4 45 Txc5+
Kxc5 46 Le7+.
43.- Kf7 44 Tb1?
VaLkea "parantaa" torninsa asemaa jättäen
mustan d-sotiLaan Liian vähäLLe huomioLLe.
44 Lf2! oLisi pysäyttänyt mustan sotiLaan
toistaiseksi.
44.- d3 45 Tb7+
Tuskin hyvä, mutta yLLättäen seLvää voittoa
ei enää näytä oLevan, esim. 45 f5 Ta2+ 46
Kh1 Le3 ja vaLkean peLi ei edisty.
45.- Ke6 46 f5+ Kd5 47 Tb1 Ta2+ 48 Kh1 Ld6
49 Kg1
VaLkea on suurissa vaaroissa, esim. 49 Lg5
Ke4 50 Te1+ Kf3 51 Te3+ Kf2 52 Txd3 Ta1+
matein.
49.- Le5 50 Kf1??
50 Kh1 oLi väLttämätön, mutta musta voi
kaLasteLLa senkin jäLkeen sameissa vesissä,
esim. 50.- Ke4 51 Te1+ Le3! 52 Lg5 d2 53
Txe3+ Kd4 voittaen.
50.- Th2 51 Le1 Ke4 52 Td1 Le3: 53 0-1
VaLkea antautui uhan Kf3 ja Th1X edessä.
Onnekas kokopiste.
Harri Hurme - Pekka KauppaLa
21 Rc3!
Ratsu Lähtee tehtävään, josta ei oLe paLuuta •••
21.- b4 22 Rb5 Tf7 23 Te6
PeLin aikana ajatteLin, että täLLaisen siirron tekemiseen ei Liity enää riskiä. Riski
otettiin jo edeLLisiLLä ratsun siirroiLLa,
Laadun uhraus on Looginen seuraus.
23.- Re8
Musta käytti jäLjeLLä oLevasta 27 minuutin
SUO M E N
ajastaan 11 min. ja yhdessä passiivisen
siirron kanssa tämä jo ratkaisi peLin. Ainoa
mahdoLLisuus näyttää vaLkean pelitavan riskit
oLi uhrauksen vastaanottaminen 23.Lxc6!? 24 dxc6 dS!, jolLoin 25 c7 ei ennakkolaskelmista poiketen teekään heti seLvää
jäLkeä, siLLä 25.- Df6 suojaa 6-riviä pitkin
ratsun. TäLlaista asemaa ei kannatakaan etukäteen miettiä Loppuun asti, siLLä on päivänseLvää, että vaLkean asema on parantunut
kuvioasemaan nähden. JäLkiviisautena esitän
seuraavan muunneLman: 26 exd5 e4! 27 Tf1 ja
mustalLa ei oLe muuta kuin 27.- Dxf1+ 28
Lxf1 Txf1+ 29 Kc2 Rc4 30 De2 Rxe3 31 Dxe3
Taf8, mutta esim. 32 d6 T8f2+ 33 Dxf2 Txf2+
34 Kd1 voittaa heLposti.
24 The1 Lxe6 25 dxc6 Tf8 26 Lc4+ Kh8 27 Ld5
Ta6 28 De2~ Re7 29 Ra7!
Joku Vll sas on sanonut "Ratsut Li i kkuvat
eteenpäin" tarkoittaen, että muita nappuLoita tuLee siirreLLä niin,
että mainittu
sääntö voi toteutua. Tässä peLissä Rc7siirtoa on vaLmisteLtu moneen otteeseen,
mutta sen musta on pystynyt torjumaan.
29.- Rxd5 30 exd5 Dh4 31 g4 Txa7 32 Lxa7 Lh6
33 Tf1!
Mustan menettäessä ainoan avoimen torni linjan haLLinnan peLi ratkeaa LopuLLisesti.
33.- Txf1+ 34 Dxf1 Dxg4 35 Df6+ Kg8 36 De6+
Dxe6 37 dxe6 1-0 (aika)
Benoni (R74a)
Harri Hurme - Jouni YrjöLä
S. ki erros
d4 Rf6 2 e4 e5 3 e3
Böök antoi tämän henkilökohtaisen neuvon HSturnauksen 83 yhteydessä: "PeLaa e3, se
väLttää terävät Benonin muunneLmat, antaa
tukevan peLin ja saa mustan LuuLemaan, että
peLkäät".
3.- g6 4 Re3 Lg7 5 Rf3 0-0 6 Le2 cxd4 7 exd4
d5 8 0-0 Rc6 9 cxd5 Rxd5 10 Te1 b6 11 Lb5
Ra5 12 Lg5 h6?!
YrjöLä vaLtaa mieLeLLään tiLaa
sotiLaan
siirroin, tässäkin peLissä toteutuu h5+g5 ja
a6+bS. Tarraschin puoLustusta kääntövärein
pelaavalle vaLkeaLLe nämä manööverit antavat
c5-ruudun ja b1-h7 haLkaisijan. Mustan saavuttamat edut eivät vastaa menetyksiä.
13 Lh4 Lb7 14 De2 a6 15 La4 g5 16 Lg3 b5 17
Lc2 Tc8 18 Re4!
Mustan tuLi Lyödä edeLlisessä siirrossa tämä
ratsu. Nyt uhkausten RcS ja 18.- fS 19 RxgS!
edessä rauhalLiset jatkot eivät enää riitä.
PeLi käy äärimmäisen teräväksi, siLLä myös
valkea on poLttanut siLLat takanaan. Materiaalimenetyksistä väLittämättä on pyrittävä
osoittamaan mustan tilaetu harhaksi.
18.- Rb4 19 Lb1 g4 20 Rh4 Dxd4 21 Rf5 Dxb2
22 Dxg4
S HAKK1
113
22.- Te1
22.- Dxa1:een oLi tarkoitukseni jatkaa 23
Rxh6+! Kh8 ja uskoin h-Linjan hyökkäyksen
riittävän voittoon. AnaLyysit osoittavat arvion oikeaksi, mutta vaLkean erehtymismahdoLLisuudet oLisivat oLLeet suuret, esim. 23
Rf5!? Tfe8! 24 Rg5 Ld5! ja musta pystyy
vieLä kamppaiLemaan. Paras jatko 23 Dh5! uhkaa 24 Rf5+ Kg8 2S Rxe7X. Tämän torjumiseksi
mustan tuLee siirtää 23.- Tfe8!, joLloin
toteutuu toinen uhka 25 Rxf7+ Kg8 26 LeS!
Lxe5 27 Dg6+ Lg7 28 Rh6+ Kh8 29 Rg5 ja joko
30 Dh7X tai 30 Rgf7X. Uhkaavaan pelisiirtoon
valkeaLla on tehokas kumous!
23 Rf6+! Dxf6 24 Txe1 Rc4
Vieläkään torni ei keLpaa, joten musta on
pakotettava ottamaan se.
25 Lh4! Dxa1 26 Rxe7+ Kh8 27 Df5 Le4 28 Dxe4
f5 29 Rg6+ Kg8 30 De7 Tf7 31 Dxb4 Td7 32 De1
1-0 (aika)
SIMO NUOTIO
OPETTAJIEN SM HELSINGISSÄ 3.-4.3.1984
Kun tarjoLLa on upea pelihuoneisto FinLandia-taLoLLa, ja kun kohteena ovat vieLä
tavaLLista upeammat paLkinnot, oLisi LuuLLut
useamman opettajan saapuvan
kiLpailemaan
opettajien ensimmäisestä Suomen mestaruudesta. ILmeisesti kuitenkin opettajiLle tyypilLinen "turha vaatimattomuus" aiheutti monen
poisjäännin.
Tarkoitus
on kuitenkin jatkaa kiLpaiLua
kahden vuoden väLiajoin ja tälLöin entistä
suurempi
osanottajajoukko
mahdolListaisi
peLaamisen useammassa sarjassa.
Nyt kiLpaiLu peLattiin 20 osanottajan voimin
yhdessä sarjassa 5 kierrosta tunnin miettimisaJoln ja voittajaksi saatiin vasta vertaiLun perusteeLLa Martti Mujunen. Aikataulu
ei saLLinut uusitojen peLaamista.
Hänen
kanssaan samaan pistemäärään pääsi Esa Koskinen. Mujunen sai samaLLa ensimmäisen kiin-
114
SUO M E N
nityksen vakuutusyhtiö Sammon lahjoittamaan
kiertopalkintoon, josta on tarkoitus kamppailla tämän vuosituhannen loppuun kahden
vuoden väliajoin.
Opettajilla oli kulttuuripäiviensä yhteydessä ilmeisesti niin runsaasti muuta ohjelmaa,
että vain harvat ehtivät seuraamaan shakkikilpailua. Toisaalta katsojakunta oli kuitenkin hyvin arvovaltaista, sillä paikalla
ehti käymään opetusministeri Kaarina Suonio,
joka osoitti hämmästyttävää asiantuntemusta
shakin suhteen. Samoin kävi kiLpailun kulkua
seuraamassa Kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho, joka lupautui järjestämään johtamastaan laitoksesta joukkueen,
joka kohtaa
jonkun turkulaiskoulun vastaavan v. 1985
koulun suurjuhlien merkeissä.
Tulokset:
1. Martti Mujunen (Karhula, 15,5) 4,5/5, 2.
Esa Koskinen (Laitila, 14,5) 4,5, 3.-4. Aki
Lahti (Nastola, 15,5) ja Ilppo Salonen (Helsinki, 10) 3,5, 5.-8. Aulis Saaresmäki (Mäntyharju, 15,5), Matti Pulli (Helsinki, 15),
Jouko Peltoniemi (Lappeenranta, 13,5) ja
Seppo Rönkkö (Lapinjärvi, 13) 3, 9.-11.
Jukka Keravuori (Kurikka, 16), Pertti Toivanen (Vantaa, 15,5) ja Toivo Saarenpää (Oulu,
9) 2,5, 12.-17. Kauko Vi rtanen <Tampere,
12,5), Jussi Grönman (Helsinki, 11), Esko
Leisiö (Lapinjärvi,
10), Aarno Koivisto
(Karkkila, 9), Martti Turunen (Vantaa, 9) ja
Pekka Kätkä (Alavus, 7,5) 2, 18. Valter
Sairanen (Puumala) 1,5, 19. Timo Jokinen
(Vantaa) 1 ja 20. Jyrki Loima (Nummela) O.
AVOIN POHJOIS-KARJALAN MESTARUUSTURNAUS
JOENSUU 9.-11.3.1984
1. Jukka-Pekka Molari (KS-58, 2103) 4,5/5
2. Mauri Näreaho (JoeSK, 2009) 4
3.-5. Vesa Jouhki (JoeSK, 1908), Henri Toukomaa (JoeSK, 1794) ja Juhani Sorasalmi (G,
1700) 3
6.-7. Wolfgang Berger (SavSK, 1680) ja Jouni
Kuivalainen (JoeSK, 1555) 3
8.-10. Yrjö Jouhki (JoeSK, 1619), Heimo
Lehtinen (JoeSK, 1554) ja Hannu Vaittinen
(HangTS, 1544) 2
11.-12. Matti Kukkonen (JoeSK, 1431) ja Yrjö
M.Jouhki (JoeSK, 1335) 1,5
13. Olavi Riikonen (JoeSK, 1537) 1
14. Jukka Jouhki (JoeSK, 1324) O.
KAAKKOIS-SUOMEN MESTARUUSTURNAUS
MIKKELI 10.-11.3.1984
1. Risto Nokka (MikkSK, 2003) 4,5/5
2. Kalevi Peljo (MikkSK, 1867) 4
3. Aimo Mäenpää (MikkSK, 1753) 3,5
S HAKK1
4. Markus Frimodig (VoiVe, 1580) 3
5.-7. Jyrki Lehtosaari (VoiVe, 1716), Pekka
Skinnari (MikkSK, 1640) ja Esa Suuronen
(VoiVe, 1626) 2,5
8.-10. Lasse Muotka (MikkSK, 1630), Ari
Peuhu (VoiVe, 1532) ja Yrjö Hatakka (MikkSK,
1560) 2
11. Hannu Kotiaho (MikkSK, 1630) 1
12. Ossi Randelin (VoiVe, 1277) 0,5.
PIKAPELIN SM-TURNAUS, HELSINKI 25.-26.2.1984
Suomalainen Shakkikerho järjesti miesten 11.
kilpailun ja naisten 3. epävirallisen kilpailun puheenjohtajansa Soini Helteen 70vuotisjuhlakilpailuna.
Tulokset:
Miehet:
1. Kimmo Välkesalmi (PSY) 32,5/46
2. Yrjö Rantanen (SKF) 32
3. Jouni Yrjölä (PSY) 30
4. Jorma Paavilainen (PSY) 28
5. Mika Ebeling (MatSK) 27
6. Antti Pyhälä (SKF) 26,5
7.-9. Jorma Kekki (MatSK),
Veijo
Mäki
(TaRauS) ja Eero Raaste (SKF) 26
10.-11. Markku Henttinen (EspSK) ja Pertti
Kirjavainen (SKF) 25,5
12. Pekka Ojanen (TuTS) 25
13.-14. Mikko Kivistö (MatSK) ja Thomas
Ristoja (SKF) 24,5
15. Petri Kekki (MatSK) 24
16. Heikki-Pekka Innala (ValkSK) 22
17. Kaj Kivipelto (KS-58) 20,5
18. Olavi Neuvonen (KalSK) 19,5
19. Asko Hentunen (TSY) 18
20. Paul Morant (TuTS) 19
21. ~iho GrCnthal (HyvSK) 14,5
22. Henri Koskinen (EtVaS) 14
23. KaLle Tanni (VammSK) 13
24. Gösta Kvist (VSS) 10,5.
SUO M E N
V SANTAHAMINAN VIIKONLOPPUKILPAILU 18.-20.5
Helsingin Shakkiklubi järjestää V Santahaminan turnauksen 18.-20.5.1984. Kilpailu on
selokelpoinen ja kuuluu Suomen Shakki liiton
ketjukilpailuun. Kilpailu on avoin kaikille
voimassaolevan pelaajalisenssin omaaville.
Pelipaikka Kilpailu pelataan edellisten vuosien tapaan Santahaminan toimiupseerikerholla, joka sijaitsee lähellä linja-auto 86:n
päätepysäkkiä. Kulkuyhteydet: Metrolla Herttoniemen asemalle, josta linja-auto 86 lähtee Santahaminaan. Myös henkilöautolla on
mahdollisuus tulla pelipaikalle (Santahaminan sillalla ilmoitus vartiomiehelle pelipaikalle menosta).
Pelipaikalla on mahdoLlisuus edulliseen ruokai luun sekä lauantaina että sunnuntaina.
Aikataulu Perjantaina 18.5 16.45-17.45 jälki-ilmoittautuminen, osanoton varmistaminen
ja lisenssien tarkastus, 18.15 1. kierros,
lauantaina 19.5 10 2. kierros, 15 3. kierros, sunnuntainäl20.5 10 4. kierros, 15 5.
kierros, jonka päätytty~palkintojen jakO.
Ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla osanottomaksu 100 mk aikuisilta tai 1.9.1964 ja
myöhemmin syntyneiltä 60 mk Helsingin Shakkiklubi ry:n tilille KOP-Santahamina 13925015290 viimeistään 11.5.1984. Tämän päivämäärän jälkeen voi ilmoittautua ilman lisämaksua 17.5 saakka Pekka Palamaalle (puh. 90784814). Pelipaikalla ilmoittauduttaessa peritään 20 mk:n lisämaksu.
Peliaika on 40 s/1,5 t, jatkossa 30+30 ming
Tiedustelut Pekka Palamaa, puh. 90-784814.
S HAKK1
115
la 40 s/1t 45 min, jatkossa kaikilla kierroksilla 30+30 ming
Ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla osanottomaksu 100 mk (1.9.1964- syntyneet 60 mk)
Shakkiseura
Remissin
postisiirtotilille
455363-4 viimeistään 25.5. Jälki-ilmoittautuminen ilman lisämaksua 29.5 saakka allamainittuihin puhelinnumeroihin.
Jälki-ilmoittautumislisä pelipaikalla on 20 mk.
Aikataulu Perjantai 1.6 16.30-18 osanoton
varmistus, jälki-ilmoittautuminen ja lisenssien tarkastus, 18.30 1. kierros, lauantaina
2.6 9.30 2. kierros, 15 3. kierros, sunnuntaina 3.69.45 4. kierros, 15.15 5. kierros,
jonka jälkeen palkintojen jako.
Lisätietoja: Ari Roine 90-8744444 (k), 906063195 (t), Risto Kuula, 90-8743125 ja Juha
Haapaniemi, 90-8725051 (k).
NAISTEN SM-TURNAUS
Helsingin
Työväen Shakkikerho
järjestää
naisten Suomen mestaruusturnauksen yhdessä
miesten SM-turnauksen kanssa. Mikäli osanottajia on 12 tai vähemmän pelataan kilpailu
yhtenä ryhmänä. Muussa tapauksessa pelaajat
jaetaan kilpailusääntöjen mukaan ryhmiin.
Peliaika: Kilpailu alkaa 25.6.1984 klo 17,
jolloin pelataan 1. kierros. Avajaiset klo
16.30.
Pelipaikka: Käpylän toimitalo, Vipusentie
19-21, Helsinki 61.
Ilmoittautuminen 31.5.1984 mennessä ja osallistumismaksu 100 mk postisiirtotilille 6563
53-8.
Tiedustelut: Seppo Lyly, 90-552274.
1 KOIVUTURNAUS 1.-3.6.1984
Naiset:
1. Marjatta Kujasalo (G) 20,5/24
2.-3. Aulikki Ristoja (G) ja päivi Walta (G)
18,5
4. Johanna Paasi kangas (SomSK) 16,5
5. Hannele Järveläinen (SSK) 15,5
6. Johanna Tuomainen (G) 14
7. Ritva-Liisa Savan (KäYS) 12
8. Lilja Suomalainen (TSY) 11,5
9. Maria Huotari (MatSK) 9,5
10. Meri Fager (G) 8,5
11. Tuula Kärkkäinen (G) 6
12. Susanna Virtanen (SSK) 4
13. Anna Jalovaara (KS-58) 1.
Shakkiseura Remissi ja Vantaan Työväen Shakki järjestävät 1 Koivuturnauksen 1.-3.6.
1984.
SSL:n ketjukilpailuun kuuluva turnaus on selokelpoinen ja avoin kaikille, joilla on
voimassaoleva pelaajalisenssi. Kilpailu peLataan 5-kierroksisena vajaakierroskilpailuna selojen mukaan jaettavissa ryhmissä.
Pelipaikka: Koivukylän keskustan nuorisotila, Hakopolku 2 (Liikekeskuksessa kirjaston
vieressä) Koivukylän rautatieaseman välittömässä läheisyydessä sekä bussien 732 (Lahdentietä) ja 623 (Tuusulantietä) pysäkki en
vieressä.
Pelinopeus 1. kierroksella 40 s/1,5 t, muil-
SHAKIN AVOIN SM-KILPAILU TURUSSA 13.-22.7-84
Vuoden 1984 avoin SM-turnaus pelataan Turussa 13.-22.7 TuTS:n 50-vuotisjuhlaturnauksena.
11-kierroksisen turnauksen pelinopeus on 40
s/2,5 t, jatkossa 16 s/1 t.
Pelipaikka: Kupittaan Urheiluhalli, Turku.
Ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla osanottomaksu 100 mk viimeistään 6.7.1984 TuTS:n
tilille TTSP/kroopi 433116-41731.
Jälkiilmoittautumiset 150 mk 12.7 mennessä.
Ohjelma: 13.7 14-16 osanoton varmistus ja
lisenssien tarkastus, 17 avaus ja 1. kierros, 14.7 10 2. kierros, 1I keskeytyneet,
116
SUO M E N
15.7 9 3. kierros, 17 keskeytyneet, 16.-20.7
10 keskeytyneet, 1~5.-9. kierrokset, 21.7
m 10. kierros, 1rKeskeytyneet, 22.7 10 11.
ITerros.
-Majoitus TuTS on varannut majoitustiloja
Turun keskushotellista, YLiopistonk. 12, puh
921-337333, majoitustilaa varatessa iLmoita
myös seuran nlml. Varauksia voi tiedustelLa
myös suoraan: E-hoteLLi Turku, puh 92126252, SOK-Seurahuone, puh 921-20681.
TiedusteLut: Lauri Lehti, Varissuonkatu 15,
20600 Turku 60, puh 921-446190 tai 921-17818
(t) •
JOUKKUEPIKAPELIN SM-TURNAUS 28.-29.7.1984
Kulttuuri-Shakki -58 ry. järjestää SKSL:n
luvaLLa joukkuepikapelin SM-turnauksen 28.29.7.1984 Kulttuuritalolla, Sturenkatu 4,
Helsi nki.
Ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla osanottomaksu 110 mkljoukkue 30.6. mennessä Kulttuuri-Shakin
postisiirtotilille
76295-3.
Jälki-ilmoittautumisia ei hyväksytä.
Joukkueeseen kuuluu neljä pelaajaa. Kaikilla
pelaajilla on oltava voimassaoleva pelaajalisenssi. Lisenssin voimassaolosta vastaa
joukkueen kapteeni. VajaalLa joukkueeLLa ei
voi osaL li stua.
Kunkin joukkueen on Luovutettava järjestäJlen käyttöön kahdet pelivälineet ja koLme
toimivaa keLLoa.
OhjeLma: Lauantai 28.79-11 iLmoittautuminen
pelipaikalla ja peLiväLTneiden Luovutus, 12
avaus ja alkukilpailut, sunnuntai 29.7 10
loppuki Lpai Lut.
PaLkintojen jako ja pelivälineiden paLautus
mahdoLLisimman pian peLien päätyttyä. Järjestäjä toivoo joukkueiden huomioi van ensimmäisen päivän osaLta poikkeukseLLisen aikaisen aLkamisajan.
Majoitus Joukkueiden toivotaan huoLehtivan
majoituksestaan itse,
mutta tarvittaessa
pyritään avustamaan. Majoitusvaraukset on
syytä tehdä pikaisesti.
TiedusteLut: Ensio Frisk, 90-339816 (k),
Juuso Fastberg, 90-6940758 (kl ja Martti
Lauren, 90-654174 (k).
PIKAPELIN AVOIN SM-TURNAUS 18.-19.8.1984
Schackrutan r.f. järjestää SKSL:n LuvalLa
pikapelin avoimen SM-turnauksen AhvenanmaaLLa 18.-19.8.1984.
KiLpaiLu on avoin kaikilLe (Suomen kansaLaisilta vaaditaan voimassaoLeva peLaajaLisenssil.
Pelipaikka: Strandnäs L§gstadieskoLa, Mariehamn.
SUOMEN
SHAKKI
PeLiaika: 5+5 minuuttia.
AikatauLu: lauantai 18.8 11 henkiLökohtainen
lLmolttautuminen pelipaikalla, 13 aLkuki LpaiLut, sunnuntai 19.8 10 LoppuklLpaiLu ja
sijoituskilpailut, n. 16:30 päättäjäiset ja
paLkintojen jako.
OsaLListumismaksu: 80 mk, joka maksetaan
postisiirtotiLilLe TU 366331-8.
ILmoittautuminen 5.8.1984 mennessä. ILmoittautumisen tuLee sisältää peLaajan nimi, seLopisteet ja seura.
Tiedustelut ja ilmoitfautumiset:
Mauritz
Roos, Grantorpsvägen 1 C, 22100 Mariehamn,
puh. 928-21183 (päivisin ja iLtaisin), Göran
SjuLs, PL 3, 22150 Jomala, puh. 928-31482
tai Christer KarLsson, Torp 110, 22100 Mariehamn, puh. 928-31187.
Turnausjärjestelmä: Jos osanottajia on enintään 48, pelataan täydeLLinen turnaus. Jos
osanottajia on enemmän kuin 48, peLataan aLku- ja loppukilpailut SM-kiLpaiLumääräysten
mukaisesti.
Majoitus: Strandnäs HoteLL (puh. 928-21080)
tarjoaa osanottajiLLe seuraavat erikoisedut:
ryhmämajoitus retkeilymajassa 78 mklyö, matkustajakodissa 83 mklyö, hoteLlissa 103 mkl
yö sekä 1-hengen hoteLLihuoneessa 215 mk/yö.
Tarjouksiin sisäLtyy aamiainen ja Lounas.
NUORTEN JA VARHAISNUORTEN SM-TURNAUS 1.-7.6
Kuopion
Shakinystävät järjestävät SKSL:n
LuvaLLa nuorten ja varhaisnuorten SM-kiLpailut 1.-7.6.1984.
Sarjat: Nuoret 1.9.1964 ja jäLkeen syntyneet
ja varhaTSnUOret 1.9.1968 ja jäLkeen syntyneet.
Pelipaikka: Minna Canthin kouLu, Ruotsinkatu
35, Kuopio.
Peliaika: Nuoret 2,5 t/40 s, jatkossa 16 s/1
t, varhaisnuoret 2 t 15 min/45 s, jatkossa
20 s/1 t.
AikatauLu: Perjantai 1.6 15-15.30 osanoton
varmistus, jäLki-iLmoittautuminen ja Lisenssien tarkastus, 16 1. kierros, Lauantai 2.6
9 2. kierros, 1~3. kierros, sunnuntai 3.6
To keskeytyneet,--16 4. kierros, maanantai
~6 9 5. kierros, 16 6. kierros, tiistai 5.6
10 keskeytyneet, 16 7. kierros, keskiviikko
6:6 9 8. kierros,--16 keskeytyneet, torstai
7.6 TO 9. kierros. -Ilmoittautuminen maksamalLa 25.5 mennessä
60 mk KSY:n ti LiLLe
SVP
osanottomaksu
202720-607045. JäLki-ilmoittautuminen peLipaikaLLa 90 mk. PuheLimitse voi iLmoittautua
30.5 saakka ilman Lisämaksua alLamainittuihin numeroihin.
Tiedustelut: Hannu Heino, puh. 971-113234
tai Heikki Hurskainen, puh. 971-122170.
SUO M ALA 1 S E T
S HAKK1
117
S H A K KIM E S T ARI T
Suomen Shakissa ei vuosiin oLe julkaistu LuetteLoa suomaLaisista shakkimestarin arvon
saaneista peLaajista. Shakkimestarin arvoja on myönnetty kaikkiaan 161 peLaajaLLe, joista
30 on kuoLLut. Seuraavassa LuetteLo mestarin arvon saaneista sekä myöntämisvuosi. (Pienistäkin virheistä pyydämme iLmoittamaan.)
1. AnatoL Tschepurnoff + 1922
1924
2. Edgar Lindroos +
1925
3. Eino HeiLimo +
1927
4. Ilmari Rahm +
5. Eero Böök
1930
6. Ragnar Krogius +
1932
1932
7. Birger Rasmusson +
1934
8. ILmari Solin +
1935
9. Tyyni J.ViLen +
10. Toivo Salo +
1935
11. Matti Rantanen
1936
12. Thorsten Gauffin +
1936
13. Reino Niemi +
1937
14. Einar CandoLin +
1937
15. Osmo KaiLa
1938
16. KaarLe Ojanen
1938
1939
17. Eero Johansson +
18. Keijo BLomberg
1939
19. Visa Kivi
1939
20. Per-OLof Lundström
1943
21. Veijo Kiuru
1945
22. Mauno Laisaari
1945
1946
23. Aatos Fred
1946
24. Aarne Visa +
25. Jorma Vesterinen + 1947
26. Hannes Honkanen +
1947
1947
27. ILmari NiemeLä +
28. Guido Gothoni
1947
29. ALku Lehtinen
1947
1948
30. Antti G.Ojanen
1948
31. Soini Helle
1948
32. Arvo AhLstedt +
1949
33. Arthur Järvinen +
1949
34. Oskari Saimaa +
1949
35. ViLho Somerpuu +
36. Pentti Koskinen
1950
37. ViLho Palomaa
1950
38. Veikko VaLtonen
1950
39. Esmo RidaLa
1951
40. Erkk i Sa Lmi
1951
1952
41. Oleg Pastuhoff
42. ILmari Suominen +
1952
1952
43. Heikki Koskinen
1952
44. Olavi Katajisto
45. Erkki Heinonen
1953
1953
46. Jorma Haanpää
47. Juuso Fastberg
1953
1953
48. JaLo Hi~taLa
49. Turo Kerppo +
1954
1954
50. Ha rry Kah ra
1954
51. ViLho Lifländer
1955
52. Aki Lahti
1955
53. Aatos ALin
1955
54. IIke Sneitz
55. Unto Laakso
56. Pekka Massinen
57. Aarne Ruonala
58. Veikko Hänninen +
59. Bo Nyren
60. Leo HäLLström
61. Heikki Matikka
62. Ilkka Kanko
63. Reino Nuotio +
64. KaarLo ArasoLa
65. Arno Sauso +
66. Raimo Outinen
67. Pentti Simonen
68. NiLs Wikberg
69. ViLjo PuLkkinen
70. Hannu Keto
71. Unto Räi sä
72. Kalervo Rajakallio
73. PauLi Marttinen
74. Tapio Ketonen
75. Torsten Jernström
76. Heikki Westerinen
77. KaLevi Kaunonen
78. ALLan Kiviaho
79. ILmari Mäkihovi
80. Ilkka Saren
81. Esko Lahti
82. ILmari Tuomainen
83. Eero HiLLiLä
84. KLaus KetoLa
85. ILmari Brander
86. TorvaLd Perman
87. ILmari Loikkanen
88. Erkki Havansi
89. Raimo Lindeman
90. Timo Nurminen
91. Risto Kauranen
92. Antti Hankipohja
93. Juhani Sorri
94. Pentti Palmo
95. Seppo Kajan +
96. PauL Morant
97. Unto VenäLäinen
98. Gösta Kvist
99. Arvo Paasu
100. Timo Porrasmaa
101. Kaj Kivipelto
102. Pekka Ahonen
103. Mauri Sirkiä
104. Ismo Tompuri
105. Risto Vahderpää
106. RauLi Gostowski
107. Orri Alivirta
108. Jaakko Juntunen
1955 : 109.
1955 1110.
1955 111.
1956,112.
1956 i 113.
1956 ' 114.
1956 115.
1956 ; 116.
1957 : 117.
1957 ,118.
1957 : 119.
1957;120.
1957,121.
1958:122.
1958 . 123.
1958 124.
1959 125.
1959 126.
1959 127.
1959 128.
1959 129.
1960 130.
1960 131.
1960 132.
1961 133.
1961 134.
1961 135.
1962 136.
1962 137.
1962 138.
1962 139.
1963 140.
1963 141.
1964 142.
1964 143.
1964 144.
1964 145.
1964 146.
1965 147.
1965 148.
1966 149.
1966 150.
1967 151.
1967 152.
1967 153.
1967 154.
1967 155.
1967 156.
1968 157.
1968 158.
1968 159.
1969 160.
1969 161.
1969
Jouko ÄijäLä
Jorma ÄijäLä +
Tauno Leppämäki
MichaeL Nykopp
Harri Hurme
Eero Raaste
Pertti Poutiainen +
Hannu Heino
Yrjö Rantanen
Pertti Saari Luoma
Erkki Nyström
Thomas Ristoja
Pertti Ki rj avainen
Timo Väyrynen
Jyrki SaLonen
Juha Partanen
Kennet h Frey
Matti Piuva
Hei kki Taski nen
Erkki Turunen
Juhani Rikkonen
Pekka Nikkanen
Kimmo KanteLe +
AuLis Saaresmäki
Hannu Broman
Timothy Binham
Esa Lipsanen
Antti PyhäLä
Eero Hintikka
Paavo Toivonen
Pertti Lehikoinen
Paavo LeskeLä
Timo Pirttimäki
Georg österman
Veijo Mäki
Antero Natri
Jörn Starck
Jorma Kämäräinen
Kimmo VäLkesaLmi
Markku Henttinen
Martti Lauren
Antti Nokso-Koivsto
Tapani ViLj ava
Jouni YrjöLä
Veli-Matti Freund
Esa Koskinen
Risto NevanLinna
Jorma PaaviLainen
Mikko Kivistö
Petri Kekki
Henry Tanner
Timo Karvi
Mika EbeLing
1969
1970
1970
1970
1970
1971
1971
1971
1971
1972
1972
1972
1973
1973
1973
1974
1974
1974
1974
1974
1974
1975
1975
1975
1975
1977
1977
1977
1977
1978
1978
1978
1978
1978
1978
1979
1979
1979
1979
1980
1980
1980
1980
1980
1981
1981
1982
1982
1983
1983
1983
1983
1983
118
SUO M E N
SUO M E N
S HAKK1
S HAKK1
n-öväenShllliliitont_
,
'
JUHLATURNAUS LÄHESTYY
TShL:n 50-vuotisjuhLaturnaus peLataan
singissä ja TampereeLLa 6.-16.6.1984
sainväLisenä kutsukiLpaiLuna.
UUSIA KERHOJA
HeLkan-
Turnauksen suojelijana on Lupautunut toimimaan TUL:n puheenjohtaja, ympäristöministeri
Matti Ahde.
Liittotoimikunta on nimennyt juhlaturnauksen
tuomareiksi KaLevi Sirenin, Viktor Jenun ja
Pekka Nikkasen sekä kiLpaiLutoimikunnan puheenjohtajaksi Markku Kososen.
TShL:n ja TUL:n juhLien yhteydessä TampereeLLa peLataan myös koko shakkiväeLLe tarkoitettu 7-kierroksen 15+15 min. turnaus.
Pelipäivä on 16.6.1984. Toivottavasti Lähdemme joukoLLa mukaan!
TShL:n jäsenkerhoiksi on kevään aikana hyväksytty Euran Shakkikerho, Joensuun Shakkikerho ja SiiL in Shakki. TervetuLoa!
T E S T 1 T J ATK U V A T
Suuren suosion saavuttanut testituokiomme jatkuu. Koska viimekertainen sikermä oLi heLponpuoleinen, oLemme hiukan vaikeuttaneet hommia. TälLä kertaa nuori ALexander ALjechin näyttää miten nappuLat Liikkuvat (ALjechin alkaa kaikissa).
MENESTYS TOIVOTUKSET
- Veijo MäeLLe, joka on vaLittu edustamaan
TShL:a Kotovin kansainväLiseen turnaukseen
28.5.-16.6.1984.
- Kotkan Työväen ShakkikerhoLLe, joka on vaLittu v. -85 liittoturnauksen järjestäjäksi.
Levy: The Chess Computer Handbook
66:BeIIin:Queen's Pawn:Veresov System 66:Lamford:Albin Counter-Gambit
66:Povah:How to PIay the EngIish Opening 66:Nunn:Beating the SiciIian
77:KaSParov:My Games
110:Watson:Queen's Gamit:Chigorin Defence 66:KäSPärov/Keene:Batsford Chess Openings 90:Neishtadt:Catastrophe in the Opening 86:O'Connell:Bird's Opening
89:Mednis:From the Opening into the Endgame
86:Livshitz:Test Your Chess IQ
Book 1
75:Book 2 113:Kostyev:From Beginner to Expert in 40
Lessons
67:Polugayevsky:Grandmaster Preparation 95:SmysIov:125 SeIected Games
157:Wlnter:World Chess Champions
94:-
1. A-BogoLjubov, Wiesbaden 29
M=5 s, 1=20 s, 111=1 min
2.Tartakower-A, Nottingham 36
M=30 s, 1=2 min, 111=5 min
3. A-Reti, New York 24
M=1 min, 1=5 min, 111=10 min
4. A-Opocensky, Pariisi 25
M=1 min, 1=5 min, 111=10 min
5. A-BogoLjubov, Bayreuth 34
M=5 min, 1=12 min, 111=20 min
6. Davidson-A, Semmering 26
M=10 min, 1=20 min,III=30 min
7.A-H.Steiner,BradLey Beach29
M=15 min, 1=30 min,II1=45 min
8. A-Maroczy, BLed 31
M=25 min, 1=40 min, 111=1 t
9. A-Asgeirsson, Reykjavik 31
M=5 min, 1=10 min, 111=20 min
~ill/Levy/Rice/Richardson:
Kuvassa TShL:n puheenjohtaja Viktor Jenu
pyytää ministeri Matti Ahdetta juhLaturnauksen suojeLijaksi.
KUKA JÄRJESTÄISI PIKAPELIT
TShL:n henkiLökohtaisten ja joukkuepikapeLien mestaruuskiLpaiLujen järjestämisoikeus
29.-30.9.1984 on haettavana. Lisätietoja saa
puheenjohtajaLta tai sihteeriLtä.
British Chess
234:Bronstein:Chess in the Eighties
118:Dickins/Ebert:100 CIassics of the Chessboard
93:Karpov/Gik:Chess KaIeidoscope
79:OLAVI RAJA LA KY
KEINULAUDANTIE 7 G 147
00940 HELSINKI
PUH. 90-306444 (iIt. ja vI.)
ONKO OSOITTEESI OIKEIN? JOS SE ON VIRHEELLINEN TAI PUUTTEELLINEN, ILMOITA HETI!
SUO M E N
120
SHAKKI
2
Mustan hyökkäysnappulat ovat Liian kovat,
sillä 1.- Rh2!! voittaa daamin. Jos 2. Dxh2,
niin 2.- Tg4+ 3. Kh1 Th4. Valkea peLasi 2.
Te3 Tf1+ 3. Dxf1 Rxf1 4. Kxf1 Df7+ S. K92
Dxc4 6. Te7 DdS+ 7. Kh3 hS, muttei enää
tästä jaksanut jatkaa, siis 0-1.
vaLkean on oLLut pakko Laskea mustan puolustus L- g6, ei 2. Dh6? Lf8!, vaan 2. Rxg6!!
ja nyt joko 2.- hxg6 3. Lxf7+! Kxf7 (3.Rxf7 4. DX96+ ja matti) 4. fxe7+ Ke6 (4.Kg8 5. Tf8+ Txf8 6. exf8D+ Kxf8 7. Dh8+ Kf7
8. Dh7+ daamin voitoin) 5. Tf6+ Kxe7 (5.Kd7 6. Td1+ jne) 6. Dh7+ Kd8 7. Td6X, tai
2.- Rxg6 3. Lxf7+! Kxf7 4. Dxh7+ Ke6 5. Dxg6
voittaen. 1.- Lf8 2. fxg7 Lxg7 3. Taf1 Le6
4. Rf5 Uhkaa mm. 5. Th4. 4.- lxd5 5. Rxgl!
Rg6 6. Rxe8 Txe8 7. Rxd5 1-0 Jos 7.- RxdS,
niin 8. Txf7! ja jos taas 7.- Rxf4, niin 8.
Rf6+ Kf8 9. Dh6+ Ke7 10. Rd5+ Kd7 11. Rxb6+
heLpoin voitoin.
3
8
VaLkea peLasi 1. fS:, joka uhkaa 2. fxg6+
fxg6 3. Td6 jne. 1.- Ta6 2. h4! hS Pakko,
koska uhkasi 3. h5! jne. 3. g"! laS Tai 3.hxg4 4. hS jne. 4. fxg6+ fxg6 S. gxhS lxh5
6. Lg5! Lopettaa peLin. 6.- Lc3 7. ld7+ Kg8
8. Lxg61-0, sillä jos 8.- Th8, niin 9. h5
voittaa kommeLluksitta.
Musta asema näyttää oLevan OK. joten nyt on
aika iskeä: 1. b4!! Asettaa mustan vaikean
ongeLman eteen. Jos hän peLaa 1.- Txb4, seuraa 2. Dh5! uhaten 3. f6+ tai 3. Dxh6 ilman,
että mustalLa oLisi vahvaa puolustussiirtoa
2.- Dd2. 1.- Dxb4 2. De5! Uhkaa 3. Df6+ Kd7
4. Rf8X. 2.- Rd7 3. Dh8!! Txd3 Sommitelman
ydin tulisi hyvin esiin, jos 3.- Db6, silLä
4. a5!! ja joko ',.- DxaS 5. Te8 tai 4 .. - Da7
5. f6+ kuten peL issä. 4. f6+! 1-0, si Uä 4.Rxf6 5. Dx16+ Kd7 6. Rf8X tai 4.- Kd8 5.
Dxe8+!! Kxe8 6. Tc8X.
RATKAISUT SOMMITELMIIN
Tässä tarvitaan vain yksi pieni vippaskonsti: 1. ReS+! 1-0, siLlä 1.- RxeS 2. Ta7+ Kc6
3. De4X! tai 1.- Ke8 2. Txa8+.
4
1.
lxd4! cxd4 2. Teb! Eikä 2. Te7? Th7! Nyt
sen sijaan uhkaa g6 ratkaisevin hyökkäyksin.
Esim. 2.- Kg7 3. Txg6+!! Kxg6 (3.- fxg6 4.
Db7+ matein) 4. Df6+ Kh7 5. Lxf7! Tg8 6.
Df5+ Kg7 7. Dg6+ Kh8 8. Lf6+ ja matti. 2.Kh7 3. Lxf7 le8 4. Txg6 1-0 matin edessä.
5
Tarkkaan laskemalla tästäkin saa selvän: ,.
e6! Tdxg7 2. Rxg7 Txg7 3. Txd5! cxdS 4.
Tf8+! Kc7 5. Tf7+ Jos nyt 5.- Txf7, niin 6.
exf7:n jäLkeen sotilas korottuu. MustalLa ei
ole vaLinnanvaraa. 5.- Kd6 6. Txg7 Kxeo
ValkeaLLa on voittoasema. Loppu ei kaivanne
kommentteja. 7. Tg6+ Ke5 8. Kg2 b5 9. a5 d4
10. Txa6 b4 11. Kf3 c3 12. bxc3 bxc3 13.
Te6+! Kxe6 14. Kxe4 1-0.
6
Musta jatkoi 1.- Lxh3! Lyönti ei oLe erityisen vaikea, koska musta saa koska tahansa
ikuisen shakin, mutta Löytyykö enempää? 2.
gxh3 Dxh3+ 3. Kg1 Lh2+ 4. Kh1 Ellei Le3
suojaisi f2-ruutua, musta tekisi nyt 3 siirron matin. 4.- Rf4~ Tämän siirron idea seLviää pian. 5. Rxf4 Jos 5. Lxf4, niin tietenkin 5.- Lg3+ ja 2 siirron matti. 5.- Lxf4+
6. Kg1 Lh2+ 7. Kh1 Df3+! Koko sommiteLman
ydinsiirto, joLLa musta voittaa daamin tornia ja kevyttä vastaan. 8. Kxh2 TeS 9. DeS
Ainoa siirto. 9.- lxcS 10. Lxc5 DhS+ 11. Kg2
Dxc5 ja musta voitti 16 siirron jäLkeen
(0-1>.
7
YLLättävä
hyökkäysjatko
on
1.
f6~
Koska
9
Tähän simuLtaani peLin asemaan tultiin seuraavasti: 1 e4 e6 2 d4 d5 3 Rc3 Rf6 4 Lg5
Le7 5 Lxf6 Lxf6 6 Rf3 (6 e5) 0-0 7 Ld3 Te8 8
e5 Le7 9 h4! c5 10 Lxh7+! Kxh7 11 Rg5+ Kg8
12 Dh5 LxgS 13 hxg5 Kf8 14 g6! Ke7 15 gxf7
T18 16 0-0-0 a6 17 dxeS Rd7. Nyt valkea
heittää peLiin kaikki reservit: 18. Txd5!
DaS Jos 18.- exdS, niin 19. Rxd5+ Ke6 20.
Rf4+ Ke7 21. e6! Rf6 22. DeS! Tx17 23. Rg6+
matein. 19. Dg5+! Estää kuninkaan pakenemisen d8:n kautta. 19.- Kxf7 20. Th7 Ig8 21.
Td4! Eikä heti 21. Txd7+? Lxd7 22. Re4 De1X!
21.-- Dxc5 Mutta nyt se käy: 22. Tl<:d7+~ lxdl
23. Re4 Db4 Uhkaa taas mattia. 24. Rd6+ K18
25. I>f6+!! gxf6 26.. Tf7}( ..
KUKA TARVITSEE I'EUUIJALISENSSIÄ
Pelaajalisenssin tarvitsee jokainen, joka
kuuLuu johonkin shakkikerhoon, joka on
joko SSL:n tai TShL:n tai moLempien jäsen.
Lisenssin anominen kuuluu pelaajan kerhon
tehtäviin. Lisenssi on pakoLLinen kaikissa
seLLaisissa kiLpaiLuissa, jotka tulevat
mukaan seLoLaskentaan sekä
seLLaisissa
pikapelikilpailuissa,
jotka vaikuttavat
Suomen tai perusLiiton mestaruuteen. Lisenssissä on myös oLtava merkintä suoritetusta jäsenmaksusta. Seuran ja/tai Liiton
vaihtuessa kirjoitetaan peLaajaLle aina
uusi Lisenssi.
SUOMEN
S HAKK1
L 0 P UL L 1 NE N
Turnauksien, aktiivipelaajien ja vuosittain
peLattavien merkittävien peLien määrä on
kasvanut suunnattomasti verrattuna Lähimenneisyyteen. Kasvanut aktiivisuus on Luonut
uuden tiLanteen, jossa jokainen avausmuunnelma tutkitaan yksityiskohtia myöten Lyhyemmässä ajassa kuin koskaan aikaisemmin.
Jatkuvasti parantuva kansainväLinen tiedonväLitys edesauttaa tätä kehitystä.
Kun Lontoon semifinaaLiotteLun Kasparov
Kortshnoi aika tuLi, näytti siLtä, että vaLkea oLi väsynyt mustan sitkeyteen NimzointiaLaisessa puoLustuksessa, KuningatarintiaLaisessa puoLustuksessa ja Ortodoksisessa
puoLustuksessa
(tarkoittaen
Tartakowerin
muunneLmaa). Jonkin aikaa otteLun aikana
valLitsi harvinainen tiLanne, jossa moLemmat
suurmestarit oLivat Lähes täysin samaa mieLtä avausvaLikoimasta. Halutessaan välttää
nuo mainitut koLme suosittua puoLustusta
(eikä se oLe heLppoa suLjetuissa systeemeissä), moLemmat peLaajat päätyivät KataLoniaLaiseen avaukseen. Katsomisen arvoinen näytelmä!
KATALONIALAINEN AVAUS (D05b)
Garrl Kasparov - Viktor Kortshnoi
7. ottelupeli
d4 Rf6 2 e4 e6 3 g3 d5
KLassinen vastaus, joka vaLtaa tilaa keskustassa. Terävämpi vastaus on 3.- e5 4 d5 (4
Rf3 exd4 johtaa engLantiLaiseen avaukseen)
johtaa erääseen modernin 8enonin muunneLmaan
(katso täydennyspeLiä 1).
4 Lg2 dxc4
Musta voi viivyttää tätä sotiLaan Lyöntiä
jatkamaLLa 4.- Le7 5 Rf3 0-0 6 0-0 dxe4.
Jatkon 7 De2 a6 8 Dxe4 suhteen katso täydennyspeLiä 2 ja jatkon 7 De2 (ja vaihtoehtojen
7 Re5 sekä 7 Ra3) a6 8 a4 suhteen katso
täydennyspeLiä 3.
AsemaLLisesti epäseLvä on Taimanovin idea "a
La 80go" jatkaa 4.- Lb4+ 5 Ld2 a5 6 De2 Re6
7 Rf3 dxe4 8 Dxc4 Dd5 9 Dd3! De4 10 Dxe4
Rxe4 11 Lxb4 axb4 12 Rbd2 Rxd2 13 Kxd2 Ke7
14 The1 Td8 15 e3 e5 16 Txe6! bxe6 17 Rxe5
voittavin LoppupeLein, Sosonko-Herzog, Luzernin oLympiaLaiset 1982.
V ALI N T A
5 Rf3
Tarkasti sanottuna tämä energinen siirto
tarkoittaa: KataLoniaLainen gambiitti. Vähemmän suositun 5 Oa4+:n suhteen katso täydennyspeLiä 4.
5.- Ld7
EpätavaLLinen siirtojärjestys. Kuitenkin se
muistuttaa 8. ottelupeliä (jossa värit oLivat toisin päin), joka jatkui 5.- e5 6 Da4+
Ld7 7 Dxe4 Le6 8 dxe5 (8 0-0 Rbd7 V01Sl
johtaa peLimme asemaan) Rbd79 Le3 Ld5! 10
Oa4+ Le6 11 De4 Ld5 12 Ob4! De8!? 13 Re3
Lxe5 14 Lxe5 Dxe5 15 RxdS Rxd5 16 Dd2! Te8
17 0-0 0-0 18 Tae1 Db6 19 Dd4! Tfd8 20 Tfd1
Oxd4 21 Rxd4 R7b6! 22 Rb3! valkean aLoittein
Loppupelissä.
Jatkon 5.- e5 6 0-0 (tai 6 Da4+ Rbd7) Rbd7 7
Ra3 suhteen katso täydennyspeLiä 5, jatkon
5.- e5 6 0-0 Re6 7 Da4 exd4 suhteen täydennyspeLiä 6, jatkon 7 Da4 Ld7 suhteen täydennyspeLiä 7 sekä jatkon 5.- e5 6 0-0 exd4 7
Oa4+ (tai Re5) Ld7 suhteen täydennyspeLiä 8.
MieLenkiintoisia vaihtoehtoja ovat myös 5.a6 6 0-0 b5 (katso täydennyspeLiä 9) ja 5.Rbd7 6 0-0 Tb8 (katso täydennyspeliä 10).
6 De2 eS
AsemaLLisesti
ensiarvoisen tärkeä siirto
mustaLLe. Muuten vaLkea voi saada Liikaa
painostusta keskustassa ja e-LinjaLLa.
7 0-0
7 Dxe4 Le6 8 dxe5 Rbd7 9 Le3 (jos 9 b4?! a5)
Ld5 johtaisi mainittuun 8.
ottelupeliin
Kortshnoi-Kasparov.
7.- Le6 8 Dxc4 Rbd7
1
122
I
SUOMEN
Näyttää siltä, että mustalla olisi helppo
peli: hänen D-lähettinsä on pitkällä diagonaalillaan ja valkean keskustan etuvartioasema on uhattuna. Kuitenkin mustan K-sivustan kehitys on viivästynyt.
9 LgS!
Tämä siirto korostaa vastustajan potentiaalista haavoittuvuutta diagonaalilla a4-e8 ja
d-linjalla.
9.- Te8!?
K-sivustan kehityksen vauhdittaminen jatkamalla 9.- exd4 10 Rxd4 Lxg2 11 Kxg2 Le7 olisi ollut terveempi vaihtoehto.
10 Lxf6! Rxf6
10.- gxf6 heikentää mustan K-sivustaa ja
10.- Dxf6 11 Re3 exd4 12 Rxd4 jättää mustan
tornin e8:ssa suojatta.
11 dxeS Lxf3!?
Ottamalla sotilaan takaisin tällä tavalla
musta jää huonommalle puolelle D-sivustalla.
Pelikelpoinen oli 11.- Dd5 12 Dxd5 Rxd5 13
Re5 Lxe5 14 Rxe6 bxe6.
12 Lxf3 LxeS 13 DbS+ Dd7 14 Re3!
Nyt on selvää, että valkea on edellä kehityksessä ja että mustalla on ongelmia sotilaidensa puolustamisessa D-sivustalla. Väärin olisi 14 Dxb7 Dxb7 15 Lxb7 Tb8 16 Lxe6+
Ke7 eikä valkea voi pelata 17 b3, koska 17.Ld4.
14.- DxbS
Mitä muutakaan? 14.- Te7?! 15 Tfd1 on vielä
huonompi.
1S RxbS Ke7
Tämä näyttää normaalilta, mutta 15.- 0-0 oli
harkitsemisen arvoinen, koska aktiivinen kuningas voi olla vaaralle alttiina 7. rivillä.
16 b4!
Salama kirkkaalta taivaalta. Musta oli valmistautunut jatkoon 16 Taei Lb6 17 Lxb7 Txe1
18 Txe1 Rg4! 18 e3 Rxe3!
16.- Lxb4
16.- Lb6 17 Lxb7 jättää musta sotilaan hävi ölle.
17 Rxa7 Te??!
Musta puolustautuu huonosti
unohtaessaan
ruudun e8 kontrollin välttämättömyyden. Korrekti oli 17.- Ta8 (jos 17.- Tb8 18 Tfe1 LaS
19 Tab1) 18 Rb5 Ta5 19 a4 Tb8 pelijatkoa paremmin mahdollisuuksin puolustautua valkean
aloitetta vastaan.
18 Tfe1 Td7 19 Tab1
17. Sllrron virheensä jälkeen mustalla ei
ole enää hyviä siirtoja: 19.- Ta8 kumoutuu
vastaukseen 20 Re8+.
19.- Ld2 20 Te2 Thd8
20.- Ta8 häviää, sillä 21 Re8+ ja 22 Rb6
voittaen laadun.
21 Lxb7 Kf8
Tällä ja seuraavalla siirrollaan musta löytää ainoan mahdollisuutensa pitkittää vasta-
S HAKKI
SUO M E N
rintaansa huolimatta kuolettavasta uhkauksesta 22 Re6.
22 Re6 Te7! 23 Tbb2 Td6 24 a4! Le1
Musta on avuton valkean Lb7 + Re6 -patteria
vastaan, joka tukee ihanteeLLisesti vapaasotilaan etenemistä.
25 Tb1
Yksinkertaisempi oli 25 a5 Td1 26 Kg2 Ta1 27
a6.
2S.- RdS! 26 La8 Te8 27 Lb7 Te7 28 Te4!
Voittosiirto, joka tekee mustan kiinnityksen
e-linjalla arvottomaksi.
28.- Re7 29 ReS LaS 30 TbS Rg6 31 Re6! Td1+
32 Kg2 Le1 33 aS Re7 34 a6 Rxe6 3S Txe6 Txe6
36 Lxe6 Ta1 37 Tb8+ Ke7 38 Tb7+ Kd6 39 LbS
Le3 40 Txf7 Lf6 41 Td7+ Ke5 42 Ld3 h6 43
Tb7! Ta3 44 a7 KdS 45 f3 Kd6
45.- Ld4 kumoutuu jatkoon 46 Td7+ Ke5 47 Le4
tai 46.- Ke5 47 f4+.
46 Tb6+ 1-0
46.- Ke7 47 Ta6 voittaa suoraan.
TÄYDENNYSPELEJÄ
PELI 1
Kasparov - Kortshnoi
11. ottelupeli, Lontoo 1983
d4 Rf6 2 e4 e6 3 g3 e5 4 d5 exd5 S exdS bS
Lupaavampi kuin 5.- d6 6 Re3 g6 7 Lg2 Lg7 8
Rf3 0-0 9 0-0 a6 (tai 9.- Ra6 10 h3 Re7 11
e4 Rd7 12 Lf4 De7 13 Te1 f6 14 Rh2 Tb8 15
Le3 b5 16 f4 b4 17 Ra4 Rb5 18 Te1 Te8 19 Rf3
Df8 20 Lf2 Lb7 21 Lf1 Re7? 22 Rd4! vahvoin
aloittein, Kortshnoi-Tringov, Luzernin olympialaiset 1982) 10 a4 Te8 11 Rd2 (tai 11 Lf4
De7 12 h3 Rbd7 13 Te1 Re4 14 Rxe4 Txe4 15
Rd2 Txf4 16 gxf4 Lxb2 17 Tb1 Lg7 18 Re4 b6
19 Tb3 Tb8 20 Db1 0,5-0,5, Liebowitz-Ivanov,
1982) Rbd7 12 h3 Tb8 13 Re4 Re5 14 Ra3 Rh5
15 e4! Tf8 (tai 15.- Ld7!? 16 a5! Dxa5 17 g4
Rf6 18 g5! Rh5 19 f4 Re4 20 Rxe4 Dxa1 21
Rxd6 Ld4+ 22 Kh2 Te7 23 Df3 b5 24 e5 b4 25
Ree4 Lb5 26 Rxb5 axb5 27 Rf6+ Rxf6 28 gxf6
erittäin vahvoin aloittein, HuLak-Nunn, Toluea 1982) 16 Kh2! (ennenaikainen on 16 g4
Dh4! 17 gxh5 Lxh3 18 h6 Lh8 19 Re2? f5!
hyökkäyksin, Seheeren-Timman, 1980) f5 17 f4
b5! 18 axb5 axb5 19 Raxb5 fxe4 20 Lxe4! Ld7!
21 De2! Db6 22 Ra3 Tbe8, Kortshnoi-Kasparov,
Luzernin oLympiaLaiset 1982, joLLoin vaLkea
ei käyttänyt tilaisuuttaan kukistaa musta
joustavaLla siirroLla 23 Dg2!
6 Lg2 d6 7 b4!?
PeLikeLpoinen on 7 Rf3 g6 8 Rfd2 Rbd7 9 Re3
a6 10 a4 b4 11 Ree4 a5 12 Db3 Le7 13 Re4
Rxe4 14 Lxe4 Rb6 15 Rxb6 Dxb6 16 Lh6 La6 17
Ld3 Lf8 18 Lxf8 Kxf8 19 0-0 Kg7 20 e4 The8
21 Tfe1 Te7 22 Te3 f6 23 Tae1 Lxd3 24 Dxd3
Da6 25 Dd2 e4 26 Dd4 Te8 27 Tf3 Tf7 molemminpuolisin mahdolLisuuksin, Portiseh-Kortshnoi, Luzernin olympiaLaiset 1982, tai 7 a4
b4 8 Rd2 g6 9 Re4 La6 10 Dd3 Lg7 11 De3+ Kf8
12 Df4 Lxe4 13 Dxe4 Rbd7 14 a5 Re8 15 Rf3
Re5 16 Rxe5 Lxe5 17 0-0 Kg7 18 f4 Ld4+ 19 e3
Lf6 20 Kh1 Re7 21 e4 Ld4 22 Td1 Df6 23 e5
dxe5 24 fxe5 Lxe5 25 d6 Re6 26 Lxa8 Txa8 27
Tf1 Dd8 28 Dd5 Lxd6 29 b3 Lf8 30 Lb2+ Kg8 31
Db7 De8 32 Tad1 valkean eduin, HenLey-Seirawan, Indonesia 1983.
7.- Ra6!
Parannus jatkoon 7.- exb4 8 a3 bxa3 (tai 8.b3?! 9 Dxb3 a6 10 a4 bxa4 11 Dxa4+ Rbd7?! 12
Rf3 Le7 13 Rd4! 0-0 14 Re6 De8 15 Le3!
mahtavin eduin, ALburt-Ivanov, 1983) 9 Rxa3
Dd7 10 Db3 Ra6 11 Lh3?! Db7 12 Dxb5+ Dxb5 13
Rxb5 Rb4 14 Txa7 ja vaLkea onnistui jotenkin
saamaan tasapeLin, Sosonko-Timman. TiLburg
1982.
8 bxeS
Mielenkiintoinen on 8 a3.
8.- Rxe5 9 Rf3 g6
Epäselvä on 9.- Lb7.
10 0-0 Lg7 11 Rd4! 0-0 12 Re3
PaLjon joustavampi kuin 12 Rxb5 Rfe4 13 Rd4
Lb7 14 f3 Db6! vastapeLein valkean kehittämättömän D-sivustan takia.
12.- a6!?
Näyttää joustavalta, mutta musta menettää
nyt tempon vastapelistään; musta ei pitänyt
siirrosta 12.- b4, mutta häneLlä oLisi kuitenkin paremmat mahdollisuudet jatkossa 13
Re6 Db6 14 Ra4 Rxa4 15 Dxa4 La6 tai 13 Ra4
DaS 14 Rxe5 Dxe5.
13 Re6! De7 14 Le3 Lb7 15 Ld4 Tfe8 16 a4
bxa4
Mustan piti yrittää 16.- Rxa4, koska 16.Lxe6 17 dxe6 b4 kumoutuu jatkoon 18 Lxf6
Lxf6 19 Rd5.
17 LxeS! dxe5 18 Dxa4 Rd7
MustalLe olisi parempi, jos hänen sotiLaansa
olisi nyt d6:ssa.
19 Db3 Lxc6 20 dxc6 Rb6 21 Tab1 Tab8 22 Da3
c4 23 Tfe1
S HAKK I
123
23
e3 Ted8 antaisi vastamahdollisuuksia
siirroLla 24.- Td3.
23.- Lxe3 24 Dxe3 Txe2 25 Dd4! a5 26 Tb5 a4
27 Lf3 Tee8 28 DeS!
MustaLLa ei ole enää hyviä siirtoja ja uhkaa
29 Teb1.
28.- De7 29 e7 Dxe5 30 Txe5 Te8 31 Lb7 Rd7
32 T5xe4 1-0
PELI 2
Kortshnoi - Kasparov
4. ottelupeli, Lontoo 1983
1 d4 d5 2 e4 e6 3 Rf3 Rf6 4 g3 Le7 5 Lg2 0-0
6 0-0 dxe4 7 De2
Vähemmän suosittu on 7 Re5 Re6 (huono on 7.Rbd7 8 Rxe4 e5 9 dxe5 Lxe5 10 Re3 Rb6 11
Rxb6 Lxb6 12 Lf4, Rodriguez-Maninang, 1982)
8 Rxe6 bxe6 9 Ra3 Lxa3 10 bxa3 La6 11 Lxe6
Tb8 12 Da4 Tb6 13 Lf3 Rd5 14 DaS (jos 14 e4
Df6! 15 Kg2 Dxd4 16 Lg5 DeS) e3 15 Te1 Df6
16 Lxd5 exd5 17 Dxe3 Te6 18 Db3 Dxd4 19 Le3
De4 20 Tad1 Te4 21 Lxa7 e6 22 De3 0,5-0,5,
Beljavski-Geller, Moskova 1981, tai 7 Ra3
Lxa3 (epätarkempi on 7.- e5 8 dxe5 Lxe5 9
Rxe4 Re6 10 a3 De7 11 b4 Td8 12 Ld2 Lb6 13
Rxb6 axb6 vaLkean seLvin eduin, RomanishinKuzmin, 1982) 8 bxa3 Ld7 9 Re5 (tai 9 Lg5
Le6 10 Lxf6 Dxf6 11 De2 Rd7 12 Dxe4 Tfd8 13
Tfd1 De7 14 Dd3 Rf6 tasa-asemin, MureyGeller, Moskova 1982) Le6 10 Rxe6 Rxe6 11
Lb2! Rd5 12 Te1 Rb6 (tai 12.- b5 13 e4 Rb6
14 d5) 13 e3 Dd6 14 Dg4 f6 moLemminpuoLisin
mahdolLisuuksin, Romanishin-Razuvajev, Neuvostoliitto 1983.
7.- a6 8 Dxe4 bS 9 De2 Lb7 10 Ld2!
Sosonkon hämmästyttävä idea: musta ei voi
jatkaa luonnolLisella 10.- Rbd7, koska 11
LaS ja Lisäksi on uhkaus 11 Te1. Pelisiirto
aiheuttaa mustalle enemmän ongeLmia pelinsä
vapauttamisessa e7-e5:LLä kuin mikään muu
jatko. Esim. 10 Lf4 Re6 11 Td1 Rb4 12 De1
De8 (peLikelpoine~ on 12.- Te8 13 Rc3 Rbd5
14 Rxd5 Rxd5 15 Lg5 e5 16 dxe5 De8 17 Lxe7
Dxe7 18 Re5 Txe5 19 Dd2 De7 20 Rd3 Tc2 21
De1 Rf6 22 Lxb7 Dxb7 23 Tae1 valkean pienin
eduin, Ribli-GLigorie, Novi Sad 1982) 13
Rbd2 (tai 13 Lg5 e5 14 Lxf6 gxf6 15 Re3 Td8
16 a3 Rd5 17 Rxd5 Lxd5 18 dxe5 Dxe5 19 Dxe5
Lxc5 20 Re1 Lxg2 21 Kxg2 f5 22 Txd8+ Txd8 23
Rd3 Le7 24 a4 bxa4 25 Txa4 Td6 tasa-asemin,
Agzamov-Karpov, Neuvostoliitto 1983) e5 14
dxe5 Lxe5 15 Rb3 Le7 16 Ra5 Ld5 17 Rd4 De8
18 a3 Te8 19 Dd2 Lxg2 20 Kxg2 Rbd5 21 Tae1
0,5-0,5, Andersson-Karpov, TiLburg 1982, tai
10 Lg5 Re6 11 Td1 Rb4 12 De1 Te8 13 Lxf6
Lxf6 14 e3 Rd5 15 e4 Rb6 16 Re3 De8 17 b4
Le7 18 Rd2 pienin eduin, Quinteros-Velimirovic, Moskova 1982.
SUOMEN
10.- Le4
Epäselvä on 10.- Ld6!? 11 Lg5 Rbd7 12 Td1
Db8 13 Lxf6 Rxf6 14 Rbd2 Te8 15 Rg5! Lxg2 16
Kxg2 Db7+ 17 Kg1 e5 18 Rde4 Rxe4 19 Rxe4 Db6
20 d5 exd5 21 Txd5 Le7 22 Tad1 De6 23 a4 h6
24 e3 pienin eduin, Speelman-Browne, Wijk
aan Zee 1983, tai 10.- Re6 11 e3 Rb4 12 Lxb4
Lxb4 13 a3 Ld6 14 Rbd2 De7 15 e4 e5 16 Rh4!
g6 17 f4 exd4 18 e5 d3 19 Dxd3 Le5+ 20 Kh1
Tfd8 21 De2 Lxg2+ 22 Rxg2 Rd5 23 Re4 tiLaeduin, Sosonko-Morrison, Amsterdam 1978.
11 De1 Re6
PelikeLpoinen on 11.- De8 12 Lg5 e5 13 Rbd2
Lb7 14 dxe5 Dxe5 15 Rb3 Db6 16 Td1 Ld5 17
Le3 Dd8 18 Rfd4 De8 19 Rf5 Rbd7 20 Rxe7+
Dxe7 21 Le5 Rxe5 22 Dxe5 Dxe5 23 Rxe5 Lxg2
24 Kxg2 Tfe8 25 Tae1 Kf8 26 Kf3 0,5-0,5,
Sosonko-Karpov, Tilburg 1983.
12 Le3!
Agzamovin idea parantaa valkean kontrollia
ruutuun e5 on paljon parempi kuin 12 e3 b4!,
Sosonko-Gligorie,
Luzernin
olympialaiset
1982.
12.- Rb4
Jos 12.- Te8 13 Rbd2 Ld5 14 Td1 ja mustalla
on vaikeuksia e-linjalla, Agzamov-Gligorie,
Vrsae 1983.
13 Rbd2 Lb7 14 Lg5 Te8 1S a3 RbdS 16 Rb3
VaLkeaLLa on iLmeinen asemallinen etu. PeLi
jatkui:
16.- h6 17 Ra5 La8 18 Re6, mutta yksinkertaisempi oli 18 Lxf6.
PELI 3
Sosonko - Christiansen
Wijk aan Zee 1982
1 d4 Rf6 2 e4 e6 3 g3 dS 4 Lg2 Le7 5 Rf3 0-0
6 0-0 dxe4
Passiivinen on 6.- e6 7 De2 b6 8 b3 Rbd7 9
Td1 La6 10 Rbd2 Te8 11 e4 e5 12 exd5 exd5 13
Lb2 exd4 14 Rxd4 b5 15 Df5!, Sosonko-Radulov, Plovdid 1983, tai 6.- Rbd7 7 De2 e6 8
Lf4 a5 9 Td1 a4 10 Re5 Da5 11 Rd2 Rxe5 12
Lxe5 Rg4 13 Rf3 Rxe5 14 Rxe5 Td8 15 e3 Ld7
16 Rxd7 Txd7 17 0,5-0,5, Andersson-Spasski,
1982.
7 De2 a6 8 a4 Ld7 9 Td1
Terävämpi kuin 9 Dxe4 Le6 10 Lf4 a5! (jos
10.- Ld6 11 Re3 Lxf4 12 gxf4 a5 13 e3 Ra6 14
Tfd1 Rb4 15 Tae1 paremmin pelein, BirnboimShternberg, Israel 1982) ja seuraavalla 11.Ra6 musta saa hyvän pelin, Vukie-~ligorie,
Donji Mi lanovae 1980, tai 9 Re5 Le6' 10 Rxe6
Rxc6 11 e3 Ra5 12 Rd2 c5! 13 dxe5 Tc8 14 b4
cxb3 15 Rxb3 Rxb3 16 Dxb3 Rd7 17 La3 Lxe5 18
Lxb7 Tb8 19 Tab1 De7 20 Lxe5 Rxc5 21 Da3
tasa-asemin, Rogers-Browne, BBC mestariturnaus 1983.
SHAKKI
9.- Le6 10 Re3 Lxf3 11 Lxf3 Re6 12 Lxe6 bxe6
13 aS Db8 14 Da4 ,Db3
Tai 14.- e5 15 Dxe4 exd4 16 Txd4 c5 17 Td1
Db4 18 Ta4 0,5-0,5, Razuvajev-Geller, Moskova 1982.
1S Dxe6 Tfe8
Tai 15.- Lb4 16 Ld2 Tad8 17 Dxa6 Ta8 18 Db5
Tfb8 19 De5 Ld6 20 De3 Lb4 21 a6 Tb6 22 a7
Tb7,
Moehalov-Veremeichik, NeuvostoLiitto
1982, valkean paremmin mahdollisuuksin si'irron 23 Re4! jälkeen.
16 Kg2 h6 17 h3 Ta7!? 18 dS exdS 19 RxdS
RxdS 20 TxdS eduin.
PELI 4
Lein - Hubner
Chicago 1982
1 d4 Rf6 2 Rf3 d5 3 e4 e6 4 g3 dxe4 S Da4+
Rbd7
Jos 5.- Ld7 6 Dxe4 Le6 7 Lg2 Ld5 8 Da4+ Le6
9 Dd1 Rbd7 10 0-0 paremmin asemin, SmysLovTaimanov, Leningrad 1951.
6 Lg2 a6 7 Re3
Kunnianhimoisempi kuin 7 Dxe4 bS 8 De2 (tai
8 De6 Tb8 9 Lf4 Rd5 10 Lg5 Le7 11 Lxe7 Dxe7
12 0-0 Lb7 13 De2 e5 14 dxe5 Dxe5 15 DxeS
RxeS 16 Te1 Te8 17 Re1 Ke7 18 Rd2 La8 tasaisin loppupelein, KavaLek-Ljubojevic, 1982)
Lb7 9 Lg5 Te8 10 0-0 eS 11 Dd1 Db6 12 Lxf6
Rxf6 13 dxe5 LxeS 14 Re5 Lxg2 15 Kxg2 0-0
hyvin peLein, Keleehevie-BeLjavski, Sarajevo
1982.
7.- Le7
Parempi kuin 7.- Tb8 8 Dxe4 bS 9 Dd3 Lb7 10
0-0 e5 11 Lf4 Te8 12 dxe5 Rxe5 (tai 12.LxeS 13 Rg5 Lxg2 14 Kxg2 Db6 15 Tad1, Kurajie~-Marjanovie,
Jugoslavia 1983) 13 Dxd8+
Txd8 14 Tae1 b4 15 Rd1! Rd5 16 Re5 f6 17 Re4
paremmin loppupelein, Kurajiea-Sveshnikov,
Sarajevo 1983.
8 Dxe4 b5 9 Dd3 Lb7 10 0-0 0-0 11 Le3 Rb6 12
LgS eS 13 Lxf6 gxf6 14 Tfd1 e4 1S De2 fS
vastapeLein.
PELI 5
Kasparov - Kortshnoi
5. ottelupeli, Lontoo 1983
1 d4 Rf6 2 e4 e6 3 g3 d5 4 Lg2 dxe4 S Rf3 eS
6 0-0
Tai 6 Da4+ Rbd7 7 Dxe4 a6 8 De2 (epäselvä on
8 a4 exd4 -- pelikelpoinen on 8.- b5 9 Db3
Lb7 10 0-0 Ld5 11 Dd1 b4 12 Lg5 Le7 13 Rbd2
Te8, Moehalov-Inkiov, Minsk 1982 -- 9 0-0
e5? 10 Rg5 De7 11 b3 Rb6 12 Dd3 h6 13 La3
Dd8 14 Lxf8 Kxf8 15 Re4 Lf5 16 e3 aloittein,
SUO M E N
Sveshnikov-Holmov, NeuvostoLiitto 1982) b6
(jos 8.- b5 9 Re5 Rd5 10 Lxd5 exd5 11 Rxd7
Dxd7 12 dxe5 De6 13 b4 a5 14 Ld2 d4 15 f3
Lh3 16 Kf2 sotiLaan eduin) 9 Re5 Rd5 10 Rc3
Lb7 11 Rxd5 exd5 12 0-0 Le7 13 Td1 0-0 14
Df5 Rxe5 15 dxe5 Ta7 16 e6 d4 tasamahdoLLisuuksin, Hubner-Smyslov, Tilburg 1982.
6.- Rbd7 7 Ra3 Rb6
Huono on 7.- exd4 8 Rxe4 Le7?! 9 Rxd4 0-0 10
Rb5 Re5 11 Rbd6, Timoshenko-Holmov, NeuvostoL iitto 1982.
8 Rxe4 Rxe4 9 Da4+ Ld7 10 Dxe4 bS 11 De2 Te8
12 dxeS LxeS 13 Db3 0-0 14 ReS Db6 15 LgS
Toinen suunniteLma oLi 1S Rd3.
1S.- Tfd8! 16 Df3 Le7 17 Rxd7 Txd7 18 Tae1
Ted8! 19 Dc6!? DaS
Musta puolustautuu erittäin hyvin.
20 a3 b4 21 Lf4 RdS 22 O,S-O,S
PELI 6
Kasparov - Andersson
Niksie 1983
1 d4 Rf6 2 e4 e6 3 g3 dS 4 Lg2 dxe4 S Rf3 eS
6 0-0 Re6 7 Da4 exd4 8 Rxd4 Dxd4 9 Lxe6+ Ld7
ValkeaLla on selvä etu jatkossa 9.- bxe6!?
10 Dxe6+ Dd7 11 Dxa8 Le5 12 Re3 0-0 13 Td1
De7 14 Df3 Lb7 15 Lf4! Db6 16 e4 Rxe4 17
Rxe4 f5 18 b4! Ld4! 19 Le7 Dxe7 20 Txd4 fxe~
21 De3 e3 22 Dxe3 e5 23 Tdd1 Lf3 (ei 23.De6 24 f3 Txf3 25 Dxf3! Dxf3 26 Td8+ Kf7 27
Tf1 voittaen) 24 Te1 e4, Christiansen-Llavgha, Indonesia 1982, ja nyt 25 Tae1!
10 Td1 Dxd1+ 11 Dxd1 Lxe6 12 Rd2 bS
Parannus, jonka tarkoituksena on vähentää
materiaaLia
kuningatarsivustaLLa
mustan
kamppaiLLessa tasapelistä; jos 12.- h5 13
h3! h4 14 g4 Td8 15 De2 Le5 16 Rxe4 eduin,
Polovodin-Kiselev, Neuvostoliitto 1982, tai
samoin 12.- Le7 (epäselvä on 12.- e3 13 bxe3
0-0-0 14 Db3 Le5 1S h3, Gutman-Kraidman,
Ramat-Hasharon 1980) 13 Rxe4 0-0 14 b3 TfdS
15 De1 Tae8 16 La3, Gorelov-Salov, Neuvostoliitto 1982.
13 a4 Le7 14 axbS LxbS 1S Rxe4 0-0 16 b3
Tfd8 17 De2 Tde8 18 La3 Lxa3 19 Txa3 h6 20
De3 Lxe4 21 bxe4 Te7 22 Dd4 Tae8 23 Ta4 Td7
24 Da1 Tde7 2S Da2 Re4 26 Txa7 Txe4 27 Db2
Rf6 28 Db7 Tf8 29 f3 Td4 30 De7 Tdd8 31 Kf2
Ta8 32 e4 Txa7 33 Dxa7 eS 34 O,S-o,S
PELI 7
Ribli - Unzieker
Luzernin olympiaLaiset 1982
1 e4 Rf6 2 d4 e6 3 g3 dS 4 Lg2 dxe4 S Rf3 eS
AsemalLisesti epäseLvä on S.- Lb4+ 6 Ld2 Le7
S HAKKI
7 Da4+ Ld7 8 Dxe4 Le6 9 0-0 (tai 9 Re3 Re4
10 Td1 Rxc3!? 11 Lxe3 Rd7 12 0-0 0-0 pienin
eduin, BeLjavski-Kovaeevic, Sarajevo 1982)
Re4!? 10 Lf4 Rd7?! (mieLenkiintoinen on 10.g5 11 Re5 LdS 12 Dc2 Rd6) 11 Re5 LdS 12 Dc2
g5 13 Lxe4 gxf4 14 LxdS exd5 1S Df5 RxeS 16
Dxe5 Tg8 17 Dxf4 voittopelein, Alburt-Kovaeevic, Luzernin oLympialaiset 1982.
6 0-0 Re6 7 Da4
Tai 7 Re5 Ld7 8 Rxc6 Lxe6 9 Lxe6+ bxc6 10
Da4 cxd4 11 Dxe6+ Rd7 12 Dxe4 Le5 13 b4 Lb6
14 a4 a6 15 a5 Re5! 16 Db3 Le7 hyvin pelein,
Panno-Browne, Manila 1976.
7.- Ld7 8 Dxe4 Te8
Tai 8.- b5 9 Dd3 Te8 10 dxe5 Lxe5 11 Re3
(passiivisempi on 11 a3 b4 12 Rbd2 0-0 13
Rb3 Lb6 14 Le3 e5 15 Rg5 De7, AgzamovKupreitshik, Neuvostoliitto 1983) 0-0 (tai
11.- b4 12 Rb5 0-0 13 Rd6 Rd4 14 Lf4 Rd5 15
Rg5! g6 16 Rge4, Alburt-Andersson, Hastings
1980/81) 12 Lg5 Rb4 13 Lxf6 gxf6 14 De4 f5
15 Df4 Lc6 16 Tad1 De7 17 Re5 Le8 18 e4
aloittein, SmejkaL-Radulov, Smederevska Palanka 1982, ja huono on 8.- cxd4 9 Rxd4 Te8
10 Re3 Rxd4 11 Dxd4 Le5 12 Dh4 Le6 13 Td1!
Db6 14 Lxe6+ Txe6, koska 15 Lh6! gxh6 (tai
15.- Lf8 16 Td2 e5 17 Le3 Da6 18 Tad1 Le7 19
Dg5! 0-0 20 Dxe5, Ribli-Ljubojevic, Buenos
Airesin olympialaiset 1978) 16 Dxf6 0-0 17
Re4 ratkaisevin eduin,
Portiseh-Radulov,
Buenos Airesin olympiaLaiset 1978.
9 Re3 bS
9.- exd4 johtaa aikaisemmin mainittuun peliin Portiseh-Radulov.
10 Dd3 exd4 11 Rxd4 ReS 12 Dd1 Db6 13 a4!
bxa4 14 Rxa4 Db8 1S Lf4! Ld6 16 Re3 Re4 17
Lxd6 Rxd6 18 Ta6!
VaLkeaLLa on painostusta kuningatarsivustalLa; jatkossa 18.- 0-0 (paras; musta pelasi
18.- Dxb2? 19 Ra4 Db8 20 Re6 Lxe6 21 Lxe6+
Ke7 22 Da1!) 19 Da1.
PELI 8
Palatnik - Holmov
NeuvostoLiitto 1982
1 d4 Rf6 2 e4 e6 3 g3 dS 4 Rf3 dxe4 S Lg2 eS
6 0-0 exd4
Suoraviivainen meneteLmä, joka muistuttaa
"Kuukauden peliämme".
7 Da4+ Ld7 8 Dxe4 Le6 9 Rxd4 Lxg2 10 Kxg2 a6
11 Td1
Pelikelpoinen Oll 11 Re3.
11.- DdS+
Jos 11.- e5 12 Da4+!
12 DxdS RxdS 13 e4 Rb4 14 Rc3 R4c6 1S Le3
Rxd4 16 Lxd4 Re6 17 Lb6! Lb4 18 Ra4 LaS 19
LxaS RxaS 20 Tae1 Re6 21 ReS Rd8 22 Td7 b6
23 Ra4! bS 24 Rb6 Tb8 2S Td6 Ke7 26 eS +-
"~,'
'II
SUOMEN
PELI 9
G.Garcia - Sisniega
Havanna 1982
1 d4 Rf6 2 c4 e6 3 Rf3 d5 4 g3 dxc4 5 Lg2 a6
6 0-0
EpäseLvä on 6 ReS cS 7 Ra3 cxd4 8 Raxc4 LcS
9 Ld2 RdS 10 Te1 0-0 11 0-0 Rd7 12 Rd3 b6 13
RaS!,
Mageramov-I.lvanov,
NeuvostoLiitto
1979.
6.- b5 7 Re5 Rd5 8 Rc3 Lb7
Tai 8.- c6 9 RxdS exdS (jos 9.- cxdS 10 e4
Lb7 11 DhS Dc7 12 exd5 LxdS 13 LxdS exd5 14
Te1 voittaen) 10 e4 Le6 11 a4 b4 12 exdS
Lxd5?! (jos 12.- cxd5 13 Rxc4) 13 Dg4 h5 14
Lxd5! cxd5 15 Df5 Ta7 16 Te1 Te7 17 Lg5 g6
18 Lxe7 1-0, Sosonko-Hubner, TiLburg 1979.
9 Rxd5 exd5
Jos 9.- Lxd5? 10 e4 Lb7 11 Dh5 g6 12 Rxg6
fxg6 13 DeS Rd7 14 Dxh8 De7 15 h4 0-0-0 16
LgS Df7 17 d5! Te8 18 dxe6 Txe6 19 Tad1 Lc6
20 Lh6 Kb7 21 Txd7 1-0, Sosonko-Schneider,
Buenos Airesin oLympiaLaiset 1978.
10 e4
Liian hidas on 10 b3 f6 11 e4! g6 12 Rg4
dxe4 13 bxc4 fS 14 Re3 Dd6! 15 Db3 Rc6 16 cS
Df6 17 Lb2 Lg7 18 f3 0-0-0 ja mustan asema
on parempi, GuLko-Schneider, NeuvostoLiitto
1982.
10.- dxe4 11 Dh5 g6 12 Rxg6 fxg6 13 DeS+ De7
14 Dxh8 Rd7 15 h4
Tai 15 Lh3 0-0-0 16 DeS Kb8 17 Dxe7 Lxe7,
ALburt-Mednis, USA 1982.
15.- 0-0-0 16 Lg5 Df7 17 Lh3 Te8 18 Df6
Väärin on 18 Tad1? Kb8! 19 dS LcS 20 Le6
Txh8 21 Lxf7 Re5 22 Le6 Rd3 mustan aLoittein, Sosonko-Kortshnoi, Bad Kissingen 1981.
18.- Dd5 19 Le3 Kb8 20 DgS Df7 21 Dg4 Rf6 22
De2 RdS 23 a4 Lb4 24 axb5 axbS 25 Lg2 De6 26
Ld2 Dd6 ja vaLkean oLisi pitänyt jatkaa 27
Tfe1 paremmin mahdoLLisuuksin.
PELI 10
Kasparov - Kortshnoi
9. ottelupeli, Lontoo 1983
1 d4 Rf6 2 c4 e6 3 g3 dS 4 Lg2 dxc4 5 Rf3
Rbd7 6 0-0 Tb8 7 a4
EpäseLvempi on 7 Dc2 b5 8 Re5 Rxe5 9 dxe5
Rd7 10 Lc6! Lb7 11 Lxb5 c6 12 Lxc4 Rxe5 13
Lf4 Ld6 14 Td1 De7 15 Lb3 0-0 16 Rc3, Rogers-Peters, Los AngeLes 1982.
7.- b6 8 Rfd2 eS?! 9 Rxc4 exd4 10 Dxd4 LeS
11 Dd3!
Musta ei iLmeisest kotianaLyyseissään oLLut
huomannut tätä s irtoa, siLLä hän on nyt
pysyvissä vaikeuks ssa heikon kuningatarsivustansa takia.
SUO M E N
S HAKK1
S HAKK1
11.- 0-0 12 Rc3 Lb7
Ainoa tapa vastata uhkaukseen Rc3-bS-a7-c6.
13 Lxb7 Txb7 14 Df3 Da8 15 Lf4 a6 16 e4 Ta7
17 RdS bS!? 18 Ra5!
Voittosiirto, joka osoittaa ruudun c6 heikkouden.
18.- bxa4 19 Tfc1 Ld4 20 Txa4 Lxb2 21 Re7+!
Kh8 22 Tc2 De8 23 Txb2 Dxe7 24 Rc6 DeS 2S
Rxa7 Dxa7 26 e5 Rg8 27 L~3 Da8 28 Dxa8 Txa8
29 f4 Re7 30 Td2 1-0
--------,-----OSTA SUOMEN SHAKIN VANHOJA VUOSIKERTOJA
Suomen Shakin vanhoja vuosi kertoja on vieLä saatavissa seuraavasti:
1973
30,1974
30,1978
30,1979
30,1980
50,1981
50,1982
50,1983
50,Hintoihin Lisätään Lähetyskulut. TiLaukset
päätoimittajalta.
AJANKOHTAISTA SHAKKIKIRJALLISUU11A
Informator 35 (mm. 724 peLiä)
9S,Kasparov Moje Partije (n. 400 peLiä) 80,Keene-Kasparov Avaustietokirja
110,Ristoja Shakki II, pelistrategia
90,KobLenz & TaL Der Weg zum ErfoLg
48,Moscow 1983 (N-Liiton mestaruus)
40,SpeeLman Caro-Kann 1982-83
30,Fischer My 60 MemorabLe Games
55,100 peLin jugosLaviaLainen sarja eri mestareista (mm. Morphy, ALjechin, Fischer,
Larsen, Karpov)
å 40,Tanner EngLantiLais-suomaLainen
shakkisanasto
25,SHAKKITARVIKKEITA
ShakkikeLLo Garde
170,ShakkikeLLo "Torni"
190,ShakkinappuLat, kilpailumalli
48,ShakkiLaudat, muovia
18,Magneettiset seinätaulut
480,Taskushakki
45,Shakkikuvioita
42,Kirjepelikansio Rajah (12 peLiä)
52,Mephisto shakkitietokoneet (kaikki maLLit)
S H A K K 1 TUO N T 1
Heikki Koskinen, Mannerheimintie 56 B,
00260 HeLslnki 26, puh 90-445932
Nokia Data on suomalaisen
tietojenkäsittelyn uranuurtaja. Mikko
tietokone, päätteet sekä lukuisat
ohjelmistot ja järjestelmät kertovat
korkealuokkaisesta suomalaisesta
osaamisesta.
MikroMikko, henkilökohtainen
tietokone on Nokia Datan tuotekehityksen uusimpia saavutuksia. Laajan
ja monipuolisen ohjelmistonsa ansiosta
MikroMikko on jo nyt merkittävä
vaihtoehto useissa toiminnoissa.
Nokia Datan suomalaiset tuotteet
tuntee niin meillä kotimaassa kuin
maailman markkinoillakin luotettavasta
laadusta, erinomaisesta muotoilusta
ja käyttäjäystävällisyydestä.
Kotimaassa toimivuuden takeena on
koko maan kattava
huoltoverkosto, joka
palvelee yhtäläisesti
kaikkia asiakkaita.
®
tE
0
NOKIADATA
Päätejärjestelmat
PL 780. 00101 HELSINKI
puh, (90) 5671
SUOMEN
S HAKK1
129
R ATK A 1 S U K 1 L P A 1 L U
1
!I
I
Ili
!I
III
il
Max
Antero Harju (Lahti)
Teppo Mänttä (Turku)
Kauko Saari (Kerava)
Pauli Perkonoja (Turku)
Jouko Laitinen (Helsinki)
Sven Snellman (Kokkola)
Ralf Beinhorn (BRD)
Heikki Valvanne (Helsinki)
Tauno Pirhonen (Helsinki)
Heikki Kauppinen (Espoo)
Jorma Vuorinen (Hauho)
Timo Lintola (Helsinki)
Mikko Jokinen (Kerava)
Kenneth Solja (Helsinki)
Vi lho Rossi (Vantaa)
Yfeistoimitus: JAN HANNELIUS
Lukonrinne 32, 36200 Kangasala
Ensipainokset: KAUKO VIRTANEN
Välimäenkuja 3 020, 33430 Vuorentausta
Ratkaisut: KARI VAL TONEN
Muroleenkatu 8 B 39,
33720 Tampere 72
Avustajat: TlMQ SARVELA,
TIMO TYRKKO,
MIKAEL GRÖNROOS,
RAIMO HEIKKILÄ
SUOME~
I
I
~,
lilI
~
I
1475 (Groeneveld) 1.-DeS+/De4+/De3+ 2.DxeS/
Dxe4/Dxe3X 1.Dxh4! (2.Dg3X) 1.-Des+/De4+/
De3+/De1/Dxd5+/Dxg4
2.RxeS/fxe4/Rxe3/Rf2/
RxdS/fxg4X "Majesteitsschennis" <TM) "Ristishakkimatinmuutoksia. 1.Txh4? Dxe1! 1.ReS?
Dxh3!" (PP) (2)
1476 (Petite) 1.-DcS/R4e3 2.DxcS/LxeSX 1.
R3xf4! (2.Dc4X) 1.-R2e3/R4e3/Dcs/Da4 2.Re6/
Re2/Dd3/Db6X Tämän tehtävän uusi versio on
E.Petite (Espanja) - C.Groeneveld (Hollanti): Ka7 Dd3 Tf1 Lc6 f6 Rf3 sh2 - Kf4 Da2
Te2 g7 Rc2 c4 Lf2 sa6 c3 c7 d4 fS g4 (7+13)
2X Esipeli: 1.-R2e3/R4e3 2.Dxd4/LeSX Ratkaisu 1.Rxd4! (2.Dg3X) 1.-R2e3/R4e3/Te3/g3 2.
Re6/Rxe2/Dxfs/Df3X (2)
1480 (Fröberg) 1.a4? e6! 1.0-0? d6/e6! 1. 0O-O? d6! (1.-e6? 2. Td2!) 1. Tf1? d6/e6! 1.
Td1? e6! Oikein on 1.h4! d6 2.a4! "Urauksia.
Ähäkuti nii lle, jotka odottivat linnoituksia." (PP) Jos 1.d6?, niin 1.-Lg7! (3)
1481 (Valvanne) 1.Re4! (2.R(x)f6+ Kf7 3.
e8DX) 1.-Kf7 2.g6+ Kg8/Ke6 3.Rxf6+/e8D+! 1.Rd6 2.Rxd6+! (4)
1482 (V_Tamminen & V.Hynönen) Tekijäinratkaisu 1.e4! Ld4 2.Ke8 Tfe3 3.Dd3 Tcxd3 4.
Txf7+ Ke5 5. TfS+ Kxe4 6.Lxc6x "Painovi rhekö
SX? epäi l ivät monet, si llä 3.Lxh6! (4.Kf8 ja
4.Dxf4+) oikaisee. Ilmeisesti myös 2.Dd1
käy. 2.-Tfd3 3.Ke8! 2.-Tcd3 3.Ke8 Tfe3 4.
Dxd3! Upean tarkoitetun tien löysivät vain
HV ja VR. (4+2+2 = 8)
, 1477 (Fröberg) 1.Le1! (2.c4X) 1.-De4/Dd4/Le4
/Ras 2.Dxc6/Rb6/Db4/Rc3X Tekijä itse kysyy:
RdS! kutsutaan
"Koska houkutusta 1.Rd4?
englantilaiseksi Novotnyksi, miksei siirtopari
1.-De4/Le4 muodostaisi ruotsalaista
Grimshaw'ta?" "Huipputehtävä." <TM)- "Teemapuolustukset 1.-Dd4/De4 pimittävät mL:t näkemästä b6:een ja c6:een. Miksei vKa8 ja sh7
pois?" (PP) "Ovelia houkutuksia." (MJ) (2)
1483 (Hynönen) 1.De6+ KgS 2.Tf5+ Kg4 3.Td5
Kf3 4.Td6+ Ke3 5.Rds+ Kxd3 6.Rf6+ Ke3 7.LdS
d4X Sr. 1.Dc4(b3) Kg7 2.Dc3 dxc3 3.Kd6(e6)
cxd4 4.Ke7 dS S.Re6+ dxe6 6.Ke8 e7 7.Ld?
exf8DX Korjaus mLc6 siirtyy b?:ään. (JL) Tekijän oma korjaus: Kh6 sd2 - Ke5 Dg4 Tf? d4
Lc6 Rf4 sd3 (2+?) 7aX Ratkaisu on sama. (8)
1478 (Tompuri> 1.DhS? g6! Siksi 1.Da1! (2.
Da4X) 1.-KbS 2.Dxa6+! "Runsaasti houkutuksia." (JU "Toivottavasti jatkossa runsassisä l töi sempää." (Pp) (3)
Tämän numeron ratkaisut lähetettävä 4 viikon
kuluessa lehden ilmestymisestä. KS: "Jos
paasen siihen 1500 pisteeseen lähiaikoina,
niin pankaa se satanen laatijoille palkin-
~
noksi!"
I
1479 (Praski> 1. T7g4! (2.fs+!) 1.-Rgs(h4)/
exf4/fs 2.Rxd4+/Te2+/Tg6+! "YL lättävän vaikea." (AH) "Muunnelmistoa riittävästi ja alkusiirtokin melkoinen, vaikkakin mK:n pakotie fs:n kautta vihjaa." (pp) Huom. 1.-KfS
2.DdS? RgS! (3)
SUOMEN SHAKIN RATKAISUKILPAILUN SÄÄNNbT
Suomen Shakin ratkaisukilpailun säännöt
julkaistu lehden numerossa 1/1983.
35/2818/2853
15/1894/1909
12/1640/1652
21/1439/1460
27/1062/1089
31/0532/0563
26/0464/0490
22/0404/0426
33/0361/0394
16/0301/0317
06/0289/0295
21/0199/0220
10/0156/0166
24/0124/0148
17/0124/0141
18/0029/0047
(67)
(59)
(57)
(53)
(59)
(52)
SUOMEN 28. RATKAISIJAMESTARUUSKILPAILU
SHAKIN ENSIPAINOSTEN RATKAISUT 12/1983
lII
I,I!'I
2+2+2+3+3+3+4+8+8
0+2+0+0+2+3+4+4+0
2+2+2+3+0+3+0+0+0
2+2+0+3+2+3+4+4+1
2+2+2+3+3+3+4+4+4
2+2+2+3+3+3+4+4+8
2+2+2+3+2+3+4+4+4
2+2+2+3+2+3+4+0+4
2+2+2+3+3+3+4+6+8
2+2+2+3+0+3+4+0+0
2+2+2+0+0+0+0+0+0
2+2+2+3+2+2+4+4+0
2+2+0+0+0+3+0+3+0
0+2+2+3+2+3+4+4+4
2+2+2+3+2+0+3+3+0
2+2+2+0+2+3+3+4+0
on
Kilpailuun osallistui 118 ratkaisijaa, joista A-ryhmään 65 ja B-ryhmään 53. Tehtävät on
julkaistu Suomen Shakissa 12/1983.
Tehtävien laatijat, lyhennetyt ratkaisut ja
pistemäärät
(täydellisemmät ratkaisut ja
tulokset on julkaistu ST:n jäsenmonisteessa
2/1984):
1. J.Cumpe (Bohemia 1908, muunnos)
1.Df1+, 1.e3+ ja 1.Kd6. (6)
2. H.Baumann (Tages-Anzeiger -80, muunnos)
1.f4 ja 1.Td5. (4)
3_ Veikko Hynönen (ensipainos)
1.Dh8, 1.Df8+, 1.Db8, 1.Dg4, 1.Ra7, 1.Rd6,
1.Rb4, 1.Re7, 1.Ra3, 1.Lb7 ja 1.Lg1+. (33)
4_ L.Zagorujko (2. p. Trud -50, muunnos ja
peilukuva. Virheelliseksi todetun tehtävän
korjauksesta poistettu mTh1)
1.Kb5 ja 1. Txg3. (6)
5_ M.Caillaud (ensipainos)
1.cxd6. (Asema on laillinen ja mustan viimeinen siirto on ollut d7-ds.) (4)
6. L_Vetesnik (Ceske Listy Sachovic 1897.
Versio M.Myllyniemi)
1. La3+, 1.La4 ja 1.Td2. (12)
7_ JoeL Fridlizius (1. p. Manchester Weekly
Times 1894, peilikuva)
1.Ld6 Lb6 2.Rb4 Txd6 3.Da6+; 1.-Txg42.Lc7
Lxc73.Da6+; 1.-Tgs 2.Da6+ Kd5 3.Lc?; 1.Txd6 2.Txd4+ Kxd43.Da4+; 1.-Kbs 2.Txd4/
Db7+. (9) Vain kuusi ratkaisijaa sai täydet
pi steet.
8. N_Ringeltaube (Dt. Schachzeitung -70,
peil i kuva)
1.Txc4+ Ke3 2.Tc3+ Kf4 3.Ld1 fxg2 4.Lhs g1R
S.Td3. (5)
9. J_T_Sanderse & J.C.van Gool (The Problemist -82, muunnos KV:t ja kone)
1.Kb1 Txh8 2.Kxa2 b8D 3.Rb1 Dg8X, 1.Rc4 b8D
l.Rxd6 Dxd6 3.Kb1 Dd1X ja 1.Txa8 bxa8D 2.b1T
DaS 3.Kb2 Dxd2X. (9)
10. K_A_K.Larsen (Pauly-muistoturn.
-34,
muunnos)
1. Lh2 ja 1.Td3. (6)
11. Diachenko & Solpo (Main. L.Kubbel-memorial 1953-54)
1.Rc4 Ta1 2.Kes a2 3.Rb3 b5 4.Kd4 bxc4 5.Kc3
cxb3 6.Kd2 Kb2 patti tai 6.- b2 7.Kd1 patti.
(6)
12_ Kari Valtonen (ensipainos)
1.Re3+ Ke1 2.Re4 Db2 3.Th7 De2+ 4.Kf4 Da6
5.Th1+ Ke2 6.Th2+ Ke1 7.Kf3 ja 1.Tg7 Dxc3+
2.Re3+ Ke1 3.Tg1+. (8)
Kärkipään tulokset:
1. Pauli Perkonoja (Turku) 102 (108), 2.
Antti G.Ojanen (Hamina) 101, 3. Aatos Fred
(Helsinki) 98, 4. Björn Schwela (Helsinki)
96, 5. Paavo Jouppila (Helsinki) 95, 6. Hannu Vuori (Helsinki) 91, 7.-9. Mikael Grönroos (Tampere), Esko Kröger (Kokemäki) ja
Jouko Vanhatupa (Lappajärvi) 90, 10. Kari
Keronen (Lahti) 88, 11.-12. Eero Manner
(Kotka) ja Risto Pohjonen (Pori) 87, 13.
Heikki Valvanne (Helsinki) 84, 14. Urho Mäki
(Mänttä) 82, 15.-16. Martti Lehtisalo (Vaasa) ja Pentti J.Rantanen (Helsinki) 80, 17.
Kaarlo af Hällström (Tampere) 79, 18. Antero
Harju (Lahti) 77, 19.-20. Mikko Jokinen (Kerava) ja Jyrki Rauhalinna (Vantaa) 76, 21.22. Pertti Lento (Helsinki> ja Juhani Pitkäranta (Helsinki) 72, 23.-25. Matti Kemilä
(Oulu), Sven Snellman (Kokkola) ja Erkki Uusi-Kakkuri (Mieto) 71 jne.
B-ryhmän parhaat olivat:
Unto Korhonen (Helsinki) 80, Kai Palmgren
(Helsinki) 71 ja Kalevi Ojanperä (Pori) 62.
130
SUO 1'1 E N
1502
Stefan Dittrieh
DDR
SUO M E N
S HAKK1
S HAK1 N
E NS 1 P A1 N0 KS 1 A
1503
C.GroeneveLd
HolLanti
1504
Comins MansfieLd
Englanti
LOI S T 0 P ELI
7+8
2X
10+12
3X
3+3
+
9+11
1507
Heikki VaLvanne
HeLsinki
10+10
"x
9+8
1510
Yehuda Hoeh
Israel
1509
Pekka Massinen
HeLsinki
1508
Matti Lautamäki
KaLeton
3aX
2X
1506
Evgeni M.Bogdanov
NeuvostoLiitto
1505
Antonio Piatesi
ItaLia
3X
14+8
2X
7+7
+
(musta aLkaa)
2+3
Länsi-Saksan kirjeshakkiliiton järjestämässä
Kurt KLarin muistoturnauksessa on Juhani
sorri voittanut Loistopelissä LänsisaksaLaisen suurmestarin H-W.DGnhauptin.
Lukijat
muistanevat, että Juhani voitti 1 Eino HeiLimon muistoturnauksessa DGnhauptin ensimmäisen kerran ja siLLoin Loistavan LoppupeLinkäsitteLynsä ansiosta. PeLi on juLkaistu
Suomen Shakissa 4/1980.
Nyt juLkaistava peLi on poimittu FernsehaehLehden numerosta 4/1984. Huomautukset hävinneen.
Sisilialainen puoLustus (E8Se)
Juhani Sorri - Heinz-WiLheLm Dunhaupt (BRD)
Kurt KLarin muistoturnaus 1982-83
1 e4 cS 2 Rf3 e6 3 d4 cxd4 4 Rxd4 Rf6 S Rc3
d6 6 g4 h6
Tähän saakka olin aina vastannut Keressiirtoon g4 Rc6:LLa tai a6:LLa enkä onnekseni oLLut joutunut Luovuttamaan pisteen puoLikastakaan. Pelisiirto tuLee kuitenkin yhä
enemmän" muotiin. Kokemukseni tästä ja toisesta samanaikaisesta peListäni eivät tosin
oLe rohkaisevia.
7 h4 Le7
TavalLinen on Re6, kuitenkin myös peLisiirtoa suositeLLaan.
8 Df3 h5
Tämä on myös tavaLLista. OLisi kiusaLLista,
jos jatkossa 9 gS hxgS 10 hxgS Txh1 vaLkea
Löisi daami LLa takaisin. Sen Lisäksi voisi 9
gS:een nyt vastata 9.- Rg4:LLä.
9 gxh5 RxhS 10 LgS! Rc6
VirheeLLinen oLisi 10.- LxgS 11 hxgS DxgS,
koska 12 RdbS.
11 0-0-0 Lxg5+ 12 hxgS Dxg5+ 13 Kb1 Rxd4 14
Txd4 Ld1 1S Txd6 lc6
Tämä jatko on tuttu peListä Ljubojevic-Timman, MontreaL 1979.
16 le2
Ljubojevic oLi jatkanut 16 Txc6?! bxe6 17
eS, mutta ei saanut tasapeLiä enempää. Jo
siLLoin suositeLtiin siirtoa 16 Le2 parannuksena.
Vastauksen 16.- g6 (LjubojevicNajdorf, Buenos Aires 1980) jälkeen asemaa
pidettiin tasaisena. Mustan ongeLmana tosin
torniensa yhteistoiminnan aikaansaaminen.
16.- g6 11 a4(!> DeS(?)
l"päiLemättä kuningatar tuLee
keskeiseLLe
1"lluduLle ja karkottaa samaLLa vaaraLLisen
vaLkean upseerin,
mutta antaa toisaaLta
vaLkeaLLe koLLegaLLeen vahvan ruudun e3,
josta tämä jouduttaa f-sotiLaan etenemistä.
Pelisiirron tarkoitus oLi paremmin saavutettavissa siirroLLa DeS, eLLei heti haLua peLata Ke7.
18 Tddl a6
Ke7 oli tässä jo arveLuttava 19 Tde1:n takia
(uhkaa RdS+).
19 De3!
Jo ratkaiseva siirto. Kuningatar vapauttaa
Lähetin uhkaamaan ratsua hS:ssä ja ryhtyy
lsannOlmaan tärkeitä tummia diagonaaLeja.
Ennen kaikkea uhkaa 20 f4, ja painostus mustan keskustassa olevaa kuningasta vastaan
oLisi vielä tuntuvampi.
19.- Ke1
Ei oLe nähtävissä mitä muuta musta voisi
tehdä f4-etenemistä vastaan. 19.- Td8 ei
sitä estäisi, Lisäksi se sallisi jatkon 20
Txd8+ Kxd8 21 Lxa6 (21.- bxa6 22 Db6+ De7 23
Dd4+).
20 Th4! Rf6?
Virhe, joka tosin ei muuta lopputuLosta,
mutta siLLä on se "etu", että se mahdoLListaa epätavallisen kauniin ratkaisun. Riittämätön oLisi myös 20.- Thd8, koska 21 LxhS
gxhS 22 Tdh1 Th8 23 f4 DaS 24 fS! HeLpotusta
ei myöskään toisi 20.- Tad8, siLLä sitä seuraisi 21 Tdh1 Td7 (käytännössä musta ei voi
siirtää tehokkaasti ainoatakaan upseeria) 22
T1h2 uhaten 23 Db6 Dd4 24 Da5 eikä asema oLe
enää puoLustettavissa. Uhkaa esim. 25 DgS+
Df6 26 DcS+.
Pelisiirrolla musta toivoi eduLLista tornivaihtoa. Katsotaanpa: 21 Tdh1 Txh4 22 Txh4
gS voittaen e4-sotiLaan, tai 21 f4 DaS 22
II
132
SUO M E N
Tdh1 Txh4 23 Txh4 Rxe4! (24 Rxe4 De1+). Kuitenkin seuraa jotakin aivan muuta.
21 f4 DaS
22 LbS!!
Todellinen probleemisiirto. Eräs englantia
puhuva shakkiystäväni , jolle näytin pelin,
sanoi: "One of the most terrible moves I
ever have seen". Uhraussiirto perustuu siihen, että musta kuningatar joutuu pois pelistä ja uhkaa 23 Dc5+ Ke8 24 Txh8+. Muunnelmat ovat toinen toistaan kauniimpia: I
22.- Txh4 (tai 22.- Thd8) 23 Dc5+ Ke8 24
Lxc6+ voittaen kuningattaren; II 22.- Rh5
(samankaltainen on Rh7) 23 Dc5+ Kf6 24 De5+
Ke7 25 Td7+!! Lxd7 26 Rd5+!; III 22.- Rd7 23
Lxc6 bxc6 24 Txd7+ Kxd7 25 Dd4+; IV 22.Rxe4 23 Rxe4 Lxe4 (23.- Txh4 24 Dc5+) 24
Td7+ Kf6 25 Dd4+; V 22.- Th5 23 Txh5 Rxh5 24
Dc5+ Kf6 25 De5+ Ke7 26 Dd6+ Ke8 27 Lxc6+.
Yritin vielä:
22.- Rg4 23 DcS+ Kf6 24 Txg4 axbS 2S DeS+
Ke7 26 Txg6! 1-0
Huomattava peli, vaikka se "oikeastaan" kesti vain siirrosta 17 siirtoon 22.
VYTAS PALCIAUSKAS - UUSI MAAILMANMESTARI
Amerikkalainen Vytas V.Palciauskas on varmistanut kirjeshakin X MM-turnauksen voiton,
vaikka turnauksessa on vielä VllSl peliä
kesken. Uusi maailmanmestari on syntynyt 3.
10.1941 Kaunasissa Liettuassa. Vuosina 194549 hän asui Länsi-Saksassa lähellä Augsburgia. Tämän jälkeen perhe siirtyi USA:han.
Vuonna 1969 hän sai fysiikan tohtorin arvon
ja opetti viime vuoteen saakka Illinoisissa
Urbana-yliopiston professorina. Nykyisin hän
toimii Kaliforniassa Chevron-tutkimuslaitoksen palveluksessa.
Shakkipelin hän oppi 5-vuotiaana ja kohosi
16-vuotiaana mestari ehdokkaaksi . Saavutettuaan v. 1963 US-Openissa 5. sijan, hän kohosi mestariksi.
Kirjeshakkia hän on pelannut vuodesta 1970.
X MM-turnaukseen hän selviytyi jakamalla
S HAKKI
voittosijaa II Pohjois-Amerikan mestaruusturnauksessa tuloksella 12,5/14.
Tilanne MM-turnauksessa:
Vytas (Victor) Palciauskas (USA) 11/14 (1
kesken), Juan S.Morgado (Argentiina) 10,5,
Keith Richardson (Englanti) 9 (1), Grigorij
K.Sanakoev (Neuvostoliitto) 8,5 (2), Risto
Kauranen (Jyväskylä) 8,5, Jozef Boey (Belgia) ja Mihail Govbinder (Neuvostoliitto) 8,
Mihail M. Kletsel (Neuvostoliitto) 7,5 (2),
Karl-Heinz Maeder (BRD) 7,5 (1), Julio A.
Muhana (Argentiina) 7 (3), Wolfgang Seeliger
(BRD) 6,5, Jakov Estrin (Neuvostoliitto)
5,5, Jörgen Svenningsson (Ruotsi) 5, Henrik
S0rensen (Tanska) ja Klaus Engel (BRD) 4,5
ja John P. Kalish (USA) 3,5.
Turnauksen perusteella Palciauskas ja Morgado ovat saaneet kirjeshakin suurmestarin arvon.
Näytepelissämme uusi maailmanmestari kukistaa
VIII maailmanmestaruuden voittaneen,
mutta tässä turnauksessa heikosti menestyneen Jakov Estrinin.
Evansin gambiitti (E17b)
Jakov Estrin - Vytas Palciauskas
e4 e5 2 Rf3 Rc6 3 Lc4 Lc5 4 b4 Lxb4 5 c3
La5 6 d4 d6 7 Db3 Dd7 8 dxe5 Lb6 9 Rbd2 Ra5
10 Dc2 Rxc4 11 Rxc4 d5 12 Rxb6 axb6 13 0-0
dxe4 14 Dxe4 Dg4 15 De3 Re7 16 Rd4 0-0 17 h3
Dg6 18 f4 c5 19 Rb5 Td8 20 Rd6 Rf5 21 Rxc8
Taxc8 22 Df3 h5 23 Dxb7 Tc6 24 Da6 c4 25 Da4
Td3 26 Tb1 Txh3 27 e6 Txe6 28 Dxc4 Dg3 29
0-1
INFORMATOR 36 tullut!
736 kauden VII-XII/1983 parasta peliä, sommitelma- ja loppupeliosastot, turnaustuloksia ja pelaajien vahvuuslukuluokitus.
INFORMATOR 36 .................... 120 mk, kestotilaajille 10% alennus.
ENCYCLOPAEDIA OF CHESS
OPENINGS B - SECOND EDITION
ENCYCLOPEDIAn B-osan uudistus on loppusuoralla. 9 vuoden työn tuloksena on eräitä
suosituimpia avauksia (SISILIALAINEN, PIRC, ALJECHIN, CARO-KANN ja SKANDINAAVINEN)
sisältävä suurteos, jossa perätl 25% on taysln uutta alnelstoa. Enslmmålsen palnoksen virheet on korjattu, vähemmän tärkeätä materiaalia poistettu ja uusin avaustieto otettu mukaan. Teoksen avustajakaartiin kuuluvat mm. Botvinnik, Geller, Kasparov, Kortshnoi, Larsen, Nunn, Polugajevski, Suetin ja Taimanov.
ENCYCLOPEDIA B ilmestyy elo-syyskuussa. Sen hinta tulee olemaan 260-270 mk.
SHAKKITARVIKKEEN ENNAKKOTILAUSHINTA (huhti-toukokuu) ............•....•..... 195 mk
KIRJA-ALE 200/0
Huhti-toukokuun aikana näistä kirjoista 20% alennus. Käytä hyväksesi! Alehinnat:
PIRC FOR TOURNAMENT PLAYER Nunn..... 78 CHESS IS MY LIFE Korchnoi ........... 96
SICILIAN e6 AND d6 Kasparov-Nikitin . 108 DYNAMIC CHESS OPENINGS Keene ........ 66
SICILIAN 2c3 Chandler ............... 84 HOW TO PLAY THE FRENCH DEF. Taulbut. 72
SICILIAN SCHEVENINGEN Pritchett ..... 120 TROMPOWSKI OP. AND TORRE ATT. Bellin 84
NIMZO-INDIAN 4e3 Pritchett .......... 96 CAPABLANCAS VERLUSTPARTIEN GÖrschen. 44
QUEEN-S INDIAN DEFENCE Geller ....... 108 MODERNE SCHACH-ERöFFNUNGEN Korn ..... 100
PELAA KIRJESHAKKIA
Parhaita keinoja shakkitaidon kohentamiseksi
ja teoreettisen valmiuden kehittämiseksi on
kirjeshakin pelaaminen. Sen voi aloittaa
mi lloin, minne ja missä tahansa, sillä posti
kulkee kaikkialle.
Nonstop-turnauksia järjestetään 7 pelaajan
ryhmissä 111, II, I ja ME-luokissa; M-luokassa vastaavasti SM-ehdokasryhmät. Vastaalkaja voi aloittaa siinä luokassa, johon
hän kuuluu lähishakissa. IV luokan ja luokittelematon pelaaja aloittaa III luokassa.
Nonstop-turnauksissa
oikeuttaa kotimaassa
75% tulos (4,5/6) luokkakorotukseen ja avaa
SM-ehdokasryhmistä tien Suomen mestaruusturnaukseen! Kansainvälisissä turnauksissa on
voitettava ryhmä.
Suomen Kirjeshakkiliittoon voit liittyä maksamalla jäsenmaksun 60 mk liiton postisiirtotilille 442321-4. Turnauksista ym. saat
lisätietoja Ragnar Wikmanilta, Box 90, 20501
Turku 50.
Taskutietokone, kooltaan pieni, mutta pelivahvuudeltaan
kuin suuremmat tietokoneet. 8 pelitasoa, 4 tehtävänratkaisutasoa. Monipuolinen avauskirjasto. Kun JUNIORilla
voi pelata useita päiviä ilman verkkovirtaa, se on matkalla ihanteellinen pelitoveri.
MEPHISTO JUNIOR NYT VERKKOLAITTEINEEN VAIN ..... 890 mk
TIETOKONETARJOUKSIA: MEPHISTO 111 moduli (ovh. 940,-) nyt 750 mk, MEPHISTO ESB
3000 sensorllauta (1.450,-) nyt 1.150 mk, PRODIGY (uusi, 1.730,-) nyt 1.200 mk,
SCISYS TRAVELER (vähän käyt.) 300 mk, SARGON 2.5 (käyt.) + GRUNFELD S avausmoduli
(1.140,-) + MORPHY keskipelimoduli (1.140,-) + CAPABLANCA S loppupel1modull
(1.290,-) kalkkl yhteensa 2.100 mk, CAPABLANCA S 650 mk, STEINITZ all round modull (2.480,-) 1.300 mK';-TEXAS INSTRUMENTS TI-99A kotitietokone + VIDEO CHESS
shakkimoduli (vähän käyt., 2 kpl.) 950 mk.
SHAKKITARVIKE OY
VANHANKYLÄNT 2A 04400 JÄRVENPÄÄ
ILMARI HEIKKILÄ 90-2918311
ESKO NUUTILAINEN 90-289120
liE)
134
SUOMEN
S HAKK1
T A P A H T U M1 A
17
18 4.-6.5
19
20 18.-20.5
18.-20.5
19.-20.5
21 26.-27.5
22 1.-3.6
1.-7.6
23 6.-16.6
8.-10.6
8.-10.6
24 15.-17.6
40 5.-7.10
SSL:n ketjukilpailu (EtVaS ry:n
10 v. juhlaturnaus, Vantaa)
SSL:n ketjukilpailu (HSK,
HeLsinki)
TUL:n Tampereen piirin avoin
mestaruus (TampY, Tampere)
Schackrutanin kevätturnaus
(20+20 min, ScR, Maarianhamina)
SSL:n ketjukilpailu (SavSK,
Savon Linna)
SSL:n ketjuki Lpai Lu (Remi, Vantaa)
Nuorten ja varhaisnuorten SM
(KSY, Kuopio)
TShL:n 50-v. juhlaturnaus
(kutsukilpailu, HeLsinki ja
Tampere)
Jämsän Shakkiseuran viikonLopputurnaus (Jämsä)
SSL:n ketjukilpailu (VammSK,
VammaLa)
Hangon TS:n viikonlopputurnaus
(Hanko)
25
26 25.6-11.7 Miesten ja naisten SM (HTS,
HeLsinki)
26.-29.6 Shakkipedagogiikan aLkeis- ja
jatkokurssi (JyväskyLä)
29.6.-1.7 Eino Leino-turnaus (KajSK ja
KajTS, Kajaani)
27 6.-8.7
SSL:n ketjukilpailu (JoeSK,
Joensuu, KimmeL-turnaus)
7.-8.7
Kemi-päivät -turnaus (KemTS)
28 13.-22.7 Avoin SM-turnaus (TuTS, Turku)
29
30 28.-29.7 Joukkuepikapelin SM (KS-58,
HeLsinki)
31 2.-18.8
Nuorten MM (SKSL, KiLjava)
32 10.-12.8 SSL:n ketjukilpailu (HeinSK,
HeinoLa)
10.-12.8 SSL:n ketjukilpailu (RSY,
Rauma)
33 18.-19.8 Avoin pikapelin SM (ScR, Maarianhamina)
34 24.-26.8 6. TaRauS-turnaus (Tampere)
25.-26.8 SSL:n ketjukilpailu (OSS, OuLu,
Pohjois-Suomen avoin mestaruus)
35 31.8.-2.9 SSL:n ketjukilpailu (ES-78,
Espoo, Soukka-turnaus)
36 9.9
Nuorten ja varhaisnuorten joukkuepikapeLin SM (LahSK, Lahti)
37 15.-16.9 SM-Liigan ja cupin 1. kierros
38 21.-23.9 SSL:n ketjukilpailu (SKF,
Espoo, DipoLi-turnaus)
22.-23.9 KouLuLaisten SM (TaSY, Tampere)
39 29.-30.9 PerusLiittojen pikapeLimestaruudet
6.-7.10
41 12.-14.10
13.-14.10
42 20.-21.10
43 26.-28.10
SSL:n ketjukilpailu (SaLSK,
SaLo)
SSL:n ketjuki Lpai Lu (RaahL i ,
Raahe)
Vantaan VII avoin mestaruus
(VanTS)
SSL:n ketjukilpailu (VSS, Vaasa, Waski-turnaus)
SM-Liigan ja cupin 2. kierros
SSL:n ketjukilpailu (Gambiitti,
HeLsinki)
SKSL:n syys kokous
27.10
44
45 9.-11.11 SSL:n ketjukilpailu (PSY, Pori)
46 17.-18.11 SM-Liigan ja cupin 3. kierros
47 23.-25.11 Nurmijärven SK:n viikonLopputurnaus
48 30.11-2.12 SSL:n ketjukilpailu (EspSK,
Espoo)
49
50 15.-16.12 SM-Liigan ja cupin 4. kierros
51
52
VOLVO 740 -MUKAVUUS VALLOITTAA. TEE VOITTOSIIRTO!
Valoisan viihtyisää ja tarkoin viimeisteltyä ja
harkittua tilaa on runsaasti tosi valloittavaan matk.1 ntekoon. Tyylikkäällä ja helppohoitoisella jousloplyysillä päällystetyt istuimet tukevat oikeaoppi;,esti koko vartaloasi. Myös matkan aikana tarvit<icmillesi tavaroille on toHumaasi monipuolisem-
mat säilytystilat.
Kaikki neljä ovea avautuvat peräti 70° ja
kynnykset ovat miellyttävän matalalla. Sinun on
helppo päästä autoon ja sieltä pois.
Uusi Volvo 740 GlE tai Turbo on sinulle voittosiirto valloittavaan mukavuuteen.
SHAKKIFILATELIAA, SHAKKILEHTIÄ
Shakkiaiheisten merkkien ja Leimojen keräiLy
on Lisääntymässä myös Suomessa.
MuuaLLa maaiLmassa harrastus on runsasta.
Harrastajien joukossa on runsaasti shakinpelaajia, jotka näin saavat Lisää sisäLtöä
harrastukseensa.
Varastossani on noin 150 eriLaista merkkikohdetta
(Leimattuja/Leimaamattomia) ja
tuhatkunta Leimaa.
Tarjoan myös eri maiden vanhoja shakkiLehtiä ja muutamia shakkikirjoja. LuetteLossani on yLi 300 kohdetta.
Lähetän shakkifiLateLia tai shakkiLehtiLuetteLoni 2,- Lähetyskuluja vastaan.
Erikoistarjous aLoitteLeviLLe:
20 eriLaista merkkiä 40,50 Leimaa eriLaisi LLa kortei LLa/kuori LLa
80,-.
Hinnat postikuLuineen maksun seuratessa
tiLausta, muuten Lähetys postiennakoLLa
kuLut Lisäten.
Raimo Lindroos, Ahokuja 2, 04400 Järvenpää
Postisiirtotili 428970-4.
VOLVO 740 -EDUSTAVUUS VALLOITTAA. TEE VOITTOSIIRTOI
Kun auto tehdään viimeisimmän auto teknisen
tietämyksen mukaisesti, se näyttää täsmälleen niin
edustavalta kuin uusi Volvo 740 näyttää.
Sama valloittava tyylikkyys kertautuu jokaisessa perusteellisesti harkitussa ja testatussa yksityiskohdassa, auton sisustuksessa ja arvoisessasi
varustuksessa. Monipuolinen mittaristo kertoo
sinulle selkeästi ja tarkasti tarvitsemasi tiedot.
Kaikki hallintalaitteet ovat johdonmukaisesti ja
kurottelematta ulottuvillasi. Kaikki sopii ja toimii
yhteen saumattomasti.
Pelaa siis pelisi loppuun rohkeasti. Uusi Volvo
740 GLE tai Turbo on voittosiii"tosi.