PIHAPUIDEN KAATO - UPM Metsämaailma

PIHAPUIDEN
KAATO
Palvelumme kattaa omakotitalot, taloyhtiöt
ja liikekiinteistöt sekä mökki- ja rakennettavat
tontit. Halutessasi hoidamme myös puiden ja
risujen poiskuljetuksen.
Tiedustelut ja tilaukset: 0204 16 121
tai [email protected]
Tarkkaile tonttisi puustoa. Pyydä ammattilaisen näkemys.
Puut vaikuttavat pihojen viihtyisyyteen, valoon ja suojaisuuteen. Puut kuitenkin kasvavat ja
maankäyttö tontilla saattaa muuttua siten, että syntyy tarve puiden kaatoon. Milloin olet
viimeksi käynyt läpi tonttisi puuston?
• Vanhat sairaat tai lahovikaiset puut ovat uhka rakennuksille, sähkölinjoille ja esim.
pysäköidyille autoille. Tiesitkö, että isoissa kuusissa yleinen tyvilaho ei näy ulospäin.
• Liian isoiksi ja tiheiksi kasvaneet puut sulkevat maiseman ja vaikuttavat ikkunasta
avautuvaan näkymään sekä pimentävät huoneistoja.
• Liian lähellä rakennuksia (<5 m) kasvavat isot puut pitävät julkisivun ja katon kosteana
sekä tukkivat rännit. Lisäksi isojen puiden juuret voivat tukkia salaojat.
• Puut vaikuttavat oleellisesti puutarhakasvien ja nurmikoiden menestymiseen. Iso koivu
käyttää hellepäivänä n. 500 l vettä.
• Puiden kaato tulee ajankohtaiseksi uudisrakennusten tai pihan muutostöiden vuoksi.
Turvallisesti ja sujuvasti. Ammattilainen hoitaa hankalimmatkin puut.
Pihapuiden kaatoon ei ole syytä ryhtyä itse. Ammattilainen hoitaa työn sujuvasti ja turvallisesti.
UPM:n pihapuiden kaatoon erikoistuneet metsurit osaavat neuvoa, mitkä puut kannattaa kaataa
ja tarvitaanko kaatoon mahdollisesti lupa viranomaisilta, naapurilta tai taloyhtiöltä.
Metsureillamme on käytössään asianmukaiset vakuutukset sekä työ- ja turvavälineet, joiden avulla
hankalimmatkin puut voidaan poistaa aiheuttamatta vahinkoa pihapiirissä. Käsittelemme kaadetut
puut asiakkaan toiveiden mukaan vaikka valmiiksi pilkkeiksi. Palvelu kattaa tarvittaessa myös puiden
ja risujen poiskuljetuksen. Halutessaan asiakas voi myös itse huolehtia puiden pätkimisestä tai risujen
hävittämisestä.
Hinnoittelumme on selkeää ja annamme työstämme hinta-arvion. Suuntaa antavan arvion voimme
antaa puhelimessa, mutta kiinteän kokonaishinnan muodostaminen edellyttää käyntiä kohteella.
Paikan päälle tapahtuvasta arviointikäynnistä veloitamme 50 €, mutta mikäli sopimus syntyy, käyntiä
ei veloiteta. Muistathan, että yksityishenkilölle rakennetulla tontilla toteutetut työt oikeuttavat yleensä
kotitalousvähennykseen.
Verkkosivuiltamme www.metsämaailma.fi löydät lisätietoja palveluistamme.
www.upm.fi
UPM Silvesta Oy
PL 134
40101 Jyväskylä
puh. 0204 16 121
(arkisin klo 9.00–16.00)
e-mail: [email protected]
www.metsämaailma.fi