Petra – Jumalan valmistama paikka? Petra - Prepared by God? by: Bill Perkins Petran aarrekammio on kaiverrettu kiinteään kallioon Kristuksen syntymän aikoihin Petra, yksi maailman uudesta seitsemästä ihmeestä, on uskomattoman kiehtova – paikka vailla vertaa. Sijaiten eteläisessä Jordaniassa lähellä läntistä rajaa Israelin kanssa Petra on tänä päivänä tyhjä kaupunki. Vaikka se on vaikeapääsyinen johtuen läntisen Jordanian karuista ja lähes ylipääsemättömistä vuorista, niin edelleen lähes miljoona turistia patikoi sinne vuosittain kaikkialta maailmasta näkemään ällistyttävän maiseman. Seuraavassa lyhyt kuvaus Petrasta mahdollisena paikkana, jonne juutalaiset pakenevat tulevan seitsenvuotisen ahdistuksen puolivälissä. Se ajanjakso, jolloin uskomme Petran toteuttavan Raamatun profetian on ahdistuksenajan viimeiset 3 ½ vuotta, jakeessa Daniel 12:11 mainittu päivien määrä. Tempauksen jälkeen seitsenvuotinen ahdistus alkaa rauhansopimuksella, jonka järjestelee uusi maailmanjohtaja Israelin ja kymmenen Euroopan ja Lähi-Idän valtion välille (Daniel 9:27). Kymmeneen valtioon kuuluu viisi valtiota Euroopasta Danielin kuvapatsaan läntisestä jalasta Danielinkirjan 2. luvussa ja viisi valtiota (varpaita) kuvapatsaan itäisestä jalasta. (10 varvasta jakeessa Dan. 2:41, 10 kuningasta jakeessa Ilm. 17:12) Israelille luvattu rauha, erityisesti sovittu kestämään seitsemän vuotta (Dan. 9:24a), loppuu äkisti 3 ½ vuoden jälkeen (Dan. 9:24b). Jeesus kuvailee sitä juutalaisten historian kaikkien aikojen pahimpana päivänä. "...sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.” Mt. 24:21 Siten pahin juutalaisten holokausti on vielä edessä! Sanoa sitä holokaustiksi olisi vähättelemistä. Tämän yhden päivän kauhu on niin paha, että sitä todella on vaikea käsittää. Kuvittele, jos voit, yhtä ainoaa päivää, jolloin kaksi kolmannesta juutalaisista kuolee sopimuksensa rikkovan Antikristuksen käsissä! (Sak. 13:8) Palatkaamme ahdistuksenajan alkuun. Tempauksenjälkeisen maailmankriisin vanavedessä nopeasti nouseva ja kerskaileva maailmanjohtaja lupaa rauhaa Israelille (Ilm. 6:2, Dan. 9:27, Dan. 7:8). Tähän rauhantarjoukseen sisältyy oikeus jälleenrakentaa heidän kauan sitten menetetty, mutta rakastettu Temppelinsä (Ilm. 11:1,2), joka tekisi juutalaisille mahdolliseksi palata eläinuhreihin ensimmäistä kertaa melkein 2000 vuoteen. Vastoin Tooran varoituksia Israel hyväksyy jumalattoman rauhantarjouksen ja lopulta maksaa siitä kalliisti (Mt. 24:21). Tämä tapahtuu aikana, jolloin kaikki maailman juutalaiset on väkisin ahdettu takaisin Israeliin, joka ei ole kovin suuri – suurin piirtein New Jersey'n kokoinen. Kun maailmassa on tänä päivänä 15 miljoonaa juutalaista, niin se merkitsee, että 10 miljoonaa murhataan yhdessä päivässä – joka varmasti kelpaa pahimmaksi päiväksi juutalaisten historiassa!! Ahdistuksenajan alkupuoliskolla myös 144 000 juutalaista evankelistaa julistaa hyvää uutista syntien tähden vuodatetusta Jeesuksen verestä (Ilm. 7:4; 14:6). Jotkut kuuntelevat, jotkut eivät ja miljoonat kuolevat yhdessä päivässä. Tämä artikkeli ei kuitenkaan keskity kahteen kolmannekseen, joka kuolee, vaan siihen yhteen kolmannekseen, joka pakenee otettuaan vaarin Jumalan Sanaan osoittavien 144 000 juutalaisen evankelistan varoituksista. Pitääksemme sen yksinkertaisena, niin seuraavassa on tapahtumien aikataulu puolivälin seitsemälle päivälle seitsenvuotisen ahdistuksenajan sydämessä: To keep it simple, the following is a time-line of events for the middle seven days in the heart of the seven year tribulation: > Antikristus, saatuaan tarpeekseen kahdesta todistajasta, yrittää tappaa heidät, mutta sensijaan kaksi todistajaa tappavat Antikristuksen. Ilm. 11:5 > Maailma suree johtajansa kuolemaa kolme päivää. Ilm. 13:3 > Saatana heitetään maan päälle taivaasta. Henkiolentona hän tarvitsee ruumiin ja ottaa asunnon kuolleen maailmanjohtajan ruumiissa. Rev 12:9 > Maailmanjohtaja näyttää nousevan kuolleista oltuaan kuolleena kolme päivää. Hänellä on vain yksi silmä ja yksi käsi. Sak. 11:17 > Ylösnoussut maailmanjohtaja (Saatana) tappaa kaksi todistajaa. Maailma iloitsee. Ilm. 11:10 > Kaksi kuollutta todistajaa nousevat näköjään elävinä taivaaseen. Ilm. 11:11, 12 > Antikristus menee juutalaiseen Temppeliin, lopettaa uhrit, seisoo pyhässä paikassa ja sanoo olevansa Raamatun ennustama Messias. Dan 11:31; Mt. 24:15 Tämä on kuuluisien ”tarkkailkaa hävityksen kauhistusta” -profetioiden, kirjaimellinen toteutuminen koskien juutalaisten tulevaisuuden tärkeintä tapahtumaa. Se on merkki heille paeta, ikäänkuin heidän elämänsä riippuisi siitä – koska se riippuu! Dan. 11:31 "Hänen lähettämänsä sotajoukot nousevat ja häväisevät pyhäkön linnoituksineen, poistavat jokapäiväisen uhrin ja asettavat sinne hävityksen kauhistuksen.” Matt. 24:15-21 ”Kun te siis näette HÄVITYKSEN KAUHISTUKSEN, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa - joka tämän lukee, se tarkatkoon - silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille; joka on katolla, älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen huoneessansa on ja joka on pellolla, älköön palatko takaisin noutamaan vaippaansa. Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä! Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina. Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.” Vain kolmannes juutalaisista pakenee murhanhimoista antikristusta. Paetessaan heillä on vain vaatteet päällään. Ne, joita ei saada kiinni (viimeiset kaupungista ulos päässeet), kokoontuvat lopulta Edomissa, nykyisessä eteläisessä Jordaniassa raamatullisen Bosran alueella. Täällä Bosran alueella Jumala on valmistanut eloonjäämispaikan juutalaisille, jossa heitä suojellaan antikristuksen murhanhimolta. Petrassa on kymmeniätuhansia luolia kaiverrettuina mailien pituisiin seinämiin ja kanjoneihin "Ja vaimo pakeni erämaahan, jossa hänellä oli Jumalan valmistama paikka, että häntä elätettäisiin siellä tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää." Ilm. 12:6 " Mene kallion kätköön, piiloudu maan peittoon Herran kauhua ja hänen valtansa kirkkautta pakoon.... Ihmisten ylpeät silmät painuvat maahan, miesten korskeus masentuu....” Jes. 2:10-11 "Silloin mennään kallioluoliin ja maakuoppiin... Jes.. 2:19 "Ja he menevät vuorenrotkoihin (NASB: caverns of the rocks = kallioluoliin) ja kallionkoloihin” Jes. 2:21 3 ½ vuotta juutalaiset elävät antikristuksen pelossa, mutta Jumala huolehtii heistä ja suojelee heitä. Heidät riisutaan kaikesta maallisesta omaisuudesta...ei kännyköitä, autoja, fakseja, nettiä eikä rahaa. Jumala hankkii heille ruokaa ja vettä (Ilm. 12:6). He kadottavat ylpeytensä (Jes. 2:11). Kun mikään ei häiritse, niin Jumalan tarkoituksiinsa valitsema juutalainen kansa tutustuu uudelleen Tekijäänsä. Petrassa on majoituspaikkoja viidelle miljoonalle ihmiselle, kun se on kokonaan kaivettu 3 ½ vuoden kuluttua ahdistuksenajan lopussa heidän Messiaansa esittäytyy heille siellä. "Kuka tuolla tulee Edomista, tulipunaisissa vaatteissa Bosrasta, tuo puvultansa komea, joka uljaana astelee suuressa voimassansa? 'Minä, joka puhun vanhurskautta, joka olen voimallinen auttamaan.'" "He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet." Sak. 12:10 "Ja jos häneltä kysytään: "Mitä ovat nuo haavat sinun rinnassasi?" vastaa hän: "Ne lyötiin minun ystäväini huoneessa". Sak. 13:6 The Petra Connection 2000 vuotta sitten nabatealaisiksi kutsuttu sivilisaatio tuli esiin Etelä-Edomissa Bosraksi kutsutulla alueella. Historia ei kerro varmuudella, mistä he tulivat ja mikä sai heidät häviämään näennäisesti melkein yhdessä yössä. He kuitenkin elivät siellä noin 300-400 vuotta jatkuvasti rakentaen ja laajentaen kaupunkia, jota tänä päivänä kutsumme nimellä Petra (kallio). Petraan on vain yksi sisäänkäynti, joka on mailin pituinen ja 10 – 20 jalkaa leveä 300 jalkaa korkeiden kallioseinämien välissä. Pitkä mutkainen sisäänkäynti, jota kutsutaan nimellä siq, avautuu avoimiin tiloihin ja kanjoneihin, joihin mahtuu viisi miljoonaa ihmistä, kun ne on kokonaan kaivettu. Kaikkialla Petrassa nabatealaiset kaiversivat mailien pituisia pehmeää hiekkakiveä olevia seinämiä. He kaiversivat taloja, talleja, kokoushuoneita, luolia ym. Kaivuutyön ja kauniiden kivirakennelmien määrä siellä on vielä tänä päivänä käsittämätön. Mikä yhteensattuma, että keskellä Edomia, keskellä Bosraa, on paikka vain odottamassa Jumalan käyttöä, paikka, jonka Hän valmisti 2000 vuotta sitten! Juuri kuten Raamattu ennusti. Kuten mainitsimme, Petra nimettiin hiljattain yhdeksi ”maailman seitsemästä ihmeestä.” Harvoilla niistä kymmenistä tuhansista, jotka vuosittain patikoivat katsomaan Petraa, on aavistustakaan sen raamatullisesta kytköksestä. Me kuitenkin yritämme tehdä Petran käynnistä vaihtoehdon jokaisella Pyhän Maan matkallamme. Jokaisen uskovan pitäisi käydä Israelissa ainakin kerran elämässään. Kun näet, mitä luet Raamatustasi, niin se muuttaa sinua. Ja kun menet, niin jos vähänkin mahdollista, yritä sisällyttää siihen Petra. It will knock-your-Bible-socks-off!!! (Se on raamatullisesti tyrmistyttävä kokemus!!!) Shalom! Bill
© Copyright 2025