2013 - Havannalaiset ry

Versio 1.01
2.7.2014 23:27
Vuosikirja 2013
Copyright
Toimitus
Näyttelutulosluettelo
Näyttelyarvostelut
Ulkomaan tulokset
Rekisteröinnit
Terveystarkastukset
Havannalaiset ry, 2013
Pekka Järvelä
Pekka Järvelä
Pirkko-Riitta Metsävainio
Pekka Järvelä
Pekka Järvelä
Pekka Järvelä
Kiitokset kaikille kirjaan tietoja toimittaneille:
Taitto
Pekka Järvelä
Paino
Painosmäärä
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
3
Vuosikokous 2013
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS
Helsingissä 25.2.2013
PÖYTÄKIRJA
1. Kokouksen avaus
Rotujärjestön puheenjohtaja Anne Greus avasi kokouksen klo 13.20.
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi (2) ääntenlaskijaa.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Anne Greus ja sihteeriksi Pekka Järvelä. Esitettiin ja hyväksyttiin, että
pöytäkirjantarkastajat ja ääntenlaskijat ovat samat henkilöt. Pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Tarja Löfman
ja Mari Jänisniemi-Honkala.
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokouskutsu julkaistu lehdessä 4/2011, joka on ilmestynyt ennen joulua, eli kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Kokouksessa 40 äänivaltaista edustajaa joilla 25 valtakirjaa, yhteensä 65 ääntä.
Lista kokouksen osanottajista ja valtakirjan antajista (liite 1).
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
Esitettiin ja hyväksyttiin että kohtaan 5 muutetaan tilintarkastajien lausunto toiminnnantarkastajien lausunnoksi ja kohtaan
14. muut esille tulevat asiat lisätään hyväksyttäväksi esitykset kunniapuheenjohtajuudesta sekä kunniajäsenyyksistä.
Korjattu esityslista (liite 2).
5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnan tarkastajien lausunto
Toiminnan tarkastajien lausunto luettiin ja tilinpäätös hyväksyttiin. Toimintakertomus hyväksyttiin pienin korjauksin.
Tilinpäätös (liite 3).
Toiminnantarkastajien lausunto (liite 4).
Hyväksytty toimintakertomus (liite 5).
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.
Tilinpäätös vahvistettiin ja vastuuvapaus myönnettiin hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä määrätään jäsenmaksujen suuruus seuraavalle vuodelle.
Vahvistettiin toimintasuunnitelma (liite 6) sekä tulo- ja menoarvio (liite 7).
Päätettiin että jäsenmaksut pysyvät ennallaan. Jäsenmaksu 20 €, nuorisojäsen 10 €, perhejäsen 5 € ja pentuejäsenet 10 €.
8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut (8) jäsenet erovuoroisten tilalle. Uuden sääntömuutoksen hyväksymisen
myötä (PRH hyväksynyt uudet säännöt 28.9.2011) tässä vuosikokouksessa hallituksen jäsenet valitaan kokonaisudessaan.
Yhdistyksen puheenjohtajaksi ehdotettiin Anne Greusia ja Jaana Karosta.
Suoritetussa äänestyksessä annettiin yhteensä 64 ääntä. Äänet jakautuivat seuraavasti:
Anne Greus
35 ääntä
Jaana Karonen
29 ääntä
Puheenjohtajaksi valittiin Anne Greus. Äänestylaput (liite 8).
Hallitukseen esitettiin ja valittiin:
Jaana Karonen
Mirja Kukkamäki
Pirkko Metsävainio
Tiia Hoikkala
4
Kirsti Koivu
Taina Jaatinen-Niemi
Anne Kuusijärvi
Pekka Järvelä
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
9. Valitaan jalostustoimikunnan (9) jäsenet erovuoroisten tilalle. Uuden sääntömuutoksen hyväksymisen myötä tässä
vuosikokouksessa jalostustoimikunnan jäsenet valitaan kokonaisuudessaan.
Jalostustoimikuntaan esitettiin ja valittiin:
Ilkka Thomander
Susanna Thomander
Kirsti Koivu
Päivi Sarvikas
Lisa Lindholm
Mirja Thomander
Jaana Karonen
Pekka Järvelä
Anne Greus
10. Valitaan kaksi (2) toiminnantarkastajaa ja kaksi (2) varatoiminnantarkastajaa
Taru Vainio ja Kristiina Kästämä valittiin toiminnantarkastajiksi ja varalle Kirsi Räikkönen ja Virve Vahterkoski-Sjöblom.
11. Päätetään kulukorvauksista ja maksettavista palkkioista.
Päätettiin että hallitus päättää järjestäytymiskokouksessa.
12. Valitaan yhdistyksen edustajat ja heidän varahenkilönsä tarvittaviin edustustehtäviin (SKL:n valtuustoedustajat valittu
vuosikokouksessa 2011 kolmivuotiskaudeksi, joka päättyy vuonna 2013) Ei henkilö muutoksia.
13. Käsitellään Susanna Thomanderin tekemä esitys koskien jalostusohjesääntöä.
Todettiin että Suurin osa esitetyistä asioista on korjattu jalostusohjeeseen. Päätettiin että hampaista, uusi jalostustoimikunta
pohtii tarvittavat muutokset keskuudessaan.
Susanna Thomanderin kirje (liite 9).
12. Muut esille tulevat asiat:
Hallituksen esitys kunniapuheenjohtajuudesta Jaana Karoselle, esitys hyväksyttiin.
Hallituksen esitys kunniajäsenyydestä Ilkka Thomanderille, Mirja Thomanderille ja Kirsti Koivulle, esitykset hyväksyttiin.
Yhdistys lahjoitti muistolahjat toiminnasta poisjättäytyneille Marjo Heikalle ja Anette Ahlbom-Saharille.
13. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 15.00
Vakuudeksi
__________________________
Puheenjohtaja Anne Greus
Liitteet
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
______________________________
Sihteeri Pekka Järvelä
Lista kokouksen osallistujista ja valtakirjan antajista.
Esityslista.
Tilinpäätös vuodelta 2011
Toiminnantarkastajien lausunto
Toimintakertomus vuodelta 2011.
Toimintasuunnitelma vuodelle 2012
Tulo- ja menoarvio vuodelle 2012
Äänestyslaput
Susanna Thomanderin kirje
Olemme tarkistaneet kokouksen pöytäkirjan ____________ ja todenneet sen kokouksen kulkua vastaavaksi
_____________________________
Tarja Löfman
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
_________________________________
Mari Jänisniemi-Honkala
5
Havannalaiset ry:n
HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012
Vuosikokous
Vuosi 2012 oli Havannalaiset ry:n toinen toimintavuosi.
Havannalaiset ry on itsenäinen rotujärjestö 1.1.2011 alkaen.
Havannalaiset ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Helsingissä 25.2.2012.
Toimihenkilöt
Hallitus
Havannalaiset ry:n puheenjohtajana vuonna 2012 toimi Anne Greus. Varapuheenjohtajana toimikaudella on toiminut
hallituksen jäsen Kirsti Koivu, sihteerinä/hallituksen jäsen Mirja Kukkamäki ja taloudenhoitaja/jäsensihteerinä/hallituksen
jäsen Jaana Karonen. Putiikin hoitajana toimi hallituksen jäsen Taina Jaatinen-Niemi. Lisäksi hallituksen jäseninä ovat
toimineet Tia Hoikkala, Pekka Järvelä, Anne Kuusijärvi ja Pirkko-Riitta Metsävainio.
Vuoden 2012 hallitus kokoontui toimikautenaan 5 kertaa. Hallituksen jäsenet osallistuivat kokouksiin seuraavasti: Anne
Greus 5/5, Tia Hoikkala 4/5, Taina Jaatinen-Niemi 1/5, Pekka Järvelä 4/5, Jaana Karonen 5/5, Kirsti Koivu 4/5, Mirja
Kukkamäki 5/5, Anne Kuusijärvi 2/5 ja Pirkko-Riitta Metsävainio 3/5 kertaa.
Jalostustoimikunta antaa oman toimintakertomuksensa.
Jäsenistö
Havannalaiset ry:n jäsenmäärä oli vuoden 2012 lopussa 902, joista 844 oli varsinaisia jäseniä, 39 perhejäseniä, 12
nuorisojäseniä ja 7 ainaisjäsentä.
Yhdistyksen jäsenmaksut
Jäsenmaksut vuonna 2012 olivat seuraavat: vuosijäsen 20 €, nuorisojäsen 10 € ja perhejäsen 5 €.
Jos kasvattaja ilmoitti ja maksoi koko pentueen uudet omistajat jäseniksi, oli jäsenmaksu 10 €/henkilö liittymisvuonna.
Yhdistyksen julkaisutoiminta
Lehti
Havannalaiset ry julkaisi vuoden 2012 aikana neljä lehteä, yhteensä 268 sivua. Päätoimittajana on toiminut Päivi Sarvikas.
Nettisivut
Anne Kuusijärvi toimi nettisivujen webmasterina. Jalostustoimikunnan sivujen päivityksestä vastasi Anne Greus. Pekka
Järvelä on päivittänyt Top Ten -listaa. Timo Niemi ja Kirsi Räikkönen ovat päivittäneet näyttelytuloksia, Pia Suominen
Agility- ja tokotuloksia sekä Nea Huttunen Junior handler-tuloksia.
Sekä lehdessä että nettisivuilla julkaistuja, maksullisia kasvattajaruutuja oli vuoden lopussa 60 kpl.
Vuosikirjat
Vuosikirjat julkaistaan vastaisuudessa netissä. Sieltä löytyvät vuosikirjat 2008, 2009 ja 2010.
6
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
Yhdistyksen kilpailut
Erikoisnäyttely
Havannankoirien erikoisnäyttely pidettiin 21.4.2012 Lohjalla. Pennut, urokset ja BIS-pennun arvosteli Per Svarstad, Ruotsi,
nartut ja muut Torbjörn Skaar, Ruotsi ja Junior-handler tuomarina oli Daniella Sahari.
Koiria oli ilmoitettu näyttelyyn yhteensä 133, josta aik. uroksia 49, pentuja 8, aik. narttuja 52 ja pentuja 13.
Tulokset:
BIS
VSP
BIS-pentu
VSP-pentu
BIS-veteraani
VSP-veteraani
BIS-kasvattajaryhmä
BIS- jälkeläisluokka
Näyttelyn vanhin
Junior Handler
Zeraldas Icon Of Happiness om. Sanna Mari Martikainen
Behaves Joker In Jazz om. Charlotte Saariaho, Kirsi Räikkönen & Sanna Martikainen
Torcedore’s Paso Doble om. Sari Bergman
Suzuida’s Personal Paragon om. Tuula & Jennika Suni
Bayarin Una Bella Chica om. Seija Hiljanen & Miia Lintunen
Visakoivun Zurriago De Oro om. Pia Suominen
kennel Bellezza’s om. Aino-Inkeri Huurinainen
Bannera’s Next To None om. Marjo & Minna Heikka
Jatakabi’s Amanda om. Taina Jaatinen-Niemi
Sanna Mari Martikainen
Vuoden havannankoira-kisan tulokset
Yhdistyksen omassa Vuoden Havannankoira –kilpailussa:
Voittaja uros oli Behave’s Joker In Jazz om. Kirsi Räikkönen & Charlotte Saariaho.
Urosten debytantti oli Bellezza’s Keep It Hot om. Miia Lauronen.
Narttujen sekä veteraaninarttujen paras oli Bayarin Una Bella Chica, om. Seija Hiljanen.
Narttujen vuoden tulokas oli Bellezza’s Hot Gossip om. Miia Lauronen & Aino-Inkeri Huurinainen.
Urosveteraanien voiton vei kolmannen kerran Visakoivun Zurriago De Oro, om. Pia Suominen.
Kasvattajapalkinnon voitti kennel Jatakabi’s, om. Taina Jaatinen-Niemi.
Vuoden pentu oli Jatakabi's Hot Highflyer om. Anni & Kristiina Sillanpää.
Kasvattajapalkinnon yhdistykseen kuuluvalle kasvattajalle, jonka vähintään toisen polven Suomessa ensirekisteröity
kasvatti on sijoittunut korkeimmalle Vuoden Havannankoira kilpailussa, voitti Kirsi Räikkönen koirallaan Torcedore's
Glamorosa.
The next 5 generations after Nina –palkinnon voitti Zeraldas Icon Of Happiness om. Sanna Mari Martikainen
Vuoden Agility-havannalainen kilpailuissa voiton vei Sanillan Ice Princess, ohjaaja Jenny Rantamölö, omistajat Anne-Mari
Paavola ja Julianne Kemppainen.
Vuoden Junior-handler voittaja on Sanna-Mari Martikainen.
Yhdistyksen muu toiminta
•
Yhdistyksen syyspäivät pidettiin 16.9.2012 Nastolassa Metsäkylän koululla. Tilaisuus keräsi paikalle ison määrän
rotumme harrastajia ja sai paljon positiivista palautetta. Kaikkiaan päiville osallistui 58 henkilöä koirineen.
•
Yhdistys järjesti tuomareille erikoiskoulutuksen 29.3.2012 ja kollegion 18.10.2012 Lohjalla.
•
Yhdistyksen toimihenkilöitä osallistui oppia saamaan SKL:n järjestämään KoiraExpo tapahtumaan 4.-5.2.2012;
sekä Jalostusneuvojien neuvottelupäivälle 20.10.2012. Myös HSKP:n järjestämään Innovaatio-risteilyyn 31.3.2.4.2012 osallistuttiin.
•
6.10.2012 oli tarkoitus pitää aluetoimijoiden yhteinen innovaatio Pohjois-Hämeen kennelpiirin tiloissa, mutta
osallistujien vähäisyyden vuoksi tilaisuus peruttiin.
•
Rotumääritelmän tulkinta on valmis.
•
Jalostustarkastuskaavake ja -ohjeistus on valmisteltu.
•
Jalostustoimikunta ja hallitus järjestelivät koulutuspäivän, jonka toteutus on heti uuden toimikauden alussa.
Koulutuksessa käsitellään koiran rakenteeseen liittyviä asioita Markku Kipinän johdolla ja turkinhoitoon liittyviä
asioita Susanna Thomanderin johdolla.
•
DLA·Monimuotoisuustestiin saatiin kesällä tarjous Genoscoperilta, mutta tarjouksen hyäksymiseen oli niin lyhyt
aika, että jalostustoimikunta ei pystynyt hyväksymään hallituksen kanssa tarjousta niin lyhyellä ajalla. Myöhemmin
joulukuussa 2012, sekä alkuvuodesta 2013 Genoscoper antoi rodullemme mahdollisuuden osallistua uuteen
koirien ensimmäiseen koko perimän laajuiseen pilottikartoitukseen halvemmalla hinnalla, kuin se tulevaisuudessa
tulee maksamaan. Asiasta tiedotettiin jäsenistölle järjestön sivujen välityksellä.
•
Kennelliiton Koiranomistajan peruskurssi-rotutestiin laadittiin vastaukset (rotukysely ja rotuesittely) yhdessä
hallituksen kanssa.
Rekisteröinnit
Vuoden 2012 aikana havannankoiria rekisteröitiin Suomessa 565 kappaletta, lisäksi tuontikoiria rekisteröitiin 21 (vuonna
2011 rekisteröintien määrä oli 516, ja lisäksi tuontikoiria oli 12).
Havannalaiset ry:n hallitus
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
7
Havannalaiset ry:n
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013
Havannalaiset ry:n
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008
Havannalaiset ry jatkaa toimintaansa Suomen Kääpiökoirayhdistys – Finlands Dvärghundsförening r.y.:n
jäsenyhdistyksenä
Ry huolehtii yhteydenpidosta muihin kenneljärjestöihin ja rodun harrastajiin sekä kotimaassa että ulkomailla.
Ry julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvän lehden ’’Havannalainen’’, joka lähetetään kaikille jäsenille ja joka on myös
ry:n virallinen tiedotuskanava.
Ry julkaisee vuosikirjat 2006 ja 2007.
Ry järjestää bichon havanais -rodun erikoisnäyttelyn.
Ry ylläpitää omia internetsivujaan.
Ry järjestää jäsenistölleen syyspäivät.
Edellä esitettyjen lisäksi ry:n hallitus voi esittää myös muuta toimintaa vuodelle 2008.
Tästä tiedotetaan jäsenistölle Havannalainen-lehden ja internetsivujen välityksellä.
Havannalaiset ry:n
JALOSTUSTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012
Jalostustoimikunnan kokoonpano
Vuosikokousten 25.2.2012 ja 9.3.2013 välisenä aikana jalostustoimikunnassa ovat toimineet Ilkka Thomander
puheenjohtaja, Pekka Järvelä varapuheenjohtaja ja Anne Greus sihteeri, Jaana Karonen, Kirsti Koivu, Lisa Lindholm, Päivi
Sarvikas, Mirja Thomander, Susanna Thomander.
Jalostustoimikunnan kokoukset
Toimikauden aikana jalostustoimikunta on kokoontunut kuusi (6) kertaa. (25.2.2012 / 25.3.2012 / 9.6.2012 / 9.9.2012 /
18.11.2012 / 9.2.2013).
Jalostustoimikunnan kokouksissa ovat olleet läsnä:
Ilkka Thomander 6/6 kertaa, Pekka Järvelä 6/6 kertaa, Anne Greus 6/6 kertaa, Jaana Karonen 6/6 kertaa, Kirsti Koivu 5/6
kertaa, Lisa Lindholm 4/6 kertaa, Päivi Sarvikas 2/6 kertaa,
Mirja Thomander 6/6 kertaa, Susanna Thomander 6/6 kertaa
Jalostustoimikunnan toiminta
Jalostustoimikunta on tiedottanut jäsenistöä Havannalainen–lehden ja/tai nettisivujen välityksellä PEVISA-ohjelmasta ja
siihen liittyvistä muutoksista, jalostusohjeen muutoksista, tapahtuneista silmä- ja polvitutkimuksista, jalostusohjeen
täyttävistä yhdistelmistä, tapahtuneista astutuksista, syntyneistä pentueista, jalostusuroslistalla tapahtuneista muutoksista
sekä muista ajankohtaisista asioista.
Toimikauden aikana kaikki kokouspöytäkirjat julkaistiin soveltuvin osin Havannalainen–lehdessä. Julkaistaviin pöytäkirjoihin
sisällytettiin kaikki jalostustoimikunnalle tiedoksi annetut sairaustapaukset ja epäviralliset tutkimustiedot joiden
julkaisemiseen oli annettu lupa.
Toimikauden aikana jalostustoimikunnan jäsenistä Tapiola KoiraExpoon osallistui Päivi Sarvikas ja Innovaatioristeilyyn
Kirsti Koivu.
Vuoden 2012 aikana
-Jalostusohjeen täyttävien yhdistelmien listalle kirjattiin yhteensä 46 yhdistelmää, joista lähes kaikki myös toteutuivat.
-Jalostusohjeeseen tehtiin muutoksia ja se päivitettiin Kennelliiton yleisen jalostusstrategian tavoitteiden mukaiseksi, jonka
tärkeimpinä kriteereinä ovat koiran terveys ja hyvinvointi, jalostuspohjan riittävä laajuus ja perinnöllinen monimuotoisuus
sekä rodunomaisuus.
-Jalostustarkastuskaavakkeeseen tehtiin pieniä muutoksia ensimmäisen tarkastustapahtuman jälkeen.
8
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
-Jalostusuroslistalle päätettiin hyväksyä myös jalostustarkastuksessa käynyt koira, sekä ilmoitettiin että suomalaiskoirien
sukutaulua tai terveystuloksia ei tarvitse enää lähettää, jos nämä löydettävissä jalostusnetistä. Ilmoitukseen lisäys muut
silmämuutokset, johon omistaja ilmoittaa muut mahd. löydökset.
-Jalostustoimikuntaan valittiin ns. Kansainvälinen yhdyshenkilö, joka huolehtii yhteydenpidon ulkomaille. Pohjoismaita
lähestytty yhteistyön aloituksen merkeissä. Ruotsin kanssa virallisempi yhteistyö aluillaan.
-Jäsenistölle suunnatusta koirien terveyskyselystä laadittu yhteenveto julkaistiin lehdessä.
-Terveyskyselykaavaketta päivitetty.
-Kyselykaavake tehty liittyen pentueseurantaan ja jalostukseen käytettävien koirien terveyteen.
-Havanankoirien rekisteröinnin värivaihtoehtojen työstäminen ja listan ajantasaistaminen.
-Jalostustoimikunta työsti Jalostuksentavoiteohjelmaa (JTO) vuosille 2014-2018, joka tehtiin kennelliiton antamien uusien
ohjeiden mukaan.
-Syyspäiville organisoitiin verinäytteen otto Hannes Lohen geenitutkimuksia varten, mutta tämä peruuntui hyvin vähäisen
osallistuja määrän vuoksi.
-Toimikauden aikana Ulkomuototuomarit ry:n kanssa pidettiin yhteydenpitoa liittyen heidän järjestämäänsä
koulutustilaisuuteen 2013, sekä jalostustoimikunta esitti tuomareille lisäksi toiveen kirjata mm. koiran rakenteeseen,
luonteeseen, turkinlaatuun, kokoon liittyviä asioita arvosteluihinsa helpottamaan järjestömme tiedonkeruuta koiristamme.
-Jalostustoimikunta ja hallitus järjestivät kaksi jalostustarkastusta.
Ensimmäisessä oli 6 koiraa paikalla 5 urosta ja 1 narttu. Tarkastelun suorittivat ulkomuototuomarit Markku Kipinä ja Juha
Putkonen yhdessä.
Toisessa oli 4 koiraa paikalla 2 urosta ja 2 narttua (tämä oli vuoden 2013 puolella). Tarkastelun suoritti ulkomuototuomari
Juha Putkonen, sekä jalostustoimikunnan jäsenet Pekka Järvelä ja Mirja Thomander yhdessä.
-Jalostustoimikunta ja hallitus järjestelivät koulutuspäivän, jonka toteutus on heti uuden toimikauden alussa. Koulutuksessa
käsitellään koiran rakenteeseen liittyviä asioista Markku Kipinän johdolla ja turkinhoitoon liittyviä asioista Susanna
Thomanderin johdolla.
-Jalostustoimikunta auttoi toimikauden aikana muutamaan otteeseen kasvattajia yhdistelmien sukutaustassa esiintyvien
riskien selvittämisessä. Jalostustoimikunnalta ja sen jäseniltä pyydettiin neuvoja myös koirien jalostuskäyttöön ja pentujen
saamiseen liittyvissä asioissa.
-DLA-Monimuotoisuustestiin saatiin kesällä tarjous Genosoperilta, mutta tarjouksen hyväksymiseen oli niin lyhyt aika, että
jalostustoimikunta ei pystynyt hyväksymään hallituksen kanssa tarjousta niin lyhyellä ajalla. Myöhemmin joulukuussa
2012, sekä alkuvuodesta 2013 Genoscoper antoi rodullemme mahdollisuuden osallistua uuteen koirien ensimmäiseen
koko perimän laajuiseen pilottikartoitukseen halvemmalla hinnalla, kuin se tulevaisuudessa tulee maksamaan. Asiasta
tiedotettiin jäsenistöä järjestön sivujen välityksellä.
-Lyhytkarvatestin tulosten liittäminen kennelliiton jalostustietokantaan pitäisi olla mahdollista tulevaisuudessa.
Jalostustoimikunta siirsi asian hallitukselle, joka vei asiaa eteenpäin kennelliittoon antaen tiedonannon järjestömme
puollosta asian suhteen.
-Kennelliiton Koiranomistajan peruskurssi-rotutestiin laadittiin vastaukset (rotukysely ja rotuesittely) yhdessä hallituksen
kanssa
-Järjestön nettisivuille erotettu erikseen lyhytkarvaiset ja geenitestatut, kumpikin omaan osioonsa.
-Rotumääritelmän kääntäminen ruotsin- ja englanninkielelle.
-Joukkotarkastuksen järjestäminen (silmät, polvet) ollut työnalla ja selvitystyötä tehty.
-Avoimuuden eteen terveysasioissa ja uroslistalle urosten saamiseksi tehty kannustus työtä.
Havannalaiset ry:n
JALOSTUSTOIMIKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013
Rotujärjestön jäseniä tiedotetaan Havannalainen-lehden ja rotujärjestön nettisivujen välityksellä. Havannalainen-lehdessä
julkaistaan jalostustoimikunnan kokousten pöytäkirjat, tärkeät jalostustoimikunnan tiedotteet, jalostusuroslistan muutokset,
jalostusohjeen täyttävät yhdistelmät, ajankohtaiset asiat ja päätökset.
Nettisivuilla julkaistaan ajantasaista tietoa jalostustoimikunnan päätöksistä, sekä muista ajankohtaisista asioista,
jalostusohjeen täyttävät yhdistelmät, -astutukset ja –pentueet, jalostusurokset.
Vuoden 2013 aikana pyritään jalostustoimikuntaan saamaan asiantuntijajäseneksi eläinlääkäri.
Jalostustoimikunnan tavoitteena on järjestää kaksi jalostustarkastusta, tuomareiden koulutustilaisuus, sekä tuomareiden
arvostelukoe yhteistyössä hallituksen kanssa.
Jalostustoimikunta valvoo ja ohjaa rodun jalostustyötä harjoittamalla jalostusneuvontaa sekä valistus- ja tiedotustoimintaa.
Tehtävän hoitamiseksi jalostustoimikunta pyrkii hankkimaan ajantasaista tietoa rodun terveydestä seuraamalla
jalostustietokantaa säännöllisesti ja tekemällä terveyskartoitusta, pentueseurantaa, sekä pyrkii osallistumaan erilaisiin
koulutuksiin ja seuraamaan ajankohtaisia asioita eri tiedostuskanavia hyödyntäen.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
9
Jalostusneuvonnassa hyödynnetään rodulle hyväksyttyä jalostuksen tavoiteohjelmaa (JTO) sekä jalostusohjetta, joka
kertoo jalostustoimikunnan asettamat vähimmäisedellytykset jalostukseen käytettäville koirille. Jalostusohjetta päivitetään
tarvittaessa vastaamaan paremmin jalostustoimikunnan tavoitteita rodun jalostustyön ohjaamisessa.
Jalostustoimikunnan asettamien tavoitteiden toteutumista seurataan laatimalla jalostuskoirien käyttöä koskevia tilastoja,
seuraamalla havannankoirien terveyskyselyn ja pentueseurantakyselyn vastauksia. Näiden tietojen pohjalta laaditaan myös
jäsenistölle lehdessä julkaistavia yhteenvetoja.
Toimikauden aikana haetaan kennelliiton hyväksyntä jalostuksen tavoiteohjelmalle (JTO), vuosille 2014-2018. JTO on
hyväksytettävänä vuosikokouksessa 2013.
Toimikauden aikana ryhdytään työstämään jatkoa PEVISA-ohjelmallemme.
Jalostustoimikunta jatkaa yhteistyötä ja tietojenvaihtoa myös muiden maiden rotua harrastavien yhdistysten, erityisesti
Ruotsin BBHC:n ja Norjan NBHK:n jalostustoimikuntien, kanssa.
Jalostustoimikunta järjestää yhdessä hallituksen kanssa jäsenistölle/kasvattajille suunnatun koulutuspäivän.
10
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
HAVANNALAISET RY
TULOSLASKELMA
01.01.2011-31.12.2012
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
11
HAVANNALAISET RY
TASEET
01.01.2011-31.12.2012
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
HAVANNALAISET RY
TALOUSARVIO VUODELLE 2013
Tuotot:
Jäsenmaksutulot
2 000,00
Jalostustuotot
120,00
Pentuvälitys
Näyttelytuotot
130,00
1 000,00
Myyntituotot
500,00
Muut tuotot
500,00
Tuotot yhteensä
Menot:
16 000,00
Ilmoitustuotot
20 250,00
Lehden painatus
7 000,00
Lehden postitus
3 400,00
Kilometrikulut
1 900,00
Kokouskulut
600,00
Konttoritarvikkeet
600,00
Pankin kulut
350,00
Postikulut
700,00
ATK-kulut
450,00
Jalostusmenot
1 000,00
Koulutuskulut
500,00
Näyttely- ja kilpailuosall.
300,00
Jäsentapahtumat
400,00
Kulukorvaukset
300,00
Tavaraostot
500,00
Muut kulut
2 250,00
Menot yhteensä
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
20 250,00
13
Rekisteröinnit 2013
Suomessa syntyneet
Abendito's, Outi Paatola, Klaukkala
synt. 29.1.2013
i: Christa's Jumpy Clown Ximbo
Abendito's Jumpy Happy Hero
FI20576/13
Abendito's Jumpy Prince Leonard
FI20574/13
Abendito's Jumpy Prince Pedro
FI20575/13
Abendito's Jumpy Black Beauty
FI20579/13
Abendito's Jumpy Happy Heart
FI20581/13
Abendito's Jumpy Honey Bunny
FI20577/13
Abendito's Jumpy Mirabella
FI20578/13
Abendito's Jumpy Shining Star
FI20580/13
Abendito's Jumpy True Friend
FI20582/13
Abendito's Jumpy Twinkling Star
FI20583/13
synt. 15.7.2013
i: Tailormade Treasure Star Of Havanna
Abendito's Karate Kid
FI43459/13
Abendito's King Kong
FI43458/13
Abendito's King Of Hearts
FI43457/13
Abendito's Kiss Kiss
FI43456/13
e: Our Kind Of Magic Star Of Havanna
uros
valkoinen-soopeli
uros
soopeli-valkoinen
uros
black & tan
narttu
musta-valkoinen
narttu
valkoinen-soopeli
narttu
valkoinen-soopeli
narttu
valkoinen-soopeli
narttu
black & tan
narttu
valkoinen-soopeli
narttu
valkoinen-soopeli
e: Abendito's Evangelista De Amor
uros
soopeli
uros
soopeli
uros
soopeli
narttu
soopeli
Asera's, Sari Nurminen, Heinola
synt. 16.1.2013
i: Zodiaka'la Star's Cause I'm The One
Asera's Cheek
FI17149/13
Asera's Chris Isaak
FI17150/13
Asera's Chris Rea
FI17152/13
Asera's Cliff Richard
FI17151/13
Asera's Celine Dion Lily
FI17154/13
Asera's Chisu
FI17153/13
e: Asera's Alicialily
uros
uros
uros
uros
narttu
narttu
Bannera's, Marjo & Minna Heikka, Vantaa
synt. 12.3.2013
i: Bannera's Next To None
Bannera's Rarely Rebellious
FI24397/13
Bannera's Riddling Rapscallion
FI24398/13
Bannera's Raving Resolute
FI24395/13
Bannera's Refined Relater
FI24399/13
Bannera's Rhapsodized Rarity
FI24396/13
e: Bannera's Peerless Personage
uros
musta-valkoinen
uros
musta
narttu
black & tan
narttu
musta-valkoinen
narttu
kulta-valkoinen
Bayarin, Marja Pajarinen, Eno
synt. 25.4.2013
i: Siegreich Horus
Bayarin Stella Della Sera
FI32743/13
synt. 8.7.2013
i: Mamitas Don't You Dare
Bayarin Golden Coin
FI42569/13
Bayarin Sign Of Magic
FI42570/13
Bayarin Sunny Boy
FI42571/13
Bayarin Queen Of Hearts
FI42573/13
Bayarin Rose Of Dreams
FI42572/13
synt. 9.7.2013
i: Bombattaren Nemo Nordeste
Bayarin Cosmos Secret
FI42562/13
Bayarin Crown Prince
FI42564/13
Bayarin Golden Drops
FI42563/13
Bayarin Coral Queen
FI42565/13
Bayarin Crystal Magic
FI42566/13
Bayarin Gipsy Queen
FI42568/13
Bayarin Rose Queen
FI42567/13
e: Bayarin Alma Angelica
narttu
beige-valkoinen
e: Sugar Sky Sunny Star Of Havanna
uros
beige
uros
valkoinen-beige
uros
valkoinen-beige
narttu
valkoinen-beige
narttu
beige
e: Bayarin Rock Princess
uros
valkoinen-soopeli
uros
valkoinen-kulta
uros
soopeli
narttu
kulta-valkoinen
narttu
valkoinen-kulta
narttu
musta-valkoinen
narttu
valkoinen-soopeli
14
soopeli-valkoinen
valkoinen
valkoinen-soopeli
valkoinen-musta
soopeli
soopeli
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
Bedårande's, Anne Ja Juha Greus, Sastamala
synt. 11.8.2013
i: Tequilaville's Exquisite Ebony
Bedårande's Geronimo
FI45671/13
Bedårande's Gardenia
FI45674/13
Bedårande's Giselle
FI45673/13
Bedårande's Grace
FI45675/13
Bedårande's Guinevere
FI45672/13
e: Facklans Ida Alias Hannah Montana
uros
musta-valkoinen
narttu
soopeli
narttu
soopeli
narttu
soopeli-valkoinen
narttu
musta
Bellezza's, Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani
synt. 3.12.2012
i: Bellezza's Tame This Tiger
Bellezza's Love At First Sight
FI14130/13
Bellezza's Loving Feeling
FI14129/13
synt. 15.2.2013
i: Frosty Ink's Whooper Dooper
Bellezza's Starlight
FI21767/13
Bellezza's Special Edition
FI21769/13
Bellezza's Super Sweet
FI21768/13
synt. 18.4.2013
i: Frosty Ink's Whooper Dooper
Bellezza's Buccaneer
FI39745/13
Bellezza's Black Dream
FI39746/13
synt. 10.8.2013
i: Bellezza's Poker Face
Bellezza's Caribbean Clown
FI48838/13
Bellezza's Caribbean Pearl
FI48839/13
Bellezza's Crystal Fairy
FI48841/13
Bellezza's Cuban Flirt
FI48840/13
e: Bellezza's Royal Jewel
uros
uros
e: Bellezza's Pepita
uros
narttu
narttu
e: Bellezza's Special Design
uros
narttu
e: Bellezza's Total Knockout
uros
uros
narttu
narttu
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
Blaubere, Beatrice Kautonen, Vihti
synt. 22.1.2013
i: Bellezza's Tame This Tiger
Blaubere Kaspian La Luna
FI18362/13
Blaubere Karamelle La Reina
FI18363/13
Blaubere Kasandra La Bonita
FI18364/13
e: Blaubere Carmen Dolores
uros
narttu
narttu
valkoinen-beige
valkoinen-kulta
kulta
Calins Nounours, Tiina Honkanen, Salo
synt. 1.11.2013
i: Fablecastle's Karlsson På Taket
Calins Nounours Mini Cooper S
FI55162/13
Calins Nounours Mini Countryman
FI55163/13
e: Calins Nounours Bridget Jones
uros
black & tan
uros
tricolour
Candy Coctail's, Minna Kaukovaara-Hellbom, Salo
synt. 26.6.2013
i: Zabadou's Rock 'N Roll
Candy Coctail's Aramis
FI41300/13
Candy Coctail's Athos
FI41301/13
Candy Coctail's Porthos
FI41299/13
e: Visakoivun Popelina Plateada
uros
valkoinen-soopeli
uros
sikari
uros
soopeli
Canis Ventosus, Tuuli Jokivartio, Espoo
synt. 18.12.2012 i: Christa's Jumpy Clown Xaffo
Canis Ventosus Kind Sable Nobleman
FI16985/13
Canis Ventosus King Caspian The Man FI16984/13
Canis Ventosus Keflavik Silky Saga
FI16988/13
Canis Ventosus Kenyan Coffee Bean
FI16986/13
Canis Ventosus Kilimanjaro Snow Paw
FI16987/13
e: Canis Ventosus Hebe Babette
uros
uros
narttu
narttu
narttu
Cielo Estrellado, Tuija Majalahti, Tervalampi
synt. 24.12.2012 i: Pillowtalk's Just Like Rodolfo Valentino
Cielo Estrellado Regalo De Navidad
FI26767/13
synt. 14.4.2013
i: Visakoivun Whatchamacallit
Cielo Estrellado Lope Conmovedor
FI41490/13
Cielo Estrellado Lucas Atareado
FI41491/13
Cielo Estrellado Liliana Elegante
FI41488/13
Cielo Estrellado Luisina Amabilisima
FI41489/13
e: Cielo Estrellado Primavera
uros
e: Cielo Estrellado Casimira
uros
uros
narttu
narttu
black & tan
black & tan
beige
musta
Danzon, Terhi Pellikka, Kuopio
synt. 8.4.2013
i: Massivus Angel's Calimero "Nody"
Danzon Calimero Jr
FI29210/13
Danzon Casanova
FI29211/13
Danzon Cha Cha Cha
FI29209/13
e: Danzon Adoria
uros
uros
narttu
soopeli
soopeli
soopeli-valkoinen
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
kulta
valkoinen-kulta
kulta-valkoinen
kulta-valkoinen
valkoinen-musta
valkoinen-musta
musta-valkoinen
soopeli
musta-valkoinen
soopeli
suklaanruskea
suklaanruskea
soopeli-valkoinen
15
Diamond Peak, Maritta Lahtinen, Klaukkala
synt. 2.11.2013
i: Canis Ventosus Gothic Tale
Diamond Peak Autumn Tale
FI56561/13
Diamond Peak Alabaster Doll
FI56564/13
Diamond Peak Amber Rosebud
FI56563/13
Diamond Peak Arctic Cloudberry
FI56562/13
e: Redenstamm Jet Set Doll
uros
narttu
narttu
narttu
valkoinen
valkoinen-soopeli
soopeli
kulta
Divanera, Heidi Kuoppala, Kiukainen
synt. 1.4.2013
i: Sedes Elating Eliaz
Divanera Bello Affascinante
Divanera Bello Cometa
Divanera Bello Elegante
Divanera Bello Sparkle D'oro
Divanera Bella Di Fascino
Divanera Bella Divina
Divanera Bella Stellaluminosa
e: Jatakabi's Dream Come True
uros
uros
uros
uros
narttu
narttu
narttu
musta-valkoinen
valkoinen-musta
musta-valkoinen
kulta
musta-valkoinen
valkoinen
musta-valkoinen
Divino Amor, Salla Maria Vainiola, Vahto
synt. 18.3.2013
i: Zodiaka'la Star's Highest Hope
Divino Amor Cardamomo
FI27743/13
e: Bannera's Fabulous Fame
narttu
soopeli-valkoinen
Ei-San, Eija Sandqvist, Ylitornio
synt. 19.4.2013
i: Running Beauty Happy Hamlet
Ei-San Jetsulleen
FI35818/13
Ei-San Joopase Joo
FI35820/13
Ei-San Justiinsa Juu
FI35819/13
synt. 12.8.2013
i: Running Beauty Happy Hamlet
Ei-San Karkki
FI46622/13
Ei-San Kompiainen
FI46621/13
Ei-San Kermakaramelli
FI46625/13
Ei-San Kinuskikaramelli
FI46623/13
Ei-San Kolakaramelli
FI46624/13
e: Facklans Gabriella
uros
narttu
narttu
e: Facklans Leena
uros
uros
narttu
narttu
narttu
valkoinen-beige
soopeli
valkoinen-beige
soopeli
soopeli
Habanello, Tia Hoikkala ja Tommi Ylitalo, Espoo
synt. 6.4.2013
i: Bellezza's Tame This Tiger
Habanello Ay Chico
FI28576/13
Habanello Chico Malo
FI28575/13
Habanello La Chica Que Yo Amo
FI28574/13
Habanello Mi Chica Rebelde
FI28572/13
Habanello Una Chica Como Tu
FI28573/13
e: Bannera's Piebald Phantasy
uros
uros
narttu
narttu
narttu
musta-valkoinen
musta-valkoinen
kulta-valkoinen
musta-valkoinen
valkoinen-kulta
Habaneros Lindos, Niina Kettunen-Niemi, Ruutana
synt. 22.4.2013
i: Dandy Daisy Warrior Choo-Choo
Habaneros Lindos Belarmina
FI28598/13
Habaneros Lindos Berengària
FI28596/13
Habaneros Lindos Bernardita
FI28597/13
Habaneros Lindos Bertalina
FI28600/13
Habaneros Lindos Bienvenida
FI28599/13
e: Ichocomia Mis Amores Pequeniós
narttu
suklaa-valkoinen
narttu
suklaanruskea
narttu
suklaa-valkoinen
narttu
suklaanruskea
narttu
suklaanruskea
Havannoitsijan, Jonna Akselila, Vantaa
synt. 27.2.2013
i: Isfolket's U Got It
Havannoitsijan Aito Aurinko
FI33126/13
Havannoitsijan Aito Tähti
FI33128/13
Havannoitsijan Aito Enkeli
FI33127/13
e: Zabadou's Real Rose
uros
uros
narttu
kulta
kulta
black & tan
Hurly-Burly, Anri Tukkimäki, Turku
synt. 3.4.2013
i: Zabadou's Perfect Polaris
Hurly-Burly Manfred Man
FI25030/13
Hurly-Burly Metallica
FI25032/13
Hurly-Burly Mountain
FI25031/13
Hurly-Burly Marilyn Manson
FI25034/13
Hurly-Burly Mothers Finest
FI25033/13
e: Visakoivun Ginebra Sabrosa
uros
uros
uros
narttu
narttu
valkoinen-kulta
valkoinen-sikari
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
16
FI26762/13
† FI26760/13
FI26761/13
FI26763/13
FI26765/13
FI26766/13
FI26764/13
soopeli
musta-valkoinen
soopeli
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
Ja-Kar, Jaana Karonen, Rajamäki
synt. 12.6.2013
i: Torcedore's Heroe De Moncada
Ja-Kar Herra Reino
FI37041/13
Ja-Kar Hilpeä Hidalgo
FI37043/13
Ja-Kar Hovi Narri
FI37040/13
Ja-Kar Huvi Luuseri
FI37042/13
Ja-Kar Haaremin Helmi
FI37044/13
Ja-Kar Henna Hempukka
FI37045/13
e: Ja-Kar Villi Ruusu
uros
uros
uros
uros
narttu
narttu
soopeli
soopeli
soopeli
soopeli
soopeli
soopeli
Jatakabi's, Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö
synt. 24.4.2013
i: Jatakabi's Be A Good Boy
Jatakabi's Panthaleon
FI46949/13
Jatakabi's Pretty Blossom Lady
FI46950/13
e: Jatakabi's You Are My Love
uros
narttu
musta-valkoinen
musta-valkoinen
Jerian's, Annina Korte, Paimio
synt. 12.1.2013
i: Voila Bruce With A Twist
Jerian's Adonis
FI16259/13
Jerian's Aladin
FI16261/13
Jerian's Amadeus
FI16260/13
Jerian's Adina
FI16264/13
Jerian's Alice
FI16263/13
Jerian's Alina
FI16262/13
e: Jerian's Vilma
uros
uros
uros
narttu
narttu
narttu
valkoinen-kulta
valkoinen-soopeli
soopeli
soopeli
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
Kuusivirta, Göta Timonen, Kaivanto
synt. 2.2.2013
i: Visakoivun Miilo Solstrand
Kuusivirta Xarro
FI25432/13
Kuusivirta Xavier
FI25434/13
Kuusivirta Xoan
FI25433/13
Kuusivirta Xoe
FI25431/13
Kuusivirta Xanita
FI25437/13
Kuusivirta Xenia
FI25436/13
Kuusivirta Xia
FI25435/13
e: Kuusivirta Stella
uros
uros
uros
uros
narttu
narttu
narttu
Lumikuono, Mari Jänisniemi-Honkala, Lahti
synt. 6.10.2013
i: Jatakabi's Survivor
Lumikuono One Man Band
FI53293/13
e: Lumikuono Madame Rochas
uros
valkoinen-brindle
Madrina's, Päivi Sarvikas, Turku
synt. 24.8.2013
i: Zodiaka'la Star's Highest Hope
Madrina's Fuego Del Amor
FI50175/13
Madrina's Flor Del Sol
FI50176/13
Madrina's Fortuna Del Padre
FI50177/13
Madrina's Fuente Del Amor
FI50174/13
Madrina's Futura Estrella
FI50178/13
synt. 1.9.2013
i: Torcedore's Fortuna Milargo
Madrina's Gamberro Gayo
FI50736/13
Madrina's Geronimo
FI50734/13
Madrina's Gradius Rebirth
FI50733/13
Madrina's Gran Favorito
FI50735/13
Madrina's Grandioso
FI50732/13
Madrina's Giana Sisters
FI50731/13
e: Torcedore's Alegre Nenita
uros
narttu
narttu
narttu
narttu
e: Huanita Cubanese Biely Luc
uros
uros
uros
uros
uros
narttu
Mamitas, Marko Maaranen, Juva
synt. 17.12.2012 i: Mamitas Don't You Dare
Mamitas Golden Labei
FI15220/13
Mamitas Guess Again
FI15221/13
e: Bien Carados Copito De Nieve
narttu
valkoinen-kulta
narttu
valkoinen-kulta
Mar-Lini, Oili Hannula, Sarvijoki
synt. 13.10.2012 i: Aleksandrian Super Hot
Mar-Lini Eetu
FI11302/13
Mar-Lini Paavo Anselmi
FI11303/13
Mar-Lini Takku
FI11301/13
Mar-Lini Aada
FI11304/13
Mar-Lini Chili
FI11305/13
e: Dóna
uros
uros
uros
narttu
narttu
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
tricolour
tricolour
musta
musta
musta
musta-valkoinen
musta-valkoinen
musta-valkoinen
valkoinen-kulta
musta
musta
valkoinen-beige
valkoinen-beige
valkoinen-beige
valkoinen-beige
valkoinen-beige
17
Mimarcon, Pirjo-Riitta Östring, Nokia
synt. 22.7.2013
i: Christa's Jumpy Clown Xaffo
Mimarcon Val Kilmer
FI44864/13
Mimarcon Valentiino
FI44868/13
Mimarcon Valentino Rossi
FI44867/13
Mimarcon Victor Hugo
FI44866/13
Mimarcon Vincent Van Gogh
FI44865/13
Mimarcon Valentiina
FI44872/13
Mimarcon Vanessa-Mae
FI44871/13
Mimarcon Vera Wang
FI44869/13
Mimarcon Vicky-Lee
FI44870/13
Mimarcon Victoria Secret
FI44873/13
e: Mimarcon She Is A Lady
uros
uros
uros
uros
uros
narttu
narttu
narttu
narttu
narttu
suklaanruskea
soopeli
black & tan
black & tan
suklaanruskea
soopeli
suklaa-valkoinen
suklaanruskea
musta-valkoinen
black & tan
Mirikin, Mirja Kirvesniemi, Inkeroinen
synt. 10.1.2013
i: Jatakabi's Be A Good Boy
Mirikin Ice Cool Leevi
FI17720/13
Mirikin Ice Cool Yrmyl
FI17721/13
Mirikin Ice Cool Blondi
FI17724/13
Mirikin Ice Cool Rosa
FI17722/13
Mirikin Ice Cool Sara
FI17723/13
e: Mucho Bravo Carina Caja
uros
uros
narttu
narttu
narttu
tricolour
soopeli
kulta-valkoinen
tricolour
soopeli
Miyoi's, Pirkko-Riitta Metsävainio, Oulu
synt. 1.5.2013
i: Bedårande's Elijah
Miyoi's Musketeer Aramis
FI32146/13
Miyoi's Musketeer Athos
FI32145/13
Miyoi's Musketeer Porthos
FI32147/13
e: Sanillan Shining Sun
uros
uros
uros
musta-valkoinen
musta-valkoinen
soopeli-valkoinen
My Riverfriend, Laila Hummeigård, Yttermark
synt. 11.5.2013
i: Aleksandrian Super Hot
My Riverfriend Perfekt Choice
FI35626/13
My Riverfriend Perfekt Dream
FI35628/13
My Riverfriend Perfekt Mystery
FI35627/13
e: My Riverfriend Vipzy
uros
uros
uros
beige
beige
beige
Mäntyhavun, Kaija Männistö, Härmä
synt. 25.5.2013
i: Massivus Angel's Calimero "Nody"
Mäntyhavun Lari
FI43464/13
Mäntyhavun Late
FI43463/13
Mäntyhavun Lara
FI43465/13
Mäntyhavun Leidi
FI43466/13
Mäntyhavun Likka
FI43469/13
Mäntyhavun Lilla
FI43468/13
Mäntyhavun Lyyti
FI43467/13
e: Havasaar Bianca Ballerina
uros
uros
narttu
narttu
narttu
narttu
narttu
musta-valkoinen
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
soopeli
soopeli
soopeli
Naranja, Helena Sundström, Tuusula
synt. 27.9.2013
i: Bannera's Next To None
Naranja Sirius
FI55682/13
Naranja Sirocco
FI55681/13
Naranja Shacra
FI55683/13
e: Pilliwink's Nevisca
uros
uros
narttu
Nicolen, Tanja & Marko Mäkipää, Lempäälä
synt. 17.2.2013
i: Nicondoes Depeche Mode
Nicolen Minor Mode
FI20812/13
Nicolen A La Mode
FI20813/13
Nicolen Festive Mode
FI20814/13
Nicolen Major Mode
FI20815/13
Nicolen Modesty Blaise
FI20816/13
synt. 19.2.2013
i: Christa's Jumpy Clown Xaffo
Nicolen Nomen Est Omen
FI20810/13
Nicolen Nota Bene
FI20811/13
e: Nicolen Festina Lente
uros
narttu
narttu
narttu
narttu
e: Nicolen Je T'aime
uros
narttu
18
kulta-valkoinen
kulta-valkoinen
soopeli
valkoinen-musta
soopeli
musta-valkoinen
musta-valkoinen
suklaanruskea
soopeli
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
No Imperfection, Charlotte Saariaho, Alaveteli
synt. 17.1.2013
i: Christa's Jumpy Clown Ximbo
No Imperfection Miss Chic
FI20463/13
No Imperfection Miss Magic
FI20460/13
No Imperfection Miss Mystery Girl
FI20461/13
No Imperfection Miss Sunshine
FI20464/13
No Imperfection Miss Surprise
FI20462/13
synt. 14.4.2013
i: Behave's Joker In Jazz
No Imperfection New Sensation
FI33557/13
No Imperfection Never Say Never
FI33558/13
No Imperfection Next Star
FI33556/13
No Imperfection Never Back Down
FI33559/13
No Imperfection Never Give Up
FI33561/13
No Imperfection Never Say Goodbye
FI33560/13
No Imperfection No One Like Me
FI33563/13
No Imperfection Now Or Never
FI33562/13
e: No Imperfection High Hopes
narttu
soopeli
narttu
valkoinen-soopeli
narttu
soopeli
narttu
soopeli
narttu
soopeli
e: No Imperfection Friend Forever
uros
soopeli
uros
soopeli
uros
musta
narttu
musta
narttu
musta
narttu
musta
narttu
musta
narttu
soopeli
Notchill's, Marja Rossi, Konnevesi
synt. 25.12.2012 i: Domoszlói-Vadász Holiday
Notchill's Pretty Peter Pan
FI21650/13
Notchill's Prince Charm Love
FI21651/13
Notchill's Princess Pricilla
FI21652/13
Notchill's Princess Prima Donna
FI21653/13
synt. 14.2.2013
i: Domoszlói-Vadász Holiday
Notchill's Ring Of Fire
FI38612/13
Notchill's Remember For You
FI38609/13
Notchill's Rose Are Diamond
FI38610/13
Notchill's Roses Are Magic
FI38611/13
e: Kathleen
uros
uros
narttu
narttu
e: Pienenkorven Mansikki
uros
narttu
narttu
narttu
Paw's Mystery, Pirjo Harrinvirta, Lohja
synt. 20.11.2012 i: Visakoivun Querido Amigo
Paw's Mystery Louis Philip
FI11629/13
Paw's Mystery Lucas Perry
FI11630/13
Paw's Mystery Ladonna Pauline
FI11628/13
synt. 31.3.2013
i: Visakoivun Querido Amigo
Paw's Mystery Benedict Vito
FI27649/13
Paw's Mystery Benjamin Vince
FI27650/13
Paw's Mystery Belinda Verna
FI27647/13
Paw's Mystery Bernice Viola
FI27648/13
synt. 17.6.2013
i: Pillowtalk's Just Like Rodolfo Valentino
Paw's Mystery Paloma Adriana
FI41543/13
Paw's Mystery Pamela Ariana
FI41544/13
Paw's Mystery Priscila Arminda
FI41545/13
synt. 27.6.2013
i: Habaneros Lindos Arquelao
Paw's Mystery Choco Coffee
FI44322/13
Paw's Mystery Chocodile Rock
FI44321/13
Paw's Mystery Chocoholic
FI44319/13
Paw's Mystery Chocolate Cookie
FI44320/13
Paw's Mystery Coco Chanel
FI44318/13
synt. 3.7.2013
i: Visakoivun Querido Amigo
Paw's Mystery Olvido Horacio
FI48333/13
Paw's Mystery Orlando Hilario
FI48332/13
synt. 4.8.2013
i: Visakoivun Querido Amigo
Paw's Mystery Raniero Amos
FI48740/13
Paw's Mystery Ruffino Aldo
FI48739/13
Paw's Mystery Raffaela Aimé
FI48742/13
Paw's Mystery Rebecca Alda
FI48741/13
Paw's Mystery Romana Alba
FI48743/13
e: Pillowtalk's Prinzessin Liebreiz
uros
soopeli-valkoinen
uros
soopeli-valkoinen
narttu
valkoinen-soopeli
e: Saharanda Barbarea Verna
uros
musta-valkoinen
uros
kulta-valkoinen
narttu
musta-valkoinen
narttu
soopeli
e: Redenstamm Black Mystery
narttu
narttu
narttu
e: Dandy Daisy Warrior Pandora
uros
beige-valkoinen
uros
suklaa-valkoinen
narttu
suklaa-valkoinen
narttu
soopeli-valkoinen
narttu
suklaa-valkoinen
e: Pillowtalk's Prinzessin Liebreiz
uros
soopeli-valkoinen
uros
soopeli-valkoinen
e: Pillowtalk's Let Your Love Flow
uros
soopeli-valkoinen
uros
soopeli-valkoinen
narttu
soopeli-valkoinen
narttu
soopeli-valkoinen
narttu
soopeli-valkoinen
Pikikuonon, Sari Hiljanen, Lievestuore
synt. 30.1.2013
i: Mamitas Double Delight
Pikikuonon Winston
FI24812/13
Pikikuonon Woody
FI24811/13
Pikikuonon Wendy
FI24813/13
Pikikuonon Windy
FI24814/13
e: Lamona
uros
uros
narttu
narttu
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
valkoinen-musta
valkoinen-kulta
valkoinen-suklaa
valkoinen-soopeli
musta-valkoinen
kulta-valkoinen
musta-valkoinen
soopeli-valkoinen
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
19
Pilliwink's, Birgit Englund, Helsinki
synt. 3.12.2012
i: Visakoivun Querido Amigo
Pilliwink's Quimerista Chico
FI13567/13
Pilliwink's Quimerista Chica
FI13568/13
e: Pilliwink's Obra De Arte
uros
narttu
Redenstamm, Kaisa Eskola, Lohja
synt. 29.1.2013
i: Zabadou's Unique Arthur
Redenstamm Made For Rosalago
FI18815/13
Redenstamm Taiga
FI18814/13
synt. 2.2.2013
i: Habaneros Lindos Arquelao
Redenstamm Black Edward
FI18812/13
Redenstamm Black Hero
FI18811/13
Redenstamm White Romeo
FI18813/13
synt. 30.3.2013
i: Habaneros Lindos Arquelao
Redenstamm Easter Bunny
FI27636/13
Redenstamm Easter Candy
FI27638/13
Redenstamm Easter Cloud
FI27639/13
Redenstamm Easter Star
FI27637/13
Redenstamm Easter Surprise
FI27635/13
Redenstamm Easter Princess
FI27634/13
synt. 16.7.2013
i: Habaneros Lindos Arquelao
Redenstamm Fabrizio
FI42605/13
Redenstamm Fazio
FI42607/13
Redenstamm Federico
FI42606/13
Redenstamm Flavio
FI42608/13
Redenstamm Feliciana
FI42604/13
synt. 13.9.2013
i: Zabadou's Rock 'N Roll
Redenstamm Rocky Balboa
FI51104/13
Redenstamm Rocky Diamond
FI51105/13
Redenstamm Rocky Jewel
FI51106/13
e: Redenstamm White Hope
narttu
musta-valkoinen
narttu
valkoinen-kulta
e: Redenstamm Black Spirit
uros
musta
uros
black & tan
uros
valkoinen-kulta
e: Redenstamm Stars'n Moon
uros
soopeli
uros
musta-sikari
uros
valkoinen-kulta
uros
musta
uros
soopeli
narttu
musta
e: Redenstamm Jet Set Diamond
uros
musta-valkoinen
uros
musta
uros
soopeli
uros
musta
narttu
musta
e: Diamond Peak Golden Earring
uros
musta-valkoinen
narttu
soopeli
narttu
soopeli
Riehakan, Tiina Kivelä, Nurmijärvi
synt. 19.4.2013
i: Isfolket's U Got It
Riehakan Cassiatore Di Dote
Riehakan Chiusa Grande
Riehakan Cosimo De Medici
Riehakan Caramella
e: Smötkyn Riikon Musta Pantteri
uros
musta-valkoinen
uros
black & tan
uros
musta-valkoinen
narttu
musta-valkoinen
FI30868/13
FI30867/13
FI30870/13
FI30869/13
Sagora's, Pirjo Suominen-Suomela, Kerava
synt. 19.11.2012 i: Jatakabi's Endless Story
Sagora's Iris Laevigata
FI10214/13
Sagora's Iris Sibirica
FI10213/13
Sagora's Iris Setosa
FI10212/13
Sagora's Iris Siberica
FI10211/13
synt. 21.11.2012 i: Jatakabi's Be A Good Boy
Sagora's Jasione Boy
FI10326/13
Sagora's Johnsons Blue
FI10325/13
Sagora's Jacobinia Carnea
FI10329/13
Sagora's Japonica Girl
FI10330/13
Sagora's Jasmiin Lily
FI10328/13
Sagora's Josikaea Girl
FI10327/13
e: Sagora's Casanueces
uros
uros
narttu
narttu
e: Sagora's Dhalia Lily
uros
uros
narttu
narttu
narttu
narttu
Saharanda, Anette Ahlbom-Sahari ja Seppo Sahari, Espoo
synt. 7.5.2013
i: Saharanda Salix Alfendii
Saharanda Galeopsis Tetrahit
FI37420/13
Saharanda Gentiana Alba
FI37421/13
Saharanda Gentianella Alba
FI37422/13
synt. 25.7.2013
i: Saharanda Brahea Armata
Saharanda Hakea Gilbertii
FI44739/13
Saharanda Helleborus Alba
FI44738/13
e: Tequilaville's U Are The One
uros
narttu
narttu
e: Mithra-Shan's Noor Habanero
uros
narttu
20
soopeli
soopeli
soopeli-valkoinen
soopeli
soopeli
soopeli
soopeli
soopeli
soopeli
soopeli-valkoinen
soopeli
soopeli
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
soopeli-valkoinen
valkoinen-musta
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
Samira's Garden, Catarina Finell, Karleby
synt. 5.11.2012
i: Miyoi's Guruwari
Samira's Garden Autumn Leaves
FI10628/13
Samira's Garden Always Be Grateful
FI10630/13
Samira's Garden Apple Blossom
FI10629/13
e: No Imperfection Glory And Hope
uros
soopeli
narttu
luonnonvalkoinen
narttu
luonnonvalkoinen
Sanillan, Sanna Iltanen, Kaaro
synt. 22.2.2013
i: Chewbaccas Norton The Naughty Guy
Sanillan I Did It Again
FI22329/13
Sanillan Ice And Fire
FI22331/13
Sanillan Inside Story
FI22330/13
Sanillan In My Dreams
FI22332/13
synt. 16.3.2013
i: Christa's Jumpy Clown Xaffo
Sanillan Jazz With Me
FI25040/13
Sanillan Just My Choco
FI25039/13
Sanillan Joy Of My Life
FI25041/13
Sanillan Just So Chic
FI25042/13
Sanillan Just Too Cute
FI25043/13
synt. 8.8.2013
i: Zodiaka'la Star's Cause I'm The One
Sanillan King Of The Hill
FI47605/13
Sanillan Kiss My Nose
FI47607/13
Sanillan Kissing Chic
FI47606/13
e: Sanillan Amazing Chic
uros
uros
uros
narttu
e: Massivus Angel's Nathy
uros
uros
narttu
narttu
narttu
e: Sanillan Dream Rose
uros
narttu
narttu
Shalim, Sari Lukka, Harjavalta
synt. 8.4.2013
i: Jatakabi's True Believer
Shalim Quantum Of Solace
FI30319/13
Shalim Thunderball
FI30321/13
Shalim Diamonds Are Forever
FI30320/13
Shalim Skyfall
FI30318/13
synt. 17.8.2013
i: Zodiaka'la Star's Cause I'm The One
Shalim Prince Philip
FI47090/13
Shalim Cinderellas Touch
FI47086/13
Shalim Princess Jasmine
FI47089/13
Shalim Sleeping Beauty
FI47088/13
Shalim Snow White
FI47087/13
e: Tiziana Little Sancy
uros
uros
narttu
narttu
e: Shalim Pretty Princess
uros
narttu
narttu
narttu
narttu
Smötkyn Riikon, Taru Vainio, Helsinki
synt. 29.12.2012 i: Abendito's Don Fernando Torres
Smötkyn Riikon Kanerva
FI15104/13
Smötkyn Riikon Karpalo
FI15105/13
Smötkyn Riikon Uuvana
FI15103/13
Smötkyn Riikon Vanamo
FI15101/13
Smötkyn Riikon Vaivero
FI15102/13
synt. 18.4.2013
i: Smötkyn Riikon Mustikka
Smötkyn Riikon Pepino
FI28360/13
Smötkyn Riikon Saskatoon
FI28362/13
Smötkyn Riikon Tamarillo
FI28363/13
Smötkyn Riikon Annoona
FI28361/13
Smötkyn Riikon Mineola
FI28359/13
e: Smötkyn Riikon Helinä
uros
uros
uros
uros
narttu
e: Snowmoon's Exotic Fantasy
uros
uros
uros
narttu
narttu
musta
musta-valkoinen
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
musta
Sun Bear, Merja Ollanketo, Haapavesi
synt. 6.4.2013
i: Dream Maker Of Tai Poseidonas
Sun Bear True Love
FI28420/13
Sun Bear True White
FI28419/13
Sun Bear True Beautiful
FI28421/13
Sun Bear True Heartbeat
FI28424/13
Sun Bear True Peace
FI28422/13
Sun Bear True Sweet
FI28423/13
e: Lumikuono Las Soleares
uros
uros
narttu
narttu
narttu
narttu
musta-valkoinen
valkoinen-kulta
musta-valkoinen
valkoinen-musta
musta-valkoinen
valkoinen-musta
Suzuida's, Tuula ja Juha Suni, Pulp
synt. 19.5.2013
i: Aleksandrian Yong Chairman
Suzuida's Dancer In The Dark
FI34972/13
Suzuida's Dazzling Diva
FI34970/13
Suzuida's Drop Of Deity
FI34971/13
e: Aleksandrian Perfect Pearl
narttu
narttu
narttu
musta-valkoinen
valkoinen-suklaa
suklaanruskea
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
soopeli-valkoinen
valkoinen-soopeli
valkoinen-soopeli
valkoinen-kulta
soopeli
suklaanruskea
soopeli
suklaanruskea
soopeli
musta-valkoinen
musta-valkoinen
valkoinen-kulta
valkoinen-soopeli
tricolour
soopeli
tricolour
musta
tricolour
soopeli
valkoinen-soopeli
valkoinen
kulta-valkoinen
kulta
valkoinen
soopeli-valkoinen
valkoinen-beige
21
Tarbaby's, Tuula Järvelä, Oulu
synt. 23.2.2013
i: Bedårande's Elijah
Tarbaby's Wait A Bit
Tarbaby's Wild Hero
FI21766/13
FI21765/13
e: Tarbaby's She's Got The Look
uros
soopeli-valkoinen
uros
soopeli-valkoinen
Tarinakummun, Mervi Kangas, Voltti
synt. 13.9.2013
i: Sanillan Hot Loverboy
Tarinakummun Merlin
FI53904/13
Tarinakummun Megara
FI53907/13
Tarinakummun Mielikki
FI53905/13
Tarinakummun Minerva
FI53906/13
e: Tarinakummun Freyja
uros
narttu
narttu
narttu
Tiziana, Virve Vahterkoski-Sjöblom, Helsinki
synt. 28.9.2013
i: Saharanda Heralds Heyday
Tiziana Shah Of Persia
FI52480/13
Tiziana Steinmetz Sirius
FI52478/13
Tiziana Sultan Of Morocco
FI52481/13
Tiziana Supreme Purple Star
FI52479/13
Tiziana Star Of South Africa
FI52483/13
Tiziana Star Of The Season
FI52482/13
e: Marcosa's Belle Of Tiziana Ball
uros
valkoinen-beige
uros
soopeli-valkoinen
uros
valkoinen-musta
uros
valkoinen-punainen
narttu
musta-valkoinen
narttu
beige-valkoinen
Torcedore's, Kirsi Räikkönen, Lahti
synt. 4.12.2012
i: Bayarin James Brown
Torcedore's Tipazo
FI14237/13
Torcedore's Torbellino
FI14238/13
Torcedore's Tesora Mi Vida
FI14239/13
Torcedore's Tu Amor Querida
FI14240/13
synt. 13.3.2013
i: Lekkerbisken's Ticket To Win
Torcedore's Acierto Del Amore
FI24324/13
Torcedore's Amante Perdido
FI24325/13
Torcedore's Amor Eterno
FI24322/13
Torcedore's Aprendiz Del Amor
FI24323/13
Torcedore's Arrebata Del Amor
FI24327/13
Torcedore's Aurora Asoleado
FI24326/13
Torcedore's Aventura Amorosa
FI24328/13
synt. 14.8.2013
i: Behave's Joker In Jazz
Torcedore's Cabeza
FI48543/13
Torcedore's Carnaval
FI48546/13
Torcedore's Casanova
FI48545/13
Torcedore's Castellano
FI48544/13
Torcedore's Cabaret
FI48549/13
Torcedore's Carisma
FI48548/13
Torcedore's Casandra
FI48547/13
e: Torcedore's Glamorosa
uros
valkoinen-beige
uros
soopeli
narttu
kulta-valkoinen
narttu
valkoinen-soopeli
e: Havannette's Cuban Temptation
uros
valkoinen
uros
valkoinen-kulta
uros
valkoinen
uros
kulta
narttu
kulta-valkoinen
narttu
valkoinen-kulta
narttu
valkoinen-soopeli
e: Zodiaka'la Star's Essence Of Life
uros
soopeli
uros
musta-sikari
uros
musta
uros
soopeli
narttu
musta
narttu
soopeli
narttu
valkoinen-soopeli
Ulroin, Ulla Roininen, Tupos
synt. 20.1.2013
i: Polar Sweet's Dream Of Gold
Ulroin Gabriela
FI17392/13
Ulroin Gira
FI17391/13
Ulroin Greta
FI17390/13
synt. 15.2.2013
i: Tarbaby's Madcap
Ulroin Hermanni
FI20840/13
Ulroin Hugo
FI20841/13
Ulroin Hilla
FI20839/13
Ulroin Hulda
FI20838/13
e: Ulroin Alina
narttu
narttu
narttu
e: Ulroin Bertta
uros
uros
narttu
narttu
Visakoivun, Kirsti Koivu, Helsinki
synt. 5.11.2012
i: Visakoivun Miilo Solstrand
Visakoivun Xavier Rojo
FI11521/13
Visakoivun Xaviera Blanca
FI11524/13
Visakoivun Xemena Roja
FI11522/13
Visakoivun Xermana Roja
FI11523/13
synt. 5.4.2013
i: Pillowtalk's Fire N'ice
Visakoivun Yo Soy Muy Rico
FI37465/13
Visakoivun Yo Soy Bellaestrella
FI37466/13
e: Visakoivun Yema Del Suerte
uros
narttu
narttu
narttu
e: Liveoak's Color Of Love
uros
narttu
22
black & tan
soopeli-valkoinen
musta-valkoinen
soopeli
valkoinen-beige
kulta-valkoinen
musta-valkoinen
valkoinen-kulta
valkoinen-punainen
valkoinen-kulta
valkoinen-musta
kulta-valkoinen
valkoinen-kulta
kulta-valkoinen
kulta-valkoinen
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
synt. 3.5.2013
i: Pillowtalk's Cher Mon Coeur
Visakoivun Baron Muy Feliz
FI41530/13
Visakoivun Benjamin Bello
FI41529/13
Visakoivun Besito Dulce
FI41528/13
Visakoivun Blanco Y Marron
FI41527/13
Visakoivun Bosque De Abedules
FI41532/13
Visakoivun Buen Corazon
FI41531/13
Visakoivun Baronesa Bella
FI41533/13
synt. 15.6.2013
i: Zabadou's Secret Agent
Visakoivun Cacao Sabroso
FI47247/13
Visakoivun Cachito De Oro
FI47248/13
Visakoivun Cielito Mio
FI47250/13
Visakoivun Cielo Purpureo
FI47249/13
Visakoivun Corazon Purpureo
FI47251/13
Visakoivun Chica Careliana
FI47252/13
e: Yo Soy Obertura Cubana
uros
uros
uros
uros
uros
uros
narttu
e: Visakoivun Infanta Purpurea
uros
uros
uros
uros
uros
narttu
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
soopeli
soopeli-valkoinen
Whizjazzy, Päivi Soikkeli, Ylämylly
synt. 1.9.2013
i: Bayarin James Brown
Whizjazzy Chase The Dream
FI49585/13
Whizjazzy Chief Commander
FI49584/13
Whizjazzy Cool As A Cucumber
FI49586/13
Whizjazzy Cherry Blossom
FI49589/13
Whizjazzy Cookie Catcher
FI49588/13
Whizjazzy Cool To Be Pretty
FI49587/13
e: Bayarin Captain's Secret
uros
uros
uros
narttu
narttu
narttu
valkoinen-kulta
kulta
beige
valkoinen-kulta
valkoinen-soopeli
soopeli
Zabadou's, Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala
synt. 6.2.2013
i: Zabadou's Rock 'N Roll
Zabadou's Amorphis
FI20173/13
Zabadou's Ace Of Spades
FI20177/13
Zabadou's Adelina Berisha
FI20174/13
Zabadou's Aisha
FI20175/13
Zabadou's Amaranthe
FI20176/13
synt. 11.2.2013
i: Zabadou's Rock 'N Roll
Zabadou's Bono Sings In Poland
FI20178/13
Zabadou's Be-Bop-A-Lula
FI20179/13
Zabadou's Bingo Bango Bongo
FI20180/13
synt. 29.4.2013
i: Voila Bruce With A Twist
Zabadou's Castro
FI35151/13
Zabadou's Che Quevara
FI35152/13
Zabadou's Cha Cha Chaa
FI35154/13
Zabadou's Corazon
EJ35153/13
e: Zabadou's Nearly Perfect
uros
kirjava
narttu
valkoinen-musta
narttu
valkoinen-soopeli
narttu
valkoinen-soopeli
narttu
valkoinen-soopeli
e: Zabadou's Nice To Be Me
uros
soopeli
narttu
soopeli
narttu
tricolour
e: Zabadou's Vivienne Westwood
uros
kulta-valkoinen
uros
black & tan
narttu
valkoinen-soopeli
narttu
black & tan
Zeraldas, Petra Riisiö, Siilinjärvi
synt. 10.1.2013
i: Bannera's Next To None
Zeraldas Next Choice
FI15706/13
Zeraldas Next Golden Glory
FI15703/13
Zeraldas Next Step
FI15705/13
Zeraldas Next Time
FI15704/13
Zeraldas Who's Next
FI15707/13
Zeraldas Next Best Thing
FI15709/13
Zeraldas Next Golden Princess
FI15708/13
synt. 10.2.2013
i: Danzon Armando
Zeraldas Amazing Race
FI19574/13
Zeraldas Amazing Audrey
FI19577/13
Zeraldas Amazing Grace
FI19575/13
Zeraldas Amazing Hillary
FI19576/13
synt. 14.9.2013
i: Massivus Angel's Calimero "Nody"
Zeraldas Caro Calimero
FI51380/13
Zeraldas Candy Calissima
FI51384/13
Zeraldas Cara Calinda
FI51382/13
Zeraldas Cool Calina
FI51383/13
Zeraldas Cute Calinka
FI51381/13
e: Torcedore's Donna Graciela
uros
uros
uros
uros
uros
narttu
narttu
e: Bellezza's Which Witch
uros
narttu
narttu
narttu
e: Bellezza's Love Letter
uros
narttu
narttu
narttu
narttu
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
valkoinen-soopeli
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
valkoinen-kulta
kulta
valkoinen-kulta
kulta-valkoinen
musta
musta
kulta
kulta
musta
musta
musta
soopeli
musta
musta
soopeli
soopeli
23
synt. 11.10.2013 i: Saharanda Heralds Heyday
Zeraldas Daydream
FI54082/13
Zeraldas Happy Day
FI54080/13
Zeraldas Make My Day
FI54081/13
Zeraldas Day Of Happiness
FI54078/13
Zeraldas Sunny Day
FI54079/13
e: Zeraldas Icon Of Happiness
uros
uros
uros
narttu
narttu
Ziestan, Iina Mattila, Pertteli
synt. 22.10.2012 i: Yo Soy Oye Mi Canto
Ziestan Banji
FI26520/13
synt. 14.5.2013
i: Yo Soy Oye Mi Canto
Ziestan Blakely
FI46895/13
Ziestan Blenda
FI46896/13
e: Christa's Jumpy Clown Sonja
uros
valkoinen-kulta
e: Christa's Jumpy Clown Sonja
uros
valkoinen-kulta
narttu
valkoinen
kasv. ?.?
synt. 6.11.2012
Milou
Havanna
Louise
FI11488/13
FI11490/13
FI11489/13
e: Stefanévas Queen Thelma
uros
narttu
narttu
valkoinen
kulta
kulta-valkoinen
FI12072/13
FI12073/13
FI12074/13
FI12075/13
FI12070/13
FI12071/13
e: Bedårande's Christafa
uros
narttu
narttu
narttu
narttu
narttu
soopeli
beige
valkoinen-kulta
kulta-valkoinen
musta-valkoinen
soopeli
kasv. ?.?
synt. 5.12.2012
Nino
Gina
Gloria
Greta
Isabella
Lyyti
i: Havasaar Arturo
i: Miyoi's Guruwari
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
kasv. ?.?
synt. 16.12.2012 i: Christa's Jumpy Clown Sombrero
Melvin
FI20883/13
Micko
FI20884/13
Megan
FI20885/13
Megana
FI20886/13
synt. 27.2.2013
i: Christa's Jumpy Clown Sombrero
Baback
FI29727/13
Banyan
FI29726/13
Bambina
FI29728/13
e: Christa's Jumpy Clown Megara
uros
valkoinen-kulta
uros
valkoinen-kulta
narttu
valkoinen-kulta
narttu
valkoinen-kulta
e: Tiziana Light Of Peace
uros
kirjava
uros
kirjava
narttu
kirjava
kasv. Sari Nurmi. Santtio
synt. 29.1.2013
i: Sanillan Twilight Zone
Frodo
FI19484/13
Samvais
FI19483/13
Arwen
FI19486/13
Eowyn
FI19487/13
Galadriel
FI19485/13
Goldberry
FI19488/13
e: Lumiere
uros
uros
narttu
narttu
narttu
narttu
soopeli-valkoinen
valkoinen-soopeli
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
valkoinen-soopeli
valkoinen-soopeli
kasv. Mira Maria Viita-Aho. Nivala
synt. 11.3.2013
i: Bellezza's Perfect Poppet
Blackie
FI26587/13
Brädi
FI26585/13
Bessi
FI26586/13
e: Bellezza's Next Step
uros
uros
narttu
musta-valkoinen
soopeli
valkoinen-musta
kasv. ?.?
synt. 17.3.2013
Aragon
Frodo
Legolas
Arwen
e: Aleksandrian Show Stopper
uros
uros
uros
narttu
kulta
valkoinen
valkoinen
valkoinen-kulta
24
i: Bellezza's Keep In Touch
EJ26126/13
EJ26128/13
EJ26129/13
EJ26127/13
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
kasv. ?.?
synt. 7.4.2013
i: Torcedore's Heroe De Moncada
Hugoboss
FI28131/13
Cocochanel
FI28133/13
Donatellaversace
FI28132/13
Palomapicasso
FI28134/13
e: Ja-Kar Catajan Marja
uros
narttu
narttu
narttu
sikari-valkoinen
soopeli-valkoinen
sikari-valkoinen
soopeli-valkoinen
kasv. Outi Luukkanen. Klaukkala
synt. 21.4.2013
i: Tarinakummun Laios
Brutus
FI30353/13
Buddy
FI30354/13
Bertta
FI30355/13
Biscit
FI30352/13
e: Abendito's Celeste Corazon
uros
uros
narttu
narttu
valkoinen-musta
brindle
valkoinen
soopeli-valkoinen
kasv. Laura White. Kuopio
synt. 26.4.2013
i: Sanillan Hot Loverboy
Everylittlething
FI37091/13
Herecomesthesun
FI37089/13
Lovemedo
FI37088/13
Shelovesyou
FI37090/13
e: Hviter Gran Bagatell
narttu
narttu
narttu
narttu
valkoinen-soopeli
valkoinen-soopeli
valkoinen-kulta
valkoinen-soopeli
kasv. Krista Erholtz, Honkaranta
synt. 4.5.2013
i: Siegreich Horus
Factusrubensrosa
Rhododendron
Aestatenimbosa
Flammifera
Surrexitaurantiaco
FI34584/13
FI34585/13
FI34582/13
FI34583/13
FI34581/13
e: Living Dream's Viclinda
uros
uros
narttu
narttu
narttu
soopeli
soopeli-valkoinen
beige-valkoinen
soopeli
kulta
kasv. ?.?
synt. 14.5.2013
Adohues
Alejandro
Amiloud
Ascodeus
Atletigon
Arieelia
FI38173/13
FI38176/13
FI38175/13
EJ38174/13
FI38177/13
FI38178/13
e: Flowergirl
uros
uros
uros
uros
uros
narttu
musta-valkoinen
valkoinen-kulta
soopeli
musta-valkoinen
musta-valkoinen
soopeli
kasv. Minna Kangaslaakso, Lahti
synt. 4.7.2013
i: Zeraldas El-Ninjo
Emma
Sanni
Wilma
FI44336/13
FI44335/13
FI44334/13
e: Running Beauty Belladonna
narttu
narttu
narttu
valkoinen-kulta
kulta
valkoinen-kulta
kasv. Virva Hietaniemi, Kokkola
synt. 14.7.2013
i: Havasaar Alexanro
Ricardo
Roberto
Romeo
Ronaldo
Rosalia
FI43897/13
FI43895/13
FI43893/13
FI43894/13
FI43896/13
e: Iceberrie's Casablanca
uros
uros
uros
uros
narttu
musta
musta-valkoinen
musta-valkoinen
musta-valkoinen
musta
kasv. Hannele Rovio, Saarentaus
synt. 12.9.2013
i: Springwind Makka Pakka
Leonardo
FI53970/13
Manolo
FI53968/13
Pedro
FI53967/13
Esmeralda
FI53969/13
Juanita
FI53966/13
e: Chokmah La Picadora
uros
uros
uros
narttu
narttu
kulta-valkoinen
musta
beige-valkoinen
soopeli
luonnonvalkoinen
i: Sun Bear Beat Boys
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
25
kasv. ?.?
synt. 12.10.2013 i: Havasaar Alexanro
Alvaro
Fidel
Miguel
Raul
Rodolfo
e: Stargate Eye's I'am Idol
uros
uros
uros
uros
uros
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
kasv. Anne-Mari Kujala, Kortesjärvi
synt. 28.10.2013 i: Jatakabi's Norman's Marius
Bobby
FI55444/13
Bradly
FI55445/13
Brandon
FI55446/13
Becky
FI55443/13
Bellarose
FI55441/13
Beverly
FI55442/13
e: Taika
uros
uros
uros
narttu
narttu
narttu
suklaa-valkoinen
valkoinen
valkoinen-kulta
valkoinen
suklaa-valkoinen
kulta-valkoinen
kasv. Miia Pihlajaviita, Pori
synt. 8.11.2013
i: Sanillan Hot Loverboy
Asiduspuer
FI56897/13
Aureusfilius
FI56896/13
Acometespuella
FI56898/13
Andromedapura
FI56899/13
e: Havasaar Aurora
uros
uros
narttu
narttu
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
26
FI56697/13
FI56701/13
FI56699/13
FI56700/13
FI56698/13
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
Tuonnit 2013
Alankomaat
A Maiden Effort's Victorias Secret
FI10590/13
soopeli
narttu
kasvattaja: G.D Salter, Alankomaat
synt. 11.7.2012
rek. 7.1.2013
i: A Maiden Effort's On The Red Rocks (i: Keep Your Smile Blue Temptation e: A Maiden Effort's Kamasutra )
e: Christa's Jumpy Clown Quenna (i: Havanna Ville's Ambassador e: Christa's Jumpy Clown Larissa )
Puola
Almendares Fidelia
FI16483/13
punainen
narttu
kasvattaja: Anna & Cezary Szczepaniak, Puola
synt. 25.6.2012
rek. 6.3.2013
i: Felipo De La Fierte De La Larque (i: Our Original Paletti Blue Temptation e: Cracker's Classic Touch Blue
Temptation )
e: Fascinatio Nugacitatis Flupsie (i: Baribal's Filou Filou e: Massivus Angel's Purple Eny )
Ruotsista
Facklans Pertti
FI31006/13
beige
kasvattaja: Helena Olofson, Ruotsi
synt. 22.3.2013
rek. 11.6.2013
i: Kebic's Gustaf (i: Tiziana Cupid's Darts e: Kebic's Jasmine )
e: Buenazo's Temptation (i: Winslett's Davy Crockett e: Buenazo's In Hoc Signo Vinces )
uros
Bichavas Dino
FI14429/13
tricolour
uros
kasvattaja: Minna Vahvelainen & Lena Thelin, Ruotsi
synt. 30.7.2012
rek. 14.2.2013
i: O'brisans Xtra Hershey's Kisses (i: Quentin D'angelo Vonliebertwolkwitz e: O'brisans Xtra Eternal Love )
e: Velvet Story Kind Of Magic (i: Havannaville's Ambassador e: A Maiden Effort's Kaiparinha )
Saksasta
Pillowtalk's Let Your Love Flow
FI42975/13
valkoinen-punainen
kasvattaja: Monika Moser, Saksa
synt. 2.1.2012
rek. 2.9.2013
i: Pillowtalk's Passionatly Red (i: Pillowtalk's Seeing Red e: Pillowtalk's Pfirsichblüte )
e: Pillowtalk's Tout Rouge (i: Pillowtalk's Fire Engine Red e: Pillowtalk's Olympia )
narttu
Amazing Aragorn Star Of Havanna
FI37007/13
soopeli-valkoinen
kasvattaja: Nancy Fassott, Saksa
synt. 28.1.2013
rek. 18.7.2013
i: Micky The Red Baron Star Of Havanna (i: Cooper e: Your Magic Charisma Von Ajaccio )
e: Pepi Pebbles Star Of Havanna (i: Sandra's Moonlight Malibu e: Daylight Star Of Havanna )
uros
Pillowtalk's Prinzessin Liebreiz
FI11544/13
valkoinen-soopeli
kasvattaja: Monika Moser, Saksa
synt. 28.2.2011
rek. 15.1.2013
i: pillowtalk's Mr. Milky-Way (i: Pillowtalk's Nero e: Pillowtalk's Silver N'goldie )
e: Pillowtalk's Penelope (i: Pillowtalk's Strawberry N'cream e: Pillowtalk's Cara Mia )
narttu
Tanska
Bicia's Drama Only For You
FI30535/13
soopeli-valkoinen
narttu
kasvattaja: Ninna Bicia, Tanska
synt. 5.10.2012
rek. 7.6.2013
i: Sandra's Agent Of Love Antario (i: Amaretto Von Der Old'n Aue e: Sandra's I Love You Isadora)
e: Bicia's Another Brick In The Wall (i: Sandra's Joy Of Love Jason e: Sandra's Wild Rose Winona)
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
27
Unkarista
Christa's Jumpy Clown Bosco
FI47888/13
punavalkoinen
kasvattaja: Kristina Biró, Unkari
synt. 13.5.2013
rek. 9.10.2013
i: Febor Von Zirpen (i: Vasco Von Zirpen e: Calluna Von Zirpen)
e: Christa's Jumpy Clown Salsa (i: Havannaville's Ambassador e: A Maiden Effort's Kahlua)
uros
Dandy Daisy Warrior Pandora
FI44019/13
suklaa-valkoinen
narttu
kasvattaja: Tóth Dezsõné, Unkari
synt. 30.10.2011
rek. 9.9.2013
i: Dandy Daisy Warrior Choo Choo (i: Ilkley Moor Prince Charming e: Pestimrei Hópihék Ella )
e: Mystykalsky's Panda Bear (i: Mystykalsky Gotahava Chocofix e: Mystykalsky's Lightnin Goddess )
Christa's Jumpy Clown Zappy
FI31547/13
punainen
uros
kasvattaja: Kristina Biró, Unkari
synt. 8.11.2012
rek. 13.6.2013
i: Havanna Ville's Ambassador (i: Tequilaville's Jr Ewing e: Team Hollyänders Cosy Judith )
e: Domoszlói-Vadász Havanna's Sun (i: Domoszlói-Vadász Don Giovanni e: Domoszlói-Vadász "Happy Day"
Amina )
Christa's Jumpy Clown Sonja
FI23028/13
luonnonvalkoinen
kasvattaja: Kristina Biró, Unkari
synt. 16.3.2010
rek. 25.4.2013
i: Havanna Ville's Ambassador (i: Tequilaville's Jr Ewing e: Team Hollyänders Cosy Judith )
e: A Maiden Effort's Kahlua (i: Voila Clean Sweep e: Happy Friend's Now Or Never )
narttu
Vuositilasto - Rekisteröinnit
Pennut (kotimaiset)
Tuonnit
Rekisteröinnit yht.
Pentueet
Pentuekoko
Kasvattajat
Jalostukseen käytetyt eri urokset
- kaikki
- kotimaiset
- tuonnit
- ulkomaiset
- keskimääräinen jalostuskäytön ikä
Jalostukseen käytetyt eri nartut
- kaikki
- kotimaiset
- tuonnit
- keskimääräinen jalostuskäytön ikä
Isoisät
Isoäidit
Sukusiitosprosentti
28
2013
499
12
511
117
4,3
77
2012
544
21
565
127
4,3
74
2011
516
12
528
121
4,3
76
2010
529
16
545
130
4,1
87
2009
539
16
555
126
4,3
80
2008
513
24
537
114
4,5
75
71
47
20
4
3 v 7 kk
80
57
20
3
2 v 8 kk
81
59
20
2
4 v 1 kk
81
57
20
4
3 v 4 kk
74
53
15
6
3 v 4 kk
70
51
14
5
3 v 5 kk
115
94
21
3 v 3 kk
120
146
2,49%
124
113
11
3 v 8 kk
116
150
3,00%
117
105
12
3 v 6 kk
120
148
2,60%
128
121
7
3 v 7 kk
119
153
3,21%
123
111
12
3 v 9 kk
105
133
3,79%
114
105
9
3 v 4 kk
98
134
3,79%
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
Vuositilasto - jalostuspohja
2013
Per vuosi
- pentueet
- jalostukseen käytetyt eri urokset
- jalostukseen käytetyt eri nartut
- isät/emät
- tehollinen populaatio
- uroksista käytetty jalostukseen
- nartuista käytetty jalostukseen
Per sukupolvi (4 vuotta)
- pentueet
- jalostukseen käytetyt eri urokset
- jalostukseen käytetyt eri nartut
- isät/emät
- tehollinen populaatio
- uroksista käytetty jalostukseen
- nartuista käytetty jalostukseen
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
2012
2011
2010
2009
2008
117
127
121
130
126
114
71
80
81
81
74
70
115
124
117
128
123
114
0,62
0,65
0,69
0,63
0,60
0,61
127 (54%) 140 (55%) 136 (56%) 143 (55%) 134 (53%) 126 (55%)
0%
5%
8%
12%
11%
14%
2%
5%
14%
23%
20%
25%
495
504
491
480
444
406
206
209
188
176
156
137
355
351
336
310
289
263
0,58
0,60
0,56
0,57
0,54
0,52
381 (38%) 382 (38%) 355 (36%) 330 (34%) 300 (34%) 268 (33%)
7%
9%
11%
12%
13%
13%
11%
15%
21%
24%
26%
28%
29
Terveystarkastukset 2013
FI52318/09
FI43128/12
FIN60214/08
FI46382/11
FI44488/11
FI36372/12
FI45230/12
FIN49583/07
FIN45599/06
FI53240/12
FI54135/11
FI60165/09
Abendito's Don Fernando Torres
Abendito's Incredible Wonder
Gyöngyösi Pelyhes Jack
Notchill's Dance You On The Top
Our Kind Of Magic Star Of Havanna
Tailormade Truelove Star Of Havanna
Mirdan Macgyver
Zeraldas Touch Too Much
Bellezza's Tame This Tiger
Yo Soy Pontus De La Gardie
Zeraldas My Only One
Blaubere Consuela Inez
30.12.2013
30.12.2013
30.12.2013
30.12.2013
30.12.2013
30.12.2013
19.12.2013
19.12.2013
18.12.2013
18.12.2013
18.12.2013
17.12.2013
FI10710/10
FI47158/09
FI45613/11
FI39926/09
FI43995/10
FI55397/09
FI37300/11
FI37296/11
FI59590/12
Mirikin Icy Greenish Jade
Dream Maker Of Tai Poseidonas
Ulroin Einari
Divino Amor Amanda-Noche
Divino Amor Bailarina Linda
Madrina's Aye Davanita
Madrina's Bendito Amor
Madrina's Blanco Y Negro
Madrina's El Mariachi
16.12.2013
12.12.2013
12.12.2013
11.12.2013
11.12.2013
11.12.2013
11.12.2013
11.12.2013
11.12.2013
FI59591/12
Madrina's Emperador
11.12.2013
FIN16714/08
FIN50253/06
FI42564/11
FI47970/12
Tiziana Eye Of The Lion
Torcedore's Alegre Nenita
Zodiaka'la Star's Highest Hope
Jatakabi's Let It Be
11.12.2013
11.12.2013
11.12.2013
9.12.2013
FI53410/10
FI43525/10
FI42009/12
FI56960/10
FI56965/10
FI46537/12
FIN11594/07
Ulroin Cara
No Imperfection Glory And Hope
Polar Sweet's Summer Fashion
Bedårande's Dacco
Bedårande's Dahlia
Bedårande's Frederik
Ei-San Gabriella
5.12.2013
4.12.2013
4.12.2013
3.12.2013
3.12.2013
3.12.2013
3.12.2013
FI37400/11
FI50482/12
FI47693/12
FI39508/11
FIN34832/06
FI58754/10
Habaneros Lindos Auxiliadora
Kinway Vanilla Kiss
Tiziana Red Flash Opal
Marlacot's Bijou
Polar Sweet's Dream Of Gold
Zeraldas Jazz Love
3.12.2013
2.12.2013
2.12.2013
29.11.2013
29.11.2013
29.11.2013
FI60853/10
FI12041/11
Kuusivirta Stella
Nicondoes Depeche Mode
25.11.2013
22.11.2013
FI36741/12
Sanillan Golly Miss Molly
22.11.2013
FI24567/10
Torcedore's Grande Bolero
22.11.2013
FI57657/10
FI57840/11
FI17531/11
FI18848/12
FI14406/09
FI37299/11
FI44751/12
FI16515/12
FI31547/13
FI30535/13
Visakoivun Quiniela Afortunada
Visakoivun Reina Del Universo
Bastian
Torcedore's Suerte De La Amor
Aleksandrian Pure Beayty
Madrina's Bella Gracia
Zeraldas Tiger Lily
Christa's Jumpy Clown Xaffo
Christa's Jumpy Clown Zappy
Bicia's Drama Only For You
FI30012/09
FI58420/10
FI35300/12
FIN13458/08
Visakoivun Infanta Purpurea
Kwateen Catch Me If You Can
Kwateen Don't Blame Me
Benjin Fast Fluffy
20.11.2013
20.11.2013
19.11.2013
19.11.2013
15.11.2013
15.11.2013
13.11.2013
12.11.2013
12.11.2013
11.11.2013
7.11.2013
7.11.2013
5.11.2013
5.11.2013
4.11.2013
FI22091/10
Saharanda Adonis Vernalis
4.11.2013
FIN59646/08 Saharanda Salix Alfendii
FI52701/12
Fresacolina's Cutie Pie
30
4.11.2013
1.11.2013
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
ok.
ok.
ok.
ok.
ok.
ok.
ok.
polvet.med.
0/0
polvet.med.
polvet.med.
polvet.med.
0/0
0/1
0/0
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
ok.
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
1/1
Distichiasis : todettu
Silmämuutosten vakavuus: lievä
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
silmät ok.
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
silmät ok.
silmät ok.
silmät ok.
sydän ei sivuääniä
silmät ok.
polvet.med.
0/0
sydän ei sivuääniä
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
silmät ok.
silmät ok.
silmät Distichiasis : todettu
silmät Silmämuutosten vakavuus : lievä
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
silmät ok.
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät Kortikaalinen katarakta : todettu
silmät Posterior polaarinen katarakta : todettu
silmät Linssin etuosan saumalinjan katarakta: todettu
silmät Punktaatti katarakta : todettu
silmät ok.
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
silmät Distichiasis : todettu
silmät Silmämuutosten vakavuus : lievä
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät Distichiasis : todettu
silmät Silmämuutosten vakavuus : lievä
silmät Distichiasis : todettu
silmät Silmämuutosten vakavuus : lievä
silmät Distichiasis : todettu
polvet.med.
0/0
silmät ok.
silmät ok.
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
1/1
silmät ok.
polvet.med.
1/2
silmät ok.
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
silmät ok.
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
silmät ok.
silmät ok.
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
välimuotoinen lanne-ristinikama
normaali
selän spondyloosi puhdas
nikamien epämuotoisuus
normaali
silmät Distichiasis : todettu
silmät Ektooppinen cilia : todettu
silmät Silmämuutosten vakavuus : lievä
polvet.lat.
0/1
silmät ok.
silmät Distichiasis : todettu
silmät Silmämuutosten vakavuus : lievä
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
FI38545/12
FI17008/10
FI57986/10
FI29108/12
FI12041/11
FI57657/10
FI57840/11
FI53237/12
FI32493/11
Mistytrails Smilla For Sweden
Havasaar Alexanro
Zabadou's Rock 'N Roll
Zabadou's Warrior Princess
Nicondoes Depeche Mode
Visakoivun Quiniela Afortunada
Visakoivun Reina Del Universo
Visakoivun Varita Magica
Hurly-Burly Cadiz
31.10.2013
28.10.2013
28.10.2013
28.10.2013
25.10.2013
25.10.2013
25.10.2013
25.10.2013
24.10.2013
FI18532/09
FI51524/09
Winslett's Xtra Nice
Lotta
24.10.2013
23.10.2013
FIN11002/08 Mimarcon Milla's Magic
FI11132/12
Mimarcon Take A Change On Me
23.10.2013
23.10.2013
FI24571/10
FI49585/13
FI49589/13
FI49584/13
FI49588/13
FI49586/13
FI49587/13
FI28471/11
Torcedore's Glamorosa
Whizjazzy Chase The Dream
Whizjazzy Cherry Blossom
Whizjazzy Chief Commander
Whizjazzy Cookie Catcher
Whizjazzy Cool As A Cucumber
Whizjazzy Cool To Be Pretty
Winslett's Princess Isabella
23.10.2013
21.10.2013
21.10.2013
21.10.2013
21.10.2013
21.10.2013
21.10.2013
16.10.2013
FI20119/12
Divanera Amore Invincible
15.10.2013
FI42069/11
FI28647/12
FI52701/12
FIN40043/07
FI38819/12
FI14429/13
FI18742/10
FI15194/11
Aleksandrian Cleveland Copy
Pelvix Velvet Couch
Fresacolina's Cutie Pie
Cemilla Adrianna
Mamitas Follow My Steps
Bichavas Dino
Chewbaccas Norton The Naughty Guy
Havannette's Chick Magnet
11.10.2013
10.10.2013
9.10.2013
3.10.2013
3.10.2013
2.10.2013
2.10.2013
2.10.2013
FI34362/12
Running Beauty Twilight Passion
2.10.2013
FI17585/11
FI42863/12
Sanillan Amazing Chic
Sanillan Honey Bunny
2.10.2013
2.10.2013
FI35631/09
FI35633/09
FI59211/11
FIN60562/08
FIN43035/07
FI20119/12
FI36747/12
FI37238/10
FI51965/12
FIN36899/07
FI52731/12
Sanillan Twilight Zone
Sanillan Twitter Chick
Bayarin Merry Maker
Bayarin Mystery Rose
Bayarin Pupazzo Di Neve
Divanera Amore Invincible
Sanillan Guiding Star
Living Dream's Oronte
Cielo Estrellado Mario Mananero
Massivus Angel's Calimero "Nody"
Jatakabi's Man On A Mission
2.10.2013
2.10.2013
1.10.2013
1.10.2013
1.10.2013
30.9.2013
26.9.2013
25.9.2013
24.9.2013
21.9.2013
19.9.2013
FI52733/12
FI52732/12
FI37238/10
FI30022/11
FI46336/11
FI45035/10
Jatakabi's Miss Behavin
Jatakabi's Missing Link
Living Dream's Oronte
Redenstamm Black Spirit
Redenstamm Jet Set Party
Redenstamm White Hope
19.9.2013
19.9.2013
19.9.2013
19.9.2013
19.9.2013
19.9.2013
FI42035/12
Madrina's Dama De La Noche
17.9.2013
FI31501/12
FI60259/09
FI28229/11
Sanillan Fantastic Chic
Sanillan Uptown Girl
Havannette's Dream Come True
17.9.2013
17.9.2013
15.9.2013
FI51436/10
Lekkerbisken's Taste Of Victory
FIN49740/08 Mariposa
15.9.2013
15.9.2013
FI52700/12
FIN59015/08
FI55057/11
FI19936/12
FI19843/11
FIN50275/05
FI29607/12
FIN21063/06
FI19936/12
FI11345/12
FI11347/12
FI37399/11
14.9.2013
14.9.2013
13.9.2013
13.9.2013
13.9.2013
13.9.2013
12.9.2013
12.9.2013
11.9.2013
11.9.2013
11.9.2013
10.9.2013
Fresacolina's Coco Jambo
Polar Sweet's Jumping Jana
Aksu
Canis Ventosus Jonian Winter Tale
Pikikuonon Auris
Roo-Roo's Dione D'lay
Acierto's Damn Good Chocolate
Aleksandrian Likely Lincoln
Canis Ventosus Jonian Winter Tale
Snowmoon's Legendary Buddy
Snowmoon's Legendary Luck
Habaneros Lindos Anacleto
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
silmät ok.
silmät ok.
polvet.med.
1/0
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
välimuotoinen lanne-ristinikama
normaali
selän spondyloosi puhdas
nikamien epämuotoisuus
normaali
silmät ok.
polvet.med.
0/2
silmät ok.
polvet.med.
1/1
polvet.lat.
1/1
silmät ok.
silmät ok.
polvet.med.
1/1
polvet.lat.
1/1
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
silmät ok.
silmät ok.
silmät ok.
silmät ok.
silmät ok.
silmät RD, multifokaali : todettu
polvet.med.
0/0
kyynärnivel
0/0
lonkkanivel
C/C
silmät ok.
polvet.med.
0/1
polvet.med.
2/0
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
sydän ei sivuääniä
silmät ok.
polvet.med.
0/0
sydän ei sivuääniä
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
silmät Distichiasis : todettu
polvet.med.
0/0
silmät ok.
silmät ok.
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
2/0
silmät ok.
polvet.med.
0/1
polvet.med.
0/0
silmät ok.
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
silmät Distichiasis : todettu
silmät Silmämuutosten vakavuus : lievä
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.lat.
0/1
silmät ok.
polvet.lat.
1/1
polvet.med.
0/0
silmät ok.
silmät ok.
silmät Distichiasis : todettu
silmät Silmämuutosten vakavuus : lievä
polvet.med.
0/0
sydän ei sivuääniä
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
sydän ei sivuääniä
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
sydän ei sivuääniä
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
1/0
sydän ei sivuääniä
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
31
FI15202/09
FI35299/12
FIN16933/08
FI10986/12
FIN55634/07
FI52697/12
FI29880/12
FIN55634/07
FI31441/12
FI60272/09
FI49566/10
FI44203/12
FI31905/09
FI20536/11
FI58741/12
FI35300/12
FI19865/10
32
Kebic's Fredrik
Kwateen Does It Better
Lumivuoren Alvin
Nicolen Kaizen Viento
Canis Ventosus Gothic Tale
Fresacolina's Cannonball
Bellezza's Brave Heart
Canis Ventosus Gothic Tale
Pimu
Amadeus
Moonlight Silver's All My Hope
Moonlight Silver's Be My Best Choice
Zeraldas El-Ninjo
Tarbaby's Temptress
Jatakabi's Norman's Marius
Kwateen Don't Blame Me
Ulroin Bambi
10.9.2013
10.9.2013
10.9.2013
10.9.2013
6.9.2013
6.9.2013
5.9.2013
5.9.2013
5.9.2013
3.9.2013
3.9.2013
3.9.2013
3.9.2013
1.9.2013
30.8.2013
29.8.2013
27.8.2013
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
Bayarin Coral Queen
Bayarin Cosmos Secret
Bayarin Crown Prince
Bayarin Crystal Magic
Bayarin Gipsy Queen
Bayarin Golden Coin
Bayarin Golden Drops
Bayarin Queen Of Hearts
Bayarin Rose Of Dreams
Bayarin Rose Queen
Bayarin Sign Of Magic
Bayarin Sunny Boy
Chewbaccas Keep Fit Kermit
26.8.2013
26.8.2013
26.8.2013
26.8.2013
26.8.2013
26.8.2013
26.8.2013
26.8.2013
26.8.2013
26.8.2013
26.8.2013
26.8.2013
26.8.2013
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
FIN37263/06
FI11176/12
FIN18977/07
FI17228/12
FI53594/09
FI37298/11
FI38603/12
FIN19496/08
FIN12123/07
FI54376/11
FI48551/11
FI33213/12
FI47925/09
FIN20823/08
Lumikuono Los Tientos
Pikikuonon Agnes
Sin-Mar Robin
Ulroin Funny Black
Hillamarian Coco
Madrina's Bello Principio
Chokmah La Picadora
Pilliwink's Infanta Del Sol
Pilliwink's Obra De Arte
Pilliwink's Penelope
Pillowtalk's Cher Mon Coeur
Pillowtalk's Fire N'ice
Springwind Makka Pakka
Visakoivun Estrella Eterea
23.8.2013
23.8.2013
23.8.2013
23.8.2013
15.8.2013
15.8.2013
12.8.2013
12.8.2013
12.8.2013
12.8.2013
12.8.2013
12.8.2013
12.8.2013
12.8.2013
FI58115/09
FIN28167/07
FIN34888/07
FI37421/13
FI37422/13
FI14269/11
Visakoivun Miilo Solstrand
Visakoivun X-Te Prinzessin
Visakoivun Yema Del Suerte
Saharanda Gentiana Alba
Saharanda Gentianella Alba
Nicolen I Love You
12.8.2013
12.8.2013
12.8.2013
7.8.2013
7.8.2013
6.8.2013
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
sydän
FI45606/10
FI30846/09
FI36747/12
FI32493/11
Stargate Eye's I'am Idol
Bannera's Next To None
Sanillan Guiding Star
Hurly-Burly Cadiz
1.8.2013
29.7.2013
29.7.2013
19.7.2013
silmät
silmät
FIN34472/06
FI26093/12
FIN52153/07
FI14447/12
FI24682/12
FI24680/12
Tarinakummun Boreas
Jatakabi's Jade Of Love
Abendito's Jessica Lovejoy
Yo Soy Su Tesoro Pequeno
Kinway Ruby Rosaria
Kinway Ruby Rosebud
18.7.2013
16.7.2013
15.7.2013
12.7.2013
9.7.2013
9.7.2013
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
9.7.2013
9.7.2013
5.7.2013
FIN12457/01 Saharanda Betula Alba
FIN38554/08 Bannera's Lambent League
5.7.2013
4.7.2013
FI50062/11
FIN37939/03
FI32493/11
FIN50252/06
4.7.2013
3.7.2013
2.7.2013
27.6.2013
Ja-Kar Ei Koskaan
Visakoivun Habia Una Vez
Hurly-Burly Cadiz
Torcedore's Aria El Amore
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
polvet.med.
polvet.med.
polvet.med.
polvet.med.
ok.
polvet.med.
ok.
polvet.med.
Distichiasis : todettu
Silmämuutosten vakavuus
polvet.med.
ok.
polvet.med.
ok.
ok.
polvet.med.
Distichiasis : todettu
Silmämuutosten vakavuus
polvet.med.
polvet.med.
Distichiasis : todettu
RD, multifokaali : todettu
Silmämuutosten vakavuus
polvet.lat.
ok.
ok.
ok.
ok.
ok.
ok.
ok.
ok.
ok.
ok.
ok.
ok.
RD : diagnoosi avoin
polvet.med.
ok.
ok.
polvet.med.
ok.
ok.
polvet.med.
ok.
polvet.med.
ok.
ok.
polvet.med.
ok.
ok.
ok.
polvet.med.
ok.
ok.
ok.
polvet.med.
Distichiasis : todettu
Silmämuutosten vakavuus
ok.
ok.
ok.
ok.
ok.
ei sivuääniä
polvet.med.
ok.
polvet.med.
ok.
polvet.med.
kyynärnivel
lonkkanivel
ok.
polvet.med.
ok.
polvet.lat.
ok.
polvet.med.
ok.
polvet.med.
ok.
polvet.med.
Distichiasis : todettu
Silmämuutosten vakavuus
polvet.med.
ok.
polvet.med.
ok.
kyynärnivel
lonkkanivel
polvet.med.
Distichiasis : todettu
Silmämuutosten vakavuus
polvet.med.
sydän
ei sivuääniä
polvet.med.
Distichiasis : todettu
silmät ok.
FI42565/13
FI42562/13
FI42564/13
FI42566/13
FI42568/13
FI42569/13
FI42563/13
FI42573/13
FI42572/13
FI42567/13
FI42570/13
FI42571/13
FIN31474/08
FI24679/12
Kinway Ruby Rubiaza
FI15920/12
Kinway Unreal Beauty
FIN13458/08 Benjin Fast Fluffy
ok.
ok.
ok.
ok.
ok.
0/0
1/1
0/0
0/0
0/0
0/1
: lievä
0/0
0/0
2/3
: lievä
0/0
0/0
: lievä
0/1
0/0
0/0
0/0
0/0
0/0
0/0
0/0
: lievä
0/0
0/0
0/0
0/0
A/A
0/0
1/1
3/1
0/0
1/1
: kohtalainen
0/0
0/0
0/0
A/A
0/0
: lievä
0/0
2/1
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
FI52509/10
FI46333/11
FIN42259/98
FI42036/12
Diamond Peak Silver Butterfly
Redenstamm Jet Set Doll
Visakoivun Tiny One
Madrina's De La Soul
26.6.2013
26.6.2013
24.6.2013
17.6.2013
silmät
silmät
sydän
sydän
FI58898/09
FI58896/09
FI20537/11
FI35748/10
FI35298/12
FI43995/10
FI27613/12
FI50062/11
Tarbaby's Perfect Elegance
Tarbaby's Prince Charming
Tarbaby's Trend Setter
Calins Nounours Bridget Jones
Kwateen Deepest Wish
Divino Amor Bailarina Linda
Fablecastle's Karlsson På Taket
Ja-Kar Ei Koskaan
17.6.2013
17.6.2013
17.6.2013
15.6.2013
12.6.2013
10.6.2013
7.6.2013
6.6.2013
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
FI18912/09
Zodiaka'la Star's Cause I'm The One
FI57421/10
Facklans Ida Alias Hannah Montana
FIN43643/04 Tequilaville's Ideal Man
6.6.2013
4.6.2013
4.6.2013
FI25262/09
FI18848/12
FI12214/12
FIN53250/06
FI24837/09
FI35845/12
FI58776/09
FI48551/11
FI36741/12
FIN34888/07
FI15202/09
FI47946/11
Stargate Eye's Game Like Me
Torcedore's Suerte De La Amor
Canis Ventosus Ipomoea Indica
Bannera's Gilded Gemstone
Bannera's Memorable Milestone
Living Dream's Romilda
Living Dream's Rosalinde
Pillowtalk's Cher Mon Coeur
Sanillan Golly Miss Molly
Visakoivun Yema Del Suerte
Kebic's Fredrik
Nicolen Hasta La Vista
31.5.2013
31.5.2013
29.5.2013
28.5.2013
28.5.2013
23.5.2013
23.5.2013
23.5.2013
23.5.2013
23.5.2013
20.5.2013
20.5.2013
FI55832/12
FIN13322/04
FIN42551/03
FI10560/10
FI13642/12
FI10988/12
FI29606/12
FI37563/09
FIN52177/05
FI29105/12
Domoszlói-Vadász Holiday
Hviter Gran Jazzie
Smötkyn Riikon Okku
Tarinakummun Ilmatar
Huanita Cubanese Biely Luc
Nicolen Kiara Bonita
Acierto's Diamond Standard
Behave's Joker In Jazz
Zabadou's Doris De Luxe
Zabadou's Wannabe Vanilla
16.5.2013
16.5.2013
16.5.2013
16.5.2013
14.5.2013
14.5.2013
13.5.2013
8.5.2013
8.5.2013
8.5.2013
FI29722/12
FI49214/09
FI12047/12
FI29720/12
Zabadou's Yes I'm Goldielocks
Lumikuono Madame Rochas
Mimarcon She Is A Lady
Zabadou's Yes I'm A Cutiepie
8.5.2013
7.5.2013
7.5.2013
7.5.2013
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
FIN35415/08 Bamse's Humle Bear
FI50056/11
Ja-Kar Cuuran Kukka
6.5.2013
6.5.2013
silmät
silmät
FI45214/11
FIN11636/03
FI19506/09
FI35473/12
FI45226/11
FIN31417/06
FIN29321/08
FI24663/11
FI42733/11
FI46269/09
FI58753/10
FI15055/12
FIN49582/07
FI29615/12
FI17080/12
FI11544/13
FI30023/11
Bayarin Rock Princess
Bombattaren Nemo Nordeste
Iceberrie's Casablanca
Sugar Sky Sunny Star Of Havanna
Bayarin Captain's Secret
Running Beauty Belladonna
Gyöngyösi Pelyhes Kid
Torcedore's Oda El Amore
Sanillan Deep Delight
Zeraldas Icon Of Happiness
Zeraldas Jazzy Joker
Zeraldas Keep On Shining
Zeraldas Touch Of Wonder
Zeraldas Wonder Full
Cielo Estrellado Adalgisa Guapa
Pillowtalk's Prinzessin Liebreiz
Redenstamm Black Mystery
3.5.2013
3.5.2013
3.5.2013
3.5.2013
2.5.2013
2.5.2013
27.4.2013
23.4.2013
20.4.2013
20.4.2013
20.4.2013
20.4.2013
20.4.2013
20.4.2013
17.4.2013
16.4.2013
16.4.2013
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
FI24673/11
Torcedore's Naife Matizado
16.4.2013
FI57653/10
FI36662/11
FI28767/12
FI15920/12
FI58838/10
FI34406/10
FI37855/11
FIN48822/07
FI12685/10
FI17009/10
FI43526/11
Visakoivun Querido Amigo
Bannera's Picturesque Peeress
Zabadou's Xcuse Me
Kinway Unreal Beauty
Torcedore's Muestra De La Amor
Visakoivun Popelina Plateada
Mamitas Easy To Love
Ja-Kar Operetin Taikaa
Marcosa's Belle Of Tiziana Ball
Havasaar Arturo
Ibenito Von Der Old'n Aue
16.4.2013
15.4.2013
15.4.2013
11.4.2013
11.4.2013
11.4.2013
9.4.2013
8.4.2013
6.4.2013
5.4.2013
4.4.2013
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
silmät
silmät
silmät
sydän
sydän
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
sydän
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
Silmämuutosten vakavuus : lievä
ok.
ok.
polvet.med.
0/0
ei sivuääniä
ei sivuääniä
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
PHTVL/PHPV : sairauden aste 2 - 6
Silmämuutosten vakavuus : lievä
ok.
ok.
polvet.med.
0/0
Kortikaalinen katarakta : todettu
Posterior polaarinen katarakta : todettu
ok.
polvet.med.
0/0
polvet.lat.
1/1
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/1
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
ei sivuääniä
ei sivuääniä
ok.
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
ok.
ok.
ok.
ok.
polvet.med.
0/0
polvet.lat.
0/1
ei sivuääniä
ok.
Distichiasis : todettu
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
ok.
Distichiasis : todettu
Distichiasis : todettu
Silmämuutosten vakavuus : lievä
polvet.med.
0/0
ok.
Distichiasis : todettu
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
ok.
polvet.med.
1/0
ok.
polvet.med.
0/1
ok.
polvet.med.
1/1
ok.
polvet.med.
0/1
ok.
polvet.med.
1/0
ok.
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
ok.
Distichiasis : todettu
Silmämuutosten vakavuus : lievä
kyynärnivel
0/0
lonkkanivel
D/D
ok.
ok.
polvet.med.
0/0
polvet.med.
2/0
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/1
polvet.med.
0/0
ok.
ok.
ok.
polvet.med.
0/0
Distichiasis : todettu
33
34
FI37397/11
FI48277/09
FI10984/12
FI52710/11
FI54729/12
FI28647/12
Habaneros Lindos Arquelao
Ja-Kar Villi Ruusu
Nicolen Kocoum Encanto
Mithra-Shan's Noor Habanero
Mithra-Shan's Ojal Amy Habanero
Pelvix Velvet Couch
3.4.2013
3.4.2013
3.4.2013
26.3.2013
26.3.2013
26.3.2013
FIN54849/07
FI21822/09
FI21830/09
FI45664/11
FI24792/12
FIN34888/07
FI59212/11
FI24673/11
FI14946/12
FI36362/12
Saharanda Rosa Alba
Tarinakummun Freyja
Tarinakummun Ginerva
Tarinakummun Kassandra
Winslett's Porthos
Visakoivun Yema Del Suerte
Bayarin Man In Black
Torcedore's Naife Matizado
Christa's Jumpy Clown Quino
Pelvix Major Tom
26.3.2013
26.3.2013
26.3.2013
26.3.2013
26.3.2013
26.3.2013
25.3.2013
25.3.2013
22.3.2013
22.3.2013
FI10112/10
FI44269/10
FIN21970/03
FIN48822/07
FI61035/10
FI44019/13
FI42975/13
FI18253/09
FI23331/10
FI23328/10
FI34871/11
FI34872/11
FI28763/12
Flowergirl
Sun Bear Beat Boys
Aleksandrian Yong Chairman
Ja-Kar Operetin Taikaa
Roo-Roo's Honey D'lay
Dandy Daisy Warrior Pandora
Pillowtalk's Let Your Love Flow
Jubilada Amable Arturo
Zabadou's Perfect Highlight
Zabadou's Perfect Polaris
Zabadou's Tinkerbell True Love
Zabadou's Truly Gorgeous
Zabadou's Xerxes
21.3.2013
21.3.2013
20.3.2013
18.3.2013
18.3.2013
17.3.2013
17.3.2013
13.3.2013
13.3.2013
13.3.2013
13.3.2013
13.3.2013
13.3.2013
FI54251/11
Madrina's Caballero Amado
12.3.2013
FI10712/10
FI54231/09
FIN11003/08
FI30063/10
FI54728/12
FI28857/11
FI18439/09
FI49104/09
FI48393/09
FI23279/10
FIN15820/06
FIN45255/06
FIN59659/08
FIN29426/06
FI58737/11
FI49218/09
FIN15820/06
FIN45255/06
FIN59659/08
FI61033/10
FIN18949/05
FI23280/10
Mirikin Muse
Cemilla Diana Dalia
Mimarcon Mint Chocolate
My Riverfriend Vipzy
Tequilaville's U Are The One
Visakoivun Alma Del Abedul
Calins Nounours Amuseur Brunatre
Miyoi's Guruwari
Smötkyn Riikon Juolukka
Bellezza's Poker Face
Ganesan Jet Set Jerry
Ganesan Knight Of Glory
Ganesan Nice To Know
Bellezza's Carmencita
Saharanda Erythrina Alba
Shalim Pretty Princess
Ganesan Jet Set Jerry
Ganesan Knight Of Glory
Ganesan Nice To Know
Roo-Roo's Honey Bunny
Bayarin Alma Angelica
Bellezza's Pocket Rocket
11.3.2013
10.3.2013
10.3.2013
8.3.2013
8.3.2013
6.3.2013
5.3.2013
5.3.2013
5.3.2013
4.3.2013
4.3.2013
4.3.2013
4.3.2013
2.3.2013
1.3.2013
27.2.2013
25.2.2013
21.2.2013
21.2.2013
21.2.2013
20.2.2013
20.2.2013
FI14272/12
FI16588/09
FI30663/11
FIN23862/05
FIN32432/07
FI50512/12
FI10253/10
FI10237/10
FI19248/12
FI38621/12
FI11560/11
FIN45959/02
Frosty Ink's Whooper Dooper
Jatakabi's You Are My Love
Running Beauty Happy Hamlet
Sanillan Glitter Kiss
Siegreich Horus
Zodiaka'la Star's Essence Of Life
Abendito's Evangelista De Amor
Jatakabi's Be The Best
Jatakabi's Hot Passion
No Imperfection Just For Love
Bellezza's Next To Me
Gullöga O'sunshine
20.2.2013
20.2.2013
20.2.2013
20.2.2013
20.2.2013
20.2.2013
19.2.2013
19.2.2013
19.2.2013
19.2.2013
18.2.2013
18.2.2013
FI17008/10
Havasaar Alexanro
18.2.2013
FI22133/11
FI18969/10
FI18967/10
FI20122/12
FI20120/12
FI52543/09
FI12067/09
FIN19205/04
FIN25384/05
FIN12412/08
Havasaar Bianca Ballerina
Mäntyhavun Doora
Mäntyhavun Dooris
Divanera Amore Di Glamour
Divanera Amore Di Macchie
Torcedore's Fortuna Milargo
Bellezza's Perfect Mystery
Sanillan Fun Fellow
Sanillan Hello I'm Lucky
Sanillan Perfect Dawn
18.2.2013
18.2.2013
18.2.2013
16.2.2013
16.2.2013
16.2.2013
15.2.2013
15.2.2013
15.2.2013
15.2.2013
silmät Silmämuutosten vakavuus : lievä
silmät ok.
silmät ok.
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
sydän ei sivuääniä
silmät Distichiasis : todettu
polvet.med.
1/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
polvet.med.
1/1
sydän ei sivuääniä
silmät ok.
polvet.med.
1/1
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
sydän ei sivuääniä
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
1/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
silmät ok.
silmät ok.
silmät Lasiaisen rappeuma : epäilyttävä
polvet.med.
0/0
sydän ei sivuääniä
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
polvet.med.
1/0
silmät ok.
polvet.med.
0/3
polvet.med.
1/0
polvet.med.
0/0
silmät ok.
silmät ok.
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/1
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
silmät ok.
silmät ok.
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
polvet.lat.
0/1
polvet.med.
0/0
silmät RD, multifokaali : todettu
polvet.med.
0/0
kyynärnivel
0/0
lonkkanivel
A/B
polvet.med.
1/0
silmät ok.
polvet.med.
1/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/1
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät Distichiasis : todettu
silmät Silmämuutosten vakavuus : lievä
sydän ei sivuääniä
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.med.
0/0
silmät ok.
polvet.lat.
1/1
sydän ei sivuääniä
sydän ei sivuääniä
sydän ei sivuääniä
sydän ei sivuääniä
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
FI24664/11
FI18912/09
FI14884/09
FI15220/13
FI15221/13
FI36373/12
Torcedore's Ornato Bonita
Zodiaka'la Star's Cause I'm The One
Mamitas Brina Bambina
Mamitas Golden Labei
Mamitas Guess Again
Tailormade Treasure Star Of Havanna
15.2.2013
15.2.2013
13.2.2013
13.2.2013
13.2.2013
13.2.2013
FI15057/12
FI37563/09
Zeraldas Keep On Rocking
Behave's Joker In Jazz
13.2.2013
11.2.2013
FI23280/10
Bellezza's Pocket Rocket
FIN37895/02 Visakoivun Dado De Suerte
11.2.2013
11.2.2013
FIN13599/07 Visakoivun Whatchamacallit
11.2.2013
FI29618/10
Isfolket's U Got It
10.2.2013
FI37851/11
FI58782/09
FI48656/10
FIN56205/08
FI46269/09
FIN56132/08
FIN27158/08
FIN20822/08
FIN27158/08
FI48551/11
FIN20823/08
FIN20822/08
FI50058/11
FI19247/12
Mamitas Easy Choice
No Imperfection Friend Forever
Torcedore's Heroe De Moncada
Jatakabi's Xtempore
Zeraldas Icon Of Happiness
Cielo Estrellado Casimira
Liveoak's Color Of Love
Visakoivun Estrella Eterna
Liveoak's Color Of Love
Pillowtalk's Cher Mon Coeur
Visakoivun Estrella Eterea
Visakoivun Estrella Eterna
Ja-Kar Catajan Marja
Jatakabi's Hot Highflyer
8.2.2013
8.2.2013
6.2.2013
5.2.2013
5.2.2013
4.2.2013
4.2.2013
4.2.2013
3.2.2013
3.2.2013
3.2.2013
3.2.2013
1.2.2013
1.2.2013
FIN36307/07
FIN34889/08
FIN34660/03
FI35637/09
FIN42260/04
FI44124/09
Jatakabi's Sweetprimadonna
Jatakabi's White Pride
Ganesan Dona Juanita
Sanillan Shining Sun
Saharanda Heralds Heyday
Saharanda Viola Alba
1.2.2013
1.2.2013
31.1.2013
31.1.2013
30.1.2013
30.1.2013
FIN42519/05 Visakoivun Reserva De Oro
FI18742/10
Chewbaccas Norton The Naughty Guy
FI17013/10
Havasaar Aurora
30.1.2013
29.1.2013
29.1.2013
FI53596/09
Hillamarian Chili
29.1.2013
FI17566/11
Kinway Toscany Rose
29.1.2013
FI37629/09
FIN25386/05
FIN12416/08
FI56655/10
FI17407/11
FI36304/09
FI37062/11
Mirikin Nice Molly
Sanillan Hot Loverboy
Sanillan Piece Of Gold
Bayarin James Brown
Nicondoes Duran Duran
Elokuun Buona Mattina
Gullöga Rosita
29.1.2013
29.1.2013
29.1.2013
28.1.2013
28.1.2013
26.1.2013
26.1.2013
FI39517/09
FI13817/10
FI58778/09
Hviter Gran Bagatell
Elansse Joker For Game
No Imperfection Finest Rockstar
26.1.2013
25.1.2013
25.1.2013
FI59806/11
FI23028/13
FI38294/10
FI21510/10
FI43180/10
FI14061/11
FI52545/09
FIN55924/08
FIN55923/08
FI16267/10
FIN14293/08
FI55104/10
FI55103/10
FIN56205/08
FI18293/10
Riehakan Benvenuto
Christa's Jumpy Clown Sonja
Tiziana Light Of Peace
Yo Soy Oye Mi Canto
Jatakabi's Dream Come True
Smötkyn Riikon Mustikka
Torcedore's Femenil Como Diva
Visakoivun Garua Fresca
Visakoivun Ginebra Sabrosa
Bannera's Ounce Of Solar Dust
Buenos Amigos Little Mystery
Danzon Adoria
Danzon Armando
Jatakabi's Xtempore
Facklans Gabriella
24.1.2013
23.1.2013
23.1.2013
23.1.2013
22.1.2013
22.1.2013
22.1.2013
22.1.2013
22.1.2013
21.1.2013
21.1.2013
21.1.2013
21.1.2013
21.1.2013
19.1.2013
FI12929/12
Facklans Leena
19.1.2013
FIN49695/07 Jatakabi's True Believer
19.1.2013
FI13419/10
18.1.2013
Pilliwink's Nevisca
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
silmät
sydän
silmät
silmät
silmät
sydän
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
sydän
silmät
sydän
silmät
sydän
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
sydän
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
sydän
silmät
sydän
silmät
silmät
silmät
silmät
ok.
ei sivuääniä
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
ok.
ei sivuääniä
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
Distichiasis : todettu
Silmämuutosten vakavuus : lievä
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
Kortikaalinen katarakta : todettu
Kaihin laajuus : lievä
Distichiasis : todettu
Silmämuutosten vakavuus : lievä
Distichiasis : todettu
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
lonkkanivel
C/C
polvet.med.
0/1
ok.
ok.
ok.
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
polvet.med.
0/0
polvet.med.
1/0
ok.
polvet.med.
0/0
Distichiasis : todettu
Silmämuutosten vakavuus : lievä
polvet.med.
0/0
ok.
ok.
ok.
ok.
polvet.med.
0/0
lonkkanivel
B/C
Distichiasis : todettu
PPM, iris-iris : todettu
Posterior polaarinen katarakta : todettu
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
ei sivuääniä
ok.
polvet.med.
0/0
ei sivuääniä
ok.
polvet.med.
0/0
ei sivuääniä
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
1/0
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/1
ei sivuääniä
ok.
polvet.med.
1/1
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
Lasiaisen rappeuma : epäilyttävä
polvet.med.
0/1
ok.
polvet.med.
0/0
Distichiasis : todettu
ok.
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
ok.
polvet.med.
0/0
ok.
ok.
ok.
polvet.med.
0/0
ei sivuääniä
ok.
polvet.med.
0/0
ei sivuääniä
ok.
polvet.med.
0/0
Distichiasis : todettu
Silmämuutosten vakavuus : lievä
ok.
polvet.med.
0/0
35
FIN42260/04
FI14239/13
FI14237/13
FI14238/13
FI14240/13
FI38297/10
FI21513/10
FIN43036/07
FI46538/09
FI10234/10
FI13847/11
FIN36304/07
FIN53992/07
FI16592/09
FI49566/10
FI52829/11
Saharanda Heralds Heyday
Torcedore's Tesora Mi Vida
Torcedore's Tipazo
Torcedore's Torbellino
Torcedore's Tu Amor Querida
Tiziana Little Sancy
Yo Soy Obertura Cubana
Bayarin Pellegrino
Jatakabi's A Dream Of Love
Jatakabi's Big Brother
Jatakabi's Endless Story
Jatakabi's Survivor
Jatakabi's Unique Star
Jatakabi's You Are My Gold
Moonlight Silver's All My Hope
Surya God Of Mokrý Bandita
18.1.2013
18.1.2013
18.1.2013
18.1.2013
18.1.2013
17.1.2013
17.1.2013
15.1.2013
15.1.2013
15.1.2013
15.1.2013
15.1.2013
15.1.2013
15.1.2013
15.1.2013
15.1.2013
FIN44964/07
FIN41876/05
FIN57370/07
FI23328/10
FI29108/12
FI52315/09
FI10988/12
Fresacolina's Amigo De Vivir
Ganesan He's One Romeo
Zabadou's Heffalump Helga
Zabadou's Perfect Polaris
Zabadou's Warrior Princess
Abendito's Divino Doncella
Nicolen Kiara Bonita
11.1.2013
11.1.2013
11.1.2013
11.1.2013
11.1.2013
9.1.2013
8.1.2013
FI53707/11
FI48276/09
FI39925/09
Suzuida's Passionate Power
Ja-Kar Vaalea Hurmuri
Divino Amor Aire-Apuesto
7.1.2013
3.1.2013
1.1.2013
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
sydän
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
silmät
sydän
ok.
ok.
ok.
ok.
ok.
ok.
polvet.med.
ok.
polvet.med.
ok.
ok.
polvet.med.
ok.
polvet.med.
ok.
polvet.med.
ok.
polvet.med.
ok.
ok.
ok.
polvet.med.
ei sivuääniä
ok.
polvet.med.
Totaali katarakta : todettu
Distichiasis : todettu
ok.
ok.
ok.
ok.
polvet.med.
ei sivuääniä
polvet.med.
silmät ok.
polvet.med.
polvet.med.
polvet.med.
0/0
0/0
0/0
0/0
0/0
0/0
0/0
0/0
0/0
1/1
0/0
0/0
1/0
Terveystilasto 2013
Silmät
Diagnoosi
Distichiasis, todettu
Ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
Ektooppinen cilia, todettu
Kaihin laajuus, lievä
Kortikaalinen katarakta, todettu
Lasiaisen rappeuma, epäilyttävä
Linssin etuosan saumalinjan katarakta, todettu
PHTVL/PHPV, sairauden aste 2 - 6
Posterior polaarinen katarakta, todettu
PPM, iris-iris, todettu
Punktaatti katarakta, todettu
RD, diagnoosi avoin
RD, multifokaali, todettu
Silmämuutosten vakavuus, kohtalainen
Silmämuutosten vakavuus, lievä
Totaali katarakta, todettu
36
Esiintymiä
34
309
1
1
3
2
1
1
3
1
1
1
3
1
24
1
Koiria
33
308
1
1
3
2
1
1
3
1
1
1
3
1
24
1
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
Polvet
Vuosi
0
2013
Yhteensä
Vuosi
2013
Yhteensä
1
214
214
0
2
48
48
1
79%
79%
18%
18%
3
6
6
2
4
Yhteensä
3
3
0
0
3
2%
2%
271
271
4
1%
1%
0%
0%
Käytetyimmät urokset 2013
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
Christa's Jumpy Clown Xaffo
Habaneros Lindos Arquelao
Visakoivun Querido Amigo
Massivus Angel's Calimero "Nody"
Behave's Joker In Jazz
Bannera's Next To None
Christa's Jumpy Clown Ximbo
Zodiaka'la Star's Cause I'm The One
Zabadou's Rock 'N Roll
Jatakabi's Be A Good Boy
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
Pentueet
4
Pennut
22
% rekisteröidyistä
4,41 %
Muuta
Tuonti
4
5
3
2
3
2
3
4
3
19
16
15
15
15
15
14
14
13
3,81 %
3,21 %
3,01 %
3,01 %
3,01 %
3,01 %
2,81 %
2,81 %
2,61 %
--Tuonti
Tuonti
-Tuonti
Tuonti
---
37
Vuoden 2013 Bichon Havanais -kilpailu
UROKSET
1 FI & EE MVA BG & LT & LV & EE & RO JMVA JV-10
FRV-11 HeW-13 PMV-13
127 (21/16)
Jatakabi's Be A Good Boy
om. Taina Jaatinen-Niemi
2 C.I.B & POHJ & FI & DK & SE & NO & EE & LT MVA
BALTV-12 PMV-12 TLNW-13
106 (23/12)
Bellezza's Keep It Hot
om. Miia Lauronen
3 FI MVA HeJW-11 V-11 JV-11
102 (23/13)
Jatakabi's Endless Story
om. Taina Jaatinen-Niemi & Tarmo Viirtelä
4 Zeralda's Keep On Rocking (DEBYTANT) 94 (16/10)
om. Mira Maaranen & Marko Maaranen
5 EE JMVA LTJV-13 EEJV-13 EEV-13
93 (12/11)
Bellezza's Brave Heart
om. Aino-Inkeri Huurinainen
6 C.I.B & POHJ & FI & DK & SE & NO & EE & LV & LT
& SI & HR & BALT & RO GR & RO MVA LT & LV & EE &
RO & BALT JMVA PMJV-09 EUV-10 JMV-09 LVV-11,-13
LTV-11,-13 EEV-11,-12 BUV-12
89 (13/11)
Saharanda Salix Alfendii
om. Eve Nissinen
7 POHJ & FIN & SE & NO MVA
87 (13/9)
Tarbaby's Madcap
om. Tuula & Pekka Järvelä
8 C.I.B & POHJ & FI & DK & SE & LV MVA JMV-10 V12,-13
83 (5/0)
Bannera's Next To None
om. Marjo & Minna Heikka & Suvi Keisu
9 FI & EE MVA
83 (14/9)
Torcedore's Naife Matizado
om. Emmi & Hannu Korhonen
10 C.I.B & POHJ & FIN & SE & EE & LV & NO MVA
EEV-08 EEVV-12
80 (18/8)
Saharanda Gongora Galeata
om. Pirjo Suominen-Suomela
NARTUT
1 C.I.B & POHJ & FIN & SE & NO & EE & LT MVA EE
VMVA MVV-08,-10,-13 LTV-09 HeVW-12 VV-12 PMVV13
110 (33/15)
Bayarin Una Bella Chica
om. Seija Hiljanen & Miia Lintunen
2 C.I.B & POHJ & FI & DK & SE & NO & EE MVA
BALTV-12 DKV-12 PMV-13
106 (24/13)
Bellezza's Hot Gossip
om. Miia Lauronen & Aino-Inkeri Huurinainen
3 FIN MVA V-13
105 (17/13)
Sanillan Twitter Chick
om. Sanna Iltanen
4 FI MVA
103 (24/13)
Jatakabi's Xquisite
om. Taina Jaatinen-Niemi
5 EE JMVA
101 (26/13)
Jatakabi's Hot Highflyer
om. Anni & Kristiina Sillanpää
6 FI MVA EE MVA HeW-13
95 (15/11)
Jatakabi's Dream Come True
om. Heidi Kuoppala
7 C.I.B & POHJ & FI & SE & DK & EE & LT MVA LTV13 MV-13
87 (9/5)
Torcedore's Glamorosa
om. Tiina Härkönen & Kirsi Räikkönen
38
8 C.I.B & FIN & SE & EE & LT & RU & RO & BG MVA
RO & BG GR MVA V-07 V-10 HeW-11 HeVW-13
83 (18/8)
Jatakabi's Good Gilda
om. Taina Jaatinen-Niemi
9 Tarbaby's Very Beautiful (TULOKAS) 80 (24/9)
om. Eeva Järvelä
10 EE JMVA LTJV-13 TLNJW-13 TLNW-13 EEJV-13
EEV-13
76 (11/6)
Zeraldas Keep Up The Speed
om. Maija Sorri
VETERAANIUROKSET
1 C.I.B & POHJ & FIN & SE & EE & LV & NO MVA
EEV-08 EEVV-12
Saharanda Gongora Galeata
23 (17/2)
om. Pirjo Suominen-Suomela
1 C.I.B & POHJ & FIN & SE & NO & EE & LV & LT &
RU & BALT MVA BALTV-04 HeVW-12 LTV-04 PMV-11
PMVV-11, -13
Visakoivun Zurriago De Oro
23 (12/2)
om. Pia Suominen
3 FIN MVA HeVW-13 VV-13
13 (15/1)
Piparin Dragonair
om. Pirkko-Riitta & Minna-Maria Metsävainio
4 FIN & LT & RO MVA
7 (4/0)
Ganesan He's One Romeo
om. Hanna-Kaisa Laukkanen & Leena Helin & Mirja
Thomander
5 FIN & EE & NO MVA EEJV-06
4 (2/0)
Sanillan Hello I'm Lucky
om. Anne Hirvasnoro s
5 FIN MVA
4 (5/0)
Sanillan Hot Loverboy
om. Outi Salminen
7 2 (4/0)
Sanillan Infinite Love
om. Sanna Iltanen
8 FIN MVA EUJV-04
1 (1/0)
Aleksandrian Yong Chairman
om. Charlotte Saariaho
8 FIN & LV & EE MVA BALTV-06
1 (1/0)
Ja-Kar Butki Aivo
om. Jaana Karonen
VETERAANINARTUT
1 C.I.B & POHJ & FIN & SE & NO & EE & LT MVA
EE VMVA MVV-08,-10,-13 LTV-09 HeVW-12 VV-12
PMVV-13
52 (33/6)
Bayarin Una Bella Chica
om. Seija Hiljanen & Miia Lintunen
2 C.I.B & FIN & SE & EE & LT & RU & RO & BG MVA
RO & BG GR MVA V-07 V-10 HeW-11 HeVW-13
32 (18/3)
Jatakabi's Good Gilda
om. Taina Jaatinen-Niemi
3 POHJ & FI & SE & NO & EE MVA
18 (10/1)
Micky Moon Unique Girl
om. Marja-Liisa Kulusjärvi
4 FIN MVA JV-03
12 (15/1)
Bayarin La Donna Bionda
om. Seija Hiljanen
4 FI MVA
12 (11/1)
Ganesan Dona Dolores
om. Merja Onnela & Pirkko-Riitta Metsävainio
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
4 FI & SE MVA
12 (4/0)
Sanillan Glitter Kiss
om. Marja-Liisa Kulusjärvi
7 C.I.B & POHJ & FIN & SE & NO MVA
11 (6/0)
Aco Tara's Harmony Girl
om. Pekka & Tuula Järvelä
7 C.I.B & POHJ & FIN & SE & DK & EE & LV MVA
MV-10 PMV-08 LVV-07 MVV-12 VV-13
11 (3/0)
Bellezza's Black Pearl
om. Kirsi Räikkönen
9 FIN & SE & EE MVA
4 (2/0)
Sanillan Early Bird
om. Sanna Iltanen
10 FIN & BG & LT MVA LT VMVA FRVV-11
3 (2/0)
Jatakabi's Bianca
om. Taina Jaatinen-Niemi
10 C.I.B & POHJ & FIN & DK & SE & NO & EE & LT
MVA MV-08 JV-01 BALTV-08 EEV-04
3 (2/0)
Mimarcon Bonnie Tyler
om. Sanna Iltanen
PENNUT
1 Divanera Bella Divina
om. Heidi Kuoppala
2 Jatakabi's King Of The Road
om. Taina Jaatinen-Niemi
2 Jatakabi's Missing Link
om. Lotta Paakkanen
4 Jatakabi's Look Of Love
om. Taina Jaatinen-Niemi
5 Torcedore's Arrebata Del Amor
om. Tia Hoikkala & Tommi Ylitalo
6 Torcedore's Aurora Asoleado
om. Kirsi Räikkönen
7 Kinway Vanilla Kiss
om. Terhi Laine
7 Sagora's Japonica Girl
om. Pirjo Suominen-Suomela
9 Jatakabi's Let's Get Started
om. Taina Jaatinen-Niemi
10 Bedårande's Frans
om. Essi Häyrynen & Kalle Siltari
10 Redenstamm Panthera
om. Paula Fihlström
10 Torcedore's Acierto del Amor
om. Paula Fihlström
10 Torcedore's Tipazo
om. Jaana Sankala
10 Zeraldas Next Golden Glory
om. Nelli & Tuula & Pertti Pitkänen
14 (4/3)
13 (4/3)
13 (7/4)
11 (5/2)
10 (2/0)
8 (3/0)
7 (4/2)
7 (11/2)
KASVATTAJAT
1 Bellezza's
53 (19/6)
om. Aino-Inkeri Huurinainen
2 Jatakabi's
40 (22/4)
om. Taina Jaatinen-Niemi
3 Sanillan
11 (7/0)
om. Sanna Iltanen
4 Tarbaby's
10 (9/0)
om. Tuula Järvelä
4 Zabadou's
10 (7/0)
om. Hanna-Kaisa Laukkanen
6 Banneras
9 (3/0)
om. Marjo & Minna Heikka
6 Torcedore's
9 (5/0)
om. Kirsi Räikkönen
8 Saharanda
7 (4/0)
om. Anette Ahlbom-Sahari & Seppo Sahari
9 Madrina's
5 (2/0)
om. Päivi Sarvikas
10 Kennel Moonlight Silver's
3 (3/0)
om. Mira Hölttä
10 Zeraldas
3 (3/0)
om. Petra Riisiö
AGILITY
1 Sanillan Ice Princess ”Demi”
72 p.
Ohj. ja om. Jenny Rantamölö
53 p.
2 Pikikuonon Muusa
Ohj. Laura Ruohonen om. Jukka-Pekka Rantanen
3 Torcedore's Naife Matizado
25 p.
Ohj. ja om. Emmi Korhonen
4 Calins Nounours Amuseur Brunatre “Simo” 21 p.
Ohj. ja om. Pia Suominen
5 Benjin Fast Fluffy "Ego"
19 p.
Ohj. ja om. Jenny Rantamölö
6 Madrina's Bello Principio
11 p.
Ohj. ja om. Josefina Giselle
5 (3/1)
4 (1/0)
4 (3/1)
4 (1/0)
TOKO
1 Zeraldas Poker Princess ”Sohvi”
Ohj. ja om. Elina Karppinen
2 Torcedore's Naife Matizado
Ohj. ja om. Emmi Korhonen
347 p.
264,5 p.
4 (3/0)
4 (1/0)
KASVATTAJAPALKINTO
(yhdistykseen kuuluvalle kasvattajalle, jonka vähintään toisen
polven Suomessa ensirekisteröity kasvatti on sijoittunut
korkeimmalle vuoden bichon havanais kilpailussa)
Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö
Koiralla Jatakabi's Be A Good Boy
The next 5 generations after Nina
Palkinnosta kilpailevat kaikki ne bichon havanais-rotuiset
nartut, joiden viiden (5) polven sukutaulussa on koira
Pillowtalk’s Nina (SF00561/90U).
JUNIOR HANDLER
1 Suvi Keisu
29 p.
Onnittelut
sijoittuneille!
Zeralda's Keep On Rocking
om. Mira Maaranen & Marko Maaranen
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
39
Näyttelytulokset 2012
13.1.2013, Kajaani, kv. Valmis
Tuomari: Carole Garhöfer, Itävalta
ROP AVO1, SA Bellezza's Next To Me (sert, Cacib)
PU2 VET1, SA Piparin Dragonair (VSP-vet)
PU3 AVO2, SA Nicondoes Depeche Mode (vasert, vaca)
PU4 NUO1, SA Torcedore's Naife Matizado
JUN-ERI1, SA
Saharanda Empetrum Alfendii
JUN-ERI2, SA
Bellezza's Brave Heart
JUN-EH3
Bellezza's Heartbeat
AVO-EH3
Danzon Armando
VAL-ERI1, SA
Saharanda Salix Alfendii
VAL-ERI2
Bellezza's Keep It Hot
VSP JUN1, SA Miyoi's Iris Gold (sert)
PN2 VAL1, SA Danzon Adoria (Cacib)
PN3 VET1, SA Bayarin Una Bella Chica (ROP-vet)
PN4 VAL2, SA Tequilaville's U Are The One (vaca)
JUN-ERI2
Zeraldas Wonder Full
JUN-ERI3
Saharanda Erythrina Alba
JUN-ERI4
Tarbaby's Unbelieveble Talent
JUN-ERI
Zeraldas Keep On Shining
JUN-ERI
Tarbaby's Very Beautiful
JUN-ERI
Sugar Sky Sunny Star Of Havanna
JUN-ERI
Torcedore's Suerte De La Amor
JUN-ERI
Facklans Leena
JUN-EH
Nicolen Kaizen Viento
JUN-EH
Miyoi's Itchy-Bitchy
JUN-EH
Tarbaby's Vault Of Heaven
JUN-EH
Zeraldas Poker Princess
JUN-H
Bellezza's Black Velvet
NUO-ERI1, SA Saharanda Drosera Alba (vasert)
NUO-ERI2
Bayarin Rock Princess
NUO-ERI3
Nicolen Hasta La Vista
AVO-ERI1, SA Bellezza's Pepita
AVO-ERI2, SA Ichocomia Mis Amores Pequeniós
AVO-ERI3
Bellezza's Special Design
AVO-ERI4
Sanillan Shining Sun
AVO-ERI
Tarbaby's Perfect Elegance
AVO-EH
Bellezza's Carmencita
AVO-EH
Bellezza's Hot Gossip
AVO-EH
Miyoi's Electra
VAL-EH3
Sanillan Glitter Kiss
VET-ERI2
Ganesan Dona Dolores
VET-ERI3
Micky Moon Unique Girl
19.1.2013, Turku, kv. Valmis
Tuomari: Rudi Brandt, Tanska
ROP VAL1, SA Jatakabi's Be A Good Boy (Cacib)
PU2 VAL3, SA Zabadou's Perfect Polaris (vaca)
PU3 NUO1, SA Fresacolina's Bit A Bad Boy (sert)
PU4 AVO1, SA Jatakabi's Big Brother (vasert)
JUN-ERI1, SA
Jatakabi's Joy Of Love
JUN-ERI2, SA
Acierto's Damn Good Chocolate
JUN-ERI3
Zabadou's Xerxes
JUN-ERI4
Saharanda Empetrum Alfendii
JUN-EH
Tailormade Treasure Star Of Havanna
JUN-EH
Fablecastle's Karlsson På Taket
JUN-EH
Yo Soy Siempre Fiel
NUO-ERI2
Zabadou's Unique Arthur
NUO-ERI3
Zodiaka'la Star's Highest Hope
AVO-ERI2, SA Jatakabi's Endless Story
AVO-ERI3
Lumivuoren Asser
AVO-ERI4
Chewbaccas Norton The Naughty Guy
AVO-ERI
Havannette's Chick Magnet
AVO-ERI
Havasaar Alexanro
AVO-EH
Sanillan Infinite Love
AVO-EH
Nicondoes Depeche Mode
AVO-EH
Bellezza's Pocket Rocket
AVO-EH
Sanillan Red Devil
AVO-EH
Torcedore's Hijo De La Luna
40
VAL-ERI2, SA
VAL-ERI4, SA
VAL-ERI
VSP VET1, SA
PN2 AVO1, SA
PN3 AVO2, SA
PN4 VET2, SA
JUN-ERI1, SA
JUN-ERI2, SA
JUN-ERI3, SA
JUN-ERI4
JUN-EH
JUN-EH
JUN-EH
NUO-ERI1, SA
NUO-EH2
AVO-ERI3, SA
AVO-ERI4, SA
AVO-ERI, SA
AVO-ERI
AVO-ERI, SA
AVO-ERI
VAL-ERI1, SA
VAL-ERI2, SA
VAL-ERI3, SA
VET-ERI3, SA
VET-ERI4, SA
VET-ERI, SA
Saharanda Salix Alfendii
Bellezza's Keep It Hot
Bellezza's Paddington
Jatakabi's Good Gilda (ROP-vet)
Ichocomia Mis Amores Pequeniós (sert, Cacib)
Sanillan Twitter Chick (vasert, vaca)
Bayarin Una Bella Chica
Acierto's Donna Dupree
Zabadou's Yes I'm A Cutiepie
Zabadou's Yes I'm Goldielocks
Zabadou's Warrior Princess
Sanillan Fantastic Chic
Tailormade Truelove Star Of Havanna
Kinway Unreal Beauty
Torcedore's Narcisa Primavera
Saharanda Drosera Alba
Visakoivun Infanta Purpurea
Zabadou's Perfect Highlight
Bellezza's Hot Gossip
Havasaar Aurora
Havasaar Aamukaste
Sanillan Dream Rose
Bannera's Memorable Milestone
Tequilaville's U Are The One
Jatakabi's Xquisite
Sanillan Early Bird
Mimarcon Bonnie Tyler
Bayarin La Donna Bionda
17.2.2013, Jyväskylä, ry. Valmis
Tuomari: Juha Putkonen
VSP VAL1, SA Tarbaby's Madcap
PU2 VAL2, SA Jatakabi's Be A Good Boy
PU3 JUN1, SA Bannera's Quite Memorable (sert)
PU4 AVO1, SA Jatakabi's Endless Story (vasert)
JUN-ERI2, SA
Acierto's Damn Good Chocolate
AVO-ERI2, SA Jatakabi's Endless Love
JUN-ERI3
Zeraldas Keep On Rocking
VAL-ERI3, SA
Jatakabi's Till' The End
JUN-ERI4
Mamitas Follow My Steps
JUN-ERI
Running Beauty Twilight Passion
AVO-EH3
Hillamarian Chili
JUN-EH
Divanera Amore Di Macchie
AVO-EH
Havannette's Chick Magnet
JUN-H
Suzuida's Passionate Power
JUN-H
Divanera Amore Invincible
JUN-H
Christa's Jumpy Clown Xaffo
JUN-H
Tailormade Treasure Star Of Havanna
ROP NUO1, SA Saharanda Escallonia Alba (sert)
PN2 JUN1, SA Jatakabi's Hot Highflyer (vasert)
PN3 VAL1, SA Jatakabi's Xquisite
PN4 JUN2, SA Tarbaby's Very Beautiful
AVO-ERI1, SA Ichocomia Mis Amores Pequeniós
VET-ERI1, SA
Jatakabi's Bianca
AVO-ERI2, SA Tarbaby's Perfect Elegance
VAL-ERI2, SA
Torcedore's Femenil Como Diva
VET-ERI2, SA
Jatakabi's Good Gilda
JUN-ERI3, SA
Darkwilles Felicity Fellin'fine
AVO-ERI3, SA Elokuun Buona Mattina
JUN-ERI4, SA
Tailormade Truelove Star Of Havanna
JUN-ERI
Tarbaby's Unbelieveble Talent
JUN-ERI
Asera's Beyonce Lily
JUN-ERI
Saharanda Erythrina Alba
JUN-EH
Biwaya Arctic Snow Queen
JUN-EH
Sanillan Goddess Of Love
JUN-H
Acierto's Donna Dupree
AVO-EVA
Jatakabi's Dream Come True
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
23.2.2013, Tuusniemi, ry. Valmis
Tuomari: Veli-Pekka Kumpumäki
ROP VAL1, SA Jatakabi's Be A Good Boy
PU2 JUN1, SA Zeraldas Keep On Rocking (sert)
PU3 AVO1, SA Jatakabi's Endless Story (vasert)
PU4 AVO2, SA Bellezza's Poker Face
NUO-ERI1
Madrina's Bello Principio
JUN-ERI2, SA
Saharanda Empetrum Alfendii
VAL-ERI2, SA
Saharanda Salix Alfendii
JUN-ERI3
Bannera's Quite Memorable
AVO-ERI3
Danzon Armando
VAL-ERI3, SA
Jatakabi's Survivor
JUN-ERI4
Bellezza's Brave Heart
JUN-ERI
Mamitas Follow My Steps
AVO-EH4
Bellezza's Next To Me
JUN-EH
Jatakabi's Jade Of Love
NUO-H
Havasaar Black Boy
VSP VET1, SA Jatakabi's Good Gilda (ROP-vet)
PN2 VET2, SA Ganesan Dona Dolores (sert, FI MVA)
PN3 VAL1, SA Jatakabi's Xquisite
PN4 JUN1, SA Zeraldas Wonder Full (vasert)
AVO-ERI1
Bellezza's Merry Melody
JUN-ERI2
Facklans Leena
JUN-ERI3
Zeraldas Poker Princess
10.3.2013, Juuka, ry. Valmis
Tuomari: Kristiina Ahlberg
ROP VAL1, SA Jatakabi's Be A Good Boy
PU2 VAL2, SA Bellezza's Keep It Hot
PU3 JUN1, SA Jatakabi's Jade Of Love (sert)
PU4 JUN2, SA Bellezza's Brave Heart (vasert)
AVO-ERI1, SA Bellezza's Poker Face
AVO-ERI2
Torcedore's Naife Matizado
AVO-ERI3
Jatakabi's Endless Story
VSP VAL1, SA Jatakabi's Xquisite
PN2 AVO1, SA Bellezza's Hot Gossip (sert, FI MVA)
PN3 VET1, SA Jatakabi's Good Gilda (ROP-vet)
JUN-ERI1
Sugar Sky Sunny Star Of Havanna
JUN-EH2
Saharanda Erythrina Alba
NUO-H
Bayarin Captain's Secret
31.3.2013, Lappeenranta, kr. Valmis
Tuomari: Anca Giura, Romania
ROP VAL1, SA Jatakabi's Be A Good Boy
PU2 AVO1, SA Jatakabi's Endless Story
(sert, FI MVA)
PU3 NUO1, SA Zeraldas Keep On Rocking (vasert)
PU4 JUN1, SA Acierto's Damn Good Chocolate
JUN-ERI2, SA
Mamitas Follow My Steps
JUN-ERI3
Bayarin Man In Black
JUN-ERI4
Fablecastle's Karlsson På Taket
NUO-ERI2, SA Suzuida's True White Mind
NUO-ERI3
Suzuida's Passionate Power
AVO-ERI2, SA Moonlight Silver's All My Hope
AVO-ERI3, SA Bedårande's Elijah
VAL-ERI2, SA
Jatakabi's Survivor
VAL-ERI3, SA
Isfolket's U Got It
VSP VAL-ERI1, SA
Jatakabi's Xquisite
PN2 VET1, SA Bayarin Una Bella Chica
(ROP-vet)
PN3 JUN1, SA Moonlight Silver's Be My Best Choice (sert)
PN4 JUN2, SA Darkwilles Felicity Fellin'fine (vasert)
JUN-ERI3, SA
Asera's Beyonce Lily
JUN-ERI4, SA
Jatakabi's Jewel Of Dreams
JUN-ERI
Divanera Amore Invincible
JUN-ERI
Acierto's Donna Dupree
JUN-ERI
Sugar Sky Sunny Star Of Havanna
JUN-ERI
Torcedore's Suerte De La Amor
JUN-ERI
Riehakan Bonasera
NUO-ERI1, SA Saharanda Escallonia Alba
AVO-ERI1, SA Havasaar Aamukaste
AVO-ERI2, SA Sanillan Ups-A-Daisy
AVO-EH3
Zodiaka'la Star's Essence Of Life
VET-ERI2, SA
Jatakabi's Good Gilda
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
13.4.2013, Vaasa, kv.
Tuomari: Rony Doedijns, Hollanti
ROP VAL1, SA Jatakabi's Be A Good Boy (Cacib)
PU2 VAL2, SA Jatakabi's Endless Story (vaca)
PU3 VAL3, SA Behave's Joker In Jazz
PU4 AVO1, SA Lumivuoren Asser (sert)
JUN-ERI1
No Imperfection Love Me Please
JUN-EH2
Running Beauty Twilight Passion
NUO-ERI1, SA Bannera's Passionate Paramour (vasert)
AVO-ERI2, SA Havasaar Alexanro
AVO-ERI3
Havannette's Chick Magnet
AVO-ERI4
Fresacolina's Bit A Bad Boy
AVO-EH
Sanillan Piece Of Gold
VAL-ERI4
Altalusatlas
VAL-EH
Tarbaby's Madcap
VET-ERI1, SA
Visakoivun Zurriago De Oro (ROP-vet)
VET-ERI2, SA
Piparin Dragonair
VET-ERI3
Aleksandrian Yong Chairman
VSP VAL1, SA Jatakabi's Xquisite (Cacib)
PN2 JUN1, SA Miyoi's Iris Gold (sert)
PN3 AVO1, SA Sanillan Twitter Chick (vasert, vaca)
PN4 JUN2, SA Miyoi's Jeanne Darc
JUN-ERI3
Tarbaby's Very Beautiful
JUN-EH4
Facklans Leena
JUN-EH
Tarbaby's Unbelieveble Talent
JUN-H
Mäntyhavun Helmi
JUN-T
Mäntyhavun Iines
NUO-ERI1, SA Saharanda Escallonia Alba
AVO-ERI2
Zeraldas Double-Bubble
AVO-ERI3
Havasaar Aurora
AVO-EH4
Tarbaby's Trend Setter
AVO-EH
Bellezza's Morning Mist
VAL-ERI2
Callunavias Ice On Fire
VET-ERI1, SA
Bayarin Una Bella Chica (VSP-vet)
VET-ERI2, SA
Jatakabi's Good Gilda
VET-ERI3, SA
Bayarin La Donna Bionda
20.4.2013, Siikalatva, Erikoisnäyttely Valmis
Tuomari: Inese Pablaka, Latvia
ROP VAL1, SA Bellezza's Keep It Hot
PU2 VAL2, SA Behave's Joker In Jazz
PU3 AVO1, SA Torcedore's Naife Matizado (sert, FI MVA)
PU4 JUN1, SA Bellezza's Brave Heart (vasert)
JUN-ERI2
Running Beauty Twilight Treasure
JUN-ERI3
Bellezza's Heartbeat
NUO-ERI1, SA Zeraldas Keep On Rocking
NUO-EH2
Bellezza's Black Diamond
AVO-ERI2
Havasaar Alexanro
AVO-ERI3
Zodiaka'la Star's Grain De Café
AVO-ERI4
Bellezza's Next To Me
VAL-ERI3, SA
Behave's Irresistible Iceman
VAL-ERI4, SA
Tarbaby's Madcap
VAL-ERI
Bellezza's White Diamond
VET-ERI1, SA
Piparin Dragonair (VSP-vet)
VSP VAL1, SA Torcedore's Glamorosa
PN2 VAL2, SA Bellezza's Hot Gossip
PN3 VET1, SA Bayarin Una Bella Chica (ROP-vet)
PN4 VET2, SA Aco Tara's Harmony Girl
JUN-ERI1, SA
Miyoi's Iris Gold (sert)
JUN-ERI2, SA
Tarbaby's Unbelieveble Talent
JUN-ERI3
Tarbaby's Very Beautiful
JUN-ERI4
Miyoi's Jeanne Darc
JUN-EH
Miyoi's Itchy-Bitchy
JUN-EH
Ulroin Funny Black
NUO-ERI1, SA Jatakabi's Hot Highflyer
NUO-ERI2, SA Saharanda Escallonia Alba
NUO-ERI3
Facklans Manjana
NUO-EH4
Saharanda Erythrina Alba
AVO-ERI1, SA Facklans Jänta (vasert)
AVO-ERI2
Tarbaby's Perfect Elegance
AVO-ERI3
Miyoi's Hi Hana
AVO-EH4
Bellezza's Carmencita
AVO-EH
Tarbaby's Trend Setter
41
VAL-ERI3
VET-ERI3
VET-ERI4
VET-ERI
Jatakabi's Sweetprimadonna
Bayarin La Donna Bionda
Micky Moon Unique Girl
Ganesan Dona Dolores
21.4.2013, Kankaanpää, ry.
Tuomari: Rita Reyniers, Belgia
VSP AVO1, SA Havannette's Chick Magnet (sert)
JUN-ERI1
Running Beauty Twilight Passion
AVO-EH2
Havasaar Arturo
ROP AVO1, SA Sanillan Twitter Chick (sert, FI MVA)
PN2 NUO1, SA Mimarcon She Is A Lady (vasert)
PN3 JUN1, SA Jatakabi's Hot Highflyer
JUN-EH2
Sanillan Honey Bunny
JUN-EH3
Asera's Beyonce Lily
AVO-ERI2
Elokuun Buona Mattina
AVO-EH3
Sanillan Dream Rose
AVO-H
Havasaar Aurora
AVO-H
Dabbler's Claras Champion
21.4.2013, Outokumpu, ry. Valmis
Tuomari: Cindy Pettersson, Ruotsi
ROP VAL1, SA Torcedore's Naife Matizado
PU2 AVO1, SA Bellezza's Next To Me (sert, FI MVA)
PU3 VAL2, SA Bellezza's Keep It Hot
PU4 JUN1, SA Bellezza's Brave Heart (vasert)
JUN-EH2
Mirdan China Beach
VSP JUN1, SA Sugar Sky Sunny Star Of Havanna (sert)
PN2 NUO1, SA Sanillan Deep Delight (vasert)
PN3 VAL1, SA Bellezza's Hot Gossip
JUN-ERI2
Zeraldas Wonder Full
JUN-ERI3
Zeraldas Keep On Shining
JUN-EH4
Whizjazzy Bossanova
27.4.2013, Lahti, kv.
Tuomari: Wim Wellens, Hollanti
VSP JUN1, SA Saharanda Empetrum Alfendii (sert)
PU2 VAL1, SA Jatakabi's Endless Story (Cacib)
PU3 VAL2, SA Saharanda Salix Alfendii (vaca)
PU4 VAL3, SA Jatakabi's Till' The End
JUN-ERI2, SA
Acierto's Damn Good Chocolate
JUN-ERI3
Jatakabi's Joy Of Love
JUN-ERI4
Divanera Amore Invincible
JUN-EH
Pelvix Major Tom
JUN-EH
Mamitas Follow My Steps
NUO-ERI1, SA Zeraldas Keep On Rocking
NUO-EH2
Christa's Jumpy Clown Xaffo
AVO-ERI1, SA Jatakabi's Big Brother
AVO-ERI2
Chewbaccas Norton The Naughty Guy
AVO-EH3
Moonlight Silver's All My Hope
AVO-H
Havannette's Cuddly Charmer
VAL-ERI4
Mimarcon Omar Sharif
VAL-ERI
Behave's Joker In Jazz
VAL-ERI, SA
Jatakabi's Be A Good Boy
VAL-ERI
Torcedore's Grande Bolero
VAL-EH
Jatakabi's Survivor
ROP VAL1, SA Jatakabi's Xquisite (Cacib)
PN2 VAL2, SA Torcedore's Glamorosa (vaca)
PN3 JUN1, SA Asera's Beyonce Lily (sert)
PN4 AVO1, SA Nicolen Hasta La Vista (vasert)
JUN-ERI2, SA
Torcedore's Suerte De La Amor
JUN-ERI3, SA
Jatakabi's Hot Highflyer
JUN-ERI4, SA
Moonlight Silver's Be My Best Choice
JUN-EH
Jatakabi's Jewel Of Dreams
JUN-EH
Darkwilles Felicity Fellin'fine
JUN-EH
Pelvix Velvet Couch
JUN-EVA
Almendares Fidelia
NUO-ERI1, SA Mimarcon She Is A Lady
AVO-ERI2
Sanillan Ups-A-Daisy
AVO-EVA
Hviter Gran Aprilnypon
VAL-EH3
Hviter Gran Bara Bra
VET-ERI1, SA
Jatakabi's Good Gilda (ROP-vet)
VET-ERI2, SA
Bayarin Una Bella Chica
42
28.4.2013, Helsinki, ry. Valmis
Tuomari: Karl-Erik Johansson, Ruotsi
ROP VAL1, SA Zabadou's Perfect Polaris
PU2 JUN1, SA Acierto's Damn Good Chocolate (sert)
PU3 JUN2, SA Bannera's Quite Incredible (vasert)
PU4 AVO1, SA Bellezza's Pocket Rocket
JUN-EH3
Tailormade Treasure Star Of Havanna
NUO-EH1
Canis Ventosus Ikaros Carus
AVO-EH2
Chewbaccas Norton The Naughty Guy
VSP JUN1, SA Zabadou's Yes I'm Goldielocks (sert)
PN2 JUN2, SA Darkwilles Felicity Fellin'fine (vasert)
PN3 AVO1, SA Torcedore's Hija De La Chica
PN4 VAL1, SA Bannera's Gilded Gemstone
JUN-ERI3
Abendito's Incredible Wonder
JUN-EH4
Asera's Beyonce Lily
JUN-EH
Zabadou's Yes I'm A Cutiepie
AVO-ERI2
Visakoivun Infanta Purpurea
AVO-EH3
Zabadou's Rock 'N Roll
4.5.2013, Tampere, kv.
Tuomari: T A Pillement-Heijden, Hollanti
ROP JUN1, SA Jatakabi's Love To Play (sert)
PU2 VAL1, SA Mimarcon Omar Sharif (Cacib)
PU3 AVO1, SA Lumivuoren Asser (vasert, vaca)
PU4 VET2, SA Piparin Dragonair
JUN-ERI2, SA
Jatakabi's Joy Of Love
JUN-ERI3
Zabadou's Xerxes
JUN-ERI4
Sanillan Huggy Buddy
JUN-ERI
Bedårande's Frederik
JUN-ERI
Havannette's Great Fellow
JUN-ERI
Kwateen Does It Better
JUN-EH
Jatakabi's Let's Get Started
JUN-EH
Bichavas Dino
JUN-EH
Running Beauty Twilight Passion
NUO-ERI1
Torcedore's Paso Doble
NUO-ERI2
Divanera Amore Di Macchie
NUO-ERI3
Bannera's Passionate Paramour
NUO-ERI4
Christa's Jumpy Clown Xaffo
NUO-EH
Habaneros Lindos Anacleto
AVO-ERI2
Jatakabi's Big Brother
AVO-ERI3
Chewbaccas Norton The Naughty Guy
AVO-ERI4
Divanera Amore Invincible
AVO-ERI
Havannette's Chick Magnet
AVO-ERI
Bellezza's Pocket Rocket
AVO-EH
Zodiaka'la Star's Highest Hope
AVO-EH
Hillamarian Coco
VAL-ERI2, SA
Bellezza's Keep It Hot
VAL-ERI3
Jatakabi's Till' The End
VAL-ERI4
Altalusatlas
VAL-ERI
Bannera's Momentous Mogul
VET-ERI1, SA
Visakoivun Zurriago De Oro (VSP-vet)
VSP NUO1, SA Jatakabi's Hot Highflyer (sert, Cacib)
PN2 AVO1, SA Visakoivun Infanta Purpurea (vasert, vaca)
PN3 VAL1, SA Bellezza's Hot Gossip
PN4 VET1, SA Bayarin Una Bella Chica (ROP-vet)
JUN-ERI1, SA
Asera's Beyonce Lily
JUN-ERI2, SA
Bedårande's Fatima
JUN-ERI3, SA
Miyoi's Iris Gold
JUN-ERI4
Zabadou's Yes I'm Goldielocks
JUN-ERI
Tarbaby's Unbelieveble Talent
JUN-ERI
Zabadou's Xtra Special
JUN-ERI
Zabadou's Yes I'm A Cutiepie
JUN-EH
Nicolen Kum Ba Yah
JUN-EH
Nicolen Kaizen Viento
JUN-EH
Facklans Leena
JUN-EH
Sanillan Golden Chic
JUN-EH
Tarbaby's Very Beautiful
JUN-H
Polar Sunrise Amanda Paradise
NUO-ERI2, SA Mimarcon She Is A Lady
NUO-ERI3
Saharanda Escallonia Alba
NUO-EH4
Nicolen Hasta La Vista
NUO-EH
Habaneros Lindos Auxiliadora
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
AVO-ERI2, SA
AVO-ERI3
AVO-EH4
VAL-ERI2, SA
VAL-ERI3, SA
VET-ERI2
VET-EH3
Zabadou's Perfect Highlight
Havasaar Aamukaste
Roo-Roo's Honey D'lay
Jatakabi's Xquisite
Sanillan Twitter Chick
Jatakabi's Good Gilda
Bayarin La Donna Bionda
11.5.2013, Hamina, kv. Valmis
Tuomari: Juha Putkonen
ROP VAL1, SA Bannera's Next To None (Cacib)
PU2 NUO1, SA Bannera's Passionate Paramour (sert, vaca)
PU3 AVO1, SA Pelvix Midnight Heartache (vasert)
PU4 AVO2, SA Jatakabi's Big Brother
JUN-ERI1, SA
Jatakabi's Joy Of Love
JUN-EH2
Sanillan Guiding Star
JUN-H
Pelvix Major Tom
NUO-ERI2
Zabadou's Xerxes
AVO-ERI3, SA Lumivuoren Asser
AVO-ERI4, SA Visakoivun Querido Amigo
VAL-ERI2, SA
Zabadou's Perfect Polaris
VSP VET1, SA Bayarin Una Bella Chica (ROP-vet)
PN2 JUN1, SA Torcedore's Suerte De La Amor (sert)
PN3 NUO1, SA Pelvix Sweet Blossom (vasert, Cacib)
PN4 AVO1, SA Sanillan Ups-A-Daisy (vaca)
JUN-ERI2, SA
Abendito's Incredible Wonder
JUN-EH3
Zabadou's Yes I'm Goldielocks
JUN-EH4
Pelvix Lady Stardust
JUN-H
Pelvix Velvet Couch
AVO-T
Pilliwink's Nevisca
VET-ERI2, SA
Bellezza's Black Pearl
12.5.2013, Helsinki, kv. Valmis
Tuomari urokset: Saija Juutilainen
Tuomari nartut: Zsuzsanna Petik, Unkari
ROP VAL1, SA Jatakabi's Endless Story (Cacib)
PU2 AVO1, SA Nicondoes Depeche Mode (sert, FI MVA, vaca)
PU3 JUN1, SA Pelvix Major Tom (vasert)
PU4 AVO2, SA Jatakabi's Big Brother
JUN-ERI2, SA
Chokmah El Naranjo
JUN-ERI3
Jatakabi's Joy Of Love
JUN-ERI4
Sanillan Guiding Star
JUN-EH
Fablecastle's Karlsson På Taket
NUO-ERI1, SA Saharanda Empetrum Alfendii
NUO-ERI2
Zabadou's Xerxes
NUO-EH3
Yo Soy Siempre Fiel
AVO-ERI3
Lumivuoren Asser
VAL-ERI2, SA
Saharanda Salix Alfendii
VET-ERI1, SA
Saharanda Gongora Galeata (ROP-vet)
VSP VAL1, SA Jatakabi's Xquisite (Cacib)
PN2 NUO1, SA Pelvix Sweet Blossom (sert, vaca)
PN3 JUN1, SA Pelvix Lady Stardust (vasert)
PN4 JUN2, SA Abendito's Incredible Wonder
JUN-ERI3, SA
Pelvix Velvet Couch
JUN-ERI4, SA
Zabadou's Yes I'm A Cutiepie
JUN-ERI
Zabadou's Yes I'm Goldielocks
JUN-ERI
Chokmah La Esperanza
NUO-EH2
Nicolen Hasta La Vista
AVO-ERI1
Visakoivun Infanta Purpurea
VAL-ERI2
Sagora's Dhalia Lily
18.5.2013, Jämsä, kr. Valmis
Tuomari: Mona Selbach, Norja
ROP NUO1, SA Zeraldas Keep On Rocking (sert)
PU2 VAL1, SA Jatakabi's Survivor
PU3 VAL2, SA Jatakabi's Unique For Me (vasert)
PU4 JUN1, SA Mamitas Follow My Steps
JUN-ERI2
Bannera's Quite Memorable
JUN-ERI3
Acierto's Damn Good Chocolate
AVO-ERI1, SA Bedårande's Elijah
AVO-ERI2, SA Bannera's Passionate Paramour
VAL-ERI3, SA
Nicondoes Depeche Mode
VSP JUN1, SA Jatakabi's Hot Highflyer (sert)
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
JUN-ERI2
NUO-ERI1
AVO-ERI1
Darkwilles Felicity Fellin'fine
Saharanda Escallonia Alba
Nicolen Hasta La Vista
19.5.2013, Mynämäki, kr. Valmis
Tuomari: Harto Stockmari
ROP JUN1, SA Bedårande's Frederik (sert)
PU2 VAL1, SA Isfolket's U Got It (vasert)
PU3 VAL2, SA Jatakabi's Unique For Me
PU4 AVO1, SA Jubilada Amable Arturo
JUN-ERI2
Bichavas Dino
JUN-EH3
Zabadou's Xerxes
JUN-H
Fablecastle's Emil I Lönneberga
NUO-EH1
Yo Soy Siempre Fiel
AVO-ERI2, SA Bellezza's Pocket Rocket
AVO-EH3
Bannera's Passionate Paramour
AVO-H
Chewbaccas Norton The Naughty Guy
AVO-H
Divanera Amore Invincible
VAL-EH3
Jatakabi's Survivor
VAL-H
Altalusatlas
VSP JUN1, SA Jatakabi's Hot Highflyer (sert)
PN2 JUN2, SA Zabadou's Yes I'm Goldielocks (vasert)
PN3 VAL1, SA Torcedore's Femenil Como Diva
PN4 AVO1, SA Sanillan Uptown Girl
JUN-ERI3
Sanillan Fantastic Chic
JUN-ERI4
Visakoivun Variante De La Madre
JUN-EH
Zabadou's Yes I'm A Cutiepie
JUN-H
Zabadou's Warrior Princess
JUN-T
Fablecastle's Pippi Långstrump
AVO-EH2
Zabadou's Perfect Highlight
25.5.2013, Kuopio, kv. Valmis
Tuomari: Chantal Mery, Ranska
ROP VAL1, SA Behave's Joker In Jazz (Cacib)
PU2 VAL2, SA Zeraldas El-Ninjo (vaca)
PU3 VAL3, SA Bellezza's Keep It Hot
PU4 NUO1, SA Zeraldas Keep On Rocking (sert)
JUN-ERI1, SA
Mamitas Follow My Steps (vasert)
JUN-ERI2
Bellezza's Brave Heart
JUN-ERI3
Havannette's First Choice
JUN-EH4
Zeraldas Keep Me Happy
NUO-ERI2
Jatakabi's Jade Of Love
AVO-ERI1
Bellezza's Poker Face
AVO-ERI2
Danzon Armando
VAL-ERI4, SA
Torcedore's Naife Matizado
VAL-ERI
Bellezza's Next To Me
VAL-ERI
Jatakabi's Endless Story
VSP JUN1, SA Zeraldas Keep Up The Speed (sert)
PN2 VAL1, SA Bellezza's Hot Gossip (Cacib)
PN3 NUO1, SA Zeraldas Keep On Shining (vasert, vaca)
PN4 VAL2, SA Bellezza's Love Letter
JUN-EH2
Zeraldas Wonder Full
JUN-EH3
Whizjazzy Bossanova
NUO-ERI2
Sanillan Deep Delight
NUO-ERI3
Bayarin Rock Princess
NUO-ERI4
Pikikuonon Alice
NUO-EH
Mirdan Chica Capitan
AVO-ERI1
Torcedore's Mirada De La Amor
VAL-ERI3, SA
Jatakabi's Xquisite
VET-ERI1, SA
Bayarin La Donna Bionda (ROP-vet)
VET-ERI2, SA
Bayarin Una Bella Chica
26.5.2013, Rauma, kr. Valmis
Tuomari: Yolanda Nagler-Magal, Israel
ROP VAL1, SA Nicondoes Depeche Mode
PU2 AVO1, SA Bellezza's Pocket Rocket (sert, FI MVA)
PU3 VET1, SA Sanillan Hello I'm Lucky (ROP-vet)
JUN-ERI1
Bedårande's Frederik
AVO-ERI2
Chewbaccas Norton The Naughty Guy
AVO-ERI3
Zodiaka'la Star's Highest Hope
AVO-EH4
Bedårande's Dacco
AVO-EH
Havannette's Chick Magnet
VET-EH2
Sanillan Hot Loverboy
43
VSP JUN1, SA
PN2 JUN2, SA
PN3 NUO1, SA
PN4 AVO1, SA
JUN-ERI3
JUN-ERI4
JUN-EH
JUN-EH
AVO-ERI2
VAL-ERI1
VET-ERI1, SA
Jatakabi's Hot Highflyer (sert)
Sanillan Golly Miss Molly (vasert)
Saharanda Escallonia Alba
Havasaar Aurora
Sanillan Golden Chic
Kinway Vanilla Kiss
Zabadou's Yes I'm A Cutiepie
Polar Sunrise Amanda Paradise
Sanillan Dream Rose
Sanillan Twitter Chick
Sanillan Early Bird (VSP-vet)
8.6.2013, Kemi, ry. Valmis
Tuomari: Anna Redlicka, Puola
ROP JUN1, SA No Imperfection Keep Dreaming (sert)
PU2 AVO1, SA Sedes Elating Eliaz (vasert)
PU3 VAL1, SA Tarbaby's Madcap
JUN-ERI2
Running Beauty Twilight Treasure
AVO-EH2
Ei-San Herbert
VSP NUO1, SA Facklans Manjana (sert)
PN2 JUN1, SA Tarbaby's Very Beautiful (vasert)
PN3 AVO1, SA Facklans Jänta
PN4 VET1, SA Sanillan Glitter Kiss (ROP-vet)
NUO-ERI2
Tarbaby's Unbelieveble Talent
NUO-ERI3
Facklans Leena
NUO-EH4
Saharanda Erythrina Alba
AVO-ERI2, SA Tarbaby's Perfect Elegance
AVO-EH3
Running Beauty Bit Of Love
VET-ERI2, SA
Ganesan Dona Dolores
VET-ERI3
Aco Tara's Harmony Girl
VET-ERI4
Micky Moon Unique Girl
8.6.2013, Tuuri, kr. Valmis
Tuomari: Irina Poletaeva
VSP VAL1, SA Bannera's Next To None
PU2 AVO1, SA Smötkyn Riikon Mustikka (sert)
PU3 NUO1, SA Bannera's Quite Memorable (vasert)
AVO-ERI2
Ibenito Von Der Old'n Aue
AVO-EH3
Havasaar Arturo
AVO-EH4
Yo Soy Siempre Fiel
VAL-EH2
Isfolket's U Got It
ROP VET1, SA Bayarin Una Bella Chica (ROP-vet)
PN2 AVO1, SA Elokuun Buona Mattina (sert, FI MVA)
PN3 NUO1, SA Jatakabi's Hot Highflyer (vasert)
PN4 JUN1, SA Asera's Beyonce Lily
JUN-ERI2, SA
A Maiden Effort's Victorias Secret
JUN-ERI3
Visakoivun Variante De La Madre
JUN-ERI4
Sanillan Goddess Of Love
AVO-EH3
Dabbler's Claras Champion
JUN-EH
Mäntyhavun Iida
JUN-H
Mäntyhavun Helmi
NUO-ERI2
Tarinakummun Lilith
AVO-ERI2
No Imperfection Glory And Hope
VET-ERI2
Bayarin La Donna Bionda
VET-ERI3
Dabbler's Beautiful Girl
9.6.2013, Orivesi, kr. Valmis
Tuomari: Veli-Pekka Kumpumäki
VSP VAL1, SA Nicondoes Depeche Mode
PU2 AVO1, SA Lumivuoren Asser (sert)
PU3 JUN1, SA Sanillan Huggy Buddy (vasert)
JUN-EH2
Havannette's First Choice
ROP VET1, SA Bayarin Una Bella Chica (ROP-vet)
PN2 AVO1, SA Torcedore's Narcisa Primavera (sert)
PN3 NUO1, SA Jatakabi's Hot Highflyer (vasert)
PN4 JUN1, SA Kinway Vanilla Kiss
JUN-ERI2
Sanillan Golly Miss Molly
JUN-ERI3
Asera's Beyonce Lily
JUN-EH4
Madrina's Dama De La Noche
JUN-EH
Almendares Fidelia
NUO-H
Nicolen Kaizen Viento
AVO-H
Nicolen Hasta La Vista
AVO-H
Habaneros Lindos Auxiliadora
44
VET-ERI2
Bayarin La Donna Bionda
9.6.2013, Salo, ry. Valmis
Tuomari: Ronnie Tolson, Irlanti
ROP VAL1, SA Calins Nounours Amuseur Brunatre (sert, FI MVA)
PU2 VAL2, SA Zabadou's Perfect Polaris
PU3 VAL3, SA Isfolket's U Got It (vasert)
PU4 NUO1, SA Torcedore's Paso Doble
JUN-ERI1, SA
Bichavas Dino
JUN-ERI2, SA
Fablecastle's Karlsson På Taket
JUN-ERI3
Zabadou's Xerxes
JUN-EH4
Running Beauty Twilight Passion
NUO-EH2
Tailormade Treasure Star Of Havanna
AVO-ERI1, SA Zabadou's Secret Agent
AVO-ERI2
Jubilada Amable Arturo
AVO-ERI3
Havannette's Chick Magnet
AVO-ERI4, SA Zodiaka'la Star's Highest Hope
AVO-EH
Zabadou's Unique Arthur
VAL-ERI4, SA
Zabadou's Funny Frostbite
VSP NUO1, SA Tailormade Truelove Star Of Havanna (sert)
PN2 AVO1, SA Zabadou's Perfect Highlight (vasert)
PN3 VET1, SA Bellezza's Keep Me Tight (ROP-vet)
PN4 AVO2, SA Torcedore's Mirada De La Amor
JUN-ERI1, SA
Zabadou's Yes I'm Goldielocks
JUN-ERI2
Pelvix Velvet Couch
JUN-ERI3
Zabadou's Xtra Special
JUN-ERI4
Redenstamm Panthera
JUN-ERI
Zabadou's Yes I'm A Cutiepie
JUN-ERI
Fablecastle's Pippi Långstrump
JUN-EH
Pimu
NUO-ERI2
Zabadou's Warrior Princess
AVO-ERI
Lumikuono Madame Rochas
AVO-ERI
Sanillan Uptown Girl
15.6.2013, Kotka, kv. Valmis
Tuomari: Harri Lehkonen
VSP VAL1, SA Saharanda Salix Alfendii (Cacib)
PU2 JUN1, SA Acierto's Damn Good Chocolate (sert)
PU3 NUO1, SA Saharanda Empetrum Alfendii (vasert, vaca)
JUN-ERI2
Sanillan Guiding Star
JUN-EH3
Moonlight Silver's Call My Future
NUO-ERI2
Jatakabi's Joy Of Love
NUO-EH3
Bayarin Man In Black
AVO-ERI1
Jatakabi's Big Brother
AVO-EH2
Moonlight Silver's All My Hope
ROP VAL1, SA Bannera's Mesmerizing Mien (Cacib)
PN2 JUN1, SA Jatakabi's Missing Link (sert)
PN3 NUO1, SA Zeraldas Keep Up The Speed (vasert, vaca)
JUN-ERI2
Darkwilles Felicity Fellin'fine
JUN-EH3
Moonlight Silver's Be My Best Choice
JUN-EH4
Pelvix Velvet Couch
JUN-EH
Mirikin Winter Moon
JUN-H
Suzuida's Marli's Madonna
NUO-EH
Riehakan Bonasera
AVO-ERI1
Lumikuono Madame Rochas
AVO-EH2
Sanillan Ups-A-Daisy
16.6.2013, Pietarsaari, ry. Valmis
Tuomari: Jurate Butkiene, Liettua
VSP VAL1, SA Elansse Joker For Game
PU2 AVO1, SA Sanillan Red Devil (sert)
PU3 AVO2, SA Bedårande's Elijah (vasert)
PU4 JUN1, SA Sanillan Huggy Buddy
AVO-ERI3, SA Fresacolina's Bit A Bad Boy
AVO-EH4
Frosty Ink's Whooper Dooper
ROP VET1, SA Aco Tara's Harmony Girl (ROP-vet)
PN2 NUO1, SA Saharanda Escallonia Alba (sert)
PN3 JUN1, SA Tarbaby's Unbelieveble Talent (vasert)
PN4 NUO2, SA Tarbaby's Very Beautiful
JUN-ERI2, SA
Mäntyhavun Helmi
JUN-EH3
Mäntyhavun Iida
AVO-ERI1, SA Tarbaby's Perfect Elegance
AVO-ERI2
No Imperfection Glory And Hope
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
16.6.2013, Aura, ry. Valmis
Tuomari: Anne-Mari H Haugsten, Norja
VSP VET1, SA Saharanda Gongora Galeata (ROP-vet)
PU2 VAL1, SA Isfolket's U Got It (sert, FI MVA)
PU3 JUN1, SA Zabadou's Wannabe Vanilla (vasert)
PU4 AVO1, SA Chewbaccas Norton The Naughty Guy
JUN-ERI2, SA
Zabadou's Xerxes
NUO-EH1
Christa's Jumpy Clown Xaffo
NUO-EH2
Yo Soy Siempre Fiel
AVO-ERI2
Bannera's Passionate Paramour
AVO-EH3
Zodiaka'la Star's Highest Hope
ROP VAL1, SA Sanillan Twitter Chick
PN2 VAL2, SA Sagora's Dhalia Lily
PN3 JUN1, SA Zabadou's Yes I'm Goldielocks (sert)
PN4 JUN2, SA Sanillan Golly Miss Molly (vasert)
JUN-ERI3
Kinway Vanilla Kiss
JUN-ERI4
Visakoivun Variante De La Madre
JUN-ERI
Zabadou's Xtra Special
JUN-EH
Sanillan Golden Chic
JUN-EH
Zabadou's Yes I'm A Cutiepie
NUO-ERI1, SA Tailormade Truelove Star Of Havanna
NUO-ERI2
Jatakabi's Hot Highflyer
NUO-ERI3
Zabadou's Warrior Princess
22.6.2013, Rovaniemi, kv. Valmis
Tuomari: Pirjo Aaltonen
VSP VAL1, SA Bellezza's Keep It Hot (Cacib)
PU2 VAL2, SA Tarbaby's Madcap (vaca)
PU3 JUN1, SA Bellezza's Brave Heart (sert)
PU4 VAL3, SA Jatakabi's Be A Good Boy
JUN-ERI2
Bedårande's Frederik
JUN-ERI3
Polar Sweet's Summer Fashion
JUN-EH4
Running Beauty Twilight Treasure
JUN-EH
Running Beauty Twilight Passion
JUN-EVA
Running Beauty Twilight Magic
NUO-ERI1
Yo Soy Su Tesoro Pequeno
AVO-ERI1, SA Bellezza's Poker Face (vasert)
AVO-ERI2, SA Bedårande's Elijah
AVO-ERI3
Bedårande's Dacco
AVO-EH4
Havannette's Chick Magnet
ROP VAL1, SA Bellezza's Hot Gossip (Cacib)
PN2 JUN1, SA Tarbaby's Very Beautiful (sert)
PN3 VET1, SA Micky Moon Unique Girl (ROP-vet)
PN4 VAL2, SA Sanillan Glitter Kiss (vaca)
JUN-ERI2
Bedårande's Fatima
NUO-ERI1
Facklans Leena
NUO-ERI2
Tarbaby's Unbelieveble Talent
AVO-ERI1, SA Tarbaby's Perfect Elegance (vasert)
AVO-ERI2
Running Beauty Bit Of Love
VET-ERI2, SA
Ganesan Dona Dolores
29.6.2013, Tuusula, kr. Valmis
Tuomari: Sylvie Desserne, Ranska
VSP VAL1, SA Bellezza's Keep It Hot
PU2 JUN1, SA Bannera's Quite Incredible (sert)
PU3 VAL2, SA Jatakabi's Be A Good Boy
PU4 AVO1, SA Moonlight Silver's All My Hope (vasert)
JUN-ERI2
Bichavas Dino
JUN-ERI3
Tailormade Treasure Star Of Havanna
JUN-ERI4
Tiziana Regent Diamond
JUN-ERI
Moonlight Silver's Call My Future
JUN-EH
Moonlight Silver's Be My Number One
NUO-ERI1, SA Bellezza's Brave Heart
NUO-ERI2
Christa's Jumpy Clown Xaffo
NUO-EH3
Ja-Kar Cuuran Kukka
AVO-ERI2, SA Jatakabi's Endless Love
AVO-ERI3
Bellezza's Poker Face
AVO-ERI4
Chewbaccas Norton The Naughty Guy
AVO-ERI
Bannera's Passionate Paramour
AVO-ERI
Living Dream's Oronte
VAL-ERI3, SA
Bannera's Momentous Mogul
VAL-ERI4, SA
Bellezza's Pocket Rocket
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
VAL-ERI, SA
VET-ERI1, SA
ROP VAL1, SA
PN2 NUO1, SA
PN3 VAL2, SA
PN4 JUN1, SA
JUN-ERI2
JUN-ERI3
JUN-ERI4
JUN-EH
JUN-EH
JUN-EH
NUO-EH
AVO-ERI1, SA
AVO-ERI2, SA
AVO-ERI3, SA
AVO-ERI4
AVO-EH
AVO-EH
VAL-ERI3, SA
VAL-ERI4, SA
VAL-ERI
VET-ERI1, SA
Jatakabi's Endless Story
Saharanda Gongora Galeata (ROP-vet)
Sanillan Twitter Chick
Zeraldas Keep Up The Speed (sert)
Bannera's Memorable Milestone
Jatakabi's Look Of Love (vasert)
Sanillan Fantastic Chic
Pelvix Velvet Couch
Kinway Vanilla Kiss
Sanillan Golly Miss Molly
Madrina's Dama De La Noche
Moonlight Silver's Be My Best Choice
Mirdan Chica Capitan
Bellezza's Merry Melody
Havasaar Aamukaste
Cemilla Cara Caprina
Torcedore's Hija De La Chica
Torcedore's Mirada De La Amor
Sanillan Uptown Girl
Jatakabi's Xquisite
Bellezza's Hot Gossip
Sagora's Dhalia Lily
Bayarin Una Bella Chica (VSP-vet)
29.6.2013, Heinävesi, ry. Valmis
Tuomari: Kristiina Ahlberg
ROP VAL1, SA Zeraldas El-Ninjo
PU2 NUO1, SA Bayarin Merry Maker (sert)
VSP NUO1, SA Tarbaby's Very Beautiful (sert)
PN2 NUO2, SA Zeraldas Keep On Shining (vasert)
PN3 AVO1, SA Sanillan Deep Delight
JUN-EH1
Zeraldas Wonder Full
NUO-H
Tarbaby's Unbelieveble Talent
30.6.2013, Hämeenlinna, kr. Valmis
Tuomari: Paula Heikkinen-Lehkonen
VSP NUO1, SA Bellezza's Brave Heart (sert)
PU2 AVO1, SA Bellezza's Poker Face
PU3 VAL1, SA Bellezza's Keep It Hot
PU4 VET1, SA Saharanda Gongora Galeata (VSP-vet)
JUN-ERI1
Bichavas Dino
AVO-ERI2
Jatakabi's Endless Love
VAL-ERI2, SA
Jatakabi's Endless Story
ROP VAL1, SA Bellezza's Hot Gossip
PN2 AVO1, SA Torcedore's Narcisa Primavera (sert, FI MVA)
PN3 VET1, SA Bayarin Una Bella Chica (ROP-vet)
PN4 VAL2, SA Jatakabi's Xquisite
JUN-ERI1, SA
Jatakabi's Missing Link (vasert)
JUN-ERI2
Jatakabi's Look Of Love
JUN-ERI3
Asera's Beyonce Lily
JUN-H
Living Dream's Romilda
NUO-ERI1
Jatakabi's Hot Highflyer
AVO-ERI2, SA Lumikuono Madame Rochas
AVO-ERI3, SA Bellezza's Merry Melody
VAL-ERI3, SA
Sanillan Twitter Chick
VAL-ERI4, SA
Sagora's Dhalia Lily
VAL-EH
Living Dream's Rosalinde
VET-EH2
Bellezza's Keep Me Tight
6.7.2013, Mikkeli, kr. Valmis
Tuomari: Alberto Cuccilato, Italia
ROP VAL1, SA Tarbaby's Madcap
PU2 NUO1, SA Zeraldas Keep On Rocking (sert)
PU3 VET1, SA Saharanda Gongora Galeata (VSP-vet)
PU4 AVO1, SA Danzon Armando (vasert)
JUN-ERI1, SA
Moonlight Silver's Call My Future
JUN-ERI2, SA
Acierto's Damn Good Chocolate
JUN-ERI3
Mamitas Follow My Steps
NUO-ERI2, SA Bannera's Quite Memorable
AVO-EH3
Tarbaby's Season's Gift
VSP VET1, SA Bayarin Una Bella Chica (ROP-vet)
PN2 NUO1, SA Zeraldas Keep On Shining (sert)
PN3 NUO2, SA Tarbaby's Unbelieveble Talent (vasert)
45
PN4 JUN1, SA
JUN-ERI2, SA
JUN-ERI3, SA
JUN-EH4
JUN-EH
NUO-ERI3
NUO-EH4
AVO-ERI1, SA
AVO-ERI2, SA
AVO-ERI2, SA
AVO-EH3
VAL-ERI1, SA
VET-ERI2, SA
Moonlight Silver's Be My Best Choice
Pelvix Velvet Couch
Darkwilles Felicity Fellin'fine
Danzon Burning Love
Suzuida's Marli's Madonna
Tarbaby's Very Beautiful
Riehakan Bonasera
Havannette's Cuban Temptation
Sanillan Ups-A-Daisy
Moonlight Silver's All My Hope
Torcedore's Mirada De La Amor
Sagora's Dhalia Lily
Bayarin La Donna Bionda
6.7.2013, Honkajoki, ry. Valmis
Tuomari: Alin Dumitrescu, Romania
VSP VAL1, SA Jatakabi's Till' The End
PU2 AVO1, SA Havasaar Alexanro (sert)
PU3 NUO1, SA Christa's Jumpy Clown Xaffo (vasert)
PU4 JUN1, SA Sanillan Huggy Buddy
AVO-ERI2
Sanillan Twilight Zone
AVO-ERI3
Madrina's Blanco Y Negro
AVO-ERI4
Divanera Amore Invincible
AVO-ERI
Havannette's Chick Magnet
AVO-EH
Sanillan Piece Of Gold
VAL-ERI2
Nicondoes Depeche Mode
VET-ERI1, SA
Sanillan Hot Loverboy (ROP-vet)
ROP VAL1, SA Torcedore's Femenil Como Diva
PN2 AVO1, SA Jatakabi's Dream Come True (sert, FI MVA)
PN3 JUN1, SA Madrina's Dama De La Noche (vasert)
JUN-ERI2
Madrina's De La Soul
JUN-ERI3
Sanillan Goddess Of Love
JUN-ERI4
Kinway Vanilla Kiss
JUN-ERI
Sanillan Golly Miss Molly
JUN-EH
Symphoricarbosalbus
NUO-EH1
Tarinakummun Lilith
AVO-ERI2
Madrina's Aye Davanita
AVO-ERI3
Nicolen Hasta La Vista
AVO-ERI4
Tarinakummun Eirene
AVO-ERI
Madrina's Bella Gracia
AVO-ERI
Sanillan Amazing Chic
7.7.2013, Karjaa, kr. Valmis
Tuomari: Harto Stockmari
ROP VAL1, SA Jatakabi's Be A Good Boy
PU2 AVO1, SA Jatakabi's Endless Love (sert, FI MVA)
PU3 VAL2, SA Jatakabi's Endless Story
PU4 VET1, SA Saharanda Gongora Galeata (VSP-vet)
JUN-EH1
Fablecastle's Karlsson På Taket
AVO-ERI2
Lumivuoren Asser
AVO-EH3
Visakoivun Querido Amigo
VAL-EH3
Zeraldas Double-Or-Quits
VSP NUO1, SA Zeraldas Keep Up The Speed (sert)
PN2 VET1, SA Jatakabi's Good Gilda (ROP-vet
PN3 VAL1, SA Jatakabi's Xquisite
PN4 JUN1, SA Jatakabi's Look Of Love (vasert)
JUN-EH2
Asera's Beyonce Lily
VAL-EH2
Sagora's Dhalia Lily
13.7.2013, Oulu, kv. Valmis
Tuomari: Robert Blümel, Itävalta
VSP NUO1, SA Bellezza's Brave Heart (sert, Cacib)
PU2 VAL1, SA Bellezza's Keep It Hot (vaca)
PU3 VAL2, SA Jatakabi's Be A Good Boy
PU4 AVO1, SA Bellezza's Poker Face
JUN-ERI1, SA
Bedårande's Frederik
JUN-ERI2
Bedårande's Frans
AVO-EH2
Ulroin Einari
VAL-ERI3, SA
Torcedore's Naife Matizado
VET-ERI1, SA
Piparin Dragonair (VSP-vet)
ROP VET1, SA Bayarin Una Bella Chica (ROP-vet
PN2 AVO1, SA Bellezza's Merry Melody (sert, FI MVA, Cacib)
PN3 VAL1, SA Bellezza's Hot Gossip (vaca)
46
PN4 JUN1, SA
JUN-ERI2, SA
JUN-ERI3
JUN-EH4
JUN-EH
NUO-ERI1, SA
NUO-ERI2, SA
NUO-ERI3
NUO-EH4
NUO-EH
AVO-ERI2, SA
AVO-ERI3
AVO-ERI4
AVO-ERI
AVO-EH
VAL-ERI2, SA
VAL-ERI3
VET-ERI2, SA
VET-ERI3
Miyoi's Jeanne Darc (vasert)
Bedårande's Fatima
Zeraldas Wonder Full
Mäntyhavun Helmi
Mäntyhavun Iida
Tarbaby's Very Beautiful
Saharanda Escallonia Alba
Tarbaby's Unbelieveble Talent
Miyoi's Iris Gold
Ulroin Funny Black
Cemilla Cara Caprina
Sanillan Deep Delight
Ulroin Bambi
Bellezza's Special Design
Cemilla Donna Delia
Bannera's Memorable Milestone
Sanillan Glitter Kiss
Ganesan Dona Dolores
Micky Moon Unique Girl
13.7.2013, Hyvinkää, kr. Valmis
Tuomari: Branislav Rajic, Slovenia
ROP VAL1, SA Zabadou's Perfect Polaris
PU2 NUO1, SA Christa's Jumpy Clown Xaffo (sert)
PU3 VET1, SA Visakoivun Zurriago De Oro (ROP-vet)
PU4 VAL2, SA Pillowtalk's Fire N'ice (vasert)
JUN-ERI1, SA
Fablecastle's Karlsson På Taket
NUO-ERI2, SA Zabadou's Xerxes
NUO-ERI3, SA Divanera Amore Invincible
NUO-ERI4
Torcedore's Paso Doble
NUO-EH
Riehakan Botticelli
NUO-EH
Ja-Kar Cuuran Kukka
AVO-ERI1, SA Zabadou's Secret Agent
AVO-ERI2, SA Havasaar Alexanro
AVO-ERI3, SA Pillowtalk's Cher Mon Coeur
AVO-ERI4
Madrina's Blanco Y Negro
VAL-ERI3, SA
Jatakabi's Till' The End
VAL-ERI4, SA
Torcedore's Grande Bolero
VET-ERI2, SA
Saharanda Gongora Galeata
VET-ERI3
Ja-Kar Butki Aivo
VSP VAL1, SA Jatakabi's Dream Come True
PN2 JUN1, SA Sanillan Golly Miss Molly (sert)
PN3 JUN2, SA Kinway Vanilla Kiss (vasert)
PN4 NUO1, SA Yo Soy Silfide Serena
JUN-ERI3, SA
Madrina's Dama De La Noche
JUN-ERI4
Zabadou's Yes I'm Goldielocks
JUN-ERI
Jatakabi's Missing Link
JUN-ERI
Madrina's De La Soul
JUN-ERI
Pelvix Velvet Couch
JUN-EH
Asera's Beyonce Lily
JUN-EH
Living Dream's Romilda
NUO-EH2
Divanera Amore Di Glamour
NUO-EH3
Zabadou's Warrior Princess
NUO-H
Nicolen Kaizen Viento
AVO-ERI1, SA Madrina's Aye Davanita
AVO-ERI2
Madrina's Bella Gracia
AVO-ERI3
Torcedore's Mirada De La Amor
VAL-ERI2, SA
Sagora's Dhalia Lily
VAL-ERI3, SA
Living Dream's Rosalinde
14.7.2013, Oulu, kv. Valmis
Tuomari: Iuza Beradze, Georgia
ROP VAL1, SA Jatakabi's Be A Good Boy (Cacib)
PU2 NUO1, SA Bellezza's Brave Heart (sert, vaca)
PU3 VAL2, SA Bellezza's Keep It Hot
PU4 VET1, SA Piparin Dragonair (VSP-vet)
JUN-ERI1, SA
Bedårande's Frederik
AVO-ERI1, SA Ulroin Einari (vasert)
AVO-ERI2, SA Bellezza's Poker Face
VAL-ERI3
Torcedore's Naife Matizado
VAL-ERI4
Tarbaby's Madcap
VSP VAL1, SA Bannera's Memorable Milestone (Cacib)
PN2 AVOI1, SA Sanillan Deep Delight (sert, FI MVA, vaca)
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
PN3 VET1, SA
PN4 VAL2, SA
JUN-ERI1, SA
JUN-ERI2, SA
JUN-ERI3, SA
JUN-ERI4
JUN-EH
JUN-EH
NUO-ERI1, SA
NUO-ERI2, SA
NUO-EH3
AVO-ERI2, SA
AVO-ERI3
AVO-ERI4
AVO-ERI
AVO-ERI
AVO-EH
VAL-ERI3
VAL-ERI4
VET-ERI2, SA
VET-ERI3, SA
Micky Moon Unique Girl (ROP-vet)
Bellezza's Hot Gossip
Tarbaby's Unbelieveble Talent
Bedårande's Fatima
Miyoi's Jeanne Darc
Zeraldas Wonder Full
Mäntyhavun Iida
Mäntyhavun Helmi
Saharanda Escallonia Alba (vasert)
Tarbaby's Very Beautiful
Miyoi's Iris Gold
Cemilla Cara Caprina
Bellezza's Special Design
Ulroin Bambi
Tarbaby's Perfect Elegance
No Imperfection Glory And Hope
Cemilla Donna Delia
Bellezza's Merry Melody
Sanillan Glitter Kiss
Bayarin Una Bella Chica
Ganesan Dona Dolores
20.7.2013, Pieksämäki, ry. Valmis
Tuomari: Märet Kärdi, Viro
ROP NUO1, SA Bannera's Quite Memorable (sert)
PU2 VAL1, SA Jatakabi's Endless Story
PU3 VAL2, SA Jatakabi's Endless Love
PU4 JUN1, SA Mirdan Small Wonder (vasert)
JUN-EH2
Jatakabi's Man On A Mission
JUN-EH3
Mamitas Follow My Steps
JUN-EH4
Sanillan Huggy Buddy
AVO-H
Sanillan Red Devil
VAL-EH3
Mamitas Don't You Dare
VSP VAL1, SA Jatakabi's Xquisite
PN2 VAL2, SA Jatakabi's Dream Come True
JUN-EH1
Jatakabi's Miss Behavin
NUO-EH1
Pikikuonon Adelene
VET-ERI1
Jatakabi's Good Gilda (ROP-vet)
20.7.2013, Ylivieska, kv. Valmis
Tuomari: Birgitta Svarstad, Ruotsi
ROP VAL1, SA Bellezza's Keep It Hot (Cacib)
PU2 AVO1, SA Bellezza's Poker Face (sert, vaca)
PU3 AVO2, SA Havasaar Alexanro (vasert)
PU4 VAL2, SA Behave's Joker In Jazz
NUO-ERI1, SA Bellezza's Brave Heart
AVO-EH3
Ulroin Einari
AVO-EH4
Running Beauty Face To Kiss
VAL-ERI3, SA
Torcedore's Naife Matizado
VET-ERI1
Piparin Dragonair (VSP-vet)
VSP NUO1, SA Jatakabi's Hot Highflyer (sert, Cacib)
PN2 VAL1, SA Torcedore's Glamorosa (vaca)
PN3 VAL2, SA Bellezza's Hot Gossip
PN4 AVO1, SA Bellezza's Pepita (vasert)
JUN-ERI1
Miyoi's Jeanne Darc
JUN-ERI2
Bedårande's Fatima
JUN-EH3
Mäntyhavun Helmi
JUN-EH4
Sanillan Goddess Of Love
JUN-EH
Mäntyhavun Iida
NUO-ERI2, SA Tarbaby's Very Beautiful
NUO-ERI3
Facklans Leena
NUO-EH4
Tarbaby's Unbelieveble Talent
AVO-ERI2
Bellezza's Special Design
AVO-ERI3
Ulroin Bambi
VAL-ERI3, SA
Bellezza's Merry Melody
VET-ERI1, SA
Bayarin Una Bella Chica (ROP-vet)
VET-ERI2
Aco Tara's Harmony Girl
VET-ERI3
Ganesan Dona Dolores
20.7.2013, Tornio, kv. Valmis
Tuomari: Skaar Torbjörn, Ruotsi
VSP VAL1, SA Behave's Irresistible Iceman (Cacib)
PU2 AVO1, SA O'brisans Xtra I'm In The Mood (sert, vaca)
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
PU3 AVO2, SA Zodiaka'la Star's Grain De Café (vasert)
PU4 AVO3, SA Pelvix Prince Othello
AVO-EH4
Ulroin Einari
VAL-ERI2, SA
Cinnamon Sugar Von Der Old'n Aue
VET-ERI1
Piparin Dragonair (VSP-vet)
ROP NUO-ERI1, SA
Jatakabi's Hot Highflyer (sert, Cacib)
PN2 VAL1, SA Facklans Desiree (vasert, vaca)
PN3 AVO1, SA Pelvix Just An Illusion
PN4 AVO2, SA Bellezza's Special Design
JUN-ERI1, SA
Chewbaccas Qookie The Quiet
JUN-ERI2
Norrtussarnas Bea Trix The Beauty
JUN-ERI3
Bedårande's Fatima
NUO-ERI2, SA Facklans Leena
NUO-ERI3
Tarbaby's Very Beautiful
NUO-ERI4
Miyoi's Iris Gold
NUO-EH
Tarbaby's Unbelieveble Talent
AVO-ERI3, SA Ulroin Bambi
VAL-ERI2, SA
Chewbaccas Keep Going Keira
VAL-ERI3
Sanillan Glitter Kiss
VET-ERI1, SA
Micky Moon Unique Girl (ROP-vet)
VET-ERI2
Aco Tara's Harmony Girl
VET-ERI3
Ganesan Dona Dolores
21.7.2013, Nastola, ry. Valmis
Tuomari: Tanya Ahlman-Stocmari
VSP VAL1, SA Jatakabi's Endless Story
PU2 NUO1, SA Saharanda Empetrum Alfendii (sert)
PU3 VAL2, SA Jatakabi's Endless Love
VAL-EH3
Jatakabi's Survivor
ROP VAL1, SA Jatakabi's Xquisite
PN2 VET1, SA Jatakabi's Bianca (ROP-vet)
PN3 NUO1, SA Tequilaville's Dream Girl (sert)
PN4 VAL2, SA Jatakabi's Dream Come True
NUO-EH2
Zeraldas Keep Up The Speed
AVO-EH1
Saharanda Drosera Alba
27.7.2013, Helsinki, kv. Valmis
Tuomari: Laurent Heinesche, Luxembourg
VSP VAL1, SA Jatakabi's Be A Good Boy (Cacib)
PU2 VAL2, SA Jatakabi's Endless Story (vaca)
PU3 NUO1, SA Bannera's Quite Memorable (sert)
PU4 VET1, SA Saharanda Gongora Galeata (VSP-vet)
NUO-ERI2, SA Zabadou's Wannabe Vanilla (vasert)
NUO-EH3
Zabadou's Xerxes
NUO-EH4
Torcedore's Paso Doble
AVO-EH1
Zabadou's Secret Agent
VAL-ERI3
Zabadou's Perfect Polaris
VAL-ERI4
Bellezza's Keep It Hot
VAL-ERI
Mimarcon Omar Sharif
VAL-ERI
Torcedore's Grande Bolero
VAL-ERI
Jatakabi's Endless Love
VAL-EH
Zeraldas Double-Or-Quits
VAL-EH
Bellezza's Pocket Rocket
ROP AVO1, SA Cemilla Cara Caprina (sert, Cacib)
PN2 VAL1, SA Bellezza's Hot Gossip (vaca)
PN3 VET1, SA Bayarin Una Bella Chica (ROP-vet)
PN4 VAL2, SA Jatakabi's Xquisite
JUN-ERI1, SA
Pelvix Velvet Couch (vasert)
JUN-EH2
Asera's Beyonce Lily
JUN-H
Fablecastle's Pippi Långstrump
NUO-ERI1, SA Zeraldas Keep Up The Speed
NUO-ERI2
Tailormade Truelove Star Of Havanna
NUO-EH3
Zabadou's Yes I'm Goldielocks
AVO-EH2
Mejrams Golden Sunshine
VAL-ERI3
Bannera's Memorable Milestone
28.7.2013, Pori, kv. Valmis
Tuomari: Juha Kares
ROP VAL1, SA Behave's Joker In Jazz (Cacib)
PU2 VAL2, SA Saharanda Salix Alfendii (vaca)
PU3 AVO1, SA Bannera's Passionate Paramour (sert, FI MVA)
PU4 NUO1, SA Saharanda Empetrum Alfendii
JUN-ERI1, SA
Bichavas Dino
47
JUN-ERI2, SA
JUN-ERI3, SA
JUN-ERI4
JUN-EH
NUO-EH2
AVO-ERI2, SA
AVO-ERI3
AVO-ERI4
VAL-ERI3, SA
VAL-ERI4, SA
VAL-ERI
VAL-ERI
VAL-ERI
VET-ERI1, SA
VET-ERI2, SA
VSP JUN1, SA
PN2 VET1, SA
PN3 VAL1, SA
PN4 NUO1, SA
JUN-ERI2, SA
JUN-ERI3, SA
JUN-ERI4, SA
JUN-ERI
JUN-ERI
JUN-ERI
JUN-ERI
JUN-EH
NUO-ERI2, SA
NUO-ERI3, SA
NUO-ERI4, SA
AVO-ERI1, SA
VAL-ERI2, SA
VAL-ERI3, SA
VAL-ERI4, SA
Jatakabi's King Of The Road
Chokmah El Naranjo
Sanillan Huggy Buddy
Havannette's First Choice
Divanera Amore Di Macchie
Callunavias Captain Fantastic
Havannette's Chick Magnet
Havasaar Alexanro
Jatakabi's Till' The End
Nicondoes Depeche Mode
Jatakabi's Survivor
Torcedore's Naife Matizado
Altalusatlas
Visakoivun Zurriago De Oro (VSP-vet)
Sanillan Hello I'm Lucky
Kinway Vanilla Kiss (sert)
Bayarin Una Bella Chica (ROP-vet)
Sanillan Twitter Chick (Cacib)
Saharanda Escallonia Alba (vasert, vaca)
Jatakabi's Look Of Love
Pelvix Velvet Couch
Chokmah La Esperanza
Snowmoon's Dreaming Of You
No Imperfection Just For Love
Miss Quicksilver Sweet Honesty
Sanillan Golly Miss Molly
Sanillan Golden Chic
Jatakabi's Hot Highflyer
Torcedore's Suerte De La Amor
Zeraldas Keep Up The Speed
Bellezza's Pepita
Torcedore's Femenil Como Diva
Torcedore's Glamorosa
Jatakabi's Dream Come True
28.7.2013, Pihtipudas, ry. Valmis
Tuomari: Harto Stockmari
ROP NUO1, SA Tarbaby's Very Beautiful (sert)
PN2 VET1, SA Ganesan Dona Dolores (ROP-vet)
JUN-EH1
Tarbaby's Unbelieveble Talent
JUN-H
Sanillan Goddess Of Love
NUO-EH2
Zeraldas Keep On Shining
AVO-EH1
Bellezza's Special Design
VET-EH2
Aco Tara's Harmony Girl
3.8.2013, Turku, kr. Valmis
Tuomari: Jussi Liimatainen
ROP VAL1, SA Bellezza's Keep It Hot
PU2 JUN1, SA Bichavas Dino (sert)
PU3 AVO1, SA Bellezza's Poker Face (vasert)
PU4 VET1, SA Saharanda Gongora Galeata (VSP-vet)
NUO-ERI1, SA Bannera's Quite Memorable
NUO-ERI2
Bellezza's Brave Heart
NUO-EH3
Zabadou's Wannabe Vanilla
NUO-EH4
Zabadou's Xerxes
VAL-ERI2, SA
Zabadou's Perfect Polaris
VET-ERI2
Visakoivun Zurriago De Oro
VSP NUO1, SA Jatakabi's Hot Highflyer (sert)
PN2 VAL1, SA Sanillan Twitter Chick
PN3 JUN1, SA Bicia's Drama Only For You (vasert)
PN4 VAL2, SA Torcedore's Narcisa Primavera
JUN-EH2
Zabadou's Yes I'm Goldielocks
JUN-EH3
Pelvix Velvet Couch
JUN-EH4
Sanillan Fantastic Chic
NUO-ERI2
Tailormade Truelove Star Of Havanna
AVO-ERI1, SA Sanillan Uptown Girl
VAL-ERI3
Bellezza's Hot Gossip
VAL-ERI4
Sagora's Dhalia Lily
VET-ERI1, SA
Mimarcon Bonnie Tyler (ROP-vet)
3.8.2013, Iisalmi, kv. Valmis
Tuomari: Antonio Di Lorenzo, Norja
VSP VAL1, SA Torcedore's Naife Matizado (Cacib)
48
PU2 VAL2, SA
PU3 VAL3, SA
PU4 NUO1, SA
AVO-ERI1, SA
ROP VAL1, SA
PN2 VAL2, SA
PN3 VAL3, SA
PN4 AVO1, SA
NUO-ERI1, SA
NUO-ERI2, SA
NUO-ERI3, SA
NUO-ERI4
NUO-EH
AVO-ERI2, SA
AVO-EH3
AVO-EH4
VET-ERI1, SA
VET-ERI2
Zeraldas El-Ninjo (vaca)
Bellezza's Keep It Hot
Bellezza's Brave Heart (sert)
Bellezza's Poker Face (vasert)
Torcedore's Glamorosa (Cacib
Bellezza's Hot Gossip (vaca)
Zeraldas Jazz Love
Cemilla Cara Caprina (sert)
Tarbaby's Very Beautiful (vasert)
Zeraldas Keep On Shining
Zeraldas Keep Up The Speed
Torcedore's Suerte De La Amor
Tarbaby's Unbelieveble Talent
Bellezza's Special Design
Cemilla Donna Delia
No Imperfection Glory And Hope
Bayarin Una Bella Chica (ROP-vet)
Ganesan Dona Dolores
9.8.2013, Joensuu, ry. Valmis
Tuomari: Adam Ostrowski, Puola
ROP VAL1, SA Saharanda Salix Alfendii
PU2 VAL2, SA Tarbaby's Madcap
PU3 VET1, SA Saharanda Gongora Galeata (ROP-vet)
JUN-ERI1
Bedårande's Frederik
NUO-EH1
Bayarin Merry Maker
NUO-EH2
Saharanda Empetrum Alfendii
VET-EH2
Piparin Dragonair
VSP NUO1, SA Saharanda Escallonia Alba (sert)
PN2 NUO2, SA Tarbaby's Very Beautiful (vasert)
PN3 AVO1, SA Bellezza's Pepita
PN4 VAL1, SA Sagora's Dhalia Lily
JUN-ERI1, SA
Jatakabi's Missing Link
JUN-ERI2, SA
Bedårande's Fatima
JUN-EH3
Danzon Burning Love
NUO-ERI3
Tequilaville's Eerie Bowyn
NUO-ERI4
Tarbaby's Unbelieveble Talent
AVO-ERI2
Tarbaby's Perfect Elegance
AVO-ERI3
Bellezza's Special Design
AVO-ERI4
Saharanda Drosera Alba
10.8.2013, Joensuu, kv. Valmis
Tuomari: Harto Stockmari
VSP VAL1, SA Tarbaby's Madcap (Cacib)
PU2 VET1, SA Saharanda Gongora Galeata (VSP-vet)
PU3 VAL2, SA Mamitas Double Delight (vaca)
PU4 NUO1, SA Bayarin Merry Maker (sert)
JUN-ERI1
Mamitas Follow My Steps
NUO-ERI2
Zeraldas Keep On Rocking
NUO-EH3
Saharanda Empetrum Alfendii
AVO-EH1
Danzon Armando
VAL-ERI3
Jatakabi's Till' The End
VAL-ERI4
Saharanda Salix Alfendii
VET-EH2
Piparin Dragonair
ROP VET1, SA Bayarin Una Bella Chica (ROP-vet)
PN2 VAL1, SA Jatakabi's Dream Come True (Cacib)
PN3 NUO1, SA Tarbaby's Unbelieveble Talent (sert, vaca)
PN4 JUN1, SA A Maiden Effort's Victorias Secret (vasert)
JUN-EH2
Tiziana Ruby Spinel
JUN-EH3
Bedårande's Fatima
NUO-ERI2, SA Zeraldas Keep Up The Speed
NUO-ERI3
Saharanda Escallonia Alba
NUO-ERI4
Tarbaby's Very Beautiful
NUO-ERI
Tequilaville's Eerie Bowyn
NUO-EH
Zeraldas Keep On Shining
AVO-ERI1, SA Bellezza's Special Design
AVO-ERI2, SA Tarbaby's Perfect Elegance
AVO-EH3
Bellezza's Pepita
AVO-H
Saharanda Drosera Alba
VAL-ERI2, SA
Marcosa's You Are My Sunshine
VAL-ERI3, SA
Sagora's Dhalia Lily
VAL-ERI4
Zeraldas Jazz Love
VAL-ERI
Torcedore's Glamorosa
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
VET-ERI2
Bayarin La Donna Bionda
11.8.2013, Joensuu, kv. Valmis
Tuomari: Jakub Kruczek, Puola
ROP NUO1, SA Zeraldas Keep On Rocking (sert, Cacib)
PU2 VAL1, SA Zeraldas El-Ninjo (vaca)
PU3 VAL2, SA Saharanda Salix Alfendii
PU4 VAL3, SA Torcedore's Naife Matizado
JUN-ERI1
Bedårande's Frederik
NUO-ERI2, SA Saharanda Empetrum Alfendii (vasert)
NUO-ERI3
Bayarin Merry Maker
AVO-ERI1, SA Danzon Armando
VAL-ERI4, SA
Jatakabi's Till' The End
VAL-ERI
Tarbaby's Madcap
VAL-ERI
Mamitas Double Delight
VET-ERI1, SA
Saharanda Gongora Galeata (VSP-vet)
VET-ERI2
Piparin Dragonair
VSP VET1, SA Bayarin Una Bella Chica (ROP-vet)
PN2 JUN1, SA Jatakabi's Missing Link (sert)
PN3 VAL1, SA Torcedore's Glamorosa (Cacib)
PN4 VAL2, SA Zeraldas Jazz Love (vaca)
JUN-ERI2
Bedårande's Fatima
JUN-ERI3
A Maiden Effort's Victorias Secret
JUN-EH4
Tiziana Ruby Spinel
NUO-ERI1, SA Zeraldas Keep Up The Speed (vasert)
NUO-ERI2
Saharanda Escallonia Alba
NUO-ERI3
Tarbaby's Very Beautiful
NUO-ERI4
Zeraldas Keep On Shining
NUO-EH
Tarbaby's Unbelieveble Talent
AVO-ERI1
Saharanda Drosera Alba
AVO-ERI2
Sanillan Ups-A-Daisy
AVO-ERI3
Bellezza's Pepita
AVO-ERI4
Tarbaby's Perfect Elegance
AVO-EH
Bellezza's Special Design
VAL-ERI3, SA
Jatakabi's Dream Come True
VAL-ERI4
Sagora's Dhalia Lily
VAL-ERI
Marcosa's You Are My Sunshine
VET-ERI2, SA
Bayarin La Donna Bionda
17.8.2013, Kouvola, kr. Valmis
Tuomari: Vija Klucniece, Latvia
ROP VAL1, SA Jatakabi's Endless Story
PU2 NUO1, SA Bayarin Man In Black (sert)
PU3 VAL2, SA Jatakabi's Be A Good Boy
PU4 AVO1, SA Moonlight Silver's All My Hope (vasert)
JUN-ERI1, SA
Moonlight Silver's Be My Number One
JUN-EH2
Sanillan Guiding Star
NUO-ERI2
Divanera Amore Di Macchie
VAL-ERI3
Jatakabi's Survivor
VAL-ERI4
Visakoivun Miilo Solstrand
VSP VET1, SA Jatakabi's Good Gilda (ROP-vet)
PN2 VAL1, SA Torcedore's Femenil Como Diva
PN3 VAL2, SA Jatakabi's Xquisite
PN4 JUN1, SA Jatakabi's Missing Link (sert)
JUN-ERI2, SA
Moonlight Silver's Be My Best Choice (vasert)
JUN-EH3
Living Dream's Romilda
JUN-EH4
Suzuida's Mystic Medallion
NUO-EH1
Jatakabi's Hot Highflyer
NUO-EVA
Mirikin Winter Moon
AVO-ERI1, SA Sanillan Ups-A-Daisy
VAL-ERI3
Living Dream's Rosalinde
VAL-ERI4
Jatakabi's Dream Come True
VET-ERI2, SA
Bayarin La Donna Bionda
VET-ERI3
Bayarin Una Bella Chica
17.8.2013, Kajaani, ry. Valmis
Tuomari: Irina Poletaeva
ROP VAL1, SA Mamitas Don't You Dare
PU2 VAL2, SA Torcedore's Naife Matizado
JUN-EH1
Bellezza's Heartbeat
VSP AVO1, SA Bellezza's Special Design (sert)
NUO-EH1
Ulroin Funny Black
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
18.8.2013, Heinola, kr.
Tuomari: Jerzy Olszewski, Puola
VSP NUO1, SA Saharanda Empetrum Alfendii (sert)
PU2 VAL1, SA Saharanda Salix Alfendii
PU3 VAL2, SA Jatakabi's Endless Story
PU4 VAL3, SA Jatakabi's Endless Love
JUN-ERI1, SA
Mamitas Follow My Steps (vasert)
JUN-ERI2, SA
Moonlight Silver's Call My Future
JUN-ERI3
Moonlight Silver's Be My Number One
JUN-ERI4
Fablecastle's Karlsson På Taket
NUO-ERI2, SA Pelvix Major Tom
AVO-ERI1, SA Moonlight Silver's All My Hope
AVO-ERI2
Havannette's Cuddly Charmer
VAL-ERI4, SA
Jatakabi's Be A Good Boy
VAL-ERI
Visakoivun Miilo Solstrand
VAL-ERI
Jatakabi's Survivor
VET-ERI1, SA
Saharanda Gongora Galeata (VSP-vet)
ROP VAL1, SA Jatakabi's Xquisite
PN2 NUO1, SA Jatakabi's Hot Highflyer (sert)
PN3 VET1, SA Jatakabi's Good Gilda (ROP-vet)
PN4 NUO2, SA Pelvix Velvet Couch (vasert)
JUN-ERI1, SA
Moonlight Silver's Be My Best Choice
JUN-EH2
Living Dream's Romilda
AVO-ERI1, SA Sanillan Ups-A-Daisy
VAL-ERI2, SA
Sagora's Dhalia Lily
VAL-ERI3
Living Dream's Rosalinde
VET-ERI2, SA
Bayarin Una Bella Chica
VET-ERI3, SA
Bayarin La Donna Bionda
24.8.2013, Janakkala, kv. Valmis
Tuomari: Svein Björnes, Tanska
ROP VAL1, SA Bannera's Next To None (Cacib)
PU2 VET1, SA Visakoivun Zurriago De Oro (VSP-vet)
PU3 VAL2, SA Bellezza's Keep It Hot (vaca)
PU4 VAL3, SA Torcedore's Grande Bolero
JUN-ERI1
Tiziana Regent Diamond
NUO-ERI1
Bellezza's Brave Heart
NUO-ERI2
Torcedore's Paso Doble
AVO-ERI1
Bellezza's Poker Face
AVO-ERI2
Chewbaccas Norton The Naughty Guy
AVO-EH3
Lumivuoren Asser
AVO-EH4
Sanillan Twilight Zone
VAL-ERI4
Bellezza's Next To Me
VAL-EH
Mimarcon Omar Sharif
VAL-H
Bannera's Passionate Paramour
VET-EH2
Sanillan Infinite Love
VSP VAL1, SA Sanillan Twitter Chick (Cacib)
PN2 VET1, SA Bayarin Una Bella Chica (ROP-vet)
PN3 VET2, SA Bayarin La Donna Bionda
PN4 NUO1, SA Sanillan Golly Miss Molly (sert, vaca)
JUN-ERI1
Kinway Vanilla Kiss
AVO-H
Havannette's Dream Come True
VAL-ERI2
Bellezza's Hot Gossip
VAL-ERI3
Torcedore's Narcisa Primavera
VAL-EH4
Bannera's Mesmerizing Mien
25.8.2013, Helsinki, SKKY:n Erikoisnäyttely
Tuomari: Walter Jungblut, Saksa
ROP VAL1, SA Bannera's Next To None
PU2 VAL2, SA Jatakabi's Survivor
PU3 NUO1, SA Bannera's Quite Memorable (sert)
PU4 VET1, SA Visakoivun Zurriago De Oro (ROP-vet)
JUN-ERI1, SA
Havannette's Great Fellow
JUN-ERI2, SA
Fablecastle's Karlsson På Taket
JUN-ERI3
Sanillan Guiding Star
NUO-ERI3, SA Bannera's Quite Incredible (vasert)
NUO-ERI3
Zeraldas Keep On Rocking
NUO-EH4
Visakoivun Un Tesoro Chiquito
NUO-EH
Bellezza's Brave Heart
AVO-ERI1, SA Lumivuoren Asser
AVO-ERI2, SA Bellezza's Poker Face
VAL-ERI3, SA
Pillowtalk's Fire N'ice
49
VAL-ERI4, SA
VAL-ERI
VAL-ERI
VAL-ERI
VAL-ERI
VAL-ERI
VET-ERI2, SA
VSP VAL1, SA
PN2 VAL2, SA
PN3 JUN1, SA
PN4 NUO1, SA
JUN-ERI2, SA
JUN-ERI3
JUN-ERI4
JUN-ERI
JUN-ERI
JUN-EH
JUN-EH
JUN-EH
NUO-ERI2, SA
NUO-ERI3
NUO-ERI4
NUO-ERI
NUO-ERI
NUO-EH
AVO-ERI1, SA
AVO-ERI2
AVO-EH3
VAL-ERI3
VAL-ERI4
VAL-ERI
VAL-ERI
Mamitas Double Delight
Bellezza's Next To Me
Bellezza's Keep It Hot
Visakoivun Querido Amigo
Zabadou's Perfect Polaris
Bannera's Passionate Paramour
Saharanda Gongora Galeata
Bellezza's Hot Gossip
Bellezza's Merry Melody
Sagora's Japonica Girl (sert)
Asera's Beyonce Lily (vasert)
Bicia's Drama Only For You
Zabadou's Yes I'm Goldielocks
Sagora's Jasmiin Lily
Redenstamm Panthera
Visakoivun Varita Magica
Tiziana Ruby Spinel
Living Dream's Romilda
Sagora's Iris Siberica
Jatakabi's Hot Highflyer
Pelvix Velvet Couch
Tailormade Truelove Star Of Havanna
Tarbaby's Very Beautiful
Biwaya Arctic Snow Queen
Yo Soy Silfide Serena
Bellezza's Special Design
Bellezza's Pepita
Visakoivun Alma Del Abedul
Bannera's Mesmerizing Mien
Living Dream's Rosalinde
Marcosa's You Are My Sunshine
Sagora's Dhalia Lily
31.8.2013, Parainen, ry.
Tuomari: Zorica Salijevic, Ruotsi
ROP VAL1, SA Saharanda Salix Alfendii
PU2 NUO1, SA Saharanda Empetrum Alfendii (sert)
PU3 VAL2, SA Zabadou's Perfect Polaris
PU4 AVO1, SA Sanillan Twilight Zone (vasert)
NUO-ERI2
Zabadou's Wannabe Vanilla
NUO-ERI3
Zabadou's Xerxes
AVO-ERI2
Chewbaccas Norton The Naughty Guy
VET-EH1
Sanillan Infinite Love
VSP VAL1, SA Sanillan Twitter Chick
PN2 NUO1, SA Tailormade Truelove Star Of Havanna (sert)
PN3 JUN1, SA Zabadou's Yes I'm Goldielocks (vasert)
PN4 JUN2, SA Sanillan Honey Bunny
JUN-ERI3
Zabadou's Yes I'm A Cutiepie
JUN-EH4
Visakoivun Variante De La Madre
31.8.2013, Mäntyharju, kr. Valmis
Tuomari: Annaliisa Heikkinen
ROP VAL1, SA Bellezza's White Diamond
PU2 NUO1, SA Bellezza's Brave Heart (sert)
PU3 AVO1, SA Bellezza's Poker Face (vasert
PU4 JUN1, SA Mamitas Follow My Steps
JUN-ERI2
Moonlight Silver's Call My Future
NUO-EH2
Bellezza's Black Diamond
AVO-ERI2, SA Danzon Armando
AVO-EH3
Moonlight Silver's All My Hope
VAL-ERI2
Jatakabi's Survivor
VSP VAL1, SA Jatakabi's On My Mind
PN2 VAL2, SA Bellezza's Hot Gossip
PN3 NUO1, SA Zeraldas Keep On Shining (sert
PN4 AVO1, SA Bellezza's Pepita (vasert)
JUN-ERI1
Moonlight Silver's Be My Best Choice
AVO-ERI2, SA Bellezza's Special Design
1.9.2013, Tampere, ry. Valmis
Tuomari: Monika Blaha, Itävälta
VSP VAL1, SA Nicondoes Depeche Mode
PU2 AVO1, SA Havasaar Alexanro (sert, FI MVA)
PU3 AVO2, SA Lumivuoren Asser (vasert)
50
PU4 VET1, SA
JUN-ERI1, SA
JUN-ERI2
JUN-EH3
AVO-EH3
AVO-EH4
VAL-ERI2, SA
VAL-ERI3
VAL-ERI4
VET-ERI2, SA
ROP VAL1, SA
PN2 JUN1, SA
PN3 NUO1, SA
PN4 NUO2, SA
JUN-ERI2, SA
JUN-ERI3
JUN-ERI4
NUO-EH3
NUO-EH4
AVO-ERI1, SA
AVO-EH2
Visakoivun Zurriago De Oro (ROP-vet)
Sanillan Huggy Buddy
Christa's Jumpy Clown Zappy
Bedårande's Frederik
Chewbaccas Norton The Naughty Guy
Sanillan Twilight Zone
Bannera's Passionate Paramour
Altalusatlas
Calins Nounours Amuseur Brunatre
Sanillan Infinite Love
Sanillan Twitter Chick
Kinway Vanilla Kiss (sert)
Jatakabi's Hot Highflyer (vasert)
Pelvix Velvet Couch
Sanillan Golly Miss Molly
Madrina's Dama De La Noche
Sanillan Honey Bunny
Nicolen Kum Ba Yah
Snowmoon's Dreaming Of You
Ichocomia Mis Amores Pequeniós
Habaneros Lindos Auxiliadora
7.9.2013, Äänekoski, ry. Valmis
Tuomari: Anne Sume, Viro
ROP VAL1, SA Havasaar Alexanro
PU2 VAL2, SA Bellezza's White Diamond
NUO-ERI1
Bellezza's Black Diamond
VSP JUN1, SA Jatakabi's Missing Link (sert)
PN2 VAL1, SA Jatakabi's Dream Come True
7.9.2013, Vantaa, kr. Valmis
Tuomari: Rainer Vuorinen
VSP VET1, SA Saharanda Gongora Galeata (VSP-vet)
PU2 VAL1, SA Bellezza's Keep It Hot
PU3 VAL2, SA Jatakabi's Survivor
PU4 VAL3, SA Visakoivun Querido Amigo (sert, FI MVA)
JUN-EH1
Christa's Jumpy Clown Zappy
NUO-EH1
Fablecastle's Karlsson På Taket
VAL-EH4
Pillowtalk's Fire N'ice
ROP VET1, SA Bayarin Una Bella Chica (ROP-vet)
PN2 VAL1, SA Living Dream's Rosalinde (sert)
PN3 NUO1, SA Pelvix Velvet Couch (vasert)
PN4 JUN1, SA Madrina's Dama De La Noche
JUN-ERI2, SA
Sagora's Japonica Girl
JUN-ERI3
Kinway Vanilla Kiss
JUN-ERI4
Visakoivun Varita Magica
JUN-ERI
Jatakabi's Miss Behavin
JUN-EH
Living Dream's Romilda
JUN-EH
Sagora's Jasmiin Lily
NUO-ERI2
Torcedore's Suerte De La Amor
NUO-EH3
Sanillan Golly Miss Molly
AVO-ERI1, SA Sanillan Ups-A-Daisy
AVO-EH2
Cemilla Cara Caprina
VAL-ERI2, SA
Sagora's Dhalia Lily
VET-ERI2, SA
Bayarin La Donna Bionda
8.9.2013, Muurame, ry. Valmis
Tuomari: Tuire Okkola
VSP VAL1, SA Zeraldas El-Ninjo
PU2 VAL1, SA Tarbaby's Madcap
ROP VET1, SA Bayarin La Donna Bionda (ROP-vet)
PN2 VAL1, SA Jatakabi's Dream Come True
PN3 AVO1, SA Bellezza's Special Design (sert)
JUN-ERI1
Jatakabi's Missing Link
NUO-ERI1
Tarbaby's Very Beautiful
AVO-EH2
Cemilla Donna Delia
VAL-ERI2
Evan's Aha Amazing Hope
14.9.2013, Pello, ry. Valmis
Tuomari: Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
ROP VAL1, SA Sedes Elating Eliaz (sert, FI MVA)
PU2 AVO1, SA Pelvix Prince Othello (vasert)
PU3 AVO2, SA Zodiaka'la Star's Grain De Café
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
PU4 VAL2, SA
JUN-ERI1, SA
JUN-EH2
NUO-EH1
VET-ERI1, SA
VSP NUO1, SA
PN2 AVO1, SA
PN3 AVO2, SA
PN4 VET1, SA
JUN-EH1
JUN-EH2
NUO-EH2
NUO-EH3
AVO-ERI3
VAL-ERI1, SA
VET-ERI2, SA
Dream Maker Of Tai Poseidonas
Polar Sweet's Summer Fashion
Running Beauty Twilight Treasure
Yo Soy Su Tesoro Pequeno
Piparin Dragonair
Tarbaby's Very Beautiful (sert)
Pelvix Just An Illusion (vasert)
Ulroin Bambi
Sanillan Glitter Kiss (ROP-vet)
Torcedore's Tesora Mi Vida
Bedårande's Fatima
Hulda
Saharanda Erythrina Alba
Behave's Kiss Me Kate
Facklans Desiree
Micky Moon Unique Girl
15.9.2013, Porvoo, kr. Valmis
Tuomari: Jouko Leiviskä
VSP NUO1, SA Bellezza's Brave Heart (sert)
PU2 VET1, SA Saharanda Gongora Galeata (VSP-vet)
PU3 JUN1, SA Torcedore's Tipazo (vasert)
PU4 AVO1, SA Bellezza's Poker Face
JUN-ERI2
Chokmah El Naranjo
JUN-H
Christa's Jumpy Clown Zappy
JUN-H
Sanillan Guiding Star
NUO-ERI2
Bannera's Quite Incredible
NUO-EH3
Zabadou's Wannabe Vanilla
VAL-ERI1
Zabadou's Perfect Polaris
VAL-EH2
Jatakabi's Survivor
VAL-HYL
Bellezza's Keep It Hot
VET-ERI2
Ganesan He's One Romeo
ROP VAL1, SA Bellezza's Hot Gossip
PN2 VET1, SA Bayarin Una Bella Chica (ROP-vet)
PN3 NUO1, SA Pelvix Velvet Couch (sert)
PN4 JUN1, SA Sagora's Japonica Girl (vasert)
JUN-ERI2
Chokmah La Esperanza
JUN-EH3
Kinway Vanilla Kiss
NUO-H
Sanillan Golly Miss Molly
AVO-EH1
Torcedore's Hija De La Chica
AVO-EH2
Zabadou's Perfect Highlight
AVO-HYL
Cemilla Cara Caprina
VAL-ERI2, SA
Sagora's Dhalia Lily
NUO-ERI1, SA
AVO-ERI2, SA
AVO-ERI3
AVO-ERI4
VAL-ERI2, SA
VET-ERI2
VET-ERI3
ROP AVO1, SA
PN2 AVO2, SA
PN3 AVO1, SA
PN4 JUN1, SA
JUN-ERI2, SA
JUN-ERI3
JUN-EH4
NUO-ERI1, SA
NUO-ERI2, SA
NUO-ERI3
NUO-ERI4
VAL-ERI3, SA
Pelvix Major Tom
Chewbaccas Norton The Naughty Guy
Moonlight Silver's All My Hope
Havannette's Cuddly Charmer
Jatakabi's Survivor
Visakoivun Zurriago De Oro
Sanillan Hot Loverboy
Jatakabi's On My Mind
Sanillan Twitter Chick
Sanillan Amazing Chic (sert)
Moonlight Silver's Be My Best Choice (vasert)
Sagora's Japonica Girl
Almendares Fidelia
Sagora's Jasmiin Lily
Jatakabi's Hot Highflyer
Jatakabi's Jewel Of Dreams
Pikikuonon Adelene
Asera's Beyonce Lily
Sagora's Dhalia Lily
28.9.2013, Eckerö, kv.
Tuomari Mikael Nilsson, Ruotsi
VSP VAL1, SA Fageholms Dorchester (sert, FI MVA, Cacib)
PU2 NUO1, SA Zodiaka'la Star's Jackpot King (vasert, vaca)
PU3 AVO1, SA Bellezza's Poker Face
PU4 VAL2, SA B F's Midnight Marauder
NUO-ERI2, SA Bellezza's Brave Heart
NUO-ERI3, SA Mejrams Heaven`S On Fire
NUO-ERI4
Divanera Amore Di Macchie
AVO-ERI2, SA Pelvix Midnight Heartache
VAL-ERI3, SA
Cinnamon Sugar Von Der Old'n Aue
VAL-ERI4, SA
Bellezza's Keep It Hot
ROP VAL1, SA Jatakabi's Dream Come True (Cacib)
PN2 VET1, SA Bayarin Una Bella Chica (ROP-vet)
PN3 VAL2, SA Bellezza's Hot Gossip (vaca)
PN4 NUO1, SA Pelvix Lady Stardust (sert)
JUN-ERI1, SA
Jatakabi's Missing Link
NUO-ERI2, SA Mejrams Hot'n Spicy (vasert)
AVO-ERI1, SA Bombycinus Astra
AVO-ERI2
Cemilla Cara Caprina
20.10.2013, Seinäjoki, kv. Valmis
Tuomari: Eeva Rautala
VSP VAL1, SA Jatakabi's Endless Story (Cacib)
PU2 VAL2, SA Torcedore's Naife Matizado (vaca)
PU3 NUO1, SA Bellezza's Brave Heart (sert)
PU4 VAL3, SA Jatakabi's Be A Good Boy
JUN-ERI1, SA
Zeraldas Next Golden Glory
JUN-ERI2, SA
Torcedore's Tipazo
NUO-ERI2
Bannera's Quite Memorable
NUO-ERI3
Zeraldas Keep On Rocking
AVO-ERI1, SA Bellezza's Poker Face (vasert)
AVO-ERI2, SA Danzon Armando
AVO-ERI3
Jatakabi's Unique For Me
AVO-ERI4
Fresacolina's Bit A Bad Boy
AVO-ERI
Frosty Ink's Whooper Dooper
AVO-EH
Bellezza's Black Diamond
VAL-ERI4, SA
Torcedore's Grande Bolero
VAL-ERI
Bellezza's Keep It Hot
VAL-ERI
Tarbaby's Madcap
VAL-ERI
Mimarcon Omar Sharif
VAL-ERI
Bellezza's White Diamond
VET-ERI1, SA
Visakoivun Zurriago De Oro (VSP-vet)
ROP VAL1, SA Torcedore's Glamorosa (Cacib)
PN2 VAL2, SA Torcedore's Narcisa Primavera (vaca)
PN3 JUN1, SA A Maiden Effort's Victorias Secret (sert)
PN4 VAL3, SA Bellezza's Hot Gossip
JUN-ERI2
Miyoi's Jeanne Darc
JUN-ERI3
Redenstamm Panthera
JUN-ERI4
Havasaar Caili Celiza
JUN-EH
Mäntyhavun Helmi
JUN-H
Mäntyhavun Iida
NUO-ERI1, SA Jatakabi's Jewel Of Dreams
NUO-ERI2, SA Tarbaby's Very Beautiful
NUO-ERI3, SA Jatakabi's Hot Highflyer
NUO-ERI4
Tarbaby's Unbelieveble Talent
NUO-EH
Sanillan Goddess Of Love
NUO-H
Mäntyhavun Iines
AVO-ERI1, SA Bellezza's Pepita (vasert)
AVO-ERI2, SA Bellezza's Special Design
AVO-ERI3
Ulroin Bertta
AVO-EH4
Winslett's Princess Isabella
VAL-ERI4, SA
Jatakabi's Xquisite
VET-ERI1, SA
Jatakabi's Good Gilda (ROP-vet)
VET-ERI2, SA
Bayarin Una Bella Chica
5.10.2013, Hämeenlinna, ry.
Tuomari: Brigita Kremser, Slovenia
VSP AVO1, SA Lumivuoren Asser (sert, FI MVA)
PU2 VAL1, SA Jatakabi's Unique For Me (vasert)
PU3 JUN1, SA Havannette's Great Fellow
PU4 VET1, SA Saharanda Gongora Galeata (ROP-vet)
JUN-ERI2, SA
Moonlight Silver's Call My Future
JUN-ERI3
Bichavas Dino
27.10.2013, Lahti, kv.
Tuomari: Gerald Cox, Irlanti
ROP VAL1, SA Jatakabi's Endless Story (Cacib)
PU2 VAL2, SA Jatakabi's Be A Good Boy (vaca)
PU3 NUO1, SA Zeraldas Keep On Rocking (sert)
PU4 VAL3, SA Torcedore's Grande Bolero
JUN-ERI1, SA
Bichavas Dino (vasert)
JUN-ERI2, SA
Christa's Jumpy Clown Zappy
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
51
JUN-ERI3
JUN-ERI4
JUN-ERI
NUO-ERI2, SA
NUO-ERI3, SA
NUO-ERI4
NUO-ERI
NUO-ERI
AVO-ERI1, SA
AVO-ERI2, SA
AVO-ERI3
AVO-EH4
VAL-ERI4, SA
VAL-ERI
VAL-ERI
VET-ERI1, SA
VSP VAL1, SA
PN2 VET1, SA
PN3 VAL2, SA
PN4 NUO1, SA
JUN-ERI1, SA
JUN-ERI2, SA
JUN-ERI3
JUN-ERI4
JUN-ERI
NUO-ERI2, SA
NUO-ERI3
NUO-ERI4
AVO-ERI1, SA
AVO-ERI2, SA
AVO-ERI3
AVO-EH4
AVO-EH
VAL-ERI3, SA
VAL-ERI4, SA
VAL-ERI
VAL-ERI
VET-ERI2, SA
Moonlight Silver's Be My Number One
Havannette's First Choice
Moonlight Silver's Call My Future
Mamitas Follow My Steps
Sanillan Huggy Buddy
Sanillan Guiding Star
Pelvix Major Tom
Acierto's Damn Good Chocolate
Torcedore's Paso Doble
Moonlight Silver's All My Hope
Jatakabi's Unique For Me
Chewbaccas Norton The Naughty Guy
Jatakabi's Survivor
Calins Nounours Amuseur Brunatre
Mimarcon Omar Sharif
Sanillan Infinite Love (VSP-vet)
Jatakabi's Dream Come True (Cacib)
Bayarin Una Bella Chica (ROP-vet)
Jatakabi's On My Mind (vaca)
Jatakabi's Hot Highflyer (sert)
Moonlight Silver's Be My Best Choice (vasert)
Kinway Vanilla Kiss
Jatakabi's Missing Link
Asera's Celine Dion Lily
Suzuida's Marli's Madonna
Torcedore's Suerte De La Amor
Jatakabi's Jewel Of Dreams
Asera's Beyonce Lily
Asera's Alicialily
Ichocomia Mis Amores Pequeniós
Sanillan Ups-A-Daisy
Riehakan Bonasera
Roo-Roo's Honey D'lay
Sanillan Twitter Chick
Jatakabi's Xquisite
Torcedore's Narcisa Primavera
Torcedore's Donna Graciela
Jatakabi's Good Gilda
17.11.2013, Jyväskylä, kv.
Tuomari: Matejcic Jasna, Kroatia
ROP VAL1, SA Jatakabi's Be A Good Boy (Cacib)
PU2 NUO1, SA Zeraldas Keep On Rocking (sert, vaca)
PU3 VAL2, SA Jatakabi's Endless Story
PU4 JUN1, SA Mirdan Macgyver (vasert)
JUN-ERI2, SA
Christa's Jumpy Clown Zappy
JUN-ERI3
Zeraldas Next Golden Glory
JUN-EH4
Havannette's First Choice
JUN-EH
Havannette's Great Fellow
NUO-ERI2
Bannera's Quite Memorable
NUO-EH3
Sanillan Huggy Buddy
NUO-EH4
Pelvix Major Tom
VAL-ERI3
Jatakabi's Survivor
VAL-EH4
Tarbaby's Madcap
VET-ERI1
Saharanda Gongora Galeata (VSP-vet )
VSP VET1, SA Bayarin Una Bella Chica (ROP-vet)
PN2 NUO1, SA Torcedore's Suerte De La Amor (sert, Cacib)
PN3 NUO2, SA Jatakabi's Hot Highflyer (vasert, vaca)
PN4 VAL1, SA Jatakabi's Dream Come True
JUN-ERI1
Amazing Amelie Star Of Havanna
JUN-ERI2
Sagora's Japonica Girl
JUN-EH3
A Maiden Effort's Victorias Secret
JUN-EH4
Jatakabi's Missing Link
JUN-EH
Zeraldas Amazing Grace
JUN-H
Redenstamm Made For Rosalago
JUN-H
Kinway Vanilla Kiss
JUN-T
Mäntyhavun Iida
NUO-ERI3, SA Jatakabi's Jewel Of Dreams
NUO-ERI4, SA Miyoi's Jeanne Darc
NUO-ERI
Tarbaby's Very Beautiful
NUO-ERI
Sanillan Golly Miss Molly
NUO-EH
Tarbaby's Unbelieveble Talent
NUO-H
Mäntyhavun Helmi
52
AVO-EH1
AVO-EH2
AVO-EH3
AVO-EH4
VAL-ERI2, SA
VAL-ERI3
VAL-ERI4
VET-ERI2
Bellezza's Special Design
Tarbaby's Perfect Elegance
Ichocomia Mis Amores Pequeniós
Riehakan Bonasera
Jatakabi's Xquisite
Jatakabi's On My Mind
Torcedore's Glamorosa
Jatakabi's Good Gilda
13.12.2013, Helsinki HeW-13, kv. Valmis
Tuomari: Dagmar Klein, Romania
ROP VAL1, SA Jatakabi's Be A Good Boy (Cacib)
PU2 VAL2, SA Jatakabi's Endless Story (vaca)
PU3 NUO1, SA No Imperfection Keep Dreaming (sert)
PU4 VET1, SA Piparin Dragonair (VSP-vet)
JUN-ERI1, SA
Jatakabi's Let's Get Started
NUO-ERI2
Iron From Hershey Biely Luc
NUO-ERI3
Fablecastle's Karlsson På Taket
AVO-ERI1, SA Mejrams Heaven`S On Fire (vasert)
AVO-ERI2
Danzon Armando
VAL-ERI3
Jatakabi's First Edition
VAL-ERI4
Dolce Havana Emperor Exxon
VET-ERI2
Ganesan He's One Romeo
VSP VAL1, SA Jatakabi's Dream Come True (Cacib)
PN2 JUN1, SA Bicia's Drama Only For You (sert)
PN3 NUO1, SA Pelvix Lady Stardust (vasert, vaca)
PN4 VAL2, SA Jatakabi's Xquisite
JUN-ERI2, SA
Abendito's Jumpy Honey Bunny
JUN-EH3
Bedårande's Fatima
JUN-EH4
Almendares Fidelia
JUN-EH
Isabell The Dansing Sun
JUN-EH
Mejrams I'm In Love
JUN-EH
Jatakabi's Missing Link
NUO-ERI2, SA Jatakabi's Jewel Of Dreams
AVO-ERI1, SA Ichocomia Mis Amores Pequeniós
VAL-ERI3, SA
Danzon Adoria
VAL-ERI4
Buenazo's Bleeding Love
VAL-EH
Tiziana Little Sancy
VET-ERI1, SA
Jatakabi's Good Gilda (ROP-vet)
14.12.2013, Helsinki PMV-13, kv. Valmis
Tuomari: Celine Bottussi Jacguel, Ranska
ROP VAL1, SA Jatakabi's Be A Good Boy (Cacib)
PU2 VET1, SA Visakoivun Zurriago De Oro
(ROP-vet)
PU3 NUO1, SA No Imperfection Keep Dreaming (sert, vaca)
PU4 VAL2, SA Jatakabi's Endless Story
JUN-ERI1, SA
Abendito's Jumpy Prince Leonard (vasert)
JUN-ERI2, SA
Amazing Aragorn Star Of Havanna
JUN-ERI3, SA
Torcedore's Acierto Del Amore
JUN-ERI4, SA
Torcedore's Tipazo
JUN-EH
Moonlight Silver's Call My Future
JUN-EH
Jatakabi's Let's Get Started
JUN-EH
Bichavas Dino
NUO-ERI2, SA Acierto's Damn Good Chocolate
NUO-ERI3, SA Bellezza's Brave Heart
NUO-ERI4, SA Running Beauty Twilight Passion
NUO-ERI
Iron From Hershey Biely Luc
NUO-ERI
Pelvix Major Tom
NUO-EH
Fablecastle's Karlsson På Taket
AVO-ERI1, SA Zeraldas Keep On Rocking
AVO-ERI2, SA Moonlight Silver's All My Hope
AVO-ERI3, SA Mejrams Heaven`S On Fire
AVO-ERI4, SA Chewbaccas Norton The Naughty Guy
AVO-EH
Danzon Armando
AVO-H
Havannette's Chick Magnet
VAL-ERI3, SA
Mimarcon Omar Sharif
VAL-ERI4, SA
Bannera's Passionate Paramour
VAL-ERI
Bellezza's Keep It Hot
VAL-ERI
Jatakabi's First Edition
VAL-ERI
Dolce Havana Emperor Exxon
VET-ERI2, SA
Ganesan He's One Romeo
VET-ERI3, SA
Piparin Dragonair
VET-EH4
Sanillan Hot Loverboy
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
VSP VAL1, SA
PN2 AVO1, SA
PN3 VET1, SA
PN4 AVO2, SA
JUN-ERI1, SA
JUN-ERI2, SA
JUN-ERI3, SA
JUN-ERI4, SA
JUN-ERI, SA
JUN-ERI, SA
JUN-ERI, SA
JUN-ERI, SA
JUN-EH
JUN-EH
JUN-EH
JUN-EH
JUN-EH
JUN-EH
JUN-H
NUO-ERI1, SA
NUO-ERI2, SA
NUO-H
VAL-ERI2, SA
VAL-ERI3, SA
VAL-ERI4, SA
VAL-ERI
VAL-ERI
VAL-ERI
VAL-ERI
VAL-H
VET-ERI2, SA
VET-ERI3, SA
VET-ERI4, SA
VET-ERI
Bellezza's Hot Gossip (Cacib)
Pelvix Lady Stardust (sert, vaca)
Bayarin Una Bella Chica (VSP-vet)
Sanillan Ups-A-Daisy (vasert)
Bicia's Drama Only For You
Abendito's Jumpy Honey Bunny
Amazing Amelie Star Of Havanna
Torcedore's Aurora Asoleado
Torcedore's Arrebata Del Amor
Bannera's Rhapsodized Rarity
Isabell The Dansing Sun
Moonlight Silver's Be My Best Choice
Kinway Vanilla Kiss
Jatakabi's Missing Link
A Maiden Effort's Victorias Secret
Mejrams I'm In Love
Torcedore's Tesora Mi Vida
Almendares Fidelia
Bedårande's Fatima
Jatakabi's Hot Highflyer
Jatakabi's Jewel Of Dreams
Fablecastle's Pippi Långstrump
Jatakabi's Xquisite
Tequilaville's U Are The One
Jatakabi's Dream Come True
Torcedore's Narcisa Primavera
Danzon Adoria
Sanillan Twitter Chick
Buenazo's Bleeding Love
Tiziana Little Sancy
Bellezza's Black Pearl
Sanillan Glitter Kiss
Jatakabi's Good Gilda
Micky Moon Unique Girl
VET-EH4
VSP VAL1, SA
PN2 JUN1, SA
PN3 VET1, SA
PN4 VAL2, SA
JUN-ERI2, SA
JUN-ERI3, SA
JUN-ERI4, SA
JUN-ERI
JUN-ERI
JUN-ERI
JUN-ERI
JUN-ERI
JUN-ERI
JUN-ERI
JUN-EH
JUN-EH
NUO-ERI1, SA
NUO-ERI2
NUO-EH3
AVO-ERI1, SA
VAL-ERI3, SA
VAL-ERI4, SA
VAL-ERI
VAL-ERI
VAL-ERI
VAL-EH
VAL-EH
VAL-HYL
VET-ERI2, SA
VET-ERI3
VET-ERI4
VET-ERI
Sanillan Hot Loverboy
Sanillan Twitter Chick (Cacib)
Bannera's Rhapsodized Rarity (sert)
Bellezza's Black Pearl (ROP-vet)
Tequilaville's U Are The One (vaca)
Mejrams I'm In Love
Abendito's Jumpy Honey Bunny
Amazing Amelie Star Of Havanna
Kinway Vanilla Kiss
Moonlight Silver's Be My Best Choice
Bicia's Drama Only For You
Isabell The Dansing Sun
Torcedore's Aventura Amorosa
Torcedore's Aurora Asoleado
Torcedore's Arrebata Del Amor
Bedårande's Fatima
Torcedore's Tesora Mi Vida
Pelvix Lady Stardust (vasert)
Jatakabi's Hot Highflyer
Jatakabi's Jewel Of Dreams
Ichocomia Mis Amores Pequeniós
Jatakabi's Dream Come True
Jatakabi's Xquisite
Bannera's Mesmerizing Mien
Torcedore's Narcisa Primavera
Bellezza's Hot Gossip
Danzon Adoria
Buenazo's Bleeding Love
Tiziana Little Sancy
Bayarin Una Bella Chica
Jatakabi's Good Gilda
Sanillan Glitter Kiss
Micky Moon Unique Girl
15.12.2013, Helsinki V-13, kv Valmis
Tuomari: Otto Krcal, Itävalta
ROP VAL1, SA Bannera's Next To None (Cacib)
PU2 NUO1, SA No Imperfection Keep Dreaming (sert, vaca)
PU3 NUO2, SA Bellezza's Brave Heart (vasert)
PU4 VAL2, SA Jatakabi's Be A Good Boy
JUN-ERI1, SA
Torcedore's Acierto Del Amore
JUN-ERI2, SA
Smötkyn Riikon Vanamo
JUN-ERI3
Torcedore's Tipazo
JUN-ERI4
Jatakabi's Let's Get Started
JUN-EH
Abendito's Jumpy Prince Leonard
JUN-EH
Bichavas Dino
JUN-HYL
Moonlight Silver's Call My Future
NUO-ERI3, SA Acierto's Damn Good Chocolate
NUO-ERI4, SA Running Beauty Twilight Passion
NUO-ERI
Iron From Hershey Biely Luc
NUO-ERI
Pelvix Major Tom
NUO-EH
Mamitas Follow My Steps
NUO-EH
Sanillan Guiding Star
AVO-ERI1, SA Mejrams Heaven`S On Fire
AVO-ERI2, SA Zeraldas Keep On Rocking
AVO-ERI3, SA Moonlight Silver's All My Hope
AVO-ERI4, SA Saharanda Empetrum Alfendii
AVO-EH
Chewbaccas Norton The Naughty Guy
AVO-EH
Havannette's Chick Magnet
AVO-EH
Bayarin Man In Black
AVO-EH
Danzon Armando
VAL-ERI3, SA
Torcedore's Grande Bolero
VAL-ERI4, SA
Jatakabi's Endless Story
VAL-ERI
Dolce Havana Emperor Exxon
VAL-ERI
Jatakabi's First Edition
VAL-ERI
Saharanda Salix Alfendii
VAL-ERI
Torcedore's Naife Matizado
VAL-ERI
Bannera's Passionate Paramour
VAL-EH
Saharanda Adonis Vernalis
VET-ERI1, SA
Piparin Dragonair (VSP-vet)
VET-ERI2, SA
Visakoivun Zurriago De Oro
VET-ERI3, SA
Ganesan He's One Romeo
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
53
Näyttelytulokset ulkomailta 2013
VAL EXC Cemilla Belinda
9.11.2013 Baltian Voittaja, Riika
Tuomari: Walter Jungblut, Saksa
ROP VAL1/SA Jatakabi's Till The End (sert, Cacib,BaltW-13, LV
& BALT MVA)
JUN EH1 Daisy Warrior Lovely Boy
JUN EH2 Jatakabi's King Of The Road
VSP JUN1/SA Jatakabi's Missing Link (Junsert,BaltJW-13, LV
JMVA)
PN-2 VAL1/SA Jatakabi's Dream Come True (sert, Cacib,BaltW13, LV MVA)
Pennut
ROP KP1 Divanera Bella Divina
12.10.2013 Valmiera, Latvia
Tuomari: Inese Pablaka, Latvia
pennut
PEK3 Jatakabi's Ocean's Pearl
21.4.2013 Kiova
Tuomari: Walter Jungblut, Saksa
ROP VAL1 Pillowtalk's Fire N'Ice (CAC,Cacib)
PU-2 AVO1 Visakoivun Querido Amigo (CAC, vaca)
PN1 VAL1 Living Dream's Rosalinde (CAC, Cacib)
PN2 JUN1 Living Dream's Romilda (JCAC, ROP-Junior)
14.4.2013 Tallinna KV, Tallinnan Voittaja 2013
Tuomarit: Jurate Butkiene, Liettua
Ann-Christine Johansson, Ruotsi (9-ryhmä)
Angel Garach Domech, Espanja (bis)
Astrid Lundava, Eesti (bis-pari)
ROP VAL ERI/1 Bellezza's Keep It Hot (cacib, sert, EE MVA &
TLNV-13, RYP-1, BIS-1)
VAL EH/2 Zabadou's Perfect Polaris
ROP NUO1/SA Jatakabi's Hot Highflyer (sert)
12.10.2013 Valmiera, Latvia
Tuomari: Viktor Pilikin, Venäjä
ROP NUO1/SA Jatakabi's Hot Highflyer (sert)
29.9.2013 Arad, Romania.
Tuomari: Voijslav Al Daghistani, Serbia.
ROP VAL1 Pillowtalk's Fire N'ice (CAC, Cacib, RO GR CH)
PU2 AVO1 Pillowtalk's Cher Mon Coeur (CAC, vaca)
VSP JUN ERI/1 Zeralda's Keep Up The Speed (junSERT,
junROP, TLNJV-13 TLNV-13)
PN2 AVO ERI/1 Bellezza's Hot Gossip (sert, EE MVA)
ROP-pari Bellezza's Keep It Hot & Bellezza's Hot Gossip (BIS1PARI)
7.4.2013 Bergen INT, Norja
Tuomari: Rodi Hübenthal, Norja
ROP VAL1 Bellezza's White Diamond (Cacib, sert, NO MVA &
C.I.B)
PN1 VAL1 Living Dream's Rosalinde (CAC, Cacib, RO GR CH)
PN2 JUN1 Living Dream's Romilda (JCAC, RO JHC)
VSP VAL1 Bannera's Gilded Gemstone (Cacib, sert, NO MVA)
28.9.2013 Arad, Romania.
Tuomari: Roberto Schill, Romania
31.3.2013 Riika, Latvian Voittajanäyttely
Tuomari: Alexey Belkin, Venäjä
FCI9: Tatjana Urek, Slovenia
PU2 VAL1 Pillowtalk's Fire N'Ice (CAC, vaca, RO CH)
PU3 AVO2 Pillowtalk's Cher Mon Coeur (RCAC)
PN1 JUN1 Living Dream's Romilda (JCAC)
PN2 VAL1 Living Dream's Rosalinde (CAC,Cacib, RO CH)
25.8.2013 Oslo Kv.
Tuomari: Leif-Herman Wilberg, Norja
ROP AVO1/SA Jatakabi’s Till’ The End (sert, Cacib, NO MVA,
POHJ MVA)
VSP JUN1/SA Jatakabi’s Missing Link (sert)
14.7.2013 Kr Viimsi Kr. Viro
Tuomari: Igoris Zizevskis, Liettua
ROP Jatakabi's Sweet Primadonna
13.7.2013 Kr Viimsi Kr. Viro
Tuomari : Jaroslav Matyaš, Slovakia
ROP Jatakabi's Sweet Primadonna (sert, EE MVA)
18.5.2013 MV-13 Budapest, Unkari
Tuomari: Ramuné Kazlauskaité, Liettua
VAL EXC1 Jatakabi`s Hot Showman (sert, Cacib, MV-13)
AVO ECX1 Jatakabi's First Edition
(sert,vaca)
AVO EXC Torcedore`s Nocciolo Dorado
VAL EXC4 Behave`s Joker In Jazz
VAL EXC Jatakabi`s Be A Good Boy
VAL EXC1 Torcedore`s Glamorosa (sert, Cacib, MV-13)
VET EXC1 Bayarin Una Bella Chica (MVV-13)
JUN EXC2 Torcedore`s Suerte De La Amor
JUN EXC Jatakabi's Look Of Love
AVO EXC1 Torcedore`s Obertura de Amor (sert)
AVO EXC2 Torcedore`s Ofrenda De La Amor
40
ROP VAL1/SA Saharanda Salix Alfendii (Cacib, LVV-13, RYP3)
PU2 JUN1/SA Saharanda Empetrum Alfendii (Junsert, LVJV13)
PU3 AVO1/SA Visakoivun Querido Amigo (Sert,vaca)
PN2 JUN2/SA Jatakabiś Hot Highflyer
24.3.2013 Siauliai, Liettua
Tuomari / FCI9: Julija Aidietiene, Liettua
ROP JUN1/SA Saharanda Empetrum Alfendii (junsert, LT JMVA
RYP-4)
VSP VAL1/SA Tequilaville's U Are The One (sert, LT MVA)
3.3.2013 Vilna KV, Liettua
Tuomari: Zeljka Fon Zidar, Slovenia
ROP VAL1 Bellezza's Keep It Hot (sert, Cacib, LT CH)
JUN ERI1 Bellezza's Brave Heart (jun-sert, VSP-jun)
JUN ERI2 Saharanda Empetrum Aflendii
VAL ERI2 Saharanda Salix Aflendii
VSP JUN1 Zeraldas Keep Up The Speed (jun-sert, ROP-jun)
AVO ERI1 Bellezza's Hot Gossip
AVO ERI2 Bellezza's Merry Melody
AVO ? Lumikuonon Madame Rochas
VAL ERI1 Torcedore's Glamorosa (sert, Cacib)
VAL ERI2 Tequilaville's U Are The One
VET ERI1 Tequilaville's Graceful Galadriel (ROP-vet)
3.3.2013 Tallinna KR, Viro
Tuomari: Anna Redlicka, Puola
JUN ERI1 Divanera Amore Di Macchie
AVO EH Visakoivun Querido Amigo
ROP JUN1 SA Jatakabi’s Hot Highflyer (ROP-jun)
JUN EH Pillowtalk’s Let Your Love Flow
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
PN2 AVO1 SA Bellezza's Hot Gossip (sert, Cacib)
2.3.2013 Tallinna KR, Viro
Tuomari: Birte Scheel, Tanska
26.1.2013 Narva, Eesti
Tuomari: Tino Pehar, Kroatia.
VSP JUN1 SA Divanera Amore Di Macchie (jun-sert, VSP-jun)
AVO EH Visakoivun Querido Amigo
ROP Lumikuono Madame Rochas (sert)
ROP JUN1 SA Jatakabi’s Hot Highflyer (ROP-jun, EE JMVA)
JUN ERI2 Pillowtalk’s Let Your Love Flow
20.1.2013 Viro
Tuomari: Tatjana Romanovskaya, Valkovenäjä
2.3.2013 Vilna, Liettua "Liettuan Voittaja 2013"
Tuomari: Robert Kanas, Slovenia
ROP Jatakabi's Dream Come True (RYP-4)
PN2 Jatakabi's Hot Highflyer (Jun-sert)
ROP VAL1 Torcedore`s Glamorosa (sert, Cacib, LT CH C.I.B
LTW13)
JUN ERI1 Keep Up The Speed (jsert, LTjW13)
AVO ERI1 Bellezza`s Merry Melody
AVO ERI2 Bellezza`s Hot Gossip
AVO ??? Lumikuono Madame Rochas
VAL ERI2 Tequilavilles U Are The One
VET ERI1 Tequilaville`s Graceful Galadriel (LTvW13)
19.1.2013 Viro
Tuomari: Galina Strelkova, Valkovenäjä.
VSP VAL1 Saharanda Salix Alfendii (sert, Cacib, LT CH
LTW13)
JUN ERI1 Bellezza`s Brave Heart (jsert, LTjW13)
JUN ERI2 Saharanda Empetrum Alfendii
VAL ERI3 Bellezza`s Keep It Hot
PN2 Aleksandrian Mitzi Dupreen (sert, vaca)
ROP Jatakabi's Hot Highflyer (Jun-sert)
PN2 Jatakabi's Dream Come True (EE MVA)
13.1.2013 Slovenia
Tuomari: Marie Petersen
12.1.2013 Slovenia
Tuomari:Erwin Deutscher
PN2 Aleksandrian Mitzi Dupreen (sert)
24.2.2013 Bo i Telemark KV, Norja
Tuomari: Mona K. Selbach, Norja
12.1.2013 Slovenia
Tuomari: Karin Bernardis
ROP VAL1 SA Bellezza's Keep It Hot (sert, Cacib, NO CH)
VSP Aleksandrian Mitzi Dupreen (sert, Cacib)
Ryhmä- ja BIS-sijoitukset 2013
12.1.2013 Kajaani KV
rotu: Carole Garhöfer, Itävalta
BIS-kasvattaja: Roberto Schill
Kennel Bellezza's, BIS1-kasv
20.1.2013 Turku Kv
rotu: Rudi Brandt, Tanska
BIS-veteraani: Steven Seymour
Jatakabi's Good Gilda, BIS3-vet
17.2.2013 Jyväskylä ry.
rotu: Juha Putkonen
BIS-kasvattaja: Yvonne Cannon, Irlanti
Kennel Jatakabi's, BIS3-kasv
23.2.2013 Tuusniemi ry.
rotu & FCI9: Veli-Pekka Kumpumäki
BIS-veteraani: Leni Finne
BIS-kasvattaja: Leni Finne
BIS-tuomari: Jo Schepers, Hollanti
Jatakabi's Be A Good Boy, RYP-1, BIS-1
Jatakabi's Good Gilda, BIS2-vet
Kennel Jatakabi's, BIS2-kasv
10.3.2013 Juuka ry.
rotu: Kristiina Ahlberg
BIS-veteraani: Markku Kipinä
BIS-kasvattaja: Markku Kipinä
Jatakabi's Good Gilda, BIS1-vet
Kennel Bellezza's, BIS1-kasv
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
31.3.2013 Lappeenranta kr.
rotu: Anca Giura, Romania
FCI9: Lisbeth Campbell, Norja
BIS-kasvattaja: Dagmar Klein, Saksa
Jatakabi's Be A Good Boy, RYP-2
Kennel Jatakabi's, BIS1-kasv
13.4.2013 Vaasa kv.
rotu & BIS-veteraani: Rony Doedijns, Hollanti
FCI9: Jasna Matejcic, Kroatia.
Jatakabi's Be A Good Boy, RYP-3
Visakoivun Zurriago De Oro, RYP4-vet
21.4.2013 Outokumpu ry.
rotu: Cindy Pettersson, Ruotsi
FCI9: Hans Almgren, Ruotsi
Torcedore's Naife Matizado, RYP-3
27.4.2013 Lahti kv.
rotu: Wim Wellens, Hollanti
BIS-kasvattaja: Rony Coedjns, Hollanti
Kennel Jatakabi's, BIS3-kasv
11.5.2013 Hamina kv.
rotu: Juha Putkonen
BIS-veteraani: Tino Pehar, Kroatia
Bayarin Una Bella Chica, BIS1-vet
25.5.2013 Kuopio kv.
rotu: Chantal Mery, Ranska
BIS-kasvattaja: Csaba Zsolt Lokodi, Romania
Kennel Bellezza's, BIS1-kasv
41
8.6.2013 Kemi ry.
rotu: Anna Redlicka, Puola
FCI9: Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
BIS-tuomari: Hjorth Leif Ragnar, Norway
No Imperfection Keep Dreaming, RYP-1, BIS-2
8.6.2013 Tuuri kr.
rotu: Irina Poletaeva
BIS-veteraani: Markku Kipinä
Bayarin Una Bella Chica, BIS3-vet
9.6.2013 Orivesi kr.
rotu: Veli-Pekka Kumpumäki
BIS-veteraani & FCI9: Tino Pehar, Kroatia
Bayarin Una Bella Chica, BIS-vet, RYP-2
9.6.2013 Salo ry.
rotu & BIS-kasvattaja: Ronnie Tolson, Irlanti
Kennel Zabadou`s, BIS3-kasv
14.7.2013 Hyvinkää kr.
rotu & FCI9: Branislav Rajic, Slovenia
Zabadou's Perfect Polaris, RYP-4
20.7.2013 Pieksämäki ry.
rotu: Märet Kärdi,Viro
BIS-kasvattaja: Päivi Eerola
Kennel Jatakabi's, BIS1-kasv
20.7.2013 Ylivieska kv.
rotu: Birgitta Svarstad, Ruotsi
BIS-kasvattaja: Wilberg Knut-Sigurd, Norja
Kennel Bellezza's, BIS1-kasv
21.7.2013 Nastola ry.
rotu: Tanya Ahlman-Stocmari
BIS-kasvattaja: Tanya Ahlman-Stocmari
Kennel Jatakabi's, BIS2-kasv
16.6.2013 Pietarsaari ry.
rotu & FCI9: Jurate Butkiene, Liettua.
Aco Tara's Harmony Girl, RYP-4
28.7.2013 Pori kv.
rotu: Juha Kares
FCI9: June Wall, Irlanti
Behave`s Joker in Jazz, RYP-4
22.6.2013 Rovaniemi kv.
rotu: Pirjo Aaltonen
FCI9 & BIS-kasvattaja: Tanya Ahlman-Stockmari
Bellezza's Hot Gossip, RYP2
Micky Moon's Unique Girl, BIS4-vet
Kennel Bellezza's, BIS1-kasv
3.8.2013 Iisalmi kv.
rotu: Antonio Di Lorenzo, Norja
BIS-kasvattaja: Ligita Zake, Latvia
Kennel Bellezza's, BIS2-kasv
29.6.2013 Tuusula kr.
rotu: Sylvie Desserne, Ranska
BIS-kasvattaja: Maija Mäkinen
Kennel Jatakabi's, BIS3-kasv
3.8.2013 Turku kr.
rotu: Jussi Liimatainen
FCI9: Tiina Taulos
BIS-kasvattaja: Delerue Pedro Sanches, Portugal
Bellezza's Keep It Hot, RYP-3
Kennel Bellezza's, BIS2-kasv
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
rotu: Paula Heikkinen-Lehkonen
BIS-kasvattaja: Juha Putkonen
Kennel Bellezza's, BIS1
6.7.2013 Honkajoki ry.
rotu: Alin Dumitrescu, Romania
BIS-veteraani: Janiki Steinbock, Israel
BIS-kasvattaja: Nicola Smolic, Kroatia
Sanillan Hot Loverboy, BIS4-vet
Kennel Madrina's, BIS4-kasv
6.7.2013 Mikkeli kr.
rotu: Alberto Cuccilato, Italia
BIS- veteraani: Beradze Luza,Georgia
Bayarin Una Bella Chica, BIS3-vet
7.7.2013 Karjaa kr.
rotu: Harto Stockmari
BIS-kasvattaja: Leni Finne
Kennel Jatakabi's, BIS1-kasv
42
9.8.2013 Joensuu ry.
rotu: Adam Ostrowski, Puola
BIS-veteraani: Ligita Zake, Latvia
BIS-kasvattaja: Tino Pehar, Kroatia
Saharanda Gongora Caleata, BIS1-vet
Kennel Saharanda, BIS4-kasv
10.8.2013 Joensuu kv.
rotu & BIS-veteraani: Harto Stockmari
Bayarin Una Bella Chica, BIS1-vet
11.8.2013 Joensuu kv.
rotu & FCI9: Jakub Kruczek, Puola
Zeraldas Keep On Rocking, RYP-1
17.8.2013 Kajaani ry.
rotu & FCI9: Irina Poletaeva
Mamitas Don`t You Dare, RYP-3
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
18.8.2013 Heinola kr.
rotu: Jerzy Olszewski,Puola
FCI9: Vija Klucniece, Latvia
Jatakabi's Xquisite, RYP-3
24.8.2013 Tervakoski kv.
rotu: Svein Björnes, Tanska
BIS-kasvattaja: Gunnel Holm
Kennel Bellezza's, BIS4-kasv
25.8.2013 SKKY erikoisnäyttely Helsinki
rotu: Walter Jungblut, Saksa
BIS-kasvattaja: Annukka Paloheimo
Kennel Bannera's, BIS3-kasv
31.8.2013 Mäntyharju kr.
rotu: Annaliisa Heikkinen
BIS-kasvattaja: Paavo Mattila
Kennel Bellezza's, BIS4-kasv
31.8.2013 Parainen ry.
rotu: Zorica Salijevic, Ruotsi
BIS-kasvattaja: Una Rigley, Irlanti
Kennel Zabadou´s, BIS4-kasv
1.9.2013 Tampere ry.
rotu: Monika Blaha, Itävälta
BIS-kasvattaja: Irina Poletaeva
Kennel Sanillan, BIS3-kasv
8.9.2013 Muurame ry.
rotu: Tuire Okkola
BIS-Veteraani: Päivi Eerola
Bayarin La Donna Bionda, BIS4-vet
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
14.9.2013 Pello ry.
rotu: Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
FCI9: Tarmo Viirtelä
BIS-tuomari: Kurt Nilsson, Ruotsi
Sedes Elating Eliaz, RYP-1, BIS1
15.9.2013 Porvoo kr.
rotu: Jouko Leiviskä
FCI9: Birgitta Svarstad, Ruotsi
Bellezza's Hot Gossip, RYP-3
28.9.2013 Eckerö kv.
rotu: Mikael Nilsson, Ruotsi
BIS-veteraani: Karl-Erik Johansson, Ruotsi
BIS-kasvattaja: Karl-Erik Johansson, Ruotsi
Bayarin Una Bella Chica, BIS4-vet
Kennel Belezza's, BIS1-kasv
5.10.2013 Tuulos ry.
rotu: Brigita Kremser, Slovenia
BIS-veteraani: Tapio Eerola
Saharanda Gongora Galeata, BIS1-vet
17.11.2013 Jyväskylä kv.
rotu: Matejcic Jasna, Kroatia
FCI9: Smolic Nicola, Kroatia
BIS-kasvattaja: Kupferberg Zvi, Israel
BIS-veteraani: Marjorie Martorella, Yhdysvallat
Jatakabi's Be A Good Boy, RYP-2
Bayarin Una Bella Chica, BIS1-vet
Kennel Jatakabi's, BIS2-kasv
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
rotu: Otto Krcal, Itävalta
FCI9: Juha Kares
Bannera's Next To None, RYP-2
43
UROKSET
ABENDITO'S JUMPY PRINCE LEONARD PMJV-13 20574/13 (Christa's Jumpy Clown Ximbo - Our Kind Of Magic Star Of
Havanna)
Kasv. Outi Paatola, Klaukkala. Om. Tiina Luosujärvi, Vantaa.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
JUN ERI1 SA VASERT PMJV-13
6911. Nice outline. Nice skull and expression. Dark pigment. Nice shape of chest. Good front. Strong topline of correct
length. Muscled backlegs. Well set tail. Walks nicely and happily.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN EH
7221. 10 months. Correct size. Needs more body. Good head. Excellent shoulder. Straight front legs. Slightly arched
topline. Needs more hind angulation. Free movement but a little narrow in rear. Excellent coat.
ACIERTO'S DAMN GOOD CHOCOLATE 29607/12 (Amenoppes - Aleksandrian Mitzi Dupree)
Kasv. Niko Karhu, Klaukkala. Om. Tuula Suni ja Tarja Koponen, Pulp
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
JUN ERI2 SA
3790. 9 months old, nice overall imression. Lovely masculine head with correct eyes, corret bite, good skull. Well set and
carried ears. Good neck and topline. Carries his tail well when he feels like. Good angulation in front and behind. Good
spring of ribs. Good feet, good coat for age, moves nicely, but a little bit peddling in front.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
JUN ERI2 SA
270. Hieman kookas. Mittasuhteiltaan oikea. Vahva urosmainen pää, oikeat kallon ja kuonon mittasuhteet. Hyvät korvat,
silmät ja purenta. Hyvä kaula ja selkä. Ikäisekseen hyvä runko. Eturinta saa vielä täyttyä. Kaunisasentoinen häntä.
Hyvälaatuinen karva. Kaunis ruskea väri. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvät suorat eturaajat. Kevyet joustavat liikkeet. Koko
28cm
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
JUN ERI1 SA PU4
785. impressive general appearance. already very elegant. good proportions between head and body. masculine attitude.
correct teeth. good color of the eyes. compact body. good angulations and movements. good tail. very good quality of coat.
28.4.2013 Helsinki
Karl-Erik Johansson, Ruotsi
JUN ERI1 SA PU2 SERT
508. Utmärkt typ. Vackert huvud, bra uttryck, bra bett. Vacker hals- och rygglinje. Väl buren svans. Mycket bra vinklar.
Utmärkta rörelser. Ännu något ullig valppäls.
18.5.2013 Jämsä kr.
Mona Selbach, Norja
JUN ERI3
445. Nice size and type. Well developed for age. Good mouth. Nice eye. Well set ears. Sufficient angulations. Still slightly
woolly in coat. Well developed body. Good bone. Moves well. Good coat colour.
15.6.2013 Kotka kv.
Harri Lehkonen
JUN ERI1 SA PU2 SERT
1206. Tasapainoisesti kehittynyt nuori uros. Oikeat mittasuhteet päässä & rungossa. Hyvät raajat. Oikea asentoinen häntä.
Hyvän laatuinen turkki. Esiintyy reippaasti. Terveet liikkeet.
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
JUN ERI2 SA
1613. excellent type. lovely head and expression good proportions between skull and muzzle. excellent neck and
shoulders. open elbows. excellent chest. I would like better toplin. well angulated behind. excellent coat. moving well.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
NUO ERI2 SA
6918. Nice outline. Nice head and expression. Typical eyes. Bite ok. Good eyes colour. Nice legs. Strong chest. Nice front.
Strong topline. Well muscled backlegs. Correct coat. Walk very nicely. Lovely temperament.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
NUO ERI3 SA
7229. Classic size & type & colour. Super head. Correct front. Should a bit more firm in topline. Excellent tail carriage. Free
movement. Lovely coat & colour.
ACIERTO'S ENDORPHINE BOOST 55531/12 (Bannera's Next To None - Suzuida's Lilly Of The Valley)
Kasv. Niko Karhu, Klaukkala. Om. Niko & Oona Karhu, Riihimäki.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
PEK2 KP
780. good proportions. correct teeth. good proportions of the head. elegant long neck. well defined body and angulations.
good quality of coat.
28.4.2013 Helsinki
Karl-Erik Johansson, Ruotsi
PEK1
506. Väl utvecklad valp med härlig stil. men han är redan på högre sidan, mycket bra huvud. Mörka ögon, mycket
otvecklade tänder i underkäken. Vacker hals- och rygglinje. Väl buren svans. Bra brästkorg, men han är för hög på benen.
Mycket bra vinklar. Utmärkta rörelser. Inte så bra pals.
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
PEK Poissa
12.5.2013 Helsinki kv.
Saija Juutilainen
PEK Poissa
ALEKSANDRIAN YONG CHAIRMAN FIN MVA EUJV-04 21970/03 (Aleksandrian Step to Me - Aleksandrian Ida's
Futuristic)
Kasv. Tuija Skippari, Kullonkylä. Om. Charlotte Saariaho, Alaveteli
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
VET Poissa
44
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
ALTALUSATLAS FI MVA EE MVA 56440/08 (Sanillan Hello I´m Lucky - Visakoivun Flor Del Sol)
Kasv Mervi Krekula, Pori, Om. Kaisa Ylikoski, Ulvila
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
VAL H
1518. Kookas voimakas urosmainen kokonaisuus. Oikeat pään mittasuhteet oikea purenta. Toivoisin korostuneemman
eturinnan. Vahva runko. Normaalisti kulmautunut takaosa. Oikea karvanlaatu. Ahdas takaa. Liikkuu ryhdikkäästi. Vahva
kokonaisuus. Palkintosija käytöksen perusteella. Pihisee tuomarille pöydällä.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
VAL Poissa
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
VAL ERI
2501. Erinomainen maskuliininen ryhdikäs ja näyttävä uros. Mallikas hyvä pää. Vaaleat silmät, hyvä kaula oikea rintakehä,
hyvä lanne erinomainen takaosa. Seistessä jumalainen kuva. Kauniit liikkeet. Taidokkaasti esitetty.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
VAL ERI3
106. Male with lots of substance. Head Ok. Strong neck. Deep & wide chest. Well angulated. Coat is chancing. Movement
Ok.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
VAL Poissa
AMAZING ARAGORN STAR OF HAVANNA 37007/13 (Micky The Red Baron Star Of Havanna - Pepi Pebbles Star Of
Havanna)
Kasv. Nancy Fassott, Saksa. Om. Outi Paatola & Minna Ala-Poikela, Klaukkala
3.8.2013
Helsinki pentun.
Marja Kurittu
5-7 PEK2 KP
241. Erinomainen tyyppi ja koko. Hyvät rungon mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme, hyvä purenta ja sieraimet. Hyvin
kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä ylälinja. Kaunis turkin väri ja laatu. Liikkuu ja esiintyy hyvin. Miellyttävä luonne.
31.8.2013 Helsinki pentun.
Zidy Munsterhielm-Ehnberg
PEK1 KP ROP
303. 7 kk. Erittäin kauniisti liikkuva. Erinomainen tyyppi & koko. Ilmeikäs pää. Erinomaiset silmät. Hyvät korvat.
Erinomainen vahva purenta. Hyvin kulmautunut. Hyvä rintakehä. Pitkä rintalasta. Vahva selkä. Hyvin kannettu häntä.
Lupaava karva.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
JUN ERI2 SA
6912. Nice outline. Nice skull, dark eyes. Muzzle should not be shorter. Bite ok. Nice legs. Strong chest. Strong back. Nice
topline. Good tailset. Lovely colour. Walks nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN Poissa
BANNERA´S MOMENTOUS MOGUL C.I.B FI MVA EE MVA LT MVA 24843/09 (Bellezza´s Incredible Idol - Bannera´s
Gilded Gemstone)
Kasv. Marjo ja Minna Heikka, Vantaa. Om. Katja Seppänen, Helsinki
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
VAL ERI3 SA
703. Big size, lovely typical head, well proportions in head, eyes could be darker, good front & body, good rear angulations
excellent texture of coat, moves well but need bit more drive, excellent topline.
BANNERA´S NEXT TO NONE C.I.B POHJ MVA, FI MVA, SE MVA, DK MVA, LV MVA JMV-10 V-12 V-13 30846/09
(Buenos Amigos Little Mystery - Bannera´s Highlight Here)
Kasv. Marjo ja Minna Heikka, Vantaa. Om. Marjo Heikka, Vantaa
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
VAL Poissa
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP
1044. Koko 27 cm. Erinomainen tyyppi, koko ja rungon mittasuhteet. Hyvä kallo- ja kuono osa. Hyvät mittasuhteet.
Tummat hieman pyöreät silmät. Hyvä purenta, alhaalta oikea P1 puuttuu. Erinomainen rintakehä ja eturinta. Hyvä
lihaksikas reisi. Eturaajoissa hieman käyryyttä. Oikeanlaatuinen karva. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu erinomaisella
ryhdillä ja takapotkulla.
12.5.2013 Helsinki kv.
Saija Juutilainen
VAL Poissa
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
VAL ERI1 SA PU1 VSP
982. Excellent type & size. Very well balanced. Excellent outlines also in movement. Excellent head & expression. Scissor
bite. Excellent angulations, sound movement. Excellent coat texture.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP
1198. 4 years old male modern in head & scull & muzzle would like little stronger scull. Excellent pigmentation. Scissor
bite. Very good earset excellent neck & shoulders. Straight forequarters, excellent hindquarters & topline. Excellent coat
Quality, today soft and slightly wawely shown him self with excellent attitude.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VAL ERI1 PU1 CACIB ROP V-13
7245. 4 1/2 years old very classic havanese. Ideal in size, proportions & type. Excellent head & neck & shoulder & front.
Firm topline. Correct hind angulation. Flying around the ring. Excellent coat & condition.
BANNERA´S PASSIONATE PARAMOUR LV JMVA EE JMVA 36660/11 (Kebic´s Fredrik - Bannera´s Mesmerizing Mien)
Kasv. Marjo ja Minna Heikka, Vantaa. Om. Jaana Sankala, Akaa
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
NUO ERI1 SA PU2 SERT VACA
1038. Koko 29 cm. Kookas, mittasuhteiltaan oikea. Vahva uroksen pää. Hyvä kallo- ja kuono-osa. Keskiruskeat silmät.
Hyvä purenta ja hampaat. Tilava runko. Hyvin kehittynyt eturinta. Hieman käyryyttä eturaajoissa. Hieman litteä häntä.
Runsas karvapeite. Karva vaiheessa, seassa pehmeää ja oikean laatuista karvaa. Tasapainoiset kulmaukset. Takaa
liikkuu hyvin, hieman epävakaasti edestä.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
45
18.5.2013 Jämsä kr.
Mona Selbach, Norja
AVO ERI2 SA
449. Nice size and type. Well developed head. Slightly long in nose. Good mouth. Sufficient angulations. Good topline.
Very good body. Well placed tail. Moves very well. Good coat and colour.
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
AVO EH3
1513. Hieman kookas voimakas erittäin urosmainen kokonaisuus. Voimakas pää jossa oikeat mittasuhteet. Hyvä ilme &
purenta. Toivoisin korostuneemman eturinnan. Vahva runko. Melko järeä luusto. Karva ok. Hyvä ylälinja. Hyvä käytös.
Liikkuu hyvin sivulta. Vahva kokonaisuus.
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
AVO ERI2
630. Masculine, excellent type, very good head & expression. good neck & topline, very good body. Well set tail. good
angulation, typical coat. Moves very well, but could be more stady in front.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
AVO ERI
696. Strong boy, very masculine head, should not be more, a bit too heavy on shoulders, correct coat texture & tail set,
Moves well, correct typical topline, needs more front angulations, could be more condition.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
AVO ERI1 SA PU3 SERT FI MVA
2496. erinomaisen tyyppinen ihastuttavasti liikkuva ryhdikäs komea uros. Maskuliininen kaunis ilmeinen pää hyvä purenta
erinomainen kaula ja rintakehä mallikas takaosa turkki voisi olla hieman paremmassa kunnossa. Fantastinen liike hulppea
olemus joka huutaa havanaa.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
VAL H
1193. 2 years old male. Correct lenght & hight. Very good broad scull & nose. Modern stop. Excellent pigmentation.
Scissor bite. Correct almond eyes. Well musculed neck. Very good shoulders & fore quarters & ribcage. Would like
stronger topline. Excellent tailset, little bit tight strong hindquarters & hocks. Excellent temperament. Good coat quality but
missing coat, it's dry & wully & open today.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
VAL ERI2 SA
100. Very nice type. Excellent head & expression. Well set ears. Nice neck & topline. Good chest. Well angulated. Coat is
changing. Moves with on excellent drive.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VAL ERI4 SA
6931. Nice outline. Lovely head. Typical shape of eye. Bite ok. Nice neck. Strong chest. Good front. Muscled topline. Well
muscled backleg. Nice tailset. Lovely texture. Moves very nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VAL ERI
7246. 2 1/2 years. Correct size. Super head. Excellent front. Firm topline. Correct movement & coat.
BANNERA'S QUITE INCREDIBLE 23945/12 (Chewbaccas Norton The Naughty Guy - Bannera's Memorable Milestone)
Kasv. Marjo ja Minna Heikka, Vantaa. Om. Katja Seppänen & Antti Lankinen, Helsinki.
28.4.2013 Helsinki
Karl-Erik Johansson, Ruotsi
JUN ERI2 SA PU3 VASERT
509. Utmärkt typ. mycket bra huvud, mörka ögon, något trång underkäke. Vacker hals- och rygglinje. Väl buren svans.
Tillräcklig bröstkorg. Bra vinklar. Typiska rörelser. Bra päls.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
NUO ERI2
2388. Kauniissa kunnossa esitetty Hieman kookas Ikäisekseen erinomainen runko ja luusto Lanneosa voisi olla lyhyempi
Hieman kapea alaleuka Pienehköt silmät Hyvin kulmautunut takaa Lupaava hyvän laatuinen turkki Liikkuu erinomaisella
askeleella Hyvin kannettu ja kiinnittynyt häntä.
BANNERA'S QUITE MEMORABLE 23943/12 (Chewbaccas Norton The Naughty Guy - Bannera's Memorable Milestone)
Kasv. Marjo ja Minna Heikka, Vantaa. Om. Emily Loukiala, Puuppola.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
JUN ERI1 SA PU3 SERT
271. n.1v. Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Hyvä keskiosa. Hieman lyhyehkö kuono, hyvät korvat. Hieman
pyöreät tummat silmät. Hyvä purenta. Hyvä kaula. Ikäisekseen hyvä runko. Hyvä häntä, hyvät suorat eturaajat.
Hyvänlaatuinen karvapeite. Tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu erinomaisella sivuaskeleella, hyvällä rytmillä. Ihana
havannamainen olemus. Koko 27cm
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
JUN ERI3
752. Ilonen nuori herra, jolla oikeat mittasuhteet ja erinomainen asenne. Erittäin hyvä kallo. Tummat silmät. Hyvä kuonon
pituus. Hyvä rintakehä ja suorat eturaajat. Hyvä ylälinja ja oikein esitetty häntä. Hyvin hoidettu oikeanlaatuinen karvapeite.
Hyvät ryhdikkäät liikkeet. Lupaava.
18.5.2013 Jämsä kr.
Mona Selbach, Norja
JUN ERI2
446. Well developed youngster. Nice proportions. Nice expression. Good mouth. Well set ears. Sufficient angulations.
Good topline and body. Well set tail. Moves very well. Good coat and colour.
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
NUO ERI1 SA PU3 VASERT
977. Excellent type. Typical head & expression. Scissors bite. Excellent neck. A bit roach back. in movement. Correct
shape of ribcage. Typical tail. Correct angulation & movement. Still a bit puppish coat but very promising.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
JUN ERI1 SA PU2 SERT
687. Strong boy, very typical head with nice proportions at muzzle & head, eyes could be darker, good front good ear set,
good front angulations, Excellent chest & rear angulations, good coat texture, excellent topline good movement & lenghth
of body.
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
NUO ERI2 SA
1616. excellent type. lovely expression correct bite. a little bit east-west in front good chest. short body. well angulated
behind lovely coat. a little bit short neck. moving very well.
46
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
20.7.2013 Pieksämäki ry.
Märet Kärdi, Viro
NUO ERI1 SA PU1 SERT ROP
507. 17 kk. Erittäin vaikuttava, reippaasti & tasapainoisesti liikkuva, rodunomaisilla mittasuhteilla nuori uros, jolla
keskivahva raajaluusto. Erinomaisen ilmeikäs tummasilmäinen riittävän pituinen pää. Korrekti hampaisto. Hyvä kaulan
ryhti. Kiinteä yläosa. Hyvin kannettu häntä. Tilava rintakehä. Hyvät etujalat, kiinteät tassut. Laadultaan erinomainen
karvapeite, ilman liioittelua. Reipas rodunomainen olemus & esiintyminen.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
NUO ERI1 SA PU3 SERT
1208. Nice masculine head with good proportions, eyes could be a little bit darker and better shaped. Nice front. Nice
topline. Excellent ribcage. Nice rear angulation. Good tail set and carriage. Correct texture. A little bit light movement
behind, nice in front, excellent carriage from profile.
4.8.2013
Turku kr.
Jussi Liimatainen
NUO ERI1 SA
1736. Hyvä koko & mittasuhteet. Hyvin miellyttävä pää. Hyvä kaula & ylälinja. Riittävä runko. Eturaajat saisivat olla
suoremmat. Hyvä hännänkaari ja takaosa. Lupaava turkki. Ahtaat takaliikkeet. Upeat liikkeet ja ryhti.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
NUO ERI2
3195. Ihannekokoinen. Hyvä tyyppi ja mittasuhteet. Oikea pään muoto. Turhan pyöreät silmät. Hyvä kaula. Erinomainen
selkä ja häntä. Hyvä rungon kehitys. Selvä eturinta. Hyvä etuosan rakenne, riittävät takakulmat. Aavistuksen kapeat
takaliikkeet, melko hyvät edestä. Riittävä askelpituus. Hyvä karva. Rauhallinen luonne.
BAYARIN MAN IN BLACK 59212/11 (Bedal's Sweet & Spunky Don Juan - Bayarin Misty Moonlight)
Kasv. Marja Pajarinen, Eno. Om. Sari ja Ari Ylänen, Lappeenranta.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
JUN ERI3
786. correct head. good bite. dark eyes. correct ears. quite correct topline. good angulations. good position of tail. good
coat.
15.6.2013 Kotka kv.
Harri Lehkonen
NUO EH3
1209. Hieman tottumattomasti esiintyvä nuori uros. Hyvänmuotoinen pää. Riittävät kulmaukset. Rintakehä voisi olla
pidempi. Hyväasentoinen häntä. Oikeanlaatuinen turkki. Hieman lyhyt etuaskel.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
NUO ERI1 SA PU2 SERT
1835. 22 months old good size, format. Correct bite, missing P2 in upperjaw in right side. Correct head propotions. Nice
eyes. Excellent ears. Excellent leg proportions. Correct tailset. Enough good coat texture. Excellent movement behind,
parallel enough front.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
AVO EH
7237. 2 years. Correct size. Needs a more masculine head. Correct front.. Firm topline. Correct tail set & movement.
Excellent coat quality. A bit narrow in front Does not perform so good in the ring today.
BAYARIN MERRY MAKER 59211/11 (Bedal's Sweet & Spunky Don Juan - Bayarin Misty Moonlight)
Kasv. Marja Pajarinen, Eno.Om. Heli Kuokkanen, Kontiolahti.
29.6.2013 Heinävesi ry.
Kristiina Ahlberg
NUO ERI1 SA PU2 SERT
275. Sopivan kokoinen uros jolla oikeat mittasuhteet. Voimakas leveä kallo kauniit silmät. Hieman lyhyt kuono. Erittäin
pitkä kaula. Hyvä luusto. Vankka eturinta ja runko. Eturaajat tulisi olla suoremmat hyvät takakulmat. Hieman alaskiinnittynyt
häntä. Hyvin hoidettu oikean laatuinen karvapeite. Liikkuu erittäin nopealla askeleella ryhdikkäästi.
9.8.2013
Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
NUO EH1
257. Good size. Masculine head but a little too short muzzle. Correct bite. A little too light eyes. Good neck & topline. Too
narrow front. Tailset is good. Good coat. I would prefer better movement.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
NUO ERI1 SA PU4 SERT
2849. Urosmainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Oikeat pään mittasuhteet. Hyvä purenta. Etuosan ja -rinnan tulee
vielä kehittyä. Etuasentoiset lavat. Hyvä runko. Hyvin kulmautunut takaosa. Vähän matala hännän kiinnitys. Liikkuu
kauhoen edestä, hyvin takaa. Karva kehitysvaiheessa.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
NUO ERI3
2400. Very good size, strong masculine head but I'd like darker eyes. Very good topline, front is not the best. Very good
behind. Excellent coat. Moves well.
BEDÅRANDE´S DACCO 56960/10 (Facklans Denniz - Ei-San Gabriella)
Kasv. Anne ja Juha Greus, Sastamala. Om. Jaakko Ahopelto ja Anne ja Juha Greus, Sastmala
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
AVO EH4
1507. Four years male. Correct skull and muzzle. Nice, dark eyes.. Well set ears. short neck. Balanced body. correct
angulation behind. Missing lot of coat and under coat, little harsh texture of coat.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
AVO ERI3
801. Mittasuhteiltaan sopusuhtainen uros. Ei tänään parhaassa karvapeitteessä. Kaunis ilme. Hyvä pigmentti. Hyvä ylälinja
ja häntä. Hyvä runko. Riittävät kulmaukset. Liikkuu hyvin takaa ja edestä.
BEDÅRANDE´S ELIJAH 13057/11 (Calins Nounours Amuseur Brunatre - Bedårande's Christafa)
Kasv. ja om. Anne ja Juha Greus, Sastamala.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
AVO ERI3 SA
793. good in size. typical to the standard. could be more masculine. correct head. good bite. expressive eyes. correct ears.
good topline. very nice front, chest and angulations. good quality of coat. very good movements.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
47
18.5.2013 Jämsä kr.
Mona Selbach, Norja
AVO ERI1 SA
450. Very good type and size. Lovely expression. Good mouth. Sufficient neck. Well angulated. Good topline and tail.
Moves well. Good coat and colour.
16.6.2013 Pietarsaari ry.
Jurate Butkiene, Liettua
AVO ERI2 SA PU3 VASERT
307. Well sized. Should have more compact body. Head of correct expression In good balance to body. Strong topline.
Well set tail. Well angulated in front & rear. Correct coat texture. Lovely presentation.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
AVO ERI2 SA
802. Selvän sukupuolileiman omaava ääriviivoiltaan ja mittasuhteiltaan sopusuhtainen uros. Erittäin hyvä pää. Hyvä
pigmentti. Tyypillinen ilme. Hyvä ylälinja ja häntä. Hyvät kulmaukset. Eturaajat voisi olla suoremmat. Liikkuu ryhdikkäästi
hyvällä askeleella, hyvin edestä ja takaa.
BEDÅRANDE´S FRANS 46538/12 (Bedårande's Elijah - Facklans Ida Alias Hannah Montana)
Kasv. Anne ja Juha Greus, Sastamala. Om. Essi Häyrynen, Oulu
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
PEK1 KP ROP
1. Exellent type. Correct size and body format. Nice head with correct expression. Good skull. Correct size and colour
muzzle. Enough nice pigmentation. Typical topline. Correct tailset. Good deep chest. Good angulations in front. Typical
coat structure and volume for age. Enough good bite and teeth. Excellent temperament and movement. Very promising.
BEDÅRANDE'S FREDERIK 46537/12 (Bedårande's Elijah - Facklans Ida Alias Hannah Montana)
Kasv. ja om. Anne ja Juha Greus, Sastamala.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
PEK3 KP
781. good proportions of head. correct teeth. correct topline. could be little bit shorter. good angulations.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
PEK2
2. Nice type. Could be a bit more compact in body. Head with nice expression. Enough good proportions in skull and
muzzle. A bit rounded skull. Good earset. Nice expressive eyes. Typical topline, only a bit long in loin. Could be more
paralled in front. A bit short upperarm. Good angulations behind. Typical coat. Moves good. Very promising.
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
JUN ERI1 SA PU1 ROP SERT
1508. Urosmainen kokonaisuus, oikeat mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Oikea purenta. Hyvä kaula, erinomainen eturinta,
tiiviit kyynärpäät. Oikeanmuotoinen runko. Kaunis takaosa. Erinomainen lihaskunto. Karva kehitysvaiheessa. Hyvä ylälinja
& kauniisti kannettu häntä. Liikkuu hyvällä askeleella kun löysää käsijarrua.
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
JUN ERI1
1506. Balanced young mail. Correct head. good skull and muzzle. Scissor bite. Correct topline. good tail set. Well
developedribs. Good chest. Well set tail. good coat and texture of coat. Needs more experience in the ring and in the
movement.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
JUN ERI2
794. Mittasuhteiltaan sopusuhtainen ryhdikäs nuori uros. Hyvät pään mittasuhteet. Tyypillinen ilme. Hyvä runko. Riittävät
kulmaukset. Eturaajat voisivat olla suoremmat. Hyvä häntä. Vielä villavassa karvapeitteessä. Hyvät liikkeet takaa, edestä
vielä hieman kerivät.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN ERI1 SA
3260. 1 year, 8 months. Very nice type. Masculine head, excellent expression. Very good size & format. Very good body
construction. Well angulated. A bit narrow behind. Well balanced movement for the age.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
JUN ERI1 SA
2945. Nice male with strong back. Good head. Correct sized neck. Perfect angulations. Correct movement & coat.
9.8.2013
Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
JUN ERI1
256. Good size. Nice head. Correct bite. Good neck. Too narrow front. Correct topline. Good tail, coat & movement.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
JUN ERI1
2399. A little long, strong masculine head. Correct topline. I'd like better front. Very good behind, Very good coat for age.
Moves well.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
JUN EH3
96. 10 months. Nice size & good substance. Very nice head. Dark eyes & pigment. Deep chest & good topline. Well set
tail. Angulation ok. In the movement he's very narrow in front & behind. Coat not finished.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
JUN Poissa
BEHAVE'S IRRESISTIBLE ICEMAN FI MVA SE MVA S35923/2008 (Voila The Real Mac Coy - Behave´s Endearing
Evita)
Kasv. Eva Ekbom, Ruotsi. Om. Annika Johnsson, Ruotsi
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
VAL ERI3 SA
14. Koko 25,5cm. Excellent type. Good body format. Good bones. Nice head, excellent proportions of skull and muzzle.
Excellenmt earset. Expressive eyes. Good bite. Good topline and tailset. Excellent robcage. Correct angulations in front
and behind. A bit narrow in movement in behind. Moves with enough good step. Good coat with excellentstructure. Nice
temperament.
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
VAL ERI1 SA PU1 CACIB
1735. Mycket bra huvud uttryck. Välplacerade mörka ögon. Bra hals. Välvinklad fram. Rake framber. Utmärkt kropp.
Välvinklad bak. Bra markerad kors. Välansatt svans. Rör sig väl. Välpresenterad. Bra pälskvalitet.
48
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
BEHAVE´S JOKER IN JAZZ FI MVA S MVA, HeJW-09, HeVV-11, HeVV-12, WW-12 EVW-12 37563/09 (Anton
Amaretto-Behave´s Felicia Fancy Face)
Kasv. Eva Ekbom,Ruotsi, Om.Charlotte Saariaho ja Kirsi Räikkönen, Alaveteli
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
VAL ERI2 SA PU2
15. Koko 25,5cm. Excellent type and size. Enough strong bones. Nice expressive head. Correct proportions. Beautiful dark
eyes. Excellent dark pigmentation. Good bite. Correct earset. Good neck and topline.Excellent tailset. Enough good
ribcage. Parallel front. A bit narrow in behind movement. Beautiful movement with excellent step. Beautiful temperament.
Good coat, excellent structure.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP
968. 4 years. Very nice head. Excellent pigmentation. Well balanced body. Very good coat. Excellent presentation.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
VAL ERI2 SA PU4
633. Välproportionellt. Maskulin. Bra huvud o bred ögonen kunde vara ngt mörkare. saxbett. Öppna fina nässpårrar.
Välansatta öron välkroppad. Bra längd i bröstkorgen. Mycket bra bred i låret. Ror sig parallellt. Använder sina bakben väl.
Kunde ta b ngt längre steg fram. Välskött päls. Kunde ha litet bättre kvalitet. Välpresenterad. Trevligt temperament.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP
2502. Uskomattoman kaunis Havannan olemusta huutava ryhdikäs linjakas näyttävä uros. Ilmeikäs pää. Hieman vaaleat
silmät. Hyvä etuosa ja rintakehä. Ihana häntä ja takaosa. Nämä liikkeet saisivat senjoritojen päät kääntymään Havannassa
milloin tahansa. Huippulaatua kuonosta hännän päähän. Täydellisesti esitetty.
BELLEZZA'S BLACK DIAMOND 56078/11 (Tarbaby's Prince Charming - Bellezza's Pepita)
Kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani. Om. Aila Vuorenmaa-Palmio, Suolahti
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
NUO EH2
8. Koko 24,5cm.Medium size. Excellent body format. Head looks a bit small in prop of his body. Can be a bit longer skull.
Enouygh dark eyes for colour. Good neck and earset. Excellent topline and tailset. Enough good ribcage. Enough
angulation in front and behind. Too narrow in movement. Enough good coat structure and volume. Nice temperament.
31.8.2013 Mäntyharju kr.
Annaliisa Heikkinen
NUO EH2
1206. Hyväntyyppinen, sopusuhtainen uros, jolla hyvä pää. Kaula voisi olla vähän pidempi. Hieman etuasentoiset lavat.
Tiivis runko. Hieman pysty lantio. Takaosa voisi olla voimakkaammin kulmautunut. Liikkuu ahtaasti takaa, edestä löysästi.
Hyvä luonne.
7.9.2013
Äänekoski ry.
Anne Sume, Viro
NUO ERI1
254. Erinomainen tyyppi. Hyvät mittasuhteet. Urosmainen hyvälinjainen pää. Purenta Ok. Hyvä ylälinja ja hännän kiinnitys.
Erittäin hyvät etukulmaukset. Hieman ulkokierteiset etukäpälät. Hyvät takakulmaukset. Rintakehän syvyyttä pitäisi olla
enemmän. Turkki vielä hyvin nuori. Hyvät sivuliikkeet. Löysyyttä etuliikkeessä, hieman ahtaat takaliikkeet.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
AVO EH
3198. Sopivan kokoinen, oikeat mittasuhteet. Hyväilmeinen pää. Oikea silmien muoto ja väri. Hieman lyhyt kaula.
Voimakas rintakehä, hännän asento hieman tiivis, mutta oikea kiinnitys. Riittävästi kulmautunut. Karvapeite voisi olla
hieman parempi. Takaliikkeet hieman kapeat. Sivuaskel voisi olla lennokkaampi. Hyvä luonne ja esitetään hyvin, mutta
kaipaa vielä kehätottumusta.
BELLEZZA'S BRAVE HEART LTJV-13 EEJV-13 EEV-13 29880/12 (Bellezza's Next To Me - Bellezza's Carmencita)
Kasv. ja om. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta JUN ERI2 SA
2696. Masculine type. Good proportions. Good substance. Masculine head of correct proportions. Level back. Good chest.
Straight front. Slightly overangulated in the back. Exellent coat. Free mover a little close behind.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
JUN ERI4
753. Erittäin hyvät mittasuhteet. Hieman hoikassa kunnossa esitetty mukavan luonteinen uros. Hieman hailakka kirsu.
Hyvät silmät. Kaunis ylälinja. Hyvät eturaajat ja luusto. Erittäin hyvälaatuinen karvapeite. Komea häntä. Liikkuu hyvin
sivulta, hieman ahtaasti sekä edestä että takaa.
10.3.2013 Juuka ry.
Kristina Ahlberg
JUN ERI2 SA PU4 VASERT
427. Noin vuoden ikäinen, maskuliinnen, voimakas, suuri uros. Voimakas pää, oikea ilme, kauniit silmät, hyvä pigmentti.
Hyvä purenta, riittävä kaula, pysty lapa, ronski luusto, hyvä runko. Hieman pitkä lanne. Erinomaiset takakulmaukset.
Kaunis häntä. Kauniisti hoidettu turkki, erittäin runsas turkki, jossa runsaasti vielä pohjavillaa. Liikkuu hyvällä ryhdillä ja
oikealla draivilla.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
JUN ERI1 SA PU4 VASERT
5. Koko 25,5cm. Excellent type. Correct size and body format. Good bones. Nice expressive head. Excellent påroportions
of skull and muzzle. Correct pigmentation. Beauteful expressive eyes. Correct bite and teeth. Excellent neck. Typical
topline. Correct tailset. Good body balance. Good deep chest. Enough parallel front. Excellent angulations behind. Free
movement in correct step. Excellent coat and structure. Excellent temperature.
21.4.2013 Outokumpu ry.
Cindy Petterson, Ruotsi
JUN ERI1 SA PU4 VASERT
437. Excellent type, strong male. Very nice head and expression, nice strong buite. Nice throut, good neck and shoulders.
good body, straight back. Well angulated behind. A little lack of coat. good movement.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
JUN ERI2
958. 14 months. Nice dog. Expressive and typical head. Scissor bite. Well balanced muscular body. Excellent coat. Moves
well, enjoys the ring. Good tail carriage.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
49
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
JUN ERI1 SA PU3 SERT
795. Kauniissa karvapeitteessä esitetty selvän sukupuolileiman omaava ryhdikäs tasapainoinen kaunislinjainen uros.
Erittäin hyvä pää ja ilme. Hyvä pigmentti. Kaunis ylälinja. Hyvä häntä. Hyvät kulmaukset. Hyvät suorat eturaajat.
Oikealaatuinen karvapeite. Hyvät edestakais liikkeet.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
NUO ERI1 SA
693. Strong boy, very lovely head, excellent proportions at scull & muzzle, show a bit wide eyes, excellent front, good
shoulder, excellent chest, bit too streight topline, texture a bit wolly, moves well, would prefer more typical topline.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
NUO ERI1 SA PU1 SERT VSP
2286. Erittäin komea, näyttävä, hyvärakenteinen uros. Erinomainen pää, tummat silmät. Hyvä pigmentti. Erinomainen ryhti.
Kaunis ylälinja. Täyteläinen eturinta. Suorat eturaajat. Rintakehä kaipaa vielä hieman lisää tilavuutta. Liikkuu vakaasti ja
yhdensuuntaisesti. Hyvin hoidettu runsas turkki.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
NUO ERI1 SA PU1 SERT CACIB VSP
3262. 1 year, 3 months. Strong male. Excellent type. Very good coat. Strong head. Typical expression Strong & sound
body. Strong topline. Very good movement.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
NUO ERI1 SA PU2 SERT VACA
2947. Very nice male. Well boned. Deep chest. Correct movement. Good temperament. Enough strong back.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
NUO ERI1 SA
628. Utmärkt helhet. Mycket bra proportoner av skalle o nos. Utmärkt pigment. Stram överlinje. Mycket bra förbröst.
Välmusklade. Välkroppad. God längd på bröstkorgen. Välvinklad. Korrekt ansatt o -buren svans. Rör sig mycket väl från
sidan. Parallel fram o bak. God päls. Ännu ngt mjuk mycket lovande. Starka ben.
3.8.2013
Iisalmi kv.
Antonio Di Lorenzo, Norja
NUO ERI1 SA PU4 SERT
724. Masculine, excellent type and proportions in body well angulated in front and rear. Excellent color and quality of coat.
Strong bones. Very good top line. Excellent skull and muzzle. Dark eyes, very good shape. The movement is fluent. A little
bit narrow on the rear.
4.8.2013
Turku kr.
Jussi Liimatainen
NUO ERI2
1737. Kookas voimakas rakenteinen uros. Vahva hyvä ilmeinen pää. Pitkä kaula ja vahva selkä. Hyvä etuosa & raajat.
Voimakas runko, lihaksikas takaosa. Hyvä turkki. Hieman tiukka häntä. Ryhdikkäät vetävät liikkeet.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
NUO ERI1
1191. 17 months old male. Excellent in size & proportion, on the day too much undercoat. Excellent modern head & scull,
compared to muzzle. Excellent pigmentation. Scissor bite. Correct almond eyes. Well set ears with fold. Well muscled neck
& shoulders. Good topline. Very good ribcage. Excellent tailset. Very good fere- & hind quarters. Excellent coat quality, but
needs to get off a lot.
31.8.2013 Mäntyharju kr.
Annaliisa Heikkinen
NUO ERI1 SA PU2 SERT
1207. Erinomainen tyyppi. Hyvät rungon mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävät kulmaukset edessä
ja takana. Hyvä häntä. Hyvä karvanlaatu. Hyvä häntä. Liikkuu ja esiintyy hyvin. Reipas luonne.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
NUO ERI1 SA PU1 SERT VSP
2389. Kaunislinjainen erinomaista rotutyyppiä oleva Erittäin kauniissa kunnossa esitetty Erinomaiset mittasuhteet Kaunis
pää Erinomainen runko ja eturinta ja luusto. Erinomainen turkin laatu Erinomainen takaosa ja hännän kiinnitys Hyvä
rodunomainen kokonaisvaikutelma. Liikkuu erinomaisella askeleella.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
NUO ERI1 SA PU3 SERT
3196. Ihannekoko. Erittäin hyväntyyppinen, hyvät mittasuhteet. Erinomainen, maskuliininen pää. Hyvä silmien sijainti ja
muoto. Hyvä kaula, selkälinja sekä häntä. Normaali rungon kehitys, saa vielä hieman voimistua. Hyvä eturinta.
Sopusuhtaiset takakulmat. Melko hyvä karvanlaatu. Erinomaiset takaliikkeet. Riittävä etuaskel. Erinomainen luonne ja
kokonaisuus.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
NUO ERI3
6919. Nice outline. Lovely head and expression. Typical eye. Nice neck, lovely chest. Excellent front. Strong topline. Well
muscled backlegs. Nice tailset. Nice coat. Moves very nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
NUO ERI2 SA PU3 VASERT
7230. Almost 2 year. Excellent size & type. Super head. Excellent neck & shoulder. Straight front legs. Correct topline & tail
carriage. Correct hind angulation. Moves with drive: a bit narrow in hocks. Fantastic coat & condition.
BELLEZZA'S HEARTBEAT 29881/12 (Bellezza's Next To Me - Bellezza's Carmencita)
Kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani. Om. Hanna-Maria Kananen, Kajaani.
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
JUN EH3
2697. Good proportions.Enough substance. Rather feminine head and expression. Coud be stronger. Muzzle a little short.
Straight back. Enough chest. Straight front.Good angulations. Good coat. Temperamentfull mover. Close behind and front.
Needs ring training.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
JUN ERI3
4. Koko 24cm. Medium size. Could be stronger in bone. Excellent body format. Nice head. Enough good proportions.
Enough strong pigmentation. Lovely expression. Excellent eyes colour. Good earset. Typical topline. Enough deep chest.
A bit narrou in movement in behind. Enoug paracellet in front. Typical coat structure. Beautiful temperament. Enough long
step.
50
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
17.8.2013 Kajaani ry.
Irina Poletaeva
JUN EH1
455. Very good type. Correct body proportions. Good head proportions. Scissors bite. Good neck. A bit reach back. A bit
short sternum & a bit long loin. Last ribs could be longer. Correct angulations. Could show more drive in movement. Im rear
crossing movement. Presentation & movement need to improve. Good coat quality.
BELLEZZA'S KEEP IT HOT POHJ MVA FI MVA DK MVA SE MVA NO MVA LT MVA BALTV-12 PMV-12 TLNW-13
12290/11 (Chewbaccas Keep Fit Kermit- Bannera's Hot Headliner)
Kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani. Om. Miia Lauronen, Helsinki
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
VAL ERI2
2703. Masculine, good proportions. Nice head. Eyes a little round. Good topline. Front not straight. Good shest. Strong
hind angulation. Hood coat. Free mover.
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
VAL ERI4 SA
3814. 2 years old compackt masculine male. Correct bite, good bigmentation. Strong underjaw, good neck. Topline of
correct length. Excellent spring of ribs. Excellent movement.
10.3.2013 Juuka ry.
Kristina Ahlberg
VAL ERI2 SA PU2
432. Erittäin kaunis uros, oikeat mittasuhteet. Kainis pää ja ilme. Silmäpigmentti voisi olla tummempi. Hyvä kaula, hyvä
luusto, erinomainen runko, joskin hieman pulskassa kunnossa. Hyvät takakulmaukset. Kaunis häntä. Erittäin kauniisti
hoidettu turkki, jossa runsaasti pohjavillaa. Liikkuu rodunomaisesti.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
VAL ERI1 SA PU1 ROP
16. Koko 26cm.Excellent type and size. Correct body format. Excellent strong bones. Nice head with excellent expression.
Good eyes colour. Correct pigmentation. Good earset. Excellent neck, excellent topline and tailset. Enough angulations in
front. A bit open front in movement. Excellent angulations behind. Excellent movement with good step. Beautiful coat.
Typical temperament.
21.4.2013 Outokumpu ry.
Cindy Petterson, Ruotsi
VAL ERI2 SA PU3
441. Excellent type, size and proportions. Good prop. in head that is a little bit wide in buite. Front legs could be straighter.
Good neck and shouders. Very strong body, straight back. Well angulated behind. Plenty of wool, well prepared. Moves
with a good stripe.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
VAL ERI3 SA PU3
969. 2 years. Very good expressive head. Excellent body. Well balanced. Good neck. Moves very well, with good tail
carriage.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
VAL ERI1 SA PU1 CACIB VSP
805. Erinomaisessa kunnossa esitetty kaunislinjainen ryhdikäs uros. Hyvät mittasuhteet, kaunis pää ja ilme. Hyvä
pigmentti. Hyvä ylälinja ja häntä. Eturaajat voisivat olla suoremmat. Hyvä runko. Hyvät kulmaukset. Kuniisti laskeutuva
karvapeite. Tasapainoiset liikkeet.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
VAL ERI1 SA PU1 VSP
704. Excellent size & type, lovely head, nice eyes, well proportion in muzzle, excellent bone & chest, correct neck excellent
condition, moves very well excellent topline.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
VAL ERI1 SA PU3
2290. Hyvät mittasuhteet ja täyteläinen runko. Hyvä pää, tummat silmät. Kaunis ylälinja. Voimakas eturinta. Hieman käyrä
kyynärvarsi. Kyynärpäät voisivat olla tiiviimmät. Hyvät takakulmaukset ja vahva takaosa. Hieman pehmeä karva. Liikkuu
ryhdikkäästi ja esiintyy itsevarmasti.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
VAL ERI1 SA PU2 VACA
3265. 2 years, 3 months. Very nice male. Excellent head. Typical expression. Correct size & format. Excellent outlines.
Strong & sound body. Good size & format. A bit narrow behind. Excellent mover.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
VAL ERI2 SA PU3
2950. Nice male with good movement. Good angulations. Well boned. Enough good topline. Correct coat.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP
634. Bra proportionellt. Snygg model. Skallen kunde vara ngt flatare. Välpigmenterad. Bra bett. Välkroppad. Litet väl högt
hull goda vinklar fram o bak. Synnerligen välkonstruerad runt om. Utmärkta rörelser. Bär svansen korrekt god päls.
Välpresenterad.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
VAL ERI4
1214. Nice head, eyes could be darker with better shape. Front angulation is a little bit straight, with french shape. Correct
topline. Good chest. Nice rear. Nice tail set and carriage. Good texture. Nice movement behind, correct in front, nice
carriage from profile.
3.8.2013
Iisalmi kv.
Antonio Di Lorenzo, Norja
VAL ERI3 SA PU3
726. Masculine, excellent type and size. Needs longer forearms. Well angulated in front and rear. Excellent quality of coat,
very good color. Excellent tail. A little bit prominent eyes, could have better shape, but excellent color. Excellent skull and
muzzle. Very good movement. A little bit shy.
4.8.2013
Turku kr.
Jussi Liimatainen
VAL ERI1 SA PU1 ROP
1741. Erinomainen koko ja olemus. Turhan suuret silmät, muuten erinomainen pää & ilme. Upea kaula ja ylälinja.
Erinomainen eturinta ja runko. Raajat saisi olla suoremmat. Kaunis hännänkaari. Kaunis turkki. Upea ryhti ja sivuliike.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
51
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
VAL ERI2 SA PU3 VACA
1199. 2,5 years old excellent broad scull & muzzle excellent almond eyes & pigmentation, correct scissor bite well set ears.
Excellent neck & shoulders. Very good forequarters, little out on elbows excellent ribcage would like stronger topline
excellent tailset & hindquarters & hocks. Right now in movement need to be stady on all but is in his way. Excellent coat
quality and groomed today.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
VAL ERI1 SA PU2
1085. Hyvin kaunis valio. Erinomaiset mittasuhteet. Neliömäinen kallo. Kuono & kallo yhtä pitkät. Hieno purenta. Pyöreät
silmät. Erinomainen runko. Litteä & pehmeä karvapeite. Erinomaiset napakat liikkeet.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
VAL HYL
2392. Kaunislinjainen erinomaista rotutyyppiä oleva Erittäin epävarmasti käyttäytyvä. Erinomainen runko ja eturinta.
Hieman paksu kallo Hyvä kuono-osa. Vankka luusto. Hieman epätasainen purenta Erinomainen takaosa. Erittäin hyvän
laatuinen turkki upeassa näyttelykunnossa Liikkuu erinomaisesti Epätyypillinen luonne rodulle, koska ei anna
vapaehtoisesti lähestyä itseään.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
VAL ERI
3207. Ihannekoko. Hyvä pään muoto. Aavistuksen pyöreät silmät. Hyvä selkälinja. Häntä hieman matala-asentoinen
liikkeessä. Voimakas rintakehä. Aavistuksen pitkä lanne-osa. Riittävästi kulmautunut. Eturaajat voisivat olla hieman
suoremmat. Liikkuu lennokkaalla askeleella. Hieman karhea karvanlaatu. Voisi esiintyä hieman avoimemmin, mutta liikkuu
reippaasti.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VAL ERI
6932. Nice outline. Good head and expression. Bite ok. Good chest. Good front. Well muscled backlegs. Well set tail.
Moves correctly.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VAL Poissa
BELLEZZA'S NEXT TO ME 11560/11 (Bannera's Next To None - Bellezza's Total Knockout)
Kasv. ja om. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
AVO ERI1 SA PU1 SERT CACIB ROP
2700. Lager masculine. Would prefer stronger head to body proportions. Masculine head with correct proportions. Good
topline. Straight front. Good chest and behind angulation. Good coat. Good movement.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
AVO EH4
760. Mittasuhteiltaan erittäin hyvä uros, jolla hyvä runko ja sopiva luusto. Hyvät pään linjat. Silmät voisivat olla
tummemmat. Hieman hailakka kirsu. Välihammaspuutoksia. Hyvä ylälinja. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvänlaatuinen,
hyvin hoidettu karvapeite. Hieman laiskat liikkeet.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
AVO ERI4
10. Koko 26cm.Missing P1 in left and P2 in right. Nice type, bit long in body. Good muzzle. Nice head. Good in skull.
Enough marked stop. A bit long foreface. Enough dark pigmentation. Good ears. Excellent neck. Enough strong topline. A
bit long loin. Need better ribcage. Excellent coat volume, could be a bit better structure. Moves with enough good step.
Good temperament.
21.4.2013 Outokumpu ry.
Cindy Petterson, Ruotsi
AVO ERI1 SA PU2 SERT FI MVA
439. Excellent type, size and proportions. Nice prop. in head. Good high and strong buite. Nice fore chest and front. Good
neck and shoulders. Nice body., straight back. Very nice tail and angulation for the breed. Lovely coat. Nice movement.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
VAL ERI
964. 2,5 years. Excellent head. Scissor bite. Strong body. Very good propor. Excellent coat condition. Moves very well.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
VAL ERI4
1200. 2,5 years male, masculine excellent broad scull modern stop excellent pigmentation. Correct scissor bite. Correct
almond eyes strong neck. Excellent shoulders & forequarters & ribcage would like stronger topline excellent tailset,
hindquarters & hocks. Very good in movement all sides, loosing topline on side. Excellent coat quality today.
BELLEZZA’S PADDINGTON FI MVA 42899/06 (Bombattaren Nemo Nordeste – Bellezza’s Mild Marzipan)
Kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani om. Linnea Riionheimo, Rymättylä
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
VAL ERI
3815. 6 years old lovely compact male. Masculine head and expression. Correct bite , could have slightly more neck.
Excellent length of topline, good tail set. Excellent angulation front and rear. Good movement, slightly out in elbows. Good
coat.
BELLEZZA’S POKER FACE HeJW-09 23279/10 (Bannera’s Momentous Mogul – Bellezza’s Pepita)
Kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani.Om. Aino-Inkeri Huurinainen ja Anne Korhonen, Vartiala
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
AVO ERI2 SA PU4
761. Miellyttävä kokonaisuus, erittäin hyvät mittasuhteet ja ylälinja. Ilmeikäs pää. Hieman kevyt kuono-osa ja hailakka
kirsu. Hyvä rintakehä. Suorat eturaajat. Hyvä takaosa ja häntä. Kaunis. oikeanlaatuinen karvapeite. Hyvät sivuliikkeet,
edestä voisi olla vakaammat.
10.3.2013 Juuka ry.
Kristina Ahlberg
AVO ERI1 SA
429. 3 vuotias, maskuliininen uros, jolla oikeat mittasuhteet. Erinomainen kallo, hyvä kuono. Pigmentti tulisi olla tummempi.
Oikea silmien muoto, erinomainen kaula, hyvä eturinta ja luusto ja runko, takakulaukset sekä häntä. Kauniisti hoidettu
turkki. Liikkuu hieman ahtaasti takaa muuten rodunomaisesti.
52
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
AVO ERI1
965. 2,5 YEARS. Excellent size and outline. Expressive head. Full pigmentation. Excellent neck. Well balanced body.
Excellent topline. Good coat. Moves very well. Excellent presentation.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
AVO ERI1 SA VASERT
803. Kauniissa karvapeitteessä esitetty ryhdikäs hieman raajakas uros. Hyvät pään mittasuhteet. Hyvä pigmentti. Erittäin
kaunis ilme. Kaunis ylälinja. Hyvä häntä. Kauniisti laskeutuva karvapeite. Hyvät kulmaukset. Hyvät edestakaiset liikkeet.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
AVO ERI3
698. Correct byte, lovely typical head with nice eyes & ears, eyes could be a bit darker, correct front, nice neck & shoulder,
cood chest, correct rear angulation, excellent coat texture, good tail set, moves very well.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
AVO ERI1 SA PU2 VASERT
2287. Ryhdikäs, tasapainoinen uros. Hieman lyhytkuono. Tummat silmät. Kaunis ylälinja. Eturinnassa voisi olla enemmän
täytettä. Rintakehä voisi olla hieman tilavampi. Suorat eturaajat. Hyvät takakulmaukset. Erinomainen karvanlaatu. Vakaat
liikkeet. Itsevarma käytös.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
AVO ERI1 SA PU4 VASERT
3263. 3 years. Very nice male. Correct build body. Masculine head. Strong muzzle. Elegant neck & topline. Strong topline.
Strong bones, good coat. A bit narrow in hocks. Correct movement.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
AVO ERI2 SA
2948. Nice male, little bit feminine. Correct body built. Good angulations. Well boned. Good sized neck. Correct movement.
Good texture.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
AVO ERI1 SA PU2 SERT VACA
629. Utmärkt storlek o balance. Bra proportioner skalle o nos. Skalle kunde vara flatare. Bra form avö ögonen som kunde
vara mörkare. Bra pigment. Bra nacke. Bra ben. Välformade tassar. Rör sig väl runt om. Med bra steglängd. Väskött päls
som kunde vara litet bättre struktur mycket väl balancerad.
3.8.2013
Iisalmi kv.
Antonio Di Lorenzo, Norja
AVO ERI1 SA VASERT
725. Needs more masculine expression. Excellent type. Very good proportions in body. Needs better four quarter and
shoulder in movement. Well angulated in rear. Excellent quality of coat, good color. Dark eyes, excellent shape. Very good
movement.
4.8.2013
Turku kr.
Jussi Liimatainen
AVO ERI1 SA PU3 VASERT
1740. Hyvä kallo ja rungon malli. Hieman kapea kallo. Hyvin viehättävä ilme. Hyvä kaula & ylälinja. Erinomainen etuosa &
raajat. Hyvä runko. Hieman pihdissä takaa. Hyvä hännän kaari. Ahtaat takaliikkeet. Erinomainen ryhti. Hyvät sivuliikkeet.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
AVO ERI1
1194. 3 years male excellent type & size. Excellent modern head & scull compared to muzzle. Excellent pigmentation. Very
good almond eyes. Correct scissor bite. Well set ears with correct fold. Excellent neck & shoulders. Very good forequarters
& ribcage. Excellent tailset. Very good hindquarters & hocks, need more musculars. Little tight in back in movement but on
the day coat texture is too dry need more softness.
31.8.2013 Mäntyharju kr.
Annaliisa Heikkinen
AVO ERI1 SA PU3 VASERT
1208. Erittäin hyväntyyppinen, oikeat rungon mittasuhteet. Kuono-osa voisi olla aavistuksen vahvempi. Hyvät kulmaukset
edessä ja takana, hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä häntä ja turkki. Liikkuu hieman ahtaasti takaa.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
AVO ERI1 SA PU4
2391. Sopivan kokoinen Erittäin kaunis linjainen Erinomainen kaula ja ylälinja Erittäin kaunis uroksen pää. Erinomainen
tiivis runko Hyvin kulmautunut takaa Hieman karkea turkin laatu. Hyvin ylväs kokonaisvaikutelma. Liikkuu erinomaisella
askeleella takaa. Etuliikkeet voisivat olla vakaammat. Hyvin rodunomainen kokonaisvaikutelma.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
AVO ERI1 SA VASERT
3199. Ihannekoko, erittäin hyväntyyppinen uros, jolla kaunis pää ja ilme. Riittävä kaulan pituus. Hyvä rintakehän muoto ja
ylälinja. Hieman litteä hännänasento liikkeessä. Riittävät kulmaukset ja eturinta. Hyvä karva. Liikkuu melko hyvin edestä ja
takaa. Sivuaskel voisi olla hieman pitempi. Hyvä luonne ja esiintyminen.
BELLEZZA´S POCKET ROCKET 23280/10 (Bannera´S Momentous Mogul - Bellezza´S Pepita)
Kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani. Om. Katja ja Mika Seppänen, Helsinki
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
AVO EH
3802. 3 years old, good size, nice expression. Correct bite, would prefer flatter sides in head. Could have slightly more
neck. Good length of body, good tail set. Good angulation front and rear. Good spring of ribs, nice movement, but lacking
the havannais impression. Good coat and temperament.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
AVO Poissa
28.4.2013 Helsinki
Karl-Erik Johansson, Ruotsi
AVO ERI1 SA PU4
512. Utmärkt typ . Typiskt huvud, mörka ögon, bra bett. Kraftig hals, rak, något kort rygg. Utmärkt bröstkorg. Tillräkliga
vinklar. Rör sig ok. Bra päls.
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
AVO ERI2 SA
1514. Urosmainen kokonaisuus, hyvät mittasuhteet. Oikeat pään mittasuhteet. Hyvä ilme & purenta. Hyvä ylälinja.
Toivoisin korostuneemman eturinnan. Oikeamuotoinen runko. Hyvin kulmautunut takaosa. Karva ok. Esiintyy ryhdikkäästi.
Liikkuu kevyellä askeleella.
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
AVO ERI1 SA PU2 SERT FI MVA
1508. Typical. Correct head. Good proportions, expression and pigmentation. Balanced neck . I would like stronger body
and well developed chest. Correct tail set. Good coat. Sound movement.
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
AVO Poissa
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
53
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
VAL ERI4 SA
697. Lovely dog. excellent size, correct head & eyes & earset & front & chest & rear, bit soft coat texture, good movement
Slightly too streight topline.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
VAL EH
1215. Nice head, correct front angulation. French shape in front. Topline could be better shaped. Nice chest. Correct rear.
Good tail set, a little bit too flat on the back. Nice texture. Tight movement behind, correct in front.
BELLEZZA´S WHITE DIAMOND POHJ MVA, FI MVA, SE MVA, DKMV, EE MVA 54156/09 (Bellezza´s Like a Legend Bellezza´s Total Knockout)
Kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani. Om. Aila Vuorenmaa-Palmio, Suolahti
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
VAL ERI
17. Koko 26,5cm. Excellent type. Good size. A bit long in body. Beautiful expressive head. Correct propotions in skull and
muzzle. Good pigmentation. Enough dark eyes colour. Excellent bite. Correct earset. Excellent neck. Enough strong
topline, a bit long in loin. Enough angulation front. Can be more parallel front legs, a little close in pastern. Enough
angulations behind. Can be more longer step in movement. Good coat volume, but want better structure.Excellent
temperament.
31.8.2013 Mäntyharju kr.
Annaliisa Heikkinen
VAL ERI1 SA PU1 ROP
1211. Erittäin hyväntyyppinen, kauttaaltaan sopusuhtainen uros. Kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvin
kulmautunut edestä ja takaa. Erinomainen runko. Hyvä häntä. Liikkuu ja esiintyy kauniisti.
7.9.2013
Äänekoski ry.
Anne Sume, Viro
VAL ERI2 SA PU2
256. Erinomainen tyyppi. Vahva luusto. Hyvät mittasuhteet. Urosmainen pää, hyvä ilme, purenta ok. Hyvä ylälinja ja
hännän kiinnitys. Hyvä eturinta. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvin kehittynyt rintakehä. Ryhdikkäät liikkeet.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
VAL ERI
3208. Ihannekoko. Maskuliininen pää, jossa hyvä muoto. Toivoisin aavistuksen tummemman silmien värisävyn. Riittävä
kaula. Hyvä selkälinja. Riittävän korkea häntä. Erinomainen etuosan rakenne. Hyvä eturinta. Vankka runko. Riittävät
takakulmat. Liikkuu yhdensuuntaisesti riittävällä askeleella. Karva ok. Hyvä luonne ja esiintyminen.
BICHAVAS DINO 14429/13 (O'brisans Xtra Hershey's Kisses - Velvet Story Kind Of Magic)
Kasv. Minna Vahvelainen & Lena Thelin, Ruotsi. Om. Sanna Iltanen, Kaaro
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
JUN ERI2
1509. Urosmainen kokonaisuus, oikeat mittasuhteet. Hyvä kuono-osa. Toivoisin tasaisemman kallo-osan. Kaunis ilme,
hyvä purenta. Normaalisti kehittynyt eturinta & runko. Oikein kulmautunut takaosa, karva ok. Liikkuu ahtaasti takaa, hyvin
sivulta. Karva ok.
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
JUN ERI1 SA
516. Correct head. Dentition correct. Very good eyes. Ridge of neck and topline correct. Angulations ok. Movement
acceptable.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
JUN ERI2
688. Correct size, correct head proportions, nice dark eye, good byte, good ear set, front could be streighter, sligtly up-right
shoulder, good chest excellent rear angulations, excellent coat texture, bit close behind, moves right with correct topline.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
JUN ERI1
2285. Hyvä koko ja mittasuhteet. Normaalisti kehittynyt. Kaunis ylälinja. Rintakehä kaipaa vielä lisää tilavuutta. Hieman
kaareva kyynärvarsi, josta johtuen etuliikkeet on kapeat. Hyvät takakulmaukset. Hieman ahtaat takaliikkeet. Karva vielä
pentumaista ja pehmeää. Lupaava.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
JUN ERI1 SA
2488. Todella laadukas ihanan kokoinen reipas maskuliininen uros. Hyvin kaunis ilmeinen lupaava hyvä pää ihanat silmät
hyvä kaula. Oikea rintakehä ja runko aavistuksen tiukka häntä erinomainen takaosa lupaava hyvinhoidettu turkki näyttävät,
lupaavat liikkeet.
4.8.2013
Turku kr.
Jussi Liimatainen
JUN ERI1 SA PU2 SERT
1735. Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Erinomainen pää & ilme. Ryhdikäs kaula & hyvä ylälinja. Hyvä eturinta ja
runko. Eturaajat voisi olla suoremmat. Hyvä takaosa ja hännän kaari. OK turkki ikään nähden. Viehättävät ryhdikkäät
liikkeet.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
JUN Poissa
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
JUN EH
6913. Well built dog. Nice head and expression. Good length of muzzle. Strong chest. Nice front. Typical strong back. Nice
backlegs. In puppy coat. Unfortunately this nice dog does not show today.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN EH
7223. 15 months. Correct size. Bit short in muzzle. Correct ear carriage. Rather short neck. Needs a longer shoulder blade.
Almost straight front legs. Excellent hind angulation. Topline ok. Super coat.
CALINS NOUNOURS AMUSEUR BRUNATRE FI MVA EE MVA BY MVA 18439/09 (Ganesan Jump For Joy – Drole
D’oiseau Ariel Fonce)
Kasv. Tiina Honkanen, Salo om. Pia Suominen, Tampere
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
VAL ERI1 SA PU1 SERT FI MVA ROP
530. Correct head. Good dentition. Pleasing eyes. Excellent ridge of neck. Topline correct. All angulations good. Excellent
movement.
54
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
VAL ERI4
107. Good size & head. Good pigment. Nice body. Angulation Ok. Enough bones. Coat is changing. Nice movement.
CALLUNAVIAS CAPTAIN FANTASTIC SE22528/2011 (My Little Marzipan The Noble-Minded - Ängebråten Adorable
Dora)
Kasv. Karin Mossberg, Ruotsi om. Hanne & Petri Antikainen, Klaukkala
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
AVO ERI2 SA
2497. erinomaisen tyyppinen ryhdikäs maskuliininen komea uros. Kaunis ilmeinen hyvä pää erinomainen etuosa ja hyvä
rintakehä. Aavistuksen pitkä lanne erinomainen takaosa juuri oikeat Havannan liikkeet. Turkin laatu saa vielä kohentua.
CANIS VENTOSUS IKAROS CARUS 12212/12 (Canis Ventosus Horatius Flaccus - Canis Ventosus Hebe Babette)
Kasv. Tuuli Jokivartio, Espoo. Om. Laura Hahl ja Jan Nyström, Helsinki.
28.4.2013 Helsinki
Karl-Erik Johansson, Ruotsi
NUO EH1
511. Mycket god typ, men pälsen är ej I utställningskondition. Typiskt huvud, mörka ögon, bra bett. Kraftig hals, bra rygg,
bea bröstkorg, något knappa vinklar. Inte helt raka framben. Rör sig mycket bra.
CHEWBACCAS NORTON THE NAUGHTY GUY BALTJV-10 18742/10 (Anton-Amaretto - Chewbaccas Denise The
Dreamcatcher)
Kasv. Elise Alverönn, Ruotsi. Om. Anne-Mari Hirvasnoro ja Sanna Iltanen, Kaaro
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
AVO ERI4
3803. 3 years old, good head and pigmentation. Correct bite, good neck, good topline of good length. Well set and carried
tail. Good angulation front and rear. Well bodied for age. Slightly out in elbows. Otherwise very good movement with the
right attitude. Good coat.
28.4.2013 Helsinki
Karl-Erik Johansson, Ruotsi
AVO EH2
513. Mycket god typ , mycket bra huvud, mörka ögon, bra bett. Bra hals, ganska lång rygg. Högt ansatt svans. Bra
bröstkorg. Bra vinklar. Rör sig mycket bra. Ganska bra päls.
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
AVO H
1515. Urosmainen kokonaisuus, oikeat mittasuhteet. Melko järeä hieman kupera kallo-osa. Vähän lyhyt kuono-osa. Hyvä
purenta. Köyhä eturinta. Hyvä runko, mutta lyhyt rintakehä ja -lasta. Niukahko polvikulma. Karva ok. Hyvä käytös. Liikkuu
ahtaasti takaa. Löysyyttä kyynärpäissä. Liikkuu hyvin sivulta. Toivoisin jalomman pään.
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
AVO ERI2
1509. Typical. Correct head, balanced to the body. Good skull and muzzle. Correct front. Balanced neck. almost correct
size of body. I would like a little bit more massive body. Well set tail. good coat. Sound movement.
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
AVO Poissa
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
AVO ERI1 SA PU4
632. Masculine, excellent type, very good head & expression. Good neck & topline, Angulation in harmonis, Good body
occur coat. Moves very well.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
AVO ERI4
699. Soft expression, pretty face, good teeth, correct front, a bit short neck, excellent chest & rear angulation good coat
texture, could prefer slightly, more typical topline turning in a bit feet, moves well.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
AVO ERI2
1195. 3 years male. Excellent modern head & muzzle. Correct almond eyes. Excellent pigmentation. Scissor bite. Well set
ears little bit short neck & up on shoulders. Very good forequarters & ribcage. Very good tailset, carried. Well over back
fluent movement in all sides. Excellent good coat but too dry and need more.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
AVO EH3
101. Feminin type. Small dark eyes. Very nice pigment. Enough neck. Good ribcage. Nice coat. Angulation Ok. Moves with
a good drive.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
AVO Poissa
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
AVO ERI4 SA
6925. Nice outline. Nice skull, bite ok. Nice neck. Good shape of chest. Shoulder is a little too open. Strong back. Correctly
muscled. Good tailset. Nice coat. Moves properly.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
AVO EH
7238. 3 years. Correct size. Head should be bigger & more masculine to match the size & body. Short neck. Needs more
laid back shoulder back. Correct tail set. Moves well. Typical coat quality.
CHOKMAH EL NARANJO LV JMVA 32380/12 (Jatakabi's Be A Good Boy - Chokmah De La Fuensanta)
Kasv. ja om. Marika Huttunen, Kullo By
12.5.2013 Helsinki kv.
Saija Juutilainen
JUN ERI2 SA
2863. 1v. juniori jolla oikeat mittasuhteet ja koko, hyvät suorat eturaajat hyvin kehittynyt rintakehä, hyvä vahva taka-osa,
kaunisilmeinen tyylikäs pää, hieno purenta, hyvä pigmentti, hyvin laskeutuva karva, kaunis häntä, liikkuu sujuvasti oikealla
luonteella ja ryhdillä.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
JUN ERI3 SA
2489. erinomaisen tyyppinen. Reipas hyvin kaunis ilmeinen. Komea uros joka tänään hieman laiha ihanat silmät hieman
pitkä lanne erinomainen häntä ja takaosa lupaava liikkuja. Kauniisti esitetty.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
55
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
JUN ERI2
2384. Hyvät mittasuhteet omaava. Sopivan kokoinen Sievä pää Hyvän muotoiset silmät jotka voisivat olla tummemmat.
Ikäisekseen erinomainen runko ja eturinta. Eturaajat voisivat olla suoremmat. Hyvin kulmautunut takaa. Hieman villava
turkin laatu. Hyvin kiinnittynyt häntä. Liikkuu erinomaisesti takaa. Etuliikkeet voisivat olla vakaammat. Hyvä ryhti.
CHRISTA'S JUMPY CLOWN BOSCO 47888/13 (Febor Von Zirpen - Christa's Jumpy Clown Salsa)
Kasv. Kristina Biró, Unkari. Om. Outi Paatola, Klaukkala.
23.11.2013 Helsinki pentun.
Annukka Paloheimo
5-7 PEK1 KP ROP
345. Lupaava pää, hyvät mittasuhteet. Näyttävät kulmaukset, lupaava karva, hyvät sivuliikkeet. Mukava luonne.
CHRISTA'S JUMPY CLOWN XAFFO 16515/12 (Havannaville's Ambassador - Domoszlói-Vadász Havanna's Sun)
Kasv. Kristina Biró, Unkari. Om. Katja Leivo, Nokia
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
JUN H
272. Suuri, mittasuhteiltaan oikea. Vahva urosmainen pää. Oikeat kallon ja kuonon mittasuhteet. Hyvät korvat,
keskiruskeat silmät. Haalistunut kirsun pigmentti. Hyvä purenta, ylhäältä oikealta puuttuu P1. Rintakehä ja eturinta saa
vielä täyttyä. Kaunisasentoinen häntä. Oikeanlaatuinen karva. riittävästi kulmautuneet raajat. Saisi liikkua ja esiintyä
vapautuneemmin. Koko 29,5cm
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
NUO EH1
627. Masculine, very good type, very good head & expression. Little lack on pigmentation. On the big size. Good topline,
tailset, good angulation, body and coat. Moves well.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
NUO ERI2
694. Good size, lovely typical head, eyes color is liver, nice front correct chest, excellent rear angulations, excellent coat
texture, moves well whes well handled.
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
NUO ERI1 SA PU3 VASERT
145. Elegant male with good expression & proportions. Good quality of hair. Moves well. Very well handled.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
NUO ERI1 SA PU2 SERT
1673. 18 months. Light eyes, but well coping with coat colour. Muzzle strong enough. A bit smaller lover jaw. Empty
forechest. Strong legs. Excellent topline & ribcage. Correct angulation & tail. Good feet. Very rich coat. Beautiful colour.
Efficient movement.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
NUO Poissa
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
NUO Poissa
CHRISTA'S JUMPY CLOWN ZAPPY 31547/13 (Havannaville's Ambassador - Domoszlói-Vadász Havanna's Sun)
Kasv. Kristina Biró, Unkari. Om. Katja Leivo, Terhi Laine & Tanja Mäkipää, Nokia
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
PEK1 KP ROP
143. 8 months old male. Little shy. Very good head & expression. I'd prefer him to be a bit shorter. Very good angulations &
hair & movement. Very well handled.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
PEK1 KP VSP
1670. 8 months. Well developed. Good size. Very nice colour. Excellent head proportions. Very dark eyes. Correct front &
topline. Well developed ribcage. Correct angulation & tail. Excellent coat for age. Sound, typical movement. Very
promising.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
PEK2 KP
2486. aivan ihana tupakan värinen linjakas aavistuksen pitkä hyvin liikkuva pentu ilmeikäs lupaava pää aavistuksen laiha
lupaava rintakehä hyvä luusto hieman pitkä lanne. Hyvä häntä ja takaosa erittäin lupaava turkki. Hyvin lupaavat liikkeet.
Kauniisti esitetty.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
JUN ERI2
97. 10 months. Very nice type. Excellent head. Dark eyes & pigment. Well set ears. Chest according to his age. Angulation
Ok. Very nice coat. Moves with a good drive.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
JUN EH1
1083. Kuonon & kallon mittasuhteet hyvät, kallo saa vielä levetä. Hyvä purenta & pigmentti. Tummat pyöreät silmät. Hyvä
luusto. Runko vielä kovin kapea. Pehmeä karva. Hyvin tottumaton näyttelyyn ei nosta häntäänsä. Tarvitsee paljon
harjoitusta.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
JUN H
2385. Mittasuhteiltaan hieman matalahko. Runko voisi olla tilavampi. Kuono-osan tulee täyttyä. Kaunis ilme. Erittäin käyrät
eturaajat. Hyvin kulmautunut takaa. Lanneosa voisi olla lyhyempi. Hyvän laatuinen turkki kauniissa kunnossa. Hieman
epävarma luonne eikä halua kantaa häntäänsä rodunomaisesti.
CINNAMON SUGAR VON DER OLD'N AUE S18304/2009 (Vienetto Von Der Old'n Aue - Xita La Vita Von Der Old'n Aue)
Kasv. Elke Kern, Saksa. Om. Maria Nylander, Ruotsi.
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
VAL ERI2 SA
1736. Mycket bra huvud uttryck. Något uppured skuldra. Kunde ha rakare framber. Kunde ha mer volum till sin kropp för
åldern. Väl markerad kors. Bra vinklad bak. Bra päls. Rör sig väl.
56
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
DANDY DAISY WARRIOR LOVELY BOY VDHB.HAVP1828 (XXXXX - XXXXX)
Kasv. Tóth Dezsõné, Unkari. Om. Pirjo Harrinvirta, Lohja
3.8.2013
Helsinki pentun.
Marja Kurittu
5-7 PEK1 KP ROP
242. Erinomainen tyyppi ja koko. Hyvät rungon mittasuhteet. Kaunis ilmeikäs pää, hyvä pigmentti, sieraimet ja purenta.
Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Ikäisekseen jo hyvä runko ja ylälinja, kaunis turkki ja väri. Liikkuu ja esiintyy hyvällä
askeleella. Miellyttävä luonne.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
PEK1 KP ROP
1081. Tasapainoinen pentu, hyvät mittasuhteet. Kaunis pää. Ovaalit silmät. Hyvä pigmentti. Suorat eturaajat, hyvin
kehittynyt runko. Hyvät lihaksiset takaraajat. Litteä, pehmeä karvapeite. Napakat, hyvät liikkeet.
DANZON ARMANDO 55103/10 (Bellezza's Proudly Smoky - Tiziana Bengal Amethyst)
Kasv. Terhi Pellikka, Kuopio. Om. Sari Hänninen, Kuopio.
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
AVO EH3
2701. Little high on leg. woud prefer stronger masculine head. Straight front and behind angulation. Enough chest. Good
coat. Good movement. toes in at the front.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki AVO ERI3
762. Hyvät mittasuhteet. Hieman kapea kallo. Hyvät pään linjat ja ilme. Erinomainen pigmentti. Ylälinja pyöristyy liikkeessä.
Hyvä rintakehä ja runko. Sopiva luusto. Hyvä takaosa. Hyvänlaatuinen karvapeite. Liikkuu ryhdikkäästi, turhan epävakaasti
edestä.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
AVO ERI2
966. 2 years,9 months. Expressive head. Full teeth. Good neck. Well balanced body. Excellent chest. Very good
movement. Excellent presentation.
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
AVO ERI1 SA PU4 VASERT
1618. ecellent type. excellent head. correct bite. correct in front. excellent chest. good topline. well angulated behind.
moving well.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
AVO EH1
2852. Kookas urosmainen kokonaisuus. OK mittasuhteet. Oikeat pään mittasuhteet. Hyvä purenta. Puutteellinen eturinta.
Etuasentoiset lavat. Vahva runko. Normaalisti kulmautunut takaosa. Vähän korkea kinner. Liikkuu lyhyellä askeleella
edestä vähän jäykästi takaa.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
AVO ERI1 SA
2403. Little long, masculine head & expression. Very good topline, a little too straight angulations but moves well. Excellent
coat texture. I'd like more courage in the ring.
31.8.2013 Mäntyharju kr.
Annaliisa Heikkinen
AVO ERI2 SA
1209. Hyväntyyppinen, sopusuhtainen uros. Hieman raskas kallo-osa. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävät kulmaukset edessä
ja takana. Liikkuu hieman ahtaasti takaa. Hyvä karvanlaatu. Hyvä luonne.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
AVO ERI2 SA
3201. Koon ylärajalla oikeat mittasuhteet. Voimakas maskuliininen pää. Hieman pyöreät silmät, hyvä pigmentti. Hyvä kaula
ja selkälinja sekä hännän asento. Voimakas rintakehä. Riittävä eturinta. Voimakas luusto. Riittävät kulmaukset. Hieman
karhea karva. Liikkuu hyvin edestä ja takaa. Riittävä askelpituus. Rauhallinen luonne.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
AVO ERI2
5600. Correct type. Head with correct muzzle. Stop & eyes. Correct neck & topline. Excellent angulations. Correct mover.
Coat not in optimal condition. Nice temperament.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
AVO EH
6926. Very good outline. Strong head. Bite ok. Nice neck. Good chest. Nice front. Nice tailset. Moves correctly.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
AVO EH
7239. 3 1/2 years. Quite large & appears to be bit high on legs. Masculine head. Excellent front. Correct tail set. Moves
well. Very nice coat. Because of size only very good.
DIVANERA AMORE DI MACCHIE EE JMVA 20120/12 (Jatakabi's Till' The End - Torcedore's Femenil Como Diva)
Kasv. Heidi Kuoppala, Kiukainen. Om. Sanni Suominen, Harjavalta
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
JUN EH
273. Kookkaan puoleinen, mittasuhteiltaan oikea. Hyvä kallo-osa, hieman lyhyt kuono. Hyvät korvat, pyöreät tummat
silmät. Hyvä purenta, hyvä kaula. Ikäisekseen hyvä runko, riittävästi eturintaa. Hienolaatuinen karvapeite. Hyvät suorat
eturaajat. Hyväasentoinen häntä. Riittävät kulaukset. Vielä epävakaat etuliikkeet, taka-askel voisi olla pidempi liikkuu takaa
kapeasti. Koko 28,5cm
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
NUO EH2
2494. Hieman haluton ilmeikäs ajoin reippasti liikkuva kevyt piirteisempi uros. Lupaava pää etuasentoiset lavat etuosa saa
tiivistyä tänään hieman ilmava. Sopusuhtaisesti kulmautunut takaosa. Liikkuu sivulta hyvin edestä turhan holtittomasti.
Tarvitsee aikaa ja massaa.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
NUO ERI2
1836. 1,5 years scissor bite. Excellent head proportion. Good eyes, ears. Leg proportions could be better. Good topline,
tailset. Loose in elbows in movement. Nice present.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
57
DIVANERA AMORE INVINCIBLE 20119/12 (Jatakabi's Till' The End - Torcedore's Femenil Como Diva)
Kasv. Heidi Kuoppala, Kiukainen. Om. Laura Penttila, Valkeakoski
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
JUN H
274. Iso uros, mittasuhteiltaan oikea. Hyvä kallo-osa, hieman lyhyt kuono. Hyvät korvat, tummat silmät, hyvä purenta.
Ylhäältä P1 puuttuu. Hyvä kaula. Hyvin kehittynyt rintakehä, eturinta saa vielä kehittyä. Hieman käyryyttä eturaajoissa.
Hienolaatuinen, suora karvapeite. Litteäasentoinen häntä. Tasapainoiset kulmaukset, epävakaat etuliikkeet. riittävä
askelpituus. Koko määrää palkintosijan. Koko 30cm
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
JUN ERI
787. nice black general appearance. little bit big boy. correct typical head. correct teeth. good topline. good movements.
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
AVO H
1516. Kookas hieman korkea kokonaisuus. Oikeat pään mittasuhteet. Voimakas kallo-osa, hieman kevyt kuono-osa. Hyvä
purenta & kaula. Toivoisin korostuneemman eturinnan. Vahva runko. Hieman pitkä lanneosa. Karva ok. Liikkuu
ulkokierteisesti edestä, ahdas takaa. Kookas vahva kokonaisuus.
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
AVO ERI4
146. Good size male. Good quality of hair. Good proportions & expression. Very good angulations. Moves very well. Very
well handled.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
NUO ERI3 SA
1674. 1,5 years old. Quite big. Masculine head. Nervous on table. Excellent forechest. Front legs straight & parallel. Soft,
still correct topline. Excellent ribcage and angulation. Correct tail. Very good coat texture. Moves soundly. Tip of the tail
curved too much.
DIVANERA BELLO AFFASCINANTE 26762/13 (Sedes Elating Eliaz - Jatakabi's Dream Come True)
Kasv. Heidi Kuoppala, Kiukainen. Om. Riina Mörsky, Piispanristi
23.11.2013 Helsinki pentun.
Annukka Paloheimo
PEK3
346. Hyvin kookas, pitkärunkoinen, voimakas kallo, riittävän suorat eturaajat, hyvä rintakehä, vahvat reidet, lupaava karva,
hyvä purenta, hyvä luonne.
DIVANERA BELLO ELEGANTE 26761/13 (Sedes Elating Eliaz - Jatakabi's Dream Come True)
Kasv. Heidi Kuoppala, Kiukainen. Om. Heidi Kuoppala & Kaisa Nurminen, Kiukainen.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
PEK1 KP ROP
5590. Excellent overall impression, with beautiful head in correct proportions. Excellent body construction. Substance &
chest in development. Proud mover. Very nice temperament.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
PEK1 KP VSP
6906. Black white, of bigger type. Good head and expression, size ok. Nice chest. Good front. Good back. Well muscled
back legs. Walks nicely.
DOLCE HAVANA EMPEROR EXXON SE MVA NO MVA SE15084/2012 (Protyn's Cacique Arawak - Massivus Angel's
Nelly)
Kasv. XXX. Om. Kerstin Rattfält, Ruotsi.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
VAL ERI4
5602. Correct type. Well constructed head with correct expression. Correct neck & topline. Correct angulations. Moves
free. Nice temperament. Coat not in optimal condition today.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VAL ERI
6933. Correct topline. Good skull. Correct muzzle. Bite ok. Nice neck. Good chest. Back strong but slightly sloping. Good
tailset, nice coat. Moves correctly.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VAL ERI
7248. 2 years. Correct size but should be a little bit lower. Good head. Excellent shoulder & front & ribcage. Correct tail
carriage. Moves with drive, a little narrow in back.
DREAM MAKER OF TAI POSEIDONAS FI MVA 47158/09 (Massivus Angel's Jhon-Jhon - Voila U Bet)
Kasv. XXX om. Ulla Roininen, Tupos
14.9.2013 Pello ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
VAL ERI2 SA PU4
332. Kookas, vankkaluustoinen uros, selvä sukupuolileima, hyvät pään mittasuhteet hyvä pigmentti. Hyvä kuonon muoto.
Lyhyt kaula. Hyvä selkä, kovin korostunut lantio. Hyvä rungon syvyys. Etuasentoiset lavat. Riittävät polvikulmat. Hyvä
karvanlaatu, turhan pulskassa kunnossa.
EI-SAN HERBERT 24501/08 (Running Beauty Black Charmer - Ei-San Dooris)
Kasv. Sanqvist Eija, Ylitornio Om. Sanqvist Eija & Reijo, Ylitornio
8.6.2013
Kemi ry.
Anna Redlicka, Puola
AVO EH2
308. Sufficient type. Slightly feminin head. Snipy muzzle. Good neck. Bit cabby body. Straight in front. Correct rear
angulation. Short, restricted front movement. Soft coat.
58
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
ELANSSE JOKER FOR GAME FI MVA EE MVA 13817/10 (Behave´s Joker In Jazz - No Imperfection Dreamto Elansse)
Kasv. ja om. Anu Välikangas, Lapua.
16.6.2013 Pietarsaari ry.
Jurate Butkiene, Liettua
VAL ERI1 SA PU1 VSP
311. Powerfull male. Merry in the ring. Correct head propotions & expression. Correct eyes & pigmentation excellent
topline & tail set. Strong loin. Excellent muscles. Well angulated Sound mover. Lovely presentation. Coat in excellent
condition, but a little bit over groomed.
FABLECASTLE'S EMIL I LÖNNEBERGA 27614/12 (Isfolket's U Got It - Visakoivun Estrella Eterea)
Kasv. Jari Linna, Seinäjoki. Om. Susanna Björglund, Helsinki.
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
JUN H
1510. Urosmainen kokonaisuus, antaa tällä hetkellä kovin ilmavan vaikutelman. Toivoisin pidemmän ja jalomman pään.
Hyvä purenta, hyvä kaula. Köyhä eturinta, etuasentoiset lavat. Normaalisti kehittynyt runko mutta lyhyt rintakehä ja -lasta.
Riittävä polvikulma. Karva kehitysvaiheessa ja paikoitellen saksittu. Liikkuu ahtaasti takaa, ulkokierteisesti edestä. Riittävä
sivuaskel. Karvapeite häiritsee kokonaisvaikutelmaa.
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
JUN Poissa
FABLECASTLE'S JONATAN LEJONHJÄRTA 27615/12 (Isfolket's U Got It - Visakoivun Estrella Eterea)
Kasv. Jari Linna, Seinäjoki. Om. Jenna & Otto Sillanpää, Vantaa.
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
JUN Poissa
FABLECASTLE'S KARLSSON PÅ TAKET 27613/12 (Isfolket's U Got It - Visakoivun Estrella Eterea)
Kasv. Jari Linna, Seinäjoki. Om. Marjo-Riitta Puonti & Taru Vainio, Lohja.
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
JUN EH
3792. 9 months old, good head with right proportions. Excellent pigmentation, good bite, good topline of coreut length. Well
set tail. Excellent angulation rear slightly straight in shoulders which takes a leg some length of neck. Good upper arm, well
bodied for age. good feet, moves nicely when he wants to. good coat. Excellent temperament.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
JUN ERI4
788. Very compact general appearance. typical size. correct head. good proportions between muzzle ande. beautiful dark
eyes. standing bit toes cut. correct topline and tail.
12.5.2013 Helsinki kv.
Saija Juutilainen
JUN EH
2864. 1 v. kauniisti kehittynyt juniori riittävä rintakehän pituus lupaava eturinta hyvät suorat eturaajat, hyvä hännän
kiinnitys, kauniit käpälät, kaunisilmeinen pää jossa hyvä purenta, vielä kapea taka-askel, hieman litteä häntä, lupaava
karva, mukava luonne, saa vielä kehittyä.
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
JUN ERI2 SA
518. Correct head. Good eyes. Dentition correct. Good ridge of neck and topline. All angulations good. Movement ok.
7.7.2013
Karjaa kr.
Harto Stockmari
JUN EH1
1170. Urosmainen kokonaisuus. Ok. mittasuhteet. Melko hyvä pää. Hyvä purenta. Köyhä eturinta, löysyyttä kyynärpäissä.
Normaalisti kehittynyt runko. Hieman pitkä lanneosa. Turkki kehitysvaiheessa. Liikkuu hieman lyhyellä askeleella. Ahtaasti
mennen tullen. Hyvä käytös. Esitetään mallikelpoisesti.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
JUN ERI1 SA
1672. 14 months. Nice colour. Excellent temperament. Small head for body size. Excellent muzzle. Very good forechest.
Muscular legs. Excellent ribcage & topline. Excellent angulation & tail. Very good coat texture. Sound movement. Just head
expression should be more masculine.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
NUO EH1
1084. Hyvin tasapainoinen pää. Hyvä neliö kallo. Tummat manteli silmät. Erittäin hyvä ylälinja. Hyvin kehittynyt rintakehä.
Oikea hännän kiinnitys. Liikkuu ahtaasti takaraajoillaan. Kovin kierteiset eturaajojen liikkeet. Karva voisi olla litteämpää &
pehmeämpää.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
NUO ERI3
5597. Correct type. Beautiful head & expression. Body with correct proportions. Needs a bit more & deeper chest.
Substance in development. In movement front & back legs should be bit more parallel. Excellent nice temperament. Well
presented.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
NUO EH
6920. Nice outlines. Nice skull. Correct muzzle. Good length of neck, shoulder a little straight. Strong topline. Nice
backlegs. Nice tailset. Nice coat. Moves little close in front. Needs time to mature.
FRESACOLINA´S BIT A BAD BOY 29210/11 (Sanillan Twilight Zone - Boogie´s Antoinette)
Kasv. Riika-Maaria Kivisaari, Louko. Om. Katja Porentola, Vaasa
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
JUN ERI1 SA PU3 SERT
3799. 20 months old, excellent type and quality. Very musculine with lovely head and expression. Correct teeth, good
neck. Slighty straight in upper arm. Excellent topline with well set and carried tail. Good angulation in rear. Good spring of
ribs. Excellent mover with correct attitude. Excellent coat and temperament
16.6.2013 Pietarsaari ry.
Jurate Butkiene, Liettua
JUN ERI3 SA
308. First class quality. Head in good propotion & correct lines with excellent expression. Correct ear set. Excellent topline.
Correct tail set. Excellent angulations. Strong forechest Sound movement. Excellent temperament. Correct coat.
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
AVO Poissa
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
59
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
AVO ERI4
3202. Hyvänkokoinen uros jolla hyvät mittasuhteet. Voimakas maskuliininen pää, aavistuksen pyöreyttä kallossa. Hyvä
silmien väri, mutta hieman pyöreä muoto. Riittävä kaula. Hyvä ylälinja ja hännänasento. Voimakas rintakehä. Riittävät
kulmaukset. Hieman karhea turkinlaatu. Hieman kapeat takaliikkeet ja askel voisi olla hieman pidempi, varsinkin edessä.
Hyvä luonne.
FROSTY INK'S WHOOPER DOOPER 14272/12 (Frosty Ink's Midnight Moon - Frosty Ink's Queen Of Spades)
Kasv. Per-Gösta Pettersson, Ruotsi. Om. Charlotte Saariaho, Alaveteli.
16.6.2013 Pietarsaari ry.
Jurate Butkiene, Liettua
AVO EH
309. Not the best type. Head of correct propotions & with too small eyes. A little bit too flat ribcase. Narrow front. Needs
more stronger & powerfull loin. Well balance movement, but not the best coming & going for the breed. Excellent coat.
Correct temperament. Lovely presentation.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
AVO ERI
3203. Ihannekoko. Hyvät mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Oikea silmien muoto. Hyvä ylälinja. Riittävä rungon voimakkuus.
Melko hyvä hännänasento, voisi olla hieman korkeampi liikkeessä. Oikea karvanlaatu. Riittävästi kulmautunut. Toivoisin
hieman tiiveyttä polveen. Takaliikkeet saisivat olla voimakkaammat. Riittävä etuaskel. Hyvä luonne ja esiintyminen.
GANESAN HE IS ONE ROMEO FIN MVA LT MVA RO MVA 41876/05 (Sanillan Exellent Choice - Ganesan Dona Delsia)
Kasv. Mirja & Ilkka Thomander, Tampere. Om. Hanna-Kaisa Laukkanen ja Leena Helin, Salo
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
VET ERI2
2395. Ikäisekseen kauniissa kunnossa oleva Mittasuhteiltaan hieman pitkähkö. Muuten kaunis pää, kuono-osa voisi olla
lyhyempi. Kauniit ilmeikkäät silmät Hyvä runko ja luusto Hyvin kulmautunut takaa Hyvänlaatuinen turkki Liikkuu erittäin
hyvin.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
VET ERI2
5606. Correct type. Excellent head with correct proportions. Correct body construction. Very good bones. Nice condition for
a veteran. Moves free but seems to be a bit stressed today.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VET ERI2 SA
6938. Nice outlines. Nice head and expression. Bite ok. Nice back, strong front. Strong back. Strong back of good length.
Muscled backlegs. Good tailset. Nice texture. Moves very nicely for age.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VET ERI3 SA
7256. 8 1/2 years old excellent type & in excellent condition. Good head. Excellent front & topline. Correct ear carriage.
Free movement. Lovely coat.
HAVANETTES CHICK MAGNET 15194/11 (Bedal´S Sweet & Spunky Don Juan - Sanillan Perfect Dawn)
Kasv. Anne-Mari Hirvasnoro, Kaaro Om. Kovalainen Susanna ja Seppo, Pori
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
AVO ERI
3804. 3 years old masculine compakt strong dog with lovely head and expression. Good pigmentation, correct bite.
Excellent neck and shoulders. Good topline. I would prefer him 1 cm shorter, excellent tail set. Good angulation front and
rear. Compact body, very nice movement, but slightly cow hocked behind. Lovely coat and temperament.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
AVO EH3
281. Kookkaan puoleinen, rungon mittasuhteiltaan pitkä. Hyvä kallo-osa ja kuono. Hyvät korvat, hieman vaaleat silmät.
Hyvä pigmentti, hyvä purenta. Oikeanmallinen rintakehä, johon toivon täytettä. Eturinta saa vielä täyttyä. Pitkä lanneosa,
hienolaatuinen karva. Hieman käyryyttä eturaajoissa. Hyvä häntä. Riittävät etukulmaukset, liikkuu takaa hyvin, sivulta
epävakaasti. Koko 28cm
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
AVO EH
1510. Maximum size. Balanced head to the body. Strong skull and muzzle. Balkanced neck. Roached topline. Correct tail
set. Good angulation behind. Good chest and ribs . Good bones. I would like a little more drive in movement. Good coat.
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
AVO ERI3
525. Correct head. Dentition good. Good ridge of neck and very good topline. Angulations all correct. Very good
movement.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
AVO EH4
804. Selvän sukupuolileiman omaava vahvaluustoinen turhan pitkärunkoinen uros. Voimakas uroksen pää. Hyvä pigmentti.
Ylälinja köyristyy herkästi. Hyvin kannettu häntä. Hyvä eturinta. Hyvät kulmaukset. Eturaajat saisivat olla suoremmat.
Oikeanlaatuinen kauniisti laskeutuva karvapeite, joka hieman takkuinen. Hyvät liikkeet.
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
AVO ERI
148. Big male, with big bone structure. A little bit too long. Topline is a bit arched. Good hair. Moves well. Very well
handled.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
AVO ERI3
2498. Laadukas ilmeikäs hyvin esiintyvä uros hyvä pää, ilmettä häiritsee turhan vaaleat, pistävät silmät. Etuosa voisi olla
tiiviimpi hyvä rintakehä. Pitkä lanne erinomainen häntä, hyvä takaosa. Liikkuu hyvin sivulta, edestä saa vakaantua. Hyvin
esitetty.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
AVO H
6927. Very strongly built. Strong skull, eye could be darker. Bite ok. Good neck. Correct chest. Correct front. Topline could
be firmer. A little long. Muscled back legs. Good tailset. Nice coat. Moves happily.
60
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
AVO EH
7240. 3 years. Very large & too long in body. Too much Lhasa Apso type. Strong head. Correct laud back of shoulder.
Good topline. Correct hind angulation. Does not carry the tail correctly in the ring today and does not show breed typical
temperament.
HAVANNETTE'S DARK CHOCOLATE 28227/11 (Kebic's Fredrik - Mariposa)
Kasv. Anne-Mari Hirvasnoro, Kaaro. Om.Maija Nurminen, Kaaro.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
NUO Poissa
HAVANNETTE'S FIRST CHOICE 38479/12 (Zodiaka'la Star's Cause I'm The One-Zeraldas Wonder Of Mystery)
Kasv. Anne-Mari Hirvasnoro, Kaaro. Om.Taina Pehkonen, Jyväskylä
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Cannon Yvonne, Irlanti
PEK
323. 8 months old male. Correct balance. Good angulation in front, good angulation behind.. Well balanced head. Moves a
little close behind. Moves ok in profile. Would like little tighter in front action.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
JUN ERI3
959. 1 year, b and w. Exccellent size. Nice expressive head. Scissors bite. Excellent big mentation. Good neck. Moves
very well.
9.6.2013
Orivesi kr.
Veli-Pekka Kumpumäki
JUN EH2
1457. Sopiva koko, oikeat mittasuhteet. Vielä näyttelytilanteeseen tottumaton nuori uros. Hyvä pää, ilme. Hieman
ulkokierteiset eturaajat. Sopiva luusto. Rintakehän tulee vielä tilavoitua. Halutessaan hyvä ylälinja. Hyvä takaosa, häntä.
Hyvä turkin laatu. Voisi liikkeessä olla ryhdikkäämpi kuitenkin hyvä meininki.
20.7.2013 Pieksämäki ry.
Märet Kärdi, Viro
JUN Poissa
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
JUN EH
2490. Hyvän kokoinen reipas juniori lupaava pää hieman pienet silmät etuasentoiset lavat. Lupaava rintakehä hieman pitkä
lanne. Tiukka häntä hyvä takaosa. Tänään ei oikein esiinny edukseen ja edestä saa vielä vakaantua.
HAVANNETTE'S GREAT FELLOW 41378/12 (Sanillan Twilight Zone - Sanillan Perfect Dawn)
Kasv. Anne-Mari Hirvasnoro, Kaaro. Om.Maija Nurminen, Kaaro.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Cannon Yvonne, Irlanti
PEK2 KP
324. Masculine headed dog. Good expression. Sturdy. Well balanced in body. Correct topline for the breed. Moves ok
behind. Needs to settle in movement. Nice type. Well presented
HAVASAAR ALEXANRO FI MVA 17008/10 (Bellezza's Winnie The Pooh - Cemilla Beanca)
Kasv. Arja Saarinen, Alajärvi. Om. Merja Rokala, Kokkola
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
AVO ERI
3805. 3 years old, masculine male with good head and expression. Correct neck, good topline, good tail set and angulation
in front and rear, with supported elbows. Good body for age. Moving well. Excellent coat.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
AVO ERI2
11. Koko 28cm. Excellent type, correct size. Good body format. Nice head with excellent expression. Good skull and stop.
Correct size, strong foreface. Expressive eyes. Good earset. Excellent neck. Typical topline, could be a bit stronger.
Excellent tailset. Enough good torechest. Could be more parallel in front and stronger in postern. Good ribcage. Coorect
angulations behind, a little close in hocks. Excellent coat structure and volume. Nice temperament.
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
AVO Poissa
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
AVO ERI1 SA PU2 SERT
149. Good sized male with very good proportions & hair & expression. Moves very well. Great pigmentation. Very well
handled.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
AVO ERI2 SA
1679. 3,5 tears. Very masculine expression. Excellent head & eyes. Excellent muzzle. Good neck & forechest. Soft topline.
Excellent ribcage. Narrow in hocks. Correct angulation. Slight deformation on tip of tail. Very sound movement. Brilliant
coat. Very nice colour and good show behavior.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
AVO ERI2 SA PU3 VASERT
630. Välproportionell. Med bra könsprägeln maskulint präglad huvud som har bra proportioner. Bra bett. Ngt vek pigment
bra öron. Bra överlinje. Stadig kropp bra längd av bröstkorg. Tillräckliga vinklar. Välskött päls. Rör sig mycket väl från sidan
o bak kunde vara litet bättre framifrån. Mycket bra helhet.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
AVO ERI4
2499. erinomaisen tyyppinen ilmeikäs etuosaltaan heikko uros, ilmeikäs pää, kauniit silmät etuasentoiset lavat. Hyvä
rintakehä pitkähkö lanne. Hyvä takaosa. Turhan töpöttävät liikkeet ja etuosa pettää liikkeessä. Seistessä todella kaunis
kuva. Hyvin esitetty.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
AVO ERI1 SA PU2 SERT FI MVA
102. Excellent type. Lovely head & expression. Excellent neck & topline. Good ribcage. Well angulated. Very nice tailset &
good quality of coat. Very nice movement.
7.9.2013
Äänekoski ry.
Anne Sume, Viro
VAL ERI1 SA PU1 ROP
255. Erinomainen tyyppi, urosmainen, hyvät mittasuhteet. Urosmainen pää, hyvä ilme, purenta Ok. Kaunis ylälinja, hyvä
hännän kiinnitys ja asento, erittäin hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Riittävän syvä ja pitkä rintakehä. Hyvä turkki. Vapaat
liikkeet, hieman löysyyttä etuliikkeissä.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
61
HAVASAAR ARTURO 17009/10 (Bellezza's Winnie The Pooh - Cemilla Beanca)
Kasv. Arja Saarinen, Alajärvi. Om. Marita Kallio, Kurejoki
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
AVO EH3
978. Very good type. Masculine. Correct proportions. Good shape of head. Scissors bite. Good neck. Roach back. Enough
chest. Correct front angulation. Enough angulated behind but could be stronger in hocks. Could thaw better movement.
Could have better pigmentation. Good coat quality.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
AVO Poissa
HAVASAAR BLACK BOY 22129/11 (Visakoivun Zurriago De Oro - Cemilla Beanca)
Kasv. Arja Saarinen, Alajärvi. Om. Pia Karjalainen, Kuopio.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
NUO H
758. Mittasuhteiltaan hyvä nuori uros, jonka tulee vielä kehittyä rintakehältään. Tarvitsee huomattavasti paremmat
pöytätavat. Murisee käsiteltäessä. Hyvä kallo. Hyvät tummat silmät.
HILLAMARIAN CHILI 53596/09 (Facklans Champis - Ei-San Cecilia)
Kasv. Anne Kuusijärvi, Tornio. Om. Susanne Kovalainen, Pori
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
AVO H
282. Erinomainen koko. Rungon mittasuhteiltaan hieman lyhyt. Hyvä kallo-osa, lyhyt kuono. Keskiruskeat silmät, lyhyt
kaula. rintakehä saisi olla täyttyneempi ja eturinta selvempi. Oikealaatuinen karva, litteä häntä. Lyhyt töpöttävä taka-askel,
epävakaat etuliikkeet, käyristää selkäänsä liikkeessä. Seistessä takakorkea. Esiintyy hyvin. Koko 26,5cm
IBENITO VON DER OLD´N AUE 43526/11 (Donatello Delectat El-Afrafi - Aluna Von Der Old´n Aue)
Kasv. Elke Kern, Saksa. Om. Riika-Maaria ja Jarmo Mansikkamäki, Seinäjoki
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
AVO ERI2
979. Masculine. Strong bones. Lovely head & expression. Scissors bite. A bit roach back. Could have better tail carriage.
Ribcage could be better developed in front low part. A bit loose of elbows. Enough angulated. Easy movement. Lovely
coat.
IRON FROM HERSHEY BIELY LUC SE51166/201 (O'Brisans Xtra Hershey's Kisses - Fortuna Cubanese Biely Luc)
Kasv. Hermina Leczes, Slovakia. Om. Melissa Westergård & Tarja Arola Lundgren, Ruotsi.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
NUO ERI2
5598. Correct type. Masculine head. Correct expression. Correct neck & topline. Very good bones. Substance in
development. In movement front & back legs could be a bit more parallel. Moves with correct long steps. Nice
temperament.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
NUO ERI
6921. Nice outline. Nice head, good expression. Nice back. Good chest. Strong topline. Well set tail. Muscled beck. Good
coat. Moves nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
NUO ERI
7231. Almost 2 year. Excellent size & colour. Good head. Excellent neck & shoulder & topline. A little narrow in front.
Correct tail carriage. Free movement. A bit narrow in rear.
ISFOLKET`S U GOT IT C.I.B FI MVA EE MVA LV MVA LT MVA RU MVA BALT MVA BY MVA BG MVA BG GR MVA
RKFV RKFV-11 BYV-11 29618/10 (My Little Marzipan The Noble-Minded - Mejrams Charming Chikita)
Kasv. Gunn Krafft, Ruotsi om. Taru Vainio & Tiina Kivelä, Helsinki
31.3.2013 Lappeenranta kr. Anca Giura, Romania
VAL ERI3 SA
797. typical general appearance. very masculine with correct proportions of head . dark eyes. very solid neck. good
proportions between length and hight of the body. correct angulations. very good quality of coat.
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
VAL ERI1 SA PU2 VASERT
1519. Urosmainen kokonaisuus jolla oikeat mittasuhteet. Oikeat pään mittasuhteet. Hieman korostuneet posket. Hyvä
purenta, kaula & eturinta. Oikeanmuotoinen runko. Hyvä takaosa. Oikea karvanlaatu. Miellyttävä käytös. Liikkuu
ryhdikkäästi. Hyppää ajoittain.
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
VAL EH2
983. Correct type. Masculine. Too wide in front. Muzzle could be stronger. Rather too narrow underjaw & low canines.
staing too tight in jaw. Excellent topline & tail. Enough angulated in front. Very well behind. Moves with a bit short steps.
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
VAL ERI3 SA PU3 VASERT
523. Pleasing head. Good dentition. Pleasing eyes. Ridge of neck and topline correct. All angulations good. Excellent
movement.
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja VAL ERI1 SA PU2 SERT FI MVA
634. Masculine, excellent type. Very good head & expression. Very good neck, topline and tailset. Very good angulation
and body. The coat in top condition. Moves well.
29.6.2013 Heinävesi ry.
Kristiina Ahlberg
VAL Poissa
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
VAL Poissa
62
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
JA-KAR BUTKI AIVO FIN MVA LV MVA EST MVA BALTV-06 42050/02 (Pillowtalk's Charley Brown - Ja-Kar
Vaaleaviettelys)
Kasv. & om. Jaana Karonen, Rajamäki
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
VET ERI3
1688. 11 years old. Very nice colour. Very good coat texture. A bit smaller head. Excellent front. Skinny spine. Excellent
ribcage, angulation & feet. Moves well with hanging tail. Excellent condition.
JA-KAR CUURAN KUKKA 50056/11 (Bamse's Jul Godis - Ja-Kar Hengari Hertta)
Kasv. & om. Jaana Karonen, Rajamäki
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
NUO EH3
695. Very typical head, lovely proportions, nice expression, bit narrow fore-chest, correct chest, good angulation, good coat
texture, topline in standing a bit too streight, bit close behind, bit shy in move, not in top condition.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
NUO EH
1675. 23 months. Narrow skull with prominent indentation on top. Excellent eyes. Correct muzzle. Correct front. Narrow
ribcage. Needs more muscles along spine. Excellent angulation. Tail not carried high enough. Pretty dry coat. Nice colour.
Tail not carried properly in movement. Needs more substance in general.
JAKATABI´S BE A GOOD BOY FI MVA, EE MVA, BG MVA, BG GR MVA, BG JMVA, LT JMVA, LV JMVA, EE JMVA,
RO JMVA, JV-10, BG GR JMVA, LVJV-11, FRV-11, HeW-13, PMV-13 10236/10 (Jakatabi’s Unique For Me - Jakatabi’s
Happy Hedda)
Kasv. ja om. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö.
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP
3816. 3 years old, lovely type and quality. Correct size, excellent head and expression. Excellent angulation in front and
rear. Lovely neck and topline of correct length. Lovely mower, excellent coat and temperament.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
VAL ERI2 SA PU2
286. Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet, hyvä kallo-osa, hieman lyhyt kuono. Hyvät korvat, tummat silmät. Hyvä
purenta ja pigmentti, pari P1 puuttuu. Hieman käyryyttä eturaajoissa. Hyvänmallinen rintakehä, hieman puutteellinen
eturinta ja löysyyttä kyynärpäissä. Hyvä leveä reisi. Hyväasentoinen häntä, tasapainoiset kulmaukset . Liikkuu
erinomaisella sivuaskeleella ja rytmillä. Ihana havanna olemus. Koko 27.5cm.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki VAL ERI1 SA PU1 ROP
764. Upea kokonaisuus, erinomainen rodun siluetti. Ensiluokkaiset mittasuhteet. Upea pää ja ilme. Kauniit, kookkaat
mantelinmuotoioset silmät ja erinomainen pigmentti. Upea ylälinja. Erinomaisesti kulmautunut. Erinomainen karvapeite
vimpan päälle kunnossa, Upeat liikkeet ja olemus.
10.3.2013 Juuka ry.
Kristina Ahlberg
VAL ERI1 SA PU1 ROP
433. Maskuliininen, linjakas kaunis uros, jolla oikeat mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Silmäpigmentti voisi olla hieman
tummempi. Hyvä purenta, hyvä kaula, hyvä luusto. Hyvä runko. Hyvät takakulmaukset, kaunis häntä. Kauniisti hoidettu
turkki. Liikkuu lennokkaasti iloisesti rodunoamaisesti.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
VAL ERI1 SA PU1 ROP
798. typical to the requires of the standard. very masculine and elegant in the same time. proportions of the hight and
length on the body excellent. correct angulations. good coat. beautiful movements, coversthe ground so well.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
VAL ERI3 SA PU4
806. Selvän sukupuolileiman omaava uros, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä pigmentti. Kaunis ylälinja ja häntä. Hyvät
kulmaukset. Kyynärpäät voisivat olla tiiviimmät. Hyvin laskeutuva karvapeite. Hyvät liikkeet.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
VAL ERI2 SA PU3
705. Excellent size & type, lovely head & expression, lovely ear set, correct front, bit out of elbows, good chest, correct rear
angulation, correct tail set & topline & coat texture, moves well.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
VAL ERI3 SA
2291. Hieman kevytrunkoinen uros. Kuono voisi olla aavistuksen pidempi. Tummat silmät. Pitkä kaula. Erinomainen ryhti ja
kaunis ylälinja. Hieman kaareva kyynärvarsi. Hieman kapeat etuliikkeet. Kaunisasentoinen häntä. Erinomainen karva.
Esiintyy itsevarmasti.
7.7.2013
Karjaa kr.
Harto Stockmari
VAL ERI1 SA PU1 ROP
1174. Urosmainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Kauniisti kannettu häntä. Kaunis pää ja ilme. Hyvä purenta. Hyvä
ylälinja. Oikean muotoinen runko. Rodunomaisesti kulmautunut. Oikea karvan laatu. Liikkuu ryhdikkäästi vaivattomalla
askeleella ja kantaa itsensä kauniisti.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
VAL ERI2 SA PU3
3266. 3 years. Beautiful male. Very nice head & expression. Excellent coat. Strong topline. Well developed chest. Well
angulated in front & rear. A bit narrow behind. Excellent mover.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP
2951. Very good propotions. Correct movement & temperament. Well boned. Good texture. Correct angulations.
20.7.2013 Pieksämäki ry.
Märet Kärdi, Viro
VAL Poissa
21.7.2013 Nastola ry.
Tanya Ahlman-Stocmari
VAL Poissa
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
VAL ERI1 SA PU1 CACIB VSP
1216. Excellent head with beautiful proportions and excellent expression. Nice front. Excellent topline. Chest could be a
little bit more developed. Very nice rear angulation. Excellent tail set and carriage. Nice texture. Nice movement in front
and behind, excellent carriage from profile.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
63
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
VAL ERI2 SA PU3
1838. 5 years old. Scissor bite. Correct head proportion. Good eyes. Correct earset, hanging well. Good leg proportions,
enough good format. Correct tailset, on at moment out of coat, summer coat. Excellent movement behind, enough parallel
in front, little loose in elbows.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
VAL ERI3 SA PU4
3209. Ihanne koko, hyvät mittasuhteet. Hyvän muotoinen pää ja hyvä pigmentti. Sopiva kaulan pituus. Hyvä selkä ja
hännänasento. Riittävä rungon voimakkuus ja eturinta. Hyvin kulmautunut takaa. Karva ok. Liikkuu yhdensuuntaisesti ja
tasapainoisesti. Eturaajat voisivat olla hieman suoremmat. Erinomainen esiintyminen.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP HeW-13
5603. Excellent type. Excellent head with excellent expression. Excellent neck, topline & angulations. Great mover. Nice
temperament.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP PMV-13
6934. Very nice outline. Nice head. Soft expression. Bite ok. Nice neck. Strong chest. Straight forelegs. Strong back, good
length. Well muscled back legs. Lovely texture, nice condition.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VAL ERI2 SA PU4
7249. 4 years. Excellent size & type. Super head. Excellent neck & shoulder. Correct front. Correct hind angulation.
Excellent tail carriage. Super coat condition.
JATAKABI'S BIG BROTHER 10234/10 (Jatakabi's Unique For Me - Jatakabi's Happy Hedda)
Kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö. Om. Mari Saarenmaa, Kotka
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
AVO ERI1 SA PU4 VASERT
3806. 3 years old compact dog of excellent type. Strong head with good pigmentation. Correct bite, good neck. Excellent
topline of correct length. Lovely angulation front and rear. Good movement, typical coat.
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
AVO ERI2 SA PU4
1040. Koko 29 cm. Kookkaan puoleinen, erinomaiset mittasuhteet. Vahva uroksen pää. Hyvä kallo-osa. Vahva lyhyehkö
kuono-osa. Hyvä purenta. Hyvä rintakehä, eturinta saisi olla täyttyneempi. Hieman käyryyttä eturaajoissa. Oikeanlaatuinen
hyvä musta karva. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä lihaksikas reisi. Kauniskaarinen häntä. Etuliikkeet hieman
epävakaat, liikkuu takaa riittävällä askelpituudella.
12.5.2013 Helsinki kv.
Saija Juutilainen
AVO ERI2 SA PU4
2871. 3v. oikeat mittasuhteet omaava uros jolla kaunis ryhdikäs olemus hienolla ylälinjalla, hyvä kallo erinomainen etuosa
lihaksikas takaosa, hyvin mallikas hännän malli, urosmainen pää, vahva purenta, voimakas kallo, liikkuu sujuvasti hienolla
luonteella.
15.6.2013 Kotka kv.
Harri Lehkonen
AVO ERI1
1212. Ryhdikäs uros. Hyvänmuotoinen pää. Riittävä rungon pituus. Hyväasentoinen häntä. Oikeanlaatuinen turkki. Liikkuu
hyvällä askeleella, mutta hieman ahtaasti takaa. Miellyttävä tempperamentti.
JATAKABI'S ENDLESS LOVE 13849/11 (Jakatabi’s True Believer - Jakatabi’s Xquisite)
Kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö. Om. Sanna Jaatinen ja Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
AVO ERI2 SA
283. Ryhdikäs, erinomainen koko ja rungon mittasuhteet, hyvä kallo-osa, hyvät korvat, tummat silmät. Hyvä purenta,
ylhäältä vasemmalta P1 puuttuu. Hyvä kaula ja selkä oikeanmallinen, mutta lihasmassaton rintakehä. Hieman käyryyttä
eturaajoissa. Hienolaatuinen karva, kauniskaarinen häntä. Tasapainoiset kulmaukset, kevyet joustavat sivuliikkeet. Koko
26cm.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
AVO ERI2 SA
700. Correct size, strong but typical head, excellent pigmentation & eyes color, good front, correct chest, excellent rear
angulations, good coat texture, moves well with typical topline.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
AVO ERI2
2288. Hieman kevyt kokonaisuus. Rungossa saisi olla enemmän massaa. Rintakehä täyteläisempi. Hyvä pää. Tummat
silmät. Erinomainen ryhti ja ylälinja. Suorat eturaajat. Eturinta voisi olla voimakkaampi. Hyvät takakulmaukset ja hännän
kiinnitys. Hieman karhea karva. Esiintyy ryhdikkäästi ja itsevarmasti.
7.7.2013
Karjaa kr.
Harto Stockmari
AVO ERI1 SA PU2 SERT FI MVA
1171. Urosmainen ryhdikäs kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme sekä purenta. Hyvä ylälinja ja häntä. Hyvin
kulmautunut etuosa. Hyvä runko. Hyvä takaosa. Oikea karvanlaatu. Liikkuu joustavalla helpolla askeleella.
20.7.2013 Pieksämäki ry.
Märet Kärdi, Viro
VAL ERI2 SA
508. 2,5 v. erittäin hyvän tyyppinen nuori uros, jolla hyvä raajaluusto. Sopivasti yhdensuuntaiset etujalat. Hyvät
kulmaukset. Rungossa rodunomaiset mittasuhteet. Pitkänomainen riittävän urosmainen pää, jossa turkin väriin sointuvat
silmät. Hyvä pigmentti. Ryhdikäs kaula. Hieman korkea hännän kiinnitys. Sopivasti mukava liikkeessä työskentelevä häntä.
Oikeanlaatuinen karvapeite ilman liioittelua. Reipas olemus. Rodunomaiset liikkeet.
21.7.2013 Nastola ry.
Tanya Ahlman-Stocmari
VAL ERI2 SA PU3
380. Riittävän rungonpituuden omaava hyvänkokoinen uros. Hyvä kallo-osa. Riittävä eturinta. Kokoon sopiva runko ja
raajaluuston voimakkuus. Hyvä hännänkiinnitys. Oikeanlaatuinen karvapeite, mutta tällähetkellä hieman kuiva ja
katkonaista. Hyvä käytös. Liikkuu hyvin edestä. Tänään hieman sidottu takaraajojen liike.
64
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
VAL ERI
1212. Nice masculine head with very good proportions. Shape of the eyes could be better. Correct front, a little bit french
shape. Correct topline. Chest could be better shaped. Nice rear angulation. Good tail set with correct carriage. Nice
texture. Nice movement in front, a little bit tight behind, nice carriage from profile.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
VAL Poissa
JAKATABI’S ENDLESS STORY HeJW-11, JV-11 13847/11 (Jakatabi’s True Believer - Jakatabi’s Xquisite)
Kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö. Om. Tarmo Viirtelä ja Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
AVO ERI2 SA
3807. 2 years old, good size , correct bite. Lovely movement. Good neck and topline. Well set tail. Slightly straight in
shoulder. Good angulation otherwise. Good body, low set hocks, lovely mover. Good coat.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
AVO ERI1 SA PU4 VASERT
284. Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Vahva urosmainen pää, vahva kaula ja pää, hyvät korvat, kauniit tummat
silmät. Erinomainen pigmentti, hyvä purenta, Pari P1 puutosta. Hyvänmallinen rintakehä, hyvä eturinta. Hieman käyryyttä
eturaajoissa, löysyyttä kyynärpäissä. Hienolaatuinen karvapeite, hyväasentoinen häntä. Tasapainoiset kulmaukset,
erinomainen sivuaskel. Ihana havannaolemus. Koko 27cm.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
AVO ERI1 SA PU3 VASERT
763. Erinomainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet ja olemus. Hyvin kaunisilmeinen pää , jossa hyvät linjat ja pigmentti.
Erinomainen eturinta. Suorat eturaajat ja tiiviit kyynärpäät. Kaunis ylälinja. Erinomainen häntä. Hyvin kaunis,
oikeanlaatuinen karvapeite. Liikkuu erinomaisesti oikealla asenteella.
10.3.2013 Kristina Ahlberg
AVO ERI3
430. 2 vuotias, maskuliinen. Voimakas pää, aavistuksen pyöreä kallo, hyvä kuono, hyvä purenta. Pysty lapa, hyvä eturinta,
hieman löysät kyynärpäät ja kaarevat kyynärvarret. Hyvä runko, hieman pitkä lanne. Hyvät takakulmaukset. Kaunis häntä,
kauniisti hoidettu turkki. Liikkuu aavistuksen ahtaasti takaa, muuten ryhdikkäästi ja rodunomaisesti.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
AVO ERI1 SA PU2 SERT FI MVA
795. masculine and very elegant with good head comparing to the body. proud attitude. good proportions of head. correct
bite. beautiful dark eyes. very compact body. elegant proportions between hight and length. strong bones. correct
angulations. good quality of coat. typical movements.
12.5.2013 Helsinki kv.
Saija Juutilainen
VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP
2875. 2,5v. hyvin kaunis tasapainoinen nuori uros, oikeat linjat, hieno kallo, erinomainen etuosan rakenne, riittävän suorat
raajat, kaunis häntä, hyvä takaosa, hyvät pään linjat, kaunis pigmentti, oikea purenta sopivassa määrin karvaa, kauniit
sulavat liikkeet hyvällä hännällä, hyvin laadukas.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
VAL ERI
970. 3 years. Very good looking dog. Good head, typical. Excellent neck. Well balanced body. Front legs should be
straighter. Moves well.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
VAL ERI SA
706. Strong boy, masculine head, nice expression, large chest, could be straighter in front, bit short in sternum, correct rear
angulations, good coat texture moves well.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
VAL ERI2 SA
2292. Hieman pitkärunkoinen uros. Erittäin hyvä pää. Tummat silmät. Täyteläinen eturinta. Rintakehässä riittävästi syvyyttä
ja tilavuutta. Korkealle kiinnittynyt hyväasentoinen häntä. Yhdensuuntaiset vakaat liikkeet. Runsas hieman pehmeä karva.
7.7.2013
Karjaa kr.
Harto Stockmari
VAL ERI2 SA PU3
1175. Erittäin urosmainen voimakas kokonaisuus jolla oikeat mittasuhteet. Oikeanmuotoinen pää, hyvä purenta.
Erinomainen eturinta, hyvä runko. Hyvä takaosa. Karva ok. Liikkuu ryhdikkäästi joustavalla askeleella.
20.7.2013 Pieksämäki ry.
Märet Kärdi, Viro
VAL ERI1 SA PU2
511. 2,5 v. Erinomaista tyyppiä hyvin vaikuttava nuorekas uros, jolla rodunomaiset mittasuhteet rungossa. Hyvät
kulmaukset. Erinomainen rintakehän malli. Hieman ranneahtaat eturaajat. Erinomainen uroksen pää jossa pituutta, ilmettä.
Turkin väriin sointuva silmien väri. Rotuleima katseessa. Ryhdikäs kaula. Oikea asentoinen ja liikkeessä lonkalle nojaava
hännän kaari. Tasapainoiset & reippaat ja luonnetta paljastavat liikkeet. Erinomainen karvapeite ilman liioittelua.
21.7.2013 Nastola ry.
Tanya Ahlman-Stocmari
VAL ERI1 SA PU1 VSP
382. Hyvänkokoinen uros. Erinomaiset rungon mittasuhteet. Kaunisilmeinen pää. Hyvä eturinta. Pitkä hyvä rintakehä.
Rodunomaisesti kulmautunut. Hyvä karvapeite. Liikkuu hyvin takaa. Oikea ylälinja liikkeessä.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
VAL ERI2 SA PU2 VACA
1217. Nice masculine head. Correct front angulation. Legs could have a better shape. Nice topline. Good chest. Nice rear.
Very nice tail set and position. Good texture. Correct movement in front and behind, nice carriage from profile. Stop is
maximum size.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
VAL ERI1 SA PU1 ROP
1840. 2,5 years, scissor bite, excellent head proportion. Excellent eyes, ears. Good neck, topline. Good tailset. Excellent
coat texture and quality. Excellent angulated behind, enough parallel in front. Excellent temperament. Typical express.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
VAL ERI1 SA PU1 CACIB VSP
3210. Ihannekoko. Maskuliininen kokonaisuus ja hyvät mittasuhteet. Hyvänmuotoinen uroksen pää. Hyvä ilme. Oikea
kaulan pituus. Hyvä selkä ja hännänasento. Vankka runko. Sopusuhtaisesti kulmautunut. Hyvä karvanlaatu ja määrä.
Liikkuu yhdensuuntaisesti ja tasapainoisesti. Miellyttävä luonne ja esiintyminen.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
65
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
VAL ERI2 SA PU2 VACA
5604. Excellent type. Masculine head with correct muzzle, eyes & ears. Excellent body construction. Correct angulations.
Moves with correct long steps. Nice temperament.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VAL ERI2 SA PU4
6935. Nice outline. Good head and expression. Bite ok. Nice neck, strong chest. Strong back of good length, muscled back
legs, good texture.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VAL ERI4 SA
7250. 3 years. Strong male. Masculine head. Excellent neck & shoulder. A little arched topline. Correct hind angulation.
Moves well. Correct coat.
JATAKABI'S FIRST EDITION SE40551/2011 (Amenoppes - Jatakabi's Without A Doubt)
Kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö. Om. Monika Mileteg, Ruotsi.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
VAL ERI3
5605. Correct type. Correct construction of the head. Correct neck & angulations. Substance still developes. Moves well.
Nice temperament. Well presented.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VAL ERI
6936. Nice outline. Good skull, correct muzzle. Excellent chest, correct front legs. Strong back, nice back legs. Correct tail
set. Moves nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VAL ERI
7251. 2 1/2 years. Excellent size. Super head. A little upright in shoulder. Straight front legs. Correct topline & tailset. Free
movement. Super coat.
JATAKABI’S JADE OF LOVE 26093/12 (Jatakabi's Be A Good Boy - Jatakabi's Dream Come True)
Kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö. Om. Anne Korhonen, Vartiala
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
JUN EH
754. Hieman jännittynyt nuori uros, jolla hyvät mittasuhteet. Erittäin hyväilmeinen pää. Kauniit tummat silmät. Hyvä kallo.
Eturinnan tulisi olla voimakkaampi ja eturaajat suoremmat. Rintakehä saa vielä kehittyä. Hyvä takaosa ja häntä.
Hyvänlaatuinen karvapeite. Liikkuu ahtaasti edestä.
10.3.2013 Juuka ry.
Kristina Ahlberg
JUN ERI1 SA PU3 SERT
428. Vuoden ikäinen suuri uros, joka vaikuttaa aavistuksen korkearaajaiselta. Maskuliininen pää ja ilme. Erittäin kauniit
silmät, erinomainen pigmentti, hyvä purenta. Hyvä kaula ja eturinta. Kokoon nähden sopiva luusto, hyvä runko, hyvät
takakulaukset. Erittäin kaunis häntä, kaunis hyvin hoidettu turkki. Liikkuu erinomaisesti hyvällä askeleella, hieman
huolimattomasti edestä.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
NUO ERI2
962. 15 months, b and w. Excellent head. Scissor bite. Very good neck. Well balanced muscular body. Moves very well.
JATAKABI'S JOY OF LOVE 26095/12 (Jatakabi's Be A Good Boy - Jatakabi's Dream Come True)
Kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö. Om. Mari Saarenmaa, Kotka
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
JUN ERI1 SA
3793. 11 months old. Excellent type and qualilty with lovely head and expression. Correct bite , compackt body with
correct length of topline. Well set tail. Slightly straight in shoulders. Excellent angulation, good spring of ribs. Good
movement, excellent coat. Excellent temperament.
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
JUN ERI1 SA
1035. Hyvänkokoinen. Mittasuhteiltaan oikean ryhdikkäästi esiintyvä. Hyvä kallo ja kuono-osa. Keskiruskeat silmät. Hyvä
purenta, P1 ylhäältä molemmat puuttuu. Ikäisekseen hyvä runko. Tasapainoisesti kulmautunut. Litteä häntä, pehmeä
laatuinen karva. Kevyet joustavat liikkeet, johon toivoisin enemmän ulottuvuutta.
12.5.2013 Helsinki kv.
Saija Juutilainen
JUN ERI3
2865. 1v. hyvän kokoinen hyvä runkoinen ja luustoinen juniori, lupaava eturinta, erinomainen pitkä rintakehä, vakaa yläosa,
urosmainen pää, sopiva kuonon pituus, vahva purenta, hyvin kaunis niskan kaari, runsas lupaava karva, hieno luonne,
liikkuu hyvällä ulottuvuudella takaliike riittävän pitkä.
15.6.2013 Kotka kv.
Harri Lehkonen
NUO ERI2
1210. Vahvarunkoinen ryhdikäs uros. Hyvänmuotoinen pää. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvänlaatuinen turkki. Esiintyy
reippaasti. Liikkuu hyvällä askeleella.
JATAKABI’S KING OF THE ROAD 47446/12 (Jatakabi's Endless Story - Jatakabi's Odessa's Pearl)
Kasv. ja om. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Cannon Yvonne, Irlanti
PEK3 KP
325. Masculine headed dog. Sturdy body for the age. Ext. ribcage and length. Good angulation behind. Moves well behind.
And when settled in profile also. Nice type. Well presented.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
PEK2 KP
746. 7 kk ikäinen. Ikäisekseen erinomaisesti kehittynyt. Erittäin hyvät mittasuhteet. Tanakka runko ja sopiva luusto. Turhan
pyöreä kallo. Kauniit tummat silmät. Hyvä kuono-osa. Hyvä täyteläinen eturinta ja suorat eturaajat. Hyvä takaosa ja häntä.
Runsas pentuturkki. Liikkuu ryhdikkäästi, vielä hieman epävakaasti edestä.
66
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
10.3.2013 Juuka ry.
Kristina Ahlberg
PEK1 KP VSP
422. 7 kk:n ikäinen erospentu, jolla oikeat mittasuhteet, sukupuolileiman tulee voimistua, hyvä kallo, riittävä kuono, kauniit
silmät, hyvä purenta, hyvä kaula, luusto saisi olla aavistuksen voimakkaampi, ikäisekseen riittävä runko, hyvät
takakulmaukset ja häntä, hyvä turkki, liikkuu rodunomaisesti, iloisesti ja ryhdikkäästi.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
PEK1 KP ROP
782. already very elegant. good proportions good proportions between muzzle end skull. expressive dark eyes. correct
bite. well balanced body. good angulations. good quality of coat . beautiful movements.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
JUN ERI2 SA
2491. erinomaisen tyyppinen hyvin ryhdikäs oikean kokoinen linjakas uros. Kaunis ilmeinen lupaava pää etuosa saa vielä
tiivistyä. Lupaava rintakehä hieman tiukka häntä erinomainen takaosa. Lupaava kaunis turkki ihana ryhti, edestä saa vielä
tasottua. Hienosti esitetty.
JATAKABI’S LET’S GET STARTED 47968/12 (Jatakabi's True Believer- Jatakabi's Xquisite)
Kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö. om. Jaana Martinmäki ja Taina Jaatinen-Niemi, Lahti.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Cannon Yvonne, Irlanti
PEK4
326. Masculine headed dog. Head of good proportions. Sturdy body. Good angulation in front. Good depth of chest. Moves
well behind. Very soundly. Like little more spring to movement.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
PEK4
747. Seisoessaan erinomainen, oikeat mittasuhteet omaava, tanakka urospentu. Erittäin hyväilmeinen pää. Hyvä kallo.
Hyvä kuono-osa. Eturinta saa vielä voimistua.. Hieman löysät kyynärpäät. Hyvä takaosa. Liikkeessä häntä voisi nousta
paremmin ja takapotku olla pontevampi. Runsas hyvin hoidettu pentuturkki.
10.3.2013 Juuka ry.
Kristina Ahlberg
PEK2
423. Suuri urospentu, jolla oikeat mittasuhteet, aavistuksen leveä kallo, riittävä kuono, kauniit silmäät, hyvä purenta, lyhyt
kaula, pysty lapa, vankka luusto, vankka runko, hyvät takakulmaukset.H hyvä hännänkieppi, aavistuksen alas kiinnittynyt.
Takakorkea, runsas pentukarva, joka hyvin hoidettu. Liikkuu rodunomaisesti.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
JUN ERI1 SA HeJW-13
5596. Correct type. Masculine head with correct proportions. Well constructed body. Correct neck & topline. Very good
bones. Moves with excellent drive & correct long steps. Coat not in optimal show condition today. Nice temperament. Well
presented.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
JUN EH
6914. Bigger type. Strong head. Good skull. Correct eyes. Bite ok. Correct chest. A little neck. Strong back. Outline a little
square. Nice tailset. Nice coat. Walks nicely but mons a little.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN ERI4
7224. 1 1/2 years. Correct size. I'd prefer stronger head & longer muzzle for this body. Correct shoulder & front & tailset.
Correct hind angulation. Moves well, a little narrow in hocks. Very typical coat.
JATAKABI'S LOVE TO PLAY 47971/12 (Jatakabi's True Believer - Jatakabi's Xquisite)
Kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö. Om. Sue Shellback ja Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Cannon Yvonne, Irlanti
PEK
327. Masculine headed dog. Good proportions. Angulation are little straight in front. Good length if rib. Moves little close
behind, well in profile. Moves ok front.
JATAKABI'S LOOK AT ME 47972/12 (Jatakabi's True Believer - Jatakabi's Xquisite)
Kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö. Om. Sanna Lohtari, Asikkala
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
PEK
748. 7,5 kk. Kookkaampi ja jalkavampi herra, jolla hyvin kehittynyt runko ja vahva luusto. Hyväilmeinen pää. Hieman lyhyt
kuono-osa. Hyvät tasapainoiset kulmaukset. Runsas, vielä kovin villava pentuturkki. Liikkuu iloisesti, mutta kovin
epävakaasti edestä ja takaa.
JATAKABI’S MAN ON A MISSION 52731/12 (Jatakabi's Endless Love - Jatakabi's Be The Best)
Kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö. Om. Kari & Merja Heikkinen & Lotta Paakkanen, Vantaa
20.4.2013 Hyvinkää pentun.
Tuire Okkola
PEK1 KP VSP
516. 8 kk tuhtirunkoinen nuorimies. Voimakas pää. Hyvä purenta. Taipumusta taittaa korviaan. Voimakas luusto. Hyvä
häntä. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu hieman ahtaasti takaa ja leveästi edestä. turhan kehittynyt ikäisekseen. Esiintyy ja
esitetään erinomaisesti.
20.7.2013 Pieksämäki ry.
Märet Kärdi, Viro
JUN EH2
503. 10 kk Kookas, hieman tuhdissa kunnossa. Vahvalla raajaluustolla. Hieman etuasentoiset lavat. Oikeat mittasuhteet
päässä. Korrekti hampaisto. Tummat ei kovin kookkaat silmät. Hyvin kannetut korvat. Kiinteä yläosa. Sopivasti kannettu
häntä. Toivoisin rungonmyötäisemmät kyynärpäät. Kohtuullisen suorat eturaajat. Erinomainen luonne, ikään nähden
vaikuttava karvapeite. Koon takia EH.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
67
JAKATABI´S SURVIVOR FI MVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA 36304/07 (Jatakabi's Innokas Poju-Jatakabi's
Odessa's Pearl)
Kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö. Om. Sanna Lohtari & Taina-Jaatinen Niemi, Iso-Äiniö.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki VAL ERI3 SA
765. Kaunisturkkinen, oikean tyyppinen uros, jolla erinomaiset mittasuhteet. Pieni hyväilmeinen pää. Kauniit silmät.
Hieman hailakka kirsu. Erittäin hyvä ylälinja ja häntä. Hyvä runko ja raajat. Liikkuu ryhdikkäästi hyvällä askelpituudella.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
VAL ERI2 SA
799. typical to the breed. well developed head. correct all the points of view. also the neck is putting the value of the neck.
good body. all legs are well angulated. very good quality of the coat.
18.5.2013 Jämsä kr.
Mona Selbach, Norja
VAL ERI1 SA PU2
453. Very good type. Excellent expression. Good mouth. Good neck. Well angulated. Good topline and tail. Well bodied,
although a little thin today. Well set tail. Moves well. Good coat and colour.
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
VAL EH3
1520. Urosmainen kokonaisuus, oikeat mittasuhteet. Hieman kupera kallo-osa ja lyhyt kuono-osa. Hyvä purenta. Köyhä
eturinta. Hyvä runko. Normaalisti kulmautunut takaosa. Hyvä karva. Ahdas takaa. Liikkuu ulkokierteisesti edestä. Vähän
korkea etuaskel.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
VAL Poissa
21.7.2013 Nastola ry.
Tanya Ahlman-Stocmari
VAL EH3
383. Riittävän sukupuolileiman omaava uros, jolle toivoisin hieman pidemmän ja vankemman kuono-osan. Riittävä runko.
Raajaluustoa saisi olla enemmän. Toivoisin paremmin kulmautuneen etuosan. Oikeanlaatuinen karvapeite. Liikkuu hieman
kinnerahtaasti takaa. Taipumusta pyöristää ylälinjaansa liikkeessä. Hyvä käytös.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
VAL ERI
2503. Erittäin ryhdikäs linjakas mittasuhteiltaan erinomainen uros hieman narttumainen pienehkö pää ryhdikäs kaula ihanat
mittasuhteet. Kaunis takaosa. Hyvä turkki. Upeat liikkeet. Kauniisti esitetty.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
VAL ERI3
1841. 6 years old. Correct bite, missing P2 on the right upperjaw. Good eyes and express. Correct ears. Good topline,
underline. Excellent movement. Enough parallel in front. Summer coat, little bit too much old hairs. Nice present.
31.8.2013 Mäntyharju kr.
Annaliisa Heikkinen
VAL ERI2
1212. Hyväntyyppinen, sopusuhtainen uros, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Etuasentoiset
lavat ja lyhyt olkavarsi. Litteä runko. Hyvä häntä. Liikkuu ahtaasti takaa, edestä löysästi. Hyvä luonne.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
VAL ERI2 SA PU3
1086. Erittäin tasapainoinen pää. Hieno neliömäinen kallo. Kauniit tummat mantelinmuotoiset silmät. Hyvä luusto.
Erinomainen ylälinja & häntä. Hieno pehmeä litteä karvapeite. Liikkuu vapaasti hieman kierteisyyttä eturaajoissa.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
VAL EH2
2393. Pienehkö siro ilmava kevytluustoinen Suorahkot lavat. Alaleuka voisi olla leveämpi Hyvä luusto Riittävästi
kulmautunut takaa Hyvän laatuinen turkki kauniissa kunnossa Sukupuolileima tulisi olla selvempi. Liikkuu hyvällä
askeleella takaa tippuu eteen.
JATAKABI'S TILL' THE END FI MVA EE MVA LT MVA HeW-10 49697/07 (Happyhero - Jatakabi's Honey Flower)
Kasv. Jaatinen- Niemi Taina, Iso-Äiniö. Om. Heidi Kuoppala & Mikko Kekki, Kiukainen.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
VAL ERI3 SA
287. Hyvän kokoinen, mittasuhteiltaan erinomainen. Hyvä kallon ja kuono-osan mittasuhteet. Hieman ylös kiinnittyneet
korvat., vaaleat silmät. Riittävä pigmentti, hyvä purenta, pari P1 puuttuu. Hyvä kaula, erinomainen rintakehä, eturinta voisi
olla täyttyneempi. Hieman käyryyttä eturaajoissa. Leveä lihaksikas reisi. Oikeanlaatuinen karvapeite, runsas pohjavilla.
Hyväasentoinen häntä, tasapainoiset kapeat takaliikkeet. Hyvä havanna olemus. Koko 28cm.
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
VAL ERI1 SA PU1 VSP
153. Good sized male. Very good hair & proportions & expression. Moves very well. Great handling.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
VAL ERI3 SA
1684. 5 years old. Good size. Excellent coat & color. Quite light eyes, too much projecting. Excellent neck & forechest.
Excellent ribcage & topline. Muscular thighs. Correct tail & angulation. Very sound movement.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
VAL ERI3 SA
2504. Erittäin ryhdikäs, linjakas mittasuhteiltaan erinomainen uros hieman narttumainen pienehkö pää ryhdikäs kaula
ihanat mittasuhteet. Kaunis takaosa. Hyvä turkki. Upeat liikkeet. Kauniisti esitetty.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
VAL ERI3
2853. Kookas urosmainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Vahva pää. Hyvä purenta. Toivoisin korostuneemman
eturinnan. Hyvä runko. Hyvin kulmautunut takaosa. Karva OK. Liikkuu kauhoen edestä, ahtaasti takaa.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
VAL ERI4 SA
2404. Full show condition. Excellent balance, look really nice in the ring. Very good masculine head. Nice topline. Excellent
in movement.
JATAKABI’S UNIQUE FOR ME BG MVA BG GR MVA 53990/07 (Ilkley Moor Now Or Never - Jatakabi's Good Gilda)
Kasv. ja om. Taina Jaatinen-Niemi & Sinikka Pärhä
18.5.2013 Jämsä kr.
Mona Selbach, Norja
VAL ERI2 SA PU3 VASERT
454. Masculine dog. Nice head and expression. Good mouth. Very good neck. Good topline. Tail could be carried better.
Well boned and bodied. Moves well. Good coat and colour.
68
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
VAL ERI2 SA PU3
1521. Urosmainen kokonaisuus, oikeat mittasuhteet. Oikeanmuotoinen ja ilmeinen pää. Hyvä purenta. Riittävä eturinta.
Hyvä runko. Hyvä takaosa. Karva ei tänään parhaimmillaan. Ahdas takaa. Liikkuu ryhdikkäästi sivulta.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
AVO ERI3
3205. Koon ylärajoilla. Voimakas, maskuliininen pää, jossa oikea muoto. Hyvä silmien ilme. Hyvä kaula ja jäntevä selkä.
Liikkeessä hieman litteä häntä. Muuten hyvä hännän muoto. Vankka runko, riittävät etukulmaukset. Takaosa voisi olla
hieman paremmin kulmautunut ja vahvempi reisistä. Takaliikkeet ovat hieman kapeat. Liikkuu riittävällä askelpituudella.
Hyvä luonne ja esiintyminen.
JUBILADA AMABLE ARTURO 18253/09 (Ganesan King Of My Gang - Ganesan Evita Ebonita)
Kasv. Leena Helin, Halikko as.
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
AVO ERI1 SA PU4
1517. Urosmainen kokonaisuus. Hyvät mittasuhteet. Oikeanmuotoinen pää. Hyvä purenta & kaula. Riittävä eturinta. Hyvä
runko. Normaalisti kulmautunut takaosa. Hieno karva. Liikkuu hyvin sivulta.
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
AVO ERI2
526. A very pleasing head. Dentition and eyes very good. Ridge of neck and topline good. All engulations good. Movement
very good.
LIVING DREAM'S ORONTE 37238/10 (Pillowtalk's Just Like Rodolfo Valentino - Living Dream's Lolette)
Kasv. Ritva Holländer-Hyyryläinen, Helsinki. Om. Maiju Orreveteläinen & Samu Saarniluoto, Järvenpää.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
AVO ERI
701. Very pretty face bit feminine, nice proportions in head, Slightly out in feet, good chest & rear angulations, could have
more neck, typical topline.
LUMIVUOREN ASSER FI MVA 16932/08 (Ganesan Jet Set Jerry - Ganesan Ira-Marie)
Kasv. Eveliina Paasu, Orivesi om. Sankala Jaana, Toijala
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
AVO ERI3
3808. 4 years old, good size, masculine. Good pigmentation, correct bite. Good neck, ok shoulders and topline. Good tail
set, good spring of ribs. Good movement, good coat.
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
AVO ERI3 SA
1041. Koko 29 cm. Kookas, mittasuhteiltaan oikea. Hyvä kallo-osa. Oikeat kallon ja kuono-osan mittasuhteet. Oikean
muotoiset silmät keskiruskeat. Kaunis ilme. Hyvä purenta. Puuttuu 1xP1. Hyvin kehittynyt rintakehä. Melko runsas
pohjavillainen ja hyvä karvanlaatu. Hieman käyryyttä eturaajoissa. Hyvä asentoinen häntä. Tasapainoiset kulmaukset.
Kevyt joustava askel. Toivoisin hieman ulottuvuutta liikkeisiin.
12.5.2013 Helsinki kv.
Saija Juutilainen
AVO ERI3
2872. 5v. erinomainen sukupuolileima, hieno koko, lavat voisi olla viistommat, tyylikäs urosmainen pää jossa hyvä kuono,
ilme ja purenta, kaunis karvan laatu, reippaat sujuvat liikkeet jossa hieno hännän malli, hieno luonne.
9.6.2013
Orivesi kr.
Veli-Pekka Kumpumäki
AVO ERI1 SA PU2 SERT
1459. Kookkaampi hyvin rakentunut uros, jolla erittäin hyvät mittasuhteet rungossa. Hieman kapea kallo. Sopiva kuonon
pituus. Hyvä pigmentti. Hyvä eturinta ja rintakehän pituus. Kaunis ylälinja, komea häntä. Hyvänlaatuinen karvapeite.
Tehokkaat itsevarmat liikkeet.
7.7.2013
Karjaa kr.
Harto Stockmari
AVO ERI2
1172. Urosmainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Hyvä pää, purenta. Tyhjä eturinta, etuasentoiset lavat. Hyvä runko.
Hyvin kulmautunut takaosa. Hyvä karva. Liikkuu lyhyellä askeleella edestä, hyvin takaa.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
AVO EH3
1196. 5,5 years masculine male Quite masculine & mus all over and little long in loin. Very good broad scull modern stop &
muzzle. Excellent pigmentation. Scissor bite. Correct almond eyes. Well set ears with correct fold. Very good neck &
shoulders. Very good forequarters. Excellent ribcage & topline & tailset, carried well over back. Very good hindquarters and
hock. Excellent temperament. Very good coat quality, but today too dry, needs more soft.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
AVO ERI2 SA PU3 VASERT
103. Good size. Head ok. Dark eyes & pigment. Good neck & topline. Well angulated. Good quality of coat. Nice tail set.
Moves with a good drive.
MADRINA'S BELLO PRINCIPIO 37298/11(Tiziana Egyptian Jasper - Madrina's Aye Davanita)
Kasv. Päivi Sarvikas, Turku, Om Josefina Geselle, Kuopio.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
NUO ERI1
759. Hyvin rakentunut, oikeat mittasuhteet omaava nuori uros, jolla erittäin hyväilmeinen pää. Hyvä kallo. Kaunis ylälinja.
Hyvin kiinnittynyt ja kannettu häntä. Hyvä eturinta. Hyvät, suorat eturaajat. Erittäin hyvä takaosa. Hyvänlaatuinen
karvapeite, mutta ei tänään parhaimmillaan. Hieman ahtaat takaliikkeet.
MADRINA'S BLANCO Y NEGRO 37296/11 (Tiziana Egyptian Jasper - Madrina´s Aye Davanita)
Kasv. Päivi Sarvikas, Turku. Om. Elise Syrjälä, Turku
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
AVO ERI3
150. Good sized male with correct hair. Very good expression & proportiene & movement. Handled very well.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
69
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
AVO ERI4
1680. 2 years old. Excellent head. Correct muzzle. Excellent front & ribcage. Good substance & topline. Very muscular
thighs. Excellent angulation & tail. Excellent coat., nice colour. Should train movement a bit more.
MADRINA'S EL MARIACHI 59590/12 (Ibenito Von Der Old'n Aue - Tiziana Eye Of The Lion) Kasv. Päivi Sarvikas, Turku.
Om. Syrjälä Elise, Turku
20.4.2013 Hyvinkää pentun.
Tuire Okkola
5-7 PEK1
515. Reippaasti liikkuva uros 5 kk, jolla hampaat vielä osittain vaihtumatta. Hyvä pigmentti. Eturaajat voisivat olla
suoremmat. Tasapainoiset kulmaukset. Riittävä rintakehä. Hyvä turkinlaatu. Tänään liikkeessä etumatala ja se pilaa
yleisvaikutelman. Esitetään hyvin.
MAMITAS DON´T YOU DARE FI MVA 52449/10 (Bombattaren Nemo Nordeste - Mamitas Brina Bambina)
Kasv. Marko Maaranen, Juva. Om. Marko Maaranen ja Päivi Soikkeli, Juva
20.7.2013 Pieksämäki ry.
Märet Kärdi, Viro
VAL EH3
512. 3v. keskikokoa pienempi hieman matalaraajaisen vaikutelman antava & rodunomaista tempperamenttia kaipaava
uros, jolla toivoisin selvästi rungon myötäisemmät kyynärpäät ja voimakkaamman rintakehän mallin. Päässä sopivat
pituusmittasuhteet. Pyöreähköt silmät ja hieman leveä kallo-osa. Hyvä niukka purenta. Kaula saisi olla ryhdikkäämpi.
Kiinteä yläosa. Sopivasti kannettu niukanpituinen häntä. Karva peite tänään ei parhaassa mahdollisessa kunnossa.
Suvaitseva olemus.
17.8.2013 Kajaani ry.
Irina Poletaeva
VAL ERI1 SA PU1 ROP
456. Excellent type. Very well balanced. Excellent head & expression. Scissor bite. Excellent topline. Correct tailset.
Excellent chest. Very well angulated at both ends. Enough drive in movement. Typical coat.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
VAL Poissa
MAMITAS DOUBLE DELIGHT FI MVA 52450/10 (Bonbattaren Nemo Nordeste – Mamitas Prima Bambina)
Kasv. Marko Maaranen, Juva. Om. Marko Maaranen & Sari Hiljanen, Juva.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
VAL ERI2 SA PU3 VACA
2854. Urosmainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Oikeat pään mittasuhteet. Toivoisin korostuneemman eturinnan.
Turhan taipuneet eturaajat. Erinomainen runko. Hyvä takaosa ja häntä. Karva OK. Liikkuu löysästi edestä hyvin takaa.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
VAL ERI
2405. Too short legs, strong head. Little short neck, straight back, good tail, front is not the best. Elbows out, very good
behind. Good coat texture, but I'd like better show condition.
MAMITAS FOLLOW MY STEPS 38819/12 (Bayarin James Brown - Cemilla Adrianna)
Kasv. Marko Maaranen, Juva. Om Marko Maaranen & Hanne-Marie Malmberg, Juva.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
JUN ERI 4
275. 9kk. Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Erinomainen kaula, hieman lyhyt kuono. Hyvät korvat, kauniit tummat
silmät. Hyvä pigmentti, hyvä purenta. Ikäisekseen hyvä rintakehä ja eturinta. Hienolaatuinen karvapeite. Hieman käyryyttä
eturaajoissa. Hyväasentoinen häntä. Tasapainoiset kulmaukset, kapeat takaliikkeet, epävakaat edestä, sivulta liikkuu
hyvin. Ihana havanna olemus. Koko 27cm.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
JUN ERI
755. 9 kk ikäinen tanakkarunkoinen uros, jolla hyvät mittasuhteet. Erinomainen kallo. Kauniit tummat silmät. Hieman lyhyt
kuono-osa. Ei vielä etuosaltaan valmis. Löysyyttä kyynärpäissä, mikä paljastuu myös liikkeessä. Hyvä ylälinja ja takaosa.
Hyvä turkki tulossa. Esiintyy hyvin.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
JUN ERI2 SA
789. correct size. typical general appearance. beautiful face and expression. correct bite. dark eyes. well defined body.
good angulations. good tail. very good quality of coat.
18.5.2013 Jämsä kr.
Mona Selbach, Norja
JUN ERI1 SA PU4
447. Very good type. Lovely head and expression. Well balanced. Good mouth. Well angulated. Good topline and body.
Well set tail. Well boned. Good coat and colour. Moves well.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
JUN ERI1 SA VASERT
960. 1 year. Good looking dog. Typical head. Excellent pigmentation. Very well balanced body. Good neck. Moves very
well. Good tail carriage, a little close behind.
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
JUN ERI3
1614. good type. correct bite. correct expression very well angulated in the shoulders.
but the chest is still not complete good topline. very well angulated behind. excellent tail. moving well.
20.7.2013 Pieksämäki ry.
Märet Kärdi, Viro
JUN EH3
504. Erinomaiset mittasuhteet, sopivan kokoinen, reippaasti liikkuva & hyvin kulmautunut nuori uros. Kokonaisuuteen
nähden hieman pieni & lyhyt pää. Keski tummat riittävän kokoiset silmät. Korrektit hampaat. Hyvin kannetut korvat.
Ryhdikäs kaula. Liikkeessä hieman holvautunut ylälinja. Kauniisti kannettu häntä, mutta hieman korkea hännäntyvi.
Reippaat yhdensuuntaiset liikkeet. Kehittymässä oikeanlaatuinen karvapeite. Hieman tukeva raajaluusto ja leveä kallo,
häiritsevät muuten myönteistä yleisvaikutelmaa.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
JUN ERI1
2848. Urosmainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Oikea purenta. Köyhä eturinta. Etuasentoiset lavat.
Normaalisti kehittynyt runko. Hyvä takaosa. Karva kehitysvaiheessa. Liikkuu lyhyellä askeleella edestä, hyvin takaa.
31.8.2013 Mäntyharju kr.
Annaliisa Heikkinen
JUN ERI1 SA PU4
1204. Erinomainen tyyppi. Hyvät rungon mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Hieman etuasentoiset lavat. Hyvä kaula ja
ylälinja. Hyvä häntä. Oikea karvanlaatu. Hieman lyhyt etuaskel. Miellyttävä luonne.
70
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
NUO EH
7232. 19 months. Correct size but appears to be a bit feminine altogether. Dark eyes. Good expression. Needs a stronger
muzzle. Correct front & topline hind angulation & coat.
MEJRAMS HEAVEN`S ON FIRE SE36108/2012 (Jatakabi's First Edition - Isfolket's U Are Lovely)
Kasv. Monika, Pernilla & Benny Mileteg, Ruotsi. Om. Katarina Mossberg, Ruotsi.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
AVO ERI1 SA VASERT
5601. Correct type. Masculine head & expression. Correct body proportions. Correct neck & topline. Great mover with
excellent correct long steps. Nice temperament. Well presented.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
AVO ERI3 SA
6928. Little type with correct expression. Dark eyes, pigment. Nice neck. Strong chest and front. Strong back. Good tailset.
Nice outline.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
AVO ERI1 SA
7241. 2 years. Quite large lent correct in proportions. Super head. Correct ear set. Excellent front construction. Correct
hind angulation. Moves with style. Very glamorous coat groomed to perfection.
MIMARCON OMAR SHARIF FI MVA 34703/09 (Mimarcon Brad Pitt - Kebic´s Diana)
Kasv. ja om. Pirjo-Riitta Östring, Nokia
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
VAL Poissa
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
VAL Poissa
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
VAL Poissa
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
VAL EH
1202. 4 years old male. Well musculed & little bit long in loin. Excellent modern scull compared to nose. Excellent
pigmentation. Correct bite Correct almond eyes, little small. Well set ears with correct fold. Well set neck, very good
shoulders strong forequarters. Very good ribcage a bit short. Very good tailset, hindquarters & hocks. Excellent paraller
movement in back & front. Very good little dry coat quality on today.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
VAL ERI
3211. Ihannekoko. Hieman pitkä lanne-osa. Hyvä maskuliininen pään muoto, silmät aavistuksen pyöreät. Hyvä kaula.
Vankka rintakehä. Riittävästi kulmautunut. Melko hyvä karvanlaatu. Paikoin hieman karhean villavaa. Liikkuu
yhdensuuntaisesti hyvällä taka-askeleella, riittävästi edestä. Hyvä luonne ja esiintyminen.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VAL ERI3 SA
6937. Bigger size. Nice head and expression. Bite ok. Lovely neck, nice chest. Good front. Strong back. Correct muscled
back legs. Lovely texture. Moves very nicely.
MIRDAN CHINA BEACH 45227/12 (Bayarin James Brown - Jubilada Alegre Arabella)
Kasv. Päivi Toroi, Siilinjärvi. Om. Iina Räty, Joensuu.
10.3.2013 Juuka ry.
Kristina Ahlberg
PEK3
424. 9kk:n ikäinen, kovin pentumainen. Hennon oloinen uros. Pieni pää, kauniit silmät. hieman lyhyt kuono, hyvä purenta.
Riittävä kaula, hento luusto, runko vielä kehittymätön. Takakulmukset riittävät. Hyvin hoidettu pentuturkki. Häntä saisi olla
paremmin selän päällä. Liikkuu ahtaasti takaa, sivuliike lyhyellä askeleella, esitetään hyvin. Mukava kotikoira.
21.4.2013 Outokumpu ry.
Cindy Petterson, Ruotsi
JUN EH2
438. Nice size, good proportions , small head. Nose could be a little bit longer. Nice dark eyes, good buite. Nice strong
body, good neck and shoulders. Nice deep body, straight back. Good angulated behind. Very nice coat. Tail could be
better set. Moves with a good strike.
MIRDAN MACGYVER 45230/12 (Bayarin James Brown - Jubilada Alegre Arabella)
Kasv ja om. Päivi Toroi, Siilinjärvi.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
PEK1 KP ROP
749. Erinomaiset mittasuhteet ja olemus. Ilmeikäs pää, jossa hyvä kallo. Kauniit tummat, mantelin muotoiset silmät. Hyvä
pigmentti. Hyvä eturinta. Suorat eturaajat ja sopiva luusto. Kaunis suora ylälinja. Hyvä takaosa. Lupaava, yksinkertainen
karvapeite. Liikkuu hyvin oikealla asenteella.
MIRDAN SMALL WONDER 45234/12 (Bayarin James Brown - Jubilada Alegre Arabella)
Kasv. Päivi Toroi, Siilinjärvi. Om. Pia karjalainen, Kuopio.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
PEK3 KP
750. Hyvin viehättävä, mittasuhteiltaan erinomainen. Erittäin hyvä ilmeikäs pää. Hyvä pigmentti. Rintakehä kaipaa vielä
lisää aikaa. Kaunis ylälinja. Hyvä takaosa. Erinomainen häntä. Ryhdikkäät, vapaat sivuliikkeet ja huima attityydi. Lupaava
karvapeite.
20.7.2013 Pieksämäki ry.
Märet Kärdi, Viro
JUN ERI1 SA PU4 VASERT
505. 12 kk Erittäin vaikuttava. Rodunomaisilla mittasuhteilla. Ikään nähden sopivasti kehittynyt & reippaasti liikkuva nuori
uros. Toivoisin leikkaavamman purennan. Rodunomainen kevyt luusto. Hyvät kulmaukset. Hyvin rungon myötäiset
kyynärpäät. Riittävän suorat etujalat. Liikkeissä vielä pentumaista löysyyttä. Hyvät mittasuhteet päässä. Keskitummat
oikean malliset silmät. Hyvä pigmentti. Ryhdikäs kaula. Liikkeessä hieman "jännittävä" ykälinja & sopivasti kannettu häntä.
Seistessä laiskahko hännän käyttö. Ikään nähden erinomainen karvapeite ilman liioittelua. Erinomainen luonne.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
71
MIYOI'S MUSKETEER PORTHOS 32147/13 (Bedårande's Elijah – Sanillan Shining Sun)
Kasv. Pirkko-Riitta Metsävainio, Oulu. Om. Pirkko-Riitta Metsävainio & Eki Pesonen, Oulu.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
PEK2 KP
5591. Correct type. Beautiful head & expression. Well constructed body. Correct neck & topline. Chest in development. A
bit close movement. Very nice temperament.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
PEK2 KP
6907. Nice size. Good head and skull. Eyes Ok, nice bite. Good shape of chest, front to settle. Nice length of body. Nice
strong back. Nice hindquarters and tail set. Good coat, walks like a puppy.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
PEK2 KP
7216. Quite large puppy male. Good head. Correct body proportions & coat texture. Still a bit loose in movement. Looks
promising for the future.
MOONLIGHT SILVER´S ALL MY HOPE 49566/10 (Zodiaka´La Star´S Cause I´M The One - Bayarin Misty Moonlight)
Kasv. ja om. Mira Hölttä, Myllyoja.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
AVO ERI2 SA
796. good size with correct proportions between muzzle and skull. topline should be more level. correct angulations, tail
and quality of coat.
15.6.2013 Kotka kv.
Harri Lehkonen
AVO EH2
1213. Reippaasti esiintyvä hieman lyhyt linjainen uros. Kuono voisi olla pidempi. Hieman ulkonevat kyynärpäät.
Hyväasentoinen häntä. Riittävät takakulmaukset. Oikeanlaatuinen turkki. Tepsuttavat etuliikkeet.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
AVO ERI1 SA PU4 VASERT
702. Good size, lovely head, nice dark eyes, good ear set, correct front, bit narrow fore-chest, excellent chest, could have
bit more angulation in rear, good texture of coat, good tail-set, excellent typical topline.
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
AVO ERI2 SA
1619. good type. but i would like better male expression. Correct bite. enough brisket. open elbows. very short body very
well angulated behind. excellent coat little size but very well balanced and very good proportions. moving well.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
AVO ERI1 SA PU4 VASERT
1837. 3 years old. Good head proportion. Good eyes, well shaped. Highset well hanging ears. Excellent expression.
Correct leg proportions. Good format, good topline, correct tailset. Muscular well angulated hind legs. Too open in elbows.
Good coat texture, enough rich, with light undercoat. Nice present.
31.8.2013 Mäntyharju kr.
Annaliisa Heikkinen
AVO EH3
1210. Hyväntyyppinen hieman kevytluustoinen uros. Kuono-osa saisi olla vahvempi. Hyvä kaula. Etuosa saisi olla
paremmin kulmautunut ja kyynärpäät rungon myötäisemmät. Tiivis runko hyvä häntä, liikkuu ahtaasti takaa edestä löysästi.
Hyvä turkki ja luonne.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
AVO ERI2 SA
6929. Correct outline. Nice head, typical eye. Good length of muzzle. Chest correct. Strong back. Nice back legs. Good
tailset. Lovely coat. Moves nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
AVO ERI3 SA
7242. 3 years. Classic type. Correct size. Needs a more masculine head. Excellent front construction. Firm topline. Correct
hind angulation. Free movement. Bit straight in coat.
MOONLIGHT SILVER'S BE MY NUMBER ONE 44201/12 (Jatakabi's Endless Story - Jatakabi's Without A Doubt)
Kasv. Mira Hölttä, Myllyoja. Om. Kirsi-Leena Manssila & Mira Hölttä, Lahela.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
JUN EH
689. Correct size, head a bit narrow but good proportions, correct byte, bit out elbows, a bit streight shoulder correct chest,
good rear angulations, correct coat texture, move a bit close behind.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
JUN ERI1 SA
1833. 13 months good size. Enough sturdy dog, good leg proportions. Good head. Excellent eyes, ears. Enough good
format, little low tail set. Puppy coat, less undercoat naturally. Excellent movement of hind legs, enough parallel in front.
MOONLIGHT SILVER'S CALL MY FUTURE 54487/12 (Moonlight Silver's All My Hope - Jatakabi's First Love)
Kasv. ja om.Mira Hölttä, Myllyoja.
20.4.2013 Hyvinkää pentun.
Tuire Okkola
PEK Poissa
15.6.2013 Kotka kv.
Harri Lehkonen
JUN EH3
1207. Vielä kehitysvaiheessa oleva nuori uros. Hyvämuotoinen pää. Eturaajat saisivat olla suoremmat. Rintakehän tulee
vahvistua. Hyvä rungon pituus. Oikea-asentoinen häntä. Hyvänlaatuinen turkki. Esiintyy reippaasti. Hieman lyhyt etuaskel.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
JUN ERI
690. Good type, lovely head & expression, correct skull & earset & byte, correct front & bone, bit streight shoulder, correct
chest, long enough loin, correct texture, need a bit more angulations in back, moves well big enough, topline could be bit
curve.
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
JUN ERI1 SA
1615. excellent type. excellent head. correct bite. well angulated in front and behind. excellent chest. short loin good
topline. excellent coat moving very well.
72
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
31.8.2013 Mäntyharju kr.
Annaliisa Heikkinen
JUN ERI2
1205. Hyväntyyppinen, sopusuhtainen, vilkas nuori uros. Hyvä pää ja ilme. Riittävät kulmaukset edessä ja takana. Hyvä
kaula ja ylälinja. Hyvä häntä. Liikkuu hieman ahtaasti takaa. Hieman villava karvanlaatu. Hyvä luonne.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
JUN EH
6915. Strongly built with strong skull, dark eyes. Strong chest. Good front legs. Strong back. Nice tailset. In huge coat.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN HYL
7225. Attractive male. Great coat. Good head, unfortunately cross bite. Excellent neck & shoulder & topline. Good front.
Correct tail carriage. Needs a bit more hind angulation. Moves well: a bit narrow in rear. I'm sorry to disqualify this beautiful
dog because of cross bite.
NICONDOES DEPECHE MODE 12041/11 (Sandra´s Moonlight Malibu - Nicondoes Real Barika)
Kasv. Connie Palsgreen, Tanska. Om.Tanja Mäkipää ja Terhi Laine Tampere
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
AVO ERI2 SA PU3 VASERT VARACA
2702. Masculine, elegant. Very good proportions. Exellent head with good proportions. Straight back. Good chest. Straight
front. Strong angulation in the back. Good coat. Still changing. Moves very well, sometimes a little unsure with his tail
carriage.
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
AVO EH
3809. 2 years old lovely head and expression. Correct eyes and bite. Good pigmentation. Excellent neck and topline. Good
angulation in front and rear. Good body, slightly cow hocked behind both in standing and moving.
12.5.2013 Helsinki kv.
Saija Juutilainen
AVO ERI1 SA PU2 SERT VACA FI MVA
2873. 2,5v. mukavan kokoinen hyvä runkoinen hyvin kaunis kokonaisuus, rodunomainen erinomaiset pään linjat, hieno
pigmentti, hyvät suorat raajat, hyvä karvan laatu jota määrältään sopivasti kauniit sulavat liikkeet, hyvä hännän asento,
sopivasti luonnetta.
18.5.2013 Jämsä kr.
Mona Selbach, Norja
VAL ERI3 SA
451. Well sized male. Masculine head. Good mouth. Slightly long in nose. Good neck. Sufficient angulations. Good topline
and tail. Well boned. Moves well. Good coat and colour.
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
VAL ERI1 SA PU1 SA ROP
1512. Strong mail. Good proportions. WEll balanced head. Good expression and pigment. Correct tail set, chest.
Angulation behind and front. Sound movement. Good drive. Correct coat and texture of coat.
9.6.2013
Orivesi kr.
Veli-Pekka Kumpumäki
VAL ERI1 SA PU1 VSP
1450. Mallikas uros, jolla erittäin hyvät mittasuhteet ja reipas luonne. Sopiva luusto. Ilmeikäs pää. Hyvä kallo ja kuono-osa.
Kaunis ylälinja, häntä. Hyvin kulmautunut. Hyvä turkin laatu. Liikkuu ryhdikkäästi hyvällä askel-pituudella, ehkä hieman
ahtaasti takaa.
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
VAL ERI2
154. Good sized male with very good structure of the body. Good angulations & proportions. Very good hair. Moves very
well. Very well handled.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
VAL ERI4 SA
2506. Näyttävä komea maskuliininen aavistuksen tuhti hienosti liikkuva uros. Maskuliininen ilmeikäs hieno pää. Vahva
rintakehä. Hyvä takaosa. Häntä voisi olla liikkeessä varmempi. Kaunis turkki ja väri. Hyvät liikkeet. Hyvin esitetty.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
VAL ERI1 SA PU1 VSP
108. Very attractive male. Excellent type. Lovely head & expression. Excellent neck. Very nice ribcage. Angulation Ok.
Good tail set. Very nice coat. Excellent mover.
NO IMPERFECTION KEEP DREAMING 38547/12 (Frosty Ink's Whooper Dooper - Mistytrails Smilla For Sweden)
Kasv. ja Om. Karin Mossberg & Charlotte Saariaho, Alaveteli.
8.6.2013
Kemi ry.
Anna Redlicka, Puola
JUN ERI1 SA PU1 SERT ROP
306. Excellent type. Very good head. Very good expression. Well set ears. Dark eye. Beautiful neck. Very good topline.
Good tail. Slightly long loins. Very good angulation. Excellent movement.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
NUO ERI1 SA PU3 SERT
5599. Excellent type. Excellent head, beautiful expression. Excellent body construction. Correct neck, topline &
angulations. Excellent mover with correct long steps. Excellent nice temperament. Well presented.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
NUO ERI1 SA PU3 SERT VACA
6922. Excellent type. Nice head and expression. Lovely eyes. Bite ok. Lovely chest. Nice coat. Strong topline. Muscled
back legs. Well set tail. Moves freely and happily.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
NUO ERI1 SA PU2 SERT VACA
7233. Flashy 18 months old black & white male. Super head & expression. Excellent neck & shoulder & topline & tail
carriage. A bit loose in elbow. Ideally should have a bit more body. Moves with style. Top quality coat & condition.
NO IMPERFECTION LOVE ME MORE 54168/12 (Mistytrails Grantme Perfection - Ting-Ge-Lings Cubita Josefina)
Kasv. ja om. Charlotte Saariaho, Alaveteli
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
JUN Poissa
NO IMPERFECTION LOVE ME PLEASE 54169/12 (Mistytrails Grantme Perfection - Ting-Ge-Lings Cubita Josefina)
Kasv. ja om. Charlotte Saariaho, Alaveteli
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
JUN Poissa
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
73
NO IMPERFECTION NEVER SAY NEVER 33558/13 (Behave's Joker In Jazz - No Imperfection Friend Forever)
Kasv. Charlotte Saariaho, Alaveteli. Om. Jenni Pekala & Jussi Nurminen, Valkeakoski.
6.10.2013 Kokkola pentun.
Markku Kipinä
5-7 PEK1 KP VSP
200. Tasapainoisesti rakentunut. Lanneosaltaan hieman pitkä pentu, jolla hyvin kulmautuneet raajat. Pitkälinjainen,
hyväilmeinen pää. Vahva kuono-osa. Ok purenta, lupaava turkki, hyvä häntä. Pitkä rintakehä, hyvä eturinta. Liikkuu hyvällä
sivuliikkeellä, hieman löysyyttä edessä. Ylälinja saa kiinteytyä.
23.11.2013 Helsinki pentun.
Annukka Paloheimo
PEK1
347. Melko kookas, hyvät mittasuhteet, lupaava pää, hyvä purenta, lupaava karva, riittävän suorat eturaajat, hyvä
rintakehä.
O'BRISANS XTRA I'M IN THE MOOD FI MVA SE MVA SE50524/2011 (A Maiden Efforts On The Red Rocks - O'Brisans
Xtra Go Go Girl)
Kasv. Sandy Obrist, Saksa. Om. Maria Nylander, Ruotsi.
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
AVO ERI1 SA PU2 SERT VACA
1731. Mycket bra huvud uttryck. Mörka, välformade ögon. Bra skalle. Mycket bra hals. Något uppured skuldra. Väl
tillbakalagt överarm. Utmärkt kropp. Välmarkerad kors. Välansatt svans. Välvinklad bak. Rör sig väl. Välpresenterad.
PELVIX MAJOR TOM 36362/12 (Zodiaka´La Star´s Dare To Be Divine - Buenazo´s Babushka)
Kasv. Tarja Arola Lundgren, Ruotsi. Om. Tia Hoikkala, Tommi Ylitalo ja Outi Paatola, Klaukkala
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
JUN H
1036. Koko 30 cm. Turhan kookas, mittasuhteiltaan oikea. Vahva uroksen pää. Hyvät kallon- ja kuonon mittasuhteet.
Keskiruskeat silmät. Hyvä purenta. 3xP1 puuttuu. Oikealta alhaalta P2 puuttuu. Ikäisekseen hyvä runko, eturinta saa vielä
täyttyä. Pehmeä laatuinen karva. Litteä häntä. Riittävät kulmaukset. Liikkuu takaa kapeasti ja sivusta riittävästi
12.5.2013 Helsinki kv.
Saija Juutilainen
JUN ERI1 SA PU3 VASERT
2866. Koko 28cm. 14 kk hyvä luustoinen juniori jolla erinomainen eturaajojen malli, rintakehä voisi olla hieman pidempi,
urosmainen pää jossa oikea ilme, hyvä purenta, erinomainen karvan laatu ja turkki laskeutuu rodunomaisesti, mukava
luonne, reippaat kauniit liikkeet, hyvä ryhti, hännän kaari saisi olla hieman tiiviimpi.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
NUO ERI
6923. Nice head and expression. Nice legs. Correct chest. Strong back. Muscled back legs. Moves nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
NUO ERI
7234. 20 months old very attractive black male. Super head. Correct ears. Excellent neck & shoulder & topline. Correct tail
carriage. Free movement. Bit narrow in rear. Super coat.
PELVIX MIDNIGHT HEARTACHE JWW-12 SE MVA SE17964/2011 (Frosty Ink's Midnight Moon - Buenazo's Zahara Hot
Nights)
Kasv. Tarja Arola Lundgren, Ruotsi. Om. Tarja Arola Lundgren & Amanda Lundren, Ruotsi.
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
AVO ERI1 SA PU3 VASERT
1042. Koko 28 cm. Ryhdikäs, erinomainen koko ja mittasuhteet. Hyvä kallo-osa, hieman lyhyt kuono-osa. Hyvänmuotoiset
keskiruskeat silmät. Hyvä purenta. Ylhäältä 2xP2 puuttuvat. Pehmeälaatuinen karva. Hyvä häntä. Tasapainoiset
kulmaukset. Hieman epävakaat edestä, sivusta riittävällä askelpituudella.
PELVIX PRINCE OTHELLO SE46863/2011 (Behave's Joker In Jazz - Aco Tara's Ice-Queen)
Kasv. Tarja Arola Lundgren, Ruotsi. Om. Per-Gösta Pettersson, Ruotsi.
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
AVO ERI3 SA PU4
1732. Mycket bra huvud uttryck. Kunde ha lite mer bred i skalle. Bra hals. Uppured skuldra. Välvinklad överarm. Raka
framber. Bra kropp. Välvinklad bak. Väl markerad kors. Välansatt svans. Bra pälsstruktur. Rör sig med bra steg. Aning
trång fram.
14.9.2013 Pello ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
AVO ERI1 SA PU2 VASERT
330. Hyvät mittasuhteet + koko + luusto. Hyvä kallo-osa, kovin vaaleat silmät, hieman lyhyt kuono. Tasapainoinen ylälinja,
hyvä hännän kiinnitys, hyvä rungon syvyys. Niukasti kulmautunut edestä + takaa. Liikkuu tasapainoisesti, mutta taka-askel
hieman lyhyt. Erinomainen karvanlaatu.
PILLOWTALK'S CHER MON COEUR FI48551/11 (Pillowtalk's Karamello - Pillowtalk's Tout Rouge)
Kasv. Monika Moser, Saksa. Om. Kirsti Koivu ja Monika Moser, Helsinki
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
AVO ERI3 SA
1681. 3 years. Extremely beautiful Havanna colour. Masculine head. Lower jaw should be stronger. Excellent forechest.
Perfect ribcage. Topline over loins withont typical curve. Excellent thigh muscles. Correct angulation. Nicely tempered, just
tail is not carried high enough.
PILLOWTALK´S FIRE N´ICE BY MVA RO MVA RO GR MVA 33213/12 (Pillowtalk´s The Only One - Pillowtalk´s Tout
Rouge)
Kasv. Monika Moser, Saksa. Om. Kirsti Koivu ja Monika Moser, Helsinki
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
VAL ERI2 SA PU4 VASERT
1685. Two years. Very attractive colour. Prominent indentation in foreface. Brilliant forechest. Excellent ribcage & topline.
Excellent angulation & tail. Very sound movement with excellent head carriage.
74
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
VAL EH4
1087. Hyvät mittasuhteet. Erittäin hyvä kuono-osa. Kauniit tummat silmät. Voimakas otsapenger. Hieman vahvat poskiluut.
Karvasta puuttuu pehmeys, karheaa. Eturaajojen liike hieman kierteinen.
PIPARIN DRAGONAIR FIN MVA HeVW-13 VV-13 37268/01 (Bellezza's Dazing Diamond - Pinmint's Baby's Tears)
Kasv. Minna Nurmela, Oulu. Om. Pirkko-Riitta ja Minna-Maria Metsävainio, Oulu
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
VET ERI1 SA PU2 VET-VSP
2705. Exellent proportions. Masculine. Good bone. Masculine head with good proportions. Topline now a little bit soft with
the age. Straight front. Good chest, good angulation. A very good coat. Free mover.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
VET ERI1 SA VET-VSP
20. Koko 27cm. Excellent type in excellent condition for age. Nice head, correct proportions. Excellent expression, could be
a bit darker pigmentation in eye ring. Excellent strong topline. Good tailset. Typical ribcage. Correct angulations in front
and behind. A bit close in hocks behind. Typical coat, good coat volume. Beautiful temperament.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
VET ERI1 SA VET-VSP
3268. 12 years. Strong male. Excellent condition for the age. Good coat. Correct size & format. Excellent movement for the
age.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
VET ERI1 SA PU4 VET-VSP
2954. Good male in good condition. Correct movement. Good temperament. Good coat.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
VET ERI1 VET-VSP
636. 12 år. Maskulint huvud. Skalle litet för runt. Mörka ögon. Korrekt bett. Mycket bra för bröst. God överlinje. Tillräcklig
benstomme. Korrekt ansatt svans. Rör sig lätt o effektivt. Skulle ha mycket bättre pälskvalitet. Välskött. I mycket bra
kondition för sin åldern.
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
VET ERI1 VET-VSP
1737. 12 år veteran. Mycket bra huvud uttryck. Bra hals. Bra vinklad fram. Bra kropp för sin åldern. Välvinklad bak. Väl
markerad kors. Bra pälsstruktur. Rör sig något ostabilt fram och bak.
9.8.2013
Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
VET EH2
261. Good size. Masculine head. Correct bite. Good neck, tail & topline. Elbows are out. Too narrow backlegs. Good coat.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
VET EH2
2857. Urosmainen kokonaisuus. OK mittasuhteet. Kookas. Oikeat pään mittasuhteet. Hyvä purenta. Köyhä eturinta.
Etuasentoiset lavat. Hyvä runko. Turhan pitkä lanneosa. Köyristää hieman ylälinjaa. Ikäisekseen hyvä karva. Liikkuu
ahtaasti mennen tullen.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
VET ERI2 SA
2410. Very good size. Excellent proportions of head. Correct topline. Very good front& behind. Good coat texture. Moves
very well.
14.9.2013 Pello ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
VET ERI1 SA VET-VSP
334. 12 v. Hyvät mittasuhteet ja koko. Oikealinjainen pää. Hyvä kuonon muoto tummat silmät, tasapainoinen ylälinja. Hyvä
hännän asento. Hyvä rungon syvyys. Tasapainoisesti kulmautunut. Hieman kapeat takaliikkeet, lyhyehkö sivuaskel. Hyvä
karvanlaatu.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
VET ERI1 SA PU4 VET-VSP HeVW-13
5607. Correct type. Excellent head. Correct body proportions. Excellent condition for the age. Wish him minimal 12 more
happy healthy years!
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VET ERI3 SA
6939. Bigger type. Nice head and expression. Typical eye. Bite ok. Strong chest, nice front. Strong back of correct length.
Well muscled back legs. Excellent texture. Moves very nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VET ERI1 SA VET-VSP VV-13
7257. 12 years old veteran in excellent condition. Correct in all parts. Super teeth & coat & condition. Compliment to the
owner.
POLAR SWEET'S SUMMER FASHION 42009/12 (Polar Sweet's Isor - Semlans Mary Poppins)
Kasv. Gun-Britt Vennström, Ruotsi. Om. Annukka Vesa, Rovaniemi
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
JUN ERI3
796. Sopusuhtaisesti rakentunut, mittasuhteiltaan tyypillinen uros. Hyvät pään linjat. Hyvin kulmautuneet raajat. Vielä
villava karvapeite. Liikkeessä ylälinja hieman pyöristyy. Hyvin kannettu häntä. Liikkuu sivusta hyvällä askeleella, hyvät
liikkeet takaa ja edestä.
14.9.2013 Pello ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
JUN ERI1 SA
327. Hyvä koko + mittasuhteet. Selvä sukupuolileima. Hyvät pään mittasuhteet, tummat silmät. Hyvä ylälinja + hännän
asento. Hyvä runko. Hyvin kulmautunut. Tasapainoiset etu- + takaliikkeet. Hyvän laatuinen karvapeite.
RIEHAKAN BOTTICELLI 59805/11(Sanillan Hot Loverboy - Smötkyn Riikon Musta Pantteri)
Kasv. Kivelä Tiina, Nurmijärvi. Om. Merja Ulmanen, Helsinki
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
NUO EH
1676. 20 months. Very well tempered. Pincer bite. Two premolars missing. Skinny forechest. Front legs not straight
enough. Narrow ribcage. of good depth. Correct topline & tail. Good hind angulation. Dry coat, not abundant enough.
Fluent movement with obvious lack of structure. Should have more substance at this stage.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
75
RUNNING BEAUTY FACE TO KISS 31913/09 (Polar Sweet’s Dream Of Gold – Sanillan Glitter Kiss) Kasv. Marja-Liisa
Kulusjärvi, Rovaniemi. Om. Päivi Siirtola, Haapavesi.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
AVO EH4
631. rejäl hane med bra proportioner av skalle o nos ögonen kunde vara mörkare. bra bett. bra pigment. ngt luftiga öron.
tillräcklig hals. bra förbröst. kraftig benstomme. kroppen räcker. kunde ha ngt bättre överlinje. skulle ha mycket bättre
pälskvalitet. sjuter upp ryggen i rörelsen rör sig med litet kort steg från sidan. trevlig temperament.
RUNNING BEAUTY TWILIGHT MAGIC 34361/12 (Sanillan Twilight Zone - Running Beauty Bit Of Love)
Kasv. Marja-Liisa Kulusjärvi, Rovaniemi. Om. Anne Keränen, Ristijärvi
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
JUN EVA
797. Selvän sukupuolileiman omaava uros, jolla hyvät mittasuhteet. Saisi kantaa häntäänsä reippaammin. Tyypillinen ilme.
Hyvä pigmentti. Riittävät kulmaukset edessä ja takana. Villava karvapeite, joka vaihtumassa ja tänään karva on hieman
takkuinen. Tänään haluton liikkumaan, eikä liikkeitä pysty arvostelemaan.
RUNNING BEAUTY TWILIGHT PASSION 34362/12 (Sanillan Twilight Zone - Running Beauty Bit Of Love)
Kasv. Marja-Liisa Kulusjärvi, Rovaniemi. Om. Susanna ja Seppo Kovalainen, Pori
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
JUN ERI
276. 9,5kk. Erinomainen koko ja mittasuhteet. Vahva, urosmainen pää, joka ei toivon mukaan iän myötä voimistu. Hyvä
kallo-osa, hieman lyhyt kuono. Hyvät korvat, tummat silmät. turkin väriin sointuva kirsupigmentti. Hyvä purenta.
Ikäisekseen hyvä rintakehä ja eturinta. Kyynärpäissä hieman löysyyttä. Runsas hienolaatuinen karva. Hieman käyryyttä
eturaajoissa. Hyväasentoinen häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu edestä epävakaasti. Koko 26,5cm.
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
JUN EH4
519. Good head. Eyes good. Dentition correct. Ridge neck good. Topline falls. off croup. Good spinner. Advise a vet to
have a look at hips.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
JUN EH
798. Selvän sukupuolileiman omaava uros, jolla hyvät mittasuhteet. Hieman takakorkeassa vaiheessa. Sopiva luuston
vahvuus. Hyvä pää ja ilme. Eturaajat saisi olla suoremmat. Hyvät kulmaukset. Hyvin kannettu häntä. Tänään villavassa
karvapeitteessä. Karvapeite on osin takkuinen. Liikkuu hyvin sivulta.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
NUO ERI4 SA
6924. Nice outline. Nice head and expression. Lovely neck. Strong chest. Good topline. Muscled backlegs. Good tailset.
Very nice coat, lovely colour. Moves correctly.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
NUO ERI4 SA
7235. 19 months old very attractive golden male. Super head. Excellent neck & front. Slightly arched topline sometime on
the move. Correct tail carriage. Moves with drive. Top quality coat & condition.
RUNNING BEAUTY TWILIGHT TREASURE 34359/12 (Sanillan Twilight Zone - Running Beauty Bit Of Love)
Kasv. Marja-Liisa Kulusjärvi, Rovaniemi. om. Marja-Liisa Kulusjärvi & Maria Alajääskö, Rovaniemi.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
JUN ERI2
7. Koko 24,5cmMedium size. Excellent type. Nice head, good in proportions. Beautiful expression. Good pigmentation.
Good volyme muzzle. Excellent earset and neck. Good topline. A bit short breast bone. Needs a bit move volume in front.
A bit narrow in behind movement, needs better step. Excellent coat structure and condition. Enough good temperament.
8.6.2013
Kemi ry.
Anna Redlicka, Puola
JUN ERI2
307. Correct type. Slightly feminin head. Good expression. Correct body. Bit shallow ribcage. Correct angulation and
movement. Bit soft coat.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
JUN EH4
799. Kevyehk luustoinen uros, jolla hyvät mittasuhteet. Tyypilliset ääriviivat. Kaunis ilme. Hyvä pigmentti. Hyvät pään linjat.
Hyvä ylälinja ja häntä. Hieman villava mutta hyvin laskeutuva karvapeite. Takut tulee selvittää. Hyvät edestakaiset liikkeet.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN Poissa
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
JUN Poissa
14.9.2013 Pello ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
JUN EH2
328. Kevytrakenteinen, mittasuhteiltaan riittävä uros, hyvä kallo-osa, lyhyt kuono, tummat silmät. Hyvä kaula, hieman
painunut ylälinja. Runko vielä kovin kevyt, voimakkaasti kulmautunut takaa + edestä. Liikkeessä taka-askel jää kovin
lyhyeksi ja rungon alle. Liikkeessä takakorkea.
SAHARANDA ADONIS VERNALIS C.I.B FI MVA, EE MVA, LT MVA RO MVA, LT JMVA, EE JMVA BALTV-11 22091/10
(Bellezza´s Like A Legend - Saharanda Orobanche Alba)
Kasv. Anette Ahlbom-Sahari & Seppo Sahari, Espoo. Om. Eve Nissinen, Nastola
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VAL EH
7252. Almost 4 years. Too big. Too long. Too much Lasa Apso type. Strong masculine head. Correct ear set. Excellent laid
back of shoulder. Correct hind angulation. Movement correct but does not perform well today. Presented in full coat.
76
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
SAHARANDA EMPETRUM ALFENDII LV JMVA EE JMVA RO JMVA EUJV-12 BUJV-12 LVJV-13 58735/11 (Saharanda
Salix Alfendii - Saharanda Unique Alba)
Kasv. Anette Ahlbom-Sahari & Seppo Sahari, Espoo. Om. Eve Nissinen, Nastola.
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
JUN ERI1 SA ROP-JUN
2698. Masculine. Very good proportions. Good substance. Masculine head. Correct proportions of head. Good chest level
topline. Good angulation. Turns out to the back. Exellent hair. Exellent mover.
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
JUN ERI4
3794. 14 months old, masculine male with strong head, slight long foreface, correct bite, correct ears.. Good neck, good
topline that I would like 2cm shorter. Well set tail. Good shoulder, slightly short upper arm. Good body for age. Moving
lovely, good coat.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
JUN ERI2 SA
756. Erittäin hyvät mittasuhteet niin päässä kuin rungossakin. kauniit silmät ja hyvä silmänympäryspigmentti. Hieman
hailakka talvikirsu. Löysät kyynärpäät ja ulkokierteiset eturaajat. Kaunis ryhdikäs etulinja. Hyvä häntä. Hyvä takaosa.
Hyvälaatuinen, kauniisti hoidettu karvapeite. Hyvät sivuliikkeet.
12.5.2013 Helsinki kv.
Saija Juutilainen
NUO ERI1 SA
2868. Koko 26 cm. 18 kk hieno koko kauniisti kehittynyt eturaajat voisi olla suoremmat hyvä eturinta kaunis pitkä etuosa,
hyvä taka-osa kaunis urosmainen pää, hyvä purenta, kaunis karva, hyvä hännän kaari, liikkuu sujuvasti hyvällä asenteella,
erinomainen luonne.
15.6.2013 Kotka kv.
Harri Lehkonen
NUO ERI1 SA PU3 VASERT VACA
1211. Vahva, ryhdikäs uros. Oikeat mittasuhteet päässä & rungossa. Maskuliininen ilme. Hieman ulkokierteisyyttä
välikämmenissä. Hyvät lavat & ylälinja. Erittäin hyväasentoinen häntä. Oikeanlaatuinen turkki. Liikkuu hyvällä askeleella.
21.7.2013 Nastola ry.
Tanya Ahlman-Stocmari
NUO ERI1 SA PU2 SERT
379. Maskuliininen oikeat rungon mittasuhteet omaava uros jolla erinomainen pää ja ilme kokonaisuus. Toivoisin
suoremmat eturaajat. Riittävä runko, hyvä raajaluuston voimakkuus. Kaunis karvapeite. Hyvä häntä. Ylälinjan tulee
vakiintua. Liikkuu hyvin edestä ja takaa.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
NUO ERI1 SA PU4 VASERT
2495. Huippu lupaava maskuliininen reipas vahva uros, ilmeikäs maskulinen pää hyvä purenta. Hyvä rintakehä hieman
pitkä lanne. Mallikas takaosa. Kauniisti hoidettu runsas karvapeite. Määrätietoiset, maailmaa syleilevät liikkeet. Hyvin
esitetty.
9.8.2013
Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
NUO EH2
258. Good size. Masculine head. Correct bite. Too slim body. In correct front. I would prefer better topline. Tailset is good.
Nice coat.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
NUO EH3
2850. Urosmainen kokonaisuus. Ok mittasuhteet. Kookas. Vahva pää. Oikeat mittasuhteet. Hyvä ilme. Oikea purenta.
Etuosan tulee kehittyä. Toivoisin suoremmat eturaajat. Hyvä runko. Pitkä lanneosa. Hyvä takaosa. Karva
kehitysvaiheessa. Köyristää vähän ylälinjaa liikkeessä. Liikkuu hyvin sivulta. Toivoisin numeroa pienemmän
kokonaisuuden.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
NUO ERI2 SA VASERT
2401. Full show condition. Strong male, masculine head. Excellent topline, acceptable front. Very good behind, excellent
coat texture. Very nice movement.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
AVO ERI4 SA
7243. 2 years. Excellent size & type. Masculine head. Super expression. Excellent neck & shoulder. A little narrow front.
Correct hind angulation. Moves well. Breed typical coat.
SAHARANDA GONGORA GALEATA KANS & POHJ & FIN & S & EST & LV & N MVA ESTV-08 38854/03 (Bellezza's
Incredible Idol - Saharanda Betula Alba)
Kasv. Anette Ahlbom-Sahari & Seppo Sahari, Espoo om. Pirjo Suominen-Suomela, Kerava
12.5.2013 Helsinki kv.
Saija Juutilainen
VET ERI1 SA VET-ROP
2877. 10v. oikea linjainen kauniisti hoidettu veteraani, hienossa lihas kunnossa, hieno koko, sopiva raajaluusto ja
eturaajojen asento, hieno pitkä rintakehä, hieno häntä, upeasti hoidettu purenta, tässä iässä hieno pigmentti, liikkuu hyvällä
arvolla ja tyylikkäästi.
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
VET ERI1 SA PU1 VET-ROP VSP
635. Lovely veteran, masculin 10 years. Very good size. Lovely neck & topline, tailset, very good angulation, body and in
top coat condition. Moves well.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
VET ERI1 SA VET-ROP
707. Beautiful dog, beautiful type, lovely expression, very well proportions in body, excellent texture of coat, typical topline,
topline could be bit firmer.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
VET ERI1 SA PU4 VET-VSP
2294. Hieman sirotekoinen uros. Hyvät mittasuhteet. Erinomainen ylälinja ja ryhti. Hieman lyhyt kuono. Puhtaat,
hyvinhoidetut hampaat. Hyvä eturinta. Hieman käyrä kyynärvarsi. Hieman ahtaat etuliikkeet. Erittäin kaunis turkki. Hyvässä
kunnossa ja liikkuu reippaasti.
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
VET ERI1 SA PU3 VET-VSP
1622. 10 years. in excellent condition. excellent type. very lovely expression well angulated. excellent coat. moving very
well.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
77
7.7.2013
Karjaa kr.
Harto Stockmari
VET ERI1 SA PU4 VET-VSP
1177. Urosmainen 10-vuotias veteraani, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä pää ja purenta. Tyhjä eturinta. Suora olkavarsi.
Oikeanmuotoinen runko. Hyvin kulmautunut takaosa. Ikäisekseen normaali karva. Liikkuu ok.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
VET ERI2 SA
1689. 10 years old. Excellent head, eyes & muzzle. Excellent pigmentation. Strong front. Excellent ribcage, topline & tail.
A bit weaker thighs. Perfect condition & movement for his age. Excellent coat & colour.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
VET ERI1 SA PU4 VET-VSP
1222. 10 years old. Still offering a very beautiful silhouette, representative of the breed. Nice general movement.
4.8.2013
Turku kr.
Jussi Liimatainen
VET ERI1 SA PU4 VET-VSP
1743. Ihana koko ja rungon malli. Kaunisilmeinen viehättävä pää. Upea kaula & ylälinja. Niukka eturinta, muuten hyvä
runko. Kaunis hännän kaari. Upea karva. Kaunis sivuliike ja upea ryhti.
9.8.2013
Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
VET ERI1 SA PU3 VET-ROP
262. Good size. Masculine head. A little short muzzle. Correct bite. Good neck, topline & tail. Too narrow front & backlegs.
Excellent coat.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
VET ERI1 SA PU2 VET-VSP
2858. Urosmainen kokonaisuus. Hyvät mittasuhteet ja koko. Hyvä pää ja ilme. Oikea purenta. Toivoisin korostuneemman
eturinnan. Erinomainen runko. Hyvä takaosa ja häntä. Oikea karvanlaatu. Liikkuu ikäisekseen hyvin.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
VET ERI1 SA VET-VSP
2411. Very nice male still in top show condition. Beautiful head. Excellent toplin. I'd like better front legs. Excellent coat &
movement.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
VET ERI1 SA PU1 VET-VSP VSP
1089. Ääriviivoiltaan hyvin kaunis veteraani. Erinomainen pää. Kaunis kuono-osa, neliö kallo, hyvin kauniit manteli silmät.
Erinomainen luusto & runko. Litteä, pehmeä & kaunis karvapeite. Liikkuu vapaasti. Hienokuntoinen koira.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
VET ERI1 SA PU2 VET-VSP
2396. 10-vuotias ikäisekseen upeassa kunnossa esitetty erittäin hyvän kokoinen erinomaiset mittasuhteet. Erittäin hyvä
runko ja eturinta Hampaat upeassa kunnossa Kaunis pää Hyvin kulmautunut takaa erittäin hyvän laatuinen turkki kauniissa
näyttelykunnossa Liikkuu iän tuomalla arvokkuudella. Koiran kunto kunniaksi omistajalle.
SAHARANDA HERALDS HEYDAY C.I.B FIN MVA SE MVA LT MVA PMJV-05 JV-05 PMV-09 EEJV-05 SEV-05 VV-12
42260/04 (Mr Victim of Love Sweet Honesty - Saharanda Betula Alba)
Kasv. Anette Ahlbom-Sahari & Seppo Sahari, Espoo om. Marjo ja Minna Heikka ja Suvi Keisu, Vantaa
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
VET Poissa
12.5.2013 Helsinki kv.
Saija Juutilainen
VET Poissa
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
VET Poissa
15.6.2013 Kotka kv.
Harri Lehkonen
VET Poissa
SAHARANDA SALIX ALFENDII C.I.B POHJ MVA FI MVA DK MVA SE MVA NO MVA EE MVA LV MVA LT MVA SI
MVA BALT MVA RO GR MVA RO MVA LT JMVA LV JMVA HR MVA EE JMVA JMV-09 RO JMVA BALT JMVA PMJV09 EUV-10 LVV-11 LTV-11 EEV-11 EEV-12 BUV-12 59646/08 (Saharanda Aloe Alfendii - Tequilaville's Kamali I Wahine)
Kasv. Anette Ahlbom-Sahari & Seppo Sahari, Espoo. Om. Eve Nissinen, Nastola.
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
VAL ERI1 SA
2704. Masculine, good proportions. Masculine head with good proportions. Good substance. Back not level. Straight front.
Good coat. Free mover.
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
VAL ERI2 SA
3817. 4 years old masculine dog of good type with nice head and expression. Good pigmentation, correct bite, strong
underjaw. Lovely neck, good topline, that I would like 1 cm shorter. Excellent angulation front and rear, good body. Lovely
movement. Excellent coat and temperament.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
VAL ERI2 SA
766. Erinomaisesti rakentunut, hyvin näyttävä uros, jolla kaunis, hyvin hoidettu karvapeite. Silmät saisivat olla tummemmat.
Tänään hailakka kirsu. Oikeat pään linjat. Erinomainen rintakehä. Upea ylälinja. Erittäin hyvät, ryhdikkäät liikkeet ja oikea
rodun olemus.
12.5.2013 Helsinki kv.
Saija Juutilainen
VAL ERI2 SA
2876. Koko 28 cm. 4v. hyvä runkoinen jäntevä uros jolla hyvä rintakehä lavat voisivat olla viistommat kaunisilmeinen
uroksen pää, hyvä purenta ja kirsun pigmentti, kauniisti hoidettu oikean laatuinen karva, kauniit sujuvat liikkeet oikealla
ylälinjalla, hieno luonne.
15.6.2013 Kotka kv.
Harri Lehkonen
VAL ERI1 SA PU1 CACIB VSP
1214. Vahvarunkoinen ryhdikäs uros. Oikeat mittasuhteet päässä & rungossa. Tasapainoiset kulmaukset. Oikeanlaatuinen
turkki. Erinomainen tempperamentti & liikkeet.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
VAL ERI2 SA PU2 VACA
2507. Uskomattoman kaunis täydellisessä kunnossa oleva linjakas maskuliininen uros. Ihana ilmeinen uroksen pää. Hyvä
etuosa ja rintakehä. Turhan litteä häntä erinomainen takaosa. Hienosti hoidettu runsas karvapeite, ihanat Havannan
liikkeet ja olemus. Oikea kuuban suurlähettiläs.
9.8.2013
Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
VAL ERI1 SA PU1 ROP
259. Good size. Masculine head. Correct bite. Excellent neck. I would prefer better front. Good topline. Excellent coat. Nice
movement.
78
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
VAL ERI4
2855. Kookas urosmainen kokonaisuus. OK mittasuhteet. Hyvä pää ja purenta. Toivoisin korostuneemman eturinnan.
Hyvä runko. Normaalisti kulmautunut takaosa. Karva OK. Pehmeyttä selässä. Liikkuu hyvin sivulta.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
VAL ERI2 SA PU3
2406. Full show condition, very flashy male. Pretty head, correct topline. Excellent front & behind. Beautiful coat, nice
movement.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VAL ERI
7253. 5 years old. Very nice male but maximum size. Super head. Excellent shoulder & front. Correct topline & tail
carriage. Moves well. Very nice coat.
SAMIRA'S GARDEN AUTUMN LEAVES 10628/13 (Miyoi's Guruwari - No Imperfection Glory And Hope)
Kasv. Catarina Finell, Kokkola. Om. Susann Forsberg & Mia Vierimaa
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
PEK Poissa
16.6.2013 Pietarsaari ry.
Jurate Butkiene, Liettua
PEK Poissa
SANILLAN GUIDING STAR 36747/12 (Nicondoes Depeche Mode - Sanillan Twitter Chick)
Kasv. Sanna Iltanen, Kaaro Om. Sanna Paldan & Hanna-Kaisa Laukkanen & Leena Helin, Siltakylä.
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
JUN EH2
1037. Kookas, rungoltaan hieman pitkä. Pöydällä hieman aristellen esiintyvä. Vahva uroksen pää, hyvä kallo- ja kuonoosa. Tummat silmät, kosteat silmän aluset. Hyvä purenta ja hampaat. Runko ja eturinta saa kauttaaltaan täyttyä. Etuosa
saa täyttyä, pitkä lanne-osa. Aristelee näyttelytilannetta eikä nosta häntää liikkeessä. Riittävät kulmaukset. Saisi esiintyä ja
liikkua reippaammin.
12.5.2013 Helsinki kv.
Saija Juutilainen
JUN ERI4
2867. Koko 28 cm. 12 kk mittasuhteiltaan erinomainen juniori, erinomainen raajaluusto, kauniisti kulmautunut, urosmainen
pää ja ilme, hyvän pituinen kuono, vahva purenta, kaunis karvan laatu, rungon kapeudesta johtuen liikkuu vielä
epätasaisesti hyvin kaunis hännän malli, mukava luonne.
15.6.2013 Kotka kv.
Harri Lehkonen
JUN ERI2
1208. Reippaasti esiintyvä nuori uros. Oikeat mittasuhteet päässä & rungossa, joiden tulee vahvistua. Hyvin kulmautuneet
raajat. Oikea-asentoinen häntä. Hyvänlaatuinen turkki. Esiintyy reippaasti, mutta tarvitsee kehätottumusta.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
JUN EH2
1834. 13 months little bit long in loin. Good head proportion. Nice dark eyes, correct expression. Correct ear placement too
heavy for his head. Long tail set not carried well. In movement could be more parallel in front. Very nice, soft coat. Needs
ring training.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
JUN H
2386. Kookas. Hyvät mittasuhteet omaava. Vahva kallo. Hyvä ilme. Hyvä runko ja luusto. Hyvin kulmautunut takaa.
Hieman villava turkin laatu. Voisi olla varmempi luonteeltaan. Saisi kantaa häntäänsä paremmin liikkeessä. Tarvitsee
kehätottumusta.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
NUO EH
7236. Junior male in large frame. Appears to be bit high on legs. Super head. Good neck & shoulder. Correct topline.
Acceptable tail carriage. A bit narrow in hind movement. Correct coat.
SANILLAN HELLO I'M LUCKY FIN MVA EST MVA N MVA ESTJV-06 25384/05 (Ganesan Don Julio - Sanillan Early
Bird)
Kasv. Sanna Iltanen, Kaaro om. Anne-Mari Hirvasnoro, Rauma
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
VET ERI1 SA PU3 VET ROP
1514. Strong mail. Good proportions. Nice condition. Correct head. Balanced to the body. Medium size neck. Well set tail.
Good chest. Correct angulation behind. Sound movement. Good drive. Good texture of coat.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
VET ERI2 SA
2509. Erinomainen linjakas, ryhdikäs, hyvä kuntoinen veteraani. Maskuliininen pää. Kaunis kaula. Hyvä rintakehä. Tiukks
häntä. Hyvä takaosa. Kaunis karva. Hyvät liikkeet.
SANILLAN HOT LOVERBOY FIN MVA 25386/05 (Ganesan Don Julio - Sanillan Early Bird)
Kasv. Sanna Iltanen, Kaaro om. Outi Salminen & Harri Välilä, Rauma
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
VET EH2
1515. Eight years mail. Correct skull and muzzle. Missing pigmentation. Well set ears. Good size of body. Correcct tail set.
Good chest and ribs. Sound movement. Missing under coat. The dog is looking very nice for the age.
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
VET ERI1 SA VET-ROP
155. 8 years old. Very good sized male with very good proportions & expression & hair. Moves very free. Great handling.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VET EH4
6940. Nice outline. Strong skull, dark eyes. Pigment could be darker. Nice neck, strong chest. Correct front. Strong back.
Nice muscled backlegs. Good tailset. Moves very nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VET EH4
7258. 8 years. Correct size. A little weak in head. Several teeth missing because of age. Short neck. Good topline. Still
moves with drive. Correct coat. Showing age more than other competitons today.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
79
SANILLAN HUGGY BUDDY 42862/12 (Chewbaccas Norton The Naughty Guy - Sanillan Girlish One)
Kasv. Sanna Iltanen, Kaaro. Om. Johanna Ojainmaa, Sastamala.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Cannon Yvonne, Irlanti
PEK1 KP ROP
328. Maskuline dog. Lovely eye. Well balanced. Good angulations. Good length of ribcage. Moves very soundly coming
and going. Overall nice type. I do like his expression.
9.6.2013
Orivesi kr.
Veli-Pekka Kumpumäki
JUN ERI1 SA PU3 VASERT
1458. Vahva hyvin kehittynyt nuori uros jolla erittäin hyvät mittasuhteet ja täyteläinen runko. Vahva kallo. Kookkaat,
pyöreät silmät. Hyvä pigmentti. Hieman lyhyt kuono-osa. Kaunis ylälinja. Hyvä rintakehä. Sopusuhtaiset kulmaukset.
Runsas villava karvapeite. Liikkuu ja esiintyy hyvin.
16.6.2013 Pietarsaari ry.
Jurate Butkiene, Liettua
JUN ERI1 SA PU4
306. Excellent type well sized. Nice overall picture. Correct head lines & expression. Excellent eyes. Correct earset. Nice
topline. Correct tail set. Correct shoulder placement, good lenght of upperarm. Well angulated inrear. Correct & sound
movement. Well tempered. Correct coat texture.
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
JUN ERI1 SA PU4
144. Very elegant male with good expression & proportions. Very good angulations. Quality hair. Moves well. Very well
handled.
20.7.2013 Pieksämäki ry.
Märet Kärdi, Viro
JUN EH4
506. 13 kk. Sopivan kokoinen rodulle hieman tukeva luustoinen nuori uros, jolla profiili kuvaltaan rungossa hyvät
mittasuhteet & sopivat kulmaukset. Tukeva & leveä kallo-osa, hieman lyhyt kuono. Sopivan tummat silmät. Korrekti
hampaisto. Heikot kyynärpäät ja lapojen välissä roikkuva rintakehä antavat matalan yleisvaikutelman. Turhan korkealle
kiinnittynyt hännän tyvi. Tiukasti lonkalle nojaava häntä korostavat korkeaa takaosaa. Laineikas hyvin tuuhea karvapeite. Ei
aivan suorat etujalat. Ranneahdas etuliike.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
JUN ERI4
2492. Viehättävä maskulinen reipas komea uros maskulinen ilmeikäs pää. Kauniit silmät. Hyvä etuosa ja runko. Hieman
pitkä lanne. Tiukahko häntä erinomainen takaosa. Kauniisti hoidettu tänään hieman kihara ja villava pentuturkki. Hyvät
liikkeet. Kauniisti esitetty.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
JUN ERI1 SA
98. Good size & substance. Excellent head & expression. Dark eyes. Excellent pigment. Well set ears. Very nice neck &
topline. Good ribcage. Angulation ok. Good tail set. Moves very sound.
SANILLAN INFINITE LOVE 43849/05 (Pricipe Dorado De Lariomar - Sanillan Endless Kiss) kasv. Sanna Iltanen, Kaaro
om. Outi Salminen, Rauma
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
AVO EH
3810. 7 years old, good size, correct bite. Could have more neck. Good length of topline. Could carry his tail slightly higher.
Ok angulation in front and rear. Ok movement, good coat.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
VET EH2
1204. 8 years old male. Very good in type & size. Modern scull & head compared to nose. Modern stop. Correct almond
eyes. Correct scissor bite very good pigmentation. Very good neck & shoulders. Little short in upperarms. Very good
forequarters. Excellent ribcage & topline. Very good tailset & hindquarters & hocks. Excellent temperament. Very good in
movement in all side because of the upperarm short steps. A little dry coat.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
VET ERI2 SA
109. 8 years. Very harmonic built. Head Ok. Good pigment. Nice ear set. Well angulated. Coat is changing. Moves with lot
of temperament.
SANILLAN PIECE OF GOLD 12416/08 (Kanga-Roo-Roo The Noble-Minded - Sanillan Girlish One)
Kasv. Sanna Iltanen, Kaaro. Om. Salminen Outi, Rauma
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
AVO EH
151. Too strong male, the hair is a little short. Front legs a little curved. Very good handled.
SANILLAN RED DEVIL 45775/08 (Massivus Angel´s Calimero ”Nody” - Sanillan Early Bird)
Kasv. Sanna Iltanen, Kaaro Om. Eelis, Iida ja Johanna Ojainmaa, Sastamala
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
AVO EH
3811. 4 yaers old masculine male of good size. Masculin head and expression, good bite. Eyes slightly rounded. Good
neck and topline nad tail set. Good angulation front and rear. I would like him to be slightly stronger in rear, slightly cow
hocked. Good coat and temperament.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
AVO Poissa
16.6.2013 Pietarsaari ry.
Jurate Butkiene, Liettua
AVO ERI1 SA PU2 SERT
310. First class quality. Beautiful head & expression. Correct eyes & ears. Excellent topline. Excellent front & rear
angulation. Happy movement. Correct coat. Lovely presentation.
20.7.2013 Pieksämäki ry.
Märet Kärdi, Viro
AVO H
509. 4v. Sopivankokoinen, sopivilla mittasuhteilla, rungossa. Etuasentoiset ei aivan suorat eturaajat. Niukasti kulmautunut
takaa. Hieman tuhti kunto. Pään pituus mittasuhteet saisivat olla tasapainoisemmat. Jyrkkä otsapenger. Pienet silmät.
Rivistä ulos valunut 2 keskimmäistä etuhammasta alaleuassa. Etuasentoiset lavat lyhentävät kaulaa ja riisuvat ryhdin.
Turhan runsas karvapeite ja laineikas turkki. Miellyttävä luonne.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
AVO Poissa
80
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
AVO Poissa
SANILLAN TWILIGH ZONE 35631/09 (Tequilaville´s Jr Ewing - Kebic´s Monica)
Kasv. ja om. Sanna Iltanen, Kaaro
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
AVO ERI2
152. Good sized male with good quality of hand & proportions & expression. Very good pigmentation & movement &
handling.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
AVO EH4
1197. 4 year old male correct in lenght & height Excellent broad scull & muzzle Excellent pigmentation. Pinscher bite,
would like underjaw's teeth well setter. Correct almond eyes, little bit small. Well set ears. Excellent neck & shoulders. Very
good ribcage & forequarters want more stady. Excellent topline, very good tailset & hindquarters & hocks, need more
musculars. Very good movement in all sides. Excellent temperatu. Excellent coat quality, but too dry for the day needs
more softness.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
AVO EH4
105. Feminin male. Head with small eyes but dark & with good pigment. Enough ribcage. Angulation Ok. Little short in loin.
Movement narrow.
SHALIM QUANTUM OF SOLACE 30319/13 (Jatakabi's True Believer - Tiziana Little Sancy)
Kasv. ja om. Leena Toriseva, Harjavalta.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
PEK3 KP
5592. Excellent type. Excellent head & expression. Excellent body proportions. Needs more substance. Chest in
development. Very good bones. Moves free, needs a bit more ring training. Excellent, nice, typical temperament.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
PEK3
6908. Smaller type. Good skull. Muzzle little short. Pigment and lite ok. Nice chest. Straight front. A little short. Good
muscled backlegs. Good tailset. Walks very happily.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
PEK1 KP VSP
7217. Puppy male of correct size. Bit short in muzzle. Head needs to fully mature. Excellent shoulder front & topline & tail
carriage. Lovely coat. Free movement.
SEDES ELATING ELIAZ NO MVA SE MVA PMJV-11 SE66904/2010 (Zodiaka'La Star's Dare To Be Divine - Majetorp's
Odessa)
Kasv. Kerstin Sedeborn, Ruotsi. Om. Åsa Mäkitalo, Ruotsi
8.6.2013
Kemi ry.
Anna Redlicka, Puola
AVO ERI1 SA PU2 VASERT
309. Very good type. Masculin head. Very good expression. Good neck. Slightly long body. Good tail. Excellent movement.
Good coat.
14.9.2013 Pello ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
VAL ERI1 SA PU1 SERT FI MVA ROP
333. Erinomaiset mittasuhteet hyvä koko + luusto. Erinomaiset pään mittasuhteet. Hyvät silmät. Tasapainoinen ylälinja.
Hyvä rungon syvyys. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu ryhdikkäästi pitkällä askeleella. Hyvä karvanlaatu.
SMÖTKYN RIIKON MUSTIKKA 14061/11 (Torcedore´s Chachi Misterio - Smötkyn Riikon Helinä)
Kasv.Taru Vainio, Helsinki. Om. Jenni Toivonen ja Taru Vainio, Helsinki
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
AVO ERI1 SA PU2 SERT
980. Excellent type & size. Correct head & proportions. Scissors bite. Excellent topline & tail carriage. Excellent forechest.
Well developed ribcage. Correct angulations. Moves with good drive. A bit soft front pasterns. Excellent coat.
SMÖTKYN RIIKON VANAMO 15101/13 (Abendito's Don Fernando Torres - Smötkyn Riikon Helinä)
Kasv.Taru Vainio, Helsinki. Om. Kristiina Ruusunen, Vantaa.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN ERI2 SA
7226. 11 months. old large frame male. Excellent head & neck & shoulder. Con. Moves well: a bit narrow in rear. Very
typical coat & colour. I wish he were a bit smaller.
SUZUIDA'S PASSIONATE POWER 53707/11 (Acierto's Ami De Cour - Aleksandrian Perfect Pearl)
Kasv. Tuula ja Juha Suni, Pulp. Om. Henna Pakkanen & Lauri Koivisto, Lappeenranta.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
JUN H
277. 17kk, hieman kookas, mittasuhteiltaan erinomainen. Hieman pyöreä kallo, lyhyehkö kuono. Hyvät korvat, tummat
silmät, haalistunut kirsupigmentti. Hyvä purenta. Ikäisekseen hyvä runko. Eturinta saa vielä täyttyä. Hieman käyryyttä
eturaajoissa. Karvanlaatu oikea, mutta karva ei tänään parhaimmillaan. Riittävät kulmaukset liikkein sivuaskelin, etuliikkeet
epävakaat. Ei nosta häntäänsä liikkeessä. Koko 27,5cm.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
NUO ERI3
790. good size. good proportions between head and body. good angulations. changing coat now.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
81
SUZUIDA'S TRUE WHITE MIND 39441/11 (Zabadou's Perfect Polaris - Aleksandrian Pure Beayty)
Kasv. Tuula ja Juha Suni, Pulp. Om. Marketta Pölönen, Taipalsaari.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
NUO ERI2 SA
791. full of substance. correct head. good bite. short and compact body . correct tail. very good quality of the coat. good
pigmentation.
TAILORMADE TREASURE STAR OF HAVANNA 36373/12 (Amador Von Den Herzileins - La Luna Star Of Havanna)
Kasv. Nancy Fassott, Saksa. Om. Outi Paatola, Klaukkala
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
JUN EH
3795. 11 months old, masculine head with good expression, good neck, good topline that should not be any longer. Well
set tail, good shoulder. Slightly short upper arm. Excellent rear angulation but standing he is a little weak. Well bodied for
age. Moving nicely, good coat. Lovely temperament.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
JUN H
278. 1v. suuri, mittasuhteiltaan oikea. Vahva urosmainen pää. Hyvä kallo-osa. Hyvät kallon ja kuonon mittasuhteet. Hyvät
korvat, tummat silmät, hyvä pigmentti. Hyvä purenta, P1 ylhäältä oikealta puuttuu. Ikäisekseen hyvä runko. Eturinta saa
vielä täyttyä. Hieman käyrät eturaajat. Oikeanlaatuinen karva, kaunis väri. Litteä häntä. Riittävästi kulmautuneet raajat.
Epävakaat etuliikkeet, ahtaat takaa. Koko 30cm
28.4.2013 Helsinki
Karl-Erik Johansson, Ruotsi
JUN EH3
510. Mycket god typ, men han är ganska stor. Mycket bra huvud, mörka ögon, bra bett. Bra hals- och rygglinje. Väl buren
svans. Bra bröstkorg. Mycket bra vinklar. Raka framben. Rör sig mycket bra. Riglig päls.
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
NUO EH2
521. Pleasing head. Dentition correct. Good ridge of neck, topline good. Good spring of rib. Angulations all correct.
Movement good. Unfortunately temperament suspeet.
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
NUO Poissa
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
JUN ERI3
691. Big enough, lovely head, good proportions in scull & muzzle, nice eyes, correct byte, good bone, front could be
streighter, correct chest, correct coat texture, correct rear angulations, moves very well with good drive, correct topline.
TARBABY´S MADCAP POHJ MVA FI MVA SE MVA NO MVA 16875/07 (Tequilaville's Ideal Man – Ladybelladonna)
Kasv. Tuula Järvelä om. Tuula & Pekka Järvelä, Oulu
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
VAL ERI1 SA PU1 VSP
289. Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Kiva kallo-osa ja kuono, vaaleat silmät, haalistunut pigmentti. Hyvä purenta.
Oikeamallinen rintakehä, hyvä eturinta. Hieman käyryyttä eturaajoissa. Hienolaatuinen karva, paikoitellen hyvä
karvanlaatu. Hyväasentoinen häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Kevyet joustavat sivuliikkeet. Ihana havanna olemus. Koko
26cm.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
VAL ERI4 SA
18. Koko 25cm. Excellent type. Good size, middle strong bones. Nice head with correct expression. Good eyesform, onlu
bit light in colour. Enough strong pigmentation. Excellent neck, strong topline. Good tailset. Enough good ribcage. Moves
with correct step. Enough good coat structure and volume. Nice temperament.
8.6.2013
Kemi ry.
Anna Redlicka, Puola
VAL ERI1 SA PU3
310. Good type. Correct head and expression. Good topline. Good tail. Slightly short ribcage. Very good angulation.
Excellent movement. Very good coat.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
VAL ERI2 SA PU2 VACA
807. Ääriviivoiltaan ja mittasuhteiltaan sopusuhtainen ryhdikäs uros. Hyvät pään mittasuhteet. Kaunis ilma. Hyvä ylälinja ja
häntä. Hyvät kulmaukset. Varsin hyvänlaatuinen karvapeite, joka voisi laskeutua paremmin. Hyvät liikkeet takaa ja edestä.
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
VAL ERI1 SA PU1 ROP
1621. excellent dog. good type, proportions, coat and movement.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
VAL ERI4
2952. Good male. Good propotions. Good temperament & movement. Nice head. Good bones.
9.8.2013
Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
VAL ERI2 SA PU2
260. Good size. Masculine head. Correct bite. Too light eyes. Good neck & topline. Tailset is good. Excellent coat. Nice
movement.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
VAL ERI1 SA PU1 CACIB VSP
2856. Urosmainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Oikeat pään mittasuhteet. Hyvä purenta. Hyvä eturinta. Löysyyttä
kyynärpäissä. Oikeanmuotoinen runko. Hyvä takaosa. Oikea karvanlaatu. Liikkuu hyvin.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
VAL ERI
2407. Very good show condition. Pretty expression, very good topline. I'd like better front legs, elbows out, very good
behind. Moves very well. Excellent coat.
8.9.2013
Muurame ry.
Tuire Okkola
VAL ERI2 SA PU2
11. 6 v. uros. Rungoltaan sopusuhtainen. Riittävä rintakehän syvyys. Hyvä ylälinja. Kyynärpäät voisi olla tiiviimmät. Hyvin
kulmautunut takaa. Hyvä pää. Ilmettä häiritsee vaaleat silmät. Hyvä karva ja karvan laatu. Liikkuu ja esiintyy hyvin.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
VAL ERI
3212. Ihannekoko. Hyvän muotoinen pää. Hieman vaalea silmien värisävy ja pyöreähkö muoto. Riittävä pigmentti. Hyvä
kaula. Oikea hännänasento. Aavistuksen pitkä lanne-osa. Eturaajat voisivat olla hieman suoremmat. Tasapainoisesti
kulmautunut. Hyvä karva. Liikkuu normaalisti. Hyvä taka-askel. Hyvä luonne ja esiintyminen.
82
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
TARBABY´S SEASON´S GIFT 17126/11 (Jakatabi’s Think Me First - Aco Tara’s Harmony Girl)
Kasv. Tuula Järvelä, Oulu Om. Jari Rautio, Vantaa
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
AVO ERI3
1620. in type. I would like better character, little timid. I would like darker eyes. open elbows. little bit long in loin. I would
like better topline. enough movement.
TIZIANA REGENT DIAMOND 47690/12 (Bannera's Next To None - Marcosa's Belle Of Tiziana Ball)
Kasv. Virve Vahterkoski-Sjöblom, Helsinki. Om. Erja Högman, Espoo.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
JUN ERI4
692. Bit timide, nice head good proportions in head, good byte, nice eyes, slightly out of elbows, correct chest slightly more
neck, very pretty expression, correct topline typical.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
JUN ERI1
1190. 1 year masculine male. Excellent scull & head. Excellent stop & muzzle. Correct scissor bite. Well set ears. Excellent
neck & shoulders very good ribcage, little short. Excellent topline. In movement & on table little bit nervous. Very good
tailset & hind quarters & hocks. Coat quality for the day little bit dry, changing.
TORCEDORE'S ACIERTO DEL AMORE JV-13 24324/13 (Lekkerbisken's Ticket To Win - Havannette's Cuban
Temptation)
Kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti. Om. Paula Fihlström, Turku
18.8.2013 Turku pentun.
Pirjo Aaltonen
5-7 PEK1 KP ROP
152. Kaunislinjainen. Sopusuhtaisesti rakentunut, hyvin kehittynyt urospentu, oikeat mittasuhteet, hyvät päänlinjat, hyvä
pigmentti. Tyypillinen ylälinja, hyvä häntä, hyvin kulmautuneet raajat. Hyvä karvapeite. Hyvät liikkeet Takaa & edestä.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
PEK1 KP ROP
3188. Erittäin hyväntyyppinen urospentu, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme, oikea kaulan pituus erinomainen selkä
ja häntä. Ikäisekseen normaali runko. Hyvät kulmaukset. Pentu-turkki. Liikkuu ryhdikkäästi ja tehokkaalla askeleella.
Erinomainen, iloinen luonne.
23.11.2013 Helsinki pentun.
Annukka Paloheimo
PEK2
348. Melko kookas, pitkärunkoinen, ylälinja saisi olla rodunomaisempi, nyt lantio kaartuu liikaa, erinomainen otsa, hyvä
ilme & purenta & pigmentti, riittävän suorat eturaajat, olkavarsi saisi olla viistompi, villava karva, hyvät takakulmaukset.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
JUN ERI3 SA
6916. Nice outline. Good skull. Nice neck, bite ok. Deep chest. Nice coat. Strong topline. Nice muscled backlegs. Moves
nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN ERI1 SA JV-13
7227. 9 months old high quality junior male. Excellent head & expression. Super neck & shoulder. Still rather loose in front.
Excellent topline & tail carriage & hind angulation. Perfect coat & show condition. Well presented.
TORCEDORE'S APRENDIZ DEL AMOR 24323/13 (Lekkerbisken's Ticket To Win - Havannette's Cuban Temptation)
Kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti. Om. Åsa Mäkitalo, Ruotsi
14.9.2013 Pello ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
PEK1 KP ROP
326. Hyvät mittasuhteet. Hyvä luusto. Oikeailmeinen pää, tummat silmät hyvä kaula ja selkä, hieman pyöristynyt lantio.
Tasapainoinen raajarakenne. Hyvät liikkeet. Hyvä karvan laatu.
TORCEDORE´S GRANDE BOLERO FI MVA, DK MVA 24567/10 (Bellezza´S Tame This Tiger- Torcedore´S Aria El
Amore)
Kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti. Om. Sari ja Mona Bergman, Hyvinkää
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
VAL ERI4 SA
1686. 3,5 years. Beautiful coat. Jaws should be a bit stronger. Excellent forechest & ribcage. Excellent topline & tail. Soft
thighs. Excellent coat. Typical movement.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
VAL ERI
1219. Nice head with good proportions and good expression. Correct front angulation, with french legs. Shape of the
topline could be a little bit more typical. Good chest, nice rear angulation. Good tail set, a little bit too flat on the back.
Correct texture. Tight movement behind correct in front and from profile.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
VAL ERI3 SA PU4
1203. 3,5 years. Excellent type & size correct in lenght & hight modern scull. very good stop modern muzzle good
pigmentation. Scissor bite, little weak underjaw. Correct, almond dark eyes. Well set ears with correct fold. Excellent neck
& shoulders. Very good forequarters. Excellent ribcage & topline & tailset. Very good hindquarters & hocks. Little tight in
movement in back & front, good in sides. Excellent coat quality today.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
VAL ERI4 SA
3213. Ihannekoko. Kaunismuotoinen pää. Kaunis silmien ilme ja väri. Hyvä kaula ja selkä. Häntä voisi olla hieman
korkeampi liikkeessä. Hyvät rungon mittasuhteet. Oikea rintakehän muoto. Sopusuhtaisesti kulmautunut. Hyvä
karvanlaatu. Liikkuu yhdensuuntaisesti, riittävällä askeleella. Miellyttävä luonne ja esiintyminen.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VAL ERI3 SA
7254. Almost 4 years. Ideal size. Excellent head & expression & neck & front & shoulder. Firm topline. Excellent hind
angulation. Free movement. Breed typical coat in excellent condition.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
83
TORCEDORE´S HIJO DE LA LUNA 16181/09 (Bellezza´s Winnie The Pooh - Torcedore´s Aria El Amore)
Kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti. Om. Linnea Riionheimo, Rymättylä
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
AVO EH
3812. 4 years old strong male. Good head, correct bite. I would like slightly more neck. A little bit straighter in shoulder.
Good topline, well set tail. Good angulation in rear. Good body, toeing coming towards me and slightly out in elbow.
Otherwise good movement. Good coat and temperament.
TORCEDORE'S NAIFE MATIZADO FI MVA EE MVA 24673/11 (Bannera's Next To None - Bellezza's Black Pearl)
Kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti. Om. Emmi Korhonen, Kajaani
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
NUO ERI1 SA PU4
2699. Masculine. Good proportions. Good substance. Exellent masculine head and expression. Good topline. Straight
front. Good chest. Very good angulation. good coat. Very good mover.
10.3.2013 Juuka ry.
Kristina Ahlberg
AVO ERI2
431. 2vuotias, voimakas, maskuliininen uros. Oikeat mittasuhteet, hyvä kallo, kauniit silmät, pigmentti tulisi olla tummempi.
Hyvä kuono, hyvä purenta, pitkä kaula, pysty lapa, hyvä eturinta. Sopiva luusto, hyvä runko. Erinomaiset takakulmaukset.
Hyvin hoidettu runsas turkki. Liikkuu lennokkaasti, pitkällä askeleella.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
AVO ERI1 SA PU3 SERT FI MVA
12. Koko 27cm. Excellent type. Enough good body for size. Beautiful expressive head. Correct propotions, good
pigmentation. Good foreface. Elegant neck. Excellent topline, tailset. Good deep chest. A bit long loin. Correct angulations
in front and behind. Moves well with excellent step. Correct coat structure and volume. Excellent temperament.
21.4.2013 Outokumpu ry.
Cindy Petterson, Ruotsi
VAL ERI1 SA PU1 ROP
440. Excellent type , size and proportions. Well proportioned head. Nice front, good neck and shoulders. Good deep, long
chest. Very good tail set. Good angulation for the breed. Very good coat and condition.
18.5.2013 Jämsä kr.
Mona Selbach, Norja
AVO Poissa
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
VAL ERI4 SA
967. 2 years, handsome male. Expressive head. Strong body. Excellent angulation. Very good topline. Very good
movement and presentation.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
VAL ERI3 SA
3267. 2 years. Elegant & very typical male. Typical head, masculine expression. Very good pigmentation. Excellent coat,
well angulated. Nice mover.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
VAL ERI3
2953. Nice dog with good head. Good sized neck. Enough strong neck. Correct movement & temperament. Correct coat.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
VAL ERI3 SA
635. Rejäl pojke. Med bra proportioner höjd-längd. Maskulint välformat huvud. Bra uttryck bra hals-överlinje. Stadig kropp.
Bra ben o tassar. Rör sig väl med bra steg. Välburen svans. Välskött päls.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
VAL ERI
2508. Näyttävä, kauniisti esiintyvä linjakas uros. Ilmeikäs hyvä pää, eturaajat saisivat olla suoremmat. Etuasentoiset lavat.
Hyvä rintakehä. Kaunis häntä. Mallikas takaosa. Kauniisti hoidettu karvapeite. Hyvät sivuliikkeet, edestä levottomat.
Kauniisti esitetty.
3.8.2013
Iisalmi kv.
Antonio Di Lorenzo, Norja
VAL ERI1 SA PU1 CACIB VSP
727. Masculine, excellent type, skull, eyes, muzzle. Excellent proportions in body and coat and tail. Well angulated in front
and rear. Excellent movement. Very Good size.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
VAL ERI3 SA PU4
2408. Very nice male. Excellent in movement. Very classical head expression. Excellent toplin. I'd like better front legs.
Very well angulated behind. Beautiful coat in full show condition.
17.8.2013 Kajaani ry.
Irina Poletaeva
VAL ERI2 SA PU2
457. Rather fall. Masculine. Well balanced. Correct head proportions. Typical expression. Scissor bite. Long neck. Topline
stable enough. Excellent tail carriage. Excellent chest. Very well angulated. Sound side movement. Lovely coat. Excellent
temperament & presentation.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
VAL ERI2 SA PU2 VACA
3214. Hieman kookas. Erittäin hyvä pään muoto ja ilme. Hyvä silmien väri. Oikea kaulan pituus. Jäntevä selkä.
Aavistuksen pitkä lanne-osa. Hyvä rintakehän muoto. Erinomainen etuosan rakenne ja eturinta. Hyvät takakulmat. Karva
ok. Hyvä hännän asento. Liikkuu yhdensuuntaisesti ja lennokkaalla askeleella. Erinomainen luonne ja esiintyminen. Vahva
lihaskunto.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VAL ERI
7255. 2 1/2 years old. strong male. Super head. Correct ear set. Excellent shoulder & front. Correct hind angulation. Free
movement. Super coat & condition.
TORCEDORE´S PASO DOBLE 55536/11 (Bellezza´s Royal Passion - Torcedore´s Donna Graciela)
Kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti Om. Sari ja Niko Bergman, Hyvinkää
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
NUO ERI1 SA PU4
522. A pleasing head. Good dentition. Pleasing eyes. Excellent ridge of neck and topline. Angulations all good. Movement
very good.
84
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
NUO ERI4
1677. 20 months. Narrow head. Muscle not strong enough. Excelent pigmentation. Parallel legs. Good depth of chest.
Excelent topline. Correct tail & musculature all hind legs. Excelent coat quality. Movement fluent. More masculinity in head
and substance should be shown.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
NUO EH4
1209. Nice head with good proportions and beautiful expression. Body proportions could be more typical, front is a little bit
straight. Shape of the topline could be more typical. Chest should be more developed. Nice rear angulation. Nice tail set, a
little bit flat on the back. Excellent texture. Nice movement behind, stepping in front. Good carriage from profile.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
JUN ERI2
1192. 22 months. Excellent scull & muzzle compared to head & pigmentation. Correct scissor bite, would like stronger
underjaw. Correct almond eyes. Well set ears with correct fold. Excellent neck & shoulders very good fore quarters.
Excellent ribcage & topline. Very good tailset, little bit too tight. Very good hind quarters & hocks. Very good coat quality,
little bit too dry needs more softness for the day. Would like move parallel movement in back & side. Excellent movement.
TORCEDORE'S TIPAZO 14237/13 (Bayarin James Brown - Torcedore's Glamorosa)
Kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti. Om. Jaana Sankala, Akaa
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
PEK1 KP ROP
2487. erinomainen tänään hieman tuhti hyvin lupaava pentu. Kaunisilmeinen uroksen pää. Täyteläinen rintakehä. Hieman
pitkä lanne. erinomainen takaosa. ihana turkki. Hyvin lupaavat liikkeet. Kauniisti esitetty.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
PEK1 KP ROP
1189. 7 months excellent type & size. Excellent modern head & scull & muzzle. Excellent pigment. Correct scissor bite.
Excellent almond eyes & neck & shoulders. Very good fore quarters & topline. Little out on elbows. Excellent coat quality,
soft and flat. Very good hind quarters. Excellent tailset & carriage. Excellent temperament.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
JUN ERI1 SA PU3 VASERT
2387. Lupaava erittäin hyvän tyyppinen Sopivan kokoinen. Kaunis uroksen pää jossa kauniit ilmeikkäät silmät Erinomainen
runko ja luusto Hyvin kulmautunut takaa Lupaava turkki joka erinomainen laadultaan. Erittäin hyvin kiinnittynyt häntä
Liikkuu erinomaisella askeleella.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
JUN ERI2
3193. Ihannekokoinen. Mittasuhteiltaan aavistuksen pitkä uros. Hyvä pään muoto. Silmät aavistuksen lähekkäin ja hieman
pyöreät. Riittävä kaula, hyvä selkälinja. Oikea hännän asento. Hyvin kehittynyt rintakehä. Hyvä eturinta. Etukulmaukset
voisivat olla aavistuksen paremmat, takaa riittävät. Hyvä karva. Liikkuu hieman ahtaasti takaa ja askel voisi olla hieman
pitempi. Hyvä luonne.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
JUN ERI4 SA
6917. Good outline. Good skull, expression. Bite is not perfect. Strong chest. Shoulder to settle. Strong back, well muscled
backlegs. Well set tail. Lovely coat. Moves very nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN ERI3
7228. 12 months old. Excellent type & size. I'd prefer a bit more masculine head. Neck long enough. Good front. Well
developed ribcage. Correct topline & tailset. A bit too straight in coat. Moves well.
ULROIN EINARI 45613/11 (Polar Sweet's Dream Of Gold – Tintti)
Kasv. ja om. Ulla Roininen, Tupos
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
AVO EH2
3264. 2 years, 6 months. Strong male. Masculine expression. Strong muzzle. Eyes a bit round. Topline straight but a bit
soft. A bit long in body. Straight angulated in front. Narrow behind. Good coat quality.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
AVO ERI1 SA VASERT
2949. Very nice male with good head. Correct propotions. Good top & underlines. Good expression. Very manly.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
AVO EH3
632. litet kort. maskulint huvud som kunde vara litet bättre. dock lika proportioner av skalle o nos. mörka ögon. bra
pigment. saxbett. välkroppad. mycket välmusklad. bra tassar rör sig parallellt men kunde ha längre steg. pälsen välskött
men skulle ha mycket bättre struktur. trevlig temperament.
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
AVO EH4
1733. Mycket bra huvud uttryck. Välplacerade ögon, bra färg. Bra hals. Uppured skuldra. Mycket bra kropp. En aning vid
armbågarna. Bra vinklad bak. Rör sig med bra steg. Behöver mer socialträning för att visa sig bättre. Välpresenterad.
VISAKOIVUN MIILO SOLSTRAND C.I.B RO MVA 58115/09 (Pillowtal´s Just As Good As Gold - Visakoivun Opera Prima)
Kasv. Kirsti Koivu, Helsinki. Om. Kirsti Koivu ja Anneli Teppana , Helsinki
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
VAL ERI4
1842. 4 years. Maskulin, little bit too prominent stop too bolding forehead. Too small eyes. Correct ears. Topline reached
up. Leg proportions not good. Correct tailset. Excellent tobacco color. Moves well behind, parallel enough front.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
85
VISAKOIVUN QUERIDO AMIGO FI MVA EE MVA EE JMVA RO JMVA 57653/10 (Pillowtal´s Just As Good As Gold Liveoak's Color Of Love)
Kasv. Kirsti Koivu, Helsinki. Om. Pirjo Harrinvirta, Lohja
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
AVO ERI4 SA
1043. Koko 29 cm. Kookkaan puoleinen, oikeat mittasuhteet. Hyvä kallo-osa, hieman lyhyt kuono. Tummat silmät. Hyvä
purenta ja hampaat. Hyvin kehittynyt rintakehä, sopivasti eturintaa. Hieman käyryyttä eturaajoissa. Hyvä häntä. Kapeat
takaliikkeet. Tasapainoisesti kulmautunut. Joustava, kevyt sivuliike. Hieman epävakautta edessä.
7.7.2013
Karjaa kr.
Harto Stockmari
AVO EH3
1173. Urosmainen kokonaisuus. Ok mittasuhteet. Melko hyvä pää, hyvä purenta toivoisin korostuneemman eturinnan.
Taipuneet eturaajat. Löysät kyynärpäät. Hyvä runko. Oikein kulmautunut takaosa. Hyvä karva. Liikkuu ahtaasti takaa,
kehräten edestä.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
VAL ERI3 SA PU4 SERT FI MVA
1088. Kauniit mittasuhteet hieno kuono-osa & purenta. Voimakas otsapenger. Hieman tuntuvat poskiluut. Kallo saisi olla
leveämpi. Erinomainen luusto. Hyvä runko & rintakehä. Hyvä litteä karvapeite. Eturaajojen liike saisi olla
yhdensuuntaisempi.
VISAKOIVUN ZURRIAGO DE ORO C.I.B FIN & SE & NO & EE & LV & LT & RU & BALT MVA & BALTV-04 & LTV-04 &
PMV-11 & PMVV-11 42612/00 (Mr Yeti-Yowie Sweet Honesty – Visakoivun Tiny One)
Kasv. Kirsti Koivu, Helsinki. Om. Pia Suominen, Tampere
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
VET ERI1 SA PU3 VET-ROP
1690. 13 years old. Brilliant condition & expression for the age. Very strong forechest. Beautiful head. Very capacions
ribcage. Excellent topline, tail & angulation. Superior movement. Beautiful colour.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
VET ERI1 SA VET-VSP
2510. Aivan erinomainen. Laadukas hienossa kunnossa oleva 13-vuotias klassinen laadukas veteraani. Kaunis ilme, ihana
väri ja tyyppi. Hyvin esitetty. Upeaa nähdä tälläinen 13-vuotias superklassinen Havannalainen tässä kunnossa.
4.8.2013
Turku kr.
Jussi Liimatainen
VET ERI2 SA
1744. Voimakas veteraani, hieman turhan pitkä runko. Erittäin kaunisilmeinen pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Voimakas runko
ja tuhdissa kunnossa. Hyvä häntä ja takaosa. Erinomaisessa kunnossa vaikka ikä näkyy liikkeessä.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
VET ERI1 SA PU2 VET-VSP
1205. 13 old male in beautiful condition. Excellent head, muzzle, neck shoulders, fore- and hindquarters, tail carriage. I
wish the dog would have a little longer ribcage and this is a dog in beautiful condition. Excellent prestation.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
VET ERI1 SA PU4 VET-ROP
110. 13 years. Male in excellent condition. Head with a good expression & pigment. Very nice neck & topline. Well
angulated. Good tail set. Very nice coat. Very nice movement.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
VET ERI1 SA VET-VSP
3215. Hyvänkokoinen. Erinomainen tyyppi. Hyvä maskuliininen pää, aavistuksen pyöreät silmät. Sopiva kaulan pituus.
Erinomainen selkä ja rintakehä. Hännänasento ok. Sopusuhtaisesti kulmautunut. Hyvässä lihaskunnossa 13-vuotiaana.
Karva ok. Hyvin hoidettu. Liikkuu tasaisesti ja ikäänsä sopivalla arvokkuudella. Erinomainen luonne ja esiintyminen.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VET ERI1 SA PU2 VET-ROP PMVV-13
6941. 13 year old, in perfect condition. Excellent head, nice expression. Bite still ok. Lovely neck, excellent chest and front.
Strong back of good length. Muscled back legs. Lovely colour. Nice texture. Moves very nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VET ERI2 SA
7259. Over 13 years in super form. Super head. Firm topline. Moving well. Glorious coat. Compliment to the owner.
YO SOY SIEMPRE FIEL 14449/12 (Zabadou's Not For Sale - Visakoivun Ginebra Sabrosa) Kasv. Aulis Koivu, Helsinki.
Om. Annina Korte, Paimio.
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
JUN EH
3796. 13 months old. Good size. Would like a stronger foreface and more underjaw. Correct bite, slightly straight in
shoulder with short neck. Topline could be better slightly, low tailset. Other wise good angulation, but would like him
stronger in rear. Good body, moves ok, good coat.
12.5.2013 Helsinki kv.
Saija Juutilainen
NUO EH3
2869. Koko 27 cm. 18 kk nuori uros jolla erinomainen eturaajojen asento, hyvä pitkä etuosa, hieman jyrkkä lantio, hyvät
leveät reidet, kaunis hyvä pää ja ilme, keskiruskeat silmät, runsas oikeanlaatuinen karva, hännän asento voisi olla parempi,
liikkuu ryhdikkäästi oikealla asenteella.
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
NUO EH1
1512. Urosmainen kokonaisuus, ok. mittasuhteet. Oikeat pään mittasuhteet. Hieman kevyt kuono-osa ja kupera kallo-osa.
Hyvä purenta. Toivoisin korostuneemman eturinnan, hieman etuasentoiset lavat. Normaalisti kehittynyt runko. Hyvin
kulmautunut takaosa. Köyristää hieman lanneosaa. Runsas kehitysvaiheessa oleva karva. Liikkuu lyhyellä monimutkaisella
askeleella edestä, hieman lyhyt askel takana.
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
AVO EH4
981. Very good type. Correct bone & proportions. Good shape of head. Scissors bite. Topline could be more typical for the
breed. Bit low set tail. Good chest. Enough angulation. Good movement. Coat texture still a bit puppish.
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
NUO EH2
629. Masculine, very good type, very good head & expression. Good neck & topline. Should have better shoulder
placement. good body & coat quality. Moves well.
86
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
YO SOY SU TESORO PEQUENO 14447/12 Zabadou's Not For Sale - Visakoivun Ginebra Sabrosa)
Kasv. Aulis Koivu, Helsinki. Om. Jaana Isokangas, Saarenkylä.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
NUO ERI1
800. Mittasuhteiltaan sopusuhtainen uros. Hyvät pään mittasuhteet. Tyypillinen ilme. Hyvä ylälinja ja häntä. Riittävät
kulmaukset. Varsin hyvä laatuinen mutta hieman lentävä karvapeite. Liikkuu hyvin takaa, saisi liikkua paremmin edestä.
14.9.2013 Pello ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
NUO EH1
329. Hyvän kokoinen, mittasuhteiltaan riittävä uros, jonka sukupuolileima voisi olla selvempi kapeapiirteinen pää. Riittävä
kuonon pituus, lyhyt kaula hyvin pysty lantio. Riittävä runko. Niukasti kulmautunut edestä ja takaa. Kapeat takaliikkeet,
ylälinja saisi liikkeessä olla tasaisempi, häntä kovin matala-asentoinen.
ZABADOU’S FUNNY FROSTBITE FI MVA JV-07 12388/07 (Ja-Kar Fossiilin Kaiho – Ganesan Evita Ebonita)
Kasv. Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala om. Hanna-Kaisa Laukkanen ja Ritva Kallio, Raatala
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
VAL ERI4 SA
531. Correct head. Dentition good. Pleasing eyes. Excellent ridge of neck. Topline very good. All angulations correct.
Excellent movement.
ZABADOU`S PERFECT POLARIS FI MVA 23328/10 (Zabadou`s Funny Frostbite – Zabadou`s Heffalump Helga)
Kasv. Hanna-Kaisa Laukkanen om. Riitta Kuisma, Märynummi
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
VAL ERI3 SA PU2 VACA
3818. 3 years old, lovely type and quality. Good pigmentation, correct bite. Excellent neck, topline and tailset. Good spring
of ribs. Excellent angulation front and rear. Good feet, could be slightly stronger in shoulders. Excellent mover. Good coat
and temperament.
28.4.2013 Helsinki
Karl-Erik Johansson, Ruotsi
VAL ERI1 SA PU1 ROP
515. Utmärkt typ . . Bra uttryck, bra bett, bra huvud. Utmärkt hals- och rygglinje . Väl buren svans. Utmärkt bröstkorg,
mycket bra vinklar. Något utåtvridna framtassar. Rör sig mycket bra. Bra päls.
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
VAL ERI2 SA
1045. Koko 29 cm. Kookkaan puoleinen, mittasuhteiltaan oikea. Hyvä kallo-osa, oikeat mittasuhteet kallossa ja kuonossa.
Haalistunut kirsupigmentti. Kauniit tummat silmät. Hyvä purenta. Hyvin kehittynyt etu-osa ja rintakehä. Hieman käyrät
eturaajat. Erinomainen karvanlaatu. Hyvä häntä. Tasapainoisesti kulmautunut. Epävakautta etuliikkeissä. Liikkuu takaa
erinomaisesti.
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
VAL ERI2 SA
532. Pleasing head and expression. Dentition good. Eyes ok. Excellent ridge of neck. Topline correct. All angulations are
good. Excellent movement.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
VAL ERI1 SA PU1 ROP
1687. 3,5 years old. Masculine head. Good temperament. Long muzzle. Brilliant forechest. Strong leg bones. Excellent
ribcage & topline. Very strong thighs. Just a little more softness in texture could be appreciated Excellent substance.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
VAL ERI3
1220. Nice masculine head. Stop is of maximum size, skull could be a little bit better shaped. Nice front. Excellent topline.
Good chest. Nice rear. Excellent tail set and carriage. Nice typical texture. Good movement in front and behind, excellent
carriage from profile.
4.8.2013
Turku kr.
Jussi Liimatainen
VAL ERI2 SA
1742. Hyvä kallo ja rungonmalli. Hieman kapea kallo, muuten hyvä pää. Hyvä kaula & ylälinja. Erinomainen etuosa ja
raajat. Vahva runko, turhan pitkä lanne. Ahtaat takaliikkeet. Kaunis hännänkaari. Ryhdikkäät sivuliikkeet.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
VAL ERI1
2394. Hieman kookas mittasuhteiltaan pitkähkö Erinomainen runko ja eturinta Kuono pigmentti voisi olla tummempi Kaunis
ilme Hyvin kulmautunut takaa Karkeahko turkin laatu Liikkuu hyvällä askeleella takaa etuliikkeet voisivat olla
yhdensuuntaisemmat.
ZABADOU'S ROCK 'N ROLL 57986/10 (Bellezza's Proudly Smoky - Ganesan Ira-Mae)
Kasv. ja om. Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala
28.4.2013 Helsinki
Karl-Erik Johansson, Ruotsi
AVO EH3
514. Mycket god typ, men han borde vara kraftfullare. Ganska bra huvud, mörka ögon, bra bett. Bra hals- och rygglinje.
Borde ha mera bröstkorg. Bra vinklar. Utmärkta rörelser. Ganska bra päls.
ZABADOU'S SECRET AGENT 28871/11 (Visakoivun Zurriago De Oro - Zabadou's Lady Luck)
Kasv. ja om. Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala.
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
AVO ERI1 SA
527. Correct head. Dentition good. Beautiful eyes. Good ridge of neck. Correct topline. Angulations good. Excellent
movement.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
AVO ERI1 SA
1682. 2,5 years old. Beautiful head. Dark pigmentation. Strong shoulders & leg bones. A bit smaller ribcage. Excellent
topline & angulation. Nice colour. Good coat. Very sound movement. Body needs a little bit more substance.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
87
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
AVO EH1
1213. Correct head. Front is a little bit straight, with french legs. Topline could be better shaped. Chest should be deeper
and more developed. Rear angulation is minimal. Good tail set, a little bit flat on the back. Tolerable texture. Correct
movement in front and behind, and from profil.
ZABADOU'S UNIQUE ARTHUR 38069/11 (Shalim Don Juanez - Zabadou's Lady Lemonade)
Kasv. Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala. Om. Minna Juuti, Salo.
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
JUN ERI2
3800. 18 months old, masculine head and expression. Good pigmentation. Slightluy rounded in skull. Correct bite, well set
ears. Good neck and shoulders. Good angulation front and rear. Good topline that shouldn´t be any longer, nice forechest,
well bodied for age. Moves nicely, good coat. Needs training on the table.
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
AVO EH
528. Typical head. Good dentition. Pleasing eyes. After that difficult to asses Movement ok.
ZABADOU'S WANNABE VANILLA 29105/12 (Voila Bruce With A Twist - Zabadou's Perfect Highlight)
Kasv. Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala. Om. Tuula Laine, Orivesi.
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
JUN Poissa
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
JUN ERI1 SA PU3 VASERT
625. Masculine, excellent type. Very nice head & expression. Very good size. Good neck, topline, tailset. Very good
angulation, body and in typical coat. Moves well.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
NUO ERI2 SA VASERT
1210. Nice masculine head, with good proportions. Eyes could be a little bit more pigmented. Correct front. Nice topline.
Excellent chest. Nice rear. Good tail set and carriage. Correct texture. Correct movement in front and behind, nice carriage
from profile.
4.8.2013
Turku kr.
Jussi Liimatainen
NUO EH3
1738. Siro uros. Hieman kapea kallo, muuten hyvä pää. Lyhyt kaula, hyvä ylälinja. Riittävä runko & luusto. Hyvät
takakulmaukset. Hieman ohut turkki. Hyvä häntä, liikkeet voisi olla tehokkaammat.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
NUO EH3
2390. Sirohko hieman ilmavalta vaikuttava Kevyehkö runko Hyvä luusto Kuono-osa voisi olla täyteläisempi ja alaleuka
voimakkaampi Hyvä ilme Riittävästi kulmautunut takaa Eturaajat voisi olla suoremmat Hyvä turkin laatu Liikkeet voisi olla
tehokkaammat. Esiintyy ja esitetään hyvin.
ZABADOU'S XERXES 28763/12 (Pillowtalk's Cher Mon Coeur - Zabadou's Hopes Are High)
Kasv. Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala, Om. Hanna-Kaisa Laukkanen & Tiia Mäkinen, Raatala.
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
JUN ERI3
3798. 9 months old, excellent type. Good head and expression. Excellent pigmentation, correct bite. Good neck, still not
finished developing topline, excellent shoulders and rear angulation. Good spring of ribs. Moving parallel, good feet. Good
coat, nice temperament.
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
NUO ERI2
1039. Koko 28 cm. Hyvän kokoinen, mittasuhteiltaan oikea. Hyvä kallo- ja kuono-osa. Keskiruskeat silmät. Hyvä purenta ja
hampaat. Oikean mallinen runko, eturinta saa vielä täyttyä. Hieman käyryyttä eturaajoissa. Riittävästi kulmautunut.
Köyristää hieman selkäänsä. Saisi liikkua pidemmällä ja joustavammalla askeleella. Hyvä karvanlaatu.
12.5.2013 Helsinki kv.
Saija Juutilainen
NUO ERI2
2870. 15 kk mukavan kokoinen nuori uros, hienossa lihas kunnossa, erinomainen eturinta, vahva takaosa, hieman alas
kiinnittynyt lyhyehkö häntä, yhdensuuntaiset pään linjat, hieno karvan laatu, riittävä määrä tässä iässä, liikkuu sujuvasti
hyvällä ryhdillä ja askel pituudella, hieno luonne.
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
JUN EH3
1511. Urosmainen kokonaisuus, ok. mittasuhteet. Oikeat pään mittasuhteet. Hyvä ilme & purenta. Köyhä eturinta, suora
olkavarsi. Melko hyvä runko. Toivoisin pidemmän rintakehän ja -lastan. Normaalisti kulmautunut takaosa. Karva
kehitysvaiheessa. Hyvä käytös. Etuliikkeiden tulee vielä vakiintua. Riittävä askel takana.
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
JUN ERI3
520. Pleasing head and eyes. Dentition is correct Ridge of neck and topline is good. Front angulation good. Hind slightly
cow hodged (shows on move).
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
JUN ERI2 SA
626. Masculine, excellent type. Very good head & expression good neck, topline, tailset. Good angulation, body and coat.
Moves well.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
NUO ERI2 SA
1678. 18 months. Excellent size & balance. Good head proportions. Underjaw should be a bit stronger. Forechest not yet
well filled. Excellent topline & ribcage. Correct angulation. Thigh muscles could be stronger. Brilliant coat. Attractive colour.
Typical, sound movement.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
NUO EH3
1211. Nice head with good proportions. Correct front. Correct topline. Chest could be a little bit more developed. Rear
angulation could be more present. Nice tail set, a little bit too flat on the back. Nice texture. Good movement in front,
correct behind.
88
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
4.8.2013
Turku kr.
Jussi Liimatainen
NUO EH4
1739. Hyvä koko, varsin miellyttävä pää. Hyvä kaula, hieman takakorkea. Riittävä runko & luusto. Jyrkkä lantion asento.
Hyvä hännän kaari. Ahtaat takaliikkeet. Liikkuu turhan lyhyin askelin. Ok karva.
ZERALDAS DOUBLE-OR-QUITS FIN MVA, EE MVA 27143/10 (Bellezza´s Proudly Smoky - Bellezza´s Which-Witch)
Kasv. Petra Riisiö, Siilinjärvi. Om. Jaana Sankala, Akaa
7.7.2013
Karjaa kr.
Harto Stockmari
VAL EH3
1176. Urosmainen kokonaisuus. Melko hyvä pää. Oikea purenta. Tyhjä eturinta ja etuasentoiset lavat. Taipuneet eturaajat.
Hyvä runko. Normaalisti kulmautunut takaosa. Karva ei tänään parhaimmillaan. Pehmeyttä selässä. Liikkuu hyvin sivulta.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
VAL EH
1221. Correct head, nice expression. Front angulation is a little bit straight. Topline could be more typical. Good chest. Nice
rear. Good tail set and carriage. Correct texture. Correct movement behind, correct in front and from profile.
ZERALDAS EL-NINJO FI MVA 31905/09 (Bellezza´s Like A Ligend - Bellezza´s Wonderful Wanda)
Kasv. Petra Riisiö, Siilinjärvi. Om. Tarja Miettinen ja Petra Riisiö, Siilinjärvi.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
VAL ERI2 SA PU2 VACA
971. 3 years. Very nice dog. Excellent head. Well balanced body. Excellent angulation. Moves very well.
29.6.2013 Heinävesi ry.
Kristiina Ahlberg
VAL ERI1 SA PU1 ROP
277. Erittäin kaunis Havanneesee uros jolla erinomaiset mittasuhteet ja sukupuolileima. Erittäin kaunis pää ja ilme kaunis
kaula. Erinomainen eturinta. Sopiva runko. Hyvät takakulmaukset. Hyvä häntä. Runsas kauniisti hoidettu turkki. Liikkuu
ryhdikkäästi. Erittäin kaunis uros.
3.8.2013
Iisalmi kv.
Antonio Di Lorenzo, Norja
VAL ERI2 SA PU2 VACA
728. Masculine. Excellent type and size and proportions in body and hind quarter and tail. Needs better fourquarter.
Excellent coat, shape of skull and eyes and muzzle. Very good movement.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
VAL ERI1 SA PU2 VACA
2409. Beautiful dog in full show condition. I really like his head. Excellent topline. I'd like better front legs. Beautiful coat &
movement.
8.9.2013
Muurame ry.
Tuire Okkola
VAL ERI1 SA PU1 VSP
12. 4 vuotias ryhdikkäästi esiintyvä uros jolla erinomainen pää ja ilme. Alaleuka voisi olla voimakkaampi. Purenta ok. Hyvä
pigmentti. Eturaajat voisi olla suoremmat. Hyvin kehittynyt rintakehä. Niukasti mutta tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä
hännän asento. Voisi liikkua pidemmällä askeleella takaa. Esiintyy ja esitetään hyvin.
ZERALDAS KEEP ME HAPPY 15058/12 (Chewbaccas Keep Fit Kermit - Zeraldas Touch Of Wonder)
Kasv. Petra Riisiö, Siilinjärvi. Om. Pia Koponen, Kuopio.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
JUN EH4
961. 1 year. Good size. Pigment should be better. Scissor bite. Well balanced body. Coat must improve. Needs more
ringtraining.
ZERALDAS KEEP ON ROCKING 15057/12 (Chewbaccas Keep Fit Kermit - Zeraldas Touch Of Wonder)
Kasv. Petra Riisiö, Siilinjärvi. Om. Marko Maaranen Juva
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
JUN ERI3
279. Suuri, mittasuhteiltaan oikea. Tänään hoikassa kunnossa. Hyvä kallo-osa, hieman lyhyt kuono. Hyvät korvat, tummat
pyöreät silmät. Tiukka saksipurenta. Hyvä pigmentti, hyvä kaula. Tiivis massaton rintakehä. Ikäisekseen hyvä eturinta.
Kaunisasentoinen häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Oikeanlainen karvapeite. Hyvä väri. Kevyet joustavat liikkeet. Koko 29
cm.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
JUN ERI1 SA PU2 SERT
757. Ihastuttava kokonaisuus. Erinomaiset mittasuhteet ja kaunis ylälinja. Ihastuttava pää ja ilme. Hyvä rintakehän muoto.
Hieman löysät kyynärpäät. Hyvä runko. Erinomaiset takaosa ja häntä. Kaunis, oikanlaatuinen karvapeite. Hyvät, ryhdikkäät
sivuliikkeet, hieman epävakaat edestä.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
NUO ERI1 SA PU3 VASERT
792. impressive general appearance. masculine with good head. correct and expressive. proudly careed. with this elegant
neck. compact body. very good quality of coat. good pigmentation.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
NUO ERI1 SA
9. Koko 26,5cmExcellent type. Correct size and body format. Excellent bones. Nice head with beautiful expression. Correct
prop of skull and muzzle. Enough good bite. Good earset. Excellent neck. good topline and tailset. A bit open front. Need a
bit more forechest. Correct angulations behind. Enough good coat structure. Excellent movement and temperament.
18.5.2013 Jämsä kr.
Mona Selbach, Norja
NUO ERI1 SA PU1 SERT ROP
448. Very good type and expression. Very masculine. Good mouth. Nice eye. Lovely neck and topline. Well set tail. Good
body. Moves well. Very good coat and colour.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
NUO ERI1 SA PU4 SERT
963. 1,5 years. Excellent size and outline. Lovely expressive head. Full teeth. Very good neck. Well balanced body. Very
elegant with moving.
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
NUO ERI1 SA PU2 SERT
1617. excellent type. very lovely expression elegant neck. very well angulated in shoulders. correct in front. deep chest
excellent topline. excellent coat. moving very well. very typical step.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
89
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
NUO ERI2
2851. Urosmainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Oikeat pään mittasuhteet. Puutteellinen eturinta. Etuasentoiset lavat.
Löysyyttä kyynärpäissä. Normaalisti kehittynyt runko. Hyvä takaosa. Kaunis häntä. Liikkuu lyhyellä askeleella edestä
ahtaasti takaa.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
NUO ERI1 SA PU1 SERT CACIB ROP
2402. Very nice male, full of courage, beautiful head expression. So nice topline. Very good front & behind. Very good
coat. I really love his movement!
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
NUO ERI3
3197. Ihannekoko. Hyvä tyyppi ja mittasuhteet. Voimakas maskuliininen pää, hieman pyöristyvä kallo-osa. Hyvä silmien
väri, hieman pyöreä muoto. Hyvä kaula, selkä ja hännänasento. Rintakehä vielä kapea. Vahva luusto. Riittävät kulmaukset.
Hieman karhea turkinlaatu. Liikkuu hyvin sivusta, kapea edestä ja takaa. Erinomainen luonne ja esiintyminen.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
AVO ERI1 SA
6930. Nice outline. With correct skull. Eye a little open. Bite ok. Neck good. Nice chest, front correct. Muscled back legs.
Nice tailset. Lovely texture. Moves very nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
AVO ERI2 SA
7244. 2 years. Very flashy black & white male. Super head. Very narrow scissor bite. Excellent neck & shoulder & topline.
Paralel movement. A bit straight in coat. Excellent presentation.
ZERALDAS NEXT GOLDEN GLORY 15703/13 (Bannera's Next To None - Torcedore's Donna Graciela)
Kasv. Petra Riisiö, Siilinjärvi. Om. Nelli & Tuula & Pertti Pitkänen, Kuopio.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
PEK1 KP ROP
2845. Maskuliininen urospentu, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä pää ja purenta. Etuosan tulee vielä kehittyä. Hyvin kehittynyt
runko. Hyvä takaosa. Etuliikkeiden tulee vielä vakiintua. Liikkuu hyvin takaa. Karva kehitysvaiheessa.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
JUN ERI1 SA
3194. Koon ylärajoilla oleva, ryhdikäs uros, jolla hyvät mittasuhteet. Oikea pään muoto, silmät hieman pyöreät. Hyvä kaula
ja selkä. Oikea hännänasento. Hyvin kehittynyt rintakehä. Riittävä eturinta. Hyvä karva. Riittävät takakulmaukset.
Erinomaiset, lennokkaat liikkeet. Erinomainen luonne.
ZODIAKA'LA STAR'S GRAIN DE CAFÉ SE25652/2011 (Baribal´s Café Au Lait - He-Is Miva)
Kasv. Camilla Selin. Ruotsi. Om. Annika Johnsson, Ruotsi
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
AVO ERI3
13. Koko 25,5cm. P1 and P2 in left missing. Nice type, correct body format. Good bones. Head with typical expression.
Enough good proportions of skull and muzzle. Enough strong foreface. A bit high earset. Good neck. Typical topline. Good
tailset. Enough angulatione in front, excellent in behind. In movement could be better step in front. Excellent coat structure.
Nice temperament.
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
AVO ERI2 SA PU3 VASERT
1734. Bra huvud uttryck. Mörka välplacerade ögon. Bra hals. Bra vinklad fram. Kunde ha något rakare framben. Bra kropp.
Välvinklad bak. Bra markerad kors. Välansatt svans. Bra päls. Rör sig väl.
14.9.2013 Pello ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
AVO ERI2 SA PU3
331. Hyvät mittasuhteet + koko + luusto. Hyvä kallonmuoto aavistuksen lyhyt kuono. Hyvät silmät + korvat. Tasapainoinen
ylälinja. Hyvä häntä. Hyvä rungon syvyys. Hyvin kulmautunut. Liikkuu hyvin. Hyvä häntä. Hyvä karvanlaatu.
ZODIAKA'LA STAR'S HIGHEST HOPE 42564/11 (Buenos Amigos Little Mystery - Garden Angel Amazita)
Kasv. Camilla Selin. Ruotsi. Om. Salla Vainiola & Elisa Lax, Turku.
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
NUO ERI3
3801. 22 months old, good size, nice head and expression. Correct bite, long neck. Slightly long in topline. Good
angulation in front and rear. Well set tail. Good movement, typical coat.
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
AVO ERI3
1513. Balanced, typical. Correct head. Good proportions, expression and pigment. Medium size neck. Little high on legs.
Correct tail set. Correct chest. Good coat. Sound movement.
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
AVO ERI4
529. Pleasing head. Good dentition excellent eyes. Correct ridge of neck. Good topline. Toesing on the move but not
excessively other wise movement good.
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
AVO EH3
633. Masculine, very good type, good head. Little light eyes. Good neck topline. Little long in body. Good tailset.
Angulation in harmony. good body & coat. Moves well.
90
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
NARTUT
A MAIDEN EFFORTS VICTORIA’S SECRET 10590/13 (A Maiden Effort's On The Red Rocks - Christa's Jumpy Clown
Quenna)
Kasv. G.D Salter, Alankomaat. Om. Ulla Seppälä & Tuuli Jokivartio, Lehtimäki.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Cannon Yvonne, Irlanti
PEK2
329. Feminine headed bitch. Exc. pigment. Lovely dark eye. Well balanced head. Good balanced in body. Good angulation
front. Angulation behind ok. Moves well behind, front and profile.
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
JUN ERI2 SA
985. Very promising young female. Excellent proportions. Very feminine. Good head & expression. Scissors bite. Correct
topline & tailset. Ribcage well developed for age. Very well angulated & moves. Promising coat.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
JUN ERI1 SA PN4 VASERT
2859. Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Oikeanmuotoinen ja ilmeinen pää. Hyvä purenta. Etuosan tulee
vielä kehittyä. Hyvät eturaajat. Normaalisti kehittynyt runko. Hyvä takaosa. Karva OK. Esiintyy ryhdikkäästi ja liikkuu
helpolla askeleella edestä.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
JUN ERI3
2412. Very good size. Correct feminine head expression. Little soft topline. Very good front & behind. Excellent coat. Moves
well.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
JUN ERI1 SA PN3 SERT
3216. Sopivankokoinen narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Viehättävä pää ja ilme. Tummat silmät, joissa oikea muoto. Hyvä
kaulan pituus. Ikäisekseen normaali runko. Hännänasento ok. Oikea karvanlaatu. Hyvin hoidettu. Sopusuhtaiset
kulmaukset. Erinomaiset liikkeet. Hyvä luonne ja esiintyminen.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
JUN Poissa
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Tapio Eerola
JUN EH
7626. 16 kk. oikeat mittasuhteet. Hyvä kallo. Riittävän pitkä kuono. Kauniit silmät. Korvat & purenta Ok. Ikään sopiva
rintakehän vahvuus. Hieman pystyt lavat ja olkavarret. Myös hieman niukat takakulmaukset. Vielä kapeat etuliikkeet.
Keskipitkät askeleet.
ABENDITO'S INCREDIBLE WONDER 43128/12 (Bayarin James Brown - No Imperfection Heartbreaker)
Kasv. Outi Paatola, Klaukkala. Om. Outi & Pinja & Topias Paatola, Klaukkala.
28.4.2013 Helsinki
Karl-Erik Johansson, Ruotsi
JUN ERI3
516. Utmärkt typ , en rejäl tik. Vackert huvud, mörka ögon, bra uttryck, bra bett. Mycket bra hals- och rygglinje. Kraftig
bröstkorg. Bra vinklar. Kan roar sig mycket bra. Ännu ganska ullig valppäls.
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
JUN ERI2 SA
1046. Koko 28 cm. Hyvänkokoinen, mittasuhteiltaan erinomainen. Vahva narttumainen pää. Oikeanmuotoiset keskiruskeat
silmät. Hyvä purenta. Hyvänkokoiset hampaat. Hyvin kehittynyt rintakehä, sopiva eturinta. Eturaajoissa hieman käyryyttä.
Hyvä häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Toivoisin liikkeisiin hieman enemmän tehokkuutta.
12.5.2013 Helsinki kv.
Zsuzsanna Petik, Unkari
JUN ERI2 SA PN4
2712. 10 months. Compact female with good bones. Correct bite. Typical head. Very good chest. Good topline. Typical
angulation. Good moving.
ABENDITO'S JUMPY MIRABELLA 20578/13 (Christa's Jumpy Clown Ximbo - Our Kind Of Magic Star Of Havanna)
Kasv. Outi Paatola, Klaukkala. Om. Mira Hölttä, Myllyoja.
31.8.2013 Mäntyharju kr.
Annaliisa Heikkinen
PEK1 KP ROP
1202. Hyvän tyyppinen, hyvin esiintyvä narttupentu. Kuono-osa voisi olla aavistuksen lyhyempi. Hyvät silmät, kaula &
ylälinja. Riittävät kulmaukset edessä ja takana. Ikäisekseen hyvä runko. Hyvä häntä ja karvanlaatu. Liikkuu ja esiintyy
hyvin.
ABENDITO'S JUMPY HONEY BUNNY 20577/13 (Christa's Jumpy Clown Ximbo - Our Kind Of Magic Star Of Havanna)
Kasv. Outi Paatola, Klaukkala. Om. Outi & Pinja & Topias Paatola, Klaukkala
3.8.2013
Helsinki pentun.
Marja Kurittu
5-7 PEK1 KP VSP
243. Erinomainen tyyppi ja koko. Kauniinmallinen pää, miellyttävä ilme, tummat silmät, hyvä pigmentti ja purenta, avoimet
sieraimet. Sopiva luuston vahvuus, hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Ikään nähden sopiva rungon vahvuus, kaunis turkki
ja väritys. Liikkuu ja esiintyy reippaasti. Miellyttävä luonne.
18.8.2013 Turku pentun.
Pirjo Aaltonen
5-7 PEK Poissa
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
JUN ERI2 SA
5609. Excellent type. Feminin head with beautiful expression. Correct & clean bite. Substance & chest in development.
Elbows a bit open. Moves free. Nice typical temperament. Well presented.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Tapio Eerola
JUN ERI2 SA
7627. 10 kk. Erinomainen tyyppi. Kaunis pää. Hyvä kuonon pituus. Kauniit silmät. Hyvä rintakehän vahvuus. Tasapainoiset
kulmaukset. Hyvät pitkät olkavarret. Lupaava karvapeite. Vielä epävakaat etuliikkeet. Erinomainen häntä. Erinomainen
askelpituus.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN ERI3 SA
7260. Very feminine 10 months old bitch. Correct size. Still rather thin. Correct proportions of head but muzzle needs to fill
out. Excellent neck & shoulder & topline. Still rather loose in movement because of age. Lovely coat.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
91
ACIERTO'S DONNA DUPREE 29608/12 (Amenoppes - Aleksandrian Mitzi Dupree)
Kasv. Niko Karhu, Klaukkala. Om. Tuula Suni ja Niko Karhu, Klaukkala
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
JUN ERI1 SA
3820. 9 months old lovely type and quality. Beautiful head and expression, correct bite. Lovely neck, topline of correct
length. Excellent tail set. Excellent angulation in front and rear. Well bodied for age. Excellent movement. Good coat and
temperament.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
JUN H
290. Hyvän kokoinen, rungon mittasuhteilta hieman lyhyt. sievä pää. Pyöreä kallo, lyhyt kuono. Hyvät korvat, tummat
silmät. Hyvä purenta. Rintakehä ja eturinta saa vielä kehittyä. Hieman käyryyttä eturaajoissa. Hienolaatuinen, hieman
villava karva, mutta hännässä oikea karvanlaatu. Litteä häntä, riittävät kulmaukset. Liikkuu takakapeasti, sivuilta riittävä
askel. Etuliikkeet epävakaat . Ihana havanna olemus. Koko 25cm
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
JUN ERI
800. feminine of good size. correct proportions of the head. correct bite. correct topline and underline. very compact body.
correct quality of coat.
ACO-TARA’S HARMONY GIRL C.I.B POHJ MVA, FIN MVA SE MVA NO MVA 29638/04 (Sörreds Paraiso Guqeuri Cuba
Libre – Nan-Chuen Ronja Rövardotter)
Kasv. Åsa Lindhult, Sverige. Om. Tuula ja Pekka Järvelä, Oulu
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
VET ERI2 SA PN4
40. Koko 25.5cm. Excellent type. Strong bones. Typical body format. Excellent head. Correct skull. Enough good eyes
form. A bit long foreface. Good pigmentation. Excellent neck and topline. Excellent ribcage and forechest. Enough parallel
front. Good angulations behind. Beautiful coat volume and correct structure. Beautiful condition for age. Nice temperament,
moves well.
8.6.2013
Kemi ry.
Anna Redlicka, Puola
VET ERI3
320. Correct type. Feminin head and expression. Good ears. Nice neck. Good topline. Good tail. Slightly long in body.
Correct angulation. Correct movement. Correct coat.
16.6.2013 Pietarsaari ry.
Jurate Butkiene, Liettua
VET ERI1 SA PN1 VET-ROP ROP
320. First class quality. Feminine, powerfull bitch Head in correct expression & propotions. Correct eyes & ears. Correct
topline & tailset Excellent angulations. Powerfull body. Happy & sound in the move. Excellent coat. Lovely presentation.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
VET ERI2
653. Rejäl tik. Litet högt hull bra tikhuvud. Ngt vek pigment. Saxbett. Tillräcklig hals. Utmärkt förbröst. Mycket bra
muskulatur. Bra längd i bröstkorg rör sig parallellt med korrekt buren svans. Välskött päls som kunde ha litet bättre struktur.
Mycket alert 9-åring.
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
VET ERI2
1752. Mycket bra huvud uttryck välplacerade ögon. Bra skalle. Uppured skuldra. Raka framben. Bra kropp. Aning lång i
länder. Bra markerad kors. Bra vinklad bak. Välansatt svans. Rör sig bra men något överpäls störs helheten.
28.7.2013 Pihtipudas ry.
Harto Stockmari
VET EH2
355. riittävän narttumainen, vomakas kokonaisuus. vahva pää, jossa oikeat mittasuhteet. hyvä purenta. hyvä kaula ja
eturinta. vahva runko, jossa pitkä lanneosa. hyvinkulmautunut takaosa. karva ei enään parhaimmillaan liikkuu ahtaasti
takaa, vähän ulkokierteisesti edestä, lyhyt etuaskel.
ALEKSANDRIAN IDA’S FABLE ELF FIN MVA LV MVA BALTV-04 30040/01 (Voila Wow That’s It – Aleksandrian
Pretty Girl)
Kasv. Tuija Skippari, Kullonkylä. Om. Tuija Skippari & Tuula Suni, Kulloonkylä
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
VET Poissa
ALEKSANDRIANMAMA’SPRIDE N & LV & RUS & ROM MVA BALTV-07 NV-07 DDSW-07 ROMV-07
12410/06 (Aleksandrian Bland Victory – Aleksandrian Ida’s Futuristic)
Kasv. Tuija Skippari, Kullonkylä om. Tuula Suni ja Anneli Pippuri, Nurmijärvi
ALMENDARES FIDELIA 16483/13 (Felipo De La Fierte De La Larque - Fascinatio Nugacitatis Flupsie)
Kasv. Anna Szczepaniak. Puola. Om. Katja Kivistö, Hämeenlinna
9.6.2013
Orivesi kr.
Veli-Pekka Kumpumäki
JUN EH
1461. Viehättävä nuori narttu joka aristelee liukasta lattiaa. Hyvät mittasuhteet ja hyvin kehittynyt runko. Sopiva luusto.
Hieman pyöreä kallo, kevyt kuono-osa. Vielä pehmeyttä selässä. Hyvä takaosa, häntä. Hyvänlaatuinen karvapeite. Liikkuu
hyvin kun haluaa.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
JUN EH
111. 14 months. Very feminin head. Dark eyes & pigment. Good substance. Nice neck & topline. Well angulated. Excellent
tail set. Very nice coat. Moves very happy but the shoulders should be tighter.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
JUN EH4
5610. Correct type. Feminin head & expression. Correct body proportions. Correct neck & topline. Needs more substance.
Elbows a bit open. In movement legs could be a bit more parallel, especially behind. Excellent, nice typical temperament.
Well presented.
92
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Tapio Eerola
JUN EH
7628. 17 kk. Hyvät mittasuhteet. Melko hyvä kallo. Kovin lyhyt kuono. Silmät & korvat ok. Sopiva rintakehän vahvuus.
Pystyt lavat ja olkavarret. Riittävät takakulmaukset. Litteänä selän päällä makaava häntä. Epävakaat etuliikkeet ja
liikkeessä nostelee eturaajojaan korkealle.
AMAZING AMELIE STAR OF HAVANNA 13351/14 (Micky The Red Baron Star Of Havanna - Pepi Pebbles Star Of
Havanna)
Kasv. Nancy Fassott, Saksa. Om. Mira & Marko Maaranen, Juva.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Tapio Eerola
JUN ERI3 SA
7629. 10 kk. tasapainoinen tyyppi ja mittasuhteet. Kaunis pää ja silmät. Oikea kuonon pituus. Hyvä rintakehän vahvuus.
Tasapainoiset kulmaukset. Oikea karvapeitteen laatu. Hyvä häntä. Vetävät liikkeet.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN ERI4 SA
7261. Lovely, feminine 10 months old bitch. Excellent head. Correct shoulder & front. Firm topline. Correct tail carriage.
Correct hind angulation. Moves well. Correct coat.
ASERA’S BEYONCE LILY 27823/12 (Zodiaka’la Star’s Cause I'm The One – Sagora’s Africanlily)
Kasv. Sari Nurminen, Heinola kk. Om. Sari Nurminen & Arto Suomalainen, Heinola kk.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
JUN ERI
291. Kookkaan puoleinen, mutta mittasuhteiltaan oikea, hyvät kaula ja kuono. Hyvät korvat, tummat silmät. Hyvät purenta
ja pigmentti. Rintakehä ja eturinta saa vielä täyttyä. Hieman käyryyttä eturaajoissa. Hyvin kulmautunut edestä, riittävästi
takaa. Hienolaatuinen karvapeite, litteä häntä. Saisi liikkua pidemmällä sivuaskeleella, etuliike epävakaa. Koko 28cm
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
JUN ERI3 SA
801. typical general appearance. full of substance. with correct head. expressive eyes. compact body. correct angulations,
tail and quality of coat. correct and proud movements.
28.4.2013 Helsinki
Karl-Erik Johansson, Ruotsi
JUN EH4
517. Mycket god typ, mycket typiskt huvud, mörka ögon, bra bett. Vacker hals- och rygglinje. Väl buren svans, Borde ha lite
mera kropp och hon är ganska hög på benen. Tillräckliga vinklar. Rör sig mycket bra. Kunde ha lite krafigare päls.
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
JUN ERI1 SA PN4
986. Correct type. Excellent bones. A bit longish in loins. Excellent shape of head. Eyes dark enough. Scissors bite.
Excellent topline & tail. Correct forechest. Excellent angulations & movement. Still a bit puppish coat.
9.6.2013
Orivesi kr.
Veli-Pekka Kumpumäki
JUN ERI3
1462. Tanakkarunkoinen, ikäisekseen hyvin kehittynyt narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Vahva kallo, hyvät silmät, sopiva
kuonon mitta. Vahva luusto. Hyvä rintakehä. Hieman niukasti kulmautunut takaa. Vielä villava karvapeite. Liikkuu hyvin
sivusta katsottuna.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
JUN ERI3
2295. Vielä hirman korkeajalkainen nuori narttu. Erittäin hyvät pään mittasuhteet. Tummat silmät. Erinomainen ryhti ja
ylälinja. Eturinta kaipaa lisää täytettä, rintakehä syvyyttä. Suorat eturaajat. Hyvät takakulmaukset. Karva vielä pehmeää ja
pentumaista. Käytös itsevarmaa.
7.7.2013
Karjaa kr.
Harto Stockmari
JUN EH2
1178. Kookas narttumainen kokonaisuus. Oikeat pään mittasuhteet. Riittävän narttumainen ilme. Hyvä purenta. Etuosan
tulee vielä kehittyä. Etuasentoiset lavat. Normaalisti kehittynyt runko. Pitkä lanneosa. Hyvin kulmautunut takaosa. Karva
kehitysvaiheessa. Liikkuu vallattomasti edestä, ahtaasti takaa.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
JUN EH
1691. 14 months. Feminine structure. Rounded eyes, too close together. Quite domed head. Too pointing nose. Flat
forechest. Excellent ribcage. Correct topline. A bit steep angulation behind. Excellent tail. Very attractive colour. Correct
coat texture. Coat should be richer. Very nice temperament. Moves fluently.
21.7.2013 Nastola ry.
Tanya Ahlman-Stocmari
JUN Poissa
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
JUN EH2
1223. Correct head, eyes could be better shaped. A little bit light in general substance. Short upper arm. Nice topline.
Chest could be more developed. Rear angulation should be more present. Good tail set with correct carriage. Nice junior
texture. Correct movement in front and behind, could have more carriage from profile.
BANNERA’SGILDED GEMSTONE C.I.B FI MVA, NO MVA, EE MVA, LV MVA, LT MVA, BY MVA, EEV-10 53250/06
(Saharanda Heralds Heyday – Reinadelabaile)
Kasv. Marjo ja Minna Heikka, Vantaa om. kasv ja Tanja Hokkanen, Vantaa
28.4.2013 Helsinki
Karl-Erik Johansson, Ruotsi
VAL ERI1 SA PN4
523 . Utmärkt typ, men hon är för tjock. Vackert huvud, mörka ögon, brauttryck, bra bett. Kraftig hals, bred, något sänkt
rygg. Kraftog bröstkorg. Bra vinklar. Utmärkta rörelser. Bra päls.
BANNERA’S MEMORABLE MILESTONE FI MVA EE MVA LV MVA LT MVA 24837/09 (Bellezza’s Increlible Idol –
Bannera’s Gilded Gemstone)
Kasv. Marjo & Minna Heikka om. Marjo & Minna Heikka & Tanja Hokkanen
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
VAL ERI1 SA
3839. 3 years old lovely compact bitch. Good head, correct bite. Excellent length of body. Good tail set. Excellent
angulation front and rear. Good feet. Lovely movement.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
93
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
VAL ERI2 SA PN3
725. Lovely bitch, would need darker eyes, correct front & body & chest good coat texture moves very well.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
VAL ERI2 SA
3285. 4 years, strong bitch. Very nice type. Correct head & expression. Good coat. Strong bones. Well angulated. Very nice
movement.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
VAL ERI1 SA PN1 CACIB VSP
2972. Very nice female. Good propotions. Strong back. Beautiful coat.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
VAL ERI3
1232. Nice head with good proportions. Front is little bit straight. Good topline. Good chest. Nice rear angulation. Nice tail
set and carriage. Tolerable texture. A little bit tight movement behind and open in front, nice carriage from profile. Eyes
could be darker.
BANNERA’S MESMERIZING MIEN FI MVA EE MVA LT MVA 24840/09 (Bellezza’s Increlible Idol – Bannera’s Gilded
Gemstone)
Kasv. ja om. Marjo & Minna Heikka, Vantaa
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
VAL Poissa
15.6.2013 Kotka kv.
Harri Lehkonen
VAL ERI1 SA PN1 CACIB ROP
1226. Tyylikäs, ryhdikäs narttu. Oikeat mittasuhteet päässä & rungossa. Kaunis ylälinja. Oikea-asentoinen häntä. Erittäin
hyvänlaatuinen turkki. Erinomaiset liikkeet.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
VAL EH4
1210. 4 years female. Little bit long in loin Modern and broad scull. Very good muzzle &pigmentation. Excellent scissor bite.
Very good earset. Very good neck & shoulders, straight fore quarters. Strong topline. Excellent ribcage & tailset, carried
over back. Very good hindquarters, little weak on hocks. Excellent movement all side. Very good coat texture, dry to day
needs more softness, wully on back today.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VAL ERI
7278. 4 years. Acceptable size. Good head. Good neck & shoulder. Correct tail carriage. Free movement. Coat quality a bit
too straight.
BANNERA'S RHAPSODIZED RARITY JV-13 24396/13 (Bannera's Next To None - Bannera's Peerless Personage)
Kasv. ja om. Marjo ja Minna Heikka, Vantaa.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Tapio Eerola
JUN ERI SA
7630. 9 kk. Melko kookas, mutta hyvän tyyppinen. Hyvä kallo, pitkä kuono. Kauniit silmät. Sopiva rintakehän vahvuus.
Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä häntä. Sisäkierteiset etuliikkeet. Askelpituus hyvä.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN ERI1 SA PN2 SERT JV-13
7262. 9 months old large bitch. Excellent proportions. Super head. Correct ear set. Excellent hind angulation. Free
movement. Super coat.
BAYARIN CAPTAIN'S SECRET 45226/11 (Bayarin Pellegrino – Bellezza’s Touch Of Silk)
Kasv. Marja Pajarinen, Eno, Om. Päivi Soikkeli, Ylämylly
10.3.2013 Juuka ry.
Kristina Ahlberg
NUO H
436. Nuori narttu, oikeat mittasuhteet. Säkäkorkeus ylärajoilla. Oikea kallo, aavistuksen pienet silmät. Hyvä kuono.
Pigmentti tulisi olla kirsussa tummempi. Riittävä kaula, pysty lapa, hyvä luusto, löysät kyynärpäät, hyvä runko, hyvät
takakulmaukset. Hieman karkea turkinlaatu, ei tahdo tänään kantaa häntäänsä. Liikkuu ujosti.
BAYARIN LA DONNA BIONDA FIN MVA, FIN JV-03 43481/02 (Winslett’s Dabblers Hope – Bayarin Una Bella Chica)
Kasv. Marja Pajarinen, Eno. Om. Seija Hiljanen, Vaajakoski
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
VET ERI SA
3843. 10 years old, excellent type, compact body. Good head. Correct length of topline. Lovely mover, excellent coat and
temperature.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
VET ERI3
41. Koko 27cm.Excellent type. Correct body format. Nice expressive head. Good pigmentation. A bit close eyeset.
Excellent earset. Good neck, typical, enough strong topline. Excellent ribcage. good movement in front, a bit close in hocks.
Excellent coat structure and volume. A lot of temperament. good movement.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
VET ERI1 SA VET ROP
984. 10,5 years. VEry nice bitch. In excellent condition. Doesn´t show any sign of age. Excellent presentation.
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
VET ERI2
998. Rathes tall. Strong by made. Could be a bit more feminine. Excellent condition for the age. Still excellent movement &
coat. Healthy & happy veteran.
9.6.2013
Orivesi kr.
Veli-Pekka Kumpumäki
VET ERI2
1472. Lähes 11v. Erittäin hyvin rakentunut vahva narttu jolla hyvät mittasuhteet ja oikea meininki. Kaunis pää ja ilme.
Erittäin hyvä ylälinja. Sopivasti luustoa. Hyvä takaosa ja häntä. Erittäin hyvänlaatuinen karvapeite. Turhan korkeat
etuliikkeet. Hienosti hoidettu, kunniaksi omistajalle.
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
VET ERI2 SA
1636. 11 years. in excellent general condition excellent type. very well balanced. well angulated in front and rear. narrow
hocks in the movement
94
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
VET ERI2
2878. Vähän kookas narttumainen kokonaisuus. Oikeanmuotoinen pää. Toivoisin korostuneemman eturinnan. Tilava runko.
Hyvin kulmautunut takaosa. Karva ei enää parhaimmillaan. Liikkuu hyvin.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
VET ERI2 SA
2431. Pretty expression, very good front & behind. Excellent topline. Beautiful coat in good show condition. Moves very
well.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
VET ERI2 SA
1854. 11 years old correct bite, good head proportion. Excellent pigment. Could be bigger eyes, excellent colour. Excellent
bones, leg proportions. Bitchy format. Excellent coat texture and quality. Correct tail set. Well angulated behind.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
VET ERI2 SA PN3
1213. 11 years feminin female, show in excellent coat condition & crooming. Beautiful expression & head, modern stop.
Correct scissor bite. Correct almond eyes. Well set shoulders, straight forequarters. Excellent ribcage & topline & tailset &
tail carriage & hindquarters & hock. Free & fluent all over movement. Excellent temperament.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
VET ERI2 SA
1105. Erinomaisessa kunnossa esitetty veteraani. Hyvä kuono-osa. Hieman voimakkaat poskiluut. Kauniit tummat silmät.
Hyvä runko. Litteä karvapeite. Reippaat napakat liikkeet.
8.9.2013
Muurame ry.
Tuire Okkola
VET ERI1 SA PN1 VET-ROP ROP
19. Erinomaisesti liikkuva 11 v. vanharouva, jolla hyvä rungon mittasuhteet. Riittävä rintakehä. Hyvä häntä. Ikään nähden
riittävästi hampaita. Silmät voisivat olla kauempana toisiaan. Hyvin kulmautunut. Kauniisti näyttelyyn kunnostettu.
BAYARIN ROCK PRINCESS 45214/11 (Chewbaccas Keep Fit Kermit - Bayarin Alma Angelica)
Kasv. ja om. Marja Pajarinen, Eno.
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
NUO ERI2
2720. Strong bitch. Would prefer her a little lower on legs. Very good head and proportions, but femninine enough. Straigh
solid back. Straight front. Srtong chest. Good angulation. Good wavy coat. Temperamentful good mover.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
NUO ERI3
975. 20 months. Nice bitch. Enjoys the ring. Typical head. Well balanced body. God coat. Moves well.
BAYARIN UNA BELLA CHICA C.I.B POHJ MVA FIN MVA SE MVA NO MVA EE MVA EE VMVA LT MVA MVV-08 LTV09 MVV-10 HeVW-12 VV-12 MVV-13 PMVV-13 43481/02 (Voila Up To The Minute – Bayarin Rosalyn)
Kasv. Marja Pajarinen, Eno om. Seija Hiljanen ja Miia Lintunen, Vaajakoski
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
VET ERI SA PN3 VET-ROP
2736. A beuteful old lady 12,5 years. Good proportions. Feminine typical head. Level topline. Straight front. Good
angulation. Good coat. Happy free mover, enjoying her day.
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
VET ERI2 SA PN4
3844. 12,5 years old. lovely quality in all details. Dispite her age still a real havannais, still full dentition. kept in wonderfull
condition and still with typical movement. BIG COMPLEMENT TO HER OWNER.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
VET ERI1 SA PN2 VET-ROP
813. impressive 13 years old female still so elegant and well proportioned. well balanced with beautiful expression. carrying
proudly the correct head. elegant body. impressive coat.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
VET ERI1 SA PN3 VET-ROP
42. Koko 25,5cm. Excellent type. Beautiful condition for age. A lot of temperament. Nice expressive head. Good
proportions. Excellent pigmentation. A bit narrow skull. Excellent neck and topline. Good tailset. good angulations front and
behind. Good coat structure. Excellent coat volume. Excellent movement.
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
VET ERI1 SA PN1 VET-ROP VSP
1054. Koko 25,5 cm. Erinomainen koko, rungon mittasuhteiltaan erinomainen. Ryhdikäs olemus. 13v. erinomaisessa
kunnossa oleva veteraani. Hyvä kallo- ja kuono-osa. Kauniit tummat silmät. Hieman haalistunut kuonopigmentti. Hyvä
purenta. Hyvä rintakehä. Tasapainoisesti kulmautunut. Hieman käyryyttä eturaajoissa. Hyvä asentoinen häntä. Kevyet,
vaivattomat liikkeet. Liikkeessä erinomainen takapotku.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
VET ERI2 SA
985. 13 years. Really nice bitch. Femine head. Well balanced body. Moves well. Excellent coat, colour and condition.
Excellent presentation.
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
VET ERI1 SA PN1 VET-ROP ROP
999. Beautiful veteran of 13 years old. Very sound & balanced. Excellent head proportion. Typicall expression. Excellent
topline & tail. Bit long loin. Excellent forechest. Sound movement. Excellent coat.
9.6.2013
Orivesi kr.
Veli-Pekka Kumpumäki
VET ERI1 SA PN1 VET-ROP ROP
1473. 13v. joka tuli ja näki ja melko varmasti voittaa. Oikeat mittasuhteet, olemus ja erinomaiset liikkeet. Upea turkki.
Todella kunniakas esiintyminen.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
VET ERI1 SA VET-VSP
730. Lovely bitch in top condition 13 years, excellent dark eyes, excellent coat texture & condition moves very well.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
VET ERI1 SA PN3 VET-ROP
2308. Erittäin reipas ja hyväkuntoinen veteraani, joka edustaa myös erinomaista rotutyyppiä. On rakenteeltaan
erinomainen. Erittäin hyvä pää, tummat silmät. Hyvä karva. Hyvä asentoinen häntä. Korkea ikä ei paina.
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
VET ERI1 SA PN1 VET-ROP VSP
1636. almost 13 years. excellent female. for type , expression and coat and movement.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
95
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
VET ERI1 SA PN1 VET-ROP ROP
3288. 13 years. Wonderful bitch. In amazing condition for age. Beautiful head. Shows a lot of his quality in free stacking. Is
able to show her quality over when she's moving.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
VET ERI2 SA
2975. Good condition correct movement. Well coated. Perfect temperament.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
VET ERI1 SA VET-ROP
654. 13 år. Bra proportioner skalle - nos ngt vek pigment. Härlig resning. Välkroppad. Bra längd i bröstkorg. Mycket bra
förbröst. Starka ben. Tillräckligt vinklad bak. Mycket välskött päls som är ngt mjuk rör sig parallellt. Härlig kondition för sin
åldern. Visar sig non stop.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
VET ERI1 SA PN3 VET-ROP
1235. 13 years old. Still offering a very beautiful picture, representative for the standard. Still full of action.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
VET ERI1 SA PN2 VET-ROP
2533. Jumalainen ihanassa kunnossa oleva 13-vuotias senjoriitta, joka on kunniaksi rodulleen!!!!! Laatua ihanasta päästä
hännänpäähän. Valloittava luonne ja olemus sekä liikkeet. Ihana Kuubalainen veteraani.
3.8.2013
Iisalmi kv.
Antonio Di Lorenzo, Norja
VET ERI1 SA VET-ROP
741. Feminine. Excellent type, size and proportions in body. Excellent fourquarter, very good hindquarter. Excellent coat for
age, and neck, and eyes and muzzle. The long enough step, fluent and elegant movement.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
VET ERI1 SA PN1 VET-ROP ROP
2879. Kuvankaunis ja rodunomainen kokonaisuus kaikilta osin. Upeat liikkeet tähän ikään.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
VET ERI1 SA PN1 VET-ROP VSP
2432. 13 years. Beautiful bitch. Really nice in movement. Beautiful expression. Excellent very classical body. Beautiful coat
& movement.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
VET ERI3
1855. 13 years old, missing incisors, because of age. Scissor bite. Pigment could be better. Leg proportions could be
better. Enough good topline. Enough rich coat without undercoat. Tail could carry better. Enough good movement.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
VET ERI1 SA PN2 VET-ROP
1214. 13 years feminine female in beautiful condition also excellent coat quality, just wish she have more coat. Beautiful
head & expression & eyes. Excellent pigmentation. Correct scissor bite. Excellent neck & shoulders, straight forelegs.
Excellent ribcage & topline & tailset. Very good hindquarters, modern hocks. Beautiful movement in all side. Excellent
temperament.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
VET ERI1 SA PN1 VET-ROP ROP
1106. Hienossa kunnossa esitetty veteraani. Kauniit tummat silmät hieno pigmentti. Hieman voimakkaat poskiluut. Pehmeä,
litteä karvapeite. Hyvin napakat liikkeet esiintyy hienosti.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
VET ERI1 SA PN2 VET-ROP
2408. Hieman kookas ikäisekseen uskomattoman hienossa kunnossa oleva. Erinomaiset mittasuhteet Erinomaiset lihakset
Esitetään erittäin kauniissa kunnossa Onnittelut omistajalle veteraanin hienosta kunnosta. Liikkuu uskomattoman hyvin
ikäisekseen.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
VET ERI2 SA
3239. Ihannekorkeus. Erittäin hyväntyyppinen narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Kaunismuotoinen feminiininen pää.
Miellyttävä ilme, alaleuka voisi olla hieman leveämpi. Erinomainen kaulan pituus, selkälinja ja hännänasento. Runko
riittävän leveä. Riittävästi kulmautunut. Kauniit sivuliikkeet, hieman kapea takaa. Turkki ok, hyvin hoidettu. Hyvässä
kunnossa oleva yli 13-vuotias veteraani. Hampaita jo kuitenkin puuttuu. Hyvä luonne.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VET ERI1 SA PN3 VET-VSP PMVV-13
6956. Lovely head, lovely outline for age. Nice expression. Lovely neck, typical chest. Nice front. Good tailset, nice texture.
Very nice colour. Moves very happily.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VET ERI2 SA
7288. 13 1/2 years. In super condition. Excellent head & proportions. Super front. Moving like a younger one. Excellent
coat.
BEDÅRANDE'S FATIMA 46539/12 (Bedårande's Elijah - Facklans Ida Alias Hannah Montana)
Kasv. Anne ja Juha Greus, Sastamala. Om. Pirkko-Riitta Metsävainio & Anne ja Juha Greus, Sastamala.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
PEK1 KP VSP
3. Feminine. Excellent type. Correct size and body format. Nice head with typical expression. Enough flat skull. Enough
strong muzzle. Good neck and topline. Excellent forechest, good deep chest. Correct angulations in front, enough in
behind. Nice temperament. Moves well. Good coat structure and volume. Very promising.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
JUN ERI2
808. Tilavarunkoinen ryhdikäs, selvän sukupuolileiman omaava narttu. Hieman lyhytlinjainen pää. Hyvä pigmentti. Hyvä
ylälinja ja häntä. Hyvät kulmaukset. Tilava runko. Hyvät edestakaiset liikkeet, joskin hieman leveät edestä. Ikään kuuluva
karvapeite. Hyvä askel-pituus sivuliikkeessä.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN ERI2 SA
3269. 1 year, 8 months. Well developed bitch for the age. Feminine head & expression. Correct size & format. Good coat
for the age. Well angulated. Correct movement for the age.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
JUN ERI2 SA
2955. Very nice female correct movement. Lovely head. Well boned. Correct texture. Good angulations.
96
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
JUN ERI2
637. Feminin med tillräckliga proportioner. Huvudet ganska rund. Mörka ögon. Tillräcklig nosparti. Bra bett välpigmenterad.
Tillräcklig kropp för sin åldern. Starka ben. Kunde vara ngt bättre vinklad fram rör sig parallellt medn kunde ha längre steg
fram välskött päls. Som ännu är litet mjuk.
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
JUN ERI3
1738. Feminin huvud som önskar något krop+fullare. Välplacerade ögon. Bra hals. Bra vinklad fram. Mycket bra kropp till
sin storlek. Mycket bra vinklad bak. Välansatt svans. Bra markerad kors. Rör sig väl. Välpresenterad.
9.8.2013
Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
JUN ERI2 SA
263. Good size. Nice head but too short muzzle. Correct bite. Good front. Good neck, toplina & tail. Very nice coat.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
JUN EH3
2860. Narttumainen kokonaisuus. OK mittasuhteet. Melko hyvä pää. Aavistuksen lyhyt kuono-osa. Kaunis ilme. Hyvä
purenta. Etuosan tulee vielä kehittyä. Hyvä runko, hieman pitkä lanneosa. Hyvin kulmautunut takaosa. Karva
kehitysvaiheessa. Liikkuu kauhoen edestä, hyvin takaa. Tarvitsee harjoitusta.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
JUN ERI2
2413. Pretty feminine head & expression. Correct topline. Very good front legs & behind. Very promising coat texture.
Really nice movement.
14.9.2013 Pello ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
JUN EH2
335. Vielä pentumainen kokonaisuus. Hyvä luusto, selvä sukupuolileima. Oikea ilmeinen vielä kapeahko pää, tummat
silmät, lyhyt kaula, pitkä lanne, hyvä häntä, etuasentoiset lavat ja lyhyt olkavarsi mikä näkyy etuliikkeissä, hyvin
kulmautunut takaa. Löysät etuliikkeet. Hyvä karvanlaatu.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
JUN EH3
5611. Correct type. Feminin head with beautiful eyes. Well developed body. A bit straight in front. Elbows a bit open.
Correct angulation behind. Moves free. Nice, typical temperament. Well presented.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Tapio Eerola
JUN H
7631. 17 kk. Roteva juniori narttu. Syvä kallo. Voimakas otsapenger. Pyöreät silmät. Lyhyt kuono. Ikäisekseen erittäin
voimakkaasti pyöristyvä rintakehä. Pystyt lavat. Hyvä raajaluuston vahvuus. Riittävät takakulmaukset. Turkin laatu ok.
Liikkuu suoraan. Askelpituus riittävä. Hyvä häntä.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN EH
7263. 17 months. Correct size. Feminine head. Short neck. A bit upright in shoulder. Well developed ribcage. Correct tail
set. Correct coat but not in great show condition.
BEHAVE'S KISS ME KATE SE20466/2010 (Frosty Ink's Midnight Moon - Behave's Felicia Fancy Face)
Kasv. Eva Ekbom & Malin Wikman, Ruotsi. Om. Camilla Hansson, Ruotsi
14.9.2013 Pello ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
AVO ERI3
340. Hyvä koko + mittasuhteet ja luusto. Hyvä pään muoto + kallon leveys. Hyvät korvat, hieman lyhyt kaula. Hyvä ylälinja
+ häntä + rungon syvyys. Hieman käyrät eturaajat. Riittävästi kulmautunut edestä + takaa. Kapeahkot takaliikkeet, riittävä
sivuliike. Hyvä karvanlaatu.
BELLEZZA’S BLACK PEARL C.I.B POHJ MVA FIN MVA SE MVA DK MVA EE MVA LV MVA PMV-08 LVV-07 MV-10
MVV-12 VV-13 18415/04 (Pillowtalk’s Charlie Brown – Bellezza’s Sweet Champagne)
Kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani om. Kirsi Räikkönen, Lahti
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
VET ERI2 SA
1054. Koko 27 cm. Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Hyvä kallo-osa, lyhyt, kevyt kuono-osa. Keskiruskeat silmät.
Hyvä purenta. Vähän mummu pyöreyttä rungossa ja hieman painunut selkä. Hieman käyryyttä eturaajoissa.
Oikeanlaatuinen karva. Lyhyehkö kaula. Hyvä häntä. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu ikäisekseen hyvin.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VET ERI2 SA
6957. Nice outline. Very nicely built bitch. Typical eye. Muzzle correct, lovely bite. Typical chest. Strong back, nice muscles.
Good tailset. Nice texture. Lovely condition. Moves very nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VET ERI1 SA PN3 VET.ROP VV-13
7289. 10 years. Excellent head & neck & shoulder & topline & tailset. Free movement belying her age. Super coat.
BELLEZZA´S BLACK VELVET 56080/11 (Tarbaby´s Prince Charming - Bellezza´s Pepita)
Kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani Om. Heikki Huurinainen ja Sanna Huusko, Kajaani
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
JUN H
2706. small feminine. would prefer stronger head to body proportions. Small feminine head. topline roached. Badly in
movement. Straight front. Enough chest. Good angulation. Good coat. Bad movement by the roached back.
BELLEZZA’SCARMENCITA 29426/06 (Bellezza’s Jolly Jewel – Alicia)
Kasv. ja om. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
AVO EH
2724. Nice feminine type. Would prefer a little lower on leg. Feminine head, could a little stronger and wider. Muzzle too
short. A round eyes. Level straight back. Good chest. Straight front. Good hind angulation. Good quality coat. Good
movement.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
97
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
AVO EH4
31. Koko 24,5cm. Feminine. Good size. Good bones. Head enough proportioned in skull and muzzle. Too rounded skull. A
bit rounded eyes. Could be a bit better expression. Excellent eye colour. Enough strong nose pigmentation. Enough good
neck. Could be stronger and straighter topline. A bit low tailset. Excellent ribcage. Excellent coat volume but could be better
structure. Moves well.
31.8.2013 Mäntyharju kr.
Annaliisa Heikkinen
AVO Poissa
BELLEZZA'S HOT GOSSIP C.I.B POHJ MVA FI MVA DK MVA SE MVA NO MVA EE MVA BALTV-12 DKV-12 PMV-13
12291/11 (Chewbaccas Keep Fit Kermit - Bannera's Hot Headliner)
Kasv. ja om.Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
AVO EH
2725. Feminine. Little high on legs. Well proportioned feminine head. Straight back, straight front. Exellent chest. Good
topline. Littele over mover. Toes in a little in front.
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
AVO ERI SA
3831. 2 years old. Good type and quality. Lovely head and expression. Good bite and pigmentation. Excellent neck, topline
and tail set. Excellent angulated front and rear. Good body. Could be tighter in elbows. Lovely mover with the right attitude.
10.3.2013 Juuka ry.
Kristina Ahlberg
AVO ERI1 SA PN2 SERT FI MVA
437. Sopivan kokoinen, feminiininen narttu. Kauniit mittasuhteet. Otsapenger saisi olla voimakkaampi, hyvä kuono. Kaunis
silmien muoto. Toivoisin tummemman pigmentin. Hyvä purenta ja alaleuka. Riittävä kaula, hyvä luusto, hyvä runko.
Riittävät takakulmaukset. Kaunis häntä. Hyvin hoidettu, kaunis turkki. Liikkuu rodunomaisesti.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
VAL ERI2 SA PN2
36. Koko 26cm. Excellent type,Good size. Excellent podybalance. Nice head, Correct exc. enaf good proportional of skull
and muzzle. A bit long muzzle. Excellent pigmentation. Correct earset. Excellent neck. topline a bit too high in withers.
Typical tailset. Excellent forechest. Excellent angulations in behind. Good coat structure and volume. Beautiful movement
and temperament.
21.4.2013 Outokumpu ry.
Cindy Petterson, Ruotsi
VAL ERI1 SA PN3
448. Excellent type, size and proportions. Nice well proportioned head with a good buite. Excellent fore chest and front.
Good neck and shoulders, well developed chest. High set tail. Very well angulated behind. Good coat quality. Moves with a
long stripe.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
VAL ERI1 SA PN2 CACIB
981. 2 years. Excellent size and outline. Very nice champion. Excellent head. Strong body. Beautiful coat. Excellent
movement and presentation.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
VAL ERI1 SA PN1 CACIB ROP
815. Erittäin kaunis ryhdikäs sopusuhtainen narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Kaunisilmeinen pää. Hyvä pigmentti.
Tyypillinen ylälinja. Hyvä häntä. Hyvät kulmaukset. Hyvät suorat eturaajat. Hyvä runko. Hyvät edestakaiset liikkeet.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
VAL ERI4 SA
726. Excellent type lovely feminine head, lovely face, nice expression, lovely front proportion of body, excellent coat texture
& condition moving well.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
VAL ERI1 SA PN1 ROP
2303. Tanakkarunkoinen vahva narttu, jolla erinomainen karvanlaatu. Hieman lyhyt kuono. Tummat silmät. Täyteläinen
eturinta. Suorat eturaajat. Erinomainen ryhti ja ylälinja. Hyväasentoinen häntä. Liikkuu ja esiintyy itsevarmasti.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
VAL ERI1 SA PN3 VACA
3286. 2,5 years. Elegant bitch. Feminine type. Correct head, beautiful expression. Excellent coat. A bit straight in front.
Well angulated in rear. Excellent mover.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
VAL ERI2 SA PN4
2973. Perfect temperament & movement. Good coat. Nice head. Good neck. Strong back.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
VAL ERI2 SA PN3
651. Tilltalande model. Vackert huvud. Bra uttryck härlig resning. Bra kropp. Väl högt hull. Välvinklad. Fram o bak starka
ben. Mycket bra tassar rör sig utmärkt från sidan o bak. Kunde vara ngt bättre framifrån. Välpresenterad päls av bra
kvalitet.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
VAL ERI1 SA PN2 VACA
1233. Nice feminine head with good proportions, correct front, elbows a little bit out going. Excellent solid topline. Very nice
chest. Nice rear angulation. Excellent tail set and carriage. Very nice texture. Nice movement behind, single track in front,
excellent carriage from profile.
3.8.2013
Iisalmi kv.
Antonio Di Lorenzo, Norja
VAL ERI2 SA PN2 VACA
738. Feminine. Excellent type, size, proportions in body. Very good silky coat. Excellent hindquarter, very good shoulder.
Excellent skull, eyes and muzzle. Movement is fluent, elegant. Could have longer step.
4.8.2013
Turku kr.
Jussi Liimatainen
VAL ERI3
1753. Kookas narttu. Kaunisilmeinen pää. Hieman lyhyt kaula. Hyvä selkä. Erinomainen eturinta & runko. Takaosa saisi
olla lihaksikkaampi. Hyvä karva. Hyvä askelpituus. Saisi olla hieman ryhdikkäämpi.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
VAL ERI2
1211. 2,5 feminin female correct in size & type Beautiful head & expression Excellent pigmentation Correct scissor bite.
Correct almond eyes. Very good neck & shoulders & forequarters Excellent ribcage & topline & tail carriage. Very good
hindquarters, modern hock. Excellent movement in all sides. Very good coat quality, dry needs more softness. Excellent
temperament.
98
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
31.8.2013 Mäntyharju kr.
Annaliisa Heikkinen
VAL ERI2 SA PN2
1218. Erinomainen tyyppi ja rungon mittasuhteet. Alaleuka voisi olla vähän syvempi. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa.
Kaunis kaula ja ylälinja. Hyvä häntä ja turkki. Liikkuu ja esiintyy hyvin.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
VAL ERI1 SA PN1 ROP
2405. Korkealuokkainen erinomaisesti kauniisti liikkuva erinomaiset mittasuhteet Kaunis kaula ja ylälinja Erittäin kaunis pää
samoin ilme Iso suuri kirsu Upea runko, eturinta erinomainen luusto Hyvin kulmautunut takaa Hyvän laatuinen turkki
kauniissa kunnossa Erittäin hyvin esitetty.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
VAL ERI3 SA PN4
3234. Ihannekorkeus. Erittäin hyväntyyppinen narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä feminiininen pää. Toivoisin hieman
leveämmän alaleuan. Aavistuksen pyöreät silmät. Keskipitkä kaula. Hyvä selkälinja ja hännän asento. Voimakas runko.
Tällähetkellä hieman liian tukevassa kunnossa. Karva ok. Liikkuu hyvin. Erinomainen luonne ja esitetään hyvin.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VAL ERI1 SA PN1 CACIB VSP PMV-13
6947. Mice outline. Good head with correct expression. Bite ok. Nice neck strong chest. Strong back. Nice tailset. Nice
texture. Moves very nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VAL ERI
7279. 3 years. Correct size. Very nice head. A bit short in neck. A bit upright in shoulder. Carries too much weight today.
Excellent front. Correct tail carriage & hind quarters. Free movement. Super coat.
BELLEZZA’S KEEP ME TIGHT C.I.B FIN MVA EE MVA LV MVA LT MVA RU MVA BALTJV-02 EUV-03 LTV-03 LVV-04
ER42173/01 (Voila Up To The Minute – Bellezza’s Dashing Diana)
Kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani om.Mari Jänisniemi-Honkala, Lahti
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
VET ERI1 SA PN3 VET-ROP
548. 12 years old. enjoying her day out. Excellent head. Dentition very good for her age. Good eyes. Correct ridge of neck.
Topline good. Angulations are all correct. Excellent mover.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
VET ERI2
2309. Kookas ja roteva narttu, joka on lihavassa kunnossa, joten yleisvaikutelmasta tulee raskas. Selkä painuu. Hyvä pää.
Voimakas eturinta. Kaunis hyvinhoidettu turkki. Reipas käytös.
BELLEZZA’S LOVE LETTER C.I.B FI MVA, DK MVA, LT MVA, KBHV-11 13221/08 (Bellezza’s Almonde Amory Heronsbridge Total Eclipse)
Kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani. Om. Petra Riisiö, Siilinjärvi
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
VAL ERI2 SA PN4
982. 4 years. Very good looking female. Feminine head, good neck. Well balanced body. Excellent substance. Enjoys the
ring. Excellent movement and presentation.
BELLEZZA´S MERRY MELODY 58370/10 (Mr Blue Jeans Sweet Honesty - Bellezza´s Snow White)
Kasv. ja om. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani.
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
AVO Poissa
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
AVO ERI1
770. Hyvät mittasuhteet omaava, iloisesti esiintyvä narttu. Erittäin hyväilmeinen pää, jossa oikeat mittasuhteet. Hyvä
ylälinja. Tasapainoiset kulmaukset. Sopiva luusto. Turkki ei tosiaan parhaimmillaan, kuivan oloista ja katkennutta. Liikkuu
hyvin.
10.3.2013 Juuka ry.
Kristina Ahlberg
AVO Poissa
21.4.2013 Outokumpu ry.
Cindy Petterson, Ruotsi
AVO Poissa
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
AVO ERI1 SA
718. Good size, very pretty expression dark eyes, very feminine excellent front, bit short in chest, well rounded chest,
needs bit more angulation in rear, good coat texture, bit close behind, moves well typical topline.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
AVO ERI3 SA
2300. Hieman sirotekoinen narttu. Hyvät pään mittasuhteet. Tummat silmät. Erinomainen ryhti ja ylälinja. Hyvin täyttynyt
eturinta. Suorat eturaajat. Rintakehä voisi olla hieman syvempi ja pitempi. Hyvät takakulmaukset. Erinomainen
karvanlaatu. Hieman tiukasti kiertyvä häntä. Reipas käytös.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
AVO ERI1 SA PN2 SERT CACIB FI MVA
3279. 2,5 years. Beautiful bitch very nice type. Correct size & format. Excellent coat. Well angulated in front & rear. Shows
a lot of high quality. Excellent mover.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
VAL ERI3
2964. Very nice female. Good movement. Correct temperament. Good coat & propotions.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
VAL ERI3 SA
646. Bra storlek. Bra skalle. Tillräckligt nosparti mörka ögon. Litet misfärgat räls under ögonen stör uttrycket. Kunde ha ngt
mer resning. Bra kropp. Bröstkorgen önskas längre. Tillräckligt vinklad bak. Rör sig parallellt med korrekt buren svans.
Pälsen litet tunn för dagen. Strukturen skulle vara bättre.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
99
BELLEZZA´S PEPITA 14110/08 (Tiziana Congo Ivory - Bellezza´s Which Witch)
Kasv. ja om. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani.
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
AVO ERI1 SA
2727. Feminine. Would prefer a stronger head to body proportion. Good proportioned head. Level topline. Straight front.
Good topline and angulation. Eye catching colours. Good coat texture, a little lover on legs. Free mover, close behind.
Toes in at front.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
AVO ERI1 SA PN4 VASERT
647. Rejäl tik. Feminin. Välproportionellt huvud. Bra underkäke. Mörka ögon. Bra pigment. Goda öron. Bra front. Stadiga
kropp. Tillräckliga vinklar bak. Mycket bra muskulatur välskött päls. Rör sig parallellt med tillräckligt steglängd o korrekt
ansatt svans. Välpresenterad.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
AVO ERI1 SA
2526. Ryhdikäs mittasuhteiltaan oikea. Kaunis päinen narttu. Lyhyt olkavarsi ja ulkonevat kyynärpäät jotka näkyvät myös
hieman liikkeessä. Vahva rintakehä. Kaunis häntä ja takaosa. Liikkuu ryhdikkäästi, mutta liikkeessä mittaa saisi olla
enemmän. Hyvä turkki.
9.8.2013 Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
AVO ERI1 SA PN3
271. Good size. Nice head but a little too short muzzle. Correct bite. Excellent front. Excellent neck, topline & tail. Very nice
coat. I would prefer better movement.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
AVO EH3
2869. Kookas narttumainen kokonaisuus. OK mittasuhteet. Hyvä pää. Tummat silmät. Hyvä purenta. Riittävä eturinta.
Hyvä runko. Pehmeyttä selässä. Normaalisti kulmautunut takaosa. Riittävän korkea hännän kiinnitys. Karva OK. Liikkuu
ahtaasti takaa. Köyristää lanneosaa liikkeessä.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
AVO ERI3
2421. Very nice first impression. Excellent balance. Very nice head. Excellent topline & tail. Very well angulated. Moves
very well. Excellent coat but I'd like better show condition.
31.8.2013 Mäntyharju kr.
Annaliisa Heikkinen
AVO ERI1 SA PN4 VASERT
1216. Erittäin hyväntyyppinen, sopusuhtainen narttu, jolla hyvä pää ja miellyttävä ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvin
kulmautunut edestä ja takaa. Tiivis, vankka runko. Hyvä häntä ja karva. Liikkuu hieman ahtaasti takaa. Esiintyy hyvin.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
AVO ERI1 SA VASERT
3230. 28 cm korkea narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Feminiininen pää. Hieman pyöristynyt kallo-osa. Hyvä silmien väri,
hieman pyöreä muoto. Pitkä kaula. Erinomainen selkälinja. Hyvä hännänkiinnitys sekä asento. Sopiva rungon tilavuus.
Tasapainoisesti kulmautunut. Riittävä eturinta. Karva ok.. Hieman kapeat takaliikkeet. Liikkuu ryhdikkäästi riittävällä
askeleella. Erinomainen luonne ja esiintyminen.
BELLEZZA'S SPECIAL DESIGN 11261/11 (Behave's Jezzie In Jive - Bellezza's Carmencita)
Kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani. Om. Sannakaisa Hiltunen, Kello.
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
AVO ERI3
2728. Nice feminine type. Good proportions. Feminine head. Correct eyes. Level topline. Straight front. Good chest. Good
angulation. Excellent coat. Good mover
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
AVO Poissa
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
AVO ERI
3280. 2 years. Correctly built bitch strong head, feminine expression. Good pigmentation. Correct coat. Well angulated.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
AVO ERI3
2965. Nice bitch. Good movement. Nice head. Correct temperament. Good coat.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
AVO ERI2
648. Mycket bra storlek. För dagen ej i bästa päls. Tilltalande huvud uttryck. Saxbett. Bra pigment brahals-överlinje.
Utmärkt förbröst. Välvävda revben. Bra längd i bröstkorg. Tillräckligt vinklad bak. Mycket bra tassar rör sig med tillräckligt
steglängd. Använder sina bakben väl. Kunde röra sig litet bättre fram. Pälsen litet tunn för dagen men av god kvalitet o
välskött.
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
AVO ERI2 SA PN4
1746. Vacker feminin huvud uttryck. Mörka välplacerade ögon. Bra vinklad fram. Raka framben. Utmärkt kropp. Välvinklad
bak. Väl markerad kors. Mycket bra päls. Välansatt svans. Rör sig med bra steg. Välpresenterad.
28.7.2013 Pihtipudas ry.
Harto Stockmari
AVO EH1
351. narttumainen kokonaisuus. oikeat mittasuhteet. oikeat pään mittasuhteet. hieman kevyt kuono-osa. hyvä purenta.
hyvä kaula. toivoisin korostuneemman eturinnan. löysyyttä kyynärpäissä. oikeanmuotoinen runko. normaalisti kulmautunut
takaosa. hieman korkea kinner. hyvä käytös. oikea karvanlaatu. liikkuu ahtaasti takaa, löysästi edestä. toivoisin paremman
ylälinjan liikkeessä.
3.8.2013 Iisalmi kv.
Antonio Di Lorenzo, Norja
AVO ERI2 SA
734. Feminine. Excellent type, size. Very good proportions in body, coat and angulation in front and rear. A little bit too
wide in front but elegant and fluent movement. Excellent skull and eyes.
9.8.2013 Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
AVO ERI3
272. Good size. Nice head. Too narrow front. Good topline. Nice coat. I would prefer better movement.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
AVO ERI1 SA
2870. Erittäin narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Hyvä purenta. Hyvä eturinta. Löysyyttä
kyynärpäissä. Erinomainen runko. Hyvä takaosa. Kaunis karva. Liikkuu hyvin sivulta.
100
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
AVO EH
2422. Correct size. Good expression. Soft topline. Acceptable front, little narrow behind. I'd like better movement. Good
coat texture but I'd like better show condition.
17.8.2013 Kajaani ry.
Irina Poletaeva
AVO ERI1 SA PN1 SERT VSP
460. Correct type. Excellent proportions & bone. Typical head & expression. Scissor bite. Excellent neck & back. Rather
rising topline when standing. Correct tail carriage. Excellent shape of ribcage. Very well angulated. Enough drive in
movement. Good coat.
31.8.2013 Mäntyharju kr.
Annaliisa Heikkinen
AVO ERI2 SA
1217. Erittäin hyväntyyppinen, vilkas narttu. Hyvä pää. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Erinomainen runko. Hyvä
häntä, hyvä karva. Liikkuu ja esiintyy hyvin.
8.9.2013 Muurame ry.
Tuire Okkola
AVO ERI1 SA PN3 SERT
15. Liki 3 vuotias, hyvän sukupuolileiman omaava narttu. Erinomainen pigmentti. Pyöreä kallo-osa. Riittävä luusto.
Rintakehä voisi olla pidempi. Niukasti mutta tasapainoisesti kulmautunut. Erinomainen karvapeite. Liikkuu hyvin sivulta.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
AVO ERI2 SA
3231. Erittäin hyväntyyppinen, ihannekokoinen narttu. Kaunismuotoinen pää, hyvä silmien väri. Aavistuksen pyöreät silmät.
Hyvä kaula. Oikea rintakehän muoto ja pituus. Hyvä hännän asento. Aavistuksen pehmeä selkä. Sopusuhtaisesti
kulmautunut. Liikkuu hyvin. Erittäin hyvä karvan laatu ja määrä. Erittäin hyvä luonne.
BELLEZZA'S SPECIAL EDITION 21769/13 (Frosty Ink's Whooper Dooper - Bellezza's Pepita)
Kasv. ja om. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
PEK2 KP
2381. Kaunis linjainen erittäin lupaava. Kauniissa kunnossa esitetty. Sievä pää ja ilme. Ikäisekseen erinomainen runko ja
eturinta, samoin luusto. Hyvin kulmautunut takaa, erinomainen hännän kiinnitys. Lupaava erittäin hyvä laatuinen turkki.
Liikkuu ikäisekseen hyvin. Esiintyy reippaasti.
BICIA'S DRAMA ONLY FOR YOU DKJV-13 HeJW-13 PMJV-13 30535/13 (Sandra's Agent Of Love Antario - Bicia's
Another Brick In The Wall)
Kasv. Ninna Bicia, Tanska. Om. Laukkanen Hanna-Kaisa ja Paatola Outi, Raatala
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
PEK1 ROP
515. Very promising puppy, correct head. Excellent eyes. Dentition correct. Correct ridge of neck and topline. All
angulations good. Excellent temperament. If i was allo ned to I would give a CQ.
4.8.2013
Turku kr.
Jussi Liimatainen
JUN ERI1 SA PN3 VASERT
1745. Hyvä koko & mittasuhteet. Kaunisilmeinen pää. Hyvä kaula & ylälinja. Erinomainen etuosa, hyvä runko ikään nähden.
Kaunis häntä & takaosa. Lupaava turkki. Erinomainen ryhti ja olemus liikkeessä.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
JUN ERI1 SA PN2 SERT HeJW-13
5612. Excellent type. Feminin head. Excellent expression. Beautiful eyes. Excellent neck, topline & angulations. Great
mover. A bit close behind. Excellent nice typical temperament.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Tapio Eerola
JUN ERI1 SA PMJV-13
7632. 14 kk. Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Kaunis pää ja silmät. Oikea kuonon pituus ikäisekseen. Sopiva rintakehän
vahvuus. Tasapainoiset kulmaukset Hyvä häntä, oikea karvanlaatu. Vetävät liikkeet, pitkin askelin.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN ERI
7264. 14 months. Correct size. Feminine head. Too short & too weak in muzzle. Needs a longer shoulder blade. Correct
topline & tailset. Moves well, a bit narrow in hocks. Excellent coat.
BIWAYA ARCTIC SNOW QUEEN 18068/12 (Zabadou's Funny Frostbite - Marcosa's You Are My Sunshine)
Kasv. ja om. Lisa Lindholm, Helsinki.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
JUN EH
292. Hyvän kokoinen, mittasuhteiltaan oikea. Sievä pää, hieman pyöreä kallo. Kauniit tummat silmät. Riittävä pigmentti,
hyvä purenta. Ikäisekseen hyvä runko. Eturinta saa vielä täyttyä. Käyryyttä eturaajoissa, löysyyttä kyynärpäissä.
Hienolaatuinen karva, litteä häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Etuliikkeet epävakaat, saisi liikkua tehokkaammalla
sivuaskeleella. Koko 24cm.
BUENAZO'S BLEEDING LOVE S16131/2009 (Protyn's Cacique Arawak - Buenazo's Paloma Blanca)
Kasv. Christel Krönfors & Anette Forslund, Ruotsi. Om. Sofie Rattfält, Ruotsi
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
VAL ERI4
5619. Correct type. Feminin head with correct muzzle & correct dark eyes. Well constructed body. Moves free. Nice
temperament. Well presented.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VAL ERI
6948. Nice outline. Good skull, dark eyes. Bite ok. Nice back, good chest, front. Firm back. Strong back of good length.
Nice tailset. Moves nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VAL EH
7280. 3 years. Very feminine bitch. Needs a stronger & longer muzzle. Good front. Correct tail carriage. Correct coat
quality but not in prime condition.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
101
CALLUNAVIAS ICE ON FIRE SE22527/2011 (My Little Marzipan The Noble-Minded - Ängebråten Adorable Dora)
Kasv. Karin Mossberg, Ruotsi. om. Charlotte Saariaho, Alaveteli.
8.6.2013
Kemi ry.
Anna Redlicka, Puola
VAL Poissa
CEMILLA CARA CAPRINA 15278/09 (Jatakabi's Poseidon - Bayarin La Donna Bionda)
Kasv. Seija Hiljanen, Vaajakoski. Om. Rose-Marie Martelin ja Seija Hiljanen, Helsinki
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
AVO ERI3 SA
719. Strong bitch, well proportioned from head to body, lovely expression eyes could be darker, correct front, excellent
chest & coat texture, moves very well typical topline.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
AVO ERI2 SA
3281. 4 years. Strong bitch. Very typical. Excellent coat. Well angulated. Excellent movement.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
AVO ERI2 SA
2966. Nice bitch. Enough good propotions. Correct coat & topline. Good movement.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
AVO ERI1 SA PN1 SERT CACIB ROP
1230. Very nice, stylish female. Very nice head proportions, eyes could be a little bit better shaped and darker. Nice front,
excellent topline with nice proportions. Very nice chest. Nice rear angulation. Excellent tail set and carriage. Excellent
texture. Nice movement in front, behind. Nice carriage from profile.
3.8.2013
Iisalmi kv.
Antonio Di Lorenzo, Norja
AVO ERI1 SA PN4 SERT
735. Feminine. Excellent type and proportions in body. Lacks size. Very good coat. Excellent tail, skull, eyes, muzzle and
movements.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
AVO EH2
1100. Hyvät mittasuhteet, hyvä kuono-osa joka voisi olla pidempi ollakseen yhtä kallon kanssa. Vaaleat silmät. Vahva
luusto. Erittäin vahva runko. Karvapeitteestä puuttuu rodunomainen pehmeys. Liikkuu vapaasti.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
NUO HYL
2402. Hieman kookas erittäin kaunis linjainen erinomaista rotutyyppiä oleva Kapeahko alaleuka, vino purenta. Hyvän
muotoiset hieman vaaleat silmät Erinomainen runko ja luusto Takakulmaukset voisi olla voimakkaammat. Esitetään erittäin
kauniissa kunnossa. Erinomainen turkin laatu Liikkuu hyvällä askeleella.
CEMILLA DIANA DALIA 54231/09 (Visakoivun Dado De Suerte-Bayarin Graziosa Celia)
Kasv. Seija Hiljanen, Vaajakoski Om. Markku ja Annu Porttila, Jyväskylä
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
AVO Poissa
CEMILLA DONNA DELIA 54230/09 (Visakoivun Dado De Suerte – Bayarin Graciosa Celia)
Kasv. Seija Hiljanen, Vaajakoski. Om. Seija Hiljanen ja Miia Lintunen, Vaajakoski
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
AVO EH
3282. 2,5 years. Feminine but a little bit small bitch. Feminine type. Correct coat. Straight angulated in front & rear. Need
better handling in movement. Tail should be better carried.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
AVO EH
2967. Very shy. Enough good propotions & coat.
3.8.2013
Iisalmi kv.
Antonio Di Lorenzo, Norja
AVO EH3
736. Feminine. Excellent type and size and proportions in body. Well angulated in front and rear. Needs more silky coat.
Excellent eyes. Too shy in the ting. The movement is not elegant with the bad carriage of tail.
8.9.2013
Muurame ry.
Tuire Okkola
AVO EH2
16. 4 vuotias, narttu jolla erinomainen turkki. Pyöreä kallo-osa. Silmät turhan lähellä toisiaan. Kaula voisi olla pidempi.
Taipumusta ruusuttaa korvaa. Seistessä hyvä ylälinja. Niukasti mutta tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu ahtaasti takaa ja
edestä. Esitetään ja esiintyy hyvin.
CHEWBACCAS KEEP GOING KEIRA SE MVA S11797/2008 (Voila The Real Mac Coy - Chewbaccas Denise The
Dreamcatcher)
Kasv. Elise Alverönn, Ruotsi om. Monica Nordkvist, Ruotsi
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
VAL Poissa
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
VAL ERI2 SA
1749. Mycket bra huvud uttryck. Bra hals. Brett skuldra. Raka framben. Mycket bra kropp. Välvinklad bak. Bra svansans.
Bra pälsstruktur. Rör sig med bra steg. Välpresenterad.
CHEWBACCAS QOOKIE THE QUIET SE54253/2012 (Mambo Nummer Fünf Blue Temptation - Chewbaccas Lara The
Legend)
Kasv. Elise Alverönn, Ruotsi. Om. Monica Nordqvist, Ruotsi
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
JUN Poissa
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
JUN ERI1 SA
1739. Mycket bra feminin uttryck. Välplacerade ögon. Bra hals. Välvinklad fram. Mycket bra kropp. Väl markerad kors.
Välvinklad bakställ. Välansatt svans. Vackert päls. Rör sig väl. Välpresenterad.
102
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
CHOKMAH LA ESPERANZA LV JMVA 38600/12 (Jatakabi's Think Me First - Bombattaren Quinto Angela)
Kasv. ja om. Marika Huttunen, Kullo By
12.5.2013 Helsinki kv.
Zsuzsanna Petik, Unkari
JUN ERI
2713. 11 months. Good size. Correct bite. Forface could be longer. Typical topline. Good coat. Good moving.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
JUN ERI4 SA
2511. Erinomainen femiininen kaunis narttu, jolla ihana ryhti ja olemus. Hyvin kaunis pää. Hieman vaaleat silmät. Mallikas
rintakehä. Kaunis takaosa ja turkki. Erinomaisen kaunis lupaava juniori.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
JUN ERI2
2397. Hieman kookas Erittäin hyvän tyyppinen Ikäisekseen erinomainen runko ja eturinta Kuono-osa voisi olla hieman
lyhyempi ja täyteläisempi Hyvän muotoiset hieman vaaleat silmät Erinomainen luusto Hyvin kulmautunut takaa Hieman
villava turkin laatu Liikkuu ahtaasti takaa hyvin sivulta. Esiintyy erinomaisesti.
DABBLER'S BEAUTIFUL GIRL FIN MVA SE MVA (Winslett's Dabblers Hope - Basnauz Free Felicia)
Kasv. ja om. Minna Hautala, Seinäjoki
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
VET ERI3
1000. Excellent condition for age. A bit short muzzle. Enough neck. Soft back. Rising topline. Good chest. Enough
angulations. Excellent movement for age. Excellent coat.
DABBLER´S CLARAS CHAMPION 24669/10 (Mimarcon Brag Pitt - Dabbler´s Beatiful Girl)
Kasv. ja om. Minna Hautala, Seinäjoki
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
AVO EH3
994. Very good type. Narrow muzzle. A bit too protrudent eyes. Needs better nose pigmentation. Enough neck. Topline
could be more stable in movement. Bit low set tail. Bit short upperarms. Could show XXXX drive in movement. Lovely coat.
DANZON ADORIA FI MVA V-12 55104/10 (Bellezza´s Proudly Smoky - Tiziana Bengal Amethyst)
Kasv. ja Om. Terhi Pellikka, Kuopio
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
VAL ERI1 PN2 CACIB
2733. Excellent type. Good proportions. Femine well proportioned head. Solid straight back, Streight front.Good chest.
Good angulation.Exellent coat. Very good typical mover
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
VAL ERI3 SA
5620. Correct type. Head with correct muzzle, stop & eyes. Excellent neck & topline. Correct great mover. Excellent nice
temperament. Very well presented.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VAL ERI
6949. Nice outline. Nice head and expressen. Dark eyes. Bite ok. Nice neck and front. Strong back. Good tailset. Nice
texture of coat. Moves nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VAL EH
7281. 3 years. Correct size. Feminine head but needs a stronger underjaw. Correct shoulder. French front with paws
turning outwards. Correct tail carriage. Correct coat but not in prime condition. Free movement.
DANZON BALLET DANCER 52801/12 (Bellezza's Tame This Tiger - Tiziana Bengal Amethyst)
Kasv. Terhi Pellikka, Kuopio. Om. Terhi Pellikka & Pia Dacrette, Kuopio
21.4.2013 Outokumpu ry.
Cindy Petterson, Ruotsi
PEK1 KP ROP
436. Nice type, good strong head, good eyes. Nice strong body, good neck and shoulders. Well set on tail. Well angulated
behind, nice coat.
25.5.2013 Kuopio kv.
Assenmacher-Feyel Hassi, Saksa PEK3
1021. 8 months, good size. Flat skull, black nose, darkeyes, well plays, good ears, well build body, nice topline, good
underline, correct front and behind, well carried tale, moves quire well, good coat, too shy.
DANZON BURNING LOVE 52802/12 (Bellezza's Tame This Tiger - Tiziana Bengal Amethyst)
Kasv. Terhi Pellikka, Kuopio. Om. Heidi Marianne Leskinen, Riistavesi
25.5.2013 Kuopio kv.
Assenmacher-Feyel Hassi, Saksa PEK2
1022. 8 months, small head, almond shaped eyes, black nose, good ears, typical expression, good length of neck and
body. Ripped caged could be better rounded, correct front, bad angulation behind. Good tale set and carriage. Moves well,
good coat anf temperament.
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
JUN EH4
1623. 10 months. well in type. lovely head. correct bite. well angulated but she is still very narrow in the chest. she needs
better general development. coat is enough. enough movement.
9.8.2013
Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
JUN EH3
264. Too slim. Nice head. Correct bite. Too narrow & incorrect front. Good tail. Too narrow back legs. I would prefer better
movement.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
103
DARKWILLES FELICITY FELLIN'FINE 42128/12 (Kladdnos Allvetande Adam - Nefertiti)
Kasv. Ingela Lindgren, Ruotsi. Om Tuula Suni, Pulp
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
JUN ERI3 SA
293. 9 kk. Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Hieman pyöreyttä kallossa. Lyhyehkö kuono, kauniit tummat silmät.
Riittävä pigmentti, värjäytyneet silmänaluset. Hyvä purenta, P2 ylhäältä vasemmalta puuttuu. Ikäisekseen hyvä runko ja
eturinta. Hieman käyryyttä eturaajoissa. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä häntä, joustava sivuaskel, toivoisin enemmän
tehokkuutta. Koko 25cm.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
JUN ERI2 SA PN4 VASERT
802. elegant female. good head. very compact body. correct topline. correct tail. good quality of the coat. very good
movements.
28.4.2013 Helsinki
Karl-Erik Johansson, Ruotsi
JUN ERI2 SA PN2 VASERT
518. Utmärkt typ, mycket vackert feminint huvud, mörka ögon, bra uttryck, Vacker hals- och rygglinje. Väl buren svans,
Kunde ha lite mera bröstkorg. Bra vinklar. Rör sig mycket bra. Utmärkt pälskvalitet.
18.5.2013 Jämsä kr.
Mona Selbach, Norja
JUN ERI2
455. Very feminine. Good size. Nice expression and good mouth. Face coat could be cleaner. Good neck. Good topline.
Well set tail. Well angulated and bodied. Moves well. Good coat quality and colour.
15.6.2013 Kotka kv.
Harri Lehkonen
JUN ERI2
1216. Tasapainoisesti kehittynyt nuori narttu, jolla oikeat mittasuhteet päässä & rungossa. Riittävät kulmaukset.
Oikeanlaatuinen turkki & hyväasentoinen häntä. Esiintyy reippaasti. Ikäisekseen sopiva liikemalli.
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
JUN ERI3 SA
1624. 14 months. correct head. correct bite. good neck and shoulders. correct in front. well angulated behind. good coat. I
would like better movement.
DIVANERA AMORE DI GLAMOUR 20122/12 (Jakatabi´s Till´ The End - Torcedore´s Femenil Como Diva)
Kasv. Heidi Kuoppala, Harjavalta. Om. Aila Luotola ja ja Heidi Kuoppala, Harjavalta
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
NUO EH2
1700. 14 months. Very gentle structure. Small head. Skinny front. Correct topline & ribcage. Correct angulation, but general
lack of substance and quite straight in front angulation visible in movement. Nicely tempered. Beautiful colour.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
JUN EH
2512. Femiininen pikkusievä ilmeikäs narttu. Femiininen pää ja ilme, etuasentoiset lavat. Ryhti pettää hieman liikkeessä.
Kaunis turkki. Hyvä takaosa. Hyvin esitetty. Etuosa määrää palkinnon.
DIVANERA BELLA DIVINA 26766/13 (Sedes Elating Eliaz - Jatakabi's Dream Come True)
Kasv. ja om. Heidi Kuoppala, Kiukainen.
23.11.2013 Helsinki pentun.
Annukka Paloheimo
PEK1 KP VSP
349. Hyvä tyyppi, lupaava pää. Hyvä purenta & pigmentti. Hyvät eturaajat & takaosa. Lupaava karva. Kovin tiukasti kiertyvä
häntä. Rodunomaiset liikkeet.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
PEK1 KP VSP
5593. Correct type. Feminine head with correct proportions. Correct neck & topline. Well angulated body. Moves free with
correct drive. Nice temperament.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
PEK1 KP ROP
6909. Nice outline. Nice head and expression. Nice shape of eye. Lovely neck, good chest. Front ok. Nice topline. Good
tailset. Moves nicely. Typical topline.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
PEK2 KP
7218. Beautiful female puppy. Excellent type & size. Super head & expression. Excellent front & topline & rear. Correct tail
carriage. Beautiful coat well groomed.
EI-SAN CECILIA 43066/02 (Happyhero – Ei-San Bettiina)
Kasv. Eija Sandqvist, Ylitornio. Om. Jonna & Katariina Kuusijärvi, Oulu.
14.9.2013 Pello ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
VET Poissa
EI-SAN JUSTIINSA JUU 35819/13 (Running Beauty Happy Hamlet – Facklans Gabriella)
Kasv. ja om. Eija Sandqvist, Ylitornio.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
PEK2 KP
5594. Correct type. Correct head & expression. Body with correct proportions. Excellent bones. Moves with excellent
correct long step. Nice, typical temperament.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
PEK2
6910. Good outline. Nice coat. Correct muzzle. Nice chest. Strong topline. A little long. Muscled backlegs.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
PEK3
7219. 7 months. Very nice general appearance. Seems to be a bit high on legs at the moment. Very nice head. Excellent
front. Correct tail carriage. Excellent coat.
104
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
ELOKUUN BUONA MATTINA LVJV-10 36304/09 (Visakoivun Zurriago De Oro - Saharanda Ixora Coccinea)
Kasv. ja om. Annika Hippi, Hylkykallio
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
AVO ERI3 SA
305. Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Hyvä kallo-osa ja kuono. Hyvät korvat, kauniit tummat silmät. Hyvä purenta
ja hampaat, hyvä kaula . Hyvin kehittynyt rintakehä, eturinta saisi olla täydempi. Kyynärpäissä saisi olla tiiviimmät, hieman
painunut selkä. Hienolaatuinen karvapeite. Hieman käyryyttä eturaajoissa., kaunisasentoinen häntä. Tasapainoiset
kulmaukset. Liikkuu takakapeasti, edestä epävakaat. Saisi esiintyä reippaammin. Koko 26cm.
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
AVO ERI1 SA PN2 SERT FI MVA
995. Strong, feminine enough. Very well balanced. Typical head & expression. Scissors bite. Excellent topline & tail.
Excellent chest. Very well angulated in both ends. Sound movement. Typicall coat.
EOWYN 19487/13 (Sanillan Twilight Zone - Lumiere)
Kasv. ja om. Sari Nurmi, Santtio
18.8.2013 Turku pentun.
Pirjo Aaltonen
5-7 PEK1 KP VSP
154. Selvän sukupuolileiman omaava narttu pentu, jolla kauniit mittasuhteet ja ääriviivat. Oikea ilmeinen pää. Hyvä
pigmentti. Hyvä ylälinja & häntä. Hyvin kulmautuneet raajat. Kyynärpäät saavat vielä tiivistyä. Hyvä karvapeite. Liikkuu
hyvin takaa, hieman löysästi edestä.
EVAN´S AHA AMAZING HOPE FI MVA 15617/09 (Happyhero - Chewbaccas Daisy The Daydreamer)
Kasv. Eva Lappi ja Anna Hedberg, Ruotsi. Om.Tuula ja Pekka Järvelä, Oulu
8.9.2013
Muurame ry.
Tuire Okkola
VAL ERI2
17. 5 vuotias, hyväturkkinen narttu jolla riittävä luusto. Riittävä pää, niukasti mutta tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä häntä.
Runko voisi olla tuhdimpi ikään nähden. Liikkuu hieman ahtaasti takaa ja löysästi edestä.
FABLECASTLE'S PIPPI LÅNGSTRUMP 27616/12 (Isfolket's U Got It - Visakoivun Estrella Eterea)
Kasv. Jari Linna, Seinäjoki. Om. Taru Vainio & Marja-Riitta Puonti, Helsinki.
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
JUN Poissa
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
JUN T
1522. Narttumainen vielä kovin ilmava kokonaisuus. Pyöreä kallo-osa, lyhyt kuono-osa. Hyvä purenta. Tyhjä eturinta.
Etuasentoiset lavat. Normaalisti kehittynyt runko. Lyhyt rintakehä ja -lasta. Niukka polvikulma. Köyristää lanneosaa. Hyvin
ahdas takaa. Liikkuu ulkokierteisesti edestä. Lyhyt sidottu askel. Hyvä karvan laatu. Toivoisin korostuneemman rotutyypin.
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
JUN ERI
533. Pleasing head. Dentition good. Eyes correct. Good ridge of neck. Topline good. Angulations all good. A little shy.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
JUN H
1224. Head could be more typical, stop is of maximum size. Body proportions should be more typical. Straight front. Topline
could be better shaped. Chest should be deeper and more developed. Rear angulation is minimal. Good tail set with correct
carriage. Very silky texture. Too short step in movement in front and rear.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
NUO H
6942. Immature bitch. Head could be bigger. Good skull. Bite ok. Sufficient neck. Shoulder is a little straight. Chest needs
to mature. Topline correct. Tailset correct. Very reluctant on the table. Moves close front and behind.
FACKLANS DESIRÉE S65348/2008 (Lord Willy El-Afrafi - Dancing Docks Pandora)
Kasv. Helena Olofsson, Ruotsi. Om. Ulf Olofsson. Ruotsi
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
VAL ERI1 SA PN2 VASERT VACA
1750. Välbalancerad helhet. Mycket bra feminin huvud uttryck. Bra hals. Välvinklad fram. Mycket bra kropp. Raka framber.
Välvinklad bak. Välmarkerad kors. Välans svans. Bra pälskvalitet. Röv sig väl. Välpresenterad.
14.9.2013 Pello ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
VAL ERI1 SA
343. Hyvä koko + mittasuhteet, riittävä luusto, selvä sukupuolileima, hyvä kallo-osa hieman lyhyt kuono, hyvä ylälinja +
häntä. Hyvin kulmautunut takaa riittävästi edestä hyvä runko, kovin kapeat takaliikkeet, hyvä sivuliike hyvä karvanlaatu.
FACKLANS JÄNTA SE33397/2011 (Facklans Emil - Buenazo´s Temptation)
Kasv. ja. Om. Helena Olofsson, Ruotsi
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
AVO ERI1 SA VASERT
32. Koko 25cm. Nice type. Excellent size. Good body format. Excellent head with nice expression. Correct proportions.
Good pigmentation. Excellent topline, strong in movement. Excellent tailset. Good ribcage. Must be more parallel in front
movement, more rider in hocks. Excellent coat structure and volume. Nice temperament. Moves well.
8.6.2013
Kemi ry.
Anna Redlicka, Puola
AVO ERI1 SA PN3
316. Very good type. Feminin small bitch. Nice head and expression. Very good topline, would prefer slightly longer body.
Very good angulation. Very good movement. Excellent temperament.
FACKLANS LEENA 12929/12 (Mucho Bravo Brown Sugar Bellamy - Ting-Ge-Lings Cubita Janina)
Kasv. Helena Olofson, Ruotsi. Om. Eija Sandqvist, Ylitornio
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
JUN ERI
2707. Smaller feminine. Good proportions. Feminine head, woud prefer it little stronger. Straight back, a little soft. Good
chest. Straight front. Little overangulated in the back. Good coat. Free mover. Close behind. Would like more drive.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
105
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
JUN ERI2
767. Hyvät mittasuhteet, kaunispainen ja –ilmeinen nuori narttu, jolla erinomainen pigmentti. Hyvät suorat eturaajat. Sopiva
luusto. Seisoessaan hyvä ylälinja, liikkeessä ryhti putoaa. Ikäisekseen hyvä runko. Voisi esittää häntäänsä paremmin ja
liikkua reippaammalla otteella. Hyvälaatuinen karvapeite. Ahtaat takaliikkeet.
8.6.2013
Kemi ry.
Anna Redlicka, Puola
NUO ERI3
312. Correct type. Feminin head. A bit snipy muzzle. Correct body proportions. Very good angulations. Very good
movement. A bit puppy coat.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
NUO ERI1
811. Sopusuhtainen mittasuhteiltaan. Selvä sukupuolileima. Hyvä pigmentti. Hyvät pään linjat. Riittävät kulmaukset. Hyvä
runko. Ylälinja pyöristyy melko herkästi. Hyvin kannettu häntä. Liikkuu ryhdikkäästi. Hieman kapeat takaliikkeet, hyvät
etuliikkeet.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
NUO ERI3
642. Välproportionellt. Feminin. Trevligt huvud. Bra uttryck. Mycket bra pigment. Vällansatta öron. God resning. Mycket bra
förbröst. God a framben. Välvda revben. Litet mullig. Tillräckligt vinklad bak. Litet mitt i mellan päls. Rör sig parallellt med
korrekt buren svans. Välskött päls. Pälsstruktur skall bli bättre.
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
NUO ERI2 SA
1741. Feminin huvud uttryck. Välplacerade mörka ögon. Bra hals. Något uppured skuldra. Välvinklad overarm. Raka
framben. Mycket bra kropp. Välvinklad bak. Välmarkerad kors. Mycket bra päls. Rör sig väl. Välpresenterad.
FALCKLANS MANJANA SE14365/2012 (Once´s Up Douglas - Kebic´s Wilma)
Kasv. ja om. Helena Olofsson, Ruotsi
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
NUO ERI3
27. Koko 24cm. Feminine. Excellent size and body format. Nice head. Enough good proportions of skull and muzzle. Good
earset. A bit long muzzle. Excellent neck and topline. Good tailset. Could be stronger pastern. Excellent forechest. Good
ribcage. Correct angulations front and behind. Moves well with excellent step. Nice temperament. Correct coat structure
and volume.
8.6.2013
Kemi ry.
Anna Redlicka, Puola
NUO ERI1 SA PN1 SERT VSP
313. Very good type. Feminin head and expression. Good ears. Very good neck. Slightly long in loin. Good tail. Very good
angulation. Excellent movement. Good coat.
GANESAN DONA DOLORES FI MVA 34657/03 (Pillowtalk’s Prosario – Liveoak’s Free Spirit)
Kasv. Mirja & Ilkka Thomander, Tampere om. Pirjo-Riitta Metsävainio & Merja Onnela, Oulu
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
VET ERI2
2737. Feminine, good bone. would prefer a stronger head. Feminine head with round eyes. Straight back, straight front.
Good chest. Good angulation. Good hair.Free mover.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
VET ERI SA PN2 SERT FI MVA
772. Ihastuttava kokonaisuus, erinomaiset mittasuhteet ja olemus. Hyvin kaunisilmeinen pää, jossa hyvä kallo.
Erinomainen runko. Hieman löysyyttä kyynärpäissä. Erittäin hyvä takaosa ja häntä. Kaunis oikeanlaatuinen karvapeite.
Vapaat, ryhdikkäät liikkeet.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
VET ERI
43. Koko 24,5cm. Feminine. Good size. Typical body format. Nice head, a bit round in skull. Anough strong foreface. Lovely
expression, good pigmentation. Good body balance in movement. Enough coat structure, excellent volume. Nice
temperament, good movement.
8.6.2013
Kemi ry.
Anna Redlicka, Puola
VET ERI2 SA
321. Very good type. Very good size. Very good expression. Correct body proportion. Correct body proportion. Slightly
straight in front. Very good rear angulation. Good mover. Very good goat.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
VET ERI2 SA
818. Selvän sukupuolileiman omaava 10-vuotias erittäin hyvässä kunnossa oleva narttu jolla hyvät mittasuhteet.
Kaunisilmeinen pää. Hyvä ylälinja. Sopusuhtaiset kulmaukset. Hännän kiinnitys voisi olla korkeampi hyvin laskeutuva
karvapeite. Liikkuu hyvin takaa, etuliikkeet voisivat olla paremmat.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
VET ERI2 SA
3289. 10 years. Strong bitch. Great condition for age. Correct size. Beautiful coat. Is presenting herself very proud on the
table. Great mover.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
VET ERI3 SA
2976. Good propotions. Nice coat. Enough good movement.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
VET ERI3
655. Tillräckliga proportioner. Feminint huvud men skalle väl runt. Välformade ögon bra pigment. Utmärkta tänder. God
resning. Välkroppad. Bra muskulatur i låret. Ngt tunn päls men bra struktur. Rör sig parallellt med tillräckligt steg mycket söt
tik.
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
VET ERI3
1753. Proportionell huvud skulle vilja ha mer av. Välplacerade mörka ögon. Bra hals. Välvinklad fram. Bra kropp. Bra
vinklad. Kunde ha något bättre markerad kors. Bra pälsstruktur. Kunde ha något starkare pälsstruktur. Rör sig med bra
steg. Välpresenterad.
106
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
28.7.2013 Pihtipudas ry.
Harto Stockmari
VET ERI1 SA PN2 VET-ROP
356. narttumainen kokonaisuus, jolla oikeat mittasuhteet. hyvä pää ja ilme. hyvä kuono-osa. oikea purenta. hyvä kaula.
riittävä eturinta. hyvät eturaajat. erinomainen runko. hyvä takaosa. oikea karvanlaatu. upea piispansauvanmuotoinen häntä.
miellyttävä käytös. liikkuu ikäisekseen hyvin.
3.8.2013
Iisalmi kv.
Antonio Di Lorenzo, Norja
VET ERI2
742. Feminine. Excellent type, size and coat for age. Good enough angulation in front and rear. Very good eyes. Excellent
muzzle. Short step. Needs more elegant movement.
HABANEROS LINDOS AUXIALIADORA 37400/11 (Bombattaren Querido El Tigre - Ichocomia Mis Amores Pequeniós)
Kasv. ja om. Niina Kettunen-Niemi, Ruutana.
9.6.2013
Orivesi kr.
Veli-Pekka Kumpumäki
AVO H
1469. Reipas narttu, jolla hyvin viehättävä luonne. Pää saisi kauttaaltaanolla täyteläisempi. Kauniit silmät. Hieman niukasti
kulmautunut ja ylälinja hieman pehmyt. Turkki ei tänään täydessä iskussa. Liikkuu kovin ahtaasti takaa, hyvin edestä. Kovin
avoin, kuiva karvapeite.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
AVO EH2
121. Good size & substance. Very nice head & pigment. Nice neck & topline. Enough chest. Angulation Ok. Nice tail set.
Coat is changing. In the movement she's a little bit loose in elbows & narrow behind.
HABANEROS LINDOS BIENVENIDA 28599/13 (Dandy Daisy Warrior Choo-Choo - Ichocomia Mis Amores Pequeniós)
Kasv. ja om. Niina Kettunen-Niemi, Ruutana.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13Dagmar Klein, Romania
PEK3 KP
5595. Correct type. Feminin head with correct proportions. Well constructed body. Substance in development. Very good
bones. Moves free with correct drive. Nice & friendly temperament, today a bit unsure.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
PEK1 KP ROP
7220. Very typical for the breed. Excellent head & expression & laid back of shoulder. A little narrow in front. Excellent
topline & hind angulation. Correct tail carriage. Super Havanna cigar brown colour.
HAVANETTE’S DREAM COME TRUE 28229/11 (Kebic´S Fredrik- Mariposa)
Kasv. ja om. Anne-Mari Hirvasnoro, Kaaro
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
AVO H
1208. 2 years old female very good in type & size, little long legs & loin. Modern head, scull, stop & muzzle. Correct scissor
bite. Well set ears. Good eyes. Excellent shoulders & neck, little short upperarm. Excellent ribcage. Very good topline &
tailset. Good hindquarters. Hock are too close back other and weak. Coat texture today is not soft and well croomed. Tail is
carried under topline so that's why prize.
HAVANNETTE'S CUBAN TEMPTATION 15197/11 (Bedal´S Sweet & Spunky Don Juan-Sanillan Perfect Dawn)
Kasv. Anne-Mari Hirvasnoro, Kaaro. Om.Kirsi Räikkönen, Lahti
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
AVO ERI1 SA
1632. excellent type. lovely expression. correct eyes elegant neck. well angulated in front and rear good chest and brisket.
good topline. little bit long in loin. moving very well.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
AVO Poissa
HAVANNETTE'S FLIRTING CHICK 38476/12 (Zodiaka'la Star's Cause I'm The One - Zeraldas Wonder Of Mystery)
Kasv. ja om. Anne-Mari Hirvasnoro, Kaaro
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Cannon Yvonne, Irlanti
PEK3
330. Feminine head bitch. Nice, dark eye. Good balance in body. Could more angulation in front. Moves ok when settled.
Needs little more ring training. Glimbse spring on her movement.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
JUN Poissa
HAVANNOITSIJAN AITO ENKELI 33127/13 (Isfolket's U Got It - Zabadou's Real Rose)
Kasv. XXXX. Om. XXXX
23.11.2013 Helsinki pentun.
Annukka Paloheimo
PEK
350. Sopiva koko, hieman pyöreyttä kallossa, hyvä purenta. Eturaajat saisivat olla suoremmat. Hyvä rintakehä, hyvät
polvikulmat, hyvä karva, hieman lyhyt askel, vähän jännittää.
HAVASAAR AAMUKASTE 17014/10 (Bellezza´s Winnie The Pooh - Cemilla Beanca)
Kasv. Arja Saarinen, Alajärvi. Om. Sirpa Manner, Hyvinkää
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
AVO ERI SA
3832. 3 years old, nice compact bitch with good head and expression. Lovely neck and topline of good length. Excellent tail
set. Lovely compact body. Excellent angulation front and rear. Lovely mover, good coat.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
AVO ERI1 SA
809. elegant and feminine. full of substance with good proportions. very nice angulations. strong bones. good quality of
coat. good angulations.
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
AVO Poissa
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
107
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
AVO ERI2 SA
720. Excellent size, very very sweet expression with lovely dark eyes, underjaw could be bit larger correct front & chest
excellent coat condition & texture moves well with typical topline.
HAVASAAR AURORA 17013/10 (Bellezza´s Winnie The Pooh - Cemilla Beanca)
Kasv. Arja Saarine, Alajärvi. Om. Miia Pihlajaviita, Pori
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
AVO ERI
3833. 3 years old, excellent head. Correct bite. Good neck and topline. Good tail set, good angulation in front and rear.
Good spring of ribs. Slightly flat in feet. Parallel coming and going, but I would like to see more slightly more spirit in
movement. Good coat and temperament.
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
AVO ERI1 SA PN4
1523. Typical. Correct head. Scissor bite. Missing under jaw. Balanced neck. Correct body, topline, tail set and angulation
behind. Correct coat. Needs drive in movement.
HAVASAAR CAILI CELIZA 55714/12 (Kebic's Fredrik - Winslett's Venus De Milo)
Kasv. Arja Saarine, Alajärvi. Om. Annu Luhta, Pirkkala
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
JUN Poissa
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
JUN ERI4
3217. Voimakas rakenteinen narttu. Oikea säkäkorkeus, mutta vaikuttaa hieman kookkaalta rungon pituudesta johtuen.
Kallo-osa ok, kuono hieman lyhyt. Hyvä ilme. Riittävä kaulan pituus. Voimakas rintakehä. Hieman pitkä lanne. Ylälinja voisi
olla vähän suorempi liikkeessä. Oikea hännänasento. Riittävästi kulmautunut. Vahva luusto. Liikkuu yhdensuuntaisesti.
Toivoisin hieman pidemmän askeleen. Vielä pentumainen turkki. Erinomainen luonne.
HULDA 18263/12 (Tarbaby's Our Goldenman - Ei-San Helga)
Kasv. ja om. Katja Heiskanen, Saarenkylä.
14.9.2013 Pello ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
NUO EH2
337. Hyvät mittasuhteet. Riittävä luusto. Vielä pentumainen kokonaisuus. Hyvät pään mittasuhteet, hyvä pigmentti, lyhyt
kaula, tasapainoinen ylälinja, hyvä häntä. Suorat lavat, niukat polvikulmat. Liikkeessä taka-askel jää kovin lyhyeksi ja
tehottomaksi hyvä karvanlaatu. Kääntää takaraajoja käpälistä sisäänpäin.
ICHOCOMIA MIS AMORES PEGUENIOS 37196/09 (Mystykalsky´s Chocolate Julio – Massivus Angel´s Virag Chocolate)
Kasv. Nadine Van der Mispel, Belgia, Om. Niina Kettunen-Niemi, Ruutana
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
AVO ERI2 SA
2729. Feminine. Good proportions. Feminine head with good proportions. Eyes a little pale, due to colour. Topline good.
Straight front. Good chest. Good angulation. Good length of coat. Good mover. Little close behind.
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
AVO ERI1 SA PN2 SERT CACIB
3834. 4 years old, lovely type and quality. Compact bitch with correct proportions. She could have darker eyes, but
everything else on this bitch is so true according to the standard. She is the best mover I´ve seen so far so I´ll forgive her
light eyes. Lovely coat , lovely temperament.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
AVO ERI1 SA
306. Erinomainen koko, oikeat rungon mittasuhteet. Hyvä kallo-osa, hieman lyhyt kuono. Hyvät korvat ja silmät, turkin väriin
sointuva kirsupigmentti. Hyvä purenta. Hyvin kehittynyt rintakehä, eturinta saisi olla täydempi, kyynärpäät tiiviimmät.
Hieman käyryyttä eturaajoissa. Oikeanlaatuinen karva, hieno väri. Tasapainoiset kulmaukset. Kapeat takaliikkeet, riittävä
sivuaskeleen pituus. Ihana havanna olemus. Koko 25cm.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
AVO ERI1 SA
122. Nice bitch with a good substance. Very nice pigment & ear set. Good neck & topline. Nice ribcage. Angulation Ok.
Nice tail set. Coat is changing. Nice movement.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
AVO ERI1 SA
5618. Correct type. Feminin head & expression. Correct body proportions. Excellent angulations. Correct mover. Nice
temperament. Today a bit unsure, but needs just a bit more ring training.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
AVO ERI1 SA
7277. 4 years. Correct proportions. Good head. A bit narrow in front. Maximum substance. Correct hind angulation. Free
movement. Breed typical coat.
ISABELL THE DANSING SUN NO35648/13 (Bayarin Mad Max - Raytaya's Miss Shavana)
Kasv. Fallet Ole Johnny, Norja. Om. Lene N Martinsen, Norja.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
JUN EH
5613. Correct type. Feminin head & expression. Beautiful eyes. Correct neck & topline. Substance & chest in development.
In movement front & back legs could be more parallel. Excellent, nice, typical temperament. Well presented.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Tapio Eerola
JUN ERI SA
7633. 10 kk. Hyvä tyyppi, oikeat mittasuhteet. Kaunis pää ja silmät. Riittävä kuonon pituus. Ikään sopiva rintakehän
vahvuus. Hieman niukat, mutta tasapainoiset kulmaukset. Oikea turkin laatu. Hieman epävakaat etuliikkeet. Napakat
askeleet.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN ERI
7265. 10 months Correct proportions. Feminine head. Still rather loose in movement. Typical puppy coat.
108
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
JATAKABI’SBIANCA FIN MVA LT MVA BG MVA LT VMVA FRVV-11 29664/99 (Garanzia’s I’m Comeing –
Mammamantan Miranda)
Kasv. ja om. Taina Jaatinen, Iso-Äiniö
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
VET ERI1 SA ROP-vet
311. 13,5v hyvässä kunnossa esitetty veteraaninarttu. Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet, Hyvä kallo-osa, hieman
lyhyt kuono. Korvat saisi asettua paremmin. Hyvät silmät, oikea purenta ja hampaat. Hyvin kehittyneet rintakehä ja eturinta.
Eturaajoissa hieman käyryyttä. Erinomainen karvanlaatu. Hyvä häntä. Liikkuu ikäisekseen erinomaisella ryhdillä ja
askelpituudella. Koko 26cm.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
VET Poissa
21.7.2013 Nastola ry.
Tanya Ahlman-Stocmari
VET ERI1 SA PN2 VET-ROP
390. Pian 15v. täyttävä havannankoira narttu jolla erinomainen koko ja lmeinen pää. sti laskeutuva rodunomainen ideaali
karvapeitteen laatu. Liikkuu ikäisekseen hyvin
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
VET Poissa
JATAKABI'S DREAM COME TRUE FI MVA EE MVA HeW-13 42180/10 (Ame Noppes – Jatakabi`s Honey Flower)
Kasv. Taina Jaatinen-Niemi om. Heidi Kuoppala, Harjavalta
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
AVO EVA
307. Kookkaanpuoleinen, mittasuhteiltaan oikea, vahvarakenteinen narttu. Hyvä kallo-osa, hieman lyhyt kuono. Hyvät
korvat, silmät ja purenta, turkin väriin sointuva kirsupigmentti. Hieman pysty runko, hyvä eturinta. Hieman käyryyttä
eturaajoissa. Pehmeä hienolaatuinen karva, kaunis väri. Hyvä häntä, riittävästi kulmautuneet raajat. Saisi liikkua
tehokkaammalla askeleella. Valitettavasti koira ontuu vasenta eturaajaansa, jonka johdosta palkintosija EVA. Koko 27cm.
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
AVO ERI1 SA PN2 SERT FI MVA
163. Good sized bitch. Good proportions. Good hair. A little overweight. Good pigmentation. Moves well. Very well handled.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
VAL ERI1 SA PN1 VSP
1704. 3 years. Brilliant colour & coat. Very nice head. A bit pointing nose. Brilliant forechest, neck, topline, ribcage,
angulation & feet. Tail could be carried higher. Very sound movement & nice, feminine expression.
20.7.2013 Pieksämäki ry.
Märet Kärdi, Viro
VAL ERI2 SA PN2
515. 3v. Hyvin tuhdissa kunnossa esitetty, rodunomaisen temperamentikas, jolla erinomaisen tasaisen sävyinen väri
oikeanlaatuisessa turkissa. Erinomainen raajaluusto, mutta löysyyttä kyynärpäissä. Etujalat saisivat olla
yhdenmukaisemmat. Kauttaaltaan pitempi pää ja hieman kookkaammat silmät lisäisivät rodunomaista ilmettä. Hyvä
ryhdikäs kaula. Hyvin kannettu, ei kovin pitkä häntä. Tasapainoiset luonnetta paljastavat sivuliikkeet. Ylipainosta kärsivät
menopaluuliikkeet.
21.7.2013 Nastola ry.
Tanya Ahlman-Stocmari
VAL ERI2 SA PN4
387. Hyvänkokoinen narttu. Riittävä rungon pituus. Kuono-osa saisi olla hieman lyhyempi ja alaleuka korostuneempi ja
voimakkaampi. Hyvä runko. Riittävät polvikulmaukset. Hyvä hännänkiinnitys. Liikkuu ulkokierteisesti edestä. Hieman
litteähkö häntä selänpäällä liikkeessä. Hyvä käytös.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
VAL ERI4 SA
2528. Femiininen mittasuhteiltaan kaunis ryhdikäs narttu. Femiininen ilmeikäs pää, etuasentoiset lavat joka liikkeessä
näkyy ryhdin pettämisellä. Vahva rintakehä. Kaunis turkki. Litteä häntä. Hyvä takaosa. Sujuvat liikkeet, edestä hieman
vaivalloiset. Kauniisti esitetty.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
VAL ERI1 SA PN2 CACIB
2873. Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Hyvä pää ja purenta. Erinomainen etuosa ja suorat eturaajat. Tilava
runko. Hyvä takaosa. Karva OK. Esiintyy ryhdikkäästi. Liikkuu hyvin sivulta.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
VAL ERI3 SA
2426. Very flashy bitch. Nice movements. Pretty head expression. Excellent topline. Very good front & behind. Excellent
coat & show condition.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
VAL ERI4
1850. 3 years, enough strong bones. Good head proportion. Light brown eyes. Well set ears. Topline in movement could be
better. Well angulated behind. Excellent movement in front and rear. Rich coat. Enough good tailset.
7.9.2013
Äänekoski ry.
Anne Sume, Viro
VAL ERI1 SA PN2
258. Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Hyvän mallinen pää, hieman vaaleat silmät, purenta ok. Hyvä ylälinja ja hännän
kiinnitys. Erittäin hyvin kulmautunut edestä, hyvät takakulmaukset. Hyvin kehittynyt syvä hieman lyhyt rintakehä. Reippaat
liikkeet.
8.9.2013
Muurame ry.
Tuire Okkola
VAL ERI1 SA PN2
18. 3 v. erinomaisessa lihaskunnossa esitetty narttu, jolla hyvät kulmaukset. Hyvä häntä ja luusto. Hyvä ilme. Väriin sopiva
pigmentti. Hyvä turkki ja turkin laatu. Liikkuu hieman leveästi edestä. Esiintyy ja esitetään hyvin.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
VAL ERI1 PN1 CACIB VSP HeW-13
5621. Excellent type. Excellent construction of the head. Correct typical expression. Excellent body construction. Moves
correct & free. Nice temperament. Well presented.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VAL ERI4 SA
6950. Nice outline. Well built bitch. Nice expression. Correct topline. Pigment could be stronger. Good chest. Strong back of
correct length. Well muscled back. Well set tail. Moves very nicely.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
109
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VAL ERI3 SA
7282. 3 years old feminine bitch correctly constructed but carries a bit too much weight today. Excellent front. Correct
tailset. Free movement. Excellent coat quality & condition.
JAKATABI´S GOOD GILDA C.I.B FIN MVA SE MVA EE MVA LT MVA RU MVA RO MVA RO GR MVA BG GR MVA BG
MVA V-07 V-10 HeW-11 HeVW-13 13006/04 (Jakatabi´s Fanvel De Lux- Mammamantan Roosa)
Kasv ja om. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö.
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
VET ERI1 PN1 VET-ROP VSP
3845. 10 years old high quality bitch. Lovely head, excellent neck, topline and tail set. Lovely body construction. High
typical movement. Excellent coat.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
VET ERI2 SA
312. 10,5v Erinomainen koko ja mittasuhteet, hyvässä kunnossa esitetty veteraani. Hyvä kallo-osa ja kuono. Oikean
muotoiset silmät. Hyvä purenta. Osa hampaista jo pudonnut. Hyvä runko ja eturinta. Oikeanlaatuinen karva. Hieman
käyryyttä eturaajoissa. Kaunisasentoinen häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Koko 26cm.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
VET ERI1 SA PN1 VET-ROP VSP
774. Upea veteraani. Mittasuhteiltaan erinomainen. Hyvin kaunisilmeinen pää. Erinomainen kallo. Erinomainen takaosa ja
häntä. Hyvin kaunis turkki. Upeat liikkeet. Ikää ei voisi arvata kuin suusta.
10.3.2013 Juuka ry.
Kristina Ahlberg
VET ERI1 SA PN3 VET-ROP
440. Erinomaisessa kunnossa esitetty, 10-vuotias teräsmummo. Kaunis pää ja ilme, erinomainen pigmentti. Riittävä luusto,
erinomainen runko. Hyvät takakulmaukset. Selkälinja saisi olla suorempi. Runsas hyvin hoidettu turkki. Liikkuu ikäisekseen
lentävästi ja hyvällä ryhdillä.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
VET ERI2 SA
814. still in very good condition. feminine. compact body. beautiful movements. coat is impressive.
7.7.2013
Karjaa kr.
Harto Stockmari
VET ERI1 SA PN2 VET-ROP
1183. Erittäin narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Kaunis pää. Toivoisin korostuneemman eturinnan.
Erinomainen runko. Kaunis takaosa. Kauniisti kannettu häntä. Ikäisekseen hyvä karva. Liikkuu ryhdikkäästi viitosvaihteella
ja kantaa itsensä kauniisti.
20.7.2013 Pieksämäki ry.
Märet Kärdi, Viro
VET ERI1 VET-ROP
517. 10v. Hieman etumatalan vaikutelman antava veteraani, jolla sen lisäksi vielä pystyhkö takaosa ja alhainen
hännänkiinnitys. Ei aivan suorat eturaajat. Ilmeikäs tummasilmäinen pää jossa hieman lyhyt kuono-osa & kapeahko
alaleuka. Tiukasti yläikeniin nojaavat alakulmahampaat. Kaulassa oikea pituus & ryhti. Hieman löysät kyynärpäät. Toivoisin
tiiviimmin rintakehää tukevat lavat. Hieman kuivuutta turkissa. Reippaat sivuliikkeet, hieman kierteiset edestä. Erinomainen
luonne.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
VET ERI1 SA PN1 VET-ROP VSP
1856. Feminin, excellent sturdy, low on legs. Accept bite for her age. Correct head proportion. Excellent profile. Excellent
eyes, ears. Good seek, topline. Very rich coat. Correct tailset. Good movement on the ground. Enough parallel in front.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
VET ERI1 SA VET-ROP
3240. Erittäin hyväntyyppinen ihannekokoinen narttu. Kaunismuotoinen pää, hyvät vahvat leuat. Hyvä ilme. Sopiva kaulan
pituus. Vankka runko. Erinomainen ylälinja ja hännänasento. Turkki ok, hieman karhea. Hyvin kulmautunut. Erinomaiset
rotutyypilliset liikkeet. Erinomainen luonne ja esiintyminen.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
VET ERI1 SA VET-ROP HeVW-13
5624. Excellent type. Very happy to see a veteran in such a nice condition flying trough the ring. We wish her minimal 10
more happy healthy nice years!
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VET ERI4 SA
6958. Lovely outline. Nice head and expression. Dark pigment, lovely neck. Nice chest. Front ok. Strong back, nice back
legs. Nice tailset. Lovely condition. Moves very nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VET ERI3
7290. 10 years. Good head. Eyes seem to be affected. A bit short in neck. Slightly overweight but still moving very well &
giving a good ring performance. Super coat.
JATAKABI'S HOT HIGHFLYER 19247/12 (Jatakabi's You Are My Gold - Jatakabi's Xtempore)
Kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö. Om. Kristiina ja Anni Sillanpää, Kangasala.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
JUN ERI1 PN2 VASERT
294. 13 kk, ryhdikäs, erinomainen koko ja mittasuhteet. Hyvä kallo-osa ja kuono. Hyvät korvat, hyvä pigmentti, hyvä
purenta, puuttuu 4 P2:sta. Ikäisekseen hyvä runko. Oikeanlaatuinen karva. Tasapainoiset kulmaukset, litteä häntä. Liikkuu
erinomaisella sivuliikkeellä ja rytmillä. Ihana havanna olemus. Koko 26,5cm.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
NUO ERI1 SA
28. Koko 25cm. Two P2 missing. Feminine. Excellent type. Correct format. Good bones. Excellent expressive head. Good
proportions of skull and muzzle. Expressive dark eyes. Correct pigmentation. Strong topline. Good deep chest. Good
angulation in front and behind. Enough forechest. Excellent movement with long step. Good coat structure and excellent
volume. Nice temperament.
18.5.2013 Jämsä kr.
Mona Selbach, Norja
JUN ERI1 SA PN1 SERT VSP
456. Excellent shape and type. Lovely expression. Good mouth. Lovely eye. Good neck and topline. Well set tail. Good
body and angulations. Moves well. Good coat and colour.
110
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
JUN ERI1 SA PN1 SERT VSP
1523. Erittäin narttumainen kokonaisuus. Kauniit mittasuhteet. Oikeanmuotoinen ja ilmeinen pää. Hyvä purenta.
Ikäisekseen riittävä eturinta. Hyvä runko. Kaunis takaosa. Hyvä karvanlaatu. Viehättävä käytös. Liikkuu joustavalla
vaivattomalla askeleella. Kantaa itsensä kauniisti.
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
JUN ERI1 SA PN1 SERT VSP
1516. Junior bitch, nice. Well developed. Correct head. Lovely expression. Correct skull and muzzle. Correct neck, topline
and tail set. Good angulation behind. Sound movement.
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
NUO ERI1 SA PN3 VASERT
991. Excellent type. Very sound. Excellent bones. Typical head & expression. Scissors bite. Excellent topline & tailset. Still
needs better forechest. Correct angulation. Sound movement. Good coat quality.
9.6.2013
Orivesi kr.
Veli-Pekka Kumpumäki
NUO ERI1 SA PN3 VASERT
1466. Kaunis narttu jolla erinomaiset mittasuhteet. Ihastuttava pää, ilme. Erinomainen ylälinja. Hieman litteä häntä. Sopiva
luusto. Hyvä rintakehä joskin eturintaa toivoisin lisää. Oikean laatuinen karvapeite. Vaivattomat, hyvät liikkeet.
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
NUO ERI2
643. Feminine, excellent type. Very good head & expression. Very good neck & topline. Good tailset but carried too flat.
Could have better shoulder placement, very good body and coat. Moves well.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
NUO ERI1
2299. Vielä hieman korkeajalkainen nuori narttu. Hieman lyhyt kuono. 3 P2 puuttuu. Kaunis ylälinja. Erinomainen ryhti.
Eturinta kaipaa lisää täytettä, rintakehä tilavuutta. Hieman käyrät eturaajat ja kapeat etuliikkeet. Hyvät takakulmaukset.
Reipas käytös. Saa vielä vankistua kauttaaltaan. Hyvin hoidettu, kaunis turkki, joka on vielä pehmeää.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
NUO ERI1 SA PN1 SERT CACIB VSP
643. Välbalanserad. Mycket välgående. Tilltalande tikhuvud. Med bra uttryck mycket bra pigment. Korrekt bett.
Välkonstruerad. Välvinklad. Bra ben o tassar. Välmusklad. Presenteras i god päls. Utmärkt helhet.
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
NUO ERI1 SA PN1 SERT CACIB ROP
1742. Mycket bra helhet. Vackert feminin huvud uttryck. Välplacerade ögon. Mycket bra hals. Något uppured skuldra
välvinklad överarm. Raka framber. Mycket bra kropp. Välvinklad bak. Välmarkerad kors. Välansatt och -boren svans.
Mycket bra päls. Rör sig väl med härlig attityd. Välpresenterad.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
NUO ERI2 SA
2522. Näyttävä kookkaampi linjakas ryhdikäs narttu. Kaunis ilmeinen femiininen pää. Kauniit silmät. Hyvä kaula ja
rintakehä, hieman pitkä lanne. Litteä häntä, erinomainen takaosa. Turkki tänään hieman vaiheessa. Upeat tyypikkäät oikeat
Havannan liikkeet. Hyvin esitetty.
4.8.2013
Turku kr.
Jussi Liimatainen
NUO ERI1 SA PN1 SERT VSP
1749. Erinomainen rotutyyppi. Erittäin kaunisilmeinen pää. Hyvä kaula & ylälinja. Niukka eturinta, muuten hyvä runko. Hyvä
häntä & takaosa. Erinomainen karva. Hyvä ryhti ja oikea rodun olemus.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
NUO EH1
1847. 19 months old . Missing too meny teeth for me. Excellent head proportion. Good eyes. Correct earset. Little bit long
in loin. Topline could be better. Enough good coat. Correct tailset. In movement could be more parallel in front. Excellent
present.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
NUO ERI1 SA PN3 VASERT
117. Very nice bitch. Excellent head & expression. Good pigment. Good neck & topline. Enough ribcage. Angulation Ok.
Very nice coat. Moves with a lot of temperament.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
NUO ERI3 SA
3222. Erittäin hyväntyyppinen, hyvänkokoinen nuori narttu. Kaunis pään muoto. Hyvä ilme. Sopiva kaulan pituus.
Erinomainen selkä. Häntä ok. Hieman litteä. Sopusuhtaisesti kulmautunut. Runko kaipaa vielä hieman tilavuutta. Oikeat
mittasuhteet. Hyvä karvan laatu ja määrä. Liikkuu erittäin hyvin. Hyvä luonne ja esiintyminen.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
NUO ERI1 SA
6943. Nice outline. Nice head and expression. Correct muzzle. Bite ok. Lovely neck. Nice chest. Nice neck, front. Muscled
backlegs. Nice tailset. Moves correctly.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
NUO ERI2
7274. 21 months. Correct size. Good head. Excellent neck & shoulder. Ideally should be a shade lower. Correct front &
rear. Free movement. A bit straight coat texture.
JATAKABI'S JEWEL OF DREAMS 26092/12 (Jatakabi's Be A Good Boy - Jatakabi's Dream Come True)
Kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö. Om. Leku Sulkanen & Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
JUN ERI4 SA
803. elegant female. very young and all ready. good proportions. correct dark eyes. well defined body. chest still
developing. correct angulations. very good quality of the coat.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
NUO ERI1 SA
3223. Ihannekokoa. Erittäin hyväntyyppinen narttu, jolla kauniit mittasuhteet. Erinomainen feminiininen pää ja miellyttävä
ilme. Erinomainen kaula, selkälinja ja hännänasento. Rintakehä kaipaa vielä kehitystä ja tällä hetkellä hieman liian hoikassa
kunnossa. Karva melko hyvä. Liikkuu erittäin hyvällä askeleella ja ryhdikkäästi. Erinomainen luonne ja esiintyminen.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
NUO ERI2 SA
5616. Correct type. Feminin head with beautiful correct eyes. Well constructed body. Could have bit more & deeper chest.
Substance still developed. Moves great with excel long steps. Excellent nice, typical temperament.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
111
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
NUO ERI2 SA
6944. Nice outline. Nice head and expression. Pigment could be strongers. Nice head and chest. Strong back. Muscled
backlegs. Nice tailset. Moves nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
NUO ERI3
7275. 20 months. Feminine head. A bit short neck. Little narrow in front. Topline should be more straight. Correct tail
carriage. Correct hind angulation. Excellent coat texture.
JATAKABI'S LOOK OF LOVE 47973/12 (Jatakabi's True Believer - Jatakabi's Xquisite)
Kasv. ja om. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Cannon Yvonne, Irlanti
PEK1 KP VSP
331. Very pretty. Exc. expression. Lovely expression. Sturdy body. Good depth of chest and length of rib. Correct
angulation in front. Moves well behind and profile. Very nice type.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
PEK1 KP VSP
751. Hyvin kehittynyt narttupentu, jolla erinomaiset mittasuhteet. Hyvä, kaunisilmeinen pää. Hyvä pigmentti, myös silmien
ympärillä. Hyvä luusto. Lupaava eturinta. Tanakka runko. Tiukasti kiertynyt häntä. Lupaava, hyvin hoidettu karvapeite.
Hieman laiska liikkumaan, mutta hyvä askelpituus. Seisoessaan hyvin kaunis.
10.3.2013 Juuka ry.
Kristina Ahlberg
PEK1 KP ROP
425. 7kk ikäinen, erittäin kaunis narttupentu. Oikeat mittasuhteet, hyvä kallo, kauniit silmät, hyvä pigmentti. Kuono-osa saisi
olla hieman pidempi. Riittävä kaula, erinomainen luusto. Erinomainen runko, selkä, takakulmaukset. Hieman tiukka
hännänkieppi. Hyvin hoidettu pentuturkki. Liikkuu erinomaisesti, esiintyy hyvin.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
PEK1 KP VSP
783. feminine and elegant. good proportions of head. dark, expressive eyes. correct bite. correct topline. good angulations.
very good quality of coat. good tail. beautiful movements.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
JUN ERI1 SA PN4 VASERT
708. Very pretty bitch, feminine, lovely face, excellent front, good shoulder, neck & chest, good texture of coat, excellent
typical topline.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
JUN ERI2
2296. Vielä hieman korkeajalkainen nuori narttu. Erinomainen ryhti ja ylälinja. Hieman lyhyt ja kevyt kuono. Tummat silmät.
Erinomainen eturinta ja suorat eturaajat. Turhan tiukasti kiertyvä häntä, kasva vielä pentumaista ja pehmeää. Liikkuu hyvin
ja esiintyy itsevarmasti.
7.7.2013
Karjaa kr.
Harto Stockmari
JUN ERI1 SA PN4 VASERT
1179. Erittäin narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Hyvä pää ja purenta. Tyhjä eturinta. Vähän etuasentoiset
lavat. Oikeanmuotoinen runko. Kaunis takaosa. Karva kehitysvaiheessa. Monimutkaiset etuliikkeet. Liikkuu hyvin takaa.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
JUN ERI2 SA
2514. Ihana femiininen huippu kaunis lupaava kaunis juniori. Femiininen. Kevyempi ilmeikäs pää. Kaunis kaula. Vahva
rintakehä, tiivis hyvä lanne. Litteä häntä, erinomainen takaosa ja turkki. Huippulupaus.
JATAKABI'S MISS BEHAVIN 52733/12 (Jatakabi's Endless Love - Jatakabi's Be The Best)
Kasv. ja om. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö.
20.4.2013 Hyvinkää pentun.
Tuire Okkola
PEK2
519. 7 kk sopusuhtainen nuorineiti, jolla hyvä pigmentti ja purenta. Hyvät korvat ja eturaajat. Hyvä häntä ja turkki.
Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu tänään löysästi edestä. Esitetään hyvin.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
JUN Poissa
20.7.2013 Pieksämäki ry.
Märet Kärdi, Viro
JUN EH1
513. 10 kk. Erittäin hyväntyyppinen juniori narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Vielä löysät nivelet ja kyynärpäistä uloskääntyvät
etujalat. Rungossa ylimääräistä lihavuutta. Hyvä nartun pää & ilme. Toivoisin vielä kuonon kehittyvän. Kapea alaleuka.
Tiukasti yläikeniin nojaavat alakulmahampaat. Ryhdikäs kaula. Liikkeessä kiinteänä pysyvä ylälinja. Oikea-asentoinen
häntä. Reippaat tasapainoiset sivuliikkeet. Menopaluu liikkeet saisivat olla yhdensuuntaisemmat. Ei aivan yhdensuuntaiset
etujalat. Sisäänkääntyvät etukäpälät heikentävät etuosaa. Kehittymässä hyvin lupaava karvapeite.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
JUN ERI
1090. Hyvät mittasuhteet tasapainoinen pää, hieno pigmentti, hieman vaaleat silmät. Aavistuksen käyrät eturaajat. Hyvä
litteä karva. Hieman sisäkierteiset eturaajojen liikkeet.
JATAKABI'S MISSING LINK 52732/12 (Jatakabi's Endless Love - Jatakabi's Be The Best)
Kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö. Om. Lotta Paakkanen & Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
PEK2 KP
784. impressive general appearance. good proportions. correct bite. dark eyes. correct ears. good topline. correct tail. good
angulations. very good quality of coat.
20.4.2013 Hyvinkää pentun.
Tuire Okkola
PEK1 KP ROP
520. 8 kk sopusuhtainen, erittäin hyvin liikkuva nuorineiti, jolla hyvä ilme ja purenta. Erinomaiset eturaajat ja rintakehä.
Tasapainoiset kulmaukset. Erinomainen turkki. Esiintyy hyvin.
28.4.2013 Helsinki
Karl-Erik Johansson, Ruotsi
PEK1 KP ROP
507. Väl utväcklad valp med härlig stil. Mycket bra huvud, mörka ögon, bra belt. Vacker hals- och rygglinje. Väl buren
svans. Utmörkt bröstkorg. Utmärkta vinklar. Rör sig och visar sig mycket bra. Utmärkt kvalitet.
112
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
12.5.2013 Helsinki kv.
Zsuzsanna Petik, Unkari
PEK1 KP ROP
2708. 8 months. Compact, well built female. Correct bite. Good pigment. Typical topline. Good coat. Very good chest. Free
action. Very promesing.
19.5.2013 Seinäjoki pentun.
Tarmo Viirtelä
PEK1 KP ROP
131. Sievä ilmeinen pää. Purenta ok. Näyttävä ylälinja. Suorat eturaajat hyvä häntä ja takaosa hienot liikkeet ja kaunis
karva reipas käytös.
25.5.2013 Kuopio kv.
Assenmacher-Feyel Hassi, Saksa PEK1 KP ROP
1023. 8 months, very typical havanais, with an excellent head, balck nose, very dark eyes, excellent ear carriage, lot of
expression. Well build body, very promising lines and angulations. Parallel movement, nice and temperament.
15.6.2013 Kotka kv.
Harri Lehkonen
JUN ERI1 SA PN2 SERT
1217. Tyylikäs ikäisekseen hyvinkehittynyt nuori narttu. Miellyttävä pää & ilme. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä rungon
pituus & vahvuus. Oikea-asentoinen häntä. Erittäin hyvänlaatuinen turkki. Esiintyy reippaasti ja erinomaiset liikkeet.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
JUN ERI1 SA VASERT
2297. Erittäin hyvin kehittynyt, vahva nuori narttu. Erinomainen pää. Erinomainen ryhti ja ylälinja, hyvin täyttynyt eturinta.
Lähes suorat eturaajat. Hyvä asentoinen häntä. Hyvät takakulmaukset. Ikäisekseen hyvä karva. Hieman kapeat
takaliikkeet.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
JUN ERI
1692. 10 months. Very attractive colour. Excellent coat texture. Nice head. Strong muzzle. Loose lips. Ear leather not flat
enough. Excellent forechest. Narrow, deep enough ribcage. Excellent topline & tail. Toeing out hind feet. Fluent movement.
9.8.2013
Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
JUN ERI1 SA
265. Good size. Good head. Correct bite. Good neck, topline & tail. Too narrow front. Excellent coat. Nice movement.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
JUN ERI1 SA PN2 SERT
2414. Very nice young female. Really nice in movement. Correct expression. Very nice topline. Very good front & rear legs.
Excellent coat for age.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
JUN ERI1 SA PN4 SERT
1843. 11 months old. Scissor bite. Excellent pigment, eyes. Correct set ears. Good leg propositions. Bitchy format. Good
neck. Tooline excellent set tail. Excellent movement with full behind parallel in front. Excellent coat texture. Excellent
present.
7.9.2013
Äänekoski ry.
Anne Sume, Viro
JUN ERI1 SA PN1 SERT VSP
257. Erinomainen tyyppi. Ikäisekseen hyvin kehittynyt kaunisilmeinen pää, hyvä pigmentti, purenta ok. Kaunis ylälinja, hyvä
hännän kiinnitys, tasapainoisesti kulmautunut. Ikäisekseen hyvin kehittynyt rintakehä. Hyvä turkki. Vapaat liikkeet, vielä
hieman löysyyttä etuliikkeissä.
8.9.2013
Muurame ry.
Tuire Okkola
JUN ERI1
13. 12 kk. rungoltaan sopusuhtainen narttu, jolla hyvä pää ja ilme. Taipumus taittaa korviaan voimakkaasti ruusulle. Hyvä
luusto. Hyvin kehittynyt runko. Niukasti mutta tasapainoisesti kulmautunut. Ikäisekseen hyvä karva. Liikkeessä tänään vielä
takakorkea. Esiintyy ja esitetään hyvin.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
JUN EH
5614. Correct type. Correct head with a bit harder expression. Excellent neck & topline. Correct angulations. Substance in
development. Elbows a bit open when moves. Not in optimal coat condition today. Nice typical temperament. Very well
presented.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Tapio Eerola
JUN EH
7634. 12 kk. Jo liioitellun pitkät mittasuhteet. Myös pää jo yliammutun pitkä. Silmät, korvat, purenta ok. Sopiva rintakehän
vahvuus. Tasapainoiset kulmaukset. Hieman karheutta turkissa. Hyvä häntä. Sisäkierteiset etuliikkeet. Sopiva askelpituus.
Hieman tottumaton käytös.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN Poissa
JATAKABI'S NORMAN'S NOMINATION 58740/12 (Jatakabi's Be A Good Boy - Living Dream's Norma)
Kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö. Om. Seija Hänninen, Pyhtää.
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
PEK1
1034. Hyvän kokoinen narttu riittävät rungon mittasuhteet. Pieni sieväpää, jossa pyöreä kallo-osa ja lyhyt kuono. Hyvä
purenta, hieman kapea alaleuka. Runko saa vielä täyttyä. Litteä häntä, hyvä nuoren koiran karva. Vielä puutteellinen
eturinta, riittävät kulmaukset. Lyhyet tepsuttavat liikkeet, etuliikkeet vielä epävakaat.
JATAKABI’S ON MY MIND FIN MVA LV MVA NO MVA LT MVA 45404/06 (Sanillan Fun Fellow – Jatakabi’s Dark
Diamond)
Kasv. ja om. Taina Jaatinen, Iso-Äiniö.
31.8.2013 Mäntyharju kr.
Annaliisa Heikkinen
VAL ERI1 SA PN1 VSP
1219. Erinomainen tyyppi ja rungon mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä häntä. Hyvä
karva. Liikkuu ja esiintyy hyvin.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
113
JAKATABI´S SWEET PRIMADONNA FI MVA 36307/07 (Jakatabi´s Innokas Poju - Jakatabi´s Odessa´s Pearl)
Kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö. Om. Anni ja Kristiina Sillanpää, Kangasala
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
VAL ERI3
37. Koko 23cm. P1 and P2 on the right. P1 on the left missing. Small. Enough good body format. Nice feminine head,
excellent expression. Can be stronger foreface. Good topline, excellent tailset. Need more forechest and better angulation.
Good angulation behind. Excellent coat structure and volum. Enough good front step in movement. Nice temperament.
JAKATABI´S XQUISITE FI MVA 56206/08 (Mejrams Charming Cezar - Jatakabi's Good Gilda)
Kasv. ja om. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
VAL ERI3 SA
3840. 4 years old, compact bitch with excellent head and expression. Lovely neck, good tail set. Excellent spring of ribs.
Excellent angulation in front and rear. Good movement. Excellent coat.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
VAL ERI1 SA PN3
309. Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet, vahvarakenteinen valionarttu. Hyvä kallo-osa , lyhyehkö kuono. Hyvät
korvat, tummat silmät. Hyvä purenta ja pigmentti, vahva runko. Hyvät eturaajat. Oikealaatuinen karvapeite. Hieman
käyryyttä eturaajoissa. Tasapainoiset kulmaukset. Kapeat takaliikkeet, sivulta liikkuu hyvin. Hieman litteäasentoinen häntä.
Koko 27cm.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
VAL ERI1 SA PN3
771. Tukeva runsasturkkinen narttu, jolla erittäin hyvät mittasuhteet ja kaunis ryhti. Erittäin hyvä kallo, kauniit silmät. Hyvä
kuono-osa. Eturaajat saisivat olla suoremmat. Hyvä rintakehä. Hyvin kulmautunut takaa ja hyvä häntä, liikkuu kauniisti.
10.3.2013 Juuka ry.
Kristina Ahlberg
VAL ERI1 SA PN1 VSP
439. Kaunis narttu, oikeat mittasuhteet, koko ylärajoilla. Hyvä pää ja ilme. Hyvä purenta, riittävä kaula. Vankka luusto, tuhti
runko. Hyvät takakulmaukset. Erittäin kaunis häntä. Erittäin runsas turkki, joka ei tarvitse olla yhtään pidempi. Liikkuu
aavistuksen ahtaasti takaa, muuten iloisesti ja rodunomaisesti.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
VAL ERI1 SA PN1 VSP
812. WAU! beautiful female. strong substance. full of substance. well balanced proportions between head and body, hight
and length. strong bones and feets. impressive coat and movements.
12.5.2013 Helsinki kv.
Zsuzsanna Petik, Unkari
VAL ERI1 SA PN1 CACIB VSP
2721. 4 years. Compact female. Good chest. Correct bite. Typical head. Very good coat.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
VAL ERI3 SA
983. Almost 5 years. Excellent head. SCissor bite. Excellent pigmentation. Well balanced body. Good topline. Excellent
coat texture and condition. Moves well.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
VAL ERI3 SA
727. Strong girl, lovely head, would like bit more stop Excellent , eyes & ears & scull front could be straighter, well
proportions in body excellent coat texture & condition moves very well.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
VAL ERI2 SA PN4
2304. Vankka narttu. Erinomainen ryhti ja ylälinja. Tanakka runko. Voimakas eturinta. Hyvä pää. Tummat silmät. Hieman
kapeat takaliikkeet. Runsas hyvinhoidettu karva. Esiintyy itsevarmasti.
7.7.2013
Karjaa kr.
Harto Stockmari
VAL ERI1 SA PN3
1181. Voimakas vähän ronski kokonaisuus, jolla riittävä sukupuolileima. Oikean muotoinen pää. Hyvä purenta.
Erinomainen eturinta. Hyvä runko. Kaunis takaosa. Melko hyvä karva. Liikkuu ryhdikkäästi, joustavalla askeleella.
20.7.2013 Pieksämäki ry.
Märet Kärdi, Viro
VAL ERI1 SA PN1 VSP
516. 5v. Sopivankokoinen, hieman tukevatekoinen narttu, jolla aavistuksen takakorkea selkä. Hyvät etukulmaukset.
Pystyhkö takaosa. Etujalat saisivat olla yhdenmukaisemmat. Ilmeikäs, sopivilla mittasuhteilla pää, jossa riittävä
sukupuolileima. Erinomainen pigmentti. Turkin väriin sointuva silmien väri. Ryhdikäs kaula. Hieman laiskasti kannettu
häntä. Ylipainosta huolimatta riittävän kevyet liikkeet. Hyvin runsas karvapeite. Rodunomainen olemus.
21.7.2013 Nastola ry.
Tanya Ahlman-Stocmari
VAL ERI1 SA PN1 ROP
389. Kaunislinjainen, tasapainoisesti rakentunut narttu. Erinomaiset pää ja ilme. Hyvät kulmaukset. Oikea ylälinja ja
hännänkiinnitys. Hyvä karvapeite. Liikkuu hyvin takaa. Erinomainen käytös ja olemus.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
VAL ERI2 SA PN4
1234. Nice head with beautiful expression. Correct front. Excellent solid topline. Good chest. Nice rear angulation. Excellent
tail set and carriage. Good texture. Nice movement in front and behind, and from profile.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
VAL ERI2 SA PN3
1851. 4 years old, correct bite. Good head proportion. Excellent pigmentation. Nice eyes and express. Correct earset. Little
bit heavy. Good neck and topline. Correct tailset. Excellent movement behind, little bit loose elbows. Rich coat. Texture
could be softer.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
VAL ERI4 SA
3235. Ihannekorkeus. Vankka rakenteinen narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Oikea pään muoto. Kenties aavistuksen
urosmainen vaikutelma. Hyvä kaulan pituus. Vahva rintakehä ja luusto. Erinomainen hännänasento. Pientä pehmeyttä
ylälinjassa. Karva ok. Liikkuu voimakkaalla taka-askeleella. Erinomainen luonne ja esiintyminen.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
VAL ERI2 SA PN4
5622. Excellent type. Correct head & expression. Well constructed body with correct neck & topline. Excellent angulations
behind. Moves greatly with excellent long steps. Nice typical temperament. Very well presented.
114
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VAL ERI2 SA
6951. Bigger type, well built bitch. Nice head and expression. Nice eye, bite ok. Lovely neck, good chest. Front ok, strong
back of good length, muscled back legs. Very nice coat. Moves very nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VAL ERI4 SA
7283. 5 years old bitch of high quality but a bit oversized & almost masculine in general appearance. Super head. Excellent
shoulder & front. Well muscled hind quarters. Excellent topline & tailset. Free movement. Super coat.
JUANITA 57755/12 (Bamse's Jul Godis - Miyoi's Eileithya)
Kasv. XXX. Om. Miina Moitus, Hyvinkää
20.4.2013 Hyvinkää pentun.
Tuire Okkola
5-7 PEK1
518. 6 kk nuorineiti, jolla hyvä pää ja purenta. Riittävä luusto. Taipumusta taittaa korviaan turhan paljon. Eturaajat voisivat
olla suoremmat ja rintakehä pidempi, kyynärpäät tiiviimmät. Hyvä häntä. Turkinlaatu pehmyt. Liikkuu takaraajat rungon alla,
edestä leveästi. Esitetään hyvin.
KINWAY UNREAL BEAUTY 15920/12 (Christa's Jumpy Clown Quino - Kinway Night Sprite)
Kasv. ja om. Terhi Laine, Tampere
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
JUN EH
3822. 1years old feminine bitch with nice head. Good pigmentation, good neck. Good topline, slightly low tail set. Good
angulation front and rear. Still needs to mature in body. Slightly toeing in front.
KINWAY VANILLA CREAM 50480/12 (Nicondoes Depeche Mode - Kinway Pearly Princess)
Kasv. Terhi Laine, Tampere. Om. Heli Henna
20.4.2013 Hyvinkää pentun.
Tuire Okkola
PEK3
521. 8 kk sopusuhtainen narttu, jolla riittävä runko ja luusto. Hyvä ilme, taipuisuutta taittaa korviaan. Tasapainoiset
kulmaukset. Hyvä turkki ikäisekseen. hyvä häntä. Liikkuu tänään takaraajat rungon alla, löysin kyynärin. Voisi olla
itsevarmempi. Esitetään hyvin.
12.5.2013 Helsinki kv.
Zsuzsanna Petik, Unkari
PEK3
2709. 8 months. Good size. The head balanced with body. Correct bite. Almost correct topline. Typical angulation. Good
coat. Good moving.
KINWAY VANILLA KISS 50482/12 (Nicondoes Depeche Mode - Kinway Pearly Princess)
Kasv. ja om. Terhi Laine, Tampere.
12.5.2013 Helsinki kv.
Zsuzsanna Petik, Unkari
PEK2 KP
2710. 8 months. Well built female. Correct bite. Very nice eyes. At the moment a bit loose back. Good coat. Nice pigment.
Nice moving.
18.5.2013 Jämsä kr.
Mona Selbach, Norja
PEK1 KP ROP
444. Very promising. Good proportions. Well developed head. Good mouth. Well set ears. Well angulated. Good neck and
topline. Well set tail. Well boned. Good body for age. Moves well. Good coat and colour.
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
JUN ERI4
1517. Balanced bitch. Good proportions. Correct head. Lovely expression. Good pigment. Balanced neck. Well developed
body for the age. Correct tail set. Good angulations behind. Sound movement. Good texture of coat.
9.6.2013
Orivesi kr.
Veli-Pekka Kumpumäki
JUN ERI1 SA PN4
1463. Kaunis, nuori narttu. Ikäisekseen hyvin kehittynyt. Erinomaiset mittasuhteet rungossa ja hyvä koko. Kaunis ylälinja.
Kauniit, tummat silmät. Hieman lyhyt kuono. Sopiva luusto. Tasapainoisesti kulmautunut. Oikean laatuinen karvapeite.
Kauniit ryhdikkäät sivuliikkeet, hieman ahtaat takaa.
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
JUN ERI3
636. Feminine, excellent type, very good head and expression. Little long in body. Good neck and topline well set tail.
Angulation in harmony. Very good body and coat for her age. Moves well.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
JUN ERI4
710. Pretty bitch, lovely eyes & expression, muzzle not straight, excellent byte, good bone, could have more angulation in
rear, good proportion in body bit close behind, moves well typical topline.
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
JUN ERI4
156. Very good sized bitch with very good expression & proportions & angulations. Very quality hair. Moves free. Very good
handling.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
JUN ERI2 SA PN3 VASERT
1693. 11 months. Very attractive colour & excellent coat. Beautiful, feminine head. Excellent front & ribcage & topline.
Correct angulation & tail. Excellent coat texture & sound movement.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
JUN ERI1 SA PN1 SERT VSP
2515. Erinomaisen kaunis. Hyvin kaunis ilmeinen femiininen pää. Ihanat silmät. Kaunis kaula, erinomainen lupaava kuva,
tiivis täydellisen rodunomainen runko. Täydelliset mittasuhteet, häntä ja turkki ryhdikkäät helpot juuri oikeat Kuubattaren
liikkeet.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
115
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
JUN ERI1
1206. 1 year beautiful female, little bit long in loin. Excellent modern scull. Modern stop & nose. Excellent pigmentation.
Correct scissor bite. Correct almond eyes. Very good earset with correct fold. Very good neck, little thin. Well lay back
shoulders. Straight forequarters. Very good ribcage & topline. Excellent tailset. Very good hind quarters & modern hocks.
Excellent coat quality for today, changing. Needs overall more body and movement all sides little bit wavely. Excellent
temperament.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
JUN ERI1 SA PN2 SERT
113. Excellent type. Head with a lovely expression. Good pigment. Very nice neck & topline. Enough chest. Well angulated
& very nice quality of coat. Excellent movement.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
JUN ERI3
1091. Kaunis ylälinja. Tasapainoinen pää. Kauniit tummat silmät. Hyvä luusto. Pehmeä & litteä karva. Napakat liikkeet
hieman kierteisyyttä eturaajoissa.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
JUN EH3
2398. Kookas hyvät mittasuhteet omaava Sievä pää ja ilme Hyvä kaula Hyvä luusto ja runko ikäisekseen. Kinner voisi olla
matalammat. Hyvän laatuinen turkki kauniissa kunnossa. Liikkuu kinnerahtaasti takaa etuliikkeen tulee vakiintua.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Tapio Eerola
JUN EH
7635. 15 kk kookas ja roteva narttu. Nartuksi jo turhan leveä kallo. Oikea otsapenger. Hyvä kuonon pituus. Kauniit silmät.
Voimakas pyöristyvä rintakehä. Riittävät kulmaukset. Liikunnassa on paljon voimaa. Työntää hyvin takaa.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN ERI
7267. 15 months. Good type. Should be a bit lower. Very nice head. Correct front & rear construction. Doesn't carry the tail
very well today. Nice coat.
LIVING DREAM'S ROMILDA RO JMVA 35845/12 (Saharanda Heralds Heyday - Living Dream's Rosalinde)
Kasv. ja om. Ritva Holländer-Hyyryläinen, Helsinki
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
JUN H
2298. Sirotekoinen narttu. Pieni pää. Tummat silmät. Kevyt kuono, alaleuassa vain 5 etuhammasta. Hyvä pigmentti.
Rintakehä vielä kapea. Eturinta kaipaa lisää täytettä. Suorat eturaajat. Kapeat takaliikkeet. Erittäin kaunis, hyvänlaatuinen,
hyvinhoidettu karva. Käytös vielä tottumatonta ja ujoa. Saa vielä kehittyä, vankistua ja saada lisää itsevarmuutta.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
JUN EH
1694. 1 years old. Small head and very gentle structure. Excellent pigmentation. Pointing nose. Muzzle should be stronger.
Correct ribcage & topline. Excellent tail & angulation. In general should have more substance and better head.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
JUN EH3
1844. Feminin, little bit light in bones. Too prominent stop pigment. Enough be better. Good eyes ears, good neck. leg
proportions must be better. Correct tailset. Rich coat. Movement must be more to the ground too high steps.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
JUN EH
1092. Hyvä koko & rungon pituus, lyhyt & keveä kuono-osa. Tummat silmät. Hyvin kehittynyt rintakehä. Litteä & pehmeä
karvapeite. Napakat liikkeet.
LIVING DREAM'S ROSALINDE FI MVA BY MVA RO MVA RO GR MVA 58776/09 (Pillowtalk's Just Like Rodolfo
Valentino - Living Dream's Lolette)
Kasv. Ritva Holländer-Hyyryläinen, Helsinki. Om. Kirsti Koivu & Ritva Holländer-Hyyryläinen, Helsinki
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
VAL EH
2305. Hieman siroluinen narttu, jolla pieni pää. Lyhyt ja kevyt kuono. Tummat silmät. Täyteläinen eturinta. Hyvä selkälinja.
Vaikuttaa hieman hermostuneelta. Voisi käyttäytyä itsevarmemmin.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
VAL ERI3 SA
1709. 3,5 years old. Nice, feminine head. Excellent forechest, topline and tail. Very capacious ribcage. Excellent angulation
and coat texture. Nice colour. Good temperament. Moves well.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
VAL ERI3
1852. 3 years old. Correct bite. Good head proportion, little bit prominent, too round eyes. Excellent bones. Accept topline,
too low tailset could carry better in movement. Rich coat. In movement absolutelly loose in elbows.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
VAL ERI1 SA PN2 SERT
1103. Erittäin hyvät mittasuhteet. Kaunis pää. Hieno pigmentti. Erittäin hyvä rintakehä. Karvapeite saisi olla hieman
pehmeämpää. Liikkuu hyvin.
LUMIKUONO MADAME ROCHAS LT JMVA 49214/09 (Jatakabi's Unique Star – Bellezza's Keep Me Tight)
Kasv. ja om. Mari Jänisniemi-Honkala, Lahti
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
NUO ERI3
543. Pleasing head. Dentition correct. Good eyes. Excellent ridge of neck. Topline good. All angulations are correct.
Movement good.
15.6.2013 Kotka kv.
Harri Lehkonen
AVO ERI1
1224. Feminiininen pää. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvät rungon mittasuhteet. Oikea-asentoinen häntä. Erittäin
hyvälaatuinen turkki. Esiintyy rauhallisesti. Saisi liikkua ryhdikkäämmin.
116
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
AVO ERI2 SA
2301. Hyvärakenteinen, pienehkö narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä pää, tummat silmät. Erinomainen ryhti ja ylälinja.
Täyteläinen eturinta. Suorat eturaajat. Luuston vahvuus ja rintakehän tilavuus. Sopivassa suhteessa koiran kokoon. Hyvä
karva. Liikkuu hieman malttamattomasti.
MADRINA´S AYE DAVANITA 55397/09 (Diamond Peak Casimir - Torcedore´s Alegre Nenita)
Kasv. ja om. Päivi Sarvikas, Turku.
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
AVO ERI2
164. Big sized bitch. Very happy. Good proportions & angulations & hair. Moves well. Very well handled.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
AVO ERI1 SA
1705. 4 years. Excellent size. Feminine expression, coat & colour. Skinny forechest. Excellent topline & ribcage. Correct
angulation & tail. Excellent coat, nice colour. Moves well. Needs more muscles on forechest.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
AVO Poissa
MADRINA´S BELLA GRACIA 37299/11 (Tiziana Egyptian Jasper – Madrina´s Aye Davanita)
Kasv. ja om. Päivi Sarvikas, Turku.
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
AVO ERI
165. Good sized bitch with good expression & proportions. Topline a little arched. Moves well. Handled well.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
AVO ERI2
1706. Beautiful head. Very nice colour. Excellent pigmentation. Correct ribcage. Excellent angulation & tail. Excellent coat.
Sound movement.
MADRINA´S BENDITO AMOR 37300/11 (Tiziana Egyptian Jasper –Madrina´s Aye Davanita)
Kasv. ja om. Päivi Sarvikas, Turku.
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
NUO Poissa
MADRINA'S DAMA DE LA NOCHE 42035/12 (Miyoi's Guruwari - Torcedore's Alegre Nenita)
Kasv. Päivi Sarvikas, Turku. Om. Saila Ruohonen & Päivi Sarvikas
9.6.2013
Orivesi kr.
Veli-Pekka Kumpumäki
JUN EH4
1464. Vielä keskeneräinen narttu, jolla sopiva luusto. Hyvät pään mittasuhteet. Hyvät tummat silmät. Turhan ulkokierteiset
eturaajat ja astuu ristiin edestä. Ikäisekseen hyvä runko. Ylälinja saisi olla suorempi. Hyvin kannettu häntä mutta ryhti
putoaa. Hyvä turkin laatu.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
JUN EH
711. Correct size, eye bit close, lacks a bit stop, muzzle ok, bit long in body, good coat texture, moves ok.
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
JUN ERI1 SA PN3 VASERT
157. Very good sized bitch with very good hair & expression. I'd prefer her to be a bit smaller. Moves well. Very well
handled.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
JUN ERI3 SA
1695. 1 years. Strong & feminine expression. A bit longer body. Well tempered. Nice head. Excellent forechest & topline.
Capacious ribcage. Excellent angulation & tail. Typical texture in black coat. Moves well.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
JUN ERI3
114. Very nice bitch with a nice head & pigment. Good neck & topline. Excellent chest. Well angulated. Good tail set. Nice
coat. Excellent movement.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
JUN ERI1 SA PN4
1093. Mittasuhteet hyvät. Erittäin hyvä, tasapainoinen pää, kallo-osa neliö. Kauniit, tummat silmät. Erinomainen pigmentti.
Hyvä luusto. Hyvin kehittynyt rintakehä. Litteä, pehmeä karvapeite. Erittäin hyvät, napakat liikkeet.
MADRINA'S DE LA SOUL 42036/12 (Miyoi's Guruwari - Torcedore's Alegre Nenita)
Kasv. ja om. Päivi Sarvikas, Turku.
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
JUN ERI2
158. 12 months old bitch with good expression & proportions & angulations. Quality hair. Great mover. Very well handled.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
JUN ERI
1696. 1 year old. Narrow skull. Nice eyes, but close together. Excellent front & topline. Correct ribcage, angulation & tail.
Perfect coat texture. Nice colour. Sound movement.
MARCOSA`S YOU ARE MY SUNSHINE FI MVA EE MVA 12574/10 (Pillowtalk's Tiziano - Havacasa Yes I Can At
Marcosa)
Kasv. XX om. Lisa Lindholm, Helsinki.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
VAL ERI2 SA
2874. Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Hyvä pää, ilme ja purenta. Hyvä eturinta ja eturaajat. Tilava runko.
Hyvä takaosa. Karva OK. Liikkuu joustavalla askeleella.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
VAL ERI
2427. Excellent size. Beautiful head expression. Not the best topline. Good front & behind. Very nice coat.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
117
MEJRAMS GOLDEN SUNSHINE 10165/10 (Jatakabi's True Believer - Voila Hazelnut Bonbon)
Kasv. Monica Mileteg, Ruotsi. Om. Outi ja Pinja Paatola, Klaukkala.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
AVO EH2
1231. Correct head, a little bit low on legs. Correct front, correct topline. Nice chest. Nice rear angulation. Good tail set, a
little bit flat on the back. Excellent texture. Correct movement in front and behind, nice from profile.
MEJRAMS I'M IN LOVE SE16291/2013 (Flijus Go For It - Voila Hazelnut Bonbon)
Kasv. Monika, Pernilla & Benny Mileteg, Ruotsi. Om. Monica Mileteg, Ruotsi.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
JUN EH
5615. Correct type. Head with a bit longer muzzle. Correct neck & topline. Correct angulation behind. Substance & chest in
development. Nice typical temperament, needs just a bit more ring training.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Tapio Eerola
JUN EH
7636. 11 kk. Kookas jo liioitellun pitkä mittasuhteiltaan. Pitkä pää. Hyvä kallo ja otsapenger. Suuret lähekkäin sijaitsevat
silmät. Sopiva rintakehän vahvuus. Riittävät kulmaukset. Melko pitkä lanne. Liikkuu suoraan. Ahtaat takaliikkeet. Pitkät
askeleet. Hyvä häntä.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN ERI2 SA
7268. Very flashy black & white bitch. Pather large but nice proportions. Excellent front. Firm topline. Correct tail carriage.
Lovely puppy coat.
MICKY MOON UNIQUE GIRL POHJ MVA FI MVA SE MVA NO MVA EE MVA 33493/04 (Pillowtalk’s Brumm Bear –
Micky Moon Ocean Girl)
Kasv. Nina Tiainen, Mäntyharju om. Marja-Liisa Kulusjärvi, Rovaniemi
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
VET ERI3
2738. Well proportioned femine head. STraight back, straight front. Good angulation. Coat scissored but I forgive for this in
veteran class
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
VET ERI4
44. Koko 25cm. Excellent type and size. Beautiful head with excellent expression. correct pigmentation. A bit rounded skull.
Good neck. Could be stronger topline in movement. Enough good tailset. Excellent ribcage. Enough long step in
movement. Excellent coat structure and volume. Nice temperament.
8.6.2013
Kemi ry.
Anna Redlicka, Puola
VET ERI4
322. Good type. Slightly masculin. Strong head. Good expression. Good topline. Low set and carried tail. Bit shallow
ribcage. Correct angulation Correct movement. Very rich coat.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
VET ERI1 SA PN3 VET-ROP
819. Erinomaisessa kunnossa esitetty 9-v veteraaninarttu, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvät pään linjat. Kaunis ilme. Hyvä
ylälinja. Hieman avoin häntä. Hyvät kulmaukset. Kauniisti laskeutuva karvapeite. Tasapainoiset liikkeet.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
VET ERI3
3290. 9 years, strong bitch. Very good condition for the age. Excellent head. Excellent coat. Overall a bit too heavy. Correct
movement.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
VET ERI1 SA PN3 VET-ROP
2977. Perfect coat. Good movement. Good angulations. Strong back. Correct movement.
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
VET ERI1 SA VET-ROP
1754. Mycket bra huvud uttryck. Välplacerade ögon. Något uppured skuldra. Raka framben. Utmärkt kropp. Bra
pälsstruktur. Välvinklad bak. Väl markerad kors. Rör sig med bra steg. Välpresenterad.
14.9.2013 Pello ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
VET ERI2 SA
345. 10 v. kookas vankkarakenteinen veteraani. Hyvät pään mittasuhteet, tummat silmät. Tasapainoinen ylälinja, hyvä
hännän asento, erinomainen rungon syvyys. Hyvin kulmautunut edestä + takaa. Liikkuu hyvin. Kaunisasentoinen häntä,
erinomainen karvapeite.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VET ERI
6959. Nice outline. Lovely condition. Nice head and expression. Lovely neck. Nice chest, front ok. Strong back, well
muscled back legs. Tailset ok. Lovely condition. Moves very nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VET ERI
7291. 10 years old female still going strong. Good head. Nose should be more black. Correct front & rear. Rich coat but a
little too much Lasa Apso type for me.
MIMARCON BONNIE TYLER C.I.B POHJ MVA FIN MVA SE MVA DK MVA NO MVA EE MVA LT MVA JV-01 BALTV-08
EEV-04 MV-08 42261/00 (Mr Yeti-Yowie Sweet Honesty – Ganesan Rose-Marie)
Kasv. Pirjo-Riitta Östring, Nokia om. Sanna Iltanen, Rauma
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
VET ERI4 SA
3846. 12 years old, lovely type and quality. Excellent head, correct bite. Kept in wonderful conditions. Lovely construction.
Lovely movement.
4.8.2013
Turku kr.
Jussi Liimatainen
VET ERI1 SA VET-ROP
1756. Hyvä koko & rungon malli. Viehättävä narttumainen pää. Hyvä kaula & ylälinja. Hieman löysät kyynärpäät. Hyvä
runko, turhan kevyt takaosa. OK häntä. Ohut turkki. Upea ryhdikäs olemus. Ikä näkyy takaliikkeissä.
118
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
MIMARCON SHE IS A LADY 12047/12 (Mimarcon Omar Sharif - Massivus Angel´s Nathy)
Kasv. Pirjo-Riitta Östring, Nokia. Om. Annariikka Östring, Tampere
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
NUO Poissa
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
NUO Poissa
MIRDAN CHICA CAPITAN 53749/11 (Running Beuty Face Of Poker - Zeralda´s Touch Too Much)
Kasv. Päivi Toroi, Siilinjärvi. Om. Jasmin Kuittinen ja Niclas Kråkström
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
NUO EH
976. 20 months. Small size. Small feminine head. Scissor bite. Excellent pigmentation. Eyes could be darker. Good
proportions. Short body. Would prefer better coat texture. Needs more ringtraining.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
NUO EH2
716. Lovely size, correct head, eye placed bit close, lovely type moves very close behind, lack a bit of neck needs a bit ring
training.
MIRIKIN WINTER MOON 30662/12 (Pillowtalk's Cher Mon Coeur - Mirikin Sweet Nellie)
Kasv. Mirja Kirvesniemi, Inkeroinen. Om. Mirja Kirvesniemi & Essi Korhonen, Inkeroinen.
15.6.2013 Kotka kv.
Harri Lehkonen
JUN EH
1218. Tottumattomasti esiintyvä nuori narttu. Hyvä pää. Raajat voisivat olla kulmautuneemmat. Riittävä rungon pituus. Saisi
kantaa häntäänsä korkeammalla. Melko hyvän laatuinen turkki. Saisi liikkua pidemmällä askeleella. Tarvitsee
kehätottumusta.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
NUO EVA
1848. 20 months. Can't check bite both temp and training. Good head. Low on legs. A little bit short legs. Natural hair.
Could be better brushed. Correct tailset. Moves well. Not show herself. Needs training and socialisation.
MISS QUICKSILVER SWEET HONESTY NHSB2884721 (Mr Naughty By Nature Sweet Honesty - Miss Lucy In The Sky
Sweet Honesty)
Kasv. Meta von Hout, Hollanti. Om. Hanna Koivunen, Hollanti
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
JUN ERI
2516. Femiininen hyvän tyyppinen mittasuhteiltaan hyvin kaunis reipas narttu. Femiininen kaunis pää ja ilme, etuasentoiset
lavat, lupaava rintakehä, tiukka häntä. Lupaava vielä hieman kihara, pehmeä karvapeite. Lupaavat liikkeet, hyvin esitetty.
MIYOI'S ELECTRA 43807/08 (Polar Sweet's Dream Of Gold - Ganesan Dona Juanita)
Kasv. Pirkko-Riitta Metsävainio, Oulu. Om. Anne Kuusijärvi, Tornio
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
AVO EH
2730. Feminine. VEry nice type. Good proportions.Typical feminine head. Straight back when she whant to. Straight front.
Good chest. Good angulation, turn out to the back, whitc is very clear when she moves, otherwise free mover. Unhappy
with the noise.Does not put her tail up. Nice coat.
MIYOI´S HI HANA 28288/10 (Jakatabi´s Think Me First - Miyoi´s Electra)
Kasv. Pirkko-Riitta Metsävainio, Oulu. Om. Merja Ollanketo, Haapavesi
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
AVO ERI3
33. Koko 24,5cm. Excellent type, feminine. Nice head. Enough flat in skull. Correct size muzzle. Excellent eye expression.
Good neck and topline. A bit straight angulation front, could be better angulated behind. Needs a bit longer lower thigh and
better step behind in movement. Good coat and structure. Lovely temperament.
MIYOI'S IRIS GOLD 20779/12 (Miyoi's Guruwari - Sanillan Shining Sun)
Kasv. ja om. Pirkko-Riitta Metsävainio, Oulu
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
JUN ERI1 SA PN1 SERT VSP
2708. Nice type. Good proportions. Feminine. Feminine with typical expression. Straight back, a little soft. Front could be
straighter. Good chest. Exellent angulation in back. Good coat. typical mover. today trying to do her own thing.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
JUN ERI1 SA SERT
21. Koko 24cm. Excellent type. Good balance. Correct body format.Good bones. Nice head, correct expression. Good
proportions of skull and muzzle. Excellent bite. Dark expressive eyes. Excellent pigmentation. Typical earset. Excellent
strong topline and tailset. Good ribcage. Correct front legs position. Good rear angulations. Excellent free movement with
correct step. Good coat structure and volume. Beautiful temperament.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
NUO EH4
3274. 16 months. Elegant bitch. Enough typical head & expression. Feminine type. Correct size & format. Topline should
be straighter. Moderate angulated in front & rear. Coat should be better groomed. Narrow behind.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
NUO EH3
2961. Correct propotions. Good movement. Good type of head. Good sized neck. Correct angulations. Coat not enough
long & rich for shows.
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
NUO ERI4
1743. Mycket bra huvud uttryck. Välplacerade ögon. Bra hals. Mycket bra kropp. Raka framben. Något uppured skuldra.
Välvinklad bak. Bra markerad kort. Något i mellan päls. Rör sig väl. Välpresenterad.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
119
MIYOI'S ITCHY-BITCHY 20781/12 (Miyoi's Guruwari - Sanillan Shining Sun)
Kasv. Pirkko-Riitta Metsävainio, Oulu. Om Maari Jurvelin, Oulu
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
JUN EH
2709. Small, feminine. Woud prefer stronger head to the body. Good eye shape. Muzzle a little short. Back coul be more
level. Straight front. Good chest. Good back angulation. Good coat. Temperament mover.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
JUN EH
22. Koko 23,5cm. Feminine. Enough strong in bones. good body format. Head a bit too small fot the body. A bit short and
rounded head. Enough strong foreface. Good dark eyes. A bit long earset. Excellent neck. Could be stronger topline in
movement. Good tailset. Correct angulations front and behind. Moves well. Nice temperament. Excellent temperament.
MIYOI´S JEANNE DARC 32929/12 (Dream Maker of tai Poseidonas - Miyoi´s Hi Hana)
Kasv. ja om. Pirkko-Riitta Metsävainio, Oulu
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
JUN ERI4
23. Feminine. Nice type. Correct body format. Nice head with typical expression. A bit rounded skull. Enough good
proportions of skull and muzzle. Good bite. Expressive dark eyes. Excellent neck. Good topline and tailset. Enough
angulations front and behind. Moves with enough length of step. Nice temperament. Good coat and volume.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN ERI1 SA PN4 VASERT
3270. 14 months. Elegant & feminine bitch. Nice head & expression. Very good coat for the age. Need a bit more
substance. Need angulated in front & rear. Correct tailset. A bit narrow behind.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
JUN ERI3 SA
2956. Nice female. Good movement. Good propotions. Correct coat. Good temperament.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
JUN ERI1
638. Tillräckliga proportioner. Välformat huvud. Bra uttryck. Saxbett. Tillräcklig hals. Ännu tunn i kroppen. Jämn överlinje.
Bra bred i låret. Benstomme räcker. Välskött päls som ännu kunde ha litet bättre struktur rör sig med bra steg från sidan
välpresenterad.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
JUN ERI2
3218. Ihannekokoinen. Feminiininen pää, kaunismuotoiset ja tummat silmät. Hyvä pään muoto. Erinomainen kaula ja selkä
sekä hännän asento. Runko vielä vähän kapea. Sopusuhtaisesti kulmautunut. Melko laskeutuva turkki. Liikkuu hyvin
sivusta, aavistuksen kapea takaa vielä. Luonne ok. Esitetään hyvin.
MOONLIGHT SILVER'S BE MY BEST CHOICE 44203/12 (Jatakabi's Endless Story - Jatakabi's Without A Doubt)
Kasv. ja om. Mira Hölttä, Myllyoja.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
JUN ERI1 SA PN3 SERT
804. very compact and feminine general appearance. typical head, impressive. very balanced proportions between head
and body. good quality of coat.
15.6.2013 Kotka kv.
Harri Lehkonen
JUN EH3
1219. Tottumattomasti, mutta reippaasti esiintyvä nuori narttu. Hyvänmuotoinen pää. Rungon tulee vahvistua.
Hyväasentoinen häntä. Riittävät kulmaukset. Melko hyvänlaatuinen turkki. Vielä hieman pentumaiset liikkeet ja olemus.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
JUN EH
712. Correct size, pretty feminine head, bit long in loin, needs ring training, movement difficult to judge.
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
JUN ERI1 SA PN4
1625. 1 years. good type. very female expression correct bite. good neck and shoulders. enough chest for the age. well
angulated behind. good coat enough movement.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
JUN ERI2 SA VASERT
1845. 13 months correct bite. Enough strong bones. Good head proportion. Typical eyes and expression. Correct ears.
Good topline. Enough good tailset. Well angulated behind. Good movement. Typical temperament for breed.
31.8.2013 Mäntyharju kr.
Annaliisa Heikkinen
JUN ERI1
1213. Hyväntyyppinen, sopusuhtainen nuori narttu. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Hieman etuasentoiset lavat.
Kyynärpäät saisivat olla rungon myötäisemmät. Tiivis runko. Hyvä häntä. Liikkuu hieman ahtaasti takaa ja köyristää
selkäänsä liikkeessä. Hyvä karva. Miellyttävä luonne.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Tapio Eerola
JUN ERI SA
7637. 17 kk. oikeat mittasuhteet hyvä tyyppi. Hyvä pää ja silmät. Sopiva kuonon pituus. Voimakas rintakehä. Erittäin hyvät
kulmaukset. Hyvä karvapeitteen laatu. Sisäkierteiset etuliikkeet. Askelpituus hyvä. Hyvä häntä.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN ERI
7269. 17 months. Correct size. Feminine head. Bit short neck. Good shoulder & topline. Good substance. Correct tail
carriage. Moves well. A bit too straight in coat.
MÄNTYHAVUN HELMI 44695/12 (Jatakabi's You Are My Gold - Mäntyhavun Doora)
Kasv. Kaija Männistö, Härmä. Om. Jonna Heinola & Kaija Männistö, Kokkola.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Cannon Yvonne, Irlanti
PEK Poissa
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
JUN H
987. Very feminine. Enough bones for the size. Good head proportions. Excellent pigmentation. Scissor bite. Unfortunate
by only 4 in cissors in low jaw. Loach topline. Correct tailset. Enough forechest for the age. Rathes too straight rear
angulation. Good be move stable in movement. Promising coat.
120
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
16.6.2013 Pietarsaari ry.
Jurate Butkiene, Liettua
JUN ERI2 SA
312. Feminine. Compact body Head in good propotions & correct expression Should have bigger eyes. Correct ears.
Correct topline & tail set. Quite well angulated in front Excellent in rear. Well balanced movement. Coat not in best
condition today. Excellent pigmentation sound temperament. Lovely presentation.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN EH4
3271. 13 months. Feminine bitch. Need time for developing. Correct head shape. Under jaw could be a bit stronger. Good
coat for the age. Straight topline. Narrow behind.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
JUN EH
2957. Lovely head. Well boned. Not enough deep chest, free elbows open hocks! Narrow steps of hind quarters.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
JUN EH3
639. Liten. Huvud i proportion till kroppen skalle ännu för runt. Saxbett. Bra pigment. Okej öron. Ska ännu få mycket mer
kropp. Litet tunn kunde vara ngt bättre vinklad. Rör sig väl från back o fram kunde ta ngt längre steg. Välskött päls. Trevlig
temperament.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
JUN EH
3219. Oikea koko (23 cm). Siro narttu jolla hyvät mittasuhteet. Oikea pään muoto. Hyvä silmien väri, hieman pyöreä muoto.
Riittävä kaula, hyvä ylälinja. Erinomainen hännän asento. Riittävästi kulmautunut. Erinomainen karvan laatu. Liikkuu
normaalisti. Viehättävä luonne. 4 etuhammasta alaleuassa, jonka vuoksi EH tänään.
MÄNTYHAVUN IIDA 47981/12 (Sanillan Twilight Zone - Tarinakummun Benten)
Kasv. Kaija Männistö, Härmä. Om. Jonna Heinola, Kokkola.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Cannon Yvonne, Irlanti
PEK Poissa
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
JUN EH
988. Very good type. Excellent bones. Correct proportions. A bit short muzzle. Low canines too hight. Enough neck. Loach
back. Good have better tail carriage. Good forechest. Bit short upperarms. Good be stronger at hocks. Good coat for the
age. Presentation & movement needs to his prove.
16.6.2013 Pietarsaari ry.
Jurate Butkiene, Liettua
JUN EH
313. Correc type. Well sized. Feminine. Beautiful expression of head. Correct topline. Tail is lying on the back. Well
balanced movement. Could show more temperament & soundness in the ring. Excellent coat texture. Lovely presented.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN EH
3272. 12,5 months. Feminine bitch. Good type Good coat for the age. Topline should be straighter. Very good coat quality.
A bit short in body. Movement should be better balanced.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
JUN EH
2958. Small female. Soft neck. Not enough good angulated hind quarters. Not enough correct topline. Good coat. Correct
temperament.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
JUN EH
640. Feminin. Men skallen behöver bli flatare. Väl utfylld nosparti. Öppet bett. Mörka ögon. Bra pigment. Markerad förbröst.
Kroppen räcker för åldern. Kunde ha ngt mer vinklad bak. Välskött päls som måste få mycket bättre struktur. Ännu - mycket
ullig. Behöver tränas att visa sina rörelser bättre men använder sina bakben väl. Trevlig temperament.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
JUN H
3220. Pienikokoinen (21,5 cm) ja ylälinjaltaan hieman köyry ja takakorkea narttu. Feminiininen pää. Tummat silmät. Kalloosa hieman pyöreä. Oikea hampaiden määrä, mutta ala-kulmahampaat hieman ahtaat. Hyvä kaula. Hyvä rungon vahvuus.
Hieman litteä häntä. Runsas, vielä pentumainen turkki. Saisi olla hieman paremmin kulmautunut takaa ja saisi liikkua
hieman vetävämmällä askeleella. Viehättävä luonne.
MÄNTYHAVUN IINES 47982/12 (Sanillan Twilight Zone - Tarinakummun Benten)
Kasv. ja om. Kaija Männistö, Härmä.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
NUO H
3224. Pienikokoinen ( säkä 22 cm). Narttumainen pää, jossa kuono-osa voisi olla hieman pitempi. Kaula voisi olla vähän
pidempi ja ryhdikkäämpi. Hyvä rintakehä, mutta ylälinja saisi olla suorempi. Hännänasento hieman litteä. Liikkuu
normaalisti mutta tänään ei haluta liikkua. Hyvin runsas, melko villava turkki. Tarvitsee lisää näyttely tottumusta, jotta
esiintyminen olisi oikea.
NICOLEN HASTA LA VISTA 47946/11 (Ganesan Jet Set Jerry - Ganesan Nice To Know)
Kasv ja om. Tanja Mäkipää, Akaa
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
NUO ERI3
2721. Feminine, strong bone. Would prefer a stronger head to body proportions. Good head. Could be a little wider. Solid
level back. Straight front. Good hint quarter. Good hair. Good movement. Would prefer her just a little lower on a legs to
mach head
12.5.2013 Helsinki kv.
Zsuzsanna Petik, Unkari
NUO EH2
2718. 22 months. Compact well built female. Typical head. Correct bite, but only 5 teeth. Nice topline. Angulation could be
better. Nice moving.
18.5.2013 Jämsä kr.
Mona Selbach, Norja
AVO ERI1
458. Very nice shape and type. Nice expression. Scissor bite and 5 front teeth in upper jaw. Sufficient neck. Good topline.
Well set tail. Good body and angulations. Moves well. Good coat and colour.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
121
9.6.2013
Orivesi kr.
Veli-Pekka Kumpumäki
AVO H
1470. Hyvät mittasuhteet ja reipas olemus. Sopiva luusto. Turhan kapea alaleuka. Ylhäältä yksi etuhammas puuttuu ja
purenta hieman vino. Tummat silmät, hyvä pigmentti. Kaunis ylälinja. Hyvä runko ja turkin laatu. Liikkuu ryhdikkäästi.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
AVO Poissa
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
AVO ERI3
166. Good sized bitch with good proportions & expression & hair. Moves well. Very well handled.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
AVO Poissa
NICOLEN KAIZEN VIENTO 10986/12 (Zeraldas Double-Or-Quits - Nicolen Festina Lente)
Kasv. ja om.Tanja Mäkipää, Akaa
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
JUN EH
2710. Small feminine. Good proportions. Would prefer stronger head. Feminine head. Eye a little round. Back could be
straighter. Straight front. Good chest. Good back angulation. good wavy coat. Very good mover. Spoiled by unlevel back.
9.6.2013
Orivesi kr.
Veli-Pekka Kumpumäki
NUO H
1467. Pieni, hyvin itsevarma narttu joka esiintyy ryhdikkäästi. Kovin siro luusto. Kuono saisi olla täyteläisempi. Yläleuassa
vain viisi etuhammasta. Hyvä pigmentti. Ylälinja voisi olla suorempi. Iloisesti kannettu häntä. Kovin ohut karvapeite,
karheaa laadultaan. Esiintyy hienosti.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
NUO H
1701. 19 months. Nice colour. Excellent coat. Small head. Excellent eyes. I2 up left missed. Straight front. Roached topline.
Excelent ribcage. Correct hind angulation. Drier coat. Movement with too short steps withont stride. Serious teeth defect.
NICOLEN KUM BA YAH EJ10985/12 (Zeraldas Double-Or-Quits - Nicolen Festina Lente)
Kasv. Tanja Mäkipää, Akaa. Om. Roosa Lahti, Ylöjärvi
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
NUO EH3
118. Nice size. Good head. Good pigment. Excellent ear set. Enough neck. Enough chest. Angulation ok. Coat is changing.
Today she doesn't want to present her movement.
NO IMPERFECTION GLORY AND HOPE 43525/10 (Behave's Joker In Jazz – No Imperfection Astarofgold)
Kasv. Charlotte Saariaho, Alaveteli, om. Catarina Finell, Kokkola.
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
AVO ERI2
997. Very feminine. A bit too longish in loin. Correct head. Scissors bite. A bit light eyes. Good topline. Excellent tail.
Excellent chest. Very well angulated. Enough drive in movement. Typicall coat.
16.6.2013 Pietarsaari ry.
Jurate Butkiene, Liettua
AVO ERI2
318. Feminine. Nice outline. Beautiful head & expression. Correct topline & tail set. Should have stronger body, and
stronger muscles in rear. Well balanced movement a bit narrow in rear. Correct coat. Lovely presentation. Would like to see
better temperament & more soundness.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
AVO ERI
2968. Good head. Well boned. Little bit short neck & hind quarters. Correct type of coat. Good temperament. Not enough
good topline.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
AVO Poissa
28.7.2013 Pihtipudas ry.
Harto Stockmari
AVO Poissa
3.8.2013
Iisalmi kv.
Antonio Di Lorenzo, Norja
AVO EH4
737. Feminine. Very good type, excellent size. Needs longer chest and better condition of coat. Good angulation in front,
needs more in rear. Excellent eyes and muzzle. Good movement.
NO IMPERFECTION JUST FOR LOVE 38621/12 (Mistytrails Grantme Perfection - No Imperfection Friend Forever)
Kasv. Charlotte Saariaho, Alaveteli. Om. Sari Sankkinen, Palojoki
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
JUN ERI
2517. Femiininen oikean tyyppinen reipas narttu, femiininen ilmeikäs pää, etuasentoiset lavat ja liikkeessä etuosa hieman
pettää. Hyvä rintakehä. Hyvä takaosa. Lupaava turkki. Kauniit liikkeet mutta ryhti voisi olla parempi. Esitetään kauniisti.
NO IMPERFECTION MISS MAGIC 20460/13 (Christa's Jumpy Clown Ximbo - No Imperfection High Hopes)
Kasv. Charlotte Saariaho, Alaveteli. Om. Erika Nuorimaa, Helsinki
31.8.2013 Helsinki pentun.
Zidy Munsterhielm-Ehnberg
PEK1 KP VSP
304. 7 kk. Erinomainen tyyppi & koko. Kaunis pää. Vielä hieman kevyt kuono. Hyvät silmät & korvat. Hyvä purenta. Hieman
etuasentoiset lavat. Hyvä takaosa. Sopiva rintakehä. Hyvä häntä. Liikkuu hyvin. Hieman laihassa kunnossa. Lupaava
karva. Hyvä luonne.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
PEK1
1082. Viehättävä narttupentu jolla hyvät mittasuhteet. Neliömäinen kallo, hieman lyhyt kuono-osa. Mantelinmuotoiset
silmät, hyvä pigmentti. Karvapeite ei parhaassa kunnossa, liikaa karheutta. Liikkuu edestä sisäkierteisesti.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
PEK3
2382. Tällä hetkellä hieman pitkä runkoinen. Kaunis kaula ja ylälinja. Erittäin sievä pää. Erinomainen luusto. Hyvin
kulmautunut takaa, tällä hetkellä hieman avoin häntä. Lupaava. Liikkuu hyvin, esiintyy reippaasti, esitetään erinomaisesti.
122
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
NO IMPERFECTION NEVER BACK DOWN 33559/13 (Behave's Joker In Jazz - No Imperfection Friend Forever)
Kasv. Charlotte Saariaho, Alaveteli. Om. Katja Porentola & Charlotte Saariaho, Vaasa.
6.10.2013 Kokkola pentun.
Markku Kipinä
5-7 PEK1 KP ROP
201. Kooltaan ja mittasuhteiltaan erittäin lupaava pentu. Riittävä luusto. Ikäisekseen hyvä runko. Hyvät pään linjat. Hyvä
purenta, tummat silmät. Tasapainoisesti kulmautunut. Miellyttävä luonne. Lupaava turkki. Liikkuu ryhdikkäästi erinomaisella
sivuaskeleella. Hieman kapea takaa.
NORRTUSSARNAS BEA TRIX THE BEAUTY SE52656/2012 (Facklans Isak - Behave's Kiss Me Kate)
Kasv. Camilla Hansson & Helene Mickelsson, Ruotsi. Om. Camilla Hansson, Ruotsi.
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
JUN ERI2
1740. Mycket bra huvud uttryck. Välplacerade ögon med bra färg. Välvinklad fram. Bra raka framben. Bra kropp. Välvinklad
bal. Väl markerad kors. Välansatt svans. Bra päls. Rör sig med bra steg. Välpresenterad.
PELVIX JUST AN ILLUSION SE MVA SE17963/2011 (Frosty Ink's Midnight Moon - Buenazo's Zahara Hot Nights)
Kasv. Tarja Arola Lundgren, Ruotsi. Om. Per-Gösta Pettersson, Ruotsi
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
AVO ERI1 SA PN3
1747. Mycket bra huvud uttryck. Välplacerade ögon med bra fä Bra hals. Något uppured skuldra. Välvinklad överarm. Raka
framben. Utmärkt kropp. Välvinklad bak. Välmarkerad kors. Mycket bra päls. Rör sig väl. Välpresenterad.
14.9.2013 Pello ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
AVO ERI1 SA PN2 VASERT
341. Hyvät mittasuhteet + koko + luusto. Kaunisilmeinen nartun pää, hyvä kuonon pituus. Tasapainoinen ylälinja hyvä
häntä, syvä rintakehä. Hyvin kulmautunut. Liikkuu tasapainoisesti ja ryhdikkäästi. Hyvä karvanlaatu.
PELVIX LADY STARDUST DK V-13, NO JV-12 SE21404/2012 (Zodiaka'La Star's Dare To Be Divine - Buenazo's
Babushka)
Kasv. Tarja Arola Lundgren, Ruotsi. Om. Tarja Arola Lundgren & Amanda Lundgren, Ruotsi
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
JUN EH4
1047. Koko 28 cm. Hyvän kokoinen, hieman korkea raajaisen vaikutelman antava, joka saa mittasuhteet näyttämään
lyhyeltä. Hyvä kallo. Hyvän muotoiset keskiruskeat silmät. Kuono-osa saisi olla pidempi ja vahvempi. Hyvä purenta. Oikean
mallinen rintakehä. Ikäisekseen hyvä eturinta. Turhan hieno ja pehmeä laatuinen karva. Eturaajoissa hieman käyryyttä.
Litteä häntä. Riittävät kulmaukset. Kevyt joustava sivuaskel, jossa saisi olla enemmän ulottuvuutta.
12.5.2013 Helsinki kv.
Zsuzsanna Petik, Unkari
JUN ERI1 SA PN3 VASERT
2714. 14 months. Well built female. Nice pigment. Correct bite. Foreface could be longer. Good topline. Typical
angulations. Very nice moving.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
NUO ERI1 SA PN3 VASERT VACA
5617. Excellent type. Excellent construction of the head. Beautiful eyes. Excellent neck & topline. Excellent angulations.
Excellent mover. Excellent nice temperament. Perfectly presented.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
AVO ERI1 SA PN2 SERT VACA
6945. Nice outline. Nice head and good expression. Good pigment. Lovely neck, nice chest. Good front. Strong back of
good length. Strong backlegs. Well set tail. Moves nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
NUO ERI1 SA VASERT
7276. 20 months. Very attractive. Very balanced in proportions. Feminine head. Well pigmented eyelid. Good neck &
shoulder. Level topline. Correct tailset. Free movement. Rich coat.
PELVIX SWEET BLOSSOM SE V-12 SE46861/2011 (Behave's Joker In Jazz - Aco Tara's Ice-Queen)
Kasv. Tarja Arola Lundgren, Ruotsi. Om. Tarja Arola Lundgren & Eva Modmark, Ruotsi
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
NUO ERI1 SA PN3 VASERT CACIB
1051. Koko 26 cm. Ryhdikäs, erinomainen koko ja mittasuhteet. Hyvä kallo-osa, hieman lyhyt ja kevyt kuono-osa. Kauniit
tummat silmät. Hyvä purenta. Rintakehä kaipaa lisää lihasmassaa. Eturinta saa täyttyä. Eturaajoissa hieman käyryyttä.
Oikeanlaatuinen karva. Kaunis kaarinen häntä. Tasapainoisesti kulmautunut. Kevyet vaivattomat liikkeet.
12.5.2013 Helsinki kv.
Zsuzsanna Petik, Unkari
NUO ERI1 SA PN2 SERT VACA
2719. 22 months. Nice type but a bit short foreface. Correct bite. Very nice head. Good topline. Very good coat. Free
action.
PELVIX VELVET COUCH 28647/12 (Zodiaka´La Star´s Dare To Be Divine - Buenazo´s Babushka)
Kasv. Tarja Arola Lundgren, Ruotsi. Om. Tia Hoikkala ja Tommi Ylitalo, Espoo
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
JUN H
1048. Koko 28 cm. Hyvän kokoinen. Mittasuhteiltaan oikea. Hyvä kallo-osa. hieman lyhyt ja kevyt kuono-osa. Kauniit
tummat silmät. Tiukka saksipurenta. Ikäisekseen hyvä runko. Eturinta saa vielä täyttyä. Eturaajat saisivat olla suoremmat.
Pehmeä laatuinen karva, litteä häntä, heikko taka-osa, tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu takaa kovin ahtaasti, etuliike
epävakaat. Seistessä köyristää selkäänsä, samoin etuosa putoaa.
12.5.2013 Helsinki kv.
Zsuzsanna Petik, Unkari
JUN ERI3 SA
2715. 14 months. Compact female. Typical coat. Correct bite. Very nice small dark eyes. Good topline. Nice moving.
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
JUN ERI2
534. Excellent head. Dentition good. Beautiful eyes. Excellent ridge of neck Topline good. All angulations correct. Excellent
movement.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
123
15.6.2013 Kotka kv.
Harri Lehkonen
JUN EH4
1220. Vielä melko kevytrakenteinen nuori narttu. Melko hyvä pää. Eturinnan & rintakehän tulee vahvistua. Hyväasentoinen
häntä. Oikeanlaatuinen turkki. Esiintyy rauhallisesti. Vielä melko ahtaat takaliikkeet.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
JUN ERI3
713. Nice size, very feminine, eyes could be bit bigger and not so close, correct bone & chest correct angulations, excellent
coat texture, close behind, correct movement in front, typical topline.
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
JUN ERI2 SA
1626. 16 months. well in type. correct bite. good neck and shoulders. little bit narrow brisket. enough chest for the age.
good topline. well angulated behind. good coat narrow hocks in the movement but the step is typical. good tail carriage.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
JUN ERI
1697. 17 months. Nice feminine head. Correct front. Excellent ribcage. Skinny along spine. Long loins. Excellent tail &
angulation. Moves fluently. Nicely tempered. Excellent black coat.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
JUN ERI1 SA VASERT
1225. Very nice head with excellent proportions. Beautiful shape of eyes, with beautiful expression. Correct front. Nice
topline. Chest should be deeper and more developed. Nice rear angulation. Correct junior texture. Excellent tail set, a little
bit flat on the back. A little bit tight movement behind, correct in front, nice from profile.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
JUN ERI3 SA
2518. Femiininen linjakas mittasuhteiltaan kaunis lupaava juniori. Femiininen kaunis ilmeinen pää, etuosa voisi olla
parempi. Hyvä rintakehä ja takaosa. Kaunis turkki. Lupaavat liikkeet. Kauniisti esitetty.
4.8.2013
Turku kr.
Jussi Liimatainen
JUN EH3
1746. Hyvä koko. Turhan kapeat leuat. Hieman pienet silmät. Hyvä kaula. Riittävä runko & eturinta. Eturaajat saisi olla
suoremmat. Takaosa saisi olla lihaksikkaampi. Pehmeä karva. Turhan kapeat liikkeet edestä & takaa.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
NUO ERI2 SA PN4
119. Well balanced bitch. Very typical head & ear set. Long neck. Good chest. Well angulated. Nice tail set. Movement Ok.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
NUO ERI1 SA PN3 VASERT
1097. Mittasuhteet hyvät, hyvä pään muoto. Kauniit tummat silmät. Hyvä luusto. Oikein kehittynyt runko. Erinomainen
pehmeä & litteä karvapeite. Hieman kierteisyyttä eturaajojen liikkeessä.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
NUO ERI1 SA PN3 SERT
2400. Sopivan kokoinen erittäin hyvät mittasuhteet Erittäin kauniissa kunnossa Erinomainen runko ja luusto Kaunis pää
Kauniit ilmeikkäät silmät erinomainen turkin laatu Hyvin kulmautunut takaa Liikkuu hyvin sivulta ahtaasti takaa Hyvin
rodunomainen kokonaisvaikutelma.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
NUO Poissa
PIKIKUONON ADELENE 11178/12 (Mamitas Double Delight - Lamona)
Kasv. Sari Hiljanen, Lievestuore. Om. Anne Jukarainen, Mikkeli.
20.7.2013 Pieksämäki ry.
Märet Kärdi, Viro
NUO EH1
514. 20 kk. Oikea tyyppinen, keskivahvalla raajaluustolla & sopivilla mittasuhteilla nuori narttu jolla hyvät kulmaukset.
Kohtuullisen suorat etujalat. Hieman kinnerahdas takaa. Päässä saisi olla aavistuksen pidempi kuono-osa ja kookkaammat
silmät. Hyvä ryhti, tasapainoiset liikkeet. Hyvin kannettu häntä. Oikeanlaatuinen karvapeite ilman liioittelua, mutta tänään ei
parhaassa mahdollisessa kunnossa. Toivoisin enemmän rodunomaista temperamenttia, yhdenmukaisempaa menopaluu
liikettä.
PIKIKUONON ALICE 11175/12 (Mamitas Double Delight - Lamona)
Kasv. Sari Hiljanen, Lievestuore. Om. Milla Pasanen, Kuopio.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
NUO ERI4
977. 1,5 years. Excellent size and outline. Feminine head. Scissors bite. Good neck. Very good body. Very good movement
and presentation.
PILLIWINK'S QUERIDA DEL SOL 52912/12 (Ganesan Jet Set Jerry - Pilliwink's Infanta Del Sol)
Kasv. Birgit Englund, Helsinki. Om. Heini Hyttinen, Espoo.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
JUN Poissa
PILLIWINK'S NEVISCA EE MVA 13419/10 (Pillowtalk's Just Like Rodolfo Valentino - Bombattaren Osa-Ondulada)
Kasv. Birgit Englund, Helsinki. Om. Helena Sundström, Tuusula.
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
AVO T
1052. Koko 27 cm. Hyvän kokoinen, rungon mittasuhteiltaan lyhyt. Sievä pää, pyöreyttä kallossa, lyhyt kuono-osa. Tummat
silmät, hieman värjäytyneet silmän aluset. Hyvä purenta, kapea alaleuka. Vain viisi alaetuhammasta. Riittävän täyteläinen
eturinta. Hieman käyryyttä eturaajoissa. Riittävästi kulmautuneet raajat. Kuiva karkea karvapeite. Hyvä häntä. Lyhyt
sivuaskel. Etuliike epävakaa.
PIMU 31441/12 (Zabadou's Not For Sale - Zabadou's Oh-La-Laa Lola)
Kasv. XXX Om. Laamanen Miia C/o Laukkanen Hanna-Kaisa. Raatala
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
JUN EH
535. Pleasing head and eyes. Dentition correct. Ridge of neck good. Moves very close at rear.
124
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
POLAR SUNRISE AMANDA PARADISE 33506/12 (Bedal's Sweet & Spunky Don Juan - Divino Amor Amanda-Noche)
Kasv. ja om. Elisa Lax, Turku
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
JUN EH
1518. Small bitch. Needs time to mature. Balanced head to the body. Correct skull and muzzle. Scissor bite. Correct neck.
Body needs time to mature. Well set tail. Correct movement. Needs under coat aand a little more coat in this moment.
REDENSTAMM PANTHERA 53684/12 (Zabadou's Not For Sale - Diamond Peak Golden Earring)
Kasv. Kaisa Eskola, Lohja Om. Paula Fihlström, Turku.
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
PEK1 KP ROP
1507. Narttumainen kokonaisuus. Ok. mittasuhteet. Oikeanmuotoinen ja ilmeinen pää. Hyvä purenta. Etuosan tulee vielä
kehittyä. Normaalisti kehittynyt runko. Hyvin kulmautunut takaosa. Hyvä käytös. Liikkuu hyvin sivulta, ahtaasti takaa.
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
JUN ERI4
536. Correct head. Dentition good. Pleasing eyes and expression. Excellent ridge of neck. All angulations good. Excellent
movement.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
JUN ERI3
3221. Hieman korkeampi narttu, säkäkorkeus 28 cm, mutta oikeat mittasuhteet. Hyvä feminiininen pää. Tummat silmät.
Hyvä kaula ja selkä. Oikea hännänasento. Hyvin kehittynyt rintakehä. Riittävät kulmaukset. Karvanlaatu ok. Hieman
kapeutta takaliikkeissä. Melko hyvä askel sivusta. Hyvä luonne.
RIEHAKAN BONASERA 59807/11 (Sanillan Hot Loverboy - Smötkyn Riikon Musta Pantteri)
Kasv. Tiina Kivelä, Nurmijärvi. Om. Jenni Thomander, Lappeenranta.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
JUN ERI
805. good proportions. changing the coat correct head. good angulations and topline.
15.6.2013 Kotka kv.
Harri Lehkonen
NUO EH2
1222. Hieman tottumattomasti esiintyvä nuori narttu. Melko hyvä pää. Raajat voisivat olla kulmautuneemmat. Hyvä runko.
Hyväasentoinen häntä. Oikeanaatuinen turkki. Liikkuu hieman lyhyellä askeleella edestä ja takaa.
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
NUO EH4
1628. good type. feminine expression. correct bite. enough long neck. enough angulated in the shoulders. little bit open in
elbows I would like better topline. well angulated behind. coat in good enough condition. narrow hocks in movement. typical
step.
RIEHAKAN CARAMELLA 30869/13 (Isfolket's U Got It - Smötkyn Riikon Musta Pantteri)
Kasv. Tiina Kivelä, Nurmijärvi. Om. Tiina Kivelä & Heidi Rissanen, Nurmijärvi.
23.11.2013 Helsinki pentun.
Annukka Paloheimo
PEK4
351. Hyvät mittasuhteet, hieman pitkä kuono,, hyvä purenta. Hyvät eturaajat & eturinta, erinomainen rintakehä. Hyvä
takaosa. Erinomainen karvanlaatu. Saisi kantaa häntää napakammin.
RUNNING BEAUTY BIT OF LOVE 31419/06 (Tequilaville’s Ideal Man – Micky Moon Unique Girl)
Kasv. & om. Marja-Leena Kulusjärvi, Rovaniemi
8.6.2013
Kemi ry.
Anna Redlicka, Puola
AVO EH3
317. Correct type. Feminine head. Correct expression. Good neck and front. Slightly cabby body. Low set and carried tail.
Straight in rear. In balanced movement. Good coat.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
AVO ERI2
813. Selvän sukupuolileiman omaava narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Antaa turhan takakorkean vaikutelman. Kaunis pää
ja ilme. Hyvä pigmentti. Hännän kiinnitys saisi olla korkeampi. Oikeanlaatuinen kauniisti laskeutuva karvapeite. Hyvät
edestakaiset liikkeet.
SAGORA´S DHALIA LILY FI MVA HeJW-10 19894/10 (Amor´s I´M Henry VIII I Am - Jakatabi´s Pepper´s Honey)
Kasv. ja Om. Pirjo Suominen-Suomela, Kerava
12.5.2013 Helsinki kv.
Zsuzsanna Petik, Unkari
VAL ERI2
2722. 3 years. Very big female. Correct bite. Good pigment. Head is balanced with body. A bit loose elbows. Typical
topline. Moving narrow in front.
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
VAL ERI2 SA PN2
646. Feminine, excellent type very nice head & expression. Lovely topline and neck. Well set tail. Very good angulation,
body & coat. Very good mover.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
VAL ERI
728. Very nice size, lovely head, good eyes, front could be better, nice body & typical topline lacks a bit coat & condition at
the moment not very dynamic on the move.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
VAL ERI4 SA
2306. Narttumainen kokonaisuus, erinomainen pää. Tummat silmät. Erinomainen ryhti. Runko voisi olla hieman
täyteläisempi. Hieman kaareva kyynärvarsi ja kapeat etuliikkeet. Erinomainen karvanlaatu. Erittäin kaunis turkki. Hyvä
asentoinen häntä.
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
VAK ERI1 SA
1635. excellent type. excellent proportions between skull and muzzle. very well angulated in front and behind. excellent
coat. in the movement I would like better topline.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
125
7.7.2013
Karjaa kr.
Harto Stockmari
VAL EH2
1182. Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Oikean muotoinen pää, hyvä purenta. Toivoisin korostuneemman
eturinnan. Voimakkaasti taipuneet eturaajat. Hyvä runko. Riittävästi kulmautunut takaosa. Hyvä karva. Hieman painunut
ylälinja. Liikkuu varvasahtaasti edestä vähän lyhyellä askeleella.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
VAL ERI2 SA
1710. 3,5 years. Nice head. Excellent pigmentation. Very good ribcage. Soft topline. A bit smaller ribcage. Narrow in hocks.
Sound movement. Nice colour.
4.8.2013
Turku kr.
Jussi Liimatainen
VAL ERI4
1754. Erinomainen koko. Pitkä kuono-osa, muuten hyvä pää. Hyvä kaula & ylälinja. Erinomainen eturinta, raajat saisi olla
suoremmat. Vahva runko, litteä häntä. OK karva. Hyvä askelpituus. Voisi olla hieman eloisampi.
9.8.2013
Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
VAL ERI1 SA PN4
275. Good size. Nice head. Correct bite. Incorrect front. Good topline & tail. Nice coat.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
VAL ERI3 SA
2875. Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Oikeanmuotoinen ja ilmeinen pää. Hyvä purenta. Hyvä eturinta.
Taipuneet eturaajat. Hyvä runko. Oikein kulmautunut takaosa. Karva OK. Liikkuu ryhdikkäästi joustavalla askeleella.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
VAL ERI4
2428. A little too low on the legs. Pretty expression. I'd like better front legs. Very good behind. Correct topline & tail. Moves
well. Very good coat.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
VAL ERI2 SA
1104. Erittäin hyvät mittasuhteet samoin pää. Hieman voimakkaat poskiluut. Hyvä luusto & runko. Erittäin hyvät lihakset.
Litteä karvapeite ei parhaassa kunnossa. Napakat liikkeet.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
VAL ERI2 SA
2406. Sopivan kokoinen hyvät mittasuhteet Kaunis pää erittäin kaunis ilme Vankka runko Eturaajat voisi olla suoremmat
Riittävästi kulmautunut takaa. Erittäin hyvä turkin laatu kauniissa kunnossa Liikkuu hyvin takaa Etuliikkeet voisi olla
yhdensuuntaisemmat.
SAGORA'S JAPONICA GIRL 10330/13 (Jatakabi's Be A Good Boy - Sagora's Dhalia Lily)
Kasv. ja om. Pirjo Suominen-Suomela, Kerava
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
PEK1 KP ROP
686. Good size, lovely triangulare head, correct ear set, correct front, good shoulder placement & chest, correct angulations
in back, Baby coat texture, good topline, moves very well, topline a bit too straight on the move, very promising.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
PEK1 KP ROP
2284. Hyvinkehittynyt vahva nuori narttu, oikeat pään mittasuhteet. Tummat silmät. Pitkä kaula. Hyvä ylälinja. Täyteläinen
eturinta. Hieman kaareva kyynärvarsi. Hyväasentoinen häntä. Hyvät takakulmaukset. Vielä pentukarvassa. Reipas käytös.
Varsin lupaava.
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
PEK1 KP ROP
1612. good type. correct bite. excellent neck. long neck. well angulated in the shoulders. enough chest. excellent
movement
7.7.2013
Karjaa kr.
Harto Stockmari
PEK1 KP ROP
1169. Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Oikeat pään mittasuhteet. Hyvä purenta. Etuosan tulee vielä
kehittyä. Hyvin kehittynyt runko. Hyvin kulmautunut takaosa. Hyvä käytös. Liikkuu hyvin sivulta, vähän ahdas takaa.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
PEK1 KP ROP
1671. 7,5 months. Very attractive colour. Good coat. Beautiful head. Strong muzzle. Excellent eyes & pigmentation. Well
developed forechest Excellent body balance. Good muscle on thighs. Typical, sound movement. Very promising.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
PEK1 KP ROP
1206. Nice head with good proportions, beautiful shape of the eyes. Correct front. Nice topline. Good chest for the age.
Rear angulation is minimal. Excellent tail set and carriage. Nice puppy texture. Correct movement behind, good in front.
4.8.2013
Turku kr.
Jussi Liimatainen
PEK1 KP ROP
1734. Kaunis tasapainoinen pentu. Hieman pitkä kuono, muuten hyvä pää. Erinomainen kaula & ylälinja. Hyvä eturinta ja
etuosa. Eturaajat saisi olla suoremmat. Lyhyt rintakehä & pitkä lanne. Erinomainen häntä & takaosa. Upea ryhti ja olemus.
Vaivattomat liikkeet.
9.8.2013
Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
PEK1 KP ROP
266. Good size. Nice head. Correct bite. Good front and topline. Good set of tail. Very nice coat & movement. Very
promising.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
PEK1 KP VSP
2846. Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Oikeanmuotoinen ja ilmeinen pää. Hyvä purenta. Eturinnan tulee
vielä korostua. Löysyyttä kyynärpäissä. Hyvä runko. Hyvä takaosa. Liikkuu ryhdikkäästi.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
PEK1 KP ROP
2397. Very promising puppy, excellent mover. Beautiful head, excellent topline, front legs & forechest, very good behind.
Excellent coat.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
JUN ERI2 SA
1094. Kaunislinjainen nuori koira tasapainoinen pää. Hieno pigmentti. Mantelinmuotoiset silmät. Erinomainen luusto hyvin
kehittynyt runko. Hieno häntä. Ihana sivun karvapeite joka on kauniisti litteä. Hyvin napakat liikkeet.
126
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
JUN ERI1 SA PN4 VASERT
2399. Kaunislinjainen sopivan kokoinen Erinomaista rotutyyppiä Erittäin kaunis pää ja ilme Erinomainen runko ja eturinta.
Hyvin kulmautunut takaa Erinomainen hännän kiinnitys Hieman villava turkin laatu. Liikkuu hyvällä askeleella. Reipas
tempperamentti.
SAGORA'S JASMIIN LILY 10328/13 (Jatakabi's Be A Good Boy - Sagora's Dhalia Lily)
Kasv. Pirjo Suominen-Suomela, Kerava. Om. Johanna Kallio & Pirjo Suominen-Suomela, Kerava.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
PEK2
1207. Nice head with good proportions. Correct shape of the eyes. Correct front. Correct topline. Chest could be a little bit
more developed. Nice rear. Good tail set and carriage. Nice puppy texture. Correct movement in front and behind, needs a
little bit more carriage in movement.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
JUN EH
1095. Hyvät mittasuhteet Kuono & kallo yhtä pitkä Kallo-osa neliö Hyvä silmä väri Sopiva luusto. Runko vielä kovin kapea.
Pehmeä, litteä karvapeite. Liikkuu ahtaasti takaa. Kierteiset eturaajojen liikkeet.
SAHARANDA DROSERA ALBA EE JMVA RO JMVA EEJV-12 EUJV-12 BUJV-12 34809/11 (Ganesan Don Julio Saharanda Trillium Alba)
Kasv. ja om. Anette Ahlbom-Sahari & Seppo Sahari, Espoo.
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
NUO ERI1 SA VASERT
2722. Nice feminine type. Good proportions. Lovely feminine head with good propotions. Back could be more level.
Straight front. Enough chest for her age. Good angulation. Nice coat, still changing. Typical free mover.
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
NUO EH2
3829. 20 months old, good head and expression. Good pigmentation, correct bite, good neck and topline. Good tail set.
Carrier her tail a little upright. Good angulations front and rear. Deep chest, good front. Moving nicely, but toeing in in front
and could be tighter in elbows. Excellent coat and temperament.
21.7.2013 Nastola ry.
Tanya Ahlman-Stocmari
AVO EH1
388. Hyvänkokoinen narttu. Selvä sukupuolileima. Vahva kallo-osa. Toivoisin suoremmat eturaajat. Hyvä pigmentti.
Rintakehä saisi olla pidempi ja lanneosa lyhyempi. Ei parhaassa karvapeitteessä. Toivoisin voimakkaammat
polvikulmaukset. Hyvä käytös. Avoin häntä liikkeessä. Liikkuu hyvin takaa. Hieman ulkokierteisesti edestä.
9.8.2013 Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
AVO ERI4
273. Good size. Good head. Correct bite. Incorrect front. Good topline. Good coat.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
AVO H
2871. Kookas, riittävän narttumainen hieman pitkä kokonaisuus. Oikeat pään mittasuhteet. Hyvä purenta. Köyhä eturinta.
Taipuneet eturaajat. Tilava runko, jossa pitkä lanneosa. Toivoisin pitemmän rintakehän. Hyvin kulmautunut takaosa. Melko
hyvä karva. Liikkuu ahtaasti edestä riittävällä askeleella takaa.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
AVO ERI1
2423. Very nice movement. Excellent head. Very good topline. French front. Very good rear. I'd like better coat & show
condition.
SAHARANDA ERYTHRINA ALBA 58737/11 (Saharanda Salix Alfendii - Saharanda Unique Alba)
Kasv. Anette Ahlbom-Sahari ja Seppo Sahari, Espoo. Om. Anette Ahlbom-Sahari ja Riitta Lammela, Espoo
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
JUN ERI3
2711. Good type. Good proportions. Feminine head with good proportions. Topline not quite level. Straight front. enough
chest. Little long in loin. good hind angulation. Good coat. Good mover.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
JUN ERI
295. Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Hyvä kallo-osa ja kuono. Hyvät korvat, kauniit tummat silmät. Riittävä
kirsupigmentti, hyvä purenta. Ikäisekseen hyvä runko. Hieman käyryyttä eturaajoissa. Oikeanlainen karva. Hieman litteä
häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu hyvällä sivuaskeleella. Ihana havanna olemus. Koko 26cm.
10.3.2013 Juuka ry.
Kristina Ahlberg
JUN EH2
434. Feminiininen, aavistuksen pitkärunoiselta vaikuttava juniori narttu. Hvä kallo, hyvä silmien muoto, hyvä kuono.
Kuonosta puuttuu pigmenttiä. Hyvä kaula, vankka luusto, hieman kaarevat kyynärvarret. Hyvä runko, pitkä lanne. Riittävät
takakulmaukset. Hyvin hoidettu kaunis turkki. Hyvä häntä. Liikkuu hieman ahtaasti takaa, muuten ryhdikkäästi ja
rodunomaisesti.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
NUO EH4
29. Koko 23,5cm. Feminine. Good body format. Nice expressive head.Good skull. A bit long muzzle. Excellent eye
pigmentation. Could be stronger nose pigmentation. Good earset. Excellent neck. Correct topline. Good shoulder blade,
but short upper arm and lower arm. Excellent angulations behind. typical movement. Nice temperament. Good coat
structure. Movement looks too low in front.
8.6.2013 Kemi ry.
Anna Redlicka, Puola
NUO EH4
314. Sufficient type. Feminin head. Correct neck. Very long in body. Correct tail. Loose elbows. Sufficient movement. Close
behind. A bit poor coat.
14.9.2013 Pello ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
NUO EH3
338. Pitkärunkoinen vahvaluustoinen narttu voimakaspiirteinen pää, jossa oikeat mittasuhteet. Hyvät korvat. Hyvä kaula ja
selkä, pitkä lanne, hyvä rungon syvyys. Kapeat takaliikkeet, sivuliikkeessä kovin pitkän oloinen. Hyvä karvanlaatu.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
127
SAHARANDA ESCALLONIA ALBA 58738/11 (Saharanda Salix Alfendii - Saharanda Unique Alba)
Kasv. Anette Ahlbom-Sahari & Seppo Sahari, Espoo. Om. Anette Ahlbom-Sahari & Seppo Sahari, Anne ja Juha Greus,
Sastamala
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
NUO ERI1 SA PN1 SERT ROP
302. 15 kk, ryhdikäs, erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Kaunispiirteinen narttumainen pää, Hyvä kallo ja kuonoosa. Hyvät korvat, keskiruskeat silmät, riittävä pigmentti. Hyvä purenta ja hampaat. Ikäisekseen hyvin kehittynyt rintakehä
ja eturinta. Selkä hieman painunut. Hieman käyryyttä eturaajoissa. Hyvä nuoren koiran karva. Tasapainoiset kulmaukset.
Kapeat takaliikkeet, sivulta liikkuu hyvin. Hieman litteä häntä. Ihana havanna olemus. Koko 26cm.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
NUO ERI1 SA
808. well balanced body between hight and length. feminine. full of substance. good body with good quality of coat.
beautiful movements.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
NUO ERI2 SA
30. Koko 24,5cm. Excellent type. Good bones. Typical body format. Nice head. Very good proportions of skull and muzzle.
Expressive eyes. Good eye ring pigmentation. Enough strong nose pigmentation. Excellent typical topline. Can be a bit
longer upper arm. Good ribcage. Beautiful temperament. Moves with excellent step. Correct coat structure, enough volume
for age.
18.5.2013 Jämsä kr.
Mona Selbach, Norja
NUO ERI1
457. Feminine bitch. Well developed head. Good mouth. Slightly upright in shoulder. Good topline and body. Well
angulated behind. Well boned. Tail a little low set. Good coat and colour. Moves well.
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
NUO ERI1 SA PN3
1522. Typical, balanced. Correct head proportion. Good expression and pigmentation. Balanced neck. Correct body,
topline, tail set and ribs. Good angulation behind. Correct movement. Good coat.
16.6.2013 Pietarsaari ry.
Jurate Butkiene, Liettua
NUO ERI1 SA PN2 SERT
316. Correct type well sized. Feminine. Happy & smart in ring. Beautiful head of correct expression excellent eyes. Correct
earset Correct topline. Needs stronger ribcase, loose in elbows. Powerfull loin. Correct rear angulation Nice side
movement correct coat texture. Nicely presented.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
NUO ERI2 SA
3275. 20 months. Strong bitch. Very nice type. Excellent head & expression. Well developed chest. Good coat. Correct
size & format. Well angulated. Very nice mover.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
NUO ERI1 SA VASERT
2962. Nice head. Good sized neck. Strong back. Correct angulations. Good type of coat.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
NUO ERI1 SA PN4 VASERT VACA
2523. Erinomaisen kaunis hyvän kokoinen ryhdikäs linjakas narttu. Kaunis ilmeinen femiininen viehättävä pää. Hyvä
rintakehä. Pitkähkö lanne, erinomainen takaosa. Kaunis turkki ja väri. Ihanat helpot ylväät juuri oikeat , oikean Kuubattaren
liikkeet.
9.8.2013 Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
NUO ERI1 SA PN1 SERT VSP
267. Good size. Nice head. Correct bite. Good neck, topline and tail. I would prefer better chest. Excellent coat. Nice
movement.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
NUO ERI3
2862. Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Oikeanmuotoinen pää. Hyvä purenta. Hyvä eturinta. Löysyyttä
kyynärpäissä. Hyvä runko. Hyvä takaosa. Karva OK. Liikkuu joustavalla vaivattomalla askeleella.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
NUO ERI2
2416. A little long. Very good head. Soft topline. Good front & rear legs. Very good coat texture. Excellent movement.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
NUO Poissa
SAMIRA'S GARDEN AUTUMN LEAVES 10628/13 (Miyoi's Guruwari - No Imperfection Glory And Hope)
Kasv. Catarina Finell, Kokkola. Om. Susanna Forsberg & Miia Vierimaa, Kokkola
19.5.2013 Seinäjoki pentun.
Tarmo Viirtelä
5-7 PEK1
130. Sievä pää ja ilme, hyvä ylälinja. Hieman avoin hännän kaari, hyvät liikkeet. Hyvä karva. Pelokas käytös.
SANILLAN AMAZING CHIC 17585/11 (Sanillan Twilight Zone - Sanillan Jolly Playmate)
Kasv. ja om. Sanna Iltanen, Kaaro.
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
AVO Poissa
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
AVO ERI
167. Good sized bitch with good proportions & angulations & hair. Moves free. Handled well.
SANILLAN DEEP DELIGHT 42733/11 (Chewbaccas Norton The Naughty Guy - Sanillan Twitter Chick)
Kasv. Sanna Iltanen, Kaaro. Om. Sari Leskinen, Kuopio
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
NUO Poissa
21.4.2013 Outokumpu ry.
Cindy Petterson, Ruotsi
NUO ERI1 SA PN2 VASERT
446. Excellent type, size and proportions. Well balanced head, nice dark eyes, good buite, nice front, turns her toes out.
Good neck and shoulders. Nice deep and long chest. High set on tail. Well angulated behind. Moves with a long stripe.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
NUO ERI2
978. 23 months. Very nice. Feminine head. Good neck. Strong body. Excellent coat texture and condition. Very good
movement and presentation.
128
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
29.6.2013 Heinävesi ry.
Kristiina Ahlberg
AVO ERI1 SA PN3
282. Ryhdikäs feminiininen narttu jolla oikeat mittasuhteet. Aavistuksen leveä kallo. Hyvä kuono kauniit silmät kirsu
pigmentti saisi olla tummempi. Hyvä purenta. Pitkä kaula. Hyvä luusto ja eturinta. Esitetään hieman pulskassa kunnossa.
Hyvä selkä kaunis häntä. Hyvät kulmaukset. Erittäin runsas aavistuksen karkeahko turkki joka hyvin hoidettu. Liikkuu
erittäin ryhdikkäästi ja rodunomaisesti. Olisi edukseen hieman hoikemmassa kunnossa.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
AVO ERI3
3283. 2 years. Strong bitch. Should be a bit more elegant & feminine. Overall a bit too heavy. Very good coat. Strong head.
Enough feminine expression. Well angulated. Narrow behind and in front.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
AVO ERI1 SA PN2 SERT VACA FI MVA
2969. Very nice female. Good temperament & movement. Nice head. Good expression.
28.7.2013 Pihtipudas ry.
Harto Stockmari
AVO Poissa
SANILLAN DREAM ROSE 42732/11 (Chewbaccas Norton The Naughty Guy - Sanillan Twitter Chick)
Kasv. ja om. Sanna Iltanen, Kaaro
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
AVO ERI
3835. 19 months feminine bitch with good head. Could have slightly more neck. Good body, good angulation front and rear.
Still needs to develop in body. Good movement, excellent coat.
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
AVO ERI2
1524. Typical, balanced head. Good expression and pigment. Correct bite. Balanced neck. Correct body, topline, tail set
and ribs. Good angulation behind. Sound movement.
SANILLAN EARLY BIRD FIN MVA SE MVA EE MVA 46948/02 (Mr Blue Jeans Sweet Honesty – Mimarcon Bonnie Tyler)
Kasv. ja om. Sanna Iltanen, Kaaro
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
VET ERI3 SA
3847. 10 years old lovely quality. Excellent head and expression. Good pigmentation. Correct proportions. Lovely body
volume. Still moving like a young girl. Good coat.
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
VET Poissa
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
VET ERI1 SA VET VSP
1526. Good condition of veteran bitch. Feminine head. Correct skull and muzzle. Balanced neck. Strong body. Well set tail.
Good chest and ribs. Good angulation behind. Sound movement.
SANILLAN FANTASTIC CHIC 31501/12 (Sanillan Twilight Zone- Sanillan Uptown Girl)
Kasv. ja om. Sanna Iltanen, Kaaro
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
JUN EH
3823. 9 months old, lovely type. Excellent head and expression. Correct bite, good neck. Good angulation front and rear.
Topline of correct length. Tail set a little low. She could carrying her tail higher. Good movement, good coat.
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
JUN ERI3
1524. Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Melko hyvä pää. Hieman kupera kallo-osa. Hyvä ilme, purenta,
kaula. Eturinnan tulee vielä kehittyä. Hyvä runko ja takaosa. Karva ok. Liikkuu ahtaasti takaa, hyvin sivulta. Miellyttävä
käytös.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
JUN ERI2
714. Nice size, lovely head & expression nice proportions in head, good length of body, bit down in pasterns.
4.8.2013
Turku kr.
Jussi Liimatainen
JUN EH4
1747. Hyvä koko ja rungon malli. Turhan kapea kallo, muuten hyvä pää. Hyvä kaula, pehmeä selkä. Niukka eturinta ja
löysät kyynärpäät. Hyvä runko. Lupaava turkki. Hyvä ryhti mutta turhan lyhyt askelpituus.
SANILLAN GLITTER KISS FI MVA SE MVA 23862/05 (Kebic's Arvid - Mimarcon Bonnie Tyler)
Kasv. Sanna Iltanen, Kaaro. Om. Marja-Liisa Kulusjärvi, Rovaniemi
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
VAL EH3
2734. Feminine, woould like stronger head to body. Feminine well proportioned head. Large round eyes showing white.
Straight back, Straight front. Enough chest. Slightly overangulated back and turns out. Good coat. Free movement.
Overangulation in the back, shows clearly. Would like her lower on legs and longer in back.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
VAL Poissa
8.6.2013
Kemi ry.
Anna Redlicka, Puola
VET ERI1 SA PN4 VET-ROP
323. Very good type. Nice feminin head. A bit rose ears. Excellent topline and body. Very good angulation. Very good
movement. Very good coat.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
VAL ERI2 SA PN4 VACA
817. Kaunislinjainen selvän sukupuolileiman omaava ryhdikäs narttu , jolla hyvät mittasuhteet. Tyypillinen pää ja ilme. Hyvä
ylälinja ja häntä. Hyvä runko. Sopusuhtaiset kulmaukset. Eturaajat saisi olla suoremmat. Tasapainoiset liikkeet.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
VAL ERI3
3287. 8 years. Strong bitch. Enough correct in type. Correct size & format. Good coat. Excellent chest. Well angulated.
Correct mover.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
VAL ERI4
2974. Good movement. Nice head. Good substance. Strong back. Good quality coat.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
129
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
VAL ERI3
1751. Mycket bra huvud uttryck. Bra hals. Brett skuldra. Kunde ha något rakare framben. Bra kropp. Bra vinklad bak. Väl
ansatt svans. Ei i bästa pälskondition. Rör sig med bra steg. Kunde har mer kraft i helmet. Välvisad.
14.9.2013 Pello ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
VET ERI1 SA PN4 VET-ROP
346. Hyvät mittasuhteet + koko + luusto, kaunisilmeinen pää, hyvät korvat, tummat silmät, tasapainoinen ylälinja. Hyvä
häntä. Riittävästi kulmautunut edestä + takaa. Liikkuu hyvin. Hyvä karvanlaatu.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VET ERI3 SA
6960. Nice outline. Nice skull, eyes a little open. Lovely neck. Good chest, front ok. Very nice back. Well muscled back.
Nice texture. Lovely condition.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VET ERI4
7292. 8 1/2 years. Correct proportions. Good head. Excellent shoulder & topline & tail carriage. Free movement. A little
straight coat.
SANILLAN GODDESS OF LOVE 36745/12 (Nicondoes Depeche Mode - Sanillan Twitter Chick)
Kasv. Sanna Iltanen, Kaaro. Om. Kaija Männistö, Härmä
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
JUN EH
296. 9 kk erinomaisen kokoinen ja hoikassa kunnossa esiintyy. Hieman pyöreyttä kallossa ja hieman lyhyt kuono-osa.
Kauniit tummat silmät. Lihasmassaton rintakehä, eturinta saa vielä täyttyä. Hieman käyryyttä eturaajoissa. Nuoren koiran
karvanlaatu. Tasapainoiset kulmaukset. Saisi nostaa häntää liikkeessä. Etuliikkeet epävakaat. Koko 25cm.
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
JUN ERI4
989. Correct type. Enough bones. Excellent size. Still a bit narrow in body. Correct head, typical expression. Scissor bite.
Good neck. Topline could be more stable in movement. Correct tailset. Long loin. Needs time for developing in ribcage.
Very well angulated. Easy movement. Excellent coat for the age.
16.6.2013 Pietarsaari ry.
Jurate Butkiene, Liettua
JUN Poissa
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
JUN ERI3
159. Good sized bitch with good head & expression. Good proportions & hair. When she moves, she moves too narrow
from front & behind. Very well handled.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
JUN EH4
641. Goda proportioner. Bra proportioner skalle-nos. Väl utfylld nosparti. Mörka ögon. Bra pigment. Men alldeles för tunn i
kroppen behöver mer kropp. Litet knappa vinklar bak rör sig allt för trångt fram. Kunde även bära svansen litet bättre.
Behöver få mycket mer volym.
28.7.2013 Pihtipudas ry.
Harto Stockmari
JUN H
347. narttumainen kokonaisuus. ok mittasuhteet. hyvä pää ja ilme, sekä purenta. hyvä kaula. tyhjä eturinta. etuasentoiset
lavat, löysät kyynärpäät. vielä kovin kehittymätön runko ja rintakehä. hyvä hännänkiinnitys. riittävästi kulmautunut takaosa.
karva kehitysvaiheessa. ystävällinen käytös. liikkuu hyvin ahtaasti takaa, löysästi edestä. köyristää ylälinjaa liikkeessä.
tarvitsee aikaa ja harjoitusta.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
NUO EH
3227. Ihannekoko, mutta mittasuhteiltaan hieman pitkärunkoinen narttu, kaunis pää ja ilme. Hyvä kaulan pituus. Ylälinja
voisi olla tiiviimpi. Hännänkiinnitys hieman matala, mutta häntä oikean muotoinen. Runko tarvitsee lisää tilavuutta. Lanneosa turhan pitkä. Voisi olla hieman voimakkaammin kulmautunut. Liikkuu normaalisti. Toivoisin hieman runsaamman
karvapeitteen. Hyvä luonne.
SANILLAN GOLDEN CHIC 36742/12 (Nicondoes Depeche Mode - Sanillan Twitter Chick)
Kasv. ja om. Sanna Iltanen, Kaaro.
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
JUN ERI3
1519. One year, typical bitch. Correct head.Balanced skull and muzzle. Good pigment and expression. Correct neck.
Correct topline and tail set. Good angulation behind. body needs time to mature. Sound movement. Correct coat and
texture of coat.
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
JUN EH
637. Feminine, excellent type, very good head & expression. Good neck & topline, well set tail. Coild have better layback
shoulder. Very good body. Typical coat. He need more training in moving.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
JUN EH
2519. Erittäin kaunis lupaava femiininen narttu, joka tänään voisi esiintyä hivenen itsevarmemmin, ei valitettavasti kanna
häntää tänään. Ihana pää ja ilme. Kaunis kaula ja rintakehä, ihana turkki, erinomainen takaosa. Häntä tiputtaa tänään
palkinnon tältä kauniilta juniorilta.
SANILLAN GOLLY MISS MOLLY 36741/12 (Nicondoes Depeche Mode - Sanillan Twitter Chick)
Kasv. Sanna Iltanen, Kaaro. Om. Tanja Mäkipää, Akaa
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
JUN ERI2 SA PN2 VASERT
1520. Typical young bitch. Feminine . Correct skull and muzzle. Balanced neck. Correct topline, tail set, chest and ribs.
Almost sound movement. Correcct coat.
9.6.2013
Orivesi kr.
Veli-Pekka Kumpumäki
JUN ERI2
1465. Vahva nuori narttu, ikäisekseen hyvin kehittynyt. Iloinen luonne. Hyvät pään mittasuhteet. Vahva kallo. Hieman
haalea kirsu. Hyvät suoret eturaajat. Rintakehä saisi olla pidempi ja lanne lyhyempi. Hyvä häntä. Runsas hyvänlaatuinen
karvapeite. Iloiset liikkeet.
130
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
JUN ERI2 SA PN4 VASERT
638. Feminine excellent type. Very good head & expression. Little long in body. Good neck & topline. Well set tail and
carriage. Good body, and excellent coat. Moves well.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
JUN EH
715. Strong bitch of good size, correct head & expression bit wide eyes, excellent front & rear angulations correct coat
texture very close behind, movement difficult to judge.
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
JUN ERI
160. Strong bitch. Little too big. Good proportion & expression. Quality hair. Moves well. Very good handling.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
JUN ERI1 SA PN2 SERT
1698. 14 months. Wonderful head. Excellent eyes & muzzle. Strong neck & forechest. Excellent body balance overall.
Excellent angulation, tail & musculature. Perfect coat. Nice colour. Really nice feminine expression.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
JUN ERI
2520. Hyvin kaunis hieman ronski, silti femiininen ryhdikkäästi liikkuva narttu. Ilmeikäs pää. Vahva rintakehä, pitkä lanne.
Kaunis häntä ja takaosa. Tänään vielä turhan villava karvapeite joka tarvitsee aikaa. Kauniit liikkeet.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
NUO ERI1 SA PN4 SERT VACA
1207. 16 months feminin female in correct size & lenght but need take off undercoat. Excellent modern scull. Modern stop
& muzzle correct scissor bite. Correct almond eyes well set ears. Excellent shoulders & forequarters & ribcage & topline &
tailset. Very good hindquarters & modern hock, little weak. Excellent in movement all sides, needs more stadiness.
Excellent coat quality today.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
JUN ERI2 SA
115. Bitch with lots of substance. Nice head. Dark eyes. Very good pigment. Good topline. Deep & wide chest. Good tail
set. Well angulated. Nice coat. In the movement narrow behind.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
NUO EH3
1098. Hyvin voimakas narttu aavistuksen urosmainen leveä melko tylppä kuono-osa. Hyvä kallo, tummat silmät. Hyvä
pigmentti. Liikkuu ahtaasti takaa, hyvin edestä. Hyvä karvanlaatu.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
NUO H
2401. Kookas sukupuolileimaltaan urosmainen Turhan urosmainen pää. Hyvän muotoiset kokoiset silmät Vankka runko.
Eturaajat voisi olla suoremmat Pitkähkö lanneosa. Pihtikintereet Villava Turkin laatu Hieman avoin hännän kiinnitys.
Liikkeiden tulee vakiintua.
SANILLAN HONEY BUNNY 42863/12 (Chewbaccas Norton The Naughty Guy - Sanillan Girlish One)
Kasv. ja om. Sanna Iltanen, Kaaro.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
JUN ERI4
116. Typical bitch. Very nice head. Dark eyes. Excellent ear set. Nice neck & topline. Chest according to her age. Good tail
set. Behind she's very narrow.
SANILLAN SHINING SUN 35637/09 (Massivus Angel's Calimero "Nody"- Sanillan Girlish One)
Kasv. Sanna Iltanen, Kaaro. Om. Pirkko-Riitta Metsävainio, Oulu
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
AVO ERI4
2731. Nice type, well proportioned. Well proportioned femine head. Strong level topline. Straight front. Good angulation.
Very good coat. Typical free mover.
SANILLAN TWITTER CHICK FI MVA V-13 35633/09 (Tequilaville's Jr Ewing - Kebic's Monica)
Kasv ja om. Sanna Iltanen, Kaaro
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
AVO ERI2 SA PN3 VASERT VACA
3836. 3 years old , excellent type and quality. Lovely head and expression. Excellent neck , topline and tail set. Excellent
angulation front and rear. Typical movement, lovely coat.
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
VAL ERI1
1525. Typical, balanced bitch. Well prop. head. Good expression and pigmentation. Balanced skull and muzzle. Correct
neck. Good size of body, a bit thin. Well set tail. Good angulation behind. Sound movement. Good drive.
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
VAL ERI1 SA PN1 ROP
647. Feminine, excellent type. Excellent head & expression. Very good neck & topline. Well set tail. Angulation in harmony,
very good body. Excellent coat condition. Moves very well.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
VAL ERI1 SA PN1 ROP
729. Lovely bitch, excellent size & condition, pretty head, lovely eyes, excellent bone & chest could have bit more neck
typical topline moves very well.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
VAL ERI3 SA
2307. Hyvä koko ja narttumainen kokonaisuus. Runsas hieman pehmeä karva. Täyteläinen kuonoHyvä eturintavarsi.
Rintakehässä tarpeeksi tilavuutta. Hieman kapeat takaliikkeet. Itsevarma käytös.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
VAL ERI1 SA PN3 CACIB
2530. Erinomaisen kokoinen ihanan ylväs. Täynnä ryhtiä oleva kaunotar. Kaunis pää ja ilme. Ihana kaula. Hyvin hoidettu
hieman villava karvapeite. Litteä häntä. Erinomainen takaosa. Uskomattoman helpot ryhdikkäät ihanat oikean Kuubattaren
liikkeet.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
131
4.8.2013 Turku kr.
Jussi Liimatainen
VAL ERI1 SA PN2
1755. Kauniit rungon ääriviivat. Erittäin hyvä päänmalli. Hyvä kaula & ylälinja. Erinomainen etuosa & raajat. Hyvä runko.
Hyvä häntä ja takaosa. Runsas turkki. Upea ryhti & vetävä askel.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
VAL ERI1 SA PN1 CACIB VSP
1212. 4 years feminin female excellent type and correct lenght & hight. Beautiful head, modern stop & muzzle. Excellent
pigmentation. Correct scissor bite. Well set ears with correct fold. Little short neck. Well set shoulders, straight
forequarters. Excellent ribcage & topline & tailset & hindquarters, modern hocks. Excellent coat quality but could have
taken off little undercoat. Excellent movement in all sides.
1.9.2013 Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
VAL ERI1 SA PN1 ROP
123. Excellent type. Lovely head & expression. Excellent neck & topline. Very nice ribcage. Well angulated. Excellent tail
set & good quality of coat. Moves with a lot of temperament.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
VAL Poissa
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VAL ERI
6952. Nice outline. Lovely head and expression bite ok. Nice neck. Strong chest. Shoulders little open. Strong back of
good length. Nice back legs. Moves nicely.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VAL ERI1 SA PN1 CACIB VSP V-13
7284. 4 years. Very feminine. Very balanced. Super head. Excellent shoulder & front. Strong hind quarters producing great
drive on the move. Perfect coat & condition.
SANILLAN UPS-A-DAISY 60258/09 (B F´s Midnight Marauder - Sanillan Jolly-Playmate)
Kasv.Sanna Iltanen, Kaaro Om. Laura Junnola Liege
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
AVO ERI2 SA
810. black female. well proportioned. correct bite. shoulders could be more upright. correct tail and angulations. very good
coat.
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
AVO ERI1 SA PN4 VACA
1053. Koko 28 cm. Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Vahva pää, jossa riittävän selkeä sukupuolileima.
Keskiruskeat silmät. Hyvä kallo-osa, oikeat kallon- ja kuonon mittasuhteet. Hyvä purenta ja hampaat. Oikean mallinen
rintakehä, johon toivoisin enemmän lihas massaa. Hieman käyryyttä eturaajoissa. Melko runsas, pehmeä laatuinen karva.
Litteä häntä. Tasapainoisesti kulmautunut. Kevyt joustava sivuaskel, jossa riittävä ulottuvuus.
15.6.2013 Kotka kv.
Harri Lehkonen
AVO EH2
1225. Hyvänmuotoinen pää. Lavat saisivat olla viistommat & eturinta voimakkaampi. Hieman lyhyt rintakehä.
Oikea.asentoinen häntä. Melko hyvänlaatuinen turkki. Esiintyy rauhallisesti. Saisi liikkua pidemmällä etuaskeleella.
6.7.2013 Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
AVO ERI2 SA
1633. good type. feminine expression good neck. well angulated in the shoulders. I would like better chest. chest is not
supporting elbows. excellent topline. very well angulated behind. excellent coat moving very well.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
AVO ERI2
2424. Very nice movement & first impression. Very good head. Excellent topline. Good front & behind. Good coat texture
but I'd like much better show condition.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
AVO ERI1 SA
1849. 3 years, correct scissor bite. Accept head proportion. Good eyes, ears. Enough strong bones. Low on legs, little bit a
long in body. Tail could set higher. Good coat, rich in texture. Excellent movement behind, enough parallel in front, loose in
elbows. Nice present.
7.9.2013 Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
AVO ERI1 SA
1102. Hyvät mittasuhteet rungossa. Tasapainoinen pää, tummat silmät. Erinomainen luusto. Pehmeä litteä karva. Reippaat
liikkeet.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
AVO ERI2 SA PN4 VASERT
6946. Nice outline. Nice head. Typical eye. Bite ok. Nice chest and legs. Muscled back legs Nice texture of coat. Nice
colour. Moves nicely.
SANILLAN UPTOWN GIRL 60259/09 (B F´s Midnight Marauder - Sanillan Jolly-Playmate)
Kasv.Sanna Iltanen, Kaaro. Om. Kirsti Hyytinen, Uusikaupunki.
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
AVO ERI1 SA PN4
1529. Erittäin narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Oikeat pään mittasuhteet. Hieman korostuneet posket. Hyvä
purenta, kaula. Riittävä eturinta. Vähän taipuneet eturaajat. Hyvä runko & takaosa. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu lyhyellä
askeleella edestä. Riittävä askel takaa.
9.6.2013 Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
AVO ERI4
545. Excellent head. Dentition correct. Pleasing eyes. Very good ridge of neck. Topline correct. All angulations are good.
Very good movement.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
AVO EH
722. Correct size, slightly long in loin, correct head, could have darker eyes, front could be better, excellent chest, good
rear angulations, tail set could be high moves ok.
4.8.2013 Turku kr.
Jussi Liimatainen
AVO ERI1 SA
1751. Hieman pitkärunkoinen, vaaleat silmät, muuten hyvä pää & ilme. Hyvä kaula. Selkä saisi olla vakaampi. Erinomainen
eturinta & raajat. Hyvä runko, pitkä lanne. Hyvä karvanlaatu. Turhan kapeat liikkeet mutta erinomainen ryhti.
132
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
SILKKIPÄÄN FABIOLA JV-06 42126/05 (Pillowtalk’s Charley Brown – Kinway Charming Rose )
Kasv. Leena Jäntti, Kuopio om. Päivi Sarvikas, Turku
7.9.2013 Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
VET Poissa
SMÖTKYN RIIKON ANNOONA 28361/13 (Smötkyn Riikon Mustikka - Snowmoon's Exotic Fantasy)
Kasv. Taru Vainio, Helsinki. Om. Pirjo Valtonen, Taipalsaari
23.11.2013 Helsinki pentun.
Annukka Paloheimo
PEK3
352. Hyvin kevytpäinen, hyvät suorat eturaajat, hyvä rintakehä & takaosa. Lupaava karva, hammasrivi saisi olla tasaisempi.
Hyvä ryhti, kevyet liikkeet.
SMÖTKYN RIIKON MINEOLA 28359/13 (Smötkyn Riikon Mustikka - Snowmoon's Exotic Fantasy)
Kasv. Taru Vainio, Helsinki. Om. Sirkku & Iiris Sydänmäki, Helsinki.
23.11.2013 Helsinki pentun.
Annukka Paloheimo
PEK
353. Erinomainen koko, kevyt pää, hyvä pään muoto & purenta. Hyvät suorat eturaajat. Riittävä luusto. Hyvä rintakehä,
erinomainen karvanlaatu, kovin hätäiset liikkeet. Saa vielä harjoitella esiintymistä.
SNOWMOON'S DREAMING OF YOU 20098/12 (Calins Nounours Amuseur Brunatre - Aleksandrian Exotic Dream)
Kasv. ja om. Katariina Palonen, Teuva.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
JUN ERI
2521. Mittasuhteiltaan mallikas ryhdikäs reipas femiininen narttu. Kaunis ilmeinen femiininen pää, etuasentoiset lavat, hyvä
rintakehä, turkki vaiheessa. Litteä häntä. Hyvä takaosa. Lupaavat ryhdikkäät liikkeet. Kauniisti esitetty.
1.9.2013
Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
NUO EH4
120. 18 months. In the head the muzzle should be longer. Dark eyes & pigment. Good ear set & neck. Wide ribcage.
Angulation Ok. Good tail set. Coat is changing. Movement Ok.
SUGAR SKY SUNNY STAR OF HAVANNA 35473/12 (Micky The Red Baron Star Of Havanna - Neverending Love Star Of
Havanna)
Kas. Nancy Fassott, Saksa. Om. Outi Paatola ja Marja Pajarinen, Eno
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
JUN ERI
2712. Femnine. Little high on legs. Woul prefer stronger head to the body. Feminine head with good proportions. Level
back, straight front. Good chest. Good angulation. Very nice coat. Moves well.
10.3.2013 Juuka ry.
Kristina Ahlberg
JUN ERI1
435. Feminiininen, erittäin runsasturkkinen juniori narttu. Kaunis pää ja ilme. Hyvä purenta, hyväkaula, pysty lapa, riittävä
luusto, hyvä runko. Riittävät takakulmaukset. Runsas hyvin hoidettu turkki. Liikkuu rodunomaisesti, muuten hieman
huolimattomasti edestä.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
JUN ERI
806. feminine with typical pigmentation. correct head. dark eyes. standing little bit french, correct topline, tail. good quality
of coat.
21.4.2013 Outokumpu ry.
Cindy Petterson, Ruotsi
JUN ERI1 SA PN1 SERT VSP
442. Excellent type , size and proportions. Well proportioned head with lovely expression. Good buite, nice dark eyes.
Excellent front, good neck and shoulders. Good depth and lengt of body. Well set on tail. Very well angulated for the breed.
Moves with a good stripe.
SUZUIDA'S MARLI'S MADONNA 51838/12 (Torcedore's Grande Bolero - Suzuida's Lili Marlen)
Kasv. Tuula ja Juha Suni, Pulp. Om. Tuula Suni & Kati Kontro, Pulp.
15.6.2013 Kotka kv.
Harri Lehkonen
JUN H
1221. Vielä aivan kesken kehityksen oleva hyvin pentumainen 9 kk narttu, jonka tulee kauttaaltaan aikuistua & vahvistua.
Melko hyvänlaatuinen turkki. Saisi esiintyä itsevarmemmin ja liikkua ryhdikkäämmin. Kantaa häntäänsä selän päällä
liikkeessä.
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
JUN EH
1627. 9 monts. in type. correct bite. good neck. I would like her better angulated in shoulders. I would like better topline. the
croup is too much slouping. also the tail is too low.
SUZUIDA'S MYSTIC MEDALLION 51840/12 (Torcedore's Grande Bolero - Suzuida's Lili Marlen)
Kasv. Tuula ja Juha Suni, Pulp. Om. Minna Vilkman, Lappeenranta.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
JUN EH4
1846. 11 months very feminin, scissor bite comp. Enough good head prop, too snipy nose. Leg prop could be better.
Narrow chest with prominent chest bone. Not good enough topline. Need time to growing, socialisation, training. Low tailset
not carried well.
SYMPHORICARBOSALBUS 46321/12 (Zeraldas Mystery Man - Itelianthus)
Kasv. XXX Om. Marjo Jokimäki, Honkajoki
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
JUN EH
161. Long bitch with a little curly hair. Good expression. Moves well. Needs training to be shown better.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
133
TAILORMADE TRUELOVE STAR OF HAVANNA 36372/12 (Amador Von Den Herzileins - La Luna Star Of Havanna)
Kasv. Nancy Fassott, Saksa. Om. Topias, Pinja ja Outi Paatola, Klaukkala
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
JUN EH
3824. 11 months old, excellent head and expression. Correct bite , good pigmentation. Excellent nck, topline of good
length. Slightly low in tail set. Should cary her tail higher. Excellent angulation front and rear. Very good body for age. Good
mover, excellent color and coat.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
JUN ERI4 SA
297. Koon ylärajoilla, mittasuhteiltaan erinomainen. Lyhyt kallo-osa, hieman lyhyt kuono, hyvät korvat. Kauniit tummat
silmät. Hyvät hampaat, purenta ja pigmentti. Hyvin kehittynyt rintakehä, eturinta saa vielä kehittyä. Löysyyttä kyynärpäissä,
hieman käyryyttä eturaajoissa. Hienolaatuinen karva, kaunis väri. Hyvälaatuinen häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Etuliike
vielä epävakaa, sivuaskel saisi olla pidempi. Koko 27cm.
9.6.2013
Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
NUO ERI1 SA PN1 SERT VSP
541. Head excellent. Dentition correct very good eyes. Excellent ridge of neck topline correct. Angulations are all good
Excellent movement.
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
NUO ERI1 SA
644. Feminine, excellent type, very nice head & expression. Good neck & topline. Well set tail. Good angulation in front,
very good body and excellent coat. Moves well.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
NUO ERI2
1227. Nice head with excellent proportions and very nice expression. French front, with elbows outgoing. Good topline.
Correct chest. Rear angulation could be more present. Nice tail set and position. Nice texture. Good movement behind,
single track in front, correct from profile.
4.8.2013
Turku kr.
Jussi Liimatainen
NUO ERI2
1750. Erinomainen tyyppi. Erittäin hyvä pään malli. Hyvä kaula & ylälinja. Erinomainen etuosa & runko. Matala
hännänkiinnitys. Hyvä takaosa. Hieman kuiva turkki. Saisi kantaa häntänsä paremmin. Riittävä askelpituus.
TARBABY'S PERFECT ELEGANCE 58898/09 (Tarbaby's Overlord - Aco Tara's Harmony Girl)
Kasv. Tuula Järvelä, Oulu. Om. Tuula ja Pekka Järvelä, Oulu
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
AVO ERI
2732. Feminine, well proportioned. Well proportioned feminine head. Straight solid back. Front could be straighter. Good
chest. Good angulation. Good coat. Good movement.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
AVO ERI2 SA
308. Hyvän kokoinen, mittasuhteiltaan oikea. Hyvä kallo-osa, lyhyehkö kuono. Hyvät korvat, tummat silmät, riittävä
pigmentti. Hyvä purenta, pari premolaaripuutosta. Hyvin kehittyneet rintakehä ja eturinta. Hieman käyryyttä eturaajoissa.
Oikeanlaatuinen karva, ei tänään parhaimmassa kunnossa. Hyvä häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Kevyet ja joustavat
sivuliikkeet. Koko 24 cm.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
AVO ERI2
34. Koko 24cm. Nice type. Good size. Good body format.Feminine head with typical expression. A bit rounded skull.
Enough strong foreface. Excellent pigmentation. Excellent neck and topline. Good tailset. Enough angulations in front.
Could be more parallel front legs. A bit short upper arm. Enough angulations behind. Excellent coat volume, good enough
structure. Nice temperament. Moves well.
8.6.2013
Kemi ry.
Anna Redlicka, Puola
AVO ERI2 SA
318. Correct type. Very good feminin. Good expression. Very good neck. Slightly pronounced eyes. Correct body. Correct
tail. Good angulation. Good movement. Soft coat.
16.6.2013 Pietarsaari ry.
Jurate Butkiene, Liettua
AVO ERI1 SA
319. First class Quality. Sound & happy in ring. Beautiful feminine head, of correct expression. Excellent eyes &
pigmentation. Correct topline & tail set. Sound & proud movement. Correct coat. Lovely presentation.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
AVO ERI1 SA VASERT
814. Sopusuhtainen kaunislinjainen narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Erittäin kaunis pää ja ilme. Hyvä pigmentti. Kaunis
ylälinja ja häntä. Hyvä runko. Hyvät liikkeet takaa, etuliikkeet saisi olla paremmat.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
AVO ERI
2970. Lovely head. Little bit short neck and soft back. Correct angulations. Good quality coat & movement.
9.8.2013
Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
AVO ERI2
274. Good size. Very nice head. Correct bite. Good neck, topline and tail. Good coat.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
AVO ERI2 SA
2872. Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Hyvä purenta. Riittävä eturinta. Tilava runko.
Hyvin kulmautunut takaosa. Melko hyvä karva. Liikkuu hyvin.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
AVO ERI4
2425. Excellent size. Very good head. Very nice topline & angulations. Correct movement. Good coat not in the show
condition.
134
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
TARBABY´S TREND SETTER 20537/11 (Dream Maker of tai Poseidona - Tarbaby´s Ofelia)
Kasv. Tuula Järvelä, Oulu. Om.Tuula Järvelä ja Ulla Muhonen, Oulu
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
AVO EH
35. Koko 23,5cm. P2 up and down missing both side. Feminine. Good size. Excellent body format. Good head with typical
expression. Correct proportions of skull and muzzle. Excellent earset and neck. Good topline and movement. Excellent
tailset. Soft pastern.Could be more parallel in front. Good angulations front, close in hocks. Needs better temperament and
much better coat texture.
28.7.2013 Pihtipudas ry.
Harto Stockmari
AVO Poissa
TARBABY'S UNBELIEVEBLE TALENT 21310/12 (Tarbaby's Madcap - Aco Tara's Harmony Girl)
Kasv.Tuula Järvelä, Oulu. Om. Sannakaisa Hiltunen ja Tuula Järvelä, Oulu
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
JUN ERI4
2713. Nice type. Good proportions. Feminine head with good proportions. Back not level. Straight front. Enough chest.
Good hind angulation. Exellent coat. Good movement. Happy temperament.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
JUN ERI
298. Hyvä koko, mittasuhteiltaan oikea. Hyvät kallon ja kuonon mittasuhteet, hieman kevyt kuono. Hyvät korvat, tummat
silmät. Haalistunut kirsupigmentti, hyvä purenta ja hampaat. Ikäisekseen hyvin kehittynyt rintakehä ja eturinta, hieman
painunut selkä. Karvanlaatu hieman villava, melko runsas pohjavilla. Eturaajat saisi olla suoremmat. Hyväasentoinen häntä,
tasapainoiset kulmaukset. Saisi esiintyä reippaammin, seistessä koiran etuosa putoaa. Koko 24cm.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
JUN ERI2 SA
24. Koko 23,5cm. Feminine. Excellent type. Good body format. Nice head with good proportions. Typical expression.
Beautiful dark eyes. Can be darker nose pigmentation. Good neck, typical topline and tailset. Good angulations front and
behind. Typical coat structure. Nice temperament. Moves well with good step.
16.6.2013 Pietarsaari ry.
Jurate Butkiene, Liettua
JUN ERI1 SA PN3 VASERT
315. First class quality Feminine. Happy in the ring. Sound express in her eyes. Head in good propotions & correct lines.
Excellent topline & tail set & carriage of tail. Sound & happy movement. Excellent coat texture. Lovely presentation.
8.6.2013
Kemi ry.
Anna Redlicka, Puola
NUO ERI2
315. Correct type. Feminin head. Good expression. Good neck. Correct body proportions. A bit low set and carried tail. Cor
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
NUO ERI2
812. Selvän sukupuolileiman omaava, mittasuhteiltaan tyypillinen, hieman takakorkean vaikutelman antava narttu. Erittäin
kaunis pää ja ilme. Hyvä pigmentti. Hyvä eturinta. Hyvät kulmaukset. Eturaajat voisi olla suoremmat. Hieman villava
karvapeite ja avoin häntä. Hyvät edestakaiset liikkeet.rect angulations and movement. Soft puppy coat.
29.6.2013 Heinävesi ry.
Kristiina Ahlberg
NUO H
279. Feminiininen nuori narttu jolla oikeat mittasuhteet. Kaunis kallo, hyvä kuono. Pigmentti tulisi olla voimakkaampi.
Vuotavat silmät. Erinomainen purenta. Lyhyt kaula. Suora etuosa. Erinomainen rintakehä. Erinomainen luusto. Kaarevat
kyynärvarret. Ulospäin kääntyvät tassut. Erinomainen runko. Hieman pitkä lanne. Riittävät takakulmat. Runsas, hyvin
hoidettu turkki. Liikkuu takaraajat rungon alla ja leveästi edestä.
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
NUO ERI2 SA PN3 VASERT
1629. excellent type and expression. correct bite. enough neck. a little bit short upperarm excellent brisket and chest
excellent coat. well angulated behind. good movement.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
NUO ERI3
3276. 16 months. Strong bitch. Correctly build body. Feminine head, strong muzzle. Very good coat. Well angulated. A bit
narrow in hocks.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
JUN ERI1 SA
2959. Nice bitch. Good head. Correct body. Well boned. Good coat. Correct movement. Good temperaament.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
NUO EH4
644. Tillräckliga proportioner höjd-längd. Bra huvud. Välformade ögon. Bra nosparti. Saxbett. Bra ännu kunde få litet bättre
överlinje. Bröstkorg litet kort. Lång i länden. Mycket välmuskled. Kort has. Välskött päls men ännu alldeles ullig. Rör sig
med tillräckligt steg. Skulle vara mer effektiv bak.
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
NUO EH
1744. Vackert feminint huvud. Välformad ögon av bra färg. Bra hals. Välvinklad fram. Mycket bra kropp. Välvinklad bal. Bra
markerad kors. Alltför mjuk päls. Kunde ha mer kraft i rörelse. Välvisad.
28.7.2013 Pihtipudas ry.
Harto Stockmari
JUN EH1
348. narttumainen kokonaisuus. ok mittasuhteet. oikeanmuotoinen pää. hyvä purenta. hyvä kaula. etuosan tulee vielä
kehittyä. turhan taipuneet eturaajat, löysyyttä kyynärpäissä. hyvin kehittynyt runko, mutta turhan pitkä lanneosa. oikein
kulmautunut takaosa. hyvä hännänkiinnitys. karva kehitysvaiheessa. hyvä käytös. liikkuu löysästi edestä, vähän lyhyellä
askeleella sivulta.
3.8.2013
Iisalmi kv.
Antonio Di Lorenzo, Norja
JUN EH
729. Feminine. Excellent type, short legs. Needs better fourquarter and more angulation in rear. Very good coat and tail.
Excellent eyes and muzzle. Needs better set of ears. Good movement.
9.8.2013
Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
NUO ERI4
268. Good size. Nice head. Correct bite. Incorrect front. Nice coat. Would prefer better movement.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
NUO ERI1 SA PN3 SERT VACA
2863. Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Hyvä pää, ilme sekä purenta. Erinomainen eturinta. Hyvä runko.
Aavistuksen pitkä lanneosa. Kaunis häntä. Hyvä takaosa. Karva kehitysvaiheessa. Liikkuu hyvin.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
135
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
NUO EH
2417. Little short on the legs. Soft topline. I'd like better front. Very good behind. Nice head expression. Good coat texture.
I'd like much better movement.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
NUO ERI4
3228. 23 cm korkea. Mittasuhteiltaan hieman pitkänomainen narttu. Hyvä feminiininen pää. Tummat silmät ja hyvä ilme.
Riittävä kaula. Ylälinja voisi olla hieman suorempi liikkeessä. Hyvä häntä. Erinomainen eturinta, rintakehän muoto sekä
voimakkuus. Hyvät etukulmaukset, takana riittävät. Toivoisin runsaamman ja paremman turkin tänään. Liikkuu hyvällä
askelpituudella ja reippaasti. Erinomainen luonne.
TARBABY'S VAULT OF HEAVEN 21545/12 (Dream Maker Of Tai Poseidonas - Tarbaby´s Perfect Elegance)
Kasv. Tuula Järvelä, Oulu. Om. Liisa Yli-Pahkala-Vihelä, Oulu
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
JUN EH
2714. Small bitch. Good proportions. Nice head, correct eyes. Level topline when she will. Straight front. Good angulation.
Good chest. Good hair. Good movement. A nice small dog spoiled by bad handling.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
JUN Poissa
TARBABY´S VERY BEUTIFUL 21547/12 (Dream Maker Of Tai Poseidonas - Tarbaby´s Perfect Elegance)
Kasv. Tuula Järvelä, Oulu Om. Eeva Järvelä, Oulu
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
JUN ERI
2715. Nice type.Feminine. Good proportions. Feminine head with good proportions.. Straight back. Good chest. Front not
quite straight. Good hind angulation. Good hair. Free mover.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
JUN ERI2 SA PN4
300. Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Hyvät kallo-osa ja kuono. Hyvät korvat, kauniit tummat silmät. Hyvä purenta
ja pigmentti. Pari P1 puuttuu. Ikäisekseen hyvä runko, eturinta saa vielä täyttyä. Hieman löysyyttä kyynärpäissä, hieman
käyrät eturaajat. Hyvä häntä. Liikkuu takakapeasti, sivulta hyvällä askelpituudella, etuliikkeet epävakaat. Tasapainoiset
kulmaukset. Koko 26cm.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
JUN ERI3
25. Koko 25,5cm. Feminine. Good bones. Correct body format. Nice feminine head, lovely expression. Enough flat skull.
Good size, enough muzzle volume. Typical bite. Good pigmentation. Correct earset. Elegant neck. Strong typical topline.
Good tailset. Good angulation in front. Good ribcage. Enough angulations behind. Moved well with excellent step. Excellent
coat and good structure. Nice temperament.
8.6.2013
Kemi ry.
Anna Redlicka, Puola
JUN ERI1 SA PN2 VASERT
311. Good type. Very feminin. Correct head and expression. Nice neck. Good topline. Correct proportions. Very good
angulation. Very good movement. Bit soft coat.
16.6.2013 Pietarsaari ry.
Jurate Butkiene, Liettua
NUO ERI2 SA PN4
317. Correct type. Well sized. Feminine. Nice out line. Head in propotion. Nice topline Correct tail set Should have stronger,
muscles in rear & stronger loin. Could show her head more up when she moving Correct coat & presentation.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
JUN ERI1 SA PN2 SERT
810. Erittäin kaunislinjainen sopusuhtainen ryhdikäs narttu jolla hyvät mittasuhteet. Erittäin kaunis pää. Tyypillinen ilme.
Hyvä pigmentti. Hyvät kulmaukset. Kaunis ylälinja ja häntä. Oikeanlaatuinen kauniisti laskeutuva karvapeite. Tasapainoiset
liikkeet.
29.6.2013 Heinävesi ry.
Kristiina Ahlberg
NUO ERI1 SA PN1 SERT VSP
280. Feminiininen havannankoira jolla oikeat mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Hyvä pigmentti ja purenta. Vuotavat silmät.
Hyvä kaula. Vielä löysyyttä kyynärpäissä. Riittävä luusto. Hyvä runko ja takakulmaukset. Erittäin kaunis hyvänlaatuinen
hyvin hoidettu turkki. Hyvä häntä. Liikkuu ahtaasti takaa, muuten rodunomaisesti ja ryhdikkäästi.
6.7.2013
Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
NUO ERI3
1630. very well in type. nice expression correct bite. little bit east-west in front enough chest. good topline. good coat.
moving well.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
NUO ERI1 SA
3277. 16 months. Lovely bitch. Beautiful expression. Correct size. Excellent coat. Strong topline, elegant neck. Well set
quarters. Nice movement.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
NUO ERI2 SA
2963. Nice female. Nice head. Enough good movement. Good coat. Correct temperament.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
NUO ERI2 SA
645. Bra proportioner. Välproportionellt huvud bra pigment. God form i ögonen. Saxbett. Halsen räcker. Tillräckligt kropp för
sin åldern. Bra ben o tassar. Rör sig väl från sidan med bra steglängd. Parallell fram o bak. Välskött päls. Välpresenterad.
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
NUO ERI3
1745. Vacker feminin huvud. Mörka, välfor ögon. Bra vinklar fram. Raka framber. Mycket bra kropp. I dag i mellan päls. Bra
markerad kors. Välvinklad bak. Rör sig med bra steg. Välvisad.
28.7.2013 Pihtipudas ry.
Harto Stockmari
NUO ERI1 SA PN1 SERT ROP
349. narttumainen kokonaisuus. oikeat mittasuhteet. kaunis pää ja ilme. oikea purenta. hyvä kaula. etuosan ja eturinnan
tulee vielä kehittyä. löysyyttä kyynärpäissä. erinomainen runko. hyvä takaosa. hyvä käytös. karva kehitysvaiheessa. liikkuu
hyvin sivulta ja kantaa itsensä kauniisti. etuliikkeiden tulee vielä vakiintua.
136
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
3.8.2013
Iisalmi kv.
Antonio Di Lorenzo, Norja
NUO ERI1 SA VASERT
730. Feminine. Excellent type and coat and proportions in body. Well angulated in front and rear. Still a little bit narrow the
skull. Excellent thighs, excellent movement.
9.8.2013
Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
NUO ERI2 SA PN2 VASERT
269. Good size. Nice head. Correct bite. Incorrect front. Good neck, topline & tail. Excellent coat.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
NUO ERI4
2864. Narttumainen hieman kookas kokonaisuus. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää, ilme ja purenta. Toivoisin
korostuneemman eturinnan. Vähän käyrät eturaajat. Hyvä runko. Normaalisti kulmautunut takaosa. Oikea karvanlaatu.
Liikkuu hyvin.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
NUO ERI3
2418. Very good type. Pretty head, a little soft topline. I'd like better front. Excellent coat texture. Very good movement.
8.9.2013
Muurame ry.
Tuire Okkola
NUO ERI1
14. 18 kk. rungoltaan vankka narttu, joka tänään esiintyessään turhan takakorkea. Hyvä ilme. Erinomainen pigmentti. Mutta
pää voisi olla aavistuksen kookkaampi. Rodunomaisesti kulmautunut. Eturaajat voisivat olla suoremmat. Erinomainen
karvapeite. Häntä voisi olla korkeammalla kaarella. Esiintyy ja esitetään hyvin.
14.9.2013 Pello ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
NUO ERI1 SA PN1 SERT VSP
339. Hyvät mittasuhteet & luusto. Oikeapiirteinen pää. Hyvä kuonon pituus, tummat silmät erinomainen pigmentti, hyvä
kaula + selkä, hieman korostunut lantio. Riittävästi kulmautunut edestä + takaa. Riittävä rungon syvyys. Kovin kapeat
takaliikkeet. Hyvä karvanlaatu.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
NUO ERI2 SA
3229. Ihannekoko, erittäin hyväntyyppinen narttu. Hyvä feminiininen pää, hieman lyhyt kuono-osa. Silmät aavistuksen
pyöreät. Hyvä kaula. Sopiva rintakehän tilavuus. Riittävä eturinta. Selkälinja vielä hieman pehmeä. Hyvä häntä. Liikkuu
normaalisti, hyvä karvanlaatu. Miellyttävä luonne.
TARINAKUMMUN EIRENE 51121/08 (Bellezza's Simply Superman - Bannera's Easy On The Eye)
Kasv. Mervi Kangas, Voltti. Om. Satu Matintupa, Hyllykallio
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
AVO ERI4
168. Good sized bitch with good quality of hair. Good proportions & angulations. Moves very well. Very well handled.
TARINAKUMMUN LAERTES 47244/11 (Calins Nounours Amuseur Brunatre - Tarinakummun Eirene)
Kasv. Mervi Kangas, Voltti. Om. Tarja Mikkola, Ähtäri.
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
NUO Poissa
TARINAKUMMUN LILITH 47245/11 (Calins Nounours Amuseur Brunatre - Tarinakummun Eirene)
Kasv. Mervi Kangas, Voltti. Om. Satu Matintupa, Hyllykallio
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
NUO ERI2
993. Correct type. Very feminine. Enough bones. Muzzle a bit short. Underjaw could be bit wider. Correct topline & tailset.
Needs better forechest & volume of rib cage. Very well angulated. Enough drive in movement.
6.7.2013
Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
NUO EH1
162. Good sized bitch. Needs more hair. Very good proportions. Moves well. Very well handled.
TEQUILAVILLE´S DREAM GIRL SE50982/2011 (Smedtjärns Mowgli - Tequilaville´s U Are The One)
Kasv. Monica Embretsen, Ruotsi. Om. Anette Ahlbom-Sahari ja Seppo Sahari, Espoo
21.7.2013 Nastola ry.
Tanya Ahlman-Stocmari
NUO ERI1 SA PN3 SERT
385. Feminiininen kokonaisuus. Yleisolemukseltaan aito havannankoira. Riittävä rungon-pituus. Kaunis ilme. Kuono-osa
voisi olla hieman pidempi. Hyvä eturinta. Oikeanlaatuinen karvapeite tulossa. Hyvä pigmentti. Liikkuu hyvin.
TEQUILAVILLE'S EERIE EOWYN SE61179/2011 (Frosty Ink's Midnight Moon - Tequilaville's Zara Av Öratjärn)
Kasv. Monica Embretsen, Ruotsi. Om. Monica & Kaj Embretsen, Ruotsi.
9.8.2013
Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
NUO ERI3
270. Good size. Very nice head. Correct bite. Good neck, topline & tail. Incorrect front. I would prefer better coat. Nice
movement.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
NUO ERI
2865. Narttumainen kokonaisuus. OK mittasuhteet. Hyvä pää, ilme ja purenta. Köyhä eturinta. Vähän etuasentoiset lavat.
Hyvät eturaajat. Erinomainen runko. Hyvä takaosa. Hyvä häntä. Liikkuu ryhdikkäästi. Oikea karvanlaatu.
TEQUILAVILLE'S U ARE THE ONE FI MVA SE MVA EE MVA 54728/12 (Codicor's Lone Ranger - Tequilaville's Dream
Danette)
Kasv. Monica Embretsen, Ruotsi. Om. Seppo Sahari & Anette Ahlbom-Sahari, Espoo.
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
VAL ERI2 SA PN4 VARACA
2735. Exellent proportions. Feminine. Strong level back. Straight front. Good hind angulation. Good coat. For me a little
overlong. Excellent mover.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
137
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
VAL ERI2 SA
3841. 4,5 years old compackt bitch of good type. Lovely head. Correct bite. Could have sligly more neck, a little straight in
shoulder. Excellent tail set and length of body. Good angulation front and rear. Well bodied. Good movement. Excellent
coat.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VAL ERI3 SA
6953. Nice outline. Nice head and expression. Nice neck, nice chest, front ok. Lovely strong back. Strong backlegs. Well
set tail. Lovely texture.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VAL ERI2 SA PN4 VACA
7285. 5 years. Very correctly constructed. Super head. Excellent shoulder & front & rear. Super coat quality. Free
movement.
TIZIANA LITTLE SANCY EE MVA BY MVA 38297/10 (Massivus Angel's Calimero "Nody" - Tiziana Fire Pearl)
Kasv. Virve Vahterkoski-Sjöblom, Helsinki. Om. Sari Lukka & Leena Toriseva, Harjavalta
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13 Dagmar Klein, Romania
VAL EH
5623. Correct type. Feminin head & expression. Beautiful eyes. Missing front teeth. Correct neck & topline. Elbows a bit
open when moves hind legs could be more parallel. Nice temperament, but would need a bit more ring training.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VAL H
6954. Good outline. Good skull, eye a little open. Pigment could be darker. Bite and jaw not correct (given a vet certificate)
Good neck, nice chest, front correct. Strong topline. Correct tailset. Correct texture.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VAL HYL
7286. 3 years strong bitch. Good head. Several incisive missing. Good front. Correct tailset. Good coat quality. Sorry must
disqualified because of bite.
TIZIANA RUBY SPINEL 47694/12 (Bannera's Next To None - Marcosa's Belle Of Tiziana Ball)
Kasv. Virve Vahterkoski-Sjöblom, Helsinki. Om. Lisa Lindholm, Helsinki
20.4.2013 Hyvinkää pentun.
Tuire Okkola
PEK4
522. 8 kk nuorineiti, jolla kokoon nähden riittävä pää ja luusto. Hyvät eturaajat. Tasapainoisesti kulmautunut. hyvä turkki.
Taipumusta ruusuttaa korviaan. Liikkuu ahtaasti takaa ja löysästi edestä. Esitetään hyvin.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
JUN EH2
2861. Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Oikeat pään mittasuhteet. Hyvä purenta. Etuosan ja eturinnan tulee
vielä kehittyä. Hyvin kehittynyt runko. Hyvä takaosa. Hyvä karvanlaatu. Pehmeyttä selässä. Liikkeiden tulee vielä vakiintua.
Tarvitsee harjoitusta.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
JUN EH4
2415. Small female. Very feminine head. Very good topline. Correct front, too narrow behind. Excellent coat for age. I'd like
better movement.
TORCEDORE'S ARREBATA DEL AMOR 24327/13 (Lekkerbisken's Ticket To Win - Havannette's Cuban Temptation)
Kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti. Om. Tia Hoikkala ja Tommi Ylitalo, Espoo.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Tapio Eerola
JUN ERI SA
7638. 9 kk. Hyvät mittasuhteet. Hyvä kallo. Hyvä pitkä kuono. Hieman voimakas otsapenger. Rintakehä vielä kovin kevyt.
Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä häntä. Napakat liikkeet.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN ERI
7270. 9 months. Correct proportions. Needs to get more body. Good head. Excellent laid back of shoulder & upper arm.
Correct tail set. Free movement. A bit straight in coat but showen in very nice condition.
TORCEDORE'S AURORA ASOLEADO 24326/13 (Lekkerbisken's Ticket To Win - Havannette's Cuban Temptation)
Kasv. ja om. Kirsi Räikkönen, Lahti.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
PEK2 KP
3189. Erittäin hyväntyyppinen narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Hieman pyöreät silmät. Oikea pään muoto. Hyvä kaula ja
selkä, sekä häntä. Ikäisekseen normaali rintakehä. Hyvät takakulmaukset, riittävät edessä. Toivoisin suoremmat eturaajat
ja hieman paremmat etuliikkeet. Hyvä taka-askel sivusta. Ryhdikäs esiintyminen, iloinen luonne.
23.11.2013 Helsinki pentun.
Annukka Paloheimo
PEK2 KP
354. Hieman kookas, erittäin sopusuhtainen, hyvä kallo & silmät & pigmentti, hieman pitkä kuono. Hyvä etuosa, riittävän
suorat eturaajat. Hyvä rintakehä, erinomainen takaosa. Hyvä karvan laatu.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Tapio Eerola
JUN ERI4 SA
7639. 9 kk. Erittäin hyvä tyyppi. Kaunis pää, oikea kuonon pituus. Hyvä otsapenger. Kauniit silmät. Sopiva rintakehän
vahvuus. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä häntä. Sisäkierteiset etuliikkeet. Napakat askeleet.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN ERI
7271. 9 months old attractive female. Correct proportions. Lovely head. A little soft in topline & movement at the moment. A
bit straight in coat. Shows well.
138
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
TORCEDORE'S AVENTURA AMOROSA 24328/13 (Lekkerbisken's Ticket To Win - Havannette's Cuban Temptation)
Kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti. Om. Kimmo Peltonen, Lahti.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN ERI
7272. Attractive junior female. Attractive head. Good neck & shoulder. A little narrow in front. Slightly arched topline
standing & moving. Correct tailset. A bit loose in movement. Puppy coat with different shades of colour. Moves well.
TORCEDORE´S FEMENIL COMO DIVA FI MVA,EE MVA, SI JMVA, LT JMVA, LV JMVA, EE JMVA, BALT JMVA
52545/09 (Buenos Amogos Little Mystery - Bellezza´s Black Pearl)
Kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti. Om. Heidi Kuoppala, Harjavalta
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
VAL ERI2 SA
310. Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet, Hyvä kallo-osa , lyhyehkö kuono. Hyvät korvat, kauniit tummat silmät. Hyvä
purenta. Hieman tuhti runko. Hyvin kehittynyt eturinta. Eturaajoissa hieman käyryyttä. Hienolaatuinen karvapeite.
Hyväasentoinen häntä, riittävästi kulmautuneet raajat. Esiintyy hyvällä ryhdillä, mutta saisi liikkua tehokkaammalla
askeleella.
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
VAL ERI1 SA PN3
1531. Erittäin narttumainen kokonaisuus, jolla oikeat mittasuhteet. Oikeat pään mittasuhteet. Hieman hento kuono-osa.
Hyvä ilme & purenta. Hyvä eturinta. Taipuneet eturaajat. Erinomainen runko. Hyvin kulmautunut takaosa. Hieno karva.
Hyvä käytös. Ahdas takaa. Monimutkaiset etuliikkeet. Aavistuksen etumatala kokonaisuus liikkeessä.
6.7.2013 Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
VAL ERI1 SA PN1 ROP
169. Very good sized bitch with very good head & proportions & angulations. Moves free. Handled very well.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
VAL ERI2 SA
2531. Erinomainen femiininen mittasuhteiltaan kaunis linjakas narttu. Femiininen sievä pää. Hyvä kaula. Vahva rintakehä.
Erinomainen takaosa ja turkki. Liikkeessä koira kantaa itsensä kauniisti ja omistaa kehän. Esitetään kauniisti.
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
VAL ERI1 SA PN2
1853. 3 years correct bite. Good head proportion, nice eyes, ears. Excellent neck topline. Correct tailset. Excellent leg
proportions. In movement could be more parallel in front. Excellent coat. Excellent present. Lovely temperament.
TORCEDORE´S GLAMOROSA C.I.B POHJ MVA FI MVA SE MVA DK MVA EE MVA LT MVA LTV-13 MV-13 24571/10
(Bellezza´s Tame This Tiger - Torcedore´s Aria El Amore)
Kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti. Om. Tiina Härkönen, Joensuu.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
VAL ERI1 SA PN1 VSP
39. Koko 25cm.Excellent type. Good size. A bit longer body. Excellent Expecivhead. correct proportional of skull and
muzzle. Beautiful dark eye. Enough strong pigmentation. Excellent topline. Only a bit long in loin. Excellent deepchest.
Move well with enough long step. Excellent temperament. Excellent coat structure and condition.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
VAL ERI1 SA PN2 VACA
652. Rejält tik med utmärkt a proportioner. Välpälsad. Välpresenterad. Tilltalande tikhuvud med bra uttryck stram överlinje.
Mycket bra kropp. Utmärkta rörelser runt om. Bär svansen korrekt. Välpresenterad.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
VAL ERI3 SA
2532. Erittäin kaunis hienossa kunnossa esitetty viehättävä narttu. Kaunisilmeinen hyvä pää. Vahva rintakehä. Pitkä lanne,
erinomainen takaosa ja häntä. Juuri oikeat helpot ryhdikkäät liikkeet. Hyvin esitetty.
3.8.2013 Iisalmi kv.
Antonio Di Lorenzo, Norja
VAL ERI1 SA PN1 CACIB ROP
739. Feminine. Excellent type and proportions in body and hindquarter and tail. Silky coat. Needs better pastering but
excellent neck, skull, eyes, muzzle. Elegant and fluent movement.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
VAL ERI
2876. Kookas. Narttumainen kokonaisuus. OK mittasuhteet. Oikeanmuotoinen pää, jossa hyvä ilme. Hyvä purenta.
Toivoisin korostuneemman eturinnan. Hyvä runko turhan pitkä lanneosa. Hyvä takaosa. Karva OK. Liikkuu hyvin sivulta.
Ahdas takaa.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
VAL ERI1 SA PN3 CACIB
2429. Excellent first impression & show condition. Beautiful head. Very good front. Excellent topline & coat & movement.
She looks very nice in the ring.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
VAL ERI1 SA PN1 CACIB ROP
3237. Ihannekorkeus. Erittäin hyväntyyppinen narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Kaunismuotoinen pää. Miellyttävä ilme.
Sopiva kaulan pituus. Hyvä selkä ja hännänasento. Hyvä tilava rintakehä. Sopusuhtaiset kulmaukset. Hieman karhea
karva, sopiva määrä. Erinomaiset rotutyypilliset liikkeet. Kaunis kokonaisuus. Erinomainen luonne ja esiintyminen.
TORCEDORE'S HIJA DE LA CHICA 48657/10 (Sanillan Twilight Zone – Torcedore's Carinoso Chica)
Kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti om. Kirsi Räikkönen ja Jonna Hokkanen ja Jani Pilli, Helsinki
28.4.2013 Helsinki
Karl-Erik Johansson, Ruotsi
AVO ERI1 SA PN3
521. Utmärkt typ. En tik med härlig stil. Vacker huvud, mörka ögon, bra uttryck,Något ojämnt bett. Bra hals. Något sänkt
rygg. väl buren svans.Bra bröskorg. Bra vinklar.Rör sig och visar sig mycket bra. Risig päls.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
AVO ERI4
723. Excellent size, lovely head & expression, underjaw could be wider, good front & chest, good coat texture coming lacks
a bit conditioning, lacks a bit of neck has attitude in ring.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
139
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
AVO EH1
2403. Sopivan kokoinen neliömäinen Riittävä runko luusto voisi olla voimakkaampi Sievä pää ja ilme. Hyvin kulmautunut
takaa Hieman villava turkin laatu. Liikkeet voisi olla vakaammat.
TORCEDORE´S MIRADA DE LA AMOR FI58840/10 (Behave´s Jokerin Jazz-Torcedore´s Chachi Ahijada)
Kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti. Om. Tia Hoikkala ja Tommi Ylitalo, Espoo.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
AVO ERI1
980. 2 years, 7 months. Small size. VEry nice feminine head. Good neck. Well balanced body, still youthful. Moves well.
9.6.2013 Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
AVO ERI2 SA PN4
546. Very nice head. Dentition good. Pleasing eyes. Correct ridge of neck Topline good All angulations are good. Excellent
movement.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
AVO EH
724. Small size, bit small head, lovely expression, excellent chest for size, correct back, front could be a bit better, lack a
bit of neck needs more time & ring training.
6.7.2013 Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
AVO EH3
1634. 2 years. well in type. nice expression small size. but well proportioned and balanced correct general expression.
good coat I would like better movement.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
AVO ERI3
1708. 2 years 9 months. Very nice colour. Smaller head. Slightly projecting eyes. Well filled forechest. Ribcage in balance
to her size. Correct angulation & tail. Excellent coat texture. Tiny structure, but nice balance, just the head should be a bit
bigger.
TORCEDORE´S NARCISA PRIMAVERA FI MVA EE MVA 24677/11 (Bannera´s Next To None - Bellezza´s Black Pearl)
Kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti. Om. Katja Saarinen, Nokia
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
NUO ERI1 SA
3830. 22 months, good type and quality. Lovely head and expression. Good pigmentation. Correct bite. lovely neck, topline
and tail set. Excellent angulated front and rear.Lovely mover. Toeing slightly in in front. Excellent coat and temperament.
9.6.2013 Orivesi kr.
Veli-Pekka Kumpumäki
AVO ERI1 SA PN2 SERT
1471. Miellyttävä kokonaisuus. Erittäin hyvät mittasuhteet ja koko. Kauniit, vapaat liikkeet. Hyvin kaunis pää ja ilme.
Erinomainen ylälinja ja hyvä häntä. Sopiva luusto. Tanakka runko. Kaunis karvapeite. Oikea olemus.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
AVO ERI1 SA PN2 SERT FI MVA
2302. Erittäin kaunisturkkinen ryhdikäs narttu. Hieman lyhyt kuono. Pienet hampaat. Pari välihammasta puuttuu.
Täyteläinen rintakehä. Erinomainen eturinta. Hyväasentoinen häntä. Hieman kapeat etuliikkeet. Reipas käytös.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
AVO Poissa
4.8.2013 Turku kr.
Jussi Liimatainen
VAL ERI2 SA PN4
1752. Hyvä koko ja rungon malli. Kapea kallo, muuten hyvä pää & ilme. Kaunis kaula & ylälinja. Erinomainen eturinta ja
runko. Lanne voisi olla lyhyempi. Hyvä häntä & takaosa. Hyvä karva. Hyvä ryhti, viehättävä askel.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
VAL ERI3
1209. 2,5 years. Feminin female correct size & type modern scull & head & stop. Excellent pigmentation. Correct scissor
bite, little weak underjaw. Correct almond eyes. Little narrow, very good neck, very good shoulders Excellent ribcage &
topline Very good tailset & hindquarters & hocks. Very good in movement all sides but missing little musculars all over.
Coat today too dry and I would have to see more softness.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
VAL ERI2 SA PN2 VACA
3238. Ihannekorkeus. Viehättävä, feminiininen kokonaisuus. Oikea pään muoto. Hyvä silmien väri ja pigmentti. Hyvä kaula,
selkä sekä hännänasento. Sopiva rintakehän tilavuus. Sopusuhtainen luusto ja kulmaukset. Hyvä karvan laatu. Liikkuu
erittäin hyvin. Hyvä luonne ja esiintyminen.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Celine Bottussi Jacguel, Ranska
VAL ERI
6955. Well build bitch of smaller type. Nice head, correct expression. Lovely neck. Nice chest, front ok. Strong back. Nice
back legs. Good tailset. Moves properly.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
VAL ERI
7287. 2 1/2 years. Correct size. Feminine head. Good neck & shoulder. Correct front & tail carriage. Free movement.
Correct coat.
TORCEDORE´S SUERTE DE LA AMOR HeJW-12 37563/09 (Behave's Joker In Jazz - Torcedore's Estelle Amoroso)
Kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti. Om. Tiina Tolvanen ja Kirsi Räikkönen, Lahti
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
JUN ERI
2716. Feminine. Good type. Good proportions. Would a little stronger head. Correct eye. Back not quite level. Straight
front. Good hind angulation. Good chest. Good coat. Free mover. A little too much Lhasa movement in the back.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
JUN ERI
807. typical general appearance. maybe a little bit tall. no teeth problems, correct bite. correct topline. very compact body.
no angulation proplems. good coat. good movements.
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
JUN ERI1 SA PN2 SERT
1049. Koko 27 cm. Erinomainen koko ja mittasuhteet. Hyvä kallo-osa, hieman kevyt kuono. Keskiruskeat silmät. Hyvä
purenta. Hyvinkehittynyt rintakehä ja eturinta. Hieman käyryyttä eturaajoissa. Kauniskaarinen häntä. Tasapainoiset
kulmaukset. Erinomainen askel pituus ja takaraajan työntö.
140
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
9.6.2013 Orivesi kr.
Veli-Pekka Kumpumäki
NUO Poissa
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
NUO ERI3 SA
2524. Todella kaunis ryhdikäs linjakas femiininen narttu. Kaunis pää ja ilme, etuosa voisi olla hivenen vakaampi, tarvitsee
aikaa, erinomainen rintakehä, takaosa ja turkki. Erittäin kauniit, helpot ylväät oikeat Havannan liikkeet. Hyvin esitetty.
3.8.2013 Iisalmi kv.
Antonio Di Lorenzo, Norja
NUO ERI4
731. Feminine. Excellent type, proportions in body. Well angulated in front and rear. Bad condition of coat. Excellent eyes,
muzzle. The movement is fluent and correct. Needs to be more elegant with more training.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
NUO Poissa
7.9.2013 Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
NUO ERI2
1099. Hyvät mittasuhteet rungossa, hyvä kuono-osa. Tummat silmät kallo saa hieman levitä. Hyvä luusto hyvin kehittynyt
runko. Hyvät kulmaukset. Pehmeä litteä karvapeite. Napakat liikkeet kun muistaa olla haistelematta nurmikkoa.
TORCEDORE'S TESORA MI VIDA 14239/13 (Bayarin James Brown - Torcedore's Glamorosa)
Kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti. Om. Marja-Liisa Kulusjärvi & Ari Saukko, Rovaniemi.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
PEK1 KP ROP
3258. 7 months. Lovely bitch. Shows a lot good breed details forthe age. Feminine head & expression. Excellent
pigmentation. Very good coat for the age. Typical outlines. Moves like a puppy. Very promising.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
PEK1 KP ROP
2944. Very nice bitch. Correct propotions. Good head. Well boned. Correct movement. Enough good quality coat.
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
PEK1 KP ROP
1730. Mycket bra huvud uttryck. Något trång underkäre. Mörka, välplacerade ögon. Bra hals. Något uppured skuldra.
Välvinklad överarm. Något rak i framben. Mycket bra kropp till sin åldern. Bra markerad kors. Välamsatt svans. Mycket bra
päls för sin åldern. Välvinklad bak. Rör sig väl. Välpresenterad.
14.9.2013 Pello ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
JUN EH1
336. Vielä kovin pentumainen ja kevyt rakenteinen narttu, selvä sukupuolileima. Kevyt luusto, kaunisilmeinen pää joka
vielä kevyt ja kapea, hieman painunut ylälinja. Runko vielä kevyt ja matala. Riittävästi kulmautunut. Kovin kapeat etu +
takaliikkeet. Erinomainen karvapeite. Tarvitsee aikaa.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13 Tapio Eerola
JUN EH
7640. 12 kk. Mittasuhteiltaan lyhyt. Pieni pää. Hieman lyhyt kuono. Pienet tummat silmät, purenta aavistuksen väljä.
Sopiva rintakehän vahvuus. Hieman pystyt lavat ja olkavarret. Hyvä häntä. Epävakaat etuliikkeet. Hieman lyhyet askeleet.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
JUN EH
7273. Feminine bitch of 1 year. Nice head. Eyelid should be more pigmented. A bit short in neck. Very narrow in front.
Correct tailset. Correct hind angulation. Nice coat.
ULROIN BAMBI 19865/10 (Piparin Dragonair – Tintti)
Kasv. ja om. Ulla Roininen, Tupos.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
AVO ERI4
3284. 3 years. Strong bitch. Correct head, feminine expression. Very good coat. Well angulated. Correct size & format.
Correct movement.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
AVO ERI4
2971. Nice female. Compact. Nice head. Enough good movement & temperament. Good coat.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
AVO ERI3
650. Rejäl tik, med tillräckliga proportioner. Bra tikhuvud. Skallen kunde bli ngt flatare. Mörka ögon. Bra pigment. Kunde ha
ngt mer resning. Tillräcklig kropp. Goda vinklar bak. Står bra. Rör sig med tillräckligt steglängd o med korrekt buren svans.
Välskött päls men kunde ha mycket bättre kvalitet. Ännu mycket ullig.
21.7.2014 Tornio kv.
Skaar Torbjörn, Ruotsi
AVO ERI3 SA
1748. Mycket bra huvud uttryck. Välplacera ögon med bra färg. Bra hals. Något uppured skuldra. Kunde ha ngt rakare
framben. Mycket bra kropp. Välvinklad bak. Välmarkerad kors. Bra pälsstruktur. Rör sig med bra steg. Välvisad.
14.9.2013 Pello ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
AVO ERI2 SA PN3
342. Hyvät mittasuhteet, vahva luusto. Hyvä kallon muoto riittävä kuonon pituus, tummat silmät, hyvä kaula + selkä,
korostunut lantio, hyvä häntä suorat lavat, niukat polvikulmat, kapeat takaliikkeet. Riittävä sivuaskel. Hyvä karvanlaatu.
ULROIN BERTTA 19864/10 (Piparin Dragonair – Tintti)
Kasv. ja om. Ulla Roininen, Tupos.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
AVO ERI3
3232. Keskikokoinen. Voimakas narttu. Hyvä pään muoto. Miellyttävä ilme. Pitkä kaula. Selvä säkä. Ylälinja voisi olla
hieman suorempi ja hännän asento hieman korkeampi. Hyvä rintakehä ja etuosan rakenne sekä eturinta. Riittävät
kulmaukset. Liikkuu erittäin hyvin takaa, hieman lyhyt askel edessä. Hyvä turkin määrä mutta hieman karheutta.
Erinomainen luonne, esitetään hyvin.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
141
ULROIN FUNNY BLACK 17228/12 (Dream Maker of tai Poseidonas - Ulroin Bertta)
Kasv. Ulla Roininen, Tupos. Om. Veli-Matti Antikainen, Kiviniemi
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
JUN EH
26. Koko 23,5cm. P1 and P2 both sides missing. Feminine. Enough strong bones. Feminine head, a bit rounded head.
Strong muzzles. A bit small dark eyes. Good earset. Could be stronger topline in movement. Enough good tailset. Enough
long upperarm and lower arm. Good angulations behind. Good coat volume, structure, in good condititon. Enough good
temperament. Moved well.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
NUO EH
3278. 1 year 6 months. Enough typical bitch. A bit small in size. Feminine head & expression. Head should be stronger,
muzzle should be lighter. Good coat. A bit long in body, narrow behind. Correct movement.
17.8.2013 Kajaani ry.
Irina Poletaeva
NUO EH1
458. Very good type. Very feminine. A bit too straight in front. Could have better head shape & more typical expression.
Scissors bite. Good neck. A bit soft back. Topline could be more stable. A bit low set tail. Good forechest. Enough rear
angulations. Too close rear movement. Not ready yet in coat. Presentation needs to improve.
ULROIN HULDA 20838/13 (Tarbaby’s Madcap – Ulroin Bertta)
Kasv. ja om. Ulla Roininen, Tupos.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
PEK1 KP VSP
3190. Erittäin hyväntyyppinen, tiivisrakenteinen narttupentu. Hyvä pää ja ilme. Riittävä kaula. Erinomainen selkälinja ja
hännän asento. Hyvin kehittynyt rintakehä. Sopusuhtaisesti kulmautunut. Hyvä eturinta. Pentuturkki. Liikkuu
yhdensuuntaisesti ja ryhdikkäästi. Riittävä taka-askel. Erinomainen luonne ja esiintyminen.
VISAKOIVUN INFANTA PURPUREA RO JMVA 30012/09 (Liveoak’s As Good As It Gets – Liveoak’S Color of Love)
Kasv. Kirsti Koivu, Helsinki om. Hanna-Kaisa Laukkanen & Kirsti Koivu, Raatala
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
AVO ERI3 SA
3837. 4 years old. Excellent type. Lovely head and expression. Correct bite, excellent neck, topline and tail set. Excellent
angulation in front and rear. Lovely body volume. Lovely mover, excellent coat.
28.4.2013 Helsinki
Karl-Erik Johansson, Ruotsi
AVO ERI2
522. Utmärkt typ. , mycket bra huvud, mörka ögon. Bra hals, något lång och sängt rygg. Kraftig bröstkorg. Bra vinklar. Väg
vinnande rörelser. Ganska bra päls.
12.5.2013 Helsinki kv.
Zsuzsanna Petik, Unkari
AVO ERI1
2720. 4 years. Compact female, head balanced with body. Correct bite. Loose elbows. Good chest. Typical topline. Moving
narrow in front and back.
VISAKOIVUN VARIANTE DE LA MADRE 53238/12 (Pillowtalk's Cher Mon Coeur - Visakoivun X-Te Prinzessin)
Kasv. Kirsti Koivu, Helsinki. Om. Annina Korte & Kirsti Koivu, Paimio.
12.5.2013 Helsinki kv.
Zsuzsanna Petik, Unkari
PEK4
2711. Almost 9 months. Compact female. Correct bite. Forface could be longer. Good chest. Good angulation. Moving
narrow in back. Moving is not correct today.
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
JUN ERI4
1525. Narttumainen kokonaisuus, kauniit mittasuhteet. Oikeat pään mittasuhteet. Hyvä ilme, purenta. Etuosan tulee
kehittyä. Hyvä runko & takaosa. Karva vielä kehitysvaiheessa. Liikkuu ahtaasti takaa. Liikkuu hyvällä askeleella kun löysää
käsijarrua.
8.6.2013
Tuuri kr.
Irina Poletaeva
JUN ERI3
990. Very promising young girl. Excellent bones & proportions. Very promising head. Scissors bite. Excellent topline &
tailset. Excellent chest for the age. Very well angulated. Could be more stable in movement. Correct coat for the age.
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
JUN ERI4
639. Feminine, excellent type. very good head & expression. Very good neck & topline. Good tailset. Good angulation,
body and typical coat. Moves well.
VISAKOIVUN VARITA MAGICA 53237/12 (Pillowtalk's Cher Mon Coeur - Visakoivun X-Te Prinzessin)
Kasv. ja om. Kirsti Koivu, Helsinki.
7.9.2013
Vantaa kr.
Rainer Vuorinen
JUN ERI4
1096. Kauniit mittasuhteet ja koko. Erinomainen kuono-osa. Hieman vahvuutta poskiluissa. Tummat silmät. Hieno
pigmentti. Erinomainen luusto & runko. Erinomainen lihaskunto. Pehmeä, litteä karvapeite. Liikkuu hieman sisäänkerien
edestä.
WHIZJAZZY BOSSANOVA 47253/12 (Mamitas Don't You Dare- Pilliwink's Nebulosa)
Kasv. ja om. Soikkeli Päivi, Ylämylly
10.3.2013 Juuka ry.
Kristina Ahlberg
PEK2
426. 8kk:n ikäinen, ujo narttupentu, jolla oikeat mittasuhteet. Hieman pieni pää, kauniit silmät, erinomainen pigmentti. Lyhyt
kuono-osa, hyvä purenta. Riittävä kaula, kuonoon nähden riittävä luusto, hyvä runko. Erinomaiset takakulmaukset.
Kauniisti hoidettu pentuturkki. Pentu pehmeä selkä, ei nosta häntäänsä liikkeessä.
142
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
21.4.2013 Outokumpu ry.
Cindy Petterson, Ruotsi
JUN EH4
443. Good size and proportion. Small pretty head with a little bit big stop, good buite, straight front legs. Good neck, deep
long chest. Well set tail. Good coat quality. Moves with a good stripe, but not on the best mood today.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
JUN EH3
972. 10 months. Very nice small bitch. A little shy. Feminine head. Scissor bite. Very shy, needs more ringtraining.
WINSLETT'S PRINCESS ISABELLA 28471/11 (Jatakabi's Xplorer - Winslett's Xtra Nice)
Kasv. ja om. Ulla Seppälä, Lehtimäki
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
AVO EH4
3233. Ihannekoko ja hyvät mittasuhteet. Oikea pään muoto. Hieman pyöreät silmät ja toivoisin mustemman pigmentin
silmien ympärille ja kirsun. Keskipitkä kaula. Vankka runko. Hieman pehmeä ylälinja. Häntä ok, hieman avoin kaari. Vahva
luusto ja lihaksisto. Riittävät kulmaukset. Hieman raskas liikkeessä. Melko karhea karvanlaatu. Hyvä luonne.
YO SOY SILFIDE SERENA 14451/12 (Zabadou's Not For Sale – Visakoivun Ginebra Sabrosa)
Kasv. Aulis Koivu, Helsinki. om. Kirsti Koivu & Ulla-Maija Paukku, Helsinki
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
NUO ERI1 SA PN4
1702. 20 months. Excellent head. Strong muzzle. Excellent front, ribcage, topline & angulation. Excellent black coat. Very
sound movement. Nice feminine expression.
ZABADOU'S AISHA 20175/13 (Zabadou's Rock 'N Roll - Zabadou's Nearly Perfect)
Kasv. Hanna-Kaisa Laukkane, Raatala. Om. Hanna-Kaisa Laukkanen & Henna Laakkonen, Juurikorpi.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
PEK1 KP ROP
2383. Lupaava ikäisekseen erittäin hyvä runko. Erittäin hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Sievä pää. Erittäin kaunis ilme.
Lupaava turkki, kauniissa kunnossa. Liikkuu erinomaisella askeleella. Esiintyy erinomaisesti. Lupaava.
ZABADOU'S PERFECT HIGHLIGHT 23331/10 (Zabadou`s Funny Frostbite – Zabadou`s Heffalump Helga)
Kasv. Hanna-Kaisa Laukkane, Raatala. Om. Leena Helin & Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
AVO ERI4 SA
3838. 3 years old femine bitch of good quality. Lovely head. Correct bite. Excellent neck, topline and tail set. Excellent
angulation in front and rear. Good spring in rib, lovely body. Typical movement. Excellent temperament.
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
AVO EH2
1530. Erittäin narttumainen, hieman raajakas kokonaisuus. Vähän kupera kallo-osa ja lyhyt kuono-osa. Hyvä ilme &
purenta. Köyhä eturinta. Erinomainen runko. Normaalisti kulmautunut takaosa. Hyvä käytös. Hyvä kaula. Liikkuu lyhyellä
sidotulla askeleella.
9.6.2013 Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
AVO ERI1 SA PN2 VASERT
547. Correct head. Dentition correct. Beautiful eyes. Ridge of neck good. Topline correct. All angulations correct. Good
movement.
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
AVO EH2
2404. Hieman ilmavalta vaikuttava Lanneosa voisi olla lyhyempi Kevyehkö kuono-osa Hyvä kallo. Hyvä luusto. Suorahkot
lavat. Voisi olla voimakkaammin kulmautunut takaa. Hyvä turkin laatu. Hieman alhainen hännän kiinnitys. Saisi kantaa
häntäänsä paremmin liikkeessä.
ZABADOU'S WARRIOR PRINCESS 29108/12 (Voila Bruce With A Twist - Zabadou's Perfect Highlight)
Kasv. ja om. Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
JUN ERI4
3825. 12 months old feminin bitch of good size. Would like her slightly stronger in head. Correct bite, good neck. Slightly
long topline. Excellent tail set. Excellent angulation front and rear. Still needs to mature in body. Typical movement. Good
temperament.
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
JUN H
1526. Erittäin narttumainen, aavistuksen raajakas kokonaisuus. Melko hyvä pää, hieman kupera kallo-osa ja hento kuonoosa. Hyvä ilme & purenta. Tyhjä eturinta. Hyvä runko. Normaalisti kulmautunut takaosa. Hieno karvanlaatu. Liikkeiden
tulee vakiintua. Miellyttävä käytös. Esitetään hyvin.
9.6.2013 Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
NUO ERI2
542. Head ok. Good eyes. Dentition correct. Ridge of neck and topline ok. Good angulations Movement good.
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
NUO ERI3
645. Feminine, excellent type. very good head & expression. Good neck & topline. Angulation in harmony. Good body,
good coat quality. Moves well.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
NUO EH3
1703. 18 months. Narrow & small head, pointing nose. Very skinny forechest. Correct ribcage. Soft topline. Steep
angulation behind. In movement visible lack of structure. Excellent coat.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
143
ZABADOU'S YES I'M A CUTIEPIE 29720/12 (Nicondoes Depeche Mode - Zabadou's Heffalump Helga)
Kasv. Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala. Om. Minna Kaukovaara-Hellbom, Salo
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
JUN ERI2 SA
3826. Excellent type. 10 months , lovely head. Correct bite, good pigmentation. Good neck and topline of correct length.
Good tail set and carriage. Excellent angulated front and rear. Lovely movement. Good coat and temperament.
28.4.2013 Helsinki
Karl-Erik Johansson, Ruotsi
JUN EH
519. Utmärkt typ, men hon är något försiktig. Vacker huvud, mörka ögon, bra uttryck, bra bett. Bra hals och rygg, väl buren
svans. Kunde ha lite mera kropp. Bra vinklar. Rör sig mycket bra. Ej i bästa päls.
12.5.2013 Helsinki kv.
Zsuzsanna Petik, Unkari
JUN ERI4 SA
2716. 13 months. Compact female. Correct bite. Very good pigment. Typical head. Good topline. Very good moving.
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
JUN EH
1527. Narttumainen kokonaisuus, joka tekee tällä hetkellä raajakkaan kokonais vaikutelman. Kauniit pään mittasuhteet.
Hieman korostuneet posket. Kaunis ilme. Hyvä purenta. Etuasentoiset lavat. Hyvä runko ja takaosa. Karva
kehitysvaiheessa. Liikkuu ahtaasti takaa, hieman lyhyellä askeleella. Miellyttävä käytös.
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
JUN EH
1521. Thirteen months bitch. Correct head. Correct expression and pigment. Correct neck and body for her age. Good
angulation behind. Correct tail set. Unfortunelly the coat is not in show condition. Missing a lot of coat and under coat.
9.6.2013 Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
JUN ERI
538. Pleasing head. Dentition very good. Good eyes. Ridge of neck and topline ok. Angulations good. Movement good.
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
JUN EH
641. Feminine, very good type, very good head & expression. Good neck & topline. Well set tail. Good angulation. Could
be in better coat condition. Moves well.
ZABADOU'S YES I'M GOLDIELOCKS 29722/12 (Nicondoes Depeche Mode- Zabadou's Heffalump Helga)
Kasv. Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala. Om. Leena Helin ja Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
JUN ERI3 SA
3827. 10 months old feminin bitch with lovely head. Correct bite. Good pigmentation. Lovely neck and topline. Excellent tail
set. Excellent angulated front and rear. Good body for age. Excellent movement. Good coat.
28.4.2013 Helsinki
Karl-Erik Johansson, Ruotsi
JUN ERI1 SA PN1 SERT VSP
520. Utmärkt typ. En tik med härlig stil. Mycket vackert huvud, mörka ögon, härligt uttryck, bra bett. Vacker hals- och
överlinje , väl buren svans. Bra bröstkorg. Myckert bra vinklar. Rör sig och visar sig mycket bra. Bra päls.
11.5.2013 Hamina kv.
Juha Putkonen
JUN EH3
1050. Koko 26 cm. Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Hyvä kallo-osa, hieman lyhyt kuono. Kauniit tummat silmät.
Hyvä purenta, hampaat tulee putsata. Ikäisekseen hyvä runko. Eturinta saa vielä täyttyä. Pehmeä laatuinen karva, joka on
vaihtumassa. Eturaajoissa hieman käyryyttä. Tänään ei nosta häntäänsä. Joustava sivuaskel, jossa saisi olla enemmän
ulottuvuutta.
12.5.2013 Helsinki kv.
Zsuzsanna Petik, Unkari
JUN ERI
2717. 13 months. Good size. Correct bite. Feminine head. Very good chest and topline. Typical moving.
19.5.2013 Mynämäki kr.
Harto Stockmari
JUN ERI2 SA PN2 VASERT
1528. Erittäin narttumainen kokonaisuus, oikeat mittasuhteet. Oikeanmuotoinen kaunisilmeinen pää, hyvä purenta, kaula.
Ikäisekseen riittävä eturinta. Hyvä runko. Hyvin kulmautunut takaosa. Oikea karvan laatu. Miellyttävä käytös. Liikkuu hyvin
sivulta.
9.6.2013 Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
JUN ERI1 SA
539. Very good head. Dentition correct. Good eyes. Ridge of neck and topline very good. All angulations good. Excellent
movement.
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
JUN ERI1 SA PN3 SERT
642. Feminine, excellent type. Lovely head and expression good neck & topline Well set tail and carriage good angulation,
body and excellent coat. Moves well.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
JUN ERI4
1699. 16 months old. Beautiful head. Black eyes. Excellent pigmentation. Nose could be darker. Excellent forechest &
topline. Well developed ribcage. Correct angulation. Slight toeing out in hind feet. Excellent coat. Nicely tempered. Good
moves.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
NUO EH3
1228. Good head, french front. Very light at the pasterns. Nice topline. Good chest. Good rear. Good tail set. Shy in
movement. Correct movement behind a little bit waving in front. Correct texture.
4.8.2013 Turku kr.
Jussi Liimatainen
JUN EH2
1748. Hieman matalaraajainen. Hyvä päämalli, pigmentti voisi olla vahvempi. Lyhyt kaula, hyvä selkä. Upea eturinta ja
hyvät raajat. Erinomainen takaosa & häntä. Liikkuu reippaasti mutta ei tahdo kantaa häntäänsä.
ZABADOU'S XTRA SPECIAL 28765/12 (Pillowtalk's Cher Mon Coeur - Zabadou's Hopes Are High) Kasv. Hanna-Kaisa
Laukkanen, Raatala. Om. Sanna Saarenhovi & Hanna-Kaisa Laukkanen, Turku
9.6.2013 Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
JUN ERI3
537. Excellent head. Dentition correct. Good eyes. Ridge of neck and topline ok. All angulations good. Excellent
movement.
144
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
JUN ERI
640. Feminine, excellent type. Very good head and expression. Good head, topline. Well set tail. Good angulation and
body. Typical coat. Moves well.
ZERALDAS JAZZ LOVE 46269/09 (Behave's Joker In Jazz – Bellezza's Love Letter)
Kasv. Petra Riisiö, Siilinjärvi. Om. Petra Riisiö & Maija Sorri, Siilinjärvi
3.8.2013 Iisalmi kv.
Antonio Di Lorenzo, Norja
VAL ERI3 SA PN3
740. Feminine. Excellent type, proportions in body. Well angulated in front and rear. Silky coat. Excellent tail and neck and
skull and eyes and muzzle. Fluent and elegant movement with long step.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
VAL ERI4
2877. Kookas. Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Oikeanmuotoinen ja ilmeinen pää. Hyvä purenta. Toivoisin
korostuneemman eturinnan. Vähän etuasentoiset lavat. Tilava runko. Hyvä takaosa. Oikea karvanlaatu. Liikkuu hyvin
sivulta, ahtaasti mennen tullen.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
VAL ERI2 SA PN4 VACA
2430. Nice bitch in full show condition. Excellent head expression. Very good front & behind. Excellent topline. Beautiful
coat. Excellent movements.
ZERALDAS KEEP ON SHINING 15055/12 (Chewbaccas Keep It Fit Kermit- Zeraldas Touch Of Wonder)
Kasv. Petra Riisiö, Siilinjärvi. Om.Terhi Pellikka ja Petra Riisiö, Siilinjärvi
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
JUN ERI
2717. Nice type. Very good proportions. Beauteful feminine head with correct proportions. Level topline. Front straight
enough. Chest enough for her age. Good hind angulation. Good coat. Good typical mover.
21.4.2013 Outokumpu ry.
Cindy Petterson, Ruotsi
JUN ERI3
444. Up to size girl, well proportie head. Dark eyes, good buite, nice front. Good neck and shoulders. Nice deep long chest.
Straight back, well angulated behind. Good coat quality. Moves close, strites out freely.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
NUO ERI1 SA PN3 VASERT VACA
979. 17 months. VEry nice bitch. Feminine head. Well balanced body. Nice body. Good topline. Excellent movement and
presentation.
29.6.2013 Heinävesi ry.
Kristiina Ahlberg
NUO ERI2 SA PN2 VASERT
281. Feminiininen voimakas narttu jolla oikeat mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Toivoisin tummemman pigmentin kirsuun.
Hieman vuotavat silmät. Riittävä kaula. Pysty lapa. Eturinta saisi olla voimakkaampi. Erinomainen runko, luusto, selkä,
häntä sekä takakulmaukset. Kauniisti hodettu runsas turkki. Liikkuu iloisesti ja rodunomaisesti hyvällä traivilla.
6.7.2013 Mikkeli kr.
Alberto Cuccilato, Italia
NUO ERI1 SA PN2 SERT
1631. excellent type. correct bite. excellent proportions between skull and muzzle. well angulated in the shoulders. good
chest. excellent topline. well angulated behind. elegant movement.
28.7.2013 Pihtipudas ry.
Harto Stockmari
NUO EH2
350. narttumainen kokonaisuus. oikeat mittasuhteet. oikeat pään mittasuhteet. hyvä purenta. hyvä kaula. köyhä eturinta ja
etuasentoiset lavat. hyvä runko, mutta turhan pitkä lanneosa. riittävästi kulmautunut takaosa. vähän korka kinner. oikea
karvanlaatu. miellyttävä käytös. liikkuu ahtaasti takaa, ulkokierteisesti edestä, hyvällä potkulla sivulta. tarvitsee vielä aikaa.
3.8.2013 Iisalmi kv.
Antonio Di Lorenzo, Norja
NUO ERI2 SA
732. Feminine. Excellent type, skull, eyes, muzzle. Very good coat. Well angulated in front and rear. Excellent tail and
movement.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
NUO EH
2867. Kookas. Oikeat mittasuhteet. Toivoisin korostuneemman sukupuolileiman. Hyvä pää. Hyvä purenta. Toivoisin
korostuneemman eturinnan. Hyvä runko, mutta pitkä lanneosa. Karvanlaatu OK. Liikkuu hyvin sivulta.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
NUO ERI4
2419. Very nice movement. Pretty female. Excellent head expression. Correct topline. Good front & behind. Excellent coat.
17.8.2013 Kajaani ry.
Irina Poletaeva
NUO Poissa
31.8.2013 Mäntyharju kr.
Annaliisa Heikkinen
NUO ERI1 SA PN3 SERT
1214. Hyväntyyppinen mutta hieman pitkärunkoinen nuori narttu. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävät
kulmaukset edessä ja takana. Tiivis runko. Lanneosa saisi olla lyhyempi. Hyvä häntä. Liikkuu ja esiintyy hyvin.
ZERALDAS KEEP UP THE SPEED 15054/12 (Chewbaccas Keep It Fit Kermit - Zeraldas Touch Of Wonder)
Kasv. Petra Riisiö, Siilinjärvi. Om.Terhi Pellikka ja Petra Riisiö, Siilinjärvi
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
JUN ERI1 SA PN1 SERT VSP
973. 18 months. Allover very nice bitch. Excellent head, good neck. Well balanced body. Excellent b and w coat. Moves
very well.
15.6.2013 Kotka kv.
Harri Lehkonen
NUO ERI1 SA PN3 VASER VACA
1223. Tyylikäs tasapainoisesti kehittynyt nuori narttu. Oikeat mittasuhteet päässä ja rungossa. Tasapainoiset kulmaukset.
Oikea-asentoinen häntä. Hyvänlaatuinen turkki. Liikkuu ryhdikkäästi tehokkaalla askeleella.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
NUO ERI1 SA PN2 SERT
717. Pretty bitch, excellent size, lovely head, typical expression, good front & chest, good coat texture, could have bit more
rear angulations moves very well with typical topline.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
145
7.7.2013 Karjaa kr.
Harto Stockmari
NUO ERI1 SA PN1 SERT VSP
1180. Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Oikeat pään mittasuhteet. Hyvä purenta. Hyvä eturinta ja raajat.
Oikeanmuotoinen runko. Hyvä takaosa. Karva ok. Liikkuu ryhdikkäästi hyvällä askeleella, sivulta vähän ahtaasti
mennentullen.
21.7.2013 Nastola ry.
Tanya Ahlman-Stocmari
NUO EH2
386. Hyvänkokoinen narttu, jolla oikeat rungon mittasuhteet. Hyvä kallo-osa. Kevyt kuono-osa. Eturinta saisi olla
korostuneempi. Hyvä runko. Hieman pehmeä karvapeite. Hyvät takaraajat. Litteähkö häntä. Hyvä käytös. Liikkuu hyvin
sivulta.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg
NUO ERI1 SA
1229. Nice head with good proportions, nice font. Excellent topline with good proportions. Good chest. Nice rear
angulation. Good tail set, a little bit too light on the back. Tolerable texture. Nice movement in front and behind, excellent
carriage from profile.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
NUO ERI4 SA
2525. Erittäin kaunis kooltaan ja mittasuhteiltaan oikea näyttävä narttu. Femiininen kaunisilmeinen hyvä pää. Eturaajat
voisivat olla ssuoremmat, hyvä rintakehä ja takaosa ja turkki. Todella kauniit, helpot ryhdikkäät Kuubattaren liikkeet.
Esitetään hyvin.
3.8.2013 Iisalmi kv.
Antonio Di Lorenzo, Norja
NUO ERI3 SA
733. Feminine. Excellent type, proportions in body, coat. Well angulated in front area. Excellent skull. Needs larger eyes,
good shape. Excellent muzzle. Very good movement.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
NUO ERI2 SA
2868. Narttumainen kokonaisuus. OK mittasuhteet. Hyvä pää, ilme ja purenta. Toivoisin korostuneemman eturinnan.
Löysyyttä kyynärpäissä. Hyvä runko. Hyvä takaosa. Oikea karvanlaatu. Liikkuu ryhdikkäästi hyvällä askeleella.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
NUO ERI1 SA VASERT
2420. Really nice movement. Very nice first impression. Excellent head. Very good topline. Good font. Very good behind.
Very nice coat texture.
ZERALDAS NEXT BEST THING 15709/13 (Bannera's Next To None - Torcedore's Donna Graciela)
Kasv. ja om. Petra Riisiö, Siilinjärvi.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
PEK2 KP
2847. Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Oikeat pään mittasuhteet. Hyvä purenta. Hyvä runko.
Rodunomaisesti kulmautunut. Karva kehitysvaiheessa. Liikkuu joustavalla helpolla askeleella.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
PEK2 KP
2398. Very nice size & balance. Excellent propotions of head. Very good topline. Correct front & behind. Very promising
coat.
17.8.2013 Kajaani ry.
Irina Poletaeva
PEK1 KP ROP
453. Very promising. Excellent proportions. Promising head, typical expression. Correct bite. Excellent neck & topline.
Correct tail carriage. Excellent chest for the age. Very well angulated at both ends. Moves with good drive. Promising coat.
31.8.2013 Mäntyharju kr.
Annaliisa Heikkinen
PEK2 KP
1203. Hyväntyyppinen, sopusuhtainen narttu jonka kuono-osa saa vielä vahvistua. Hyvä kaula. Riittävät kulmaukset
edessä ja takana. Hyvä häntä. Hyvä ylälinja. Hyvänlaatuinen karva. Liikkuu ja esiintyy hyvin.
8.9.2013 Muurame ry.
Tuire Okkola
PEK1 KP ROP
10. 8 kk. sopusuhtainen nuori neiti, tasapainoisesti kulmautunut, hyvä ylälinja. Kuono-osa voisi olla aavistuksen lyhyempi ja
silmät hieman kauempana toisistaan. Hyvä purenta. Oikeanlaatuinen turkki. Hyvä karvapeite . Liikkuu hyvin ja reippaasti.
ZERALDAS NEXT GOLDEN PRINCESS 15708/13 (Bannera's Next To None - Torcedore's Donna Graciela)
Kasv. Petra Riisiö, Siilinjärvi. Om. Elina Karppinen, Kuhmo
17.8.2013 Kajaani ry.
Irina Poletaeva
PEK2
454. Very good type. Good bones. Could have better head proportions & more typical expression. Scissors bite. Good
neck, topline & tailset. A bit long loin. Enough forechest for age. Enough angulations. A bit close at hocks. Promising coat.
Lovely temperament.
ZERALDAS POKER PRINCESS 10044/12 (Bellezza's Poker Face - Miss-Zeraldas)
Kasv. Petra Riisiö, Siilinjärvi, Om. Elina Karppinen, Kuhmo
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
JUN EH
2718. Small, little high on legs. Woud prefer stronger head. Eyes a little round. Level back. Straight front. Enough
chest.Good hind angulation. Good movement. Very close behind. Good coat.
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
JUN ERI3
768. Iloinen, vielä keskeneräinen kokonaisuus. Rintakehä vielä kehittymätön. Turhan lyhyt kuono-osa ja hailakka kirsu.
Hyvä silmien ympärys pigmentti. Erittäin hyvä ylälinja ja häntä. Lupaava karvapeite. Vielä epävakaat, turhan karkeat
etuliikkeet.
146
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
ZERALDAS WONDER FULL 29615/12 (Zeraldas Black Jazz- Bellezza's Wonderful Wanda)
Kasv. Petra Riisiö, Siilinjärvi, Om. Sari Leskinen, Kuopio
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
JUN ERI2
2719. Small female. Nice type. Good proportions. Feminine head with correct proportions. Eyes a little round. Level topline.
Straight front.Good chest for her age. Good hind angulation.. Nice colours and coat. Good movement
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
JUN ERI1 SA PN4 VASERT
769. Ikäisekseen hyvin kehittynyt , iloinen ja ryhdikäs narttu. Erittäin hyväilmeinen pää, jossa hyvät mittasuhteet. Sopiva
luusto. Hyvä rintakehä. Kaunis ylälinja seisoessaan, liikkeessä voisi olla vakaampi. Hyvä häntä. Lupaava turkki. Liikkuu
hyvin.
21.4.2013 Outokumpu ry.
Cindy Petterson, Ruotsi
JUN ERI2
445. Nice size and proportion. Well proportioned head. Good eyes and ears. Nice front, should be a little set more back.
Well developed chest. Excellent tail set. Well angulated behind. Very good free movement.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
JUN EH2
974. 14 months. Excellent size and outline. Feminine head. Full teeth, scissors bite. Very good body. Needs to develop.
Needs more ringtraining.
29.6.2013 Heinävesi ry.
Kristiina Ahlberg
JUN EH1
278. 14 kk vielä kovin pentumainen juniori narttu jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä kallo ja kuono. Silmät saisivat olla
suuremat. Hyvä purenta. Lyhyt kaula, pysty lapa. Hyvä eturinta, riittävä luusto. Runko kehitysvaiheessa. Hieman pitkä
lanne. Riittävät takakulmaukset. Kaunis häntä. Vielä hieman takakorkea. Oikea, hyvin hoidettu turkki. Liikkuu ahtaasti
takaa muuten rodunomaisesti. Tarvitsee aikaa kehittyäkseen.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN ERI3
3273. 15 months. Elegant bitch. Feminine head & expression. Elegant neck & topline. Good coat texture. Lovely
expression. Topline straight enough for the age. Well angulated. Narrow behind.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
JUN ERI4
2960. Good head. Correct forelegs. Enough good topline. Correct texture. Good movement.
ZODIAKA´LA STAR´S ESSENCE OF LIFE SE MVA, FI MVA 50512/12 (Saharanda Gongora Galeata - Garden Angel
Amazita)
Kasv. Camilla Selin. Ruotsi Om. Kirsi Räikkönen ja Aija Koroma, Vantaa
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
AVO EH3
811. in good proportions having all the demands in standard. typical general appearance.
difficulties to touch the dog.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
147
KASVATTAJALUOKAT
BANNERA’S om. Marjo ja Minna Heikka, Vantaa
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
KASV3 KP
687, 696, 703, 725
Very types, typical of breed one a bit strong.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
KASV3 KP
7245, 7246, 7262, 7278
2 males, 2 females from 4 different breedings. All excel in size & type. Good coats. Excellent movers. Don't loose
length in body.
BEDÅRANDE´S om. Anne ja Juha Greus, Sastamala
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
KASV3 KP
794, 801, 802, 808
Mittasuhteiltaan tyypillisiä ryhdikkäästi liikkuvia, nuorista rotunsa edustajista koostuva kasvattajaryhmä. Hyvät
mittasuhteet. Oikeailmeiset päät. Vielä villavassa karvapeitteessä esitettyjä, tyypiltään varsin yhtenäinen ryhmä.
BELLEZZA’S om. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
KASV1 KP ROP-KASV
2696, 2700, 2703, 2725
Excellent quality. All very well proportioned. Excellent heads.All had good bodies and strength front. Good quality
hair. Good movement.
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
KASV Ei esitetty
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
KASV Ei esitetty
10.3.2013 Juuka ry.
Kristina Ahlberg
KASV1 KP ROP-KASV
427,429,432,437
Erittäin tasainen ryhmä. todella kauniisti hoidettuja, runsasturkkisia, hyvin samantyyppisiä havannankoiria. Kaikilla
hyvät liikkeet, hyvät ryhdit. Harvinaisen tasalaatuinen ryhmä kokonaisuudessaan. Erinomaista kasvatustyötä.
Onnittelut.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
KASV1 KP ROP-KASV
4, 16, 17, 36
Excellent breeding group. All 4 dogs similar in type. Typical size. Correct body format. Beautiful expressive heads,
correct in construction. All 4 dogs with excellent temperaments. Typical coat. Excellent movement.
21.4.2013 Outokumpu ry.
Cindy Petterson, Ruotsi
KASV1 KP ROP-KASV
437,439,441,448
Very pretty dogs in three combination. Very solid type.
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
KASV1 KP ROP-KASV
958,965,969,981
Excellent group. Very homogenetic in size, color and type. Excellent presentation. Congratulations to the breeder.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
KASV1 KP ROP-KASV
795, 803, 805, 815
Erinomaisessa kunnossa esitettyjä. Tyypiltään erittäin yhtenäinen kasvattajaryhmä. Hyvät mittasuhteet.
Erinomaiset päät ja ilmeet. Oikeanlaatuiset karvapeitteet. Hyvin liikkuvia. Onnittelut kasvattajalle.
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
KASV2 KP
693, 698, 704, 726
Very homo gene in type lovely heads & expressions & movement. Congratulation to the breeder!
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
KASV1 KP ROP-KASV
Erittäin komea ryhmä. Kaikki koirat ovat erinomaista rotutyyppiä ja hyvärakenteisia. Samankokoisia ja
kaunisturkkisia. Päät ovat oikean mallisia. Kaikki käyttäytyvät itsevarmasti. Kasvattaja on onnistunut erinomaisesti
jalostustyössään.
13.7.2013 Oulu kv.
Robert Blümel, Itävalta
KASV1 KP ROP-KASV.
3262, 3263, 3265, 3286
Very nice group. All are very similar in size, format & coat colour. Same head types. All four in really perfect
condition. Very nice movers.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
KASV1 KP ROP-KASV
2947, 2948, 2950, 2973
Nice group. Good type. Correct movement. Good coats. Correct temperaments. Good movements.
20.7.2013 Ylivieska kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
KASV1 KP ROP-KASV
628, 629, 634, 651
3 kombinationer. En mycket högklassik grupp. Synnerligen homogen. Samtliga välgående. Utmärkt
uppfödararbete.
3.8.2013
Iisalmi kv.
Antonio Di Lorenzo, Norja
KASV1 KP ROP-KASV
724, 725, 726, 738
Excellent average for type, size and proportions in body. Very good average in angulation and movement.
148
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
4.8.2013
Turku kr.
Jussi Liimatainen
KASV1 KP ROP-KASV
1737, 1740, 1741, 1753
Erinomainen ryhmä. Ryhmä on paitsi tasainen, koostuu korkealaatuisista yksilöistä. Kaunisilmeiset päät, ihanat
ryhdit ja asenteet ja rodun oikea olemus. Onnittelut hienosta ryhmästä.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
KASV1 KP ROP-KASV
1191, 1194, 1199, 1211
3 combinations with beautiful expressions & types and very converse lines and also the size of the dogs is even
and show them self beutifully. Congratulations to the breeder.
31.8.2013 Mäntyharju kr.
Annaliisa Heikkinen
KASV1 KP ROP-KASV
1207, 1208, 1211, 1218
Ryhmä erittäin hyväntyyppisiä koiria, ikäeroista huolimatta hyvin yhtenäinen tyyppi. Kaikilla hyvät rungon
mittasuhteet, karvat ja erinomaiset luonteet. Näistä koirista kuka tahansa kasvattaja voisi olla ylpeä!
15.9.2013 Porvoo kr.
Jouko Leiviskä
KASV Ei esitetty
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
KASV3 KP
3196, 3199, 3207, 3208
Tyypiltään tasainen ryhmä hyviä rotunsa edustajia. Melko voimakasrakenteisia. Hyvät päät ja ilmeet,
vankkarunkoiset ja hyväilmeiset. Litteät hännät. Runsaat turkit.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13
Celine Bottussi Jacguel, Ranska KASV Ei esitetty
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
KASV Ei esitetty
JATAKABI’S om. Taina Jaatinen, Iso-Äiniö
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
KASV1 KP ROP-KASV
3823, 3835, 3836, 3847
Lovely group of 4 individuals. All of good size. Correct length of body and typical movers. Among this group is my
top winners. Big congratulations to the breeder!
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
KASV1 KP ROP-KASV
Neljä eri yhdistelmää. Tasapainoinen ryhmä niin kooltaan kuin mittasuhteiltaan. Yhdenmukaiset päät ja karvan
laadut, rungon mittasuhteet. Erinomaista kasvatustyötä
23.2.2013 Tuusniemi ry.
Veli-Pekka Kumpumäki
KASV1 KP ROP-KASV
Upea ryhmä, erittäin korkeatasoisia tasalaatuisia rodun edustajia. Kaikilla kauniit päät ja ilmeet, erinomaiset
mittasuhteet ja upeat turkit. Pisteenä i:n päälle elämäniloiset luonteet ja kauniit liikkeet. Kasvattaja on lukenut
tarkkaan rotumääritelmänsä ja ymmärtänyt sen.
10.3.2013 Juuka ry.
Kristina Ahlberg
KASV2 KP
430, 433, 439, 440
Ryhmä rodunomaisia havannankoiria neljästä eri yhdistelmästä. Ryhmä laajalla ikäskaalalla. Toivoisin
yhtenäisyyttä päihin ja ilmeisiin. Erinomainen ryhmä pitkäjänteistä kasvatustyötä. Mittasuhteissa eroavaisuuksia.
Onnittelut kasvattajalle.
31.3.2013 Lappeenranta kr.
Anca Giura, Romania
KASV1 KP ROP-KASV
795, 798, 812, 814
very homogen in good size and typical to the breed. they can proudly present to the breed in any shows, great
team!
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
KASV1 KP ROP-KASV
700, 705, 706, 727
Excellent breed type with substance & head & movement. Excellent work of the breeder.
30.6.2013 Hämeenlinna kr.
Paula Heikkinen-Lehkonen
KASV Ei esitetty
7.7.2013 Karjaa kr.
Harto Stockmari
KASV1 KP ROP-KASV
1171, 1174, 1175, 1181
Kolmesta yhdistelmästä koostuva kasvattajaluokka. Oikeat mittasuhteet, hyvät päät. Hyvät takaosat. Kauniit
sivuliikkeet. Vähän variaatiota voimakkuusasteessa.
20.7.2013 Pieksämäki ry.
Märet Kärdi, Viro
KASV1 KP ROP-KASV
508, 511, 516, 517
Kokoelma neljästä eri yhdistelmästä ja 3 sukupolvesta. Erinomaisia koiria, joilla hyvät sivuliikkeet. Rodunomaiset
turkit ja rungossa hyvät mittasuhteet. Valikoimasta näkee kasvattajan onnistumista pään mittasuhteissa ja silmien
muodossa. Hyvin tasaiset temperamentit. Edukseen esitetty.
21.7.2013 Nastola ry.
Tanya Ahlman-Stocmari
KASV1 KP ROP-KASV
380, 382, 389, 390
3 eri yhdistelmästä. Erinomaiset koot, selvät sukupuolileimat. Hyvät kallo-osat ja silmät. Erinomaiset pigmentit.
Kokoon sopivat rungot ja raajaluustot. Pääsääntöisesti hyvät liikkeet ja oikeat ylälinjat liikkeissä. Kasvattajan tulee
jatkossa kiinnittää huomiota karvapeitteiden oikeaan laatuun sekä kuntoon näyttelytilanteessa. Kaikilla
erinomaiset käytökset.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg KASV1 KP ROP-KASV
1212, 1216, 1217, 1234
Excellent homogenous group full of excellent quality. All the dogs can be see as family members. Excellent.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
KASV Ei esitetty
18.8.2013 Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
KASV1 KP ROP-KASV
1838, 1840, 1851, 1856
Excellent breed Xepres. Bodies well built and balanced for breed. Excellent heads. Rich typical coats. Good
moves. Typical temperament for breed (good moves). Nice present in the ring.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
KASV2 KP
3209, 3210, 3235, 3240
Tyypiltään tasainen ryhmä ja sopivankokoisia. Suhteellisen vankka rakenteisia, joilla hyvät mittasuhteet.
Oikeamuotoiset päät. Hyvin liikkuvia. Hyvä turkkisia.
13.12.2013 Helsinki kv. HeW-13
Dagmar Klein, Romania
KASV1 KP ROP-KASV
5603, 5604, 5622, 5624
Excellent, harmonic in type. Beautiful group of real havanese. Wish teem a succesful future!
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13
Celine Bottussi Jacguel, Ranska KASV1 KP
6934, 6935, 6951, 6958
Very nice group. Form generation. Very similar in type. Nice size of dogs. Moves well.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
KASV2 KP
7249, 7250, 7283, 7290
2 males, 2 females. Excellent bones. Strong heads. Correct proportions. Full coat but breeder must watch size.
MADRINA´S om. Päivi Sarvikas, Turku
6.7.2013 Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
KASV1 KP ROP-KASV
150, 157, 158, 164
Very homogene which has clear printmark of quality-breeding. Moves very well.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
KASV2 KP
1680, 1695, 1696, 1705
Excellent quality group with many breed caracteristic achieved to maximum quality. Very good coats. Attractive
colour. Excellent body conformations. Just some female have head not wide enough. They all move efficiently.
MIYOI´S om. Pirkko-Riitta Metsävainio, Oulu
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
KASV3
21, 22, 23, 33
4 dogs, correct in size. A bit different in head type. 3 of them must have better toplines. Enough good expression.
Correct coat structure. Nice temperament.
MOONLIGHT SILVER'S om. Mira Hölttä, Myllyoja
29.6.2013 Tuusula kr.
Sylvie Desserne, Ranska
689, 690, 702, 712
Good types bit hetero gene in quality still quality group.
RUNNING BEAUTY om. Marja-Liisa Kulusjärvi, Rovaniemi
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
KASV4
KASV Ei esitetty
SAHARANDA om. Anette Ahlbom-Sahari ja Seppo Sahari, Espoo
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
KASV2 KP
2698, 2704, 2711, 2722
Excellent types. Good proportioned. Feminine masculine clear. Excellent heads. Good bodies and movements.
Excellent coats.
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
KASV Ei esitetty
9.8.2013
Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
KASV1 KP ROP-KASV
258, 259, 273, 267
Very nice breeders group. The same type; head, size & coat.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
KASV3
2850, 2855, 2858, 2862
Neljästä yhdistelmästä koostuva kasvattajaluokka. Osa koirista vähän suurenpuoleisia. Oikeat pään mittasuhteet.
Hyvät rungot. Hyvät takaosat. Hyvät sivuliikkeet.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
KASV1 KP ROP-KASV
2401, 2406, 2416, 2423
Really nice group. Dogs of the same colour. Very similar in type. They looks really nice in the ring.
SANILLANom. Sanna Iltanen, Kaaro
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
KASV2 KP
3811, 3835, 3836, 3847
Group of 4 individuals. All of good size. Good length of body. Slightly individual intype, all with typical movement.
26.5.2013 Rauma kr.
Nagler-Magal Yolanda, Israel
KASV1 KP ROP-KASV
1514,1519,1520,1525
Nice group. Typical , balanced. Correct heads, skull and muzzle. Good size of body. Balanced neck. Correct
topline, chest and ribs. Good angulation behind. Good movement and drive. Correct coat and texture of coat.
150
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
6.7.2013 Honkajoki ry.
Alin Dumitrescu, Romania
KASV2
152, 155, 159, 160
Good homogene group with same colour. Moves well. Handled very well.
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
KASV1 KP ROP-KASV.
2509, 2519, 2520, 2530
Erinomainen ryhmä. Todella laadukkaita tyypikkäitä hienoja Havannalaisia. Veteraanista junioriin. Kaikilla ihana
oikea tyyppi. Paljon onnea osaavalle ja taitavalle kasvattajalle hienosta kasvatustyöstä.
24.8.2013 Janakkala kv.
Svein Björnes, Tanska
KASV2 KP
1197, 1204, 1207, 1212
3 combinations and also very good expressions and types in all the group. Head and expression and size of dogs
is in line. Congratulation to the breeder.
1.9.2013 Tampere ry.
Monika Blaha, Itävälta
KASV1 KP ROP-KASV.
98, 115, 116, 123
A very attractive group. All the same type with lovely heads, strong bodies, well angulated & very nice
movements.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13
Celine Bottussi Jacguel, Ranska KASV Ei esitetty
TARBABY’S om. Tuula Järvelä, Oulu
12.1.2013 Kajaani kv.
Carole Garhöfer, Itävalta
KASV3
2713, 2714, 2715, 2732
Nice matching group. For me all on the small side. Heads could be stronger and wider. Good bodies. Good
movements. Nice coats.
17.2.2013 Jyväskylä ry.
Juha Putkonen
KASV2 KP
Neljä eri yhdistelmää, yksi uros, kolme narttua, kaikilla selvät sukupuolileimat, yhdenmukaiset päät ja
karvanlaadut. Koossa hieman eroavaisuuksia, hyvää kasvatustyötä.
20.4.2013 Rantsila Erikoisn.
Inese Pablaka, Latvia
KASV2 KP
18, 24, 25, 34
All 4 dogs in one type. Nice heads with typical experiment. Correct body format. Good pigmentation. typical
movement. Correct coat structure. All 4 with excellent temperament.
8.6.2013 Kemi ry.
Anna Redlicka, Puola
KASV1 KP ROP-KASV
310, 311, 315, 318
Very ever group of typical dogs. Good head and expression. Good movers. Correct coats. Good pigmentation.
22.6.2013 Rovaniemi kv.
Pirjo Aaltonen
KASV2 KP
807, 810, 812, 814
Mittasuhteiltaan tyypillisiä. Oikeanmalliset päät. Hyvät pigmentit. Tyypiltään varsin yhtenäinen ryhmä. Hyvin
liikkuvia. Kaikki varsin hyvässä karvapeitteessä tänään.
14.7.2013 Oulu kv.
Luza Beradze, Georgia
KASV2 KP
2952, 2959, 2963, 2970
Nice dogs, with good coats. Correct movements and good temperaments.
9.8.2013 Joensuu ry.
Adam Ostrowski, Puola
KASV2
260, 268, 269, 274
Good breeder group. Nice size. Good heads & good coat.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
KASV1 KP ROP-KASV
2856, 2863, 2864, 2872
Neljästä yhdistelmästä koostuva tasainen kasvattajaluokka. Oikeat mittasuhteet. Hyvät päät ja ilmeet.
Oikeanmuotoiset rungot. Hyvä karvanlaatu. Ryhdikkäät liikkeet.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
KASV Ei esitetty
TORCEDORE´S om. Kirsi Räikkönen, Lahti
28.7.2013 Pori kv.
Juha Kares
KASV2 KP
2508, 2524, 2531, 2532
Erinomaisen laadukkaita kauniita Havannalaisia, joilla kaikilla kauniit päät ja ilmeet. Helpot ryhdikkäät liikkeet.
Hieman vaihtelua koossa ja vahvuuksissa. Paljon onnea taitavalle kasvattajalle erinomaisen laadukkaasta
kasvatustyöstä.
20.10.2013 Seinäjoki kv.
Eeva Rautala
KASV1 KP ROP-KASV
3193, 3213, 3214, 3237
Tyypiltään tasainen ryhmä. Kauniit tyypilliset päät ja ilmeet. Hyvät selkälinjat ja hännän asennot. Oikea
karvanlaatu. Hyvät liikkeet. Erittäin rodunomaisia.
14.12.2013 Helsinki kv. PMV-13
Celine Bottussi Jacguel, Ranska KASV2 KP
6916, 6917, 7638, 7639
Nice breeders group. Quite similar in type. Nice heads.
15.12.2013 Helsinki kv. V-13
Otto Krcal, Itävalta
KASV1 KP ROP-KASV
7227, 7228, 7254, 7255
Homogenous breeder's group all very uniform in type & size colour. Excellent heads & coats. Breeders watch the
size.
ZABADOU´S om. Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala
20.1.2013 Turku kv.
Brandt Rudi, Tanska
KASV3
3798, 3818, 3826, 3827
Group of 4 individuals, all in good size. Differs slightly in type. Good movers.
9.6.2013 Salo ry.
Ronnie Tolson, Irlanti
KASV1 KP ROP-KASV
520, 527, 532, 539
A quad of well matched dogs. Well handled by all.
16.6.2013 Aura ry.
Anne-Mari H Haugsten, Norja
KASV1 KP ROP-KASV
625, 626, 642, 645
Excellent breeder class, very similar, very nice size, very good body. Excellent coat, head and expression for 3 of
them.
14.7.2013 Hyvinkää kr.
Branislav Rajic, Slovenia
KASV1 KP ROP-KASV
1678, 1682, 1688, 1699
Very united quality, colour in coats. Excellent head type and all breed Features good type as well as movement &
temperament.
27.7.2013 Helsinki kv.
Laurent Heinesche, Luxembourg KASV2
1210, 1211, 1213, 1220
Nice group with diverse quality. I'd like a little bit more homogenity. Excellent.
4.8.2013 Turku kr.
Jussi Liimatainen
KASV Ei esitetty
ZERALDAS om. Petra Riisiö, Siilinjärvi
25.5.2013 Kuopio kv.
Mery Chantal, Ranska
KASV2 KP
963, 971, 973, 979
Excellent group. Homogenetic in type and size, but not in color. Very good movers. Excellent presentation.
Congratulations to breeder.
3.8.2013 Iisalmi kv.
Antonio Di Lorenzo, Norja
KASV2 KP
728, 732, 733, 740
Very good average for type. Excellent average for size and proportion in body. Very good average in movement.
10.8.2013 Joensuu kv.
Harto Stockmari
KASV2
2851, 2867, 2868, 2877
Kahdesta yhdistelmästä koostuva kasvattajaluokka. Vähän eroavuutta koossa ja mittasuhteissa. Hyvät päät ja
rungot. Hyvät takaosat. Hyvät sivuliikkeet.
11.8.2013 Joensuu kv.
Jakub Kruczek, Puola
KASV2 KP
2402, 2409, 2420, 2430
4 dogs of excellent type. Presented in beautiful condition. Looks really nice in the ring.
152
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
Kokeet vuonna 2013
Luonnetesti
Sanillan Ups-A-Daisy
Paikka ja aika
Ruokolahti, 6.10.2013
Tuomarit
Matsuoi Tarja & Turunen Leena Maria
koe
LTE
Tulos
144
Agility
Bannera's Memorable Milestone
Paikka Ja Aika
Tuomari
Vantaa 9.11.2013
Savikko Seppo
Vantaa 9.11.2013
Savikko Seppo
Helsinki 7.9.2013
Mikkilä Sari
Helsinki 7.9.2013
Mikkilä Sari
Helsinki 3.7.2013
Räsänen Minna
Helsinki 3.7.2013
Rantamäki-Lahtinen Leena
Laji
Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 EH
Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 -
Tulos
Benjin Fast Fluffy
Paikka Ja Aika
Janakkala 23.3.2013
Janakkala 23.3.2013
Janakkala 19.1.2013
Janakkala 19.1.2013
Laji
Perusrata mini-2 E
Perusrata mini-2 E
Perusrata mini-2 EH
Perusrata mini-2 -
Tulos
Sija
4
4
7
[hyl]
Pisteet
4,02
1,17
10,1
Calins Nounours Amuseur Brunatre
Paikka Ja Aika
Tuomari
Lempäälä 26.10.2013
Mujunen Salme
Lempäälä 26.10.2013
Mujunen Salme
Ylöjärvi 18.5.2013
Moilanen Mika
Ylöjärvi 18.5.2013
Moilanen Mika
Seinäjoki 31.3.2013
Virtanen Anders
Seinäjoki 31.3.2013
Virtanen Anders
Lempäälä 6.1.2013
Wüthrich Johanna
Laji
Perusrata mini-2 Perusrata mini-2 E
Perusrata mini-2 EH
Perusrata mini-2 EH
Perusrata mini-2 Perusrata mini-2 Perusrata mini-2 EH
Tulos
Sija
[hyl]
8
2
3
[hyl]
[hyl]
Pisteet
Gullöga Nevada
Paikka Ja Aika
Vöyri 19.5.2013
Vöyri 19.5.2013
Tuomari
Mujunen Salme
Mujunen Salme
Laji
Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 H
Tulos
Hurly-Burly Cadiz
Paikka Ja Aika
Helsinki 24.6.2013
Helsinki 28.4.2013
Helsinki 28.4.2013
Helsinki 28.4.2013
Hyvinkää 31.3.2013
Hyvinkää 31.3.2013
Hyvinkää 10.3.2013
Hyvinkää 10.3.2013
Hyvinkää 10.3.2013
Hyvinkää 23.2.2013
Hyvinkää 23.2.2013
Tuomari
Muotka Esa
Herrala Ritva
Herrala Ritva
Herrala Ritva
Nyberg Johanna
Nyberg Johanna
Savioja Anne
Savioja Anne
Savioja Anne
Wüthrich Johanna
Wüthrich Johanna
Laji
Perusrata mini-1 Hyppyrata mini-1 Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 H
Perusrata mini-1 E
Hyppyrata mini-1 Perusrata mini-1 H
Perusrata mini-1 E
Hyppyrata mini-1 Perusrata mini-1 -
Tulos
Madrina's Bello Principio
Paikka Ja Aika
Kuopio 8.12.2013
Kuopio 8.12.2013
Joensuu 12.10.2013
Joensuu 12.10.2013
Tuomari
Jansson Nalle
Jansson Nalle
Savioja Anne
Savioja Anne
Laji
Hyppyrata mini-1 E
Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 EH
Perusrata mini-1 EH
Tulos
Pikikuonon Muusa
Paikka Ja Aika
Lahti 29.12.2013
Lahti 29.12.2013
Lempäälä 8.12.2013
Lempäälä 8.12.2013
Lempäälä 24.11.2013
Lempäälä 24.11.2013
Tuomari
Viitanen Anne
Viitanen Anne
Mikkilä Sari
Savioja Anne
Kaukinen Markku
Helin Jari
Laji
Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 E
Perusrata mini-3 EH
Hyppyrata mini-3 E
Perusrata mini-3 H
Tulos
Tuomari
Herrala Ritva
Herrala Ritva
Savioja Anne
Savioja Anne
LUVA
Sija
[hyl]
[hyl]
3
[hyl]
[hyl]
[hyl]
Pisteet
9,84
-4,21
15
15,39
5
9,81
Sija
[hyl]
13
Pisteet
Sija
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
6
1
[hyl]
6
2
[hyl]
3
18,76
Pisteet
22,82
-5,68
23,3
5
26,02
Sija
2
[hyl]
1
1
Pisteet
5
Sija
[hyl]
[hyl]
14
25
21
28
Pisteet
10,95
7,8
-1,88
8,6
-2,92
23,63
Hyvinkää 9.11.2013
Hyvinkää 9.11.2013
Lempäälä 27.10.2013
Lempäälä 27.10.2013
Tampere 14.9.2013
Orivesi 3.8.2013
Orivesi 3.8.2013
Rauma 28.7.2013
Rauma 28.7.2013
Rauma 27.7.2013
Rauma 27.7.2013
Tampere 17.7.2013
Tampere 17.7.2013
Ylöjärvi 6.7.2013
Ylöjärvi 5.7.2013
Tampere 30.6.2013
Tampere 12.6.2013
Tampere 30.5.2013
Tampere 29.5.2013
Tampere 12.5.2013
Tampere 11.5.2013
Tampere 11.5.2013
Hattula 28.4.2013
Hattula 28.4.2013
Hattula 28.4.2013
Lempäälä 13.4.2013
Lempäälä 13.4.2013
Lempäälä 13.4.2013
Lempäälä 24.3.2013
Lempäälä 24.3.2013
Lempäälä 2.3.2013
Lempäälä 2.3.2013
Lempäälä 3.2.2013
Lempäälä 3.2.2013
Janakkala 19.1.2013
Janakkala 19.1.2013
Huittinen Harri
Huittinen Harri
Mäkelä Reetta
Mäkelä Reetta
Heino Marjo
Virkkala Katarina
Sivonen Vesa
Savioja Anne
Mikkilä Sari
Mikkilä Sari
Savioja Anne
Mujunen Salme
Jalonen Kari
Sivonen Vesa
Huittinen Harri
Kokkonen Tuija
Muotka Esa
Huittinen Anne
Jalonen Kari
Luomala Henri
Luomala Henri
Luomala Henri
Huittinen Harri
Huittinen Harri
Huittinen Harri
Hannikainen Elina
Hannikainen Elina
Hannikainen Elina
Nyberg Johanna
Luomala Henri
Heino Marjo
Kokkonen Tuija
Jalonen Kari
Jalonen Kari
Savioja Anne
Savioja Anne
Hyppyrata mini-3 EH
Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 EH
Perusrata mini-3 EH
Hyppyrata mini-3 EH
Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 EH
Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 Hyppyrata mini-3 EH
Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-2 E
Perusrata mini-2 Perusrata mini-2 E
Perusrata mini-2 Hyppyrata mini-2 Perusrata mini-2 Perusrata mini-2 Hyppyrata mini-2 E
Perusrata mini-2 E
Perusrata mini-2 EH
Hyppyrata mini-2 Perusrata mini-2 H
Perusrata mini-2 Perusrata mini-2 E
Perusrata mini-2 E
Perusrata mini-2 E
Perusrata mini-2 H
Perusrata mini-2 E
Sanillan Ice Princess
Paikka Ja Aika
Hausjärvi 22.2.2014
Hausjärvi 22.2.2014
Vantaa 9.2.2014
Vantaa 9.2.2014
Vantaa 30.11.2013
Vantaa 30.11.2013
Vantaa 16.11.2013
Vantaa 16.11.2013
Janakkala 6.10.2013
Janakkala 6.10.2013
Hausjärvi 29.9.2013
Hausjärvi 29.9.2013
Janakkala 24.8.2013
Janakkala 24.8.2013
Ylöjärvi 6.7.2013
Ylöjärvi 6.7.2013
Kirkkonummi 16.6.2013
Kirkkonummi 15.6.2013
Janakkala 5.5.2013
Janakkala 5.5.2013
Hattula 27.4.2013
Hattula 27.4.2013
Riihimäki 14.4.2013
Riihimäki 14.4.2013
Janakkala 24.3.2013
Janakkala 24.3.2013
Janakkala 23.2.2013
Janakkala 23.2.2013
Janakkala 20.1.2013
Janakkala 20.1.2013
Vantaa 12.1.2013
Vantaa 12.1.2013
Tuomari
Viitaniemi Heidi
Viitaniemi Heidi
Nyberg Johanna
Nyberg Johanna
Muotka Esa
Muotka Esa
Viitaniemi Heidi
Viitaniemi Heidi
Luomala Henri
Luomala Henri
Räsänen Minna
Räsänen Minna
Räsänen Minna
Räsänen Minna
Sivonen Vesa
Jalonen Kari
Pajari Tuomo
Mattsson Allan
Mikkilä Sari
Viitanen Anne
Mattsson Allan
Mattsson Allan
Savioja Anne
Silfverberg Andreas
Huittinen Harri
Huittinen Harri
Viitaniemi Heidi
Viitaniemi Heidi
Savioja Anne
Savioja Anne
Savioja Anne
Savioja Anne
Laji
Tulos
Perusrata mini-3 E
Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 E
Perusrata mini-3 E
Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 E
Hyppyrata mini-3 E
Perusrata mini-3 E
Hyppyrata mini-3 E
Perusrata mini-3 E
SERT
Perusrata mini-3 E
Perusrata mini-3 E
Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 EH 129
Joukkuekilpailu mini-3 Hyppyrata mini-3 E
Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 EH
Hyppyrata mini-3 E
Perusrata mini-3 EH
Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 E
Perusrata mini-3 E
Perusrata mini-3 E
Perusrata mini-3 E
Perusrata mini-3 E
Perusrata mini-3 E
Perusrata mini-3 E
Sija
6
[hyl]
[hyl]
25
7
[hyl]
[hyl]
11
5
10
6
2
4
3
[hyl]
[hyl]
13,68
[hyl]
13
[hyl]
[hyl]
15
14
15
[hyl]
11
16
11
8
8
9
10
Laji
Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 -
Sija
11
6
Tequilaville's Nanette Blancet Noir
Paikka Ja Aika
Tuomari
Seinäjoki 7.12.2013
Väyrynen Minna
Seinäjoki 7.12.2013
Väyrynen Minna
154
24
31
14
19
10
SERT
LUVA
11
Tulos
10,49
[hyl]
13,59
12
11,31
[hyl]
16
[hyl]
[hyl]
9,89
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
6,3
[hyl]
[hyl]
1
[hyl]
1
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
3
1
7,08
[hyl]
5
[hyl]
2
4
5
10
5
10,91
27,29
-5,77
-7,4
-4,38
0,13
16,54
-0,59
4,16
-0,46
22,88
1,2
Pisteet
-2,08
5
4,38
-1,81
-3,1
-4,78
1,3
-0,75
1,59
1,16
0,67
10,73
2,8
12,99
5
-1,45
-2,11
1,29
-1,38
-4,31
-2,36
Pisteet
27,01
27,03
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
Kirkkonummi 15.6.2013
Vaasa 25.5.2013
Vaasa 25.5.2013
Vöyri 5.5.2013
Vöyri 5.5.2013
Vöyri 5.5.2013
Seinäjoki 31.3.2013
Seinäjoki 31.3.2013
Oulu 17.3.2013
Oulu 17.3.2013
Oulu 17.3.2013
Hyvinkää 24.2.2013
Hyvinkää 24.2.2013
Hyvinkää 24.2.2013
Eckerö 6.1.2013
Eckerö 5.1.2013
Eckerö 5.1.2013
Eckerö 5.1.2013
Mattsson Allan
Viitaniemi Heidi
Viitaniemi Heidi
Virkkala Katarina
Virkkala Katarina
Virkkala Katarina
Virtanen Anders
Virtanen Anders
Virtanen Anders
Virtanen Anders
Virtanen Anders
Wüthrich Johanna
Wüthrich Johanna
Wüthrich Johanna
Fernström Marianne
Savioja Anne
Fernström Marianne
Savioja Anne
Joukkuekilpailu mini-3 Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 H
Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 H
Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 -
[hyl]
Tequilaville's Xtravaganza
Paikka Ja Aika
Seinäjoki 7.12.2013
Seinäjoki 7.12.2013
Seinäjoki 17.11.2013
Seinäjoki 17.11.2013
Seinäjoki 17.11.2013
Pietarsaari 10.11.2013
Pietarsaari 10.11.2013
Pietarsaari 10.11.2013
Oulu 14.9.2013
Oulu 14.9.2013
Vöyri 1.9.2013
Vöyri 1.9.2013
Kirkkonummi 15.6.2013
Vaasa 8.6.2013
Vaasa 8.6.2013
Vaasa 8.6.2013
Vaasa 25.5.2013
Vaasa 25.5.2013
Vöyri 19.5.2013
Vöyri 19.5.2013
Vöyri 19.5.2013
Vöyri 5.5.2013
Vöyri 5.5.2013
Vöyri 5.5.2013
Seinäjoki 28.4.2013
Seinäjoki 28.4.2013
Seinäjoki 28.4.2013
Seinäjoki 31.3.2013
Seinäjoki 31.3.2013
Oulu 17.3.2013
Oulu 17.3.2013
Oulu 17.3.2013
Hyvinkää 24.2.2013
Hyvinkää 24.2.2013
Hyvinkää 24.2.2013
Eckerö 6.1.2013
Eckerö 5.1.2013
Eckerö 5.1.2013
Eckerö 5.1.2013
Tuomari
Väyrynen Minna
Väyrynen Minna
Mikkilä Sari
Mikkilä Sari
Mikkilä Sari
Pohjanen Eeva-Liisa
Pohjanen Eeva-Liisa
Pohjanen Eeva-Liisa
Vertanen Timo
Vertanen Timo
Moilanen Mika
Moilanen Mika
Mattsson Allan
Viitanen Anne
Viitanen Anne
Viitanen Anne
Viitaniemi Heidi
Viitaniemi Heidi
Mujunen Salme
Mujunen Salme
Mujunen Salme
Virkkala Katarina
Virkkala Katarina
Virkkala Katarina
Räsänen Minna
Räsänen Minna
Räsänen Minna
Virtanen Anders
Virtanen Anders
Virtanen Anders
Virtanen Anders
Virtanen Anders
Wüthrich Johanna
Wüthrich Johanna
Wüthrich Johanna
Fernström Marianne
Savioja Anne
Fernström Marianne
Savioja Anne
Laji
Tulos
Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 EH
Hyppyrata mini-3 E
Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 EH
Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 E
Perusrata mini-3 EH
Joukkuekilpailu mini-3 Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 E
Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 H
Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 E
Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 H
Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 E
Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 H
Perusrata mini-3 EH
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
4
[hyl]
[hyl]
[hyl]
18
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
9
[hyl]
11
[hyl]
8
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
17
16
Torcedore's Naife Matizado
Paikka Ja Aika
Oulu 7.12.2013
Oulu 7.12.2013
Oulu 7.12.2013
Oulu 24.11.2013
Oulu 24.11.2013
Oulu 24.11.2013
Kuopio 9.11.2013
Kuopio 9.11.2013
Kuopio 9.11.2013
Kajaani 26.10.2013
Kajaani 26.10.2013
Kajaani 13.10.2013
Kajaani 13.10.2013
Tuomari
Virta Rauno
Virta Rauno
Virta Rauno
Muotka Esa
Muotka Esa
Muotka Esa
Virta Rauno
Virta Rauno
Virta Rauno
Vertanen Timo
Vertanen Timo
Räsänen Minna
Räsänen Minna
Laji
Tulos
Hyppyrata mini-1 EH
Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 Hyppyrata mini-1 EH
Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 Hyppyrata mini-1 E
Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 Hyppyrata mini-1 Perusrata mini-1 E
Perusrata mini-1 E
Perusrata mini-1 -
Sija
4
[hyl]
[hyl]
6
[hyl]
[hyl]
5
[hyl]
[hyl]
[hyl]
2
3
[hyl]
[hyl]
8
19
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
13
18
[hyl]
24
12
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
Sija
[hyl]
5
9
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
3
[hyl]
[hyl]
8
16
16,35
30,94
21,67
29,81
29,21
34,44
Pisteet
10,92
5,71
12,08
1,69
13,31
[hyl]
3,59
17,19
5,25
18,34
3,97
20,69
13,64
Pisteet
15,42
10,48
5
5
5
156
Pyhäjärvi 28.9.2013
Pyhäjärvi 28.9.2013
Pyhäjärvi 28.9.2013
Oulu 21.9.2013
Oulu 21.9.2013
Oulu 15.9.2013
Oulu 15.9.2013
Kajaani 8.9.2013
Kajaani 8.9.2013
Oulu 18.8.2013
Oulu 18.8.2013
Iisalmi 10.8.2013
Iisalmi 10.8.2013
Iisalmi 10.8.2013
Iisalmi 9.6.2013
Iisalmi 9.6.2013
Iisalmi 9.6.2013
Kajaani 2.6.2013
Kajaani 2.6.2013
Kajaani 1.6.2013
Kajaani 1.6.2013
Kuopio 18.5.2013
Kuopio 18.5.2013
Kuopio 18.5.2013
Kuopio 3.5.2013
Kuopio 3.5.2013
Oulu 14.4.2013
Oulu 14.4.2013
Oulu 14.4.2013
Kuopio 2.3.2013
Kuopio 2.3.2013
Kuopio 2.3.2013
Oulu 9.2.2013
Oulu 9.2.2013
Oulu 9.2.2013
Kajaani 12.1.2013
Vertanen Timo
Vertanen Timo
Vertanen Timo
Räsänen Minna
Räsänen Minna
Kokkonen Tuija
Kokkonen Tuija
Virtanen Anders
Virtanen Anders
Kokkonen Tuija
Mujunen Salme
Kokkonen Tuija
Kokkonen Tuija
Kokkonen Tuija
Vertanen Timo
Vertanen Timo
Vertanen Timo
Pajari Tuomo
Pajari Tuomo
Pajari Tuomo
Pajari Tuomo
Pajari Tuomo
Pajari Tuomo
Pajari Tuomo
Savikko Seppo
Savikko Seppo
Moilanen Mika
Moilanen Mika
Moilanen Mika
Savioja Anne
Savioja Anne
Savioja Anne
Väyrynen Minna
Virta Rauno
Virta Rauno
Siimes Pertti
Hyppyrata mini-1 E
Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 EH
Perusrata mini-1 E
Perusrata mini-1 EH
Perusrata mini-1 EH
Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 EH
Hyppyrata mini-1 EH
Perusrata mini-1 Hyppyrata mini-1 Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 Hyppyrata mini-1 Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 Hyppyrata mini-1 H
Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 Hyppyrata mini-1 Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 Hyppyrata mini-1 Perusrata mini-1 Hyppyrata mini-1 EH
Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 Hyppyrata mini-1 E
Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 Hyppyrata mini-1 Perusrata mini-1 EH
Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 -
White Lily's Golden Chest
Paikka Ja Aika
Nokia 8.9.2013
Ylöjärvi 24.8.2013
Lempäälä 10.8.2013
Tampere 28.5.2013
Nokia 26.5.2013
Lempäälä 2.3.2013
Tuomari
Viitanen Anne
Huittinen Harri
Viitanen Anne
Wüthrich Johanna
Jokinen Asko
Heino Marjo
Laji
Hyppyrata mini-1 E
Hyppyrata mini-1 Hyppyrata mini-1 E
Hyppyrata mini-1 Hyppyrata mini-1 E
Hyppyrata mini-1 -
2
[hyl]
[hyl]
4
1
7
6
[hyl]
4
4
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
1
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
7
[hyl]
[hyl]
4
[hyl]
[hyl]
[hyl]
7
[hyl]
[hyl]
Tulos
LUVA
Sija
1
[hyl]
8
[hyl]
5
[hyl]
5
12,41
5
14,18
15
10
15
18,94
10
5
15,64
Pisteet
-3,71
5,73
5
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2013
Havannalaiset ry - toimihenkilöt 2013
Hallitus 2013
Puheenjohtaja
Anne Greus
lisankatu 7, 38200 Sastamala
040 7191644
[email protected]
Varapuheenjohtaja
Kirsti Koivu
Suvitie 21,00780 Helsinki
050 5424456
[email protected]
Sihteeri
Mirja Kukkamäki
Nissinmäentie 7 F 73, 02780 Espoo
040 5015977
[email protected]
Taloudenhoitaja / Jäsensihteeri
Jaana Karonen
Koivumäen puisto 15,05200 Rajamäki
040 7605232
[email protected]
Jäsenet
Marjo Heikka
Rukkitie 21 A, 01260 Vantaa
0400 675584
[email protected]
Tia Hoikkala
Latokaski, 02340 Espoo
050 3725717
[email protected]
Mari Jänisniemi-Honkala
Linnaistentie 33 A, 15150 Lahti
044 2583764
[email protected]
Pekka Järvelä
Painijantie 8, 90650 Oulu
045 6787686
[email protected]
Pirkko-Riitta Metsävainio
Kanervatie 34, 90650 Oulu
050 5424546
[email protected]
Jalostustoimikunta 2013
Puheenjohtaja
Pekka Järvelä
(geenitutkimuksen yhteyshenkilö)
Painijantie 8, 90650 Oulu
045 6787686
[email protected]
Varapuheenjohtaja
Ilkka Thomander
Seppäläntie 41, 33800 Tampere
03-214 1709, fax 03-214 1799
[email protected]
Sihteeri (Materiaali jalostustoimikunnalle)
(geenitutkimuksen yhteyshenkilö)
Päivi Sarvikas
Turku
040 7030409
[email protected]
Jäsenet
Jaana Karonen
Koivumäenpuisto 15, 05200 Rajamäki
040 7605232
[email protected]
Kirsti Koivu
Suvitie 21, 00780 Helsinki
050 5424456
[email protected]
Lisa Lindholm
(kansainvälinen yhteyshenkilö)
Svanströmintie 4 B, 00840 Helsinki
044 3228787
[email protected]
Anne Greus
lisankatu 7, 38200 Sastamala
040 7191644
[email protected]
Mirja Thomander
Seppäläntie 41, 33800 Tampere
040 5781300
[email protected]
Tommi Ylitalo
Latokaski, 02340 Espoo
0400 473466
[email protected]
Päätoimittaja - materiaali lehteen
Päivi Sarvikas
Turku
040 7030409
[email protected]
Näyttelytulokset
Timo Niemi
Kirsi Räikkönen
[email protected]
Perheuutiset, tiedot uroslistalle sekä silmä- ja
polvitarkastustulokset
Päivi Sarvikas
Turku
040 7030409
[email protected]
Toko- ja agilityvastaava
Pia Suominen
Tasanteenkatu 19 C 11, 33610 Tampere
050 5501076
[email protected]
Junior handler -vastaava
Mira Maaranen
Ilokalliontie 23, 51900 Juva
0400 737487
[email protected]
Nettivastaava
Anne Kuusijärvi
Ellinkankaantie 50, 95560 Aapajoki
040 5171041
[email protected]
Jäsenmaksut vuonna 2013
Jäsen
Nuorisojäsen
Perhejäsen
20 €
10 €
5€
Jos kasvattaja ilmoittaa ja maksaa koko
pentueen uudet omistajat jäseniksi on
jäsenmaksu liittymisvuonna 10 € / hlö.