Tilikeskus tiedottaa 2/2010

kiertoon
www.orimattilantilikeskus.fi
2 / 2010
10.06.2010
tiedottaa
ARVONLISÄVEROKANNAT MUUTTUVAT 1.7.2010
Kaikki arvolisäverokannat muuttuvat Suomessa 1.7.2010
alkaen. Muutos merkitsee yrityksille enemmän työtä kuin
heti ajattelisi, mm. laskujen ajallinen kohdistaminen ja
atk –tekniikka työllistävät. Asiasta on annettu verohallinnon ohje (www.vero.fi) ja Tilikeskus järjesti asiasta aamupäiväkoulutuksen 4.6.2010. Me Tilikeskuksessa pyrimme
neuvomaan asiakkaitamme asiassa ja kirjanpitäjältäsi saat
tarvittaessa esimerkkimateriaalia. Emme kuitenkaan useinkaan tiedä läpikotaisin asiakkaan laskutusprosesseja joten
jokaisen yrityksen on syytä pysähtyä pohtimaan asiaa itse.
Yleinen arvonlisäverokanta on muutoksen jälkeen 23 % ja
alennetut verokannat ovat 13 % ja 9 %. Toinen muutos
koskee tarjoillun ruoan arvonlisäverokantaa, joka alkoholi
ja tupakkavalmisteita lukuun ottamatta on sama kuin elintarvikkeiden eli 13 %.
Pääsääntönä uusia verokantoja sovelletaan, kun tavara on
toimitettu tai otettu omaan käyttöön, yhteisöhankinta on
tehty, tavara siirretty varastointimenettelystä tai maahan
tuodusta tavarasta on veron suorittamisvelvollisuus syntynyt, palvelu suoritettu tai otettu omaan käyttöön 1.7.2010
tai sen jälkeen.
TAVARA
Tavaralla tarkoitetaan arvonlisäverolaissa aineellista esinettä sekä sähköä, kaasua, lämpöä, kylmyyttä ja muuta niihin verrattavaa energiahyödykettä. Mikäli tavara tulee ostajan haltuun jo
30.6.2010, sovelletaan myyntiin vanhoja verokantoja. Jos myyjä
lähettää omalla vastuullaan tavaran 30.6. ja ostaja vastaanottaa
tavarat 1.7, sovelletaan myyntiin 23 prosentin verokantaa. Jos vastuu kuljetuksesta on ostajalla, katsotaan myynnin tapahtuneen jo
30.6, jolloin myyntiin sovelletaan vanhaa verokantaa.
Toimitushetki ratkaisee myös osamaksukaupassa sovellettavan verokannan: jos tavara myydään ja luovutetaan osamaksulla ostajalle kesäkuussa 2010, koko kauppahintaan sovelletaan vanhaa 22
prosentin verokantaa. Osamaksuerien maksuajankohdilla ei ole
vaikutusta sovellettavaan verokantaan.
Veden sekä energiahyödykkeiden (sähkö, kaasu, lämpö) laskutus
tapahtuu usein aikaisempaan kulutukseen perustuvilla arviolaskuilla ja kerran vuodessa tehtävällä tasauslaskulla. Arviolaskuihin
ja tasauslaskuihin, jotka ovat kertyneet myyjän tilille 30.6.2010
mennessä, sovelletaan 22 %:n verokantaa. Esim. 4 kuukauden
erissä veloitettavat arviolaskut vuonna 2010 lähetetään ja maksetaan jakson 1. kuukautena:
I
arviolasku ajalta tammikuu – huhtikuu
sovelletaan 22 %:n verokantaa
II
arviolasku ajalta toukokuu – elokuu, jonka maksu
tullut 30.6. mennessä, sovelletaan 22 %:n verokantaa
III
arviolasku ajalta syyskuu – joulukuu
sovelletaan 23 %:n verokantaa
I-III
arviolaskuja koskeva loppuvuoden tasauslasku jaetaan
eri verokannoille seuraavasti: I arviolaskua koskeva verokanta 22 %; II arviolaskua koskeva verokanta 22 % ja
1.7. alkaen 23 %; III arviolaskua koskeva verokanta 23 %.
Yhteisömyynti kohdistetaan arvolisäverotuksen periaatteiden mukaan tavaran toimituskuukautta seuraavalle kalenterikuukaudelle.
Jos ostajalle annetaan kuitenkin hankinnasta lopullinen lasku toimituskuukauden aikana, kohdistetaan yhteisöhankinta toimituskuukaudelle. Esim. yritys tuo kirjoja Saksasta. Kirjat toimitetaan kesäkuussa 2010, ja laskutetaan heinäkuussa 2010. Yhteisöhankinnasta suoritetaan veroa 9 prosentin mukaan, koska yhteisöhankinta kohdennetaan heinäkuulle. Mikäli sekä toimitus että laskutus
tapahtuisivat jo kesäkuussa 2010, on verokantana vanha 8 %.
PALVELU
Arvonlisäverolain mukaisella palvelulla taas tarkoitetaan kaikkea
muuta, mitä voidaan myydä liiketoiminnan muodossa. Palvelusuorituksiin, jotka ovat kesken verokannan muuttuessa sovelletaan
päättymisajankohdan verokantaa niin, että palvelu on suoritettu,
kun se on tosiasiallisesti asiakkaan käytettävissä.
Esimerkki 1: Asiakas ostaa konekorjaamolta korjauspalvelun, joka
valmistuu 30.6.2010. Asiakkaalle palvelu luovutetaan 1.7.2010.
Korjaamon käyttämä alihankkija luovuttaa työnsä konekorjaamolle 29.6.2010, jolloin alihankkijan myyntiin konekorjaamolle sovelletaan 22 prosentin verokantaa. Konekorjaamon myyntiin asiakkaalle sovellettava verokanta on 23 %.
Esimerkki 2: Itse suoritetun rakentamispalvelun omaan käyttöön
ottamiseen sovelletaan 23 %:n verokantaa siltä osin kun rakentamispalvelu valmistuu 1.7.2010 tai sen jälkeen. Ostetun rakentamispalvelun omaan käyttöön sovelletaan 23 %:n verokantaa, kun
rakentamispalvelua on vastaanotettu 1.7.2010 alkaen.
heinä-joulukuu kertyneeseen alennukseen. Kirjattaessa tilinpäätökseen vuodelta 2010 luottotappioita tulee tietää, minkä veroprosentin mukaan alkuperäinen lasku on tehty.
JATKUVANA SUORITUKSENA TAPAHTUVA
TAVARAN JA PALVELUN MYYNTI
Jatkuvana suorituksena tapahtuvat tavaran ja palvelun myynnit
katsotaan suoritetuiksi kunkin suoritukseen liittyvän tilitysjakson
päättyessä. Jatkuvaluonteisella suorituksella tarkoitetaan jatkuvakestoista myyntiä, jossa vastike määräytyy ajan kulumisen perusteella, esim. vuokra. Jos vuokraa peritään kuukausittain, heinäkuun
2010 osalta vuokra suoritetaan uuden verokannan mukaan, mikäli myös vuokran laskutus tapahtuu heinäkuussa. Jos tilitysjakso menee yli verokannan vaihtumisen ja laskuttaminen tapahtuu
1.7.2010 jälkeen, koko vuokrausjaksoon sovelletaan uutta verokantaa. Esim. yritys vuokraa majoitustoiminnassa lomamökin ajalle 28.6. – 2.7.2010. Palvelu on luovutettu 2.7.2010 ja vuokraveloitukseen sovelletaan 9 %:n verokantaa.
Ennakkomaksuihin ei voi kohdistua veroprosentin oikaisua, sillä oikaisuerä, joka kohdistuu huhtikuussa 2010 saatuun ennakkomaksuun, kun varsinainen luovutushetki on syyskuussa 2010, tehdään
luovutushetken verokannan 23 %:n mukaan.
KULUTTAJAKAUPPA JA
BRUTTOMÄÄRÄINEN HINNOITTELU
Niiden yritysten, jotka harjoittavat kuluttajakauppaa sekä ilmoittavat hintansa sisältäen arvonlisäveron, on ratkaistava, missä vaiheessa ja minkä verran hintoja muutetaan. Jos verokannan nousua ei huomioida kuluttajakaupan verollisessa hinnassa, tarkoittaa se käytännössä oman katteen pienenemistä. Jos taas ei-arvonlisäverovelvolliselle kuluttajalle on annettu tarjous kiinteähintaisena, ja toimitus siirtyy heinäkuun puolelle, ei alv-prosentin nousua
voi sisällyttää laskuun.
Ennakkomaksuun sovelletaan kuitenkin kertymisajankohdan verokantaa. Jos rakennusurakkaan kohdistuva ennakkomaksu saadaan jo kesäkuussa 2010, niin myyntiin sovelletaan 22 prosentin verokantaa. Jos asiakas luovutuksen yhteydessä maksaa loppukauppasumman heinäkuussa 2010, sovelletaan myyntiin 23
prosentin verokantaa.
VEROKANTAMUUTOSTEN HALLINTA
ALENNUKSET, LUOTTOTAPPIOT
JA MUUT OIKAISUERÄT
Kaikkien arvonlisäverovelvollisten on verokannan muutosta varten tarkastettava myynti- ja ostosopimusten sekä tarjouspohjien
ja tilauslomakkeiden verolausekkeet, esitteet, alv-raportit, laskupohjat ja hinnastot. Arvonlisäverokantojen muutokset on päivitettävä myös käytössä oleviin taloushallinnon järjestelmiin kuten kirjanpito- ja laskutusohjelmiin sekä kassajärjestelmiin. Käytännössä
vielä ehtii tehdä ennakkovalmistelut ja uusien arvonlisäverokantojen edellyttämät muutokset.
Alennukset, luottotappiot ja muut oikaisuerät käsitellään sillä veroprosentilla, jolla alkuperäinen lasku käsiteltiin. Koko vuodelta
2010 myönnetty vuosialennus tulee jakaa ajalta tammi-kesä ja
Mikäli kaikesta huolimatta ilmenee, että laskun arvonlisävero on
laskettu väärin tai myyntiin on sovellettu väärää verokantaa, on
pyydettävä uusi lasku ainakin, jos kyseessä on merkittävä virhe.
VEROUUDISTUKSEN
AIKATAULUISTA
VEROHALLINNON
UUSIA OHJEITA:
TUET JA AVUSTUKSET
Uutta verokantaa sovelletaan 1.7.2010 tai sen jälkeen saatuihin
veron perusteeseen luettaviin tukiin ja avustuksiin.
Tilikeskus Tiedottaa 1/2010 kävimme jo läpi mahdollisia
muutoksia yritysverotukseen. Silloin kerromme, että työryhmän raportti tulisi jo 5/2010 alussa.
Verohallitus on julkaissut uusia ohjeita:
Yritysten sukupolvenvaihdosten verokohtelusta
Yhtenäistämisohje vuodelta 2009 toimitettavaa
verotusta varten 17.3.2010 dnro 57/349/2010
Aikataulu on hieman muuttunut ja väliraportti annetaan
6/2010 ja loppuraportti syksyllä 2010. On kuitenkin mahdollista, että yritysverotusta käsitellään jo tulevan elokuun
budjettiriihen yhteydessä, joskin mm. Suomen Yrittäjät on
huomauttanut, että mieluummin parempi verouudistus
kuin kiireessä tehty huono.
Ohje korvaa Verohallituksen 24.6.2004 antamaan ohjeen.
Uudessa ohjeessa on otettu huomioon mm. varallisuusverolaina kumoaminen, uusi osakeyhtiölaki, muut yksittäiset
lakimuutokset sekä viimeaikainen oikeuskäytäntö. Ohjeessa on otettu kantaa mm. arvopaperikauppaa harjoittavien yritysten sukupolvenvaihdoksiin. Ohjeen mukaan perintö- ja lahjaverolain sukupolvenvaihdoksen huojennussäännöstöä voidaan soveltaa jos harjoitettua arvopaperikauppaa voidaan pitää elinkeinotoimintana. Tässä ratkaisevaa merkitystä ei ole sillä, onko tuloverotus tosiasiallisesti toimitettu EVL:n mukaan.
Ohjeessa on linjattu myös tilannetta, jossa osa yhtiön toiminnasta on verotettu TVL –tulolähteen tulona. Huojennus voidaan jättää myöntämättä, jos pääosa yhtiön varoista kuuluu TVL –tulolähteeseen ja TVL –varallisuutta ei
ole hankittu yhtiön elinkeinotoiminnasta saaduilla tuloilla taikka sellaisen omaisuuden osalta, joka on siirretty yhtiöön pelkästään veroedun saamiseksi.
Työryhmän esitysten yleisiksi suuntaviivoiksi odotetaan yhteisöveron laskemista 22-24%:iin, pääomaveron nostamista 30%:iin, muutoksia osinkoverotukseen ja ansiotuloverotuksen marginaaliverojen alentamista.
Kun uudet verolinjaukset liittynevät suurelta osin eduskuntavaaleihin ja hallituspolitiikkaan, voitaneen kai edelleen
olettaa, että lait astuisivat voimaan vuoden 2012 alusta.
Yrittäjäjärjestöt ovat jo edeltä käsin vastustaneet esityksiä.
Pääsyy on se, että vaihtoehdot eivät kannusta yrittäjyyteen
eikä vahvistamaan taseita.
• Yhtiöosuuden luovutuksista tuloverotuksessa ja lahjaverotuksessa 21.4.2010 dnro 330/349/2010.
• Arvopapereidenluovutusvoitonverotusta
käsittelevä ohje 29.3.2010 dnro
Tilikeskus tiedottaa
2
SEPA –MUISTILISTAA JA TILIKESKUKSEN TOIMENPITEET
Tilikeskus Tiedottaa 1/2010 –lehdessä kirjoitettiin jo lyhyesti Sepasta. Asia tulee konkretisoitumaan syksyn aikana.
Ohessa tietoa muistilistan muodossa sekä siitä, millä tavalla Tilikeskus pyrkii auttamaan asiakkaita siirtymisessä.
-Pyydä SEPA-alueella olevalta maksunsaajalta aina
IBAN.tilinumero ja saajan pankin BIC-koodi
-IBANin ja BICin käyttäminen SEPA-alueen ulkopuolella ei ole kovin yleistä – tällaisissa maksuissa käytetään laskuilla olevia muita saajan ilmoittamia tilitietoja
MUISTILISTA YRITTÄJÄN SEPA-ASIOISTA
Palkkojen maksaminen
Yleiset asiat
• Käy läpi käyttämäsi maksukanavat
• Selvitä yrityksesi tilien IBAN-tilinumerot ja pankkisi BIC-koodi
• Selvitä pankkisi tarjoamat SEPA-palvelut
• Selvitä ohjelmistotoimittajasi SEPA-palvelut
• Jos otat vastaan korttimaksuja, hanki sirumaksupääte
ja varmista ohjelmiston ja sopimuksen ajantasaisuus
• Muodosta SEPA-aikataulu omalle yrityksellesi sopivaksi,
mutta huomioi pakolliset aikarajat
• Huomioi, palkkojen maksamisessa siirtyminen SEPA-aikaan
-Toistuvaissuorituspalvelu lakkaa
• Pyydä henkilöstön tilitiedot palkkojen maksamista varten
IBA- ja BIC-muodossa tai sovi niiden muuntamisesta
esim. pankin kanssa
• Palkkapäivän sijasta maksutiedoissa annetaan eräpäivä,
joka on palkkapäivää edeltävä pankkipäivä
• Palkat näkyvät saajien tileillä aamuyöllä muutaman
tunnin myöhemmin kuin nykyisin
Laskutus
Korttimaksut
• Huolehdi, että käyttämälläsi laskulla ja tilisiirtolomakkeella on
sekä kotimainen tilinumero että IBAN ja BIC 1.7.2010 alkaen
- Jos käytössäsi on jo IBANit sisältävä tilisiirtolomake,
tarkista lomakkeella olevan ehtotekstin ajantasaisuus
(muuttunut tänä talvena)
• Pyri laskuttamaan euromääräisenä myös ulkomaille
• Huomioi pankkiviivakoodin tuleva muutos 12/2010
(kotimaisen tilinumeron tilalle tulee IBAN), jos käytät pankki viivakoodia. Uusi pankkiviivakoodi on otettava käyttöön 31.10.2011 mennessä
• Jos käytät verkkolaskutusta, varmista, että käytössäsi on
ratkaisu käyttää tilinumerona IBANia eikä kotimaista
tilinumeroa
-IBAN pakolliseksi 31.12.2010 mennessä
-Erityispalveluna verkkolaskuaineistot mahdollisia
kotimaisilla tilinumeroilla 31.10.2011 saakka
-1.11.2011 alkaen ilman IBANia lähetettävät
verkkolaskut hylkäytyvät
• Ota yhteyttä maksupäätetoimittajaasi ja varmista, että
-maksupäätteesi on sertifioitu sirumaksupääte
-maksupääteohjelmistosi on ajan tasalla
-turvallisuusmääräykset (kuten PCI) on huomioitu
ja ajan tasalla
• Maksupäätteessä on oltava päivitettynä viimeisin
ohjelmaversio
• Sirukortteja lukevat päätteet otettava käyttöön
vuoden 2010 aikana
• 1.1.2011 alkaen asiakkaan maksaessa sirukortilla kortin tiedot on aina luettava sirulta ja asiakkaan on hyväksyttävä maksu
PINillä (ei enää magneettijuovalta lukua sirukorteilla)
Reskontrat
• Varmista, että reskontrajärjestelmässäsi on
IBAN- ja BIC –valmius
• Päivitä reskontriin tilinumerot IBAN-muodossa
• Huomioi myös BIC!
-Sekä pankeilla että ohjelmistotaloilla on tilinumeroiden muuntopalveluita kotimaisista tilinumeroista IBANeihin
-Huomioi vastuukysymykset, jos tilaat muuntamisen
muualta kuin pankilta
Laskujen maksaminen
• Huomioi kansainvälisen standardin käyttöönotto maksu aineistoissa – siirtymäaika päättyy 31.12.2010
• Pankkiin lähetettävän maksuaineiston muoto muuttuu
-Pankkiin lähtevistä maksuaineistoista poistuvat laskujen
maksupalvelu (LMP, LM02, LM03) ja palkkojen maksa miseen käytetty toistuvaissuorituspalvelu (TS). Myös
ulkomaanmaksujen maksamiseen käytetty LUM
poistuu pankkikohtaisin aikatauluin
• Varmista, että ostoreskontrajärjestelmäsi kykenee tuottamaan uudenmuotoista SEPA-maksuaineistoa
• Turvajärjestelyt muuttuvat: PATU muuttuu PKI-varmenteeksi
• Ostatko/tilaatko ulkomailta?
-Pyydä ulkomaiset laskut euromääräisinä aina
kun mahdollista – säästät palvelumaksuissa
Tilikeskus tiedottaa
TILIKESKUS JA SEPA
• Tilikeskus päivittää kaikkiin käytössä oleviin ohjelmiin
SEPA –valmiudet 11/2010 loppuun mennessä
• Jos hoidat laskutustasi Tilikeskuksen järjestelmillä tulemme
ottamaan sinuun yhteyttä kesäkuun aikana lomakepohjien
päivittämiseksi.
• Jos reskontriasi hoidetaan Tilikeskuksessa, niin Tilikeskuksen
toimesta hoidetaan kaikki vaadittavat muutostiedot.
• Jos ostolaskujen maksatusta hoidetaan Tilikeskuksessa,
niin kaikki muutokset hoidetaan Tilikeskuksen toimesta
(ostoreskontra- ja pankkiohjelma).
• Jos palkkasi hoidetaan Tilikeskuksessa, niin Tilikeskus hoitaa
palkansaajien tietojen muuntamisen ja pankkiohjelmaan
vaadittavien tietojen muuntamisen puolestasi.
• Tilikeskus hoitaa puolestasi pankkien kanssa tehdyt
maksuliikennesopimukset seuraavasti:
Handelsbanken, Osuuspankki ja Sampo eivät edellytä tilitoimistolta erillistä asiakaskohtaista sitoumusta tai sopimusta SEPAn
käyttöönoton yhteydessä, vaan käyttöönotto perustuu jo voimassa oleviin asiakkaan/pankin/tilitoimiston välisiin palvelusopimuksiin. Tilitoimisto hoitaa SEPAan siirtymisen yhteydessä pankkipalvelut asiakkaalle kuten nykyisinkin. Nordean kanssa Tilikeskus Oy laatii sitoumuksen asiakkaan puolesta pankkipalveluiden
siirtymisestä SEPAan. Tulemme lähettämään kaikille Nordeaa
käyttäville asiakkaillemme tiedotteen asiasta.
SEPA –muutos on Tilikeskuksesta riippumaton muutos, tulemme
laskuttamaan työstä veloituksen, joka perustuu tehtyyn työhön.
Laskutuksemme on todella pieni verrattuna esim. siihen mitä maksaisi omien atk –ohjelmien päivitykset ja työ.
3
KESÄLOMAT 2010 / ORIMATTILAN TILIKESKUS OY
Aalto Anu
5.-24.7.
Ekman Satu
21.-24.6., 2.-7.8. ja 20.9.-2.10.
Hartman Kirsti
14.-19.6. ja 9.-21.8.
Martikainen Heljä
21.-24.6. ja 5.-24.7.
Pihlaja-Kuhna Marja
12.-31.7. ja 13.-20.9.
Sjöblom Terhi
16.-28.8. ja 20.-25.9.
Judén Anita
12.-17.7., 16.-28.8. ja 20.-25.9.
TOSITE- JA KIRJANPITOAINEISTON SÄILYTYS
Vuodenvaihteen tilinpäätösten jälkeen monissa yrityksissä siivotaan arkistoja. Tilankäytönkin kannalta on hyvä
käydä läpi kirjanpitokirjojen ja tositeaineiston säilytysajat.
muutokset tilikauden aikana. Tällöin aikaisempia tase –erittelyjä ei saa hävittää edes 10 vuoden jälkeen. Kun tasekirjat eivät vie paljonkaan tilaa, kannattanee ne säilyttää yhtiön koko
historian ajalta ja varsinkin tase-erittelyt. 1.1.2008 muuttunut
kiinteistöinvestointien arvonlisäverotus lisää näiden investointien tositteiden säilytysaikaa peräti 13 –vuoteen (10 vuoden
tarkistusaika ja lisäksi 3 vuoden jälkiverotus- ja muutoksenhakuaika). Yleisen 6 vuoden säilytysvelvollisuuden jälkeen tässä
voitaneen laskut ja tositteet korvata selvityksellä, josta kävisivät ilmi Verohallituksen määräämät seikat. Tässäkin asiassa tilinpäätöksen tase-erittelyt voivat olla kullan arvoiset.
Kirjanpitolain mukaan kirjanpitokirjat (pää- ja päiväkirjat sekä
reskontrat), tililuettelo, tasekirja, tase –erittelyt ja liitetietojen erittelyt sekä konsernitilinpäätöksen yhdistelylaskelmat
on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä.
Jos viimeisin tilikausi on päättynyt vuoden 2009 aikana, voisi kevätsiivouksessa 2010 hävittää näin vuoden 1999 ja vanhemmat materiaalit.
Kirjanpitoaineiston säilytysvelvollisuus ei lakkaa, vaikka yrityksen toiminta lopetettaisiin. Lopetuksen yhteydessä ilmoitetaan
kaupparekisteriin (tai yhdistysrekisteriin), kenelle aineiston luovuttaminen on uskottu. Osa aineistosta voi olla sellaista, että
sitä kannattaa säilyttää pitempääkin kuin laki vaatii esim. saamisiin ja velkoihin liittyvä aineisto. Ennakkoperintälaki määrää
säilyttämään palkkakirjanpidon 10 vuotta tilikauden päättymisestä. Pöytäkirjojen osalta vähimmäisaikaa ei ole määritelty, joten ne on syytä säilyttää koko yhtiön historian ajalta.
Tositteet, liiketapahtumia koskeva kirjeenvaihto, täsmäytysselvitykset sekä muu aineisto on säilytettävä vähintään 6 vuotta sen vuoden lopusta, jolloin tilikausi on päättynyt. Tämä 6
vuoden vaatimus on sama kuin verotusmenettelylain mukainen jälkiverotusaika. Nyt siis voisi hävittää vuonna 2003 päättyneen tilikauden ja vanhemmat tositteet.
Em. säännöt ovat pääsääntöjä, mutta on joitain poikkeuksia
säilytyksissä, jotka tulee pitää mielessä. Jos toimintaan on saatu
tukea Euroopan unionin rakennerahastosta, säilytysvaatimusaika voi olla pidempikin. Yleensä tase –erittelyt laaditaan niin,
että esim. koneiden ja kaluston osalta ne sisältävät ainoastaan
Kuten edellä on käynyt ilmi, aineistojen säilyttäminen ei ole
yksiselitteistä. Tositeaineistohan vie eniten tilaa ja em. varauksin sen hävittäminen lienee oleellisen asia.
Päätoimittaja: Juha Sundberg
Askonkatu9B,15100Lahti
Puh. 87 180, fax 871 8110
www.lahdentilikeskus.fi
Tilikeskus tiedottaa
4
Taitto:
Paino:
Futuuri Oy
Ecapaino