Protection & Control

Vamp tuotesarjan asiakaslehti kevät 2013
Protection
& Control
Vampista tuli
Schneider Electric
Modulaariset
Vamp 300 -suojareleet
Verkostoautomaatio
parantaa sähkön
toimitusvarmuutta
Schneider Electric
- energianhallinnan
globaali asiantuntija
Vampista tuli Schneider Electric
Vamp Oy:n toiminta kehittyi positiivisesti vuonna
2012 ja yhtiön liikevaihto kasvoi yli 20 prosenttia.
Heikentyneessä markkinatilanteessa kasvua vauhditti
omistajamuutos, jonka myötä Vamp on saanut tuekseen Schneider Electricin maailmanlaajuisen organisaation. ”Merkittävin kasvu saavutettiin viime vuonna
valokaarisuojausten myynnissä uusille markkinoille.
Entistä laajempi myyntiorganisaatio luo hyvät edellytykset kasvattaa myyntiämme myös jatkossa”, toteaa
Vamp Oy:n toimitusjohtaja Jerker Kullberg.
Jerker Kullberg
Mika Murtoniemi
Kuluvan vuoden aikana Vamp-tuotteiden myynti
Suomessa siirtyy Schneider Electricin myyntiorganisaatiolle. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että
asiakaskontaktit, tilaukset ja toimitukset hoidetaan
Espoon konttorin toimesta. Vamp ottaa samalla
entistä enemmän vastuuta tuotetehtaana ja vastaa
Vamp-tuotteiden tuotekehityksestä, tuotetuesta ja
valmistuksesta Vaasassa. Vamp-brändin visuaalinen
ilme muuttuu huhtikuussa, kun se yhtenäistetään
Schneider Electricin brändin kanssa. Myös yhtiön
kotisivut liitetään osaksi Schneider Electiricin sivustoa. Vamp-tuotenimi ja lajimerkistö eivät kuitenkaan
muutu, vaan niiden osalta noudatetaan vanhaa käytäntöä.
Vamp on Schneider Electricin uusin tuotesarja
Vamp-suojareleiden ja –valokaarisuojaustuotteiden ulkoasu on
uudistunut. Laitteiden etukilpi on nyt Schneider Electricin brändin
mukainen. Laitteissa on kuitenkin jatkossakin tutut Vamp- lajimerkit
ja tuotesarjan Vamp-tunnus.
Tuotteiden mekaaninen rakenne ja ohjelmisto säilyvät myös muuttumattomina eikä brändimuutoksella ole vaikutusta loppukäyttäjien
Asiakkaille edellä kuvatut muutokset näkyvät entistä
laajempana tuotevalikoimana ja palvelukokonaisuutena. Vamp täydentää Schneider Electricin tuotevalikoimaa ja mahdollistaa entistä kattavampien
sähköasema- ja muuntamoautomaatio-järjestelmien
toteuttamisen.
”Vampin tuotteiden ja organisaation myötä näkyvyytemme Suomessa kasvaa entisestään”, arvioi Mika
Murtoniemi, Vice President, Power Energy Business,
Schneider Electric Finland Oy:stä.
Suojareleet
Valokaarisuojaus
Käyttöalueet
Vampin menestystä Suomessa ovat perinteisesti
vauhdittaneet Vamp 200 –sarjan suojareleet, joita
sähköyhtiöillä on käytössä tuhansia. Uudessa Vamp
300 – sarjassa tämän suositun tuotteen ominaisuuksia on kehitetty edelleen. Vamp 300 –releiden
modulaarisuus mahdollistaa entistäkin vaativammat
sovellukset ja laajemman I/O–valikoiman. Tuotteiden
kotelo- ja korttirakenteet perustuvat uuden Vamp
321 – valokaarisuojausreleen ratkaisuille. ”Vamp 300
–sarjan ensimmäiset tuotteet otetaan käyttöön lähiviikkoina. Uskomme tämän tuotesarjan menestyvän
erinomaisesti sekä kotimaassa että vientimarkkinoilla”,
Jerker Kullberg toteaa.
suojauspiirustuksiin, tuotemääritteisiin tai tilauskoodeihin. Vampin
lupaus käyttäjäystävällisyydestä pitää muutoksen jälkeenkin.
Alla olevassa taulukossa on lueteltu Vamp–tuotesarjan tyypillisimmät
suojausalueet ja suojaustoiminnot. Myyntihenkilöstömme kertoo mielellään, mitä muita toimintoja Vamp- tuotteisiin on saatavilla.
Vamp 40
Yleisimmät suojaustoiminnot
•teollisuuden, sähkönjakelun
ja moottoreiden suojaus
•kondensaattoriakustojen suojaus
•sähköasemien pää- ja
varasuojaus
•pientä syvyysmittaa vaativat
asennuskohteet
•ylivirta ja maasulkusuojaus
•1-vaiheinen jännitesuojaus
•moottoreiden ja kondensaattoreiden
suojaus
•suunnattu maasulkusuojaus
Muuta:
•valinnaisena valokaarisuojaus
•teollisuuden, sähkönjakelun
ja moottoreiden suojaus
•sähköaseminen pää- ja varasuojaus
Vamp 50
•ylivirta- ja maasulkusuojaus
Vamp 52
•ylivirta- ja maasulkusuojaus
•suunnattu maasulkusuojaus
Vamp 55
•kiskojännite ja maasulkusuojaus
Käyttöalueet
Yleisimmät ominaisuudet
•voimantuotannon,
teollisuuden ja sähkönjakelun
kojeistojen valokaarisuojaus
•valokaarisuojauksen keskus yksikkö ja valinnaisten
VAM - keskittimien isäntälaite
•valokaarisuojauksen päälaukaisut
•voimantuotannon, teolli-
suuden ja sähkönjakelun
kojeistojen valokaarisuojaus
•omat valokaarianturiliitännät
keskusyksikössä
•valokaarisuojauksen keskus yksikkö ja valinnaisten
VAM -keskittimien isäntälaite
Muuta:
•kommunikointiprotokolla liitännät, häiriötallennin ja tapahtumarelisterit
Vamp 221
Vamp 321
Vamp 50 –sarja
•taajuussuojaus
•tahdissaolon valvonta
Vamp 59
•johdon erovirtasuojaus
•ylivirta- ja maasulkusuojaus
Muuta:
•valinnaisena valokaarisuojaus
Vamp 50s –sarja
•valokaariantureiden liitäntäyksi köt piste- ja kuituantureille
•virranmittauksen liitäntäyksiköt
VAM I/O -laitteet
Ohjelmistot ja kommunikointiprotokollat
3
Ota meihin
yhteyttä
Schneider Electric
Finland Oy
Sokerilinnantie 11 C
02600 Espoo
Puh. 010 446 615
Vamp Oy
Yrittäjänkatu 15
65101 Vaasa
Puh. 020 753 3200
1
5
4
Vamp 200 –sarja
Sisältö:
2 Vampista tuli Schneider Electric
3 Modulaariset Vamp 300 -suojareleet
4 Vamp 321 on monien mahdollisuuksien valokaarisuojausjärjestelmä
•sähköyhtiöiden johtolähtösuojaus
•teollisuuden sähkönjekelun ja
moottoreiden suojaus
Vamp 321 Otavan sähköaseman uudistusprojekti
5 Verkostoautomaatio parantaa sähkön toimitusvarmuutta
7 Schneider Electric - energianhallinnan globaali asiantuntija
Kotimaan myynnin yhteystiedot Vamp-tuotteille
Yhteyshenkilö: Mikael Forsblom
Varalla: Marko Kuokkanen,
[email protected]
[email protected]
050 433 5822
020 753 3235
•sähköyhtiöiden johtolähtö-,
muuntaja- ja kiskostosuojaus
•teollisuuden sähkönjakelun ja
moottoreiden suojaukset
•kondensaattoriakustojen
suojaukset
•voimantuotannon gene raattoreiden suojaukset
Vamp 300 –sarja
Vamptuotesarja
> Tekninen tuki
24/7
Vamp 230 / 255 / 257
•suunnatut ja suuntaamattomat
yli- ja maasulkuvirtasuojaukset
•kaapelin ja moottorin ylikuormitussuojaus
•kiskojännitesuojaus
•taajuussuojaus ja tahdissaolan
valvonta
Vamp 259
•linjan erovirta- ja distanssisuojaus
•ylivirta- ja maasulkusuojaus
Vamp 265
•muuntajan erovirtasuojaus
•ylivirta- ja maasulkusuojaus
Vamp 265M
•moottorin erovirtasuojaus
•moottorin suojaus
•ylivirta- ja maasulkusuojaus
Vamp 300F
•ylivirta- ja maasulkusuojaus
Vamp 300M
•moottorin terminen suojaus
•ylivirta- ja maasulkusuojaus
Muuta:
•valinnaisena valokaarisuojaus
•saatavana myös 40xDI- ja
21xDO- liitynnät (Q2/2013)
Vamp–tuotteisiin saatavilla olevat protokollat:
IEC 61850, IEC 608705-101, IEC 60870-5103, SPA, Prodibus DP,
ModbusTCP, Modbus
RTU, Dnp 3.0, DeviceNet, Ethernet IP
Vamp releiden asettelu-,
konfigurointi ja häiriötallenteiden
asetteluohjelmisto
Asetteluohjelma on ilmainen ja se on
ladattavissa yhtiön kotisivuilta.
Voimantuotanto, sähkönjakelu
ja teollisuus
Huom !, Vamp 221:ssä ei ole kommunikointia.
Lisälaitteet
Käyttöalue
Teollisuus ja sähköyhtiöt
Yleisimmät ominaisuudet
•liitäntäyksikkö Pt-, Ni-, mA- tuloille
VIO 12
•ulkoisia väyläliityntämoduuleja
VSE__/VEA___/VPA___
020 753 3264
[email protected]
VX003-3
•ohjelmointikaapeli RS232 liitynnälle ( Vamp 40 ja 200
sarjan tuotteille)
VX052-3
•ohjelmointikaapeli USB- liitynnälle
( Vamp 50-, 321- ja 300-sarjan
tuotteille)
2
Schneider Electric toi markkinoille modulaariset
Vamp 300 -suojareleet
Vamp 321 on monien mahdollisuuksien
valokaarisuojausjärjestelmä
Vamp Oy:n uusin valokaarisuojausjärjestelmä Vamp 321 on saavuttanut kahdessa vuodessa tukevan jalansijan pien- ja keskijännitekojeistojen suojausratkaisuna
sähkölaitoksilla ja teollisuudessa. Vamp 321 –järjestelmiä on toimitettu jo kaikille
valokaarisuojausten päämarkkinoille Euroopasta Afrikkaan, Aasiaan ja Australiaan.
Vamp 321:n merkittävä etu on sen monikäyttöisyys. Se on lajissaan markkinoiden
ensimmäinen valokaarisuojaustuote, joka tukee kaikkia yleisimpiä kommunikointiprotokollia. SCADA-yhteensopivuus mahdollistaa järjestelmän liittämisen kaukokäyttöön myös retrofit-kohteissa. Vamp 321:n ominaisuuksia kehitetään ja täydennetään jatkuvasti asiakastoivomusten ja käyttökokemusten pohjalta.
Vamp 300 on Schneider Electricin uusin suojareleperhe.
Schneider Electric on tuonut markkinoille uuden Vampsuojarelesarjan, jonka keskeisiä etuja ovat modulaarinen rakenne ja
helppokäyttöisyys. Uuden Vamp 300 -sarjan releet mahdollistavat
suojaustoimintojen optimoinnin valinnaisilla lisämoduuleilla kulloisenkin käyttökohteen vaatimuksiin. Vamp 300 –suojareleiden mekaniikka on yhtenevä aiemmin julkistetun Vamp 321 -valokaarisuojauksen
keskusyksikön kanssa ja niiden suojaus- ja ohjausominaisuuksia on
kehitetty valmistajan Vamp 40-, Vamp 50- ja Vamp 200- tuotteiden
pohjalta. Käyttäjäominaisuuksia ja valmistajan maksutonta Vampsetasetteluohjelmaa on jatkokehitetty tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden
kanssa.
Joustava ratkaisu
Vamp 300 -suojareleperheen ensimmäisiä tuotteita ovat johtolähdön
suojaterminaali Vamp 300F ja moottorin suojaterminaali Vamp 300M.
Ne soveltuvat erityisesti sähköyhtiöiden ja teollisuuden johtolähtöjen
sekä moottoreiden suojaukseen. Tulo- ja lähtökanavien lukumäärän
modulaarisella valinnalla saadaan kustannustehokas sovelluskohtainen suojaterminaali sähkönjakelun yksi- ja kaksikiskokojeistoille.
Tuotteen toimintoja voidaan kasvattaa ja räätälöidä asentamalla relekoteloon uusia piirikortteja ensiasennuksen yhteydessä tai myöhemmin käyttökohteessa.
Laaja sovellusalue
Suojareleiden käyttäjät, urakoitsijat ja kausikojeistajat saavat nopean hyödyn Vamp 300 –sarjasta, koska sarjan kaikissa tuotteissa
käytetään samanlaisia lisämoduuleja, ohjelmointia ja käyttöliittymää.
Johtolähtö- ja moottorisuojaukset sekä myöhemmin lanseerattavat
kondensaattoriakusto-, linja-, muuntaja- ja generaattorisuojaukset
ovat perusratkaisuiltaan yhteneväisiä tuotteita. Siten yhden tuotteen
3
ohjelmointi ja käyttöönotto sekä yhteisen Vampset-asetteluohjelman
hallitseminen luovat pohjan kaikkien nykyisten ja myös tulevien Vamp
300 –suojareleiden hallitsemiselle. Vastaavasti uusien tuotteiden
lisääminen käyttökohteessa on helppoa ja nopeaa, koska kaikkien
tuotteiden liitinnumerointi ja liitinten paikat noudattavat samaa periaatetta.
Vamp-suojareleet valokaarisuojauksen edelläkävijöitä
Schneider Electricin Vamp-suojareleet ovat markkinoiden edelläkävijöitä valokaari­suojaustekniikassa. Tuoteperheen kehittäjä Vamp Oy
tuotteisti valokaarisuojauksen ensimmäisenä relevalmistajana vuonna 1998 ja siitä lähtien tämä ominaisuus on ollut vakiona kaikissa
Vamp-releissä. Uusissa Vamp 300 -suojareleissä valokaarisuojaus
tarjoaa entistäkin laajemmat käyttömahdollisuudet, sillä tuotteeseen
voidaan liittää piste- ja valokuituantureita. Kojeiston valokaarisuojaus
voidaan toteuttaa suojareleeseen integroidulla suojausmoduulilla,
jonka toiminto perustuu releiden yhdistettyihin valotunnistetietoihin
ja ylivirran mittaukseen. Tällä menetelmällä voidaan toteuttaa myös
kaapelipäätetilan selektiivinen valokaarisuojaus.
Vamp Oy osa Schneider Electric -yhtiötä
Vamp-suojareleiden ja -valokaarisuojaus­järjestelmien kehittäjä, vaasalainen Vamp Oy, siirtyi kolme vuotta sitten ranskalaisen Schneider
Electricin omistukseen. Vamp-tuotteita myydään tänä päivänä sekä
yhtiön omien jakelukanavien että Schneider Electricin myyntiverkoston toimesta. Vamp-tuotteet valmistetaan Suomessa ja tuotannosta
yli 80% menee vientiin. Tuotteiden pääasiallisia käyttökohteita ovat
voimantuotannon ja teollisuuden järjestelmät sekä sähkönsiirto- ja
-jakeluverkot.
Vamp 321 – tuoteominaisuudet
> Kolmivaihevirta, nollajännite ja -virtamittaus
> Laitteen havaitsemien tietojen rekisteröinti
> Häiriötallennus ensiösuureiden ja järjestelmän tilatietojen nauhoittamiseen
> Reaaliaikainen aikaleima tapahtumille ja mittauksille
> Selkeä suomenkielinen käyttöliittymä
> Ohjausmahdollisuus useille katkaisijoille
> Toiminta-aika elektromekaanisella lähtöreleellä 7 ms ja puolijohdelähdöillä 2ms
> Tuki kahdeksalle toiminta-alueelle
> Keskusyksikön, keskittimien, antureiden ja kaapeloinnin jatkuva itsevalvonta
Vamp 321
Ilmaeristeisen kojeiston Vamp 255 –suojareleiden
valokaarianturiliitännät on yhdistetty osaksi valokaarisuojausjärjestelmää. Kuvassa Vampin valokaarisuojauksen tuotepäällikkö Juha Rintala sähköasemavierailulla.
Vamp 321 Otavan sähköaseman uudistusprojektiin
Kotimaisista kohteista Vamp 321 on ollut pisimpään käytössä Suur-Savon
Sähkön Otavan sähköasemalla Mikkelissä. Suur-Savon Sähkö on käyttänyt
Vamp-valokaarisuojauksia jo 1990-luvulta lähtien ja Vamp 321 oli yhtiön valinta
myös Otavan sähköaseman uudistusprojektiin. Keväällä 2012 toteutetun päivityksen yhteydessä suojausjärjestelmän vanha keskusyksikkö korvattiin Vamp
321:llä. Asennusta helpotti merkittävästi se, että aiemman järjestelmän anturoinnit ja kaapeloinnit voitiin liittää uuteen yksikköön ilman muutostöitä. SPAkommunikointiprotokollaa hyödyntävä järjestelmä liitettiin suoraan kaukokäyttöön
ja valvomoon saadaan nyt entistä yksityiskohtaisempaa tietoa laitteen tilasta.
Otavan sähköaseman 110 kV:n kytkinkenttä ja
päämuuntaja.
Suur-Savon Sähkön suojausinsinööri Hannu Rautio on tyytyväinen sähköaseman
suojausvalintoihin.
– Laitteen liittäminen sähköaseman kommunikointiverkkoon sujui odotettuakin vaivattomammin, ja kaukokäytön ansiosta saamme nyt entistä yksityiskohtaisempaa
tietoa laitteen tilasta. Kun valvomoon saatiin aiemmin vain hälytys valokaarisuojan
toimimisesta, meillä on nyt mahdollisuus saada signaalit esimerkiksi virtaehdon
ylittymisestä, valotunnistetietojen havaitsemisesta ja valokaarisuojaportaan havahtumisesta. Käyttäjän kannalta tärkeitä ominaisuuksia ovat myös häiriötallenteet ja
selkokielinen hälytyskalvonäyttö laitteen paikallishälytyksiä varten, Rautio toteaa.
Vamp 321 -keskusyksikön käyttöönotto ja liitäntä
kaukokäyttöjärjestelmään sujui nopeasti, koska
valokaarisuojausjärjestelmän muut komponentit
eivät edellyttäneet muutostöitä. Suur-Savon Sähkön
suojausinsinööri Hannu Rautio arvioi kokemuksesta
olevan hyötyä myös tulevissa kohteissa.
4
Verkostoautomaatio parantaa toimitusvarmuutta
Asiakkaiden ja viranomaisten kiristyvät vaatimukset sähkön toimitusvarmuudelle ohjaavat
jakeluyhtiöitä kehittämään sähköverkkojaan
yhä käyttövarmemmiksi. Jakelumuuntamoiden
yhteyteen asennettavia, SCADAn kanssa kommunikoivia vianpaikannuslaitteita ja erottimien
kaukokäyttölaitteita ei juurikaan ole käytetty,
koska ne eivät ole olleet teknillis-taloudellisesti
kannattavia. Keskeytyksistä johtuvien kustannusten kasvu ja laitteistojen hintojen lasku ovat
kuitenkin parantaneet investointien kannattavuutta ja monet verkkoyhtiöt ovat nyt käynnistäneet tai käynnistämässä erilaisia verkostoautomaatioprojekteja.
Schneider Electricin Easergy-sarjan tuotteet tarjoavat kilpailukykyisiä automaatioratkaisuja, vikapaikan ilmaisimista aina laajoihin muuntamoautomaatiojärjestelmiin.
Sarjan keskeiset komponentit ja järjestelmät valmistetaan Schneiderin omilla tehtailla ja ne ovat pitkälle
integroituja ja testattuja. Tuotteet soveltuvat erityisen
hyvin modernisointiin ja jälkiasennuksiin esimerkiksi
puistomuuntamoissa. Jo yli 80 000 toimitusta eri puolille maailmaa ovat osoituksena sovellusten laadusta ja
toimintavarmuudesta.
Hollannissa toimivalle verkkoyhtiölle Stedinille
Schneider Electric on toimittanut Rotterdamiin verkostoautomaatiojärjestelmän, jonka kriittiset osat
on toteutettu automaattisella vianerottamisella (Selfhealing network). Järjestelmä haarukoi vikapaikan
muuntamoiden yhteyteen sijoitetuilla vikailmaisimilla
ja erottaa vikaantuneen johto-osuuden verkosta.
Automaattikäytössä se palauttaa sähköt terveen
verkko-osuuden asiakkaille jopa alle minuutissa.
Valvomo
Esimerkki verkostoautomaatiolla kaukoohjatusti toteutetusta sähköjen palautuksesta:
1.Verkossa tapahtuu vika – Vikailmaisimet havaitsevat vikavirran.
Tietoliikenneverkko
Modulaariset Vamp 300 -suojareleet
2.Vikatieto siirtyy käytönvalvontaan Easergy T200 –ohjausyksiköiden kautta.
3.Järjestelmä erottaa vikaantuneen johto-osan verkosta.
4.Jakorajan erotin ja sähköaseman lähtökatkaisija sulkeutuvat, jolloin sähköt
Muuntamo
palautuvat asiakkaille.
Flair
200C
Automaatio
Vamp 300 –suojareleiden mekaniikka on yhtenevä aiemmin julkistetun Vamp 321 -valokaarisuojauksen keskusyksikön kanssa ja niiden
suojaus- ja ohjausominaisuuksia on kehitetty valmistajan Vamp 40-,
Vamp 50- ja Vamp 200- tuotteiden pohjalta. Käyttäjäominaisuuksia
ja valmistajan maksutonta Vampset-asetteluohjelmaa on jatkokehitetty tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa.
110 / 20kV
Vamp
Suojaus
52
T200
Muuntamo
T200
Flair 200C
Jakoraja
4.
Automaatio
3.
Flair
200C
151211
Ohessa kalvosarja. Tee seuraavia kuva
s3. ==> tämän kuvan pyysinkin sinulta jo aikai5
semmin
s5 ==> piirrä kuva uudestaan, käytä valokuvia kes-
T200
4.
T200
Vamp-suojarelesarjan keskeisiä etuja ovat modulaarinen rakenne ja
helppokäyttöisyys. Uuden Vamp 300 -sarjan releet mahdollistavat
suojaustoimintojen optimoinnin valinnaisilla lisämoduuleilla kulloisenkin käyttökohteen vaatimuksiin.
2.
T200
1.
Flair 200C
Vamp 300 -suojareleperheen ensimmäisiä tuotteita ovat johtolähdön suojaterminaali Vamp 300F ja moottorin suojaterminaali Vamp
300M. Ne soveltuvat erityisesti sähköyhtiöiden ja teollisuuden johtolähtöjen sekä moottoreiden suojaukseen.
Tulo- ja lähtökanavien lukumäärän modulaarisella valinnalla saadaan
kustannustehokas sovelluskohtainen suojaterminaali sähkönjakelun
yksi- ja kaksikiskokojeistoille. Tuotteen toimintoja voidaan kasvattaa
ja räätälöidä asentamalla relekoteloon uusia piirikortteja ensiasennuksen yhteydessä tai myöhemmin käyttökohteessa.
Tutustu Vamp 300 -suojarelesarjaan!
1. Siirry osoitteeseen www.SEreply.com
2. Kirjoita avainkoodi 31647p
3. Lataa Vamp 300 -esite!
6
RE8 2
Schneider Electric
Energianhallinnan globaali asiantuntija
Tavoitteemme
Energiatehokkaat
ratkaisumme auttavat yrityksiä
parempaan tuottavuuteen ja
kannattavuuteen. Mottomme on:
Make the most of your energy
Schneider Electric on maailmanlaajuinen energianhallinnan asiantuntija, jolla on yli
110 000 työntekijää ja toimintaa yli 100 maassa. Tarjoamme sähkönjakeluun, asennusjärjestelmiin, teollisuusautomaatioon, rakennusautomaatioon, kriittiseen virransyöttöön, jäähdytysjärjestelmiin ja turvallisuuteen liittyviä kokonaisratkaisuja.
Markkinat
Toimitamme ratkaisuja energiaja infrastruktuurimarkkinoille,
teollisuusyrityksille,
meren­kulkualalle, öljy- ja
kaasuteollisuudelle, konesaleihin
ja verkko-operaattoreille
sekä rakennuksiin ja
asuinkiinteistöihin.
Schneider Electric on kansainvälinen konserni, jonka osakkeet on noteerattu
Ranskan pörssissä. Yhtiön liikevaihto oli 22,4 miljardia euroa vuonna 2011.
Visiomme
Maailma, jossa voimme saavuttaa enemmän kuluttaen vähemmän yhteistä planeettaamme.
Investoinnit energianhallintaan ja energiatehokkaisiin ratkaisuihin tuovat merkittäviä
säästöjä ja maksavat itsensä nopeasti takaisin. Schneider Electricillä on alan maailmanlaajuista kokemusta, ja olemme kehityksen kärjessä.
Energiatehokkaita ratkaisuja
koko rakennukseen
Uusiutuva energia
Keskitetty toiminnan valvonta
Ilmanvaihto- ja LVI-järjestelmien ohjaus
Schneider Electricillä on yli 170 vuoden historia, ja yhtiö on kasvanut aktiivisen
ostostrategian avulla. Se on tuonut valikoimaamme yli 100 tuotemerkkiä, joista
useimmat on nimetty uudelleen Schneider Electriciksi. Nämä tuotteet ja ratkaisut
ovat Schneider Electricin tarjoamien monipuolisten energianhallintaratkaisujen
perusta.
Energianhallinta lisää energiatehokkuutta
Schneider Electric toimittaa integroituja kokonaisratkaisuja koko rakennuksen energianhallintaan. Yhteensovitetut ratkaisut maksimoivat energiatehokkuuden.
Energiankäytön huomioon ottaminen sekä rakennuksen suunnitteluvaiheessa että
koko sen eliniän on ydinosaamistamme. Tarjoamme laajan valikoiman ratkaisuja
valaistuksen ja ilmanvaihdon ohjauksesta kulunvalvontaan, energiavalvontaan,
sähkönjakeluun ja luotettavaan sähkönsyöttöön. Kaikki ratkaisut ovat integroituja,
minkä ansiosta ne tehostavat toimintaa ja vähentävät energiankulutusta.
Tietoa Schneider Electricistä
Schneider Electric on maailmanlaajuinen energianhallinnan asiantuntija, jolla on
toimintaa yli 100 maassa. Se tarjoaa integroituja ratkaisuja lukuisille eri markkinasegmenteille. Konserni on johtava toimija energia- ja infrastruktuurimarkkinoilla,
teollisissa prosesseissa, rakennusautomaatiossa sekä tietoliikennekeskuksissa ja
-verkoissa. Lisäksi se on laajalti edustettuna asuinkiinteistösovelluksissa. Schneider
Electric tekee energian käytöstä turvallista, luotettavaa ja tehokasta. Yrityksen yli
130 000 työntekijää auttavat aktiivisesti ihmisiä ja organisaatioita hyödyntämään
energiaa mahdollisimman tehokkaasti. Vuonna 2011 yrityksen liikevaihto oli 22,4
miljardia euroa.
Valaistus ja alueohjaus
Paloilmoitin- ja hätävalaistusjärjestelmät
Kulunvalvonta/kameravalvonta
Energiavalvontajärjestelmä
Sähkönjakelu
Moottorinohjaus
Keskeytymätön sähkönsyöttö
Jäähdytysratkaisu
7
Vuonna 2011 yhtiö työllisti Suomessa noin 1000 ihmistä ja toimipisteitä 22 paikkakunnalla ympäri maata.
Vamp on nyt Schneider Electric
Vamp on osa Schneider Electric konsernia, joka on globaali energiahallinnan
asiantuntija. Vamp Oy on suojaustekniikan asiantuntija, jonka tuotteita ovat pien-,
keskijännite- ja alueverkkojen suojareleet, valokaarisuojaukset ja mittaus- ja valvontayksiköt.