SUOMEN RINGETTELIITTO RY VUOSIKERTOMUS 2013

SUOMEN RINGETTELIITTO RY
VUOSIKERTOMUS 2013
VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA
KANSAINVÄLISYYS
PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA
PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA
PAINOPISTEET HUIPPU-URHEILUN TOIMIALALLA
PAINOPISTEET JÄRJESTÖTOIMINNAN TOIMIALALLA
TUKITOIMINNAT
HALLINTO
VIESTINTÄ
KOULUTUS
VUODEN PARHAAT
ANSIOMERKIT
ALUEET
JÄSENSEURAT
LUOTTAMUSHENKILÖT
LIITTEET
SUOMEN RINGETTELIITON MISSIO VUODELLE 2013
Liitto luo edellytykset seurojen harrastus- ja kilpailutoiminnalle kansallisesti ja kansainvälisesti. Liitto edistää yhdessä seurojen kanssa eri-ikäisten ringeten harrastajien liikunnallisia
ja terveellisiä elämäntapoja sekä mahdollisuuksia löytää elämyksiä yhtälailla vapaaehtoistoiminnasta kuin harrastus- ja kilpailutoiminnasta. Liiton toiminnan perustana ovat
liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun perin periaatteet sekä sukupuolten välinen tasaarvo. Ringetestä tehdään haluttu jääurheiluharrastus. Vuoden 2014 aikana aloitetaan liiton
strategian rakentaminen.
SUOMEN RINGETTELIITON STRATEGISET VALINNAT VUOTEEN 2013
Laji tutuksi
Osaaminen
Pelaaminen
Yhdessä tekeminen
Kansainvälistyminen
laji tutuksi osaaminen pelaaminen kansainvälistyminen yhdessä tekeminen VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA
Toimintamme tukena ovat Opetus- ja Kulttuuriministeriön myöntämät avustukset
liikuntajärjestöille. Vuosittainen tuki mahdollistaa osaltaan ringeten nuorison liikuntakasvatustyön, sekä nuorten aikuisten ja aikuisten harrastus- ja terveysliikunnan.
Toiminnan laatua on kehitetty tiiviissä yhteistyössä Valo ry:n sekä muiden laji- ja jääurheiluliittojen kanssa. Ringetteliitto on toteuttanut liikunnan ja urheilun yhteisiä Reilun Pelin
periaatteita kaikessa toiminnassaan. Liitto on laatinut oman Reilu Peli –ohjeistuksen, jota
käsitellään vuosittain seura- ja alueseminaareissa. Liiton toiminnassa on painottunut
erityisesti vastuu kasvatuksesta, kaikkien tasavertainen oikeus liikuntaan ja urheiluun,
hyvinvoinnin edistäminen sekä toisen ihmisen ja elämän kunnioitus. Liiton päätöksenteossa, tiedottamisessa ja toiminnan kehittämisessä on kiinnitetty erityistä huomiota demokraVuosikertomus 2013
2
tiaan, avoimuuteen, rehellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen. Liiton lasten ja nuorten
kilpailujärjestelmien pohjana on ollut Nuoren Suomen lasten ja nuorten kilpailutoiminnan
suositukset.
Vuosi 2013 oli Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry ensimmäinen toimintavuosi ja
Suomen Kaukalopalloliitto ry:n ja Suomen Ringetteliitto ry:n osalta toimintojen yhdistymiseen valmistava ja tähtäävä vuosi. Liittojen hallinto toimi suunnitellusti SKRL:n alla koko
vuoden ja toimihenkilöt sekä hallitukset tekivät yhteistyötä yli liittorajojen.
Alueiden ja seurojen yhteistyö ei käynnistynyt suunnitellulla tavalla johtuen liittojen hyvin
erilaisesta toimintakulttuurista ja toisistaan poikkeavasta järjestörakenteesta. Niinpä
molempien lajiliittojen syyskokoukset ottivat aikalisän ja SKPL ja SRiL jatkavat
toimintaansa vielä vuoden 2014. Tällä järjestelyllä saadaan lisää aikaa kenttätoimintojen
yhteensovittamiseen ja varmistetaan, että kumpikin laji kantaa itse itsensä jatkossakin.
Vuoden vaihteen MM-kisat Kanadan North Bayssa osoittivat, että kansainvälisen mittapuun mukaan sekä pelillisesti että toiminnallisesti Suomi on maailman johtava
ringettemaa. Suomi on hallitseva maailmanmestari naisissa, seurajoukkueissa ja nuorissa. Suomen ehdokas Sini Forsblom valittiin Kansainvälisen Ringetteliiton IRF:n puheenjohtajaksi kolmelle seuraavalle vuodelle. Lisäksi IRF:n toimisto siirtyi 2014 alusta Suomen
Ringetteliiton tilohin. Suomi on ottanut ringeten kansainvälisen vetovastuun ja
edelläkävijän roolin ja vuonna 2010 asetettu tavoite maailman johtavasta ringettemaasta
on nyt saavutettu.
Vuosi 2013 oli Ringetteliiton ja lajin juhlavuosi. Ringetteliitto täytti 30 vuotta ja laji 50
vuotta. 30- vuotisjuhlat järjestettiin Kisakalliossa 20.4.2013. Tilaisuudessa esitettiin myös
otteita Ringetteliiton historian valmisteilla olevasta teoksesta, joka on tehty yhteistyössä
Opetus- ja Kulttuuriministeriön sekä Suomen Urheilumuseosäätiön kanssa. Kirjoittajana on
Sulevi Pellinen, PRO Viestinnästä.
SKRL ry vastasi järjestötoiminnan toimialasta
SKPL ry ja SRIL ry vastasivat nuoriso-, aikuis-, kilpa- ja huippu-urheilutoimialoista.
Suomen Kaukalopalloliiton- ja Ringetteliiton yhdistymisneuvottelujen eteneminen
kohti yhteistä järjestöä
Vuonna 2009 ja 2010
Ringetteliiton silloinen toiminnanjohtaja Sari Honkalehto aloitti keskustelut mahdollisesta
jääurheiluliittojen yhdistymisestä. Mukana keskusteluissa olivat Jääpalloliiton nykyinen
toiminnanjohtaja Pekka Liikanen ja Kaukalopalloliiton nykyinen puheenjohtaja Olli-Pekka
Lintula.
Vuonna 2011
Kaukalopalloliiton ja Ringetteliiton neuvottelut tiivistyivät vuoden 2011 aikana ja jäsenistölle asiaa esiteltiin ensimmäistä kertaa syksyn 2011 Ringetteliiton seuraseminaarissa ja
molempien liittojen syyskokouksissa. Neuvottelujen etenemisestä jäsenistöä tiedotettiin
uutiskirjeillä ja liittohallituksen yhteenvedoilla.
Vuonna 2012
Vuosikertomus 2013
3
Kaukalopalloliiton ja Ringetteliiton kevätkokouksissa jäsenistö antoi liittohallitukselle
mandaatin jatkaa yhdistymisneuvotteluja. Neuvottelujen etenemisestä jäsenistöä tiedotettiin edelleen uutiskirjeillä ja liittohallituksen yhteenvedoilla sekä järjestettiin erilaisia
tilaisuuksia, joissa asiaa esiteltiin.
Seuraseminaari Puheenjohtajien sparrauspäivä Alueiden sarjaseminaarit Toimihenkilöiden
tiedotustilaisuudet Perustajajäsenet hyväksyttiin loka-marraskuun liittohallituksien kokouksissa. Kaukalopalloliiton ja Ringetteliiton syyskokoukset 11.11.2012 Perustamiskokous
20.11.2012
Vuonna 2013
Molempien lajiliittojen syyskokoukset ottivat aikalisän ja SKPL ja SRiL jatkavat
toimintaansa vielä vuoden 2014. Tällä järjestelyllä saadaan lisää aikaa kenttätoimintojen
yhteensovittamiseen ja varmistetaan, että kumpikin laji kantaa itse itsensä jatkossakin.
KANSAINVÄLISYYS
Suomen Ringetteliitto on Kansainvälisen Ringetteliiton (International Ringette Federation,
IRF) jäsen ja osallistuu sitä kautta myös kansainvälisen ringettetoiminnan kehittämiseen ja
lajin levittämiseen. Vuoden 2014 alusta kansainvälisen Ringetteliiton, IRF:n puheenjohtajaksi valittiin Sini Forsblom. Kansainvälisen liiton toimisto sijaitsee Helsingissä Ringetteliiton tiloissa. IRF:n kokouksissa Ringetteliitoa edustaa toiminnanjohtaja, jonka lisäksi
mukana on valmennuspäällikkö.
Suomen Ringetteliitto ja Kanadan Ringetteliitto ovat keskustelleet yhteisestä supervisor
koulutuksesta ja tämä koulutus tulee toteutumaan vuoden 2014 aikana Kanadan Mestaruuskisoissa. Suomen Ringetteliitto ja Kanadan Ringetteliitto tapasivat virallisissa neuvotteluissa huhtikuussa 2013 Kanadan mestaruuskisoissa ja neuvotteluissa pyrittiin löytämään yhteisiä tavoitteita lajinlevitykseen ja vastuualueisiin.
SUOMEN RINGETTELIITON TOIMINNAN PAINOPISTEET VUONNA 2013
PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA
Show Your Skills -taitokisoissa myös maalivahdit mukana
Vantaalla 2.-3.2. pidetyn Tähdistötapahtuman yhteydessä järjestettiin perinteiset Show
Your Skills -taitokisat jo kolmannen kerran 1997-2002 syntyneille
pelaajille. Tällä kertaa myös maalivahdeille oli suunniteltu kaksi eri
taitopistettä, joissa testattiin maalivahdin avaustarkkuutta ja liikkumistaitoja. Aikaisemmin kisat on järjestetty vain kenttäpelaajille. Tapahtumaan osallistui yhteensä 78 kenttäpelaajaa ja 9 maalivahtia 17 eri
seurasta. Pisimmän matkan taitokisoihin teki kangasniemeläinen Jutta
Sappinen.
kuva maalivahdista
Lähes 7000 lasta kokeili ringetteä lajinlevitystapahtumissa
Vuosikertomus 2013
4
Ringetteseurat järjestivät 192 erilaista ringeten kokeilutapahtumaa omilla paikkakunnillaan.
Kaiken kaikkiaan tapahtumissa ringetteen tutustui lähes 7000 lasta.Tavoitteena paikallisen
näkyvyden ja tunnettavuuden lisäksi oli saada lisää harrastajia kaikkiin ringetteseuroihin.
Seurojen lajinlevitystyötä tuettiin liiton lajinlevitystuilla, joita olivat tapahtuminen
järjestämisavustukset, materiaalituet ja välinetuet. Syyskaudella koulutapahtumien
järjestämistuista ja kaveripäivien give away -tuotteesta (ringettehuivi) jouduttiin luopumaan
taloussyistä.
Koulutapahtumia ennätysmäärä 159
Seurat järjestivät ringeten koulutapahtuman 159 koululle ja päiväkodille ympäri Suomea.
Tapahtumiin osallistui yhteensä 6301 koululaista.
Koulutapahtumien tavoitteena oli antaa koululaisille mahdollisuus kokeilla ringetteä ja sitä
kautta saada seuraan lisää harrastajia sekä saada ringette mukaan koululiikuntatunneille.
Tapahtumien yhteydessä koululaisille jaettiin tietoa paikallisen seuran toiminnasta.
Kouluille lahjoitettiin ringeten materiaalipaketti (10 ringettemailaa ja 10 ringetterengasta
sekä ”Ringette - mainio koulupeli” -opas).
Vuodesta 2002 lähtien seurojen järjestämiin ja Ringetteliiton tukemiin koulutapahtumiin on
osallistunut yhteensä 831 koulua ja 43 221 koululaista ja päiväkotilaista. Merkittävä
panostus kouluille lahjoitettaviin mailoihin on ollut liiton ja mailavalmistaja Ring-Jetin
yhteistyösopimus.
Kaveripäivissä esiteltiin ringetteä junioripelaajien kavereille
Suositun kaveripäivien järjestämistä jatkettiin seuroissa. Ringetteseurassa mukana olevat
lapset kutsuivat kavereitaan kokeilemaan ringetteä etukäteen sovitulle harjoituskerralle
”Kaveripäivään”.
Kaveripäiviä järjestivät lähinnä ringettekoulut sekä G- ja F-juniorijoukkueet. Kaveripäivien
järjestämistä tuettiin osallistujille jaettavilla ringettehuiveilla, valmiilla tuntimallilla ohjaajille
ja kaveripäivän kutsukorteilla. Kaveripäiviä järjestettiin yhteensä 26 ja niihin osallistui
yhteensä noin 300 junioripelaajan kaveria.
Vuosikertomus 2013
5
Tule kokeilemaan ringetteä -tapahtumat
Ringetteseurat järjestivät 7 ringeten kokeilutapahtumaa kahdeksalla eri paikkakunnalla.
Tapahtumissa oli noin 150 osallistujaa. Tapahtumia markkinoitiin paikkakunnan lapsille,
jakamalla Ringetteliiton tekemiä valmiita mainoksia kouluissa ja päiväkodeissa. Kokeilutapahtuman aikana osallistujat saivat tietoa lajista ja paikallisen ringetteseuran toiminnasta.
Ringette käynnistyi kahdella uudella paikkakunnalla
Ringettekoulun markkinointia tuettiin edelleen tekemällä seuroille valmiit ilmaiset seurakohtaiset ringettekoulumainokset sekä vanhemmille suunnatulla ringettekouluesitteellä.
Ringettekoululaisten määrä pysyi suunnilleen samana 2012-2013 (lkm 614 tällä hetkellä).
Vuoden ringettekouluksi valittiin Nurmijärvi Seven Ringettesin ringettekoulu, jossa
ringettekoulun rehtorina toimi Marita Huikari.
Vuoden aikana käynnistyi kaksi kokonaan uutta ringettekoulua Loviisassa Loviisan
Jääkiekkoklubiin ja Merikarvialla uuden jäähallin myötä Merikarvian Jääurheilijoihin.
Ringettekoulun päätöstapahtumat ensimmäistä kertaa jokaisella alueella
Pienten junioreiden (F, G ja ringettekoulu) kaudet huipentuivat perinteisesti alueellisiin
päätöstapahtumiin. Tänä vuonna ringettekoulujen päätösturnaukset järjestettiin ensimmäistä kertaa jokaisella neljällä alueella.
? Ylöjärvi, Häme-Pohjanmaan alueen F-junioreiden ja Ringettekoulujen päätöstapahtuma
? Suonenjoki Itä-Suomen alueen Ringettekoulujen päätöstapahtuma
? Naantali F-junioreiden Katinpentuturnaus
? Hyvinkää, Etelä-Suomen alueen G-junioreiden ja Ringettekoulujen päätöstapahtuma
? Rauma, Lounais-Suomen Ringettekoulujen päätöstapahtuma
? Etelä-Suomen F-junioreiden päätöstapahtuma
Valtakunnallista ringetteviikkoa vietettiin nyt toista kertaa
Vuonna 2012 ringeten tunnettavuuden vauhdittamiseksi
ideoitu ”Ringetteviikko” -niminen valtakunnallinen markkinointikampanja järjestettiin nyt toista kertaa 26.1. - 3.2.
Kampanjan tavoitteena oli markkinoida ja kertoa lajista
mahdollisimman paljon kaiken ikäisille ihmisille. Seuroja
kannustettiin järjestämään viikon aikana erilaisia ringeten
kokeilu- ja esittelytapahtumia omalla paikkakunnallaan.
Ringetteviikolla vietettiin myös valtakunnallista pelipaitapäivää
ti 29.1. Päivän aikana oli tarkoitus pukea päälle pelipaita tai
muu vastaava ringettevaate koulussa tai työpaikalla.
Ringetteviikon ajankohdaksi valittiin Tähdistötapahtumaa
edeltävä viikko, joka on seuroille otollinen aika markkinoida
lajia ja saada lisää harrastajia. Ringetteviikko päättyi koko
ringetteväen yhteiseen Tähdistötapahtumaan, jossa perinteisVuosikertomus 2013
6
ten maa- ja aluejoukkuepelien lisäksi oli ohjelmaa lapsille ja nuorille (taitokisat) ja valmentajille (seminaarit).
Ringetteseurat hoitivat järjestelyt loistavasti järjestäen 56 eri tapahtumaa ringetteviikolla.
Ringetteviikolla pelattiin myös SM-sarjan juhlaottelut, jotka käynnistivät Ringetteliiton 30vuotisjuhlavuoden. Ringetteviikon markkinointia varten seuroilla oli käytössä eri
kohderyhmille suunnattuja mainosjulisteita.
Yhteistyö Jääpuiston kanssa käynnistyi
Liiton tavoitteena oli tukea liikunnan harrastamisen kasvua 8-16 – vuotiaille tytöille
yhteistyössä pääkaupunkiseudun ringetteseurojen sekä Helsingin liikuntaviraston Jääpuisto -hankkeen kanssa seuraavin eri keinoin:
1.
2.
3.
4.
Järjestämällä liikunnallisia tapahtumia Jääpuistossa
Tukemalla keskustan koulujen liikuntaa ammattitaitoisilla ohjaajilla
Kasvattaa ringeten tietoisuutta pääkaupunkiseudulla.
Saada lisää harrastajia
Syksyllä aloitimme hankkeen “Tyttöjen Rinki” yhdessä Jääpuiston, Helsinki Ringeten ja
Walapaisin kanssa. Haimme tähän hankkeeseen OKM:ltä tukea, mutta sitä emme
valitettavasti saaneet. Tämä hanke meneekin “kokeilukulttuurin” piiriin. Joka sunnuntai
kaikilla halukkailla oli mahdollisuus päästä kokeilemaan ringetteä jääpuistoon
yhteistyöseurojemme opastuksella klo 17.00. Demotunti oli koostettu kuten mikä tahansa
ringettekoulutunti: pujottelua, laukaisuharjoituksia, syöttelyä ja peliä. Liitto lahjoitti Jääpuiston käyttään n. 40 mailaa ja rengasta. Opetustunteja kauden aikana kertyi viisitoista ja
tänä aikana kokeilijoita oli yhteensä n. 600. Ringetteviikon aikana n. 500 koululaista kävi
tutustumassa lajiin. Palautteet sekä luistelijoilta että opettajilta olivat positiivisia.
Ringeten, kuten muidenkin tyttöjen palloilulajien haasteena on sekä viestinnän ja markkinoinnin voimistaminen erityisesti valtaväestöalueilla. Onnistuimme hankkeessa hyvin, sillä
ringette sai enemmän palstatilaa kuin aiemmin pääkaupunkiseudun medioissa ja TV:ssä.
Medianäkyvyyttä edesautti myös se, että maailmanmestareidemme mitalikahvit järjestettiin
Jääpuistossa.
Kesäleirillä mukana pietarilaisia
Vuoden 2013 kesällä Ringetteliitto järjesti Kisakallion Urheiluopistolla kolme ringeten
kesäleiriä sekä yhden laji- ja maalivahtileirin. Leireille osallistui yhteensä 149 lasta ja
nuorta. Leirien suunnittelusta ja käytännön toiminnasta vastasi xx ohjaajaa. Kesäleirien
ohjelmaan kuului jää-, oheisharjoittelun lisäksi monipuolista muuta liikuntaa sekä hauskaa
iltaohjelmaa ja viimeisen leiripäivän leiripelit. Laji- ja maalivahtileirillä keskityttiin pelaajien
henkilökohtaiseen lajitekniikkaan sekä liikunnalliseen yleistaitavuuteen. Henkilökohtaisen
valmennuksen tukena hyödynnettiin palautteen antamisessa myös videointia.
Kesäleireillä luotiin ringeten kansainvälisiä ystävyyssuhteita, kun elokuun ensimmäiselle
kesäleirille osallistui suomalaisten lasten lisäksi myös 10 pietarilaista ringeten pelaajaa ja
yksi valmentaja. Kommunikointi ohjaajien ja lasten välillä tapahtui tulkin avustuksella.
Seurakäynnit starttasivat 13 seuran kanssa
Vuosikertomus 2013
7
Seuratoiminnan kehittäminen on valittu sekä liiton että liikunnan
uuden kattojärjestön Valon uudeksi tulevien vuosien painopisteeksi.
Ringetteliitto tarjoaa seuroille kolme tapaa, joilla seuratoiminnan arkea ja kehittämistä
tuetaan:
1. Seurojen yhteiset tapaamiset ”perushoito”
2. Seurakäynnit ja kumppanuushankkeet ”erikoishoito”
3. Tuet, tuotteet ja materiaalit ”itsehoito”
Vuoden kestävät seurakäynnit käynnistyivät tammikuussa 13 ringetteseuran kanssa.
Seurakäyntien aiheina olivat seurojen itse valitsemat kehittämiskohteet neljästä eri
vaihtoehdosta. Näitä kehittämisalueita liiton toimiston väki kehitti yhdessä seuran kanssa
3-4 henkilökohtaisella seurakäynnillä.
Seuroille suunnattavaa seurakäyntipalvelua on tarkoitus jatkaa myös tulevina vuosina,
jotta kaikki seuratoiminnan kehittämistä haluavat seurat pääsevät mukaan.
Seurakäyntipalvelua oli mahdollista hakea neljään eri osa-alueeseen. Eniten hakijoita oli
valmennus, harjoittelu ja kilpailutoiminnan kehittämiseen.
Mukaan olleet seurat osa-alueittain olivat:
Seuratoiminnan johtaminen ja organisointi sekä toimijoiden rekrytointi ja yhteisöllisyyden
kehittäminen
* Lahti Ringette, Lapinlahden Luistin -89, Suonenjoen Kiekko-Karhut ja Wolf Ringette
Markkinointi, varainhankinta, sisäinen ja ulkoinen viestintä
* Helsinki Ringette, Satakunnan Jääurheilijat ja Shakers Ringette
Valmennus, harjoittelu ja kilpaileminen
* Ilves Ringette, Kangasniemen Pallo, Nurmijärvi Seven Ringettes, Pieksämäen Palloseura ja Turun Ringette
Jokin muu alue
* Vammalan Palloseura / kummitoiminta
U17 Nuorten aluejoukkuetoiminta uudistui
Keväällä 2013 U17 nuorten aluejoukkuetoiminta siirrettiin toiminnallisesti alueilta liiton
järjestettäväksi. Näin toiminta saatiin lähemmäksi ja kiinteämmäksi osaksi Tie Huipulle
ohjelmaa. Samalla toimintaan kutsuttavien pelaajien valintaperusteita tarkistettiin ja
yhdenmukaistettiin valtakunnallisesti Urheilijan Polun suuntaisiksi.
U17 aluejoukkuetoiminta siirtyi liiton valmennuspäällikön vastuulle, joka keräsi toimintaan
toimihenkilöryhmän johon ensimmäisellä kaudella kuului:
Joukkueenjohtaja
Valmentajat
Satu Lehtovirta, Rauma
Eevi Kaasinen, Espoo
Katriina Kulju, Turku
Vuosikertomus 2013
8
Huoltajat
Maarika Valtonen, Turku
Vesa Viemerö, Kangasala
Krista Kuntonen, Espoo
Jarmo Merivaara, Helsinki
Elisa Hyökyvaara, Tikkakoski
Anu Pitkänen – Tasala, Forssa
Tony Samuelsson, Raisio
Jari Koski, Masku
Edelliskauden aluejoukkueet pelasivat aluejoukkueturnauksen 2.-3.2.2013 joka päätti
aluejoukkuekauden 2012-2013. Uudistettu toiminta lahti liikkeelle maaliskuussa 2013.
Suurin muutos toiminnassa tapahtui leirityksessä ja harjoittelussa. Eri alueiden toiminta oli
hyvin eritasoista harjoitusmäärien, harjoitussisältöjen ja resurssien suhteen. Nyt toimintaa
haluttiin yhtenäistää ja tarjota kaikille toiminnan piiriin kuuluville pelaajille tasavertaiset
toimintamahdollisuudet. Aiemmin omien alueiden piirissä tapahtuneiden harjoitusten sijaan
toimintana järjestettiin valtakunnallisesti kolme viikonloppuleiriä joihin kaikkiin kutsuttiin 60
1997-1998 syntynyttä pelaajaa.
Leirit pidettiin:
24.-26.5 Lahdessa,
23.-25.8, Lohjalla
6.-8.12 Turussa.
Kausi päättyi vuoden 2014 puolella aluejoukkueturnauksessa helmikuussa.
Toimihenkilörekrytoinnissa ajatuksena oli tuoda valmennukseen mukaan lisää pelaajataustaisia naisia. Tässä onnistuttiin hyvin. Kahdeksasta valmentajasta kuusi oli naisia ja kaikki
omasivat pelaajataustan.
PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA
Tavoitteena oli aktivoida ringette- ja monilajiseuroja harrastetoiminnan kehittämiseen.
Muutamaan seuraan kauden aikana saatiinkin perustettua nuorten harrastejoukkueita,
jotka ovat nk. matalan kynnyksen harjoittelua.
PAINOPISTEET HUIPPU-URHEILUN TOIMIALALLA
Naisten maajoukkue ringeten MM-kisoissa Kanadassa 2013
Maajoukkuetoimintaa toteutettiin Tie Huipulle -ohjelman mukaan kansallisten tapahtumien
kautta. Maajoukkuerinki käsitti n. 30 urheilijaa ja tämä ryhmä osallistui Tähdistötapahtumaan 2.- 3.2.2013 Vantaalla. Vuosi 2013 oli MM -kisavuosi, joten vuotta leimasivat kisoihin
valmistavat valinta- ja testileiritykset. Rajallisten resurssien vuoksi leirityksiä ja leiripäiviä
karsittiin sekä keskitettiin leiritykset palvelemaan kisoihin valmistautumista.
Kevään toimintaan kuului ainoastaan valmentajien pelaajatarkkailumatka Kanadan
mestaruuskisoihin New Brunswickiin 1.-6.4.2013. Varsinaiset leiritykset olivat syyskaudella:
Suurleiri 23. - 24.8.2013 Kisakallion urheiluopisto, Lohja.
Valmistava leiri 8.- 10.11.2013 Kisakallion urheiluopisto, Lohja
Valmistava leiri 6.- 7.12.2013 Pieksämäki
Vuosikertomus 2013
9
MM -projektin 2013 huipentuma koettiin Kanadassa North Bayssä 29.12.2013 – 4.1.2014
pidetyissä ringeten MM -kisoissa. Tasoerojen ollessa maiden välillä suuret, kisat järjestettiin siten että Kanadan ja Suomen maajoukkueet pelasivat suoraan maailmanmestaruudesta Sam Jacks sarjassa paras kolmesta systeemillä. Muut maat ja Kanadan sekä
Suomen U19 nuorten maajoukkueet pelasivat Presidents Pool – lohkossa muista sijoista.
Suomi voitti maailmanmestaruuden otteluvoitoin 2-0 (8-4 ja 7-5). Mestaruus oli järjestyksessään Suomelle kuudes. MM -kisoja on järjestetty vuodesta 1990 ja kisat olivat järjestyksessään 10.
Joukkueen toimihenkilöinä toimivat:
Päävalmentaja
Timo Himberg, Raisio
Valmentaja
Kim Forsblom, Riihimäki
Joukkueenjohtaja Pirjo Lehtonen, Kellokoski
Huoltaja
Mika Salminen, Kerava
Huoltaja
Pekka Takala, Hyvinkää
Lääkäri
Katja Liukkonen, Helsinki
Nuorten maajoukkue ringeten MM-kisoissa Kanadassa 2013
Nuorten U19 maajoukkueen toiminta-ajatuksena säilyi Tie Huipulle -ohjelman mukaisesti
toimia nuorten aluejoukkueiden ja naisten maajoukkueen välissä tavoitteellisena väliportaana. Ryhmään kuului vuoden aikana n. 30 vuosina 1995 - 96 syntynyttä urheilijaa.
Joukkueen leirit olivat:
2.2.2013 Nuorten Tähdistöottelu, Vantaa
18.-19.5.2013 Kisakallion urheiluopisto, Lohja
24.-25.8.2013 Suurleiri, Kisakallion urheiluopisto, Lohja
9.- 10.11.2013 Kisakallion urheiluopisto, Lohja
6.- 7.12.2013 Pieksämäki
29.12.2013 – 4.1.2014 U19 nuorten maajoukkue osallistui Kansainvälisen Ringetteliiton
(IRF:n) järjestämiin MM-kisojen Presidets Pool lohkoon. Kisat pelattiin Kanadassa North
Bayn kaupungissa, Ontariossa. Kisoissa Suomen joukkue eteni finaaliin saakka joka
voitettiin 6 - 4. Näin Suomi varmisti tuplamestaruuden Suomen naisten voitettua aikuisten
mestaruuden samoissa kisoissa.
Joukkueen toimihenkilöinä toimivat:
Päävalmentaja
Jouni Levander, Hyvinkää
Valmentaja
Niko Tuominen, Riihimäki
Joukkueenjohtaja Liisa Kanninen, Helsinki
Huoltaja
Jari Koski, Masku
Lääkäri
Katja Liukkonen, Helsinki
Urheiluakatemiatoiminta
Opiskelun ja ringeten harjoittelun yhdistämistä tarjottiin useilla paikkakunnilla Suomessa
kuten, Tampereen seudulla, Turun seudulla, Hyvinkäällä, Jyväskylässä ja Helsingissä.
Toiminnat olivat paikallisesti järjestettyjä paikallisten seurojen organisoimina. Kaikilla
paikkakunnilla pelaajat saivat 1 - 2 kertaa viikossa ringettevalmennusta jää- ja fyysisten
Vuosikertomus 2013
10
harjoituksien muodossa, joissa painopisteenä olivat henkilökohtaisen tekniikan, taktiikan ja
fysiikan kehittäminen.
Liiton yhdyshenkilönä urheilulukio- ja urheiluakatemiatoiminnassa oli liiton valmennuspäällikkö Matti Virtanen.
Yhteistyökumppanit
Cumulus, Kisakallion Urheiluopisto, Newtop, Reebok CCM-Hockey, Risicum, Ring-Jet,
Tackla, Viking Line
PAINOPISTEET JÄRJESTÖTOIMINNAN TOIMIALALLA
Lajinlevitys kotimaassa ja kansainvälisesti
Ringetteliitto on ollut aktiivinen kansainvälisessä lajinlevityksessä vuoden 2013 aikana.
Yhteistyötä on jatkettu tiiviisti Pietarin alueen kanssa. Pietarilaiset osallistuivat maaliskuussa U10-vuotiaiden Katinpentuturnaukseen Naantaliin, josta tuomisina oli turnauksen Fair
Play –lautanen. Tsekin ja Slovakian kanssa on jatkettu koulutusyhteistyötä niin tuomareiden kuin valmennuksen osalta yhdessä Miia Railion, Lucie-Anne Ingoldsbyn ja Sini
Forsblomin kanssa. Ringetteliitto on avustanut välinehankinnoissa ja valtakunnallisen liiton
perustamisessa saatuaan OKM:ltä 20 000 € erityisavustuksen.
Seurat kokoontuivat alue- ja seuraseminaareihin
Liiton ja alueen järjestämien seura- ja alueseminaarien tavoitteena on tavata muita
seuroja, jakaa hyviä toimintatapoja, kehittää yhdessä ringetteä sekä kertoa ajankohtaisista
asioista.
Vuoden 2013 seuraseminaari pidettiin marraskuun 11. päivä Kisakallion urheiluopistolla.
Seminaaripäivän aiheina ringeten ajankohtaisten asioiden lisäksi olivat yhteistyö kunnan
kanssa, työntekijän saaminen oppisopimuksella seuratoimintaan sekä ringeten kansainvälisen toiminnan uudet tuulet. Seuraesimerkkeinä seminaarissa olivat EKS Ringette, Lahti
Ringette ja Nurmijärven Seven Ringettes. Lahti Ringeten puheenjohtaja Jarkko Hellsten
kertoi miten hallituksen tueksi perustetut työryhmät tukevat seuran kehittämistä ja Seven
Ringettesin Kai Heikkilä ja Tuomo Lukkari esittelivät seuransa valmentajapolkua. Päivän
päätteeksi keskusteltiin kaukalopallon edustajien kanssa tulevasta yhteistyöstä.
Ringetteväki sai innostusta, ajankohtaista tietoa ja uusia ideoita seura- ja alueseminaareista
Alueseminaarit
•
•
•
•
Turku ? (Lounais-Suomi)
Onnela ? (Etelä-Suomi)
Tampere ? (Häme-Pohjanmaa)
Pieksämäki ? (Itä-Suomi)
Vuosikertomus 2013
11
HALLINTO
Liittohallitus
Kari Lahti, pj
Marja Salenius
Susan Tuominen
Mika Passila
Sari Tennosmaa
Pekka Karvinen
Tiia Palletvuori
Satu Lehtovirta
Maija Pirttikoski
(6/6)
(5/6)
(4/6)
(5/6)
(6/6)
(5/6)
(4/6)
(2/6)
(0/6)
Kokouksia oli yhteensä 6.
Kevätkokous
Kevätkokous järjestettiin Kisakallion Urheiluopistolla, Lohjalla 21.4.2012. Mukana oli 16
osallistujaa.
Syyskokous
Syyskokous järjestettiin Kisakallion Urheiluopistolla 10.11.2013. Mukana oli 24 osallistujaa.
Kokouksessa päätettiin ottaa aikalisä vuodeksi liiton lakkauttamisen kanssa.
Talous
Ringeten OKM:n valtionapu tulee SKRL ry:n kautta ja summa oli 210 000 €. Ringeten
taloudellinen tilanne on hyvä vaikka vuosi 2013 oli taloudellisesti raskas, johtuen kahden
maajoukkueen MM-kisamatkasta ja leirityksistä. Liiton talous tulee olemaan merkittävästi
positiivinen, koska osa vuokra-, tietoliikenne- sekä henkilöstökustannuksista on jaettu
SKPL ry:n ja SKRL ry:n kanssa. Ringetteliitto teki myös säästöjä vuoden aikana, jotta
edellisvuoden tappiota saatiin tasattua.
Tilintarkastus
Tilintarkastajaksi valittiin Nexia Oy KHT-Yhteisö ja Päivi Mishael.
VIESTINTÄ
Liiton viestinnästä vastasi pääosin toiminnanjohtaja. Viestintävälineinä olivat www-sivut ,
Twitter, Instagram, Flickr ja Facebook. Keväällä 2013 viestintäpalveluja ostettiin Nina
Rantalankilalta yhdessä Kaukalopalloliiton kanssa sekä Salla Kyhälältä syksyn 2013
aikana. Seuraposteja toimitettiin kuusi (6) vuoden aikana.
Ringettelehti
Vuosikertomus 2013
12
Vuonna 2013 Ringettelehti ilmestyi kolme kertaa. Lehden painosmäärä oli noin 4000 kpl /
lehti ja se jaettiin jokaiselle Ice Cardin lunastaneelle, medialle, yhteistyökumppaneille ja
muille sidosryhmien edustajille. Lehti toimi myös yhtenä liiton virallisena tiedotuskanavana.
Säästösyistä kolmosnumeroa ei postitettu suoraan vastaanottajille vaan lehdet toimitettiin
seuroille eteenpäin jaettavaksi.
Lehden sisällössä pyrittiin huomioimaan koko lukijakunta. Lehden aiheina olivat U19 MMkilpailujen, naisten MM-kilpailujen ja kauden päätöstapahtumien lisäksi mm.
seuratoiminnan kehittäminen, aikuisten harrastetoiminta, lajinlevitys, kansainväliset
kuulumiset, valmennusartikkelit, Ringette- ja Kaukalopalloliittojen yhdistyminen ja
Ringetteliiton 30v juhlat. Pääkirjoituksen kirjoittajaksi pyydettiin aina kulloinkin
ajankohtaisena olevan aiheen asiantuntijoita.
KOULUTUS
Valmentaja- ja ohjaajakoulutus
Toiminnassa keskityttiin I-III tasojen valmentajakoulutusten sekä niitä täydentävien lajin
teemakoulutusten järjestämiseen ja kehittämiseen.
Ringeten ensimmäinen tutkintomuotoinen I-tason koulutus saatettiin päätökseen
10.2.2013 Vierumäellä. Koulutus onnistui hyvin ja valmistuneita valmentajia oli 14 kpl.
Vaikka ko. tutkinto tuotiin vuonna 2012 koulutustarjontaan mukaan, lajin teemakoulutukset
säilytettiin seuroille tarjottavassa koulutustarjonnassa valmentajailtojen ja valmentajapäivien muodossa. Seurojen tiloissa lähikoulutuksina pidettävät illat/päivät tarjoavat myös
mahdollisuuden tavata niitäkin valmentajia ja ohjaajia, jotka eivät lähde mukaan pidempiin
koulutusprosesseihin. Näin esimerkiksi Urheilijan Polkua saatiin jalkautettua.
III-tason valmentajakoulutusta markkinoitiin 2013 keväällä mutta ilmoittautuneita koulutukseen tuli vain neljä. Päätettiin ottaa asian suhteen vuoden aikalisä ja yrittää 2014 uudestaan.
Kaiken kaikkiaan vuoden aikana Ringetteliitto järjesti valmentaja- ja ohjaajakoulutuksia
seuraavasti:
I-tason 2013 tutkinto alkoi Vierumäen urheiluopistolla 1.11.2013. Koulutukseen osallistui
14 valmentajaa kymmenestä eri seurasta. Tutkinto päättyi 9.2.2014.
II-tason 2013 tutkinto alkoi Kisakallion urheiluopistolla 10.5.2013. Koulutukseen osallistui
13 valmentajaa 11 eri seurasta. Tutkinto päättyi 2.2.2014
Järjestetyt valmentajaillat / teemakoulutukset:
1 / 2013 Naantali, Perustilanteet
1 / 2013 Järvenpää, Mailatekniikka
1 / 2013 Naantali, Luistelu
1 / 2013 Järvenpää, Pelaaminen
8 / 2013 Kerava, Ringettekoulun ohjaajakoulutus
8 / 2013 Espoo, Ringettekoulun ohjaajakoulutus
9 / 2013 Vantaa, Mailatekniikka
9 / 2013 Nurmijärvi, Mailatekniikka
Vuosikertomus 2013
13
9 / 2013 Nokia, Ringettekoulun ohjaajakoulutus
9 / 2013 Lapinlahti, Ringettekoulun ohjaajakoulutus
10 / 2013 Forssa, Maalivahtipelaaminen I
10 / 2013 Forssa, Maalivahtipelaaminen II
10 / 2013 Kangasniemi, Perustekniikat
11 / 2013 Pieksämäki, Pelaaminen
Näissä tilaisuuksissa koulutettiin yhteensä 150 eri henkilöä. Kouluttajina toimivat Matti
Virtanen, Merja Markkanen, Niko Tuominen ja Taija Heimovirta-Vavuli.
Opettajakoulutuslaitoksille, urheiluopistoille ja liikunnanopettajien paikallisyhdistyksille
järjestettiin ringettedemonstraatioita. Edellä mainittujen tahojen opiskelijat ja opettajat
saivat käytännön koulutuksen lisäksi Opettajan Opas – vihkosen, missä käydään läpi lajin
eri mahdollisuuksista koulumaailmaan soveltaen.
kausi 2012-2013
Agnes Jacks Trophy
Vuoden valmentaja SM
Vuoden valmentaja Y
Vuoden valmentaja BSM
Vuoden juniorivalmentaja
Vuoden ringettehenkilö
Vuoden nuori ringettehenkilö
Vuoden ringetteseura
Vuoden ringettekoulu
Vuoden ringettemedia
ACTION*FUN*SPORT
Vuoden Ringettepelaaja
vuoden tuomari
SM-sarjan All Stars:
maalivahti
puolustaja
puolustaja
hyökkääjä
hyökkääjä
keskushyökkääjä
Ykkössarjan All Stars:
maalivahti
puolustaja
puolustaja
hyökkääjä
hyökkääjä
keskushyökkääjä
BSM-sarjan All Stars:
maalivahti
puolustaja
puolustaja
hyökkääjä
hyökkääjä
keskushyökkääjä
Susanna Tapani, RNK
Antero Kivelä, LuKi-82
Kirsi Soisalo, UJK
Marko Moilanen ja Jouni Lehtonen, NoU
Pasi Kyllönen, Tikkakosken Tikka
Sini Forsblom, IRF vice president
Tiiu Himanen, Ringette Walapais
Helsinki Ringette
Nurmijärvi Seven Ringettes Association
Sporttivakka, Uusikaupunki
Ilves Cup
Anne Pohjola, LL-89
Risto Viertola
Anna Näkki, LuKi-82
Ulla Ovaska, LL-89
Annamari Tuokko, Hyvinkää
Susanna Tapani, RNK
Kirsi Pukkila, LuKi-82
Anne Pohjola, LL-89
Camilla Kortesniemi, NoU
Sanna Laitinen, Helsinki
Raakel Saarinen, Helsinki
Mia Huvinen, Helsinki
Johanna Soisalo, UJK
Kaisa Viren, NoU
Sannamari Räty, Blue Rings
Aliisa Reivonen, UJK
Milja Veilo, Blue Rings
Roosa Salonen, NoU
Fanni Elo, UJK
Emmi Isaksson, VG-62
Vuosikertomus 2013
14
ANSIOMERKIT
Kultainen
Matti Virtanen
Merja Markkanen
Hopeinen
Pauli Smolander
Virpi Karjalainen
Tommi Tuominiemi
Mika Salminen
Kim Forsblom
Kimmo Kalliomäki
Teuvo Hämäläinen
Päivi Reiman
Pekka Karvinen
Jouni Kuivanen
Teijo Koivusalo
Ansiomerkki (entinen Pronssinen)
Niko Tuominen
Markku Kaikkonen
Katriina Keskitalo
Sirpa Paakkola
Timo Laitsaari
Laura Julkunen
Petri Julkunen
Eeva-Maija Tanttu
Kari Lahtivirta
Ansiomerkki kultaisin lehvin
Matti Paasonen
Antero Tuomi
Juha Pohjola
Juha Haapalainen
Kaarina Haapalainen
Teemu Koskelin
Jari Bertula
Reijo Sundell
Jorma Keränen
Jouni Levander
Ansiomerkki hopeisin lehvin
Jorma Lehmus
Risto H. Luukkanen
Antero Kivelä
Hannu Linja
Kirsti Raesola
Paavo Puurunen
Vuosikertomus 2013
15
Tuula Miettinen
Heikki Kantee
Irma Kantee
ALUEET
Alueet järjestivät ringeten alueellista sarjatoimintaa. Jokainen alue on laatinut toiminnastaan oman vuosikertomuksen.
Etelä-Suomi
Häme-Pohjanmaa
Itä-Suomi
Lounais-Suomi
JÄSENSEURAT
Vuoden 2013 lopussa Ringetteliitolla oli 42 jäsenyhdistystä, joissa oli aktiivista ringettetoimintaa.
Listalla punaisella merkityissä seuroissa ei ole aktiivista toimintaa, mutta ne ovat edelleen
liiton jäsenseuroja.
BLD RINGETTE, VALKEAKOSKI
BLUE RINGS, KERAVA-TUUSULA-NURMIJÄRVI
ETELÄ-SUOMEN RINGETTE-EROTUOMARIT
ESPOON KIEKKOSEURA
FORSSAN PALLOSEURAN JUNIORIT
FORSSAN RINGETTETUOMARIT
HEINOLA RINGETTE
HELA KIEKKO, KAUHAVA
HELSINKI RINGETTE
HYVINKÄÄ RINGETTE
ILVES, TAMPERE
JANAKKALAN KIEKKO
JUANKOSKEN KUOHU
JÄÄ-KOTKAT, UUSIKAUPUNKI
JÄÄURHEILUSEURA HAUKAT, JÄRVENPÄÄ
KANGASNIEMEN PALLOILIJAT -51
KUOPION HOCKEY CLUB
LAHTI RINGETTE
LAITILAN JYSKE
LAPINLAHDEN LUISTIN -89
LAPPEEN RIENTO RINGETTE, LAPPEENRANTA
LAUTTAKYLÄN LUJA RINGETTE, HUITTINEN
LUVIAN KIEKKO -82
ROCKETS LOIMI-KIEKKO, LOIMAA
NOKIAN URHEILIJAT RINGETTE
NUMMELAN PALLOSEURA-HOCKEY RINGETTE
NURMIJÄRVI SEVEN RINGETTES
OUTOKUMMUN KIEKKO
PAIMION HAKA
PARKANON KIEKKO
PIEKSÄMÄEN PALLO-SEPOT
RAISION NUORISOKIEKKO RINGETTE
RAUMAN LUKKO
RINGETTE-EROTUOMARIKERHO SEEPRA, TAMPERE
RINGETTE WALAPAIS, VANTAA
Vuosikertomus 2013
16
RINGETEN SM-EROTUOMARIT
SATAKUNNAN JÄÄURHEILIJAT, HARJAVALTA
SHAKERS RINGETTE, KERAVA
SOMERON PALLO
SUONENJOEN KIEKKO-KARHUT
TAMPEREEN RINGETTE
TIKKAKOSKEN TIKKA
TURUN RINGETTE
Ringeten
Myönnetty TUUSULA RINGETTE
sinettiseurat
UPLAKERS, YLÖJÄRVI
PELIKAANIT
VG-62
8.11.2003 VAAJAKOSKEN
VARSINAIS-SUOMEN RINGETTE EROTUOMARIT
Rauman Lukko 13.12.2003 VAPS RINGETTE SASTAMALA
VG-62, NAANTALI
Lahti Ringette 1.10.2005 VIEREMÄN PELI-HAUKAT
WOLF RINGETTE, SIPOO
RNK
2.12.2006
Jääurheiluseura
26.4.2007
Haukat
Ilves Ringette
12.12.2007
Turun Ringette 6.5.2008
Tikkakosken
27.4.2010
Ice Cardit
Vuoden aikana Ice Cardien kokonaismäärä laski. Vuoden 2013 lopussa Ice Cardeja oli
3963 (v. 2012 4054, 2011 3720, v. 2010 3761, v. 2009 3579, v.2008 3530, v. 2007 3476,
v.2006 3389).
Vuosikertomus 2013
17
Alle 18-vuotiaiden eli lasten ja nuorten osuus oli 2591 kpl
(v.2012 2623, 2011 2453, v. 2010 2662, v. 2009 2553, v.
Tikka
2008 2259, v. 2007 2202).
TOIMISTO
Kilpailupäällikkö Päivi Reiman
Nuorisopäällikkö ja seuratoiminnan kehittäminen Merja Markkanen
Valmennus- ja koulutuspäällikkö Matti Virtanen
Osa-aikainen viestintävastaava Nina Rantalankila
LUOTTAMUSHENKILÖT
Erotuomareiden pääkouluttajana toimi Veera Lempiäinen.
Maajoukkuetoimihenkilöt
Naisten Maajoukkue
Päävalmentaja Timo Himberg
Valmentaja Kim Forsblom
Huoltaja Mika Salminen
Huoltaja Pekka Takala
Joukkueenjohtaja Pirjo Lehtonen
Lääkäri Katja Liukkonen
Nuorten Maajoukkue
Päävalmentaja Jouni Levander
Valmentaja Niko Tuominen
Joukkueenjohtaja Liisa Kanninen
Huoltaja Jari Koski
Lääkäri Katja Liukkonen
Työryhmät
Nuorten ryhmä (NR) Pj Minna Rossi
Jäsenet Anniina Ala-Kitula, Kaisa Katajisto, Emmi Laitinen, Juulia Morelius, Viivi
Paven, Hanna Rantala, Jenni Röynä, Vilma Tuononen, (liiton nuorisopäällikkö tukee
toimintaa)
Talous- ja hallintotyöryhmä (THT) Pj Kari Lahti
- Salla Mäkelä, Marja Salenius
Kilpailutyöryhmä (KT) Pj Päivi Reiman
jäsenet: Jarmo Heinonen, Pia Kaunisto, Jari Lepistö, Katri Jalkanen
Tie Huipulle työryhmä (MJT) Pj Kim Forsblom
Jäsenet: Timo Himberg, Jouni Levander, Matti Virtanen
Erotuomari-, tarkkailu- ja toimitsijatyöryhmä (ETT) PJ Katriina Keskitalo
Vuosikertomus 2013
18
-
Erotuomarityöryhmä (Veera Lempiäinen, Katriina Keskitalo, Päivi Reiman, Matti
Virtanen)
Tarkkailuryhmä (Katriina Keskitalo)
Toimitsijaryhmä (Lippo Peltonen)
Pelisäännöt (Veera Lempiäinen, Katriina Keskitalo, Matti Virtanen)
Kurinpitoryhmä (KR) Pj Lippo Peltonen
Jäsenet: Lippo Peltonen, Teuvo Hämäläinen, Kimmo Kalliomäki
LIITTEET
Suomen Ringetteliiton alueiden vuosikertomukset
Etelä-Suomi
Häme-Pohjanmaa
Itä-Suomi
Lounais-Suomi
Vuosikertomus 2013
19