Rukaveden Erä ry. Toimintakertomus 2012 Juha Hirvonen 61

Rukaveden Erä ry.
Juha Hirvonen
61.Toimintavuosi
Toimintakertomus 2012
1. Yleistä
Yhdistyksen toiminta oli vilkasta toimintavuonna 2012. Vuosikokous pidettiin 11.3.2012 Enon
Osuuspankin tiloissa ja kesäkokous 19.8.2012 erämajalla. Johtokunta piti toimintavuonna 7
kokousta.
Riistanhoitotyötä tehtiin ympärivuoden. Keväällä pidettiin pilkkikilpailut. Järjestettiin talkoita,
joissa uusittiin Erämajan valaistus ja laitettiin paikkoja kuntoon kesää varten. Rakennettiin
ampumaradalle uudet taulukehikot ja korjattiin hirvirata.
Kesällä 2012 pidettiin seuran 60-vuotisjuhlat. Lisäksi järjestettiin yhteistoimintaa eri muodoissa.
Pidettiin kilpailuja ja Cup:peja eri ampumalajeissa. Myös talkoita järjestettiin tarpeen vaatiessa.
Lisäksi osallistuttiin riistalaskentoihin.
Syksyllä järjestettiin hirvijahti, johon osallistui 40 jäsentä. Hirven kaatolupia seuralle
myönnettiin 6 aikuista ja 7 vasaa. Jahti sujui leppoisasti ja kaikki luvat käytettiin.
Metsästysmuotona oli koirametsästys. Lisäksi seuran jäseniä koirineen osallistui Karhujahtiin,
jonka seurauksena seuramme metsästysmaille kaadettiin karhu. Ilveksen kaatolupaa ei
myönnetty. Seuran maille kaadettiin myös villisika yhteistyössä Koitereen Erä Ry:n kanssa.
Järjestettiin Hirvipeijaat maanomistajille ja seuramme jäsenille perheineen.
Yhdistyksen tilikauden tulos oli 3262,87 € ylijäämäinen (LIITE 1).
2. Hallinto
2.1 Johtokunnan toimihenkilöt
Puheenjohtaja:
Varapuheenjohtaja:
Sihteeri:
Rahastonhoitaja:
Jäsenet:
Hannu Lappalainen
Jouko Kähkönen
Juha Hirvonen
Toni Ruokanen
Hannu Parviainen
Jouko Kähkönen
Markku Heiskanen
Heikki Immonen
Juha Hirvonen
Pauli Purmonen
2.2 Kilpailujaosto
Puheenjohtaja: Hannu Parviainen
Jäsenet: Ilkka Heikura, Markku Heiskanen, Petri Heiskanen, Kalervo Hirvonen, Jussi
Hämäläinen, Heikki Immonen, Terho Karppinen, Toni Puhakka, Esa Kuivalainen, Juha
Kukkonen, Hannu Lappalainen, Hannu Parviainen, Olli Pihlapuro, Pauli Purmonen, Tero
Ronkainen, Kalle Helminen ja Martti Vaakanainen.
2.3 Riistanhoitojaosto
Puheenjohtaja: Markku Heiskanen
Jäsenet: Ilkka Heikura, Petri Heiskanen, Matti Hämäläinen, Heikki Immonen, Lasse
Juvonen, Soini Korhonen, Teijo Kostian, Juha Kukkonen, Ville Lackman, Elmeri
Lehikoinen, Ari Mielonen, Hannu Parviainen, Toni Puhakka, Pauli Purmonen, Jukka
Romppanen, Tero Ronkainen, Toni Ruokanen, Pauli Sorsa, Ville Toivanen, Martti
Vaakanainen, Jani Matikainen ja Jarno Vainikainen.
2.4 Kenneljaosto
Puheenjohtaja: Petri Heiskanen
Jäsenet: Ilkka Heikura, Markku Heiskanen, Kalervo Hirvonen, Heikki Immonen, Jukka
Immonen, Jani Matikainen, Jarno Vainikainen, Jouko Kähkönen, Ville Lackman, Ari
Mielonen, Hannu Parviainen, Olli Pihlapuro, Pertti Pihlapuro, Kati Ronkainen, Tero
Ronkainen, Ville Toivanen, Juha Hirvonen Onni Turunen ja Martti Vaakanainen.
2.5 Maanvuokrausjaosto
Puheenjohtaja: Mika Lappalainen
Jäsenet: Hannu Lappalainen, Jouko Kähkönen ja Juha Hirvonen.
2.6 Toiminnantarkastajat
Toiminnantarkastajat: Mika Lappalainen ja Vesa Hirvonen.
Varalla: Viljo Martiskainen ja Jussi Hämäläinen.
2.7 Isännöitsijä Hannu Lappalainen
2.8 Metsästysammuntojen valtakirja
Heiskanen Petri, Hirvonen Juha, Hirvonen Kalervo, Immonen Heikki, Ikonen Ilmari,
Kähkönen Jouko, Kähkönen Jyrki, Lappalainen Hannu, Malinen Leena, Matikainen Jani,
Parviainen Hannu, Pihlapuro Olli, Purmonen Pauli, Ronkainen Tero, Toivanen Ville,
Vaakanainen Heikki, Vaakanainen Jari, Vaakanainen Marko ja Vainikainen Jarno.
3. Jäsenyys valtakunnallisissa metsästys- ja kenneljärjestöissä
Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan piiri
Pohjois-Karjalan Kennelpiiri
4. Jäsenet
Yhdistyksessä oli toimintavuoden 2012 lopulla yhteensä 89 jäsentä. (Liite 2)
5. Kokoukset
5.1 Vuosikokous
Vuosikokous pidettiin 11.3.2012 Enon Osuuspankin tiloissa. Vuosikokous lyhyesti:
Esitettiin tilikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto kuluneelta tilikaudelta.
Hyväksyttiin tilit ja vahvistettiin tilinpäätös. Myönnettiin tili- ja vastuuvapaus
johtokunnalle ja muille tilivelvollisille. Valittiin puheenjohtajaksi Hannu Lappalainen ja
johtokunnan erovuoroiset valittiin uudelle kaudelle.Valittiin jaostoille puheenjohtajat ja
jäsenet. Valittiin toiminnantarkastajiksi Mika Lappalainen ja Vesa Hirvonen. Valittiin
varamiehiksi Viljo Martiskainen ja Jussi Hämäläinen. Määrättiin liitymismaksuksi 400€,
josta 200€ maksettava koejäseneksi valittaessa ja 200€ varsinaiseksi jäseneksi
valitsemisen yhteydessä. Määrättiin jäsenmaksuksi 70€, toimimattomuusmaksuksi 80€
ja ampumajäsenen jäsenmaksuksi 35€. Päätettiin yksimielisesti teetättää tilit
tilitoimistolla laskunmaksua lukuunottamatta. Hyväksyttiin Aaro Vinnin eroilmoitus.
Hyväksyttiin Matti Puhakan suullinen eroilmoitus. Valittiin Heikura Henri, Hämäläinen
Tapio ja Matikainen Jani seuran varsinaisiksi jäseniksi.
5.2 Kesäkokous
Kesäkokouksen pidimme 19.8.2012 Ahvenisen Erämajalla. Kesäkokous lyhyesti:
Valittiin seuramme varsinaisiksi jäseniksi Toni Puhakka, Heikki Puhakka ja Teijo
Kostian. Olavi Saaristoa ei hyväksytty seuramme jäseneksi 3 vuoden koeajan päättyessä.
Valittiin Tomi Kukkonen seuramme koejäseneksi 3 vuoden koeajalla. Valittiin seuramme
kunniajäseniksi Pertti Nissinen, Matti Hämäläinen, Leo Lösönen ja Viljo Martiskainen.
Jäsenten ja vieraiden oikeus harjoittaa metsästystä: Saliskiintiönä yksi metso. Päätettiin
rauhoittaa Koppelo eli naarasmetso ja päätettiin, että muita riistaeläimiä saa metsästää
rajoituksitta saaliskannan sallimissa rajoissa. Entinen rauhoitusalue. Kartta erämajan
seinällä. Vierasmaksu 7€/krt enintään 5 krt jäsenen mukana, rintaperilliset 5€/krt
rajoituksetta. Saalis isännän kiintiöstä. Majavan ja pienpetojen metsästyksellä ei ole
vierasmaksua, mutta seuranjäsenen oltava mukana metsällä. Karhunmetsällä olijat
päättävät saaliin jaosta. Karhujahdin vierasmaksu 50€/kausi, niin pitkään kun
karhunkaatolupia on jäljellä ja seuranjäsenen oltava mukana karhunmetsällä. Karhun
osalta ei yhteisjahtia. Päätettiin osallistua Koiranäyttely 2014 valmisteluihin ja
järjästämiseen.
Hirvijahti alkaa La 6.10.2012 klo.7.00 Erämajalta. Hirvenkaatolupia seuralle on
myönnetty 6 aikuista ja 7 vasaa. Jahtivoutina toimii Hannu Lappalainen, varajohtajina
toimivat Heikki Immonen, Markku Heiskanen ja Juha Hirvonen, joka hoitaa jahdin
paperit. Hirvijahdin johtajat päättävät hirvenmetsästyksen säännöistä ja hirvijahdissa saa
ampua villisikaa. Mahdollisesta villisian kaadosta lihat jaetaan kaikkien jahdissa paikalla
olleiden kesken. Oltava suoritettuna lisenssi tai virallinen metsästyskoeammunta.
Hirvijahtiin osallistuvan on suoritettava hirvimaksu 80€ yhdistyksen tilille: 51031946219 , 14.9.2012 mennessä, eräpäivän jälkeen hirvimaksu on 100€. Maksaessa
käytettävä henkilökohtaista viitenumeroa, joka ilmoitettiin keväällä 2012. Hirven
kuljetuksesta yhdistys korvaa kuljettajalle 7€/ruho, lisäksi yhdistys korvaa
kulukorvauksia 20€/metsästyksenjohtaja. Hirvijahdin tuuraajaksi ei käy kuin ampuja tai
koiranohjaaja, jolla oltava metsästyskortti. Hirvipeijaat 17.11.2012 erämajalla klo.17.00.
Päätettiin, että järjästelyt hoidetaan talkootyönä. Päätettiin järjästää Hirvitalkoot.
5.3 Johtokunta
Johtokunta kokoontui 7 kertaa. Lisäksi johtokunnan jäseniä osallistui ilves- ja
hirvilupien tiimoilta useisiin kokouksiin. Jäsentiedotteita postitettiin 3 kpl.
6. Hirvipeijaiset
Hirvipeijaiset järjestettiin erämajalla 17.11.2012. Peijaat järjestettiin omalla porukalla ja
järjestelyt onnistuivat erinomaisesti. Peijaisiin osallistui n.120 henkeä.
7. Jaostot
7.1 Riistanhoitojaosto
Riistanhodollisista toimenpiteistä ja riistanruokinnasta liitteenä yhteenveto palautetuista
toimintakorteista.
7.2 Kilpailujaosto
Pilkkikilpailu pidettiin 31.3.2012 seuran jäsenistölle ja perheenjäsenille.
Järjästettiin Hirvenjuoksu-Cup yhteistyössä PEM:in kanssa. Cupissa oli yhteensä 8
osakilpailua, joista 2 parasta tulosta molempien seurojen järjestämistä kilpailuista otettiin
huomioon. Cup alkoi toukokuussa ja päättyi elokuussa. Pidettiin seuranmestaruuskilpailu
hirvenjuoksusssa 25.7 olleen osakilpailun yhteydessä.
Järjästettiin ensimmäista kertaa Haulikko-Cup. Cupissa oli 3 osakilpailua, joista 2
parasta tulosta laskettiin.
Seuranmestaruuskilpailut kilpailtiin 5.8.2012.
Järjästettiin Enon hirvimestaruus kilpailut 16.9.2012 ampumaradalla.
Lisäksi järjästettiin riistahoitokilpailu jäsenistölle.
Kilpailujaosto järjesti 11 metsästyskoeammuntaa ja 9 harjoitusiltaa. Huolestuttavaa oli
se, että liian moni jätti tulematta omalle vuorolleen, eikä ollut hankkinut sijaista tilalleen.
Kilpailutulokset (Liite 3)
7.3 Kenneljaosto
Kenneljaosto osallistui Enon koiranäyttely 2012 järjestämiseen. Lisäksi kenneljaosto
järjesti koemaastoja ja oppaita eri kokeisiin.
8. Talkoot
Talkoita järjestettiin kuutena tiistai-iltana touko-kesäkuussa sekä jo perinteeksi muodostuneet
talkoot kesäkokouspäivänä. Talkoissa siistittiin majan ja ampumaradan ympäristöä sekä uusittiin
erämajan valaistusta. Ampumaradalle rakennettiin uudet taulukehikot ja korjattiin edellisenä
syksynä hajonnut hirvirata. Talkoisiin osallistui huolestuttavan vähän jäseniä ja eritoten
koejäsenten tulisi aktivoitua talkoissa osallistumiseen.
9. Saalistilasto
Hirviä kaadettiin jahtivuonna 6 aikuista ja 7 vasaa. Seuramme metsästysmaille kaadettiin karhu
jahdissa olleen vieraan toimesta. Karhujahtiin osallistui seuramme jäseniä koirineen. Seuramme
jäsenet olivat myös mukana villisian yhteismetsästyksessä Koitereen Erän Ry:n kanssa, jossa
onnistuneesti seuramme metsästysmaille saatiin kaadettua villisika.
Saalistilasto pienriistan ja pienpetojen osalta liitteenä. (yhteenveto toimintakorteista Liite 4)
Kaiken kaikkiaan voidaan todetea, että riistan verotus on maltillisella tasolla, eikä jäsenten
metsästys vaaranna riistakantoja.
10. Metsästysalueet
Käytettävissä oli pienriistan metsästysmaita 6886 ha, hirvelle 9572 ha, karhulle 7237 ha ja
ilvekselle 7182 ha.
11. Lahjoitukset
PP-jelppi Oy
Puhakan juureskuorimo
PJH-service
Enon Höyläämö Oy
Tuloslaskelma
Rukaveden Erä ry
Sivu 1 / 2
29.01.2013
Ajalta
01.01.2012 31.12.2012
01.01.2011 31.12.2011
Va rsinai nen T oiminta
TUOTOT
3000
Toimimattomuusmaksut
1 850,00
1 280,00
3001
Kilpailujaoston tulot
1 938,53
2 182,26
3002
Kenneljaoston tulot
2 156,22
245,00
3003
Metsästystulot
2 835,00
5 349,24
3004
Vierasmaksut
472,00
220,00
3005
Metsästysmajan vuokratulot
690,00
700,00
3006
Muut tuotot
1 265,45
392,80
KULUT
Henkilöstökulut
Henkilösiv ukulut
3112
Tapaturmavakuutus
-77,00
3250
Poistot
-2 173,54
-2 662,47
3300
Metsästysmaiden vuokrat
-4 636,10
-3 978,42
3301
Kiinteistöjen vuokrakulut
Poistot
Muut kulut
Vuokrat
-230,76
Matkakulut
3311
Kilometrikorvaukset
-100,00
Varsinaisen toiminnan kulut
3320
Kilpailujaoston menot
3321
Kenneljaoston menot
3329
Riistanhoitojaoston menot
3331
Metsästysluvat/peijaismenot
-1 120,21
-628,33
-194,79
-412,00
-155,68
-1 321,83
-2 255,80
-169,37
-466,29
-98,08
-864,24
Käyttö- ja ylläpitokulut
3340
Tiemaksu, jätehuolto yms
3341
Sähkömaksut
3342
Vakuutusmaksut
-497,26
-527,89
3343
Kulun kitili
-531,89
-227,97
3344
Verot
-228,30
-230,98
Kiinteistön hoitokulut
3350
Kiinteistöjen hoitokulut
-1 596,51
Muut v arsinaisen toiminnan kulut
3371
Jäsenmaksut
-886,40
3372
Hallintokulut
-58,00
-280,00
3382
Muut varsinaisen toiminnan kulut
-1 244,97
-653,86
-3 944,26
-2 988,18
7 260,00
7 015,00
TUOTTO- /KULUJÄÄMÄ
VARAINHANKINTA
Tuotot
5000
Jäsenmaksut
5010
Varainhankinnan muut tuotot
TUOTTO- /KULUJÄÄMÄ
SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA
© 201 2 V isma P ass eli Oy
650,00
3 965,74
4 026,82
Tuloslaskelma
Rukaveden Erä ry
Sivu 2 / 2
29.01.2013
Ajalta
01.01.2012 31.12.2012
01.01.2011 31.12.2011
24,22
15,74
-715,39
-249,31
Tuotot
Rahoitustoiminnan tuotot
6310
Korkotuotot
Kulut
Rahoitustoiminnan kulut
6550
Korkokulut
6590
Muut rahoituskulut
TUOTTO- /KULUJÄÄMÄ
-11,70
-1,50
3 262,87
3 791,75
3 262,87
3 791,75
3 262,87
3 791,75
SATU NNAISET ERÄT
TILIKAUDEN TULOS
TILINPÄÄTÖSSIIRROT
TIL IKAUDEN YLIJÄÄMÄ (ALIJÄÄMÄ)
© 201 2 V isma P ass eli Oy
Tase
Rukaveden Erä ry
Sivu 1 / 2
29.01.2013
Ajalta
31.12.2012
31.12.2011
29 861,42
30 627,09
4 223,62
5 631,49
34 085,04
36 258,58
34 085,04
36 258,58
Va staa vaa
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineelliset hyödykkeet
Rakennukset ja rakennelmat
Omistusrakennukset ja -rakennelmat
1120
Kiinteä omaisuus
Koneet ja kalusto
1161
Irtain käyttöomaisuus
Aineelliset hyödykkeet yhteensä
PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
1701
Saatavat
0,00
Lyhytaikaiset saam iset yhteensä
0,00
Rahat ja pankkisaamiset
Raha
1900
Käteisvarat
100,00
100,00
Pankkisaamiset
1910
Pankkitili
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ
Vastaav aa Yhteensä
© 201 2 V isma P ass eli Oy
11 253,12
10 346,71
11 353,12
10 446,71
45 438,16
46 705,29
Tase
Rukaveden Erä ry
Sivu 2 / 2
29.01.2013
Ajalta
31.12.2012
31.12.2011
28 175,29
24 383,54
3 262,87
3 791,75
31 438,16
28 175,29
Vas tattav aa
OMA PÄÄOMA
Edellisten tilikausien ylijäämä ( alijäämä)
2250
Oma pääoma
Tilikauden ylijäämä (alijäämä)
2370
Tilikauden ylijäämä (alijäämä)
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ
PAKOLLISET VARAUKSET
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen vieras pääoma
Lainat rahoituslaitoksilta
2621
Velat
Pitkäaikainen v ieras pääom a yhteensä
14 000,00
18 250,00
14 000,00
18 250,00
Lyhytaikainen vieras pääoma
Siirtovelat
2951
Siirtovelat
0,00
280,00
0,00
280,00
VIERAS P ÄÄOMA YHTEENSÄ
14 000,00
18 530,00
Vasta ttav aa Yhtee nsä
45 438,16
46 705,29
Lyhytaikainen vieras pääom a yhteensä
© 201 2 V isma P ass eli Oy
0
Nimi
Syntymäaika
1 Brchisky Sami
13.5.1992
2 Haapala Kalevi
18.6.1934
3 Hallberg Pekka
Ammatti
Osoite
Postinro
Postitoimipaikka
Matkapuh
Jäsentyyppi
jäseneksi
sähköposti
Läntinen rantatie 4
02230
Espoo
050-4361384
2
2010
Eläkelläinen
Eteläkatu 10 a2
80110
Joensuu
040-1612264
2
2011
12.6.1944
Hallintoneuvos
Osuuskunnantie 75
00660
Helsinki
4 Hartikainen Tapani
29.5.1944
Eläkeläinen
Arvilantie 6
81280
Uimaharju
0400-275423
3
5 Heikura Henri
5.12.1991
Opiskelija
Korpimetsänkatu 10 c18
53850
Lappeenranta
045-6506585
2
6 Heikura Ilkka
29.4.1965
Laatoittaja
Kyykäntie 63 B
81100
Kontiolahti
050-4930622
3
7 Heiskanen Markku
22.12.1973
Prosessityöntekijä
Kuikkilammentie 58
81260
Ahveninen
050-5928848
3
[email protected]
[email protected]
[email protected]
3
[email protected]
2009
[email protected]
8 Heiskanen Petri
6.4.1970
Yrittäjä
Joutsentie 11
81280
Uimaharju
041-4490602
3
9 Helminen Kalle
8.8.1980
Rakennusinsinööri
Riistakatu 1
80160
Joensuu
041-4336588
2
10 Hirvonen Juha
27.12.1979
Levyseppähitsaaja
Venetie 8 B 12
80160
Joensuu
050-3395368
3
[email protected]
11 Hirvonen Kalervo
15.12.1949
Eläkeläinen
Rahkeenraitti 121
81280
Uimaharju
0400-173733
3
[email protected]
12 Hirvonen Vesa
30.9.1952
Eläkeläinen
Merimiehenkatu 20 A 4
80110
Joensuu
0500-561223
3
[email protected]
13 Hämäläinen Antero
8.1.1961
Myyjä
Möberginkatu 5
80170
Joensuu
0500-594505
3
14 Hämäläinen Antti
6.11.1984
vanhempi merivartija
Ullantorpantie 7 b17
2750
Espoo
0440-551184
3
[email protected]
15 Hämäläinen Jussi
19.7.1974
Rakennusinsinööri
Kilvenniementie 8 b
80170
Lehmo
0400-543332
3
[email protected]
16 Hämäläinen Maarit
1.10.1966
Metsätalousinsinööri
Ahotie 4 D 17
81200
Eno
0400-479415
3
[email protected]
17 Hämäläinen Matti
25.5.1939
Autoilija
Laukanlammentie 80
81280
Uimaharju
0400-376091
3
18 Hämäläinen Tapio
1.1.1962
Tukkumyyjä
Uilontie2
81220
Jakokoski
050-4369185
2
19 Ikonen Ilmari
10.2.1948
Eläkeläinen
Kuilukatu 3B13
83500
Outokumpu
041-4598102
3
20 Ikonen Martti
10.11.1953
Asentaja
Ahvenisentie 1141
81260
Ahveninen
050-3285477
3
21 Immonen Heikki
10.12.1957
Auto- ja koneasentaja
Jokirannantie 19
80710
Lehmo
0400-519390
3
22 Immonen Jukka
16.11.61
Lääsöntie 13
80710
Lehmo
040-8369960
3
23 Jokiniemi Juha
17.7.1958
Yrittäjä
Lumikintie 3 D 157
00820
Helsinki
040-7222528
3
24 Justander Jorma
10.5.1946
Eläkeläinen
Sulkupolku 5
81260
Ahveninen
050-5899666
3
25 Juvonen Lasse
2.1.1987
Ahvenisentie 1152
81200
Eno
050-3395007
3
26 Karhapää Kari
31.5.1966
Yrittäjä
Kultasirkunkuja 9
80220
Joensuu
0400-376037
3
27 Karhu Juha
6.2.1976
Lähihoitaja
Vähäntuvantie 11 B 26
00390
Helsinki
050-3050662
3
2010
2009
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
2004
[email protected]
[email protected]
[email protected]
2006
[email protected]
[email protected]
28 Karppinen Terho
18.4.1960
Maanviljelijä
Ahvenisentie 1240
81260
Ahveninen
0500-167308
5
29 Koivulehto Pekka
31.3.1947
Urakoitsija
Laukanlammentie 70
81280
Uimaharju
0400-164695
3
Levyseppähitsaaja
Kattilajoentie 181
81295
Haapalahti
050-3663245
2
Eläkeläinen
Joutsentie 25 D
81280
Uimaharju
0400-561604
3
Sairaanhoitaja
Ahontie 16
82220
Niittylahti
050-4115996
30 Kosonen Antti
31 Korhonen Soini
15.6.1946
32 Kostian Teijo
[email protected]
2011
[email protected]
2
2009
[email protected]
33 Kuivalainen Esa
22.1.1982
Sahatyöläinen
Niilontie 15 B9
81280
Uimaharju
0440-771541
3
2005
[email protected]
34 Kukkonen Juha
24.11.1964
Aluepäällikkö
Lekkerinkuja 8
80140
Joensuu
050-4152596
3
2008
[email protected]
35 Kukkonen Tomi
7.2.1984
traktoriasentaja
Karinpurontie 65
81270
Ahvenien
040-7517963
3
2012
[email protected]
36 Kähkönen Jouko
9.3.1949
Ylimestari
Murikantie 100
81260
Ahveninen
040-5803726
3
37 Kähkönen Jyrki
13.2.1987
Sähköasentaja
Riistakatu 3
80160
Joensuu
0400-488025
2
2010
[email protected]
Opiskelija
Rinnetie 17 A 5
81200
Eno
040-3241292
3
2008
[email protected]
38 Lackman Ville
[email protected]
39 Lappalainen Hannu
28.6.1953
Yrittäjä
Ahvenisentie 1411
81260
Ahveninen
0500-168370
3
[email protected]
40 Lappalainen Mika
21.10.1968
Kenttäpäällikkö
Kunnaskuja 4
80140
Joensuu
0500-278011
3
[email protected]
41 Lehikoinen Elmeri
7.8.1996
Opiskelija
Karinpurontie 61
81260
Ahveninen
42 Lempinen Jouko
3.7.1943
Eläkeläinen
metsurintie 2
81280
Uimaharju
050-5558963
3
43 Lönnroth Kurt
29.5.1950
Eläkeläinen
Häkilätie 2 I 40
01260
Vantaa
040-5568876
3
44 Lösönen Leo
28.5.1937
Eläkeläinen
Pamilontie 103
81280
Uimaharju
040-7365394
3
[email protected] (tiedotteet postin kautta)
45 Malinen Leena
10.2.1951
Kotiäiti
Harjunraitti 14 c7
81280
Uimaharju
050-3063851
5
[email protected] EI KÄYYTÖSSÄ!
46 Martiskainen Viljo
8.6.1935
Eläkeläinen
Koulukatu 8 A 1
80110
Joensuu
0500-170899
3
[email protected] (haluaa tiedotteet postin välityksellä ainakin toistaiseksi)
47 Matikainen Jani
20.7.1976
Prosessin hoitaja
Allintie 9
81280
Uimaharju
041-4367930
2
48 Matilainen Pekka
28.6.1957
Insinööri
Kissalankuja 2a
95200
Simo
040-7026103
3
[email protected]
49 Mielonen Ari
20.1.1955
Asentaja
Murikantie 80
81260
Ahveninen
050-4960699
3
ari.mielonen(@)telemail.fi (tiedotteet postin kautta)
Aaltotie 6
81100
Kontiolahti
0400-196633
2
50 Mielonen Marko
2
51 Nissinen Pertti
18.2.1938
Kauppias
Nuottaniementie 20
80400
Ylämylly
050-5372557
3
52 Oinonen Heimo
13.12.1944
Eläkeläinen
Neulastie 2 E 24
81280
Uimaharju
045-3585380
3
53 Parviainen Hannu
15.9.1961
Sähköasentaja
Sulkupolku 29
81260
Ahveninen
0500-185607
3
54 Parviainen Veli
20.7.1960
Mittakirvesmies
Taivaanpankontie 10
80910
Kulho
050-5858758
3
55 Pelkonen Risto
12.8.1945
Rakennusmestari
Sepänkatu 13 A 3
80110
Joensuu
0400-221169
3
2011
[email protected]
[email protected]
2009
[email protected]
2008
[email protected]
2007
[email protected]
56 Penttinen Reijo
Taksiautoilija
Kylväjänkatu 6
80100
Joensuu
3
57 Perätalo Taisto
8.1.1935
Eläkeläinen
Nilatie 4
81280
Uimaharju
050-5753967
3
58 Pihlapuro Olli
3.9.1980
Opiskelija
Koulukatu 13 B a2
80110
Joensuu
044-0270828
3
59 Pihlapuro Pekka
12.3.1952
Taksiautoilija
Harjunraitti 22 as 2
81280
Uimaharju
050-5927053
3
60 Pihlapuro Pertti
8.1.1948
Rakennusmestari
Ilveksenkatu 7
80130
Joensuu
050-3507423
3
61 Puhakka Heikki
14.7.1953
Eläkelläinen
Koussantie 71
81260
Ahveninen
050-3058063
2
2009
[email protected]
62 Puhakka Toni
26.6.1994
Opiskelija
Murikantie 191
81260
Ahveninen
044-5005341
2
2009
[email protected]
63 Purmonen Pauli
12.6.1958
Yrittäjä
Sahamyllynkatu 6 B7
80170
Joensuu
050-4317092
3
64 Pölönen Harri
21.3.1959
Metsänhoitaja
Päivärinteentie 1 A 1
80230
Joensuu
013-31573
3
65 Roivas Kalevi
24.9.1958
Hankintaesimies
Ahvenisentie 1212
81260
Ahveninen
0400-341792
3
66 Romppanen Jukka
1.1.1958
Hiiskoskenraitti 931
81280
Uimaharju
050-3417687
3
Agrologi (amk)
Hutunvaarantie 101
81260
Ahveninen
67 Ronkainen Kati
2
68 Ronkainen Petri
21.8.1971
Rakennusinsinööri
Rahkeenraitti 83
81280
Uimaharju
040-7796897
3
69 Ronkainen Taisto
30.11.1944
Eläkeläinen
Rahkeenraitti 91
81280
Uimaharju
050-4960110
3
70 Ronkainen Tero
12.5.1975
Insinööri
Hutunvaarantie 101
81260
Ahveninen
045-1268875
3
71 Ruokanen Toni
1973
Mielikinkatu 30 A 2
80260
Joensuu
050-5177673
2
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
2011
[email protected]
[email protected]
[email protected]
2008
[email protected]
72 Ryhänen Viljo
25.10.1935
Eläkeläinen
Rahkeenvaarantie 135
81270
Paukkaja
040-5377286
5
73 Räty Harri
17.5.1962
Asentaja
Uimaharjuntie 790
81270
Paukkaja
045-2062290
3
74 Sarkkinen Juha
15.5.1966
Rakennusmestari
Myllypellontie 32
81280
Uimaharju
040-5923664
3
75 Sivonen Jouko
17.10.1974
Insinööri
Rantaraitti 12 B4
70820
Kuopio
050-5177815
3
76 Sorsa Pauli
10.5.1960
Työkoneenkuljettaja
Jussintie 17
81280
Uimaharju
0400-254453
3
77 Sorsa Sami
22.6.1984
Sekatyömies
Huoltotie 6B16
81280
Uimaharju
0400-668126
2
2010
78 Tietäväinen Heino
21.07.50
Eläkelläinen
Hallavaarantie 120
81270
Paukkaja
0400-380280
2
2007
79 Toivanen Ari
16.2.1977
Laatupäällikkö
Siprintie 3b
80910
Kulho
050-5330702
3
[email protected]
80 Toivanen Ville
8.1.1983
Alikonemestari
Ahvenisentie 1480
81260
Ahveninen
044-5296340
3
[email protected]
81 Turunen Jyrki
1.1.1958
Rehtori
Vehkakatu 1 B7
80220
Joensuu
0500-830201
3
[email protected]
82 Turunen Onni
27.1.1953
Tietoliikenneasentaja
Kokkokalliontie 80
81260
Ahvenien
044-7930342
3
[email protected]
83 Tykkyläinen Ari
15.11.1958
Rakennusmestari
Tönsberginkatu 6
80140
Joensuu
044-5852986
3
2006
[email protected]
[email protected]
84 Vaakanainen Heikki
7.1.1957
Sähköasentaja
Ahvenisentie 861
81260
Ahveninen
013-763760
3
85 Vaakanainen Jari
6.7.1984
Linja-autonkuljettaja
Kerpputie 2 B10
80140
Joensuu
050-3495475
3
[email protected]
86 Vaakanainen Marko
10.9.1986
Tietoliikenneasentaja
kruununtie 15c7
80710
Lehmo
040-3112901
3
[email protected]
87 Vaakanainen Martti
12.1.1950
Liikkeenharjoittaja
Tykkitie 20 As.7
81200
Eno
0500-170826
3
Palajärventie 87
03150
Huhmari
0500-176690
3
Pamilontie 440
81280
Uimaharju
050-5711034
2
88 Vaakanainen Reijo
89 Vainikainen Jarno
90
20.05.75
Prosessin hoitaja
2010
[email protected]
Kilpailutoiminta 2012
Seuranmestaruuskilpailut 2012
Hirvi
tulos
sij. Nimi:
tulos
78
1. Olli Pihlapuro
91
66
2. Hannu Parviainen
89
55
3. Hannu Lappalainen
84
52
4. Markku Heiskanen
75
48
5. Antti Kosonen
69
39
6. Ari Mielonen
63
36
7. Ville Toivanen
59
35
8. Kalervo Hirvonen
58
32
9. Vesa Hirvonen
30
sij.
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9
Luodikko
Nimi:
Olli Pihlapuro
Hannu Lappalainen
Markku Heiskanen
Ville Toivanen
Hannu Parviainen
Antti Kosonen
Kalervo Hirvonen
Vesa Hirvonen
Ari Mielonen
sij.
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Haulikko
Nimi
Ville Toivanen
Markku Heiskanen
Ari Mielonen
Kalervo Hirvonen
Hannu Parviainen
Antti Kosonen
Olli Pihlapuro
Vesa Hirvonen
1
2
3
4
5
6
7
8
9
Pilkkikilpailu 2012
Miehet
Markku Heiskanen
Hannu Lappalainen
Hannu Parviainen
Ari Mielonen
Jorma Justander
Heikki Immonen
Pauli Purmonen
Tapani Hartikainen
Jouko Lempinen
1
Naiset
Hanna Justander
(g)
268
1
Nuoret
Lenni Heiskanen
(kg)
40
tulos
18
17
14
12
11
6
6
6
Toimintapisteet 2012
(g)
1272
946
652
620
490
350
0,5
210
148
1 Jorma Justander
Lappalainen Hannu
Ikonen Ilmari
Hartikainen Tapani
Hirvonen Kalervo
3197
Haulikko-Cup 2012
1
2
3
4
5
6
Markku Heiskanen
Hannu Parviainen
Sami Sorsa
Ville Toivanen
Juha Hirvonen
Antti Kosonen
7 Ari Mielonen
8 Marko Mielonen
9 Kalervo Hirvonen
Seuranmestaruus hirvenjuoksu 2012
1
2
3
4
sij.
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
Kokonaiskilpailu
Nimi:
tulos
Markku Heiskanen
198
Olli Pihlapuro
191
Ville Toivanen
183
Hannu Parviainen
181
Ari Mielonen
151
Hannu Lappalainen
150
Kalervo Hirvonen
142
Antti Kosonen
132
Vesa Hirvonen
89
1076p
998p
973p
912p
32p.
31p.
27p.
25p.
24p.
18p.
11p.
9p.
9p.
PALAUTUS SEURAN SIHTEERILLE TAMMIKUUN 5. PÄIVÄÄN MENNESSÄ
Yhteenveto vuoden 2012 toimintakorteista.
NIMI
AMMATTI
METSÄSTYSKORTIN NUMERO
LÄHIOSOITE
POSTINUMERO
POSTITOIMIPAIKKA
PUH. KOTI
PUH.MATKA
SYNTYMÄAIKA
PUH. TYÖ
SÄHKÖPOSTI
EN SAANUT SAALISTA
SUURPETOHAVAINNOT OMAN SEURAN ALUEELLA
SAALIS 01.01. - 31.12. KPL.
NAKÖ-,JÄLKI- TAI MUUN HAVAINNON PERUSTEELLA
( SUSI, KARHU, AHMA JA ILVES )
1. OMAN SEURAN ALUEELTA
2. MUUALTA SUOMESTA
1
2
METSO
1
1
TEERI
23 10
PYY
13
5
RIEKKO
KYYHKY
1 30
FASAANI
HANHI
1
ALLI
SINISORSA
21 46
KOSKELO
TELKKÄ
4
TAVI
8
MUUT VESILINNUT
1
METSÄJÄNIS
42 21
RUSAKKO
1
7
MAJAVA
3
1
KETTU
1
MÄYRÄ
1
SUPIKOIRA
13 15
NÄÄTÄ
21
VILLIMINKKI
23
HILLERI
1
ORAVA
PIISAMI
PÄIVÄ
LAJI
KPL PAIKKA
PETOJEN AIHETTAMAT VAHINGOT
( ESIM. 28.08. KARHU SÄRKI MEHILÄISPESÄN )
PÄIVÄ
LAJI
VAHINKO
MISSÄ
VOIMASSAOLEVAT TUOMARIKORTIT JA VALTAKIRJAT
MUUT:
VARISLINNUT
LOKIT
KULKUKISSA
22
10
59
11
1
PALAUTETTA JA MUISTIINPANOJA
HAVAINNON
TYYPPI
RIISTANHOITOTÖIDEN PISTEARVOT
RIISTANHOITOPISTEET
TYÖMUOTO
A. ELINYMPÄRISTÖN HOITO
1. Riistapellon teko, hoito ja sadonkorjuu
2. Riista- ja vesilintujen pesien merkkaus ja suojaus
3. Riista- ja vesilintujen pesäpöntön hankinta, sijoittaminen ja huolto
4. Ruokinta- tai lepolautan teko, sijoittaminen ja huolto
5. Muut elinympäristön hoitoon liittyvät riistanhoitotyöt
B. RIISTAN RUOKINTA
1. Ruokintalaitteen valmistus, sijoittaminen ja huolto
2. Hirvieläinten ruokintapaikan huolto yli talven
3. Kanalintujen, peltoriistalintujen, jänisten ja
vesilintujen ruokintapaikan huolto
4. Nuolukiven ja suolaämpärin sijoittaminen ja huolto
5. Muut riistan ruokintaan liittyvät riistanhoitotyöt
C. PIENPETOJEN JA VAHINKOELÄINTEN PYYNTI
1. Pienpedot
2. Varis, harakka ja muut vahinkoeläimet
3. Loukun, keinoluolan, haaskan jne. valmistus ja huolto
D. RIISTAKANTOJEN SEURANTA
1. Osallistuminen riistanlaskentaan
2. Suurpetohavainnon ilmoittaminen rhy:n petoyhdyshenkilölle
3. Riistaeläimiä koskevan kokeilu- ja tutkimustoiminnan avustaminen
4. Riistanäytteen lähettäminen tutkimuksiin
E. METSÄSTYKSEN VARTIOINTI
1. Osallistuminen järjestettyyn metsästyksen valvontaan
2. Irtokoiran kiinniottaminen rauhoitusaikana
F. MUU TOIMINTA
1. Osallistuminen riistanhoidon koulutus- ja neuvontatilaisuuteen
2. Osallistuminen riistavahinkojen torjuntaan ja hirvieläinkolareiden
ennaltaehkäisevään työhön
3. Riistanhoidolliset tarvehankinnat
4. Oman auton käyttö riistarehun kuljetuksessa
5. Traktorin vastikkeeton käyttö riistanhoitotyöhön
6. Moottorikäyttöisten laitteiden käyttö riistanhoitotehtäviin
esim. moottorikelkka, puutarhajyrsin, mönkijä, vene yms.
7. Kaikki muu edellä mainitsematon riistanhoitotyö
esim. A1
10p./tunti
10p./tunti
10p./tunti
10p./tunti
10p./tunti
10p./tunti
10p./tunti
MÄÄRE
PISTEET
yht.
krt, kpl, h.
26
1
17
16
24
86
10p./tunti
10p./tunti
10p./tunti
39
57
10p./kpl.
2p./kpl.
10p./tunti
74
106
277
10p./tunti
43
10p./kerta
10p./kerta
10p./kerta
1
10p./tunti
10p./kerta
4
4
10p./tunti
10p./tunti
2p./euro
1p./km.
30p./tunti
195
1008
2
5
20p./tunti
10p./tunti
7
RIISTANHOITOPISTEET YHT.
G. SEURAN OMIEN TÖIDEN PISTEARVOT
1. Seuran järjestämät talkoot
2. Traktorin vastikkeeton käyttö talkootyössä
3. Moottorikäyttöisen laitteen käyttö talkootyössä
4. Tuomari ja toimitsijatehtävät (seuran järj. kilpailuissa)
5. Kilpailut ja näyttelyt (osallistuminen, tuomarina, oppaana)
6. Kokoukset ja edustukset
7. Toimintakortti palautettava 5.1. mennessä
8. Jäsenmaksu eräpäivään mennessä
RIISTAN RUOKINNAN TILASTOINTI
1. Kanalintujen ruokinta-automaatti
2. Jänisten ruokintakatos
3. Hirven ruokintakatos
4. Nuolukivi
5. Haaparuokintapaikka
6. Heinää
7. Viljaa
8. Juureksia
9. Muuta rehua
10. Riistanhoitopäivät yhteensä
SEURAN OMAT TYÖT
10p./tunti
30p./tunti
20p./tunti
20p./kerta
10p./päivä
5p./kerta
5p.
5p.
280
2
7
54
80
33
24
28
kpl.kg.pv.
46
53
18
497
246
400
250 KAIKKI PISTEET YHT.
25