Hereford - HK Agri

Sonnihuutokauppa
2011
Tervetuloa HK Agri
sonnihuutokauppaan
TERVETULOA
TAMMISEN SONNIARVONTAAN!
HK Agrin Sonnihuutokaupassa (16.4.) riittää tänäkin
vuonna jännitystä, kun Tamminen arpoo järjestyksessä
toisen lahjasonninsa, SISUN, onnellisen omistajan! SISU
arvotaan ja nimetään kaikkien Sonnihuutokauppassa
huudettujen sonnien kesken.
Yhteistyössä:
Arvonta suoritetaan kello 13 alkavan sonnihuutokaupan
päätteeksi.
SISU seuraa tapahtumaperinteessä viime vuonna
arvottua VOIMA -angus-sonnia.
Nimensä Tammisen sonnit saavat Suomen valtion
kuvastaisikaan oivallisemjäänmurtajien mukaan. Mikä kuvasta
lihamarkkinoilla.
min Tammisen vahvaa kulkua lihama
Tapaamisiin arvonnassa!
www.rotukarja.fi
Perinteinen karjanaisten ja -miesten tapahtuma on jälleen ovella.
Marraskuussa alkanut kylmä kausi jatkui pitkälle kevääseen ja
tuntui tuskastuttavan pitkältä. Tämä näkyy varmasti hieman sonnien kasvuissakin, mutta kasvutulosten vertailukelpoisuutta ei talvi miksikään muuta.
Yleisarviona kuluvan kauden sonneista voidaan todeta, että jalostuksessa on edistytty varsinkin lihakkuuden osalta. Tämä näkyy
kaikissa roduissa. Valitettavasti muutamalla todella hyvännäköisellä sonnilla korkea syntymäpaino aiheuttaa pohdintaa siitä, missä on
raja. Kuluneen poikimakauden kokemukset on syytä pitää mielessä
uusia sonniehdokkaita katseltaessa.
Tämän vuoden haasteeksi muodostui sopivan rakennearvostelupäivän löytyminen. Rakennearvostelupäivä jäi hieman normaalia myöhempään, mikä on varmasti parempi itse arvosteluvarmuuden kannalta. Tähän katalogiin rakennearvostelutiedot eivät ikävä
kyllä ehtineet.
Kasvattajat kuitenkin halusivat kokeneen Per Mårtenssonin tekemään arvostelun. Toivottavasti ei mene kauan siihen, kun suomalaiset karjanjalostajat haluavat ja saavat myös suomalaisen rakennearvostelijan käyttöönsä.
Kiitos kaikille, jotka mahdollistavat tämän tapahtuman toteutumisen. Erityiskiitos Lihatukku Harri Tammiselle oikeasta karjamieshengestä!
Tervetuloa!
Luomutuottaja!
Tammisen uusi luomutuoteperhe tarjoaa
luotettavan kanavan luomulihasi markkinointiin.
Lihatukku Harri Tamminen Oy p. (09) 868 9000 fax. (09) 27 88 050
www.lihatukku-tamminen.com
lih
HK Agri Oy
Nautaneuvonta
Juhani Numminen
Harri Jalli
Heidi Härtel
Olli Paakkala
Sonnihuutokauppa 2011 3
Ohjelma
klo 11 Eläinten ja kasvattajien esittely,
Huutajaksi rekisteröityminen alkaa
klo 11.30 Tilaisuuden avaus
klo 12.45 Huutajaksi rekisteröityminen päättyy
klo 13 Sonnihuutokauppa alkaa
Meiltä löytyy Beef Poweria!
Meiltä löytyy Beef Poweria!
Tutustu uusittuun liharotusonnien käyttölistaan Faban nettisivuilla www.faba.fi
Tutustu uusittuun liharotusonnien käyttölistaan Faban nettisivuilla www.faba.fi
löytyy Beef Poweria!
Meiltä löytyy Meiltä
Beef Poweria!
Tutustu
uusittuun Faban
liharotusonnien
käyttölistaan
utustu uusittuun liharotusonnien
käyttölistaan
nettisivuilla
www.faba.fiFaban nettisivuilla www.faba.fi
HK Agri Oy
PL 50 (Kaivokatu 18),
20521 Turku
Puh. 0101 570 150
www.hkagri.fi
Kasvatustila
MTY Ali-Lekkala
Teuronkylätie 639
31250 TEURO
Puhelinnumerot
Seppo 050 5675 808
Eija 050 5372 468
Hannu 050 5466 354
4 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 5
Lihanautojen rakennearvostelu
Tanskalais-ruotsalaisessa lihanautojen
rakennearvostelussa eläimistä arvostellaan 19 eri ominaisuutta asteikolla 1–9
(ks. piirroskuvat). Jokaiselle ominaisuudelle on rotuyhdistyksen asettama optimiluku ja nämä luvut voivat vaihdella eri rotujen välillä riippuen jalostustavoitteista.
Arvostelukohdat kuvaavat eläimen rakenteen kolmea osa-aluetta, joille saadaan tietokoneohjelmalla määritettyä yhdistelmäpisteluvut. Nämä osa-alueet ovat:
1. runko- ja rotuominaisuudet (ominaisuudet 1–5), 2. lihaksikkuus (ominaisuudet 6–14), 3. jalat (ominaisuudet 15–19).
Näistä yhdistelmäpisteistä muodostetaan kullekin rodulle asetettujen painokertoimien perusteella eläimen kokonaisrakenneluku. Yhdistelmälukujen ja
kokonaisarvion keskiarvona on luku 80,
havainnoista suurin osa sijoittuu pistevälille 75–85, käsittelyssä pohjana käytetään aiempia arviointeja. Pisteet, jotka
ovat yli 80 ovat siis rotukeskiarvoa parempia ja pisteet alle 80 ovat keskiarvoa
heikompia.
Ali-Lekkalan sonnit rakennearvosteli ruotsalainen Per Mårtensson 9.4. ja
10. 4. 2011. Tiedot käsiteltiin Ruotsissa ja
pohjana käytettiin ruotsalaisia optimiarvoja ja painokertoimia, jotka voivat poiketa hieman tanskalaisista ja suomalaisista tavoitteista.
Rakennearvostelun tulokset on luettavissa yksityiskohtaisesti yhdistelmätaulukoista ja kokonaisarvosanat on liitetty eläimen polveutumistietoihin. Eläimen rakennearvostelun tulos ja jalostusarvo määrittävät kyseisen eläimen pohjahinnan.
Rotukohtaiset optimit
Liharotueläinten rakennearvostelu
Besättning: Finland
SF nr:
Arvostelupöytäkirja
Päiväys:
Tulos
1
optimi
Ab
7 7 5 7 9 8 8 5 9 7 8 8 9 8 5 5 8 8 4
optimi
Ch
7 7 5 8 9 8 8 5 9 8 8 8 9 8 5 5 8 8 5
optimi
Hf
6 7 5 7 9 7 8 6 9 8 8 8 9 7 5 5 8 8 5
optimi
Li
7 7 5 7 9 8 8 6 9 8 8 9 9 8 5 5 9 9 3
opitimi
Si
7 7 5 8 9 9 9 5 9 8 8 8 9 8 5 5 9 9 6
Aukti
6 Sonnihuutokauppa 2011
2
2
2
3
3
6
7
7
6
10
9
4) Koko
11
6
3
5) Kokonaisuus, harmonia
11
10
12
7
6
8
7
7) Takaselän leveys
12
11
13
13
12
9) Lantion pituus
9
7
9
8
3
8) Lantion kulma
8
2) Rinnan syvyys
9
10
3) Selkälinja
6
3
Rotu
Yksilöarvostelu
Pää
Kunto
Rinnan leveys
Rinnan syvyys
Selkälinja
Koko
Kokonaisuus
Etuselän leveys
Takaselän leveys
Lantion kulma
Lantion pituus
Lantion leveys
Reiden leveys
Sisäreiden leveys
Reiden pituus
Reiden leveys sivulta
Kinnerkulma
Vuohiskulma
Takajalkojen asento
Etijalkojen asento
Luuston laatu
Poikkeamat
Runko
Lihaksikkuus
Jalat
KoKokonaisarvosana
Syntynyt
Numero
Auktionsförrättare
1
2
9
1) Rinnan leveys
6) Etuselän leveys
Tuomari: Per Mårtensson
Runko
Lihaksikkuus
Jalat
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19
2
1
Auktionsförrättare
Ottosson AB • www.hoab.se
tionsförrättare
Håkan Ottosson Håkan
AB • www.hoab.se
Auktionsförrättare
Håkan
Ottosson AB • www.hoab.se
Auktionsförrättare
Håkan
Ottosson
AB • www.hoab.se
Auktionsförrättare
Håkan
Ottosson
AB • www.hoab.se
2
14
13
10
15
Sonnihuutokauppa 2011 7
w.hoab.se
10
11
10) Lantion leveys
10
7
12
11
11
12
13
11
12) Sisäreiden leveys
12
12
14
13
13
14
12
15
13
14
14) reiden leveys sivulta
14
13
16
17
17
13) reiden pituus
18
18
19
19
16
16
15
16) Vuohiskulma
17) Takajalkojen asento
17
16
16
17
8 Sonnihuutokauppa 2011
18
17
11) Reiden leveys
15) Kinnerkulma
15
15
17
16
18) Etujalkojen asento
13
18 17
19) Luuston laatu
19
18
19 18
Lähde: Håkan Ottosson AB
19
Puhdasrotufeedlot-kasvattamon
terveydenhuolto-ohjelma
19
Puhdasrotusonneja kasvatetaan Ali-Lekkalan tilalla vuonna 2006 käyttöön otetussa erillisessä kasvattamossa. Uudet
vasikat otettiin edellisestä vuosikerrasta tyhjennettyyn navettaan loka–joulukuussa 2011.
Hyvän terveystilanteen ylläpitämiseksi
vaaditaan kaikilta vasikoiden lähtötiloilta
määrätty terveystaso ja sen luotettava
todentaminen. Tilat kuuluvat terveydenhuollon seurantajärjestelmään Nasevaan
ja terveystilanne varmistetaan eläinlääkärin terveystarkastuksella ja nautakarjan terveystodistuksella.
Lähtötiloilla ei saa olla kontaktia muihin
karjoihin kahta kuukautta ennen vasikoiden siirtoa. Lisäksi vaaditaan tutkimustodistus salmonellan varalta ja loislääkitys
sisä- ja ulkoloisten varalta.
Kasvattamossa ylläpidetään hyvää tautisulkua ja sonnien terveydentilaa seurataan tarkasti. Eläimet loislääkitään ulko-
loisten varalta kertaalleen kasvatusaikana. Ennen sonnien myyntiä varmistetaan karjan terveystilanne tutkituttamalla karjasta ulostenäytteet salmonellan
varalta ja verinäytteet BVD-vasta-aineiden varalta.
Huutokaupassa myytäville eläimille laaditaan HK Agrin eläinlääkärin ja karjanomistajan terveystodistukset, joissa mainitaan tehdyt tutkimukset, niiden tulokset sekä lääkitykset ja mahdolliset muut
havainnot. Myytävät eläimet lääkitään lisäksi loislääkkeillä ennen siirtoa vastaanottotiloille. Tilalle ostettavat ja jalostukseen myytävät eläimet kuljetetaan erilliskuljetuksissa vain saman tautistatuksen omaavien eläinten kanssa.
Lisätietoja
Heidi Härtel
Puh. 040 8232 076
[email protected]
Sonnihuutokauppa 2011 9
Aberdeen Angus
Kasvat- EUtajatunnus
Kasvattajat:
Korva
Synt.
Nimispsp.ind
200 p
2 Eskonen Jaakko
5 Iso-Ahola Matti
200-ind 365 p.
7 Juntunen Leo
11 Koskinen Juhani
365-ind
Emo-
ind
14 Lehtoniemen tila
15 Lilja Arto
Kok.
jal.Isä
23 Pesonenn Rauno
25 Sarvanan tila
Punnitus Kasvu
21.3.2011I–III /2011
2
99672504
2345
26.3.
PN Hamilton
42
104
310
107
508
99
111
-1
P. Frontier Y09
484
1,289
2
102778353
2371
13.4.
PN Home Trend
44
107
343
119
551
106
107
8
P. Precision Y1
522
1,500
5
102175105
0312
4.5.
Puustin Hippu
36
98
279
95
102
V. Vilpas
490
1,934
7
101835844
0413
18.5.
Kestin Haarukka
41
94
368
112
106
K. Ynnä ET
516
1,316
7
101904474
0498
22.2.
Kestin Hiili
42
106
275
106
573
124
92
23
K. Askelet
614
1,842
7
101904487
0499
1.3.
Kestin Husso
41
96
288
110
548
115
88
20
K. Ynnä ET
580
1,355
7
101904490
0500
3.3.
Kestin Hilli
42
99
289
101
548
116
104
17
K. Ynnä ET
576
1,237
7
101904500
0501
6.3.
Kestin Hero
44
109
340
114
575
124
104
24
K. Askelet
560
1,211
7
101904542
0505
16.3.
Kestin Honda
41
104
352
124
593
127
93
32
K. Askelet
580
1,526
7
101904555
0506
17.3.
Kestin Happo
41
98
339
118
570
122
98
28
K. Ynnä ET
566
1,158
7
101904568
0507
23.3.
Kestin Hohde
33
99
299
125
562
132
96
40
B&G Lee V04
550
1,750
7
101904571
0508
23.3.
Kestin Hohto
32
98
327
129
566
132
95
42
B&G LeeV 04
554
1,500
7
101904584
0509
8.4.
Kestin Harikko
44
102
328
103
546
113
109
13
K. Askelet
522
1,250
7
101904597
0510
13.4.
Kestin Hormi
37
94
340
107
556
118
106
23
K. Askelet
516
1,447
11
102555602
0248
28.4.
Kotamäen Hermo
39
103
370
105
545
112
112
12
M-AT Aikapoika
494
1,276
11
102555767
0701
6.4.
Kotamäen Herzi
35
105
372
117
541
114
85
17
HD Greenstone 504
514
1,303
11
102555806
0705
18.4.
Kotamäen Haba
38
105
368
106
597
114
101
13
T. Grade Up 6849
558
1,632
11
102555819
0706
18.4.
Kotamäen Haribo
43
105
358
106
583
116
104
15
M-AT Aikapoika
534
1,711
14
98831029
0094
6.3.
Ln Hessu
43
98
333
105
552
111
100
14
Boyd Next Day 6010
572
1,684
14
102159419
0097
12.3.
Ln Helmut
36
103
345
109
563
114
93
15
P. Anakin
538
14
102159422
0098
13.3.
Ln Hulk
49
116
391
116
679
137
112
34
Vapola Yliveto
682
2,053
14
102159503
0106
6.4.
Ln Heikki
39
95
385
108
579
117
108
22
V. Yliveto
560
1,461
15
102518869
1001
13.3.
M-A Herbert Ä
42
105
290
99
490
95
114
-8
V. Ärräpää
500
1,224
15
102518872
1002
16.3.
M-A Heppu V
38
89
248
90
465
92
98
-6
Y. Veijo
472
1,579
15
102518924
1007
19.3.
M-A Hannibal A
42
99
319
115
561
113
114
18
V. Atu
530
1,592
15
102519046
1019
26.3.
M-A Haades A
39
99
295
110
515
108
116
12
V. Atu
500
1,355
15
102519088
1023
30.3.
M-A Häkä A
46
104
302
107
574
110
113
10
V. Atu
542
2,026
23
10271007
0418
5.4.
POA Jordan
42
114
382
120
559
118
99
17
P. Ykkönen
508
1,184
25
98739493
0177
6.3.
Sarvanan Jahti
51
113
363
121
590
118
109
18
B&G Lee V04
600
1,158
25
98739529
0180
11.3.
Sarvanan Juuso
37
91
343
113
550
112
109
20
Bar5 an More Direc
526
1,421
25
102251304
0187
16.3.
Sarvanan Justus
50
123
334
124
530
113
91
9
DMMM. Wawes 43M
526
1,303
10 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 11
Aberdeen Angus
Kasvat- EUtajatunnus
Kasvattajat:
Korva
Synt.
Nimispsp.ind
200 p
200-ind 365 p.
25 Sarvanan tila
365-ind
Emo-
ind
26 Vapolan tila
Kok.
jal.Isä
Punnitus Kasvu
21.3.2011I–III /2011
25
102251346
0191
21.3.
Sarvanan Jasu
41
100
374
117
622
122
114
27
P. Veturi
622
1,750
25
102251391
0196
30.3.
Sarvanan Joshua
42
107
351
121
576
122
109
25
S. Eppu
564
1,539
25
102251618
0218
14.4.
Sarvanan Jannu
38
90
341
111
533
114
112
22
V. Vyöry
474
1,289
25
102251692
0226
30.4.
Sarvanan Jori
37
95
359
112
595
118
111
24
V. Vyöry
499
1,684
26
99087898
0389
21.2.
Vapola Hidalgo
38
98
306
118
519
110
102
16
T. Uljas
546
1,500
26
102598504
0414
10.3.
Vapola Huuliveikko
37
106
322
116
577
116
95
18
P. Ukki
576
1,776
26
102598591
0424
12.3.
Vapola Hesu
39
96
315
109
543
110
108
15
T. Prime
538
1,658
26
102598685
0433
14.3.
Vapola Hundratal
32
89
277
112
462
100
88
9
B&G Lee V04
440
1,303
26
102598724
0437
16.3.
Vapola Harminprot
40
100
356
123
558
112
106
19
T. Prime
564
1,237
26
102598740
0439
16.3.
Vapola Hurmuri
40
99
325
110
551
115
119
19
T. Uljas
558
1,658
26
102598834
0449
20.3.
Vapola Häkämies
46
109
339
121
612
122
106
24
T. Uljas
594
1,961
Charolais
Kasvat- EUtajatunnus
Korva
Kasvattajat:
Synt.
Nimispsp.ind
200 p
200-ind 365 p.
1 ENKOla Kari
365-ind
Emo-
ind
8 Karppila Hannu
Kok.
jal.Isä
9 Kauppila Heikki
Punnitus Kasvu
21.3.2011I–III /2011
1
97811639
0443
9.2.
Iso-Räihän Filet
50
95
289
96
551
110
100
11
Rare
614
1,895
1
99803836
0444
28.2.
Iso-Räihän Favori
52
92
333
106
588
120
108
26
Rouky
620
1,868
1
99803894
0450
3.4.
Iso-Räihän Farot
57
109
339
96
624
123
105
17
I. Desmond
602
1,882
8
102394067
0215
12.3.
Ford
41
81
316
108
564
112
96
24
Benet
544
1,526
8
102394106
0219
13.3.
Firma
49
101
321
111
571
120
96
23
T. Amadeus
574
1,211
8
102394245
0233
19.3.
Filee
44
99
342
121
612
132
102
39
T. Amadeus
596
2,026
8
102394261
0235
20.3.
Fei
49
104
319
112
580
126
105
28
T. Amadeus
572
1,855
8
102394355
0244
23.3.
Farmari
40
91
332
125
584
127
104
39
K. Derek
562
1,724
8
102394368
0245
24.3.
Fannon
43
97
324
128
546
121
99
31
K. Derek
524
1,382
8
102394423
0252
31.3.
Futu
46
93
388
133
588
122
99
35
K. Derek
576
1,382
8
102394452
0256
2.4.
Fond
54
113
339
114
664
136
103
34
T. Amadeus
640
1,737
9
99151630
0315
6.4.
Seppälän Fredrik
49
98
350
102
578
113
106
15
Hannolan ChN 01740
556
2,000
9
99151672
0319
7.5.
Seppälän Felipe
48
99
351
105
102
Hannolan ChN 01742
520
1,566
9
102829956
0324
21.5.
Seppälän Filip
44
91
294
95
101
Hannolan ChN 01744
466
1,724
12 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 13
Hereford
Kasvat- EUtajatunnus
Kasvattajat:
Korva
Synt.
Nimispsp.ind
200 p
3 Hietalahti Kalle-Pekka
6 Jensen Henrik
200-ind 365 p.
12 Köyliön vanhakartano
13 Launto Antti
365-ind
Emo-
ind
16 Luomajärvi Marja
18 Moisander Juha ja Hannele
Kok.
jal.Isä
Punnitus Kasvu
21.3.2011I–III /2011
3
102576856
0329
10.4.
Hietalahden Huima
48
111
372
123
593
107
104
8
H. Yrjö
532
1,447
3
102576872
0331
15.4.
Hietalahden Hirssi
44
99
339
124
589
108
97
16
T. Verneri
520
1,816
3
102576885
0332
17.4.
Hietalahden Haave
42
0
312
H. Yrjö
526
1,868
6
102922604
0006
17.3.
KBSp Hai
42
82
286
101
517
103
103
12
APH Spitfire
524
6
102922905
0039
25.3.
KBVi Hitti
55
105
310
111
534
104
86
5
J. Vihtori
530
6
102922918
0040
25.3.
KBSp Himalaja
41
78
315
114
528
104
100
19
APH Spitfire
506
568
6
102685103
1004
9.3.
KBÄ Hornetti
48
105
321
113
556
111
102
12
J. Äijä
574
12
102393424
0560
12.4.
V. Hiku Renki
40
91
336
103
543
100
112
5
Voima
518
1,763
13
99655262
1053
11.3.
Alsilan Räyhä
41
105
314
112
548
97
102
-2
T. Redneck
562
1,697
16
96985304
0034
24.3.
Luoteen Herkules
52
109
345
103
554
116
111
12
Otapawa Skymate 2046 ET
540
1,539
36
2.4.
Luoteen Helduri
44
103
365
114
604
121
100
24
Big Norhern1S
16
16
96985333
0037
6.4.
Luoteen Heinämies
41
88
362
97
598
116
111
21
JSF 271 Dice ET10M
542
1,750
18
99468077
0562
9.3.
APH Way To Walk
52
117
411
124
642
128
102
27
Heat101S
636
1,579
18
99468103
0565
10.3.
APH VanHalen
53
116
324
111
577
119
88
14
Heat101S
576
1,947
18
99468145
0569
18.3.
APH Vokstrotti
45
95
383
117
572
117
113
25
APH Sean Connery
534
1,316
18
99468158
0570
20.3.
APH We Will Rock You
35
77
352
107
554
120
117
34
APH Sean Connery
518
1,513
18
102882825
0573
23.3.
APH Victory
45
94
351
103
540
106
106
10
JSF271DiceET10M
538
1,368
18
102882838
0574
23.3.
APH Warrior
38
88
319
108
556
120
101
28
A. Q122 Onlinjo
544
2,092
18
102882841
0575
23.3.
APH Watchfire
43
96
373
118
589
124
110
31
APH Sean Connery
546
1,579
18
102882854
0576
23.3.
Aph Worldtraveller ET
47
0
330
523
102
H. Traveler 69T
502
1,539
18
102882919
0582
29.3.
APH World Vision ET
53
0
298
511
103
H. Traveler 69T
484
1,592
18
102882935
0584
30.3.
APH World Wide
43
110
314
102
509
113
103
9
APH Special Edition
498
1,487
18
102882948
0585
30.3.
APH Web
38
103
277
93
492
111
107
7
APH Special Edition
480
1,592
18
102882951
0586
2.4.
APH Warsteiner
34
78
330
109
528
113
108
27
APH Sean Connery
478
1,566
18
102882977
0588
5.4.
APH Well Done
44
95
307
97
522
102
94
4
APH Special Edition
502
1,434
18
102882993
0590
8.4.
APH Way Of Life
37
87
312
96
525
103
93
8
APH Special Edition
502
1,684
18
102883002
0591
8.4.
APH Widetude
55
112
359
111
580
117
111
14
APH Sean Connery
536
1,697
18
102883044
0595
16.4.
APH Vääpeli Körmy
48
109
308
93
481
99
96
-8
APH Special Edition
454
1,487
18
102883057
0596
20.4.
APH Voldemort
65
133
401
103
634
120
107
4
APH Special Edition
580
1,684
18
103337162
0602
11.5.
APH Woody
43
108
341
99
APH Special Edition
464
1,513
14 Sonnihuutokauppa 2011
102
Sonnihuutokauppa 2011 15
Hereford
Kasvat- EUtajatunnus
Korva
Kasvattajat:
Synt.
Nimispsp.ind
200 p
19 MTY Jahkola
20 MTY Toivonen
200-ind 365 p.
21 Naaralainen Samuli
27 Varsinais-Suomen Maaseutuop.
365-ind
Emo-
ind
Kok.
jal.Isä
28 Veräväinen Jaakko
Punnitus Kasvu
21.3.2011I–III /2011
19
102414662
0903
6.3.
JJ Hercules HP9
52
100
305
108
553
110
97
12
H. Prospector
576
1,882
19
102414675
0904
11.3.
JJ Homer BN10
48
105
323
109
552
115
103
15
BigNorhern1S
556
1,645
19
102414688
0905
12.3.
JJ Hamlet HP11
38
86
324
112
541
107
102
18
H. Prospector
518
1,368
19
102414701
0907
13.3.
JJ Hillbilly BN13
46
102
350
113
608
122
103
25
Big Norhern1S
620
2,079
19
102414714
0908
14.3.
JJ He-Man TA14
47
90
320
106
520
102
98
9
T. Asser
528
1,184
19
102414730
0910
15.3.
JJ Howdy RG16
47
98
297
103
530
102
108
4
D-U1721 RealGood
538
1,592
19
102414811
0918
29.3.
JJ Hiawatha TA24
43
84
336
102
561
108
103
17
T. Asser
520
1,605
19
102414824
0919
31.3.
JJ Harvie TA25
44
85
304
95
524
104
102
10
T. Asser
502
1,605
19
102414853
0922
8.4.
JJ Hamilton TA28
45
83
357
104
619
115
105
25
T. Asser
580
1,961
19
102414866
0923
11.4.
JJ Harald TA29
44
91
335
97
556
107
102
11
T. Asser
512
1,632
19
102414879
0924
12.4.
JJ Hermanni TA30
38
77
323
85
515
91
108
-2
T. Asser
474
1,421
20
102599396
0004
11.3.
Ss Em Herman
45
87
282
110
501
102
107
12
E. 2 ET av Bru
506
1,829
20
102599493
0017
14.3.
Ss Em Heracles
42
88
290
101
572
109
112
15
E. 2 ET av Bru
584
1,921
20
102599626
0030
15.3.
Ss Em Headline
49
92
301
103
540
100
114
5
E. 2 ET av Bru
540
1,487
20
102599671
0035
18.3.
Ss Wa Händel
49
112
318
113
593
119
89
17
JJ Wagner
580
1,789
20
102599943
0063
21.3.
Ss Em Highline
47
95
306
104
528
104
119
8
E. 2 ET av Bru
528
1,526
20
102599985
0068
22.3.
Ss Wa Hakker
49
108
297
111
533
112
93
11
JJ Wagner
532
1,697
20
102916571
0109
27.3.
Ss Em Harald
47
86
334
107
583
108
117
17
E. 2 ET av Bru
564
1,829
21
98958892
5889
26.3.
Piittalan Connor TS
43
103
396
107
585
117
114
18
T. Stänley
560
1,250
21
102473904
7390
29.3.
Piittalan Calvin IA
44
105
337
108
580
117
107
17
I. Apuri
558
1,645
21
102474042
7404
11.4.
Piittalan Cato IA
44
112
340
116
584
121
105
20
I. Apuri
522
1,421
21
102474110
7411
17.4.
Piittalan Cassius TA
44
104
368
116
575
118
100
21
T. Äsken Pieni
520
1,329
27
102830369
0061
6.4.
Tuorlan Hopeanuoli
50
115
328
93
578
121
113
11
L. Abel
554
1,750
27
102830372
0062
21.4.
Tuorlan Hokkuspokkus
45
95
380
107
597
115
102
20
Ferdinand av Tugg.
556
1,513
27
102830398
0064
23.4.
Tuorlan Heeros
42
104
378
97
634
122
108
19
L. Abel
572
1,829
28
102094257
0106
25.3.
M. Hunk
45
99
272
117
542
114
109
20
A. Tom Jones
520
1,868
28
102094422
0127
3.4.
M. Hepuli
46
98
233
110
473
98
104
2
A. Tom Jones
454
1,842
28
102094600
0146
16.4.
M. Hopea
48
101
279
119
547
109
109
14
A. Tom Jones
497
1,605
16 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 17
Limousin
Kasvat- EUtajatunnus
Kasvattaja:
Korva
Synt.
Nimispsp.ind
200 p
200-ind 365 p.
10 Kivikoski Tuomo
365-ind
Emo-
ind
Kok.
jal.Isä
Punnitus Kasvu
21.3.2011I–III /2011
10
102360871
0506
6.4.
Mäenpään Felix
42
92
292
98
495
110
109
13
P. Vidall
467
1,408
10
102360884
0507
11.4.
Mäenpään Felipe
46
98
300
93
529
115
108
14
P. Vidall
500
1,697
Simmental
Kasvat- EUtajatunnus
Kasvattajat:
Korva
Synt.
Nimispsp.ind
200 p
17.4.
Hosiken Halvamies
50
101
417
200-ind 365 p.
125
4 Hosike Tero
365-ind
Emo-
ind
638
109
93
24 Rahkonen Raisa
Kok.
jal.Isä
Punnitus Kasvu
21.3.2011I–III /2011
H. Valter P
590
1,803
113
K. av Frihult
620
2,092
104
K. av Frihult
588
1,987
615
107
T. Otava
568
2,132
626
103
T. Otava
576
2,303
4
100069394
0196
24
102227820
0625
3.4.
MT Hannes
48
97
641
24
102228007
0652
17.4.
MT Heikki
48
95
631
24
102228120
0671
20.4.
MT Hienomies
46
106
24
102228214
0686
22.4.
MT Hiillos
55
110
16
29 Witikkala Kimmo
29
101677578
2108
18.3.
Ritamäen Hermanni
45
89
402
103
642
113
102
19
E. Linux
646
1,526
4
100068832
0122
31.12.
Hosiken Euro
56
106
336
113
615
106
81
7
H. Valter P
732
1,447
4
100068955
0136
9.3.
Hosiken Hombre
48
94
358
110
580
98
95
4
H. Valter P
596
1,697
4
100069022
0145
19.3.
Hosiken Harto
52
103
376
117
602
102
94
6
H. Valter P
594
1,632
29
101677565
2106
16.3.
Ritamäen Hans
41
91
370
100
557
100
99
5
E. Linux
552
1,263
18 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 19
Aberdeen Angus
Peltoniemen tila
Anguskasvatusta vuodesta 1982. Tilalla jalostetaan punaista ja mustaa Angusta, emoja noin 70, lisäksi lypsykarjaa. Karjaan tuotu alkioita Pohjois-Amerikasta ja eläinainesta Tanskasta ja Ruotsista.
Yhteystiedot
Jaakko Eskonen
puh. 040 5814 635
Somero
PN Hamilton
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-2345-2010
9967250-4
26.3.2010
Polveutuminen
Isä
PN Frontier Y095 ET
Emä
Ab 01874
Isänisä
B/R New Frontier 095
Ab 01450
27.3.2007
Isänemä
Royal Georgina 255
04113 Ab
PN Yuni Plus 6595
Emänisä
PN Total Alliance
Ab 01500
Emänemä
PN Uni Plus
Emänemänisä
Design Plus
23.7.2007
PELTONIEMI
9230421-9
AbV 87254
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
42
104
310
107
508
99
Emoindeksi
Jalostusarvo
111
-1
Isä
Emä
PN Frontier Y095 ET AB01874 s.27.3.2007
Isä: B/R New Frontier 095 AB01450
Emänisä: Bon View New Design 140 AB01450
PN Romella 365 AB 03622 s.2.4.2002
Isä: PN Stocman ET AB01036
Emänisä: C.A.Lonehand AB00721
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Jalostuseläimiä myytävänä
Elina ja Jaakko Eskonen
Lähteensuontie 131 31400 SOMEROm p. 040 581 4635
sähköposti: [email protected]
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Kasvattajan kommentti
20 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 21
Aberdeen Angus
PN Red Hand
PN Home Trend
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-2350-2010
9967255-9
31.3.2010
702517-2371-2010
10277835-3
13.4.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Friskatorpet Red Kraft
Ab 01731
18.3.2006
Emä
Isänisä
Red Gutår av Friskatorpet Ab 01729
Isänemä
Friskatorpet Red Bente
04404 Ab
Emänisä
Riis Rod
Ab 01717
Riisrod Tigo
04381 Ab
Riis Latigo
Ab 01718
Red Dawn Dixie
04382 Ab
7.3.2005
8963173-1 Emänemä
Emänemänisä
Painot ja jalostusarvot
PN Precision Y161 ET
Emä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Kg
Kg
Indeksi
Emoindeksi
Jalostusarvo
Indeksi
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
22 Sonnihuutokauppa 2011
Isänisä
Twin Valley Precision
Ab 01456
27.3.2007
Isänemä
Kahn E. Entence M87
04117 Ab
PN Tita Trend
Emänisä
Pn Orita Rr
Ab 01129
Emänemä
Rito 3x17 Of Rita 9F
03596 Ab
Emänemänisä
Pn New Trend Power
AbV 83970
18.5.2004
Eläin
Runko
Ab 01915
8124342-0
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Indeksi
Isä
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
44
107
343
119
551
106
Emoindeksi
Jalostusarvo
107
8
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 23
Aberdeen Angus
Kestin tila
Juntunen Leo, puh. 0400 173 829, Suomussalmen Ruhtinaansalmi
Tilalla kasvatetaan mustaa ja punaista angusta, limousine-rotua ja poroja.
Kestin Haarukka
Kestin Hiili
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0413-2010
10183584-4
18.5.2010
702517-0498-2010
702517-0498-2010
22.2.2010
Polveutuminen
Polveutuminen
Isä
Kesti Ynnä ET
Ab 01876
24.1.2007
Emä
Isänisä
LchmnHevn´sSake 1002F Ab 01465
Isänemä
Shoco Lakota
04123 Ab
Emänisä
Srv Hedebo Noble
Ab 00947
M.Aamu
02755 Ab
Ounas Kodiak
Ab 83565
Pilvi
03587 Ab
20.2.2001
6577869-4 Emänemä
Emänemänisä
Kestin Askeleet
Ab 02103
24.5.2008
Emä
Isänisä
Belvin Rebel 33'05
Ab 01679
Isänemä
Belvin Queen 61'02
05056 Ab
Kestin Viivi
04743 Ab
Emänisä
Puustin Solmu
Ab 01254
19.5.2006
8860107-8
Emänemä
Kestin Pilli
Ab 01254
Emänemänisä
Westwind Rito 8503
03724 Ab
Painot ja jalostusarvot
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
41
94
368
112
Emoindeksi
Jalostusarvo
Indeksi
Eläin
106
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
42
106
275
106
573
124
Emoindeksi
Jalostusarvo
92
23
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
Runko
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
24 Sonnihuutokauppa 2011
Jalat
Kokonaisuus
LSO Foods Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Kasvattajan kommentti
Keskikokoinen, hoitaa vasikkansa hyvin.
Sonnihuutokauppa 2011 25
Aberdeen Angus
Kestin Hilli
Kestin Hero
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0500-2010
10190449-0
3.3.2010
702517-0501-2010
10190450-0
6.3.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Kesti Ynnä ET
Ab 01876
24.1.2007
Emä
Isänisä
LchmnHevn´sSake1002F Ab 01465
Isänemä
Shoco Lakota
04123 Ab
Emänisä
Westwind Rito 8503
AbV 83907
Kestin Justiina
AbV 83907
Leachman Destiny
03214 Ab
K. Pilli
03724 Ab
2.4.2001
6741771-7 Emänemä
Emänemänisä
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
42
99
289
101
548
116
24.5.2008
Emä
Emoindeksi
Jalostusarvo
104
17
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
Isänisä
Belvin Rebel 33'05
Ab 01679
Isänemä
Belvin Queen 61'02
05056 Ab
Kesti Alpakka
05141 Ab
Emänisä
M. Velho
Ab 01628
11.4.2008
9199225-3
Emänemä
Kesti Tuikku
03919 Ab
Emänemänisä
Pn Rasmus3
Ab 01215
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
44
109
340
114
575
124
Emoindeksi
Jalostusarvo
104
24
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Lihaksikas keskikokoinen lehmä, hoitaa hyvin. Isä Ynnä kantaa red angus -geenejä.
26 Sonnihuutokauppa 2011
Ab 02103
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
Kestin Askeleet
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Kookas lehmä, hoitaa vasikkansa hyvin.
Sonnihuutokauppa 2011 27
Aberdeen Angus
Kestin Honda
Kestin Happo
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0505-2010
10190454-2
16.3.2010
702517-0506-2010
10190455-5
17.3.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Kestin Askeleet
Ab 02103
24.5.2008
Emä
Isänisä
Belvin Rebel 33'05
Ab 01679
Isänemä
Belvin Queen 61'02
05056 Ab
Kesti Yssi
05129 Ab
Emänisä
Puustin Solmu
Ab 01254
6.4.2007
8860134-0
Emänemä
Kesti Sissi
Ab 01254
Emänemänisä
Toivettulan Miku
03912 Ab
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
41
104
352
124
593
127
24.1.2007
Emä
Emoindeksi
93
Jalostusarvo
32
Eläin
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Keskikokoinen hyväluonteinen emo.
28 Sonnihuutokauppa 2011
Isänisä
LChmnHevn´sSake1002F
Ab 01465
Isänemä
Shoco Lakota
04123 Ab
Emänisä
Puustin Solmu
Ab 01254
Kesti Rosita
Ab 01254
Toivettulan Miku
03909 Ab
Kesti Veitikka
04736 Ab
16.3.2006
8521125-4 Emänemä
Emänemänisä
Isä
Kasvattajan kommentti
Ab 01876
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
Kesti Ynnä ET
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
41
98
339
118
570
122
Emoindeksi
Jalostusarvo
98
28
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Kookas lehmä, hoitaa vasikkansa hyvin. Isä Ynnä kantaa red angus -geenejä.
Sonnihuutokauppa 2011 29
Aberdeen Angus
Kestin Hohde
Kestin Hohto
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0507-2010
10190456-8
23.3.2010
702517-0508-2010
10190457-1
23.3.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Blue and Gray Lee V04
AbV 87442
18.2.2007
Emä
Isänisä
HSAF Bando 1961
Ab 01912
Isänemä
Blue and Gray Blackbir 04846 Ab
Kesti Viima
04735 Ab
Emänisä
Puustin Solmu
Ab 01254
11.3.2006
8521123-8
Emänemä
Kestin Miina
Ab 01254
Emänemänisä
Toivettulan Henry
03381 Ab
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
33
99
299
125
562
132
18.2.2007
Emä
Emoindeksi
96
Jalostusarvo
40
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
Jalat
Emä hyväluonteinen, hoitaa vasikkansa hyvin.
30 Sonnihuutokauppa 2011
AbV 87442
Isänisä
HSAF Bando 1961
Ab 01912
Isänemä
Blue and Gray Blackbir 04846 Ab
Kesti Viima
04735 Ab
Emänisä
Puustin Solmu
Ab 01254
11.3.2006
8521123-8
Emänemä
Kestin Miina
Ab 01254
Emänemänisä
Toivettulan Henry
03381 Ab
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
Blue and Gray Lee V04
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
32
98
327
129
566
132
Emoindeksi
Jalostusarvo
95
42
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Emä hyväluonteinen, hoitaa vasikkansa hyvin.
Sonnihuutokauppa 2011 31
Aberdeen Angus
Kestin Harikko
Kestin Hormi
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0509-2010
10190458-4
8.4.2010
702517-0510-2010
10190459-7
13.4.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Kestin Askeleet
Ab 02103
24.5.2008
Emä
Isänisä
Belvin Rebel 33'05
Ab 01679
Isänemä
Belvin Queen 61'02
05056 Ab
Kesti Unokki
04318 Ab
Emänisä
Pn Rasmus3
Ab 01215
30.4.2005
8521106-3
Emänemä
Kestin Kaunokki
03375 Ab
Emänemänisä
Toivettulan Henry
Ab 00845
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
44
102
328
103
546
113
24.5.2008
Emä
Emoindeksi
109
Jalostusarvo
13
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
Keskikokoinen, hoitaa vasikkansa hyvin.
32 Sonnihuutokauppa 2011
Ab 02103
Isänisä
Belvin Rebel 33'05
Ab 01679
Isänemä
Belvin Queen 61'02
05056 Ab
Kesti Valokki
04741 Ab
Emänisä
Gardens Prime Time
AbV 87317
26.4.2006
8860100-7
Emänemä
Kestin Kaunokki
AbV 87317
Emänemänisä
Toivettulan Henry
03375 Ab
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
Kestin Askeleet
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
37
94
340
107
556
118
Emoindeksi
Jalostusarvo
106
23
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Pikkuisen ylihoitava emä.
Sonnihuutokauppa 2011 33
Aberdeen Angus
Puustin tila
Iso-Ahola Matti, puh. 014 438 576, Saarijärvi
Kestin Husso
Puustin Hippu
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0499-2010
10190448-7
1.3.2010
702517-0312-2010
10217510-5
4.5.2010
Polveutuminen
Polveutuminen
Isä
Kesti Ynnä ET
Ab 01876
24.1.2007
Emä
Isänisä
LchmnHevn´sSake1002F Ab 01465
Isänemä
Shoco Lakota
04123 Ab
Kestin Uuttera
03966 Ab
Emänisä
Pimu
Ab 01254
5.5.2005
8521107-6
Emänemä
Srv Hedebo Noble
03552 Ab
Emänemänisä
Puustin Solmu
Ab 00947
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
41
96
288
110
548
115
Emä
Emoindeksi
88
Jalostusarvo
20
Eläin
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
34 Sonnihuutokauppa 2011
Ab 01745
Isänisä
Pn Stout Rr
Ab01314
29.3.2006
Isänemä
Vapola Sissi
04449 Ab
Puustin Uniikki
Emänisä
Band of Mid Iowa
AbV 83783
Emänemä
Puustin Haave
03296 Ab
Emänemänisä
Rito of Second Cap
Ab 83682
16.3.2005
Isä
Runko
Vapola Vilpas
8489570-7
Painot ja jalostusarvot
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
36
98
279
95
Emoindeksi
Jalostusarvo
Indeksi
102
Rakennearvostelu
Karjatiedot
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 35
Aberdeen Angus
Kotamäen tila
Kotamäen tila sijaitsee Uuraisilla, keskellä Keski-Suomea. Tilallamme
on sekä lypsylehmiä että puhdasrotuista angus-karjaa. Emoja on ollut
vuodesta 2005 lähtien, ja eläinaines hankittiin tuolloin jalostuskarjoista.
Jatkamme jalostustyötä siementämällä ja tarkoilla tilasonnivalinnoilla. Tavoitteenamme ovat helppohoitoiset ja terveet eläimet kuitenkaan
kasvukykyä ja rakennetta unohtamatta.
Kasvatamme emokarjan erillään tilakeskuksesta, jolloin emojen poikimahelppous ja vasikasta huolehtiminen korostuvat. Arvostamme myös
rodun hyvää karkearehun käyttökykyä. Emot pärjäävät ympäri vuoden
ilman viljaa ja vasikatkin kasvavat mukavasti ilman väkirehua vieroitukseen asti.
Kaikki eläimet laiduntavat tilan pelloilla ja myös luonnonlaitumilla. Tällä
tavalla angukset toimivat myös luonnonhoitajina Keski-Suomen toiseksi korkeimmilla mäillä.
Kotamäen Hermo
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0248-2010
10255560-2
28.4.2010
Polveutuminen
Isä
M-AT Aikapoika
Ab 01967
8.4.2008
Emä
Makumäen Timpe
Ab 01382
Isänemä
M-A Upea
03556 Ab
Emänisä
Design Plus
AbV 87254
Puustin Nulli
03440 Ab
Westwind Rito 8503
AbV 83907
P. Viima
04232 Ab
31.3.2006
8850471-9 Emänemä
Yhteystiedot
Elina ja Juhani Koskinen
Kotamäentie 130
41240 Kyynämöinen
[email protected]
puh. 044 2831 368 / Juhani
Isänisä
Emänemänisä
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
39
103
370
105
545
112
Emoindeksi
Jalostusarvo
112
12
Isä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Kasvattajan kommentti
36 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 37
Aberdeen Angus
Kotamäen Herzi
Kotamäen Haba
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0701-2010
10255576-7
6.4.2010
Emä
HiDiamond Greenst. 504 Ab 87430
Isänisä
Greens Prenium 7578
Ab 01428
3.1.2004
Isänemä
HiDiamondGeorg.18L
04092 Ab
P. Villa
04231 Ab
Emänisä
Srv Hebedo Knobel ET
AbV 87356
18.3.2006
8850466-7
Emänemä
Puustin Tyyni
04230 Ab
Emänemänisä
G T Sentry
AbV 87101
Syntymäaika
70251-0705-2010
10255580-6
18.4.2010
Isä
Emä
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
35
105
372
117
541
114
Emoindeksi
85
Jalostusarvo
17
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Runko
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
38 Sonnihuutokauppa 2011
Thomas Garde Up 6849 AbV 87441
Isänisä
GAR Predestined
Ab 01911
7.3.2006
Isänemä
Thomas Miss Lucy4206 04843 Ab
Sotku
04187 Ab
Emänisä
Härkälän Magnum
Ab 01003
7.4.2003
7439114-3
Emänemä
Pioni
03553 Ab
Emänemänisä
Srv Hedebo Noble
Ab 00947
Painot ja jalostusarvot
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Syntymätunnus
Polveutuminen
Polveutuminen
Isä
Karja-korva-vuosi
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
38
105
368
106
597
114
Emoindeksi
Jalostusarvo
101
13
Rakennearvostelu
Karjatiedot
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 39
Aberdeen Angus
Pesosen tila
Pesonen Rauno, puh. 050 376 9754 Petäjävesi
Kotamäen Haribo
POA Jordan
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0706-2010
10255581-9
18.4.2010
M-AT Aikapoika
Ab 01967
8.4.2008
Emä
Isänisä
Makumäen Timpe
Ab 01382
Isänemä
M-A Upea
03556 Ab
Kotamäen Vehnä
05062 Ab
Emänisä
G T Sentry
AbV 87101
11.5.2006
8876506-6
Emänemä
Puustin Syke
03767 Ab
Emänemänisä
Summitcrest Prime Cu AbV 87177
Syntymäaika
702517-0418-2010
10271007-8
5.4.2010
Isä
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
43
105
358
106
583
116
Emä
Emoindeksi
104
Jalostusarvo
15
Eläin
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
40 Sonnihuutokauppa 2011
Isänisä
Design Plus
AbV 87254
Isänemä
Puustin Tyyni
04230 Ab
Emänisä
Puustin Voltti
Ab 01644
Bimbo
00524 Ab3
V-A Nyytti
Ab 01017
POA Heluna
05377 Ab
28.3.2008
9538645-4 Emänemä
Emänemänisä
Isä
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
Ab 01755
4.3.2007
Isä
Runko
Puustin Ykkönen
Painot ja jalostusarvot
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Syntymätunnus
Polveutuminen
Polveutuminen
Isä
Karja-korva-vuosi
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
42
114
382
120
559
118
Emoindeksi
Jalostusarvo
99
17
Rakennearvostelu
Karjatiedot
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 41
Aberdeen Angus
Lehtoniemen tila
Leppälä Tiina Ja Sami, puh. 050 466 4178, Viitasaari
Tilalla kasvatetaan mustaa Angusta.
Ln Hessu
Ln Helmut
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0094-2010
9883102-9
6.3.2010
702517-0097-2010
10215941-9
12.3.2010
Polveutuminen
Polveutuminen
Isä
Boyd Next Day 6010
Emä
AdV 87437 Isänisä
Boyd New Day 8005
Ab 01792
11.1.2006
Isänemä
Boyd Heiress 3036
04644 Ab
Sussu
Emänisä
Toivettulan Oliver
Ab 01119
Seppälän Kulta
04750 Ab
Klements Exxon
Ab 83763
7644417-2 Emänemä
6.5.2003
Emänemänisä
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
43
98
333
105
552
111
Emä
Ab01917
Isänisä
HiDiamond Greenst. 504 Ab 87430
23.32008
Isänemä
Puustin Tiuku
04236 Ab
Lehtoniemen Alppitähti
Emänisä
M. Urkki
Ab 01568
Emänemä
Ursula
04755 Ab
Emänemänisä
Supo
Ab 01305
27.4.2008
Emoindeksi
100
Jalostusarvo
14
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Runko
Puustin Ainakin
9159112-0
Painot ja jalostusarvot
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
36
103
345
109
563
114
Emoindeksi
Jalostusarvo
93
15
Rakennearvostelu
Karjatiedot
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Kasvattajan kommentti
94 Ln Hessu
Emä syvärunkoinen ja ihannekokoinen sekä maitoisa.
97 Ln Helmut
Hiehon jälkeläinen, emä vaikuttaa maitoisalta. Emänemä suurikokoinen sekä lihaksikas, emästä ei tule aivan yhtä suurta.
42 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 43
Aberdeen Angus
Ln Hulk
Ln Heikki
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0098-2010
10215942-2
13.3.2010
702517-0106-2010
10215950-3
6.4.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Vapola Yliveto
Emä
Ab 01823
Isänisä
Taivalpohjan Prime
Ab 01326
24.3.2007
Isänemä
Pn Princess
03607 Ab
Veitikka
Emänisä
Supo
Ab 01305
Emänemä
Sussu
Emänemänisä
Toivettulan Oliver
5.4.2006
8887348-2
Emä
Ab 01823
Isänisä
Taivalpohjan Prime
Ab 01326
24.3.2007
Isänemä
Pn Princess
03607 Ab
Camilla
Emänisä
Toivettulan Roni
Ab 01267
Emänemä
Jusmara
Emänemänisä
V-A Olympia
8537863-4
Ab 01119
Ab 01046
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
49
116
391
116
679
137
Emoindeksi
112
Jalostusarvo
34
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Runko
Vapola Yliveto
21.4.2005
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
39
95
385
108
579
117
Emoindeksi
Jalostusarvo
108
22
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Kasvattajan kommentti
98 Ln Hulk
Erottui koko ajan positiivisesti muista sonnivasikoista. Emä erittäin maitoisa ja hyväluonteinen!!!
106 Ln Heikki
Hyvärakenteinen sonninalku pienestä pitäen. Emä matalahko mutta lihaksikas.
44 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 45
Aberdeen Angus
Mansikka-ahon tila
Lilja Arto, puh. 0400 453 158, Tammela, www.mansikka-aho.net
Tilalla kasvatetaan mustaa Angusta, kasvatus aloitettu vuonna 1980, nyt 80 lehmää.
M-A Herbert Ä
M-A Heppu V
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-1001-2010
10251886-9
13.3.2010
702517-1002-2010
10251887-2
16.3.2010
Polveutuminen
Polveutuminen
Isä
Vapola Ärräpää
Ab 01824
18.3.2007
Emä
Isänisä
Puustin Ukki
Ab 01426
Isänemä
Toivettulan Ruusu
04375 Ab
Emänisä
Härkälän Magnum
Ab 01003
Melli
02629 Ab
Ylä-Heikkilän Tahvo
Ab 00637
Rusetti
03892 Ab
24.3.2002
7335802-2 Emänemä
Emänemänisä
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
42
105
290
99
490
95
Emä
Emoindeksi
114
Jalostusarvo
-8
Eläin
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
46 Sonnihuutokauppa 2011
Ab 01709
25.4.2006
Isä
Runko
Yliristiniemen Veijo
Isänisä
Ajshoej Usso
Ab 01411
Isänemä
Thorsvik Primadonna
03804 Ab
Päivä
03550 Ab
Emänisä
Srv Hedebo Noble
Ab 00947
14.2.2001
6577868-1
Emänemä
Mansikka-Ahon Aito
02751 Ab
Emänemänisä
Ounas Kodiak
Ab 83565
Painot ja jalostusarvot
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
38
89
248
90
465
92
Emoindeksi
Jalostusarvo
98
-6
Rakennearvostelu
Karjatiedot
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 47
Aberdeen Angus
M-A Hannibal A
M-A Häkä A
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-1007-2010
10251892-4
19.3.2010
702517-1023-2010
10251908-8
30.3.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Vapola Atu
Emä
Ab 01964
Isänisä
Taivalpohjan Prime
Ab 01326
1.4.2008
Isänemä
Th Tapeia
04079 Ab
A-AS Aamu
Emänisä
Pn Stout Rr
Ab 01314
Emänemä
M-A Viola
05308 Ab
Emänemänisä
Makumäen Timpe
Ab 01382
16.3.2008
9553434-5
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Emä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
42
99
319
115
561
113
Emoindeksi
114
Jalostusarvo
18
Eläin
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
48 Sonnihuutokauppa 2011
Isänisä
Taivalpohjan Prime
Ab 01326
1.4.2008
Isänemä
Th Tapeia
04079 Ab
M-AS Äpy
Emänisä
Pn Stout Rr
Ab 01314
Emänemä
M-A Upsansaa
Emänemänisä
Pn Ruuti Stock
2.5.2007
Isä
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
Ab 01964
9168119-5
Ab 01237
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
Vapola Atu
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
46
104
302
107
574
110
Emoindeksi
Jalostusarvo
113
10
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 49
Aberdeen Angus
Muistiinpanoja
M-A Haades
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-1019-2010
10251904-6
26.3.2010
Polveutuminen
Isä
Vapola Atu
Ab 01964
1.4.2008
Emä
M-A Vaapukka
04892 Ab
6.4.2006
Isänisä
Taivalpohjan Prime
Ab 01324
Isänemä
Yh Tapeia
04079 Ab
Emänisä
Makumäen Timpe
Ab 01382
Emänemä
Rela
03894 AbV
Emänemänisä
Härkälän Magnum
Ab 01003
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
39
99
295
110
515
108
Emoindeksi
Jalostusarvo
116
12
Isä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Kasvattajan kommentti
50 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 51
Aberdeen Angus
Sarvanan tila
Sijainti ja historia
Sarvanan tila sijaitsee Pirkanmaalla, Ruovedellä, luonnonkauniissa Muroleen kylässä. Talouskeskus on rakennettu kummulle, jota Näsijärvi ja pieni Sarvananjärvi kiertävät. Tila on kuulunut suvulle vuodesta 1562, josta tähän päivään asti se
on siirtynyt isältä pojalle.
Sarvanan Jahti
Tänä päivänä
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0177-2010
9873949-3
6.3.2010
Kalle ja Katariina Sarvana viljelevät tilaa perheen neljän lapsen kanssa. Sarvanan tilalla jalostetaan ja kasvatetaan Aberdeen Angus karjaa. Vuosittain poikii n.
70 emoa. Jalostuksen tavoitteena on terveet, hyvin kasvavat ja toimivat eläimet.
Tilallamme on käytössä vuosittain 4–5 astutussonnia. Lisäksi käytämme keinosiemennystä karjamme jalostuksessa. Sonnien valinnassa kiinnitämme erityistä huomiota luonteeseen, syntymäpainoindeksiin, lihakkuuteen ja jalkoihin
unohtamatta hyvää kasvukykyä.
Hiehovasikat kasvatamme tilallamme oman karjan uudistamiseen sekä jalostuseläimiksi muille tiloille. Koko karjamme on lihakarjatarkkailussa sekä kuuluu
Naseva-terveydenhuolto-ohjelmaan ja on BVD-vapaa.
Yhteystiedot
Sarvanan Tila
Katariina ja Kalle Sarvana
Sarvanantie 172
34420 Muroleen kanava
www.sarvanantila.fi
0400 837 179/Kalle
040 7396 386/Katariina
Polveutuminen
Isä
Blue and Gray Lee VO4
Emä
AbV 87442
Isänisä
HSAF Bando
Ab 01912
18.2.2007
Isänemä
Blue and Gray Blackb.
04846 Ab
Sarvanan Armi
Emänisä
PN Traveler Ext
Ab 01509
Emänemä
PN Saprit
04022 Ab
Emänemänisä
Srv Hedebo Nelson
Ab 00948
16.4.2006
8806574-0
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
51
113
363
121
590
118
Emoindeksi
Jalostusarvo
109
18
Isä
Emä
Rakennearvostelu
Karjatiedot
Välittäjä
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Kasvattajan kommentti
52 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 53
Aberdeen Angus
Sarvanan Juuso
Sarvanan Justus
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0180-2010
9873952-9
11.3.2010
702517-0187-2010
10225130-4
16.3.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Bar5anMoreDirection
Emä
AbV 87438
Isänisä
LCC FewDollarsMoreH Ab 01814
23.2.2006
Isänemä
Prime Time´sEileen 307 04687 Ab
Sarvanan Hillo
Emänisä
Puustin Veturi
Ab 01590
Emänemä
Taivalpohjan Riitu
04145 Ab
Emänemänisä
Taivalp. Nightment
Ab 01134
18.3.2008
9510031-3
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Emä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
37
91
343
113
550
112
Emoindeksi
109
Jalostusarvo
20
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
54 Sonnihuutokauppa 2011
Isänisä
DMM Makin´Wawes 82K Ab 01790
13.2.2002
Isänemä
DMM Miss Essence 22K 04642 Ab
Sarvamaan Aliisa
04985 Ab
Emänisä
Summitcrest Prime Cu
AbV 87177
3.3.2006
8806564-3
Emänemä
PN Stock Eline 365
04023 Ab
Emänemänisä
PN Stock 365 ET
Ab 01037
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
DMMMakin´Wawes 43M Ab 87436
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
50
123
334
124
530
113
Emoindeksi
Jalostusarvo
91
9
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 55
Aberdeen Angus
Sarvanan Jasu
Sarvanan Joshua
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0191-2010
10225134-6
21.3.2010
702517-0196-2010
10225139-1
30.3.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Puustin Veturi
Ab 01590
7.3.2006
Emä
Isänisä
Design Plus
AbV 87254
Isänemä
Puustin Namu
03442 Ab
Taivalpohjan Riitu
04145 Ab
Emänisä
Taivalp. Nightment
Ab 01134
10.4.2005
8156686-4
Emänemä
Taivalp. Nilla
03697 Ab
Emänemänisä
Pn Norton
Ab 01025
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
41
100
374
117
622
122
20.3.2007
Emä
Emoindeksi
114
Jalostusarvo
27
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
56 Sonnihuutokauppa 2011
Ab 01858
Isänisä
Vapola Uno
Ab 015545
Isänemä
Taivalpohjan Ranja
04138 Ab
T. Tuuli
04003 Ab
Emänisä
T. Osku
Ab 01296
18.4.2005
8396093-4
Emänemä
Toivettulan Nelly ET
03420 Ab
Emänemänisä
Tc Stockman 365
Ab 83015
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
Sarvanan Eppu
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
42
107
351
121
576
122
Emoindeksi
Jalostusarvo
109
25
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 57
Aberdeen Angus
Sarvanan Jori
Sarvanan Jannu
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0226-2010
10225169-2
30.4.2010
702517-0218-2010
10225161-8
14.4.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Vapola Vöyry
Emä
Ab 01903
Isänisä
Taivalpohjan Prime
Ab 01326
12.6.2006
Isänemä
Kestin Papu
03536 Ab
Sarvanan Hillevi
Emänisä
Sarvanan Aprilli
Ab 01618
Emänemä
Pn Trend Honey
04031 Ab
Emänemänisä
Pn New Trend power
Ab 01129
20.4.2008
9510055-9
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Emä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
37
95
359
112
595
118
Emoindeksi
111
Jalostusarvo
24
Eläin
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
58 Sonnihuutokauppa 2011
Isänisä
Taivalpohjan Prime
Ab 01326
12.6.2006
Isänemä
Kestin Papu
03536 Ab
Sarvanan Heluna
Emänisä
Sarvanan Aprilli
Ab 01618
Emänemä
Sarvanan Appelsiini
Emänemänisä
PN Total Alliance
11.3.2008
Isä
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
Ab 01903
9510021-6
Ab 01500
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
Vapola Vöyry
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
38
90
341
111
533
114
Emoindeksi
Jalostusarvo
112
22
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 59
 
Aberdeen Angus





Vapola Haarniska


    
   
     
    
    

   
     
     











    
     
     

     


     
    
   




   


   
 
    



    
    
   
   
     
     


   
   
     

 

Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0398-2010
10259839-7
4.3.2010
Polveutuminen
Isä
Puustin Ukki
Ab 01426
13.4.2007
Emä
Isänisä
Design Plus
AbV 87254
Isänemä
Puustin Jalna
03297 Ab
Ab 01500
Pn Yunik 6595
04559 Ab
Emänisä
Pn Total Alliance
25.3.2007
8991465-4
Emänemä
Pn Unik Plus
Emänemänisä
Design Plus
AbV 87254
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Kg
Kg
Indeksi
Indeksi
Emoindeksi
Jalostusarvo
Indeksi
Eläin
Isä
Emä

Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Kasvattajan kommentti


60 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 61
Aberdeen Angus
Vapola Huuliveikko
Vapola Hesu
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0414-2010
10259850-4
10.3.2010
702157-0424-2010
10259859-1
12.3.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Puustin Ukki
Ab 01426
13.4.2007
Emä
Isänisä
Design Plus
AbV 87254
Isänemä
Puustin Jalna
03297 Ab
Vapola Yhtälö
05188 Ab
Emänisä
Thorsvik Saruman
Ab 01277
3.4.2007
9213567-9
Emänemä
Raila
04458 Ab
Emänemänisä
Toivettulan Nesse ET
Ab 01050
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
37
106
322
116
577
116
20.3.2004
Emä
Emoindeksi
95
Jalostusarvo
18
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
62 Sonnihuutokauppa 2011
Ab 01326
Isänisä
Summitcrest Prime Cu AbV 87177
Isänemä
Taivalpoohjan Marisol
03505 Ab
Yliristiniemen Yasmin
04617 Ab
Emänisä
Ajshoej Usso
Ab 01411
18.4.2007
8887403-8
Emänemä
Thorsvik Pineapple
04087 Ab
Emänemänisä
Thorsvik Libero
Ab 00939
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
Taivalpohjan Prime
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
39
96
315
109
543
110
Emoindeksi
Jalostusarvo
108
15
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 63
Aberdeen Angus
Vapola Hundratal
Vapola Harminprot
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0433-2010
10259868-5
14.3.2010
702517-04374-2010
10259872-4
16.3.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Blue and Gray Lee V04
AbV 87442
18.2.2007
Emä
Isänisä
HSAF Bando 1961
Ab 01912
Isänemä
Blue and Gray Blackb.
04846 Ab
Puustin Aaria
04834 Ab
Emänisä
Westwind Rito 8503
AbV 83907
26.3.2008
9554391-2
Emänemä
Puustin Tuikku
04295 Ab
Emänemänisä
Suumitcrest Prime Cu
AbV 87177
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
32
89
277
112
462
100
20.3.2004
Emä
Emoindeksi
88
Jalostusarvo
9
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
64 Sonnihuutokauppa 2011
Ab 01326
Isänisä
Suumitcrest Prime Cu
AbV 87177
Isänemä
Taivalpoohjan Marisol
03505 Ab
Th Timotei
04082 Ab
Emänisä
Pn Royal 3
Ab 01213
23.4.2004
8130081-3
Emänemä
Thorsvik Priscilla
04081 Ab
Emänemänisä
Thorsvik Libero
Ab 00939
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
Taivalpohjan Prime
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
40
100
356
123
558
112
Emoindeksi
Jalostusarvo
106
19
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 65
Aberdeen Angus
Vapola Hurmuri
Vapola Häkämies
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0439-2010
10259874-0
16.3.2010
702517-0449-2010
10259883-4
20.3.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Taivalpohjan Uljas
Ab 02053
3.4.2008
Emä
Isänisä
Rawburn Transformer
AbV 87433
Isänemä
Toivettulan Ulpukka
04422 Ab
Vapola Uula
04464 Ab
Emänisä
Pn Stout Rr
03579 Ab
31.3.2005
8414902-6
Emänemä
Ounas 632
03579 Ab
Emänemänisä
Ounas Saana
Ab 00995
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
40
99
325
110
551
115
3.4.2008
Emä
Emoindeksi
119
Jalostusarvo
19
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
66 Sonnihuutokauppa 2011
Ab 02053
Isänisä
Rawburn Transformer
AbV 87433
Isänemä
Toivettulan Ulpukka
04422 Ab
Vapola Ämmä
05111 Ab
Emänisä
Puustin Ukki
Ab 01426
19.3.2007
9213537-8
Emänemä
Toivettulan Nuua
03612 Ab
Emänemänisä
Taivalpohjan Jymy
Ab 00989
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
Taivalpohjan Uljas
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
46
109
339
121
612
122
Emoindeksi
Jalostusarvo
106
24
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 67
Muistiinpanoja
Charolais
Iso-Räihä
Enkola Kari, puh. 050 545 5419, Petäjävesi
Iso-Räihän Filet
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0443-2010
9781163-9
9.2.2010
Polveutuminen
Isä
Rare
ChV 81938
15.12.2000
Emä
Isänisä
Ibob
Ch 81627
Isänemä
Larissa
03914 C h
Emänisä
Ijoufflu
ChV 81608
Iso-Räihän Rose
01893 Ch
Indiana
ChV 81581
Terese
02829 Ch
7.2.2002
70206398-7 Emänemä
Emänemänisä
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
50
95
289
96
551
110
Emoindeksi
Jalostusarvo
100
11
Isä
Emä
Rakennearvostelu
Karjatiedot
Välittäjä
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Kasvattajan kommentti
68 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 69
Charolais
Iso-Räihän Favori
Iso-Räihän Farot
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0444-2010
9980383-6
28.2.2010
702517-0450-2010
9980389-4
3.4.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Rouky
ChV 81940
15.10.2000
Emä
Isänisä
Lannikon
Ch 01741
Isänemä
Nebuleuse
03923 Ch
Iso-Räihän Vanille
02830 Ch
Emänisä
Iso-Räihän Ramien
Ch 00653
29.2.2004
7724304-9
Emänemä
Iso-Räihän Terese
02829 Ch
Emänemänisä
Ijoufflu
ChV 81608
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
52
92
333
106
588
120
22.2.220
Emä
Emoindeksi
108
Jalostusarvo
26
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
70 Sonnihuutokauppa 2011
Ch 01803
Isänisä
Pinay
ChV 81912
Isänemä
Toplasenmäen Betty
02741 Ch
Iso-Räihän Unte
02832 Ch
Emänisä
Epsom
ChV 81541
13.2.2003
7724291-4
Emänemä
Iso-Räihän Princesse
02831 Ch
Emänemänisä
Hellehöj Gaprice
Ch 00403
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
Iso-Räihän Desmond
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
57
109
339
96
624
123
Emoindeksi
Jalostusarvo
105
17
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 71
Charolais
Karppilan tila
Charolaiskasvatusta vuodesta 1992. Jalostustavoitteena hyvin luokittuva eläinaines. Tunnustuksena tästä saatiin LSO:n emotilapalkinto vuonna
2007. Isäsonneina käytetty hyväluonteisia ranskalaisen linjan sonneja. Nautalehden tilasonnilistalla 2009 kolme sonniamme olivat sijoilla Amadeus (2.),
Tarzan (6.) ja Benett (23.). Lisäksi muutamia siemennyksiä vuosittain. Emolinjoista pyritty karsimaan ensisijaisesti ylisuojelevaiset poikimisen jälkeen
aggressiiviset emot, ahdaslantioiset ja jalkavikaiset.
Ford
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0215-2010
10239406-7
12.3.2010
Yhteystiedot
Hannu Karppila
Kangasala
puh. 045 6766 509
[email protected]
Polveutuminen
Isä
Meriläisen Benett
Emä
Ch 01352
Isänisä
Meriläisen Uljas
ChN 01107
18.4.2006
Isänemä
Kauniais Unica
01638 Ch
Doris
Emänisä
Toplasenmäen Amadeus
Ch 01218
Otar
00810 Ch2
L. Mighty Bull
Ch 00546
9494123-0 Emänemä
8.3.2008
Emänemänisä
0
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
41
81
316
108
564
112
Emoindeksi
Jalostusarvo
96
24
Isä
Emä
Rakennearvostelu
Karjatiedot
Välittäjä
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Kasvattajan kommentti
72 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 73
Charolais
Firma
Filee
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
70251-0219-2010
1029410-6
13.3.2010
702517-0233-2010
10239424-5
19.3.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Toplasenmäen Amadeus
Emä
Isänisä
Jacquard
ChV 81634
11.3.2005
Isänemä
Toplasenmäen Olivia
01318 Ch
Birgit
Emänisä
Kiala Tarzan
Ch 00768
Emänemä
Usman
03805 Ch
Emänemänisä
Santeri
Ch 00939
4.4.2006
Ch 01218
8846101-4
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
49
101
321
111
571
120
11.3.2005
Emä
Emoindeksi
96
Jalostusarvo
23
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
74 Sonnihuutokauppa 2011
Ch 01218
Isänisä
Jacquard
ChV 81634
Isänemä
Toplasenmäen Olivia
01318 Ch
Karppilamn Ceiram
04167 Ch
Emänisä
Karppilan Varma
ChN 01109
6.3.2007
9148283-1
Emänemä
Karppilan Teiram
00792 Ch3
Emänemänisä
L. Mighty Bull
Ch 00546
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
Toplasenmäen Amadeus
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
44
99
342
121
612
132
Emoindeksi
Jalostusarvo
102
39
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 75
Charolais
Fei
Farmari
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0235-2010
10239426-1
20.3.2010
702517-0244-2010
10239435-5
23.3.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Toplasenmäen Amadeus
Ch 01218
11.3.2005
Emä
Isänisä
Jacquard
ChV 81634
Isänemä
Toplasenmäen Olivia
01318 Ch
Karppilan Beiram
04166 Ch
Emänisä
Kiala Tarzan
Ch 00768
27.2.2006
8846074-3
Emänemä
Karppilan Teiram
00792 Ch3
Emänemänisä
L. Mighty Bull
Ch 00546
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
49
104
319
112
580
126
14.2.2008
Emä
Emoindeksi
105
Jalostusarvo
28
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
76 Sonnihuutokauppa 2011
Ch 01872
Isänisä
Toplasenmäen Am.
Ch 01218
Isänemä
Karppilan Teiram
00792 Ch3
I. Charmante
03250 Ch
Emänisä
Iso-Räihän Artiste
Ch 01279
8.4.2007
9228699-7
Emänemä
Iso-Räihän Violette
03249 Ch
Emänemänisä
Iso-Räihän
Ch 00653
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
Karppilamn Derek
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
40
91
332
125
584
127
Emoindeksi
Jalostusarvo
104
39
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 77
Charolais
Fannon
Fond
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0256-2010
10239445-2
2.4.2010
702517-0245-2010
10239436-8
24.3.2010
Polveutuminen
Polveutuminen
Isä
Toplasenmäen Amadeus
Ch 01218 Isänisä
11.3.2005
Emä
Jacquard
ChV 81634
Isänemä
Toplasenmäen Olivia
01318 Ch
Emänisä
Santeri
Ch 00939
Onda
02854 Ch
L. Mighty Bull
Ch 00546
Vonda
04165 Ch
14.3.2004
8024503-4 Emänemä
Emänemänisä
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
54
113
339
114
664
136
Emä
Emoindeksi
103
Jalostusarvo
34
Eläin
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
78 Sonnihuutokauppa 2011
Toplasenmäen Amai
ChV 01218
14.2.2008
Isänemä
Karppilan Teiram
00792 Ch3
Canni
Emänisä
Karppilan Varma
ChN 01109
9148275-0 Emänemä
Vanni
Emänemänisä
Isä
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
Ch01872 Isänisä
28.2.2007
Isä
Runko
Karppilan Derek
Santeri
Ch 00939
Painot ja jalostusarvot
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
43
97
324
128
546
121
Emoindeksi
Jalostusarvo
99
31
Rakennearvostelu
Karjatiedot
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 79
Charolais
Seppälän tila
Kauppila Heikki, puh. 040 731 1844, Ikaalinen
Futu
Seppälän Fredrik
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0252-2010
10239442-3
31.3.2010
702517-0315-2010
9915163-0
6.4.2010
Polveutuminen
Polveutuminen
Isä
Karppilan Derek
Emä
Ch01872
Isänisä
Toplasenmäen Amai
ChV 01218
14.2.2008
Isänemä
Karppilan Teiram
00792 Ch3
Utu
Emänisä
Santeri
Ch 00939
Emänemä
Säde
00806 Ch3
Emänemänisä
L. Mighty Bull
Ch 00546
23.5.2003
7686433-5
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
46
93
388
133
588
122
Emä
Emoindeksi
99
Jalostusarvo
35
Eläin
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
80 Sonnihuutokauppa 2011
Isänisä
Cedardale Rebel 3R
ChVN 81921
19.2.2008
Isänemä
V Bolette av Lommag.
02054 Ch
S. Venus
Emänisä
Kiala Santana
Ch 00720
Emänemä
Seppälän Sally
01522 Ch
Emänemänisä
Toplasenmäen Obelix
Ch 00584
10.5.2004
Isä
Runko
ChN 01740
7867196-6
Painot ja jalostusarvot
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
49
98
350
102
578
113
Emoindeksi
Jalostusarvo
106
15
Rakennearvostelu
Karjatiedot
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 81
Charolais
Seppälän Felix
Seppälän Felipe
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0316-2010
9915164-3
28.4.2010
702517-0319-2010
9915167-2
7.5.2010
Polveutuminen
Polveutuminen
Isä
ChN 01740
19.2.2008
Emä
Isänisä
Cedardale Rebel 3R
ChVN 81921
Isänemä
V Bolette av Lommag.
02054 Ch
Seppälän Sharon
01516 Ch
Emänisä
Toplasenmäen Obelix
Ch 00584
5.4.2001
6392280-8
Emänemä
Seppälän Orange
01515 Ch
Emänemänisä
Dynamo 418D
ChN 81509
Painot ja jalostusarvot
ChN 01740
Emä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Kg
Kg
Indeksi
Emoindeksi
Jalostusarvo
Indeksi
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
82 Sonnihuutokauppa 2011
Cedardale Rebel 3R
ChVN 81921
19.2.2008
Isänemä
V Bolette av Lommag.
02054 Ch
S. Bahama
Emänisä
Aholan Urkki
Ch 00941
Emänemä
Seppälän Vinnie
Emänemänisä
Kiala Santana
7.4.2006
Eläin
Runko
Isänisä
8426552-8
Ch 00720
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Indeksi
Isä
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
48
99
351
105
Emoindeksi
Jalostusarvo
Indeksi
102
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 83
Muistiinpanoja
Seppälän Filip
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0324-2010
10282995-6
21.5.2010
Polveutuminen
Isä
ChN 01740
Emä
Isänisä
Cedardale Rebel 3R
ChVN 81921
19.2.2008
Isänemä
V Bolette av Lommag.
02054 Ch
Seppälän Anette
Emänisä
Aholan Urkki
Ch 00941
Emänemä
S. Union
Emänemänisä
Kiala Santana
14.4.2005
7867199-5
Ch 00720
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
44
91
294
95
Emoindeksi
Jalostusarvo
Indeksi
101
Isä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Kasvattajan kommentti
84 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 85
Hereford
Hietalahden tila
Kalle Hietalahti, puh. 040 8476 227, Tampere
Hietalahden Huima
Hietalahden Hirssi
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0329-2010
10257685-6
10.4.2010
702517-0331-2010
10257687-2
15.4.2010
Polveutuminen
Polveutuminen
Isä
Hietalahden Yrjö
Emä
HfN 03414
Isänisä
Innilän Stereofonix
Hf 03265
17.3.2007
Isänemä
T. Silvia
09803 Hf
Hietalahden Aija
Emänisä
Teristen Verneri
Hf 03148
Teristen Reija
08611 Hf
Koskis Romeo
Hf 02324
95050524-3 Emänemä
25.3.2008
Emänemänisä
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
48
111
372
123
593
107
Emä
Emoindeksi
104
Jalostusarvo
8
Eläin
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
86 Sonnihuutokauppa 2011
Hf 03148
Isänisä
2218 av Svertsjö
Hf 02623
25.3.2006
Isänemä
Teristen Joliet
07885 Hf
Hietalahden Avena
Emänisä
Teristen Usva
Hf 02982
Emänemä
Hietalahden Vilja
Emänemänisä
Teristen Odeion
17.2.2008
Isä
Runko
Teristen Verneri
8900547-9
Hf 88410
Painot ja jalostusarvot
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
44
99
339
124
589
108
Emoindeksi
Jalostusarvo
97
16
Rakennearvostelu
Karjatiedot
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 87
Hereford
Inkereen kartano
Virpi ja Henrik Jensen, puh. 0400 124 364, Pertteli, Salo
Hietalahden Haave
KBÄ Hornetti
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0332-2010
10257688-5
17.4.2010
702517-1004-2010
10268510-3
9.3.2010
Polveutuminen
Polveutuminen
Isä
Hietalahden Yrjö
Emä
HfN 03414 Isänisä
Innilän Stereofonix
Hf 03265
09803 Hf
17.3.2007
Isänemä
T. Silvia
Hietalahden Unelma
Emänisä
Härkälän Orfeus
8420155-3 Emänemä
15.5.2005
AbVN 87100
Emä
Jj Nasta
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Kg
42
0
312
Innilän Toini
Hf 02901
18.3.2007
Isänemä
JJ Tulip
09295 HfN
P. Salome
Emänisä
JJ Patrick
HfN 02537
Emänemä
Patalan Pommac
08361 HfN
Emänemänisä
Smh Moneymaker
HfN 88279
7685932-4
HfN 02348
Indeksi
Emoindeksi
Jalostusarvo
Indeksi
Eläin
568
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
88 Sonnihuutokauppa 2011
Isänisä
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
HfN 03333
12.11.2003
Painot ja jalostusarvot
Runko
JJ Äijä
Olki
Emänemänisä
Eläin
Isä
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
48
105
321
113
556
111
Emoindeksi
Jalostusarvo
102
12
Rakennearvostelu
Karjatiedot
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 89
Hereford
KBSp Hai
KBVi Hitti
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0006-2010
10292260-4
17.3.2010
Polveutuminen
Isä
HfN 03329
Isänisä
Anttilan Q122 Onlinjoil E HfN 03249
23.4.2007
Isänemä
Anttilan Napakymppi
09029 HfN
M. Ulla
Emänisä
Teristen Steyr
Hf 02711
Emänemä
M. Raasepo
Emänemänisä
Hakkarilan Löhö
31.5.2005
8404881-3
Syntymäaika
702517-0039-2010
10292290-5
25.3.2010
Isä
Emä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
42
82
286
101
517
103
Emoindeksi
103
Jalostusarvo
12
Eläin
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
90 Sonnihuutokauppa 2011
Isänisä
Innilän Toini
Hf 02901
28.3.2006
Isänemä
Jj Nappi
09296 HfN
M. Unikko
07876 HfN Emänisä
Teristen Rolfi
Hf 02567
28.3.2005
8404866-4 Emänemä
Mäki-Lossan Neito
07872 Hf2
Emänemänisä
Isä
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
Hf 03134
Hakkarilan Löhö
Hf 02297
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
Jj Vihtori
Hf 02297
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Syntymätunnus
Polveutuminen
APH Spitfire
Emä
Karja-korva-vuosi
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
55
105
310
111
534
104
Emoindeksi
Jalostusarvo
86
5
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 91
Hereford
Köyliön vanhakartano
Alsilan tila
Puh. 040 5493 835, Köyliö
Launto Antti, puh. 050 563 0857, Sauvo
V. Hiku Renki
Alsilan Räyhä
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0560-2010
10239342-4
12.4.2010
702517-1053-2010
9965526-2
11.3.2010
Polveutuminen
Polveutuminen
Isä
Hietalahden Voima
Hf 03123
4.5.2006
Emä
Isänisä
Koanui Daybreak
HfVnb 88823
Isänemä
Teristen Rein
08610 Hf
Emänisä
Jj Renki
HfN 02649
Vanhakartanon Saima
09118 HfN
Ritamäen Morris
HfN 02357
Ulpukka
09236
22.3.2004
7626520-6 Emänemä
Emänemänisä
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
48
105
321
113
556
111
9.7.2003
Emoindeksi
102
Jalostusarvo
12
Eläin
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
92 Sonnihuutokauppa 2011
Isänisä
Emä
Isä
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
Hf 03092
Isänemä
Isä
Runko
T. Redneck
7792801-8
Emänisä
Tuorilan 81
Emänemä
A.L. Rita
Emänemänisä
Rph Samson
HfN 02429
Hf 02332
Painot ja jalostusarvot
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
41
105
314
112
548
97
Emoindeksi
Jalostusarvo
102
-2
Rakennearvostelu
Karjatiedot
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 93
Hereford
Luomajärven tila
Meillä täällä Luoteen kylän Luomajärven tilalla on ollut Herefordeja
vuodesta 2006. Ensimmäiset eläimet tulivat Jouko ja Seija Siivolta Perttelistä. Olimme iloisia saadessamme ostaa hyvätasoisia lehmiä, joista
saimme hyvän alun jalostustyöllemme.
Jalostukseen päätettiin panostaa heti alusta alkaen, joten lähes kaikki meillä syntyneet vasikat ovat ulkomaisten keinosiemennyssonnien
jälkeläisiä. Tänä vuonna tosin syntyy muutamia vasikoita omasta alkionsiirtosonnista Luoteen Expensive ET:stä.
Karjamme on minikokoinen, vain 12–14 emoa. Karja ja pellot kuuluvat luomutuotantoon. Tilallamme on myös perinnebiotooppi-laitumia,
joilla lehmät laiduntavat osan kesästä.
Luoteen Herkules
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0034-2010
9698530-4
24.3.2010
Polveutuminen
Isä
OtapawaSkymate204ET HfVN 88879 Isänisä
11.9.2002
Vuonna 2011 vasikoita sonneista:
Big Northern
Remitall Pilgrim
Remitall Super Duty
Pinehill Glenfern
RVP Star Can-AM ET
Luoteen Expensive ET
Emä
Sky236G Premier 132K HfN 02876
Isänemä
Otapawa Leonora P23
08748 HfN
Luoteen Vanilja
09774 HfN
Emänisä
Tabe Gard Durango
HfVN 88692
4.7.2006
8886977-1
Emänemä
P. Prosentti
08359 HfN
Emänemänisä
21ST Century
HfN 84931
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Yhtystiedot
Eläin
Marja ja Vesa Luomajärvi
Luomajärventie 136
34510 Luode
040 5793 952 / Marja
040 5421 612 / Vesa
Isä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi kg/
suht
Kg
Indeksi kg/
suht
Kg
Indeksi kg/
suht
52
109
345
103
554
116
Emoindeksi
Jalostusarvo
111
12
Emä
Rakennearvostelu
Karjatiedot
Välittäjä
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Kasvattajan kommentti
Emänsä kolmas vasikka. Sonnin emo on nupo, hieman keskivertoa kookkaampi, hyvin pitkärunkoinen, kilttu ja rauhallinen lehmä. Emoindeksi 108. Sonnin isä Otapawa Skymate on uusseelantilainen keinosiemennyssonni.
94 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 95
Hereford
Luoteen Helduri
Luoteen Heinämies
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0036-2010
9698532-0
2.4.2010
702517-0037-2010
9698533-3
6.4.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Wildor SQD 55K Big N.
HfVn 88904 Isänisä
11.1.2006
Emä
GHC Star Moose 59M
HfN 03223
Isänemä
Wilgor 174H Keyline 29 09420 HfN
Jj Vappu
09433 Hf
Emänisä
Innilän Tonni
Hf 02901
1.5.2006
8831124-5
Emänemä
Jj Rita
09064 HfN
Emänemänisä
Harvie Jackpot 74
HfVN 88393
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
HfVN 88908 Isänisä
2.2.2002
Emä
RLOA R271 Dynasty ET3 HfN 03322
Isänemä
JSF 183 Victoria /A
09658 HfN
Luoteen Alpakka
10180 HfN
Emänisä
Star Tohon 25M ET
HfVN 88883
28.3.2008
9503856-6
Emänemä
Patalan Untuva
09421 HfN
Emänemänisä
Jj Patrick
HfN 02537
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
44
103
365
114
604
121
Emoindeksi
100
Jalostusarvo
24
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Runko
JSF 271 Dice ET 10M
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
41
88
362
97
598
116
Emoindeksi
Jalostusarvo
111
21
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Kasvattajan kommentti
Emänsä kolmas vasikka. Sonnin emä nupo, hiukan keskivertoa pienempi, hyväluontoinen lehmä. Emoindeksi 1o2. Sonnin isä Big Northern on kanadalainen keinosiemennyssonni.
Emänsä ensimmäinen vasikka. Sonnin emo nupo, nuori, todella lupaava, hyvärakenteinen lehmä. Emoindeksi 123. Sonnin isä JSF Dice on kanadalainen keinosiemennyssonni, joka periyttää
pientä syntymäpainoa.
96 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 97
Hereford
Anttila Polled Hereford
Anttilan tilalla on kasvatettu Herefordeja vuodesta 1975. Viimeisen vuosikymmenen ajan olemme panostaneet vahvasti karjanjalostukseen.
Pyrimme säilyttämään ominaisuudet jotka ovat tehneet Herefordista ylivertaisen: Hyvä rehunkäyttökyky, hyvät emo-ominaisuudet, helpot poikimiset, kyky soveltua erilaisiin tuotanto-olosuhteisiin, lauhkea luonne ja hyvät
lihan laatu-ominaisuudet. Lisäksi panostamme rakenteeseen, kasvukykyyn
ja lihaksikkuuteen. Erityishuomionsa saavat utare- ja vedin-rakenne sekä
maidontuotanto-kyky.
Tilalle on tuotu eläviä eläimiä Tanskasta ja Ruotsista, sekä siementä ja alkioita Pohjois-Amerikasta ja Uudesta-Seelannista. Tällä hetkellä tilalla on
viisi siitossonnia, ja lisäksi vuosittain syntyy toistakymmentä keinosiemennys- tai alkionsiirtovasikkaa. Alkiotuontien ansiosta käytössämme on Pohjois-Amerikan parhaita jalostuseläimiä niin sonni- kuin lehmäpuoleltakin.
Karjan ruokinta perustuu kotoisiin rehuihin. Vieroitetut lehmävasikat saavat vapaasti säilörehua ja kuivaa heinää, lisäksi Ca-kivennäistä. Lehmät ja
hiehot syövät ummessaoloaikana kuivaa heinää, hyväkuntoiset emot myös
olkea. Heti poikimisen jälkeen ne siirretään vapaalle säilörehulle ja kuivalle heinälle. Kaikkia eläimiä laidunnetaan. Laitumille on järjestetty vasikoille
lisäruokinta, litistettyä ohraa ja rypsirouhetta.
Karjan käsittelyssä käytetään apuna paimentavia työkoiria, joita tilalla
myös kasvatetaan.
APH Way to Walk
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0562-2010
9946807-7
9.3.2010
Polveutuminen
Isä
BNMHPH 13P Heat 101S HfVN 88911 Isänisä
Emä
Remitall Patriot ET 13P HfN 03491
1.1.2006
Isänemä
ANL PBG 29F Bonnie2
09919 HfN
APH Stardance
Emänisä
Star Tohon 25 M ET
HfNV 88883
Emänemä
Oksa
Emänemänisä
Jj Nasta
20.3.2007
9106760-9
HfN 02348
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
52
117
411
124
642
128
Emoindeksi
Jalostusarvo
102
27
Isä
Emä
Yhteystiedot
Anttila Hereford
Juha ja Hannele Moisander
Haapastentie 1
16300 Orimattila
http://koti.phnet.fi/juhmoi/
puh. 0400 355 504 / Juha
puh. 0408 460 524 / Hannele
98 Sonnihuutokauppa 2011
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 99
Hereford
APH Vokstrotti
APH WeWillRockYou
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0569-2010
9946814-5
18.3.2010
702517-0570-2010
9946815-8
20.3.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
APH SeanConnery
Emä
HfN 03506
Isänisä
K-Cow NachoManET 36N HfNV 88915
7.3.2007
Isänemä
Munka Petra ET
09819 HfN
APH Twist
Emänisä
Double-U 1721LRealG
HfNV 88902
Emänemä
APH Quickie
09662 HfN
Emänemänisä
Huht Prospector KOB5
HfVN 88554
24.3.2008
9317098-9
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Emä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
45
95
383
117
572
117
Emoindeksi
113
Jalostusarvo
25
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
100 Sonnihuutokauppa 2011
Isänisä
K-Cow NachoManET 36N HfNV 88915
7.3.2007
Isänemä
Munka Petra ET
09819 HfN
APH Tina Turner
Emänisä
Anttilan Q122 Onlinjoil
HfN 03249
Emänemä
APH Roadrunner
10212 HfN
Emänemänisä
Otapawa Skymate 204E
HfNV 88879
17.3.2008
HfN 03506
9317094-7
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
APH SeanConnery
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
35
77
352
107
554
120
Emoindeksi
Jalostusarvo
117
34
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 101
Hereford
APH Victory
APH Warrior
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0573-2010
10288282-5
23.3.2010
702517-0574-2010
10288283-8
23.3.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
JSF 271 Dice ET 10M
HfVN 88908 Isänisä
2.2.2002
Emä
RLOA R271 Dynasty ET3 HfN 03322
Isänemä
JSF 183 Victoria /A
09658 HfN
Munka Vickie ET
09703 HfN
Emänisä
Remitall Online 122L
HfN 02984
1.3.2005
872749-9
Emänemä
Harvie Miss Nylon 1Y
25864 HfN
Emänemänisä
Duralta 359S Nylon 16
Hf 20830
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
10.5.2005
Emä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
45
94
351
103
540
106
Emoindeksi
106
Jalostusarvo
10
Eläin
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
102 Sonnihuutokauppa 2011
HfN 02984
Isänemä
DXB 60G Passion 51 L
09020 HfN
Emänisä
Rosenkaer United
HfN 02820
Anttilan Janna
08536 HfN
Töyrylän Kermit
HfN 02795
APH Real. Janna
09404 Hf
21.4.2006
8876761-1 Emänemä
Emänemänisä
Isä
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
Remilta Online 122L
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
Anttilan Q122 OnlinjoilET HfN 03249 Isänisä
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
38
88
319
108
556
120
Emoindeksi
Jalostusarvo
101
28
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 103
Hereford
APH Watchfire
APH Wordtraveller ET
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-057502010
10288284-1
23.3.2010
702517-0576-2010
10288285-4
23.3.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
APH SeanConnery
Emä
Isänisä
K-Cow NachoManET 36N HfNV 88915
7.3.2007
Isänemä
Munka Petra ET
APH Tähti
Emänisä
Otapawa Skymate 2046E HfNV 88879
Emänemä
APH Quinness-girl
Emänemänisä
Jj Nasta
14.3.2008
HfN 03506
9317092-1
Emä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
43
96
373
118
589
124
Isänemä
4WF Marmalade 38S
Emänisä
Kairuru Aberdeen 03 0047 HfN 03625
Harvie Pearl 129P
10123 HfN
10013936-3 Emänemä
Emänemänisä
HfN 02348
Emoindeksi
110
Jalostusarvo
31
Eläin
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
104 Sonnihuutokauppa 2011
21.2.2007
17.9.2006
Isä
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
HfN 03627 Isänisä
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
Harvie Traveler
09819 HfN
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Kg
Indeksi
47
0
330
523
102
Indeksi
Emoindeksi
Jalostusarvo
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 105
Hereford
APH Word Vision ET
APH Word Wide
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
072517-0582-2010
10288291-9
29.3.2010
702517-0584-2010
10288293-5
30.3.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Harvie Traveler
Emä
HfN 03627
Isänisä
Kairuru Aberdeen 03 0047 HfN 03625
21.2.2007
Isänemä
Harvie Pearl 129P
4WF Marmalade 38S
Emänisä
Isä
10123 HfN
Emä
10013936-3 Emänemä
17.9.2006
APH SpecialEdition ET HfN 03546
Isänisä
BRL Call 100L
HfN 03234
7.4.2007
Isänemä
Svr 15D Jade 554G
08976 HfN
Munka Ally ET
10424 HfN
Emänisä
Double-U-Komplete 998 HfN 03152
2.3.2005
8728760-0
Emänemä
Lamport´s 60D Tanya 18 10423 HfN
Emänemänisä
Ru Duster 60D
Emänemänisä
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Kg
Indeksi
53
0
298
511
103
Indeksi
Emoindeksi
Jalostusarvo
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Runko
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
106 Sonnihuutokauppa 2011
HfN 03740
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
43
110
314
102
509
113
Emoindeksi
Jalostusarvo
103
9
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 107
Hereford
APH Web
APH Warsteiner
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0585-2010
10288294-8
30.3.2010
702517-0586-2010
10288295-1
2.4.2010
Polveutuminen
Isä
Emä
Polveutuminen
APH SpecialEdition ET HfN 03546
Isänisä
BRL Call 100L
HfN 03234
7.4.2007
Isänemä
Svr 15D Jade 554G
08976 HfN
Munka Ally ET
10424 HfN
Emänisä
Double-U-Komplete 998 HfN 03152
2.3.2005
8728760-0
Emänemä
Lamport´s 60D Tanya 18 10423 HfN
Emänemänisä
Ru Duster 60D
Emä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
38
103
277
93
492
111
Emoindeksi
107
Jalostusarvo
7
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
108 Sonnihuutokauppa 2011
Isänisä
K-Cow NachoManET 36N HfNV 88915
7.3.2007
Isänemä
Munka Petra ET
09819 HfN
APH Tripplebock
Emänisä
Anttilan Q122 Onlinjoil
HfN 03249
Emänemä
Anttilan Napakymppi
09029 HfN
Emänemänisä
Harvie Jackpot 74
HfNV 88393
21.4.2008
HfN 03506
9317111-1
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
APH SeanConnery
HfN 03740
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
34
78
330
109
528
113
Emoindeksi
Jalostusarvo
108
27
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 109
Hereford
APH Well Done
APH Way of Life
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0588-2010
10288297-7
5.4.2010
702517-0590-2010
10288299-3
8.4.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
APH SpecialEdition ET
HfN 03546
7.4.2007
Emä
Isänisä
BRL Call 100L
HfN 03234
Isänemä
Svr 15D Jade 554G
08976 HfN
Anttilan Napakymppi
09029 HfN
Emänisä
Harvie Jackpot 74
HfNV 88393
24.3.2002
7368737-9
Emänemä
Lounatuuli
09028 Hf
Emänemänisä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
44
95
307
97
522
102
7.4.2007
Emä
Emoindeksi
94
Jalostusarvo
4
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
110 Sonnihuutokauppa 2011
HfN 03546
Isänisä
BRL Call 100L
HfN 03234
Isänemä
Svr 15D Jade 554G
08976 HfN
APH Polku
09663 HfN
Emänisä
Huht Prospector KOB5 HfVN 88554
22.3.2004
8056650-6
Emänemä
Anttilan Jonniipäin
09025 HfN
Emänemänisä
5D Fast Forward 530
HfN 84932
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
APH SpecialEdition ET
Hf 02989
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
37
87
312
96
525
103
Emoindeksi
Jalostusarvo
93
8
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 111
Hereford
APH Widetude
APH Vääpeli Körmy
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0591-2010
10288300-2
8.4.2010
702517-0595-2010
10288304-4
16.4.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
APH SeanConnery
HfN 03506
7.3.2007
Emä
Isänisä
K-Cow NachoManET 36N HfNV 88915
Isänemä
Munka Petra ET
09819 HfN
Munka Lily ET
09467 HfN
Emänisä
Double-U Longitude ET
HfN 03239
13.3.2007
9444744-8
Emänemä
FCC 4L Lily 11N
09466 HfN
Emänemänisä
FCC 60G Maddux 4L
HfN 02953
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
55
112
359
111
580
117
7.4.2007
Emä
Emoindeksi
111
Jalostusarvo
14
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
112 Sonnihuutokauppa 2011
HfN 03546
Isänisä
BRL Call 100L
HfN 03234
Isänemä
Svr 15D Jade 554G
08976 HfN
Onnetar
09815 Hf
Emänisä
Jj Nasta
HfN 02348
18.3.2003
7368749-2
Emänemä
Anttilan JInni
07640 Hf3
Emänemänisä
Don Juan
Hf 02657
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
APH SpecialEdition ET
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
48
109
308
93
481
99
Emoindeksi
Jalostusarvo
96
-8
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 113
Hereford
APH Voldemort
APH Woody
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0596-2010
10288305-7
20.4.2010
702517-0602-2010
10333716-2
11.5.2010
Polveutuminen
Isä
Emä
Polveutuminen
APH SpecialEdition ET HfN 03546
Isänisä
BRL Call 100L
HfN 03234
7.4.2007
Isänemä
Svr 15D Jade 554G
08976 HfN
APH Roadrunner
10212 HfN
Emänisä
Otapawa Skymate 2046E HfNV 88879
11.5.2006
8876768-2
Emänemä
APH Polku
09663 HfN
Emänemänisä
Huht Prospector KOB5
HfVN 88554
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
65
133
401
103
634
120
Emä
BRL Call 100L
HfN 03234
Svr 15D Jade 554G
08976 HfN
APH Sky Ally
10425 HfN Emänisä
Otapawa Skymate 2046E HfNV 88879
7.3.2007
9106751-5 Emänemä
Munka Ally ET
Emänisä
Emoindeksi
107
Jalostusarvo
4
Eläin
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
114 Sonnihuutokauppa 2011
Isänemä
7.4.2007
Isä
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
HfN 03546 Isänisä
10424 HfN
Double-U-Komplete 998 HfN 03152
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
APH SpecialEdition ET
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
43
108
341
99
Emoindeksi
Jalostusarvo
Indeksi
102
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 115
Hereford
JJ Hereford
JJ Hereford-karja sai alkunsa 70-luvun alkupuolella kun Paavo ja Stina Jahkola ostivat tilalle ensimmäiset Hereford-hiehot Illosta, ja Kosken Kartanosta kyydittiin sonnia Ford Transitin peräkontissa. Alun rotukirjosta Hereford lunasti paikkansa tasaisen varmasti lauhkealla luonteellaan ja kyvyllään menestyä vaatimattomillakin eväillä. Risteyskarjan aikoina syttyi
unelma tilalla jonakin päivänä laiduntavasta puhdasrotuisesta Herefordlaumasta, joka saavutettiin 80-luvulla.
Seuraava tavoite teki jo tuloaan – nupo Hereford-lauma. Ensimmäinen
nupo sonni Bondes 1 Egon hankittiin vuonna 1990 Tanskasta. Karjan emoaines muotoutui vähitellen nupoksi. Nyt tavoitteena on jalostusaineksen parantaminen yhä korkeammalle tasolle. Keinosiemennys on ollut keskeisiä
työkaluja jalostustyössä. Karsintaprosentti on edelleen noin 30 prosenttia
eli kolmannes karjasta uusitaan vuosittain. Moitteettomat emot jatkavat
uraansa kauan, Juoni-lehmä kartutti karjaa aikoinaan 19 vasikalla.
Emme edelleenkään ole suuri karja, mutta yritämme olla hyviä! Jalostuksen avainsanoissa omatoimiset emot, joilla on sopusointuinen rakenne -erityisesti jalat ja utare- moitteettomat emovaistot ja poikimaominaisuudet
sekä hyvä maidonanti. Sonnien tavoitteena on olla pieniä ja vikkeliä syntyessään sekä tukevia ja rauhallisia kasvaessaan.
JJ Hercules HP9
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0903-2010
10241466-2
6.3.2010
Polveutuminen
Isä
Huht Prospector KOB5
25.5.2000
Emä
02605 HfN
Isänemä
Huht 34A Paula 68F
08088 HfN
09925 HfN
Emänisä
Innilän Rehveli
HfN 02595
24.3.2005
8129333-1
Emänemä
JJ Maria
08740 HfN
Emänemänisä
JJ Jeeves
HfN 02203
Painot ja jalostusarvot
Eläin
MTY Jahkola
puh. 050 3482 055
Urjala
RRH MR Felt 300B
JJ Urpu
Syntymäpaino
Yhteystiedot
HfVN 88554 Isänisä
Kg
Indeksi kg/
suht
52
100
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi kg/
suht
Kg
Indeksi kg/
suht
305
108
553
110
Emoindeksi
Jalostusarvo
97
12
Isä
Emä
WE’RE NOT BIG - BUT WE TRY TO BE GOOD!
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Kasvattajan kommentti
JJ POLLED HEREFORD
Kankaanpääntie 136
31760 URJALA, FINLAND
Johanna Jahkola
+358 50 348 2055
[email protected]
116 Sonnihuutokauppa 2011
Paavo Jahkola
+358 40 702 5829
Hercules sai nimensä ansaitusti potrasta alkupainostaan, jonka JJ Urpu yllättävästi mätkäytti
Huht Prospectorista. JJ Urpu itse edustaa alhaisen syntymäpainon JJ Raparperi- emolinjaamme.
Prospectorin vasikatkin ovat olleet pääsääntöisesti keskikokoisia. Vasikkaikäisenä JJ Hercules
oli perin lauhkea sälli.
Sonnihuutokauppa 2011 117
Hereford
JJ Homer
JJ Hamlet HP 11
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0904-2010
10241467-5
11.3.2010
702517-0905-2010
10241468-8
12.3.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Wildor SQD 55K Big N.
HfVn 88904 Isänisä
11.1.2006
Emä
GHC Star Moose 59M
HfN 03223
Isänemä
Wilgor 174H Keyline 29 09420 HfN
JJ Vaavi
09912 HfN
Emänisä
Huht Prospector KOB5 HfVN 88554
6.3.2006
8486556-2
Emänemä
JJ Tango
09701 HfN
Emänemänisä
Innilän Rehveli
HfN 02595
Eläin
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi kg/
suht
Kg
Indeksi kg/
suht
Kg
Indeksi kg/
suht
48
105
323
109
552
115
Emä
HfVN 88554 Isänisä
RRH MR Felt 300B
02605 HfN
25.5.2000
Isänemä
Huht 34A Paula 68F
08088 HfN
JJ Adele KD
Emänisä
Koanui Daybreak
HfVN 88823
Emänemä
JJ Therese
Emänemänisä
Wnh Stockmaster 9925 HfVN 88552
12.3.2008
Emoindeksi
9568729-2
103
Syntymäpaino
Jalostusarvo
15
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Runko
Huht Prospector KOB5
Painot ja jalostusarvot
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Isä
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kg
Indeksi kg/
suht
38
86
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi kg/
suht
Kg
Indeksi kg/
suht
324
112
541
107
Emoindeksi
Jalostusarvo
102
18
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Kasvattajan kommentti
Big Northernin komistus. Emä JJ Vaavi Huth Prospectorin tyttäriä ja kauempana sukulinjassa
Remitall Ace. JJ Vaavi on ylittänyt odotukset ja tehnyt hienoja jälkeläisiä. Prospectorilta se on
perinyt korkean hännäntyven. Emolinjassa hieman korkeampaa syntymäpainoa, mutta vaivattomia poikimisia siitä huolimatta.
Mielenkiintoinen vasikka, joka osui silmään joukosta. Emolinja kulkeutuu jälleen alhaisen syntymäpainon JJ Raparperiin, eikä Stockmasterin käyttö heilauttanut syntymäpainoja ylöspäin.
Hamletilla on kolme keinosiemennyssonnia taustassaan suoraan taaksepäin Huth Prospector–
Koanui Daybreak–Stockmaster. Erittäin siroon emoonsa nähden poika on aika pakkaus!
118 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 119
Hereford
JJ Hillbilly BN13
JJ He-Man TA14
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0907-2010
10241470-1
13.3.2010
702517-0908-2010
10241471-4
14.3.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Wildor SQD 55K Big N.
HfVn 88904 Isänisä
11.1.2006
Emä
GHC Star Moose 59M
HfN 03223
Isänemä
Wilgor 174H Keyline 29 09420 HfN
JJ Paju
08741 HfN
Emänisä
Juelsgård Mac Plum
HfN 02290
23.3.2001
7032787-8
Emänemä
JJ Maria
08740 HfN
Emänemänisä
JJ Jeeves
HfN 02203
Eläin
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi kg/
suht
Kg
Indeksi kg/
suht
Kg
Indeksi kg/
suht
46
102
350
113
608
122
HfN 03002
11.3.2005
Emä
Emoindeksi
Isänisä
Trudsgård Ulman
Hf 02996
Isänemä
Trudsgård Online
09045 Hf
JJ Sigrid
09702 HfN
Emänisä
Harvie Jackpot 74
HfVN 88393
7.3.2003
7402618-8
Emänemä
JJ Pia
09340 HfN
Emänemänisä
Juelsgård Mac Plum
HfN 02290
103
Syntymäpaino
Jalostusarvo
25
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Runko
Trudsgård Asser
Painot ja jalostusarvot
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Isä
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kg
Indeksi kg/
suht
47
90
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi kg/
suht
Kg
Indeksi kg/
suht
320
106
520
102
Emoindeksi
Jalostusarvo
98
9
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Kasvattajan kommentti
Big Northernin pojat erottautuivat laumasta jo pienestä lähtien ja Hillbilly on joukon jätkä! Emo
JJ Paju on JJ Raparperin tyttärentytär joka periyttää alempia syntymäpainoja. Pajulla on oivallinen utare, mutta vanhemmiten se alkaa muistuttaa Raparperia, jonka rakenne rapistui vanhoilla päivillä.
Lauman sankarivasikka He-Man on JJ Sigridin poika. Alhainen syntymäpainoindeksi tulee sekä
Harvie Jackpotista että tanskan tuontisonni Trudsgård Asserista. Sigrid on karjamme kookkain
mahtilehmä. Sen oma vuoden paino aikanaan oli 534kg. Tällä hetkellä se painaa n. 950kg eli liikaa.
120 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 121
Hereford
JJ Howdy RG16
JJ Hiawatha TA24
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0910-2010
10241473-0
15.3.2010
702517-0918-2010
10241481-1
29.3.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Dbl-U1721LReal Good3
HfVN 88902 Isänisä
Isänemä
14.5.2005
Emä
Double-U98 KNuggetET HfN 03153
Dbl-U Miss Jumbo ET1
09311 HfN
JJ Oona
08603 HfN Emänisä
Juelsgård Mac Plum
HfN 02290
26.3.2000
6665641-4 Emänemä
JJ Ida
06860 HfN
Questus 1 Gallon ET
HfN 84935
Emänemänisä
Eläin
Kg
Indeksi kg/
suht
47
98
Emä
HfN 03002
Isänisä
Trudsgård Ulman
Hf 02996
11.3.2005
Isänemä
Trudsgård Online
09045 Hf
JJ Almond KD
Emänisä
Koanui Daybreak
HfVN 88823
Emänemä
JJ Willow
Emänemänisä
Harvie Extra 35 E
29.2.2008
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi kg/
suht
Kg
Indeksi kg/
suht
297
103
530
102
Emoindeksi
9568723-4
108
Syntymäpaino
Jalostusarvo
4
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Runko
Trudsgård Asser
HfN 88315
Painot ja jalostusarvot
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Isä
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kg
Indeksi kg/
suht
43
84
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi kg/
suht
Kg
Indeksi kg/
suht
336
102
561
108
Emoindeksi
Jalostusarvo
103
17
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Kasvattajan kommentti
Double U Real Goodin poika, emä JJ Oona on tanskalaisen Juelsgård MacPlumin tyttäriä. Oonan
suku on yksi luotettavia perus-emolinjojamme. Poikimisia ja vasikan kasvatusta ja seurallista
luonnetta tyttäreltä toiselle periytyvällä ammattitaidolla. Juelsgård MacPlumin tyttäret vakiinnuttivat asemansa karjaamme pitkäksi aikaa.
Tässä vasikka jota olemme seuranneet mielenkiinnolla. Trudsgård Asser jättää alhaista syntymäpainoa ja hyviä teurasominaisuuksia. Emo JJ Almond KD on itse Koanui Daybreakistä ja sen
emo JJ Willow on Harvie Extran tyttäriä.
122 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 123
Hereford
JJ Harvie TA25
JJ Hamilton TA28
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0919-2010
10241482-4
31.3.2010
702517-0922-2010
10241485-3
8.4.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Trudsgård Asser
Emä
HfN 03002
Isänisä
Trudsgård Ulman
Hf 02996
11.3.2005
Isänemä
Trudsgård Online
09045 Hf
JJ Willow
Emänisä
Harvie Extra 35E
HfN 88315
Emänemä
JJ Paju
08741 HfN
Emänemänisä
Juelsgård Mac Plum
HfN 02290
5.3.2006
8486555-9
Eläin
Kg
Indeksi kg/
suht
44
85
Trudsgård Asser
HfN 03002
11.3.2005
Emä
Isänisä
Trudsgård Ulman
Hf 02996
Isänemä
Trudsgård Online
09045 Hf
JJ Viola
10169 HfN
Emänisä
Huht Prospector KOB5 HfVN 88554
26.2.2006
8486550-4
Emänemä
JJ Odessa
Emänemänisä
Juelsgård Mac Plum
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi kg/
suht
Kg
Indeksi kg/
suht
304
95
524
104
Emoindeksi
102
Syntymäpaino
Jalostusarvo
10
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Kg
Indeksi kg/
suht
45
83
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi kg/
suht
Kg
Indeksi kg/
suht
357
104
619
115
Emoindeksi
Jalostusarvo
105
25
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Runko
HfN 02290
Painot ja jalostusarvot
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Isä
Lihakkuus
Välittäjä
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Runko
Lihakkuus
Välittäjä
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Kasvattajan kommentti
Kasvattajan kommentti
JJ Willowin sutjakka versio Trudsgård Asserista. Harvie Extran tyttären jälkeläisissä on usein sitä jotakin.
Hamiltonin emo JJ Viola ei loista kauneudellaan, mutta se polveutuu yhden karjamme kantaäidin
JJ Annan emolinjasta. Trudsgård Asserilta mukaan tulee alhaista syntymäpainoa ja hyviä teurasominaisuuksia.
124 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 125
Hereford
JJ Harald TA29
JJ Hermanni TA30
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0923-2010
10241486-6
11.4.2010
702517-0924-2010
10241487-9
12.4.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Trudsgård Asser
HfN 03002
11.3.2005
Emä
Isänisä
Trudsgård Ulman
Hf 02996
Isänemä
Trudsgård Online
09045 Hf
JJ Nätti
07848 HfN
Emänisä
Juelsgård Mac Plum
HfN 02290
30.3.1999
6240011-4
Emänemä
JJ Raparperi
05173 Hf
Emänemänisä
Koskis Ankkuri
Hf 01213
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
HfN 03002
11.3.2005
Emä
Isänisä
Trudsgård Ulman
Hf 02996
Isänemä
Trudsgård Online
09045 Hf
JJ Judy
07558 HfN
Emänisä
Åland 1 Idol Circle
HfN 02000
8.3.1995
4603347-1
Emänemä
JJ Viikuna
06394 HfN
Emänemänisä
Pyhänsuun Solo
HfN 01439
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
44
91
335
97
556
107
Emoindeksi
102
Jalostusarvo
11
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Runko
Trudsgård Asser
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
38
77
323
85
515
91
Emoindeksi
Jalostusarvo
108
-2
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Kasvattajan kommentti
Haraldin emo JJ Nätti oli karjamme jytky-malleja ja teki uransa aikana monta edustavaa jälkeläistä.
Hermanni jäi JJ Judyn pitkän uran viimeiseksi vasikaksi. Judyn kompaktiin kokoon nähden vasikat olivat aina hyviä paketteja.
126 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 127
Hereford
Salmensuun Hereford
Salmensuun tilalla on kasvatettu Herefordeja jo yli 30 vuotta – vuodesta
1978. Tänä vuonna emoja poikii n.200, joista yli puolet Herefordeja. Aikaisemmin olemme käyttäneet paljon alkionsiirtoja ja keinosiemennystä. Viime vuodet olemme pyrkineet käyttämään mahdollisimman hyviä
sonneja.
Tavoitteenamme on helppohoitoinen Hereford-karja. Erityishuomio on
tällä hetkellä lihakkuudella ja emo-ominaisuuksilla. Huonojalkaiset, huonomaitoiset ja huono utarerakenne pyritään karsimaan.
Rakennearvosteluun tänä vuonna on valittu soneja kahdesta isästä:
Embracer 2ET av Brunared ja JJ Wagner. ”Emppu” on aikanaan tuotu alkiona Kanadasta Remitalin karjasta. Se jättää alhaista syntymäpainoa
ja omaa korkean emoindeksin. Soveltuu todella hyvin emojen tuottamiseen. Kaunislinjainen sonni.
Wagner on sopivan kokoinen, hyvin lihaksikas sonni, jonka vasikat syntyvät myös helposti.
Molemmat sonnit ovat nupoja, vaikkakin Wagnerilta on saatu myös
sarvellisia vasikoita.
Yhteystiedot
Antti Toivonen
puh. 0500 785 543
Sauvo
Ss Em Herman
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0004-2010
10259939-6
11.3.2010
Polveutuminen
Isä
Embracer 2 ET av Bru
Emä
HfVN 03082 Isänisä
Remitall Embracer 8E
HfN 02983
22.1.2002
Isänemä
Square-D Madam X ET7
09241 HfN
S. Wendy
Emänisä
AT Rico
Hf02641
Emänemä
S. Sally
08648Hf
Emänemänisä
Gh Rawhide 78K
HfV 88467
9.3.2006
8824068-8
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
45
87
282
110
501
102
Emoindeksi
Jalostusarvo
107
12
Isä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Kasvattajan kommentti
128 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 129
Hereford
Ss Em Heracles
Ss Em Headline
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0017-2010
10259949-3
14.3.2010
Polveutuminen
Isä
HfVN 03082 Isänisä
Remitall Embracer 8E
HfN 02983
22.1.2002
Isänemä
Square-D Madam X ET7 09241 HfN
S. Unique
Emänisä
Tuorilan Rain
Hf02699
Emänemä
S. Ruusu
08027 Hf
Emänemänisä
Pahl 116C Fortune 29
Hf 88314
20.3.2005
8487907-9
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0030-2010
10259962-6
15.3.2010
Polveutuminen
Embracer 2 ET av Bru
Emä
Karja-korva-vuosi
Isä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
42
88
290
101
572
109
22.1.2002
Emä
Emoindeksi
112
Jalostusarvo
15
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
130 Sonnihuutokauppa 2011
HfVN 03082 Isänisä
Remitall Embracer 8E
HfN 02983
Isänemä
Square-D Madam X ET7 09241 HfN
S. Virpakka
10055 HfN
Emänisä
Salmensuun Patentti
HfN 02551
12.4.2006
8824155-1
Emänemä
Salmensuun Kara
07815 HfN
Emänemänisä
Salm Horned Hero ET
Hf 02021
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
Embracer 2 ET av Bru
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
49
92
301
103
540
100
Emoindeksi
Jalostusarvo
114
5
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 131
Hereford
Ss Wa Händel
Ss Em Highline
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0035-2010
10259967-1
18.3.2010
702517-0063-2010
10259994-3
21.3.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
JJ Wagner
HfN 03133
21.3.2006
Emä
Isänisä
Innilän Tonni
Hf 02901
Isänemä
JJ Nätti
07848 HfN
Embracer 2 ET av Bru
HfVN 03082 Isänisä
22.1.2002
Remitall Embracer 8E
HfN 02983
Isänemä
Square-D Madam X ET7 09241 HfN
S. Yrtti
10210 Hf
Emänisä
Kragelund Alfa
Hf 03009
Emä
09569 Hf
Emänisä
Tuorilan Redneck
Hf 03092
29.4.2007
9252882-0
Emänemä
S. Ruska
10209 Hf
09568 88314
8178067-9
Emänemä
Tuorilan Oili
09568 Hf
Emänemänisä
K. Pp Super
Hf 02351
Emänemänisä
Pahl 116C Fortune 29
Hf 88314
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
49
112
318
113
593
119
Emoindeksi
89
Jalostusarvo
17
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Runko
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
132 Sonnihuutokauppa 2011
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
47
95
306
104
528
104
Emoindeksi
Jalostusarvo
119
8
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 133
Hereford
Ss Wa Hakker
Ss Em Harald
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0068-2010
10259998-5
22.3.2010
702517-0109-2010
10291657-1
27.3.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
JJ Wagner
Emä
HfN 03133
Isänisä
Innilän Tonni
Hf 02901
21.3.2006
Isänemä
JJ Nätti
07848 HfN
S. Ullakka
Emänisä
Free Town Regent
HfV 88695
Emänemä
S. Sally
08648Hf
Emänemänisä
Gh Rawhide 78K
HfV 88467
3.3.2005
8487870-8
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Emä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
49
108
297
111
533
112
Emoindeksi
93
Jalostusarvo
11
Eläin
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
134 Sonnihuutokauppa 2011
Remitall Embracer 8E
HfN 02983
22.1.2002
Isänemä
Square-D Madam X ET7 09241 HfN
S. Venla
Emänisä
Salmensuun Patentti
Emänemä
S. Sametti
Emänemänisä
K. Pp Super
30.3.2006
Isä
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
HfVN 03082 Isänisä
8824136-0
HfN 02551
Hf 02351
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
Embracer 2 ET av Bru
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
47
86
334
107
583
108
Emoindeksi
Jalostusarvo
117
17
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 135
Hereford
Piittala Hereford
Orivedellä, 60 km Tampereelta pohjoiseen sijaitseva tila on ollut saman
suvun hallussa vuodesta 1539. Viimeisin sukupolvenvaihdos tehtiin helmikuussa 2008, jolloin tila siirtyi Timo ja Paula Naaralaiselta heidän poikansa Samulin omistukseen.
Eläimet ja tuotanto
Tilalla on tällä hetkellä omaa peltoa n. 40 hehtaaria ja metsää 60 hehtaaria. Kaikki pellot ovat nurmiviljeltyjä ja luomutuotannossa.
Vuodesta 1986 lähtien tilalla on ollut puhdasrotuista herefordkarjaa,
jossa on sekä nupoja että sarvellisia eläimiä. Emoja tilalla on nykyisin n.
60. Tila on aiemmin toiminut myös sekä lypsykarja- että sikatilana. Nykyisin suuntautumisvaihtoehtona on kuitenkin ainoastaan Hereford kasvatukseen keskittyvä emolehmätalous ja jalostuseläintuotanto.
Jalostuksellisesti tavoitteenamme on pyrkiä karjaan, jossa olisi helpot
poikimiset, hyvän kasvupotentiaalin, rauhallisen luonteen sekä hyvän laitumen käyttökyvyn omaavat eläimet. Tavoitteet pyritään saavuttamaan
valitsemalla huolellisesti siitossonnit ja karsimalla heikkoja emo-ominaisuuksia periyttävät emot.
Piittala Connor
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-5889-2010
9895889-2
26.3.2010
Polveutuminen
Isä
Teristen Stänley
Hf 02712
18.3.2003
Emä
Isänisä
Koskis Romeo
Hf 02324
Isänemä
Teristen Maija
07657 Hf
Piittalan Nancy
08736 Hf
Emänisä
Koskis Prime Mandix
Hf 02122
24.3.1999
6239427-5
Emänemä
Piittalan Alibi
06885 Hf
Emänemänisä
Itätalon Billy-Boy I
Hf 01639
Painot ja jalostusarvot
Tervetuloa tutustumaan!
Yhteystiedot
Eläin
Naaralainen Samuli
puh. 040 5588 458
Orivesi
Isä
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
43
103
396
107
585
117
Emoindeksi
Jalostusarvo
114
18
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
JA lo st us ta S inun E duksesi
Samuli Naaralainen
040 558 8458
Vaasa
282 km
[email protected]..
Timo Naaralainen
Orivesi
0400 336 979
[email protected]
Uuhiniementie 565
35300 Orivesi
136 Sonnihuutokauppa 2011
Jyväskylä
95 km
Tampere
60 km
Lahti
129 km
18 km
Piittala
Hereford
Kasvattajan kommentti
Sonni emä Piittalan Nancy, on sarvellinen ja sen Connor on sen kahdeksas vasikka. Sonnin isä
on pitkään tilallamme vaikuttanut Teristen Stänley. Emä Nancy on runsasmaitoinen ja periyttää
lähes poikkeuksetta hyvänä kasvun omaavia vasikoita. Tältä sonnipojalta ei ainakaan sukunsa
puolesta pitäisi kasvupotentiaalia puuttua.
Sonnihuutokauppa 2011 137
Hereford
Piittala Calvin IA
Piitalan Cato IA
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-7390-2010
10247390-4
29.2010
702517-7404-2010
10247404-2
11.4.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Innilän Apuri
HfN 03475
31.3.2008
Emä
Isänisä
JJ Ulaani
HfN 0308
Isänemä
Innilän Vapuri
09911 Hf
Piittalan Veera
09799 Hf
Emänisä
Teristen Stänley
Hf 02712
1.4.2006
880421-8
Emänemä
Piittalan Inga
09444 Hf
Emänemänisä
Piittalan Nortti
HfN 02379
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Innilän Apuri
HfN 03475
31.3.2008
Emä
Isänisä
JJ Ulaani
HfN 0308
Isänemä
Innilän Vapuri
09911 Hf
Piittalan Ada
10202 Hf
Emänisä
Teristen Stänley
Hf 02712
28.3.2008
9557719-5
Emänemä
Piittalan Pilvi
08407 Hf
Emänemänisä
Koskis Pp Rollex
Hf 02319
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
44
105
337
108
580
117
Emoindeksi
107
Jalostusarvo
17
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
44
112
340
116
584
121
Emoindeksi
Jalostusarvo
105
20
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Kasvattajan kommentti
Kasvattajan kommentti
Sonnin emä, Piittalan Veera on sarvellinen ja Calvin on sen kolmas vasikka. Emä on hyvä maitoinen ja omaa rauhallisen luonteen. Sonnin isä on Innilän Apuri, jonka suvusta löytyvät mm. nimet
JJ Ulaani ja Huth Prospector KOB5. Suku siis kunnossa niin emän kuin isänkin puolelta.
Sonnin emä, Piittalan Ada on sarvellinen ja Cato on sen ensimmäinen vasikka. Emä kuuluu niihin
nuoriin emoihin, joilta odotamme tulevaisuudessa paljon positiivisia uutisia. Ainakin ensimmäisen vasikkansa se hoiti hienosti syntymästä vieroitukseen asti.
138 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 139
Hereford
Piittalan Cassius TA
Piittalan Casey
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-7411-2010
10247411-1
17.4.2010
702517-7403-2010
10247403-9
6.4.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Tuorlan Äsken Pieni
Hf 03345
7.4.2007
Emä
Isänisä
Tuorilan Redneck
Hf 03092
Isänemä
Koskis Tp Lilja Lr
08794 Hf
Piittalan Ysi
10163
Emänisä
Teristen Stänley
Hf 02712
20.4.2007
921829-3
Emänemä
Piittalan Sini
09439 Hf
Emänemänisä
Square-D Gravity 223
HfVN 88468
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Teristen Stänley
Hf 02712
18.3.2003
Emä
Isänisä
Koskis Romeo
Hf 02324
Isänemä
Teristen Maija
07657 Hf
Piittalan Tiina
09363
Emänisä
Piittalan Pekko
Hf 02515
9.3.2004
7777557-5
Emänemä
Piittalan Edet
07128 HfN
Emänemänisä
Thorsvik Aztec ET
Hf 01734
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
44
104
368
116
575
118
Emoindeksi
100
Jalostusarvo
21
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Kg
Kg
Indeksi
Indeksi
Emoindeksi
Indeksi
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Jalostusarvo
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Kasvattajan kommentti
Kasvattajan kommentti
Sonnin emä, Piittalan Ysi on nupo ja Cassius sen toinen vasikka. Isällä on ns. nahkasarvet. Sukunsa puolesta erittäin lupaava sonni, jonka isä on erityisen hyväluonteinen ja helposti käsiteltävä.
Sonnin emä on sarvellinen ja Casey on sen viides vasikka. Emä on melko kookas, luonteeltaan
perus-Hereford, jonka kanssa on helppo toimia. Sonnin isänä pitkään tilallamme vaikuttanut ja
hienoa jälkeä tehnyt Teristen Stänley.
140 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 141
Hereford
Varsinais-Suomen maatalousoppilaitos
Tuorlan koulutilan karja on lähtöisin Kosken kartanosta Perniöstä. Vanhimmat emot poikivat tänä vuonna kuudetta kertaa. Jalostuksessa on
kiinnitetty erityistä huomiota eläinten hyvään rakenteeseen sekä luonteeseen.
Pieni karja mahdollistaa tiiviin suhteen hoitajien ja eläinten välillä. Vasikat tottuvat pienestä pitäen ihmisen käsittelyyn. Myös opiskelijat osallistuvat eläinten hoitoon ja ovat mukana poikimisten valvonnassa. Meille
on tärkeää tyytyväinen, ihmiseen luottava eläin, jota ruokitaan tarpeen
mukaan ja jonka elinympäristöstä huolehditaan.
Tänä vuonna huutokaupassa pm Tuorlan historian määrällisesti pienin, mutta sitäkin edustavampi sonnijoukko. Sonnien isänä on Luoteen
Abel (I: S. Tohon) Tuorlan Hokkuspokkusta lukuunottamatta (I: Ferninand av Tuggarp)
Yhteystiedot
Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitos
Jonna Lehtinen
puh. 050 4306 621
Piikkiö
Tuorlan Hopeanuoli
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0061-2010
10283036-9
6.4.2010
Polveutuminen
Isä
Luoteen Abel
HfN 03540
22.5.2008
Emä
Isänisä
Star Tohon 25M ET
HfNV 88883
Isänemä
Patalan Utra
09423 HfN
Koskis Us Inka Pp
08796Hf
Emänisä
Koskis Lr Usama
Hf 02566
3.4.2004
8077484-8
Emänemä
Koskis Pp Inka
085125 Hf
Emänemänisä
Sns Praire Power 7Z
Hf 02246
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
50
115
328
93
578
121
Emoindeksi
Jalostusarvo
113
11
Isä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Kasvattajan kommentti
Tuorlan Hopeanuoli jäi hienon emon viimeiseksi vasikaksi. Inka-emä periytti vahvasti valkoista
päätä ja ylvästä olemusta.
142 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 143
Hereford
Tuorlan Hokkuspokkus
Tuorlan Heeros
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0062-2010
10283037-2
21.4.2010
702517-0064-2010
10283039-8
23.4.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Ferninand av Tuggarp
HfVN 88900 Isänisä
12.2.2002
Emä
Harvie Jackpot
HfVN 88393
Luoteen Abel
Isänemä
Emma av Tuggarp
09280 HfN
Koskis Tp Lilja Si
08793 Hf
Emänisä
Thorsvik Puch
Hf 02469
2.3.2004
8077456-3
Emänemä
Koskis Si Lilja
08149 Hf
Emänemänisä
Gh Simba ET 21 E
Hf 88281
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Emä
Isänisä
Star Tohon 25M ET
HfNV 88883
22.5.2008
Isänemä
Patalan Utra
09423 HfN
Tuorlan Kaunis Veera
Emänisä
Koskis JJL Axel
Hf 02682
Emänemä
Koskis Us Likka Iw
08792 Hf
Emänemänisä
Koskis Lr Usama
Hf 02566
7.3.2006
8782583-9
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
45
95
380
107
597
115
Emoindeksi
102
Jalostusarvo
20
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Runko
HfN 03540
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
42
104
378
97
634
122
Emoindeksi
Jalostusarvo
108
19
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Kasvattajan kommentti
Tuorlan Hokkuspokkus pulahti maailmaan erityisen helposti ja vaivattomasti. Kookas emo, joka
keinosiemennettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2009.
Tuorlan Heeroksen emä ei ole ollenkaan numeroidensa kaltainen. Sitkeä pikkulehmä, joka hoitaaa tehtävänsä joka vuosi mallikkaasti!
144 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 145
Hereford
Mäki-Lossan tila
Veräväinen Jaakko, puh. 050 5720 960, Lammi, Hämeenlinna
Tuorlan Hidalgo
M. Hunk
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0053-2010
9872161-8
16.3.2010
702517-0106-2010
10209425-7
25.3.2010
Polveutuminen
Polveutuminen
Isä
Luoteen Abel
HfN 03540 Isänisä
22.5.2008
Emä
Star Tohon 25M ET
HfNV 88883
Isänemä
Patalan Utra
09423 HfN
Emänisä
Koskis Lr Usama
Hf 02566
Koskis Iw Likka
07888 Hf
Koskis Us Likka Iw
08792 Hf
2.3.2004
8077455-0 Emänemä
Emänemänisä
Thorsvik Iowa
APH Tom Jones
Emä
K-Cow NachoMan ET 36N HfVN 88915
7.3.2008
Isänemä
Munka Petra ET
09819 HfN
M. Yötär
Emänisä
Huht Prospector KOB5
HfVN 88554
Emänemä
M Sirkka
Emänemänisä
Innilän Omar
9200886-1
HfN02443
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Kg
Kg
Indeksi
Emoindeksi
Jalostusarvo
Indeksi
Eläin
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Runko
Isänisä
20.4.2007
HfN 03478
Hf 02194
Painot ja jalostusarvot
Indeksi
Isä
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
45
99
272
117
542
114
Emoindeksi
Jalostusarvo
109
20
Rakennearvostelu
Karjatiedot
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Kasvattajan kommentti
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Tuorlan Hidalgon syntymä aloitti tilan poikimakauden vuonna 2010. Emä Leidi on karjan hiljainen erakkolehmä. Tuskin huomaisimme, mikäli lähtisi karkuteille…
146 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 147
Hereford
M. Hepuli
M. Hopea
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0127-2010
10209442-2
3.4.2010
702517-0146-2010
10209460-0
16.4.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
APH Tom Jones
Emä
Isänisä
K-Cow NachoMan ET 36N HfVN 88915
7.3.2008
Isänemä
Munka Petra ET
09819 HfN
M. Titta
Emänisä
Teristen Rolfi
Hf 02567
Emänemä
Mäki-Lossan Pirjo
Emänemänisä
Hakkarilan Löhö
22.3.2008
HfN 03478
8102040-7
Emä
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
46
98
233
110
473
98
Emoindeksi
104
Jalostusarvo
2
Eläin
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
148 Sonnihuutokauppa 2011
Isänisä
K-Cow NachoMan ET 36N HfVN 88915
7.3.2008
Isänemä
Munka Petra ET
09819 HfN
M. Vaapukka
Emänisä
Thorsvik Saturnus
Hf 02725
Emänemä
Mäki-Lossan Pirjo
Emänemänisä
Hakkarilan Löhö
8836845-0
Hf 02297
Isä
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
HfN 03478
Hf 02297
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Runko
APH Tom Jones
31.3.2006
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
48
101
279
119
547
109
Emoindeksi
Jalostusarvo
109
14
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 149
Muistiinpanoja
Limousin
Mäenpään tila
Kivikoski Tuomo, puh. 040 842 9739, Punkalaidun
Mäenpään Felix
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0506-2010
10236087-1
6.4.2010
Polveutuminen
Isä
P. Vidal
LiN 01023
18.9.2004
Emä
19.4.2006
8786003-0
Isänisä
Glencoe Primetime Pp
LiV 85529
Isänemä
Paddais Suoma
01695 Li
Emänisä
Tamtadaa
Li 00747
Emänemä
M. Unite
Emänemänisä
Metsä-Paavolan Opium LiV 85556
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
42
92
292
98
495
110
Emoindeksi
Jalostusarvo
109
13
Isä
Emä
Rakennearvostelu
Karjatiedot
Välittäjä
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Kasvattajan kommentti
150 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 151
Limousin
Muistiinpanoja
Mäenpään Felipe
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0507-2010
10236088-4
11.4.2010
Polveutuminen
Isä
P. Vidal
Emä
LiN 01023
Isänisä
Glencoe Primetime Pp
LiV 85529
18.9.2004
Isänemä
Paddais Suoma
01695 Li
Q. Unja
Emänisä
Qvidja Pompidour
Li 00755
Emänemä
Qvidja Ninja
01135 Li
Emänemänisä
Etna
Li 85257
16.4.2003
7394085-4
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
46
98
300
93
529
115
Emoindeksi
Jalostusarvo
108
14
Isä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Kasvattajan kommentti
152 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 153
Simmental
Hosiken tila
Hosike Tero, puh. 040 7224 914, Huittinen
Hosiken Euro
Hosiken Hombre
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0122-2009
10006883-2
21.12.2009
702517-0136-2010
10006895-5
9.3.2010
Polveutuminen
Polveutuminen
Isä
Holm Valter P
Emä
SiN 00724
Isänisä
Holm Torkild P
SiN 00722
21.5.2004
Isänemä
Holm Kamilla P
01297 SiN
Alsilan Nasu
Emänisä
Rm Rudolf
Si 00295
Alsilan Daniela
00404 Si
Aatu
Si 00165
8607725-1 Emänemä
12.5.2005
Emänemänisä
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
56
106
336
113
615
106
Emä
28.5.2002
Emoindeksi
81
Jalostusarvo
7
Eläin
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
154 Sonnihuutokauppa 2011
SiN 00724
21.5.2004
Isä
Runko
Holm Valter P
7490975-5
Isänisä
Holm Torkild P
SiN 00722
Isänemä
Holm Kamilla P
01297 SiN
Emänisä
Lahisten Prince
Si 00193
Emänemä
Alsilan Adalmiina
Emänemänisä
Aatu
Si 00165
Painot ja jalostusarvot
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
48
94
358
110
580
98
Emoindeksi
Jalostusarvo
95
4
Rakennearvostelu
Karjatiedot
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 155
Simmental
Hosiken Harto
Hosiken Halvamies
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0145-2010
10006902-2
19.3.2010
702517-0196-2010
10006939-4
17.4.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Isänisä
Holm Torkild P
SiN 00722
21.5.2004
Isänemä
Holm Kamilla P
01297 SiN
Alsilan Margarita
Emänisä
Rm Rudolf
Si 00295
Holm Valter P
Emä
SiN 00724
31.12.2005
8607733-2
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
52
103
376
117
602
102
Emä
Lahisten Prince
21.5.2004
Isänemä
Holm Kamilla P
01297 SiN
Alsilan Kahvipapu
Emänisä
Rm Rudolf
Si 00295
Emänemä
Alsilan Mirja
Emänemänisä
Lahisten Prince
8607739-0
Si 00193
Emoindeksi
94
Jalostusarvo
6
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
156 Sonnihuutokauppa 2011
SiN 00722
Si 00193
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
Holm Torkild P
SiN 00724
15.1.2006
Painot ja jalostusarvot
Runko
Isänisä
Holm Valter P
Emänemä
Emänemänisä
Eläin
Isä
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
50
101
417
125
638
109
Emoindeksi
Jalostusarvo
93
16
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 157
Simmental
Hosiken Holmer
Hosiken Hector
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0134-2010
10006893-9
8.3.2010
702517-0135-2010
10006894-2
9.3.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Holm Valter P
Emä
SiN 00724
Isänisä
Holm Torkild P
SiN 00722
21.5.2004
Isänemä
Holm Kamilla P
01297 SiN
A. Ritzy
Emänisä
Lahisten Prince
Si 00193
Emänemä
Alsilan Rauha
00711 Si
Emänemänisä
Unuh 4 av Gyllebo
Si 00104
23.6.2001
7047870-1
Painot ja jalostusarvot
Holm Valter P
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Kg
Kg
21.5.2004
Emä
3.6.2002
Indeksi
Emoindeksi
Jalostusarvo
Indeksi
Eläin
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Runko
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
158 Sonnihuutokauppa 2011
SiN 00724
7490988-1
Isänisä
Holm Torkild P
SiN 00722
Isänemä
Holm Kamilla P
01297 SiN
Emänisä
L. Mike
Si 00226
Emänemä
Ilma
Emänemänisä
Aatu
Si 00165
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
Indeksi
Isä
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Kg
Kg
Indeksi
Indeksi
Emoindeksi
Jalostusarvo
Indeksi
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 159
Simmental
Martintalon tila
Rahkonen Raisa, puh. 040 5841 902, Koski Tl
MT Hannes
MT Heikki
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0625-2010
10222782-0
3.4.2010
702517-0652-2010
10222800-7
17.4.2010
Polveutuminen
Polveutuminen
Isä
Kurt av Frihult
SiN 00759
7.3.2006
Emä
01005 Si
Isänisä
Hugin av Esered
SiV 86483
Isänemä
Odessa av Frihult
01345 SiN
Emänisä
Alaska
SiN 00155
Lahisten Kismet
01004 Si
Lahisten Hector
Si 00083
8110431-0 Emänemä
5.3.2004
Emänemänisä
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Kg
Indeksi
48
97
641
113
Emä
21.4.2003
Indeksi
Emoindeksi
Jalostusarvo
Eläin
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
160 Sonnihuutokauppa 2011
SiN 00759
Isänisä
Hugin av Esered
SiV 86483
Isänemä
Odessa av Frihult
01345 SiN
00992 Si
Emänisä
Utah av Häggenes
SiN 00105
7712637-3
Emänemä
Lahisten Katriona
00551 Si
Emänemänisä
Lahisten Eros
Si 00074
7.3.2006
Isä
Runko
Kurt av Frihult
Painot ja jalostusarvot
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Kg
Indeksi
48
95
631
104
Indeksi
Emoindeksi
Rakennearvostelu
Jalostusarvo
Karjatiedot
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 161
Simmental
MT Hienomies
MT Hiillos
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-0671-2010
10222821-0
20.4.2010
702517-0686-2010
10222821-4
22.4.2010
Polveutuminen
Isä
Polveutuminen
Tapion Otava
Emä
Si 00504
Isänisä
Tapion Keisari
Si 00245
16.4.2004
Isänemä
Tapion Inka
00664 Si
Furka av Frihult
Emänisä
Frans av Håkantorp
Emänemä
Furka
15.3.2006
9326623-6
Isä
Tapion Otava
Si 00504
Isänisä
Tapion Keisari
Si 00245
Isänemä
Tapion Inka
00664 Si
00897 Si
Emänisä
Alaska
SiN 00155
7712620-5
Emänemä
Lahisten Erja
00255 Si
Emänemänisä
Hannig Essex
Si 86010
16.4.2004
Emä
6.4.2003
Emänemänisä
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Kg
Indeksi
46
106
615
107
Indeksi
Emoindeksi
Jalostusarvo
Eläin
Isä
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Runko
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
162 Sonnihuutokauppa 2011
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Kg
Indeksi
55
110
626
103
Indeksi
Emoindeksi
Jalostusarvo
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 163
Simmental
Ritamäen tila
Witikkala Kimmo, puh. 0500 214 637, Kokemäki
Ritamäen Hans
Ritamäen Hermanni
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-2106-2010
10167756-5
16.3.2010
702517-2108-2010
10167757-8
18.3.2010
Polveutuminen
Polveutuminen
Isä
Evex Linus
Si 00819
25.3.2007
Emä
Isänisä
Eves Travolta
SiN 00497
Isänemä
Emmi av Häggen 615
00866 SiN
Emänisä
H. Tahvo
Si 00491
RM Melody
00427 Si
Lurifax
SiV 86153
RM Valpuri
01151
26.4.2006
8849258-0 Emänemä
Emänemänisä
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
41
91
370
100
557
100
Emä
Emoindeksi
99
Jalostusarvo
5
Eläin
Isä
Emä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Lihakkuus
Kasvattajan kommentti
164 Sonnihuutokauppa 2011
Si 00819
25.3.2007
Isä
Runko
Evex Linus
Isänisä
Eves Travolta
SiN 00497
Isänemä
Emmi av Häggen 615
00866 SiN
RM Uma
01793 Si
Emänisä
Rumba
SiV 86331
3.3.2005
8471770-4
Emänemä
Ritamäen Karen ET
00367 Si
Emänemänisä
Kidegård Frederik
Si 86051
Painot ja jalostusarvot
Painot ja jalostusarvot
Eläin
Isä
Jalat
Kokonaisuus
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
Kg
Indeksi
45
89
402
103
642
113
Emoindeksi
Jalostusarvo
102
19
Rakennearvostelu
Karjatiedot
Välittäjä
Välittäjä
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
Kasvattajan kommentti
Sonnihuutokauppa 2011 165
Simmental
Muistiinpanoja
Ritamäen Hester
Karja-korva-vuosi
Syntymätunnus
Syntymäaika
702517-2112-2010
10167761-7
10.4.2010
Polveutuminen
Isä
Evex Linus
Si 00819
25.3.2007
Emä
Isänisä
Eves Travolta
SiN 00497
Isänemä
Emmi av Häggen 615
00866 SiN
RM Ursula
01791 Si
Emänisä
Tapion Loisto
Si 00280
22.4.2005
8471787-2
Emänemä
RM Olivia
00854 Si
Emänemänisä
Lahisten M
Si 00194
Painot ja jalostusarvot
Syntymäpaino
200 pv. paino
365 pv. paino
Kg
Kg
Kg
Indeksi
Indeksi
Emoindeksi
Jalostusarvo
Indeksi
Eläin
Isä
Emä
Karjatiedot
Rakennearvostelu
Välittäjä
Runko
Lihakkuus
Jalat
Kokonaisuus
HK Agri Oy
Välittäjän tunnus
053
Kasvattajan kommentti
166 Sonnihuutokauppa 2011
Sonnihuutokauppa 2011 167
Nuoren sonnin käyttöopas
Vastaanota sonni hyvissä ajoin ennen astutuskautta.
Vastaanottokarsinan aitojen tulee olla riittävän korkeita, jottei niistä
pääse yli missään tapauksessa, 160–170 cm.
l Laita sonni aluksi karsinaan parin hiehon tai lehmän kanssa, jotka ovat tulossa
kiimaan. Tarkkaile sonnin käyttäytymistä ja terveydentilaa. Totuta sonni
vähitellen pelkästään korsirehuun, älä unohda kivennäisiä.
l Jos haluat ottaa sonnin suoraan laitumelle, purkupaikan pitää olla kaukana
portista ja lehmien olla auton ympärillä niin, että sonni tulee autosta suoraan
lehmälaumaan.
l Nuori sonni todennäköisesti pelkää aluksi vanhempia lehmiä, jotka ottavat siitä
yliotteen. Kesän mittaan tilanne rauhoittuu. Laidunaidassa ei saisi olla jyrkkiä
kulmia.
l Seurustele sonnin kanssa päivittäin ja tutustukaa toisiinne.
l Tee selväksi, että olet isäntä talossa äläkä anna sonnille henkistä yliotetta.
Toimi määrätietoisesti ja hanki sonnin luottamus. Se ei synny väkivallalla.
Älä lyö sonnia missään tilanteessa. Juttele sille, rapsuta ja harjaa sitä päivittäin.
Pidä laitumella kuitenkin aina mukanasi jotain keppiä tai vastaavaa. Jos tilanne
välttämättä vaatii, muista, että sonnin turpa on sen herkkä kohta.
l Älä kuitenkaan liiku laitumella yksin, varsinkaan kiima-aikana, ellet ole aivan
varma sonnin käytöksestä.
l Nuorelle sonnille sopiva astutusryhmä ensimmäisenä kesänä on 15–20 hiehoa
tai lehmää.
l Nuori sonni laihtuu aina ensimmäisenä kesänä. Tämä johtuu siitä, että
sonni on vielä voimakkaassa kasvuvaiheessa, mutta ei laitumella ehdi syömään
kasvutarvettaan vastaavaa rehumäärää, koska sen aika menee kiimojen
seurantaan. Jos mahdollista, anna sonnille lisärehua varsinkin loppukesällä.
l Tarkkaile astutuskaudella kiimoja ja sonnin käyttäytymistä, tee koko ajan
muistiinpanoja. Naaraan kiimakierto on keskimäärin 21 vrk.
l Tee syksyllä tiineystarkastus, varsinkin, jos epäilet sonnin siitoskykyä. Ota
sonni ajoissa pois laumasta ja laitumelta kuntoutumaan.
l Ruoki sonnia voimakkaasti toisella sisäruokintakaudella, jotta se kuroisi kiinni
kesällä menettämänsä kasvun. Muista kivennäiset ja vitamiinit.
l Sonnin pitäisi painaa 2-vuotiaana 800–900 kiloa.
l Näin menetellen saat sonnista parhaan kaverisi.
l
l
Lisätietoja
Juhani Numminen
Puh. 0400 854 911
[email protected]
168 Sonnihuutokauppa 2011
Kevään parhaat kivennäistarjoukset
Kevään kivennäistarjoukset
Tilaa kivennäiset
vaivattomasti ja edullisesti!
Komponenttiruokintaan suunnitellut HK Agrin kivennäiset soveltuvat parhaiten aperuokintaan. Jouheva
käytettävyys ja hyvä sekoittuvuus helpottavat ja
nopeuttavat ruokintaerän valmistusta. Suuret suuntakuormat sekä jakelu samalla alueella usealle tilalle
alentavat rahtikustannuksia.
Molemmat apekivennäisemme ovat fosforivapaita
ja lisäksi olemme nostaneet niiden magnesiumpitoisuuksia. Apekivennäisistä on nyt saatavana myös
korkeammalla e-vitamiinipitoisuudella varustettu
Apekivennäinen +.
HK Agri kivennäiset
Apekivennäinen
265 €/tn
235 €/tn
Emokivennäinen
Mullikivennäinen
376 €/tn
280 €/tn
Rahtikustannukset kivennäisille
Apekivennäinen
Apekivennäinen+
Mullikivennäinen
Emokivennäinen
Kalsium g/kg
230
230
190
120
Fosfori g/kg
0
0
25
60
Magnesiumg/kg
60
60
75
120
Natrium g/kg
Apekivennäinen+
100
100
100
120
A-vitamiini, ky/kg
160000
160000
172000
250000
D-vitamiini, ky/kg
50000
50000
54000
40000
E-vitamiini,mg/kg
800
1400
705
700
1000 kg 60 €/tn
2000 kg 55 €/tn
3000 kg 50 €/tn
4000 kg 35 €/tn
5000 kg 3+ €/tn
Minimitilaus 1000 kg: Suuremmat toimituserät sovitaan
tapauskohtaisesti: Tilaukset toimitetaan tilauspäivästä 3
viikon sisällä. Hintoihin lisätään alv.
Kysy lisää ja tilaa!
Jukka Kinnunen, myyntipäällikkö
Puh. 040 521 9516
[email protected]
Pirjo Leva, myyntipäällikkö
Puh. 040 773 7290
[email protected]
HK Agri Oy | PL 50 (Kaivokatu 18), 20521 Turku | Vaihde 010 570 150
www.hkagri.fi
Kotitilan
albumi
on auki!
Katso kotitilaasi linssin takaa
ja osallistu valokuvakisaan!
Eikö olisikin mukavaa saada kotitilasi tunnelmat, työt ja arjen tapahtumat talteen? Maaseudun elämään liittyy monia ikuistamisen arvoisia aiheita ja hetkiä. Kotitilan albumi on HK Agrin järjestämä
valokuvauskilpailu, johon osallistumalla voit voittaa upeita palkintoja.
Kilpailuaika
Kuvia voi lähettää kilpailuun 21.4.–21.6. välisenä aikana. HK Agrin kuvaraati valitsee lähetetyistä
otoksista 12 parasta kuvaa, joista voittajaa voi äänestää HK Agrin kesätapahtumissa ja verkkosivuilla 24.6.–1.8.2011 välillä. Kisan valokuvia voidaan jatkossa käyttää HK Agrin viestintämateriaalina.
Palkinnot
Kolme eniten ääniä saanutta valokuvaa palkitaan. Pääpalkintona on 150 euron lahjakortti valokuvausliikkeeseen. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet saavat digikuvauskirjan.
Tutustu HK Agrin nettisivuilla tarkempiin ohjeisiin ja kuvausvinkkeihin. Sitten ei muuta kuin kamera kouraan ja kuvaamaan!
www.hkagri.fi