1. No category

OULUN ILMANLAATU
JÄKÄLÄKARTOITUS 1991
OULUN KAUPUNKI
YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMISTO
JULKAISU 3/1991
YMPÄRISTÖINSITITUUTTI
OULUN ILMANLAATU
••
••
••
JAKALAKARTOITUS 1991
Oulun kaupunki
Ympäristönsuojelutoimisto
Julkaisu 3/1991
Ympäristöinstituutti
Tuuli Virkamäki
ESIPUHE
Oulun kaupungin ympäristönsuojelulautakuntaja Ympäristöinstituutti
sopivat toukokuussa 1991 jäkäläkartoituksen tekemisestä kaupungin
alueelle. Jäkäläkartoitus on osa Oulun kaupungin ilmanlaadun
seurantaohjelmaa, johon osallistuvat kaupungin lisäksi ilmansuojeluilmoitusvelvolliset teollisuuslaitokset.
Näytealaverkoston muodostivat 100 pysyvää koealaa, jotka kaupunki
on merkinnyt bioindikaattoritutkimuksia varten. Menetelmänä
käytettiin Suomen Standardisoimisliiton bioindikaattorityöryhmän
laatimaa standardia SFS 5670.
Maastotyöt tehtiin kesäkuussa 1991. Työstä on vastannut Luk Tuuli
Virkarnäki. Tilaajan puolesta valvojana on toiminut ympäristönsuojelusuunnittelija Marketta Karhu.
SISÄLLYS
1. JOHDANTO
1
2. TUTKIMUSALUE
2
3. AINEISTO JA MENETELMÄT
3
4. TULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU
6
4.1.
Jäkälien
lajilukumäärä
4.2. Jäkälien kunto ja
4.3.
Saastumisesta
6
pcittävyys
hyötyvät
lajit
5. YHTEENVETO
Kaarnajäkälävyöhykkeet
5.2.
Johtopäätökset
6. KIRJALLISUUS
9
ll
4.4. Naavat ja lupot.
5.1.
6
16
Oulussa
16
18
19
1
1. JOHDANTO
Puiden rungoilla ja oksilla kasvavien epifyyttisten jäkälien herkkyys ilman epäpuhtauksille johtuu ennen kaikkea jäkälien rakenteesta ja elintavoista. Jäkälät ovat kahden eri kasvin, levän ja
sienen yhdistelmiä. Sienirihmasto muodostaa jäkälän rungon, jonka
pinnalla leväsolut kasvavat. Tällaisen symbioosin tasapaino on
herkkä järkkymään ja on siten osaltaan aiheuttamassa jäkälien
herkkyyttä ilmansaasteille. Myös monet muutkin ominaisuudet
tekevät jäkälistä erityisen herkkiä ilmansaasteiden indikaattoreita:
- Jäkälät ottavat ravinteensa absorboimalla suoraan ilmasta
ja sadevedestä.
Jäkälät kykenevät keräämään myrkyllisiä aineita
soluihinsa hyvin laimeistakin liuoksista.
- Puiden rungoilla kasvaviita jäkäliltä puuttuu talvinen
lumisuoja ja ne ovat alttiina saasteille kautta vuoden.
- Jäkälät kasvavat hitaasti, mikä alentaa niiden
toipumismahdollisuuksia (Kauppi 1983).
Lajien herkkyyteen vaikuttaa myös kasvualustan happamuus ja
puskurikyky. Happamilla alustoilla kasvavat lajit ovat yleensä paljon herkempiä rikkidioksidilIe kuin emäksisillä alustoilla kasvavat.
Havupuiden kaarna on monien lehtipuiden kuoreen verrattuna hapanta ja karua, mistä johtuen havupuiden rungolla kasvavat jäkälät
ovat herkempiä ilman epäpuhtauksille.
Puilla kasvavien jäkälien herkkyyteen lienee syynä myös se, että
epäpuhtauspitoisuudet ilmassa ovat korkeampia kuin lähellä maan
tai kivien pintaa, sekä se, että puilla kasvavat jäkälät ovat ravinteiden saannin kannalta enemmän riippuvaisia ilmakehästä. Yleensä
ne lajit, jotka pystyvät kasvamaan suojaisissa paikoissa selviytyvät
myös saastuneilla kaupunkialueilla (Kärenlampi & Huttunen 1980).
Ilma voi sisältää epäpuhtautena rikkiä, savua, mineraa1ipö1yä, typen oksideja, fluoria, otsonia ja PAH-yhdisteitä. Useimmissa ilmansaastetilanteissa rikkidioksidi on havaittu jäkälävaurioiden aiheuttajaksi. Savu eli hiukkasmaiset hiiliyhdisteet ovat paljon vähemmän
myrkyllisiä jäkälille kuin rikkidioksidi. Typen oksidit ja PAH-yhdisteet ovat jäkälille myrkyllisiä suurina pitoisuuksina (Sigal & Taylor
1979) .
Ilmansaasteiden vaikutus jäkäliin vaihtelee huomattavasti riippuen
saasteesta, jäkälälajista ym. seikoista. Jäkälien vaurioituessa tapahtuu muutoksia sekä niiden ulkonäössä että anatomiassa, fysio-
2
logiassa ja kemiassa. Selvimpiä ovat ulkoiset muutokset, jotka
näkyvät mm. värimuutoksina (vihertyneitä tai mustuneita), jäkälien koon pienenemisenä, liuskojen Iyhenemisenä sekä heikentyneenä alustaan kiinnittymisenä (Kauppi 1980).
Jäkäläkartoitus soveltuu erityisesti taajamien ja teollisuusympäristöjen ilman laadun ja laskeuman sekä epäpuhtauksien levinneisyyden ja biologisten vaikutusten arviointiin. Jäkäläkartoitus
soveltuu myös parin tai useamman vuoden välein tehtävään seurantaan.
2. TUTKIMUSALUE
Oulun kaupungin merkittävimmät ilman epäpuhtaudet ovat
rikkidioksidi, typen oksidit, hiukkaset, hiilimonoksidi ja rikkivety.
Taulukossa 1. on esitetty yhteenveto kaupungin päästöistä vuonna
1990.
Vuonna 1990 Oulun kokonaisrikkipäästöt rikkidioksidiksi laskettuna olivat 5116 t, joista 95 % oli peräisin suurista pistelähteistä:
Toppilan turvevoimalaitos 2164 t, Veitsiluoto Oy 944 t ja Kemira Oy
877 1. Typen oksidien kokonaispäästöt olivat 4931 t, joista liikenteen osuus on oli n. 38% (1894 t) ja pistelähteiden 60 % (2957 t).
Suurimmat pistelähteet ovat Toppilan turvevoimalaitos 1926 t,
Veitsiluoto Oy 507 t ja Kemira Oy 396 t (Oulun ilmanlaatu. Mittaustulokset 1990).
Taulukko 1.
h i ukkase t
SOz
HzS
NO x (NOz:na)
m
CR:
Oulun kaupungin
1990 (t/a).
pintalähteet
55
75
80
ilman epäpuhtauspäästöt vuonna
pistelähteet
9l l
4598
146
2957
2275
5,5
liikenne
211
169
1894
8962
Yhteensä
1177
4842
146
4931
11237
5,5
Oulun ilmanlaadun mittaustulokset sekä säätiedot on raportoitu
Oulun kaupungin ympäristönsuojelutoimiston julkaisuissa.
3
3.
AINEISTO JA MENETELMÄT
Jäkäläkartoitus tehtiin Suomen standardoimisliiton standardin SFS
5670 mukaisesti, poikkeuksena näytepuiden harkinnanvarainen
valinta. Näytealaverkoston muodostivat sata pysyvää koealaa, jotka
perustettiin Oulun kaupungin alueelle kesällä 1990 bioindikaattoritutkimuksia varten (Kuva 1.). Lisäksi valittiin standardin ohjeita soveltaen viisi lisänäytealaa (Kuva 1: a-e) mahdollisimman läheltä
kaupungin keskustaa. Kartoitus tehtiin viiden puun
rungolta, joten
aineistoksi kullakin näytealalla tulivat viideltä männynrungolta lasketut keskiarvot, mediaaniluokat tai summat. Näytepuiksi pyrittiin
valitsemaan kultakin näytealalta mäntyjä, joiden rinnankorkeusläpimitta oli vähintään 20 cm ja jotka olivat eläviä, suoria sekä
ainakin kolmen metrin korkeuteen oksattomia. Lisäksi pyrittiin
välttämään käsiteltyjä ja muun kasvillisuuden peittämiä runkoja.
Myös peltojen, teiden ja rakennettujen alueiden reuna-alueita väItettiin. Tutkittavia tunnuksia olivat indikaattorilajien esiintyminen, runsaus, lajiluku, tärkeimpien lajien kunto ja pistefrekvenssi.
Kullakin näytealalla tutkittiin 12 indikaattorilajin esiintyminen viiden männyn rungolla (Liite 1. havaintolomake). Jäkälien runsautta
ja peittävyyttä kuvaava pistefrekvenssimittaus tehtiin sormipaisukarpeesta (Hypogymnia physodes) ja luposta (Bryoria sp.).
Mittauksessa käytettiin läpinäkyvää muovikaivoa (30cm x 40cm),
joka oli jaettu sataan ruutuun. Kunkin ruudun keskipisteen kohdalle sattuva jäkälä laskettiin. Kalvo asetettiin puun rungolle länsilounaispuolelle sekä itä-koillispuolel1e 120-160 cm korkeudelle.
..-f'~
.'
"2
'\-~
""'- 12
~
\
1
.6
.,~4
'
'
\.
'--
.
\.,
-l
\
\. \.
/
~
~.
.~9,' .
ii>.~<:17
,'~
•
,.7 '3 •
l,'
•.
.
.47
.42
,
(~/~'
,i~.
-1
.
,.23
':'
.,2/', "
.61
'
.
"
1 /.
,
~
tjJ~:o-!J~
.
74
~. , "'~
M
•
'.
"45 "
"",'
.f!3/
.
/,)
8
p.'
"
W
"
•.,
, ; 'd.._
i,. C
Q,
d·
\.: 25 ,..
\
(
'9
''-''
"
62
•
D
\'
\
i.
,
~o
.m
52
..'
""
• 71
'k
",
""
"
79
.96
"
2
'---.!
~'..,(l:--v
~>.....
5ll
.' '\"
~
"-
•
<Y:
,.m-,
73
_'.
.
.
.
""
i"
'" "
"-
'>
\
~
-.........(?
.~
"-"',
"
/.
~ffl
'.-.",
92
~
$
88
.~
<2'.~
<-"
iJ
;
\.' \
.~~"
e;v'
.~
/
C. .j>.
''v
-Y,~
J'!.-I
"- .
\
Itl Oulun kaupuncin kilnteistövlrnsto milllluso5Ulo 1991
/~
.......j / ~
~.~.
"
.,,~..
.
""
49
'
.~ / .
---u----.
'"~'.
Skm
;.
"-
"
.---. , . -
"
CJ
.98
«....... .......
r-....
4,1'
•.,
\.
~
86
n
I
~ '--
'--S.
• 50
'
,
4
.90.
'--
..
Kuva 1. Tutkimuksen näytealat (1-100) ja lisänäytealat (a-e).
o
~_~ ~
___________
. . 8 1
\.-,("m .1' •
-",.
.
~j~/'~=-"i5
M: '\~3--iI"!',"..,. • •
~.
~.
".\ ·.\~._'.J\. .. ~~.~~';.
-"
"'" " 2f \.
,1
'::
" """"""
.-
\.
17
68
<".
-Ii=-
"./',
-.6~";:r-.---........~,
•
3
•
"i"
,.
,
,
"
.
.
.
r
l ' ~ f.'.,,!,
/
~J
"--
~Oll~'8~.~"._.
,~/
\
/
~
20
') I ' •. - •
/
.~
~
5
Jäkälien kuntoarviointi tehtiin kaikista lajeista yleisesti sekä sormipaisukarpeesta erikseen. Lajien yleisessä vaurioluokittelussa käytettiin seuraavaa luokkajakoa:
I normaali
kaikkien lajien ulkonäkö Ja kasvu
muuttumatonta
II lievä vauno
pensasmaiset kitukasvuisia,
lehtimäiset normaaleja
III selvä vauno
pensasmaiset pieniä, lehtimäiset
vaurioituneita
IV paha vauno
pensasmaiset puuttuvat,
pahoin vaurioituneita
V kuolleet tai
puuttuvat
myös lehtimäiset puuttuvat
leväpeitettä voi esiintyä
Sormipaisukarpeen (Hypogymnia Physodes)
luokittelevalla asteikolla seuraavasti:
lehtimäiset
vaurioaste
arvioitiin
I normaali
jäkälät terveitä tai lähes terveitä
(mustia täpliä saa esiintyä)
II lievä vauno
lievästi kitukasvuisia, lieviä
värimuutoksia
III selvä vauno
kitukasvuisia ja vihertyneitä
tai tummuneita tai kumpiakin
IV paha vauno
piema, ryppyisiä ja vihertyneitä tai
tummuneita tai kumpiakin
V kuollut tai puuttuu
6
4. TULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU
4.1.
Jäkälien
lajilukumäärä
Puiden rungoilla ja oksilla kasvavien epifyyttijäkälien herkkyys
ilman epäpuhtauksille vaihtelee. Herkimpiä ovat pensasmaiset naavat ja lupot, mutta niissäkin on lajien välisiä eroja (Kuusinen 1990).
Ilmansaas teiden vaikutusalueelI a epi fyyttisten jäkälien lajimäärä
pienenee kun saasteiden vaikutuksille herkät lajit katoavat. Kuormitetulla alueella kasvavat lajit ovat heikosti kehittyneitä ja niiden
hedelmällisyys on heikentynyt. Lajien peittävyys ja yleisyys (frekvenssi) ovat alhaisempia kuin vähemmän ilmansaastekuormituksen
alueilla (Mannisen mukaan de Wit 1976).
Jäkäläkartoitusstandardin frekvenssilajistosta laskettiin sekä yhteenlaskettu (kaikki näytealan viidessä tutkitussa männyssä havaitut frekvenssilaji t) että keski määräinen lajiluku. Yhteenlaskettu
lajiluku vaihteli tutkituilla näytealoilla nollasta kahdeksaan (Kuva
2.), keskimääräinen lajiluku jäi selvästi alhaisemmaksi vaihdellen
nollasta kuuteen (Kuva 3.). Ilmansaasteiden vaikutusta jäkäliin pi.detään selvänä mikäli yhteenlaskettu lajilukumäärä viherjäkälä ja
levä mukaanluettuna on alle viisi (Mäkinen et aI. 1989). Tässä tutkimuksessa jäkälien lajilukumäärään ei ole laskettu viherjäkäliä,
koska viherjäkälä ja sen kanssa symbioosissa elävä viherlevä hyötyvät joistakin laskeuman komponenteista, ilmeisesti typestä (Kuusinen et aI. 1990).
Yhteenlasketun jäkälälajiston mukaan selvästi vähentyneen lajiston
alueeseen kuuluu linjan Mäntylä - Kaukovainio - Hönttämäki länsipuolelle jäävä osa kaupunkia. Pahimmillaan tilanne on Keskustassa,
Tuirassa, Toppilassa, Taskilassa, Alppilassa, Koskelassa ja KynsiIehdon alueella, missä lajeja rungoilla on ollut vain yksi (sormipaisukarve) tai ei yhtään. Alue, jolta sormipaisukarvekin puuttui
kokonaan oli sangen vähäinen, käsittäen kolme näytealaa Keskustan tuntumassa. Vuosina 1986-87 sormipaisukarvetta esiintyi saastuneimmillakin näytealoilla (Kauppi & Halonen 1990). Sormipaisukarpeen arvellaankin hyötyvän typpilaskeumasta (Oksanen et aI.
1990). Syynä lajin lisääntymiseen koko maassa saattavat olla myös
puun yleiskunnon heikkeneminen, harsuuntumisesta aiheutuva
valon lisäys ja neulasista huuhtoutuvat ravinteet.
Varsinaisesta ydinkeskustasta puuttuvat havupuut kokonaan, joten
tutkimusta ei voitu ulottaa sinne saakka. Jokseenkin parempi on tilanne kaupungin itäosissa; eniten lajeja löytyi tutkimusalueen
"\_.--.1
/
/
/
~
\
'~
.7
"",
~
·'7~.
.
/
<-
·6
·6
'>
~J
."'>---.
'~.~4"
·6
Q
~
·5
"'"
·6
"--~~
·5
·7
~~.
·5
~.5
·5
)::/'.
·6
"'"
·7
"'"
~
~
~.~
~
\
\
,.
.7
,,-8
.6
.",,~
Kuva 2. Havaittujen frekvenssijäkälälajien yhteenlaskettu
lajilukumäärä näytealoittain. Viivoitetulla alueella
lajimäärä ~ 4
o
.."'f;;
'(.
<::::J
"'" \
I /~
/".
jkm
€l Oulun kaupunsin kill'lleis!uvirano mi!IDUS053.5to 1991
~
'71~
\
/
~6t,,,
Q/
-1
.~
;nl
--"~
t:)_2\2t~.
/ ';
/'.
-2~
.
I
//
,-
2
2
4-
~~"
~
4'''''.'
~.~
-~,
~-3 /-~.-. '~
I\"'~:)- ".~ I ),'.
'.2 , .
•
"'--
-2(
-3
\
_
3.
. -5 " , =
-3
-1
,;
'0"-'
.ii
-,
"
{
.
".
_1"
"
'--2,1
', . ...., ,
__ {
.'
J ",. Y\ ."-~ 3)'
.I
,:~
~.
....
.....
•
',y,
"J"" -3-. 't,
..
'.
'4
-4
~
-3
'\.,
",:c'\'t,
",
"-
_4
11 ••,
'-~
/'
'''.
.
''-----------L;1-·----..-- ~~
'~~"C".
-(
-~.
l' \.. .,
\)'
5
'5
"
5km
© Oulun kaupungin kiinteistövirasto millausosasto 1991
"
"
".,,-,4
"-
"-"
'.
-4
Kuva 3. Tarkasteltujen frekvenssijäkälälajien keskimääräinen
lajiluku näytealoittain.
o
"-
\ -,
'-
C)
3
\
\
.~
I/
~A'~
\
\\\"-
".,-4
/
'~-5'-'--~'
\~
\
.
,4
~.~
<'" .
C~ ;
V
~l
,
' ".
v co
,.,.-./ '- I '5~
•
•
"
~~_;S.L~\\
_
'3,J~
?~
'\.
,-'.
'.I,
.
.\
.'\ ~'1 .,
~iL~~ "
~
~)-"""
-5~\. _jT
.~
.\
\ \,"."-", '.~
". ., \.-2
'\.
'(
~~
.....
/
~. ~j
~
-4
~
·4 ' . ,
'\.'-
....
.,
0
-5
~
_ -4
.4
Q.
-.3.
rr
;,!;Q_o(.-'-'~l-~.;~", 4\
·2.'\': \":'l;~;::"\
.~./-0
•
""-
-4
•4
/
~.
?"~. ,~4., . ~.~
-5
-2
-~
",-=-2~
'[7~)
"'~,
V"~-4
=..
.
.
.
,
. ..-r "~' ....J.
\.,
".4
\\
'>
<~J /'.. .~
!'
~
~'1~ -",~.,l9
\'
/
.---'(
,2 ~
'\. -
',rs
"""
-1,
\
-3
.---r-.-.....~
-2
l ,(
jI
_1
1(",'
- - ' - - . 1I
f
-0
""-."..
'
~.
,~",.j
~"~'--:;'~'\
;'
Il
-6\
-5 \
':~CY
...
,
/
'>
9
eteläreunalta, mutta myös Oulujoen varressa lajiluvut olivat korkeita. Frekvenssijäkälien keskimääräiset lajiluvut jäävät koko kaupungin alueella pienemmiksi kuin yhteenlasketut lajimäärät. Vain
neljällätoista näytealalla lajiluku oli viisi tai kuusi, lopuilla näy tealoista lajiluku oli neljä tai vähemmän, mikä kertoo ilmansaasteiden
vaiku tukses ta laji stoon.
Kahdestatoista tutkitusta indikaattorilajista tavattiin yhtätoista;
harmaahankakarvetta (Pseudevernia furfuracea ) ei osunut yhdellekkään tutkituista rungoista. Syynä lajin puuttumiseen voi olla
lajin herkkyys ilmansaasteille sekä sen Etelä- ja Keski-Suomeen
painottunut levinneisyys. Vuosien 1986 ja 1987 aikana tehdyssä
jäkäläkartoituksessa löytyi 21 näytealalta kaikkiaan 17 eri jäkälälajia Oulun kaupungin alueelta ja tuolloin myös hankakarvetta löytyi niukasti muutamalta näytealalta (Kauppi & Halonen 1990).
4.2. Jäkälien kunto ja
peittävyys
Jäkälälajiston vaurio-oireet kuvaavat ilmansaasteiden yhteisvaikutusta jäkälien terveyteen. Yleinen vaurioaste ilmaisee herkemmin alhaisten ilman epäpuhtauspitoisuuksien vaikutuksia kuin
sormipaisukarpeen vaurioaste, koska yleinen vaurioaste ottaa huomioon herkimpien pensasmaisten lajien (lupot, naavat, hankakarve)
muutokset.
Tutkimusalueella sekä sormipaisukarpeen että yleinen kuntoluokka
vaihteli välillä 2-5 (lievästä vauriosta kuolleeseen ). Jäkälien kunto
oli huonoimmillaan Kaijonharjun, Ruskon, Puolivälinkankaan,
Raksilan ja Keskustan alueella, missä jäkälät arvioitiin puuttuviksi
tai kuolleiksi. Jäkälien kunto paranee tämän alueen ulkopuolella,
yltäen muutamalla näytealalla lievästi vaurioituneeseen. Normaaleja, terveitä jäkäliä löytyi joidenkin näytealojen rungoilta, mutta
ne jäivät kultakin näytealalta lasketun mediaaniluokan vuoksi
puuttumaan tuloksista (Kuva 4.). Sormipaisukarpeen ja muidenkin
lajien kuntoa oli kuitenkin ajoittain vaikea määritellä, sillä jäkälien
koko ja värimuuntelut saattoivat vaihdella suurestikin saman
rungon eri osissa. Tällöin kuntoisuus oli arvioitava keskimääräisenä.
Sekä sormipaisukarpeen että luppojen peittävyys jäi koko tutkimusalueella hyvin alhaiseksi. Peittävyysarvot ovat vain neljäsosalla näytealoista yli kymmenen prosentin. 28 näytealalla sormipaisukarpeen peittävyys oli välillä 5 -15 % ja vain viidellä näytealois ta
peittävyysprosentti nousi hieman yli viidentoista. Kolmellatoista
----"~\--((e4,\e4
I
/
/
.f
'\
.,\
~ '"
., ~
/ \ .\.,1.,
(
.,.,1 .',
1,
\,e3
"4
~~
-;,c., -;; \'
, . ~. ~
~.'1.,
..,
..{c.r__,
A',,, 4 •
, '.
, , , . ,
.
'
e4
,/-';Y
/
.
•
__
·L
.,
",?
,
.,
.,
.,
,...•,
)9
, ·,
\,1'
,:,
.,
«'
e2
e3
_______
I'~
~
a.
e3
e2\
~, ~"
e3
-_
e3
4
,
'., _
~
,
I
'.
- ., -.
\'I
I,"Le;
.'., e)
.
~~ ~
'~
()
e3~\
~,~
~
"",e3
'~
,e3
'~
., ~ e2
.~.
'"
" ~
,
~~~e4,
Kuva 4. Jäkälien yleinen kuntoluokka. Viivoitetulla alueella jäkälät
kuolleita tai puuttuvat.
o
5 km
© Oulun knupulIgln kIinteistövirasto mittausosuslo 1991
\
"3"'~
e2
"3,
/
\\
/
~(;-/
ef
'>
11
näytealalla sekä kaikilla lisänäytealoilla sormipaisukarpeen frekvenssi oli alle yhden prosentin, mikä standardin mukaan katsotaan
jäkäläautioksi. Tähän jäkäläautioon kuuluvat alueet Limingantullista Taskilaan sekä Karjasillalta Ruskoon ja Kaijonharjuun. Jäkäläautio kattaa siis sen osan kaupunkia, joka on tiheimmin asuttu ja
liikennöity ja jolla sijaitsevat teollisuuden suurimmat ilmansaastuttajat (Kuva 5.).
Viidellätoista emo jäkäläaution näytealoista kuitenkin esiintyy
sormipaisukarvetta, ainoastaan esiintymisfrekvenssi on alhainen.
Sormipaisukarpeen peittävyys ei
ilmeisestikään yksiselitteisesti ilmennä alueen saastuneisuutta (vrt. Mannisen mukaan Hyvärinen
ym. 1990). Jäkälien runsaus ja peillävyys puun rungolla on yhteydessä ilman saasteisiin, mutta muutkin ympäristötekijät, kuten
valo, kosteus ja kaarnan happamuus säätelevät lajien kasvua ja
keskinäisiä runsaussuhteita (Mäkinen 1990). Muut kasvupaikkatekijät näyttävät vaikuttavan tuloksiin sekoittaen saasteiden vaikutuksen ilmenemistä.
Sormipaisukarpeen peittävyysarvot Oulun alueella olivat hieman
alhaisempia kuin muiden suurien kaupunkien ympäristöissä tehdyissä jäkäläkartoituksissa. Porvoon seudulla peittävyysarvot ovat
selvästi alle kahdenkymmenen prosentin (Manninen et al. 1990).
Pääkaupunkiseudulla peittävyys on keskimäärin kahdenkymmenen
prosentin luokkaa (Mäkinen et a1. 1990), samoin kuin Porin
Harjavallan alueella (Jussila et al. 1991). Molemmilla alueilla tosin
esiintyi selvästi korkeampiakin
peittävyysarvoja, jotka Oulun seudulta puuttuivat.
4.3.
Saastumisesta
hyötyvät
lajit
Ainoastaan seinäsuomujäkälä, vihersukkulajäkälä sekä viher- Ja
sinileväpeite hyötyvät laskeuman vaikutuksista, minkä vuoksi
näitä jäkäliä voidaan pitää ns. saasteille positiivisina indikaattoreina. Viherlevän ja vihersukkulajäkälän lisääntyminen on
yleensä merkki pölyn ja lannoittavien ionien vaikutuksesta (Kauppi
et al. 1987). Monissa tutkimuksissa on osoitettu viherjäkälien runsastuvan kuormitetuilla alueilla kuten taajamissa (Pihlström 1983)
ja niiden on todettu hyötyvän ilmeisesti laskeuman sisältämästä
typestä (Kuusinen et al. 1990). Vihersukkulajäkälä sietää jopa
suoranaisia myrkkyjä (Ahti &Vitikainen 1974).
N ".~~'\;- - .
~\.f
~II '!.".,
--f'~.
•
\ i l , .•~, "-.
I
'1
~\..
'/
/
I
1..
~
• '-----,~
1,
I
1 . "'"
,. \'.
.
---._-.
_i
'< - ~
,
.1
I
".,
"
______
\
~f.
~',
1,
'1
'~.
.I"~'.
'-,
11.
.(~~ ''-.~
J'. •
•.
•
';A-
,
•
,_______
"'.,.~
'-
. .," . .,~-.....
. .~.".~ '~ ~
. .
~-s::;..
.'."
II
L
~
,,~.
.~,
1/
"
.
~
,,.
"~,,~
, ,-d'~~), . , . .
~ ~,~
1. "
.'..
\
,
,
'
••
~
-,
"
' . "
.
"
,
'
.'
(
,
"
/
'>
.
,':'1 •
A " , ..
,
z ..... /
~
~
/
,'".
'"
""~\..
, '-1' -.
~
"
.
~
1 5 1 % = jäkäläautio
alle
\
".~,~
,
'\
.
.
'.
•
.\
-~'", .
-. ".
.1.
,
!
C::J
'(.
'~"'"
- '~" .
""1,,, ,'~ _
'"I" :i-'~·". ""\..'
'.",« ,
'-. \
"1
\
",.,
~
,
~
II
.•
""
" ",
,
\-<::~2,-t)·-~~"""A '..~~\~ \
··m%
• 5-15
,
• yli 15 %
.
Kuva 5. Sormipaisukarpeen keskimääräinen peiuävyys
(pistefrekvenssi = %) tutkituilla näytealoilla.
o
Skm
© OuluJI bupungw kiinteistövirasto minausoslIslo 1991
_
, •
'~
'..
~\
~
'"
/)
\",.
.", \~\\
'\'\
.jIL
).
'
,-.
~
c~
,
iJ
,
'\
tY
/
jN
13
Puhtaimpia alueita viherlevän suhteen olivat kaupungin itäiset
osat, etenkin Oulujoen varressa HeikkiHinsuvannosta kaakkoon olevat näy te alat. Samoin Sanginjokivarren näytealat sekä Saviharjun
ja Valkiaisjärven alueet, missä viherlevää ja vihersukkulajäkälää ei
esiintynyt lainkaan tai vain yhdellä tutkituista viidestä rungosta.
Pahimmillaan, eli viherjäkäliä neljällä tai viidellä tutkituista
rungoista, tilanne oli laajahkolla al ueella Keskustasta Herukkaan,
Kuivasjärvelle, Korvensuoraan, Maikkulaan ja Nuottasaarelle. Kyseinen alue käsitti liikenteen ja teollisuuden pistelähteiden NO x päästöjen pahiten kuormittamat alueet (Kuva 6.).
Laskeuman ravinteisuutta kuvaavia viherlevää Ja vihersukkulajäkälää löytyy pieniä määriä melkein aina rungoilta. Useilla näy tealoilla viherjäkäliä oli aivan tutkittujen runkojen tyvellä, jolloin se
jäi tarkasteluvyöhykkeen (D,S-2m) alapuolelle, eikä sitä huomioitu.
Seinäsuomujäkälää (Hypocenomyce scalaris) tutkituista näytealoista
esiintyi yhdellätoista (Kuva 6.). Sen esiintymisalue ei ollut lainkaan
yhtenäinen, eikä edes noudatellut viherjäkälien esiintymistä.
Toisaalta sitä esiintyi kuitenkin eniten niillä alueilla, joilla jäkäläkasvillisuus selvästi oli ilman eptipuhtauksien muuntelemaa. Seinäsuomujäkälä esiintyy yleensä runsaimpana ja yleisenä etenkin
kuormitetuiIla alueilla, mutta se kuuluu myös männyn normaalilajistoon ja kasvaa paikotelIen tausta-alueilIakin, etenkin vanhimpien puiden tyvellä.
4.4. Naavat ja lupot
Paisukarpeeseen verrattuna naavojen (Usnea sp.) Ja luppojen
(Bryoria sp.) runsaus tutkimusalueella on hyvin pieni. Vain harvassa tapauksessa nämä lajit osuvat ruudukolle, frekvenssi jää lähes
kaikilla näytealoilla alle yhden prosentin. Neljällä näytealoista luppojen esiintymisfrekvenssi oli kuitenkin hieman yli prosentin. Näin
ollen näiden jäkäläsukujen esiintyminen tai puuttuminen näy tealalta on esiintymisfrekvenssiä parempi indikaattori. Koska suvut
ovat ilmansaasteille yhtä herkkiä, niiden esiintyminen on
yhdistetty samaan karttaan, josta niitä voidaan tarkastella sekä
yhdessä että erikseen (Kuva 7.).
Ilman epäpuhtauksille herkimmät naava-ja luppojäkälät puuttuivat
tutkittujen mäntyjen rungoilta 36 näytealalla. Luppoautio oli huomattavasti suurempi kuin naava-autio, sillä kahdeksallatoista
.~
~'3
.....
\1 -'3___
1\
..........,
"
~\ J
/ ~ ~\:;,2~,
/ ) !. '~'O
/
::s:
~
/
Z
'3
•
•
"
\
\
n
.
J
.
'1"
.
-
~
;::;:::==;'::::c..~
-'~'-,
~
'''=-.
.
.1
......-...
;0".0
•
0
">-t....
•0
~
.
'--
·0
'-----......
·0
-0
Q
.
-'''''- .:<
·1
·0
~o
·0
.
,.o'~
'\
~~
\
~~
~,Q~~
.?
~ ~~
l'
.~~~
~~<
r\_~.9'•..~""
3)
, .• O~
~~lY/
\
~"
__
1\
\
\
\..".
'J
1
"'l,·
. -0
.
_.~~
Kuva 6. Viherlevän ja vihersukkulajäkälän esiintyminen.
Viivoitetulla alueella viherjäkäliä neljällä tai viidellä
rungolla. Tähdellä merkityillä näytealoilla esiintyi
seinäsuomujäkälää.
Skm
Ouluo kaupungin k,inlclstövlrasto milll111S0SDSlo 1991
~
I!~
~,
;~
()
-
C)
......
l/
·2
(""_0,'
\
_.
\
e
.
·0
\
o
(
•'5,-'
s
.'
~~. ~t=\
~
""'-;~7 ~=~.
.
" ' .
'
~
.~'.o.~ ------ -----------.............................
2
\\',~.
'1
'4
.
'>
~>-i"
•
-,--
\,
l~''''-'''''--'
·1
,/':3:= ,1
.41
~---l
~
'2
1,-"
~
·0
·.~O
-A
.1
~
--=
..... ,,;1(0
'-----. f?
~
~
\
-0:;,.
\
\ )0
.~
-2~
r
V
.
.~
f\
/
'\ -
/\
<.
~. -. --1
'>
...... ./
..-r~
0.
\
//
0
-+~o~~--;~\~
C<)~_~ ~,O
Cr- ~~ ~_"d~,
~
'f"'.
~.,
,'~';)
~~\
O( f 0/
-)~'
'.\
~ ~'<)
01.~
0
<)
(+ II
\ 1
+
,
f.. "
\
•
_____
+
0
'0. 0
,
•
<)
<)
•
+.+
/ ' - . . .L, •
"
~
"<---
Q
L
+ sekä naavaa että
o
'_., \
\.0', 0,
ro ~ + '.',
. . . J'O """~
"-,, "'~
., l\'".,
~ ---'Ii
<> -" '. ) + ~~
.,
--~<)
"Wo
,,*,,(
, -
~":;',.".
~ + +•
J'\\.,
00 ')"
vain naavaa
'"PPO,
vain luppoa
ei naavaa eikä luppoa
CJ
<::. --------- ---------
,
\.'0,
\ , '!....~ ......,
•
,~ ,--1,)
<>
+
<), "
\
\
+)'
,..
~ V\ ."'.'."~
""
~~
<c
\
,
+ +---- -------'~,
+
"\'S
\
<)".
"\
+
or
o·
" '\
~
0
0
<)
.'
'\
~
~
v
••
~
---------
"\
""
""."J,-~"
., "O._~
""
- - - '-". r1I\.
.......
Kuva 7. Naavojen ja luppojen esiintyminen näytealoittain.
o
.5 km
,
I
iC Oulun kauplln,ln kilnleirlövirauo milhu50nuu JQ91
,
......
......~.
+ ."'.
\.
+
,
)~ r
.c~;i
CJ
\,
+,
"" ""
+p-C/
/
/
')
16
näytealalla esiintyi naavaa mutta ei luppoa ja vain kolmelta näy tealalta, joilla oli luppoa puuttuivat naavajäkälät. Vaikka näitä pensasmaisia sukuja pidetäänkin yhtU herkkinä ilmansaasteille, on
niissäkin olemassa lajien välisiä eroja (Kuusinen et al. 1990).
Tutkituilla näytealoilla esiintyneet naavat ja lupot olivat useinmiten
hyvin pienikokoisia ja kitu!iaita, joiltakin syrjäisimmiltä näy tealoilta löytyi kuitenkin pitkiä ja reheviäkin yksilöitä. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin vain lajien esiintymistä, mutta vuosien
1986-87 kartoituksessa (Kauppi & Halonen 1990) luppojen ja
naavojen pituudeksi mitattiin likaantuneimmilla alueilla sentistä
kahteen senttiin, puhtaimmilla alueilla esiintyi jo yli kymmenen
sentin mittaisia yksilöitä. Toisaalta tuolloin ainakin tupsunaava
(Usnea hirta) saavutti joillakin näytealoilla normaalin pituuden
mutta luppojäkälät jäivät pienemmiksi kuin tausta-alueilla.
5. YHTEENVETO
5.1.
Kaarnajäkälävyöhykkeet
Oulussa
Kaarnajäkäläkasvillisuus Oulun kaupungin alueella on normaalista
poikkeavaa ja kaupungin eri osissa hyvinkin erilaista. Erot ja
muuntelu johtunevat paitsi ekologisista tekijöistä myös ilman saasteista. Erilaisten paikallisten vaihteluiden vuoksi ei kovin runsasta
vyöhykkeisyyttä jäkälien osalta voitu erottaa. Karkea jako kolmeen
vyöhykkeeseen saatiin kuitenkin tarkastelemalla useita eri tekijöitä
yhtä aikaa (Kuva 8.).
Vyöhyke 1: selvimmin muuttunut alue kattaa ympyrän
Nuottasaari - Limingantulli - Karjasilta - Intiö - Rusko - Kuivasjärvi
- Rajakylä keskelle jäävän osan kaupunkia. Tällä alueella ilmenee
peittävyyden mukainen jäkäläautio ja lähes koko alueelta puuttuvat naavat ja lupot. Jäkälien kuntoluokka on arvioitu joko pahoin
vaurioituneeksi tai kuolleeksi. Saastuneille alueille tyypillisiä viherjäkäliä esiintyy neljän tai viiden puun rungolla. Jäkälien yhteenlaskettu lajimäärä on useimmilla näytealoilla alhainen, mutta jäkäliä kuitenkin esiintyy.
Vyöhyke II: muuttunut alue ympäröi edellistä vöhykettä
kahden-viiden kilometrin leveydellä. Tällä alueella jäkälien peittävyysarvot ylittävät selvästi jäkäläaution rajan ja useimmilla näy tealoilla esiintyy joko naavaa tai luppoa tai molempia. Jäkälien kunto-
~.
--\
I,
(
j
\
/
\"1/ .
/
~~~I
1
/
/
/
/
/'.""
I
1//
/
/
17 )
/
.~
/
j
----------------~
-:J7
/
----- - - n
/
/
\)
v
/
-----
~
0\
0\
--
~
~
1:
-o
18
luokka vaihtelee selvästi vaurioituneesta pahoin vaurioituneeseen.
Viherjäkälien esiintyminen on vähäisempää kuin edellisessä
vyöhykkeessä, vaikka niitä paikoitellen onkin neljän tai viiden
puun rungolla. Jäkälien yhteenlaskettu lajimäärä on edelleen niin
alhainen, että se kertoo ilman saasteiden vaikutuksesta.
Vyöhyke 111: lievästi muuttunut alue kattaa kahden edellisen
vyöhykkeen ulkopuolelle jäävän osan kaupunkia. Tällä vyöhykkeellä esiintyvien lajien määrä on edellisiä alueita korkeampi ja jo
lähellä normaalia. Lupot ja naavat ovat yleisiä näytealoilla kun taas
ravinteikkaasta ilmasta kertovia viherjäkäliä ei juurikaan esiinny.
Jäkälien esiintymisfrekvenssi on tälläkin alueella melko alhainen,
mutta paikoitellen jo korkeampi. Jäkälien kuntoluokka vaihtelee
lievästä selvään vaurioon. Tässäkin vyöhykkeessä liikenteellä
(useat näytealat etäällä kaupungin keskustasta mutta lähellä isoa
tietä) ja asutuksella on oma paikallinen vaikutuksensa. Useilla
vyöhykkeen näytealoista jäkälätilanne on hyvin lähellä normaalia.
5.2.
Johtopäätökset
Tehty kartoitus osoitti jäkäläkasvillisuuden olevan suhteellisen
hyvässä kunnossa Oulun kaupungin alueella siitä huolimatta, ettei
varsinaista normaalivyöhykettä jäkälien suhteen voitu erottaa.
Normaalivyöhykkeen rajana pidetään standardin mukaan mm. sormipaisukarpeen kuntoluokkaa, joka ei saa olla huonompi kuin 1.
Lisäksi näytealalla esiintyvien jäkälien lajilukumäärä tulisi olla yli
10 (vrt. Pihlström 1983).
Nyt saadut jäkälävyöhykkeet vastaavat kohtalaisen hyvin aiemmin
tehtyjen neulasten rikkipitoisuus- ja vauriokartoitusten vyöhykerajoja (Oulun ilmanlaatu. Neulasten rikkipitoisuus ja vauriokartoitus
1989). Selvimmin muuttuneen jäkälävyöhykkeen alueelle näyttävät osuvan korkeimmat neulasten kokonaisrikkipitoisuudet. Tätä
vyöhykettä ympäröivät matalampien rikkipitoisuuksien vyöhykkeet, jotka vastaavat muuttunutta ja lievästi muuttunutta jäkälävyöhykettä.
Aikaisemmin jäkäläkartoituksissa Oulussa on todettu jäkäläautio,
jonka esitetään laajentuneen havaintovuosien 1966, 1979 ja 1985
välisenä aikana. Toisaalta vuoden 1987 (Kauppi et al. 1987) tietojen
mukaan yhtenäisen jäkäläaution esiintyminen Oulussa on kyseenalaista. Tuolloin männyn runkojen jäkäläkasvillisuus oli lähellä
keskustaa ilman epäpuhtauksien muuntamaa, mutta jo Sanginjoen
ja Iinatin alueilla jäkälien taso oli lähes vertailualueiden luokkaa.
19
Nyt tehty kartoitus ei myöskään vahvistanut täydellisen jäkäläaution olemassaoloa, joskin jäkälätilanne joillakin yksittäisillä
näytealoilla keskustan tuntumassa oli hyvinkin huono.
6. KIRJALLISUUS
Ahti,T. & Vitikainen,O. 1974: Baeidia chlorococca a eommon
toxitolerant liehen in Finland. -Memoranda Soc. Fauna Flora Fennica
49:95-100.
DeWit,T. 1976: Epiphytie Lichens and air pollution
NetherIands. -Bibliotheca Lichenologica. Band 5. 226 s.
in
The
Hyvärinen,M., Halonen,P.& Kauppi,M. 1990: Kaskisten sulfaattiselluloosatehtaan ympäristötutkimus, kasvillisuuden tila vuonna
1989. -Tutkimusraportti.
Jahns, H. M. 1982: Sanikkaiset sammal et jäkälät. Keuruu. 262s.
Jussila,!., Laihonen,P., JormalainenV. 1991: Porin-Harjavallan alueen
ilman laadun seuranta bioindikaattoreiden avulla vuonna 1990. Turun yliopisto. Satakunnan ympäristöntutkimuskeskus. Sykesrja
B2. 62s.
Kauppi,M. 1983: Role of Iiehens as air pollution monitors. -Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 59(3): 83-86.
Kauppi,M. & Halonen, P. 1990: Lichen indication of air pollution
Oulu, Northern Finland. -Käsikirjoitus.
In
Kauppi,M., Mikkonen,A. & Halonen,P. 1987: Epifyyttisen jäkäläkasvillisuuden tila Oulussa ja lähiympäristössä (Condition of
epiphytic liehen vegetation of Oulu and its surroundins). -Aquilo,
Ser. Bot. 25II: 61-67.
Kuusinen,M., Mikkola,K. & Jukola-Sulonen, E-L. 1990: Ephiphytic
Iichens on conifers in the 1960's to 1980's in Finland. -Kirjassa:
Kauppi et al. (Toim.). Acidification in Finland. Berlin, Heidelberg, s.
397-420.
Kärenlampi,L. &Huttunen,S. 1980:T1man epäpuhtauksien vaikutukset kasveihin. -Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys. Kuopio 73s.
20
Manninen,S., Lamppu,J., Rautio,P. & Osmo,J. 1990: Porvoon seudun
metsien seurantaohjelma. -Ympäristöinstituutti. 54 s.
Mäkinen,A., Pihlström,M. & Ruuhijärvi,R: 1989: Pääkaupunkiseuden
metsien bioindikaattoriseuranta vuonna 1988, -Pääkaupunkiseudun julkaisusarja C 1989: 5. Helsinki. 91 s.
Oksanen,J., Tynnyrinen,S. & Kärenlampi L. 1990: Testing for
increased abudance of epiphytic lichens on a logal pollution
gradient. -Ann. Bott. Fennici 27: 301-307.
Oulun ilmanlaatu. Neulasten rikkipitoisuus- ja vauriokartoitus
1989. -Oulun kaupunki, ympäristönsuojelutoimisto. Julkaisu
6/1989. 31 s.s.
Oulun ilman laatu. Mi ttaustulokset 1990. -Oulun
ympäristönsuojelutoimisto. Julkaisu 2/1991.48 s.
kaupunki,
Pihlström,M. 1983: Mäntyjen run koj äkäläkartoi tus Espoossa 1983. Espoon ympäristönsuojelulautakunnan julkaisu 2/1983. 25 s.
Sigal,L. L. & Taylor, O.C. 1979: Preliminäry studies on the gross
photosynthetic response of lichens to peroxy acety Ini trate
fumigations. -Bryologist 82: 564-575.
Liite 1.
SUOMEN STANDARDISOIMISLlITTO
ITek'iä
l2J
L. KårenlampI
JÄKÄLÄKARTOITUS
SFS 5670
HAVAINNOT
LIITE 1
Päivämäärä
MALLI
1990-02-19
TÄYTETYSTÄ LOMAKKEESTA
Puulaii
Tulkimuspaikkatiedot
mänty
lalvuspeillävyys, %
60
Puuston keskimäärämen korkeus, m
Tutkimusalue
8
Siilinjärvi
Puiden keskim. rinnanympärysmilt3, cm
Havainloalue
20
23
l..:J lajien runsaus: frekvenssilajil
1 - esiintyy
Esiintyminen näylealaIla 0 '" ei esiinny
Frekvenssi
yhteensä
(0 ... 5)
Näytealan (-puun) numero
(Hypogymnia physodes)
sormipaisukarve
(Parmefiopsis ambigua)
keltatyvikarve
harmaa- ja tuhkakarve
(Hypocenomycescalaris)
seinäsuomujäkälä
lupot
(P. hyperopta & Imshaugia aleurites)
(BlJ'oria spp.)
naavat
(Usnea spp.)
1
2
3
4
5
1
1
1
1
1
0
1
1
0
1
3
1
1
1
0
0
3
1
5
1
0
0
0
0
0
0
1
0
0
1
0
0
0
0
0
0
1
0
0
1
0
2
keltaröyhelö
{Cetraria pinastnl
0
0
0
0
0
0
ruskoröyhetö
(C. chlorophylla)
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
raidanisokarve (Parmelia sufcata)
0
0
0
0
0
0
leväpeite (Algae + Scoficiosporum)
0
0
0
0
0
0
*
*
(Platismatia glauca)
harmaaröyhelö
hankakarve
(Pseudevernia furfuracea)
1.)
Parmelia olivacea
0
0
0
0
1
1
II
Candelarieffasp.
0
0
0
0
1
1
·"
·
"
..:J Lajien runsaus: pistefrekvenssilajit
Esiintyminen ruudukon keskipisteissä
Frekvenssi
yhteensä
0 .. 100
Näytealan (-puun) numero
1
2
3
4
5
(0 ... 1000)
Sarmipaisukarve
puun
NEE
puoli
30
7
15
6
11
(H. physodes)
puun
SWW
puoli
41
9
10
3
8
Lupat
puun
NEE
puoli
0
0
2
0
0
(Bryoria spp.)
puun
SWW
puoli
0
0
0
0
0
~ Vaurioaste
Vaurioastel-V
Yleinen
I
(H. physodes)
..:J Lajiluku
II
II
I
1)
Frekvenssilajit
4
13
Muut lajit
0
10
Huomautuksia
1) Tieto on valinnainen (standardi ei välttämättä edellytä)
• muut lajit
4
5
1II
II
II
I
1II
II
II
I
Lajien lukumäärä näyteatalla. kpl
Näytealan (-puun) numero
1
2
3
14
10
4
2
Mediaaniluokka
Näytealan (-puun) numero
1
2
3
Sormipaisukarve
140
Lajeja yhteensä
l1avaintoalueella
Keskiarvo
näytealalla
5
12
12
6
3.0
10
12
2
0,4
Oulun kaupungin
ympäristönsuojelutoimiston julkaisuja
1/1988
Oulun ilmanlaatu. Päästökartoitus 1987.
2/1988
Eräiden Oulun alueiden luonnontilan perusselvitys 1.
3/1988
Oulun ilmanlaatu. Mittaustulokset 1987.
1/1989
Ympäristönsuojelun kehittämisohjelma. Osa 1.
Ympäristön tila.
2/1989
Oulun ilmanlaatu. Mittaustulokset 1988.
3/1989
Oulun suuret ja erikoiset puut.
4/1989
Eräiden Oulun alueiden luonnontilan perusselvitys 2.
5/1989
Ympäristönsuojelun kehittämisohjelma. Osa 2.
Tavoitteet ja toimenpiteet.
6/1989
Oulun ilmanlaatu. Neulasten rikkipitoisuus- ja
vauriokartoitus 1989.
1/1990
Ympäristönsuojelutietoa oululaisille.
2/1990
Oulun ilmanlaatu. Mittaustulokset 1989
1/1991
Oulun ympäristömeluselvitys.
2/1991
Oulun ilmanlaatu. Mittaustulokset 1990.