ikea_uutiskirje_pehmolelukampanja

© Inter IKEA Systems B.V. 2013
© UNICEF - Kelley Lynch
4.11.-23.12.2012
IKEAu
l
e
l
o
m
peh
a
j
n
a
p
m
ka
ksen
u
t
lu
u
o
k
n
a
m
m
are
Pehmolelut p
puolesta
PE291816
IKEA-pehmolelukampanja 2012
On jälleen vuosittaisen IKEA-pehmolelukampanjan aika. Kampanja on yksi helpoimmista, tehokkaimmista ja takuulla söpöimmistä tavoista auttaa lapsia ja heidän perheitään ja yhteisöjään
auttamaan itse itseään ja saamaan aikaan pysyviä muutoksia
myös tulevien sukupolvien hyväksi. IKEA Foundation lahjoittaa
jokaisesta 4.11.-23.12.2012 myydystä pehmolelusta ja lastenkirjasta 1 euron UNICEFin ja Pelastakaa Lapset -järjestön hankkeisiin, joilla tuetaan lasten koulunkäyntimahdollisuuksia. Lue
tästä esitteestä lisää siitä, miten paljon hyvää pienet ja söpöt
pehmolelumme voivat saada aikaan maailman lapsille.
MUUTAMIA FAKTOJA:
• Kampanja-aika on tänä vuonna 4.11.-23.12.2012.
• IKEA Foundation lahjoittaa jokaisesta kampanja-aikana
myydystä pehmolelusta ja lastenkirjasta 1 euron UNICEFin ja
Pelastakaa Lapset -järjestön hankkeiden tueksi.
• Vuodesta 2003 lähtien järjestetyn vuosittaisen
kampanjan avulla on saatu kokoon yhteensä
47,5 miljoonaa euroa, joilla on voitu parantaa
8 miljoonan lapsen elämää 45 maassa.
• Viime vuonna kampanja tuotti ennätykselliset 12,4 miljoonaa euroa.
Sisältö:
• Söpöjä, halattavia ja valmiina auttamaan
• Taustatietoa IKEA Foundationista,
UNICEFistä ja Pelastakaa Lapset -järjestöstä
• Tämän vuoden lahjoituksilla tuettavat hankkeet
• Minne rahat päätyvät?
• Pelastakaa Lapset
• UNICEF
• Opettavaiset kaverit
• Pehmolelut hyvällä asialla
• Yhteystiedot
PE327728
undation
IKE A Fo
a
jokaise st
a
ta
lahjoit
st a
lu
le
o
m
peh
my ydystä
ynnin
ä
oulunk
la st e n k
.
n
1 euron
e
e
is
m
tuke
Söpöjä, halattavia ja valmiina auttamaan
Meille lapset ovat maailman tärkeimpiä
käyntimahdollisuuksien parantamiseen
Kampanjan avulla kerätyt varat lahjoite-
ihmisiä, ja olemme sitä mieltä, että kaikilla
Afrikassa, Aasiassa ja Euroopassa. Joka
taan UNICEFille ja Pelastakaa Lapset -jär-
”Mielestäni pehmolelukampanja on upea
lapsilla asuinpaikasta huolimatta pitää olla
vuoden lopulla järjestettävän kampanjan
jestölle, ja järjestöt ohjaavat varat hankkei-
kampanja, ainutlaatuinen koko maailmassa”,
oikeus terveeseen ja turvalliseen lapsuu-
viesti on selkeä: IKEA Foundation lahjoit-
siinsa, joiden tarkoitus on parantaa lasten,
toteaa IKEA Foundationin hankepäällikkö
teen ja mahdollisuus saada laadukasta
taa 1 euron jokaisesta myydystä pehmole-
myös etnisiin vähemmistöihin kuuluvien ja
Petra Hans. ”Miljoonien IKEA-asiakkaiden
opetusta. Ja koska uskomme yhteistyön
lusta ja lastenkirjasta.
vammaisten lasten, koulunkäyntimahdolli-
ja -työntekijöiden myötävaikutuksella IKEA
voimaan, pyysimme apua vastustamatto-
Viime vuoden kampanja ylsi ennennäke-
suuksia mm. tekemällä kouluista lapsiystä-
Foundationin on mahdollista tukea näitä
man suloisilta ja halattavilta pehmoleluil-
mättömän hyvään tulokseen: IKEA Foun-
vällisiä ja kouluttamalla opettajia.
upeita hankkeita, joilla on pitkän tähtäimen
tamme.
dation lahjoitti UNICEFille ja Pelastakaa
IKEA-pehmolelukampanjan tuotoilla on
vaikutukset kehitysmaan lasten hyvinvointiin
IKEA-pehmolelukampanja järjestetään
Lapset -järjestölle yhteensä 12,4 miljoonaa
tähän mennessä parannettu yli 8 miljoonan
ja tulevaisuuteen. Hyvän asian eteen tehty
tänä vuonna yhdeksättä kertaa. Kampan-
euroa. Vuodesta 2003 lähtien järjestetty
lapsen elämää 45 maassa. Lasten saama
työ maksaa itsensä takaisin.”
ja-aika on 4.11.-23.12.2012, ja kampanjan
kampanja on tuottanut nyt jo yhteensä
apu heijastuu myös perheisiin ja yhteisöihin
tarkoitus on kerätä varoja lasten koulun-
47,5 miljoonaa euroa.
monien sukupolvien ajan.
PE320974
PE320488
UNICEF toimii yli 190 maassa ja alueella auttaakseen lapsia selviytymään ja pärjäämään elämässään varhaislapsuudesta aikuisuuteen. UNICEF on suurin rokotteita kehitysmaihin toimittava taho.
Se keskittyy toiminnassaan lasten terveyteen ja ravitsemukseen,
vesihuollon ja viemäröinnin järjestämiseen, laadukkaaseen perusopetukseen, sukupuolten tasa-arvoon sekä lasten suojeluun väkivallalta, hyväksikäytöltä ja aidsilta. UNICEFin toimintaa rahoittavat
IKEA Foundation
IKEA Foundationin tavoitteena on parantaa kehitysmaiden lasten
ja nuorten mahdollisuuksia elämässä tukemalla kokonaisvaltaisia, pitkän tähtäimen hankkeita, joiden tavoitteena on saada
vapaaehtoispohjalta yksityishenkilöt, yritykset, säätiöt ja valtiot.
Lue lisää:
www.unicef.org
www.facebook.com/unicef
aikaan huomattava ja pysyvä muutos. IKEA Foundation toimii
yhdessä vahvojen yhteistyökumppaneiden kanssa. Toiminnassa
sovelletaan innovatiivisia lähestymistapoja, joiden avulla pyritään
saamaan aikaan tuntuvia muutoksia neljällä lapsen elämän pääalueella. Tällä hetkellä IKEA Foundation tukee hankkeita, joista on
apua yhteensä noin sadalle miljoonalle lapselle.
IKEA Foundationin pääyhteistyökumppanit ovat UNICEF ja Pelastakaa Lapset -järjestö. IKEA Foundationin kautta IKEA on maail-
Pelastakaa Lapset -järjestö on maailman johtava riippumaton lasten
manlaajuisesti kummankin järjestön suurin yrityslahjoittaja.
asioita ajava järjestö, jonka pyrkimyksenä on parantaa erilaisten
hankkeiden avulla lasten elämää yli 120 maassa. Järjestön tavoit-
“Haluamme auttaa ihmisiä auttamaan itse itseään paremman ar-
teena on saada aikaan läpimurto maailman tavassa kohdella lapsia
jen rakentamisessa — ja pysäyttämään köyhyyden noidankehän
ja taata jokaiselle lapselle oikeus hengissä pysymiseen, suojeluun,
ja kääntämään suunnan”, toteaa IKEA-perustaja Ingvar Kamprad.
kehitykseen ja osallistumismahdollisuuksiin ja saavuttaa välittömiä
Lue lisää:
www.ikeafoundation.org
www.facebook.com/IKEAFoundation
blog.ikeafoundation.org
ja pitkän tähtäimen muutoksia lasten elämässä.
Lue lisää:
www.savethechildren.net
www.facebook.com/savethechildren
PE320982
TÄMÄN VUODEN LAHJOITUKSILLA TUETTAVAT HANKKEET
EUROOPPA:
• LIETTUA
– Pelastakaa Lapset
Tehokkaiden vaihtoehtoisten hoitolaitosten kehittäminen
• ROMANIA
– Pelastakaa Lapset
Lasten kasvattaminen stigmattomassa
yhteiskunnassa
AFRIKKA:
• SCHOOLS FOR AFRICA
UNICEFin hanke, jonka kohderyhmä
ovat miljoonat Saharan eteläpuolisen
Afrikan lapset.
Varoja käytetään seuraavissa maissa:
• BURKINA FASO
• ETIOPIA
• MADAGASKAR
• MALAWI
• MALI
• NIGERIA
• ETELÄ-AFRIKKA
• MOSAMBIK
AASIA:
• BANGLADESH
– Pelastakaa Lapset
Itseapuhankkeen suojelu
• BURMA/MYANMAR
– Pelastakaa Lapset
Lapset, yhteisö ja yhteiskunta:
Lasten hyväksikäyttö-, väkivalta- ja
hylkäämisriskin pienentäminen
• KAMBODŽA
– Pelastakaa Lapset
Taistelua kouluissa tapahtuvaa syrjintää ja väkivaltaa vastaan – lapsiystävällisen ja lapset osallistavan
opetuksen puolesta
• KIINA
– Pelastakaa Lapset
Koulunkäyntimahdollisuus vammaisille
lapsille
– UNICEF
Schools for Asia - varhaislapsuuden
koulunkäyntimahdollisuus kaikille
lapsille
• INDONESIA
– Pelastakaa Lapset
Kodinomaisten hoitomahdollisuuksien
tarjoaminen vammaisille lapsille
• FILIPPIINIT
– Pelastakaa Lapset
Laadukkaan ja yhdenvertaisen koulun
tarjoaminen marginaaliryhmiin kuuluville lapsille Etelä-Filippiinien
Mindanaossa
Minne
rahat päätyvät?
Vuodesta 2003 lähtien vuosittain järjestetyn
IKEA-pehmolelukampanjan tuotoilla on tuettu
94:ää hanketta 45 maassa. Monet hankkeista
ovat saaneet tukea useamman vuoden ajan.
UNICEFin hanke
Kartassa näkyvät pehmolelukampanjan tuotoilla
Pelastakaa Lapset -järjestön hanke
tuetut hankkeet alueittain.
Lue lisää osoitteesta:
www.ikeafoundation.org
Pelastakaa Lapset
Kohteena marginaaliryhmiin kuuluvat lapset
Pelastakaa Lapset -järjestö on vuodesta
varhaislapsuuteen ja esiopetukseen, perus-
suutta käydä koulua.
”Me pidämme koulua itsestäänselvyytenä.
2005 asti ollut IKEA-pehmolelukampanjan
opetukseen, luku- ja kirjoitustaitoon, ter-
IKEA-pehmolelukampanjan tuloksiin
Vierailumme aikana meitä kuitenkin
yhteistyökumppani. Järjestö on maailman
veydelle haitattomaan kouluympäristöön ja
tutustumassa
muistutettiin lukuisia kertoja siitä, kuinka
johtava riippumaton lapsiasiainjärjestö.
ravitsemukseen. Näihin hankkeisiin pääsevät
Vuosittain Pelastakaa Lapset kutsuu pienen
paljon koulunkäyntimahdollisuus merkitsee.
Sen hankkeiden piiriin kuuluu kaikenikäisiä
helposti mukaan myös sellaiset lapset, jotka
ryhmän IKEA-työntekijöitä tutustumaan
Lasten tiedonjano ja innostuneisuus on
riskiryhmiin kuuluvia lapsia: tyttöjä, etnisiin
tekevät töitä tai joilta on jäänyt kouluvuosia
hankkeisiinsa ja katsomaan, miten IKEA
ilmeistä. He heräävät iloisina lähteäkseen
vähemmistöihin kuuluvia sekä maaseudun
käymättä. Hankkeet pyrkivät valmistamaan
Foundationin ja IKEA-työntekijöiden ja
kouluun. Jos rehellisiä ollaan, omalla
köyhyydestä, hivistä/aidsista, konflikteista ja
leikki-ikäisiä koulunkäyntiin ja tekemään ope-
-asiakkaiden antamalla tuella voidaan auttaa
kohdallani tilanne oli usein päinvastainen.”
luonnonkatastrofeista kärsiviä lapsia.
tuksesta mielekästä lasten elämän ja paikal-
kehitysmaiden lapsia. Tässä saksalaisen
Pelastakaa Lapset toimii yli 120 maassa
lisen kulttuurin kannalta. Lisäksi Pelastakaa
IKEA-työntekijä Kai Hartmanin kommentit
rakentaakseen paremmat lähtökohdat ja
Lapset ottaa huomioon vammaisten lasten
matkasta Bangladeshiin:
kasvattaakseen kiinnostusta koulunkäyn-
tarpeet. Ilman järjestön tukea vammaiset
tiä kohtaan hankkeilla, jotka keskittyvät
lapset eivät ehkä koskaan saisi mahdolli-
Lisää työntekijöiden mietteitä ja kokemuksia
voit lukea IKEA Foundationin IWitness Global
Citizen -blogista osoitteesta http://blog.
ikeafoundation.org/
Lähikuvassa Bangladesh
Bangladeshissä on arviolta 7 miljoonaa vammaista
lasta, joiden perustarpeita laiminlyödään usein ja jotka
ovat erittäin alttiita väkivallalle ja hyväksikäytölle.
Nämä lapset ovat rajallisen koulutuksen ja
ammatillisten mahdollisuuksien sekä yhteisön kielteisen
suhtautumisen takia usein pahassa köyhyys- ja
lapsityövoimakierteessä.
Hanke: vammaisten lasten suojelu ja itseapu
Hankkeen päämääränä on parantaa kolmen
bangladeshilaisen piirikunnan vammaisten lasten
henkistä, fyysistä ja psykososiaalista hyvinvointia
tarjoamalla lapsille entistä parempi suoja väkivaltaa
ja syrjintää vastaan sekä mahdollisuus parantaa
myöhempiä työllistymismahdollisuuksiaan.
Hanke toimii vammaisten lasten hoitajien, yhteisöjen,
palveluntarjoajien, kouluviranomaisten, kansallisen
tason päätöksentekijöiden sekä itse lasten parissa, ja
siitä hyötyy arviolta 4400 vammaista tyttöä ja poikaa.
© Save the Children-Pernilla Norström-Bangladesh-2008
UNICEF
Koulu avaa ovet
parempaan tulevaisuuteen
IKEA-pehmolelukampanjan tuotoilla rahoi-
IKEA-pehmolelukampanjan tuloksiin
tetaan tällä hetkellä UNICEFin Schools for
tutustumassa
Africa (SFA) -hanketta seitsemässä Afri-
Vuosittain UNICEF kutsuu pieniä
kan maassa: Burkina Fasossa, Etiopiassa,
ryhmiä IKEA-työntekijöitä tutustumaan
Madagaskarissa, Malissa, Mosambikissa,
hankkeisiinsa ja katsomaan, miten IKEA
Nigeriassa ja Etelä-Afrikassa. Tämän vuoden
Foundationin ja IKEA-työntekijöiden ja
kampanjan kautta saatavat lahjoitukset
-asiakkaiden antamalla tuella voidaan auttaa
ohjataan saman hankkeen kautta uuteen
kehitysmaiden lapsia. Tässä ruotsalaisen
kohdemaahan, Malawiin.
IKEA-työntekijä Fredrik Bengtssonin
Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kou-
kommentit matkasta Madagaskarille:
lunkäyntimahdollisuudet ovat parantuneet
huomattavasti viimeisen vuosikymmenen
aikana. Tästä huolimatta alueella asuu noin
29 miljoonaa kouluikäistä, joilla ei ole mahdollisuutta koulunkäyntiin (UNESCOn tilastokeskus, 2011). Puolet alakouluun ilmoittautuneista jättää koulun kesken ennen kuin he
ehtivät oppia tarpeellisia tietoja ja taitoja.
Syynä on opetuksen heikko laatu.
Luku-, kirjoitus- ja laskutaito ovat avain
parempaan tulevaisuuteen ja työmahdollisuuksiin niille miljoonille afrikkalaisille lapsil-
”Tällä saralla riittää varmasti tehtävää
vielä pitkäksi aikaa. Lapsiystävälliset
koulurakennukset ovat hyvä alku, mutta
kestävä tulevaisuus vaatii keskittymistä koko
yhteisöön, koulunkäyntimahdollisuuksien
ja -halun kasvattamiseen, hygieniaan,
opettajien kouluttamiseen, koulutarvikkeiden
hankintaan jne. Listaa voisi jatkaa
loputtomiin. Onneksi UNICEF kuuntelee ja
toimii uskomattoman innovatiivisilla tavoilla,
pienilläkin resursseilla.”
Lähikuvassa Mosambik
Koulunkäyntimahdollisuudet Mosambikissa
ovat hyvät, mutta opetuksen laadussa on
paljon eroja, joten oppimismahdollisuudet
ovat epätasa-arvoiset. Hankkeen tavoitteena onkin tukea maan opetusministeriötä
tuottamaan kouluja koskevat laatustandardit, joilla pyritään vahvistamaan mm.
koulutoimen suunnitteluun, toteuttamiseen ja valvontaan käytettyjen resurssien
hajauttamista. Lisäksi on tarkoitus tukea
opetuksen laadun parantamista paikallistasolla. Edelleen hanke tukee lapsiystävällisen koulumallin edistämistä seitsemässä
maakunnassa, ja työssä on tarkoitus
keskittyä lapset huomioiviin opetus- ja oppimismenetelmiin, valvontaan ja opettajien
tukemiseen sekä oppimateriaalien toimittamiseen ja koulujen jälleenrakentamiseen.
Uusina osa-alueina ovat osallistava opetus
ja vammaisten lasten koulunkäyntimahdollisuuksien tukeminen näissä seitsemässä
maakunnassa.
Tässä joitakin Mosambikissa saavutetuista
tuloksista:
• Kansallinen, useita eri sektoreita koskeva
le, jotka tällä hetkellä kamppailevat toimeen-
varhaislapsuuden kehitysstrategia valmistui
tulosta alle 1 eurolla päivässä.
(Early Childhood Development, EDC).
• Yli 400 000 alakouluikäistä yli 750 koulussa hyötyy lapsiystävällisistä kouluista.
• 10 000 lasta sai käyttöönsä 2 500
tuplapulpettia, 126 000 lasta sai koulutarvikepakkauksen ja 138 000 lasta sai
jäykkäkouristusrokotteen seitsemällä lapsiystävällisten koulujen alueella.
• 1,4 miljoonaa 10–14-vuotiasta kaikissa
Lisää työntekijöiden mietteitä ja kokemuksia voit lukea IKEA Foundationin IWitness Global
Citizen -blogista osoitteesta http://blog.ikeafoundation.org/
maakunnissa sai lisätietoa hiv-tartuntojen
ehkäisemisestä.
© Fredrik Bengtsson
© IKEA/Fredrik Bengtsson
PE308425
PE282191
PE291815
PE282189
Opettavaiset kaverit
Pehmolelumallistomme uusia tulokkaita tänä vuonna ovat
VANDRING-sarjan metsäneläimet, kuten ketut, vinkusiili, karhu,
pöllökäsinukke ja jänis, jotka herättävät kiinnostusta luontoa ja
sen suojelemista kohtaan. Samat hahmot esiintyvät myös AnnCathrine Sigrid Ståhlbergin suunnittelemissa VANDRING-lastentekstiileissä sekä muissa lastentuotteissa. Lisäksi hahmot seikkailevat IKEA FAMILY -malliston lastenkirjassa Siili lähtee kotoa,
jonka on kirjoittanut Ulf Stark ja kuvittanut Ann-Cathrine.
”Toivon, että VANDRING opettaa lapsille jotakin luonnosta ja
eläimistä ja saa heidät ennen kaikkea kiinnostumaan eläimistä,
ei pelkäämään niitä”, toteaa Ann-Cathrine. ”Tarvitsemme uusia
sukupolvia, jotka huolehtivat luonnosta ja eläimistä.”
Pehmolelumallistosta löytyy näiden uusien eläinhahmojen lisäksi
myös vanhoja suosikkeja, kuten TORVA-parsakaali ja -porkkana,
ja klassikoita, kuten GOSIG MUS -hiiri sekä FABLER BJÖRN -nallekarhu, joka on kaikki nämä vuodet ollut mukana kampanjassa,
joskin hieman eri näköisenä.
Paitsi että pehmolelut ovat hyviä halaajia ja kuuntelijoita,
ne ovat myös hyviä opettajia, sillä erilaiset leikit edesauttavat lapsen oppimista eri tavoin. Pehmolelut osaavat
lohduttaa ja leikkiä, mutta ne rohkaisevat myös
roolileikkeihin, jotka kehittävät lapsen sosiaalisia
taitoja. Teemme yhteistyötä lapsen kehityksen
eri osa-alueiden asiantuntijoiden kanssa kehittääksemme leluistamme turvallisia,
mielikuvituksen ja luovuuden
liikkeelle panevia, hauskoja ja
opettavaisia.
VANDRING RÄVpehmolelu, 2 kpl
7,99€ Suunnittelija:
Ann-Cathrine Sigrid
Ståhlberg. 502.160.74
Pehmolelut hyvällä asialla
4.11.-23.12.2012 järjestettävän IKEA-pehmolelukampanjan aikana lahjoitamme
aivan jokaisesta pehmolelusta, myös sorminukeista, leikkiruoista ja vauvojen
pehmokirjoista, yhden euron hyvään tarkoitukseen. Tässä joitakin esimerkkejä
pehmolelulaumamme uusimmista jäsenistä:
PE284460
FABLER BJÖRN-pehmolelu
0,99€ Suunnittelija: Silke
Leffler. Pituus 24cm. Beige
001.414.01
UUTUUS
PE299755
KLAPPAR LEOPARD-pehmolelu
15,99€ Pituus 60cm 602-235-78
UUTUUS
PE299749
KLAPPAR CIRKUS-pehmolelu
5,99€ Suunnittelijat: A Huldén/S
Dahlman. Pituus 31cm. Porsas
902.233.60
UUTUUS
PE291813
VANDRING BJÖRNpehmolelu 14,99€ Suunnittelija: Ann-Cathrine Sigrid
Ståhlberg. Pituus 70cm.
702.160.68
UUTUUS
PE299751
KLAPPAR CIRKUS-pehmolelu
5,99€ Suunnittelijat: A Huldén/S
Dahlman. Pituus 35cm. Pupu
602.233.47
UUTUUS
PE291816
VANDRING UGGLA-käsinukke
4,99€ Suunnittelija: AnnCathrine Sigrid Ståhlberg. Pituus
25cm. 502.160.93
UUTUUS
PE299748
KLAPPAR CIRKUS-käsinukke 7,99€ Suunnittelijat:
A Huldén/S Dahlman. Pituus
130cm. Käärme 702.233.56
UUTUUS
PE291814
VANDRING HAREpehmolelu 7,99€ Suunnittelija: Ann-Cathrine Sigrid
Ståhlberg. Pituus 40cm.
402.160.84
UUTUUS
PE291812
VANDRING IGELKOTTvinkulelu 2,99€ Suunnittelija: Ann-Cathrine Sigrid
Ståhlberg. Pituus 15cm.
102.160.90
UUTUUS
PE291815
VANDRING RÄV-pehmolelu, 2 kpl 7,99€ Suunnittelija:
Ann-Cathrine Sigrid Ståhlberg. 502.160.74
PE321156
4.11.-23.12.2012
IKEA-pehmolelukampanja
Ota yhteyttä!
Laura Saksala, PR Manager
[email protected]
Henna Honkasalo, kuvauslainat ja
kuvatilaukset
[email protected]
S!
KIITO