TieLoman Tuki ry:n hallituksen toimintakertomus

1(5)
Hyväksyttäneen vuosikokouksessa
LIITE 1
TieLoman Tuki ry:n hallituksen toimintakertomus kaudelta 2013
1. JÄSENISTÖ
Yhdistyksen varsinaisina jäseninä ovat Tiehallinnon, Destia Oyn (Tieliikelaitoksen nimi muuttunut 14.2.2007) tai niistä muodostettavien erillisten yhtiöiden tms. palveluksessa olevat henkilöt sekä entisen TVH:n ja
Tielaitoksen palveluksessa olleet henkilöt. Kannattajajäseninä voivat olla yhdistyksen tarkoitusperien edistämistä harrastavat niin luonnolliset
kuin juridisetkin henkilöt, jotka hallitus hyväksyy.
TieLoman Tuki ry:n ainaisjäseneksi on vuoden 2010 alusta alkaen hyväksytty vain joitain Tiehallinnossa työskennelleitä henkilöitä. Majaa
voivat ainaisjäsenten lisäksi käyttää Liikenneviraston, Destian sekä
Elinkeino-, Liikenne-, ja Ympäristökeskusten Liikenne- ja Infrastruktuurivastuualueiden työntekijät perheineen. Organisaatiomuutosten vuoksi
on hallitus valmistellut uusia sääntöjä vuosikokouksen hyväksyttäväksi.
Yhdistyksen voimassa olevat säännöt on rekisteröity yhdistysrekisterissä elokuussa 2002. Ainaisjäseneksi liittyvän jäsenmaksu on vuoden
2013 vuosikokouksen päätöksen mukaan kertasuorituksena 100 €.
Kannatusjäsenmaksun suuruus on 300 €.
Jäsenrekisterissä oli 31.12.2013 725 henkilöä (721 31.12.2012, 719
henkilöä 31.12.2011, 711 henkilöä 31.12.2010, 700 henkilöä
31.12.2009). Toimikauden aikana on otettu jäseniksi muutamia vanhoja,
vielä töissä olevia entisiä tiehallintolaisia, jotka eivät informoinnista huolimatta ole aiemmin huomanneet liittyä jäseneksi. Samalla on aktiivisesti
päivitetty yhdistyksen jäsenrekisteriä (puhelinnumerot, osoitteet ja sähköpostisoitteet) ottamalla yhteyttä kaikkiin jäsenrekisterissä olleisiin
henkilöihin, joille on löydetty yhteystiedot.
2. HALLITUS, TOIMIHENKILÖT JA TOIMIKUNNAT
Kevään 2013 vuosikokouksessa yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin
Oili Puttonen Keski-Suomen ELY-keskuksesta.
Vuoden 2013 hallituksen kokoonpano on ollut seuraavanlainen. Hallitus
vaihtuu kevään 2014 vuosikokouksessa:
Varsinaiset jäsenet
Oili Puttonen, pj
Ritva Varonen, vara pj
Erja Ovaskainen
Anne Hammar
Marjut Saarinen
Ari Puhakka
Anitta Westerlund, siht.
läsnä
kok.
4
2
4
3
3
4
2
Pardia
Pardia
Pardia
JHL
Pardia
AKAVA
Pardia
KES ELY
Liikennevirasto
UUD ELY
Liikennevirasto
Destia Oy
UUD ELY
Liikennevirasto
Hyväksyttäneen vuosikokouksessa
Varajäsenet
Pia Kivistö
Pirkko Nevalainen
Erja Järviluoma
Anitta Westerlund
2(5)
Pardia
Pardia
Pardia
Pardia
LIITE 1
Destia Oy
UUD ELY
LAP ELY
Liikennevirasto
Hallituksen kokoonpano ja toimihenkilöt
Varapuheenjohtajana on toiminut Ritva Varonen ja sihteerinä Anitta
Westerlund. Laskut on maksanut Nordean tililtä puheenjohtaja. Majoitusvarausten vastaan ottamisen lisäksi Anne Hammar on lähettänyt
myös majoituslaskut ja pitänyt jäsenluetteloa.
Kirjanpito, toiminnantarkastajat ja varatoiminnantarkastajat
Kirjanpitäjä Ritva Kima on laatinut vuoden 2013 tilipäätöksen.
Toiminnantarkastajina ovat toimineet Merja Koivu Destia Oy:stä ja Arja
Kuivalainen Liikennevirastosta.
Toimikunnat
Toimikuntia ei vuoden aikana työskennellyt.
3. HALLITUKSEN KOKOUKSET
Yhdistyksen hallitus kokoontui toimikaudella neljä kertaa. Osallistuminen kokouksiin on merkattu hallituksen nimilistaan. Vuonna 2013 tupatarkastus pidettiin TieLomassa marraskuussa 2013. Sähköpostikirjeenvaihto on ollut aktiivista. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Pasilassa
11.4.2013.
4. TOIMINTA
4.1 MAJAAN LIITTYVÄT ASIAT
Majan huolto
Anne ja Petteri Peuhkuri/ Majahuolinta A&P Peuhkuri on jatkanut majan
huoltoa. Huoltoyhtiö on hoitanut majaa, siivonnut sekä tehnyt pienet
korjaus- ja huoltotyöt majalla hallituksen ja puheenjohtajan kanssa sovitulla tavalla. Sesonkikuukausille on sovittu aikaisempaa useammin saniteettitilojen siivousta majan puhtauden säilymiseksi. Peuhkurit myös
huolehtivat ulko-oven avainkoodin vaihtamisesta. Heiltä saa tilata erillistä korvausta vastaan majalle liinavaatesettejä sekä siivousta. Huoltoyhtiö Majahuolinta A&P Peuhkuri hoitaa myös vara-avainpalvelun.
Korjaukset ja hankinnat on kirjattu majalla myös korjaukset - vihkoon.
Yhteistyö on ollut kitkattoman sujuvaa ja palaute heidän toiminnastaan
on ollut pääosin hyvää/myönteistä.
Isompia korjauksia hallituksen tukena on valvonut korvaamattomalla
paikallistuntemuksellaan ja ammattitaidollaan Tuomo Rauhala Destia
Oy:stä.
Vakuutussopimus on voimassa Vahinkovakuutusyhtiö Ifin kanssa. Vakuutukseen sisältyvät sekä kiinteistö että irtaimisto.
3(5)
Hyväksyttäneen vuosikokouksessa
LIITE 1
Majalla tehdyt muut korjaukset ja hankinnat, liite1a
Majalla on tehty mm. seuraavia korjauksia, huoltoja ja hankintoja:
- takkapuita neljä kuutiota
- ikkunoiden ulkokarmien uusintakäsittely puunsuojalla
Sähkön ja veden kulutus
Kilpailutettu sähkösopimus päättyi vuoden 2013 lopussa ja sopimusta
on jatkettu Energiapolarin edullisimmalla hinnalla kuitenkin siten, että se
on milloin vain irtisanottavissa.
Sähkön kokonaishinnan jatkuvasti noustessa, energian kulutusta pienentäviä keinoja tulee miettiä jatkuvasti.
Alla oleva taulukko ei ole aivan tarkka, koska sen enempää majoitusvuorokaudet kuin sähkölaskukaan eivät katkea täsmälleen vuoden päättyessä, vaan ne ovat kirjautuneet laskun maksuajankohdan mukaan.
vuosi
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
majoitusvuorokaudet
käytettävissä 2555 vrk/vuosi
985
1220
941
809
987
1170
1057
1120
1156
846
1036
sähkölasku
vesilasku
€
€
5 860
6 178
6 536
5 917
8 327
10 124
6 947
811
9 785
1 128
7 889
1 002
8 630
863
8 323
1 010
Hyväksyttäneen vuosikokouksessa
4(5)
LIITE 1
Majan varaaminen
Toimintakauden 2008 alusta varauksia on ottanut vastaan Anne Hammar, joka hoitaa nyt myös majoituslaskutuksen ja saapuneiden maksujen tarkistuksen. Hän on toiminut tehtävissään erittäin oma-aloitteisesti
ja motivoituneesti.
Majan käyttöaste liite 1b
Majalla käyttö on sesonkiaikoina runsainta. Käytössä on nähtävissä
pientä heilahtelua vuosittain. Vuoden 2013 aikana TieLomassa oli käyttövuorokausia (vuokrattuja huoneita) 1036 vrk. Kaikkiaan käytettävissä
on 2555 majoitusvuorokautta/vuosi. Kapasiteetista on sesongilla käytössä noin 70 % ja koko vuoden aikana keskimäärin noin 40 %.
Tuvan Lintuvintti-parvi on lähinnä vain lyhytaikaisessa majoituskäytössä
joustamassa esim. lentoaikataulujen vuoksi. Parven käyttäjällä on käytössään autolle sähkötolppa. Asuntoautojen pitäminen lämpötolpassa
on kielletty.
Maanvuokrasopimus ja latumaksu
Maanvuokrasopimuksessa olevan pykälän nojalla yhdistys kuuluu Saariselän hoito-osuuskuntaan, joka mm. ylläpitää alueen latuverkkoa ja
rinnebussipalveluja. Maksu peritään mökin petipaikkojen ja vedenkulutuksen perusteella.
Informaatio, markkinointi ja mainonta
TieLoman Internet – sivuja on kehitetty edelleen jäsenistöä palvelevampaan suuntaan ja niiden markkinointia on suoritettu sekä varausten yhteydessä, että jäsenrekisterin tietojen päivityksen yhteydessä ja sähköpostikampanjalla.
Hallitus on valmistellut mainoksen, joka jaettiin jäsenistölle vuosikokouskutsun yhteydessä.
Avustukset
Liikennevirasto on avustanut rahallisesti TieLoman kehittämistä.
Hyväksyttäneen vuosikokouksessa
5(5)
LIITE 1
4.2 MUUT YHDISTYKSEN TOIMINTAAN LIITTYVÄT ASIAT
Kunniapuheenjohtaja ja -jäsenet
Toimikauden lopussa ei ole nimettyinä kunniapuheenjohtajaa tai – jäseniä, joita voi olla viisi kerrallaan.
Huomionosoitukset
Toimikauden aikana ei ole ollut huomionosoituksia.
5. TALOUS
TieLoman Tuki ry:n tulos vuodelta 2013 on voitollinen 66,48 €.
Majoitustuloja tuli 21 526,00 € mikä oli noin 1 000 € budjetoitua enemmän.
Käyttö- ja huoltomenot sekä siivous olivat 7 566,33 € ylittäen budjetoidun, joka oli 7 500 €. Ulkoalueiden hoito eli lumen auraus oli 735,05
€. Vesi ja jätevesi alittivat niukasti budjetoidun 1 100 € ollen 1 010,01 €.
Sähkö ylitti budjetoidun 8 200 € ja oli 8 323,14 €.
Jätehuolto alitti budjetoidun ollen 376,55 €. Kiinteistön täysarvo- ja irtaimistovakuutus olivat yhteensä 1 188,76 €. Tontti- ja latuvuokrat olivat
yhteensä 1 989,05 €. Kunnan kiinteistövero oli 1 326,84 €.
Muut kulut olivat 2 602,94 € ja alittivat budjetoidun noin 1 000 eurolla.
Avustusta saatiin Liikennevirastolta 4 000 €.
Kiinteistöstä ei tehty poistoa kuluneella tilikaudella.