E36 ajettavaksi

TuningStudio.fi asiakaslehti
Kevät 2012
Voimaa kestävät kytkimet
autoon kuin autoon
E36
ajettavaksi
TÜV tuottaa harmia
katsastuksessa
Vesiruiskutuksella
lisää tehoa!
Pääkirjoitus
TÜV-todistus on arvopaperi
Kotimaisen SM-tason rata-autoilun verenvähy yttä on päivitelty 80-luvulta
lähtien Joskus 90-luvulla ilmestyi Sport 2000 -luokka, josta saatiin hetkeksi
väkeä katsomoihin. Pysyväksi tosiasiaksi on jäänyt se, että ratakisat vetävät
niin vähän yleisöä, että kuskit tuntevat koko yleisön.
Yleisöä saadaan kisoihin paljonkin, mutta tarjolla pitää olla muutakin kuin
peräkkäinajoa ja makkaraa. Ajat ovat muuttuneet, pysyvästi. Radalle tullaan, jos
on mahdollisuus osallistua: radalle on päästävä myös itse, varikolla on päästävä
autojen viereen ja toimintaan pitää olla koko ajan. Ilmiö sai suomalaisen
nimensä jo 80-luvulla, jolloin Sleepy Sleepersin keulahahmo Sakke Järvempää
hehkutti kunnon showta sanaparilla Amerikan Meininki!
Radalle.com on tehnyt tällä alalla upeaa työtä: ensin juurrutettiin ratapäivät
osaksi suomalaista autokulttuuria. Sitten tuotiin maahan Drifting! Laji on
toki kotoisin japanista, mutta show on täyttä amerikkaa! Tänä vuonna AKK:
kilpailukalenterissa on 10 drifting-kisaa... uskallan väittää, että sladikisat vetävät
yleisö enenmmän kuin muut radoilla järjestettävät tapahtumat yhteensä, ehkä
Asvalttikunkkua lukuunottamatta.
Muutos ja kehitys synty y yleensä instituutioiden ulkopuolella. Tämä pätee
niin Driftingin kuin Time Attackin kehitykseen Suomessa. Radalle.com ja
myös X-Treme ovat tehneet kunnioitettavan pioneerityön tuomalla täysin
uudet konseptit tapahtumiin. Tulokset puhuvat puolestaan: lajien suosio on
kasvanut myös taantuman aikana. Lopultakin on tarjolla meininkiä, jota väki
tulee katsomaan - ja yleisö tuntee kuskit, eikä päinvastoin!
Paavo Mäkinen
AKE on kuluvan vuoden aikana kiristänyt huomattavasti ajoneuvon muunteluun kohdistuvaa valvontaa. Auton
käyttäjälle tämä tarkoittaa, että autoa
katsastettaessa pitää esim. madallusjouset muutoskatsastaa. Tarkistus
tehdään vertaamalla tuotteen mukana
tulevan TÜV-todistuksen tietoja auton
tietoihin ja asennetussa tuotteessa
oleviin tunnisteisiin. Kun sopivuus on
todennettu, muutos merkitään auton
rekisteriotteeseen.
Valvonnan tiukkenemisen taustalla on
EU-direktiivi. Voimassa oleva EU-direktiivi edellyttää, että vuoden 1996 ja
siitä lähtien tyyppihyväksyttyihin autoihin saa asentaa vain TÜV-hyväksytettyjä muunnososia. Tyypillinen esimerkki
on madallusjousisarja, jonka mukana
pitää tulla asianmukainen TÜV-todistus. Uudemmissa autoissa voidaan TÜV
vaatia myös mm. äänenvaimentimista
yms. viritysosista.
Alustasarja on erittäin yleinen parannus nykypäivän autoihin. Läheskään
kaikkia asennettuja alustasarjoja ei
ole muutoskatsastettu. Siksi käy tetäyn auton katsastuksessa saattaa
tulla yllätys, kun katsastusinsinööri
vaatii alustasarjasta TÜV-papereita.
Jos pap erit ovat hukassa, tarjoaa
TuningStudio.fi avuksi TÜV-todistusten
hankintapalvelua.
kasta on vaadittu hankkimaan uusille
vakiojousille.
Muutamissa tapauksissa TuningStudio.
fi on tehny t asiakkalle selvityksen,
jolla voidaan todentaa että autoon
asennettu varaosa vastaa alkuperäistä
osaa.
Varo vääriä vaatimuksia
Dokumenttien tarkemman seuranan
myötä on esille noussut myös valitettava lieveilmiö, eli tarpeeton muutoskatsastusten vaatiminen. TuningStudio.
fi on vuoden 2012 neljän ensimmäisen
kuukauden aikana saanut runsaasti
kyselyitä vakiojousien TÜV-todistuksista. Toistaiseksi alkuperäisen jousen
korvaavan tuotteen ei tarvitse olla TÜVhy väksy tty. Tapauksille on yhteistä,
että katsastus on keskeytetty ja asia-
Apua – autossa on uudet jouset ja edessä on katsastus
AKE:n uusi linja tuottaa hankalia tilanteita katsastuksissa. Kestää aikansa ennenkuin katsastajat rutinoituvat alustasarjojen tarkistamiseen, ja AKE :n ohjeita opitaan tulkitsemaan oikein. Seuraavassa muutama vinkki, joiden avulla katsastus
sujuu helpommin, vaikka autossa olisi uudet jouset tai alustasarja.
Toimittajat
Graafinen suunnittelu
Julkaisija
Paavo Mäkinen
Miikka Leskinen
Joni Lahti
Hanna Jänkälä
Senni Vesterinen
Quantum Motoris Oy
Tampereentie 12 A 4, 37500 Lempäälä
[email protected]
045 1295 005
Y-tunnus FI2108700-2
Alustasarja
Vakiojouset
Jos tilanne käy hankalaksi
• Varmista, että sinulla on auton alustasarjaa vastaava TÜV-todistus
• Ota h e ti kak si v al o ko p i o ta
TÜV-todistuksesta.
• Laita toinen auton papereihin, ja
toinen varalle kotiin. Luovuta alkuperäinen kappale katsastuksessa.
• Jos autossa on säädettävä alustasarja, varmista, että madallusta on
enintään 51 mm vakiosta.
• Tarkista, että maavara on yli 80 mm
• Säily tä alkuperäisen varaosajousen ostokuitti autossa, ja ota siitäkin valokopiot.
• Jos vakiojousia väitetään madallusjousiksi, niin huomauta että pääosa madallusjousista on värikkäitä
• Muista, että iskunvaimentimista ei
toistaiseksi vaadita TÜV-papereita
• Pysy rauhallisena – katsastusmies
on todennäköisesti yhtä ulalla kuin
sinäkin!
• Keskeytä katsastus, ja pyydä ohjeet
mitä dokumentteja vaaditaan.
• Edelleen, py ydä selvit ys mik si
ko. Dokumentit pitää toimittaa
katsastukseen.
• Tarkista onko vaaditut paperit saatavissa – ja saako niitä edes vaatia.
• Kun paperit on kunnossa, katsastusasema hoitaa katsastuksen
loppuun.
CG Performance
Fast Street & Racing Clutches
Osaaminen ja laatu ovat aina
muotia. Elävä esimerkki tästä
on CG Performance – pieni
brittifirma joka valmistaa
kestäviä kytkimiä. CG lupaa
paljon – ja pitää lupauksensa.
Firman motto on kuuluu
yksinkertaisesti näin: jos
kyseessä on kytkin, niin meillä
homma hoituu!
Ky tkinalan osaaminen on kert y ny t
tähän pieneen Keski-Englantilaiseen
yrityksen pitkän kokemuksen sekä
tuhansien ja taas tuhansien kokeilujen
kautta. Lähes 20 vuotta Mick Deakin
ky tkimiä suurten maailmanmerkkien
varjossa. Pajan asiakkaina olivat lähinnä
paikalliset autourheilijat ja erilaisten
kit car -autojen valmistajat.
Ky tkinbisnes riitti juuri ja juuri
elättämään y hden miehen p erheineen. Mick teki kytkimiä tilaustyönä,
ja kokeili rajoja kaikissa mahdollisissa
sovelluksissa.
- Just ask, we´ve done it all, laukaisee
Mick ilman elvistelyn häivääkään.
Näy ttöä sanojen taakse löy ty y heti.
Vanhaan palosasemaan rakennetun
pajan toimiston seinillä on asiakkaiden tuomia palkintoja, kiitoskorteja ja
kuvia. Sekä sadoittain mappeja täynnä
piirustuksia ja testaustuloksia. Mappien selkään on kirjoitettu vuosilukuja,
sekä tehtyjen ky tkinten käy ttötar-
- Cerametallic on anteeksiantavia
materiaali. Se sietää hy vin rajuja lähtöjä ja isoa vääntömomenttia. Silti sen
kanssa tulee toimeen päivittäisessä
ajossa. Tämä tuotesarja on suosittu
mm. driftingissä sekä asvalttiralleissa –
molemmissa on kytkin erityisen kovilla,
sanoo Mick.
Samaan hengenvetoon kytkinmestari
myös muistuttaa ky tkimen oikasta
käsittelystä:
- Voiman välittämisen lisäksi kytkimen tehtävä on olla voimansiirron
sulake, ja suojaa kalliita osia kuten
vaihdelaatikkoa tai välitasauspyörästöä. Minkä tahansa kytkimen pysty y
rikkomaan käyttämällä sitä väärin. Ns.
kytkinpommin käyttö sudituksen aloittamiseen yms. temput ovat huonoja
hätäratkaisuja, jotka kertovat että kuskilla on vielä paljon opittavaa auton
ajamisesta, lataa Mick Deakin.
Perinteiset sintterikytkimet ja yhä
useammin myös monilevyiset kytkimet
kuuluvat myös CG:n valikoimaan. Kuten
sanottu, tässä talossa valmistetaan
kytkimiä laidasta laitaan.
koitus: ralli, rata, drifting, dragracing,
rallisprint, traktoriveto, kisarekat, viritetyt katuautot, asuntovaunun vetäjät,
asuntoautot, maastoautot, sekä erilaiset työkoneet.
Ensimmäiset parikymmentä vuotta
Mick valmisti ja myi ky tkimiä yksin.
Nykyään CG Performance -ky tkimiä
valmistaa työntekijän voimin monitaitoisen tiimin voimin. Pajalta löytyy mm.
uudenkarhea työstökeskus sekä vesileikkuri ja elektronisia mittalaitteita.
Näiden rinnalla tarvitaan myös käsityökaluja – sekä yli 20 000 nimikkeen
komponenttivarasto!
Aloitimme ky tkinten huoltamisella.
Sitten aloimme tekemään muunostöitä
ja entisöintejä. Asiakkaiden rohkaisun
myötä aloimme kehittää myös omia
tuotteita.
Kytkimen valinnan anatomia
Kytkimen valinnan pitäisi olla suoraviivaista: kun moottorin teho ylittää kytkimen pidon, vaihdetaan kytkin uuteen
alkuperäiseen tai pitävämpään versioon. Vai onko sittenkään?
Kolme asiaa pitää huomioida: moottorin teho ja vääntömomentti sekä
ajoneuvon käyttötarkoitus. Numeerisesti samat lukemat kytkimen tehonkestossa voidaan saavuttaa useammalla teknisellä ratkaisulla – kytkimen
käyttökelpoisuus määräyty y siitä mikä
rakenne valitaan, toteaa Mick.
Katukäy ttöön ja kev yempään virittämiseen Mick suosittelee vahvistettua
massakytkintä maksimi 30% vääntömomentin kasvuun asti. Yleensä esim.
lastuviritetyissä autoissa tarvitaan tällaista kytkintä. Korkeakitkainen massalev y kestää enimmillään noin 400
astetta lämpöä.
Kun autolla vedetään painavaa vaunua,
tarvitaan kytkimeen enemmän lämmön
kestoa. Aramidi eli Kevlar -kuidusta
tehty kytkimen kitkalevy sietää paremmin lämpöä, jopa 750 astetta. Tämä
tarkoittaa, että kytkintä voi luistattaa
enemmän. Tehonkestoa, pitoa ja kitkaa
Kevlar-ky tkimellä saadaan noin 35%
vakiota enemmän. Kevlar on suosittu
materiaali esim. maastureissa, vaununvetäjissä ja tehokkaissa katuautoissa.
Henkilökohtainen suosikkini tehokkaaseen autoon on keraamisilla kitkapaloilla varustettu Cerametallic. Siinä
yhdisty y kohtuullinen käytettäv y ys ja
iso tehonkesto. Cerametallic-kytkimellä
voi lähteä liikkeelle p ehmeästi, tai
rajusti – kaikki onnistuu, selvittää Mick.
Keraaminen kitkamateriaali ei tartu
yhtä agressiivisesti kuin perinteisissä
tehokytkimissä käytetty metallisintteri.
Cerametallic -materiaalin lämmönkesto
on 1300 astetta, joka riittää lähes kaikissa tilanteissa. Tehon-/vääntömomentikesto on yleensä vähintään kaksinkertainen vakiotehoon verrattuna.
Raskaat kuormat, normaalit nopeudet ja vääntävät moottorit kuormittavat kytkimen pitoa ja lämmönkestoa. Vahvistettu massakytkin ja Kevlar-massalla toteutettu kytkin
antavat reserviä. Kevlarin lämmönkesto on perinteiseen
massaan verrattuna kaksinkertainen.
Kovat vauhtipyörät
Kaksoismassavauhtipyörät ovat yleistyneet viime vuosina. Tunnetusti ne
sietävät huonosti virittämistä, ja kuluvat loppuun viimeistään 200 000 km
paikkeilla. Loppuunkuluneen kaksoismassapyörän tunnistaa kolinasta ja
usein myös ky tkimen luistamisesta.
Alkup eräisillä varaosilla korjaaminen
on kallista – eikä yleensä mahdollista
moottorin tehon kasvattamista.
- Kaksoismassapyörien muunnossarjat takaisin koviksi vauhtipyöriksi
kasva ttava t suosiotaan nop eas ti.
Meillä kysyntään on vastattu valmistamalla vahvistetulla kytkimillä varustettuja muunnossarjoja. Kun tavallisee
1.9 TDI Golfiin saadaan jopa yli 300 hv
tehot, niin tavallisella kytkimellä ei ole
mitään mahdollisuuksia kestää, pohtii
Mick.
CG tekee vahvistettuja kytkimiä sekä
kaksoismassavauhtipyöriin, että muunnossarjoihin. Tuttuun tapaan saatavissa on vakiokytkimiä, ja viisi erialista
vahvistettua ky tkintä aina täysiveriseen sintterikytkimeen asti. Tai, kuten
Mick asian tiivistää:
- Jos kyseessä on ky tkin, niin
homma on hoidettavissa.
Kisakäytössä ja isoilla tehoilla käytetään 3-6 -lapaisia palakytkimiä. Tehojen kasvaessa siirrytään kiinteään kytkinlevyyn ja lopulta monilevyisiin kytkimiin. 500 hv tehoille asti
voidaan kytkimet pääsääntöisesti toteuttaa keraamisella
kitkapalalla ja jousitetulla navalla - molemmat ratkaisut
helpottavat ajamista.
Tehokkaan katuauton kytkimenä keraamisilla kitkapaloilla
varustettu Cerametallic on oikea ratkaisu. Pitoa ja tehonkestoa riittää. Silti kytkimen käytettävyys on helppo – huomattavasti miellyttävämpi kuin kupari- tai rautasintterikytkimellä.
Seuraavaa rallisankaria
haetaan kilpailussa
Rallisankari 2012
-kykyjenetsintäkilpailussa
etsitään uusia
rallilahjakkuuksia kesän
2012 aikana. 1st Time
Racingin järjestämän
kilpailun ilmoittautumisaika
alkoi 4.4. 2012. Rallisankarikilpailussa nuoret saavat
kilpailukokemusta,
valmennusta kuljettajauralle
sekä tietoa ralliammattilaisen
elämästä ja vaatimuksista.
Lisäksi nuoret rallisankarit
kokevat mahtavia elämyksiä
erilaisten kilpa-autojen ratissa.
Rallisankari -kilpailun voittaja pääsee
osallistumaan 1st Time Racingin kuljettajana vähintään kahteen kansallisen tason kilpailuun syksyn ja talven
aikana.
”Uskon, että pystymme Rallisankari-kilpailun avulla kaivamaan esiin
todella kovatasoisen uuden lahjakkuuden, jolla on edessään menestyksekäs kansainvälinen ura ralliammattilaisena”, kilpailun puuhamies,
1st Time Racingin Janne Siikonen
vakuuttaa.
Kilpailua voi seurata www.rallisankari.fi -sivustolla. Sieltä löytyy
tuoreimmat uutiset ja linkit kisan
etenemisestä
kertoviin
YouTubevideoihin. Kilpailuun voi ilmoittautua
2.4.-7.5.2012 välisenä aikana. Kaikki
ilmoittautuneet kutsutaan esikarsintoihin, jotka ajetaan Circuit Oy:n
rallisimulaattoreilla.
Simulaattorilla
ajetun tuloksen ja hakemusarvioinnin perusteella kilpailun tuomaristo
valitsee jatkoon 10-20 finalistia.
Finalistit ottavat toisistaan mittaa erilaisilla kilpa-autoilla ja monipuolisissa
ralliammattilaisen valmiuksia mittaavissa tehtävissä. Finalistien joukkoa
harvennetaan kierros kierrokselta,
kunnes tuomarista valitsee joukosta
Rallisankarin.
Rallisankari-kilpailun voittaja osallistuu
1st Time Racingin kalustolla vähintään
kahteen kansallisen tason kilpailuun
syksyn ja talven aikana. Ilmoittautu-
minen käynnistyi 4.4.2012. Kilpailuun
voi ilmoittautua 4.4.-7.5.2012 välisenä
aikana osoitteessa www.rallisankari.
fi. Kilpailuun voivat osallistua kaikki
Suomen kansalaiset, jotka ovat syntyneet vuosina 1990 -1996. Osallistujilta ei edellytetä kuulumista
autourheiluseuraan
tai
kilpailijalisenssiä. Sen sijaan osallistuja, jolla
on jo merkittävästi kilpailuhistoriaa
ja menestystä, saatetaan tuomariston päätöksellä jättää hyväksymättä
osallistujaksi. Kilpailun järjestää 1st
Time Racing, joka tarjoaa autourheilun elämyspalveluja Hyvinkään
vauhtipuistossa.
Tiimi on ollut viime vuosina julkisuudessa Suomen MM-ralliin johtaneella
ja maailmanennätyksen tuottaneen
Kympillä sponsoriksi! -kampanjallaan.
Lisätietoja:
Janne Siikonen. p.0407014430,
[email protected]
www.rallisankari.fi
www.1sttimeracing.fi
1st Time Racing kilpailee ympäri Suomea rallissa ja autosuunnistuksessa.
Lisäksi järjestämme elämyksiä ralliauton kyydissä tai itse ajaen.
Suomen paras
tuninglehti!
Korjaa laatuosilla!
BMW 323i 2.6 ´82
SuBaru iMpreza Coupe ´95
2012-19
+Sini
FoCukS
Touran ´08
816595-1203 • PAL VKO
´95 • Toyota Aristo ´93 • VW
Vakiokytkimet ovat Nationalin suurin yksittäinen
tuotelinja. Samoin kuin jarrulevyissä, National valmistaa ja toimittaa kytkimiä useille tunnetuille merkeille.
Nationalin laatupolitiikka istuu hyvin yhteen TuningStudion ajatusten kanssa: tasainen korkea laatu, ja
asiallinen hinta.
V
+126 h
een!
951
6 414888 165
National Auto Ltd on Suomessa jo hy vin tunnettu
National Performance -jarrulev yjen valmistajana.
Samainen yritys tekee private label -tuotantona
myös mm. Black Diamond ja Ferodo DS -jarrulev yt
em. merkeille. Tosin saman laadun, ja laajemman valikoiman saa, kun tilaa jarrulevyt National Performancen mustassa laatikossa.
Twin Turbo ´93
ToyoTA AriSTo 3.0V Cabrio ´86
o
rb
Tu
911
e
ch
rS
Po
TDi ´08
VoLKSWAGeN TourAN
´00
o
Tr
AT
Qu
TT
Audi
hyuNdAi i30d ´08
hoNdA S2000 ´00
12003
British Gaskets Automotive on Suomessa tuntematon tiivisteiden ja moottorinosien toimittaja. Kotimaassaan BGA on kuitenkin Minin ja Hondan moottoritehtaiden toimittaja. Lisäksi yhtiön toimittaa
Iso-Britannian arvostetuimmalle varaosien jakelijalle
koko tuotelinjaansa. BGA:n laatu on ensiluokkaista.
ce ´92
Nissan 180SX S14A Fa
e 911 ´86 • Subaru Impreza
• Nissan 180SX ´92 • Porsch
VaraosaVarasto toimittaa alkuperäisen tasoisia
varaosia. Kuvassa Opel C20XE:n vakiomännät.
raS TuningleHTi!
S13.4
FINLAND
TuningStudio.fi on ratkaissut ongelman hankkimalla
tuotteet suoraan valmistajilta, tai valmistajan päätukkurilta. Tarkistamme aina tuotteiden ja merkkien
laatutason ennen maahantuonin aloittamista.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että TuningStudio.fi toimittaa testattuja, hyväksi havaittuja merkkejä.
• Suomen Pa
3/2012 • HinTa 8.50€
00 ´00 • Hyundai i30d ´08
• BMW 323i ´82 • Honda S20
Markkinoilla liikkuu kasvava määrä hy vin halpoja
varaosia, usein nämä ovat merkittömiä – ja kestäv y ydeltään erittäin kyseenalaisia. Valitettavasti
sama ilmiö on havaittavissa myös eBay-huutokauppapalvelussa: osia liikkuu hy vin halvalla, eikä laadusta ole mitään takeita. Viime vuosina eBaysta
tilatun tavaran sekaan on alkanut ilmestyä myös
väärennettyjä merkkiosia. Saako mistään kunnollisia
osia järkevään hintaan?
RAjusti
RetRo
Aidosti
uniikki
Nro 03/2012 • Audi TT ´00
Tiivistesarjat, venttiilit, hydrauliset nostimet, pumput, kytkimet, sekä iskunvaimentimet
ja puslat muodostavat valikoiman perustan. Kaikki merkkitavaraa, mutta hinnoista on
puristettu löysät pois.
46
MADE IN
SUOMALAISTA TYÖTÄ –
Tuoreet verolinjaukset takaavat, että käyttöautot vanhenevat edelleen. Koneet on
kuitenkin pidettävä kunnossa, ja korjauskustannukset hallinnassa. Asiakkaiden
pyynnöstä TuningStudio.fi lisää valikoimaan myös varaosat.
N
o
o
T
N
u
K
i
S
K
KeSä
kemikaaliT
oi keaT Tekn iikaT ja
auTon maaliPin nan
HoiToon
5
0
0
h
T
r
A
B
A
:
a
s
s
koeajo
500?
stäy tai
teeTT
pisiTe
Se
htiir
i LeSV
asDa
omeH
e -T
Ha
millai nen on eSSeeS
tilaa kotiin: www.tuning.fi
- Säästä oikeassa paikassa
Alustan osat, iskunvaimentimet ja vakiojouset kuuluvat elimellisesti TuningStudion valikoimaan.
Onhan yhtiön perusta nimenomaan alustan tuunaamisessa kadulle ja kilpakäyttöön. Alustan
niveliin suosittelemme Euroopassa valmistettuja niveliä.
Hollantilainen MAD on vakiojousien toimittajista ainoa, joka myöntää alkuperäisille varaosille kolmen vuoden takuun myös
Suomessa. MAD on aloittanut toimintansa jousitusten parantelusta. Valikoimasta löytyy myös ns. kuormajouset, joilla
auton kantavuutta ja/tai kulkuasentoa voidaan korjata. MAD Power Springs -sarjan kuormajouset/vaununvetojouset ovat
erityisen suosittuja pakettiautoissa ja asuntovaunun vetäjissä.
Iskunvaimennuksessa on oleellista valista oikea tuote oikeaan paikkaan. TuningStudio toimittaa koko KYB-valikoimaa. Myös
legendaarinen Koni kuuluu valikoimaan. Saksalainen Bilstein on myös laatunsa näyttänyt ja siksi niitä saa meiltä.
Vaihda iskarit ajoissa
Iskunvaimentimet ja jouset ovat yksi tyypillisimpiä syitä
auton hylkäämiseen katsastuksessa. Jousituksen osista
iskunvaimentimet ovat todennäköisesti kriittisin turvallisuuteen vaikuttava komponentti. Useimmissa tapauksissa iskunvaimentimet ovat vaihtokunnossa jo kauan
ennen kuin katsastus käskee vaihtamaan ne.
Väsyneet iskarit vaikuttavat auton turvallisuuteen salakavalasti. Ne pidentävät jarrutusmatkaa, ja ääritilanteessa auton käytös muuttuu arvaamattomaksi. Silti,
tavallinen ajo voi sujua vielä ihan hyvin. Katso maailman
suurimman iskarinvalmistajan KYB´n videosta miten jarrutusmatka pitenee kuluneella iskarilla.
Satkun ajetulla iskarilla tömähtää herkemmin
Katso video tästä!
KYB´n video näyttää vain jarrutuksen. Jos samalla autolla
olisi ajettu väistöjä esim. 80 km nopeudella (eli todellisia
tilanteita simuloiden, olisi ero näkynyt auton käyttäytymisessä. Hy vät iskarit antavat kuskille tuntuman pitoon ja
auton käytökseen - kuski ehtii mukaan auton liikkeisiin.
Esim. väistöissä kuluneet iskarit viestivät ensin väärän
pidon tunteen – ja sitten pito irtoaa varoittamatta. Kun
iskarit eivät hallitse korin keinahtelua on tiedossa ”ohjaamo
täy nnä käsiä” -tilanne. Riskihallinnan menetyksestä ja
onnettomuudesta kasvaa selvästi.
Nykyaikaiset ajonhallintajärjestelmät auttavat ääritilanteissa, mutta fysiikan lakeja ne eivät kumoa. Auto pysähty y juuri niin hyvin kuin tarjolla oleva kitka antaa myöten.
Kuluneilla iskareilla pito vaihtelee enemmän, ja hidastuvuus
heikkenee.
Takaisin radalle
SCC-levityspalat
TuningStudion edustukseen
RADALLE.com on tarjonnut kaikille
avoimia ratapäiviä Suomen moottoriradoilla yli kymmenen vuoden ajan.
Valvotuissa olosuhteissa on hy vä
tutustua omaan autoon ja ajotaitoon.
Ratapäivillä ajamiseen tarvitaan ajokortin lisäksi oma, vakuutettu auto ja
kypärä.
Saksalainen SCC Fahrzeugtechnik Gmbh on jo parin vuosikymmenen ajan valmistanut maailman kattavinta valikoimaa
raidevälin levityspaloja. SCC:n tavaramerkki on täysin tinkimätön laatu, sekä tuotteiden räätälöinti asiakastilauksen
mukaisesti.
SCC kelpuuttaa raaka-aineeksi vain aerospace-tason alumiinit. Pääsääntöisesti SCC käyttää 6061-numeroista, erittäin
sitkeää alumiinia. Poikkeuksellisen kovaan kuormitukseen
joutuvissa osissa sovelletaan 7475-numeron alumiinia, jota
käytetääm mm. Formula 1 -autojen pyörännavoissa yms.
kohteissa. Kaikki tuotanto tapahtuu digitaalisesti ohjattuilla
CNC-työstokoneasemilla.
RADALLE.com on avoimien ratapäivien
pioneeri Suomessa. Kokeiluista on
vuosikymmenen aikana kasvanut vahva
harrastusorganisaatio, ja toiminta on
v uosi v uo delta ammattimais tunut.
Tapahtumista on muodostunut autoharrastajien kokoontumisajoja, joissa
riittää nähtävää ja koettavaa.
Asiakstilauksesta tapahtuva tuotanto mahdollistaa erittäin
kattavan valikoiman. TÜV-ty yppihy väksytyt raidevälin levityspalat löytyvät lähestulkoon kaikkiin markkinoilla oleviin
autoihin. Myös vanteiden pulttijaon muutoslev yt kuuluvat
SCC:n valikoimaan. Tulossa on myös merkin valmistamia Billet-vanteita sekä mm. jousituksen korotuspaloja yms. mielenkiintoista – ja räätälöityä tuotantoa.
Sy ron - musta,
pyöreä ja nopea!
Wiechers osaa
korin jäykistämisen
Pohjois-Saksassa toimiva Wiechers Sport GmbH on erikoistunut autojen korin jäykistämiseen. Kyseessä ei ole
ihan mikä tahansa metallipaja: Wiechers on kilpa-autoilusta
osaamisensa hankkinut yritys, jonka tuotteet kehitetään
ja testataan ralli- ja rata-autoilun arvosarjoissa. Esim. WRCtason ralliautoissa ja WTCC-kilpa-autoissa käytetään usein
Wiechers-turvakaaria. Ei ole yllätys, että Wiechers pyörittää
myös omaa kilpatallia tuotantoautojen MM-sarja WTCC:ssä.
Tunnetuin Wiechers-tuote on korin poikittaisjäykistykseen
käytettävät tukitangot. Niitä valmistetaan teräs- alumiini, ja
hiilikuiturakentesina. Yhtiö kehittää tuotteet itse – useissa
tapauk sissa vielä y hteis työssä autotehtaan kanssa.
Wiechers-turvakaaret ovat FIA-hyväksyttyjä. Materiaaleina
käytetään terästä. Tilauksesta kaaret saa myös, kromimolybdeenista tai alumiinista, jolloin kelpuutus kilpailukäyttöön riippuu lajin säännöistä. Alumiinikaaret ovat suosittuja
hardcore-tuningissa, mutta kisakäyttöön niitä ei nykyään
kelpuuteta.
Wiecers-merkillä on saatavissa myös FIA-hyväksyttyjä kilpaistuimia, sekä erilaisia sport-istuimia. Merkin keskeistä
osaamista ovat puolestaan istuinten kiinnikkeet, joita löytyy mallikohtaisena yleisimpiin harrasteautoihin.
Saksan Auto Bildt -lehti testasi vuosi
sitten peräti 50 Ultra High Performance
-luokan rengasta. Testattu rengaskoko
oli erittäin yleinen 205/55 R16. Kaksivaiheisessa testissä ajettiin koko
ryhmästä jarrutusmittaukset kuivalla
ja märällä pinnalla. Tämän jälkeen 15
parasta valittiin loppukilpailuun.
Testin yllättäjä oli halparenkaiden kategoriaan mielletty Syron. Sak sassa
suunniteltu Syron Race 1 osoitti kyntensä, ja lunasti paikkansa maailmanmerkkien joukossa. Samanaikaisesti,
loppukilpailusta putosi pois mm. mm.
Nokian jonka UHP-kesärenkaan suorituskyky oli pudonneiden paremmassa
päässä, mutta tasaisesti heikompi kuin
kärkimerkkien.
Vannetukku.fi´n maahantuoma Syron,
on ajamisesta pitäville erittäin tutustumisen arvoinen rengas. Suorituskykyä riittää, vaikka puikottaja olisi
kokeneempaa kaartia ratapäivillä. Mikä
parasta: oikeasti hy västä laadusta ei
tarvitse maksaa itseään kipeäksi.
Tapahtumissa on ajamisen ohella
Suomen up einta ja nop einta autokalus toa, ja varikolle muo dos tuu
instant-autonäy ttely. Kilpa-ajoa nähdään mm. TimeAttackin ja Driftingin
muodossa. Silmänruokana RADALLE.
com babet viihdy ttävät yleisöä mm.
KORREK-vaahtoshowlla.
Rataa ja kiihdytystä Motoparkissa
Heinäkuun 20.-23. RADALLE.com repäisee järjestämällä kolmipäiväisen festivaalin Motoparkissa.
Tämä pitkän viikonlopun megamoottorifestivaali starttaa perjantaina iltaviihdykkeellä. ja lauantaina päästään itse
asiaan: rata-ajoon sekä kilpailuihin.
Motoparkissa ajetaan TimeAttackosakilpailu sekä Drifting-osakilpailut.
Rata-ajon lisäksi suorituskykyä pääsee
kokeilemaan myös varttimaililla. Varikkoalueella myös autonäy ttely sekä
lukuisia autohifiautoja.
Festivaalin iltajuhlassa lauantaina ovat
mukana mm. E-Rotic suoraan Saksasta,
TimoPieniHuijaus, Uniikki, Vanhakoulukunta, 2. maanantai sekä ysärilaulaja
Tauski. Johtotähtenä on lengendaarinen Matti Nykänen!
Vanhaa sanontaa lainaten, eikä tässä
vielä kaikki. Motopark-festivaaleilla
viihdyttävät (tai kiihdyttävät?) myös Mr.
Lothar, BB-Janica sekä Melany.
Chevroletin tilauksesta MAD kehitti uusien
pikkuautojen tehdasasenteiset sport-alustat.
MAD otti kärkipaikan
Hollantilainen MAD Sportive -jousitusmerkki tuli TuningStudion valikoimaan
keväällä 2010. Kahdessa v uo dessa
MAD on noussu t suosituimmak si
alustasarja- ja madallusjousimerkiksi.
Menestyksen kaava on harvinaisen
yksinkertainen: kohtuullinen hinta ja
erinomainen laatu samassa paketissa.
Erityisen merkittävä MAD on ollut
madallusjousien puolella: 5-vuoden
takuu on markkinoiden paras. Se kertoo, että valmistaja luottaa tuotteidensa laatuun. Sama toistuu myös
OEM-jousissa. Varaosajousien takuu
on 3-vuotta – sekin vuoden enemmän
kuin parhailla kilpailijoilla.
MAD on alusta alkaen toiminut nimenomaan jousituk sen asiantuntijana.
Tunnettuja MAD-tuotteita ovat myös
Power Springs -kuormajousisarjat,
joita on tarjolla laajasti sekä henkilöettä pakettiautoihin. Erityisen suosittuja Power Springs -kuormajouset ovat
karavaanareiden keskuudessa.
Kaksoimassavauhtipyörä maksaa pirusti
Muunnossarja säästää
satasia
Vanha ja uusi vauhtipyörä olivat täsmälleen samankokoisia ulkohalkaisijaltaan.
Nelisylinterisessä Toyota
D4-D -moottorissa käytetään
alkuperäisenä Sachskaksoismassavauhtipyörää.
Kuten tavallista, tällaisen
vauhtipyörän käyttöikä päättyy
jossain vaiheessa 200 000
kilometrin käytön jälkeen.
Remontin hinta nousee
alkuperäisillä varaosilla,
korjaamossa teetettynä yli
kahden tonnin!
Vaihtoehtoiselle ratkaisulle on
kysyntää. Asiakkaamme tutki
soveltuuko Toyota Avensis T22
-malliin tarkoitettu National
vauhtipyörä-/kytkinpaketti
myös T25-malliin? Sopii!
Säästöä kertyi noin 1400
euroa, ja vaihtotyöhön meni
reipas työpäivä.
toimittaa kytkimiä myös autotehtaille.
Ilmeisesti myös Toyotalle, sillä National
toi jo pari vuotta sitten T22-malliin sopivan kaksoismassapyörän.
Mitoiltaan National-muunnossarja vastaa pääosin T25-mallin alkup eräistä
kaksoismassavauhtipyörää ja kytkintä.
Hieman suurempi halkaisija tasoittaa
moottorin käy ntiä matalilla kierroksilla. Tästä seurasi mielenkiintoinen
havainto oli se, että vauhtipyörä pyörii
vain muutaman millimetrin päässä kytkikopan kuoresta.
Vauhtipyöräremontti pitkän päivän projekti
Autodatan mukaan Toyota Avensis T25
D-4D:n vauhtipyörän vaihtotyöhön on
korjaamossa sy ytä varata 6,5- tuntia.
Tämä siis Toyotan ohjeilla ja korjaamo-
työkaluilla työskenneltäessä. Kotitallissa oli edessä 12-tunnin rupeama taitavan apumiehen kanssa.
Vauhtipyörän asennuksesta muodostui
projekti, kun asennuksessa todettiin
että autosta täyty y purkaa irti etuakselisto vaihdelaatikon irroittamiseksi.
Epäilemättä Toyota on tehnyt T25-mallin nimenomaan huollettavaksi merkkikorjaamossa, mutta kotikonsteinkin
homma eteni.
Kärsivällisy ttä vaatineen purkuop eraa tion jäkeen var sinainen osien
vaihtaminen kävi nopeasti. Kitkapinnat puhdistettiin jarrukliinerillä ennen
asentamista. Nationalin sarjan sisälti
kaikki vaadittavat pultit ja mutterit.
Paketin kokoonpano kävi aavistuksen
sutjakkaammin, kun paikat oli avatessa
norjisteltu.
Käytettävyys paranee
Heti käynnistyksessä todettiin, että
National vauhtipyörä-/ky tkinpaketilla
varustettu moottori toimii edelleen
aivan normaalisti. Koeajo varmisti, että
itse remontti oli onnistunut.
Projektin onnistumista päätettiin arvioida vasta, kun autolla olisi ajetta
muutama tuhat kilometriä. Heti alkuun
tuli selväksi, että kiinteä vauhtipyörä
herkisti auton käynisty v y yttä. Ilmeisesti kaksoismassavauhtipyörä joustaa käynnistinmoottorin kytkeytyessä,
mistä syntyy efekti ikään kuin moottori
käynnistyisi heikommin. Tämän arvioitiin olevan enemmän ominaisuus kuin
varsinainen vika.
Ajossa kaasupolkimen liikkeet välittyvät terävämmin, koska kaksoismassan
vaimentava efekti puuttuu. Kaasun
kanssa pitää olla tarkempi. Tähän kuitenkin tottuu nopeasti. Myös moottorijarrutus on terävämpi. Kiihdytyksissä
moottorin äänimaailma on muuttui hieman metallisemmaksi.
Autoa käyttävät kuljettajat raportoivat,
että Avensiksen uusi kytkin on kevyt ja
tunnokas. Kovan vauhtipyörän myötä
tuntuma mo ottorin veto on on tarkempi, ja liikkeellelähtö on helpompaa.
Kaksoimassavauhtipyörän kanssa T25
oli helppo sammuttaa lähdössä. Kovan
vauhtipyörän ja uuden kytkimen myötä
nykiminen liikkeellelähdössä loppui
kokonaan. Kokonaisuutena auton käyttöominaisuudet paranivat National kytkin-/vauhtipyöräpaketin asennuksen
myötä.
Osien hinnasta säästyy puolet
Avensiksen alkuperäisen kaksoismassavauhtipyörän suositushinta on suomessa 1100 – 1200 Euroa. Päälle roipisee vauhtipyörän pultit ja kytkinpaketti,
joista py ydellään 300 – 400 euroa
ostopaikasta riippuen. Ankarasti tinkimällä, ja suhteilla alkuperäiset varaosat
voi saada noin 1200 eurolla.
Projektin kohteeksi valikoitui 116-hevosvoimaisella dieselillä varustettu Toyota
Avensis T25 sedan. Autossa on 2.0
D4D/1CD-FTV -moottori, samoin kuin
vanhemman T22-mallin D-4D -versiossa.
Kyseinen ajokki on päivittäin työajossa, koska omistaja työskentelee
liikenneväylien rakentamisen parissa.
Tästä syystä autolla myös ajetaan kaikenlaisella tiestöllä ja kaikissa säissä.
Ajosuoritetta kerty y parhaimmillaan
6000 km kuukaudessa.
Na tional-muunnossar jan hinta on
595 Euroa, johon sisälty y myös rahti.
Säästöä kerty vähintään 50% - yleensä
enemmän. Ei huonosti, käyttöominaisuuksia parantavasta paketista!
Kaksoismassavauhtipyörän alkaessa
osoittaa kypsymisen merkkejä päätettiin sen tilalle kiinteä vauhtipyörä, joka
tulee osana Toyotan ns. ”taksikytkintä”.
Brittiläinen National on yksi euroopan
suurimpia kytkinten valmistajia, joka
National-muunnossarjan toimitusaika
tyypillisesti ollut viikko-puolitoista. Yhä
useammin näitä tuotteita löytyy TuningStudiolta heti hyllystä. Optimoituihin
tai pidemmälle viritettyihin moottoreihin TuningStudio toimittaa kovat vauhtipyörät vahvistetulla CG Performance
-kytkimellä.
Kytkinpaketti odottelee tilaansa laittoa.
Ajo-ominaisuudet edellä
Auton hankinta tuli allekirjoittaneelle
ajankohtaiseksi puolisentoista vuotta
sitten, kun työpaikka vaihtui toiseen.
Silloinen projektiauto oli vielä vahvasti
vaiheessa, ja duunipaikka kaukana kunnan kumipyörien ulottumattomissa.
Työmatkaa kertyi lähemmäs sata kilometriä päivässä, mikä osaltaan vaikutti
auton valintakriteereihin. Sen piti olla
ensinnäkin kohtuuhintainen, moottorija maantieajoa silmällä pitäen riittävän
mukava ja suorituskykyinen, mutta
silti kohtalaisen taloudellinen ja silti
takavetoinen.
Nämä kriteerit täyttäviä automalleja
on valitettavan vähän, mutta kolmossarjalainen Bemu varsinkin 2.8-litraisella kuutoskoneella ruksaa kaikki
laatikot ilman suuria kompromisseja.
Kun vas taan tuli juuri täydellisen
ko n e re m o n t in läp ikäy n y t muut e nk in h y v äkun t o in e n y k s il ö,
vanha Ford -mies ajatteli, että kyllä
yhdellä Escortilla ja kahdella Sierralla jo
taivaspaikan on ansainnut, ja haki baijerilaisen kotiin.
Supin surma
Auton matka uuden omistajan hallussa ei alkanut parhaalla mahdollisella
tavalla. Vajaan kahden tunnin ajon jälkeen Itä-Suomesta Tamperetta kohti
ilmeisen itsetuhoinen supikoira katsoi
parhaaksi päättää päivänsä uuden
autoni keulaan, minkä johdosta nokalta
katosi noin puolikas puskuria, sumuvalo ja pala lokasuojaa.
Jutun BMW 328i hankittiin alun perin tuiki tavalliseksi käyttöautoksi
omistajan pidentynyttä työmatkaa helpottamaan. Aika lailla tavalliselta Bemu
vieläkin näyttää, mutta pinnan alle on matkan varrella tehty lukuisia pikku
parannuksia, joilla jo vakiona ajettavuudeltaan tasapainoinen ajajan auto on
muuttunut entistä maukkaammaksi ohjastettavaksi.
Vahinkojen korjaamiseen hupenivatkin
sitten ne rahat, jotka olin laittanut syrjään uuden alustasarjan ostoa varten.
Edellinen omistaja oli nimittäin hiljattain iskeny t Bemariin erään nimeltä
ma init s ema t t o man ha lp i sv a lmi s tajan korkeussäädettävän alus tan,
jonka halusin vaihtaa parempaan niin
pian kuin mahdollista.
Supikoiran äkillisen poismenon aiheuttamien kustannusten takia jouduin kuitenkin sinnittelemään talven yli vanhalla
alustalla, vaikka ei se helppoa ollut.
Auto kun oli ruuvattu sen verran tonttiin että päästäisellä olisi todennäköisesti tehnyt tiukkaa mahtua kulkemaan
puskurin alta jalat suorassa, ja jousien
säätörenkaat olivat tietenkin jumahtaneet kiinni iskaritolppaan niin ärhäkästi,
ettei niitä olisi saanut liikahtamaankaan ilman huomattavaa väkivaltaa.
Ajettavuuspuoltakaan ei arvattavasti
kehumaan päässyt: alusta onnistui olemaan liian pehmeä isoissa heitoissa
mutta samalla liian pintakova pienemmissä tien epätasaisuuksissa. Eli juuri
päinvastoin kuin pitäisi.
Kevään tullen budjetti alkoi taas antaa
myöden, ja laitoin hinta-laatusuhteeltaan erinomaisik si osoittau tuneet
MAD Suspensionin iskarit ja 50/20 milliä madaltavat jouset tilaukseen.
Asento kohdalleen
Alustan vaihto teki auton ajettav uuteen huikean muutoksen. Jousissa on
tarpeeksi progressiivisuutta, jotta ne
ovat mukavat hitaammassa ajossa ja
pienissä töyssyissä, mutta jäykisty vät
kun aletaan mennä isoa kovaa. Iskareissa riittää vaimennustehoa aivan eri
tavalla kuin edellisen alustan kanssa, ja
joustoliikkeet pysy vät koko ajan kontrollissa suuremmissakin nop euksissa.
50 millin madallus edessä ja 20 takana
antaa autolle aggressiivisen stancen ja
madaltaa painopistettä uhraamatta liiaksi käytännöllisyyttä.
Kesän mit taan alus taa paranneltiin entisestään korvaamalla kaikki
mahd o lli s e t kumipu s la t Po w e rflexin p oly uretaanisilla tuot teilla.
Ero väsähtäneisiin kumipusliin oli dramaa ttinen: ohjaus muu ttui paljon
tunnokkaammak si ja nop eamman
tuntuiseksi kuin ennen, ja muutenkin ”p erstuntuma” tiehen parantui
huomattavasti.
Ajo-ominaisuudet edellä...
Miikka Leskinen
Kolinat hiiteen
Myös monia E36:a vaivaava auton
p erästä kuuluva kolahtelu vaihteenvaihdon yhteydessä hävisi kokonaan.
Apurungon puslien vaihdon ansiosta.
Ja mikä parasta, PU-puslat kestävät
todennäköisesti kauemmin kuin auto
itse, joten eipähän tarvitse ainakaan
tämän auton osalta enää puslanvaihtoremonteilla päätään vaivata.
Konehuoneeseen asennettiin myös
Wiecher sin p oikkituki, joka terävöitti au ton kaar rekäy ttäy t ymis tä
entisestään.
Syksyllä Bemun jarrut alkoivat olla
vaihtokunnossa, ja katsastuskin alkoi
uhkaavasti lähestyä. Päätin laittaa kerralla kaikki uusiksi.
Levyiksi tulivat National Performancen
uritetut, paloiksi Ferodon DS2500:t ja
pisteeksi i:n päälle tilasin vielä SM-Brakesin teräspunosjarruletkut.
Jakoavain sanoo totuuden
Meisseli-Maken kumppani, on älykkäistä kommenteistaan(?) tunnetuksi tullut Jakoavain-Hymy. Valtaosa Hymyn
jutuista on alle 65-vuotiailta täysin kiellettyä, painomustetta kestämätöntä materiaalia.
Jätettäköön mainitsematta, että Hymy ilmoittaa lähipiiriinsä mm. Leena Herppeenluoma os.
Hefnerin. Hän väittää seikkailleensa viime vuosikymmeninä mm. Tabe Slioorin ja Lindsay Lohanin kanssa. Seiska-lehti ei
tietoja vahvista, mutta lupaa kyllä palkkion tätä työkalujen Tuksua koskevista paljastuksista. Hymyn juttuja ei kannata
ottaa turhan vakavasti. Joskus, kuin ihmeen kaupalla, puhuvan jakoavaimen laukauset osuvat myös maaliin.
Kato, jäykkä stance tossa
saksanseisojassa. Olis nastaa
syöttää varikonmäkeen pitkä
puu pesässä!
Nyt tahtoo radalle
Parantuneen jarrutustehon ja tuntuman
huomaa selvästi jo arkikäy tössäkin,
puhumattakaan esimerkiksi ratapäivistä, missä jarrut joutuvat todelliselle
koetukselle.
Näillä eväillä tästä kolmossarjalaisesta
on tullut todella hauska peli ajaa niin
kaupungissa kuin moottoritielläkin.
Bemmiä voi heitellä mutkiin sellaisilla
nop euksilla, että p elkääjän paikalla
istuva pelkää oikeasti, mutta silti ratin
takana pysy y ty ynenä kuin viilipy tty,
koska vakaa ja tasapainoinen auto kertoo koko ajan missä mennään ja mitä se
tekee seuraavaksi.
Se suorastaan huutaa päästä radalle
tositoimiin, enkä minä ainakaan aio sanoa
sille ”ei”.
Kuutonen on parhaimmillaan suorana,
ja Mosse tappisladissa. Ja, alle 3-litraiset on alamittaisten apuvälineitä!
Karkoittaa mäntäpistiäisen ja lisää tehoja:
Wesi wanhin woitehista
– myös wirityksessä!
Virittäjät tietävät, että
puristussuhteen nostaminen
ja ahtopaineen lisäminen
tuovat hevosvoimia. Vanha
varikkoviisaus sanoo, että
mikä toimii sitä lisää. Sitten
tulee seinä vastaan: liika
ahtopaine ja/tai puristussuhde
päästää mäntäpistiäisen alias
nakutuksen valloilleen ja
tuloksena on moottorivaurio.
Yksi tehokkaimmista keinoista
estää nakutusta on käyttää
vesiruiskutusta. Tämä
yksinkertainen tekniikka toimii
bensa- ja dieselmoottoreissa.
Vesiruiskutus parantaa
moottorin hyötysuhdetta.
Ja - toisin kuin yleensä
luullaan, ratkaisu soveltuu
myös vapaastihengittävään
moottoriin.
Vesi-/metanoliruiskutus tuli käyttöön
moottoreiden virityksessä jo ennen
toista maailmansotaa. Se oli ensimmäinen välijäähdytyksen muoto, jota
moottorinrakentajat oppivat käy ttämään. Toisen maailmansodan hävittäjissä hyväksi havaittu ratkaisu unohtui
muutamaksi vuosikymmeneksi lähes
kokonaan noustakseen uudelleen pintaan 70-luvun ensimmäisten turboautojen myötä.
80-luvun turbokaudella sekä Formula
1 että B-ryhmän ralliautoissa sovellettiin taas vesiruiskutusta, vaikka nyt
käytössä olivat myös välijäähdyttimet.
Vesiruiskutus ei kuitenkaan yleistynyt.
Syynä tähän oli mm. tarvittavan ohjauselektroniikan kalleus. Tätä ongelmaa
ei 2000 -luvulla tunneta: nyt saatavissa
on tehokkaita, kohtuuhintaisia ja erittäin toimivia vesiruiskutusjärjestelmiä.
Samalla vesiruiskutuksen käy ttöalue
on myös laajentunut: sitä sovelletaan
onnistuneesti polttoaineen säästämiseen, tehon lisäämiseen ja virittämiseen. Loppujen lopuksi kyse on aina
samasta asiasta, eli hyötysuhteen
parantamisesta.
Proudly Made in the USA
Kalifornialainen Snow Performance on
vesi-/metanoliruiskutuksen uranuurtaja
USA:ssa. Yhtiö kehittää ja valmistaa
tuotteet edelleen USA:ssa, mikä on
Kauko-Idässä valmistettujen tuotteiden kulta-aikana harvinaista.
Lähituotannolla on kuitenkin pistämättömiä etuja, kuten helposti valvottava
laatu sekä nopea reagointi muutostarpeisiin. USA:ssa Snow Performance toimittaa tuotteitaan kappalemääräisesti
yhtä paljon raskaaseen kalustoon kuin
henkilöautoihin.
Raskaassa kalustossa Snow’n tuoteiden tehtävä on vähentää polttoaineen
kulutusta ja päästöjä - laitteiden on tienattava hintansa takaisin asiakkaalle.
Menestys raskaalla puolella on laadun
tae.
Omis tajansa Matt Snow n johdolla
Snow Performanceon kehittäny t ratkaisuja kilpa-autoista juniin ja rekkoihin.
Käytännössä vesiruiskutusta on onnistuneesti sovellettu kaikkeen mikä toimii mäntämoottorilla.
Laaja osaaminen ja valmistajan suoran
tekninen tuki ovat keskeiset syyt, miksi
TuningStudio.fi:n valikoimaan otettiin
Snow Performance -tuotteet tarjolla
olleiden Kauko-Idän halpatuotteiden
asemesta.
Fysiikan lait apuna
Vesiruiskutus tapahtuu lähellä imusarjaa. Korkealla paineella äärimmäisen
hienoksi ”p ölyksi” sumutettu vesi
pudottaa imuilman lämpötilaa höyrystyessään. Millilitra vettä tuottaa höyrystyessään kymmenen millilitraa kaasua, mikä kompensoi välijäähdyttimen
aiheuttaman ahtopaineen putoamista.
Palotilassa vesihöyry laskee lämpötilaa
mahdollistaen täydellisemmän palamisen. Niin kauan kuin fysiikan lait ovat
voimassa, oikein säädetty vesiruiskutus tuottaa lisää tehoa ja pienemmät
pakokaasupäästöt.
Nykyiaikaisten ohjainlaitteiden myötä
järjestelmän säätäminen on yksinkertaista. Snow Performance Stage II -sarjan ohjaimessa asetetaan ruiskutuksen
aloituspiste sekä kohta josta ruiskutus
on täydellä teholla. Ohjaus voidaan
ottaa ahtopaineesta tai esim. ilmamassamittarista tai kaasun asentotunnnistimesta. Sarjat kootaa yksilöllisesti,
koska valmistaja valitsee suuttimet asiakkaan auton speksien mukaan.
Paras ominaisuus vesiruiskutuksessa
on yksinkertaisuus, ja ongelmattomuus: jos vettä on liian vähän, hyöty jää
pieneksi. Jos sitä on liikaa kone kakoo.
Kummatkin tilanteet huomaa helposti
ja ohjainlaitteen säätämiseen ei tarvita
jarrupenkkiä tai erikoistyökaluja. Ruuvimeisseli riittää.
Snow Performance käyttää yli kahdeksan barin ruiskutuspainetta. Sumutusta
tehostetaan vielä suuttimessa, joka on muotoiltu pyörteyttämään nestettä
ennen suuttimen kärkeä. Järjestemä hajottaa veden hyvin ohueksi ”pölyksi”
joka höyrystyessään sitoo tehokkaasti lämpöä imuilmasta ja palotilassa.
Suutin pyritään asettamaan mahdollisimman lähelle imusarjaa.
Halpaa lisätehoa
Lisää vetoa käyttö-dieseliin
TuningStudio on kolmen vuoden ajan
käyttänyt 1997 mallista Mazda MPVtila-autoa työkaluna, jolla kuljetellaan
ihmisä ja tavaraa. 2,5-litrainen turbodiesel on sama moottori, jota käytetään Ford Ranger -avolavan nokalla.
Pannu on vakiona 115-hevosvoimainen,
ja sanalla sanottuna aika nuhainen
tapaus.
Moottorin kyljessä on itkettävän pieni
IHI-turboahdin. Turbon pakopuoli on
saman kokoinen kuin Kawasaki GPz 750
Tur b o-mo ottoripyörässä 80-lu v ulla.
Turbo tulee peliin mukaan 1800 kierroksella ja ahdistavan pakopesän myötä
tehkäyrä käänty y jo 3500 kierroksen
kohdalla laskuun. . Moottori vetää 4500
rundiin asti, mutta ketään ei ole kotona.
Kapean vetoalueen vuoksi moottori
on ikävä ajaa. Kaupunkiajo vaatii jatkuvaa vaihtamista ja kovaa polkemista –
mistä seuraa että naftaa palaa.
V6-koneinen Mustang nakutti ankarasti, eikä Vortech V2 -ahtimesta saatu
juuri hyötyä. Vesiruiskutus ratkaisi ongelman: ahto- ja pakolämmöt putosivat,
nakutus loppui ja moottoria päästiin säätämään ahtimen kanssa.
Puristussuhteen nostaminen
ja ahtopaineen lisääminen
kasvattavat moottoriin
kohdistuvaa lämpökuormaa.
Lopulta tulee eteen raja, jossa
sytytysennakkoa joudutaan
vähentämään ja/tai paineita
pitää pudottaa. Ahdetuissa
koneissa välijäähdyttimellä
voidaan nakutusrajaa siirtää.
Vesiruiskutuksen lisääminen
siirtää rajaa edelleen
kauemmas.
Tehontavoittelussa alkoholien lisääminen parantaa edelleen lopputulosta.
Metanoli on paras ratkaisu, ja sitä on
helposti saatavissa, esim. lasinpesunesteissä. Myös etanoli ja isopropanoli soveltuvat käy tettäväksi veden
seassa. Moottorit eivät ole ronkeleita
sille mitä alkoholia niille syötetään
vesiruiskutuksessa. Maksimi seos on
kutenkin 50/50.
Pieni määrä vesihöyryä palokaasuissa
tuottaa pari mukavaa bonusta kaupan
päälle. Karsta häipyy palotilasta, jonka
jälkeen palotila ja venttiilit pysyvät puhtaana – yksi mahdollinen nakutuksen
aiheuttaja on poissa.
Vesiruiskutuksen vaikutusta voi verrata kilpabensiinin käyttöön: 98-oktaanisesta saadaan irti samanlainen suorituskyky mihin muuten tarvittaisiin
108-oktaaninen kisabensiini. Viritetyssä pannussa, vapari tai ahdettu,
vesiruisku maksaa itsensä takaisin
nopeasti mahdollistamalla pumppubensan käytön myös rajuilla tehoila.
Lisäksi moottori on paremmin suojattu nakutusta vastaan.
Teho kas t a
säästöä
pol t toaineen
Bensan ja naftan hinta on pompsahtanut huimiin lukemiin. Vettä saa
edelleen hanasta melkein ilmaiseksi. Kuten edellä todettiin, niin
pitkään kuin fysiikan lait pysyvät voimassa, saadaan oikein säädetyllä
vesiruiskutuksella säästöjä polttoaineen kulutuksessa.
Takakonttiin istutettiin reilun kokoinen
säiliö, josta riit tää jäähd y ket tä
kuumalle koneelle. Säädöt tehtiin
pelkälle vedelle – jos liemeen lisää
jotain alkoholia, niin tehoja tulee
heti lisää. Kätevää!
Tyypillinen polttoaineen kulutuksen
pudotus asettuu moottorin hyötysuhteesta ja ruiskutuksen säädöistä
riippuen 4-10% välimaastoon.
Välittömät havainnot osoittivat moot-
Kevään ensimmäisillä kuivilla keleillä
tulokset mitattiin tavallisella kiihtyvyysdynamometrillä. Tulokset vahvistivat takapuolituntumalla saadut havainnot, että moottorin teho ja erityisesti
ajettavuus parani oleellisesti vesiruis-
kutuksen myötä. Polttoaineen kulutuksen muutosta seurattiin talvikeleissä:
ajettaessa samaa matkaa peräkkäisinä
päivinä kertyi säästöä kertyi 5-6%.
Kokonaisuutena moottorin joustavuus
parani ja ajaminen oli miellyttävämpää.
Vaihtamistarve väheni. Erityisesti täydellä 7 hengen kuormalla ja perävaunun
kanssa ero oli huima. Tällaisiin tilanteisiin nostettiin metanoli (etanoli/isopropanoli) määriä tehon maksimoimiseksi.
Tehomittaukset tehtiin kuitenkin keskimääis tä seos ta vas taavalla 25%
blandiksella.
Mazda MPV 2.5 TD 1997 + Boost Cooler Stage II Diesel
Par haa t tulok s et vesiruisku tus
antaa ahdetuissa mo ottoreissa.
Suuttimien valinnalla ja säädöillä
voidaan ruiskutus aloittaa aikaisin.
Tällä nop eutetaan ahtopaineen
nousua, mikä vaikuttaa myönteisesti moottorin ajettavuuteen.
Aikasiemmin mainittu 1:10 kaasuntuotto, sekä pakolämpötilojen
putoaminen vaikuttaa positiivisesti
myös kierrosalueen yläpäässä.
Ahtimen tehokas tuotto riittää
pidemmälle – pieni turbo käyttäytyy
kuin se olisi pykälää suurempi. Käyttökelp oisen kierrosalueen laajeneminen parantaa erityisen paljon
pienellä vakioahtimella varustettujen autojen ajettavuutta.
Sy yskuussa 2011 asensimme autoon
Snow Performance Stage II -vesiruiskutuksen ahtopaineohjauksella. Autoa
testattiin ja säädettiin käyttäen lisäaineena vettä.
torin reagoivan alemmilla kierroksilla
ja vetävän paremmin läpi kierrosalueen. Herkkyys ja ajettavuus paranivat
kun ruiskutukseen lisättiin mukaan
lisättiin 20% metanolia. Talvella käytettiin veden seassa lasinpesunestettä,
jäänestoa tms. seoksen vaihdellessa
20-40% välillä.
Lyhy t ahtoput kisto Vortech V2
ahtimelta, ja kuuma ahtoilma, vaati
kaksi suutinta.
Aht imel ta lähtevästä put kesta
löy t y i näppärä as enus pai kka
ykkössuuttimelle.
Moottoriteho hv
KierroslukuIlman vettä
Veden kanssa
Vesi + metanoli 25%
1500 rpm
29
36
39
2000 rpm
49
68
79
2500 rpm
83
99
102
3000 rpm
104
112
115
3500 rpm
110
118
120
4000 rpm
103
109
110
Vääntömomentti nm
KierroslukuIlman vettä
500 rpm
135
Veden kanssa
165 +19%
Vesi + metanoli 25%
183 +26%
2000 rpm
176
241
+27%
279
+37%
2500 rpm
241
276
+13%
289
+17%
3000 rpm
248
265
+6%
273
+10%
3500 rpm
229
238
+4%
244
+6%
4000 rpm
187
192
+3%
198
+5%
Mittaukset on ajettu samalla tieosuudella muutaman minuutin välein. Jokainen mittaus toistettiin kunnes saatiin kaksi
toisiaan vastaavaa tulosta. Tulokset pyöristettiin alaspäin seuraavaan kokonaislukuun.
Istu tukevasti ja
mukavasti
allia ’74
Arkiautot vReunaoultsi4m
& VW Kupla Big
autoIlun ajankuvaa
2012-17
368480-1202 • PAL VKO
808
6 414883 684
Myös Kyalami-sarjan kangasverhoilut
istuimet kootaan asiakastilauksesta,
mikä mahdollistaa 22 erilaista versiota
12002
Carrelli kokoaa kaikki istuimet asiakastilausten mukaan. Tämä on paras keino
pitää hinta kurissa, ja tuotteet useam-
a
MADE IN FINLAND
- Olimme aidosti hämmästyneitä miten
epämukavia istuimia myydään sporttipenkkeinä. Ikään kuin tuotteita ei olisi
koskaan testattu istumalla, saati ajamalla pitkiä matkoja, puhisee May.
Carrelli-is tuinten valmis taja on yli
30-vuoden ajan tehnyt verhoiluja klassikkoautoihin, ja myös ajoneuvoteollisuudelle. Monipuolinen osaaminen on
siirretty myös istuimiin. Rungot yhtiön
hankkii valmiiksi ko ottuina. Rungon
laatu tarkistetaan viimeisen kerran
Worthingin tehtaalla, tehtaalla ennen
pehmuisteiden asennusta ja verhoilun
kokoamista.
Mini Cooper
markkinoinnin
välineenä
ivettiin
ajojen voittaja-auto ka
ur
Su
ttu
te
lis
ju
i
ks
ee
Kadonn
aloon – Suomessa
tallin kätköstä päivänv
SUOMALAISTA TYÖTÄ –
Valinnanvaraa väreissä
Vuosi sitten tuotantoon otettin uusi
mallisto: Teneré -keinonahkaistuimet.
Tämä sarja toteutetaan varsin samanlaisella rakenteella kuin Kyalami, mutta
verhoilu on kestävää ja siistynä pysyvää PVC -p erustaista keinonahkaa.
Toinen viime vuoden uutuus oli Carrelli
Goodwood -kuppipenkkisarja. Edulliset kupit on saatavissa sekä matalalla,
että korkealla selkänojalla. Verhoiluvaihtoehtoina veluuri tai tehonahka.
/12 • Hinta 8,50 €
Iso ÄssÄ
3S Big ´74
ota Corona ´69 • VW 130
´64 • Renault 4 ´74 • Toy
Kehittäessään omia tuotteita, Carrelli tutki tarkasti markkinoilla olevia
sporttipenkkejä. Erityisesti halvoissa
ja keskihintaisissa penkeissä havaittiin,
että mukavuus ja toimivuus olivat usein
luvattoman heikkoa tasoa.
Penkkien ohella Carrelli voi toimittaa
verhoilua varten myös kokonaisia vuotia (nahkoja) joita se hankkii penkkien
raaka-aineeksi. Hankkimalla penkit
ja verhoilunahat samasta lähteestä on
varmaa, että värit sopivat yhteen.
samasta istuinmallista. Toimitusajat
ovat silti varsin mukavia: ty ypillisesti
toimitus tulee Englannista Suomeen
alle kahdessa viikossa. Myös kangasverhoiltujen istuinten mukavuus on
erinomaista tasoa – penkin malli noudatteleekin sporttipenkkien pioneerimerkin, Recaron, viitoittamaan tietä.
nen
i
ä
m
m
i
s
En
• www.klassikot.fi • 02
S
280SE ´72 • Mini Cooper
- Teimme Carrelli-istuimiin miellyttävän
ja kuskia hy vin tukevan istuma-asennon. Halusimme erityisesti varmistaa,
että istuin parantaa kuljettajan viihty v y yttä pitkillä matkoilla. Kun tuote
suunnitellaan oikein, voidaan yhdistää
tukevuus kovassa ajossa, ja mukavuus
päivittäisessä käytössä, sanoo
Carrellin toimitusjohtaja Richard May.
pien kuluttajien saatavissa. Nahkaverhoilussa perusvärejä ovat musta ja
harmaa, sekä kermanvärinen. Musta
selkänoja kermanvaalealla tai harmaalla istuinpaneleilla on myös saatavissa. Kaikki näkyvät saumat on tuplatikattu. Penkkeihin kuuluu kiskosarja ja
tilauksesta niihin saa kipin kaksiovista
autoa varten.
Benz
Prelude ´83 • MercedesFord Galaxie ´61 • Honda
Uutta on se, että
asiakaskohtaisesti
viimeisteltyjen tuotteiden
hintataso on erittäin
kohtuullinen. Vai mitä sanotte:
Pari kaksivärisiä Carrelli
Kyalami -istuimia maksaa
kotiin kuljetettuna vain 450
Euroa! Näissä penkeissä on
mukavuus kunnossa, ja ne on
tehty kestämään.
Perinteisesti nahkaverhoiltu istuin on
tarkoittanut, että istuinosa ja sivut
on verhoiltu nahalla. Loppuosaan on
käytetty PVC -perustaista tekonahkaa.
Ty ylin ja kestäv y yden nimissä Carrelli
verhoilee myös penkkien selkäpuolen
nahalla. Not bad!
Jokaisella autolla on tarina.
02/12
Englantilaiset
käsityöammattilaiset ovat
osanneet nahan jalostamisen
jo vuosisatoja ennen auton
keksimistä. Briteiltä sujuu
myös hienostuneiden auton
istuinten valmistaminen,
oli verhoiluna nahka tai
veluuri. Nahkaverhoiltu
Carrelli Brooklandsmallisto tekee kunniaa sekä
nahanvalmistajien osaamiselle,
että peribrittiläiselle käsityölle.
Samaa linjaa noudattaa
mös kangasverhoiltu Carrelli
Kyalami -sarja.
Tasanopeutt
Oikea öljy
alla
ri
a
n
a
K
n
koo Erikoista kalustoa
klassik
mössä
valinta vanhan
Voiteluaineen
tekniikan ehdoilla
Swatch
Kertakäyttökello, josta
tuli keräilykohde
etelän läm
Toivosen toiveauto
Mekaanisesti ahdettu
Jaguar XJR
Skootterikisat
ät
Kovakulkuiset piikkipyör
hangessa Hangossa
Hae omasi Lehtipisteestä tai
tilaa kotiin: www.klassikot.fi
Jousitusvalmistaja, joka kuuntelee asiakasta:
AVO osaa Suomen
radat ja tiet
Vuonna 1970 toimintansa
aloittanut AVO Performance
Suspension on keskittynyt
kilpa-alustoihin ja Ultra
High Performance -tason
katualustoihin. Suomessa AVOalustoilla on kerätty laakereita
mm. Endurancessa, Historicrata-autoilussa ja rallissa.
TuningStudio.fi siirtyi merkin viralliseksi
maahantuojaksi vuonna 2007. Yhtiöt
ovat yhdessä panostaneet räätälöityjen ratkaisujen toimittamiseen. Tuloksena on Suomen erityisolosuhteet
huomioivia alustaratkaisuja.
Kilpailutulokset puhuvat puolestaan:
Vuosina 2010-2011 AVO-alus toilla
voitettiin eniten kilpailuja Endurance
Saloon -luokassa. Suomen MM-rallissa
tuli V1600-luokan voitto ja Historic-sarjoissa AVO-alustasilla autoilla on kerätty
voittoja tasaisesti. Myös driftingissä
on AVO-alustoja sovellettu kasvavalla
menestyksellä.
Kilpailu edistää tuotekehitystä
Avo Perfor mance Susp ension sai
alkunsa, kun vakioautosarjassa kilpaileva herra R. Avon rakensi itse
autoonsa iskunvaimentimet vanhoista
Spaxin iskareiden osista. Hän huomasi,
että omatekoiset vaimentimet toimivat
paremmin kuin valmistuotteet, joten
hän päätti perustaa oman yrityksen.
Moottoriurheilu ja AVO kuuluvat tänäkin
päivänä tiukasti yhteen. AVO:n toimitusjohtaja, Nigel Killerby, on pitkän linjan rallimiehiä. Firmalla on oma rallitiimi,
joka muodostuu tehtaan henkilökunnasta. Ford Escort WRC on tänäkin päivänä hyvä testialusta, ja kisakone Englannin kansallisissa asvalttiralleissa.
Av o hy ödy ntää rallikokemuk s es ta
monella tapaa: kaikkia uudistuksia ja
kehitysversioita testataan oman tiimin
kalustossa ennen kuin ne päästetään
markkinoille. Ralli on siitä raaka laji,
että palaute tulee suoraan kellosta ja
kuskeilta – eikä siinä ole säälille sijaa.
Räätälöinti ei enää ole kallista
Avo valmistaa alustoja lähestulkoon
kaikkiin kuviteltavissa oleviin käyttötarkoituksiin. Moottoriurheilun rinnalla
klassikkoautot, ja räätälöidyt yksittäiskappaleet muodostavat tuotannon
rungon.
Firman hyllyissä on valmiina tuotteita
tuotteita, joita ei muualta löydy. Esimerkkinä korkeussäädettävä alusta
Opel Manta A – ja B-malleihin. Myös
vanhat Alfat ja Mersut sekä tietysti brittiklassikot onnistuvat. Ja loput tehdään
tarpeen mukaisesti mittatilaustyönä.
Asiakkaan kanssa yhteistyönä suunnitellut alustat eivät tänä päivänä ole sen
kalliimpia kuin parhaat sarjatuotantoalustat. Erottavana tekijänä on suorituskyky: AVO käyttää kaikkeen tuotantoon vain aitoja kisakomponentteja,
joten jousituksesta ja vaimennuksesta
ei lopu suorituskyky eikä säätövara.
Lisäksi, AVO-tuotteet on rakennettu
huollettaviksi. Kkyseessä ei ole kertakäyttöinen kulutusosa, vaan kertaluonteinen investointi, joka kestää auton
iän.
Kuskin välineet menestymiseen
2000-luvun alussa Nigel ja kumppanit
panostivat voimakkaasti tuotekehitykseen. Uusi tuotesarja, AVO Monotube
on järeä yksiputkinen kilpaiskari, joka
voidaan toteuttaa 1-, 2- tai 3-säätöisellä vaimenuksella. Tätä iskarityyppiä
käy tetään sekä McPehrson joustintuissa että iskunvaimentimina, ja myös
korkeussäädettävissä tolpissa.
AVOn periaate on tarjota harrastajaluokkiin korkelaatuisia, ja kokonaan
Englannissa valmistettuja tuotteita.
AVO on tehokkaasti yhdistänyt High
End -tason laatua kohtuulliseen hintaan. Monotube-sarjan tuotteet on
suunniteltu aktiiviselle ja kunnianhimoiselle harrastajalle, joka haluaa menestyä lajissaan.
Sama asenne löy ty y myös katualustoista. Esim. Avo GTZ Sport Evo -coiloversarja soveltuu järeän rakenteensa
ansiosta myös ratapäiville, eikä sen
kanssa tarvitse kaihtaa kilpailujakaan.
Silti, GTZ on perustaltaan suunniteltu
katukäyttöä silmälläpitäen.
Erityistä huomiota on kiinnitetty iskareiden sisuskalujen materiaaleihin ja
kestävyyteen: muun muassa vaimenninmännät ja tolpan sisäpinnat pinnoitetaan teflonjohdannaisella. Teflon lisää
iskarin herkkyyttä ja kasvattaa iskarin
käyttöikää huomattavasti. Kuljettajalle
tämä tarkoittaa parempaa tuntumaa
pitoon, enemmän luotamusta autoon
ja sen kautta ajaminen käy paremmin.
Moninkertainen Suomen mestari Ilkka Jutila ja legendaarinen Sunbeam Stiletto.
AVO
PRO
RACE
Coilover
Y k sinker tais es ti s an o t t una: AVO
Monotube ja GTZ -alustoja parempaa
tuotetta ei vastaavissa hintaluokissa
yksinkertaisesti ole.
Testausta Silverstonessa
Tehdas toimii Englannissa Silverstonen
moottoriradan kupeessa. Seudulla on
erinomaiset mahdollisuudet testata
asvaltti- ja sora-alustoja. Yhtiö työllistää 15 hy vin pitkälle erikoistunutta
työntekijää.
Jous tav uus, asiakaskohtainen valmistus ja räätälöinti ovat AVOn tavaramerkkejä. Usein mielikuvitus loppuu
usein ennen mahdollisuuksia. Jos AVO
ei pysty tekemään haluttua ratkaisua,
tuskin pystyy kukaan muukaan.
Miikka Leskinen
GTZ-sarjan
coiloverit
ratapäiville
Amerikkalaisen juurirockin yhtye
Keystone Cops 20 vuotta tien päällä!
S oit tajan
29
Teksti: Juha Tanninen
Kuvat: Juha Tanninen, Kimmo Tähtinen
ar ki ei ole p elkkää
ruusuilla tanssimista. Se on myös
tavaroiden siirtämistä paikasta toiseen ja tuhansia kilometrejä vuodessa tien päällä. Sen tietävät varsin
hyvin 20:ttä juhlavuottaan viettävän
Keystone Cops -y htyeen jäsenet
rumpali Juha Tanninen, basisti Pasi
Ryökkynen ja yhtyeen perustaja ja
kantava voima laulaja-kitaristi Ville
”Lefty Willie” Leppänen.
Kun työkilometreistä kerty y v uodessa helposti viisinumeroisia lukemia, ei ole aivan yhdentekevää millaisessa kiesissä aikaansa viettää.
Valintaan vaikuttaa paitsi hinta ja tarkoituksenmukaisuus, myös ylläpitokustannukset ja kulkupelin luotettavuus. Ei ole täysin liioiteltua väittää,
että autoilu on usein soittajan toinen
ammatti.
Keystone Cops perustettiin -91 kun
Ville Leppänen aloitti laajamittaisen
esiintymisen kitara ja kontrabassoformaatilla. Duolla esitettiin akustista amerikkalaista juurimusiikkia ja
vuonna 1992 yhtye julkaisi ensimmäisen studiolevynsä nimeltään ”Slide
And Smile”.
90- luvun puolivälissä mukaan tuli
rummut. Keystone Cops ”sähköistyi”
vähitellen perinnebluesista laveaan
Americanaan ja y htyeen kokoonpano vaihteli, kunnes se vakiintui
2000 –luvun alussa nykyisen kaltaiseksi - Leftyn lisäksi rummuissa /
taustalaulussa Juha Tanninen ja bassossa / taustalaulussa Pasi Ryökkynen. Kokoonpano on säännöllisesti
aktivoitunut klubikeikoille ja muutamille festivaaleillekin.
Kiertueita on tehty Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Kanadassa. Nykyisellä kokoonpanollaan yhtye on julkaissut kaksi täyspitkää albumia.
Yhtyeen jäsenille Keystone Cops on
tärkeä henkireikä muun muusikkotyön ohessa, mutta samalla myös
yksi osa toimeentuloa. Muiden bändiprojektien ja free lance keikkailun
ohessa yhtyeen kakki jäsenet myös
opettavat aktiivisesti. Juha ja Pasi
opettavat Helsingin Pop jazz Konser-
vatoriossa ja Ville Vantaalla. Tuoreimmalla marraskuussa 2011 julkaistulla
”How To Crawl” –levyllä Keystone Cops
tarjoilee gro ovaavaa ja sielukas ta
triotyöskentelyä, s temmalauluja ja
vaihtelevia tunnelmia tiukanrosoisesta
juurirockista akustiseen balladiin. Laulut ovat lauluja näyttämölehmipojista
ja -tytöistä elämän valtatiellä, kuten ne
tehnyt Lefty asian ilmaisee. Valtatiellä
liikutaan monissa kappaleissa myös
konkreettisesti, kuten levyn tanakasti
rokkaavalla sinkkulohkaisulla Drive All
Night.
Pitkät tunnit auton ratissa voi käyttää
hyödykseen moninaisin tavoin.
Ville Leppäsen kirjoittamista kappaleista monet ovat saaneet alkunsa,
ei kitaran ja vahvistimen välissä, vaan
kuskin penkin ja ratin välissä:
- Huomaan nyt, että aika suuri osa erinäisiä biisejä mitä mekin soitetaan, on
syntynyt auton ratissa. Sen huomaa
siitäkin, että monissa kappaleissa on
samanty yppinen pohjavire missä lauletaan esim. ”drive all night” tai ”hard
grown man, driving in the night”. Vaikka
nämä nyt ei välttämättä olekaan tarinoita suoraan Leppäsen elämästä, niin
niissä kuitenkin paistaa tämä ”lifestyle”, missä koko ajan mennään tuolla
jossain. Ja vaikka monet kappaleet
eivät kertoisikaan suoranaisesti autoilusta, ovat ne kuitenkin sellaisia ”road
songeja”.
Moni laulu on syntynyt myös julkisissa
kulkuvälineissä.
- Yleensäkin jossakin liikennevälineessä, missä on aikaa olla vaan.
Ettei tarvitse olla hoitamassa perheshowta tai säätämässä jotain muuta.
Olen tässä vain ajamassa jonnekin tai
istumassa junassa. Ne on sellaisia hetkiä, kun on aikaa pyöritellä ideoita, jos
vaan sattuu olemaan inspiraatiota.
Vaikka matkatessa voi suunnitella ja hoitaa työasioita tai harrastaa sosiaalista
kanssakäymistä, käy useita tunteja putkeen reissaaminen käsittämättöminä
vuorokauden aikoina itsessään työstä.
Yhtye murahtelee hyväksyvästi Villen
kommentit työn mak sup erus teis ta
- Mä ainakin koen asian niin, että mulle
maksetaan liksaa etupäässä siitä, että
istun ratissa kuluttamassa aikaani ja
kantamassa tavaroita sisään ja ulos.
Soittaminen itsessään on tosi hauskaa
puuhaa. Sehän on hupia. Matkustaminen ja roudaaminen on tavallaan se
mistä maksetaan. Ja mitä autoon tulee,
niin mitä mukavampi auto, sitä mukavammaksi hommat muuttuu. Mukavinta
olisi, jos olisi varaa pitää yllä esimerkiksi isoa nykyaikaista Sprintteriä kaikkine mukavuuksineen.
Ajoneuvo tilanteen mukaan
Paljon keikkailevien yhtyeiden keikkabusseiksi ovat useimmiten vakiintuneet Mercedeksen suuret Sprintter
pakettiautot, jotka on muokattu keikkakäyttöön soveltuviksi. Henkilökohtaisessa ajossa sen sijaan ei ole havaittavissa selkeää ”muusikon autoa”.
Vaikka ajokilometrejä kerty ykin vuodessa paljon, joutuu soittaja usein
maksamaan kilometrinsä omasta pussistaan. Sen vuoksi auton valintaan
vaikuttaa ostohinnan vuoksi ratkaisevasti myös ylläpitokustannukset. Pasi
kiteyttää asiaa taloudelliselta kannalta.
- Kyllä sen täyty y olla järkevän hintainen, riittävän iso auto, joka ei kuluta
mahdottomasti. Silloin ratkaisu omaan
käyttöön on usein tilava farkku. Eri asia
tietenkin on, jos reissuun lähdetään bän-
TAKUUMIEHET
din kanssa kiertämään jatkuvasti. Näillä
liksoilla ei ole mitään mahdollisuuksia
ylläpitää mitään monsterimaasturia.
Keystone Cops -yhtyeen keikkamatkat sujuvat Ville Leppäsen Chrysler
Voyager (vm. 2002) tila-autolla, jossa
yhtyeen kolme jäsentä keikkakamoineen mahtuvat juuri ja juuri matkustamaan mukavasti. Valinta osui Chrysleriin, koska y htenä merkittävänä
kriteerinä oli tilantarve.
- Me mietittiin, että tässä on hyvä tilaauto meidän perheelle plus että, kun silloin tällöin tekee keikkaa omalla autolla,
niin siihen mahtuu kamaa. Eihän tuo nyt
mikään rekka-auto ole, mutta kun mennään pienellä laulu-PA:lla + backline,
sinne mahdutaan. Siellä ollaan tiiviisti,
mutta sinne ne kuitenkin menee.
Ville tunnustaa haaveekseen hieman
tuoreemman Grand Voyagerin, missä
on hieman enemmän tilaa ja ergonomisemmat penkit, mutta nykyinen kulkine
palvelee vielä toistaiseksi sen verran
hyvin, ettei päivitykselle ole tarvetta.
Pasi hoitelee keikka- ja siviiliajonsa niin
ikään vuoden 2002 Volkswagen Passat
turbo diesel farmarilla.
- Viime vuonna kilometrejä kertyi mittariin 37 000 kpl. Joten se ratkaisi sen,
että auton pitää olla dieselkäyttöinen.
Vaihtoehtoja oli muutamia, joista Passat oli sekä ekologisin että taloudellisin. Se on myös erittäin turvallinen
auto. Lisäksi mulla on ollut Volkkari
muutenkin jo kahdeksan vuotta ja ne
ovat olleet todella hyviä autoja. Tai sitten kohdalleni on osunut todella hyviä
yksilöitä. Tilaakin on riittävästi.
Jos lottovoitto osuisi kohdalle, saattaisi Pasin valinta kääntyä jonkin laadukkaan hybridi-tila-auton kannalle.
Juha Tunnustaa sairastavansa
Saabismia
Alla on tällä hetkellä järjestyksessään
jo kolmas Saab, 9-5 2,3t arc wagon, joka
on myöskin vuosimallia 2002. Suomen
Saab klubin toimintaa tulee seurattua
aktiivisesti. Autoiluharrastus keskittyy
lähinnä klubin ylläpitämällä keskustelufoorumilla roikkumiseen ja tietysti itse
ajamiseen. Tuningstudio on varustanut
auton GTS:n alustasarjalla sekä National Performancen jarrulevyillä.
- Autovalinta on sekoitus tunnetta ja
järkeä. Ensinnäkin rumpalina auton täytyy olla niin suuri, että roudaaminen ei
muodostu ongelmaksi. Kun autoon
lastaa sisään sekä rummut että PA:n,
on 9-5 farkku tällä hetkellä pienin kuviteltavissa oleva auto jolla hommat
onnistuu vielä jotenkin. Käy tetyissä
Laittaa skidit rokkaamaan
Kesän automatkat perheen
kanssa sujuu mukavasti
hyvän musiikin säestyksellä.
Tärkeää on, että tenavat
viihtyvät takapenkillä, ja yhtä
tärkeää on myös, että aikuiset
viihtyvät etupenkillä. Skidien
rockyhtye Takuumiehet on
tehnyt rootsmusiikkia perheen
pienimmille tinkimättömällä
asenteella jo vuodesta
1996 lähtien. Monille
perheen vanhemmille tuttua
arkea on jo aikoja sitten
ärsytyskynnyksen ylittäneet
renkutukset, jotka kuitenkin
ovat päätyneet nassikoiden
suosikkilistalle. Takuumiesten
mielestä hyvä lastenmusiikki
viihdyttää myös aikuista.
Vanhempia julkaisuja on mahdollisuus kuulla ainakin musiikkipalvelu Spotifyssa. ja
lev ykauppa on verkossa avoinna 24/7. Nykyisellä kokoonpanolla tehdyistä lev y tyksistä
verkossa on kuultavissa lev y ”Just the Glow”. Yhtyeen tavoittaa myös Facebookista.
Saabeissa on mielestäni ylivoimainen
hinta-laatusuhde verrattuna mihinkäämuuhun vastaavan koko-/laatuluokan
autoon. Auton persoonallisuus, todella
hy vät ajo-ominaisuudet ja n. 200 hv.
konepellin alla puhuttelee mua. Lisäksi
mun selkä on todella ronkeli penkkien
suhteen. Ergonomia on oltava kunnossa pitkillä matkoilla. Sitten mulle on
vanhemmiten tullut pieni hirvikammo,
kun aika paljon joutuu ajamaan myös
öisin. Se rauhoittaa kummasti kun tietää faktana, ettei Saab lannistu edes
ison uroshirven alle.
Saabistia merkin lakkauttaminen tietenkin harmittaa. Unelma-auto olisi
ollut ainoastaan julkaisuun ehtinyt uusi
9-5 farkku, mutta se automalli ei valitettavasti tehtaan lakkautuksen vuoksi
koskaan tule päätymään jälleenmyyjille.
Vieläkin suurempi auto tekisi roudaamisesta helpompaa, mutta ylläpidoltaan
kalliimpaa.
Keystone Cops kotisivut:
stonecopsband.com
w w w.key-
Levykauppa: www.retrou-art.net
Kesän automatkat p erheen kanssa
sujuu mukavasti hy vän musiikin säestyksellä. Tärkeää on, että tenavat viihty vät takapenkillä, ja yhtä tärkeää on
myös, että aikuiset viihty vät etupenkillä. Skidien rockyhtye Takuumiehet
on tehny t ro otsmusiikkia p erheen
pienimmille tinkimättömällä asenteella
jo vuodesta 1996 lähtien. Monille perheen vanhemmille tuttua arkea on jo
aikoja sitten ärsytyskynnyksen ylittäneet renkutukset, jotka kuitenkin ovat
päätyneet nassikoiden suosikkilistalle.
Takuumiesten mielestä hyvä lastenmusiikki viihdyttää myös aikuista.
Yhtyeen nimi tulee Eduard Uspenskin
samannimisestä lastenkirjasta – Takuumiehet. Yhtyeen alkutaival koostui
”alan cover-biiseistä” ja olipa joukossa
jokunen omakin laulu. Yhtye keikkaili
heti alusta lähtien sangen tiiviisti päiväkodeissa, leikkipuistoissa ja erilaisissa tapahtumissa. Jossain vaiheessa
keikkaa alkoi olla jo sen verran paljon,
että yhtyeen silloisten jäsenien varsinainen leikkipuistotyö alkoi ”kärsimään”, eli oli pakko painaa pikaisen
jarrua keikkailulle.
Takuumies ten koko onpanok si sittemmin on vakiintunut ro otsmusiikin ammattilaisten trio. Kitarassa ja
laulussa vaikuttaa Ville ”Lefty Willie”
Leppänen (Keystone Cops, Bluestrip
yhtyeet), joka on yksi ns. roots musiikin
kitara- ja lauluässistä Suomessa. Bassoa ja toista leadlaulua veivaa yhtyeen
perustaja Pablo Salmes. Rummuissa ja
taustalaulussa on Juha Tanninen (Keystone Cops, free lance), joka myös huolehtii keikoilla spiikkaamisesta. Kaikenlaisen keikkailun Juha ohella opettaa
myös Helsingin Pop Jazz Konservatoriossa, josta hän on myös valmistunut
soitonopettajaksi.
Ohjelmiston sävellyksistä ja sanoituksista vastaavat Ville ja Pablo.
Lokakuussa 2003 tehtiin studiossa
muutaman kappaleen demo ja se poi-
kikin heti levytyssopimuksen Suomen
Mediamusiikin kanssa. Ensimmäinen
lev y, Skidirock, ilmestyi huhtikuussa
2004. Palaute niin lapsilta kuin aikuisiltakin on ollut pelkästään kiittävää.
Takuumiehet ovat esiint y neet niin
pienien päiväkotien sisätiloissa kuin
myös suurilla festivaalilavoilla. Niistä
mainittakoon vaikkapa Provinssirock
tai Joensuun Ilosaarirockin yhteydessä
Vekararock.
Takuumiesten kuulumisia, videoita ja
musiikkia löy ty y osoitteessa w w w.
takuumiehet.com
Onni voi potkia lataajaa
Kesäkuussa arvotaan vauhdikkaa t
palkinnot kaikien lehden ladanneiden kesken. Pääpalkintona on lahjakortti koeajoon 1st Time Racingin
rallicross-autolla.
Lisäksi arvotaan kaksi kappaletta
erittäin kestäviä Cover-Zone -autopeitteitä. Tuttuun tapaan Cover-Zone -peitteet tehdään asiakaskohtaisesti, koska
valikoimaa riittää.
Perävalot
Nakkifakiiri
höyryttää
jälleen
Lopuksi arvotaan kolme kappaletta
10 0€ lahjakortteja TuningStudio.fi
-verkkokauppaan.
Meisseli-Make testaa
äijämäinen, samettinen,
lipakkaa b-luokkaa.
m
j a oott
p m o
va a i n e eka riölj
kio e an yn
. n i k o pa
s u m n ine
m a v e r e en
n
on -
Racing-mekaanikon ruokavaliossa makkara on keskeinen
alkuaine.
Räikkönenki syä vakiirilla
Arvonta tapahtuu kesäkuussa 2012. Tulokset julkistetaan TuningStudio.fi
-suorapostituksessa. Voittajille ilmoitetaan myös henkilökohtaisesti
TuningStudio Facebookissa
Asiakkaiden pyynnöstä TuningStudiolle on avattu sivu Facebook-palvelussa. Jatkossa sosiaalisessa mediassa julkaistaan uutiset, tuoteuutuudet ja osallistumiset tapahtumiin.
Tämän kanavan avulla halutaan myös kehittää yhteistyötä asiakkaiden kanssa.
Aikaisemmin mm. erikoistarjoukset on julkaistu vain suorapostituksissa, mutta
jatkossa vastaavia etuja tullaan jakamaan myös Facebook-kavereille.
Yksi Suomen parhaista museoista sijaitsee Tampereen
keskustan keskipisteessä, eli Keskustorilla, Hämeenkadun
varressa. Kyseessä on legendaarisen Nakkifakiirin koppi.
Joskus 90-luvun lopulla EU-direktivit julistivat vuosikymmeniä nälkäisiä yökyöpeleitä palvelleen kopin ruoka-aineiden
my yntiin soveltumattomaksi. Ja aamuyön kulkijat jätettiin
pitsakepappimäkkäreiden armoille.
Ei tamperelaista niin helposti lannisteta. Vuosikymentä myöhemmin Nakkifakiiri valtasi oman paikkansa takaisin. Näyttävästi, ja kotimaisen taustatuen voimin. Yrittäjä Mikko hiekka
haki ja sai luvat elävään museoonsa Museovirastolta!
Tampereen Keskustori palasi tasapainoon. Vierasperäiset
perinneruoat palautettiin omalle paikalleen torin laitaan.
Perisuomalainen makkara ja sinappi ottivat johtopaikkansa
takaisin. Nakkifakiirin lasikuituinen koppi on kaupungin keskipiste, ja baarista kotiutettavien palvontakohde.
Kölövien kanssa kylillä pyäriny autonkuljettaja Kimi Räikköne o kuuleman
mukaan käyny Nakkivakiirin kopilla aamusti puali viideltä. Kimi oli hövelisti ilmottanu ostavansa kopista kaikki makkarat mukaan jatkoille Anttalaisen mökille saunan lämmitykseen.
Mistä sää Räikköne tollasen
kyydin oot löytänyt
Sain pari vinkkiä
Nakkifakiirin jonossa.