Lapetikkaan asennusohje Classic- ja konesaumakatolle (V2)

LAPETIKKAAN
asennusohje
Yleistä
Standardi SFS-EN 12951 antaa kattosilloille kaksi
asennusvaihtoehtoa: luokan 1 ja luokan 2.
Henkilökohtaisia turvavarusteita saa käyttää
ainoastaan luokan 2 mukaan asennetuissa
kattosilloissa. Yli kaksikerroksisen tai 9 m korkean
rakennuksen, jonka katon jyrkkyys on 1:8 tai jyrkempi,
kattosiltojen asennukseen saa käyttää vain luokan 2
mukaista asennusta.
Turvaköyden kiinnittäminen tikkaan teräsjalkaan on
kielletty. Lapetikasta saa käyttää kerrallaan vain yksi
henkilö, jonka paino varusteineen on enintään 150kg.
Turvaköyttä saa käyttää ainoastaan lapetikkaan puoleisella lappeella räystään suuntaan.
Mitoitus
Lapetikkaan asennus on turvallisinta valmistella
maassa. Mittaa lapepituus tai liittymäpituus esim. kattosiltaan sekä käytetty ruodeväli ja valmistele lapetikas
valmiiksi maassa. Nosta valmiiksi varusteltu lapetikas
katolle kiinnitystä varten. Tikkaan pituusjatkokset kannattaa kuitenkin tehdä vasta katolla. Varo vesikatepinnoitteen naarmuuntumista tikasta liikutettaessa
katolla. Lapetikas tulee sijoittaa katolla siten, että
tikkaiden ensimmäinen askelma on enintään 400mm
v2
Classic- ja konesaumakatolle
Jos käytät lapetikasta turvaköyden kiinnittyspisteenä,
kiinnitys / turvalaitteet täytyy tarkastuttaa vuosittain.
Kiinteistön omistajan tulee tarkistuttaa luokan
2 mukaan asennetut kattoturvatuotteet ja henkilösuojaimet vuosittain valmistajan valtuuttamalla
henkilöllä.
Valmistajan valtuuttaman tarkastajan löydät nettisivuiltamme tai puhelimitse. Yhteystiedot sivun alareunassa.
HUOM käyttäessäsi lapetikasta turvaköyden kiinnityspisteenä varmista, että tikkaan keskikiinnike
on alempana tai samalla tasolla, kuin turvaköyden
kiinnityspiste.
etäisyydellä talotikkaiden ylimmästä askelmasta. Talotikas kiinnitetään lapetikkaaseen U-kiinnikkeellä.
Räystäältä harjalle ulottuva lapetikas mitoitetaan niin,
että lapepituudesta vähennetään 200mm. Muussa
tapauksessa lapetikkaat lyhennetään asennuspaikan ja
käyttötarkoituksen edellyttämään pituuteen. Lyhennä
lapetikas supistettusta päästä. Tikkaan katkaisuun
suositellaan rautasahaa.
Lapetikkaan asennus
CLASSIC-KATTO
Asennukseen tarvitaan lapetikkaan keskikiinnikkeet tikkaan ylä- ja alapäähän, lapetikkaan
muoviset korokejalat, sekä kattoprofiilikohtaiset vastaraudat keskikiinnikkeille. Kaikille
saumakate tyypeille on omat yksilölliset vastaraudat.
Lapetikkaan keskikiinnike
• Asenna lapetikkaan keskikiinnikkeet tikkaan ala- ja yläpäähän. • Aseta keskikiinnikkeen kupit katon ehjää saumaa vasten. Jätä • alapäähän yksi puola
vapaaksi. Keskikiinnike tulee asentaa vähintään 100 mm etäisyydelle tikkaan
rungosta.
• Taivuta keskikiinnikkeessä olevat siivekkeet tikasrungon puolien ympärille.
• Kiinnitä keskikiinnike puoliin neljällä M8x30 ruuvilla. Keskikiinnikkeen tikas • •
• kiinnityksessä on kierteet valmiina pultille.
• Kiinnitä lapetikas saumaan keskikiinnikkeistä vastaraudan avulla kuvan
• osoittamalla tavalla.
• Classic vastarauta kiinnitetään keskikiinnikkeen ylimmistä reijistä. Kone- sauman vastarauta kiinnitetään toiseksi ylimmäisestä reijästä.
• Keskikiinnikkeiden välinen suurin sallittu etäisyys on 5000 mm.
• Laita kaikki pultit ja mutterit samanaikaisesti kokoonpanoon.
• Esikiristä pultit saumaan yhtäaikaisesti.
• Suorita lopullinen kiristys.
KONESAUMAKATTO
Lapetikkaan korokejalka
Kiristysmomentti luokka 1 ja 2
• Kiinnitä korokejalka tikkaan runkoon 6x40 ruuvilla.
• Voit tarvittaessa asentaa korokejalan myös
toisinpäin.
• Asenna korokejalat lapetikkaaseen
max. 1400 mm välein.
Classic-katto
min. 100 mm
0
40
.1
x
ma
Konesaumakatto
Vastarauta Tikli Classic
Vastarauta Tikli KSK
50 Nm
35 Nm
mm
Keskikiinnike
Korokejalka
Pakkaussisältö
Nimike
Määrä
Lapetikkaan keskikiinnike
2
Keskikiinnikkeen vastarauta
2
Korokejalan kiristysruuvi M 8x30
16
Korokejalka muovi10
Muovijalan ruuvi 6x40 Rst
10
Pituusjatkosten liitosruuvi M8x40
2
Mutteri M810
Huolto
Lapetikas on pitkäikäinen ja turvallinen käytössä, kun käyttäjä
muistaa suorittaa seuraavat toimenpiteet vuosittain:
- Liitosten tarkistus (pulttien yms. kireys)
- Kattokiinnitysten tarkistus
- Kattokiinnitysten tiiviyden tarkistus
Tikli Group Oy
Yhdystie 40, 62800 Vimpeli
Finland
13
EN 12951
Tikli-lapetikas Classic ja Konesaumakatteelle
Kulkutie kalteville katoille, 01
TB
Mekaaninen lujuus: Luokka2
Ulkoisen palon suorituskyky – katsotaan
täyttävän
Paloluokitus: A1
Säilyvyys: Z350 + pulverimaalaus 80µm
- Kiinteistön omistajan vastuulla on liiallisen lumikuorman puhdistaminen
Tämän tuotteen on asentanut:
Luokan 1 mukaan
useita kertoja vuodessa.
Luokan 2 mukaan
- Tuotteiden pintamaalauksen ja sinkityksen tarkistus sekä paikallisten
Yritys:
Asentaja:
vikojen korjaus- ja paikkamaalaus
Kohde:
Yhdystie 40, 62800 Vimpeli • Puh 0207 609 250 • Fax 0207 609 251 • email. [email protected] • www.tikli.com
rakenteiden ja kiinnityskohtien rasituksen minimoinimiseksi tarvittaessa
Tikli Group Oy