Suomen Sotilasurheiluliitto ry Toimintakertomus 2012

Suomen Sotilasurheiluliitto ry
Toimintakertomus
2012
wmma
SUOMEN SOTILASURHEILULIITON TOIMINTAKERTOMUS 2012
YLEISTÄ
Suomen Sotilasurheiluliiton toimintavuosi 2012 onnistui hyvin. Liiton toimintaa ohjasi Sotilasurheiluliiton strategia 2011-2013 ja Pääesikunnan kanssa vuonna 2008 solmittu yhteistyösopimus. Toimintasuunnitelmaan merkityt tapahtumat ja toiminnot toteutuivat lähes suunnitellulla tavalla.
Sotilasurheiluliiton toiminnan tärkeimmät painopistealueet, joihin panostettiin eniten
niin taloudellisia kuin henkilöresursseja, olivat Varusmiesten Liikuntakerhon johtajakoulutustilaisuudet (VLK) sekä Potkua liikuntaan -hankeja monipuolinen koulutus-ja
kilpailutoiminta.
Varusmiesten liikuntakerhotoiminta tehostui Potkua liikuntaan -hankekäyntien myötä
kaikissa varusmiehiä kouluttavissa joukko-osastoissa. Toimintaa tehostivat lisäksi laadukas VLK-johtajakoulutus ja hyvä yhteistyö varusmiestoimikuntien kanssa.
Potkua liikuntaan -varusmiesten liikuntakerhotoiminnan kehittämishankkeen painopisteinä olivat uuden lajin markkinointi ja massaliikuntakampanja. Uudeksi lajiksi valikoitui Fast Scoop jossa myös pidettiin turnaus 10 joukkueen voimin. Massaliikuntakampanjaan osallistui 25 varusmieskoulutusta antavaa joukko-osastoa.
Puolustusvoimien liikuntavuoden avaus-ja palkitsemistilaisuudessa 26.1.2012 palkittiin Patria-palkinnoin edellisen vuoden 2011 erinomaisesta VLK-toiminnasta Tykistöprikaati ja Karjalan Lennosto.
Sotilasurheiluliiton kilpailutoiminta oli tavanomaisen vilkasta. Virallisia mestaruuskilpailuja järjestettiin 16:ssä lajissa ja niihin osallistui 2864 eri lajien harrastajaa. Lisäksi järjestettiin monia epävirallisia kilpailuja uutuutena seinäkiipeily.
Sotilasurheiluliitto vastasi ampumasuunnistuksen lajiliittona lajin kansallisesta ja kansainvälisestä kilpailutoiminnasta. Menestys ampumasuunnistuksen MM-kilpailuissa
Viron Joulumäessä 16.-20.8 oli hyvä. Jouni Heinonen voitti pikamatkan maailmanmestaruuden ja Pekka Inkeri oli kolmas. Normaalimatkan kilpailussa Juha Tolonen sai
pronssia. Maailman Cup käynnistyi Tuusulassa 11.-12.5. Samassa yhteydessä kilpailtiin lajin Suomen mestaruuksista lähes puolentoistasadan osallistujan voimin.
Sotilasurheiluliitto ilmoitti vuoden 2011 lopulla luopuvansa Kesäyön marssin järjestelyvastuusta. 15. Kesäyön marssi järjestettiin Santahaminassa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen ollessa vastuullinen järjestäjä. Sotilasurheiluliitto antoi konsultointiapua marssin järjestelyissä ja tiedotti tapahtumasta jäsenistölleen. Marssille osallistui
900 kuntoilijaa.
Sotilasurheiluliiton toiminnan tärkeimmät rahoituslähteet olivat opetusministeriön
toiminta-avustus, Sotilasurheilupoolin yhteistyösopimukset ja maanpuolustussektorin
säätiöiden avustukset.
Toimintavuoden tilinpäätös oli 15.623,00 alijäämäinen.
Sotilasurheiluliiton tiedottaminen hoidettiin viisi kertaa vuodessa ilmestyneen Sotilasurheilu-lehden, liiton internetkotisivujen, puolustusvoimien asianhallintajärjestelmän
ja seuratiedotteiden avulla.
Sotilasurheilulehden ilmoitusmyynnistä vastasi helsinkiläinen Media-ammattilainen
Adspace Oy ja taitosta hämeenlinnalainen BestPress Ay.
Sotilasurheiluliiton puheenjohtajana oli toimintavuonna 2012 prikaatikenraali Kyösti
Halonen ja toiminnanjohtajana liikunnanohjaaja Jari Tepponen.
Liittohallitus kokoontui vuoden aikana yhdeksän kertaa ja kokouspöytäkirjoihin kirjattiin 135 asiaa.
Sotilasurheiluliiton tilintarkastuksen teki HTM Juha Jyväsjärvi ja toiminnantarkastuksen Pertti Räisänen.
KOULUTUSTOIMINTA
Koulutustoiminnalla oli edelleen tärkeä merkitys liiton toiminnassa. Potkua liikuntaan
-hankekäyntien yhteydessä luodut kontaktit joukko-osastoihin vahvistuivat. Se näkyi
erityisesti uusien henkilökuntaan kuuluvien edustajien tulona mukaan toimintaan.
Toimintavuoden aikana pidettiin 17 liittojohtoista koulutustilaisuutta, joihin osallistui
510 henkilöä. Seuratasolla järjestettiin lisäksi lukuisa määrä erilaisia koulutustilaisuuksia.
Varusmiesten Liikuntakerho oli edelleen yksi Sotilasurheiluliiton toiminnan painopistealueista. Toiminta on tehostunut Potkua liikuntaan hankkeella, ja sen myötä toiminta
on organisoitunut lähes kaikissa varusmieskoulutusta antavissa joukko-osastoissa..
Niin ikään yhteistyö henkilökunnan ja varusmiesten välillä on parantunut.
VLK-johtajakoulutuksesta vastasi VLK-koulutusohjaaja Risto Korhonen. Koulutusta
kehitettiin uudistamalla johtajakoulutustilaisuuksien opetusta.
Koulutusvaliokunta järjesti kahdeksan alueellista VLK-johtajakoulutustilaisuutta. Varusmiestoimikuntien ja VLK-organisaatioiden edustajat osallistuivat aktiivisesti koulutukseen, jonka avulla kerhotoiminta tehostui kaikissa koulutuksessa mukana olleissa
varuskunnissa. VLK- koulutuksen yhtenä suurena haasteena on saada joukkoosastoihin lisää toimintaa tukevia henkilökuntaan kuuluvia, ettei toiminta olisi vain
yhden henkilön varassa.
Alueellisina yhteyshenkilöinä toimivat Santeri Martikainen ja Matti Kujala läntisellä
alueella, Petri Kerkkänen itäisellä alueella sekä Timo Karsi pohjoisella alueella.
Koulutukseen osallistui noin 250 varusmiestoimikuntien ja sotilasurheiluseurojen
edustajaa. Uusia henkilökuntaan kuuluvia jäseniä oli koulutustilaisuuksissa mukana ja
se on omiaan lisäämään toiminnan jatkuvuutta varuskunnissa.
Kolmivuotisen (2011-2013) Potkua liikuntaan - varusmiesten liikuntakerhotoiminnan
kehittämishankkeen toinen vuosi on takana. Hanke etenee suunnitelman mukaisesti.
Kerhojen lukumäärissä sekä harrastajien määrässä on tapahtunut selkeää nousua. Se
perustuu hyvin pitkälti siihen, että toiminnassa on tapahtunut selkeää organisoitumista
sekä harrastajien määristä saadaan entistä tarkempaa tietoa koska seurantajärjestelmät
ovat kehittyneet.
Potkua liikuntaan hankkeen Massaliikuntakampanjaan 17.9.-19.10. osallistui 24 joukko-osastoa. Kampanja-aikana kirjattiin varuskunnissa n. 30.000 vapaa-ajan liikuntasuoritusta. Sotilasurheiluliiton syyskokouksessa Helsingissä 23. marraskuuta palkittiin
hyvin toteutetusta kampanjasta Pioneerirykmentti, Tykistöprikaati, Kainuu Prikaati,
Jääkäriprikaati ja Kaartin Jääkärirykmentti.
Hanketyöryhmä on laatinut hankkeen toisen vuoden toimenpiteistä kaksi puolivuotisraporttia, jotka on esitelty hankkeen ohjausryhmälle. Hanketta on esitelty liikuntakasvatusupseerien opetustilaisuudessa Turussa 9.11.
Hankkeen toinen vuosi sujui hankesuunnitelman mukaisesti.
Liiton koulutustoiminnan johtamisesta ja koordinoinnista vastasi koulutuspäällikkö
Pertti Mörö.
Koulutustilaisuudet
Koulutustilaisuus
VLK-johtajakoulutus
Potkua liikuntaan konsultointi
Tuomari-ja toimitsijakoulutus
Valmentajakoulutus
Hallinnollinen koulutus
YHTEENSÄ
Kpl
Osallistujia
8
1
4
2
2
17
250
50
120
70
20
510
Koulutustilaisuudet olivat yleisesti korkeatasoisia ja hyvin järjestettyjä.
KILPAILUTOIMINTA
Kilpailutoiminnalla oli edelleen tärkeä merkitys liiton toiminnassa. Kilpailutoiminta
on ulospäin näkyvin osa liiton monipuolista toimintaa.
Sotilasurheiluliitto vastasi ampumasuunnistuksen lajiliittona lajin kansallisesta kilpailutoiminnasta ja osallistumisesta MM-kilpailuihin ja Maailman Cupiin.
Maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Viron Joulumäessä 16.-20.8. Miesten normaalimatkan kilpailussa Jouni Heinonen voitti kultaa ja Pekka Inkeri pronssia. Meri
Louhisola oli paras suomalaisnainen neljännellä sijallaan. Pikamatkan kilpailussa Juha
Tolonen sai pronssia. Viestikilpailua ei järjestetty.
Ampumasuunnistuksen Maailman Cup avattiin Tuusulan Urheilukeskuksessa 11.12.5. Samassa yhteydessä kilpailtiin ampumasuunnistuksen Suomen mestaruuksista.
Kilpailuihin osallistui 165 ampumasuunnistajaa, joista 22 oli ulkomaalaisia. Kilpailujen järjestelyistä vastasi Tuusulan Voima-Veikot.
Liiton virallisia mestaruuskilpailuja järjestettiin kuudessatoista lajissa. Sulkapallokisat
peruttiin vähäisen kiinnostuksen takia ja laji lopetetaan Sotilasurheiluliiton lajivalikoimasta. Mestaruuskilpailuihin osallistui 2864 kilpailijaa. Paikalliset ja eräissä lajeissa valtakunnallisetkin tiedotusvälineet huomioivat kilpailut hyvin. Muun muassa
Kamppailupäivien sotilaspainikilpailuista oli juttu Helsingin Sanomissa.
Virallisten mestaruuskilpailujen lisäksi järjestettiin monia epävirallisia kilpailuja, jotka omalta osaltaan tarjosivat harraste- ja kilpailumahdollisuuksia jäsenistölle. Varusmiesten yksikkökohtaiseen Povverade-salibandyturnaukseen osallistui kaikkiaan noin
1500 varusmiestä 16 joukko-osastossa.
Sotilasurheiluliiton oman erotuomariryhmän toiminta on osaltaan helpottanut kaukaloja salibandykisojen järjestelyjä.
Liiton mestaruuskilpailut ja osallistujat lajeittain
Laji, paikka ja aika
Osallistui
Varusm.
Henkilök.
Yhteensä
250
250
Salibandy (A+B-sarjat)
Jyväskylä 26.-27.1. (LuoVU)
20 joukkuetta
Ilma-ase
Tikkakoski 9.2. (LuoVU)
3
Salibandy 29.2. Tampere (TamiVU)
Powerade-tumaus
220
15 joukkuetta
220
Uinti
Upinniemi 1.3.(PorkVU)
65
30
11 viestijoukkuetta
95
33
36
Salibandy (35 v.) 16.3.
Kirkkonummi (PorkVU)
130
130
10 joukkuetta
Kaukalopallo 16.-17.3. (A+B-sarjat)
Kuopio (KuoVU)
200
12 joukkuetta
200
100
100
160
160
107
131
Kaukalopallo (C-sarja)
Mikkeli 23.-24.3. (MikVU)
7 joukkuetta
Jääkiekko (A+B -sarjat)
Rovaniemi 20.-21.4. (RovVU)
11 joukkuetta
Ampumasuunnistus (pikakilpaiilu)
24
Tuusula 11.5.(Tuusulan Voima-Veikot)
Ampumasuunnistus (normaalimatka) 22
Tuusula 12.5. (Tuusulan Voima-Veikot)
104
126
Tennis
Vierumäki 8.-12.8. (TuusVU)
10
65
75
Pesäpallo 7.-8.8 (NiiVU)
50
25
5 joukkuetta
75
79
79
Maratonjuoksu
Helsinki 18.8. (Helsinki City Maraton)
Salibandy (VM)
Kouvola 21.8. (KouVU)
220
220
12 joukkuetta
Kaukalopallo (Ikämiehet)
Kouvola 31.8.-1.9.. (KouVU)
130
130
9 joukkuetta
GoIf(HämVU).
Aulanko Golf 5.-6.9.
31
213
30 joukkuetta
244
Sotilaspenkkipunnerrus
Lappeenranta 18.9. (LapVU)
52
16
68
Judo
Lappeenranta 19.9. (LapVU))
26
8
34
Sisäsoutu
Lappeenranta 20.9. (LapVU)
40
8
48
Paini
Lappeenranta 19.-21.9. (LapVU)
146
32
178
Nyrkkeily
Lappeenranta 19.-21.9. (LapVU)
48
18
66
Vapaaottelu
Lappeenranta 19.-21.9. (LapVU)
65
24
89
Kaukalopallo (40 v.)
Keuruu 28.9.(KeuVU)
80
6 joukkuetta
80
30
30
1842
2864
Salibandy (40 v.)
Ilmajoki 2.11. (LääkVU)
3 joukkuetta
YHTEENSÄ
1022
Kilpailutoiminnan tulokset ovat liitteessä 1.
Mestaruuskilpailujen osallistujamäärät 1999-2012 ovat liitteessä 2.
NUORISOTOIMINTA
Sodankylän Varuskunnan Urheilijat järjesti perinteellisen talvileirin pääsiäisenä 5.-9.
huhtikuuta 2012 Sodankylän Jääkäriprikaatissa. Leirille osallistui yhteensä 32 henkilöä. Janne Mäenpään johtaman leirin järjestelyt ja ohjelma sai paljon kiitosta. Talvileiri sisälsi hiihdon lisäksi paljon muuta sosiaalista ja kasvattavaa ohjelmaa.
Sotilasurheiluliiton nuorten 4 vrk:n pituinen jääkiekkokoulu järjestettiin Lappeenrannan varuskunnassa 24.-27.7.2012. Osallistujia oli 36 7-14-vuotiasta poikaa ja 15 lasten vanhempaa. Leirin järjestelyt onnistuivat hyvin. Jääharjoitukset pidettiin Lappeenrannan jäähallissa. Sosiaalinen kanssakäyminen eri kaupungeista kotoisin olevien lasten kesken oli tärkeä teema leirillä.
Kouvolan Varuskunnan Urheilijat järjesti lasten liikunta-ja seikkailuleirin Utissa 1 8 20.6.2012. Leirille osallistui 42 lasta ja 7 ohjaajaa.
KUNTOLIIKUNTA
Kouvolan Varuskunnan Urheilijat järjesti 15. Kaukopartiohiihdon 2.-4.3.2012 Kouvolan ympäristössä. Osallistujia oli 381. Tapahtuman suojelija oli kaukopartioveteraani
Karl Norrgärd Liedosta.
15. Kesäyön marssi järjestettiin 9.6.2012 Santahaminan saarella. Marssin vastuullisena järjestäjänä oli ensimmäistä kertaa Maanpuolutuskoulutusyhdistys Kaartin Jääkärirykmentin vastatessa huollosta ja ratamerkinnöistä. Vuoden 2011 marssin pääsihteeri
Keijo Suomalainen osallistui järjestelytoimikunnan kokouksiin. Sotilasurheiluliitto
tiedotti tapahtumasta aktiivisesti jäsenistölleen. Marssille osallistui 900 kävelijää.
Sotilasurheiluliitto on päättänyt luopua marssin järjestelyvastuusta vuoden 2011
marssin jälkeen syysliittokokouksessa 25.11.2011 tehdyllä päätöksellä. Järjestelysopimus on irtisanottu 13.12.2011 muille sopijaosapuolille lähetetyillä irtisanomisilmoituksilla.
Seitsemäs Kaukopartiomarssi järjestettiin 25, 50 ja 75 km matkoilla Utissa 1 2 13.8.2012. Siihen osallistui 68 henkilöä. Utissa järjestetyille Vartti-maratonille 15.8.
osallistui 89 juoksijaa. Action Run -juoksutapahtumaan 318 juoksijaa ja Varttitriathloniin 29.7. osallistui 45 henkilöä. Kouvolan Puolimaratonilla 29.5. oli 285 juoksijaa.
A L U E J A K O JA S E U R A T O I M I N T A
Sotilasurheiluliiton alueellinen toiminta tapahtui kolmella alueella lähinnä VLKjohtajakoulutukseen liittyen. Erillisiä seurakäyntejä ei toimintavuoden aikana tehty.
Liiton 33 jäsenseuraa järjestivät lisäksi jäsenilleen paikallistason kilpailu-, koulutus-,
virkistys- ja perheliikuntatapahtumia. Sotilasurheiluliiton keskeisenä haasteena tulevalle toimintakaudelle on tukea seurojen sisäisen toiminnan järjestelyjen ja hallinnon
kehittämistä.
J U L K A I S U - JA T I E D O T U S T O I M I N T A
Sotilasurheiluliitto julkaisi toimintavuoden aikana viisi Sotilasurheilu-lehden numeroa. Julkaistujen numeroiden muoto oli eurotabloid ja laajuus 12 sivua. Julkaistu vuosikerta oli 31.
Lehden päätoimittajana toimi Keijo Suomalainen Hämeenlinnasta ja toimitussihteerinä Jari Tepponen. He suunnittelivat lehden sisällön sekä tekivät osan jutuista. Osan jutuista he hankkivat freelancer-toimittajilta.
Lehden ilmoitusmyynnin hoiti Pertti Kukkonen helsinkiläisestä Media-ammattilainen
Adspace Oy:stä. Lehden painopinnan valmisti hämeenlinnalainen BestPress Ay. Lehden painoi tamperelainen Pirkanmaan Lehtipaino Oy.
Kutakin numeroa painettiin 10 100 kappaletta. Painoksesta 9 300 kappaletta postitettiin kimppuina puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen toimipisteisiin, jotka jakoivat
lehden henkilöiden työpisteisiin ja varusmiesten tupiin.
Yksittäisiä osoitteellisia lehtiä postitettiin 800 kappaletta. Saajien joukossa olivat
muun muassa liiton markkinointiyhteistyökumppanit. liikuntajärjestöt, liikunnan ja
urheilun vaikuttajat sekä Urheilujoukkojen ja -koulun killan jäsenet.
Lehteä jaettiin myös liikunta- ja messutapahtumissa. Sotilasurheiluliitto esitteli toimintaansa Turvallisuus ja Puolustus 2012 -messuilla Lahden Messukeskuksessa 2 7 29.9.2012. Erityisesti Potkua liikuntaan -hanke oli esillä liiton messuosastolla.
Sotilasurheilu-lehti on saanut runsaasti myönteistä palautetta. Lehden arvostus on korkea.
Sotilasurheilu-lehti välittää tietoa Sotilasurheiluliiton toiminnasta ja tapahtumista. Erityisesti lehti esittelee puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen henkilökunnalle suunnattua harrasteliikuntatoimintaa sekä varusmiesten liikuntakerhotoimintaa. Lehti luo
mielikuvaa liikunnan myönteisistä vaikutuksista ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin
sekä innostaa lukijoitaan harrastamaan liikuntaa säännöllisesti.
Lehden toimitusneuvoston puheenjohtajana toimi Matti Hilska ja jäseninä olivat Pertti
Tapola, Asko Tanhuanpää ja Matti Soisalo. Sotilasurheiluliiton hallituksen edustajana
toimitusneuvostossa oli Ilkka Korkiamäki.
Laajalevikkisen julkaisu-ja tiedotustoiminnan avulla Sotilasurheiluliitto tukee merkittävällä tavalla puolustusvoimien tehtävää huolehtia kansalaisten fyysisestä kunnosta.
Sotilasurheiluliiton merkittävä tiedotus kanava oli Sotilasurheilu-lehden ohella liiton
internetkotisivut. Sivuilla julkaistiin runsaasti uutisia liiton toiminnasta ja tapahtumista. Liitto tiedotti toiminnastaan myös puolustusvoimien asiainhallintajärjestelmässä
sekä seuratiedotteilla.
TALOUSTOIMINTA
Sotilasurheiluliiton taloudellinen tilanne oli toimintavuoden aikana hyvä. Sotilasurheiluliiton yhteistyöyritysten muodostaman tukipoolin merkitys liiton varainhankinnassa
oli ensiarvoisen tärkeä.
Sotilasurheilupoolin yhteistyöyritysten edustajat tutustuivat yhdessä Sotilasurheiluliiton johdon kanssa Puolustusvoimien Teknillisen Tutkimuslaitoksen tiloihin Ylöjärvellä 9.5.2012.
Keravan Energian johto kutsui poolin ja liiton edustajat tutustumaan Keravan biovoimalaitoksen toimintaan 20.11.2012.
Sotilasurheiluliitto kutsui pooliyhteistyökumppani Elisa Oyj:n edustajat salibandyn ystävyysotteluun. Se pelattiin Maanpuolustuskorkeakoulun liikuntasalissa 4.12.2012.
Sotilasurheilupooliin kuuluivat Elisa Oyj, CWT Finland Oy, Cumulus Oy, Nammo
Lapua Oy, Patria Oyj, Finnrovving Oy, Helsingin Energia, Millog Oy, Keravan Energia ja Turvatoimi Oy.
Maanpuolustussektorilla toimivista säätiöistä liiton toimintaa tukivat arvokkaalla tavalla Puolustusvoimien tukisäätiö. Maanpuolustuksen kannatussäätiö ja Urlus-säätiö.
Kolmevuotisen Potkua liikuntaan - varusmiesten liikuntakerhotoiminnan kehittämishankkeen toisen vuoden rahoitus on toteutunut Patria Oyj:n arvokkaalla tuella.
Edellä mainittujen rahoituslähteiden avulla pystyttiin liiton toiminta toteuttamaan lähes ennakkosuunnitelmien mukaisesti.
Oma rahoitus
Valtion rahoitus
YHTEENSÄ
166.773,92 €
54.000.00 €
220.773,92 €
75 %
25%
100%
P A L K I T S E M I S E T JA H U O M I O N O S O I T U K S E T
Toimintavuoden aikana palkittiin seuraavat henkilöt pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta
työstä Suomen Sotilasurheiluliiton hyväksi tai muistettiin merkkipäivänä.
Sotilasurheiluliiton kultainen ansiolevyke
10
Nro 40
Prikaatikenraali Kyösti Halonen
Sotilasurheiluliiton hopeinen ansiolevyke
Nro 231
Yliluutnantti Jukka Kortelainen
Tuusulan Varuskunnan Urheilijat
Nro 232
Yliluutnantti Matti Kujala
Kauhavan Varuskunnan Urheilijat
Nro 233
Kapteeni Ilari Köykkä
Niinisalon Varuskunnan Urheilijat
Nro 234
Suunnittelija Jaakko Latva-Pukkila
Helsingin Varuskunnan Urheilijat
Nro 235
Yliluutnantti Jukka Lehtinen
Niinisalon Varuskunnan Urheilijat
Nro 236
Kapteeni Jari Risikko
Kauhavan Varuskunnan Urheilijat
Nro 237
Yliluutnantti Jari Sivula
Tampereen Varuskunnan Urheilijat
Nro 238
Majuri Pasi Tyystjärvi
Kauhavan Varuskunnan Urheilijat
Nro 239
Yliluutnantti Juha Vartiamäki
Niinisalon Varuskunnan Urheilijat
Nro 240
Yliluutnantti Veli-Matti Veijalainen
Kauhavan Varuskunnan Urheilijat
Sotilasurheiluliiton kullattu standaari
11.2.
30.9.
25.10.
20.11.
Jouni Ilomäki
Timo Pöysti
TimoKakkola
Keravan Energia Oy
50 v
50 v
50 v.
HALLINTO
Sotilasurheiluliiton liittohallitus koostuu 11 varsinaisesta ja 10 henkilökohtaisesta varajäsenestä. Liittohallituksen valiokuntatyö koostuu viiden eri valiokunnan toiminnasta. Liiton jäsenistö muodostuu 35 rekisteröidystä varuskunnan urheiluseurasta. Jäseniä
seuroissa on yhteensä noin 45.000, joista varusmiesten osuus on 25.000.
11
Liittokokoukset
Sotilasurheiluliitolla on sääntöjensä mukaan kaksi vuosikokousta; kevätkokous (tilikokous) ja syyskokous (vaalikokous).
Sotilasurheiluliiton kevätkokous pidettiin 29. maaliskuuta Maavoimien Materiaali laitoksen Esikunnassa Tampereella. Kokoukseen osallistui valtuutettuja kokousedustajia
yhdeksästä liiton jäsenseurasta. Kokouksessa johti puhetta Matti Kulmala Tuusulan
Varuskunnan Urheilijoista.
Sotilasurheiluliiton syyskokous pidettiin 23. marraskuuta Pääesikunnan Keskuspaviljongissa Helsingissä. Kokoukseen osallistui valtuutettuja kokousedustajia kahdestatoista liiton jäsenseurasta. Kokouksen puheenjohtajana toimi Sotilasurheilulehden päätoimittaja Keijo Suomalainen.
Liittohallitus
Kyösti Halonen, puheenjohtaja
Timo Kakkola, varapuheenjohtaja
Ilkka Korkiamäki
Juha Jaakkola,
Marko Korpela
Simo Uusikartano
Santeri Martikainen
Lauri Toivanen
Tommi Haapala
Jari Sivula
Henry Lipponen
9/9
7/9
7/9
7/9
2/9
5/9
3/9
6/9
4/9
3/9
4/9
12-12
12-12
12-13
12-12
12-12
12-12
12-12
12-13
12-13
12-13
12-13
TamVU
HelVU
HelVU
KouVU
LahVU
TurVU
HelVU
HmlVU
SäkVU
TamVU
LahVU
0/9
0/9
0/9
3/9
0/9
1/9
0/9
0/9
1/9
1/9
12-13
12-12
12-12
12-12
12-12
12-13
12-13
12-13
12-13
12-12
MikVU
SäkVU
LapVU
TurVU
HelVU
HämVU
HelVU
HelVU
HelVU
HamVU
Henkilökohtaiset varajäsenet
Mika Barck (Korkiamäki)
Janne-Matti Peltola (Kakkola)
Lauri Isoaho (Jaakkola)
Mikael Kaskelo (Uusikartano)
Olli Hirvonen (Martikainen)
Kalle Virtanen (Toivanen)
Hannu Ahtinen (Haapala)
Matti Santtila (Sivula)
Jouni Ilomäki (Lipponen)
Tomi Korjula (Korpela)
Muut kokouksiin osallistuneet henkilöt
Jari Tepponen, toiminnanjohtaja
Pertti Mörö, koulutuspäällikkö
Keijo Suomalainen, päätoimittaja
Risto Korhonen, Potkua liikuntaan
-hanketyöry hmän j äsen
8/9
3/9
5/9
2/9
12
Työvaliokunta
Kyösti Halonen, pj
Timo Kakkola
Ilkka Korkiamäki
Jari Tepponen, siht.
Työvaliokunnan vastaa suurten asiakokonaisuuksien, esimerkiksi strategiatyö, valmistelusta. Valiokunta täydentää itseään kulloisenkin tehtävän vaatimusten mukaisesti.
Työvaliokunta ei kokoontunut toimintavuoden aikana.
Kilpailuvaliokunta
Juha Jaakkola
Simo Uusikartano
Marko Korpela
Mika Barck
Jouni Ilomäki
Tommi Haapala
Jari Tepponen
Timo Kakkola
Jaakko Rautanen
2/2
2/2
0/2
0/2
1/2
1/2
2/2
2/2
1 /2
Kilpailuvaliokunta kokoontui toimintavuoden aikana kaksi kertaa. Valiokunnan tehtävänä on ollut liiton kilpailutoiminnan suunnitteluja koordinointi sekä liiton eri kilpailulajien sääntöjen ajan tasalla pitäminen. Voimassa oleva sääntökokoelma on esillä
sähköisessä muodossa liiton internet-kotisivuilla osoitteessa www.sotilasurheilu.net.
Koululus-ja seuratoimintavaliokunta
Timo Karsi
Risto Korhonen
Pertti Mörö
Petri Kerkkänen
Santeri Martikainen
Matti Kujala
Jari Sivula
Jari Tepponen
2/2
2/2
2/2
1/2
2/2
0/2
1/2
2/2
Koulutusvaliokunta kokoontui toimintavuoden aikana kaksi kertaa. Valiokunnan tehtävänä on ollut liiton VLK-toiminnan, Potkua liikuntaan hankkeen ja koulutustoiminnan suunnitteluja koordinointi.
Viestintä- ja talousvaliokunta
Lauri Toivanen, pj
Ilkka Korkiamäki
Kalle Hurme
Antti Harju
Jyrki Itkonen
2/2
2/2
2/2
1/2
2/2
13
Keijo Suomalainen
Ari Parkkola
Henry Lipponen
Jari Tepponen
1/2
2/2
2/2
2/2
Talous- ja viestintävaliokunta vastaa Sotilasurheilu-lehden julkaisemisesta ja kehittämisestä sekä liiton tiedottamisesta. Valiokunnan tehtävänä on myös huolehtia liiton
omarahoitusosuuden hankinnasta sekä liiton taloussuunnittelusta ja -koulutuksesta.
Liiton toimisto
Sotilasurheiluliiton toiminnanjohtajana oli liikunnanohjaaja Jari Tepponen ja oto. koulutuspäällikkönä Pertti Mörö. Liiton toimisto on sijainnut Puolustusvoimien ja Sotilasurheiluliiton yhteistoimintasopimuksen mukaisesti Pääesikunnan henkilöstöosastolla.
Tilin- ja toiminnantarkastajat
Liittokokouksen valitsemana tilintarkastajana toimi HTM-tilintarkastaja Juha Jyväsjärvi ja hänen varalla oli HTM Jukka Silvo.
Liittokokouksen valitsemana toiminnantarkastajana toimi Pertti Räisänen ja hänen varalla oli Mikko Lehonkoski.
HENKILÖKUNNAN A- JA BSARJOJEN
SALIBANDVMESTARSUUSKILPAILUT - ELISA CUP
JYVÄSKYLÄSSÄ 26.-27.I.20I2
SARJATAULUKOT ALKUSARJA
Lohko A
HELVU 1 (MPKK)
HAMVU
LUOVU 2 (PVJJK JKL)
TAMVU
Lohko B
RAJAU (P-KR)
NIIVU
KAJVU
LAPVU
TURVU
Lohko C
LUOVU 1
KOUVU
HELVU 2 (KAARTJR)
MIKVU
HALVU
Lohko D
PORKVU
LAHVU
LUOVU 3 (Akatemia)
RIIVU
DRI (UUDPR)
Maalit + / -
Pisteet
13-3
7
11-5
7
2-7
3
1-11
0
Maalit + / 17-0
Pisteet
12
8-3
6
7-8
6
9-16
3
4-18
0
Maalit+ / 17-2
Pisteet
12
11-6
7
9-13
4
5-13
3
8-16
3
Maalit + / 10-3
Pisteet
10
10-5
5
6-10
5
10-7
4
4-15
3
JATKO-OTTELUT
LIIKUNTAHALLI VAAJAKOSKI 28.1.2012
LOHKO
KELLO
OTTELU
A-SARJA
08.00-08.25
08.30-08.55
09.00-09.25
09.30-09.55
10.00-10.25
10.30-10.55
11.00-11.30
11.35-12.05
12.10-12.35
12.45-13.15
13.20-13.45
14.00-14.50
HELVU1
LAHVU
RAJAU
KOUVU
A-SARJA
A-SARJA
A-SARJA
B-SARJA
B-SARJA
A-SARJA
A-SARJA
B-PRONSSI
A-PRONSSI
B-FINAALI
A-FINAALI
TULOS
LUOVU1
NIIVU
PORKVU
HÄMVU
LAPVU
RIIVU
KAJVU
MIKVU
HELVU1
PORKVU
RAJAU
LUOVU1
LAPVU
KAJVU
HELVU1
RAJAU
RIIVU
MIKVU
PORKVU
LUOVU1
2
4
2
2
2
1
4
1
5
3
3
1
0
2
1
0
4
2
5
2
1
1
1
6
RL
RL
A-SARJA
KULTA :
LUONETJÄRVEN VARUSKUNNAN URHEILIJAT
HOPEA:
PORKKALAN VARUSKUNNAN URHEILIJAT
PRONSSI: HELSINGIN VARUSKUNNAN URHEILIJAT 1 (MPKK)
B-SARJA
KULTA :
RIIHIMÄEN VARUSKUNNAN URHEILIJAT
HOPEA:
MIKKELIN VARUSKUNNAN URHEILIJAT
PRONSSI: LAPPEENRANNAN VARUSKUNNAN URHEILIJAT
Jatkosarjan (A-sarja) pistepörssin voittaja ja paras pelaaja: Oskari Keslskitalo
HELVU
Paras maalivahti : Matti Sopanen PORKVU
Runkosarjan pistepörssin voittaja : Juha Koski NIIVU
A-sarja joukkueiden parhaat pelaajat:
1. LUOVU
2. PORKVU
3. HELVU1
Erkki Hurme
Mika Lähteenmaa
Janne Karjalainen
B-sarja joukkueiden parhaat pelaajat:
1.RIIVU
2. MIKVU
3. LAPVU
Jukka Kuri
Pekka Intke
Timo Herranen
PISTEPÖRSSI
Pelaaja
Koski Juha
Herranen Timo
Berlin Lauri
Parkkali Pekka
Leppänen Timo
Kallio Heikki
Keskitalo Oskari
Kiviniemi Toni
Leppämäki Jouni
Horttanen Taneli
Nieminen Lauri
Lehesvuori Eero
Ikonen Tapio
Kautanen Arto
Sievänen Sami
Vaakanen Sami
Toivonen Jukka
Saari Pekka
Tyrväinen Teppo
Rautiainen Riku
Parviainen Marko
Majuri Tero
Salmenhaara Ville
Pappila Pasi
Kuri Jukka
Hokka Pasi
Moisio Mikko
Vihanne Ville
Ahonen Jussi
Lukkarila Mikko
Knuutila Juha
Välimaa Timo
Vehviläinen Oskar
Himanen Petri
Ramponen Toni
Sahla Karri
Kirjavainen Johan
Salonen Anssi
Koski Petri
Haataja Petri
Heinonen Ville
Jääskeläinen Juho
Niemi Jussi
Löyttynen Antti
Romo liro
Pietarinen Aki
Hokkanen Hannu
Pietilä Esa-Pekka
Suomalainen Sami
Marko Parviainen
Järvi Kalle
Joukkue
NIIVU
LAPVU
LuoVUI
PorkVU
KouVU
RAJAU
HELVU1
KAJVU
HaIVU
RAJAU
HELVU1
NIIVU
RAJAU
HelVU2
LahVU
RAJAU
HAMVU
HelVU2
HAMVU
KAJVU
RAJAU
LuoVU3
LuoVUI
MikVU
RiiVU
LuoVUI
RiiVU
KouVU
HaIVU
LAHVU
LuoVUI
LuoVUI
PorkVU
LuoVUI
RiiVU
HAMVU
HAMVU
HAMVU
LAPVU
NIIVU
RAJAU
RAJAU
LuoVUI
KouVU
PorkVU
HaIVU
HelVU2
LahVU
LahVU
RAJAU
TURVU
Maalit
Syötöt
Yhteensä
6
6
5
5
4
3
4
3
2
1
1
1
4
3
3
3
3
2
2
1
1
0
3
3
3
2
2
2
2
2
2
1
2
1
2
3
1
2
3
4
4
4
0
1
1
1
1
2
2
3
3
4
0
0
0
8
7
7
6
6
6
5
5
5
5
5
5
4
4
4
4
4
4
4
4
4
4
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
0
0
0
0
0
0
0
0
0
PISTEPÖRSSI JATKOSARJA (A+B SARJAT)
Pelaaja
Kuri Jukka
Keskitalo Oskari
Herranen Timo
Vehviläinen Oskar
Saarinen Mikko
Vaakanen Sami
Karjalainen Janne
Ramponen Toni
Termonen Jani
Bloom Aki
Saastamoinen Mika
Rauhala Marko
Hokka Pasi
Välimaa Timo
Pappila Pasi
Laine Aleksi
Alaluusua J y r k i
Horttanainen Taneli
Jokinen Joel
Lamminaho Pertti
Berlin Lauri
Parviainen Marko
Parkkali Pekka
Romo liro
Koski Petri
Nieminen Lauri
Turpeinen Riku
Knuutila Juha
Himanen Petri
Luukkanen Jari
Kallio Heikki
Kettunen Toni
Vihanne Ville
Salmenhaara Ville
Haataja Petri
Matero Antti
Peltonen Veijo
Keränen Taneli
Huhtamella Tapio
Kiviniemi Toni
Heinonen Ville
Hänninen Riku
Karppinen Tatu
Hurme Erkki
Ovaskainen
Seppänen Matias
Ala-Rautalahti Kimmo
Lamminpää Mikko
Kuparinen Antti
Hakamaa Otto
Rantala T o m i
Joukkue
RIIVU
HELVU1
LAPVU
PORKVU
LAPVU
RAJAU
HELVU1
RIIVU
HELVU1
LAPVU
LUOVUI
PORKVU
LUOVUI
LUOVUI
MIKVU
PORKVU
PORKVU
RAJAU
RIIVU
MIKVU
LUOVUI
RAJAU
PORKVU
PORKVU
LAPVU
HELVU1
LUOVUI
LUOVUI
LUOVUI
RAJAU
RAJAU
KOUVU
KOUVU
LUOVUI
NIIVU
KAJVU
HELVU1
HELVU1
LAPVU
KAJVU
RAJAU
HELVU1
MIKVU
LUOVUI
KOUVU
KOUVU
LUOVUI
NIIVU
KAJVU
HELVU1
HELVU1
Maalit
Syötöt
Yhteensä
5
3
2
3
2
2
1
1
2
2
2
2
2
2
1
1
2
0
1
1
2
2
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
2
2
2
2
2
2
2
2
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
6
4
4
3
3
3
3
3
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
0
0
0
0
0
0
0
SOTILASURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT 9.2.2012
HATTULA
TULOKSET
Ilmakivääri
Varusmiehet 60 Is
1. Robin Stenström HelVU 579
Varusmiehet harrastesarja 40 Is
1. Eemeli Annala PorkVU 258
Yleinen 60 Is
1. Ville Nokipii LahVU 585, 2. Martti Luhtajärvi TamVU 573, 3. Aarne Markko LuoVU 562, 4.
Nina Ojala LääkVU 559, 5. Mauri Takala KouVU 558, 6. Juha Haavisto LahVU 555, 7. Kirsti
Markko LuoVU 545, 8. Tarmo Kola KouVU 522, 9. Aulis Järviniemi TamVU 478, 10. Joonas
Knuuti TamVU 474
Naiset 40 Is
1. Nina Ojala LääkVU 384, 2. Kirsti Markko LuoVU 366
Miehet 45 40 Is
1. Martti Luhtajärvi TamVU 376, 2. Juha Haavisto LahVU 370, 3. Mauri Takala KouVU 369, 4.
Aarne Markko LuoVU 368, 5. Aulis Järviniemi TamVU 342
Ilmapistooli
Varusmiehet 60 Is
1. Eemeli Annala PorkVU 547
Yleinen 60 Is
1. Jyrki Latvala HämVU 550, 2. Torsti Annala PorkVU 548, 3. Risto Korhonen LuoVU 544,
4. Kari Löfgren LuoVU 539, 5. Matti Kunttu LuoVU 534, 6. Juhani Juntti LuoVU 532,
7. Hannu Palomäki LuoVU 519, 8. Joonas Knuuti TamVU 503
Naiset 40 Is
1. Karoliina Helle HämVU 378, 2. Eija-Riitta Häyhä RiiVU 357
Miehet 45 40 Is
1. Risto Korhonen LuoVU 369, 2. Juhani Juntti LuoVU 364, 3. Torsti Annala PorkVU 361, 4. Matti
Kunttu LuoVU 360, 5. Kari Löfgren LuoVU 359, 6. Hannu Palomäki LuoVU 346
POWERADE - LOPPUTURNAUS
29.2.2012
Tampere - Spiral Halli
Osallistui yhteensä 14 joukkuetta
VÄLIERÄT
Kenttä 1
Upinniemi 3 - 0 KainuunPr
Kenttä 2
PHKarPr
0-4
Maasotakoulu
PRONSSIOTTELU
KainuunPr
Kenttä 2
4-2
PHKarPr
LOPPUOTTELU
Kenttä 1
Maasotakoulu 6 - 2
LOHKO 1
Upinniemi
Kenttä 1
TULOKSET
Lohko 1
Satlesto
PHKarPr
UudPr
SmMepa
UudPr
Satlesto
0-4
SmMepa
2-0
UudPr
2-0
Satlesto
1-0
PHKarPr
0-5
SmMepa
1 - 8 PHKarPr
SARJATAULUKKO
Joukkue
Satlsto
SmMepa
PHKarPr
UudPr
O
3
3
3
3
V
0
3
2
1
T
0
0
0
0
H
3
0
1
2
TM
1
10
10
2
PM
14
0
2
7
P
0
9
6
3
O = ottelut, V = voitetut ottelut, T = tasapelit, H = hävityt ottelut, TM = tehdyt maalit, PM = päästetyt
maalit, P = pisteet
LOHKO 2
TULOKSET
Parola
0-2
Säkylä
2-4
Upinniemi 6-1
Santahamina
7-0
Säkylä
1-5
Santahamina 3 - 0
Kenttä 2
Santahamina
Upinniemi
Parola
Säkylä
Parola
Upinniemi
SARJATAULUKKO
Joukkue
Säkylä
Parola
Santahami
Upinniemi
0
3
3
3
3
V
0
1
3
2
T
0
0
0
0
H
3
2
0
1
TM
3
6
12
10
PM
16
9
0
6
P
0
3
9
6
O = ottelut, V = voitetut ottelut, T = tasapelit, H = hävityt ottelut, TM = tehdyt maalit, PM = päästetyt
maalit, P = pisteet
LOHKO 3
TULOKSET
Kenttä 3
IlmaSK
1-1
Niinisalo
Karisto
3-8
IlmaSK
Niinisalo 1 - 2 Karisto
SARJATAULUKKO
Joukkue
IlmaSK
Niinisalo
Karisto
0
2
2
2
V
1
0
1
T
1
1
0
H
0
1
1
TM
9
2
5
PM
4
3
9
P
4
1
3
O = ottelut, V = voitetut ottelut, T = tasapelit, H = hävityt ottelut, TM = tehdyt maalit, PM = päästetyt
maalit, P = pisteet
LOHKO 4
TULOKSET
Lappeenranta
KainuunPR
KarjalanPR
Kenttä 4
1-0
4-2
-5
KainuunPR
KarjalanPR
Lappeenranta
SARJATAULUKKO
Joukkue
Lappeenra
KainuunPr
KarjalanPr
0
2
2
2
V
2
1
0
T
0
0
0
H
0
1
2
TM
6
4
3
PM
1
3
9
P
6
3
0
O = ottelut, V = voitetut ottelut, T = tasapelit, H = hävityt ottelut, TM = tehdyt maalit, PM = päästetyt
maalit, P = pisteet
UINT1MESTARUUSKILPAILUT 1.3.2012 UPINNIEMESSÄ
Laji 1
1 KAPT
2 KAPT
3 LIIKOHJ
4 KAD
Laji 2
1
YLIL
Laji 3
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
32
33
34
35
36
37
38
JÄÄK
TKM
LTN
YLIL
UPSKOK
TKM
VÄNR
TKM
LTN
LTN
KJÄÄK
YLIL
LTN
JÄÄK
TKM
ALIK
ALIK
ALIL
KJÄÄK
TKM
UPSKOK
ALIL
ALIK
50m esteuinti. Naiset
LIINA
MARIA
JOHANNA
MARI
VARTIA
HOKKANEN
RAUKOLA
LINDSTRÖM
LUOVU
32.00
HELVU/KAARTJR
3235
HELVU/KAARTJR
37.75
HELVU/MPKK
41.52
HAMVU
35.02
50m esteuinti, Miehet 35
TUOMAS
HIRVO
50m esteuinti, Miehet
TEEMU
NICO
PETRI
R-P
HANS
LAJ
NIKLAS
JUSSI
ARTTU
JSI
SAMULI
HANNU
JONI
MIKKO
MP
SIMO
TOMMY
VH
LT
AYM
MATIAS
JE
LE
SAMU
DANIEL
M
NJK
VILHO
DJ
ROMAN
PAASIAHO
PALOTIE
LEHTINEN
KAURO
SUNDQVIST
KOTINIEMI
HANHELA
KIVIMÄKI
LAITINEN
NOKKALA
HEINO
HOKKANEN
SJÖBERG
KAIPONEN
SIMENIUS
NURMI
PUUMALAINEN
OKSA
LAMMI
PEKARI
LILLEBERG
NISKANEN
KURVI
ISOSOMPPI
SUTINEN
KILKKI
HALMETNIEMI
SILTALA
LINNA
BROOKE
STRONTSEV
O KANE
PITKÄNEN
ESKOLA
VVESTLUND
JALKANEN
GRIFFIN
LUTTA
SÄKVU
26.81
PORKVU
27.09
LSMWrURVU
28,07
PORKVU
29.32
HELVU/KAARTJR
29.79
PORKVU
29.87
LUOVU
30.13
PORKVU
30.19
KONTVU
30.24
PORKVU
30.80
PORKVU
30.86
HELVU/KAARTJR
31.13
LSMV/TURVU
31.24
HELVU/KAARTJR
31.30
PORKVU
31.37
PORKVU
31.74
LAPPEENVU
31.75
SÄKVU
32.04
PORKVU
32.60
PORKVU
33.08
PORKVU
33.37
PORKVU
33.46
HAVU
34.52
PORKVU
34.63
PORKVU
34.76
PORKVU
34.92
PORKVU
35.21
HELVU/KAARTJR
35.24
PORKVU
35.61
LUOVU
35.74
PORKVU
35.85
PORKVU
35.94
PORKVU
36.31
PORKVU
36.70
HAVU
36.74
PORKVU
38.89
PORKVU
4222
KOUVU
43.27
Laji 4
100m vapaauinti. Miehet
100m
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
32
33
34
35
36
37
38
39
40
41
TKM
JÄÄK
TKM
LTN
UPSKOK:
TKM
UPSKOK>
TKM
KORP
TKM
JÄÄK
ALIK
LTN
UPSKOK
KJÄÄK
KJÄÄK
ALIL
YLIL
LTN
VM
LTN
KJÄÄK
TKM
ALIK
VH
TA
M
LE
AYM
VILHO
MIKKO
HANNU
NJK
JOONA
SIMO
TEEMU
MATIAS
JE
DJ
ALIK
ROMAN
5
KAPT
KAPT
KAD
KJÄÄK
LIIKOHJ
Laii 6
1
2
3
4
LAJ
R-P
TIMI
OTTO
JUSSI
IIRO
MP
JSI
TJ
JONI
LT
DANIEL
ALIK
,Laji
1
2
3
4
5
NICO
TEEMU
MARTTI
PETRI
NIKLAS
SAMULI
PALOTIE
PAASIAHO
PYYSALO
LEHTINEN
HANHELA
HEINO
PULKKINEN
KOTINIEMI
KAURO
HELLMAN
NIEMI
KIVIMÄKI
RIIKONEN
NURMI
NOKKALA
KEIIUNEN
SJÖBERG
LILLEBERG
BROOKE
KAIPONEN
PEKARI
KANNOSTO
STRONTSEV
KILKKI
NISKANEN
VVESTLUND
SIMENIUS
HOKKANEN
ESKOLA
POHJONEN
PUUMALAINEN
UUSIVUORI
JOLKKONEN
KURVI
OKANE
SUTINEN
SEPPONEN
JALKANEN
GRIFFIN
PITKÄNEN
LUTTA
PORKVU
SÄKVU
PORKVU
LSMV/TURVU
LUOVU
PORKVU
KONTVU
PORKVU
PORKVU
PORKVU
SÄKVU
PORKVU
SÄKVU
PORKVU
PORKVU
SÄKVU
LSMV/TURVU
PORKVU
LUOVU
HELVU / KAARTJR
PORKVU
HELVU / KAARTJR
PORKVU
PORKVU
PORKVU
HAVU
PORKVU
HELVU / KAARTJR
PORKVU
KOUVU
LAPPEENVU
HELVU / KAARTJR
HAVU
HAVU
PORKVU
PORKVU
KONTVU
PORKVU
PORKVU
PORKVU
KOUVU
00:52.08
00:54.44
00:56.49
00:57.10
00:57.37
00:57.67
00:58,15
00:58.42
00:58.73
00:59.31
00:59.37
1:00.24
1:00.29
1:01.28
1:01.33
1:01.84
1:03.02
1:03.84
1:04.11
1:04.47
1:05.62
1:05.76
1:06.20
1:07.03
1:07.22
1:09.25
1:09.57
1:09.60
1:10.36
1:10.55
1:10.57
1:10.99
1:11.76
1:11.78
1:12.85
1:12.98
1:15.59
1:17.80
1:21.50
1:25.10
1:27.17
50m vapaauinti, Naiset
LIINA
MARIA
MARI
JOHANNA
VARTIA
HOKKANEN
LINDSTRÖM
MÄKELÄ
RAUKOLA
LUOVU
3078
HELVU/KAARTJR
32.19
HELVU/MPKK
34.02
HELVU/KAARTJR
34.40
HELVU/KAARTJR
34.99
50m vapaauinti. Miehet 50
TEKN
HANNU
MAJ
ROI
INSMAJ JUKKA
MAJ
JUSSI
AHOLA
HELMINEN
VATANEN
KORPINEN
ROVVU
31.06
TUUSVU
31.59
LSHR
31.99
LAPPEENVU
32.97
Laji 7
1
2
3
MAJ
MAJ
INSMAJ
100m sekauinti, Miehet 50
JUSSI
ROI
JUKKA
KORPINEN
HELMINEN
VATANEN
M-50 LAPPEENVU
M-50 TUUSVU
M-50 LSHR
1:28.49
1:30.97
1:33.95
100m sekauinti. Miehet 35
1
YLIL
TUOMAS HIRVO
M-35 HÄMVU
1:24.73
Laji 10 100m sekauinti, Miehet
1
TKM
TKM
JÄÄK
TKM
JÄÄK
ALIK
7 VÄNR
8 LTN
9 KORP
10 JÄÄK
11 ALIK
TKM
TKM
NICO
MARTTI
TEEMU
JUSSI
IIRO
MARKO
ARTTU
PETRI
OTTO
HENRI
SAMULI
PALOTIE
PYYSALO
PAASIAHO
KIVIMÄKI
RIIKONEN
JUVONEN
LAITINEN
LEHTINEN
NIEMI
LERSSI
SEPPONEN
HEINO
LAMMI
PORKVU
PORKVU
SÄKVU
PORKVU
SÄKVU
KOUVU
KONTVU
LSMV/TURVU
SAKVU
KONTVU
KONTVU
PORKVU
PORKVU
1:03.84
1:04.78
1:05.57
1:05.74
1:10.46
1:11.18
1:11.85
1:13.55
1:15.70
1:18.75
1:24.54
Laii 11
1
KJÄÄK
Laii 12
1
2
INSMAJ
TEKN
Laji 13
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
50m rintauinti. Naiset
TKM
JÄÄK
LTN
TKM
UPSKOK
TKM
ALIK
TKM
LTN
VM
ALIK
KJÄÄK
TKM
JÄÄK
KORP
TKM
TKM
TKM
KJÄÄK
ALIL
ALIK
TKM
VM
YLIL
KJÄÄK
MÄKELÄ
HELVU/KAARTJR
47.57
LSHR
ROVVU
43.35
44.34
PORKVU
31.63
31.69
32.57
32.58
32.64
32.66
33.63
35.29
35.39
36.32
36.71
36.75
36.85
37.39
37.67
37.84
38.37
39.22
39.86
40.26
40.60
40.78
42.09
43.99
46.98
dsq
dsq
50m rintauinti, Miehet 35
JUKKA
HANNU
VATANEN
AHOLA
50m rintauinti, Miehet
MARTTI
TEEMU
LAJ
PETRI
NICO
R-P
DANIEL
MAX
EDGAR
JONI
JOONA
TJ
ALEKSI
HENRI
OTTO
AARNI
TA
VILHO
MATIAS
TEEMU
TEEMU
MIKKO
PYYSALO
PAASIAHO
KOTINIEMI
LEHTINEN
PALOTIE
KAURO
BROOKE
GRÖNVALL
ISOSOMPPI
ALATALO
SJÖBERG
POHJONEN
KETTUNEN
KAIPONEN
RAPP
LERSSI
NIEMI
PAVLIDI
KÄHÄRI
KARTTUNEN
KANNOSTO
VVESTLUND
KURVI
JOLKKONEN
PARVIAINEN
SIMENIUS
NIKITIN
SÄKVU
PORKVU
LSMV/TURVU
PORKVU
PORKVU
LUOVU
PORKVU
PORKVU
PORKVU
LSMV/TURVU
KOUVU
SÄKVU
HELVU/KAARTJR
PORKVU
KONTVU
SÄKVU
PORKVU
PORKVU
PORKVU
HELVU/KAARTJR
HAVU
HAVU
HAVU
KOUVU
PORKVU
HELVU/KAARTJR
Laii 15
1 MAJ
2 MAJ
3 INSMAJ
50m perhosuinti. Miehet 35
ROI
JUSSI
JUKKA
Laii 16
1 TKM
2 UPSKOK
3 TKM
4 JÄÄK
5 TKM
6 TKM
7 KORP
8 UPSKOK
9 TKM
10 ALIK
11 JÄÄK
12 ALIK
13 TKM
14 KJÄÄK
HELMINEN
KORPINEN
VATANEN
TUUSVU
LAPPEENVU
LSHR
38.32
38.80
46.55
50m perhosuinti. Miehet
NICO
NIKLAS
MARTTI
TEEMU
TIMI
OTTO
MAX
MARKO
ALTTI
TJ
ALEKSI
PALOTIE
HANHELA
PYYSALO
PAASIAHO
HELLMAN
LINNA
NIEMI
PULKKINEN
GRÖNVALL
JUVONEN
HALONEN
KETTUNEN
RAPP
NIKITIN
PORKVU
LUOVU
PORKVU
SÄKVU
PORKVU
PORKVU
SÄKVU
KONTVU
PORKVU
KOUVU
SÄKVU
SÄKVU
PORKVU
HELVU/KAARTJR
26.14
26.61
27.05
27.13
28.70
29.89
29.92
30.29
30.53
31.10
32.33
32.98
33.10
34.33
Laii 17
1 KAD
2 KAPT
Laji 18
1
YLIL
Laji 19
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
LTN
JÄÄK
LTN
TKM
TKM
YLIL
TKM
LTN
75m pelastusuinti, Naiset
MARI
LIINA
LINDSTRÖM
VARTIA
HELVU/MPKK
1:11.83
LUOVU
1:13.80
75m pelastusuinti. Miehet 35
TUOMAS
HIRVO
HÄMVU
1:06.91
LSMV/TURVU
00:52.09
00:52.73
00:53.84
00:55.98
00:58.16
00:58.45
00:59.14
00:59.54
1:00.20
1:01.18
1:02.72
1:03.24
1:03.68
1:04.53
1:06.88
1:08.88
1:09.29
1:11.59
1:12.13
1:12.22
1:13.93
1:23.53
1:33.07
75m pelastusuinti. Miehet
PETRI
TEEMU
R-P
JONI
SAMULI
MP
LAJ
NICO
VH
JSI
MIKKO
LE
LT
M
AYM
JE
SIMO
NJK
DJ
LEHTINEN
PAASINAHO
KAURO
SJÖBERG
HEINO
NURMI
KOTINIEMI
PALOTIE
PEKARI
NOKKALA
SIMENIUS
KILKKI
LILLEBERG
STRONTSEV
NISKANEN
SUTINEN
LAMMI
PUUMALAINEN
OKANE
ESKOLA
PITKÄNEN
GRIFFIN
JALKANEN
SÄKVU
PORKVU
LSMV/TURVU
PORKVU
PORKVU
PORKVU
PORKVU
PORKVU
PORKVU
PORKVU
PORKVU
PORKVU
PORKVU
PORKVU
PORKVU
PORKVU
LAPPEENVU
PORKVU
PORKVU
PORKVU
PORKVU
PORKVU
lOs sakko
10s sakko
lOs sakko
Laji 20
4x50m vapaauintiviesti
1
PORKVU SLMEPA 1
TKM
NICO
TKM
SAMULI
TKM
Oskari
TKM
JUSSI
1:41.95
PALOTIE
HEINO
Lammi
KIVIMÄKI
2
SAKVU
Korp
Jääk
Jääk
Jääk
1:44.10
Niemi
Riikonen
Kettunen
Paasinaho
3
Otto
liro
Tommi
Teemu
PORKVU SUKK 1
R-P
LAJ
MP
1:47.29
Kauro
Nokkala
Kotiniemi
Nurmi
4
PORKVU 3.K
TKM
MARTTI
TKM
ALEKSI
TKM
MAX
TKM
TIMI
1:50.06
PYYSALO
RAPP
GRÖNVALL
HELLMAN
5
SOTILAS-5-0
UPSKOK
LTN
KAPT
UPSKOK
NIKLAS
SIMO
LIINA
DANIEL
1:53.05
HANHELA
PUUMALAINEN
VARTIA
BROOKE
KONTVU
VÄNR
UPSKOK
ALIK
JÄÄK
ARTTU
JERE
JIRI
HENRI
1:53.16
LAITINEN
PULKKINEN
SEPPONEN
LERSSI
6
7
PORKVU SUKK 2
LE
LT
M
1:56.45
Kilkki
Lilleberg
Pekari
Strontsev
8
PORKVU 4.K
TKM
HENRIK
TKM
KASPER
TKM
JUSSI
ALIK
ANTTI
1:56.90
LINNA
KÄHÄRI
KARTTUNEN
ISOSOMPPI
9
MERI-5-0
KAD
YLIL
LTN
LTN
MARI
MIKKO
JONI
PETRI
2:00.88
LINDSTRÖM
SIMENIUS
SJÖBERG
LEHTINEN
KOUVU
ALIK
VM
VM
ALIK
Marko
Joona
Teemu
Roman
10
11
PORKVU SUKK 3
NJK
JE
2:10.70
Juvonen
Pohjonen
Parviainen
Lutta
dsq
Eskola
Niskane
Sutinen
O kane
SALIBANDYTURNAUS - ELISA CUP
HENKILÖKUNTA M35, 16.3.2012, KIRKKONUMMI
Klo
08.00 - 08.30
Lohko
A
B
Koti
KAJVU
HAMVU
Vieras
HELVU
RIIVU
Kenttä
1
2
Tulos
0-4
4-0
08.40-09.10
A
B
LAAKVU
LAHVU
PORKVU
LAPVU 1
1
2
0-2
2-2
09.20 - 09.50
A
B
LAPVU 2
LUOVU
KAJVU
RIIVU
1
2
2-4
6-0
10.00-10.30
A
B
HELVU
HAMVU
LAAKVU
LAHVU
1
2
5-0
1 -3
10.40-11.10
A
B
LAPVU 2
LAPVU1
PORKVU
LUOVU
1
2
1 -4
4-5
11.30-12.00
A
B
KAJVU
RIIVU
LAAKVU
LAHVU
1
2
6-3
5-4
12.10-12.40
A
B
PORKVU
LAPVU 1
HELVU
HAMVU
1
2
3-3
6-4
12.50-13.20
A
B
LAAKVU
LAHVU
LAPVU 2
LUOVU
1
2
4-3
2-1
13.30-14.00
A
B
PORKVU
RIIVU
KAJVU
LAPVU 1
1
2
2-0
1 -2
14.10-14.40
A
B
HELVU
LUOVU
LAPVU 2
HAMVU
1
2
2-1
6-3
15.00-15.30
Välierä
Välierä
A1 HELVU
B1 LUOVU
B2 LAHVU
A2 PORKVU
1
2
5-1
2-1
16.00-17.00
Finaali HELVU
Pronssi LAHVU
LUOVU
PORKVU
1
2
6-1
6-2
KAUKALOPALLON A- JA BSARJOJEN
MESTARUUSTURNAUS
HELSINGIN ENERGIA CUP KUOPIO
16.-17.3.2012
Kouvolan Varuskunnan Urheilijat voitti A-sarjan ja Mikkelin Varuskunnan
Urheilijat B-sarjan kaukalopallomestaruudet Kuopiossa järjestetyssä turnauksessa.
Kouvola voitti finaaliottelussa Turun selvin 9-1 numeroin. Mikkeli puolestaan
kukisti loppuottelussa isäntäseura Kuopion 5-2.
A-sarjan sijoitukset:
1. KOUVU
2. TURVU
3. LUOVU
4. HELVU II (kadetit)
5. HELVU II (Päämajan pallo)
A-sarjan pistepörssin voitti Juho Tikka / TURVU 10 tehopisteellä.
B-sarjan sijoitukset:
1. MIKVU
2. KUOVU
3. KONTVU
4. KEUVU
5. TAMVU
6. NIIVU
Pronssipeli
KONTVU - KEUVU 6 - 2. Sijoituspeli TAMVU - NIIVU 7-6
(rangaistuslaukaisukisan
jälkeen). Varsinainen peliaika oli tasan 6 - 6 .
B-sarjan pistepörssin voittajana oli Anssi Sillanpää / KUOVU 8 tehopisteellä.
KAUKALOPALLON C-SARJA MIKKELISSÄ 23.-24.3.
SARJATAULUKKO
OULVU
RIIVU
LAPVU
RÄJL/ÄHTVU
MILLOGKALKKU
HAMVU
KOUVU/KARPR
0
5
5
5
5
5
5
X
V
5
4
2
2
0
0
X
TR
0
0
1
0
2
1
X
H
0
1
2
3
3
4
X
TM
21
23
22
15
10
9
X
PM
7
9
16
18
22
28
X
P
15
12
7
6
2
1
X
OTTELUTULOKSET
4-1
6-1
10-1
6-0
0-4
4-6
4-4
3-1
2-2
4-3
2-4
3-6
3-1
1-6
6-2
RIIVU- HAMVU
RÄJL/ÄHTÄRIV- MILLOGKALKKU
LAPVU- HAMVU
RIIVU- RÄJL/ÄHTÄRIV
MILLOGKALKKU- OULVU
HAMVU- RÄJL/ÄHTÄRIV
MILLOGKALKKU- LAPVU
OULVU- RIIVU
HAMVU-MILLOG KALKKU
OULVU- LAPVU
RÄJL/ÄHTÄRIV- OULVU
MILLOGKALKKU- RIIVU
LAPVU-RÄJL/ÄHTÄRIV
HAMVU- OULVU
RIIVU- LAPVU
PISTEPÖRSSI
Nimi
Kurjenmaki
Marko
Koski Petri
Latvanen Tatu
Lintula Tapio
Herukka Marko
Tuura Petteri
Ramponen Toni
Ratinen Juha
Virtanen Teemu
Kekarainen
Seppo
Ihalainen Jukka
Pöllänen, Jukka-Pekka
Blom Aki
Hokkanen, Teemu
Alanko Timo
Manninen Aleksi
Vanhanen Jukka
Seura
Maalit
Syötöt Yht
RIIVU
LAPVU
RÄJLÄHTVU
OULVU
OULVU
RIIVU
RIIVU
LAPVU
RÄJLÄHTVU
6
5
7
6
5
4
5
4
4
5
6
1
2
2
3
1
2
2
11
11
8
8
7
7
6
6
6
MILLOGKALKKU
LAPVU
HAMVU
LAPVU
HAMVU
OULVU
RIIVU
LAPVU
2
4
4
3
3
3
3
2
4
1
1
2
2
2
2
3
6
5
5
5
5
5
5
5
JAAKIEKKOMESTARUUSTURNAUS - PATRIA CUP - ROVANIEMELLÄ 20.-21.4.2012
A Sarjataulukko
0
V
T
H
TM
MPKK
4
4
0
0
17
ROVVU 1
4
3
0
1
15
KUOVU 1
3
1
0
2
3
HÄMVU
3
1
0
2
3
MERIV
4
0
0
4
4
PM
PIST
+/-
2
12
15
8
9
7
6
3
-3
17
3
-14
-
9
0
-5
-
-
B-SARJATAULUKKO ALKUSARJAN PELIEN JÄLKEEN
O
V
T
H
TM
PM
PIST
+/
SODVU
5
5
0
0
29
6
15
23
KAJVU
5
3
1
1
26
14
10
12
ROVVU 2
5
3
1
1
15
18
10
-3
HELVU
5
2
0
3
14
16
6
-2
MIKVU
5
1 0
4
23
27
3
-4
KUOVU 2
5
0
5
6
32
0
-26
0
A-sarja
Perjantai 20.4.2012
alkusarja
10:00-10:45 MPKK - KUOVU 1
2-0 (1-0) (1-0)
11:00-11:45 ROVVU 1 - MERIV
2-1 (1-1) (1-0)
12:00-12:45 HÄMVU - MPKK
0-7 (0-5) (0-2)
13:00-13:45 KUOVU 1 - ROVVU 1 1-3 (1-2) (0-1)
14:00-14:45 MERIV - HÄMVU
1-2 (1-2) (0-0)
15:00-15:45 MPKK - ROVVU 1
5-1 (1-1) (4-0)
16:00-16:45 KUOVU 1 - MERIV
2-1 (2-0) (0-1)
17:00-17:45 ROVVU 1 - HÄMVU
9-1 (8-0) (1-1)
p
Lauantai 21.4.2012
10:00-10:45 MERIV - MPKK
1-3 (0-2) (1-1)
11:00-11:45 HÄMVU - KUOVU 1
6-2 (3-2) (3-0)
pronssiottelu
13:00-13:45 HÄMVU - KUOVU 1
4-3 VL (1-2) (2-1) JA (0-0) pöytäkiria
finaali
15:00-15:45 MPKK - ROVVU 1
0-1 JA (0-0) (0-0)
B-sarja
Perjantai 20.4.2012
alkusarja
10:15-11:00 ROVVU 2 - MIKVU
5-4 (2-2) (3-2)
11:15-12:00 KUOVU 2 - SODVU
0-9 (0-4) (0-5)
12:15-13:00 HELVU - KAJVU
1-6 (0-4) (1-2)
13:15-14:00 SODVU - ROVVU 2
9-1 (6-1) (3-0)
14:15-15:00 KAJVU - KUOVU 2
6-1 (3-1) (3-0)
15:15-16:00 MIKVU - HELVU
5-8 (0-2) (5-6)
16:15-17:00 ROVVU 2 - KAJVU
4-4 (2-2) (2-2)
17:15-18:00 KUOVU 2 - MIKVU
2-9 (0-4) (2-5)
18:15-19:00 SODVU - HELVU
2-1 (1-1) (1-0)
19:15-20:00 KUOVU 2 - ROVVU 2
1-4 (0-0) (1-4)
20:15-21:00 MIKVU - SODVU
2-4 (1-1) (1-3)
Lauantai 21.4.2012
08:15-09:00 ROVVU 2 - HELVU
1-0 (1-0) (0-0)
09:15-10:00 KAJVU - MIKVU
8-3 (2-1) (6-2)
10:15-11:00 HELVU - KUOVU 2
4-2 (3-1) (1-1)
11:15-12:00 SODVU - KAJVU
5-2 (2-1) (3-1
finaali
14:00-14:45 SODVU - KAJVU
5-2 (4-1) (1-1)
SM JA IBOF WORLD CUP 11.5.2012 TUUSULA, SPRINT
M l i : 4,4 km
(Started:
i.
2.
3.
5.
-.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
19.
20.
21.
22.
23.
24.
25.
26.
2 8 , DNF:
DQ:
Björn Karlsson
Huttunen Esa
Raatikainen Antti
Johan Eklöv
Martin Ahlqvist
Iivari Antti
Jarno Kallio-Könnö
Anders Boström
Juha Tolonen
Mikko Reitti
Viitamäki Mikko
Jansson Martin
Lars Soldagg
Jukka-Pekka Seppänen
Pekka Inkeri
Mäkinen Jesse
Nichlas Wallström
Ukkola Jesse
Janne Kivelä
Jes Mose Jensen
Kajan Antti
Nieminen Janne
Tolonen Jouko
Vesterback Jonas
Allan Reiche Andersen
Braatz Frank
Mikko Hölsö
Varis Timo
SWE
Lovisa Tor
Kajaanin V
SWE
SWE
Rasti-Kuri
FIN
SWE
FIN
FIN
Ylistaron
SWE
SWE
Rastikarhu
FIN
Kontiolahd
SWE
Kajaanin V
FIN
DEN
Hämeenlinn
Hyvinkään
Kalevan Ra
Malax IF
DEN
GER
FIN
Kontiolahd
29 .02
29,,53
29 .57
3 0 ,02
30,,08
30,,12
30,, 14
30.,25
30,,27
30 .47
31,,03
31,,06
31,,10
31,,44
31,,45
33,,34
33.,55
34.,36
34. 42
35. 30
35. 33
36. 4 0
38.,06
38.,12
41.,19
46.,59
FIN
FIN
SWE
SWE
SWE
SWE
Rasti-Vars
DEN
Kouvolan V
SWE
SWE
FIN
Kurikan Ry
29,.46
30,.07
31,,38
31,,58
32 .25
32 .27
33 .06
33 .46
34 ,10
35 .47
36 .46
40 ,15
Säkylän V.
NIINISALON
Kajaanin V
Österby Sp
Kouvolan V
Kajaanin V
NIINISALON
Kajaanin V
Ylistaron
NIINISALON
NIINISALON
Kontiolahd
Kouvolan V
30.28
30.35
30.37
30.54
31.22
31.38
32.06
32.27
32.28
32.59
33.03
33.11
33.19
+ 51
+ 55
+ 1.00
+ 1.06
+ 1.10
+ 1.12
+ 1.23
+ 1.25
+ 1.45
+2.01
+2.04
+ 2.08
+ 2.42
+2.43
+ 4.32
+ 4.53
+ 5.34
+ 5.40
+ 6.28
+ 6.31
+ 7.38
+ 9.04
+ 9.10
+12.17
+17.57
DQ
DQ
W21 : 3,6 km
(Started:
2,
3.
;.
-,.
6.
7.
8.
• .
10.
11.
12.
1 3 , DNF: 0, DQ: 1
Suomalainen Sari
Riikka Timperi
Andersson Emma
Wallström Frida
Malmberg Karin
Fransson Ellinor
Aalto Leena
Möller Nielsen Mette
Riikka Suomalainen
Soldagg Diana
Grape Cajsa
Ylitalo Kira
Annukka Siltakorpi
+21
+ 1.52
+2.12
+2.39
+ 2.41
+ 3.20
+ 4.00
+ 4.24
+ 6.01
+ 7.00
+10.29
DQ
M20 : 4,4 km
(Started:
1.
2.
-.
V .
9.
10.
11.
12.
13.
2 4 , DNF: 0, DQ: 1
Leskinen Antti-Pekka
Lammi Mika
Shnoro Toni
Selenius Andreas
Niklas Ahti
Keisanen Pauli
Reponen Tommi
Uusivirta Risto
Viitamäki Marko
Siren Riku
Huhtanen Pyry
Pajunen Teemu
Mikko Hölttä
-7
+9
+ 26
+ 54
+ 1.10
+ 1.38
+ 1.59
+2.00
+ 2.31
+2.35
+ 2.43
+2.51
14.
15.
16.
17.
18.
19.
20.
21.
22.
23.
Moilanen Vilho
Kivelä Jussi
Kössi Santeri
Paidan Ville
Salminen Joonas
Lammi Toni
Uusimäki Eskomattti
Polvi Mikko
Stolze Markus
Halmesmäki Oskari
Villanen Simo
Kajaanin V
NIINISALON
Kajaanin V
NIINISALON
Säkylän V.
NIINISALON
NIINISALON
NIINISALON
NIINISALON
NIINISALON
Kontiolahd
33 . 3 0
34, , 3 9
35,,47
35., 5 3
36., 2 8
37,,46
38,,57
39.,09
40.,20
03.,51
+ 3 .02
+4 ,11
+5 .19
+ 5 ., 2 5
+ 6,, 0 0
+ 7 ,, 1 8
+ 8, , 2 9
+ 8, , 4 1
+ 9., 5 2
+ 3 3 ., 2 3
Punkalaitu
Kouvolan V
Kouvolan V
Hattulan-T
Riihimäen
3 0.29
31 .29
3 4 ,03
3 4 ,11
39 ,49
+ 1 .00
+ 3 ,34
+ 3 .42
+ 9 .20
Lapin Biat
Satakunnan
Ahveniston
Larsmo Idr
3 4 ,16
40,,37
43,,47
44 , 2 5
+ 6,, 2 1
+ 9., 3 1
+ 1 0 ., 0 9
Lapin Biat
OK Rasebor
Kauhajoen
Jurvan Urh
24,,02
26,,11
29,,23
31,,48
+2., 0 9
+ 5,, 2 1
+ 7 ,, 4 6
Riihimäen
Hämeenlinn
Hämeenlinn
Satakunnan
26,,07
28,,30
34,,40
35,,42
+2 , 2 3
+8 ,33
+ 9 ,35
Rastikarhu
Rasti-Vars
32.43
37.32
+ 4.49
Höytiäisen
34.01
Österby Sp
DQ
DQ
IVI35 : 4,4 km
(Started:
1.
2.
3.
4.
5.
5, DNF: 0, DQ: (
Salo Markus
Vesa Tuviala
Petri Hynninen
Lepistö Mikko
Kantola Veli-Pekka
W20 : 3,6 km
(Started: 4, DNF: 0, DQ: 0
1.
2.
3.
4.
Maijala Meri
Johanna Saari
Wallenius Heidi
Sundvik Pernilla
W18:2,8km
(Started: 4, DNF: 0, DQ: 0]
1.
2.
3.
4.
Maijala Milla
Frenckell Johanna
Kulmala Jonna
R i n t a - K e t u r i Jonna
IV140 : 3,6 km
(Started:
1.
2.
3.
4.
4, DNF: 0, DQ: 0]
Hakala Mika
Hakala Arto
Virtanen Kalle
Marko S a a r i
IVI18:3,6km
(Started:
1.
2.
2, DNF: 0, DQ: 0)
Kari-Pekka Seppänen
Kuoppamäki Juho
W50 : 2,8 km
(Started:
1.
Ulla
1, DNF: 0, DQ: 0)
Soininen
W60 : 2,8 km
(Started:
1, DNF: 0, DQ: 1)
Augustson Terttu
W 6 5 : 2,8 km
(Started: 1, DNF: 0, DQ: 0)
1.
Syväterä Hillevi
Riihimäen
59.04
M 4 5 : 3,6 k m
(Started: 9, DNF: 1, DQ:
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Hakala Rauno
Köykkä Ilari
Koistinen Pasi
Riepponen Juha
Mandahl Hans
Kuortti Harri
Mäkinen Jari
Kosunen Ari
Kari Ylönen
Salon seud
NIINISALON
Nastolan T
Mikkelin H
SWE/Östra
Hämeenlinn
Sonkajärve
Rajan Urhe
Kouvolan V
27.11
27.42
32.41
33.58
33.59
34.15
35.32
38.07
Lynx
Kurikan Ry
Mikkelin H
Mäntän seu
36 ,53
37 ,12
37.,57
54,,01
Höytiäisen
Rasti-Vars
40.40
E-P Res.pi
GER/SV Mie
OK Rasebor
Hyvinkään
Täby OK
Rajan Urhe
Rasti-Vars
3 0 .21
3 0 .29
+ 31
+ 5.30
+ 6.47
+ 6.48
+ 7.04
+ 8.21
+10.56
DNF
W 3 5 : 3,6 k m
(Started: 4, DNF: 0, DQ:
1.
2.
3.
4.
Louhisola Meri
Leena Ojala
Hyytiäinen Tuula
Humppi Susan
+ 19
+ 1.04
+17.08
W 4 5 : 2,8 k m
(Started: 2, DNF: 0, DQ:
1.
2.
Jaana Tarkkonen
Kuoppamäki T a i n a
52.36
M 5 0 : 3,6 k m
(Started: 7, DNF: 0, DQ: 0)
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
Kangasmäki Esa
Hartmann Dirk
Frenckell Otto
Autio Ossi
Hellberg Roland
Soininen Antti
Kuoppamäki Simo
33 .02
33 .53
33 .56
39 .03
1.02 .29
+8
+2 ,41
+ 3 .32
+ 3 ,35
+ 8 ,42
+ 32 ,08
Tampereen
Salon seud
Riihimäen
Kokkolan V
IK Örnen
33.57
37.45
44.39
+ 3.48
+10.42
Kontiolahd
E-P Res.pi
VeVe
34.36
34.45
38.10
+9
+ 3.34
Larsmo Idr
Mikkelin V
Lovisa Tor
Salon seud
Kuikan Kis
Mäntän seu
25,,36
26 ,44
27.,14
32,,54
34,,20
36.,26
+ 1 .08
+ 1 .38
+ 7 .18
+ 8 .44
+ 10 .50
IV170 : 2,8 k m
(Started: 5, DNF: 1, DQ: 1)
1.
2.
3.
Ylitalo Antti
Eskola Jorma
Syväterä Pekka
Toivola Jouko
Pasonen Armo
DNF
DQ
IV155 :3,6 k m
(Started: 3, DNF: 0, DQ: 0)
1.
2.
3.
Vairinen Risto
Toikkanen Ilpo
Kattelus Keijo
M 6 0 : 2,8 k m
(Started: 6, DNF: 0, DQ: 0)
1.
2.
3.
4.
5.
6.
Nynäs Henning
Hyyryläinen Raimo
Höglund Kurt
Hannus Reijo
Sallinen Jouko
Humppi Tarmo
M65 : 2,8 km
( S t a r t e d : 6, DNF: 0, DQ: 2)
+11.56
1.
2.
3.
4.
Varjonen Antero
Antti Multala
Laine Erkki
Mäkirinne Matti
Jari Tuviala
Arminen Veli
Hyvinkään
Höytiäisen
Salon seud
Salon seud
Kouvolan V
Riihimäen
30.20
32.17
32.59
37.05
Rasti E4
TV-V
Rasti E5
Österby Sp
21 ,43
22 ,38
23.,58
24.,15
+ 55
+ 2.15
+2.32
TV-V
Kauhajoen
Hämeenlinn
Riihimäen
27 ,25
27 ,46
3: ,16
38,,50
+ 21
+ 3.51
+11.25
Höytiäisen
Kangasalan
TV-V
Kangasalan
Lapin Biat
Kangasalan
2 4 .00
24 ,17
24 ,19
26 ,40
27 ,48
27 ,48
+ 17
+ 19
+2.40
+ 3.48
+ 3.48
Kangasalan
31.23
+ 1.57
+2.39
+ 6.45
DQ
DQ
IV1l6:2,8km
(Started: 4, DNF: 0, DQ: 0
1.
2.
3.
4.
Sormunen Vili
Ranta Jaakko
Sormunen Roope
Lindroos Andre
W16:2,8km
(Started: 4, DNF: 0, DQ;
1.
2.
3.
4.
Tonteri Erika
Lammi Henna
Virtanen Anna
Valli Laura
M 14 : 2,8 km
(Started: 6, DNF: 0, DQ: 0)
; .
2.
3.
4.
5.
5.
Aaro Lampinen
Ahola Erik
Pyssysalo Anton
Ahola Mikko
Maijala Matias
Joutsensaari Jeremias
W14:2,8km
(Started: 1, DNF:
:.
DQ: Oi
Kontkanen Ronja
SM JA IBOF WORLD CUP 12.5.2012 TUUSULA, CLASSIC
M2I : 10,6 km
(Started:
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
•
.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
19.
20.
21.
22.
23.
2 4 , DNF: 1, DQ: 0:
Hölsö Mikko
Tolonen Juha
Nichlas Wallström
Kallio-Könnö Jarno
Boström Anders
Inkeri Pekka
Iivari Antti
Eklöv Johan
Reitti Mikko
Jansson Martin
Huttunen Esa
Jukka-Pekka Seppänen
Ahlqvist Martin
Mäkinen Jesse
Soldagg Lars
Mose Jensen Jes
Manninen Kalle
Karlsson Björn
Varis Timo
Vesterback Jonas
Ukkola Jesse
Reiche Andersen Allan
Nieminen Janne
LÄAK.V.U.
Hämeenlinn
Swe/Götebo
Rasti-Kuri
SWE/TMOK
Olavin Ras
Rasti-Kuri
SWE/TMOK
Hattulan-T
SWE/Häverö
Lovisa Tor
Rastikarhu
SWE/ Frölu
Kontiolahd
Swe/OK Kle
DK/AKIF
Anttolan U
SWE/Halmst
Kontiolahd
Malax IF
Kajaanin V
DK/AKIF
Hyvinkään
1 .35 .38
1 ,42 .02
1 .43 .31
1 ,46 .11
1 ,47 ,24
1,,52 .09
1 ,52 ,25
1 ,53 ,08
1 ,55 .10
1.,55 ,30
2.,00 ,09
2.,00 ,17
; ,04.,18
2.,05,,37
,06,,23
2.,08,,20
,12,,59
2,,22.,03
2.,22.,09
2.,23.,58
2. 35. 14
2. 36.,20
36. 27
+ 6 .24
+ 7 .53
+ 10 ,33
+ 11 ,46
+ 16 ,31
+ 16 ,47
+ 17 ,30
+ 19 ,32
+ 19 ,52
+24 ,31
+ 24 ,39
+28.,40
+ 29.,59
+ 30.,45
+ 32.,42
+ 37,,21
+ 46.,25
+ 46,,31
+ 48.,20
+ 59.,36
+1.00.,42
+1.00.,49
Tolonen
Jouko
K a l e v a n Ra
DNF
W21 : 8,6 km
(Started:
1
2
3
4
5
6
7
8
g
10
11
12,
DNF: 1,
DQ: 0)
Riikka Timperi
Wallström Frida
Andersson Emma
Fransson Ellinor
Möller Nielsen Mette
Malmberg Karin
Elffors Anna
Grape Cajsa
Ylitalo Kira
Aalto Leena
Annukka Siltakorpi
Soldagg Diana
Kouvolan V
Swe/Götebo
SWE/P10IF
SWE/P10IF
DK/AKIF
SWE/Dalreg
SWE/P10IF
SWE/Dalreg
Kärkölän K
Rasti-Vars
Kurikan Ry
Swe/OK Kle
1
1
1
1
1
2
2
2
2
2
2
47.43
49.37
57.01
59.37
59.55
03.43
04.03
15.12
26.32
37.27
38.55
DNF
+1
+9
+ 11
+ 12
+ 16
+ 16
+ 27
+ 38
+ 49
+ 51
54
18
54
12
00
20
29
49
44
12
24
31
39
04
38
10
14
30
10
00
56
35
35
14
23
58
49
56
14
10
08
00
+4
+ 10
+ 13
+ 17
+ 20
+ 22
+23
+ 24
+25
+ 34
+ 35
+ 35
+ 43
+ 52
+ 54
+ 54
+ 1.13
+ 1.39
+ 2.12
+12.45
+7
15
40
14
46
50
06
46
36
32
11
11
50
59
34
25
32
50
46
44
36
09
54
51
54
48
+ 22
+26
+ 33
+ 55
45
42
45
39
M 2 0 : 10,6 km
(Started:
: .
2.
3.
4.
3.
0.
7.
.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
19.
20.
21.
22.
22,
DNF:
DQ:
0
Pajunen Teemu
Viitamäki Marko
Keisanen Pauli
Selenius Andreas
Reponen Tommi
Uusivirta Risto
Leskinen Antti-Pekka
Kivelä Jussi
Paidan Ville
Huhtanen Pyry
Kössi Santeri
Polvi Mikko
Villanen Simo
Salminen Joonas
Moilanen Vilho
Siren Riku
Lammi Mika
Shnoro Toni
Lammi Toni
Stolze Markus
Uusimäki Eskomattti
Halmesmäki Oskari
Kontiolahd
Ylistaron
Kajaanin V
Österby Sp
NIINISALON
Kajaanin V
Säkylän V.
NIINISALON
NIINISALON
NIINISALON
Kajaanin V
NIINISALON
Kontiolahd
Säkylän V.
Kajaanin V
NIINISALON
NIINISALON
Kajaanin V
NIINISALON
NIINISALON
NIINISALON
NIINISALON
2 02
2 02
2 06
2 13
2 15
2 20
2 23
2 24
2 26
2 27
2 27
2 36
2 37
2 38
2 46
2 54
2 56
2 56
3 16
3 42
4 15
1 4 48
W20 : 8,6 km
(Started:
5,
DNF: 0,
DQ: 0;
1.
2.
3.
4.
Johanna Saari
Wallenius Heidi
Maijala Meri
Vairinen Linda
5.
Sundvik P e r n i l l a
Satakunnan
Ahveniston
Lapin Biat
Kontiolahd
Larsmo Idr
2
2
2
2
3
24
46
50
57
19
Punkalaitu
1.53.
Lynx
Mikkelin H
Kurikan Ry
Mäntän seu
1.59.36
2.24.03
2.25.52
2.32.02
M 3 5 : 10,6 km
(Started:
1.
1,
DNF: 0,
DQ: 0]
S a l o Markus
W35 : 7,9 km
(Started:
1.
2.
3.
4.
4,
DNF: 0,
DQ: 0)
Louhisola Meri
Hyytiäinen Tuula
Leena Ojala
Humppi Susan
M40 : 8,6 km
(Started:
1,
DNF:
DQ:
0
+24.27
+26.16
+32.26
1.
Marko S a a r i
Satakunnan
2.22.05
M45 : 8,6 km
( S t a r t e d : 7, DNF: 0, DQ: 0!
1.
Hakala Rauno
2.
3.
4.
5.
6.
7.
Koistinen Pasi
Köykkä Ilari
Braatz Frank
Riepponen Juha
Mandahl Hans
Kosunen Ari
Salon seud
Nastolan T
NIINISALON
GER Team
Mikkelin H
SWE/Östra
Rajan Urhe
1
2
2
.
2
2
2
E-P Res.pi
OK Rasebor
Hyvinkään
Swe/Täby O
Rajan Urhe
GER/SV Mie
1.53.33
2.04.21
2.05.01
2.06.28
2.25.29
2.36.53
Höytiäisen
2.33.35
Kontiolahd
E-P R e s . p i
2.18.16
2.36.45
Mikkelin V
Larsmo Idr
Salon seud
Mäntän seu
Lovisa Tor
Kuikan Kis
1
1
2
2
2
3
Salon seud
Hyvinkään
Salon seud
; 58 36
2 09 33
. 26 00
Riihimäen
3.14.20
IK Örnen
Salon seud
Riihimäen
Kokkolan V
2 50 08
, 52 35
3 05 09
18 14
Rastikarhu
1.55.
59
07
10
13
15
30
32
01
13
37
43
47
53
53
+8
+ 11
+ 14
+ 16
+ 31
+ 33
12
36
42
46
52
52
M50 : 7,9 km
(Started: 6, DNF: 0, DQ: 0;
Kangasmäki Esa
Frenckell Otto
Autio Ossi
Hellberg Roland
Soininen Antti
Hartmann Dirk
+10.48
+11.28
+12.55
+31.56
+43.20
W50 : 6,6 km
(Started: 1, DNF:
1.
DQ: 0;
Ulla Soininen
M55 : 7,9 km
(Started: 2, DNF: 0, DQ: 0
1.
2.
Vairinen Risto
Toikkanen Ilpo
-18.29
M60 : 6,6 km
(Started: 6, DNF: 0, DQ: 0
1.
2.
3.
4.
5.
6.
Hyyryläinen Raimo
Nynäs Henning
Hannus Reijo
Humppi Tarmo
Höglund Kurt
Sallinen Jouko
39
54
10
41
58
00
14
45
28
59
20
02
+ 15
+ 31
+ 1.02
+ 1.19
+ 1.20
31
14
45
06
48
M65 : 6,6 km
( S t a r t e d : 3, DNF: 0, DQ: 0]
1.
Laine Erkki
2.
3.
Varjonen Antero
Mäkirinne Matti
+10.57
+27.24
W65 : 5,8 km
( S t a r t e d : 1, DNF: 0, DQ: 0]
1.
Syväterä H i l l e v i
M70 : 5,8 km
( S t a r t e d : 4, DNF: 0, DQ: 0;
1.
2.
3.
4.
Pasonen Armo
Eskola Jorma
Syväterä Pekka
Toivola Jouko
IV118:8,6km
( S t a r t e d : 2, DNF:
1.
Kari-Pekka
•
DQ: 1
Seppänen
+ 2 27
+ 15 01
+28 06
Kuoppamäki Juho
Rasti-Vars
DQ
Kauhajoen
Lapin Biat
OK Rasebor
Jurvan Urh
2 ,04 .34
2.,04 .37
2 .12 .19
2 ,57 .39
+3
+ 7.45
+53.05
Rasti E4
Rasti E5
Österby Sp
2.,07 ,15
2.,19.,03
2 ,32.,35
+ 11 ,48
+25 .20
TV-V
TV-V
Kauhajoen
Riihimäen
1.33.56
2.23.24
2.49.38
2.56.59
+49.28
+1.15.42
+1.23.03
Kangasalan
Höytiäisen
Kangasalan
Lapin Biat
1.49.13
1.56.17
2.11.33
3.22.45
+7.04
+22.20
+1.33.32
W18 : 7,9 km
(Started: 4, DNF: 0, DQ: 0
].
,.
3.
Kulmala Jonna
Maijala Milla
Frenckell Johanna
Rinta-Keturi Jonna
MI6: 7,9 km
(Started: 3, DNF: 0, DQ: 0)
1.
2.
3.
Sormunen Vili
Sormunen Roope
Lindroos Andre
W16 : 6,6 km
(Started: 4, DNF: 0, DQ: 0)
1.
2.
3.
4.
Lahtinen Krista
Tonteri Erika
Lammi Henna
Valli Laura
M M : 6,6 km
(Started: 4, DNF: 0, DQ: 0)
1.
2.
3.
4.
Ahola Mikko
Aaro Lampinen
Joutsensaari Jeremias
Maijala Matias
Sotilaiden pesäpallomestaruuskilpailut 2012
Vuoden Sotilaspesäpalloilija 2012
1.
Taitorata
Pituuslyönti
Heittorata
Eteneminen
Yhteensä
Alok Jere Saukko
1
2
2
1
6
2.
Lntstm Jani Pylkkä
4
1
1
2
8
3.
2
6
3
13
17
Alik Juhani Ojala
2
4.
Alok Timo Ranto
3
6
3
5
4.
Alok Janne Heimonen
5
4
4
4
17
6.
Kok Santeri Kivelä
6
5
5
6
22
Harrastesarjan alkupe it
Ottelut
Voitot
Tappiot
Päästetyt
Tehdyt
Pisteet
1.
NiivU HK
2
2
0
51
5
4
2.
LuovU
1
1
27
4
2
3.
NiivU VM
2
0
1
2
1
45
0
Loppuottelussa NiivU-LuovU varsinainen ottelu päättyi tasan 11-11. NiivU voitti kotiutuslyöntikilpailun juoksuin 5-4.
Kilpasarja
Kilpasarjassa kohtasivat NiivU ja KauvU. NiivU oli vahvempi juoksuin 11-4.
KAUKALOPALLOTULOKSET 35 V.
31.8.-1.9. KOUVOLA
ALKUSARJA 2012
Lohko A
KOUVU
LUOVU
HAVU
Lohko B
HELVU
MILLLOG
MIKVU
Lohko C
TAMVU
KUOVU
LAPVU
Ottelut 31.8
Klo
11.00
11.35
Lohko
B
C
HELVU
LAPVU
Otteluparit
12.20
12.55
A
B
LUOVU
MIKVU
13.40
14.15
G
A
LAPVU
HAVU
15.00
15.35
B
G
HELVU
TAMVU
16.20
16.55
A
F
LUOVU
A III HAVU
MIKVU
TAMVU
Tulos
3-8
5-0
KOUVU
MILLOG
7- 1
8-0
KUOVU
KOUVU
5-4
4 - 13
MILLOG
KUOVU
5-2
2-0
HAVU
B III MILLOG
9- 1
13-2
G III KUOVU
5-4
B III MILLOG
8-3
Jäädytys 12.05
Jäädytys 13.25
Jäädytys 14.45
Jäädytys 16.05
Jäädytys 17.25
17.40
F
A III HAVU
Jäädytys 18.10
18.20
F
Klo
09.00
Lohko
E
10.00
D
G III KUOVU
Ottelut 1.9
Otteluparit
A II KOUVU
B II HELVU
Tulos
5-2
Jäädytys 09.30
A I LUOVU
B I MIKVU
4-0
G II TAMVU
11 - 3
G ILAPVU
7-2
B II HELVU
3-3
G ILAPVU
8-2
HELVU
3-2
KOUVU
5-3
Jäädytys 10.30
10.45
E
A II KOUVU
Jäädytys 11.15
11.30
D
B I MIKVU
Jäädytys 12.00
12.15
E
G II TAMVU
Jäädytys 12.45
13.00
D
A I LUOVU
Jäädytys 13.30
13.45
Pronssi
MIKVU
Jäädytys 14.15
14.30
Finaali
LUOVU
^Mi
Järjestäjä
Aulanko Golf Oy
Tuloste
Tulostettu
Tuloslista
7.9.2012 16:22
Pelipäivä
Kilpailu
5.9.2012 0:00
Sotilasqolf 2012 Varusmiehet
Eversti
Kenttä
Sarjat
1. HCP/Lyöntipeli Hop: Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
Sija Nimi
1 Salonen Juha-Pekka
2 Brown Jerry
3 Laattala Sami
4 Mansikka Tuomas
5 Haapanen Tuomas
6 Kallio Samuli
7 Isotalo Robert
8 Peltomaa Mikko
9 Haapala Aleksi
10 Hirvisalo Timo
11 Vaherla Tommi
12 Haavisto Tommi
13 Pyhäranta Miikka
14 Kinnunen Olli
15 Nykänen Ville
16 Nenonen Ilkka
17 Valtonen Henri
18 Hämäläinen Mika
19 HEIKONEN JUHA
20 Hellsten Henri
21 Veckström Simo-Pekka
22 Huhtala Lassi
23 Nurmi Ville
24 Hanninen Elmeri
25 Miettinen Kare
26 Virtanen Stefan
Diskatut
Nimi
Routar inne Riku
Taavitj jäinen Timo
Romo Jarmo
Kokkilci Lauri
lilja Mi ka
Seura
HyG
OUT
52
IN
51
TG
EGS
39
39
GPi
GPi
47
51
38
39
46
ViGS
Kurk
NRG
NGK
51
49
38
39
ArG
NRG
40
39
AG
PGH
KeG
40
40
42
JGS
PGK
37
47
NRG
TGK
46
59
VGC
41
AG
HGS
HGCC
AGK
44
44
53
44
GPi
52
48
63
VGC
AG N
44
56
43
45
48
48
47
39
41
40
39
44
42
42
47
TOT
Slope
103
77
39
3
4
78
93
99
99
96
77
80
80
78
84
82
84
19
25
25
21
1
4
4
1
6
74
74
0.0
-1.6
X
75
76
0.0
0.1
X
76
76
77
78
0.1
0.1
0.1
0.1
79
79
80
0.1
0.1
0.1
80
80
0.1
0.1
80
81
0.0
0.1
46
51
45
92
110
86
12
30
5
43
47
87
91
6
9
81
82
45
98
92
16
9
115
87
32
3
13
X
X
DNS
Pisin Drive: Laattala Sami 280m
Lähinnä Lippua: Virtanen Stefan 4,84m
74
74
84
92
Syy
DNS
DNS
DNS
DNS
EGA
X
45
101
+/-5.0
0.0
0.0
0.0
3
5
4
12
Diskattu
X
X
X
Tulos
64
74
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
0.1
X
82
83
0.1
0.1
0.1
83
84
0.0
0.1
X
X
88
0.1
X
X
rfl^-^M
Järjestäjä
Aulanko Golf Oy
Tuloste
Tuloslista
Tulostettu
Pelipäivä
Kilpailu
7.9.2012 16:23
5.9.2012 0:00
Sotilasqolf 2012 Varusmiehet
Kenttä
Eversti
Sarjat
1. HCP/Lyöntipeli Hep: Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
Sija Nimi
1 Brown Jerry
2 Peltomaa Mikko
3 Laattala Sami
4 Vaherla Tommi
5
6
7
8
Hirvisalo Timo
Haapala Aleksi
Pyhäranta Miikka
Kinnunen Olli
9 Haavisto Tommi
10 Nykänen Ville
11 HEIKONEN JUHA
12 Miettinen Kare
13 Hellsten Henri
14 Veckström Simo-Pekka
15 Nenonen Ilkka
16 Valtonen Henri
17
18
19
20
Nurmi Ville
Mansikka Tuomas
Isotalo Robert
Huhtala Lassi
21 Haapanen Tuomas
22 Kallio Samuli
23 Virtanen Stefan
24 Salonen Juha-Pekka
25 Hämäläinen Mika
26 Hanninen Elmeri
Seura
Out
In
TG
39
38
38
NRG
EGS
NRG
39
39
ArG
NGK
PGH
40
39
40
42
KeG
AG
40
37
JGS
VGC
VGC
41
44
44
AG
HGS
PGK
44
47
NRG
AGK
46
44
47
49
GPi
Kurk
39
39
39
40
41
42
42
44
47
45
43
43
47
45
46
48
Routa inne Riku
Taavitsainen Timo
0.1
0.0
78
80
0.1
0.1
80
82
84
84
0.1
0.1
0.1
84
86
87
87
91
92
98
99
99
0.0
0.0
0.1
45
48
48
45
HyG
TGK
52
59
52
51
51
Kokkila Lauri
lilja Miika
X
X
Pisin Drive: Laattala Sami 280m
Lähinnä Lippua: Virtanen Stefan 4,84m
0.1
0.1
93
96
53
X
X
0.1
0.1
46
47
51
51
56
Romo Jarmo
0.1
0.1
0.1
0.1
0.1
GPi
ViGS
AGN
DiskattL1
X
0.0
78
63
101
103
110
115
Diskatut
Nimi
+/-
92
92
HGCC
GPi
Tulos
77
77
Syy
DNS
DNS
DNS
DNS
DNS
EGA
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
0.0
-1.6
X
0.1
-5.0
X
0.0
0.0
X
NexGolf
21.6.2012
Aulanko Golf Oy - AGK
Sotilasgolf 2 0 1 2 Kutsuvieraskiipailu
6.9.2012
Takaisin
Sarja:
Tulostyyppi:
#
HCP (Pistebogey Hep)
•
Pistebogey Hep
•
Pelaaja
1
Mäkinen Tapio
2
Seura
KGV
Näytä reikäkohtaiset
tulokset:
Slope
Out
In
Tulos
CBA + / -
EGA
7
18
20
38
-0.4
Kyllä
Saravuo Olli
18
21
17
38
-0.6
Ei
3
Penttinen Mikko
10
16
20
36
0.0
Ei
4
Kakkola Timo
SHG
14
20
16
36
0.0
Kyllä
5
Santtila Matti
NGK
13
15
20
35
0.0
Kyllä
6
Peltoniemi Antti
EPG
5
17
17
34
0.0
Kyllä
7
Kuusela Maarit
AGK
30
17
17
34
0.0
Kyllä
8
Liikanen Erkki
AGK
11
13
20
33
0.1
Kyllä
9
Rantamäki Pauli A.
EPG
16
18
15
33
0.0
Kyllä
10
Ruohonen Seppo
VGH
20
15
18
33
0.0
Kyllä
11
Partanen Esa
ReG
21
15
18
33
0.0
Kyllä
12
Kauppinen Ilona
NRG
13
16
16
32
0.1
Kyllä
13
Saarikoski Anssi
HaG
24
16
16
32
0.0
Kyllä
14
Koskinen Heikki
AGK
29
12
20
32
0.0
Kyllä
15
Keskitalo Kari
KG
19
17
14
31
0.1
Ei
16
Rönkkönen Lassi
VGC
28
14
17
31
0.1
Ei
17
Purontakanen Jouko
SGR
16
16
14
30
0.1
Kyllä
18
Helminen Reima
StLG
20
17
13
30
0.1
Kyllä
19
Lagerström Jan-Erik
VaG
33
14
16
30
0.2
Ei
20
Pentti Eevaliisa
GPi
35
17
13
30
0.2
Ei
21
Posti Pertti
AGK
37
18
12
30
0.2
Kyllä
22
Kauppinen Kai
AGK
16
16
13
29
0.1
Kyllä
23
Pentti Matti
GPi
31
14
15
29
0.2
Kyllä
24
Salo Marjo
AGK
32
12
17
29
0.2
Kyllä
25
Kärki Airi
GPi
11
15
13
28
0.1
Kyllä
26
Siren Jaakko
HimG
39
12
16
28
0.2
Kyllä
27
Tammikivi Juha
SGR
14
12
15
27
0.1
Kyllä
28
Salo Mikko
HaG
25
12
15
27
0.1
Kyllä
29
Korkiamäki Ilkka
AGK
10
13
13
26
0.1
Kyllä
30
Niemelä Riku
22
13
13
26
0.1
Ei
31
Luukkanen Risto
23
15
11
26
0.1
Kyllä
32
Happonen Osmo
26
15
11
26
0.1
Ei
33
Lievonen Marko
HaG
40
13
13
26
0.0
Kyllä
34
Myllymäki Juha
NRG
5
10
15
25
0.1
Kyllä
35
Tepponen Jari
StLG
19
13
12
25
0.1
Kyllä
36
Miettinen Risto Markus
KGCN
32
10
14
24
0.2
Kyllä
37
Rouhesmaa Heikki
EGS
12
9
14
23
0.1
Kyllä
38
Sivula Pentti
ViGS
12
14
9
23
0.1
Ei
39
Viikko Timo
15
11
12
23
0.1
Ei
40
Jortikka Jukka
11
12
10
22
0.1
Ei
KGCN
21.6.2012
NexGolf
41
Kauppi Heikki
TawG
38
13
8
21
0.2
Kyllä
42
Kainulainen Paavo
GT
22
15
5
20
0.1
Kyllä
43
Ohlis Börje
VaG
16
9
7
16
0.1
Kyllä
44
Haapala Tommi
HaG
28
7
9
16
0.1
Kyllä
Pelaaja
Diskattu
Syy
Jokisuu Pekka
Kyllä
WD
Jokisuu Kristiina
Kyllä
WD
Pisin drive (miehet): Paavo Kainulainen 240m
Pisin drive (naiset): Airi Kärki 153m
Lähinnä lippua: Tapio Mäkinen 7.30m
Järjestäjä
Aulanko Golf Oy
Tuloste
Tulostettu
Tuloslista
7.9.2012 16:29
Pelipäivä
Kilpailu
7.9.2012 8:30
Sotilasgolf 2012
Kenttä
Sarjat
Eversti
1. Miehet-A/Lyöntipeli Scratch, (-18.0): Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
2. Miehet-B/Lyöntipeli Hep, (18.1-36.0): Tii: , M/Keltainen, CSA
3. Seniorit 55/Pistebogey Hep: Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
4. Naiset/Pistebogey Hep: Tii: N/Punainen, CSA
5. Veteraanit 65/Pistebogey Hep, (65.0): Tii: N/Punainen, M/Punainen, CSA
Sija Nimi
1
2
3
4
Keränen Juha-Pekka
Koski Petri
Palokangas Tero
Isaksson Sören
5
6
7
8
Makkula Heikki
Kotimäki Samuli
Mäkinen Jarkko
Rantamäki Pauli A.
9 Siivola Olli
10
11
12
13
14
Järvinen Markus
Muranen Jouni
Lankinen Toni
Halonen Tommi
Pakarinen Risto
15 Saravuo Olli Jukka
Seura
TG
VG
PeG
RuG
MGS
Tarina
AGK
EPG
Tarina
TawG
KosG
TawG
PBG
16 Valtavaara Pasi
17 Väisänen Juha
VGC
VGC
TG
18 Rajajärvi Veli-Pekka
19 Siikala Pekka
VGC
GT
20
21
22
23
OUT
39
44
44
37
43
43
38
43
39
42
43
42
37
43
44
36
43
36
44
40
40
41
47
43
44
39
43
41
Rautio Ossi
Ilkka Juuso
Kalliomäki Jouni
Mäenpää Juha
GPi
TawG
24 Bonsdorff von Nielas
25 Korjala Mika
RuG
KosG
26 Kosonen Mikko
27 Liukenen Caj-Cristian
GP
IkG
49
28 Sahla Karri
29 Bäekström Harry-Pekka
TawG
BG
42
43
30 Putaansuu Markku
NRG
LG
41
42
ViGS
40
TGK
VG
40
38
TawG
45
44
31 Karjalainen Juha
32 Onikki Ville
33 Järnefelt Ilkka
34 Kaarna Antti-Pekka
35 Sulkio Juhani
NRG
36 Mänttäri Tommi
37 Kolehmainen JukkaPekka
VG
TGK
38 Pennanen Hannu
AGK
BG
39 Merilaita Hannu
IN
36
39
45
44
46
47
44
40
47
40
42
45
44
44
43
40
40
45
39
44
45
44
TOT
Slope
75
87
9
19
87
19
5
15
75
85
76
85
87
76
83
83
84
5
14
16
4
11
11
12
82
86
91
87
9
13
18
87
13
4
8
79
83
13
86
78
89
11
2
89
13
14
13
Tulos
66
68
68
70
70
71
71
71
72
72
73
73
74
74
75
75
75
76
76
76
76
76
90
90
94
46
35
95
77
38
43
81
84
0
4
7
44
86
86
9
9
77
89
76
12
-2
77
78
88
10
4
78
42
43
39
42
5
79
45
49
45
44
90
93
11
14
79
46
49
38
83
84
19
EGA
X
X
X
X
X
X
X
X
X
72
72
73
43
50
14
18
+/-
76
76
77
77
77
77
79
79
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
40 Tirkkonen Vesa
41 Aho Petteri
VG
HaG
42 Joukas Saku
43 Sillman Juha
44 Martiskainen Jarkko
MeG
GPi
45 Eskola Janne
46 Myllymäki Juha
GPi
NRG
40
43
AG
46
43
41
GP
AGK
43
44
47
47
50 Pesola Veli-Matti
HaG
KosG
GPi
VGH
54
44
46
51 Seppälä Arttu
52 Tirroniemi Tony
47 Liitola Jani
48 Salonen Veli-Pekka
49 Korkiamäki Ilkka
53 Koivuaho Ari
54 Fontell Lassi
55 Jortikka Jukka
56 Kokko Juha
57 Gustafsson Tommi
GPi
KosG
HGCC
GT
58 Hietaranta Matti
NRG
AGK
59 Juvakka Petteri
60 Nukari Tuomo
61 Leppämäki Jouni
VG
AGK
MGS
48
53
44
44
53
48
43
47
50
56
47
49
52
56
51
17
20
79
79
85
5
80
85
96
85
5
16
4
80
80
81
86
5
81
X
87
90
6
81
X
9
10
19
81
81
81
X
5
82
99
90
17
6
82
84
93
96
97
94
9
11
12
84
85
85
8
86
99
106
101
102
13
19
13
11
86
87
88
48
46
41
96
99
41
43
45
43
51
47
46
46
41
47
50
54
45
51
MIEHET A: SCR voitti Sören Isaksson 1. uusintareiällä
Pisin drive miehet A/B:Karri Sahla 260m
Pisin drive sen/vet/lady: Markku Simovaara 225m
Lähinnä lippua miehet A/B: Keränen J-P 1.53m
Lähinnä lippua sen/vet/lady: Karjalainen Martti 3.78m
91
100
87
91
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
^ ^ f k j
Järjestäjä
Aulanko Golf Oy
Tuloste
Tulostettu
Tuloslista
7.9.2012 16:28
Pelipäivä
Kilpailu
7.9.2012 8:30
Sotilasgolf 2012
Kenttä
Sarjat
Eversti
1. Miehet-A/Lyöntipeli Serateh, (-18,0): Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
2. Miehet-B/Lyöntipeli Hep, (18.1-36.0): Tii: , M/Keltainen, CSA
3. Seniorit 55/Pisteboqey Hep: Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
4. Naiset/Pistebogey Hep: Tii: N/Punainen, CSA
5. Veteraanit 65/Pistebogey Hep, (65.0): Tii: N/Punainen, M/Punainen, CSA
Sija Nimi
1
2
3
4
Keränen Juha-Pekka
Isaksson Sören
Kotimäki Samuli
Kaarna Antti-Pekka
5 Siivola Olli
6 Sahla Karri
7 Ilkka Juuso
8
9
10
11
Rajajärvi Veli-Pekka
Bäekström Harry-Pekka
Halonen Tommi
Mänttäri Tommi
12 Siikala Pekka
Seura
TG
RuG
Tarina
VG
Out
In
Tulos
39
37
36
38
37
38
75
75
76
76
40
35
76
77
39
40
38
42
78
79
81
82
39
40
83
83
Tarina
TawG
39
38
36
42
NRG
VGC
39
39
BG
TawG
VG
GT
43
40
44
+/-
EGA
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
TawG
43
43
KosG
36
44
40
47
40
83
83
84
X
16 Kolehmainen JukkaPekka
TGK
42
42
84
X
17 Putaansuu Markku
18 Joukas Saku
NRG
GPi
41
44
84
85
19 Sillman Juha
20 Makkula Heikki
21 Mäkinen Jarkko
MeG
MGS
AGK
44
43
41
41
X
X
X
X
X
13 Järvinen Markus
14 Muranen Jouni
15 Lankinen Toni
22 Eskola Janne
23 Myllymäki Juha
24 Karjalainen Juha
25 Pakarinen Risto
26 Rautio Ossi
27 Onikki Ville
GPi
NRG
LG
PBG
43
42
40
42
85
85
43
45
85
85
43
42
43
44
45
86
86
86
45
86
46
41
86
87
87
41
41
40
28 Liitola Jani
ViGS
AG
29 Palokangas Tero
30 Seppälä Arttu
PeG
KosG
46
44
44
VG
44
43
TG
EPG
44
43
43
44
87
87
87
VGC
43
44
87
TawG
GPi
45
43
44
88
89
45
89
49
43
89
90
31 Koski Petri
32 Väisänen Juha
33 Rantamäki Pauli A.
34 Valtavaara Pasi
35 Sulkio Juhani
36 Kalliomäki Jouni
37 Mäenpää Juha
38 Järnefelt Ilkka
TawG
TGK
39 Korjala Mika
KosG
45
44
40
47
43
43
X
X
X
X
X
X
X
87
X
X
X
X
X
X
X
X
X
40 Bonsdorff von Nielas
41 Pennanen Hannu
42 Salonen Veli-Pekka
RuG
AGK
43 Koivuaho Ari
VGH
44 Saravuo Olli Jukka
45 Korkiamäki Ilkka
46 Merilaita Hannu
47 Fontell Lassi
48 Gustafsson Tommi
49 Kosonen Mikko
50 Liukenen Caj-Cristian
46
45
43
44
45
47
90
VGC
AGK
43
47
44
47
44
47
90
91
91
BG
KosG
49
47
44
93
NRG
GP
47
44
46
47
93
94
94
96
96
96
GP
IkG
49
50
46
GPi
HGCC
53
50
43
46
VG
GT
48
56
48
41
HaG
AGK
GPi
53
49
48
46
50
58 Pesola Veli-Matti
59 Nukari Tuomo
HaG
AGK
54
56
60 Leppämäki Jouni
61 Juvakka Petteri
MGS
VG
51
52
51 Martiskainen Jarkko
52 Jortikka Jukka
53 Tirkkonen Vesa
54
55
56
57
Kokko Juha
Aho Petteri
Hietaranta Matti
Tirroniemi Tony
MIEHET A: SCR voitti Sören Isaksson 1. uusintareiällä
Pisin drive miehet A/B:Karri Sahla 260m
Pisin drive sen/vet/lady: Markku Simovaara 225m
Lähinnä lippua miehet A/B: Keränen J-P 1.53m
Lähinnä lippua sen/vet/lady: Karjalainen Martti 3.78m
51
46
45
51
54
90
90
95
97
99
99
99
100
101
102
106
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
i
Järjestäjä
Aulanko Golf Oy
Tuloste
Tuloslista
7.9.2012 16:26
Tulostettu
Pelipäivä
Kilpailu
7.9.2012 8:30
Sotilasgolf 2012
Kenttä
Eversti
Sarjat
1. Miehet-A/Lyöntipeli Serateh, (-18.0): Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
2. Miehet-B/Lyöntipeli Hep, (18.1-36.0): Tii: , M/Keltainen, CSA
3. Seniorit 55/Pistebogey Hep: Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
4. Naiset/Pistebogey Hep: Tii: N/Punainen, CSA
5. Veteraanit 65/Pistebogey Hep, (65.0): Tii: N/Punainen, M/Punainen, CSA
Sija Nimi
1 Kivelä Jari
2 Tuunainen Vesa
3 Mäkelä Rami
4 Qvist Andreas
Seura
Out
32
36
37
38
HGS
HaG
LPG
HaG
VGC
HaG
In
36
33
34
35
41
35
38
32
HaG
VG
39
34
35
40
43
38
37
38
35
41
12 Parkkinen Keimo
HyG
TG
KuGo
AGN
13 Huttunen Veli-Pekka
14 Partanen Esa
15 Hakala Timo
GPi
ReG
YSG
40
43
40
16 Kari Petteri
17 Hauska Timo
18 Blom Aki
AGN
IG
41
42
44
40
38
41
41
5 Ketola Miko
6 Suvanto Juho
7 Hallinen Esa
8 Räsänen Marko
9 Hakkarainen Esa
10 Nieminen Erkki
11 Pekkala Petri
19 Mero Tuomo
20 Puranen Sami
21 Ojala Timo
22 Räisänen Mikko
23 Koskinen Jyri
24 Hyyppä Olli
25 Mäenpää Keijo
26 Kirvesmäki Timo
27 Ahokoski Joni
28 Kupiainen Petri
VG
NaG
46
ViGS
AGK
LaG
39
44
46
37
HaG
LG
PuulaG
NRG
AGN
46
48
44
47
AGK
54
42
42
40
38
37
44
39
40
51
43
41
47
Tulos
68
69
71
73
73
73
74
74
78
79
79
80
80
81
81
82
82
82
Diskattu
Grusander Risto-Matti
MIEHET A: SCR voitti Sören Isaksson 1. uusintareiällä
Pisin drive miehet A/B:Karri Sahla 260m
Pisin drive sen/vet/lady: Markku Simovaara 225m
Lähinnä lippua miehet A/B: Keränen J-P 1.53m
Lähinnä lippua sen/vet/lady: Karjalainen Martti 3.78m
EGA
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
83
83
83
86
88
89
48
89
91
95
48
102
Diskatut
Nimi
+/-
Syy
X
X
X
X
X
X
X
v^ik?
Järjestäjä
Aulanko Golf Oy
Tuloste
Tulostettu
Tuloslista
7.9.2012 16:38
Pelipäivä
Kilpailu
7.9.2012 8:30
Sotilasgolf 2012
Kenttä
Sarjat
Eversti
1. Miehet-A/Lyöntipeli Serateh, (-18.0): Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
2. Miehet-B/Lyöntipeli Hep, (18.1-36.0): Tii: , M/Keltainen, CSA
3. Seniorit 55/Pistebogev Hep: Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
4. Naiset/Pistebogey Hep: Tii: N/Punainen, CSA
5. Veteraanit 65/Pistebogey Hep, (65.0): Tii: N/Punainen, M/Punainen, CSA
Sija Nimi
1 Tuunainen Vesa
2 Qvist Andreas
3 Hallinen Esa
4 Ketola Miko
5 Mäkelä Rami
6 Parkkinen Keimo
7 Partanen Esa
8 Räsänen Marko
Seura
Out
47
HaG
HaG
HaG
48
50
VGC
LPG
AGN
46
50
48
53
48
ReG
VG
In
45
45
46
50
47
53
49
54
47
Tulos
92
93
96
96
97
101
102
102
9 Suvanto Juho
10 Kari Petteri
11 Kivelä Jari
12 Huttunen Veli-Pekka
HaG
AGN
HGS
GPi
56
51
49
52
13
14
15
16
NaG
HyG
ViGS
57
56
50
48
105
49
56
YSG
TG
53
52
54
105
106
107
LG
IG
56
56
56
53
54
108
109
110
HaG
PuulaG
KuGo
48
59
62
52
59
54
110
111
112
114
62
56
57
118
119
59
62
60
65
119
127
70
65
135
Mero Tuomo
Hakkarainen Esa
Puranen Sami
Hakala Timo
17 Nieminen Erkki
18 Hyyppä Olli
19 Hauska Timo
20 Koskinen Jyri
21 Mäenpää Keijo
22 Pekkala Petri
23 Räisänen Mikko
24 Blom Aki
25 Ojala Timo
26 Ahokoski Joni
27 Kirvesmäki Timo
28 Kupiainen Petri
53
60
62
LaG
VG
AGK
AGN
NRG
AGK
52
54
52
103
103
103
104
Diskatut
Nimi
Grusander Risto-Matti
Diskattu
MIEHET A: SCR voitti Sören Isaksson 1. uusintareiällä
Pisin drive miehet A/B:Karri Sahla 260m
Pisin drive sen/vet/lady: Markku Simovaara 225m
Lähinnä lippua miehet A/B: Keränen J-P 1.53m
Lähinnä lippua sen/vet/lady: Karjalainen Martti 3.78m
Syy
+/-
EGA
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
fMl.
Järjestäjä
Aulanko Golf Oy
Tuloslista
Tuloste
Tulostettu
7.9.2012 12:23
Pelipäivä
Kilpailu
6.9.2012 13:00
Sotilasgolf 2012 Joukkuekilpailu
Kenttä
Sarjat
Eversti
1. SCR/Lyöntipeli Serateh: Tii: N/Punainen, M/Keltainen
Sija
1 Kaarna Antti-Pekka
Mänttäri Tommi
VG
VG
Out
36
In
36
Tulos
72
2 Sahla Karri
Seppänen Mikko
TawG
PaG
37
40
77
3 Putaansuu Markku
Tirroniemi Tony
NRG
GPi
39
40
79
4 Halonen Tommi
Mäenpää Juha
TawG
TawG
38
42
80
5 Siivola Olli
Kotimäki Samuli
Tarina
Tarina
37
43
80
43
38
81
6 Ilkka Juuso
Eskola Janne
GPi
7 Lankinen Toni
Korjala Mika
KosG
KosG
39
42
81
8 Marjala Harri
Isaksson Sören
GP
RuG
43
39
82
9 Kolehmainen JukkaPekka
Koivuaho Ari
TGK
VGH
39
43
82
10 Liitola Jani
Valtavaara Pasi
AG
VGC
41
44
85
11 Muranen Jouni
Makkula Heikki
41
44
85
MGS
12 Järvinen Markus
Pennanen Hannu
TawG
AGK
40
45
85
13 Sulkio Juhani
Väisänen Juha
TawG
TG
47
39
86
14 Gustafsson Tommi
Rantamäki Pauli A.
NRG
EPG
46
42
88
15 Tuunainen Vesa
Nieminen Erkki
HaG
TG
41
48
89
16 Järnefelt Ilkka
Lukander Aslak
TGK
VGH
50
40
90
17 Kalliomäki Jouni
Mäkelä Rami
GPi
LPG
44
46
90
18 Mäkinen Jarkko
Liukenen Caj-Cristian
AGK
IkG
48
43
91
19 Salonen Veli-Pekka
Laitinen Eero
GP
GP
46
45
91
20 Siikala Pekka
Kokko Juha
GT
GT
42
49
91
21 Fontell Lassi
Räisänen Mikko
KosG
LaG
46
46
92
22 Jortikka Jukka
Kari Petteri
HGCC
AGN
47
47
94
23 Qvist Andreas
Hakkarainen Esa
HaG
HyG
49
47
96
24 Räsänen Marko
Blom Aki
VG
VG
51
47
98
25 Tirkkonen Vesa
Koski Petri
VG
VG
44
54
98
26 Pesola Veli-Matti
Aho Petteri
HaG
HaG
51
52
103
27 Pakarinen Ari
Pulkkinen Teemu
AGK
AGK
51
52
103
28 Mero Tuomo
Hakala Timo
NaG
YSG
49
56
105
29 Hallinen Esa
Kirvesmäki Timo
HaG
NRG
57
53
110
30 Ketola Miko
Suvanto Juho
VGC
HaG
58
55
113
Järjestäjä
Tuloste
Tulostettu
Pelipäivä
Kilpailu
Kenttä
Sarjat
Aulanko Golf Oy
Tuloslista
7.9.2012 16:30
7.9.2012 8:30
Sotilasqolf 2012
Eversti
1. Miehet-A/Lyöntipeli Serateh, (-18.0): Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
2. Miehet-B/Lyöntipeli Hep, (18.1-36.0): Tii: , M/Keltainen, CSA
3. Seniorit 55/Pisteboqev Hep: Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
4. Naiset/Pistebogey Hep: Tii: N/Punainen, CSA
5. Veteraanit 65/Pisteboqev Hep, (65.0): Tii: N/Punainen, M/Punainen, CSA
Seura
HaGK
Sija Nimi
1 Ilmarinen Raija
2 Laine-Eskolin Asta
NRG
Slope
35
21
Out
12
In
8
9
+/-
Tulos
21
17
9
EGA
X
MIEHET A: SCR voitti Sören Isaksson 1. uusintareiällä
Pisin drive miehet A/B:Karri Sahla 260m
Pisin drive sen/vet/lady: Markku Simovaara 225m
Lähinnä lippua miehet A/B: Keränen J-P 1.53m
Lähinnä lippua sen/vet/lady: Karjalainen Martti 3.78m
Järjestäjä
Tuloste
Tulostettu
Pelipäivä
Kilpailu
Kenttä
Aulanko Golf Oy
Tuloslista
7.9.2012 16:40
7.9.2012 8:30
Sotilasgolf 2012
Eversti
Sarjat
1. Miehet-A/Lyöntipeli Serateh, (-18.0): Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
2. Miehet-B/Lyöntipeli Hep, (18.1-36.0): Tii: , M/Keltainen, CSA
3. Seniorit 55/Pistebogey Hep: Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
4. Naiset/Pistebogey Hep: Tii: N/Punainen, CSA
5. Veteraanit 65/Pistebogev Hep, (65.0): Tii: N/Punainen, M/Punainen, CSA
Sija Nimi
1 Laine-Eskolin Asta
2 Ilmarinen Raija
Seura
Out
NRG
HaGK
58
In
57
61
67
MIEHET A: SCR voitti Sören Isaksson 1. uusintareiällä
Pisin drive miehet A/B:Karri Sahla 260m
Pisin drive sen/vet/lady: Markku Simovaara 225m
Lähinnä lippua miehet A/B: Keränen J-P 1.53m
Lähinnä lippua sen/vet/lady: Karjalainen Martti 3.78m
TUIOJ
115
128
+/-
EGA
X
Järjestäjä
Tuloste
Aulanko Golf Oy
Tuloslista
7.9.2012 16:32
Tulostettu
Pelipäivä
7.9.2012 8:30
Sotilasqolf 2012
Kilpailu
Kenttä
Sarjat
Eversti
1. Miehet-A/Lyöntipeli Serateh, (-18.0): Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
2. Miehet-B/Lyöntipeli Hep, (18.1-36.0): Tii: , M/Keltainen, CSA
3. Seniorit 55/Pisteboqey Hep: Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
4. Naiset/Pistebogey Hep: Tii: N/Punainen, CSA
5. Veteraanit 65/Pistebogey Hep, (65.0): Tii: N/Punainen, M/Punainen, CSA
Sija Nimi
1 Evers Ilkka
2 Laitinen Eero
3 Ulander Ilkka
4 VVäänänen Jukka
5 Kaivosoja Seppo
6 Tuomainen Mauri
7 Eskolin Pekka
Seura
IG
GP
HGK
HaG
HaG
VGC
NRG
Slope
21
17
11
24
16
29
20
MIEHET A: SCR voitti Sören Isaksson 1. uusintareiällä
Pisin drive miehet A/B:Karri Sahla 260m
Pisin drive sen/vet/lady: Markku Simovaara 225m
Lähinnä lippua miehet A/B: Keränen J-P 1.53m
Lähinnä lippua sen/vet/lady: Karjalainen Martti 3.78m
Out
19
15
14
15
14
10
10
In
20
15
15
11
11
13
10
Tulos
39
30
29
26
25
23
20
+/-
EGA
X
X
X
X
X
X
X
Järjestäjä
Aulanko Golf Oy
Tuloste
Tuloslista
7.9.2012 16:31
7.9.2012 8:30
Tulostettu
Pelipäivä
Kilpailu
Kenttä
Sotilasqolf 2012
Eversti
Sarjat
1. Miehet-A/Lvöntipeli Serateh, (-18.0): Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
2. Miehet-B/Lyöntipeli Hep, (18.1-36.0): Tii: , M/Keltainen, CSA
3. Seniorit 55/Pisteboqey Hep: Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
4. Naiset/Pistebogey Hep: Tii: N/Punainen, CSA
5. Veteraanit 65/Pisteboqey Hep, (65.0): Tii: N/Punainen, M/Punainen, CSA
Sija Nimi
Seura
Out
In
2 Ulander Ilkka
3 Laitinen Eero
IG
HGK
GP
45
45
47
46
47
Tulos
91
92
4 Kaivosoja Seppo
5 Tuomainen Mauri
HaG
VGC
48
58
48
51
95
99
56
114
1 Evers Ilkka
Diskatut
Nimi
VVäänänen Jukka
Eskolin Pekka
Diskattu
MIEHET A: SCR voitti Sören Isaksson 1. uusintareiällä
Pisin drive miehet A/B:Karri Sahla 260m
Pisin drive sen/vet/lady: Markku Simovaara 225m
Lähinnä lippua miehet A/B: Keränen J-P 1.53m
Lähinnä lippua sen/vet/lady: Karjalainen Martti 3.78m
Syy
+/-
EGA
X
X
X
X
X
Järjestäjä
Aulanko Golf Oy
Tuloste
Tulostettu
Tuloslista
7.9.2012 16:33
Pelipäivä
Kilpailu
7.9.2012 8:30
Sotilasqolf 2012
Kenttä
Sarjat
Eversti
1. Miehet-A/Lvöntipeli Serateh, (-18.0): Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
2. Miehet-B/Lyöntipeli Hep, (18.1-36.0): Tii: , M/Keltainen, CSA
3. Seniorit 55/Pistebeqey Hep: Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
4. Naiset/Pisteboqey Hep: Tii: N/Punainen, CSA
5. Veteraanit 65/Pisteboqey Hep, (65.0): Tii: N/Punainen, M/Punainen, CSA
Sija Nimi
1 Palvelin Kauko
2 Kaakinen Tauno
3 Karjalainen Martti
4 Simovaara Markku
5 Peltola Jarmo
6 HögstedtOla
7 Huhtala Jouko
8 Mäensivu Jalo
9 Tiainen Esa
Seura
Slope
HaGK
PBG
14
15
PGC
TGK
WGM
10
9
Out
18
16
14
14
KyG
VVGM
HaG
15
19
17
15
15
13
15
14
MeG
9
8
MIEHET A: SCR voitti Sören Isaksson 1. uusintareiällä
Pisin drive miehet A/B:Karri Sahla 260m
Pisin drive sen/vet/lady: Markku Simovaara 225m
Lähinnä lippua miehet A/B: Keränen J-P 1.53m
Lähinnä lippua sen/vet/lady: Karjalainen Martti 3.78m
In
15
16
17
15
14
16
12
12
2
Tulos
33
32
31
29
29
29
27
26
10
+/-
EGA
X
X
X
X
X
X
X
X
X
Järjestäjä
Aulanko Golf Oy
Tuloste
Tulostettu
Tuloslista
7.9.2012 16:32
Pelipäivä
Kilpailu
7.9.2012 8:30
Sotilasqolf 2012
Eversti
Kenttä
Sarjat
1. Miehet-A/Lyöntipeli Serateh, (-18.0): Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
2. Miehet-B/Lyöntipeli Hep, (18.1-36.0): Tii: , M/Keltainen, CSA
3. Seniorit 55/Pisteboqey Hep: Tii: N/Punainen, M/Keltainen, CSA
4. Naiset/Pisteboqey Hep: Tii: N/Punainen, CSA
5. Veteraanit 65/Pisteboqey Hep, (65.0): Tii: N/Punainen, M/Punainen, CSA
Sija Nimi
1
2
3
4
Karjalainen Martti
Simovaara Markku
Palvelin Kauko
Kaakinen Tauno
5 Peltola Jarmo
6 HögstedtOla
7 Huhtala Jouko
8 Mäensivu Jalo
Diskatut
Nimi
Tiainen Esa
Seura
PGC
TGK
Out
46
44
In
42
44
Tulos
88
88
HaGK
PBG
VVGM
43
48
47
46
48
90
94
94
48
51
50
98
98
99
KyG
VVGM
46
50
47
HaG
49
Diskattu
MIEHET A: SCR voitti Sören Isaksson 1. uusintareiällä
Pisin drive miehet A/B:Karri Sahla 260m
Pisin drive sen/vet/lady: Markku Simovaara 225m
Lähinnä lippua miehet A/B: Keränen J-P 1.53m
Lähinnä lippua sen/vet/lady: Karjalainen Martti 3.78m
Syy
+/-
EGA
X
X
X
X
X
X
X
X
SOTILASURHEILULIITON KAMPPAILUPAIVAT
C.P.E. PRODUCTION GAMES LAPPEENRANTA 18.-21.9.2012
TULOKSET
SOTILASPENKKI
ARVO
Itn
ylik
alik
uo
kad
rtm
ylil
Itn
opp
ylil
vanhrvj
Itn.
rj
pion
vm
vm
tkm
tkm
alik
tkm
opp
vm
Itn
ylil
kad
Itn
lkm
rtm
Tkm
kjääk
vm
NIMI
JOUKKUEKILPAILU
Lämsä Heikki
Jokila Jani
Tommila Petrus
Reito Aleksi
Helisten Dani
Broder Waltteri
Hakkarainen Mika
Heikkilä Juha
Pylväs Pauli
HK M 40-80 kg
Vaahtovuo Janne
HK M 40-100 kg
Koskela Petri
Heikkilä Juha
VM -65 kg
Ala-Luopa Ilkka
Lampinen Tommi
Honkanen Ilkka
Turunen Tatu
Lamminsivu
Jokinen Jani
Peltola Jarkko
Himanen Kim-Henrik
Lahtinen Mikko
Hakkarainen Tuomas
HK M-80 kg
Lämsä Heikki
Hakkarainen Mika
Said Rami
Piipponen Aki
VM-80 kg
Heinonen Mikko
Broder Waltteri
Nygren 1 lenri
Brandt Samu
Andersson Marko
SEURA
PAINO
TANKO
HaVU
HaVU
HaVU
68.2
82.5
82.5
vhl
80.0
80.3
69.9
vhl
72.2
99.8
77.0
70.0
82.5
82.5
235 kg
80.0
82.5
70
232.5kg
72.2
100
77.5
249.7
LahVU
LahVU
LahVU
RovVU
RovVU
RovVU
TELINE
vhl
yht
yht
TULOS
SU
28
26
19
73
29
25
18
72
29
22
16
67
1
2
3
Havu
79.2
80.0
19
1
RajU
RovVU
92.3
99.8
92.5
100.0
25
22
1
2
Raju
KeuVu
RiiVu
RiiVu
NiiVu
NiiVu
HämVu
HaVu
SäkVu
RiiVu
58.8
60.5
61.5
62.2
61.4
62.2
64.5
64.5
63.3
63.6
60
62.5
62.5
62.5
62.5
62.5
65
65
65
65
20
15
12
11
25
14
19
18
16
19
2
HaVU
RovVU
HelVU
RajU
68.2
72.2
74.2
73.5
70
72.5
75.0
75.0
28
29
17
25
2
1
NiinVU
LahVU
HämVU
HelVU
RiiVU
67.0
69.5
69.5
70.0
70.6
67.5
70.0
70.0
70.0
72.5
19
18
25
5
12
1
3
3->
3
alik
vm
lntstm
opp
Psj
kok
tkm
lntstm
alik
tkm
opp
alik
tkm
uo
alik
kad
ylik
ylik
ylik
alik
alik
opp
lntstm
tkm
korp
opp
Itn
nuorrvj
Itn
alik
lntstm
lntstm
lkm
lntstm
vm
opp
tkm
nuorrvj
opp
Rissanen Roope
Nenonen Mikael
Miika Syrjä
Värekoski Verneri
Eerik Jortikka
Kaipainen Toni
Mäkelä Jesse
Teemu Syrjä
Kojola Ville
Nyström Tomas
Pylväs Pauli
Kylämies Jaakko
Salakoski Roope
Reito Aleksi
Savenius Joona
HK M-90 kg
Helisten Dani
Jokila Joni
Pennanen Mika
Hämelin Anton
VM-90 kg
Tommila Petrus
Nikkanen Joni
Jussi Halonen
Pesonen Teemu
Vähämöttönen Antti
Kuru Topi
Ponkilainen Ville
HK M-100 kg
Kainlauri Mikko
Paajanen Mikko
Kuortti Kimmo
VM-lOOkg
Lindholm John
Hankilanoja Ville
Manninen Joonas Juhani
Välitalo Ville
Paavo Ryynänen
Lronen Niko
VM+100 kg
Lahti Tuomas
Alander Peter
H K N-65 kg
Timonen Tanja
VM N-65 kg
Blomberg Hanna
HelVU
RiiVU
KauVU
LahVU
KouVU
KouVU
NiiVU
KauVU
HaVU
HaVU
RovVU
LapVU
NiiVu
LahVU
HelVU
71.9
72.2
73.4
73.5
74.0
74.1
74.2
74.3
74.7
75.5
77.0
79.3
79.4
80.0
80.0
72.5
72.5
75.0
75.0
75.0
75.0
75.0
75.0
75.0
77.5
77.5
80.0
80.0
80.0
80.0
20
4
19
13
17
34
10
11
17
14
16
14
18
29
21
LahVU
HaVU
TurVU
DRI
80.3
81.8
82.1
86.7
82.5
82.5
82.5
87.5
25
26
19
16
2
1
3
HaVU
HaVU
LahVU
KauVU
HaVU
HelVU
LahVU
80.4
82.7
83.0
84.7
87.1
88.1
89.2
82.5
85.0
85.0
85.0
87.5
90.0
90.0
19
15
14
15
4
15
9
1
2
HämVU
RajU
HelVU
92.4
95.8
97.3
92.5
97.5
97.5
8
17
16
3
1
2
DRI
KauVU
KuoVU
RovVU
Kauvu
RiiVU
91.4
91.7
91.9
94.4
94.4
94.8
92.5
92.5
92.5
95.0
95.0
95.0
19
9
18
11
7
21
2
LahVU
KouVU
101.9
117.1
102.5
117.5
16
6
1
2
RajU
59.0
40.0
14
1
NiiVu
55.9
37.5
11
1
1
2
3
3
1
Tulokset
Kreikkalais-roomalainen paini
Vapaapaini
Sotilaspaini
60 kg: 1) Pyry Lampinen NiiVU.
66 kg: 1) Arttu Wecksten HaVU, 2) Jarkko Peltola HämVU, 3) Santeri Laaksonen SäkVU, 4)
Mikko Hautaviita NiiVU.
74 kg: 1) Petteri Kukkola KajVU, 2) Lari Hirvi LahVU, 3) Verneri Värekoski LahVU, 4) JukkaPekka Lönnqvist KajVU, 5) Antti Korhonen KauVU, 6) Sofizade Mojtaba HelVU.
84 kg: 1) Veli-Karri Suominen LahVU, 2) Jarno Alander LahVU, 3) Kare Molander LahVU, 4)
Arttu Koivulahti LahVU, 5) Jussi Halonen LahVU, 6) Joonas Vesanen NiiVU.
96 kg: 1) Einari Ukkola KajVU, 2) Eemeli Jokinen LahVU, 3) Jussi Stigell PorkVU.
120 kg: 1) Tuomas Lahti LahVU.
Seurojen väliset pisteet:
1) Lahden Varuskunnan Urheilijat 40, 2) Kajaanin Varuskunnan Urheilijat 15, 3) Niinisalon
Varuskunnan Urheilijat 10,
4) Haminan Varuskunnan Urheilijat 6, 5) Hämeenlinnan Varuskunnan Urheilijat 5,
6) Säkylän Varuskunnan Urheilijat ja Porkkalan Varuskunnan Urheilijat 4, 8) Kauhavan
Varuskunnan Urheilijat 2, 9) Helsingin Varuskunnan Urheilijat 1.
Kreikkalais-roomalaisen painin paras painija: Veli-Karri Suominen Lahden Varuskunnan Urheilijat.
Osallistujia 22, joukkueita 9, otteluita 28.
Vapaapaini:
60 kg: 1) Pyry Lampinen NiiVU.
66 kg: 1) Jarkko Peltola HämVU, 2) Arttu Wecksten HaVU, 3) Santeri Laaksonen SäkVU, 4)
Mikko Hautaviita NiiVU.
74 kg: 1) Lari Hirvi LahVU, 2) Jukka-Pekka Lönnqvist KajVU, 3) Petteri Kukkola KajVU, 4)
Verneri Värekoski LahVU, 5) Juha Fofonoff HaVU, 6) Lauri Kinnunen KouVU.
84 kg: 1) Jussi Halonen LahVU, 2) Jarno Alander LahVU, 3) Kare Molander LahVU, 4) Veli-Karri
Suominen LahVU, 5) Arttu Koivulahti LahVU, 6) Joonas Vesanen NiiVU.
96 kg: 1) Einari Ukkola KajVU.
120 kg: 1) Tuomas Lahti LahVU.
Seurojen väliset pisteet:
1) Lahden Varuskunnan Urheilijat 35, 2) Kajaanin Varuskunnan Urheilijat 15, 3) Niinisalon
Varuskunnan Urheilijat 10, 4) Haminan Varuskunnan Urheilijat 7,
5) Hämeenlinnan Varuskunnan Urheilijat 6, 6) Säkylän Varuskunnan Urheilijat 4, 7) Kouvolan
Varuskunnan Urheilijat 1, 8) Helsingin Varuskunnan Urheilijat 0.
Osallistujia 20, joukkueita 8, otteluita 25.
Pertsan pytty: Lahden Varuskunnan Urheilijat.
Vapaapainin paras painija: Lari Hirvi Lahden Varuskunnan Urheilijat.
Sotilaspaini:
65 kg: l) Lauri Noponen KouVU, 2) Heikki Laitinen SäkVU. 3) Nikodemus Nousiainen KouVU,
4) Jani Jokinen NiiVU. 5) Kim-Henrik Himanen HaVU, 6) Karri Itkonen KuoVU.
75 kg: 1) Jesse Koivuniemi NiiVU, 2) Marco Baumann RovVU, 3) Janne Iraqi NiiVU. 4) Toni
Alavainio KauVU, 5) Taneli Läykki KauVU. 6) Roope Rissanen HelVU.
85 kg: 1) Tapio Mäkitalo SäkVU, 2) Antti Holopainen HelVU. 3) Waltteri Grönman NiiVU. 4)
Tapio Soini KouVU, 5) Roope Salakoski NiiVU, 6) Severi Mulari HaVU.
95 kg: 1) Markus Suomela NiiVU. 2) Jari Sinkkonen KuoVU, 3) Tuomo Jämsen HaVU. 4) Simeon
Tienhaara PorkVU, 5) Ossi Aro NiiVU, 6) Ville Välitalo RovVU.
+95 kg: 1) Tuomas Mäkelä KauVU, 2) Jere Korpi KauVU. 3) Malick Samba NiiVU. 4) Tuomas
Halonen KuoVU, 5) Otto Holst KouVU, 6) Sampsa Vauhkonen KuoVU.
N66 kg: 1) Milla Törmälä KauVU, 2) Elvira Nordberg HelVU.
N56 kg: 1) Hanna Blomberg NiiVU.
Seurojen väliset pisteet:
1) Niinisalon Varuskunnan Urheilijat 37, 2) Kauhavan Varuskunnan Urheilijat 22, 3) Kouvolan
Varuskunnan Urheilijat 15.
4) Helsingin Varuskunnan Urheilijat ja Säkylän Varuskunnan Urheilijat 11,6) Kuopion
Varuskunnan Urheilijat 10, 7) Haminan Varuskunnan Urheilijat 7,
8) Rovaniemen Varuskunnan Urheilijat 6. 9) Porkkalan Varuskunnan Urheilijat 3,
10) Lahden Varuskunnan Urheilijat. Kajaanin Varuskunnan Urheilijat, Hämeenlinnan Varuskunnan
Urheilijat. Lappeenrannan Varuskunnan Urheilijat ja Riihimäen Varuskunnan Urheilijat 0.
Osallistujia 121, joukkueita 14. otteluita 179.
Sotilaspainin paras joukkue: Niinisalon Varuskunnan Urheilijat.
Sotilaspainin paras painija: Jesse Koivuniemi Niinisalon Varuskunnan Urheilijat,
Sotilasurheiluliiton kamppailupäivät
18.-21.9.2012
, Lappeenranta
JOUKKUEKILPAILU
FINAL
JOUKKUE
Niinisalon Varuskunnnan
Urheilijat 1
65 kg
Jani Jokinen
75 kg
Jesse Koivuniemi
85 kg
VValtteri Grönman
95 kg
Markus Suomela
+95 kg
Malick Samba
Pisteet
6
Voitot
JOUKKUE
Niinisalon Varuskunnan
Urheilijat 2
Hanna Blomberg
2
~
Janne Iraqi
-Roope Salakoski
Ossi Aro
2
2
1
1
2
1
4
JOUKKUE
Lappeenrannan Varuskunnan
Urheilijat
65 kg
Olli Mäkelä
75 kg
Panu Tiitta
85 kg
Kimmo
Ruotsalainen
95 kg
Lauri Isoaho
+95 kg
Juho Kaijansinkko
Pisteet
4
Voitot
4
1)
2)
3)
4)
5)
6)
7)
8)
9)
10)
11)
12)
13)
14)
JOUKKUE
1
1
1
1
Porkkalan Varuskunnan
Urheilijat
—
Mikko Ponkilainen
—
Jesse Aronen
Ville Aaltonen
1
Simeon Tienhaara
Tuomas Alanko
Lappeenrannan Varuskunnan Urheilijat
Porkkalan Varuskunnan Urheilijat
Niinisalon Varuskunnnan Urheilijat 1
Niinisalon Varuskunnan Urheilijat 2
Kouvolan Varuskunnan Urheilijat 2
Kauhavan Varuskunnan Urheilijat 2
Kuopion Varuskunnan Urheilijat
Hämeenlinnan Varuskunnan Urheilijat
Kauhavan Varuskunnan Urheilijat 1
Helsingin Varuskunnan Urheilijat
Haminan Varuskunnan Urheilijat 2
Riihimäen Varuskunnan Urheilijat
Kouvolan Varuskunnan Urheilijat 1
Haminan Varuskunnan Urheilijat 1
SOTUL 2012 VAPAAOTTELUN PISTETAULUKKO
Seura
SäkVu
Kulta
Hopea
Pronssi
1
1
HämVu
RajU
HeIVu
LahVu
1
2
1
3
2
TurVu
PorkVu
1
2
2
1
2
Pisteet
9
1
2
6
4
17
18
3
HaVu
KouVu
KajVu
RiiVu
KeuVu
1
Sija
3
6
3
12
3
24
10
1
7
4
1
1
12
Opp Halonen Jussi LahVU
kers Blomqvist Kim HelVU
Mitalistit:
kulta
hopea
vm Suokas Mikko KajVU
Vanhrvja Jani Nousiainen RajU
Alik
Antti Palrakka KouVU
vm Nurminen Aleksi RiiVU
Kapt Lindeman Risto HaVU
LTN Merta Ismo SakVU
Tkm Lahokoski Samuli PorkVU
Opp Halonen Jussi LahVU
opp Nordberg Elvira HelVU
Opp Mero Jaana PorkVU
Ltn Sandström Valtteri HamVU Tkm Ponkilainen Mikko PorkVU
Jaak Nousiainen Nikodemus Ke kjaak Vahajylkka Jeremias HelVU
Jaak Simonen Henri KouVU
Alik Samuli Viitala KouVU
Opp Vernen Värekoski LahVU
alik Koponen Niko RiiVU
kad Niko Matilainen HelVU
kers Blomqvist Kim HelVU
opp Niko Korhonen LahVU
opp Ville Ponkilainen LahVU
3
2
10
4
7
12
Pisteytys: Kulta 6 pistettä, Hopea 3 pistettä, Pronssi 1 piste
C-65
C-70
C-77
C-84
D+60N
D-60
D-65
D-70
D-77
D-84
D-93
9
1
2
Paras seura:
Paras C-ottelija:
Paras D-ottelija:
6
8
pronssi
pronssi
Ylik Jarno Kortesuo KouVU
OPP Laitinen Heikki (UK) SakVU
YLIK Väisänen Ville-Matti Sak Ltn Markus Korpelainen KouVU
OPP Kangas Sakari (HK) Sak' Kers Tuure Kulju TurVU
Kers Toni Rautasiipi TurVU
Ylik Toni Piiroinen KouVU
alik Saarti Pietan KeuVU
Jaak Juntunen Jere KouVU
vm Lonqvist Jukka-Pekka Ka
Jaak Knape Rony KouVU
kad Juhana Aalto HelVU
Jaak Kettunen Nikke KouVU
Kers Jaakko Laaksonen TurVU
RJ Jonne Kaunsto RajU
vänr Karhu Eemi HelVU
JUDO 19.9.2012
JUDO 19.9.2012
Harraste -75Joukkue
1. Hirvi, Lari, LahVU
2. Kukkola. Petteri, KajVU
3. Värekoski, Verneri. LahVU
4. Korhonen, Antti, KauVU
5. Bauman, Marco, RoVU
5. Räsänen, Tomi. RajU
7. Taavitsainen, Samuli, RajU
7. Nuortila, Henri, HelVU
Harraste +75
1. Lahti Tuomas, LahVU
2. Ukkola, Einari, KajVU
3. Halonen Jussi. LahVU
3. Suominen Veli-Karri. LahVU
5. Alander Jarno, LahVU
5. Koivulahti Arttu, LahVU
7. Roivas Mikael, KeuVU
7. Grönman Waltteri, NiiVU
Avoin
1. Ponkilainen Ville, LahVU
2. Matilainen Taneli, HelVU
3. Korhonen Niko, LahVU
4. Jussila Jere. KajVU
5. Järvenpää Tommi. KajVU
-90
1. Ponkilainen Ville, LahVU
2. Korhonen Niko, LahVU
3. Pelo Anton, RiiVU
4. Matilainen Taneli. HelVU
-81
1. Taimi Joonas. KeuVU
2. Sirviö Aki, HelVU
-73
1. Simonen Henri. KouVU
2. Kössi Toni, TurVU
3. Urvas Aarne. KouVU
-66
1. Purtanen Matias, SodVU
2. Sultz Anssi, HaVU
3. Iltanen Henri, KouVU
4. Jussila Jere, KajVU
5. Hautaviita Mikko. NiiVU
Joukkue
1. LahVU
2. HelVU
2. KouVU
4. KajVU
5. KeuVU
5. SodVU
7. HaVU
7. TurVU
9. KauVU
9. RiiVU
27
7
7
6
5
5
3
3
1
1
SOTULin nyrkkeilymestaruuskilpailut 19.9-21.9.2012 Lappeenranta
Järjestäjä Lappeenrannan VU
NT-64kg
1. Kok Rosa Strander
Riihimäen VU
NT+81kg
1. Slum Donika Sadiku
Keuruun VU
T-56kg
1. Psj Jere Aksola
2. Rtm Joonas Pyykkönen
Kouvolan VU
Lahden VU
T-60kg
1. Tkm Aleksi Yrtti
Haminan VU
T-64kg
1. Tkm Franky Vincent Ba
2. Opp Valeri Goman
3. Opp Mikko Lahtinen
3. Kers Jesse Pajunen
Haminan VU
Säkylän VU
Säkylän VU
Tampereen VU
T-69kg
1. Opp Jori Kota-Aho
2. Kjääk Petri Hiekkaranta
3. Kjääk Hawkar Jalal Hamid
Kouvolan VU
Helsingin VU
Helsingin VU
T-75kg
1. Nuorrvja Niko Karhunen
2. RJ Juuso Kasurinen
3. Opp Markus Kärkkäinen
3. Ylik Mikael Kuisma
Rajan U
Rajan U
Säkylän VU
Riihimäen VU
T-81kg
1. Kjääk Teemu Halminen
2. Jääk Marko Tervo
3. Ltn Lauri Väätäinen
3. Tkm Orkari Harhakoski
Helsingin VU
Kouvolan VU
Kouvolan VU
Haminan VU
T-91kg
1. Alik Niko Kuikka
2. Kjääk Hadi El-Masri
3. Psm Tuukka Sorri
3. RJ Joonas Nikunlassi
Kouvolan VU
Helsingin VU
Hämeenlinnan VU
Rajan U
T+91kg
1. Ltn Antti Kästämä
2. Slum Kirii Borodin
3. Opp Jere Korpi
3. Kok Joonas Kekkonen
Riihimäen VU
Keuruun VU
Kauhavan VU
Porkkalan VU
N-64kg
1. Vm Marjaana Takalo
Kajaanin VU
N-69kg
1. Opp Katariina Törmälä
Kauhavan VU
K-60kg
1. Tkm Mikael Perhomaa
2. Alik Jani Aaltonen
Rovaniemen VU
Hämeenlinnan VU
K-69kg
1. Kjääk Mikael Sikstus
2. Jääk Jarkko Alanen
3. Pion Lassi Lääveri
3. Opp Fedor Jarochevitch
Helsingin VU
Kajaanin VU
Hämeenlinnan VU
Säkylän VU
K-75kg
1. Tkm Tomi Laukka
2. Ltn Antti Stigell
Rovaniemen VU
Lappeenrannan VU
K-81kg
1. Opp Kim Hirvonen
2. Slum Heikki Salmenaho
Lahden VU
Keuruun VU
K-91kg
1. Opp Tomi Honka
2. Ylik Jari-Pekka llvesniemi
Lahden VU
Porkkalan VU
K+91kg
1. Opp Topi Heinonen
Haminan VU
Kilpasarjan paras nyrkkeilijä
Opp Tomi Honka, Lahden VU
Tekniikkasarjan paras nyrkkeilijä
Ltn Antti Kästämä. Riihimäen VU
Joukkuekilpailu
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
Kouvolan VU 12p.
Helsingin VU llp.
Haminan VU lOp.
Lahden VU8p.
Riihimäen VU 7p.
Keuruun VU 7p.
Rovaniemen VU 6p.
8. Rajan U6p.
9. Kajaanin VU 5p.
10. Säkylän VU5p.
11. Kauhavan VU 4p.
12. Hämeenlinnan VU 4p.
13. Porkkalan VU 3p.
14. Lappeenrannan VU 2p.
15. Tampereen VU lp.
Sotilasurheiluliiton kamppailupäivät
Rakuunamäki, Lappeenranta 19.9.2012
Sisäsoutu
Seura
Tulokset
Varusmiehet kevyt
1.
Olli Nissinen
LahVU
03:22,3
2.
VValtteri Broder
LahVU
03:24,6
3.
Anton Kondratjeff
HaVU
03:25,5
4.
Atte Otronen
HelVU
03:27,1
5.
Ola- Mihkku Länsman
SodVU
03:29,6
6.
Anssi Rahkonen
LahVU
03:31,8
7.
Timi Kiuru
LahVU
03:33,2
8.
Max Mäkelä
HaVU
03:36,1
9.
Sami Heinonen
LahVU
03:39,3
10.
Joonas Salmela
HelVU
03:46,1
11.
Taavi Sammeli Heikkinen
SodVU
03:58,5
12.
Joonas Pyykkönen
LahVU
04:15,2
Varusmiehet avoin
1.
Juho Kaijansinkko
LapVU
03:07,1
2.
Tapio Soini
KouVU
03:09,5
3.
Tomi Honka
LahVU
03:10,5
4.
Veli- Karri Suominen
LahVU
03:13,0
5.
Aleksi Peltola
HaVU
03:16,4
6,
Antti Holopainen
HelVU
03:16,9
7.
Tuomas Lahti
LahVU
03:18,6
8.
Teemu Nikkanen
RiiVU
03:18,8
9.
Joni Korhonen
HaVU
03:20,1
10.
Ville Ponkilainen
LahVU
03:22,7
11.
Niko Korhonen
LahVU
03:27,3
12.
Kim Hirvonen
LahVU
03:27,3
13.
Jarmo Alander
LahVU
03:32,0
14.
Eemeli Jokinen
LahVU
03:33,0
15.
Jere Tavi
HaVU
03:40,8
HelVU
03:25,2
Janne Masalin
TurVU
02:58,5
2.
Mika Pennanen
TurVU
03:12,0
3.
Tommi Hyvärinen
TurVU
03:13,8
4.
Taneli Matilainen
HelVU
03:26,4
Henkilökunta kevyt
1.
Rami Said
Henkilökunta
1.
Henkilökunta 40+
1.
Aki Onatsu
KouVU
03:16,8
2.
Aku Sirviö
HelVU
03:39,8
3.
Matti Soutua
HalIVU
03:44,8
SOTILASURHEILULIITON KAUKALOPALLON 40 v.- SARJAN
MESTARUUS TURNAUS HELSINGIN ENERGIA CUP
KEURUULLA 28.9.2012
Perjantai 28.9.2012
1
2
A
B
Tulos
08.30 - 09.00
LUOVU
-
KEUVU
i
-
6
09.05 - 09.35
MIKVU
-
HÄMVU
8
-
2
JÄÄNHOITO
3
4
5
A
B
A
B
09.50-10.20
LUOVU
-
MILLOG
8
-
0
10.25-10.55
HELVU
-
HÄMVU
4
-
3
KEUVU
2
-
12
MIKVU
1
-
5
HELVU
5
-
2
LUOVU
4
-
2
LUOVU
3
-
4
HÄMVU
2
-
3
MIKVU
7
-
2
11.10-11.40
JÄÄNHOITO
MILLOG
11.45-12.15
HELVU
7
12.30-13.00
JÄÄNHOITO
KEUVU
8
13.05-13.35
MIKVU
6
-
-
9
13.50-14.20
JÄÄNHOITO
HELVU
10
14.25-14.55
MILLOG
15.10-15.40
JÄÄNHOITO
KEUVU
11
-
JÄÄNHOITO
PELIAIKA 1*29 MIN SUORAA AIKAA + 1 MIN TEHOKASTA
PELIEN VÄLISSÄ 5 MIN TAUKO
JÄÄDYTYSTAUKO 15 MIN
40 v salibandyturnaus Ilmajoella 2.11.2012
OTTELUTULOKSET:
I kierros
LÄÄKVU I (Ilmajoki) - LÄÄKVU II (Vaasa) 2 - 3
LÄÄKVU II (Vaasa) - LAPVU 2 - 9
LAPVU - LÄÄKVU I (Ilmajoki) 9 - 0
II kierros
LÄÄKVU II (Vaasa) - LÄÄKVU I (Ilmajoki) 2 - 3
LAPVU - LÄÄKVU II (Vaasa) 8 - 1
LÄÄKVU I (Ilmajoki)- LAPVU 3-12
1. LAPVU ( Lappeenranta) 12 pist
2. LÄÄKVU II (Vaasa) 3 pist
3. LÄÄKVU I ( Ilmajoki) 3 pist
Hopean ja pronssi ratkaisi maalisuhde Vaasan voitoksi.
Pistepörssi: M + S yhteensä
Petri Koski LAPVU 7 + 10 17
Esa Murtoaho LAPVU 11 + 1 12
Jari Kuhmonen LAPVU 5 + 712
Mika Peltinen LAPVU 3 + 811
Pasi Heikkilä LAPVU 6 + 3 9
Lasse Skog LÄÄKVU II Vaasa 3 + 3 6
Aki Blom LAPVU 3 + 3 6
Tomi Sihvonen LÄÄVU II Vaasa 3 + 14
Juha Ratinen LAPVU 3 + 14
Ari Anttila LÄÄKVU I Ilmajoki 2 + 2 4
Mikko Hölsö LÄÄKVU I Ilmajoki 2 + 1 3
Ari-Pekka Vaismaa LÄÄKVU 11 + 12
Rauno Kotilainen LÄÄKVU II 1 + 1 2