Teboil-voiteluaineet

Voiteluaineet
2
Entistä monipuolisempi voiteluainetoimittaja
Suomalaista öljyosaamista
päristösertifikaatin sekä OHSAS 18001:2003 –työterveys- ja
työturvallisuussertifikaatin.
Teboil-voiteluaineilla on vahva ja vakiintunut asema Suomen
markkinoilla. Yhtiön oman tuotemerkin kehitys alkoi jo yli 45
vuotta sitten. Alusta pitäen päämääränä on ollut valmistaa tuotteita, jotka on suunniteltu erityisesti suomalaisiin olosuhteisiin.
Nykyisellään Teboil hallitsee Suomessa lähes neljännestä voiteluaineiden kokonaismarkkinoista.
Liikenteen voiteluaineet
Teboililla on laaja valikoima voiteluaineita sekä kevyen että
raskaan ajoneuvokaluston kaikkiin voitelutarpeisiin. Teboil tuo
markkinoille aktiivisesti uusia voiteluaineita, mikä lisää asiakkaan mahdollisuuksia valita tarkoitukseensa parhaiten soveltuva tuote. Valikoiman uusimpia huippuöljyjä on mm. raskaan
kaluston dieselmoottoriöljy Super XLD EEV, joka on tarkoitettu
erityisen vähäpäästöisiin raskaan kaluston ajoneuvoihin, joiden pakokaasujen puhdistusjärjestelmät edustavat uusinta
huipputeknologiaa.
Jatkuva kehitystyö
Nopea tekninen kehitys ja ajoneuvo- sekä konevalmistajien
muuttuvat suositukset asettavat voiteluaineille jatkuvasti uusia haasteita. Teemme jatkuvaa kehitys- ja tutkimustyötä asiakkaiden, lisäaine-, ajoneuvo- ja konevalmistajien kanssa uusien, yhä parempien ja suorituskykyisempien voiteluaineiden
kehittämiseksi. Pohjoinen ilmastomme asettaa voiteluaineille
erityisiä vaatimuksia etenkin kylminä vuodenaikoina. Teboilvoiteluaineiden kehitystyön tavoitteena on tuoda markkinoille
suorituskykyisiä erityisesti suomalaisiin olosuhteisiin soveltuvia voiteluaineita.
Teollisuusvoiteluaineet
Teboil on teollisuusyritysten luotettava ja innovatiivinen voiteluainekumppani. Monipuolinen tuoteohjelma, mahdollisuus räätälöityjen tuotteiden kehittämiseen ja optimoidun voiteluhuollon ohjelma OVHO auttavat teollisuusasiakasta järkeistämään
voiteluainetarpeensa. Teboilin yhteistyö saksalaisen erikoisvoiteluaineiden valmistajan Rhenus Lubin kanssa antaa entistä
paremmat edellytykset palvella teollisuusyrityksiä kokonaisvaltaisesti.
Teboil-voiteluaineet valmistetaan Haminan voiteluainetehtaassa.
Valmistus ja laboratoriotoiminnot ovat saaneet SFS-EN ISO
9001:2008 –laatusertifikaatin ja SFS-EN ISO 14001:2004 –ym3
SISÄLLYSLUETTELO
Alkusanat
3
Sisällysluettelo
4
Aakkosellinen hakemisto
5
PERUSTIETOJA VOITELUAINEISTA
6
VOITELURASVAT
Perusöljytyypit
6
Yleisrasvat
30
Lisäaineistus
7
Niveltappirasvat
30
Voiteluaineiden varastointi ja käsittely
7
Yleisrasvat kuumiin olosuhteisiin ja
raskaammille kuormituksille
31
Keskusvoitelurasvat
31
Laakerirasvat kevyille kuormituksille ja
suurille nopeuksille
32
Vaihteisto- ja ketjurasvat
32
Yleisrasva elintarviketeollisuuteen
33
PTFE-rasva
33
SUORITUSKYKYLUOKITUKSET
SAE-viskositeetti
Moottoriöljyt
8
9-10
2-tahtimoottoriöljyt
11
Vaihteisto- ja vetopyörästö-öljyt
11
Voitelurasvat
ISO 3448 -viskositeetti
Hydrauliikkaöljyt
12-13
13
TEOLLISUUSVOITELUAINEET
14-15
Hydrauliikka- ja kiertovoiteluöljyt
Vaihteisto- ja kiertovoiteluöljyt
TAULUKOT
Viskositeettiarvojen vertailutaulukko
16-17
AJONEUVOVOITELUAINEET
34
34-35
Kompressoriöljyt
35
Paineilmatyökaluöljyt
36
Lämmönsiirtoöljyt
36
Henkilö- ja pakettiautojen moottoriöljyt
18-19
Turbiiniöljyt
36
Raskaan kaluston moottoriöljyt
20-21
Sitkostetut koneöljyt
36
Maatalouden yleisöljy
21
Johdeöljyt
37
2-tahtimoottoriöljyt
22
Muuntajaöljy
37
4-tahtipienmoottoriöljyt
23
Betonimuottiöljy
37
API GL-1 -luokan vaihteistoja vetopyörästö-öljyt
24
LAIVAVOITELUAINEET
API GL-4 -luokan vaihteistoja vetopyörästö-öljyt
25
Sylinteri- ja systeemiöljyt keskinopeisiin
uppomäntämoottoreihin
38
API GL-5 -luokan vaihteistoja vetopyörästö-öljyt
25
ERIKOISVOITELUAINEET
39
Erikoisvaihteisto- ja vetopyörästö-öljyt
26
Automaattivaihteistoöljyt
27
Ajoneuvojen erikoishydrauliikkaöljyt
Teräketjuöljyt
28-29
29
4
AAKKOSELLINEN HAKEMISTO
2T Bike
22
Hydraulic 46 Max-S
28
Slide
37
2T Mix
22
Hydraulic Arctic Oil
29
Solid 0 ja 2
32
2T Snow
22
Hydraulic Deck Oil
29
Special GML
21
2T Special Outboard
22
Hydraulic Eco
29
Super HPD
20
4T Special Motorboat
23
Hydraulic Lift
28
Super HPD ECV
20
4T SuperBike Oil
23
Hydraulic Oil
28
Super XLD EEV
21
AR-Grease
33
Hydraulic Oil 10W
29
Super XLD L-SAPS
20
Compressor Oil 46 SHV
35
Hydraulic Oil 5W
29
Compressor Oil P
35
Hydraulic Oil ML
29
Super XLD-2
20
Compressor Oil SX
35
Hydraulic Oil Polar
29
Syntec Grease
32
Diamond eXtreme
19
Hydraulic Oil S
28
Synpag
35
Diamond Plus
18
Hydraulic Oil WB 46
26
Sypres
35
Diamond 5W-30
19
Hydraulic SHV 36
29
Termo Oil
36
Diamond 5W-40
18
Hypoid
25
Teräketjuöljy
29
Diamond Carat
18
Hypoid LS
25
Teräketjuöljy BIO
29
Diamond Carat III
18
Larita Oil
34
Turbine Oil XOR
36
Diamond Diesel
19
Moniaste
19
Universal CLS ja CLS-1
31
DKW-Grease
32
Monitra Plus
21
Universal M
30
EP
25
MoTo
29
Ward
38
Fluid D
27
MultiPurpose EP ja EP 0
30
Wetol
26
Fluid E
27
MultiPurpose Extra
30
Fluid ES-Max
27
MultiPurpose Grease
30
Fluid S
27
MultiPurpose HT
31
Fluid TO-4
27
Muuntajaöljy SL 200
37
FM-Grease
33
Outboard Gear
26
Form Oil E
37
Past Oil
36
Gear
24
Pienkoneöljy
23
Gear Grease MDS
32
Pneumo
36
Gear Grease XHP
32
Power D
21
Gear MTF-V
24
Power Plus
21
Gold
19
Pressure Oil
34
Gold S
19
Serina
21
Grease HL 520
31
Silver
19
5
Perustietoja voiteluaineista
Tiheys ja ominaispaino
Leimahduspiste
3
Aineen tiheys on sen massan ja tilavuuden osamäärä [kg/m ].
Ominaispaino on aineen tietyn tilavuuden massan ja vastaavan
vesimäärän massan suhde. Tiheys ja ominaispaino ovat lämpötilasta riippuvia ominaisuuksia.
Öljyä lämmitettäessä siitä nousee höyryjä, jotka liekin avulla
saadaan hetkeksi leimahtamaan. Lämpötilaa, jossa höyryt saadaan leimahtamaan kutsutaan leimahduspisteeksi.
Jähmepiste
Viskositeetti
Jähmepiste on alin lämpötila, jossa öljy laboratorio-olosuhteissa liikkuu kallistettaessa koeputkea, jossa sitä on jäähdytetty.
Öljyn jähmepiste johtuu joko öljyn viskositeetin kasvusta riittävän suureksi lämpötilan laskiessa tai parafiinivahan kiteytymisestä yhdessä viskositeetin nousun kanssa siinä määrin, että
öljy muuttuu kiinteäksi.
Viskositeetti on lämpötilasta riippuva suure, jolla ilmaistaan
nesteen juoksevuutta. Viskositeettiyksiköitä on useita. Voiteluöljyistä käytetään yleisesti kinemaattista viskositeettia, jonka
yksikkö on Stoki [St]-SI-järjestelmässä [m2/s] tai käyttökelpoisemmin senttistoki [cSt] SI-järjestelmässä [mm2/s]. Kun kinemaattinen viskositeetti kerrotaan öljyn tiheydellä mittauslämpötilassa, saadaan dynaaminen viskositeetti, jonka yksikkö on
Poisi [P]. Dynaamisen viskositeetin SI-järjestelmän mukainen
yksikkö on Pascal-sekunti, [Pas] [Ns/m2].
Neutraloimisluku
Voiteluaineissa on perusöljystä, lisäaineistuksesta tai käytöstä
johtuvasta hapettumisesta peräisin olevia happamia ja/tai
emäksisiä aineita. Ne analysoidaan laboratoriossa kokonaisemäslukuna (TBN) tai kokonaishappolukuna (TAN). Neutraloimisluku ilmoittaa sen emäksen/happaman aineen määrän,
joka tarvitaan öljyn neutraloimiseksi. Neutraloitumisluvun yksikkönä käytetään [mg KOH/g] (milligramma kaliumhydroksia
per gramma öljyä).
Viskositeetti-indeksi
Viskositeetti-indeksistä käytetään lyhennettä VI ja se kuvaa
öljyn viskositeetin riippuvuutta lämpötilan muutoksesta. Mitä
suurempi VI:n arvo on sitä vähemmän öljyn viskositeetti muuttuu lämpötilan vaihdellessa.
Perusöljytyypit
Mineraaliöljyt
Mineraaliöljyt on valmistettu raakaöljystä monimutkaisien jalostusprosessien avulla. Hyvä mineraaliöljy on voiteluaineiden
luotettava raaka-aine, jolla on kaikin puolin tasapainoiset ominaisuudet kuten esim. tiivisteystävällisyys, lisäaineiden liukenevuus ja niiden vaikutuksen tehokkuus. Normaaleissa käyntilämpötiloissa ja olosuhteissa mineraaliöljyjen voiteluominaisuudet ovat täysin riittävät ja voidaan hallita sopivalla viskositeetin valinnalla. Sitä vastoin erittäin hyvät kylmäominaisuudet
omaavan mineraaliöljyperustaisen voiteluaineen tekeminen on
vaikeaa ellei mahdotonta siten, että sen voiteluominaisuudet
korkeimmissakin käyttölämpötiloissa olisivat riittävät.
Edullisimpia synteettisiä perusöljyjä ovat hydro- /vetykrakatut
perusöljyt eli ns. EHVI, XHVI ja VHVI öljyt. Nämä perusöljyt on valmistettu raakaöljystä pitkien tislausprosessien avulla ja niissä
on normaaleja mineraaliöljyjä tasajakoisempia hiilivety-yhdisteitä, jolloin myös ominaisuudet ovat tasaisemmat.
Polyalfaolefiini (PAO) on mm. vaihteisto- ja moottoriöljyissä yleisesti käytetty synteettinen perusöljy. PAOn valmistus on erittäin
pitkä ja monimutkainen prosessi, jonka tuloksena saadaan juuri
halutunlaisia hiilivety-yhdisteitä.
Synteettisiä estereitä käytetään yleensä lisänä muissa perusöljyissä. Synteettiset esterit ovat erittäin kalliita ja niillä on erityisen hyvät kylmäominaisuudet, joten niillä voidaan parantaa
entisestään voiteluöljyn kylmäominaisuuksia.
Synteettiset öljyt
Synteettisten perusöljyjen avulla saadaan mineraaliöljyjä parempia ominaisuuksia voiteluöljylle. Synteettiset perusöljyt
ovat mineraaliöljyjä pidemmälle jalostettuja. Tuloksena syntyy
voiteluaine, jonka hiilivety-yhdisteet ovat tasalaatuisempia ja
-kokoisempia kuin mineraaliöljyillä. Synteettisyys sinänsä ei
kuitenkaan ole laadun tae, vaan hyvän laadun varmistaminen
vaatii erittäin tarkkaa komponenttien valintaa ja niiden seossuhteiden optimointia. Tästä johtuen suuretkin hintaerot ”samanlaisten” synteettisten öljyjen välillä ovat mahdollisia. Synteettisillä öljyillä saavutetaan mm. seuraavia ominaisuuksia:
•
•
Biohajoavat öljyt
Biohajoavat öljyt on valmistettu yleensä synteettisistä estereistä
tai kasviöljyistä. Synteettisistä estereistä valmistetuilla öljyillä
on erittäin hyvät kylmäominaisuudet ja korkea viskositeettiindeksi. Biohajoavia öljyjä ei suositella sekoitettavaksi normaalien mineraaliöljyjen kanssa. Sekoitettaessa eri valmistajien
biohajoavia öljyjä on tiedettävä minkälaisesta perusöljystä ne
on valmistettu. Synteettistä estereistä valmistetut öljyt ovat
yleensä keskenään sekoituskelpoisia, mutta kasviöljypohjaisia
öljyjä ei suositella sekoitettavaksi keskenään tai synteettisistä
estereistä valmistettujen öljyjen kanssa. Lisätietoja biohajoavista öljyistä antaa tekninen neuvonta.
Erinomaiset kylmäominaisuudet kuten käynnistyvyys
ja voitelu kylmissä olosuhteissa
Erinomaiset kuumaominaisuudet kuten hapettumiskestävyys, alhainen haihtuvuus ja pieni öljynkulutus
6
Lisäaineistus
Paineenkesto- eli EP -lisäaineet muodostavat voideltavien metallipintojen kanssa kemiallisen kalvon, joka estää tehokkaasti
kiinnileikkautumista. EP-lisäaineiden on tarkoitus kasvattaa
öljyn kuormankantokykyä. Vaihteistoöljyt ovat tyypillisesti voimakkaasti EP-lisäaineistettuja öljyjä.
Pelkillä perusöljyillä ei saavuteta kaikkia niitä ominaisuuksia,
joita nykyaikaiset koneet ja laitteet voiteluöljyiltä vaativat. Tämän vuoksi öljyihin on lisättävä erityisiä lisäaineita, joilla parannetaan korkealaatuisten perusöljyjen ominaisuuksia. On kuitenkin muistettava, että parhaimmatkaan lisäaineet eivät tee heikkolaatuisista perusöljyistä korkealaatuisia voiteluaineita.
Tärkeimmät lisäaineet ovat:
Vaahtoamisenestolisäaineet estävät öljyn vaahtoamista pienentämällä pintajännitystä, jolloin ilmakuplat särkyvät helposti.
Hapettumisenestolisäaineet Hapettuminen on ketjureaktio,
jossa sekä aiemmat hapettumistulokset että öljyissä olevat
epäpuhtaudet kiihdyttävät reaktiota. Hapettumisenestolisäaineet katkaisevat hapettumisreaktion ja estävät metallipintojen
katalyyttisen vaikutuksen.
Jähmepisteen alentajalisäaineet estävät lämpötilan laskun johdosta syntyviä vahakiteitä yhtymästä toisiinsa, jolloin kiteytynyt
vaha ei pääse estämään öljyn liikkumista.
Puhtaana pitävät lisäaineet (detergentit ja dispersantit)
Näiden lisaineiden tehtävänä on pitää moottorinosat puhtaina
ja sitoa moottorista irtoavat epäpuhtaudet itseensä.
VI:n (viskositeetti-indeksi) parantajalisäaineet ovat suurimolekyylisiä voiteluöljyyn liukenevia polymeerejä, jotka estävät öljyn ohenemista lämpötilan noustessa. VI:n parantajalisäaineet
ovat tärkeitä öljyissä, jotka toimivat voimakkaasti vaihtelevissa
lämpötilaolosuhteissa.
Korroosionestolisäaineet muodostavat metallipinnoille ruostumista estävän kalvon.
Kulumisenestolisäaineet muodostavat voideltaville pinnoille
kemiallisen kalvon, joka estää metalliset kosketukset. Kulumisenestolisäaineet ovat tärkeitä kohteissa, joissa kuormitukset
ovat suuria ja nopeudet taas pieniä.
Voiteluaineiden varastointi ja käsittely
Öljyjätteiden hävittäminen
Kuljetusastiat tulee säilyttää siten, ettei niihin pääse epäpuhtauksia eikä vettä. Esimerkiksi tynnyrit on paras varastoida kyljellään tai ylösalaisin. Tällöin kannelle ei pääse kerääntymään
vettä, jonka lämmönvaihtelun aiheuttama alipaine voisi imeä
astiaan. Oikein säilytettynä öljy säilyy vuosia.
Käytetty öljy on ongelmajäte, joka tulee toimittaa ongelmajätelaitokselle jatkokäsittelyyn.
Käytetyt hyväkuntoiset tynnyrit kelpaavat yleensä uudelleen
käytettäviksi oikein suoritetun puhdistuksen ja kunnostuksen
jälkeen. Tynnyrikunnostamot ottavat vastaan tynnyreitä, jotka
sisältävät öljyjäämiä. Kunnostuskelvottomat tynnyrit, jotka eivät sisällä vaarallisten aineiden jäämiä tulee toimittaa murskauslaitokselle.
Emulsioöljyt kuten esim. leikkuunesteet tulee kuljettaa ja varastoida yli 0°C:een lämpötilassa. Myös voitelurasvat suositellaan
varastoitavaksi yli 0°C:een lämpötilassa.
Öljyjätteiden käsittelyä koskevissa asioissa kuntien viranomaiset antavat neuvoja.
Voiteluaineiden kuljetuksessa ja varastoinnissa on huomioitava
ympäristönsuojelua koskevat periaatteet sekä viranomaisten
ohjeet ja määräykset.
7
Suorituskykyluokitukset
SAE-viskositeetti
SAEluokka
Moottoriöljyjen viskositeetti ilmaistaanSAE (Society of Automotive
Engineers) -luokituksen avulla. SAE-luokituksessa moottoriöljyt
on jaettu seuraaviin luokkiin: 0W, 5W, 10W, 15W, 20W, 25W,
20, 30, 40, 50 ja 60. Näistä luokista pelkällä numerotunnuksella varustettujen luokkien öljyille on määritetty oheisen taulukon mukaiset viskositeetin raja-arvot lämpötilassa 100 °C.
W-kirjain luokan numeron yhteydessä ilmaisee öljyn soveltuvuuden kylmiin olosuhteisiin. Näiden luokkien öljyille määritetään
taulukon mukaisen miniviskositeetin 100 °C:ssa lisäksi pumpattavuuden rajalämpötila sekä viskositeetti kylmissä lämpötiloissa. Suurin osa nykyään myytävistä moottoriöljyistä on moniasteisia eli ne täyttävät ilmoitetun luokan viskositeettivaatimukset sekä kylmässä että kuumassa.
Kullekin SAE-luokalle on määritelty maksimiviskositeetti omassa
lämpötilassaan (kts. oheinen taulukko). Viskositeetin mittaus
perustuu kylmän kampikammion jäljittelijään (CCS-laite). Pumpattavuuden rajalämpötila taas kuvaa alinta lämpötilaa, jossa
moottorin öljypumppu pystyy siirtämään öljyä voitelujärjestelmässä. Sitä voidaankin pitää alhaisimpana turvallisena kylmäkäynnistyslämpötilana.
CCS-viskositeetti cP/°C
Pumpattavuuden rajalämpötila, °C
Viskositeetti CSt/100 °C
min
max
0W
6.200/–35
–40
3,8
–
5W
6.600/–30
–35
3,8
–
10 W
7.000/–25
–30
4,1
–
15 W
7.000/–20
–25
5,6
–
20 W
9.500/–15
–20
5,6
–
25 W
13.000/–10
–15
9,3
–
20
5,6
< 9,3
2,6
30
9,3
< 12,5
2,9
40
12,5
< 16,3
2,9*
40
12,5
< 16,3
3,7**
50
16,3
< 21,9
3,7
60
21,9
< 26,1
3,7
*) Viskositeettiluokat SAE 0W-40, 5W-40 ja 10W-40.
**) Viskositeettiluokat SAE 15W-40, 20W-40, 25W-40 ja 40.
Taulukossa oleva HTHS tulee sanoista High Temperature High
Shear Rate eli ”korkea lämpötila suuri leikkaus”. Tällä testillä mitataan öljyn viskositeetin pysyvyyttä kuumissa ääriolosuhteissa.
***) Minimiviskositeetti 150°C:n lämpötilassa HTHS-kokeessa.
8
HTHS
cP***
Moottoriöljyt
API-luokitus
Moottoriöljyjen API-luokitus on syntynyt ja sitä kehitellään API:n (American Petroleum Institute), ASTM:n (American Society for
Testing and Materials) ja SAE:n yhteistyönä. Se määrittelee useiden eri parametrien (esim. männän puhtauden, männänrenkaiden
kulumisen jne.) raja-arvoja erilaisia testimoottoreita käytettäen.
Moottoriöljyjen API-luokitus on jaettu kahteen ryhmään:
1)
Bensiinimoottoriöljyt, joille on käytössä luokat SE, SF, SG, SH, SJ, SL ja SM.
2)
Dieselmoottoriöljyt, joille on käytössä luokat CC, CD, CE, CF, CG, CH, CI ja CJ.
Bensiinimoottoriöljyt
Dieselmoottoriöljyt
SC, SD ja SE ovat vanhoja luokituksia, jotka voivat esiintyä
vanhemmissa ajoneuvoissa.
SF
Tyypillinen vaatimus vuosimallia 1981-1988 olevien
ajoneuvojen bensiinimoottoreille.
SG Aiempaa parempia puhtaanapito-, lietteenesto-, käyttöikä- ja kulumisenesto-ominaisuuksia vaativa luokka.
Useimpien moottorinvalmistajien laatuvaatimuksena
vuodesta 1989 alkaen.
SH 1993 käyttöönotettu luokitus. Testeiltään ja rajoiltaan
sama kuin SG, mutta testien suoritustapa on vaativampi.
SJ
1996 käyttöönotettu luokitus, joka on kehitetty moottoreiden entistä tiukempien päästö- ja suorituskykyvaatimuksien mukaiseksi.
SL
2001 käyttöönotettu luokitus, jossa otetaan huomioon
parempi polttoainetalous, parempi suoja katalysaattorille ja muille päästöjä vähentäville osille ja mahdollisuus pidennetyille öljynvaihtoväleille. Uudet testit ja
testirajat ovat merkittävästi vaativammat kuin SJ-luokituksessa.
SM Uusin 2005 käyttöönotettu luokitus, jossa parannettu
moottorin suojaa kulumista vastaan, kylmäominaisuuksien säilyvyyttä käytönaikana ja hapettumisenkestoa verrattuna SL-luokkaan.
CB, CC ja CD ovat vanhoja luokituksia, jotka saattavat esiintyä vanhemmissa ajoneuvoissa
CE
1985 esitelty luokitus, jonka käyttö on tyypillistä ahdetuille ja raskaasti kuormitetuille dieselmoottoreille.
CF
1994 esitelty luokitus, joka on tarkoitettu esikammiodieselmoottoreille.
CF-4 1990 esitelty luokitus, joka on CE:n korvaava parannettu luokitus.
CF-2 Muuten sama kuin CF-4, mutta kaksitahtidieseleille.
CG-4 1995 esitelty luokitus, joka täyttää amerikkalaisille
raskaan kaluston dieseleille asetetut vaatimukset.
CH-4 Raskaan kaluston luokitus vuoden 1998 päästöstandardit täyttäville moottoreille, jotka on suunniteltu
käyttämään rikitöntä tai vähärikkistä dieselpolttoainetta.
CI-4 2002 voimaan tullut luokitus vähäpäästöisille moottoreille, jotka on suunniteltu täyttämään v. 2004 pakokaasupäästöjen vaatimukset. Erityisesti moottoreihin,
joissa on pakokaasujenkierrätys, EGR.
CJ-4 2006 voimaan tullut luokitus, joka vastaa eräiden
2007 ja myöhemmin markkinoille tulleiden tieliikenteessä käytettävien pääsääntöisesti amerikkalaisten
vähäpäästöisten dieselmoottorien vaatimuksiin. Erityisesti se on tarkoitettu moottoreihin, jotka käyttävät
vähärikkistä polttoainetta ja jotka mahdollisesti on
varustettu uudentyyppisillä pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmillä.
9
Suorituskykyluokitukset
Moottoriöljyt
ACEA-luokitus
ACEA on eurooppalainen autonvalmistajien yhteistyöjärjestö, joka on kehittänyt nykyaikaiset eurooppalaiset autot ja käyttöolosuhteet paremmin huomioivan moottoriöljyjen laatuluokituksen. ACEA-luokitus on jaettu moottorityyppien mukaan kolmeen pääryhmään: bensiinimoottorit (A), kevyen kaluston dieselmoottorit (B) ja raskaan kaluston dieselmoottorit (E). Vuonna 2004 tehdyssä
uudistuksessa A- ja B-luokat yhdistettiin A/B luokaksi. Lisäksi tuli uusi C-luokitus, joka on tarkoitettu erilaisilla pakokaasujen kierrätys- ja puhdistusjärjestelmillä varustetuille kevyen kaluston bensiini- ja dieselmoottoreille. C-luokan öljyt ovat ns. Low SAPS -öljyjä,
jotka sisältävät vähemmän rikkiä, fosforia ja sulfaattituhkaa kuin perinteiset moottoriöljyt.
Kevyen kaluston bensiini- ja dieselmoottoriöljyt
API ja ACEA yleisluokitusten lisäksi monet moottorivalmistajat
edellyttävät öljyiltä myös omia luokituksiaan. Kevyen kaluston puolella mm. Audi, BMW, Ford, GM, Mercedes-Benz, Opel,
Saab ja Volkswagen, vaativat käytettäväksi öljyjä, jotka täyttävät heidän omat luokituksensa. Tyypillisesti moottorivalmistajien omat luokitukset pohjautuvat API- ja ACEA-luokkiin ja lisäksi
öljyjen on läpäistävä moottorivalmistajien asettamat omat testit
ja moottorikokeet.
A1/B1 Kevyen kaluston bensiini- ja dieselmoottoreihin suunniteltuja pienikitkaisia ja matalaviskositeettisiä ns.
polttoaineensäästö-öljyjä. A1/B1 -luokan öljyjen käyttö
ei ole sallittu kaikissa ajoneuvoissa. Soveltuvuus on tarkistettava ajoneuvon huoltokirjasta.
A2/B2 on suunniteltu normaalikäyttöön ja normaaleille öljynvaihtoväleille. Luokitus esiintyy lähinnä vanhemmissa
ajoneuvoissa. Voidaan korvata A3/B3 -luokan öljyillä.
A3/B3 Kevyen kaluston bensiini- ja dieselmoottoreihin suunniteltuja öljyjä moottorivalmistajien pidennetyille öljynvaihtoväleille.
A3/B4 A3/B3 -luokkaa vastaavia, mutta lisätty vaatimuksia
suoraruiskutusdieselmoottoreille. Voidaan käyttää ajoneuvoissa, joissa vaatimus A3/B3.
A5/B5 Pienikitkaisia ja matalaviskositeettisiä öljyjä pidennetyille vaihtoväleille. Niiden käyttö ei ole sallittu kaikissa
ajoneuvoissa. Soveltuvuus on tarkistettava ajoneuvon
huoltokirjasta.
C1, 2, 3 ja 4 ovat ns. Low SAPS –öljyjä, joissa rikki, fosfori ja
metallipohjaiset lisäaineet on pääosin korvattu uudemman teknologian lisäaineilla. Tämän Low SAPS ominaisuutensa vuoksi nämä öljyt eivät vaikuta haitallisesti
uudenaikaisten ympäristöystävällisempien moottorien
pakokaasujärjestelmien toimintaan. Ohuita C1 ja C2
energiansäästö-öljyjä tulee käyttää vain moottoreissa,
joihin ne on hyväksytty.
C1
Ohuita ns polttoaineensäästö-öljyjä, jotka alittavat erittäin tiukat Low SAPS –rajat.
C2
Ohuita ns polttoaineensäästö-öljyjä, jotka alittavat tiukat Low SAPS –rajat.
C3
Low SAPS öljyjä, jotka alittavat tiukat Low SAPS -rajat.
Sama Low SAPS-taso kuin C2:ssa, mutta pienempi polttonesteen säästövaatimus.
C4
Low SAPS öljyjä, jotka alittavat erittäin tiukat Low-SAPS
–rajat. Lähes sama Low SAPS –taso kuin C1:ssä, mutta
polttonesteen säästövaatimus vastaa C3:a.
Raskaan kaluston dieselmoottoriöljyt
E2
E4
E5
E6
E7
E9
10
Öljyt on tarkoitettu raskaankaluston dieselmoottoreihin
ajettaessa normaaleilla vaihtoväleillä.
Pitkien öljynvaihtovälien erikoisöljy lähinnä MercedesBenzin ja MAN:n EURO 3 -moottoreihin.
Useimmat moottorivalmistajat vaativat EURO 3 -moottoreissa E5-luokan öljyjä ajettaessa pidennetyillä öljynvaihtoväleillä. Virallisesti E5 on poistunut luokitus, jonka on korvannut E7.
Raskaankaluston Low SAPS –öljy (kts. ACEA C1-C4) pitkille öljynvaihtoväleille. Tarkoitettu erityisesti eurooppalaistyyppisille dieselmoottoreille, joissa on uudentyyppisiä pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmiä.
Erittäin korkean suorituskyvyn omaava pitkien vaihtovälien dieselmoottoriöljy EURO 3- ja 4-vaatimukset
täyttäviin dieselmoottoreihin. Sopii myös vanhempaan
kalustoon.
Huippuluokan dieselmoottoriöljy raskaalle kalustolle. Suorituskykytasoltaan parempi kuin E7 ja soveltuu
lisäksi moniin uudentyyppisillä pakokaasujen käsittelyjärjestelmillä varustettuihin moottoreihin. Voidaan käyttää myös ajoneuvoissa, joissa vaatimuksena on ACEA E7
tai E5.
2-tahtimoottoriöljyt
2-tahtimoottoriöljy
HUOM! API-TC- ja API-TD-luokat ovat rinnakkaisia eli kumpikaan
ei voi korvata toista.
2-tahtimoottoriöljyjen suorituskykytaso määritetään API-luokituksella, joka perustuu laboratorio- ja moottorikokeisiin. 2-tahtiöljyt jaetaan neljään eri API-luokkaan seuraavasti:
JASO
Japanilaisten moottorivalmistajien luokitus, jossa on kiinnitetty erityistä huomiota öljyjen vähäiseen savunmuodostukseen.
JASO:n vaatimustasot ovat: SA, FB , FC ja FD (vaativin viimeksi
mainittuna).
API-luokka Pääasiallinen käyttökohde
API-TA
Mopojen, ruohonleikkureiden ja muiden vastaavien laitteiden 2-tahtimoottorit
API-TB
Mm. pienitehoiset moottoripyörät ja skootterit
API-TC
Maalla vaativissa olosuhteissa toimivien 2-tahtimoottorien voiteluun. Voidaan käyttää myös kun
vaatimustasona on API-TA tai API-TB
API-TD
Erityisesti 2-tahtiperämoottoreiden voiteluun
NMMA
Perämoottorivalmistajien erikoisluokitus perämoottoreiden
2-tahtiöljyille. Tässä luokituksessa on kiinnitetty erityistä huomiota moottorin puhtaanapysymiseen. Perämoottorivalmistajien suosituksissa yleisimmin esiintyvä luokitustaso on TC-W3.
Vaihteisto- ja vetopyörästö-öljyt
SAE-viskositeettiluokitus
API-luokat
Vaihteisto- ja vetopyörästö-öljyjen SAE-luokat ovat 70W, 75W,
80W, 85W, 80, 85, 90, 110, 140, 190 ja 250. Luvun perässä
oleva W osoittaa, että öljyn viskositeetti on määritetty alhaisissa lämpötiloissa. Viskositeetin on pysyttävä taulukon ilmoittamissa lämpötiloissa 150.000 senttipoisin alapuolella, ja lisäksi
täytettävä määrätyt minimivaatimukset 100°C:n lämpötilassa.
Muille SAE -luokille on viskositeetin raja-arvot määritetty
100°C:n lämpötilassa.
GL-1 Vaihteistoöljy, joka ei sisällä paineenkesto- eli EP- lisäaineita. Käytetään vaihteistoissa, joissa on alhaiset liukunopeudet.
GL-4 Melko runsaasti EP-lisäaineistettu öljy, jota käytetään
useimpien autojen käsivalintaisissa vaihteistoissa.
GL-5 Erittäin runsaasti EP-lisäaineistettu öljy raskaaseen käyttöön. Useimpien nykyaikaisten autojen ja työkoneiden hypoidivetopyörästöihin, joissa esiintyy suuria nopeuksia, korkeita
lämpötiloja ja iskumaisia kuormitushuippuja.
Vaihteisto- ja vetopyörästö öljyjen SAE-luokitus:
SAE-luokka
Maksimilämpötila
150.000 cP:n
viskositeetille
Viskositeetti cSt 100 ºC
Min/Max
70 W
-55
4,1 / -
75W
-40
4,1 / -
80W
-26
7,0 / -
85W
-12
11,0 / -
80
7,0 / <11,0
85
11,0 / <13,5
90
13,5 / <18,5
110
18,5 / <24,0
140
24,0 / <32,5
190
32,5 / <41,0
250
41,0 / -
HUOM! Käytä aina vain suositusten mukaista API GL-luokkaa.
Ajoneuvot, joiden vetopyörästöt on varustettu kitkalukolla vaativat yleensä erikoislisäaineistuksen varmistamaan kitkalukon
tasaisen toiminnan. Vetopyörästö-öljyt, joissa on kitkalukon toimintaa parantava lisäaineistus käytetään yleensä lisämerkintänä LS tai Limited Slip (esim. Teboil Hypoid LS).
Vaihteistoöljyjen tavallisten tehtävien lisäksi automaattivaihteistoöljyjen (ATF) on toimittava voiman välittäjänä ja kyettävä
täyttämään erilaisten materiaalien asettamat kitkaominaisuudet.
HUOM! Automaattivaihteistoöljyt eivät kuulu API-luokituksen
piiriin, vaan vaihteistojen valmistajat ovat asettaneet käytettävälle öljylle omat vaatimuksensa. Eri vaihteistovalmistajien vaatimukset poikkeavat toisistaan kitkaominaisuuksilta. Suuri osa
automaattivaihteistoista voidaan voidella Dexron II tai Dexron
III tyyppisellä öljyllä, mutta mikäli vaihteistovalmistaja antaa
omat vaatimukset käytettävälle öljylle on niitä syytä noudattaa
vaihteiston toiminnan varmistamiseksi.
11
Voitelurasvat
Tippumispiste
Voitelurasva on voiteluaine, joka muodostuu, kun nestemäinen
voiteluöljy saatetaan kiinteään tai puolijuoksevaan muotoon
erityisen saentimen avulla. Lisäksi rasvan ominaisuuksia parantamaan voidaan käyttää liukoisia tai kiinteitä lisäaineita.
Lämpötila, jossa öljy ja saennin erottuvat toisistaan.
Voiteluominaisuudet
Voitelurasva = Öljy (80–90 %) + Saennin + Lisäaineet
Rasvan voiteluominaisuudet ja kuormankantokyky ovat riippuvaisia perusöljyn paksuudesta ja saentimen käyttäytymisestä
rajavoitelutilanteessa.
Saentimet
•
Metallisaippuat esim. litium (70 % kaikista valmistetuista), kalsium, alumiini ja natrium
Edellisten metallien kompleksisaippuoita, joista
yleisin on litiumkompleksi
Epäorgaanisia saentimia kuten esim.
bentoniittisavi, silikageeli
Synteettisiä saentimia kuten esim. polyurea ja PTFE
•
•
•
Kulumisenestokykyä ja EP-ominaisuuksia mitataan mm. seuraavilla tunnetuilla testeillä:
•
•
•
•
Perusöljy
Voitelurasvoissa kuten voiteluöljyissäkin käytetään synteettisiä ja mineraalipohjaisia perusöljyjä. Perusöljy yhdessä saentimen kanssa ratkaisee voitelurasvan reologiset ominaisuudet.
(Reologia = aineen juoksevuusoppi)
SKF-laakeritestit esim. SKF R2F (määritellään mm. rasvan ylin sallittu käyttölämpötila)
Timken EP-testi
Nelikuulakoe
Almen EP-testi
Pumpattavuus
Hyvä pumpattavuus on elintärkeä ominaisuus keskusvoitelujärjestelmissä varsinkin kylmissä olosuhteissa. Rasvan tulee
kestää keskusvoitelun aiheuttamat rasitukset ilman, että öljy
ja saennin erkanevat toisistaan. Mm. Safematic on kehittänyt
rasvojen pumppaustestin, jonka perusteella määritellään kunkin rasvan alin toimintalämpötila. SKF (Safematic) ylläpitää ja
julkaisee luetteloa testatuista rasvoista.
Lisäaineet
Rasvoissa aivan kuten voiteluöljyissäkin käytetään lisäaineita
parantamaan niiden ominaisuuksia. Näiden liukoisten aineiden
lisäksi rasvoihin lisätään joskus myös kiinteitä voiteluaineita,
kuten esimerkiksi molybdeenidisulfidia (MoS2) ja grafiittia.
Ominaisuudet ja analysointi
Ruosteenestokyky
Kovuus
Rasvojen kovuus eli tunkeuma määritetään NLGI (National Lubricating Grease Institute) -luokituksen mukaan. Määritys tapahtuu mittalaitteella, jossa olevan kartion annetaan painua viiden
(5) sekunnin ajan +25-asteiseen rasvaan. Kartion rasvaan tunkeutuma matka mitataan ja ilmoitetaan kymmenesosamillimetreissä. Useimmiten ilmoitetaan onko kyseessä ns. vatkattu vai
vatkaamaton tunkeuma. Näiden arvojen ero antaa kuvan rasvan
kyvystä kestää mekaanista rasitusta.
Esimerkiksi SKF Emcor -testi, jossa arvioidaan rasvan kykyä estää laakerien kulutuspintojen ruostumista veden läsnäollessa.
Vedensietokyky
Vesipesutestillä (Water Wash Out Test) arvioidaan rasvan pysyvyyttä voitelukohteessa virtaavan veden vaikutuksen alaisena.
Tulokseksi ilmoitetaan huuhtoutunut rasvamäärä prosentteina.
Tunkeuman perusteella rasvat jaetaan NLGI-luokkiin, joita on
000:sta 6:een. Mitä suurempi luokkaa osoittava numero on,
sitä kovempaa on rasva.
NLGI-kovuusluokitus
NLGI-numero
Tunkeuma 1/10 mm
000
450-475
00
400-430
0
355-385
1
310-340
2
265-295
3
220-250
4
175-205
5
130-160
6
85-115
000 00 0 1 2 3 4 5 6
12
Voitelurasvat
Rasvojen sekoitettavuus saentimen mukaan
Litium
Litium
kompleksi
Kalsium
Kalsium
kompleksi
Bentoniitti
Microgel
Litium
Litium
kompleksi
Kalsium
Kalsium
kompleksi
Bentoniitti
Microgel
Natrium
Sopii
Sopii
Sopii
Ei
Ei
Ei
Sopii
Sopii
Sopii
Sopii
Ei
Ei
Sopii
Sopii
Sopii
Ei
Sopii
Ei
Ei
Sopii
Ei
Sopii
Ei
Ei
Ei
Ei
Sopii
Ei
Sopii
Ei
Ei
Ei
Ei
Ei
Ei
Sopii
Natrium
Rasvojen sekoitettavuustaulukko on viitteellinen.
Lisätietoa rasvojen sekoittamisesta antaa tekninen neuvonta. (P. 020 4700 916)
ISO 3448 -viskositeetti
ISO VG-luokka
ISO 3448 -luokitusta käytetään hydrauliikka- ja teollisuusöljyissä. Luokitus muodostuu 18:sta viskositeettiluokasta. Luokkaa
kuvaava lukuarvo (2–1500) ilmoittaa öljyn kinemaattisen viskositeetin 40°C:ssa yksikössä mm2/s (cSt). Viskositeetin sallittu
vaihteluväli luokan nimellisarvosta on 10 %.
Teboilin hydrauliikka- ja voiteluöljyt on suunniteltu vastaamaan
uusimman tekniikan asettamia vaatimuksia. Tuotekehittelyn perustana on tuorein tieto voitelutekniikasta. Teboilin hydrauliikka- ja voiteluöljyjen nimen yhteydessä oleva numero ilmaisee
tuotteen ISO VG -viskositeettiluokan. Kun tämän kirjan taulukoissa oleva ISO VG -luokkaa ilmaiseva numero on vahvennettu,
kuuluu se tuotenimeen. Esim. Teboil Hydraulic Oil 15.
13
Keskiviskositeetti mm²/ 40 ºC:ssa
vaihtelurajat ± 10%
ISO VG 2
2,2
ISO VG 3
3,2
ISO VG 5
4,6
ISO VG 7
6,8
ISO VG 10
10
ISO VG 15
15
ISO VG 22
22
ISO VG 32
32
ISO VG 46
46
ISO VG 68
68
ISO VG 100
100
ISO VG 150
150
ISO VG 220
220
ISO VG 320
320
ISO VG 460
460
ISO VG 680
680
ISO VG 1000
1000
ISO VG 1500
1500
Hydrauliikkaöljyt
Vaadittavat ominaisuudet
Valinta
•
Oikea viskositeetti on hydrauliikkaöljyjen valinnan
lähtökohta.
•
•
•
•
•
•
•
Oikea viskositeetti
– riittävän ohut käynnistyslämpötilassa
– riittävän paksu käyttölämpötilassa
voitelun varmistamiseksi
Viskositeetin pysyvyys
Kulumisenesto-ominaisuudet
Korroosionesto-ominaisuudet
Hyvä vedenerottuvuus
Vaahtoamattomuus ja hyvä ilmanerottuminen
Hapettumiskestävyys
Tiivisteystävällisyys
Käynnistysviskositeetti:
Korkein sallittu käynnistysviskositeetti on riippuvainen
pumpputyypistä. Pumpunvalmistajat antavat eri tyypeille
seuraavanlaisia ohjearvoja:
Mäntäpumput
200– 800 mm2/s
Siipipumput
500–1000 mm2/s
Hammaspyöräpumput
800–1600 mm2/s
Luokituksia
Hydrauliikkaöljyissä esiintyviä luokituksia viskositeetin lisäksi
ovat mm:
Optimiviskositeetti:
•
•
Kavitaation ehkäisemiseksi ja mahdollisimman pienen virtausvastuksen aikaansaamiseksi öljyn viskositeetin tulee olla mahdollisimman alhainen, mutta samalla riittävän korkea pumpun
voitelun varmistamiseksi.
DIN 51524 osat 2 (HLP) ja 3 (HVLP)
SS 155 434
DIN 51524 osan 2 (HLP) öljyt ovat lisäaineistettuja hydrauliikkaöljyjä nykyaikaisiin korkeapainehydrauliikkajärjestelmiin, joissa lämpötilan vaihtelut ovat pieniä. Tyypillisesti teollisuuden
hydrauliikkajärjestelmät sisätiloissa.
Minimiviskositeetti:
Viskositeetti on tällöin niin alhainen, että liikkuvien pintojen väliin muodostuva öljykalvo supistuu kriittisen ohueksi ja alkaa
esiintyä metalli-metalli-kosketuksia ja kuluminen nopeutuu.
DIN 51524 osan 3 (HVLP) öljyt ovat lisäaineistettuja hydrauliikkaöljyjä nykyaikaisiin korkeapainehydrauliikkajärjestelmiin,
jotka toimivat vaihtelevissa lämpötilaolosuhteissa. Viskositeettiindeksi öljyillä on vähintään 140. Tyypillisesti liikkuvan kaluston hydrauliikkajärjestelmät.
Koska öljyn viskositeetti riippuu lämpötilasta, on hydrauliikkaöljyjen käyttölämpötila-alueet esitetty kaavion muodossa. Rajaviskositeetit on valittu pumpunvalmistajien ohjearvoja soveltaen ja ovat siksi ohjeellisia. (Tarkemmat ohjeet löytyvät laitekohtaisesti valmistajien ohjekirjoista.)
SS 155 434 on ruotsalainen standardi korkean viskositeetti-indeksin omaaville hydrauliikkaöljyille, jossa on otettu huomioon
kylmien olosuhteiden vaatimukset DIN-standardia kattavammin. Aikaisemmin standardista on puhuttu SMR-luokituksena.
Moottoriöljyä ei yleensä suositella hydrauliikkaan, koska erikoishydrauliikkaöljyihin verrattuna:
•
niillä on huono veden ja ilman erotuskyky
•
yksiasteisilla moottoriöljyillä on suppea käyttölämpötila-alue ja useimpien moniasteisten moottoriöljyjen
viskositeetti-indeksin parannusaineet eivät kestä
hydrauliikkakäyttöä
Puhtaus, käyttö ja säilytys
Hydrauliikkajärjestelmän toiminnan kannalta nesteen puhtaus
on elintärkeää. Laitevalmistajien mukaan yli 70 % vaurioista
johtuu epäpuhtauksista. Hydrauliikkajärjestelmä tulee aina
täyttää pumppaamalla, ei kaatamalla. Tällöin kuljetusastian
päälle mahdollisesti kertynyt lika ei pääse järjestelmään. Täyttö
tulee tapahtua suodattimen läpi, koska kuljetusastiassa olevan
öljyn puhtausaste on harvoin riittävä vaativiin laitteisiin.
Poikkeuksena kuitenkin muutamat laitevalmistajat suosittelevat omissa hydrauliikkajärjestelmissään yksiasteisten moottoriöljyjen käyttöä. Tällaisia kohteita varten on olemassa erikoishydrauliikkaöljyjä, jotka ovat moottoriöljyn tyyppisiä (Teboil
Hydraulic Oil 5W ja 10W), mutta niillä on mm. paremmat kylmäja kuumaominaisuudet sekä leikkauskestävyys kuin perinteisillä yksiasteisilla moottoriöljyillä.
Kuljetusastiat tulee säilyttää siten, ettei niihin pääse epäpuhtauksia eikä vettä. Esimerkiksi tynnyrit on paras varastoida kyljellään tai ylösalaisin. Silloin kannelle ei pääse kerääntymään
vettä, jonka lämmönvaihtelun aiheuttama alipaine voisi imeä
astiaan. Säilytysohje pätee kaikkiin voiteluaineisiin.
14
Hydrauliikkaöljyt
Teboil-hydrauliikkaöljyjen käyttölämpötila-alueet
Minimi käynnistyslämpötila
Viskositeetti 500–1600 mm2/s: pumppu voidaan käynnistää varovasti ilman kuormaa
Optimi käyttölämpötila
Viskositeetti 16–50 mm2/s
Maksimi käyttölämpötila
Viskositeetti 10–16 mm2/s: pumppua voidaan käyttää vain tilapäisesti ja lyhytkestoisesti
Huom. Arvot ovat viitteellisiä, tarkemmat ohjeet löytyvät laitevalmistajien ohjekirjoista.
15
Taulukot
mm /s
(cSt)
°E
SUS
R.I.
mm2/s
(cSt)
°E
SUS
R.I.
Viskositeetti mm2/s 40°C:ssa
2
850
42
775
40
2
1,12
32,6
30,4
130
17,2
603
528
4
1,31
39,2
35,3
140
18,5
649
568
6
1,48
45,6
40,6
150
19,8
695
609
8
1,65
52,1
46,1
160
21,1
742
650
10
1,83
58,9
51,9
170
22,4
788
690
12
2,02
66,0
58,0
180
23,8
834
731
14
2,22
73,6
64,5
190
25,1
881
771
400
16
2,34
81,3
71,2
200
26,4
927
812
360
18
2,65
89,4
78,1
220
29,0
1020
893
315
20
2,88
97,8
85,2
240
31,7
1112
974
280
240
700
625
36
550
34
500
450
3,3
115
100
260
34,3
1205
1056
28
3,8
133
116
280
37,0
1298
1137
205
32
4,3
150
131
300
39,6
1390
1218
175
36
4,8
168
147
340
44,9
1576
1380
40
5,4
186
164
380
50,2
1761
1543
44
5,9
204
180
420
55,4
1947
1705
48
6,4
223
196
460
60,7
2132
1868
52
6,9
241
212
500
66,0
2317
2030
56
7,4
260
228
540
71,3
2503
2192
60
8,0
278
244
580
76,6
2688
2355
65
8,6
301
265
620
81,8
2874
2517
9,3
324
285
660
87,1
3059
2680
75
9,9
348
305
700
92,4
3245
2842
80
10,6
371
325
750
99,0
3476
3045
85
11,2
394
345
800
105,6
3708
3248
90
11,9
417
366
850
112,2
3940
3451
95
12,6
440
386
900
118,8
4172
3654
100
13,2
464
406
950
125,4
4403
3857
110
14,5
510
447
1000
132,0
4635
4060
120
15,8
556
487
32
460
140
28
26
320
24
22
20
50
220
18
40
140
85 W
115
100
68
20
10
80 W
20
46
40
14
12
30
85
60
16
90
150
32
22
70W/
75W
ISO VGluokitus
Vaihteistoöljyjen
SAE-luokitus
8
6
10 W
0/5 W
10
4
2
mm2/s = kinemaattinen viskositeetti (= senttistoki cSt)
°E = Engler-aste
SUS = Saybold Universal-sekunti
HUOM! Viskositeetteja on aina verrattava samassa lämpötilassa.
R.I. = Redwood 1-sekunti
16
30
110
24
70
38
190
Moottoriöljyjen
SAE-luokitus
Viskositeetti mm2/s 100°C:ssa
Viskositeettiluokkien vertailu
Viskositeettiarvojen vertailutaulukko
Viskositeetti-lämpötila -diagrammi
Esimerkki diagrammin käytöstä.
Hydraulic Arctic Oil (1):
•
viskositeetti 40°C:ssa 15 cSt
•
viskositeetti 100°C:ssa 5,5 cSt
•
kuvaajalta luetaan viskositeetti 57°C:ssa
on 10,5 cSt
Diagrammin käyttö:
Diagrammin avulla voidaan määrittää öljyn viskositeetti eri
lämpötiloissa. Diagrammiin merkitään öljyn viskositeetti kahdessa eri lämpötilassa. Pisteiden kautta kulkeva suora kuvaa
viskositeetin muutosta lämpötilan mukaan. Tältä suoralta
voidaan lukea ko. öljyn viskositeetti missä tahansa lämpötilassa. Yleensä viskositeettikuvaajan merkitsemisessä käytetään
lämpötiloja 40°C ja 100°C, mitkä löytyvät myös tämän kirjan
teknisistä taulukoista.
Viskositeetti mm2 / s (cSt)
10000
6000
3000
2000
1000
500
300
200
1
100
70
50
40
30
20
14
10,5 cSt
10
7
5
4
2
3
-50
-40
-30
-20
-10
0
10
20
30
40
50
60
70 80
90 100
120
140
Lämpötila °C
57°C
Esimerkkikuvaajat:
(1) Teboil Hydraulic Arctic Oil, viskositeetti-indeksi 375
(2) Teboil Hydraulic Oil 15, viskositeetti-indeksi 125
17
Ajoneuvovoiteluaineet
Henkilö- ja pakettiautojen moottoriöljyt
Teboil Diamond Carat
Viskositeetti
SAE 0W-30
Suorituskyky
API SL/CF, ACEA A5/B5
Teboil Diamond Carat III
Viskositeetti
SAE 5W-30
Suorituskyky
VW 504.00/507.00, ACEA A3/B4 ja C3
Teboil Diamond Plus
Viskositeetti
SAE 0W-40
Suorituskyky
API SM, SL/CF; ACEA A3/B3/B4, C3; BMW LL-04;
MB 229.31; VW 502.00 ja 505.00 (Quality level)
Teboil Diamond
Viskositeetti
SAE 5W-40
Suorituskyky
API SM, SL/CF; ACEA A3/B3/B4, C3; BMW LL -04;
MB 229.31; Porsche; VW 502.00 ja 505.00
Teboil Diamond Carat 0W-30 on täyssynteettinen matala viskositeettinen ACEA A5/B5 -luokan polttoainetta säästävä moottoriöljy ympärivuotiseen käyttöön. Diamond Carat 0W-30 mahdollistaa useiden moottorivalmistajien ns. Longlife-huoltovälit. Öljyn soveltuvuus tarkistettava
auton huoltokirjasta.
Teboil Diamond Carat III 5W-30 on täyssynteettinen moottoriöljy erityisesti niihin VAG-konsernin ajoneuvoihin, joissa öljyvaatimuksena on
VW 504.00 tai 507.00. Diamond Carat III:a voidaan käyttää pääsääntöisesti korvaavana öljynä, kun vaatimuksena on VW 503.00, 506.00
tai 506.01. Öljy soveltuu myös muunmerkkisille moottoreille luokitustensa mukaisesti.
Teboil Diamond Plus 0W-40 on täyssynteettinen moottoriöljy, joka on
tarkoitettu kaikkein vaativimpaan käyttöön henkilö- ja pakettiautojen
bensiini- ja dieselmoottoreissa. Se säilyttää ominaisuutensa pitkilläkin
öljynvaihtoväleillä ja soveltuu moniin uudenaikaisilla partikkelisuodattimilla ja katalysaattoreilla varustetuille moottoreille. SAE 0W-40 –viskositeettiluokan ansiosta Diamond Plus 0W-40 takaa moottorissa välittömän öljyn virtauksen jopa arktisessa kylmyydessä ja varman voitelun
myös äärimmäisen kuumassa ja rasittavassa ajossa.
Teboil Diamond 5W-40 on täyssynteettinen moottoriöljy erittäin vaativaan ympärivuotiseen käyttöön henkilö- ja pakettiautojen bensiini- ja
dieselmoottoreissa. Se säilyttää ominaisuutensa pitkilläkin öljynvaihtoväleillä ja soveltuu moniin uudenaikaisilla partikkelisuodattimilla ja
katalysaattoreilla varustetuille moottoreille. Alhaisen jähmepisteen ja
hyvien kuumaominaisuuksien ansiosta Diamond 5W-40 suojaa moottoria kulumiselta erinomaisesti kaikissa olosuhteissa.
18
Henkilö- ja pakettiautojen moottoriöljyt
Teboil Diamond
Viskositeetti
SAE 5W-30
Suorituskyky
API SL/CF, ACEA A3/B4, GM-LL-A/B-025,
BMW LL-01, MB 229.3, VW 502.00 ja 505.00
Teboil Diamond Diesel
Viskositeetti
SAE 5W-40
Suorituskyky
API SM, SL/CF; ACEA C3, A3/B3/B4; BMW LL-04;
MB 229.51; VW 505.01 ja 505.00
Teboil Diamond eXtreme
Viskositeetti
SAE 10W-60
Suorituskyky
API SJ/CF, ACEA A3/B3
BMW-, Porsche-, ja VW- performance level
Teboil Gold S
Viskositeetti
SAE 5W-40
Suorituskyky
API SL/CF, ACEA A3/B3/B4; BMW LL-98; MB 229.3;
GM-LL-B-025; Porsche; VW 502.00 ja 505.00 (Quality level)
Teboil Gold
Viskositeetti
SAE 5W-30
Suorituskyky
API SL/CF ja ACEA A1/B1
Teboil Silver
Viskositeetti
SAE 10W-40
Suorituskyky
API SL/CF; ACEA A3/B3/B4; BMW LL-98;
MB 229.1; VW 502.00 ja 505.00 (Quality level)
Teboil Moniaste
Viskositeetti
SAE 10W-30 ja 15W-40
Suorituskyky
API SF/CD
Teboil Diamond 5W-30 on täyssynteettinen moottoriöljy pitkille öljynvaihtoväleille. Se täyttää mm. Opelin, Saabin (GM), BMW:n ja Mercedes
Benzin erityisvaatimukset pidennetyille öljynvaihtoväleille. Erittäin
korkeatasoiset lisäaineet suojaavat moottoria kulumiselta ja pitävät
sen puhtaana pitkien öljynvaihtovälien aikana.
Teboil Diamond Diesel 5W-40 on täyssynteettinen, useista valikoiduista
synteettisistä perusöljyistä (Multi- Synthetic Technology) ja lisäaineista valmistettu moottoriöljy erityisesti henkilö- ja pakettiautojen dieselmoottoreihin. Se säilyttää ominaisuutensa pitkilläkin öljynvaihtoväleillä mahdollistaen useissa moottoreissa pidennetyt vaihtovälit. Diamond
Diesel soveltuu erinomaisesti nykyaikaisille pumppusuutin dieselmoottoreille sekä useimpiin uudenaikaisilla partikkelisuodattimilla ja katalysaattoreilla varustetuille moottoreille. Se on erinomainen valinta myös
perinteisemmille kevyen kaluston dieselmoottoreille.
Teboil Diamond eXtreme 10W-60 on Multi-Synthetic teknologialla valmistettu täyssynteettinen erikoisöljy korkeaviritteisiin 4-tahtimoottoreihin. Sen ominaisuudet ovat parhaimmillaan äärimmäistä suorituskykyä
vaativassa kisa- tai katukäytössä. Normaalia paksumman viskositeetin
ansiosta Diamond eXtreme kestää paremmin polttoainelaimentumia ja
korkeita lämpötiloja kuin perinteiset moottoriöljyt.
Teboil Gold S 5W-40 on erittäin korkealaatuinen täyssynteettinen moottoriöljy vaativaan ympärivuotiseen käyttöön. Se soveltuu useimpiin
henkilö- ja pakettiautojen bensiini- ja dieselmoottoreihin, myös turboahdettuihin. Gold S 5W-40 on erinomainen valinta myös vanhempiin
moottoreihin.
Teboil Gold 5W-30 on synteettiseen perusöljyyn valmistettu ACEA A1/
B1 -luokan polttoaineensäästö-öljy. Se soveltuu henkilö- ja pakettiautojen bensiini- ja dieselmoottoreihin, myös turboahdettuihin. Mm. useat
Fordit vaativat ACEA A1/B1 -luokan mukaisen moottoriöljyn. Öljyn soveltuvuus on tarkistettava auton huoltokirjasta.
Teboil Silver 10W-40 on korkealaatuinen puolisynteettinen moottoriöljy.
Se on erinomainen vaihtoehto vanhempiin katalysaattorilla varustettuihin autoihin.
Teboil Moniaste on tarkoitettu lähinnä vanhempien ilman katalysaattoria olevien henkilö- ja pakettiautojen bensiini- ja dieselmoottoreihin.
Moniaste 15W-40 soveltuu paksun perusöljynsä johdosta erityisesti
kesäkäyttöön ja öljyä kuluttaviin moottoreihin.
19
Ajoneuvovoiteluaineet
Raskaan kaluston moottoriöljyt
Teboil Super HPD
Viskositeetti
SAE 5W-40,10W-40, 10W-30, 15W-40
Suorituskyky
API CI-4, CH-4, CG-4, CF-4; ACEA E7, E5, E3, B3, B4;
MB 228.3; MAN 3275; Mack EO-M Plus; RVI RLD;
Volvo VDS-2, VDS-3; CAT ECF-1a, ECF-2; Global DHD-1;
Cummins CES 20.071,-2,-6,-7 ja 8; Jaso DH-1; MTU 2
Teboil Super HPD ECV
Viskositeetti
SAE 15W-40
Suorituskyky
API CJ-4, CI-4 Plus, CH-4 ; ACEA E9, E7 ;
Volvo VDS-4, VDS-3 ; MB 228.31 ; MAN 3275 ;
CAT ECF-3, -2, 1-a ; Renault Truck RLD-3 ;
Cummins CES 20081 ; Mack EO-O Premium Plus
Teboil Super XLD-2
Viskositeetti
SAE 10W-40
Suorituskyky
API CI-4 ; ACEA E7/E4 ; MB 228.5; MAN 3277; Scania
LDF-2, Volvo VDS-3; Mack EO-M Plus ; MTU type 3;
Renault RXD/RLD-2; Cummins CES 20077/78 ;
DAF Extended Drains ; Deutz DQC III-05
Teboil Super XLD L-SAPS
Viskositeetti
SAE 10W-40
Suorituskyky
API CF; ACEA E6, E4; MB 228.51; MAN 3477
Teboil Super HPD -dieselmoottoriöljyt on tarkoitettu erittäin raskaaseen
ammattikäyttöön, jolle on tyypillistä moottorien korkeat ominaistehot
ja pitkät huoltovälit. ACEA E7 ja API CI-4 -luokituksien ansiosta Super
HPD sopii erinomaisesti useimpiin eurooppalaisiin ja amerikkalaisiin
vähäpäästöisiin dieselmoottoreihin. Pidennettyjä öljynvaihtovälejä
ajettaessa useimmat moottorivalmistajat edellyttävät SHPD-luokan öljyjen käyttöä. Teboil Super HPD -sarjaan kuuluvat täyssynteettinen 5W40, synteettinen 10W-40 sekä mineraaliöljypohjaiset 10W-30 ja 15W40 moottoriöljyt.
Teboil Super HPD ECV on uudenaikainen dieselmoottoriöljy erittäin raskaaseen ammattikäyttöön. Se on suorituskykyisempi kuin perinteiset
Super HPD-öljyt ja ottaa huomioon myös ympäristöystävällisempien
moottorien ja polttoaineiden erityisvaatimuksia. Se on raskaan kaluston Mid-SAPS öljy ja soveltuu moniin EGR- (pakokaasujen kierrätys) että
SCR (urea katalyytti) järjestelmillä varustettuihin moottoreihin vaadittujen luokitusten puitteissa. Voidaan käyttää korvaavana öljynä kun vaatimuksena on ACEA E7, E5 ; API CI-4 tai alempi.
Teboil Super XLD-2 on synteettinen dieselmoottoriöljy, joka on kehitetty
pääasiassa raskaiden eurooppalaisten dieselmoottorien erityispitkille
öljynvaihtoväleille. Super XLD-2 ehkäisee tehokkaasti moottorin kulumista, karstan muodostumista sekä sylinterien kiillottumista. Öljyn hyvät kylmäominaisuudet varmistavat turvalliset kylmäkäynnistykset.
Teboil Super XLD L-SAPS on täyssynteettinen raskaan kaluston EURO 4
–moottorien Low SAPS öljy. Se soveltuu sekä EGR- (pakokaasujen kierrätys) että SCR (urea katalyytti) –järjestelmillä varustetuille moottoreille
vaadittujen luokitusten puitteissa. Öljy suojaa tehokkaasti sylintereitä
kiillottumiselta ja ehkäisee noen aiheuttaman lietteen syntymistä.
20
Raskaan kaluston moottoriöljyt
Teboil Super XLD EEV
Viskositeetti
SAE 10W-40
Suorituskyky
API CI-4; ACEA E7, E6 (E4); Scania LA
Teboil Special GML
Viskositeetti
SAE 15W-40
Suorituskyky
Volvo CNG, MAN M3271
Teboil Power Plus
Viskositeetti
SAE 10W-30 ja 15W-40
Suorituskyky
API CH-4/SJ; ACEA E2, B3, A3; MB 228.1;
Cummins CES 20.071, -6; Mack EO-M Plus;
MAN 271; Volvo VDS-2; Allison C4; CAT TO-2; MTU1
Teboil Power D
Viskositeetti
SAE 10W-30 ja 15W-40
Suorituskyky
API CG-4, CF/SJ; ACEA E2, B2, A3;
Volvo VDS; MB 228.1; Mack EO-L
Viskositeetti
SAE 10W, 20W-20, 30, 40 ja 50
Suorituskyky
API CG-4, CF-4, CF-2, CF/SG, ACEA
E2, MB 228.0, MIL-L-2104E, Allison C3/C4
Teboil Super XLD EEV on täyssynteettinen raskaan kaluston dieselmoottoriöljy raskaan kaluston erittäin vähäpäästöisiin ns. EEV -moottoreihin.
Uudet EEV –säädökset täyttävät moottorit on varustettu kehittyneillä
pakokaasujen puhdistusjärjestelmillä. Uuden teknologian ansiosta
Super XLD EEV suojaa näitä moottoreita tehokkaasti sylinterien kiillottumiselta ja noen aiheuttaman lietteen syntymiseltä vaarantamatta pakokaasujärjestelmien toimivuutta.
Teboil Special GML on täyssynteettinen kaasumoottoriöljy, joka on kehitetty raskaiden ajoneuvojen kaasumoottorien erikoisvaatimuksiin. Se
soveltuu erinomaisesti myös kaasutrukkien moottoreihin. Sillä on erittäin hyvä moottorin puhtaanapito- ja voitelukyky raskaassa kuormituksessa. Tavanomaisiin SAE 15W-40 öljyihin verrattuna Special GML:llä on
ylivoimaiset kylmäominaisuudet.
Teboil Power Plus -moottoriöljyt on suunniteltu täyttämään kattavasti
kuljetus- ja koneyrityksien moottoriöljytarpeet. Ne soveltuvat erinomaisesti maanrakennuskoneisiin, metsäkoneisiin sekä kuljetuskalustoon
pitkillekin öljynvaihtoväleille raskaasti ahdetusta dieselmoottorista
lähtien jopa kevyen kaluston bensiinimoottoriin.
Teboil Power D 10W-30 ja 15W-40 ovat moniasteisia moottoriöljyjä
ympärivuotiseen käyttöön raskaan kaluston dieselmoottoreissa kun
uusimpien luokitusten täyttymistä ei tarvita. Power D -öljyt soveltuvat
erinomaisesti myös veneilykäytössä oleviin dieselmoottoreihin sekä
maatilakoneiden moottoriöljyksi.
Teboil Power D 10W, 20W-20, 30, 40 ja 50 -öljyt ovat yksiasteisia raskaan kaluston dieselmoottoriöljyjä. Niitä voidaan käyttää myös 2-tahtidieselmoottoreissa sekä tarvittaessa kevyen kaluston moottoreissa. Yksiasteiset Power D -öljyt soveltuvat myös hydrauliikka- ja vaihteistoöljyiksi
laitevalmistajien suositusten mukaisesti.
Teboil Serina
Viskositeetti
SAE 10W-30, 15W-40 ja 30
Suorituskyky
API CF/SF, MIL-L-2104D
Teboil Serina -moottoriöljyä suositellaan lähinnä iäkkäämmille dieselmoottoreille, joissa ei ole tarvetta uusimpien suorituskykyvaatimusten
täyttymiselle. Ne soveltuvat myös ahdettuihin moottoreihin. Yksiasteista Serina 30 -moottoriöljyä voidaan käyttää myös hydrauliikka- ja vaihteistoöljynä laitevalmistajan suositusten mukaisesti.
Maatalouden yleisöljy
Teboil Monitra Plus
Viskositeetti
SAE 10W-30
Suorituskyky
API CG-4, CF-4, CF/SF; GL-4/GL-5; ACEA E3;
Massey Ferguson M1127, M1135, M1139, M1144;
Case-IH M1207; Ford M2C 86A, 134C/D, 159B;
John Deere J 20 A/C, J27; Allison C4; CAT TO-2;
ZF TE-ML 06, 07, 12; MIL-L-2104D.
Teboil Monitra Plus on lisäaine- ja traktorinvalmistajien kanssa yhteistyössä kehitetty maatalouskoneiden yleisöljy. Se soveltuu maatilakoneiden moottori-, vaihteisto-, vetopyörästö- ja hydrauliikkaöljyksi. Huolellisesti valittujen kitkaominaisuuksiensa ansiosta Monitra Plus soveltuu
moniin voimanulosottokytkimiin ja öljykylpyjarruihin.
21
Ajoneuvovoiteluaineet
2-tahtimoottoriöljyt
Teboil 2T Bike
Suorituskyky
API TC ; JASO FD ; ISO-L-EGD ; ISO GD++ ;
Husqvarna ; Piaggio Hexagon
Teboil 2T Snow
Suorituskyky
API TC ; JASO FD ; ISO-L-EGD ; ISO GD++ ;
Rotax 253
Teboil 2T Mix
Suorituskyky
API TC
Teboil 2T Special Outboard
Suorituskyky
API TD, NMMA: TC-W3
Teboil 2T Bike on täyssynteettinen öljy, joka on kehitetty etenkin tehokkaisiin 2-tahtimoottoripyöriin. Se soveltuu erinomaisesti kuumana
käyvien ilma- ja vesijäähdytteisten 2-tahtimoottoreiden voiteluun. 2T
Bike antaa moottorille erittäin hyvän kulumissuojan ja sillä on vähäinen
savunmuodostustaipumus. Sopii sekä tuore- että seosvoiteluun.
Teboil 2T Snow on täyssynteettinen erikoisöljy erityisesti moottorikelkkakäyttöön. 2T Snow sopii erinomaisesti myös muihin kylmissä olosuhteissa toimiviin 2-tahtimoottoreihin. Erinomaiset kylmäominaisuudet
sekä korkealuokkainen ja tehokas lisäaineistus varmistavat luotettavan
voitelun ääriolosuhteissa. 2T Snow soveltuu sekä tuore- että seosvoiteluun ja sillä on erinomainen kulumissuoja ja vähäinen savunmuodostus.
Teboil 2T Mix on itsesekoittuva hyvät voiteluominaisuudet omaava
2-T -moottoriöljy sekä tuore- että seosvoideltujen 2-tahtimoottorikelkkojen, moottoripyörien, mopojen, moottorisahojen, puutarhakoneiden
jne. voiteluun.
Teboil 2T Special Outboard on tarkoitettu nykyaikaisten 2-tahtisten perämoottoreiden voiteluaineeksi. Öljy sisältää ns. tuhkautumattomia lisäaineita, joiden ansiosta moottorin karstautuminen on vähäisempää
kuin käytettäessä tavallista 2-T -moottoriöljyä. 2T Special Outboard pitää moottorin männät, pakokanavat ja sytytystulpat puhtaina. Lisäksi
2T Special Outboard antaa hyvän suojan moottorin kulumista ja korroosiota vastaan.
22
4-tahtipienmoottoriöljyt
Teboil 4T SuperBike Oil
Viskositeetti
SAE 15W-50
Suorituskyky
API SJ, SH, SG ja JASO MA, API GL-1
Teboil 4T Special Motorboat
Viskositeetti
SAE 10W-40
Suorituskyky
NMMA FC-W; API SL/CF
Teboil 4T SuperBike Oil on täyssynteettinen erikoismoottoriöljy moottoripyöriin ja muihin 4-tahtisiin pienmoottoreihin erityisesti, kun ne on
varustettu öljykylpykytkimillä. Sillä on erittäin hyvät kuumaominaisuudet ja viskositeetin pysyvyys. Öljyn kitka- ja paineenkesto-ominaisuudet on määritelty tarkkaan vaihteistoihin ja öljykylpykytkimiin sopiviksi.
Se säilyttää moottoria kulumiselta suojaavat ja kytkimen toimintaa parantavat ominaisuudet kaikkein rasittavimmissa olosuhteissa koko öljynvaihtovälin. 4T SuperBike soveltuu hyvin myös useimpiin vaihteistoihin
2T moottoripyörissä.
Teboil 4T Special Motorboat on erikoisöljy vesiajoneuvojen nelitahtisiin
moottoreihin. Sen tehostetut ruosteen- ja korroosionesto-ominaisuudet antavat erinomaisen suojan veneiden ja muiden vesiajoneuvojen
sisä- ja ulkolaitamoottoreille.
Tuote myynnissä keväästä 2010 alkaen
Teboil Pienkoneöljy
Viskositeetti
SAE 30
Suorituskyky
API SJ, SF
Teboil Pienkoneöljy on 4-tahtimoottorilla varustettujen pienkoneiden
erikoisöljy, joka on tarkoitettu mm. ruohonleikkurien, jyrsimien, silppurien ja aggregaattien moottoriöljyksi.
23
Ajoneuvovoiteluaineet
API GL-1 -luokan vaihteisto- ja
vetopyörästö-öljyt
Teboil Gear
Viskositeetti
SAE 80W-90
Suorituskyky
API GL-1, Volvo 97305
Teboil Gear MTF-V
Viskositeetti
SAE 75W-80
Suorituskyky
Volvo 97307; MAN 341SL; ZF TE-ML 02
Teboil Gear on API GL-1 -luokan vaihteistoöljy, jossa on tehokas lisäaineistus kulumista ja korroosiota vastaan, mutta API-luokan mukaisesti
se ei sisällä EP- eli paineenkestolisäaineita. Sillä on hyvät kulumisenesto-ominaisuudet ja viskositeetin pysyvyys myös raskaassa käytössä.
Teboil Gear Oil MTF-V on korkealuokkainen täyssynteettinen GL-4 tason
vaihteistoöljy erityisesti raskaan kaluston käyttöön. Hyvä kylmäjuoksevuus takaa vaihteiston toiminnan kovallakin pakkasella ja tarkkaan
määritelty lisäaineistus antaa erinomaisen kulumissuojan myös korkeissa lämpötiloissa ja suurissa kuormituksissa. Gear Oil MTF-V mahdollistaa useiden vaihteistovalmistajien pisimmät mahdolliset vaihtovälit.
24
API GL-4 -luokan vaihteisto- ja
vetopyörästö-öljyt
Teboil EP
Teboil EP öljyt ovat tarkoitettu sekä kevyen että raskaan kaluston vaihteistojen vaihteistoöljyksi, kun vaaditaan API GL-4 -luokan öljyä. Öljyt
Viskositeetti
sisältävät tehokkaan lisäaineistuksen hammaspyörien kulumista sekä
SAE 80W ja 80W-90
öljyn hapettumista ja vaahtoamista vastaan.
Suorituskyky
API GL-4
SAE 80W : ZF TE-ML 02A, 17A; MIL-L-2105; MAN 341N;
MB 235.1
SAE 80W-90 : ZF TE-ML 02A, 17A, 16A, 19A; MIL-L-2105
Teboil EP (täyssynteettinen)
Viskositeetti
SAE 75W-90
Suorituskyky
API GL-4; MIL-L-2105; ZF TE-ML 17A
Teboil EP 75W-90 on täyssynteettinen vaihteistoöljy sekä kevyelle että
raskaalle kalustolle. Sen alhainen jähmepiste takaa vaihteiston toiminnan kovallakin pakkasella ja tehokas paineenkestolisäaineistus antaa
vaihteistolle erinomaisen kulumissuojan myös korkeissa lämpötiloissa
ja suurissa kuormituksissa. Hyvän kylmäjuoksevuuden johdosta se pienentää voimansiirron tehonhäviöitä ja parantaa polttoainetaloutta.
API GL-5 -luokan vaihteisto- ja
vetopyörästö-öljyt
Teboil Hypoid
Viskositeetti
SAE 90 ja 80W-90
Suorituskyky
API GL-5
SAE 90 : ZF TE-ML 05A, 16C, 17B, 19B, 21A;
MIL-L-2105-D; MB 235.0; MAN 342N
SAE 80W-90 : ZF TE-ML 05A, 16B, 17B, 19B, 21A;
MIL-L-2105-D
Teboil Hypoid (täyssynteettinen)
Viskositeetti
SAE 75W-90 ja 75W-140
Suorituskyky
API GL-5; MT-1; MIL-PRF-2105E;
MAN 3343 SL (75W-90); Scania STO 1:0;
ZF TE-ML 05B, 12B, 16F, 17B(75W-90), 19C, 21B
Teboil Hypoid on voimakkaasti paineenkestolisäaineistettu vetopyörästö-öljy, joka soveltuu sekä kevyelle että raskaalle kalustolle. Sitä
voidaan käyttää myös vaihteistoissa, jos vaatimustasona on API GL-5
-luokan öljy. Suuren EP- lisäaineistuksen johdosta ei suositella vaihteistoihin, joissa on suosituksena API GL-4 -luokka.
Teboil Hypoid 75W-90 on täyssynteettinen vetopyörästö-öljy sekä kevyelle että raskaalle kalustolle, jota voidaan käyttää myös vaihteistossa,
jos vaatimustasona on API GL-5 -luokan öljy. Erinomaisten kylmäominaisuuksien johdosta se pienentää voimansiirron tehonhäviöitä ja parantaa polttoainetaloutta. Sillä on myös erittäin hyvä voitelu- ja kulumisenestokyky raskaassa ajossa.
Teboil Hypoid 75W-140 on täyssynteettinen raskaan kaluston vetopyörästö- ja vaihteistoöljy, joka on tarkoitettu erittäin vaativiin ja raskaisiin
käyttöolosuhteisiin. Sillä on poikkeuksellisen hyvät voitelu ja kulumisenesto-ominaisuudet kaikissa olosuhteissa. Erinomaisten kylmäominaisuuksien johdosta se pienentää voimansiirron tehonhäviöitä ja parantaa polttoainetaloutta merkittävästi verrattuna tavanomaisiin SAE 140
-luokan öljyihin.
Teboil Hypoid (osasynteettinen)
Viskositeetti
SAE 80W-140
Suorituskyky
API GL-5; MIL-L-2105D; Scania STO 1:0;
ZF TE-ML 05A, 12E, 16D, 19B, 21A
Teboil Hypoid LS
Viskositeetti
SAE 80W-90
Suorituskyky
API GL-5 (LS); MIL-L-2105D; ZF TE-ML 05C, 12C, 21C
Teboil Hypoid SAE 80W-140 on osasynteettinen raskaan kaluston vaihteisto/vetopyörästö-öljy ympärivuotiseen käyttöön. Useat kuorma-autovalmistajat suosittelevat tätä viskositeettiluokkaa erittäin raskaassa
ajossa olevien ajoneuvojen vetopyörästöihin ja erityisesti napavälityksellä varustettuihin akselistoihin.
Teboil Hypoid LS on korkealaatuinen erikoisöljy, joka on tarkoitettu tasauspyörästön kitkalukolla varustettujen vetopyörästöjen voiteluun. Se
on ns. universaaliöljy, joka sopii sekä kevyen että raskaan kaluston ajoneuvoihin. Teboil Hypoid LS täyttää LS- (limited slip) eli rajoitetun luiston vaatimukset.
25
Ajoneuvovoiteluaineet
Erikoisvaihteisto- ja vetopyörästö-öljyt
Teboil Wetol, Wetol W ja Wetol SHV
Viskositeetti
SAE 80, 80W ja 75W-80
Suorituskyky
API GL-4 ; Allison C4; Cat TO-2;
Case NH CNH MAT3505, 3509, 3525;
Case MS B6, 1206, 1207(80,80W),1210(75W-80);
Ford ESN-M2C 86B/C, 134D, FNHA-2-C-200.00;
John Deere J20C ; Kubota UDT Fluid;
MF CMS M 1110, 1127 A/B, 1141(80,75W-80),
1143, 1145; VCE WB 101; ZF TE-ML 05F, 06K, 17E
Teboil Outboard Gear
Viskositeetti
SAE 90
Suorituskyky
API GL-4
Teboil Hydraulic Oil WB 46
Viskositeetti
ISO VG 46
Teboil Wetol, Wetol W ja ja synteettinen Wetol SHV ovat vaihteisto- ja
vetopyörästö-öljyjä traktoreihin ja työkoneisiin, joissa on ns. öljykylpyjarrut. Ne soveltuvat erinomaisesti koneisiin, joissa on yhteinen öljy
vaihteistossa, vetopyörästössä ja hydrauliikassa. Wetol ja Wetol SHV on
tarkoitettu raskaaseen ympärivuotiseen käyttöön ja Wetol W pääsääntöisesti talviolosuhteisiin. Niiden erikoisominaisuuksissa on huomioitu
tarkkaan sekä voimansiirron kulumisenesto-ominaisuudet että märkäjarrujen tasainen ja äänetön toiminta. Erinomaisien kylmä- ja kuumaominaisuuksien ansiosta synteettinen Wetol SHV varmistaa hydrauliikan ja vaihteiston sähköhydraulisen ohjauksen luotettavan toiminnan kaikkein ankarimmissa olosuhteissa. Wetol-öljyt täyttävät myös
hydrauliikkaöljyjen laatuvaatimuksia: Denison HF-0, HF-1, HF-2; Sauer
Sundstrand; Vickers I-280-S, M 2950 S.
Teboil Outboard Gear on erikoisvaihteistoöljy veneiden vetolaitteisiin
ja perämoottoreiden kulmavaihteisiin. Näissä käyttökohteissa öljyltä
vaaditaan erityisen hyviä vedenerotus sekä korroosion esto-ominaisuuksia.
Teboil Hydraulic Oil WB 46 on kitkanmuunninlisäainetta sisältävä erikoishydrauliikkaöljy laitteisiin, joissa hydrauliikkaöljy kiertää myös
märkäjarrujärjestelmässä. Tällaisia järjestelmiä on mm. useissa satamalaitteissa.
26
Automaattivaihteistoöljyt
Teboil Fluid D
Suorituskyky
Dexron II, Allison C4, ZF TE-ML 03, -09, -014, ATF Type A Suffix A, Ford M2C-138-CJ, Ford M2C-166-H, Cat
TO-2, MB 236.2.
Teboil Fluid E
Suorituskyky
Dexron IIIH, Ford Mercon, MB 236.1, 236.2, 236.5
MAN 339 Type Z-1 ja V-1, Allison C4, ZF TE-ML 04D,
-09, -11, -14A, -17C, CAT TO-2, Voith 55.6335
Teboil Fluid S
Suorituskyky
Dexron II/IID/IIIG/H; Ford Mercon, Mercon V; JWS
3309, ATF SP-II, SP-III; Chrysler ATF+3,ATF+4; ATF
7045E, LA2634, LT 71141, 3403, N402, ETL8072B; Audi/VW G-052 025-A2, G-052-162-A1; MB
236.1/2/5/6/9/10; Honda ATF-Z1; Mazda ATF-M III,
MV; Nissan Matic-D/J/K; Toyota T-III, T-IV
Teboil Fluid ES-Max
Suorituskyky
Dexron IIIH, Ford Mercon ja Ford Mercon V, Allison C4
Allison TES-295 ja TES-389, ZF TE-ML 02F, -04D, -09,
-11B -14B/C, -16L, -17C, Voith H55.6336.xx, MB
236.6, MAN 339 Type V2, Z-2 ja Z3, Volvo 97341
Teboil Fluid TO-4
Viskositeetti
SAE 10W, 30 ja 50
Suorituskyky
CAT TO-4, Allison C4, Komatsu
Teboil Fluid D on perinteinen Dexron II –tyypin automaattivaihteistoöljy, jota voidaan käyttää myös useimmissa ohjaustehostimissa.
Teboil Fluid E on osasynteettinen mm. Dexron IIIH- ja Ford Merconluokitukset täyttävä automaattivaihteistoöljy uudempiin automaattivaihteistoihin. Fluid E säilyttää kitkaominaisuutensa myös korkeissa
lämpötiloissa ja hyvät kylmäominaisuudet varmistavat vaihteiston pehmeän toiminnan vaihtelevissa lämpötiloissa.
Teboil Fluid S on täyssynteettinen kitkaominaisuuksiltaan GM Dexron
-tyyppinen automaattivaihteistoöljy, joka soveltuu useimpiin uudentyyppisiin automaattivaihteistoihin. Sen erinomaiset kuuma- ja kylmäominaisuudet varmistavat vaihteiston varman toiminnan vaihtelevissa
käyttöolosuhteissa.
Tuote myynnissä keväästä 2010 alkaen
Teboil Fluid ES-Max on täyssynteettinen automaattivaihteistoöljy kaikkein vaativimpiin olosuhteisiin. Se on tarkoitettu erityisesti raskaan kaluston maksimaalisen pitkille öljynvaihtoväleille huomioiden vaihteistovalmistajien erikoisvaatimukset.
Teboil Fluid TO-4 on raskaille työkoneille tarkoitettu Cat TO-4 –luokituksen mukainen vaihteisto- ja vetopyörästö-öljy. Se sisältää tehokkaan lisäaineistuksen kulumista, öljyn hapettumista ja vaahtoamista vastaan.
Fluid TO-4:n kitkanmuunnin lisäaineistus pitää märkäjarrujen toiminnan tasaisena ja hiljaisena.
27
Ajoneuvovoiteluaineet
Ajoneuvojen erikoishydrauliikkaöljyt
Teboil Hydraulic 46 Max-S
ISO VG
-luokka
Uudentyyppiseen lisäaineistukseen perustuva sinkitön erikoishydrauliikkaöljy erittäin vaativissa olosuhteissa toimiviin raskaasti kuormitettuihin hydrauliikkajärjestelmiin. Korkean viskositeetti-indeksin ja
erinomaisen leikkauskestävyyden ansiosta öljyssä
on erittäin hyvät kylmä- ja kuumaominaisuudet. Ääriolusuhteissa toimittaessa Hydraulic 46 Max-S parantaa koneiden hyötysuhdetta ja polttoainetaloutta. Metsä- ja maanrakennuskoneet sekä muut vaativissa käyttöolosuhteissa toimivat liikkuvan kaluston
laitteet ovat tyypillisiä käyttökohteita. SS 15 54 34
AV DIN 51524 osa 3 (HVLP), Eaton Vickers I-286-S,
M-2950-S Cincinnati Machine P-70, Parker Hannifin
(Denison) HF-0, HF-1, HF-2
46 MAX-S
Teboil Hydraulic Oil S
46
ISO VG
-luokka
Erikoishydrauliikkaöljyt voimakkaasti vaihtelevissa
lämpötiloissa toimiviin hydrauliikkajärjestelmiin,
joita käynnistetään kylmissä olosuhteissa tai hydrauliikan käyttölämpötilat ovat korkeat. Öljyissä
on tehokas lisäaineistus kulumista, hapettumista
ja korroosiota vastaan. Hyvä ilman ja veden erottuminen varmistavat häiriöttömän toiminnan kaikissa olosuhteissa. SS 15 54 34 AV DIN 51524 osa
3 (HVLP), Eaton Vickers I-286-S, M-2950-S, Parker
Hannifin (Denison) HF-0, HF-1, HF-2 Cincinnati Machine P-68 (32S), P-69 (68S), P-70 (46S)
Vaihtelevissa lämpötilaolosuhteissa toimiviin liikkuvan kaluston hydrauliikkajärjestelmiin. Suojaa
järjestelmää tehokkaasti kulumista ja korroosiota
vastaan. DIN 51524 osa 3 (HVLP), Eaton Vickers I286-S, M-2950-S.
28
46
9,2
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
VI
208
VI
Jähmepiste °C
Leimahd.
piste °C
– 39
185
Jähmepiste °C
Leimahd.
piste °C
32S
32
32
7,1
192
– 51
175
46S
46
46
9,2
188
– 48
178
68S
68
68
11,1
154
– 48
188
ISO VG
-luokka
Teboil Hydraulic Oil (15, 22, 100)
Teboil Hydraulic Lift (32, 46)
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
VI
Jähmepiste °C
Leimahd.
piste °C
15
15
15
3,7
141
– 54
175
22
22
22
4,7
141
– 54
175
100
100
100
14,1
145
– 36
200
Lift 32
32
31
6,0
147
– 42
185
Lift 46
46
46
7,8
141
– 42
195
Ajoneuvojen erikoishydrauliikkaöljyt
Teboil Hydraulic Oil ML
ISO VG
-luokka
on EP-lisäaineistettu erikoisöljy iäkkäämpien Multilift-vaihtolavajärjestelmien hydrauliikkaan.
API GL-5
22
Teboil Hydraulic Arctic Oil (15)
Teboil Hydraulic Oil Polar (22)
Teboil Hydraulic Deck Oil (32)
Voimakkaasti vaihtelevissa ilmasto-olosuhteissa toimiviin hydrauliikkajärjestelmiin suunniteltuja hydrauliikkaöljyjä. Näillä öljyillä on erittäin korkea viskositeetti-indeksi ja erinomaiset kylmäominaisuudet. Soveltuvat erinomaisesti mm. kuorma-autojen
perälautanostimiin ja muihin järjestelmiin, joiden
käyttö on jaksottaista, mutta järjestelmät on saatava käynnistettyä kovallakin pakkasella ilman lämmityskäyttöä.
Viskositeetti
@40°C
mm2/s
22
VI
@100°C
mm2/s
4,8
145
Leimahd.
piste °C
5,5
375
– 60
110
22
22
7,5
375
– 60
110
32
36
8,9
245
– 54
170
SAEluokka
Synteettisistä estereistä valmistettuja biologisesti
hajoavia hydrauliikkaöljyjä. Erinomaiset kylmäjuoksevuusominaisuudet mahdollistavat riskittömän
käynnistyksen kovillakin pakkasilla. Korkea viskositeetti-indeksi ja erittäin hyvä leikkauskestävyys varmistaa varman voitelun korkeissakin käyttölämpötiloissa. Biohajoavuus on yli 70 % (OECD 301 B)
Jähmepiste °C
15
36
Teboil Hydraulic Eco
165
15
Täyssynteettinen sinkkivapaa hydrauliikkaöljy raskaasti kuormitettuihin hydrauliikkajärjestelmiin,
erittäin laajalla käyttölämpötila-alueella. Tyypillisiä
käyttökohteita ovat mm. maansiirto- ja metsäkoneet,
kuorma-autohydrauliikka, satamalaitteet ja laivojen
kansihydrauliikka.
Täyssynteettinen Hydraulic Oil 5W ja mineraaliöljypohjainen Hydraulic Oil 10W ovat erikoisöljyjä maanrakennuskoneiden ja satamalaitteiden hydrauliikkajärjestelmiin, joihin suositellaan moottoriöljyn käyttöä. Hydraulic Oil 5W:llä on erittäin hyvät kylmä ja kuumaominaisuudet, joten se soveltuu erinomaisesti raskaaseen,
ympärivuotiseen käyttöön.
Sinkki (Zn) pitoisuus yli 1000 ppm. API CF
– 51
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
Teboil Hydraulic Oil 5W ja 10W
Leimahd.
piste °C
ISO VG
-luokka
Teboil Hydraulic SHV 36
VI
Jähmepiste °C
7,7
VI
175
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
VI
Jähmepiste °C
Leimahd.
piste °C
– 48
230
Jähmepiste °C
Leimahd.
piste °C
5W
32
6,2
150
– 54
180
10W
41
6,5
110
– 39
210
ISO VG
-luokka
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
Jähmepiste °C
Leimahd.
piste °C
15
15
4,0
170
– 60
200
32
32
7,3
185
– 54
200
46
43
9,2
205
– 54
200
68
68
13,0
195
– 48
230
VI
Teräketjuöljyt
Teboil Teräketjuöljy BIO
Teboil Teräketjuöljy BIO on biologisesti hajoava synteettinen teräketjuöljy ympärivuotiseen käyttöön.
Teboil Teräketjuöljy
Teboil Teräketjuöljy on mineraaliöljystä ja kiinnitarttuvuutta parantavista lisäaineista valmistettu teräketjuöljy moottorisahoihin.
Teboil MoTo
Teboil MoTo on puhtaasta mineraaliöljystä valmistettu teräketjuöljy. MoTo sopii nimensä mukaisesti erityisen hyvin monitoimikoneisiin. Tuotetta on saatavilla sekä talvi- (T), että kesä- (K) -laatuina.
29
Voitelurasvat
Yleisrasvat
Teboil MultiPurpose Grease
Yleisrasva sekä kulkuneuvojen, että teollisuuden liuku- ja vierintälaakereiden voiteluun.
Teboil MultiPurpose EP ja EP 0
Raskaasti kuormitettujen laakereiden kuten esim. ajoneuvojen pyörien laakereiden voiteluun tarkoitettuja
rasvoja, jotka sopivat erinomaisesti myös yleisrasvaksi. MultiPurpose EP 0 soveltuu kylmiin olosuhteisiin sekä keskusvoitelujärjestelmiin ja vaihteistoihin.
EP
EP 0
Saennin
NLGIluokka
Tippumispiste °C
Perusöljyn
viskositeetti
mm2/s @ 40°C
Käyttölämpötilaalue °C
Litium
2
180
110
– 30...120
Saennin
NLGIluokka
Tippumispiste °C
Perusöljyn
viskositeetti
mm2/s @ 40°C
Käyttölämpötilaalue °C
Litium
2
180
200
– 30...120
200
– 30...120
Litium
0
> 160
Saennin
NLGIluokka
Tippumispiste
°C
Perusöljyn
viskositeetti
mm2/s @ 40°C
Käyttölämpötilaalue °C
Litium
2
180
110
– 30...120
Saennin
NLGIluokka
Tippumispiste °C
Perusöljyn
viskositeetti
mm2/s @ 40°C
Käyttölämpötilaalue °C
Kalsium
2
145
800
– 20...120
Kalsium
0
> 120
800
– 30...90
Niveltappirasvat
Teboil Universal M
Molybdeenidisulfidia (MoS2) sisältävä alustarasva
esim. olkatappien, pallonivelten ja tappilaakereiden
voiteluun.
Teboil Solid 0 ja 2
Vedettömiä kalsiumrasvoja raskaasti kuormitettuihin
hitaasti pyöriviin liuku- ja vierintälaakereihin erityiSolid 2
sesti kosteissa olosuhteissa. Niillä on erinomainen
kiinnitarttuvuus sekä veden- ja kuormankestokyky. Solid 0
Soveltuvat erinomaisesti käytettäväksi ajoneuvojen
ja työkoneiden nivelien sekä alustan laakereiden voiteluun. Helpommin pumpattavana Solid 0 soveltuu
paremmin talvikäyttöön ja keskusvoitelujärjestelmiin kuin Solid 2.
30
Yleisrasvat kuumiin olosuhteisiin
ja raskaammille kuormituksille
Teboil MultiPurpose HT
Saennin
NLGIluokka
Tippumispiste
°C
Perusöljyn
viskositeetti
mm2/s @ 40°C
Käyttölämpötilaalue °C
Litium
kompleksi
2
> 260
200
– 30...150
Saennin
NLGIluokka
Tippumispiste
°C
Perusöljyn
viskositeetti
mm2/s @ 40°C
Käyttölämpötilaalue °C
Litium
kompleksi
2
> 260
600
– 25...150
Saennin
NLGIluokka
Tippumispiste
°C
Perusöljyn
viskositeetti
mm2/s @ 40°C
Käyttölämpötilaalue °C
Litium
kompleksi
2
> 260
160
– 40...150
Saennin
NLGIluokka
Tippumispiste °C
Perusöljyn
viskositeetti
mm2/s @ 40°C
Käyttölämpötilaalue °C
CLS-1
Litium
kompleksi
0,5
230
145
– 30...120
CLS
Litium
kompleksi
00
170
110
– 35...100
Kuumankestävä erikoisrasva raskaasti kuormitettuihin ja/tai erittäin kuumissa olosuhteissa toimiviin
teollisuuden sekä ajoneuvojen liuku- ja vierintälaakereihin. Esimerkiksi raskaan kaluston pyörän navat
ovat HT:n tyypillisiä käyttökohteita. Sopii erinomaisesti käytettäväksi myös yleisrasvana
Teboil Grease HL 520
Hyvät kuumaominaisuudet omaava rasva erittäin
raskaasti kuormitettujen liuku- ja vierintälaakereiden voiteluun.
Teboil Syntec Grease
Synteettinen laajan käyttölämpötila-alueen omaava
litiumkompleksirasva. Tyypillisiä käyttökohteita ovat
kuumissa ja/tai kylmissä olosuhteissa toimivat liuku- ja vierintälaakerit. Tuote on erinomainen teollisuuden yleisrasva, kun vaaditaan erityisen korkeaa
suorituskykyä.
Keskusvoitelurasvat
Teboil Universal CLS ja CLS-1
Teollisuuden ja ajoneuvojen keskusvoitelurasvoja,
joilla on erittäin hyvät voiteluominaisuudet kosteissa
ja raskaissa olosuhteissa. Universal CLS on suunniteltu erittäin kylmiin olosuhteisiin. Soveltuvat myös
rasvavoideltuihin hammasvaihteisiin.
31
Voitelurasvat
Laakerirasvat kevyille kuormituksille
ja suurille nopeuksille
Teboil MultiPurpose Extra
Tuote on suunniteltu suurilla kehänopeuksilla pyöriviin laakereihin. Vismuttiteknologiaan perustuva EP-lisäaineistus
varmistaa tehokkaan voitelun. Tyypillisiä käyttökohteita
ovat mm. Teollisuuden puhaltimet.
Teboil EM Grease 102 X
Erityisesti teollisuuden sähkömoottoreiden voiteluvaatimuksiin optimoitu litiumkompleksiperustainen erikoisrasva. Soveltuu erinomaisesti myös yleisrasvaksi laajalla
käyttölämpötila-alueella.
Saennin
NLGIluokka
Tippumispiste °C
Perusöljyn
viskositeetti
mm2/s @ 40°C
Käyttölämpötilaalue °C
Litium
2
185
55
– 35...110
Saennin
NLGIluokka
Tippumispiste
°C
Perusöljyn
viskositeetti
mm2/s @ 40°C
Käyttölämpötilaalue °C
Litium
kompleksi
2
> 260
110
- 30...140
Saennin
NLGIluokka
Tippumispiste
°C
Perusöljyn
viskositeetti
mm2/s @ 40°C
Käyttölämpötilaalue °C
Natrium
00
> 100
650
– 20...100
Saennin
NLGIluokka
Tippumispiste
°C
Perusöljyn
viskositeetti
mm2/s @ 40°C
Käyttölämpötilaalue °C
Kalsium/
Litium
kompleksi
0,5
> 260
800
– 30...140
Saennin
NLGIluokka
Tippumispiste
°C
Perusöljyn
viskositeetti
mm2/s @ 40°C
Käyttölämpötilaalue °C
Bentoniitti
0,5
Ei ole
2100
– 10...150
Vaihteisto- ja ketjurasvat
Teboil DKW-Grease
Puolijuokseva mineraaliöljypohjainen natriumrasva, joka
sisältää korroosionesto- ja EP-lisäaineita. DKW-Grease on
tarkoitettu suljettujen hammasvaihteiden voiteluun. Erityisen hyvin se soveltuu kartiomurskien huippulaakereiden voiteluun.
Teboil Gear Grease XHP
Tehokkaan EP-lisäaineistuksen omaava erikoisrasva raskaasti kuormitettujen avohammaspyörien ja ketjujen
voiteluun laajalla käyttölämpötila-alueella. Lyhytaikaiset lämpötilapiikit voivat olla jopa 240°C. Käyttökohteita
ovat mm. työkoneiden kääntökehät, ketjut, teräsköydet ja
erilaiset liukupinnat. Gear Grease XHP soveltuu erinomaisesti myös kuumissa ja/tai raskaissa olosuhteissa toimivien liuku- ja vierintälaakereiden voiteluun.
Teboil Gear Grease MDS
Epäorgaaniseen saentimeen perustuva avohammaspyörä,
teräsköysi- ja ketjurasva. Gear Grease MDS sisältää tehokkaasti kiinnileikkautumista estäviä voiteluaineita, kuten
esimerkiksi grafiittia. Tyypillisiä voitelukohteita ovat erittäin raskaasti kuormitetut, hitaasti liikkuvat ja/tai tärinän
alaiset laitteet. Mm. hydrauliset vasarat vaativat tämäntyyppistä rasvaa.
32
Yleisrasva elintarviketeollisuuteen
Teboil FM-Grease
Elintarviketeollisuuden koneisiin tarkoitettu erikoisrasva, jolla on erinomaiset ruosteenesto- ja vedenkesto-ominaisuudet. Tuote ei sisällä raaka-aineita,
jotka aiheuttaisivat terveysriskejä joutuessaan vahingossa tekemisiin elintarvikkeiden kanssa
Saennin
NLGIluokka
Tippumispiste
°C
Perusöljyn
viskositeetti
mm2/s @ 40°C
Käyttölämpötilaalue °C
Epäorgaaninen
2
Ei ole
65
– 30...100
Saennin
NLGIluokka
Tippumispiste
°C
Perusöljyn
viskositeetti
mm2/s @ 40°C
Käyttölämpötilaalue °C
PTFE
1,5
Ei ole
150
– 20...200
PTFE-rasva
Teboil AR-Grease
Synteettiseen perusöljyyn (perfluoripolyeetteri) valmistettu erikoisrasva, jossa saentimena on polytetrafluorieteeni (PTFE) saennin. Rasva soveltuu käytettäväksi kohteissa jotka ovat tekemisissä vahvojen kemikaalien ja liuottimien kanssa, sekä voimakkaasti
hapettavissa olosuhteissa. Lisäksi rasvalla on erittäin hyvät kylmä- ja kuumaominaisuudet.
33
Teollisuusvoiteluaineet
Hydrauliikka- ja kiertovoiteluöljyt
Teboil Larita Oil
ISO VG
-luokka
Teollisuuden hydrauliikka- ja kiertovoiteluöljyjä, joissa on tehokas lisäaineistus kulumista, hapettumista
ja korroosiota vastaan. Tyypillisiä käyttökohteita
ovat teollisuuden korkeapaine hydrauliikkajärjestelmät, kevyesti kuormitetut hammasvaihteet, liuku- ja
vierintälaakerit sekä kiertovoitelujärjestelmät.
Suorituskyky
DIN 51524 part 2 (HLP), Vickers I-286-S, M-2950-S,
Denison HF-0, HF-1, HF-2
Cincinnati Machine P-68 (ISO VG 32), P-69 (ISO VG
68) P-70 (ISO VG 46)
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
VI
Jähmepiste °C
Leimahd.
piste °C
5
5
1,7
-
– 60
110
10
10
2,7
80
– 51
165
22
22
4,2
90
– 45
195
32
32
5,3
105
– 39
200
46
46
6,9
105
– 36
200
68
68
8,8
100
– 33
220
100
100
11,0
95
– 15
220
150
150
14,0
90
– 15
230
220
220
18,0
90
– 12
240
320
320
23,0
90
–9
260
460
460
29,0
90
–9
260
Vaihteisto- ja kiertovoiteluöljyt
Teboil Pressure Oil
ISO VG
-luokka
Korkealuokkaisia teollisuuden EP-vaihteistoöljyjä.
Ne soveltuvat parhaiten käytettäväksi raskaaksi
kuormitetuissa kierukka- ja hammasvaihteissa sekä
kiertovoitelujärjestelmissä.
Suorituskyky
AGMA 250.04, DIN 51517 part 3 (CLP), US Steel 224
34
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
VI
Jähmepiste °C
Leimahd.
piste °C
68
68
9,1
110
– 27
220
100
100
11,4
100
– 27
240
150
150
15,0
100
– 21
240
220
220
18,0
90
– 18
250
320
320
23,0
90
– 15
270
460
460
29,0
90
– 12
290
Vaihteisto- ja kiertovoiteluöljyt
Teboil Sypres
ISO VG
-luokka
Täyssynteettisiä EP-lisäaineistettuja teollisuuden
vaihteisto- ja kiertovoiteluöljyjä. Tyypillisiä käyttökohteita ovat korkeissa tai voimakkaasti vaihtelevissa ympäristölämpötiloissa toimivat vaihteet. Samoin
kuin vaihteet, joille halutaan pitkä huoltoväli tai kun
tavoitteena on energiatalouden parantaminen.
Suorituskyky
AGMA 250.04, DIN 51517 part 3 (CLP),
US Steel 224
Teboil Synpag
VI
Jähmepiste °C
Leimahd.
piste °C
68
68
11,2
158
– 51
220
100
100
15,0
155
– 51
210
150
150
20,0
155
– 48
210
220
220
26,0
150
– 39
210
320
320
33,0
150
– 36
200
460
460
43,0
145
– 30
190
ISO VG
-luokka
Polyglykolipohjaisia erikoisvaihteistoöljyjä, joilla on
poikkeuksellisen hyvät kitkaominaisuudet ja erinomainen hapettumiskestävyys. Tyypillisiä käyttökohteita ovat pronssi-teräs-pyöräparilla varustetut kierukkavaihteet ja tavallisille vaihteistoöljyille liian kuumina käyvät vaihteet.
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
VI
Jähmepiste °C
Leimahd.
piste °C
220
220
36,0
215
– 32
230
460
460
76,0
245
– 42
250
Huomioitavaa polyglykolien käytössä:
• Ne eivät ole sekoituskelpoisia muiden
voiteluöljyjen kanssa.
• Ne saattavat liuottaa tavanomaisia maaleja. Suositellaan epoksipohjaisia tai vastaavia päällysteitä ja
maaleja.
Kompressoriöljyt
Teboil Compressor Oil P
ISO VG
-luokka
Laadut on suunniteltu erityisesti mäntäkompressorien voiteluun. Niille on ominaista alhainen hapettumistaipumus ja vähäinen karstanmuodostus korkeissa lämpötiloissa. Compressor Oil P 68 S on osasynteettinen.
Suorituskyky
DIN 51506 VDL
Teboil Compressor Oil SX
100
68
68
8,8
100
– 33
210
100
100
11,0
95
– 27
220
68 S
68
9,8
125
– 42
210
46
35
Leimahd.
piste °C
5,4
ISO VG
-luokka
Täyssynteettinen kompressoriöljy, joka sisältää kulumisen-, hapettumisen ja korroosionestolisäaineita.
Öljy on tarkoitettu kaikkein vaikeimmissa olosuhteissa toimiviin ilmakompressoreihin. Compressor
Oil 46 SHV täyttää ruuvikompressoriöljylle asetetun
ISO-L-DAH standardin vaatimukset.
Suorituskyky
ISO-L-DAH
Jähmepiste °C
32
46
Teboil Compressor Oil 46 SHV
VI
32
ISO VG
-luokka
Synteettinen ruuvikompressorien voiteluun tarkoitettu öljy, jolla on hyvä ilman erottuminen ja erityisen vähäinen vaahtoamistaipumus.
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
44
7,3
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
46
7,8
VI
135
– 39
Jähmepiste °C
– 39
VI
Jähmepiste °C
139
< – 42
200
Leimahd.
piste °C
250
Leimahd.
piste °C
255
Paineilmatyökaluöljyt
Teboil Pneumo
Iskevien ja pyörivien paineilmakoneiden voiteluun
tarkoitettuja erikoisöljyjä. Paineenkesto- ja kiinnitarttuvuuslisäaineet varmistavat, että metallipinnoille
muodostuu sitkeä voitelukalvo, joka estää tehokkaasti metalli-metalli-kosketukset. Öljyissä olevat
korroosionestolisäaineet estävät kosteuden aiheuttaman ruostumisen. Pneumo-laadut eivät muodosta
terveydelle vaarallisia kaasuja.
ISO VG
-luokka
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
22
22
4,5
68
68
100
150
VI
Jähmepiste °C
Leimahd.
piste °C
115
– 42
180
9,0
105
– 30
200
100
11,4
100
– 15
210
150
14,5
95
– 15
220
Lämmönsiirtoöljyt
Teboil Termo Oil
Korkealaatuisia, hyvän hapettumisenestokyvyn omaavia lämmönsiirtoöljyjä. Niille on ominaista vähäinen
krakkautumistaipumus, alhainen höyrynpaine ja
pitkä käyttöikä. Termo Oil -laadut on tarkoitettu käytettäväksi suljetuissa lämmönsiirtojärjestelmissä.
Teboil Termo 100 soveltuu kohteisiin, joissa vaaditaan erittäin alhaista höyrynpainetta.
ISO VG
-luokka
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
15
15
3,3
32
32
100
100
ISO VG
-luokka
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
32
32
5,9
46
43
68
65
ISO VG
-luokka
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
VI
Jähmepiste °C
Leimahd.
piste °C
80
– 42
180
5,4
100
– 12
200
11,0
95
– 12
220
Jähmepiste °C
Leimahd.
piste °C
128
– 15
240
7,3
135
– 12
250
8,7
105
– 12
230
Jähmepiste °C
Leimahd.
piste °C
Turbiiniöljyt
Teboil Turbine Oil XOR
Erittäin vaativiin käyttöolosuhteisiin tarkoitettuja
erikoisperusöljystä valmistettuja turbiiniöljyjä. Ominaista näille öljyille on erinomainen hapettumiskestävyys, veden ja ilman erottuvuus, vaahtoamattomuus ja ruosteenestokyky. Tuotetta suositellaan käytettäväksi höyry- ja vesiturbiinien kiertovoiteluöljynä
sekä kompressoreissa, joissa vaaditaan turbiiniöljyn
käyttöä.
VI
Sitkostetut koneöljyt
Teboil Past Oil
Öljyt on suunniteltu liukupintojen, ruuvien ja ketjujen voiteluun. Niille on ominaista hyvät voiteluominaisuudet ja kiinnitarttuvuus.
Past Oil S -laadut on kehitetty erityisesti vaneritehtaiden kuumissa olosuhteiden toimivien viilunkuivaajien käyttöketjujen voiteluun. Ne eivät karstoitu kuumissakaan olosuhteissa.
36
VI
46
46
6,8
100
– 12
210
100
100
11,0
95
– 12
220
460
460
29,0
90
–9
260
150 S
150
14,5
95
– 12
230
320 S
320
23,0
90
– 12
260
Johdeöljyt
Teboil Slide
Öljyt on suunniteltu työstökoneiden johteiden voiteluun. Niiden ”anti slip-stick” -ominaisuudet mahdollistavat tasaisen syöttöliikkeen, mikä takaa työstökappaleelle tasaisen pinnanlaadun raskaassa hionnassa ja työstössä myös hitailla syöttönopeuksilla.
Soveltuu myös hydrauliikkaöljyksi erityisesti koneisiin, joissa hydrauliikkaöljy voitelee myös johteet.
ISO VG
-luokka
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
32
32
5,4
68
68
150
220
VI
Jähmepiste °C
Leimahd.
piste °C
100
– 12
200
8,7
105
– 12
210
150
14,5
95
– 12
220
220
19,0
95
– 12
240
Jähmepiste °C
Leimahd.
piste °C
< – 51
> 140
Muuntajaöljy
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
Teboil Muuntajaöljy SL 200
Korkealuokkainen muuntajaöljy, jolle on ominaista
hyvä hapettumiskestävyys ja sähköneristyskyky. Se
on tarkoitettu käytettäväksi sekä muuntajissa että öljyllä täytetyissä katkaisijoissa.
Sähköinen läpilyöntilujuus astiassa > 30 kV.
Sähköinen läpilyöntilujuus kuivattuna > 70 kV.
7,5
2
VI
40
Betonimuottiöljy
Teboil Form Oil E
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
Betonimuottiöljy, joka helpottaa valoksen irtoamista muotista ja suojaa teräsmuottia ruostumiselta. Se
soveltuu kaikkiin tavanomaisiin betonivaluihin ja tavallisille muottimateriaaleille kuten teräs, puu ja kovalevy. Optimaalinen ainekulutus on 1 l / 35–55 m2.
8
37
–
Leimahd.
piste °C
75
Laivavoiteluaineet
Sylinteri- ja systeemiöljyt keskinopeisiin uppomäntämoottoreihin
SAE
luokka
Teboil Ward L 10T
Sylinteri- ja systeemiöljyjä laivojen keskinopeisiin
uppomäntämoottoreihin, kun polttoaineen rikkipitoisuus on alle 1,0 %.
Teboil Ward L 20T
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
TBN
mg KOH/g
SAE 30
110
12,0
12
SAE 40
148
14,5
12
SAE
luokka
Sylinteri- ja systeemiöljyjä laivojen keskinopeisiin
uppomäntämoottoreihin, kun polttoaineen rikkipitoisuus on alle 2,0 %.
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
TBN
mg KOH/g
SAE 30
110
12,0
20
SAE 40
148
14,5
20
SAE
luokka
Teboil Ward L 30T
Sylinteri- ja systeemiöljyjä laivojen keskinopeisiin
uppomäntämoottoreihin, kun polttoaineen rikkipitoisuus on alle 3,5 %.
Teboil Ward L 40T
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
TBN
mg KOH/g
SAE 30
110
12,0
30
SAE 40
148
14,5
30
SAE
luokka
Sylinteri- ja systeemiöljyjä laivojen keskinopeisiin
uppomäntämoottoreihin, kun polttoaineen rikkipitoisuus on alle 4,5 %.
SAE 40
38
Viskositeetti
@40°C @100°C
mm2/s
mm2/s
TBN
mg KOH/g
148
40
14,5
Erikoisvoiteluaineet
Rhenus voiteluaineet
Rhenus Lub GmbH on saksalainen vuonna 1872 perustettu erikoisvoiteluaineita valmistava yritys. Sopimus Rhenuksen erikoisvoiteluaineiden myynnistä ja markkinoinnista Suomessa täydentää Teboilin tuotevalikoimaa erikoisvoiteluaineiden osalta.
Rhenus työstönesteistä löytyy kattava valikoima ympäristöja käyttäjäystävällisiä vaihtoehtoja erilaisille materiaaleille
ja työstömenetelmille.
- r.rhenus työstö-öljyt
- r.form muokkausöljyt
- r.rhenus veteen sekoitettavat työstönesteet
Rhenus elintarvikevoiteluaineet ovat NSF H1 luokkaan rekisteröityjä ja ne soveltuvat käyttökohteisiin, joissa tuotteen ja voiteluaineen satunnaista kosketusta ei voida teknisesti estää.
- Rhenus Vitanor hydrauliikka- ja vaihteistoöljyt
- Rhenus Norplex voitelurasvat
Lisätietoja Rhenus tuotteista öljytuoteneuvonnasta
p. 020 470 0916 tai voiteluaineiden aluemyyntipäälliköiltä.
39
1/2010
Euroopan nykyaikaisinta voiteluainetekniikkaa
Teboil –voiteluaineet valmistetaan Haminan voiteluainetehtaassa, joka on
tuotantotekniikaltaan yksi alan nykyaikaisimmista laitoksista Euroopassa.
Pitkälle viedyn automatisoinnin ja laadunvalvonnan tuloksena valmistuu
suorituskykyisiä ja korkealaatuisia voiteluaineita. Tuotekehitystä ja laadunvalvontaa varten tehtaalla on oma öljylaboratorio, jossa tehdään kansainvälisesti korkeatasoista tutkimustyötä.
TILAUKSET
Tilaukset ja myynti 24 h
Yksityisasiakkaat
Yritysasiakkaat
Beställningar
0800 183 300
0800 183 301
0800 183 20
Yritysmyynti ja markkinointi
Voiteluaineet
020 4700 903
Öljytuoteneuvonta
Voiteluaineet
020 4700 916
020-alkuisiin numeroihin puheluhinta
matkapuhelimella 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min
ja lankapuhelimella 8,21 snt/puhelu + 2 snt/min
www.teboil.fi