Parvekeovet

Pihlan alumiiniverhoillut parvekeovet
Parvekeovet
Pihlan parvekeovimallit
Pihlan vahvat ja säänkestävät ovet valmistetaan aina mittatilaustyönä, joten saat varmasti
juuri sellaisen oven kuin haluat. Oikein valittu ovi tekee asumisesta mukavampaa ja
käytännöllisempää. Siksi eri vaihtoehtoihin kannattaa tutustua huolella.
Pihla-tuoteperheeseen kuuluu useita
Pihlalla on kolme alumiiniverhottua
Sisäänavautuvassa SS-ovessa on kaksi
ikkuna- ja ovimalleja. Ikkunat valmis-
parvekeovimallia. Ulosavautuvassa par-
ovilehteä, jotka ovat toisiinsa kytkettyjä
tetaan mittatilaustyönä kohteeseen
vekeovessa on yksi vahvarakenteinen
ja avautuvat yhdestä painikkeesta.
kuin kohteeseen, samoin kaikki ovet.
ovilehti ja sitä valmistetaan perinteisen
Hankkimalla ikkunoiden ohella Pihlan
pitkäsulkijalukituksen lisäksi päiväkäyt-
Myös perinteinen kerrostalojen sisään-
parvekeovet varmistat kokonaisuuden
tötoiminnolla varustetulla monipiste-
ulosavautuva SU-parvekeovi on kaksi-
yhtenäisen ilmeen.
lukituksella. Ovea valmistetaan myös
lehtinen.
energiatehokkaalla
-rakenteella.
Kerrostalon ikkunaremontin yhteydessä uusitaan useimmiten myös parvekeovet.
Sisältö
Pihlan Parvekeovi U
2
4
Pihla Parvekeovi SU
6
Pihla Parvekeovi SS
8
Parvekeovien lisävarusteet
10
3
Pihla Parveke U - hyvinvarusteltu ovi
U-a
r
ansiosta ovi soveltuu vaativiinkin olosuhteisiin.
ke
e-ra ntee
l
1,0
0,8
ulkopuoli on kokonaan verhottu alumiinilla ja hyvän säänkestävyyden
vo
la
Pihla Parveke U on yksilehtinen ulospäin aukeava parvekeovi. Oven
Edistyksellinen lukitus
Pihlan yksilehtinen parvekeovi varustetaan tarpeenmukaisella lukituksella.
Oveen voi valita joko perinteisen parvekeovien pitkäsulkimen tai edistyksellisemmän monitoimisulkimen. Perinteiseen pitkäsulkijaan on saatavilla
puolipainikkeen lisäksi läpipainike ja
tuulijarru, monitoimisulkimessa nämä
ovat vakiona. Molempiin sulkimiin saa
tarvittaessa avainpesän.
Tiivis ja luja
Pihlan yksilehtisessä parvekeovessa on
aina pitkäsulkija, joten ovilehti sulkeutuu tiiviisti ja säilyttää hyvin suoruutensa. Massiivisesta ja vankasta rakenteestaan huolimatta ovi on kevyt sulkea
vastakappaleisiin sujuvasti ohjautuvien
telkien ansiosta. Suljettuna ovi on tukevasti kiinni.
Säädettävät saranat
Saranat ovat korkeus- ja sivuttaissuunnassa säädettävät ja murtosuojatut
lehtisaranat. Saranoiden säätöominaisuus mahdollistaa oven moitteettoman
toimivuuden vuosienkin jälkeen.
Kuvan ovessa ja ikkunoissa on tehtaalla paikoilleen asennetut sälekaihtimet.
Tuotteen lisävarusteet ja vaihtoehdot:
alumiiniosien värit
sälekaihtimet
pariovi
4
puuosien värit
karmisyvyys
perinteinen pitkäsuljin ja puolipainike
koristelasit
erikoislasit
kiinteät ristikot
pintaan asennettavat
perinteinen pitkäsuljin, puolipainike ja tuulijarru
koristekeilauksen vaihtoehtona suora keilaus (Parveke US)
energiatehokas e-rakenne
avainpesä
138
130 (170, 210)
102
Suora
keilaus S
124
Koristekeilaus
Yksilehtinen Pihla Parveke U
MIN 620 / MAX 1190
MIN 1790 / MAX 2390
Rakenne
•
ovilehden ja karmin ulkoverhous alumiinia
•
karmi ja ovilehden kehä mäntyä
•
karmissa lujat ja kestävät puusepänliitokset
•
kaksinkertainen tiivistys
•
karmisyvyydet 130, 170 ja 210 mm, karmin vahvuus 54 mm
•
kynnys tammea, jossa säältä ja kulutukselta suojaavat alumiiniprofiilit,
e-rakenteessa kynnys on kokonaan tammea
•
kynnyksen korkeus 40 mm
Lasitus
•
kolminkertainen selektiivinen eristyslasi Argon-kaasulla
•
umpiosassa säänkestävä verhouslevy
Lukitus ja helat
•
säätösaranat (4 kpl)
•
pitkäsulkija päiväkäyttötoiminnolla
•
pitkäsulkija ilman päiväkäyttötoimintoa
•
painiketoiminen tuulijarru
Yksilehtinen ulosaukeava
•
vääntönuppi ja läpipainike
Pihla Parvekeovi U.
•
painike HOPPE Tokyo, väri hopea
Pihla Parveke -oven tekniset ominaisuudet
Parveke Ue:n rakenne on
•
U-arvo W/m2K
erittäin energiatehokas.
•
Ilmaäänen eristysluku Rw Kokolasisen ja umpiosallisen oven
•
Lentomelueristävyys Rw+C U-arvo on 0,8 W/m2K.
•
Tieliikennemelueristävyys Rw+Ctr
alle 1,0 lasituksesta riippuen
33 dB 32 dB 29 dB
5
Pihla SU - kerrostalojen parvekeovi
Pihlan kaksilehtinen SU-ovi on perinteinen kerrostalojen
U-arvo
parvekeoviratkaisu. Kaksi tiiviisti sulkeutuvaa ovilehteä pitävät
r
Pa
W/m2K
as
A
kk
a
1,0
kylmän ja melun loitolla.
o
- energialu
Säänkestävä rakenne
Pihlan sisäänulos -aukeavassa parvekeovessa on kaksi ovilehteä, joista ulkolehti
on alumiinia. Myös karmin ulkoverhous
on alumiinia. Oven karmi ja sisälehden
kehä ovat mäntyä. Ulkolehden umpiosassa on säänkestävä verhouslevy.
Hyvä eristäjä
SU-oven molemmissa ovilehdissä on aina
pitkäsulkija, jolloin ovilehdet sulkeutuvat
tiiviisti ja säilyttävät suoruutensa. Kahden
erillisen ovilehden ansiosta SU-ovi eristää
ääntä erinomaisesti. Tiivis ovi pitää myös
kylmyyden ja vedontunteen loitolla.
Mittatilaustyönä
SU-oven lasiaukon korkeuden voi vapaasti määritellä. Ovea valmistetaan kokolasisena, umpiosalla sekä kahdella lasiukolla.
Ovilehtien kätisyydet ovat määriteltävissä
erikseen kohteeseen sopivaksi. Myös
oven koko ja lukitusvaihtoehdot räätälöidään asiakkaan tarpeiden mukaan.
Pihlan kaksilehtinen SU-ovi umpinaisella alaosalla on tyypillinen
kerrostalojen parvekeovimalli.
Tuotteen lisävarusteet ja vaihtoehdot:
alumiiniosien värit
sälekaihtimet
6
puuosien värit
avainpesä ulkolehteen
karmisyvyys
koristelasit
puolipainike ulkolehteen
erikoislasit
irtoristikot
läpipainike sisälehteen
kiinteät ristikot
tuulijarru sisälehteen
104
105
80
62
104
105
130 (170, 210)
112, 152, 192
Kaksilehtinen Pihla Parvekeovi SU
MIN 620 / MAX 1190
MIN 1790 / MAX 2390
Rakenne
•
ulkolehti ja karmin ulkoverhous alumiinia
•
karmi ja sisälehti mäntyä
•
karmissa lujat ja kestävät puusepänliitokset
•
kolminkertainen tiivistys
•
karmisyvyydet 130, 170 ja 210 mm, karmin vahvuus 42 mm
•
kynnys tammea, kynnyksen korkeus 42 mm
Lasitus
•
sisälehdessä kaksinkertainen selektiivinen eristyslasi Argon-kaasulla
•
ulkolehdessä tasolasi
Lukitus ja helat
•
molemmissa ovilehdissä pitkäsulkija
•
ulkolehdessä painiketoiminen tuulijarru
•
ulkolehdessä vääntönuppi ja läpipainike
•
sisälehdessä puolipainike
•
painikkeet HOPPE Tokyo, väri hopea
Kaksilehtinen sisäänulos-aukeava
Pihla Parvekeovi SU
SU-oven tekniset ominaisuudet
•
U-arvo W/m2K •
1,1-1,0
lasituksesta riippuen
Ilmaäänen eristysluku Rw 41-42 dB
karmisyvyydestä riippuen
•
Lentomelueristävyys Rw+C 39-40 dB
karmisyvyydestä riippuen
•
Tieliikennemelueristävyys Rw+Ctr
35-36 dB
karmisyvyydestä riippuen
7
Pihla SS - ovi pienille parvekkeille
Pihlan sisäänavautuvassa SS-ovessa on kaksi ovilehteä, jotka ovat toi-
U-arvo
siinsa kytkettyjä ja avautuvat yhdestä painikkeesta. SS-ovi sopii erin-
W/m2K
as
A
kk
a
1,0
r
Pa
omaisesti Pihla-ikkunoiden vierelle yhdenmukaisten profiilien ansiosta.
o
- energialu
Ikkuna ja ovi samassa
SS-ovessa on ikkunan parhaat ominaisuudet yhdistettynä oveen: tiiveys,
ääneneristävyys, energiansäästö ja
sirous. Tuulettuva rakenne puun ja
alumiinin välissä pitää puuosat kuivina
ja terveinä.
Helppo avata
Ovilehdet on kytketty tuuletusikkunoiden tapaan välisulkimella toisiinsa ja ne
avautuvat yhtä aikaa yhdestä painikkeesta. Sisimmässä ovilehdessä on
pitkäsulkija, mikä tekee ovesta tiiviin ja
lämpimän. Molemmat ovilehdet aukeavat sisäänpäin.
Lasia ja umpiosaa
SS-oven voi tilata kokolasisena tai umpinaisen alaosan kera, jolloin lasiaukon
korkeuden voi määrittää sopivaksi.
Kokolasinen ovi voidaan jakaa vaakavälipuulla kahteen lasiaukolliseen osaan.
Pienten parvekkeiden ovi
Ovi soveltuu Pihla-ikkunoiden seuraan
pienille terasseille tai ranskalaistyyppisille parvekkeille. Kahden ovilehden ansiosta ovi on myös hyvä ääneneristäjä.
SS-ovea valmistetaan myös välikarmillisena pariovena. Parioven suurin
leveys on 1890 mm, kapeimmillaan pariovi voi olla 890 mm leveä.
Tuotteen lisävarusteet ja vaihtoehdot:
alumiiniosien värit
välikarmillinen pariovi
8
puuosien värit
karmisyvyys
koristelasit
erikoislasit
kiinteät ristikot
sälekaihtimet
82
105
80
39
105
82
130 (170, 210)
115 (155, 195)
Kaksilehtinen Pihla Parvekeovi SS
MIN 620 / MAX 1190
MIN 1790 / MAX 2390
Rakenne
•
ulkolehti ja karmin ulkoverhous alumiinia
•
karmi ja sisälehti mäntyä
•
karmissa lujat ja kestävät puusepänliitokset
•
kolminkertainen tiivistys
•
karmisyvyydet 130, 170 ja 210 mm, karmin vahvuus 42 mm
•
kynnys tammea, kynnyksen korkeus 42 mm
Lasitus
•
sisälehdessä kaksinkertainen selektiivinen eristyslasi Argon-kaasulla
•
ulkolehdessä tasolasi
Lukitus ja helat
Kaksilehtinen sisäänaukeava
Pihla Parvekeovi SS.
•
sisälehdessä pitkäsulkija
•
ulkolehti kytketty aukipitolaitteella sisälehteen
•
sisälehdessä puolipainike
•
painike HOPPE Tokyo, väri hopea
SS-oven tekniset ominaisuudet
•
U-arvo W/m2K
•
1,1-1,0
lasituksesta riippuen
Ilmaäänen eristysluku Rw 43-47 dB
karmisyvyydestä riippuen
•
Lentomelueristävyys Rw+C 41-45 dB
karmisyvyydestä riippuen
•
Tieliikennemelueristävyys Rw+Ctr
34-42 dB
karmisyvyydestä riippuen
9
Ovien pintakäsittely ja lisävarusteet
Parvekeovet toimitetaan aina pintakäsiteltyinä. Valkoinen on ylivoimaisesti suosituin sisäpuolen väri, ulkopuolelle halutaan myös muita värejä. Ulkopuolen alumiinipinnoille Pihla
tarjoaa peräti neljä vakioväriä! Sälekaihtimilla ja koristeristikoilla räätälöit ovet omiksesi.
Puupinnat
Tällöin ovi on sisältäpäin katsottuna val-
Lasit
Puuosien pintakäsittelynä on peittomaa-
koinen ja ulkoa esim. tummanharmaa.
Eristyslasit ovat FI/CE-tyyppihyväksyt-
laus tai kuullotus. Maali on vesiohen-
Ovet saa muissa väreissä lisähintaan.
tyjä. Lasivahvuudet mitoitetaan oven
teista akryylimaalia, jonka pintapäästö-
lasiaukon koon ja olosuhteiden mukaan.
luokitus on M1. Ympäristöystävällisestä
Sälekaihtimet
maalista ei tule haitallisia päästöjä.
Sälekaihtimet on vaivattominta hankkia
mm. energiansäästö-, auringonsuoja-,
Puuosien vakioväri on valkoinen NCS S
tehdasasennettuina. Vakioväri valkoisen
ja meluntorjuntalaseja sekä kuvioituja,
0502-Y.
lisäksi värivaihtoehtoja on useita kym-
värillisiä tai itsepeseytyviä laseja.
Kuullotus tehdään vesiohenteisilla kuul-
meniä. Sälekaihdin asennetaan yksi-
toväreillä. Ovien vakiokuultovärit ovat
lehtisissä ovissa pintaan, kaksilehtisissä
Mitat
luonnonväri ja pähkinä. Saatavilla ovat
ovilehtien väliin.
Mittojen mukaan valmistetut ovet
myös tammi ja hillityn kaunis valkolakka.
Vakiolasituksen lisäksi valittavana on
mahdollistavat yksilölliset ratkaisut niin
Koristeristikot
uudiskohteissa kuin remonteissa. Ovien
Kiinteiden alumiiniristikoiden levey-
karmisyvyydet ovat 130, 170 ja 210
Alumiinit
det ovat 24, 56 tai 110 mm. Pihlan
mm.
Alumiiniprofiilit ovat pulverimaalattuja.
kaksilehtiset SU- ja SS-ovet voidaan
Neljän vakiovärin lisäksi alumiiniprofiilit
varustaa kiinteillä ristikoilla. Lisäksi
Puuaines
voidaan toimittaa anodisoituina. Kaksi-
valittavissa on 24 mm irtoristikko, joka
Puuosat ovat näkyviltä osiltaan oksatto-
lehtisten ovien alumiiniprofiilit saa myös
soveltuu kaikkiin Pihlan parvekeoviin.
maksi sormijatkettua vakiolaatuluokan
kaksivärisinä; sisäpuolelle näkyvä pinta
Irtoristikkoa valmistetaan vain vaaka- ja
(V) mäntyä.
voi olla valkoinen, kun taas ulkopuoli
pystyristikoina.
voi olla karmin ulkoverhouksen värinen.
Painoteknisistä syistä esitteessä saattaa esiintyä sävyeroja.
Alumiinipintojen
värit
VAKIOVALKOINEN
RAL 9010
TUMMANRUSKEA
RR32
HARMAA
RR22
TUMMANHARMAA
RR23
MÄNTY
VÄRITÖN
PÄHKINÄ
TM-1806
TAMMI (lisähinta)
TM-1802
VALKOLAKKA (lisähinta)
TM-1771
Puupintojen
värit
10
11
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Pihlavan Ikkuna Oy 1/2014
www.pihla.fi
Ota yhteyttä Pihla-asiantuntijaan ja pyydä ilmainen esittely:
Pihlavan Ikkuna Oy
Pihlatie 3
Puh. 0800 550 880 [email protected]
34600 Ruovesi