esitteestämme

d o m e stic
Kestävän kehityksen ratkaisuja ympäristötekniikassa:
- jätevedenkäsittelyä ja biologisia wc-laitteita kesämökeille, loma-asunnoille, pientaloihin
RAITA technology on ympäristötekniikkaan erikoistunut yritys.
Yrityksen tuotteet ja menetelmät perustuvat pitkään kokemukseen ympäristötekniikan alalla. Puhtaan veden käsittelylaitteista 1950 luvun alussa alkanut toiminta on laajentunut
1960 luvulla jätevedenpuhdistuslaitteistoihin, 1970 luvulla
biologisiin wc-järjestelmiin ja 1980 luvulla kompostointiin.
Toimintaan on kuulunut yksittäisten tuotteiden myymisen
lisäksi aina myös kokonaismenetelmien toimitukset vaativimpiin kohteisiin. Tänä päivänä tarjoamme asiakkaillemme
pitkälle kehitettyjä ympäristötekniikan ratkaisuja haja-asutuksen jätevedenkäsittelyratkaisuiksi, wc-järjestelmiksi ja
kompostointiratkaisuiksi.
Laitteistomme on Suomessa kehitettyjä, korkealaatuisia
järjestelmiä.
Onnistunut toimitus koostuu alansa ammattilaisten yhteistyöllä suoritetusta toimitusketjusta. Siihen kuuluu;
environment
1. asiakkaan tarpeen kartoitus
2. ammattitaitoinen asiakaslähtöinen suunnittelu
(yhteistyössä itsenäisen suunnittelijan kanssa)
3. korkealaatuinen tekninen toteutus ja laitteiston
asennus (yhteistyössä itsenäisen asennusliikkeen
kanssa)
4. joustavan asiakkaan tarpeiden mukaan “räätälöidyn” huoltopalvelun
Ole yhteydessä meihin ja kuule RAITA – sustainable solutions – toimituksesta lisää.
Yrityksen toiminta
Biologis-kemialliset puhdistamot pientaloihin sivu 14
Säiliöt, Biomoduulit, pumppaamot sivu 12
HS puhdistamot loma-asunnoille pientaloihin sivu 10
AQ biologiset wc-laitteistot loma-asunnoille, pientaloihin sivu 8
EV ekovessat – kompostoivat ekovessat kesämökeille sivu 6
BioBox puhdistamot- biologiset puhdistamot kesämökeille sivu 4
BioBox puhdistamot- biologiset puhdistamot kesämökeille
(pesu- ja huuhteluvedet)
Biologiseen mikrobitoimintaan perustuva puhdistus tapahtuu suodatinelementeissä. Niiden avulla
biosuodatus (biofilmi) prosessi on tehostettuna
pienessä tilassa. Elementeissä olevat mikrobit
poistavat jätevedestä orgaanista ainesta, epäpuhtauksia ja ravinteita.
Elementtien suuren pinta-alan (vastaa maasuodatuksessa 4-10 m2) ja hyvän ilmankierron ansiosta puhdistus on hyvin tehokasta.
BioBox toimii hyvin kohteissa, joissa on kuormitusvaihteluita. Tehostettu suodatin reagoi nopeasti kuormituksen muutokseen. Puhdistettu
vesi voidaan johtaa ojaan, kivipesään tai suodattaa maahan. Veden maahan johtamiseen voidaan
käyttää myös suodatuslevyä (BM).
Puhdistamo poistaa orgaanista ainesta, epäpuhtauksia ja ravinteita tiukempien ranta- ja pohjavesialueille tarkoitettujen haja-asutussäännösten mukaisesti (BOD 90%, P 85 %, N40 %).
Käyttökulut ovat vähäisiä, suodatinelementtejä puhdistetaan 2-4 vuoden välein ja vaihdetaan
10-15 vuoden välein. Hoito on helppo suorittaa
itse. Suodatinelementit nostetaan ylös ja ne puhdistetaan harjaamalla tai pesemällä.
Puhdistamon tehoa voidaan suurentaa seuraavasti:
• jätevesi voidaan esikäsittellä saostuskaivossa (SK)
• kaksi tai useampi BioBox yksikkö voidaan
asentaa rinnan
• puhdistettu vesi voidaan johtaa jatkokäsittelyyn suodatinlevy- tai biomoduulisuodatukseen (BM)
Elementeistä puhdistettava jäte kompostoidaan
tai toimitetaan jätehuoltoon. Loka-auto tyhjennystä ei tarvita. Myös saostuskaivoa käytettäessä liete voidaan käsitellä lieteyksiköllä (SAV).
BioBox puhdistamo soveltuu vähäisille vesimäärille (max 300 l/ 24 h), kuten kantovesille.
BioBox XL puhdistamo soveltuu suuremmalla
vesimäärälle (max 400 l/ 24 h).
Mallisto, varustetaso, lisävarusteet:
Malli
Kapasiteetti l/ 24 h
SK420
SK600
SK1200
SAV
BM
Pakor
BioBox
300
+
–
–
+
+
+
Bio-Box XL
400
+
+
+
+
+
+
Sk420 + BioBox XL pakor + BM
BioBox
BioBox XL
EV kompostoivat ekovessat
Kesämökit, loma-asunnot, omakotitalot, yleisökohteet
EV on ympäristöystävällinen, vedetön ekovessamallisto moneen käyttöön. Jätevesien suurin
ravinnemäärä on konsentroituneena virtsassa.
EV ekovessamallistossa on eri mahdollisuuksia
virtsan ja kosteuden käsittelemiseksi:
ECO;
Virtsa käsitellään kompostoinnin yhteydessä, jolloin lähes kaikki kosteus ja ravinteet
hyödynnetään prosessissa kompostointiastiassa. Kosteus, jota ei käsitellä kompostoinnissa kerätään ylivuotoastiaan.
SEP;
Virtsa erotellaan istuimen yläosassa ja
johdetaan erilliseen keräykseen.
Kun virtsa hyödynnetään kompostoinnissa
muodostuu ylimääränestettä vähän (1-5 % virtsan määrästä) ja ravinteet hyödynnetään kompostoinnissa, joka pienentää tyhjennettävän
jätteen määrää. Ihminen tuottaa virtsaa n 1-2 l
vrk:ssa (esimerkiksi 3 ihmistä 50 vrk:ssa tuottaa
noin 150-300 l virtsaa). Kaikki EV ekovessat soveltuvat myös sisäkäyttöön. Ne voidaan varustaa tarvittaessa säädettävällä puhaltimella (PU).
Lisäastia tai lisävaunu (LV) on saatavilla
kaikkiin malleihin, jolloin kapasiteetti kaksinkertaistuu ja astia/vaunu toimii kompostiastiana prosessin loppuun saakka.
ECO-SEP;
Virtsa erotellaan istuimen yläosassa ja
johdetaan biosuodatukseen kompostointiastiassa. Biosuodatus on astiassa omassa
tilassaan tai erillisessä biosuodinyksikössä (BS).
Virtsa ei suodatu ulosteiden läpi ja nesteen mikrobipitoisuudet eivät ole korkeita. Kosteus, jota
ei käsitellä kompostoinnissa voidaan kerätä ylivuotoastiaan tai ohjata jätevesijärjestelmään.
Mallisto, varustetaso, lisävarusteet:
Malli
Kapasiteetti k-vrk
ECO
SEP
ECO-SEP
Istuintaso
Istuin
BS
LV
PU
EV MINI
60
+
+
+
–
–
+
+
+
EV MINI L
120
+
+
+
–
–
+
+
+
EV 60
60
+
+
+
+
+
+
+
+
EV120
120
+
+
+
+
+
+
+
+
EV 200
250
+
+
+
+
+
+
+
+
EV 400
400
+
+
+
+
+
+
+
+
Toimitus sisältää laitteet, ilmastointiputket (2,5 m), nesteputket 2 m, nestesäiliön.
Biologiset AQ wc:t (erotteleva)
Loma-asunnot, omakotitalot
AQ biologinen wc:ssä käytetään wc-istuinta (13 kpl) jätösten huuhteluun ja kuljettamiseen.
Kompostointitilan päälle sijoitettu erotinyksikkö erottaa nesteet ja kiintoaineksen toisistaan.
Kiintoaineen kompostointiyksikköön (uloste,
paperit) ja nesteen (virtsa, huuhteluvesi) ravinteidenpoistoyksikköön. Kiintoaines kompostoidaan, neste käsitellään ja johdetaan käsittelyn
jälkeen samaan jätevesijärjestelmään pesu- ja
huuhteluvesien kanssa.
AQ vessat vähentävät jätevesien syntymistä
kiinteistöllä huomattavasti. Wc-jätteet muodostavat suurimman osa kiinteistön kokonaisjätevesikuormasta. “Pesu- ja huuhteluvesien”
käsittely on helppo järjestää yksinkertaisin puhdistusmenetelmin.
Lisäastia tai lisävaunu (LV) on saatavilla kaikkiin malleihin, jolloin kapasiteetti kaksinkertaistuu ja astia/vaunu toimii kompostiastiana prosessin loppuun saakka.
WC istuimena käytetään, joko normaalia
wc-istuinta, jolloin eroteltu neste käsitellään
ravinteidenpoistoyksikössä (NP) tai erottelevaa
istuinta (SEP), jolloin virtsa kerätään erilliseen
säiliöön.
Tekniset laitteet sijoitetaan lämmitettyyn tilaan, kellariin, syvennykseen rakennuksen alapuolelle tai erilliseen rakennukseen.
Mallisto, varustetaso, lisävarusteet:
Malli
Kapasiteetti k-vrk
NP
SEP
LV
AQ 60
60
+
+
+
AQ 120
120
+
+
+
AQ 200
250
+
+
+
AQ 400
450
+
+
+
Toimitus sisältää laitteet, putkistot erotin-, kompostointi ja NP- yksikön välillä (ei wc-istuinta).
AQ wc
HS puhdistamot loma-asunnoille pientaloihin
Biologiseen mikrobitoimintaan perustuva
puhdistus tapahtuu suodatinelementeissä.
Niiden avulla biosuodatusprosessi (biofilmi)
on tehostettuna pienessä tilassa. Elementeissä
olevat mikrobit poistavat jätevedestä orgaanista
ainesta, epäpuhtauksia ja ravinteita.
Elementtien suuren pinta-alan (vastaa maasuodatuksessa 30-40 m2) ja hyvän ilmankierron ansiosta puhdistus on hyvin tehokasta.
Biologista prosessia tehostetaan kierrättämällä ilmapumpulla jätevettä suodattimen lävitse ja samalla hapettamalla sitä. HS puhdistamo
toimii hyvin kohteissa, joissa on kuormitusvaihteluita. Tehostettu suodatin reagoi nopeammin
kuormituksen muutokseen.
Puhdistettu vesi voidaan johtaa ojaan, kivipesään tai suodattaa maahan. Veden maahan johtamiseen voidaan käyttää myös suodatuslevyä
(BM). Puhdistamo poistaa orgaanista ainesta ja
ravinteita tiukempien ranta- ja pohjavesialueille
tarkoitettujen haja-asutussäännösten mukaisesti
(BOD 90%, P 85 %, N40 %). Saostuskaivoon
kertynyttä lietettä tyhjennetään kerran vuodessa. Liete tyhjennetään loka-autolla pois kuljetettavaksi tai se voidaan niin haluttaessa kuivattaa
ja kompostoida kiinteistöllä lieteyksikössä (SAV).
Poistuvan veden suodatin ja biosuodatinelementit puhdistetaan tarpeen mukaan kerran 24 : ssä vuodessa. Elementeistä puhdistettava jäte kompostoidaan tai toimitetaan jätehuoltoon.
Mallisto, varustetaso, lisävarusteet:
Malli
10
Kapasiteetti l/ 24 h
Pakor
SAV
BM
HS0.6 SA
750
400/600
+
+
HS0.6
750
400/600
+
+
HS1
100
400/600
+
+
Myös suurempia malleja saatavilla
Ilmapumpun (40 W) kalvosarjan vaihto on 2-4
vuoden välein. Puhdistamon käyttöikä on pitkä
huollettavuutensa ansiosta.
HS puhdistamon korkeutta voidaan lisätä korotusosilla (Pakor).
Valmis pakettipuhdistamo:
Kaikki valmiina toimitettava pakettipuhdistamo sisältää kaikki säiliöt ja laitteet.
Saneerauspuhdistamo (SA):
Puhdistamon rakenteessa hyödynnetään
kiinteistöllä jo olevia kaivoratkaisuja, esikäsittelykaivoina. SA malleissa toimitukseen sisältyy
prosessisäiliö, tekninentila ja laitteet.
Pumppaamot
Pumppaamolla kiinteistön jätevesi voidaan siirtää parempaan jäteveden
käsittelypaikkaan tai liitettäväksi suurempaan järjestelmään.
Laajasta kaivovalikoimastamme löytyy ratkaisu myös hankaliin kohteisiin. Pumppaamon sydän on teknisesti vahva pumppu oikeassa käyttökohteessa. Valikoimassamme on johtavien pumppuvalmistajien parhaat
tuotteet (Grundfos, Xylem, Flygt, Abs).
Pumppukaivon korkeutta voidaan lisätä korotusosilla (Pakor).
Mallisto, varustetaso, lisävarusteet:
Malli
(dia mm)
Korkeus
(mm)
Pakor
Keskisolapumppu
Isosolapumppu
Silppuripumppu
PK 600
800/1200/2200
400/600
+
+
+
PK 900
1400/2200
400/600
+
+
+
PK 1200
1200/1800
400/600
+
+
+
Myös suurempia malleja saatavilla
11
Säiliöt
Umpisäiliömme ja saostuskaivomme ovat kokoluokkaan
4,5 m3 saakka valmistettu rotaatiovalulla polyeteenimuovista (PE). Tätä suuremmat säiliöt ovat lasikuitua (LK).
Saostuskaivot on varustettu poistosuodattimella. Saostuskaivoja käytetään esikäsittelyyn ennen biologista puhdistusta (biomoduulit).
Umpisäiliöt voidaan varustaa pintahälyttimillä.
Säiliöt toimitetaan ankkurointipaketin kanssa. Säiliöillämme on 10 vuoden takuu
Umpisäiliömallisto, varustetaso, lisävarusteet:
Umpisäiliöt
Sakokaivot
Malli
Materiaali
Malli
Materiaali
1300
PE
420
PE
2000
PE
1200
PE
2600
PE
1900
PE
4000
PE
2300
PE
4500
PE
4300
PE
6000
LK
10000
LK
16000
LK
Myös suurempia säiliöitä on saatavilla.
SK1200
Kombisäiliöt
Malli
6000/2000 l
Materiaali
LK
Biomoduulijärjestelmät,
fosforinpoistojärjestelmät
Biomoduulit toimivat kasvualustana jäteveden puhdistusmikrobeille. Moduulien rakenteen ansiosta niissä on paljon
kasvualustaa sekä hyvä ilmankierto. Biomoduuleilla puhdistus imeytys- tai suodatuskentässä voidaan suorittaa pienessä tilassa.
Biologisen puhdistuksen rinnalle tai jälkeen voidaan toimittaa fosforinpoistojärjestelmä.
Mallistossamme on valmiita paketteja erilaisiin kohteisiin.
Biomoduulikenttä 1,25m3/24h
WC-vedet
Harmaat
vedet
KEM
K
MLI
P
Puhdistamot 1-3 taloutta:
Tehokasta, helppohoitoista jäteveden puhdistusta
Pientalon puhdistamo on edullinen hankkia ja käytössään
varmatoiminen ja pitkäikäinen. Käyttökulut koostuvat energiasta, kemikaalista ja lietteentyhjennyksestä. Vuotuinen
käyttökustannus on 30-50 euroa / käyttäjä. Tekninen huolto suositellaan tehtäväksi 1-3 vuoden välein. Sopimukseen
perustuvaan huollon vuotuiseksi kustannukseksi muodostuu 30-50 euroa/ käyttäjä. Käyttökulu vaihtelee puhdistamon koon ja käyttöasteen mukaan.
Usean kiinteistön liittäminen samaan puhdistamoon
tuo merkittäviä säästöjä hankinta – ja käyttökuluissa. Liittäminen tapahtuu viettoviemärillä tai paineviemäröinnillä
(pumppaamo).
Puhdistamotoimituksemme on sisällöltään laaja:
• Toimitus sisältää laitteiston sekä asennus- ja käyttöohjeet
• Puhdistamon asennuksen tarkastus kuuluu toimitukseen
• Puhdistusprosessin käynnistys kuuluu toimitukseen
• Käyttökoulutus käyttäjille kuuluu toimitukseen
PA 0.8
PA 2
K
X
ILM
K
Puhdistamotoimituksemme
erilaisiin pientalon tarpeisiin:
Valmis pakettipuhdistamo:
Saneeraus- ja kaivopuhdistamo:
Kaikki valmiina toimitettava pakettipuhdistamo sisältää kaikki säiliöt ja laitteet.
Puhdistamon rakenteessa hyödynnetään kiinteistöllä jo olevia kaivoratkaisuja, esikäsittelykaivoina ja lietekaivoina.
Kaikissa malleissamme puhdistusprosessin
tuottama liete käsitellään ja kuivatetaan kompostoitavaksi puhdistamon yhteyteen sijoitetulla kuivatusyksiköllä tai vaihtoehtoisesti liete
voidaan kerätä erilliseen säiliöön, jota tyhjen-
Saneerausmalli, jossa esikäsittelykaivona vanha kaivo
(umpisäiliö tai sakokaivo) voidaan toimittaa lietekorilla
tai lietesäiliöllä (voi olla vanha kaivo tai uusi säiliö).
netään loka-autolla kunnalliseen lietteenvastaanottopisteeseen.
Pienten puhdistamoiden puhdistusteho
vastaa asetuksen 209/2011 (haja-asutuksen
jätevedet) tiukempaa vaatimustasoa. Puhdistamot on testattu viranomaisvalvonnan
alaisissa testeissä (mm. Suomen ympäristökeskuksen testaus) sekä lukuisissa käytännön
kohteissa.
K
X
4
ILM
P2
PP
P1
Vanhojen kaivojen kartiot ja yläosat puretaan ja
uudet sisäkaivot asennetaan kuvan mukaisesti.
Kohteessa lietteenkeräys järjestetty lietekaivolla.
Mallisto, varustetaso, lisävarusteet:
Malli
PA KAIVO SA
Kapasiteetti
käyttäjää
Kapasiteetti
Talouksia
KY
LS
GSM
5-10
1
KY 30/KY 120
LS 450/1000/ 2000
+
PA 0.8 SA
6
1
KY 30/KY 120
LS 450/1000/ 2000
+
PA 0.8
6
1
KY 30/KY 120
LS 450/1000/ 2000
+
PA 1 SA
9
1-2
KY 30/KY 120
LS 450/1000/ 2000
+
PA 1
9
1-2
KY 30/KY 120
LS 450/1000/ 2000
+
PA 2 SA
16
1-3
KY 30/KY 120/KY 200
LS 1000/2000 4500
+
PA 2
16
1-3
KY 30/KY 120/KY 200
LS 1000/2000 4500
+
Myös suurempia säiliöitä on saatavilla.
15
INFRA
Kestävän kehityksen ratkaisuja ympäristötekniikassa:
- jätevedenkäsittelyä kiinteistöryhmille, kylille, maataloudelle, teollisuudelle
Myös muita ratkaisuja:
Infra – tuotteet jätevedenkäsittelystä kiinteistöryhmille. Kylille, maataloudelle, teollisuudelle ovat omassa esitteessään.
Noudatamme omaa ympäristö- ja laatuohjelmaa toiminnassamme. Edellytämme myös
yhteistyökumppaneiltamme korkeaa laatua
tuotannossa, asennuksissa ja toimituksissa.
(ISO ja CE).
Tutustu lähemmin www.raita.com sivuilla
eri tuotteiden toimintaan ja malleihin.
Haja-asutuksen ympäristötekniikkaa
isompiin ja haastaviin kohteisiin
ENVIRONMENT RAITA TECHNOLOGY on ympäristötekniikkaan erikoistunut yritys. Yrityksen
tuotteet ja menetelmät perustuvat pitkään kokemukseen ympäristötekniikan alalla.
Kiitos pitkän kokemuksen, pystyy environment RAITA technology toteuttamaan myös
suurempia ja haastavampia kohteita ja kokonaisuuksia.
Pyydä kilpailukykyinen ratkaisu
kohteeseesi
Ankkuritie 2, 21590 Karuna
NÄYTTELY
Tuotteemme edustavat alan terävintä kehitystä
tarjoten tehokkaita ja luotettavia menetelmiä
tämän päivän tarpeisiin.
BAT (best available techlogy) tarkoittaa korkealaatuista teknistä toteutusta kilpailukykyiseen hintaan.
Tarjoamme asiakkaillemme laajempaa
toimintamallia, (sivu 2).
Astrakanintie 194, 05200 Rajamäki
TUOTANTO, TAVARATOIMITUKSET
Kuusikkotie 25, 01380 Vantaa
NÄYTTELY
 +358 400 912 111 | [email protected]
www.raita.com