Sisällysluettelo

Parvekeviljely
Kasvihuone
Perennat
Maanparannus
Ruukkupuutarha
Nurmikon hoito
Hyötykasviviljely
Kompostointi
www.facebook.com/biolansuomi
Sisällysluettelo
Pääkirjoitus
3
Helppoa parvekeviljelyä
4–7
Parvekepuutarhurin tärpit
8–9
Monipuolinen ruukkupuutarha
10–11
Muista maanparannus
12–13
Niksit nurmikon hoitoon
14–15
Luonnonmukainen sato kasvihuoneesta
16–17
Perennat – puutarhan monivuotiset kukkijat
18–19
Luonnonmukainen mansikkamaa
20–21
Tavoitteena satoisa kasvimaa
22–23
Nyt istutetaan hedelmäpuu!
24–25
Katteet helpottavat puutahan hoitoa
26–27
Kompostoimalla puutarhajäte hyötykäyttöön
28–29
Luonnonlannoitteiden oikea annostelu
30–31
2 │Biolan Puutarhaopas 2012
Kaupunkiviljely on nyt in!
K
eski-Pasilan historialliseen rautatiemiljööseen
on kevään aikana rakentumassa kaupunkiviljelypuutarha ja -kasvihuone. Samaan
yhteyteen syntyy myös uusi kohtaamis- ja
tapahtumapaikka niin lähialueiden asukkaille, vierailijoille kuin turisteillekin. Tällä Kääntöpöydäksi ristityllä paikalla kokeillaan ja edistetään kaupunkiviljelyn
mahdollisuuksia todellisissa kaupunkiolosuhteissa
leveysasteillamme.
Samalta paikalta aloitimme viljelykokeilut vapaaehtoisvoimin vuonna 2009. Sittemmin ilmiö ja innostus
on levinnyt naapuruston yhteisviljelmille, leikkipuistojen ja kerrostalojen pihalle, viljelysäkkeihin Kalasatamaan ja lukemattomien kotien parvekkeille. Viestimme on ollut:
viljely on kivaa ja helppoa - ja viljelymuotoja on yhtä monta kuin on viljelijöitäkin. Osalle
riittää pari yrttiruukkua, toiset taas haluavat isompaa satoa esimerkiksi kotipihaltaan.
Kysyntä viljelypalstoille on kasvanut vuosi vuodelta ja joihinkin on vuosien jonot. Kaupunkiviljely on yksi vastaus tähän kysyntään.
Dodo ry:n World Design Capital Helsinki 2012 -vuoden projekti toteutetaan yhteistyössä Biolanin kanssa. Luomumulta, kasvualustat, kompostorit ja muut tarvikkeet tulevat
käyttöön ja esille – haluamme yhdessä osoittaa, että hyötykasvien kasvatus on paitsi
helppoa ja mukavaa puuhaa, myös palkitsevaa. Toivomme rohkaisevamme mukaan niin
uusia parveke- kuin pihaviljelijöitäkin. Uskomme, että kaupungit tulevat vihertymään
tulevina vuosina!
Seuraa projektia
Dodo ry on vuonna 1995 perustettu kaupunkilainen
ympäristöjärjestö, joka pyrkii kehittämään ratkaisukeskeisiä toimintoja ympäristökysymysten ratkaisemiseksi.
Dodo ry:n kaupunkiviljelytoiminta alkoi vuonna 2009
osana maailmanlaajuista liikettä ja on sittemmin saanut
valtavasti huomiota ja suosiota osakseen mm. Helsingin
kaupungin ympäristöpalkinnon vuonna 2011.
Kääntöpöytä
Turntable
Dodo ry
osoitteessa:
www.kaantopoyta.fi
Biolan Puutarhaopas 2012 │3
Helppoa parvekeviljelyä
Biolan Parveketarha on vastaus vaivattomaan parvekeviljelyyn. Suunnittelussa
on otettu huomioon kasvien helppo hoidettavuus, ekologisuus ja ulkonäkö.
P
arveketarhan kalusteet on valmistettu kotimaisesta kampahöylätystä puusta, joka on käsitelty
kuultoharmaaksi. Parveketarhan
Kasvupöydän ja Kasvupenkin sydämenä
on Kasteluallas, joka toimii vesivarastona.
Kastelualtaasta vesi imeytyy kasvualustaan kapillaarisesti ja kasvit ovat aina
optimikosteudessa.
Mahdollinen ylimääräinen kasteluvesi
valuu aina Kastelualtaaseen lattiaa kastelematta. Kastelualtaan vesivarasto riittää
tomaatille ja muille paljon vettä kuluttaville taimille vähintään viikoksi ja yrteille
ja salaateille tätäkin pidempään.
Biolan Kastelualtaan ansiosta parvekepuutarhuri voi huoletta lähteä vaikka
lomalle.
4 │Biolan Puutarhaopas 2012
Biolan Puutarhaopas 2012 │5
Kasvupenkki
Uutuus
Kasvupenkki on matala, lattiatasoon
sijoitettava viljelyjärjestelmä. Se sopii
hyvin korkeiden kasvien, kuten tomaatin,
kurkun ja koristeköynnösten, kasvattamiseen. Lisävarusteena saatava Köynnöstuki helpottaa kasvien tukemista.
Kasvupenkkiin kuuluva Kasteluallas
mahdollistaa helpon ja siistin kastelun.
Toimitukseen sisältyvällä kannella viljelytarvikkeet saa kätevästi penkin sisään
piiloon talven ajaksi.
Mitat: L 87 cm, K 40 cm, S 47 cm
Kasvutuki
Uutuus
Kasvutuki sopii Kasvupöytään ja -penkkiin. Se helpottaa kasvien tukemista ja
toimii esimerkiksi amppelitelineenä ja
tilanjakajana.
Mitat: L 87 cm, K 190 cm
Kasvupöytä
Uutuus
Kasvupöytä nostaa kasvit käden ulottuville ja pienoispuutarhan hoitaminen
onnistuu selkä suorana. Kasvupöytään
kuuluu vakiovarusteena Kasteluallas, joka
mahdollistaa helpon ja siistin kastelun.
Kalusteen alaosassa on pyörällinen
säilytyslaatikko. Kasvupöytään kuuluvan
pöytälevyn voi nostaa kätevästi talvella
kasvatusosan talvisuojaksi.
Mitat: L 87 cm, K 87 cm, S 47 cm
Säilytyslaatikko
Uutuus
Pyörällinen säilytyslaatikko kätkee
sisäänsä ruukut, ravinteet ja muut pienet
viljelytarvikkeet. Säilytyslaatikko sopii
mm. Kasvutikkaan alle.
Mitat: L 65 cm, K 37 cm, S 39 cm
6 │Biolan Puutarhaopas 2012
Kasvutikas
tuo parvekkeelle lisää kasvatus- ja säilytystilaa. Hyllyille
mahtuu vaikka mausteinen tai
kukkiva ruukkupuutarha. Hyllyjen
väliä voi muuttaa tarpeen mukaan.
Lisävarusteena on saatavana Säilytyslaatikko, jolla saa kaivattua
säilytystilaa tikkaan alle.
Biolan Puutarhaopas 2012 │7
Parvekepuutarhurin tärpit
Mansikoita läpi kesän
Uutuus
Mansikan kasvatus onnistuu myös
parvekkeella! Jatkuvasatoiset amppeli- ja
kuukausimansikat tuottavat marjoja koko
kesän. Luonnonmukainen kasvualusta
mansikan kasvatukseen on Biolan Mansikkamaa.
Helppoa
vihanneskasvatusta
Tomaatit, kurkut, chilit ja kesäkurpitsat
kasvavat vaivattomasti Biolan Kasvusäkki Minissä. Kasvualustassa on luonnonmukainen varastolannoite koko kesän
kasvulle.
Uutuus
Herkkuja ja näkösuojaa
Pavut ja herneet viihtyvät lämpimällä kasvupaikalla. Köynnöstävistä pavuista saa
kasvatettua nopeasti näkösuojan ja sen
lisäksi syyskesällä päästään nauttimaan
sadosta. Pavut syödään kypsennettyinä.
Herneitä voi kasvattaa köynnöstukea vasten tai niistä voi ottaa pelkän versosadon.
Uutuus
Monipuolinen Yrttimaa
Kokoa Biolan Yrttimaahan omista lempiyrteistä ja salaateista sekaistutus, josta
saat monipuolista maisteltavaa ruokapöytään. Taimien kasvatusta ei ole pakko
aloittaa siemenestä, vaan taimet voi istuttaa myös kaupan ruukkuyrteistä.
8 │Biolan Puutarhaopas 2012
Tuoretta salaattisatoa
Salaatit ovat nopeakasvuisia ja helppoja
kasvattaa ruukuissa, parvekelaatikoissa
tai Biolan Yrttimaassa. Parvekepuutarhassa kannattaa suosia lehtisalaatteja,
joista voidaan napsia lehtisatoa vähitellen
koko kesän ajan. Salaateista on olemassa
myös siemensekoituksia, jolloin yhdestä
siemenpussista saadaan monenlaisia
makuja ja silmänruokaa.
Värikäs lehtimangoldi
Lehtimangoldi on paitsi syötävä vihannes,
myös upea koristekasvi. Suuret pehmeät
lehdet käytetään pinaatin tavoin. Paksut
ja värikkäät lehtiruodit voi höyryttää ja
syödä parsan tapaan. Pienet lehdet sopivat salaatteihin sellaisenaan.
Biolan Puutarhaopas 2012 │9
Monipuolinen
ruukkupuutarha
Ruukkupuutarha muuntautuu nopeasti, koska ruukkujen paikkaa ja kasveja voi
helposti vaihtaa koko kasvukauden ajan. Lähes kaikkia kasveja, vihanneksia,
yrttejä, kukkia ja jopa pieniä puita ja pensaita, voidaan kasvattaa ruukussa.
Ruukkupuutarha sopii parvekkeelle tai terassille, jossa kasvien kauniit yksityiskohdat, lehtimuodot ja tuoksu pääsevät hyvin oikeuksiinsa.
Ruukkuihin hyvää multaa
Istutusastian täytyy olla riittävän suuri,
jotta kasvit viihtyvät ja myös kastelu on
helpompaa. Koska ruukussa kasvualustan määrä on rajallinen, on kasvualustan
oltava laadukasta. Yksivuotisten kasvien
ruukkuihin vaihdetaan vuosittain uusi
ravinteikas multa.
10 │Biolan Puutarhaopas 2012
Ruukkujen multa kuivuu helposti. Siksi
hyvä multa sisältää kastelukiteitä, jotka
varastoivat vettä. Toisaalta kuivunutkin
multa imee vettä ja kostuu helposti uudelleen, kun multa sisältää myös murskattua kevytsoraa.
Muista lannoitus
Ruukkupuutarhan kasveja voidaan ravita
joko nestemäisillä lannoitteilla tai kasvualustaan laitettavalla varastolannoitteella.
Varastolannoitus on helppo tapa huolehtia ruukkukasvien koko kesän ravinnetarpeesta yhdellä kertaa. Varastolannoitukseen soveltuvat kaikki Biolanin rakeistetut
lannoitteet, kuten Luonnonlannoite.
Luonnonlannoitteista ravinteita vapautuu
vähitellen kasvien käyttöön.
Istutusvaiheessa taimien väliin tehdään
kuopat, joihin laitetaan lannoitetta pieninä
kasoina. Ylilannoituksen välttämiseksi on
tärkeää, että lannoitetta ei sekoiteta koko
multamäärään. Lopuksi lannoiterakeet
peitetään mullalla. Varastolannoiteosasta
riittää ravinteita koko kasvukaudelle, joten
kasteluun käytetään pelkkää vettä.
Lannoitemäärän oikea annostus vaihtelee kasvilajin mukaan. Paljon ravinteita
kasvuunsa käyttävät vihannekset, kuten
kurkku ja tomaatti, tarvitsevat lannoitetta
jopa 1,5 l/taimi, kun taas yrteille riittää
1 dl/taimi. Kesäkukkaistutusten, kuten
parvekelaatikoiden ja amppeleiden, riittävä varastolannoitusmäärä yli 10 litraisiin
astioihin on 1−1,5 litraa ja pienempiin
0,5−1 litraa.
Biolan Multa Kesäkukille sisältää
murskattua kevytsoraa ja kastelukiteitä.
Siksi se on paras multa ulkoruukkuihin.
Biolan Luonnonlannoite soveltuu
kaikkien kasvien lannoittamiseen, myös
yrteille ja salaateille.
Biolan Puutarhaopas 2012 │11
Muista maanparannus!
Kasvien hoito on helppoa, kun kasvualustakerroksen paksuus on riittävä, multa
on ravinteikasta ja maan happamuus oikea. Erilaiset maanparannustoimenpiteet parantavat kasvien viihtyvyyttä kasvupaikallaan.
Lue lisää
maanparannuksesta
biolan.fi/maanparannus
T
iiviitä maita kuohkeutetaan ja
karuille sekä helposti kuivuville
maille lisätään ravinteita ja kosteutta pidättävää maa-ainesta.
Laihoille hiekka- ja hietamaille sekä savisille maille käytetään maanparannukseen
lannoitettua ja kalkittua Biolan Kasvuturvetta tai Puutarhan Mustaa Multaa.
Pitkäaikaisemman maanparannusvaikutuksen saa käyttämällä kompostia, kuten
Biolan Hevonkakka Kompostia. Kevätmuokkauksen yhteydessä maanparannusaineita levitetään 100–200 litraa/10 m2 ja
maa jyrsitään.
12 │Biolan Puutarhaopas 2012
Kalkitse säännöllisesti
Useimmat puutarhakasvit viihtyvät,
kun maan happamuus eli pH on 6–7.
Happaman maan pH:ta voidaan nostaa
kalkitsemalla Biolan Puutarhakalkilla,
joka liukenee nopeammin kuin tavalliset
kalkkikivijauheet.
Puutarhakalkin voi levittää keväällä tai
syksyllä, mieluiten maan muokkauksen
yhteydessä.
Sitä voi levittää myös pintakalkituksena
nurmikentille ja pensasryhmien tai
puiden juurelle.
Lannoita luomusti
Kasvaakseen tasapainoisesti kasvit tarvitsevat ravinteita oikeassa suhteessa.
Lannoitteita tarvitaan korvaamaan ne
ravinteet, jotka poistuvat maasta sadonkorjuun ja haravoitavien lehtien mukana.
Peruslannoituksella saadaan maa kasvukuntoon. Se annetaan monivuotisia istutuksia ja nurmikkoa perustettaessa sekä
heikkokuntoisen maan maanparannuksen
yhteydessä. Peruslannoitukseen voidaan
käyttää vain pitkävaikutteisia lannoitteita,
kuten Biolan Yleislannoitetta tai Biolan
Luonnonlannoitetta. Sopiva käyttömäärä
on 30–50 litraa/100 m2. Peruslannoituksen jälkeen huolehditaan vuosittaisesta
hoitolannoituksesta.
Biolan Hevonkakka Komposti on luonnonmukainen ja hygieninen maanparannuskomposti. Se vilkastuttaa maan
pieneliötoimintaa ja lisää kasvualustan
humuspitoisuutta.
Hoitolannoitus tehdään joka vuosi. Keväällä kasveille annetaan typpipitoisia
lannoitteita, kuten Biolan Yleislannoitetta tai Luonnonlannoitetta.
Monivuotisten kasvien talvehtiminen ja
seuraavan vuoden kukkaloisto varmistetaan antamalla kasveille elo–syyskuussa
luonnonmukaista Biolan Syksyn PK-lannoitetta. Tarkista kasvikohtaiset lannoitusohjeet sivuilta 30–31.
Biolan Puutarhakalkki on markkinoiden
nopealiukoisin kalkki.
Luonnonlannoitteiden etuna on, että ne
vilkastuttavat maaperän pieneliötoimintaa
ja parantavat siten kasvualustan rakennetta. Luonnonlannoitteiden ravinteista
vain osa on välittömästi liukoisessa muodossa; pääosa ravinteista vapautuu kasvien käyttöön kasvukauden aikana maan
pieneliötoiminnan avulla. Siksi ravinteiden
huuhtoutumisriski on pienempi kuin keinolannoitteita käytettäessä.
Biolan Yleislannoitteessa on mukana
kalkki – erillistä ylläpitokalkitusta ei
tarvita.
Biolan Puutarhaopas 2012 │13
Niksit nurmikon hoitoon
Hyväkuntoinen nurmi on pihan ylpeydenaihe. Oikein perustettu nurmikko säilyy
edustavana, kun sitä hoidetaan säännöllisesti.
Lue lisää
nurmikon hoidosta
biolan.fi/nurmikko
L
annoitustarve riippuu nurmikon
käyttötarkoituksesta ja leikkaustiheydestä. Jos nurmikkoa leikataan säännöllisesti ja leikkuujäte
on lyhyttä, se voidaan jättää nurmikolle.
Leikkuujätteestä palautuu ravinteita hajotustoiminnan seurauksena uudelleen
nurmiheinien käyttöön. Tällöin riittää kertalannoitus pitkävaikutteisella Biolan
Nurmikkolannoitteella.
14 │Biolan Puutarhaopas 2012
Nurmikkolannoitetta käytetään keväällä
uuden kasvun alkaessa 2,5 litraa/10 m2.
Jos leikkuujäte kerätään nurmikolta pois,
annetaan kesällä tarpeen mukaan lisälannoituksena 0,5–1 litraa Nurmikkolannoitetta/10 m2. Koska Nurmikkolannoite
sisältää kalkkia, erillistä ylläpitokalkitusta
ei tarvita.
Sammaleen poisto
Sammal ei pysty kilpailemaan terveen ja
voimakaskasvuisen nurmikon kanssa.
Usein nurmikon sammaloitumisen syynä
on maan liika tiivistyminen, jolloin nurmiheinien juuret eivät saa riittävästi happea.
Tällöin maan pinnassa viihtyvä sammal
valtaa alaa.
Tiivistyneen nurmikon kasvua voidaan elvyttää ilmaamalla maata. Pienillä alueilla
tiivistyneimpiin kohtiin voidaan painella
reikiä talikolla, mutta suuremmilla aloilla,
kuten omakotipihoissa, ilmaus onnistuu
kätevästi sähkökäyttöisellä nurmikon
ilmaajalla.
Hyvä aika nurmikon ilmaamiseen on kevät, mutta se onnistuu missä vaiheessa
kasvukautta tahansa, kunhan nurmikko
on ensin leikattu lyhyeksi. Ilmaaja tekee
nurmipohjaan viiltoja ja poistaa samalla jo
kasvavaa sammalta.
Biolan Nurmikkolannoite sisältää kalkkia, joten muuta kalkitusta ei tarvita!
Kevään paikkauskylvöihin paras multa
on Biolan Multa Nurmikolle.
Kun nurmikon pohja on ilmattu ja sammal
poistettu, pinnalle levitetään kate. Katteen alla maan pieneliötoiminta vilkastuu,
mistä seuraa maan rakenteen ja ilmanvaihdon paraneminen sekä juuriston
voimistuminen.
Kivennäismaille, kuten savi- ja hiekkapohjaisille nurmikoille, soveltuu parhaiten
katteeksi valmis erikoisseos Biolan Multa
Nurmikolle. Humusrikkaalla maapohjalla
voidaan käyttää lannoitettua hiekkakatetta: sekoita 100 litraan hiekkaa 2 litraa
Biolan Nurmikkolannoitetta. Katetta levitetään noin 1 cm:n kerros lyhyeksi leikatulle
nurmikolle.
Nurmikon ilmaaja AVR 1100 ilmastaa
nurmikon, poistaa sammaleen ja saa
nurmikon kasvamaan. www.bosch.fi
Biolan Puutarhaopas 2012 │15
Luonnonmukainen sato
kasvihuoneesta
Kasvihuone pidentää kasvukautta sekä keväällä että syksyllä. Kasvihuone mahdollistaa myös monien sellaisten lajien kasvatuksen, jotka eivät ehtisi avomaalla tuottaa satoa.
T
omaatille, kurkulle, paprikalle ja
muille paljon ravinteita vaativille
vihanneksille helppo kasvualusta kasvihuoneeseen on
istutusvalmis luonnonmukainen Biolan
Kasvusäkki. Kasvusäkissä on mukana ravinteet koko kesän kasvulle ja kasteluun
käytetään pelkkää vettä. Syksyllä Kasvusäkin sisältö voidaan hyödyntää maanparannukseen puutarhassa.
16 │Biolan Puutarhaopas 2012
Kasvusäkin lisävaruste, Biolan Kasteluallas, helpottaa viljelyä entisestään. Kastelualtaan vesi riittää satoikäisille taimille
vähintään viikoksi. Vesi nousee säiliöstä
kapillaarisesti kasvien tarpeen mukaan.
Kasteluallas mahdollistaa viljelyn mökillä
tai tarhurin kesälomamatkan, kunhan
kasvihuoneen tuuletuksesta on huolehdittu.
Pikkuvihanneksille, kuten salaatille ja
yrteille kasvualustaksi sopii Biolan Yrttimaa. Jos viljellään penkeissä, hyvä
kasvualusta on luonnonmukaisesti
lannoitettu ja kalkittu Biolan Puutarhan Turvemulta. Sitä tarvitaan 15–25
sentin kerros kasvihuoneen pohjalle. Jos
tomaattia tai muita paljon ravinteita vaativia kasvihuonevihanneksia istutetaan
Turvemulta-penkkiin, istutusvaiheessa
lisätään varastolannoite turvaamaan tasapainoinen kasvu ja runsas sato. Taimien
väliin tehdään kuoppa, johon laitetaan 0,5
litraa Biolan Luonnonlannoitetta. Lisälannoitus annetaan tarpeen mukaan 2–3
kertaa viljelyn aikana. 1,5 litraa Luonnonlannoiterakeita riittää turvaamaan yhden
tomaatintaimen koko kesän tarvitseman
ravinnemäärän.
Kasvusäkissä on mukana luonnonmukainen varastolannoitus, josta riittää ravinteita kolmelle taimelle koko kesäksi, eikä
erillistä lannoitusta tarvita.
Lue lisää
Tutustu eri vihannesten
kasvihuoneviljelyyn
biolan.fi/kasvihuone
Turvemulta on luonnonmukainen kasvualustaseos kasvihuoneeseen, jossa viljellään penkeissä.
Lue vinkit kasvihuoneen
syyshuoltoon
www.biolan.fi/kasvihuoneen_syksy
Uutuus
Vuoden vihannekseksi 2012 on valittu yrtit. Yrttien kasvatus on helppoa
luonnonmukaisesti lannoitetussa Biolan
Yrttimaassa.
Lue lisää biolan.fi/yrtit
Biolan Puutarhaopas 2012 │17
Perennat – puutarhan
monivuotiset kukkijat
Perennat ovat monivuotisia ruohovartisia koristekasveja, joiden kasvupaikkavaatimukset vaihtelevat paljon. Osa lajeista on sopeutunut elämään kuivissa ja
paahteisissa kivikkopuutarhoissa ja osa vaatii syvämultaisen ja ravinteikkaan
kasvualustan. Kasvivalikoimaa suunniteltaessa huomioidaan kunkin kasvin
erityisvaatimukset. Varjoisesta pihasta ei saa aurinkoista, mutta savisesta kukkapenkistä saa uudella mullalla ja maanparannustoimenpiteillä hyvän kasvualustan perennoille.
18 │Biolan Puutarhaopas 2012
K
eväällä perennapenkki siistitään kuihtuneista versoista
ja rikkakasveista. Kun kasvit
lähtevät kasvuun, kukkapenkki
lannoitetaan. Perennoille sopiva lannoite on esimerkiksi Biolan Hevonkakka
Lannoite.
Lannoiterakeet voidaan ripotella mullan
pinnalle ja ne peitetään ohuella kerroksella Puutarhan Mustaa Multaa tai
harataan kevyesti pintamultaan. Siistityn
perenna-penkin kattamiseen soveltuu
myös Biolan Hevonkakka Komposti.
Koska komposti sisältää paljon hidasliukoisia ravinteita, muun hoitolannoituksen
määrää voidaan vähentää.
Uutuus
Biolan Hevonkakka Lannoite on erinomainen perennojen, kärhöjen ja ruusujen lannoittamiseen.
Biolan Merileväuute -ruiskutukset tai
-kastelut parantavat kasvien vastustuskykyä muun muassa kuivuutta ja kasvitauteja vastaan. Härmäalttiita perennoja, kuten
syysleimuja, ruiskutetaan merileväuutteella säännöllisesti.
Elokuussa perennat lannoitetaan Biolan
Syksyn PK-lannoitteella. PK-lannoite
lisää seuraavan vuoden kukkasilmuja ja
parantaa talvenkestävyyttä.
Tavallisimmat perennat eivät talvisuojausta tarvitse; sen sijaan kivikkokasvit ja nuoret taimet hyötyvät suojauksesta. Lumi on
paras talvisuoja ja lumen kertymistä voi
auttaa havuilla. Keväällä, kun lumipeite
on jo laskenut ja öisin on kovia pakkasia,
arimmat lajit saattavat tarvita havusuojaa.
Säännöllisesti käytettynä Biolan Merileväuute ehkäisee perennojen sienitauteja, kuten härmää.
Lue
perennapenkin perustamisesta
biolan.fi/perennat
Biolan Syksyn PK-lannoite sopii myös
istutuslannoitteeksi sekä fosfori- ja kaliumtäydennykseen muiden lannoitteiden
lisänä.
Biolan Puutarhaopas 2012 │19
Luonnonmukainen
mansikkamaa
Mansikka on yksi eniten viljellyistä hyötykasveista. Oikeilla hoitotoimenpiteillä
mansikkakasvustosta saadaan satoa samalla kasvupaikalla 4−6 vuotta.
I
hanteellinen mansikan kasvupaikka
on tuulensuojainen rinne. Mansikka
ei siedä seisovaa vettä, joten painanteita ja jäykkiä maita tulee välttää.
Mansikka viihtyykin hyvin harjuissa, jotka
lämpenevät nopeasti keväällä. Mansikan
kasvupaikalla ei saa esiintyä monivuotisia
rikkakasveja.
20 │Biolan Puutarhaopas 2012
Istutettaessa mansikan kasvupistettä ei
saa peittää. Kasvupiste on pienimpien
lehtiruusukkeiden suojassa, joten pienimmät lehdet jätetään kasvualustan pinnalle. Istutuksen jälkeen taimet kastellaan.
Mansikka muodostaa kukka-aiheet jo
edellisen vuoden elokuussa, joten istutus
kannattaa tehdä heinäkuun loppuun mennessä. Mansikkamaata perustettaessa
on hyvä käyttää tarkastettuja tervetaimia,
jotka ovat vapaita kasvitaudeista ja tuholaisista.
Keväällä lumen sulamisen jälkeen mansikkakasvusto puhdistetaan esimerkiksi
joustavapiikkisellä haravalla. Puhdistuksessa kasvustosta lähtee kuolleiden
kasvinosien lisäksi niissä mahdollisesti
talvehtineet tuholaiset.
Muihin puutarhakasveihin verrattuna
mansikka tarvitsee melko vähän lannoitusta. Etenkin runsasta typpilannoitusta
tulisi välttää, ettei mansikka kasvata
lehdistöä marjasadon kustannuksella.
Uuden kasvun alkaessa Mansikkamaa
lannoitetaan Luonnonlannoite Marjoille
ja Hedelmille -erikoislannoitteella.
Mansikan kukkiessa tarkkaillaan ilman
lämpötilaa. Jos on vaarana, että yöllä
tulee hallaa, kasvusto peitetään hallaharsolla. Harso poistetaan päiväksi, että
hyönteiset pääsevät pölyttämään mansikan kukkia.
Sadonkorjuun jälkeen mansikkamaa
lannoitetaan Biolan Syksyn PK-lannoitteella, jotta kukkasilmuja muodostuisi
runsaasti seuraavan vuoden kukintaa
varten. Mansikalle Syksyn PK-lannoitetta
käytetään 0,7–1 litraa/10 m2.
Uutuus
Lue
mansikkamaan
perustamisesta
biolan.fi/mansikka
Istuta mansikan taimia uuteen Biolan
Mansikkamaa -säkkiin – helppoa ja siistiä! Mansikkamaa on yhteensopiva myös
Kastelualtaaseen sekä Kasvupenkkiin ja
-pöytään.
Luonnonlannoite Marjoille ja Hedelmille
on ravinnesuhteiltaan täydellinen lannoite
mansikalle.
Biolan Puutarhaopas 2012 │21
Tavoitteena
satoisa kasvimaa
Kasvimaa lannoitetaan keväällä. Lannoitteet voidaan sekoittaa maahan muokkauksen yhteydessä tai antaa sijoituslannoituksena kasvirivien alle tai viereen.
Juuret löytävät kyllä sijoituslannoituksen. Eri lajien sijoituspaikka palstalle kannattaa suunnitella etukäteen, jotta voidaan lannoittaa kunkin kasvin tarpeiden
mukaan. Kasvikohtaiset lannoitusohjeet sivulla 30.
Katso
vinkit kasvimaan
perustamiseen ja lue
lisää eri lajien hoidosta
biolan.fi/kasvimaa
22 │Biolan Puutarhaopas 2012
K
ylvövihannekset, kuten porkkana, lanttu, punajuuri ja salaatit,
kylvetään touko-kesäkuun vaihteessa, kun maa on vielä kosteaa. Kylvöpaikka kannattaa harata viikko
ennen kylvöä nopeasti itävien siemenrikkakasvien torjumiseksi. Kylmänarkojen
kasvien, kuten kurkkujen ja kurpitsojen,
taimet istutetaan kesäkuussa hallaöiden
mentyä. Arat kasvit voi peittää hallaharsolla. Myös kaali, porkkana ja retiisi
kasvatetaan hallaharson suojissa, jotta
ne säästyisivät tuholaishyökkäyksiltä. Jos
halutaan koko kesä hyvää keräsalaattia,
kylvös uusitaan kerran kuukaudessa; keräsalaatin kasvuaika on noin 7–8 viikkoa.
Samoin retiisi ja tilli kylvetään useammassa erässä.
Kylvön jälkeen maa kastellaan ja peitetään harsolla. Harso parantaa kosteusoloja ja lämmittää maata. Harso estää myös
monien tuholaisten, kuten porkkanakempin ja -kärpäsen, pääsyn kasvustoon.
Kasvitautien ja tuholaisten torjumiseksi
samaa kasvilajia ei viljellä samalla kasvupaikalla kahta vuotta peräkkäin.
Jos kasvimaan kasvit eivät heinäkuun
alussa näytä kyllin reheviltä, voidaan antaa lisälannoitus Biolan Luonnonlannoitteella Kasvimaalle (1–2 dl/rivimetri) tai
lantavesikasteluna.
Luonnonlannoite Kasvimaalle on luomulannoite kaikille kasvimaan kasveille.
Uutuus
Vuoden vihannekseksi on tänä vuonna valittu yrtit. Jos et omista kasvimaata, kasvata oma yrttisatosi Biolan Yrttimaassa!
Vinkki
Lantavesikastelussa liuotetaan Luonnonlannoiterakeita 2,5 dl/10 litraa vettä ja
tätä liuosta annetaan kasveille 2–5 dl/
rivimetri.
Biolan Puutarhaopas 2012 │23
Nyt istutetaan hedelmäpuu!
Omena-, päärynä-, kirsikka- ja luumupuu ovat kauniita pikkupuita, jotka sopivat
sekä koristepuiksi että tuottamaan satoa. Luonnonmukaisesti hoidetuissa
hedelmäpuissa kypsyy maukas ja terveellinen sato tuoreena syötäväksi ja säilöttäväksi. Pienelle pihalle soveltuu sirokasvuinen kirsikka- tai luumupuu. Myös
omenapuita on saatavana hillittykasvuiselle perusrungolle vartettuna, jolloin
ne jäävät pienikokoisemmiksi kääpiöomenapuiksi.
Nimikoi omppu
Yllätä itsesi tai ystäväsi
nimikoidulla omenalla.
biolanclub.fi/
omenan_nimikointi
T
ainta valittaessa varmistetaan,
että lajike on talvenkestävä
omalla kasvuvyöhykkeellä.
Hedelmäpuut istutetaan aurinkoiselle ja lämpimälle paikalle peruslannoitettuun ja kalkittuun maahan.
Istutuslannoitteeksi soveltuu luonnonmukainen Biolan Syksyn PK-lannoite, joka
jätetään yhtenäiseksi keoksi istutuskuopan reunaan ja peitetään mullalla ennen
juuripaakun asettamista kuoppaan.
Sopiva lannoitemäärä on 0,5 litraa/puu.
Istutusvaiheessa ei saa antaa helppoliukoisia keinolannoitteita,
24 │Biolan Puutarhaopas 2012
koska ne vaikeuttavat juurtumista.
Kasvin ravinnetarve kasvaa vasta sadontuottovaiheessa, jolloin omenapuita
lannoitetaan vuosittain.
Pohjois- ja Keski-Suomessa hedelmäpuut
kannattaa aina istuttaa noin 20–30 cm
korkeaan harjuun. Harju lämpenee
nopeammin ja estää veden seisomisen
juuristoalueella. Myös Etelä-Suomessa
alaville paikoille tai savimaahan istutettavat taimet hyötyvät kohopenkistä.
Satoa tuottavien puiden
lannoitus
Satoikäisiä hedelmäpuita lannoitetaan
vuosittain. Keväällä, kun puut lähtevät
kasvuun, annetaan typpipitoista lannoitetta. Luonnonmukainen erikoislannoite
on Biolan Luonnonlannoite Marjoille ja
Hedelmille, jota annostellaan 1–3 litraa/
puu. Myös Biolan Luonnonlannoite ja
Yleislannoite sopivat kevätlannoitukseen.
Puut pystyvät hyödyntämään lannoitteet
parhaiten silloin, kun juuristoalueelle tehdään rautakangella reikiä, joihin lannoiterakeet kaadetaan.
Luonnonlannoite Marjoille ja Hedelmille on erikoislannoite satoikäisten
hedelmäpuiden kevätlannoitukseen.
Syyslannoituksen aika on elokuun alkupuolella. Syyslannoituksen tarkoituksena
on lisätä seuraavan vuoden kukkasilmujen muodostumista ja parantaa talvenkestävyyttä. Syksyn PK-lannoitteen annostelumääräksi riittää 0,5–1 litraa/puu.
Katso vinkit
puiden leikkaamiseen
o
biolan.fi/omenan_hoit
Biolan Syksyn PK-lannoite parantaa
puun talvenkestävyyttä ja lisää seuraavan vuoden satoa. Anna syyslannoitus jo
elokuussa!
Biolan Puutarhaopas 2012 │25
Katteet helpottavat
puutarhan hoitoa
Katteet parantavat kasvien viihtyvyyttä ja helpottavat kotipuutarhureiden työtä
vähentämällä sekä kitkentä- että kastelutarvetta. Katteen alla maan pieneliötoiminta vilkastuu ja sen seurauksena maahan muodostuu ilmava mururakenne. Koska juuret viihtyvät ilmavassa maassa, myös kasvien hyvinvointi paranee
katetuilla alueilla.
E
nnen katteen levittämistä maa
puhdistetaan huolellisesti rikkakasveista ja lannoitetaan. Uusille
istutusalueille kate kannattaa
levittää jo istutuksen yhteydessä. Viiden
sentin katekerros on yleensä riittävä; se
suojaa maan pintakerroksen ja estää
rikkakasvien itämisen. Kun katteen alle
laittaa suodatinkankaan, eivät monivuotisetkaan rikkakasvit pääse kasvamaan
katekerroksen läpi.
26 │Biolan Puutarhaopas 2012
Biolan Perinnekatteet ja Kuorikate ovat
luonnonmukaisia kateaineita, jotka soveltuvat maanpinnan kattamiseen kaikkialla
puutarhassa. Perinnekatteilla on helppo
siistiä myös sokkelinvierustat, kasvihuoneen käytävät tai suurien piharuukkujen
pinta.
Nyt katteilla
voi myös sisustaa!
Kelonharmaa, tiilenpunainen ja tervanruskea Perinnekate sopivat sekä
perinteiseen puutarhaan että Uutuus
vähän modernimman pihan
somistamiseen.
Biolan Puutarhaopas 2012 │27
Kompostoimalla puutarhajäte hyötykäyttöön
Puutarhakomposti on erinomaista maanparannusainetta. Kompostin sisältämät ravinteet virkistävät maan pieneliötoimintaa ja sen sisältämä humus
parantaa maan vedenpidätyskykyä.
Vinkki
Hyödynnä oman puutarhan oksajäte silputtuna kompostorissa tai
katteena istutusten
juurella.
Kuvassa ”Turbine-Cut”-leikkuujärjestelmällä
varustettu AXT 25 TC -oksasilppuri. www.bosch.fi
S
ekalaisesta puutarhajätteestä,
kuten ruohosilpusta, rikkaruohoista, kasvien naateista ja varisseista lehdistä, saa kompostoimalla
hyvää multaa seuraavan vuoden maanparannusaineeksi. Kaikki puutarhajäte
kasataan ilmavaksi kompostiksi siistiin,
kannelliseen kompostoriin. Biolan Puutarhakompostoriin mahtuvat suuremmankin
pihan kasvijätteet ja vaativaan makuun
sopii tyylikäs, katseenkestävä Biolan Maisemakompostori Kivi.
Tutustu
eri kompostorimalleihin
biolan.fi/kompostorit
28 │Biolan Puutarhaopas 2012
Puutarhakompostorin täyttö aloitetaan
levittämällä pohjalle kerros karkeaa ainesta, esimerkiksi oksasilppua. Puutarhassa
syntyvää jätettä lisätään kerroksittain.
Jokaisen 10–15 cm kerroksen väliin lisätään 5 cm kerros kuiviketta. Oikeanlainen
kuivike on Biolan Komposti ja Huussikuivike, joka sisältää hapanta turvetta ja
karkeaa männynkuorirouhetta. Kompostoinnissa voi hyödyntää myös oman pihan
oksat pienentämällä ne oksasilppurilla.
Oksasilpun joukkoon laitetaan noin puolet
Biolan Perusturvetta. Turpeen tehtävä
on tasata kompostin kosteuseroja ja sitoa
itseensä mahdollisia hajuja.
Kompostijätteen lahoamista nopeutetaan
lisäämällä pieneliöiden ravinnoksi joko
Biolan Kompostiherätettä (5 dl/100
litraa jätettä) tai Biolan Luonnonlannoiterakeita (2,5 litraa/100 litraa jätettä).
Varsinkin kuivat lehdet, oljet ja muu lehtivihreätön materiaali vaativat kompostoituakseen lisäravinteita.
Kastelemalla varmistetaan, että kompostista tulee sopivan kostea. Oikea kosteus
voidaan todeta, kun 10–20 cm syvyydestä
otetaan kourallinen kompostia ja puristetaan sitä nyrkissä. Kompostimassasta
tulisi irrota muutama tippa vettä.
Silppuava lehti-imuri/puhallin ALS 25
nopeuttaa lehtien kompostoitumista ja
pienentää lehtimassan tilavuuden jopa
kymmenesosaan. www.bosch.fi
Kompostin käyttö
puutarhassa
Kompostimulta on täysin valmista, kun
kaikki kompostoitavat jätteet ovat maatuneet tummanruskeaksi, tuoksuvaksi
mullaksi. Tähän kuluu aikaa 1–3 vuotta
kompostoimisen aloittamisesta.
Kompostia voidaan käyttää maanparannusaineena jo huomattavasti aikaisemmin, niin sanottuna katekompostina.
Katekomposti on puolikypsää kompostia,
jossa ruoka- ja ruohomaiset puutarhajätteet ovat hajonneet. Myös Pikakompostorista tyhjennettävä jäte on tällaista
katekompostia.
Katekompostia levitetään maan pinnalle
katteeksi, esimerkiksi puiden, pensaiden
tai perennojen juuristoalueelle. Sopiva
katekerroksen paksuus on 2–5 cm. Kate
pitää maan kosteana ja vilkastuttaa maan
pieneliöiden, etenkin lierojen, toimintaa.
Puolikypsä komposti saattaa vielä sisältää
joitakin kasvin kasvua haittaavia aineita,
siksi sitä ei sekoiteta kasvualustaan. Jos
katekompostia levitetään kasvimaalle, se
voidaan syysmuokkauksen yhteydessä
mullata kevyesti maahan.
Biolan Maisemakompostori Kivi sopii
vaativampaankin makuun – niin kaupunkipihaan kuin mökillekin.
Biolan Komposti- ja Huussikuivike on
valmis väliaine niin kotitalous- kuin puutarhajätteenkin kompostointiin.
Biolan Puutarhaopas 2012 │29
Luonnonlannoitteiden
oikea annostelu
Marjat ja hedelmäpuut
Kevätlannoitus
Syyslannoitus
Luonnonlannoite
Marjoille ja
Hedelmille
Yleislannoite
Luonnonlannoite
Syksyn
PK-lannoite
Mansikka
1 l/10 m2
1 l/10 m2
1 l/10 m2
0,7–1 l/10 m2
Mustaherukka
0,8 l/pensas
1 l/pensas
1–1,5 l/pensas
0,3 l/pensas
Puna- ja valkoherukka
1,2 l/pensas
1–1,5 l/pensas
1,5 l/pensas
0,3 l/pensas
Karviainen
0,8 l/pensas
1–1,5 l/pensas
1,5 l/pensas
0,3 l/pensas
Vadelma
0,4 l/rivimetri
0,4 l/rivimetri
0,5 l/rivimetri
0,3 l/rivimetri
Omena ja päärynä*
2–3 l/puu
3–4 l/puu
3–4 l/puu
0,5–1 l/puu
Luumu ja kirsikka*
1–2 l/puu
2–3 l/puu
2–3 l/puu
0,5–1 l/puu
*satoiässä
30 │Biolan Puutarhaopas 2012
Vihannekset
Kevätlannoitus
Luonnonlannoite
Perunalle ja
Juureksille
l/10 m2
Lannoitus kasvukaudella
Luonnonlannoite
Kasvimaalle
Luonnonlannoite
Yleislannoite
Yleislannoite
Luonnonlannoite
l/10 m2
l/10 m2
l/10 m2
l/10 m2
l/10 m2
Avomaankurkku
3
3,5
3
Kurpitsa
2,5
4
2,5
Kaali
3
3
3
Kiinankaali
3
3,5
3
1,5
1,5
Kukkakaali
3,5
3,5
Lanttu
2,5
3
Maissi
2
2
0,5
1
Parsa
2
2
Peruna
1,5
2,5
2,5
1,5
Porkkana
2,5
3,5
3,5
2,5
Punajuuri
2,5
3
3,5
2,5
Purjo
2
3
Raparperi
2,5 l/kasvi
3 l/kasvi
2
1
1
2,5 l/kasvi
2 x 0,5 l
Salaatti
2
2
2
2 x 0,5 l
Selleri
3
4
Sipuli
2
2,5
2
Tarhaherne
1
1,5
1
Valkosipuli
2
2,5
2
Yrtit
2
2,5
2
Tomaatti
5
5
Kasvihuonekurkku
5
5
5
2 x 0,5 l/taimi
2 x 0,5 l/taimi
5
2 x 0,5 l/taimi
2 x 0,5 l/taimi
3,5
3
2,5
2
2
4
3
Koristeistutukset
Kevätlannoitus
Syyslannoitus
Yleislannoite
Luonnonlannoite
Nurmikkolannoite
Biolan HevonSyksyn
kakka Lannoite PK-lannoite
l/10 m2
l/10 m2
l/10 m2
l/10 m2
Nurmikko
2–3
2–3
2–3
Koristepuut ja
-pensaat
2,5–3
2,5–3,5
2,5
0,5–1
Perennat
2
3
2,5
0,2–0,5
Kesäkukat
2
3
l/10 m2
0,7
Muu käyttö
Luonnonlannoite
Komposti
Kourallinen rakeita/talikollinen jätettä tai 2,5 l rakeita/100 l jätettä
Lantavesikastelu
0,25 l rakeita/10 l vettä
Multa- ja turveseokset
1 l rakeita/50 l multaa tai turvetta
Biolan Puutarhaopas 2012 │31
Biolan Pikakompostori 220eco ja Kompostikäymäläeco tekevät jätteenkäsittelyn mukavan luonnolliseksi. Kompostoituminen kompostisäiliössä
sujuu tehokkaasti ja siististi. Biolanin kotimaiset Pikakompostori 220eco ja
Komposti-käymäläeco on suunniteltu suomalaisiin olosuhteisiin ja ympärivuotiseen käyttöön. Eco-mallit on valmistettu Biolan ympäristötuotetehtaan
tuuli-voimaa käyttävässä tehtaassa.
32 │Biolan Puutarhaopas 2012