Suomen luetuin naistenlehti

Posti päivään ilon antoi
kun Kodin Kuvalehden kantoi.
Oli viihtyisä taas sohvan kolo,
paremmaksi muuttui olo.
Lukijakommentti
Suomen luetuin
naistenlehti
Kodin Kuvalehden valitsee omakseen lähes joka neljäs
25–54-vuotias nainen. Lukijallemme tärkeintä on koti, perhe
ja läheisistä välittäminen. Lehden lukeminen on hänelle
arvokasta omaa aikaa. Lehdestä hän hakee ennen kaikkea
ideoita ruuanlaittoon ja sisustamiseen sekä vahvoja tarinoita.
Lukijamme on kulutusmyönteinen, laatutietoinen ja järkevä
kuluttaja. Haluamme jatkossakin olla suositelluin ja pidetyin
naistenlehti, joka puhuttaa, koskettaa ja lisää lukijoidemme
onnellisuutta.
Kodin Kuvalehti on vuonna 2012 entistä innovatiivisempi,
oivaltavampi ja tavoittavampi. Lisäämme monikanavaisuutta
ja tarjoamme media-asiakkaille uusia tapoja kohdata ja
käyttää Kodin Kuvalehden vahvaa brändiä.
Päätoimittaja Minna McGill
Kodinkuvalehti.fi
Kodin Kuvalehti PUUTARHASSA
Kodinkuvalehti.fi tarjoaa kävijöille hyvän arjen eväitä
– ihania ideoita kotiin, vinkkejä hyvään oloon, herkullisia
reseptejä ja paljon muuta. Sivustolla voi myös kurkistaa
kulissien taakse: miten jutut syntyvät ja mitä kuvauksissa tapahtuu. Kävijät panostavat itseensä, kuukauden
sisällä ollaan hankkimassa vaatteita, kirjoja, hoitopalveluita, menossa ravintolaan ja teatteriin. Kävijät toivovat
mainontaa sisustukseen, matkailuun, muotiin, vaatetukseen ja terveyteen liittyen.
Kodin Kuvalehti julkaisee erikoisnumeron intohimoisille kotipuutarhureille. Lehti esittelee kauneimmat pihat ja puutarhat, terasseja ja
parvekkeita unohtamatta. Paljon
hyötytietoa, vinkkejä ja inspiroivia
ideoita. Ydinkohderyhmänä puutarhanharrastajat ympäri Suomen.
Katso profiili- ja hintatiedot sekä muut digitaaliset
tuotteet www.mediaopas.fi
Ilmestyy 15.3.2012.
Painos 60 000 kpl
Hinta- ja aineistotiedot:
mediaopas.fi
Tuorat att www.mediaopas.fi
Kodin Kuvalehden tyypillinen naislukija on...

Johtavassa
asemassa,
toimihenkilö
KMT s10/k11, Levikki 2010
KMT Kuluttaja 2010 (lukuminuutit)
118
Johtaja tai ylempi toimihenkilö, 9 %
132
Ilmoituskoot ja -hinnat
110
Julkinen/yleishyödyllinen sektori, 32 %
128
35 001–75 000 €/v, 38 %
120
Yli 75 000 €/v, 16 %
136
100
Katso täydellinen lukijaprofiili www.mediaopas.fi
Levikki 174 710
131
35–44-vuotias, 16 %
Hyvätuloinen
Lukuminuutit/nainen 91 min.
127
45–54-vuotias, 20 %
Alempi toimihenkilö tai työntekijä, 17 %
Naislukijoita 464 000
Indeksi: kaikki naiset = 100
55–64-vuotias, 22 %
Aikuinen,
perheellinen
nainen
Lukijoita 568 000
110
120
130
140
150
Naisprofiili %
KMT Lukija s10/k11, nainen 12+ -vuotta, est. 2 285 000
2/1
460 x 297 mm
Ilmestymis- ja aineistoaikataulu
Nro
Ilmestyy
Varaus
Aineisto
1
29.12.11
24.11.11
1.12.11
Hyvää oloa ja painonhallintaa! Arjen helpot reseptit.
Sisustus & asuminen. Muoti. Kauneus. Matkailu.
2
12.1.
8.12.11
15.12.11
Muoti. Kauneus 40+. Ruoka. Autot. Asuminen.
3
26.1.
22.12.11
30.12.11
Talven suuri ruokalehti. Muoti, isot koot. Kauneus.
Sisustus & asuminen. Matkailu.
4
9.2.
9.1.
16.1.
Hyvän olon teemalehti. Terveysopas. Ruokaa rakkaudella.
Kännykät ja uusi tekniikka.
5
23.2.
23.1.
30.1.
Suuri muodin ja kauneuden lehti. 30+, 40+, 50+, 60+ -lukijamallit. Matkailu. Ruoka.
6
8.3.
6.2.
13.2.
Leivonta. Muoti. Kauneus. Ravitsemus. Sisustus & asuminen.
TUTKIMUSNUMERO.
7
22.3.
20.2.
27.2.
Kevään suuri sisustuksen ja asumisen lehti. Rakentaminen.
Kaunista puutarhaan. Matkailu.
8
5.4.
5.3.
12.3.
Puutarha ja parveke. Muoti. Hiukset. Vartalo. Ruoka.
Kotiapteekki.
9
19.4.
15.3.
22.3.
Kauneuden teemalehti. Mies ja kosmetiikka. Matkailu.
Asuminen & sisustus. Valokuvaus ja kamerat.
10
3.5.
28.3.
4.4.
Suuri äitienpäivälehti. Ruoka. Leivonta. Muoti. Kauneus.
Hyvä olo. Lahjat. Parveke kukkimaan. Kirjat.
1/1
230 x 297 mm
1/2 pysty
112 x 297 mm
1/2 vaaka
230 x 146 mm
1/4 pysty
60 x 297 mm
1/4 vaaka
230 x 74 mm
1/4 nurkka
112 x 146 mm
4 v/ €
1.1.2012
2/1
1/1
1/2
1/4
2./3.-kansi
Takakansi
Avausaukeama
2.-aukeama
Koko
19 400
9 700
6 700
4 920
10 830
11 180
21 450
21 340
11
16.5.
12.4.
19.4.
Valmiina juhliin! Koti kuntoon. Ruokatarjottavat ja kokkauksen
oikotiet. Muoti. Kauneus. Matkailu. Parveke & terassi.
12
7.6.
4.5.
11.5.
Piha ja puutarha. Ruoka. Kauneus. Luontomatkailu.
13
21.6.
21.5.
28.5.
Juhannus. Rakkautta ja romantiikkaa. Parhaat kesäkirjat.
Ruoka. Kauneus. Kesäkodit. Kotimaan lomakohteet.
14-15
5.7.
1.6.
8.6.
Kesän suuri lukulehti. Muoti. Ruoka. Kauneus. Kesäkodit.
16
9.8.
9.7.
16.7.
Arki haltuun! Takaisin töihin ja kouluun. Muoti. Kauneus.
Hyvä olo. Kevyt keittiö. Matkailu.
17
23.8.
23.7.
30.7.
Hyvän olon teemalehti. Liikunta ja ravitsemus. Keittiön
pienkoneet.
18
6.9.
6.8.
13.8.
Habitare-numero, sisustuksen ja asumisen teemalehti.
Kosmetiikan parhaat. Lähiruokaa. Matkailu.
19
20.9.
20.8.
27.8.
Syksyn suuri ruokalehti. Muoti. Kauneus. Sisustus & asuminen. Työelämä. 20
4.10.
3.9.
10.9.
Talvimuodin ja kauneuden teemalehti. Ikääntyminen
& kauneus. Autot. Matkailu.
Linjatiheys: 60/cm
Sidonta: liimasidonta
Painomenetelmä: offset
Painopaikka: Hansaprint Artukainen,
Artukaistentie 10, 20240 Turku
Aineistovaatimukset:
www.mediaopas.fi
Aineistoliikenne:
www.aikakausmedia.fi
21
18.10.
17.9.
24.9.
Oma talous ja raha. Ruoka. Muoti. Kauneus. Sisustus &
asuminen. TUTKIMUSNUMERO.
Muutokset ovat mahdollisia,
tarkista www.mediaopas.fi
22
1.11.
1.10.
8.10.
Pikkujoulukausi alkaa. Juhlavaatteita äidille ja tyttärelle.
Vuoden parhaat kirjat.
23
15.11.
15.10.
22.10.
Joululeivonta. Muoti. Kauneus. Sisustus & asuminen.
Joulun lahjat. Matkailu.
24
4.12.
2.11.
9.11.
Kaikki mitä tarvitaan unelmien jouluun. Ruoka. Sisustus.
Koristelu & kattaus. Viime hetken lahjavinkit.
Määräpaikkakorotus +10 %.
ALV +23 %