Kokousasia PDF

Kaupunkikehityksen lautakunta
§ 29
18.06.2014
LAUSUNTO BOLIDEN HARJAVALTA OY:N RIKKIHAPPOTEHTAAN RAKENTAMISEN
YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSESTA
87/05.52.523/2014
Kaula § 29
Ympäristöinsinööri Reijo Roininen:
Varsinais-Suomen
elinkeino-,
liikenneja
ympäristökeskuksessa
(ELY-keskus) on ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain
mukaista
yhteysviranomaisen
lausuntoa
varten
käsiteltävänä
ympäristövaikutusten arviointiselostus, joka koskee Boliden Harjavalta Oy:n
uuden rikkihappotehtaan rakentamista ja käyttöönottoa. Ympäristövaikutusten
arviointiselostuksessa
esitetään
tiedot
hankkeesta
ja
sen
toteuttamisvaihtoehdoista sekä arvio niiden ympäristövaikutuksista.
Boliden Harjavalta Oy:n vuonna 1984 rakennettu rikkihappotehdas 6 on
tulossa teknisen käyttöikänsä päähän. Sen takia on tullut ajankohtaiseksi
suunnitella korvaavan uuden rikkihappotehtaan rakentamista ja käyttöönottoa.
Uusi rikkihappotehdas 8 (RHT 8) rakennetaan samaan osaan
Suurteollisuuspuistoa kuin missä muut rikkihappotehtaat sijaitsevat. Vuonna
1995 rakennettu rikkihappotehdas 7 jää toimimaan uuden rikkihappotehtaan
rinnalle. Uuden rikkihappotehdas 8:n tuotantokapasiteetti tulee olemaan
suurempi kuin käytöstä poistuvan vanhan tehtaan, mikä mahdollistaa myös
sulaton kapasiteetin noston tulevaisuudessa.
Hankkeen tavoitteena on turvata Boliden Harjavallan toimintamahdollisuudet
varmistamalla riittävä rikin käsittelykapasiteetti tällä hetkellä sekä myös siinä
tilanteessa, että sulaton kapasiteettia nostetaan. Tavoitteena on korvata vanhaa
prosessitekniikkaa uudella, jolloin voidaan tuottaa laadultaan parempaa
rikkihappoa ja saadaan käsiteltyä sulatustoiminnassa muodostuva
rikkidioksidikaasu häiriöttömämmin ja turvallisesti.
Kaupunkikehityksen lautakunta antoi lausuntonsa hankkeen YVA-ohjelmasta
kokouksessaan 11.12.2013/§ 56.
Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus pyytää
Harja-vallan kaupungin lausuntoa arviointiselostuksesta 4.7.2014 mennessä.
Lausunnossa tulisi ottaa huomioon mahdollisuuksien mukaan lain
ympäristövaikutusten arvioinnista (ns. YVA-laki 468/1994) 2 §:n 1 momentin
1 kohdassa mainitut seikat. Lausunto pyydetään toimittamaan ensisijaisesti
sähköisesti tekstikopioinnin mahdollistavassa muodossa osoitteella
[email protected].
Hankkeen YVA:n mukaiset vaihtoehdot ovat:
VE 0: Hanketta ei toteuteta. Uutta rikkihappotehdasta ei rakenneta, rikkihapon
valmistusta jatketaan nykyisillä tehtailla. 1984 rakennettu rikkihappotehdas 6
poistuu käytöstä tultuaan teknisen käyttöikänsä päähän arviolta noin viiden
vuoden kuluttua. Rikkihapon tuotannon vähentyminen rajoittaa yhtiön
metallintuotantoa.
VE 1: Rakennetaan kokonaan uusi rikkihappotehdas tarvittavine
aputoimintoineen. Uuden tehtaan maksimituotantokapasiteetti on 2 600 tonnia
vuorokaudessa 100-prosenttisena rikkihappona ilmoitettuna. Uudella tehtaalla
korvataan vanhin, vuonna 1984 rakennettu rikkihappotehdas 6 (kapasiteetti 1
000 tonnia vuorokaudessa) ja toisaalta lisätään Boliden Harjavalta Oy:n
rikkihapon kokonaistuotantokapasiteettia noin 50 % eli 3 400 tonnista
vuorokaudessa 5 000 tonniin vuorokaudessa. Vuonna 1995 rakennettu
rikkihappotehdas 7(kapasiteetti 2400 tonnia vuorokaudessa) jää käyttöön
uuden tehtaan rinnalle. Hankkeesta vastaava on Boliden Harjavalta Oy.
YVA:n vaiheet ovat yleisesti seuraavat:
1.
2.
3.
4.
5.
arviointimenettelyn aloittaminen (arviointiohjelma)
yhteysviranomaisen lausunto arviointiohjelmasta
arviointiselostus
arviointiselostuksesta kuuleminen (tämänhetkinen vaihe)
arviointimenettelyn
päättyminen
(yhteysviranomaisen
arviointiselostuksesta)
lausunto
Nyt kyseessä on siis tämän hankkeen YVA-lain neljäs vaihe
(arviointiselostuksesta kuuleminen), jossa annetaan lausunto siitä riittääkö
hankkeesta vastaavan laatima arviointiselostus ja jos katsotaan että se ei riitä,
niin esitetään mielipiteet siitä, miten arviointiselostusta tulisi vielä täydentää.
Arviointiohjelmassa esitetyt ja yhteysviranomaisen lausunnossa esiin nostetut
selvitykset on tehty. Ne on koottu varsinaisen arvioinnin kanssa
arviointiselostukseen, joka valmistui toukokuussa 2014.
Arvioidut vaikutukset ja arviointimenetelmät
Arvioitavat vaikutukset
hankekohtaisesti.
tarkennetaan
jokaisessa
Tässä hankkeessa on arvioitu erityisesti
 Melua ja sen vaikutuksia
 Vaikutuksia ilmanlaatuun
 Riskejä ja poikkeustilanteita (liittyvät
pohjaveteen)
 Vaikutuksia maisemaan
YVA-menettelyssä
ilmanlaatuvaikutuksiin
ja
 Vaikutuksia ihmisiin edellä mainittujen vaikutusten välityksellä.
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä on hyödynnetty nykyisen
toiminnan tarkkailujen tuloksia ja selvityksin aikaisemmin kerättyä tietoa
Suurteollisuuspuiston ympäristöstä sekä hankkeen esisuunnitelmista.
Vaikutukset on arvioitu YVA-lainsäädännön edellyttämässä laajuudessa koko
toiminnan elinkaari huomioiden.
Tällaisia selvityksiä ovat mm.
 Laitoksen teknisten vaatimusten erittely ja esisuunnitelmat
 Boliden Harjavalta Oy:n toimintojen, päästöjen ja ympäristötarkkailujen
seurantatiedot
 Suurteollisuuspuiston alueella ja ympäristössä tehdyt melun
leviämisselvitykset
 Kokemäenjoen vesistön yhteistarkkailuraportit
 Harjavallan ilmanlaadun yhteistarkkailuraportit
 Alueen osayleiskaavat ja asemakaavat sekä niiden yhteydessä tehdyt
ympäristöselvitykset ja luontokartoitukset
YVA-selostus on toimitettu yhteysviranomaiselle Varsinais-Suomen
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen toukokuussa 2014.
Vaikutukset jos hanketta ei toteuteta:
Hankkeen toteuttamatta jättäminen (VE 0) ei ole Boliden Harjavallalle
todellinen vaihtoehto, mistä syystä edellä on keskitytty hankkeen
toteuttamisen (VE 1) vaikutusten arviointiin. Mikäli hanketta ei toteutettaisi ja
toimintaa jatkettaisiin nykyisillä tehtailla, kasvaisivat päästöt ilmaan
rikkihappotehdas 6:n häiriö- ja vikatilanteiden yleistyessä. Lisääntyneiden
päästöjen seurauksena hajuhaitat lähialueella yleistyisivät ja haitat saattaisivat
olla entistä voimakkaampia. Laitteiden ja putkien ikääntyessä kaasuvuotojen
ohella myös happovuotojen ja muiden häiriötilanteiden esiintymisen
todennäköisyys kasvaisi. Lopulta rikkihappotehdas 6 jouduttaisiin poistamaan
käytöstä, koska tehtaan turvallinen käyttö ei teknisen käyttöiän ylittämisestä
johtuen olisi enää mahdollista. Rikkihappotehtaan käytöstä poistaminen
johtaisi riittämättömään sulattokaasujen käsittelykapasiteettiin ja sulattojen
toiminnan rajoittamiseen, jonka laajuus on kuvattu edellä luvussa 3.3.2.
Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista.
Vaikutuskohde
Yhdyskuntarakenne ja
maankäyttö
Elinkeinoelämä
Arvioitu vaikutus
Hanke ei edellytä muutoksia kaavoitukseen eikä
nykyiseen maankäyttöön.
Rakentaminen lisää työvoimatarvetta tilapäisesti,
mutta toiminnan aikana käytetään nykyistä henkilöstöä.
Maisema ja
kulttuuriympäristö
Liikenne
Melu ja tärinä
Ilmanlaatu
Maa- ja kallioperä
sekä pohja- ja
orsivedet
Pintavedet
Luonto ja
luonnonsuojelu
Riskit ja
poikkeustilanteet
Ihmisten terveys,
elinolot ja viihtyvyys
Luonnonvarojen
hyödyntäminen
Rikkihappotehdas sijoittuu rakennetulle alueelle
joten muutoksia maisemarakenteeseen ei ole.
Uusi rikkihappotehdas ei merkittävästi poikkea muista
lähellä sijaitsevista teollisuusrakennuksista, joten
mainittavaa vaikutusta alueen maisemakuvaan ei ole.
Läheisen kulttuuriympäristön arvot eivät vaarannu
uuden rikkihappotehtaan rakentamisen myötä.
Rikkihappokuljetusten määrät kasvavat otettaessa
tehtaan täysi kapasiteetti käyttöön. Liikenteen
lisääntymisestä ei kuitenkaan aiheudu muita
merkittäviä vaikutuksia.
Liikenteen lisääntyminen ei vaikuta merkittävästi
liikenneturvallisuuteen.
Rakennusten sijoittelun ja
meluntorjuntatoimenpiteiden ansiosta melun
leviäminen vähenee nykytilanteeseen verrattuna.
Tärinää ei aiheudu.
Vaikutus on positiivinen. Uudempi tekniikka pienentää
päästöjä tuotettua rikkihappotonnia kohden ja
vähentää hajapäästöjen muodostumista.
Normaalitoiminnasta ei aiheudu päästöjä tai
vaikutuksia maaperään tai pohja- tai orsiveteen.
Rakentaminen ei edellytä louhintaa.
Vaikutus on positiivinen. Jokiveden käyttö
jäähdytysvetenä päättyy, jolloin myös lämpökuorma
jokeen vähenee merkittävästi.
Ei vaikutuksia.
Vaikutukset ovat positiivisia. Uudempi tekniikka ja
parempi riskien hallinta vähentävät riskejä ja
pienentävä poikkeustilanteiden todennäköisyyttä.
Hanke vähentää ihmisten terveyteen kohdistuvia
vaikutuksia. Hanke voi toteutuessaan parantaa asuin- ja
elinympäristön viihtyisyyttä.
Vaikutukset ovat positiivisia. Rikasteiden
hyödyntämisaste sulatoilla pysyy mahdollisimman
suurena. Jokiveden käyttö jäähdytysvetenä päättyy.
Sivuvirrat (pesuhappo ja elohopeasakka) voidaan
hyödyntää Boliden Kokkolan prosessissa.
Jatkotoimenpiteet
Tarvittavat suunnitelmat, luvat ja päätökset
Uuden rikkihappotehtaan rakentaminen vaatii suunnitelmia ja lupia, joita
ryhdytään laatimaan ja hakemaan välittömästi ja osittain jo samanaikaisesti
YVA:n kanssa. YVA-vaiheen jälkeen käynnistyy hankkeen ympäristöluvan
hakuvaihe.
Muita
tarvittavia
lupia
ovat
mm.
rakennuslupa,
kemikaalilainsäädännön mukaiset selvitykset ja mm. Tukes valvontaan
kuuluvat luvat (paineastiat).
Lausunnot ja mielipiteet
Arviointiselostuksesta voi esittää mielipiteitä ja antaa lausuntoja kirjallisesti
toimittamalla
ne
Varsinais-Suomen
elinkeino-,
liikenneja
ympäristökeskukseen 4.7.2014 mennessä osoitteella Itsenäisyydenaukio 2,
20800 Turku, tai PL 523, 20101 Turku tai sähköpostitse
[email protected].
ELY-keskuksen sivuille on liitetty myös mielipidelomakepohja, jota voi
käyttää mielipiteen esittämisessä. Mielipiteet osoitetaan ELY-keskuksen
yhteysviranomaiselle, jonka yhteystiedot on esitetty lomakepohjassa.
Yhteysviranomainen pyytää selostuksesta myös lausuntoja eri alojen
viranomaisilta. YVA-menettely päättyy yhteysviranomaiseen antamaan
lausuntoon syyskuussa 2014.
Arviointiselostus on nähtävänä Harjavallassa 20.5. – 4.7.2014 seuraavasti:
 Harjavallan kaupungin teknisen viraston neuvonta, Keskustie 5b,
Harjavalta
 Harjavallan kaupunginkirjasto, Myllykatu 1, Harjavalta
Arviointiselostus on luettavissa myös Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen kotisivulla
www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi.
Tarkemmin (ympäristöinsinöörin tarkennus):
http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Asiointi_ja_luvat/Ymparistovaikutusten_arvioin
ti/YVAhankkeet/Boliden_Harjavalta_Oyn_uuden_rikkihappotehtaan_rakenta
minen_Harjavallassa/Boliden_Harjavalta_Oyn_uuden_rikkihappot%2827299
%29
Google-haulla hankkeen asiakirjat löytyvät helpoimmin hakusanalla:
”Boliden Harjavalta Oy:n uuden
Harjavallassa” ilman lainausmerkkejä.
rikkihappotehtaan
rakentaminen
Hanketta ja arviointiselostusta on esitelty yleisölle tiistaina 27.5.2014 Boliden
Harjavalta Oy:n kerhotalolla. Tilaisuudessa osallistujilla oli mahdollisuus
esittää mielipiteitä selostuksesta. Ympäristöinsinööri ja kaupungingeodeetti
olivat myös paikalla.
Lisätietoja
Hankkeesta ja arviointiselostuksesta lisätietoja antavat Boliden Harjavalta
Oy:stä Hanna-Leena Heikkilä, p. 050 564 9355 ja Ramboll Finland Oy:stä
Antti Lepola, p. 040 588 7557 ja Janne Kekkonen, p. 040 7438568.
Arviointimenettelystä lisätietoja antaa Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta
Seija Savo, p.040 769 9066.
Yhteysviranomaisen lausunto arviointiselostuksesta tulee nähtäville
Harjavallan kaupungin teknisen viraston neuvontaan ja Harjavallan
kaupunginkirjastoon noin 5.9.2014 alkaen kuukauden ajaksi.
Arviointiselostusta esitellään kokouksessa.
Esityslistan liitteenä: rikkihappotehtaan YVA-selostus (ilman liitteitä).
Kaupungingeodeetin ehdotus: Kaupunkikehityksen lautakunta päättää
ilmoittaa lausuntonaan Harjavallan kaupunginhallitukselle Boliden Harjavalta
Oy:n rikkihappotehtaan rakentamista koskevasta ympäristövaikutusten
arviointiselostuksesta seuraavaa:
1. selostus antaa riittävät tiedot hankkeen ympäristö- yms. vaikutuksista
2. Vaihtoehto 0 (VE 0) ei Harjavallan kannalta ole suotava.
3. Kaupunkikehityksen
lautakunnalla
ei
ole
huomautettavaa
selostuksesta.
Lisätietojen antaja: Ympäristöinsinööri Reijo Roininen, puh. 044 432 5408.
Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.