Juhlavuosi käyntiin!

T A M M I K U U 2 0 1 4 NUMERO 1
Sameena
Juhlavuosi käyntiin!
Tervetuloa Kamarikuoro Camenan juhlavuoteen! Kuoro täyttää syksyllä 35 vuotta, ja
sitä juhlistetaan pitkin vuotta, sillä tavoitteena on esiintyä vuoden aikana 35 kertaa.
Osittain tästä syystä ohjelmistossamme on sekä Merikantoja että kirkkomusiikkia;
haluamme pitää yllä useampaa konserttikokonaisuutta sekä valmiutta esiintyä niin
konserttisaleissa kuin kirkoissa.
Kevätkaudella on tarkoitus harjoitella tiiviisti ja tehdä kaksi konserttimatkaa. Toinen
matkoista tehdään viikonloppuna huhtikuun lopulla Kymenlaaksoon Kotkaan ja Porvooseen, ja kevään varsinainen kohokohta on Viron-matka kesäkuun puolivälissä.
Virossa on suunniteltu esiintymisiä Tarton yliopiston aulassa, Pärnun konserttitalossa sekä Tallinnan Mustapäiden talossa. Reissuun lähdetään torstai-iltana 12.6.,
joten työpäiviä reissuun kuluu yksi.
Alla on tiivistetysti kevään ohjelman kohokohdat. Ohjelma kokonaisuudessaan on
kääntöpuolella.
•Lauantaina ja sunnuntaina 15.–16.2. kello 10–16 Pinnan kuoronjohtajakurssi
Johanneksen koululla.
•Torstaina 27.2. ei harjoituksia (koulujen talviloma).
•Lauantaina 22.3. kello 19 esiintyminen Sulasolin Sekakuoropäivien iltakonsertissa
Vanhassa kirjastotalossa.
•Lauantaina ja sunnuntaina 5.–6.4. kello 10–16 laululeiri Johanneksen koululla.
•Torstaina 17.4. ei harjoituksia (kiirastorstai).
•Lauantaina ja sunnuntaina 26.–27.4. konserttimatka Kotkaan ja Porvooseen.
•Torstaina 1.5. ei harjoituksia (vappu).
•Torstaina 29.5. ei harjoituksia (helatorstai).
•Torstaista sunnuntaihin 12.–15.6. konserttimatka Viroon.
Klassillinen koulu on remontissa, joten olemme kevätkauden evakossa. Maaliskuun
loppuun asti harjoittelemme Keskustorilla Vanhassa kirkossa, huhti–toukokuun
harjoituspaikka on vielä auki.
Syksyllä on tarkoitus juhlia kuoron 35-vuotista taivalta sekä rakentaa kaksi erilaista
jouluohjelmistoa. Näistä suunnitelmista tiedotetaan myöhemmin keväällä.
Toimikuntiin lisää energiaa
Matkatoimikuntaan tarvitaan seuraa Kaarinalle ja Hannu L:lle, ja juhlatoimikuntaan
tarvitaan innokkaita suunnittelemaan 35-vuotisjuhlia. Jos innostuit, ota yhteyttä
Kaarinaan tai puheenjohtaja-Elinaan.
W W W. C A M E N A . F I
M.CAMENA.FI
Kuoronjohtaja
Juha Törmä
Varajohtajat
Elina Pitkäkoski & Ari Tuunanen
Puheenjohtaja
Elina Haapaniemi
p. 050 576 6293
Varapuheenjohtaja
Kirsti Reini-Leskinen
Sihteeri
Marianne Ylitie
Rahastonhoitaja
Jarna Hara
Tiedottaja
Matti Pulkkinen
p. 040 588 5342
Emäntä
Mervi Poikola
Isäntä
Heikki Murtonen
Nuotistonhoitaja
Marketta Kannisto
Puvustonhoitaja
Jaana-Maija Haapalo
Kuorojärjestäjä
Elina Pitkäkoski
Päivi Nokelainen
Musiikkilautakunta
Juha Törmä
Elina Pitkäkoski
Sanna Hollström
Marianne Ekola-Nieminen
Seppo Suojanen
Ari Tuunanen
Stemmaharjoitteluvastaavat
Sopraano: Elina Pitkäkoski
Altto: Seija Kangas
Tenori: Tapani Leppäsalko
Basso: Ari Tuunanen
Äänenvalvojat
Sopraano: Eva Leisiö
Altto: Marja Anttila
Tenori: Timo Pitkäkoski
Basso: Matti Pulkkinen
SAMEENA
TA M M I K U U 2014
NUMERO 1
Kevään 2014 tapahtumakalenteri
Päivä
to 30.1.
Kello
18–21
Ohjelma
Harjoitukset Vanhassa kirkossa.
to 6.2.
18–21
Harjoitukset Vanhassa kirkossa.
to 13.2.
18–21
Harjoitukset Vanhassa kirkossa.
la–su 15.–16.2.
10–16
Pinnan kuoronjohtajakurssi Johanneksen koululla.
to 20.2.
18–21
Harjoitukset Vanhassa kirkossa.
to 27.2.
EI HARJOITUKSIA (koulujen talviloma).
to 6.3.
18–21
Harjoitukset Vanhassa kirkossa.
to 13.3.
18–21
Harjoitukset Vanhassa kirkossa.
to 20.3.
18–21
Harjoitukset Vanhassa kirkossa.
la 22.3.
19
Esiintyminen Sulasolin Sekakuoropäivien iltakonsertissa Vanhassa kirjastotalossa.
to 27.3.
18–21
Harjoitukset Vanhassa kirkossa.
to 3.4.
18–21
Harjoitukset (paikka avoin).
la–su 5.–6.4.
10–16
Laululeiri Johanneksen koululla.
to 10.4.
18–21
Harjoitukset (paikka avoin).
to 17.4.
EI HARJOITUKSIA (kiirastorstai).
to 24.4.
18–21
Harjoitukset (paikka avoin).
la–su 26.–27.4.
avoin
Konserttimatka Kotkaan ja Porvooseen.
to 1.5.
EI HARJOITUKSIA (vappu).
to 8.5.
18–21
Harjoitukset (paikka avoin).
to 15.5.
18–21
Harjoitukset (paikka avoin).
to 22.5.
18–21
Harjoitukset (paikka avoin).
to 29.5.
EI HARJOITUKSIA (helatorstai).
to 5.6.
18–21
Harjoitukset (paikka avoin).
to–su 12.–15.6.
avoin
Konserttimatka Viroon.
Harjoitusohjelmisto
Annina
Christus factus est
Elämälle
Föraktad var han
Joutuos
Kesäillan idylli
Kevätlinnuille etelässä
Kommen till mig
Kuin hiipuva hiillos tummentuu
Kullan murunen
Kärleken är tålig och mild
Lastentaru takkavalkealla
Laulan lasta nukkumahan
Ma elän!
Metsäkyyhkyset
Miksi laulan
Muistellessa
Oi, kiitos sa Luojani armollinen
Omenankukat
Pai, pai, paitaressu
Psalm XCVII
Reppurin laulu
Sing to the Lord
Tule kanssani
säv. Oskar Merikanto, san. Daniel Fallström, sov. Lauri Nurkkala
säv. Anton Bruckner, san. messuteksti
säv. Oskar Merikanto, san. Ernst Viktor Knape, sov. Lauri Nurkkala
säv. Bengt Johansson, san. Jes. 53
säv. Oskar Merikanto, san. Juhana Heikko Erkko
säv. Oskar Merikanto, san. Kyllikki Solanterä, sov. Ahti Sonninen
säv. Oskar Merikanto, san. Juhana Heikki Erkko, sov. Juha Törmä
säv. Bengt Johansson, san. Matt. 11
säv. Oskar Merikanto, san. Severi Nyman, sov. Lauri Nurkkala
säv. Oskar Merikanto, san. Juhana Heikki Erkko, sov. Lauri Nurkkala
säv. Bengt Johansson, san. 1. Kor. 13
säv. Oskar Merikanto, san. Karl Asplund, sov. Lauri Nurkkala
säv. Oskar Merikanto, san. Kanteletar, sov. Lauri Nurkkala
säv. Oskar Merikanto, san. Larin-Kyösti, sov. Lauri Nurkkala
säv. Oskar Merikanto, san. Jenny Blicher-Clausen, sov. Lauri Nurkkala
säv. Oskar Merikanto, san. Juhana Heikki Erkko, sov. Lauri Nurkkala
säv. Oskar Merikanto, san. Juhana Heikki Erkko, sov. Lauri Nurkkala
säv. Oskar Merikanto, san. Eino Leino, sov. Lauri Nurkkala
säv. Oskar Merikanto, san. Eino Leino, sov. Lauri Nurkkala
säv. Oskar Merikanto, san. Jooseppi Mustakallio, sov. Lauri Nurkkala
säv. Heinrich Schütz, san. psalmi 97
säv. Oskar Merikanto, san. Larin Kyösti, sov. Lauri Nurkkala
säv. Jan Pieters Sweelinck, san. psalmi 149
säv. Oskar Merikanto, san. L. Onerva, sov. Lauri Nurkkala
W W W. C A M E N A . F I
M.CAMENA.FI