YHTEISTYÖTIEDOTE Bintec Oy ja Limab Oy

REVOLUTIONARY X-RAY SYSTEMS
YHTEISTYÖTIEDOTE
Bintec Oy ja Limab Oy
Mittalaitevalmistajat Bintec Oy ja Limab Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen,
jonka tavoitteena on tehostaa ensisijaisesti laitteiden myyntiä, mutta myös kehittää
yhteistä mittalaitekonseptia eteenpäin siten, että tukin 3D- ja röntgenmittaustekniikat
yhdistetään saumattomasti yhdeksi kokonaisuudeksi. Tuoteperheeseen kuuluu
järjestelmät muutamien perusominaisuuksien mittaamisesta, kuten kuoreton halkaisija,
monipuoliseen tukkien sisätiedon hyödyntämiseen sahauksen optimointia ajatellen.
Yhteistyössä Limab Oy tulee toimimaan myyjänä Bintec Oy:n Wood-X röntgentuotteille Skandinaviassa, Baltian maissa sekä Venäjällä. Limab tarjoaa myös
huoltopalvelut sekä varaosat Wood-X tuotteille.
Yhteistyön ensimmäinen projekti on jo käynnistetty. Limab ja Bintec toimittavat
Lappi Timber Oy:n sahalaitokselle uuden mittalaiteyhdistelmän vuoden 2015 alussa.
Limab LogProfiler ja Bintec Wood-X tulevat käyttöön uudelle Nordautomation Oy:n
toimittamalle tukkilajittelulinjalle. Mittalaitevaatimuksissa noustaan uudelle tasolle
myös tehokkuudessa, kun linjanopeus uudella lajittelulinjalla on 200m/min.
Yrityksistä:
Limab Oy on erikoistunut saha- levy- ja metalliteollisuuden on-line
mittausjärjestelmien valmistukseen ja myyntiin.
Bintec Oy on erikoistunut reaaliaikaisten on-line röntgenmittausjärjestelmien
kehittämiseen, valmistamiseen ja myymiseen teollisuudelle kansainvälisesti.
Yhteistyön tavoitteena on tarjota asiakkaille entistä tehokkaampia kokonaisratkaisuja
tukinlajittelun sekä sahausprosessin optimointiin.
Lisätietoja:
Limab Oy
Juho Virta
Toimitusjohtaja
0505462373
[email protected]
Bintec Oy
Antti Kari
Toimitusjohtaja
0400491461
[email protected]