Avaa

TUOTELUETTELO
2012
Loctite on maailman johtava liimausratkaisuihin erikoistunut
tuotemerkki, jonka valikoimassa on nopeita pikaliimoja,
vahvoja epoksiliimoja sekä yleisliima, joka soveltuu lähes
kaikille materiaaleille. Loctite: If you Care – You Repair.
4
Pattex on tunnettu tuotemerkki, jonka valikoimiin
kuuluu asennus-, kontakti- ja puuliimojen lisäksi myös
tapetointituotteita ja vahvoja teippejä. Viimeisimpänä
uutuutena silikoni, jolle annetaan 5 vuoden takuu hometta
vastaan.
11
Pritt-valikoimaan sisältyy paperiliimoja, tekstinkorjaustuotteita
sekä tarramassa. Vuonna 1969 esitelty maailman
ensimmäinen liimapuikko oli Pritt. Prittin tärkeimpiä arvoja
on ympäristöystävällisyys. Siksi tuotteissa käytetään
mahdollisimman paljon uusiutuvia raaka-aineita.
19
Yksi Suomen tunnetuimmista tuotemerkeistä, johon
kuuluu mm. täyteaineita, tasoitteita, veneenhoitotuotteita ja
ruosteenestotuotteita, jotka soveltuvat niin harrastelijalle kuin
ammattilaisellekin.
23
Rubson-kosteudenpoistajat
ovat
innovatiivinen
supertehokas ratkaisu kosteutta ja hajuja vastaan.
ja
29
Sistan valikoimiin kuuluu akryylitiivistemassa, silikoneja ja
polyuretaanivaahtoja.
30
Nitromors on markkinoiden tehokkain ja nopein maalin- ja
lakanpoistoaine.
32
Putkiliimoja ja puhdistusaineita ammattikäyttöön. Käytetään
sekä kodin putkitöissä että teollisuudessa.
33
Korkealaatuiset PU-saumaeristeet rakojen ja saumojen
tiivistämiseen sekä lämmöneristämiseen niin ammattilaisille
kuin tee-se-itse –ihmisillekin.
2
35
IF YOU CARE
- YOU REPAIR
Power Epoxy
Universal 25ml
Power Glue
Repair Extreme
Super Glue
Precision 5g
Power Easy
Flex Gel
www.loctiteliima.fi
3
4
Luja yleiskäyttöön tarkoitettu pikaliima, joka liimaa useimpia materiaaleja muutamassa sekunnissa. Soveltuu koville materiaaleille ja
vaakasuorille pinnoille. Erittäin helppo ja tarkka annostelu.
Super Glue Control
Helposti annosteltava pikaliima Kestää nyt myös vettä
Luja yleiskäyttöön tarkoitettu pikaliima, joka liimaa useimpia materiaaleja muutamassa sekunnissa. Soveltuu koville materiaaleille
ja vaakasuorille pinnoille. Kätevä ja tarkka annostelu kapean annostelukärjen ansiosta.
Super Glue Precision
Yleispikaliima - Kestää nyt myös vettä.
Power Flex on kumilla sitkostettu pikaliima, joka muodostaa joustavan sekä iskun- ja vedenkestävän (D3) liitoksen. Geelimäisen
koostumuksensa ansiosta liima on valumaton myös pystysuorilla
pinnoilla. Erinomainen huokoisille pinnoille. Paras liimaustulos
posliinilla, puulla, nahalla ja muovilla.
Super Glue Power Flex tuubi
Uusi joustava pikaliima
Luja yleiskäyttöön tarkoitettu pikaliima, joka liimaa useimpia materiaaleja muutamassa sekunnissa. Soveltuu koville materiaaleille
ja vaakasuorille pinnoille.
Super Glue Universal
Yleispikaliima - Kestää nyt myös vettä
PIKALIIMAT
Tuote
24118
24117
24115
24114
Art nr
304019
304018
1131891
304016
IDH
EAN
12 x 3 g
2208 x 3 g
12 x 5 g
3420 x 5 g
12 x 3 g
3420 x 3 g
12 x 3 g
3420 x 3 g
Myyntierä / Lavakoko
5
Erikoispikaliima muovin liimaamiseen. Liimaa myös rasvaisia
muoveja kuten polyeteeniä, polypropeenia ja teflonia. Kaksikomponenttinen. Aktivaattori ja liima muodostavat yhdessä täydellisen
liimauksen.
Super Glue All Plastics
Pikaliima kaikenlaisille muoveille
Erikoispikaliima lasin liimaamiseen. Liimaa lasipinnat toisiinsa
sekä lasin metalliin vain muutamassa sekunnissa. Kestää lämmintä vettä, konepesua ja UV-säteilyä. Näkymätön liimasauma.
Super Glue Special Glass
Pikaliima lasin liimaamiseen
Tehokas pikaliima siveltimen kanssa. Soveltuu erinomaisesti laajoille pinnoille esimerkiksi valokuvien, paperin yms. liimaamiseen.
Super Glue Brush On
Siveltävä pikaliima - Kestää nyt myös vettä.
joustavan sekä iskun- ja vedenkestävän (D3) liitoksen. Gee-limäisen koostumuksensa ansiosta liima on valumaton myös pystysuorilla pinnoilla. Kätevä annostelija annostelee liiman tarkasti. Erinomainen huokoisille pinnoille. Paras liimaustulos posliinilla, puulla,
nahalla ja muovilla.
Power Flex Control on kumilla sitkostettu pikaliima, joka muodostaa
Super Glue Power Flex Control
Uusi joustava pikaliima kätevässä
annostelijassa
Tuote
33479
28861
40420
31124
Art nr
489423
304050
737497
1137282
IDH
EAN
12 x 2 g
3420 x 2 g
12 x 3 g
2232 x 3 g
12 x 5 g
3420 x 5 g
12 x 3 g
1296 x 3 g
Myyntierä / Lavakoko
6
Vahva epoksiliima käytännöllisessä kaksoisruiskussa, joka
helpottaa annostelua. Soveltuu mm. puun, metallin, kiven, lasin
liimaamiseen. Kovettuu 5 minuutissa.
Superluja ja läpinäkyvä epoksiliima
kaksoisruiskussa
Power Epoxy Universal
Erittäin luja epoksiliima, jonka voi annostella suoraan kohteeseen
ainutlaatuisen sekoituskärjen ansiosta. Todella helppokäyttöinen.
Liimaa useimpia materiaaleja. Kovettuu 5 minuutissa.
Power Epoxy Instant Mix
Valmiiksi sekoittuva epoksi
Vahva epoksiliima pieniin korjaustöihin. Soveltuu mm. puun, metallin, kiven, lasin liimaamiseen. Kovettuu 5 minuutissa.
Power Epoxy Universal Mini
Superluja ja läpinäkyvä epoksiliima pienessä
pakkauksessa
EPOKSILIIMAT
Finger Safe - ei liimaa heti sormia yhteen. Erittäin tehokas pikaliima, jonka kovettumisaika on hieman tavallista pidempi. Turvallinen, hajuton ja valumaton.
Super Glue Power Easy
Turvallinen pikaliima
Tuote
1353237
1361046
1361044
1407414
Art nr
1353237
1361046
1361044
1407414
IDH
ë<$n#p$l=abdfhe<
EAN
12 x 25 ml
336 x 25 ml
12 x 14 ml
384 x 14 ml
12 x 6 ml
432 x 6 ml
12 x 3 g
3360 x 3 g
Myyntierä / Lavakoko
7
Nopeasti kovettuva ja luja yleisliima, joka liimaa, täyttää ja tiivistää
useimpia materiaaleja. Kestää vettä, äärimmäisiä lämpötiloja, iskuja ja tärähdyksiä. Väritön.
Yleisliima kaikkiin olosuhteisiin
Power Glue Repair Extreme
Vahva epoksiliima mm. metallin, kiven ja marmorin korjaamiseen
ja uudistamiseen. Kestää hyvin bensiiniä ja vedellä laimennettuja
happoja. Metallin värinen liimasauma. Kovettuu 5 minuutissa.
Power Epoxy Metal
Vahva epoksiliima kaiken tyyppisille metalleille
Kaksikomponenttinen hitaasti kovettuva epoksiliima. Erityisesti
työskentelyyn suurilla pinnoilla ja aikaa vaativissa liimaustöissä.
Kovettuu 4 tunnissa.
Power Epoxy Universal Extra Time
Tavallista hitaampi epoksi
Kaksikomponenttinen epoksiliima. Soveltuu mm. puun, metallin,
kiven, lasin liimaamiseen. Kovettuu 5 minuutissa. Väritön.
Power Epoxy Universal tub
Epoksiliima perinteisessä tuubissa
Tuote
1373852
1353240
1353239
1353238
Art nr
1373852
1353240
1353239
1353238
IDH
EAN
12 x 20 g
2736 x 20 g
6 x 25 ml
114 x 25 ml
12 x 22 ml
2100 x 22 ml
12 x 22 ml
2100 x 22 ml
Myyntierä / Lavakoko
8
Sitrusuutepohjainen mineraaliöljyvapaa käsien puhdistusaine.
Fast Orange 7850 sisältää ihonhoitoaineita. Biologisesti hajoava.
Pakkauskoko 3 L.
Loctite käsienpuhdistusaine
Poistaa tehokkaasti lian, rasvan ja öljyn
KÄSIENPUHDISTUS
Soveltuu esimerkiksi runko- ja kampilaakereiden ja vaihteiston
ruuvien lukitsemiseen. Kovettuu kolmessa tunnissa ja kestää sen
jälkeen vettä, öljyjä, dieseliä, bensiiniä, glykolia yms. Enimmäislämpötila +150 °C. Osat voidaan irrottaa kuumentamalla.
Loctite Ruuvi- ja laakerilukite, voimakas
Pysyvään lukitukseen ja tiivistykseen
Keskivoimakas lukitus- ja tiivistysaine, joka estää kaikentyyppisten muttereiden ja ruuvien löystymisen tärinän seurauksena.
Käytetään mm. kaasuttimissa, jarrusylintereissä, ohjauksessa ja
öljytulpissa. Käsittelykuiva 1–30 minuutin kuluttua, voidaan avata
tavallisilla työkaluilla.
Loctite Ruuvilukite, normaali lujuus
Lukitsee mutterit ja ruuvit
RUUVILUKITTEET
Helppokäyttöinen epoksikitti, joka liimaa, täyttää ja tiivistää myös
suurehkot reiät. Kestää suurta kuormitusta. Voidaan helposti hioa
ja porata. Käytä suojakäsineitä. Kovettuu 15 minuutissa.
Power Repair Putty
Helppokäyttöinen korjausmassa
Tuote
3 liter
234264
400 ml
234233
35245
35244
1373851
Art nr
3 liter
234264
400 ml
234233
362845
362844
1373851
IDH
EAN
4 x 3 liter
144 x 3 liter
12 x 400 ml
864 x 400 ml
12 x 5 g
3420 x 5 g
12 x 5 g
3420 x 5 g
12 x 48 g
2100 x 48 g
Myyntierä / Lavakoko
LIIMAMARKKINOIDEN
MULLISTUS JATKUU
Toimii kaikkien materiaalien kanssa!
0 % liuottimia
Vedenpitävä
Väritön
Joustava
Iskunkestävä
Kestää korkeita
lämpötiloja
Sisä- ja ulkokäyttöön
www.pattex.fi
9
ESITTELYSSÄ
MAAILMANUUTUUS
Uusi silikonikoostumus
ehkäisee, torjuu ja
pysäyttää homeen
muodostumisen!
Hajuton ja liuotteeton!
Kuva Duravit
10
www.pattex.fi
11
Vesipohjainen, hajuton ja liuotteeton asennusliima. Liimaa puuta,
kaakelia, kipsiä, betonia, lasia, metallia ja useimpia muoveja. Vähintään toisen pinnan täytyy olla huokoista materiaalia esim. puuta
tai kipsiä. Ei sovellu pysyvästi kosteisiin tiloihin eikä peileille tai rasvaisille muoveille. Ei saa jäätyä.
No More Nails asennusliima 40 ml
Asennusliima pikkutuubissa
Vesipohjainen, hajuton ja liuotteeton asennusliima. Liimaa
puuta, kaakelia, kipsiä, betonia, lasia, metallia ja useimpia
muoveja. Vähintään toisen pinnan täytyy olla huokoista materiaalia esim. puuta tai kipsiä. Ei sovellu pysyvästi kosteisiin tiloihin eikä peileille tai rasvaisille muoveille. Ei saa jäätyä.
Asennusliima perinteisessä patruunassa
No More Nails asennusliima 300 ml
Vesipohjainen, hajuton ja liuotteeton asennusliima. Liimaa
puuta, kaakelia, kipsiä, betonia, lasia, metallia ja useimpia
muoveja. Vähintään toisen pinnan täytyy olla huokoista
materiaalia esim. puuta tai kipsiä. Ei sovellu pysyvästi kosteisiin
tiloihin eikä peileille tai rasvaisille muoveille. Ei saa jäätyä.
No More Nails asennusliima 200 ml
Asennusliima kätevässä painepakkauksessa
ASENNUSLIIMA
100 % Liima on todella vahva yleisliima, joka pitää kaikissa
olosuhteissa. Joustava, liuotteeton, väritön ja iskunkestävä.
Kestää vettä ja korkeita lämpötiloja. Ihanteellinen lähes kaikille
materiaaleille. Sopii sekä sisä- että ulkokäyttöön.
100 % Liima
Erittäin vahva yleisliima
UNIVERSALLIM
Tuote
1315829
1312445
1379633
100 g
1542104
50 g
1542103
Art nr
1315829
1312445
1379633
100 g
1542104
50 g
1542103
IDH
EAN
12 x 40 ml
1584 x 40 ml
12 x 300 ml
1200 x 300 ml
12 x 200 ml
1296 x 200 ml
12 x 100g
720 x 100 g
12 x 50 g
900 x 50 g
Myyntierä / Lavakoko
12
Erittäin vahva kaksipuolinen asennusteippi. Vedenpitävä ja ikääntymisen kestävä, sietää hyvin UV-valoa. Tarttuu kaikkiin pintoihin.
Sopii esimerkiksi peilien, lattialistojen, postilaatikoiden ja koukkujen kiinnitykseen epätasaisille pinnoille. Hyvä lämmönkesto:
-40 °C - +90 °C.
No More Nails asennusteippi 120 kg
Erittäin vahva asennusteippi
Vahva, valkoinen, kaksipuolinen asennusteippi helppoon, nopeaan ja kestävään kiinnitykseen sisätiloissa. Erinomainen esimerkiksi peilien, nimikilpien, koristeiden, avaintelineiden, koukkujen
ym. kiinnittämiseen.
No More Nails asennusteippi 20 kg
Vahva asennusteippi
ASENNUSTEIPPI
PL300 Flextec hybridipolymeerillä on erinomainen tartuntakyky
ja pitovoima. Liimaa kylmät ja kosteat pinnat huokoisiin ja koviin
materiaaleihin erittäin vaativissa olosuhteissa. Kovettuu veden
alla! Muodostaa joustavan ja maalattavan sauman, joka sietää
liuottimia, ikääntymistä ja UV-säteitä. Voidaan käyttää myös tiivistämiseen. Ei sisällä liuottimia.
Liimatiivistemassa PL 300
Erittäin monikäyttöinen liimatiivistemassa
Polymeeripohjainen, liuotteeton ja kosteudenkestävä asennusliima. Sopii kylpyhuoneeseen, keittiöön, peilien ja laattojen kiinnitykseen. Muokattavissa 5-10 minuutin ajan. Saavuttaa lopullisen
lujuuden 24–48 tunnissa. Sopii sekä sisä- että ulkokäyttöön.
No More Nails Waterproof
Asennusliima sekä sisä- että ulkokäyttöön
Tuote
1404410
716682
1404410
716682
Musta
1526124
Musta
1526124
12 x 19 mm
3780 x 19 mm
6 x 19 mm
1890 x 19 mm
12 x 300 ml
900 x 300 ml
12 x 300 ml
900 x 300 ml
Valkoinen
1526127
Valkoinen
1526127
12 x 280 ml
900 x 280 ml
Myyntierä / Lavakoko
12 x 300 ml
900 x 300 ml
EAN
Väritön
1526128
1516539
IDH
Väritön
1526128
1516539
Art nr
13
Geeli on valumaton kontaktiliima suuremmassa pakkauksessa.
Liimaa useimpia materiaaleja kuten puuta, kumia, nahkaa, korkkia, huopaa ja jäykkää PVC:tä. Sopii erinomaisesti eristemattojen
kiinnittämiseen seiniin ja kattoihin. Voidaan helposti levittää suuremmille pinnoille levityslastalla. Tolueeniton.
Kontaktiliima Geeli
Sopii suurille pinnoille
Liimaa useimpia materiaaleja, kuten puuta, kumia, nahkaa, korkkia, huopaa, kovaa PVC-muovia ja jopa styroksia. Ei sovellu rasvaisille muoveille. Muodostaa vahvan, lämpötilan vaihteluita ja
kosteutta kestävän liimasauman. Liuotteeton.
Kontaktiliima Liuotteeton
Ympäristöystävällinen vaihtoehto
Kirkas kontaktiliima, joka liimaa useimpia materiaaleja kuten puuta
kumia, nahkaa, korkkia, huopaa, puu- ja muovilaminaatteja. Erityisen sopiva muovien liimaukseen, kuten PVC, ABS, pleksilasi®
ja polykarbonaatti. Ei sovellu rasvaisille muoveille. Muodostaa
vahvan ja värittömän liimasauman. Hyvä vanhentumisen ja veden
kesto.
Väritön liimasauma
Kontaktiliima Transparent
Liimaa useimpia materiaaleja, kuten puuta, kumia, nahkaa, korkkia, huopaa, kovaa PVC-muovia, puu- ja muovilaminaatteja. Muodostaa vahvan ja iskuja kestävän liimasauman. Hyvä lämmön ja
kosteudenkesto. Ei sovellu rasvaisille muoveille eikä Styroksille.
Tolueeniton.
Kontaktiliima Liquid
Helppokäyttöinen kontaktiliima
KONTAKILIIMA
Tuote
1419331
1419333
1419332
1419329
Art nr
1419331
1419333
1419332
1419329
IDH
EAN
6 x 625 g
432 x 625 g
12 x 35 g
900 x 35 g
12 x 50 g
900 x 50 g
12 x 50 g
900 x 50 g
Myyntierä / Lavakoko
14
Nopeasti kuivuva liima, joka sopii kaikkien puulaatujen asennus- ja
korjaustöihin. Sopii erinomaisesti parkettien liimaamiseen. Kestää
kosteutta, joten soveltuu sekä sisä- että ulkokäyttöön.
Puuliima Kosteudenkestävä
Sopii parkettien liimaamiseen
Puuliima, jolla on lyhyt kuivumisaika ja joka muodostaa kestävän
sauman. Sopii kaikkien puulaatujen asennus- ja korjaustöihin.
Puuliima Express
Nopeasti kuivuva puuliima
Yleispuuliima, joka sopii kaikkien puulaatujen asennus- ja korjaustöihin. Muodostaa erittäin vahvan liimasauman ja on täysin
liuotteeton.
Puuliima Original
Vahva puuliimaa sisäkäyttöön
Toisin kuin perinteiset puuliimat No More Nails Wood puuliima ei
tarvitse puristamista liimauksen jälkeen, vaan se pitää kerralla.
Valumaton liima, joka sopii pystypinnoille. Kuivuu värittömäksi ja
on säädettävissä 10 minuutin ajan. Sopii kaikille puulaaduille sekä
muille materiaaleille.
No More Nails Wood
Ainutlaatuinen puuliima, joka kiinnittyy nopeasti
PUULIIMA
Tuote
1419328
1419328
6 x 750 g
324 x 750 g
6 x 750 g
324 x 750 g
6 x 750 g
324 x 750 g
750 g
1419326
750 g
1419236
1419327
12 x 250 g
720 x 250 g
250 g
1419324
250 g
1419324
1419327
12 x 75 g
3528 x 75 g
75 g
1419323
75 g
1419323
12 x 200 g
1200 x 200 g
Myyntierä / Lavakoko
6 x 500 g
450 x 500 g
EAN
500 g
1535073
200 g
1535058
IDH
500 g
1535073
200 g
1535058
Art nr
15
Elastinen ja liuotteeton akryylitiivistemassa. Tuote tarttuu hyvin
niin sileille kuin huokoisillekin pinnoille ja sopii useimmille
materiaaleille, esimerkiksi kipsille, betonille, kaakelille ja puulle.
Akryylimassa
Erittäin hyvin tarttuva elastinen
akryylitiivistemassa
AKRYYLIMASSA
Power Tape 25 m yleisteippi sopii teipin suurkuluttajalle.
Erinomainen rakennuksilla, messuilla jne. Samat ominaisuudet
kuin 5 m ja 10 m teipeillä.
Power Tape 25 & 50 metriä
Erittäin vahva kolmikerrosteippi
ammattikäyttöön
10 m Power Tape yleisteippi on ihanteellinen autotallissa tai
kodin tarvikelaatikossa. Sopii useisiin käyttökohteisiin kotona
kartonkien sulkemisesta kumisaappaiden tai pölynimurinletkun
korjaamiseen. Samat ominaisuudet kuin 5 m teipeissä.
Power Tape 10 metriä
Erittäin vahva kolmikerrosteippi kotikäyttöön
Power Tape- yleisteipissä on vahva ja erittäin kestävä liimapinta,
joka pitää useimmissa alustoissa ja kestää vaikeita olosuhteita,
kuten kylmiä ja kuumia lämpötiloja (- 5°C – + 70°C ). Kestää myös
painetta esimerkiksi ilma- tai vesiletkuissa. Power Tape 5 metrin
rulla on helppo pitää käsillä kotona, autossa tai metsäretkellä. Helppo katkaista käsin. UV-kestävä. Käyttökohteet niin ammattikäytössä kuinmyös kotona, puutarhassa, harrastuksissa, autossa jne.
Power Tape 5 metriä
Erittäin vahva kolmikerrosteippi kätevässä
pakkauskoossa
VAHVA TEIPPI
Tuote
Valkoinen
157706
Harmaa
1577005
Valkoinen
1577006
Harmaa
1577005
25 m
621145
Musta
621926
Musta
5400020
25 m
5400001
Hopea
621852
Hopea
5400002
50 m
621923
Valkoinen
621847
Valkoinen
5400007
50 m
5400012
Musta
621848
Hopea
621851
IDH
Musta
5400006
Hopea
5400003
Art nr
EAN
1200 x 300 ml
12 x 300 ml
12 x 25 m x 50 mm
840 x 25 m x 50 mm
12 x 50 m x 50 mm
420 x 50 m x 50 mm
12 x 5 m x 50 mm
1152 x 5 m x 50 mm
12 x 5 m x 50 mm
1152 x 5 m x 50 mm
6 x 5 m x 50 mm
1286 x 5 m x 50 mm
6 x 5 m x 50 mm
1286 x 5 m x 50 mm
6 x 5 m x 50 mm
1286 x 5 m x 50 mm
Myyntierä / Lavakoko
16
Vesipohjainen, hajuton ja erittäin helppokäyttöinen silikoni painepakkauksessa. Helppo levittää, tasoittaa ja korjailla. Sauman saa
tasoitettua veteen kastetulla sormella. Kädet ja työvälineet saa
puhdistettua pelkällä vedellä.
Silikoni Easy Silicon, painepakkaus
Easy-silikoni, suihke, valkoinen
Vesipohjainen, hajuton ja erittäin helppokäyttöinen silikoni. Helppo levittää, tasoittaa ja korjailla. Sauman saa tasoitettua veteen
kastetulla sormella. Kädet ja työvälineet saa puhdistettua pelkällä
vedellä.
Silikoni Easy Silicon, patruuna
Helppokäyttöinen Silikoni
Silikoni, joka ehkäisee, torjuu ja pysäyttää ja homeen, kätevässä
painepakkauksessa. 5 vuoden takuu hometta vastaan.
Erinomainen tarttuvuus. Hajuton ja liuotteeton. Fresenius
Instituten testaama ja suosittelema.
Silikoni homeenestäjä, painepakkaus
Silikoni, joka tarjoaa ainutlaatuisen
kolmitehoisen suojan
Silikoni, joka ehkäisee, torjuu ja pysäyttää ja homeen. 5 vuoden
takuu hometta vastaan. Erinomainen tarttuvuus. Hajuton ja liuotteeton. Fresenius Instituten testaama ja suosittelema.
Silikoni homeenestäjä, patruuna
Silikoni, joka tarjoaa ainutlaatuisen
kolmitehoisen suojan
SILIKONI
Tuote
1578973
1578973
Hopeanharmaa
1577893
Valkoinen
1577892
Valkoinen
1577892
Hopeanharmaa
1577893
Hopeanharmaa
1577136
Hopeanharmaa
1577136
Tummanharmaa
1577894
Tummanharmaa
1577135
Tummanharmaa
1577135
Tummanharmaa
1577894
Valkoinen
1576424
1568533
IDH
Valkoinen
1576424
1568533
Art nr
EAN
12 x 200 ml
1296 x 200 ml
12 x 200 ml
1296 x 200 ml
12 x 200 ml
1296 x 200 ml
12 x 200 ml
1296 x 200 ml
12 x 300 ml
12 x 300 ml
12 x 300 ml
12 x 300 ml
1200 x 300 ml
Myyntierä / Lavakoko
17
Yksinkertainen, nopea ja siisti tapa poistaa tapetit. Sekoita tiiviste
veteen, levitä seos ja odota 10–15 minuuttia. Tapetit irtoavat nyt
siististi ja vaivattomasti. Tiivisteestä tulee 10 litraa valmista seosta
ja se riittää n. 100-200m ² irrottamiseen (riippuen kerrosten lukumäärästä). Liuotteeton ja hajuton.
Tapetinirrotusaine
Nopeasti vaikuttava tapetinirrotusaine
TAPETINIRROTUSAINE
Tapettiliisteri, joka on levitettäessä vaaleanpunaista, mutta muuttuu kuivuttuaan läpinäkyväksi. On helppo nähdä, mihin liisteriä
on levitetty. Liisteri voidaan levittää tapetille tai suoraan seinälle.
Soveltuu lähes kaikille tapettilaaduille, myös non-wovenille.
Direct Control
Tapettiliisteri, joka on levitettäessä vaaleanpunaista mutta muuttuu kuivuttuaan läpinäkyväksi
Pattexin uusi, ainutlaatuinen ja helppokäyttöinen tapettiliisteritiiviste. Lisää vain vettä ja saat pullollisesta jopa 5,5 litraa valmista
liisteriä, mikä riittää n. 30 m² tapetoimiseen. Liisteri soveltuu sekoitussuhdetta muuttamalla lähes kaikille tapettilaaduille, myös nonwovenille. Sekoittuu helposti ja on kahdessa minuutissa käyttövalmista.
Nestemäinen tapettiliisteritiiviste
Tapettiliisteri useimmille tapeteille
TAPETTILIISTERI
Tuote
1550221
1550337
1550339
Art nr
1550221
1550337
1550339
IDH
EAN
12 x 500 ml
480 x 500 ml
20 x 200 g
1560 x 200 g
12 x 500 g
720 x 500 g
Myyntierä / Lavakoko
Best Pritt Stick Ever!
VIELÄKIN PAREMPI LIIMAPUIKKO
•Erittäinpitkäsäilyvyysilmatiiviin
korkinansiosta
•Markkinoidenvahvinliimauskyky
•Levittyytasaisesti-eipaakkuja
LUONNOLLISESTI PRITT:
•Henkelinpatentoimaliimamassa
-90%uusiutuviaraaka-aineita*
•Liuotteeton
Tiesitkö:
Prittin patentoidun tärkkelyspohjaisen liimamassan
ansiosta säästämme
vuosittain 385 tonnia öljyä.*
kuin
➟ Enemmän
tonni päivässä!
18
19
Sama liimapuikko kätevässä blisterpakkauksessa
Liimapuikko yksittäispakattuna
Vahva laatuliima paperille, pahville ja valokuville. Ainoa liimapuikko, jonka
patentoidusta liimamassasta 90 % koostuu uusiutuvista raaka-aineista.
Ilmatiivis korkki takaa pitkän käyttöiän. Hapoton ja liuotteeton, joten turvallinen myös lapsille. Pois pestävissä 30 asteessa.
Liimapuikot
Pritt liimapuikko ympäristöystävällinen liimapuikko
LIIMAPUIKOT
Nopea, tarkka ja tahraamaton. Valokuvien, paperin ja pahvin irrotettavaan
kiinnittämiseen. Kiinnittyy uudelleen ja uudelleen. Hapoton ja liuotteeton.
Patentoitu joustokärki.
Compact liimarolleri irrotettavaan kiinnittämiseen
Ihanteellinen valokuvien ja paperin kiinnittämiseen
Nopea, tarkka ja tahraamaton. Valokuvien, paperin ja pahvin pysyvään
kiinnittämiseen. Hapoton ja liuotteeton. Patentoitu joustokärki.
Compact liimarolleri pysyvään kiinnittämiseen
Ihanteellinen valokuvien ja paperin liimaamiseen
LIIMROLLERIT
Tuote
1456035
43 g
208865
43 g
90940
1456035
22 g
208845
11 g
208882
619767
619769
IDH
22 g
90933
11 g
151816
300510
300817
Art nr
EAN
12 x 22 g
5 x 10 x 43 g
3 x 36 x 22 g
2 x 25 x 11 g
10 x 8,5 m x 8,4 mm
10 x 8,5 m x 8,4 mm
Myyntierä
20
Maailman ensimmäinen korjausrolleri, jonka muovista 89 % on
biomuovia. Korkealaatuinen korjausnauha, joka kiinnittyy heti
ja jättää puhtaan, kuivan ja tarkan korjausjäljen kaikenlaisiin
papereihin. Nauhan päälle voi kirjoittaa välittömästi kaikilla
kynillä. Ergonominen muotoilu takaa käyttömukavuuden.
Hapoton ja liuotteeton. 4,2 mm x 8,5 m.
Pritt ECOmfort korjausrolleri
Maailman ensimmäinen biomuovinen
korjausrolleri
Korjaa nopeasti ja tarkasti. Korjausnauhan päälle voidaan kirjoittaa välittömästi kaikilla kynillä. Hyvä peittokyky. Patentoitu kärki. Rolleri ja täyttöpakkaus valmistettu kierrätysmateriaaleista.
Täyttöpakkauksen ansiosta vähemmän jätettä.
Korjausrolleri Pro
Ympäristöä säästävä täyttöjärjestelmä
TEKSTINKORJAUSTUOTTEET
Liimaa paperia ja pahvia. Joustava levityskärki, jolla saa joko kapean tai leveän liimaraidan. Ei jätä kuplia. Hapoton ja liuotteeton.
Tuoreet liimatahrat voidaan pestä pois vedellä.
Liimakynä 27 g
Askarteluliima joustavalla levityskärjellä
LIIMAPUIKKO
Vahva yleisliima liimapuikon muodossa. Korkki lukittuu ilmatiiviisti
ja estää liiman kuivumisen. Puikon käyttö on nopeaa ja helppoa.
Liimaa pahvia, paperia, kartonkia, valokuvia, huopaa, tekstiilejä,
puuta yms. Hapoton ja liuotteeton. Turvallinen myös lapsille. Poispestävissä yli + 40 o C pesussa.
Supervahva liimapuikko ilman liuotinaineita
Power Stick- liimapuikko 19,5 g
Tuote
402941
Täyttöpakkaus
407496
Rolleri
407472
76289
500020
Art nr
1445102
Täyttöpakkaus
1444977
Rolleri
1444976
46712
1444994
IDH
EAN
10 x 8,5 m x 4,2 mm
Täyttöpakkaus
10 x 14 m x 4,2 mm
Rolleri
5 x 14 m x 4,2 mm
25 x 27 g
12 x 19,5 g
Myyntierä
21
Ergonominen muotoilu. Kuin pitäisi kynää kädessä.
Hihnavetoinen kelausmekanismi. Kätevä kärkisuojus nauhalle.
Heti kuiva, voidaan kirjoittaa välittömästi päälle. Ei näy
valokopioissa. Patentoitu joustokärki. Liuotteeton. Leveys 5
mm, nauhan pituus 6 m.
Korjausnauhakynä
Kätevä kynänmuotoinen korjausrolleri
Ihanteellinen peittämään yhtä riviä kerrallaan. Pieni ja näppärä
säilyttää vaikka kynäkotelossa. Heti kuiva, voidaan kirjoittaa välittömästi päälle. Ei näy valokopioissa. Patentoitu joustokärki. Liuotteeton. Leveys 4,2 mm, nauhan pituus 6 m.
Mini korjausrolleri
Pieni ja tehokas korjausrolleri
Ihanteellinen tekstin peittämiseen. Heti kuiva, voidaan kirjoittaa
välittömästi päälle. Ei näy valokopioissa. Patentoitu joustokärki.
Liuotteeton. Saatavana kaksi eri leveyttä 4,2 mm sekä 8,4 mm,
nauhan pituus 8,5m.
Compact korjausrolleri
Helppo ja kätevä
Kuoret on valmistettu 70-prosenttisesti kierrätysmateriaalista ja
korjausnauhan laatua on parannettu. Heti kuiva, voidaan kirjoittaa
välittömästi päälle. Ei näy valokopioissa. Ergonominen muotoilu
takaa miellyttävän käytön. Vanhat täyttöpakkaukset sopivat näihin
ulkokuoriin.
Korjausrolleri
Prittin Midway-rolleri on uudistunut
Tuote
404709
1444935
Korttipakattu
1444941
Blisterkort
10 x 6 m x 5 mm
Korttipakattu
5 x 6m x 4,2 mm
10 x 8,5 m x 8,4 mm
8,4 mm
619762
8,4 mm
994869
Korttipakattu
500010
10 x 8,5 m x 4,2 mm
10 x 14 m x 8,4 mm
8,2 mm
1444981
8,2 mm
1444981
4,2 mm
569823
Täyttöpakkaus
10 x 14 m x 4,2 mm
Täyttöpakkaus
4,2 mm
1444980
Täyttöpakkaus
4,2 mm
1444980
4,2 mm
993862
5 x 14 m x 8,4 mm
Rolleri
5 x 14 m x 4,2 mm
Myyntierä
8,4 mm
1444979
Rolleri
4,2 mm
1444978
Rolleri
4,2 mm
1444978
EAN
8,4 mm
1444979
IDH
Art nr
22
Uudelleen käytettävä valkoinen tarramassa julisteiden, kuvien
yms. kiinnittämiseen. Ei sisällä öljyä eikä liuotinaineita, joten ei
jätä kiinnitysalustaan rumia jälkiä poistamisen jälkeen.
Multi Tac Tarramassa
Tarramassa, joka ei jätä rumia jälkiä
TARRAMASSA
Nopeasti kuivuva. Ohut metallikärki annostelee täsmälleen
oikean määrän.
Korjauslakkakynä
Korjauslakkakynä tarkkaan työskentelyyn
Peittävä korjauslakka kotiin ja toimistoon. Nopeasti kuivuva. Liuotinainepohjainen.
Korjauslakka
Nopeasti kuivuva korjauslakka
Tuote
207504
340152
340114
Art nr
1444963
952912
167360
IDH
EAN
24 x 35 g
10 x 9 ml
10 x 20 ml
Myyntierä
23
Tasoite, joka täyttää halkeamat ja epätasaisuudet puussa, kuitulevyissä ja betonissa. Helppo käsitellä ja soveltuu sen vuoksi
erinomaisesti kotiin. Kovettuu 10 minuutissa ja voidaan sen jälkeen työstää tai hioa. Ei kutistu tai halkeile, voidaan ylimaalata.
Supertasoite Elastic
Yleistasoite
Kevyesti muotoutuva ja levittyvä tasoite muovin ja pellin suurehkoihin korjauksiin. Korjaa ja tiivistää ruostereiät, lasikuitukorit
ja veneen rungot. Tasoitteen lasikuituvahviste lisää kestävyyttä.
Kiinnittyy erinomaisesti metalliin, puuhun ja kovamuoviin.
Lasikuitutäyte
Korjaa suurehkot reiät muovissa ja pellissä
Soveltuu hyvin esimerkiksi bensiinisäiliöille, öljysäiliöille, vuotaville putkille, pattereille, jäähdyttimille ja vesisäiliöille. Kiinnittyy
myös alumiinin, kevytmetallin, pellin, lasikuidun ja kuparin kaltaisiin materiaaleihin. Kestää sekä vettä, bensiiniä että öljyä.
Vuodonkorjaus
Korjausaine, joka tiivistää heti
Korjaa halkeamat ja reiät betonissa, pellissä ja kivilaatoissa. Muodostaa tiiviin, vahvan ja erittäin kovan pinnan, jota voidaan porata,
kierteistää ja maalata. Täyttää, liimaa, tiivistää ja yhdistää puun,
kiven ja metallin kaikissa yhdistelmissä.
Kemiallinen Metalli
Kovien pintojen kunnostukseen
TÄYTEAINEET
Tuote
Medium
358191
Mini
358194
Junior
358193
Medium
358192
Mini
025
Junior
027
Medium
028
Junior
360307
Junior
014
Medium
015
1335945
Medium
18 x 55 ml
4554 x 55 ml
Junior
12 x 130 ml
1584 x 130 ml
Mini
6 x 0,56 liter
660 x 0,56 liter
Medium
6 x 0,56 liter
660 x 0,56 liter
Junior
12 x 130 ml
1584 x 130 ml
18 x 55 ml
4554 x 55 ml
Medium
6 x 0,56 liter
660 x 0,56 liter
Medium
358017
Medium
004
010
Junior
12 x 130 ml
1584 x 130 ml
Junior
358179
Myyntierä / Lavakoko
Junior
002
EAN
Mini
18 x 55 ml
4554 x 55 ml
IDH
Mini
1328751
Mini
001
Art nr
24
Medium
142248
Medium
000100
PP100 muodostaa tiiviin pinnan ja soveltuu siksi erinomaisesti
maalaustehtäviin. Erittäin helposti levitettävä autotasoite, jonka
hiottavuus on erinomainen vielä useiden tuntien jälkeen. Voidaan
maalata heti.
Junior
358202
Junior
000097
PP100
Nopeasti kovettuva kevyttasoite
Medium
358201
Junior
358200
360323
Junior
358196
IDH
Medium
063
Junior
067
078
Junior
034
Art nr
Erinomainen tasoite puumateriaaleille, koska sitä on helppo muotoilla, leikata ja hioa. Sekä sisä- että ulkokäyttöön. Ei kutistu eikä
halkeile.
Kemiallinen puu
Erikoistasoite puumateriaaleille
Pohjatasoitteen viimeistelytasoittamiseen ja täyttöön auton
koreissa, koneissa ja vastaavissa. Kiinnittyy peltiin, metalliin ja
lasikuituvahvisteiseen muoviin. Voidaan ruiskuttaa monena kerroksena täyden täyttökyvyn saavuttamiseksi.
Ruiskutäyte
Pohjatasoitteen viimeistelyyn
Soveltuu metallin ja puun pintatasoitukseen kohteissa, jotka
maalataan tai lakataan. Voidaan maalata jo 15 minuutin kuluttua.
Hienotasoite
Tiiviimpään viimeistelyyn ja hienompaan
tasoitukseen
Tuote
EAN
Medium
6 x 0,56 l
660 x 0,56 l
Junior
12 x 130 ml
1584 x 130 ml
Medium
6 x 0,56 liter
660 x 0,56 liter
Junior
12 x 130 ml
1584 x 130 ml
6 x 400 ml
1044 x 400 ml
Junior
12 x 130 ml
1584 x 130 ml
Myyntierä / Lavakoko
25
Epoksitasoite reikien ja halkeamien korjaukseen lasikuituvahvisteisessa muovissa, teräksessä, alumiinissa yms. Tekee kovan ja
kulutusta kestävän pinnan, joka kestää myös vettä ja kemikaaleja. Voidaan työstää 3–6 tuntia kovettumisen jälkeen. Ei tarvitse
maalausta.
Marine Epoxy
Veneiden kunnostukseen vesilinjan ala- ja
yläpuolella
Helposti hiottava polyesteritasoite reikien ja halkeamien korjaukseen esimerkiksi lasikuituvahvisteisessa muovissa, teräksessä ja alumiinissa. Voidaan työstää 10 minuuttia kovettumisen jälkeen.
Marine Filler
Veneiden kunnostukseen vesilinjan yläpuolella
Pienille vaurioille esim. veneiden, surffilautojen ja muovisten korirakenteiden gelcoatkerroksessa sekä emalin ja saniteettiposliinin
pintavaurioihin. Erinomainen lasikuitupinnoille. Valkoinen, mutta
voidaan tarvittaessa sävyttää.
Gelcoat Filler
Erikoistasoite gelcoatpinnoille
VENETUOTTEET
Saumaus- ja tiivistemassa sisä- ja ulkokäyttöön. Kuivuu joustavaksi, tasaiseksi ja kuivaksi saumaksi. Kiinnittyy lasin, kaakelin,
tiilen, puun, lasikuidun ja metallin kaltaisiin materiaaleihin. Soveltuu myös akvaarioon.
Silikoni
Saumaus- ja tiivistemassa kotiin ja vapaaaikaan
FYLLNADSMATERIAL
Tuote
Musta
381493
Musta
353
114
111
476869
358203
392382
Valkoinen
381492
Valkoinen
351
110
Väritön
381491
IDH
Väritön
350
Art nr
EAN
6 x 270 g
1008 x 270 g
12 x 130 ml
1584 x 130 ml
12 x 130 ml
1584 x 130 ml
12 x 70 ml
1200 x 70 ml
12 x 70 ml
1200 x 70 ml
12 x 70 ml
1200 x 70 ml
Myyntierä / Lavakoko
26
Ohut ruosteensuoja-aine. Auton kaikkiin kotelotiloihin, kuten
oviin, helmakoteloihin, palkkeihin yms. Suojaa koria ruostumiselta alustan saumoissa, liitoksissa yms.
Untionsecto inctent, aliti blaut ea excestem faceratur aut harum.
Kotelosuoja-aine
Ruosteensuoja-aine auton koteloihin
Soveltuu lokasuojan reunoille, etu- ja helmapelleille. Suojaa auton rasituksille altistuvia kohtia hiekalta ja sinkoutuvilta kiviltä.
Toimii myös ääntä vaimentavana elementtinä konepellissä ja
tavaratilassa. Kestää liuotteellisia pesuaineita. Voidaan kuivuttuaan ylimaalata.
Korisuoja
Tehokas suoja kiveniskemiä vastaan
ROSTSKYDD
Lasikuituveneille, surffilaudoille, moottorikelkoille.
Lasikuitukorjaussarja
Täydellinen lasikuitukorjaussarja
Ihanteellinen lasikuituveneiden, surffilautojen ja vesiskoottereiden korjauksiin. Voidaan käyttää myös vahvikkeena eri materiaalien, kuten puun ja lasikuidun liitoksissa.
Venemuovi
Venevaurioiden korjaamiseen
Tuote
333
Valkoinen
311
Musta
310
360347
Valkoinen
360343
Musta
360342
358182
360337
203
211
IDH
Art nr
EAN
6 x 500 ml
744 x 500 ml
6 x 500 ml
744 x 500 ml
6 x 250 ml
408 x 250 ml
6 x 1 litra
456 x 1 litra
Myyntierä / Lavakoko
27
Suihkutettava erikoismaali, joka sisältää 95% sinkkiä. Ainutlaatuinen kyky yhdistyä eri metallipintoihin. Antaa erinomaisen
ruostesuojauksen, lähes verrattavissa sinkitsemiseen.
Pitkävaikutteinen ruostesuoja rauta- ja
teräspinnoille
Sinkkispray
Lasikuituvahvisteinen, joustava alustamassa suojaa kaikkia kohtia, jotka altistuvat kiveniskemille, maantiesuolalle, kosteudelle
jne. Erittäin hyvä tarttuvuus ja kulutuskestävyys lasikuituvahvisteen ansiosta. Vaimentaa ääntä.
Alustamassa
Suojaa auton ruosteelle altistuvia alueita
Paksu ruosteensuoja-aine auton alustalle ja pyöräkoteloille sekä
alueille, jotka altistuvat kiveniskemille tai maantiesuolalle. Ei päällemaalattavissa.
Alustasuoja-aine
Ruosteensuoja-aine ruosteelle altistuville
pinnoille
Kovetusaine, joka toimii kaikkien Plastic Padding -tasoitteiden
kanssa. (Ei Gelcoat Filler ja Marine Epoxy).
Lisäkovetin
Lisäkovetin Plastic Padding -tasoitteelle
Tuote
450
340
338
030
Art nr
360377
360354
360352
358195
IDH
EAN
6 x 400 ml
600 x 400 ml
6 x 1 liter
462 x 1 liter
6 x 500 ml
744 x 500 ml
12 x 16 g
2160 x 16 g
Myyntierä / Lavakoko
28
Lasikuitumatto
Lasikuitukangas tasoitteen, polyesterin ja
venemuovin vahvistukseen
Käytetään yhdessä Plastic Padding täyteaineiden kanssa.
Alumiiniverkko
Ruostevaurioiden paikkaukseen ja korjauksiin
Korvaa tai täydentää korkki-, huopa-, kumi- yms. tiivisteet.
Kestää korkeaa painetta, poltto- ja voiteluaineita, jarrunesteitä,
glykolia ja vettä. Kuumuudenkestävyys +60ºC – +250ºC. Ei kestä
jatkuvaa bensiinin vaikutusta.
Gasket
Juokseva tiivisteaine putkilossa
Tuote
Lasikuitumatto
043
Lasikuitumatto
10 st x 95 x 18 cm
Lasikuitumatto
381490
12 x 70 ml
1200 x 70 ml
Myyntierä / Lavakoko
Alumiiniverkko
25 st x 19 x 25 cm
5100 st x 19 x 25 cm
EAN
Alumiiniverkko
381481
360358
375
Alumiiniverkko
042
IDH
Art nr
29
Täyttöpakkaus Rubson STOP Humidity 2in1 Midiin. Voidaan
käyttää myös muissa kosteudenpoistajissa. Pakkaus sisältää 2
tablettia à 450g.
Täyttöpakkaus 2 * 450g
Patentoitu, kaksivaikutteinen 2in1 tabletti alkaa vaikuttaa heti.
Ilmankosteus tiivistyy nesteeksi kosteudenpoistajan säiliöön.
Tabletti kestää ilmankosteudesta ja lämpötilasta riippuen 2-4
kuukautta. Kosteudenpoistajan mukana tulee 1 tabletti.
Modernisti
muotoiltu,
helppokäyttöinen
Rubsonkosteudenpoistaja imee ylimääräisen kosteuden ja neutraloi
samalla tehokkaasti hajuja esim. kodinhoitohuoneissa,
vaatehuoneissa,
vapaa-ajan
asunnoissa,
veneissä,
asuntovaunuissa ja autotalleissa.
Rubson STOP Humidity Midi 20m²
Kosteudenpoistaja keskisuuriin tiloihin n. 20 m²
Täyttöpakkaus Rubson STOP Humidity 2in1 Miniin. Voidaan
käyttää myös muissa kosteudenpoistajissa. Pakkaus sisältää 2
tablettia à 300g.
Täyttöpakkaus 2 * 300 g
Patentoitu, kaksivaikutteinen 2in1 tabletti alkaa vaikuttaa heti.
Ilmankosteus tiivistyy nesteeksi kosteudenpoistajan säiliöön.
Tabletti kestää ilmankosteudesta ja lämpötilasta riippuen 2-4
kuukautta. Kosteudenpoistajan mukana tulee 1 tabletti.
Modernisti
muotoiltu,
helppokäyttöinen
Rubsonkosteudenpoistaja imee ylimääräisen kosteuden ja neutraloi
samalla tehokkaasti hajuja esim. kodinhoitohuoneissa,
vaatehuoneissa,
vapaa-ajan
asunnoissa,
veneissä,
asuntovaunuissa ja autotalleissa.
Rubson STOP Humidity 2in1 Mini 10m²
Kosteudenpoistaja pieniin tiloihin n. 10m²
KOSTEUDENPOISTAJA
Tuote
1555041
1555046
1555043
1555042
Art nr
1555041
1555046
1555043
1555042
IDH
EAN
12 x 2 x 450 g
540 x 2 450 g
12 x 2 x 300 g
1152 x 2 x 300 g
6 x 450 g
216 x 450 g
6 x 300 g
324 x 300 g
Myyntierä / Lavakoko
30
Lasisilikoni muodostaa joustavan, kutistumattoman, nopeasti
kovettuvan ja tiiviin sauman. Homesuojattu lasisilikoni kestää
UV-säteilyä ja pesu- ja puhdistusaineita. Ei maalattavissa. Tiivistää lasipintojen, lasitiilien ja peilien rajapinnat. Kiinnittyy lasi-,
puu-, posliini- sekä maalatuille metallipinnoille.
Lasisilikoni
Erikoissilikoni laseille ja peileille
Neutraalikovettuva yleissilikoni, jonka käyttöalue on laaja. Sista
Saniteetti- & Rakennussilikoni on hajuton ja muodostaa joustavan, kutistumattoman,UV- ja säänkestävän sekä homesuojatun
sauman. Ei maalattavissa. Tiivistää mm. betoni-, tiili-, kivi- ja metallirakenteiden saumat sisällä ja ulkona. Myös saniteettitilojen
saumaamiseen. Sään- ja UV-säteilynkestävä.
Saniteetti- & rakennussilikoni
Säänkestävä ja hajuton yleissilikoni
Sista Saniteettisilikoni on korkealaatuinen, nopeasti kovettuva
ja kutistumaton kosteidentilojen silikoni. Muodostaa joustavan
ja UV-kestävän sauman, joka kestää myös pesuja puhdistusaineita. Sista Saniteettisilikoni on värinpitävä ja homesuojattu.
Saniteettisilikoni
Kosteiden tilojen silikoni
SILIKONIT
Tuote
12 x 300 ml
1200 x 300 ml
Harmaa
655093
654008
Harmaa
655093
654008
12 x 300 ml
1200 x 300 ml
12 x 300 ml
1200 x 300 ml
Valkoinen
1497745
12 x 300 ml
1200 x 300 ml
Myyntierä / Lavakoko
Valkoinen
1497745
EAN
Väritön
655099
IDH
Väritön
655099
Art nr
31
Puristimessa kätevä taittuva kahva.
Patruunapuristin
Erittäin kevyt erikoismuovista valmistettu
patruunapuristin ammattikäyttöön
FOGPISTOLER
Sista pistoolisaumaeristettä käytetään pääasiassa saumojen ja
onkaloiden tiivistämiseen ja eristämiseen. Kiinnittyy hyvin puuhun, betoniin, tiileen ja kaikentyyppisiin metalleihin. Pinta kuivuu
10–30 minuutissa ja materiaali on täysin kovettunut noin 12 tunnissa. Käytetään Sista saumaeristepistoolin kanssa.
Pistoolisaumaeriste
Saumaeriste saumauspistooleille
Sista saumaeriste eristää, tiivistää ja täyttää. Yksikomponenttinen kosteudenkestävä PU-vaahto, joka sopii mm. ovien ja ikkunoiden eristämiseen.
Saumaeriste, talvilaatu
Käyttö -10 oC asti
Sista saumaeriste eristää, tiivistää ja täyttää. Yksikomponenttinen kosteudenkestävä PU-vaahto, joka sopii mm. ovien ja ikkunoiden eristämiseen.
Saumaeriste
Täyttää suuret raot ikkuna- ja ovikarmien
välissä
SAUMAUSVAAHDOT
Tuote
0000620
5757005
164693
599990
599959
750 ml
599960
750 ml
5757001
599959
600 ml
612434
IDH
600 ml
612434
Art nr
EAN
12 x 1 st
288 x 1 st
12 x 750 ml
624 x 750 ml
12 x 750 ml
768 x 750 ml
16 x 750 ml
768 x 750 ml
12 x 600 ml
780 x 600 ml
Myyntierä / Lavakoko
32
Nitromors poistaa tehokkaasti maalin ja lakan. Geeli, joka ei jätä
jälkiä, sopii pystypinnoille. Vihreä väri-indikaattori ja käyttäjäystävällinen pakkaus helpottavat käyttöä. Pestään pois vedellä.
Ei sisällä metyleenikloridia.Sisältö riittää noin 10 neliömetrille.
Nitromors 4 liter
Tehokas maalin- ja lakanpoistoaine
Nitromors poistaa tehokkaasti maalin ja lakan. Geeli, joka ei jätä
jälkiä, sopii pystypinnoille. Vihreä väri-indikaattori ja käyttäjäystävällinen pakkaus helpottavat käyttöä. Pestään pois vedellä.
Ei sisällä metyleenikloridia. Sisältö riittää noin kahdelle neliömetrille.
Nitromors 750 ml
Tehokas maalin- ja lakanpoistoaine
Nitromors poistaa tehokkaasti maalin ja lakan. Valumaton geeli,
sopii pystypinnoille. Vihreä väri-indikaattori ja käyttäjäystävällinen pakkaus helpottavat käyttöä. Pestään pois vedellä. Ei sisällä
metyleenikloridia.Sisältö riittää noin neliömetrille.
Nitromors 375 ml
Tehokas maalin- ja lakanpoistoaine
MAALIN- JA LAKANPOISTOAINEET
Tuote
1418109
1418108
1418110
Art nr
1418109
1418108
1418110
IDH
EAN
2 x 4 liter
126 x 4 liter
6 x 750 ml
456 x 750 ml
6 x 375 ml
870 x 375 ml
Myyntierä / Lavakoko
33
Erikoispuhdistusaine esimerkiksi vesijohtoputkille ja putken
osille, jotka on valmistettu PVC-U:sta, PVC-C:stä ja ABS:stä
Parantaa näiden materiaalien tarttumista liimauksen yhteydessä.
Puhdistusneste
Parantaa tarttumista
Tangit sopii vedenkestävien PVC-U -liitosten (kovat PVCputket) liimaamiseen. Liima on kuivuttuaan myrkytön ja soveltuu juomavesikäyttöön. Työskentelyaika +20 °C:ssa 4
minuuttia. Puhdista liitettävät osat Tangit puhdistusnesteellä
tai asetonilla.
PVC - U
Erikoisliima putkille
PUTKILIIMAT AMMATTILAISILLE
Tuote
1 litra
5800100
Purkki
414364
Putkilo
190053
Art nr
1 litra
44266
Purkki
414364
Putkilo
190053
IDH
EAN
12 x 1 litra
288 x 1 litra
6 x 1 kg
360 x 1 kg
12 x 125 g
1440 x 125 g
Myyntierä / Lavakoko
34
Käytetään saumapistoolin avulla. Käyttö -10oC asti. Päästöluokka M1.
PRO saumaeriste, talvilaatu 750 ml
Käytetään saumapistoolin avulla. Annostelu saumapistoolilla on
tarkkaa ja siistiä. PRO-saumaeriste on riittoisa, koska eristeen
turpoaminen saumassa on vähäisempää, eikä ylipursuamista
juurikaan pääse tapahtumaan. Työs-kentelylämpötila vähintään
+5 oC. Varastoidaan pysty-asennossa. Päästöluokka M1.
PRO saumaeriste 750 ml
Yksikomponenttinen PU-saumaeriste
Käyttö -10 oC asti. Päästöluokka M1.
Saumaeriste 750 ml, talvilaatu
Testattu Standardin EN 1366-4 mukaan. Paloluokiteltu Standardin EN 13501-2 mukaan. Paloluokka EI 15 – EI 90 saumakoon
mukaan.
Saumaeriste 600 ml ja 750 ml
Yksikomponenttinen PU-saumaeriste
kohteisiin, joissa eristeeltä edellytetään tiettyä
paloluokkaa
SAUMAUSVAAHDOT
Tuote
600089
600088
600089
600088
6000092
750 ml
600091
750 ml
600091
6000092
600 ml
600090
IDH
600 ml
600090
Art nr
EAN
16 x 750 ml / 768
16 x 750 ml / 768
16 x 750 ml / 768
16 x 750 ml / 768
16 x 750 ml / 192
12 x 600 ml / 768
12 x 600 ml / 216
Myyntierä / Lavakoko
35
PRO muovipistooli
Muovipistooli.
PRO metallipistooli
Metallipistooli.
PISTOOLIT
Laadukas ja luja saumausvaahto. Kestää hyvin UV-säteilyä eikä
menetä mekaanista lujuuttaan, eristyskykyään eikä valkoisuuttaan pitkänkään ajan kuluessa. MDI-emission määrä alle 1 %.
Ääneneristyskyky 60 dB. Säilytys huoneenlämmössä ennen
käyttöä. Käyttölämpötila vähintään +5°C.
Power saumaeriste 500 ml
Turvallinen yksikomponenttinen PU-saumaeriste
Testattu Standardin EN 1366-4 mukaan. Paloluokiteltu
Standardin EN 13501-2 mukaan. Paloluokka EI 15 – EI 90
saumakoon
FR 77 Paloluokiteltu saumaeriste 750 ml
Yksikomponenttinen PU-saumaeriste
kohteisiin, joissa eristeeltä edellytetään tiettyä
paloluokkaa
Tuote
1151233
1150467
1487699
1124758
Art nr
1151233
1150467
1487699
1124758
IDH
EAN
12 x 500 ml / 840 kpl
12 x 750 ml/ 672 kpl
Myyntierä / Lavakoko
36
saumauspistoolin puhdistamiseen että spraykäyttöön. Ei
tehoa kuivuneeseen eristeeseen.
Sekä
Cleaner puhdistusaine 500 ml
Tuote
600074
Art nr
600074
IDH
EAN
12 x 500 ml
Myyntierä / Lavakoko
YLEISET TOIMITUSEHDOT
HENKEL NORDEN OY – ADHESIVE TECHNOLOGIES (Henkel)
1.Soveltamisala.
Henkelin yleisiä toimitusehtoja sovelletaan kaikkiin tuotteisiin, neuvoihin, ohjeisiin tai muihin palveluihin, joita Henkel asiakkailleen
tarjoaa, ellei kirjallisesti toisin sovita.
2.Hintamuutokset.
Henkelin hinnat toimitetuille tuotteille perustuvat sopimuspäivänä voimassaoleviin valuuttakursseihin, raaka-ainekustannuksiin,
rahti- ja tullimaksuihin, energiakustannuksiin ja muihin oheiskuluihin. Mikäli ennen toimituspäivää tapahtuu muutoksia
valuuttakursseissa (jolloin sovelletaan Euroopan keskuspankin kunkin valuutan ostokurssia) tai muissa edellä mainituissa kuluissa,
jotka yhdessä tai erikseen nostavat Henkelin kustannuksia vähintään 5 %, Henkel varaa oikeuden välittömästi tehdä vastaavat
suhteelliset korotukset ostajan tilaamien tuotteiden hintoihin.
3.Takuu.
Henkel vastaa tuotteissa olevista virheistä tai puutteista, edellyttäen että virheestä tai puutteesta on reklamoitu välittömästi sen
havaitsemisen jälkeen ja viimeistään ennen kyseessä olevan tuotteen n.s. ”shelf-life” -ajan päättymistä. Laitteiden osalta takuuaika
on yksi (1) vuosi toimituspäivästä. Henkelin edellä mainittu takuu ei kata virheitä, jotka johtuvat siitä, että ostaja tai tämän asiakas
ovat säilyttäneet tuotetta Henkelin teknisen ohjelehtisen vastaisesti, eikä muitakaan ostajan tai asiakkaan tuottamuksesta johtuvia
virheitä. Jos toimitetussa tuotteessa on virhe, Henkelin ainoa velvollisuus takuuaikana (alla olevan kohdan 5 mukaisen tuotevastuun
lisäksi) on tarjota ostajalle uusi virheetön tuote veloituksetta.
4.Vastuurajoitus.
Henkelin vastuu toimituksen viivästyksen tai virheellisen tuotteen osalta, tai virheellisten tai puutteellisten prosessinkuvausten
osalta, ei missään tapauksessa kata (lukuun ottamatta kohdassa 5 mainittua) velvollisuutta maksaa korvausta vahingosta tai tappiosta,
ei välittömästä eikä välillisestä vahingosta kolmannelle henkilölle.
Henkel sanoutuu irti kaikesta vastuusta liittyen antamiinsa neuvoihin ja ohjeisiin koskien tuotteiden käyttämistä loppukäyttäjän
sovelluksissa. Loppukäyttäjä kantaa itse ammatillisen vastuun tuotteiden arvioinnista ja valinnasta sovelluksiinsa.
5.Tuotevastuu.
Henkelin vastuu toimitetun tuotteen aiheuttamasta vahingosta (tuotevastuu) rajoittuu niihin kustannuksiin, jotka ovat aiheutuneet
Henkelin vahinkoa aiheuttaneen tuotteen kanssa käytetylle ostajan omaisuudelle aiheutuneen vahingon korjaamisesta. Korvausmäärä
on enimmillään Henkelin vastuuvakuutuksen kattama määrä.
6.Force Majeure.
Henkelin kohtuullisen kontrollin ulkopuolella olevasta asianhaarasta johtuvan toimitusesteen sattuessa, kuten tulipalo, sota,
mobilisointi, pakko-otto, takavarikko, kauppa- ja valuuttarajoitukset, kapina ja mellakka, kuljetusvälineiden niukkuus, yleinen
tavaran niukkuus, käyttövoiman rajoitukset, työselkkaus tai alihankkijan toimituksen virhe tai viivästys, Henkelillä on oikeus siirtää
toimitusajankohtaa ja – mikäli toimituseste kestää kauemmin kuin kolme kuukautta – purkaa kauppa. Henkel ei vastaa mistään force
majeuresta johtuvan toimitusesteen aiheuttamasta viivästyksestä tai vahingosta.
7.Sovellettava laki ja riitojen ratkaiseminen.
Henkelin ja ostajan välillä sovelletaan Suomen lakia, poissulkien sen lainvalintasäännökset. YK:n yleissopimusta kansainvälistä
tavaran kauppaa koskevista sopimuksista ei sovelleta. Henkelin ja ostajan väliset erimielisyydet ratkaistaan yleisessä tuomioistuimessa
ensimmäisenä oikeusasteena Helsingin käräjäoikeus.
______________
37
HENKEL NORDEN AB
Gustavslundsvägen 151 A
SE-167 51 BROMMA
Tel: +46 (0)10 - 480 77 00
www.henkel.se
HENKEL NORDEN AB, Copenhagen
Helgeshøj Allé 20–22
DK-2630 TAASTRUP
Tel: +45 43 301 300
www.henkel.dk
HENKEL NORDEN Oy
Äyritie 12A
FI-015 10 VANTAA
p. +358 (0)201 223 11
www.henkel.fi
HENKEL NORDEN AB, Oslo
Østensjøveien 14
NO-0661 OSLO
Tlf: +47 23 37 15 20
www.henkel.no