JALKAPALLO

JALKAPALLO
Vuoden jalkapalloturnaus työpaikkajoukueille järjestettiin 24.
kerran STPU.n toimesta lauantaina
21.9.2013. Vuodesta 2007 on tarjolla
ollut sekä kilpa- että harrastesarja.
2000 alkaen STPU:n työpaikkajoukkueille suunnatut jalkapalloturnaukset on pelattu Eerikkilän urheiluopistolla.
Jälleen kerran voitiin, aamuisen
sumun hälvetessä nauttia kauniista
syyssäästä.
Turnaukseen oli ilmoittautunut yhteensä 21 joukkuetta. Vain yhden kerran
aikaisemmin, vuonna 2001 STPU on
onnistunut samaan joukkuelukuun.
Tällä kertaa mukana oli noin parisataa
pelaajaa, joista ainoastaan jokunen
nainen.
Kilpasarjan joukkueita oli 9, jotka oli
jaettu kahteen lohkoon, jossa yhdessä
lohkossa oli 5 joukkuetta ja toisessa 4.
Todettiin, että lohkossa, jossa oli vain
4 joukkuetta, alkusarjan kolme peliä
jäivät liian vähäiseksi.
Harrastesarjaan oli ilmoittautunut 12
joukkuetta, jotka oli jaettu kahteen
lohkoon. Näin jokaiselle joukkueelle
tuli viisi alkusarjan peliä. Niiden taas
todettiin olevan liian monta, varsinkin
kun pelien väliin ei jäänyt kovinkaan
pitkiä taukoja.
Kilpasarjan kultamitalisti: Teollisuuden Voima Oyj
(Ydinteam), Olkiluoto/Eurajoki
Veli Martti Inkinen (c), Otto Inkinen (mv), Erkki Karri, Seppo Keränen,
Marko Kuttila, Eero Kääntee, Rami Nieminen, Saku Nöyrä, Ville Siivonen,
Lauri Taivainen
Ydinteamin edellisen kultasaaliis on vuodelta 2005. Siinä välissä joukkue on
saavuttanut sekä hopea- että pronssimitaleja taitavan kapteenin johdolla.
Pelit aloitettiin kaikilla kentillä klo 9.00
ja viimeiset pelit saatiin päätökseen n.
klo 18.00. Kilpasarjan kaikki pelit
pelattiin hallissa ja harrastesarjaa
varten oli varattu kaksi ulkokenttää.
Kaikkien kenttien alustat olivat hyvin
hoidettuja keinonurmikenttiä.
Sekä harraste- että kilpasarjassa
pelattiin alkusarjojen jälkeen välierät ja
pronssiottelut sekä finaalit. Lisäksi
pelattiin peli, jossa ratkottiin alasarjan
5. ja 6. sija.
Vuoden 2013 jalkapallon SMturnauksen mitalijoukkueet
KILPASARJA:
1. Teollisuuden Voima Oyj,
(Ydinteam), Olkiluoto/Eurajoki
2. Areva NP SAS Finnish Branch
Com, Rauma
3. Ovako Imatra Oy Ab, Imatra
HARRASTESARJA:
1. Valio Oy (Maitopojat), Tampere
2. ISS, Vantaa
3. Nobina Finland Oy, Espoo
Harrastesarjan kultamitalisti: Valio Oy (Maitopojat), Tampere
Pasi Järvinen, Toni Mikkola, Teno Nevala (mv), Hazmir Nuhanovic (c),
Matti Närhi, Toni Ranta, Sauli Suntinen, Matti Taipale
Kuvat Eva Fredriksson ja Pentti Sneck.
Sekä kilpa- että harrastesarjan pelit käytiin
puulaakihengessä, pahimmilta onnettomuuksilta
säästyen. Kylmäpusseille oli kuitenkin tarve.
Tuomari-/toimitsijatehtäviä hoitivat mallikkaasti: Kimmo Eloranta,
Markku Harjula, Pasi Kangas, Jari Kokko, Pauli Ojalehto, ja Juha
Pursiainen sekä STPU:n varapuheenjohtaja Pentti ”Pena”
Sneckille, joka kantoi päävastuun koko turnauksen onnistumisesta.
Ottelut pelattiin kuudella pelaajalla + maalivahti.
Vaihtomiehiä sai olla rajattomasti. Peliaika kaikissa
peleissä oli 1 x 20 min. Myös tänä vuonna kuuluu
kiitos kaikille osallistujille ja heidän kannustusjoukkueille.
KILPASARJA
Lohko
C1
2
3
4
Lohko
D1
2
3
4
5
Joukkue
Teollisuuden Voima Oyj
Areva NP SAS Finnish Branch Com
Inex Partners Oy
Celsa Steel Service Oy
Lyhenne
Ydinteam
Areva NP
Inex
CSS Finland
Paikkakunta
Olkiluoto/Eurajoki
Rauma
Espoo
Espoo
Joukkue
Ovako Imatra Oy Ab
R.R. Putki Oy
Helsingin Energia
Schaumanin urheilijat ry
Inex Partners Oy
Lyhenne
Ovako
R.R. Putki
Helen
SI-SU
Inex Tuore Athletics
Paikkakunta
Imatra
Espoo
Helsinki
Pietarsaari
Espoo
Lohko C
Lohko D
Areva NP – Inex
Ydinteam – CSS Finland
Ydinteam – Areva NP
CSS Finland – Inex
Inex – Ydinteam
Areva NP – CSS Finland
Ovako – R.R. Putki
R.R. Putki –Inex Tuore Athletics
Helen – SI-SU
Helen – Ovako
SI-SU – Inex Tuore Athletics
Ovako – SI-SU
R.R. Putki – Helen
SI-SU – R.R. Putki
1–0
3–0
0–0
1–2
0–7
1–1
Ovako
SI-SU
Inex Tuore Athletics
R.R. Putki
Helen
tasa-pelit
–
–
–
–
1
0
2
2
1
–
–
–
–
10 –
2–
2–
2–
0
1
9
6
7
5
3
1
0
2
1
1
3
9– 2
6– 7
9– 4
4– 5
0 – 10
Välierät (kilpasarja) vastakkain lohkojen ykköset ja kakkoset.
Voittajat finaaliotteluun. Häviäjät pronssiotteluun
Ydinteam – SI-SU
4–0
Ovako – Areva NP
1–3
Pronssiottelu
SI-SU – Ovako
0–1
pisteet
0
1
2
2
pisteet
1.
2.
3.
4.
5.
–
–
–
–
ehdyt maalit
– päästetyt
maalit
3
2
1
1
0
Lohko
D
1
1
0
1
ehdyt maalit
– päästetyt
maalit
4
4
4
4
4
–
–
–
–
häviöt
2
1
1
0
tasa-pelit
voitot
3
3
3
3
voitot
Ydinteam
Areva NP
Inex
CSS Finland
pelit
1.
2.
3.
4.
pelit
Lohko
C
häviöt
Inex Tuore Athletics – Ovako
Inex Tuore Athletics – Helen
10
6
5
5
1
2–0
1–1
0–3
0–1
1–0
4–0
0–0
0–3
2–2
6–0
Kilpasarjan alasarjassa pelasivat
kolmoseksi tullet vastakkain, tuloksena
5. sija
Inex – Inex Tuore Athletics 1 – 0
Kuvassa Inexin pelaajat:
Jukka-Pekka Ahola
Mikael Akpedeye
Hari Hartikainen
Timo Kerkkänen
Olavi Kujanen
Juho Lampio (mv)
Simon Lokake
Dao Nguyen (c)
Mikko Raito
Loppuottelu (kilpasarja):
Teollisuuden Voima Oy (Ydinteam), Olkiluoto – Areva NP SAS Finnish Branch Com (Areva NP)
1–0
Oikealla kuvassa kilpasarjan
hopeamitalisti.
Arevan joukkue voitti viime vuonna kultaa.
Tämän vuoden joukkueessa vain yksi
sama pelaaja kuin viime vuonna!
Areva NP SAS Finnish Branch Com,
Rauma
Florian Bonnet
Cyril Francou
Pierre-Yves Guiban
Tomi Laikko (c, mv)
Arthur Leveque
Damien Passinge
Sebastian Rodrigues
Mathias Steffan
Gregory Tribault
Vasemmalla kuvassa kilpasarjan pronssimitalisti: Ovako Imatra Oy Ab, Imatra
Tommi Airas
Sami Halonen
Juha Ikonen (c)
Mikko Lindroos
Ari Luukkonen
Ville Pajari
Ahti Pulliainen
Timo Ruottinen
Pasi Savolainen
Ovako on, kuten moni muukin tämän
vuoden joukkueista osallistunut jalkapalloturnauksiin monen vuoden aikana.
Ovakon mitalisaalis on runsas. Heiltä
löytyy sekä pronssia ja hopeata sekä
vuodelta 2010 kulta.
HARRASTESARJA
Lohko
A1
2
3
4
5
6
B1
2
3
4
5
6
Joukkue
Neljä Astetta Oy
Deloitte & Touche Oy
Helsingin kaupunki, Liikunnanohjaajat
Nobina Finland Oy
Vianor Holding Oy
Lumon Oy
Orion Oy
Valio Oy
ISS Palvelut Oy
Itä-Uudenmaan poliisilaitos
Steeri Oy
Lumon Oy
Lyhenne
Neljä Astetta
Deloitte
LIV
Nobina
FC Adonis
Lumon I
OJP Orion
Maitopojat
ISS
I-U pl
Steeri
Lumon II
Kotipaikkakunta
Lahti
Helsinki
Helsinki
Espoo
Nokia
Kouvola
Espoo
Tampere
Vantaa
Vantaa
Helsinki
Kouvola
5
3
2
2
2
0
–
–
–
–
häviöt
5
5
5
5
5
5
0
0
1
1
0
0
–
–
–
–
0
2
2
2
3
5
pisteet
Nobina
Lumon I
FC Adonis
Deloitte
LIV
Neljä Astetta
tehdyt
maalit –
päästetyt
maalit
1.
2.
3.
4.
5.
6.
tasa-pelit
0–0
0–1
0–1
3–2
1–2
0–3
2–0
2–0
0–1
0–5
2–1
1–0
3–0
2–0
1–0
voitot
Deloitte – FC Adonis
LIV – Nobina
Neljä Astetta – Lumon I
FC Adonis – LIV
Neljä Astetta – Deloitte
Lumon I – Nobina
LIV – Neljä Astetta
Nobina – FC Adonis
Deloitte – Lumon I
Neljä Astetta – Nobina
Deloitte – LIV
Lumon I – FC Adonis
Nobina – Deloitte
FC Adonis – Neljä Astetta
LIV – Lumon I
pelit
Lohko A (HARRASTESARJA)
14 – 0
3– 4
5– 5
4– 6
6– 6
1 – 12
15
9
7
7
6
0
5
4
3
2
1
0
–
–
–
–
–
–
0
0
0
0
0
0
häviöt
5
5
5
5
5
5
–
–
–
–
–
–
0
1
2
3
4
5
pisteet
ISS
Maitopojat
I-U pl
OJP Orion
Steeri
Lumon II
tehdyt
maalit –
päästetyt
maalit
1.
2.
3.
4.
5.
6.
tasa-pelit
3–0
3–0
3–0
0–2
0–3
0–7
3–1
2–0
4–0
0–3
0–2
0–5
1–2
0–3
5–0
voitot
Maitopojat – Steeri
ISS – I-U pl
OJP Orion – Lumon II
Steeri – ISS
OJP Orion – Maitopojat
Lumon II – I-U pl
ISS – OJP Orion
I-U pl – Steeri
Maitopojat – Lumon II
OJP Orion – I-U pl
Maitopojat – ISS
Lumon II – Steeri
I-U pl – Maitopojat
Steeri – OJP Orion
ISS – Lumon II
pelit
Lohko B (HARRASTESARJA)
15 – 1
12 – 3
13 – 5
7 – 9
5 – 10
0 – 24
15
12
9
6
3
0
Harrastesarjassa vastakkain lohkoissa kolmosiksi ja neloseksi tulleet
FC Adonis – OJP Orion
5–1
I-U pl – LIV
0–3
5.-6. sija FC Adonis – LIV
0–5
Välierät (harrastesarja) vastakkain lohkojen ykköset ja kakkoset.
Voittajat finaaliotteluun. Häviäjille pronssimitalit/-pokaalit
Nobina – Maitopojat
ISS – Lumon I
0–2
1–0
Pronssiottelu (harrastesarja)
Nobina – Lumon I
3–0
Loppuottelu (harrastesarja): Valio Oy (Maitopojat), Tampere – ISS Palvelut, Vantaa 2 – 1 rp (0 – 0)
Hopeamitalijoukkue
(harrastesarja):
ISS Palvelut, Vantaa
Ville Holmstedt
Jukka Kemppainen
Tuomo Koikkalainen
Pasi Känkänen
Joni Laaksonen (c)
Pasi Lahti
Timo Luiro
Jeremias Mattila
Kaius Mertanen
Markus Ryssy
Sebastian Schauman
Ville Takkinen
Pronssimitalijoukkue (harrastesarja):
Nobina Finland Oy, Espoo
Rejhan Bajramoviċ (c)
Benamar Jalil Abdel
Jyrki Heikkinen
Enis Hosiċ
Sherry Kabau Kule
Begai Krenar
Behir Murati
Mika Outinen
Mirko Saponja
Semso Okiċ
Pete Silvonen
Harrastesarjassa vastakkain lohkoissa kolmosiksi ja neloseksi
tulleet
FC Adonis – OJP Orion
5–1
I-U pl – LIV
0–3
5.-6. sija FC Adonis – LIV
0–5
Oikealla kuva Helsingin kaupungin
liikunnanohjaajista (LIV)
Juha Glad
Jesse Haapakoski
Tony Honkala
Elina Häyrinen
Lauri Immonen (c)
Kara Koskinen
Veli-Pekka Laukkanen (mv)
Ari Männistö
Olli-Pekka Toikkalainen
Mitalijoukkueet vuosina 1990 – 2013
Päivämäärä
22.9.1990
Kulta
Hopea
Pronssi
HPY
Merikiito Oy
HPY
Posti, Lahti
HPY
18.9.1993
Tampereen puhelinosuuskunta
HPY
Tamrock Oy
10.9.1994
Kesko Oy
Sanoma Oy
YTV
Vantaan kaupunki
10.8.1996
Sanoma Oy
Helsingin Puhelin Oyj
13.9.1997
Helsingin Puhelin Oyj
Sanoma Oy
5.9.1998
Ingman Foods Oy
2.9.2000
UPM-Kymmene Oyj,
Pietarsaaren tehtaat
UPM-Kymmene Oyj,
Pietarsaaren tehtaat
Inex Partners Oy
8.9.2001
Sanomain kerho ry
Vantaan kaupunki
7.9.2002
UPM-Kymmene Oyj,
Pietarsaaren tehtaat
TietoEnator Oyj
TietoEnator Oyj
TietoEnator Oyj/
Tietokarhu
Teollisuuden Voima
Oy (Ydinteam ry)
Helsingin Sanomat
Oy
Satakunnan Lennosto
Helsingin Energia
Helsingin Sanomat Oy
Helsingin kaukokiito
Posti, Lahti
Merikiito Oy
YTV
HK
Wisaforest Oy
TPO
Wisaforest Oy
HK
Wisaforest Oy
HPY
Wisaforest Oy
Finnair
Martis Oy
Ingman Foods Oy
Vantaan kaupunki
Tellabs Oy
Tieto Corporation Oy
Sanoma Oy
Imatra Steel Oy
L M Ericsson Oyj
Vantaan kaupunki
OL Elanto
Tieliikelaitos
Vantaan kaupunki
Helsingin Energia
Satakunnan Lennosto
UPM-Kymmene Oyj, Pietarsaaren tehtaat
UPM-Kymmene Oyj, Pietarsaaren tehtaat
Vantaan kaupunki
Ovako Imatra
UPM-Kymmene Oyj, Pietarsaaren tehdas
Inex Partners Oy
Teollisuuden Voima Oy/Ydinteam ry
Teollisuuden Voima Oy
Tapiolan Lämpö
Ovako Bar Oy Ab
Inex Partners Oy
(Team Rainbow)
Inex Partners Oy
(Inex Tuore)
Inex Partners Oy
(Team Rainbow)
L M Ericsson Oy
Ovako Bar Oy Ab
17.8.1991
5.9.1992
2.9.1995
4.9.1999
6.9.2003
4.9.2004
10.9.2005
2.9.2006
8.9.2007
Kilpasarja
8.9.2007
Tellabs Oy
Tieto Enator Oyj
Messer Suomi Oy
Satakunnan Lennosto
Ovako Bar Oy Ab
Finnsteve Oy
Skanska Talonrakennus Oy
Valio Oy
Teollisuuden Voima Oy (Ydinteam)
UPM Pietarsaaren tehtaat
3. SF ammattimies Oy
Ovako Bar Oy Ab
Schaumanin urheilijat
Inex Partners Oy
(Inex Team Tuore)
Manpower business
solutions
Inex Partners Oy
(Team Tuore)
Nobina Finland Oy
ConcordiaFinland Oy Ab
Na, Kirkkonummi/Espoo
Sanomain kerho ry
Inex Partners “Näädät”
Inex Partners Oy (Team Rainbow)
Harrastesarja
20.9.2008
Kilpasarja
20.9.2008
Harrastesarja
5.9.2009
Kilpasarja
5.9.2009
Harrastesarja
18.9.2010
Deloitte & Touche Oy
Harrastesarja
18.9.2010
Kilpasarja
17.9.2011
Ovako Bar Oy Ab
Deloitte & Touche Oy
Harrastesarja
17.9.2011
Kilpasarja
NA, Kirkkonummi
15.9.2012
Itä-Uudenmaan
poliisilaitos, Vantaa
Areva Com, Rauma
Teollisuuden Voima
Oy (Ydinteam,
Olkiluoto
Nobina Finland Oy,
Espoo
NA, Kirkkonummi
Valio Oy, Tampere
ISS Palvelut, Vantaa
Teollisuuden Voima
Oy (Ydinteam),
Olkiluoto
Areva NP SAS
Finnish Branch Com,
Rauma
Harrastesarja
15.9.2012
Kilpasarja
21.9.2013
ISS Palvelut
Steris Finn-Aqua Oy
Inex Partners Oy (Team Rainbow), Espoo
Neljä Astetta Oy, Lahti
Parmarine Oy, Forssa
Teollisuuden Voima Oy (Ydinteam),
Olkiluoto
Schaumanin Urheilijat (SI-SU), Pietarsaari
Nobina Finland Oy, Espoo
Harrastesarja
21.9.2013
Kilpasarja
Turnauspaikka-kunta ja
joukkueiden määrä
Helsinki
18
Ovako Imatra Oy Ab, Imatra
Lahti
9
Helsinki
11
Tampere
12
Vantaa
12
Helsinki
12
Espoo
14
Vantaa
12
Espoo
21
Vantaa
20
Tammela
Eerikkilä
Tammela
Eerikkilä
Tammela
Eerikkila
Tammela
Eerikkilä
Tammela
Eerikkilä
Tammela
Eerikkilä
Tammela
Eerikkilä
Tammela
Eerikkilä
Tammela
Eerikkilä
Tammela
Eerikkilä
Tammela
Eerikkilä
Tammela
Eerikkilä
Tammela
Eerikkilä
Tammela
Eerikkilä
Tammela
Eerikkilä
Tammela
Eerikkilä
Tammela
Eerikkilä
18
Tammela
Eerikkilä
Tammela
Eerikkilä
9
Tammela
Eerikkilä
Tammela
Eerikkilä
21
16
17
18
13
14
6
8
8
3
5
11
8
6
8
5
8
12
9