EOK 1/2014 - Espoon Omakotiyhdistysten Keskusjärjestö ry

Espoon Omakotiyhdistysten Keskusjärjestö ry
Omakoti- ja pientaloasuminen
asukkaiden mieleen
1900 –luvun alussa tehtiin asuntopolitiikassa ratkaisuja jotka johtivat maakeinotteluun ja jatkuivat
2000 –luvulle asti. Asuntoja uskottiin parhaiten syntyvän grynderijärjestelmän kautta, jossa rakennuttaja ja rakentaja ovat sama
taho.
Näin alkoi asunto-osakeyhtiömuotoinen asuntotuotanto, jossa
valtion roolina oli ainoastaan antaa asunto-osakeyhtiöille lainaa.
Omakotirakentaminen jäi järjestelmässä asukkaiden itsensä huoleksi. Näin tilanne on jatkunut tähän päivään asti ja jatkuu edelleen. Kaupunki kaavoittaa tontin
grynderille, joka rakentaa kerrostalon ja myy osakkeet. Näin myös
Espoossa. Omakotitontit ovat ”kiven takana” ja kalliita.
Omakotiasuminen on kuitenkin huomattu hyväksi asumismuodoksi ja tutkimusten mukaan
suurin osa kotitalouksista haluaisi
asua omakoti- tai pientalossa.
Suomi Asuu –tutkimuksessa
2006 esitettiin kysymys: ”Millaiseen asuntotyyppiin todennäköisesti päätyisitte, jos nyt voisitte vapaasti valita?”. Tutkimukseen vas-
tasi 2 600 satunnaisesti valittua taloutta. Tulos oli sama kuin vuoden
2001 vastaavassa tutkimuksessa:
82 % kotitalouksista haluaa asua
pientaloissa, mutta vain 55 % kotitalouksista asuu niissä. Kerrostalotalouksista 2/3 haluaisi asua
pientaloissa.
Omakotitaloon halutaan sen
vuoksi, että siellä on oma rauha.
Muita syitä ovat oma piha, oma
valta sekä vapaus itse päättää asumisestaan ja tekemisistään. Rivitaloasumisessa päällimmäisenä
on oma piha, kerrostalovaihtoehdossa sen sijainti sekä asumisen
huolettomuus, kun itse ei tarvitse päättää mistään eikä osallistua
huoltotöihin.
Ainoa vaatimus vastikkeen
maksun lisäksi kerrostalossa on,
ettei häiritse muita asukkaita. Kerrostaloasukas on heti kollektiivisella alueella, kun astuu ovesta
ulos.
Omakotiasukas voi kulkea
omalla pihalla ja puutarhassa milloin vain, nauttia auringosta ja
raikkaasta ulkoilmasta sekä puuhastella ulkona lasten, perheen
ja tuttavien kanssa. Kerrostalossa
tätä mahdollisuutta ei yleensä ole.
Kun lämmitys tai ilmanvaihto ei
toimi tai piha ja käytävät eivät ole
siivottuina, kerrostaloasukas valittaa isännöitsijälle. Omakotiasukas
hoitaa pihansa ja puutarhansa itse
omalla ajallaan ja omalla kustannuksellaan ja nauttii omasta vapaudestaan. Kiinteistöään hoitaessaan omakotiasukas saa paljon
kokemusta ja tietoa, jota kerrostaloasukas ei koskaan saa. Tässä
tapauksessa tieto ei lisää tuskaa,
vaan auttaa paremmin ymmärtämään elämän muitakin realiteetteja.
Simo J. Laakso
ESPOON OMAKOTIYHDISTYSTEN
KESKUSJÄRJESTÖ RY
JÄSENYHDISTYKSET
Espoon ja Kauniaisten
Pienkiinteistöt ry
Raimo Tiilikainen
[email protected]
puh. 050 366 7766
Friisilän Omakotiyhdistys ry
Antti Pietiläinen
[email protected]
puh. 050 483 6660
Gumbölen
Omakotiyhdistys ry
Marjaana Siivola
[email protected]
puh.050 596 9011
Järvenperän
Omakotiyhdistys ry
Jouko Kivimäki
[email protected]
puh.09 863 2238,
040 551 2497
Kauklahden
Omakotiyhdistys ry
Kari Simonen
[email protected]
puh.041 529 7152
Keski-Espoon
Pienkiinteistöyhdistys ry
Ann-Christin Lintula
[email protected]
puh.040 562 0259
Kuninkaantie-Pihlajarinne
Omakotiyhdistys ry
Simo J. Laakso, EOK:n puheenjohtaja
Eero Jaakkola
[email protected]
puh.044 0409 690
Laajalahti ry
Kiinteistökauppaa
voi tehdä netissä
Maanmittauslaitos otti
marraskuun alussa käyttöön sähköisen kiinteistökaupan verkkopalvelun.
Pankkitunnuksilla voi kirjautua osoitteeseen kiinteistöasiat.fi ja tarkastella
ilmaiseksi omien kiinteistöjensä tietoja.
Kauppa valmistellaan
sähköisellä lomakkeella, johon voi hakea tietoja lainhuuto- ja kiinnitysrekisteristä. Kiinteistön
luovutustiedot siirtyvät
viranomaisrekistereihin
suoraan käsin koskematta. Samalla lainhuuto tulee vireille ilman eri hakemusta.
Sähköisessä kiinteistö-
kaupassa ei tarvita kaupanvahvistajaa. Järjestelmä valvoo henkilöllisyyden todentamista, kauppakirjan sisällön riittävyyttä ja tietojen oikeellisuutta viranomaisrekisterien ja tunnistamismenetelmien avulla.
Perinteistä paperien
avulla tehtävää kauppaa
tarvitaan vielä, kun kaupan osapuolena on ulkomaalaisia tai jakamattomia kuolinpesiä. Perinteiseen tapaan kauppa tehdään myös silloin, kun
kaupan kohteena on useampi kuin yksi kiinteistö.
Lähde: Arvoasunto-lehti 4/2013
Näin toteutat
kuntoarvion
Kuntoarvion tekeminen
on puhuttanut omakotiasujia. Rakennustiedon julkaisema uutuus
Kiinteistön kuntoarvio -kirja antaa perustiedot kuntoarvion toteuttamiseen. Se on käsikirja kuntoarvioinnin
eri osapuolille: kiinteistön omistajalle, myyjälle, ostajalle, välittäjälle
ja kuntoarvion tekijälle.
Kirjaan on koottu Rakennustiedon 2013 päivitetyt asuinkiinteistöjen sekä liike- ja palvelukiinteistöjen kuntoarviointia koskevat
ohjeet. Ohjeissa esitetään sekä kuntoarvioi-
jan että tilaajan näkökulmista mm. kuntoarvion käyttö, laajuus, tilaaminen ja raportointi
sekä korostetaan kuntoarvioijien pätevyysvaatimuksia ja tilaajan
omaa panosta kuntoarvion onnistumisessa.
Taulukkomuodossa esitetyt kiinteistön tekniset
käyttöiät ja kunnossapitojaksot auttavat korjausten suunnittelussa.
Kiinteistön kuntoarvio
Rakennustieto Oy,
2014, 118 s., 40 €
ISBN:
978-952-267-054-0
ESPOON OMAKOTIYHDISTYSTEN
KESKUSJÄRJESTÖ RY
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS
Keskiviikkona 19.3.2014 klo 17.30
Espoon kaupungin valtuustotalon kahvio,
Espoonkatu 5, 02770 Espoo
Tilaisuuteen kutsutaan Espoon Omakotiyhdistysten Keskusjärjestö ry:n
jäsenyhdistysten valtuutetut kokousedustajat. Sääntöjen mukaan jäsenyhdistyksillä
on yksi (1) ääni ja edustajapaikka kutakin alkavaa sataa (100) jäsentä kohden.
Esillä sääntöjen määräämät asiat.
Aura Paloheimo
[email protected]
puh.040 079 4311
Lahnus-Takkulaseudun
Omakotiyhdistys ry
Hannu Laakso
[email protected]
puh.050 332 2113
Leppäsillan
Omakotiyhdistys ry
Juhani Parikka
[email protected]
puh.09 512 4315,
0400 216 846
Lillhemtin Omakotiyhdistys ry
Erkko Fontell
[email protected]
puh.040 754 4389
Lounais-Espoon
Omakotiyhdistys ry
Paula Pöntynen
[email protected]
p. 040 5574883
Mankkaa-seura ry
Reijo O. Stedt
[email protected]
puh.0400 755 406
Nuuksio-Seura ry
Hannele Kerola
[email protected]
puh.040 828 9901
Odilammen
Omakotiyhdistys ry
Jaana Leiniö-Rajamäki
jaana.leinio-rajamaki
@abbott.com
puh.040 9022 432
Pihlajamäen
Omakotiyhdistys ry
Hanna Salomaa
[email protected]
puh.050 330 0698
Pro Ruukinranta
Sten Lindgren
[email protected]
puh.050 552 1061
Rastaalan
Omakotiyhdistys ry
Esko Meuronen
[email protected]
puh.040 5015 023
Röylän ja Bodomin Seudun
Omakotiyhdistys ry
Hilkka Karimo
[email protected]
Sommarö-seura ry
Siv Matomaa
[email protected]
puh.0400 486 107
Tillinmäen
Asukasyhdistys ry
Jari Ikänen
[email protected]
Tuomarila-seura ry
Saara Pellosniemi
[email protected]
puh. 040 7700 806
Vanhakartanon
Omakotiyhdistys ry
Ilona Hautamaa
[email protected]
Espoon Omakotiyhdistysten Keskusjärjestön kotisivut: www.eokry.fi
ESPOON OMAKOTIYHDISTYSTEN
KESKUSJÄRJESTÖ RY
hallituKSEN JÄSENET 2013
Simo J. Laakso (pj.)
Eila Ruuth-Idman
Raimo Kukko (sihteeri)
Friisilä
p.8881 775, 050 529 8786
[email protected]
Kari Simonen
Sten Lindgren
Marja Sipilä
Laajalahti
p.0500 709 262
[email protected]
Ruukinranta
p. 050 552 1061
[email protected]
Seija Lohikoski
Nuuksio-Seura ry
p. 040 560 5269
[email protected]
Mankkaa
p. 050 412 0917
[email protected]
Kauklahti
p. 041 529 7152
[email protected]
Tuomarila
p. 0400 822 162
[email protected]
Raimo Tiilikainen
Espoon ja Kauniaisten pk
p. 050 366 7766
[email protected]
Esko Meuronen
Rastaala
p. 040 501 5023
[email protected]
www.eokry.fi
Sivun on toimittanut Marja Sipilä.