Pyssykuljun lenkki 4 km

Pyssykuljun
lenkki 4 km
E
LÄ
MYSTEN
P
OL
UT 2
Pyssykuljun lenkki on yksi Puolangan vanhimmista retkeilyreiteistä. Pyssylammen
rannalta lähtevä reitti soveltuu kohtuullisen
suurten korkeuserojen ja jyrkkien nousujen
takia hyväkuntoisille retkeilijöille. Pituutensa
puolesta reitti soveltuu myös lapsiperheiden
(kouluikäiset lapset) päiväretkikohteeksi.
Reitin sijainti. Pyssykuljun lenkin lähtö- ja
maalipaikka sijaitsee maantien nro 891 varrella Pyssylammen rannalla.
Reitin käyttöaika ja käyttötavat. Reitti
on tehty sulanmaan aikana tapahtuvaa patikointia varten.
Reitin pituus ja soveltuvuus päiväretkeksi. Vaativan rengasreitin pituus on 4
km. Reitin kiertäminen vaatii jyrkkien nousujen ja laskujen puolesta kohtuullista kuntoa.
Reitin kulkemiseen kuluu reippaasti kävellen
n. 1-2 tuntia.
Varustautuminen reitille. Kuivana kesänä riittää jalkineiksi esimerkiksi lenkkikengät.
Polku erottuu selvästi, ja on merkitty punaisilla maalimerkeillä, mutta kartta kannattaa
varata silti mukaan. Nuotiopaikka löytyy reitin
lähtöpisteestä Pyssylammen rannalta.
Reitin luonto ja ympäristö. Polku kulkee pääosin kuivalla mäntykankaalla, mutta
myös rehevässä sekametsässä, jossa törmää
usein lentoon nouseviin metsäkanalintuihin.
Pyssynkuljun huipulta avautuvat hienot maisemat.
Palvelut reitin varrella. Reitin lähtöpisteessä Pyssylammen rannalla on laavu ja
nuotiopaikka.
Reitin ylläpito. Reitin ylläpidosta vastaa
Metsähallitus.
Palvelut
Toteutus: © Mapline Oy
Pohjakartta-aineisto:
© Maanmittauslaitos,
lupanumero 36/MML/10
Helppo
Keskivaikea
Vaativa
X
Hyvät
Kohtalaiset
Vähäiset
X